Irtiotto arjesta! Meidän kauppa. Uutta Prisma Myllyssä S-market Raisiolle uudet tilat Jääkiekkoelämyksiä omistajille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Irtiotto arjesta! Meidän kauppa. Uutta Prisma Myllyssä S-market Raisiolle uudet tilat Jääkiekkoelämyksiä omistajille"

Transkriptio

1 Ostokset Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Lokakuu 2015 Omistajan käyntikortti Irtiotto arjesta! Meidän kauppa. tok.fi Uutta Prisma Myllyssä S-market Raisiolle uudet tilat Jääkiekkoelämyksiä omistajille

2 hoitola parturi-kampaamo Omistajan käyntikortti Terveisiä osuuskaupasta Uusia makuja ja asioinnin helppoutta Prisma Myllyssä Lokakuussa pääsemme tutustumaan uudistuneeseen Prisma Myllyyn. Olemme panostaneet erityisesti herkulliseen palvelutoriin, omaan paistopisteeseen sekä tuoretuotteisiin. Uudistuneeseen Prisma Myllyyn olemme koonneet lisäksi asiointia helpottavia ostoskokonaisuuksia, joissa yhdistyvät päivittäistavarakaupan ja käyttötavarakaupan tuotteet. Näin ostosten teko on entistä helpompaa ja nopeampaa. Myllyn Prisman yhteydessä palvelee myös uusi Kulman Kuppila. Siellä valmistamme omassa keittiössämme muun muassa maukkaita salaatteja, leipiä, leivonnaisia ja valmiita ruokia. Pikkupurtavalle voit pysähtyä ostosten lomassa tai ostaa tuotteet mukaan. Kauppakeskus Myllystä löydät myös muut uudet ravintolamme, kuten Tsikenin, Qualitanon ja Rosson sekä uusimman tulokkaan Rapidon. Ja jos haluat tehdä arjestasi entistä helpompaa, niin Prisma Myllyn ruoan verkkokauppa, Prisma Kauppakassi -palvelu, auttaa. Tilaat ruoat kätevästi foodie.fi:stä ja noudat valmiiksi pakatut tuotteet Prisma Myllyn Noutopisteestä. Muistathan hyödyntää myös muut sähköiset palvelumme. Yhteishyvä.fi:stä löydät paljon vinkkejä syysiltoihin, kuten parvekkeen sisustamisohjeet sekä yli 4000 ruokareseptiä. Älä unohda myöskään S-mobiilin tarjoamia etuja, jotka kulkevat aina mukanasi. Ajankohtaista: S-market Raisio muuttaa täysin uusiin tiloihin lokakuussa. Tervetuloa tutustumaan! Sokoksen 3+1 -päivät ovat täällä taas! Tee syksyn parhaat ostokset Sokos-tavarataloissa tai osoitteessa sokos.fi Hanki lämpimät syysvaatteet viileneviin keleihin helposti verkkokaupasta. Klikkaa itsesi ostoksille osoitteeseen sokos.fi tai prisma.fi. ABC uudisti noutopöydän. Nyt kaikki liha 100 % kotimaista. Mukavaa syksyn jatkoa! Terveisin, Antti Sippola Toimitusjohtaja Turun Osuuskauppa Meidän kauppa. S-Etukortilla Bonusta ja maksutapaetua herkku S-Etukortilla Bonusta MARINA Peruspankkipalvelut maksutta 2

3 Nousiaisten Valpperin koulu sai uuden lähiliikuntakentän Valpperin koululle Nousiaisiin on avattu uusi lähiliikuntakenttä Ässäkenttä. Kentän avaus on osa S-ryhmän ja Suomen Palloliiton valtakunnallista yhteistyöhanketta, jonka tavoitteena on rakentaa sata monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille. Valpperin koulun lähiliikuntakenttä on viides Turun Osuuskaupan alueelle avattu Ässäkenttä ja 40. Ässäkenttä koko Suomessa. - Turun Osuuskauppa haluaa edistää toimialueensa asiakasomistajaperheiden hyvinvointia tukemalla liikuntaharrastuksia erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Koulujen pihoilla sijaitsevat monitoimikentät toimivat virkistys- ja harrastuspaikkoina sekä kouluaikana että vapaa-ajalla. Kentät tarjoavat kaikille alueen lapsille mielekästä tekemistä ja liikunnan iloa, Turun Osuuskaupan marketkaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Rauhanen sanoo. O M I S T A J A N A OLET V.I.P. Sinun on nyt mahdollista päästä VIP-vieraaksi Putouksen syyskauden livelähetyksiin. Voittaessasi pääset kannustamaan suosikkihahmoasi paikan päällä ja nauttimaan elämäsi nauruista yhdessä muiden Omistajien kanssa. ANNA SÄHKÖPOSTI- MARKKINOINTILUPA JA VOITA LIPUT! s-kanava.fi/putous Putous alkaa MTV3-kanavalla

4 Omistajan käyntikortti UUTTA PRISMA MYLLYSSÄ Prisma Myllyä on remontoitu kesän ja syksyn aikana. Lokakuun alussa kaikki on valmista. - Olemme kiinnittäneet erityistä huomioita tuoretuotteisiin. Palvelutorimme on aikaisempaa monipuolisempi ja sieltä löytyy herkkuja moneen makuun. Oma paistopisteemme tarjoaa joka päivä tuoretta leipää sekä leivonnaisia. Erityismaininnan ansaitsee raikas ja houkutteleva hedelmä- ja vihannesosastomme. Lisäksi olemme koonneet käyttötavaroista ja päivittäistavaroista asiointia helpottavia ostoskokonaisuuksia. Asiointia helpottavat myös leveät käytävät sekä selkeät osastokokonaisuudet, iloitsee Prismajohtaja Terhi Lautkankare. Prisma Myllyn kassalinjastoa on myös uudistettu. Viisi itsepalvelukassaa helpottavat ja nopeuttavat erityisesti pienten ostosten tekemistä myymälässä. Paikalla on aina kassaopas, joka ohjaa pulmatilanteissa. Asiakas skannaa itse ostostensa viivakoodit, kirjaa Bonuksen ja maksaa kortilla sirupäätettä käyttäen. Itsepalvelukassat on suunniteltu helpottamaan erityisesti pieniä ja nopeita ostoskorilla tehtäviä ostoksia. Voit helpottaa arkeasi myös Prisma Kauppakassi -palvelun avulla: tilaat ostoksesi netistä osoitteesta foodie.fi/mylly ja noudat valmiiksi pakatut ostoksesi Prisma Myllyn Noutopisteestä. Kulman Kuppilassa herkutellaan ostosten lomassa Buffet & Leipomokahvilan tilalla palvelee uusi, lämminhenkinen ja viihtyisä Kulman Kuppila. Se tarjoaa omassa keittiössä itse valmistettuja herkkuja päivän jokaiseen hetkeen - aamupuurosta iltapalaan, maukasta kotiruokaa unohtamatta. Voit ruokailla ostosreissun lomassa paikanpäällä tai ostaa tuotteet kotiin viemisiksi. Rapido runsaudellaan houkutteleva Food Market Kulman Kuppilan valikoimista löydät niin raikkaat salaatit, muhkeat täytetyt patongit ja sämpylät, kotiruokalounaat kuin oman keittiön makeat herkutkin. Tervetuloa! Marraskuussa avataan Kauppakeskus Myllyyn uusi ravintolakokonaisuus, Rapido. Se kokoaa yhteen runsaasti makunautintoja, joista vain valitset mieleisesi. 4 Saman katon alta löydät Salaattilan tuoreen ja runsaan salaattivalikoiman, raikkaat smoothiet ja tuorepuristetut mehut, toastit ja homemadeburgerit sekä herkulliset oman leipomon suolaiset ja makeat tuotteet. Herkutteluhetken kruunaavat laadukkaat premium-suodatinkahvit. Voit nauttia paikanpäällä tai ottaa tuotteet mukaan. Tervetuloa! Uusia ravintoloita ja makuja RAFLAAMO.FI/RAISIO

5 Jääkiekkoelämyksiä omistajille Tulevalla jääkiekkokaudella kannattaa ottaa kaikki irti, sillä tarjoamme yhdessä TUTO Hockeyn ja TPS:n kanssa asiakasomistajille upeita jääkiekkokokemuksia. TPS-yhteistyö jatkuu Tulevalla kaudella pääset tuttuun tapaan TPS:n kotiotteluihin edullisemmin S-Etukortilla. Liput voit ostaa etukäteen Prismasta sekä Sokos Wiklundilta ja TPS-fanituotteet löydät Sokos Wiklundilta, Prisma Itäharjulta, Myllystä ja Tampereentieltä. Bar Edison jatkaa TPS:n virallisena kumppanina. TPS:n kotiottelupäivinä tunnelma on Edisonissa katossa jo ennen ottelua. Matsietkoilla arvotaan illan peliin superpalkinto, jonka voittaja pääsee kaverinsa kanssa pelaajaputken äärelle tsemppaamaan joukkuetta. He myös katsovat pelin Edison&Hartwall-erikoispaikoilta. Etkoilla on jaossa myös bussilippuja matsibussiin, jossa pääset viimeistään kunnon pelifiilikseen. TUTO Hockey tuo jääkiekon lähiöihin - Tavoitteenamme on tuoda jääkiekko lähelle asukkaita ja samalla luoda mukavia kokemuksia jääkiekon parissa. TUTO Hockeyn kotiotteluilla on oma nimikkolähiö, joka huomioidaan sekä ennen ottelua että ottelun aikana. Tämän vuoden aikana järjestämme yhteensä 7 lähiöpeliä yhdessä TOK:n kanssa, kertoo Dani Aavinen TUTO Hockeystä. TUTO Hockey jalkautuu tulevalla kaudella TOK:n myymälöihin Lähiöpeli-teemalla. Turun lähiöiden Sale-myymälöissä ja S-marketeissa on luvassa jääkiekkohuumaa, kun TUTO Hockey järjestää paikanpäällä tapahtumia. Samassa yhteydessä jaetaan vapaalippuja TUTO Hockeyn tulevaan lähiöotteluun. Seuraa ilmoitteluamme! TUTO Hockeyn lähiöottelut 2015 Päivämäärä Vierasjoukkue Nimikkolähiö Perjantaina JYP-Akatemia Lauste Keskiviikkona K-Vantaa Koivula Perjantaina LeKi Pansio Perjantaina Jokipojat Halinen Lauantaina K-Vantaa Varissuo Launtaina Hermes Jyrkkälä S-market Raisio uusiin tiloihin S-market Raisio muuttaa lokakuun puolessa välissä täysin uusiin tiloihin Tasalan liikekeskukseen. Myymälässä on kattavat valikoimat kaikista tuoteryhmistä. Ruokatorilta saat herkulliset valmisruoat, salaatit, lihat ja leikkeleet sekä kalat. Oma paistopiste tarjoaa päivittäin tuoretta leipää ja leivonnaisia. - Kauppapaikan muutoksen takana on halu parantaa asiakasomistajiemme palveluita Raisiossa sekä toisaalta varmistaa kilpailukykymme myös tulevaisuudessa. Nykyaikainen myymälä parhaalla kauppapaikalla mahdollistaa valikoimien tehokkaan käytön ja asioinnistakin tulee asiakkaalle entistä helpompaa, sanoo marketeista vastaava toimialajohtaja Mikko Rauhanen Turun Osuuskaupasta. S-market Raisiossa työskentelee yhteensä 21 henkilöä. Marketpäällikkönä toimii Hanna Tuominen. Tervetuloa tutustumaan! 5

6 Omistajan käyntikortti JOKA PÄIVÄ UUSIA HUIPPUTARJOUKSIA! SOKOS WIKLUND ma pe 8-21, la 9 18, su SOKOS MYLLY ma pe 10-21, la 9 18, su EMOTION LOIMAA ma pe 10 18, la KUVAA ITSESI SUN SOKOKSESSA JA OSALLISTU KILPAILUUN. LUE LISÄÄ FASHIONNEWS.FI 6

7 KAMPAAMOTUOTTEITA HUIPPUHINTAAN! Kampaamoalan huipputuotteita 40% #hiustenhellimisviikko Tervetuloa suureen hiustapahtumaan tutustumaan viimeisimpiin hiustrendeihin ja upeisiin etuihin Sokoksiin, Emotioneihin ja verkkokauppaan. Saat ammattilaisten opastusta ja 40 prosentin alennuksen laajasta kampaamotuotevalikoimasta. Kampaamoetuja ja lisätietoja tapahtumasta beautynews.fi Miesten kasvohoito 60 norm. 67 Etu voimassa hoitola parturi-kampaamo Plantur39 shampoot 250 ml ja hoitoneste 200 ml Ehkäisevät todistetusti hiusten lähtöä ja harvenemista. 15,50 (77,50/l) norm. 18,38 Sokos Wiklundin katutasossa Kauppiaskatu 7, Turku, , ma pe 8 21, la 9 18, su Lokakuussa S-Etukortilla! Eucerin Hyaluron-Filler päivä- tai yövoide 50 ml Ihoa sisältäpäin kiinteyttävä ja kohottava päivä- tai yövoide. 27,90 (558, /l) norm. 34, TABLETIN ERIKOISPAKKAUS! Devisol 20 µg 230 tabl. Tehokas D-vitamiini talven varalle. 12,90 (0,06/tabl.) norm. 18, S-Etukortilla Bonusta vapaan kaupan tuotteista.

8 Omistajan käyntikortti Laatua keittiöön! Omistajille edullisesti lokakuussa: S-Etukortilla: HACKMAN KOVANAAMA -PAISTINPANNUT -20% Esim. S-Etukortilla: HACKMAN KOVANAAMA 26 CM PAISTINPANNUT (49 95 ) Omistajan käyntikortti Meidän kauppa. tok.fi AVOINNA: ma-pe 8 21 la 8 18 su TURKU ITÄHARJU Kalevantie 41, p LÄNSIKESKUS Viilarinkatu 3, p TAMPEREENTIE Vanha Tampereentie 108, p KAARINA PIISPANRISTI Kairiskulmantie 3, p LOIMAA Aleksis Kiven katu 7, p RAISIO MYLLY Myllynkatu 2, p Puhelut 0,0835 / puhelu + 0,1209 / minuutti. 8

9 Kuntoilun tueksi Prismasta! Rainbow PROTEIINIJUOMA 250 ml (4,20/l) 1 05 kpl Rainbow PROTEIINIPATUKKA 50 g (23,00/kg) 1 15 kpl PowerBar ENERGIZE-PATUKKA 55 g (32,55/kg) 1 79 kpl Dexal ENERGIAGEELI SITRUUNA 10-PACK 10 x 30 g (19,83/kg) pack QUEST BAR PROTEIINIPATUKKA 60 g (49,83/kg) 2 vain 1 g sokeria 20 g proteiinia runsaasti kuituja gluteeniton monta herkullista makua! 99 kpl 9 Meidän kauppa. AVOINNA: ma-pe 8 21 la 8 18 su TURKU ITÄHARJU Kalevantie 41, p LÄNSIKESKUS Viilarinkatu 3, p TAMPEREENTIE Vanha Tampereentie 108, p KAARINA PIISPANRISTI Kairiskulmantie 3, p LOIMAA Aleksis Kiven katu 7, p RAISIO MYLLY Myllynkatu 2, p Puhelut 0,0835 / puhelu + 0,1209 / minuutti. tok.fi

10 Omistajan käyntikortti Esimerkkejä S-marketin edullisesta hintatasosta loka-marraskuussa! Kotimaista makkarakeittoon! 1 95 Kotimaista Savulenkki 400 g (4,88/kg) Pakaste! 0 35 Kotimaista Keittojuures 200 g (1,75/kg) 1 25 Kotimaista Ruokakermat 15% Juusto tai Paahdettu sipuli 250 ml (5,00/l) Rainbow Pitkäjyväinen riisi 1 kg Rainbow Keitot 1 L mustikka ja mansikka, myös kevyt tai appelsiini-mango Valio Pehmeä maitorahka 250 g (3,00/kg) Lieto, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Parainen, Piikkiö, Raisio, Rusko, Sauvo, Vehmaa Turku: Halinen, Koivula, Majakkaranta, Pansio, Varissuo ja Wiklund Herkku Uusikaupunki: Koulukatu ja Vakka-Suomenkatu TOK:n S-marketit palvelevat Arkisin 7 21 Lauantaisin 7 18 Sunnuntaisin

11 Lokakuun esimerkkejä Salen ja ABC:n EDULLISESTA HINTATASOSTA! X-tra UUNILENKKI 400 g (3,23/kg) 1 29 /pkt Atria SIKA-NAUTA- JAUHELIHA 23%, 400 g (6,37/kg) 2 55 /pkt Blå Band ITALIAN- TAI HAWAIAN- PATA-AINEKSET g (15,93 12,26/kg) 2 39 /ps Market Tervetuloa lähikauppaasi! Aura, ABC Aura, ABC Auranlaakso 24 h, Alastaro, Etappi, Humalistonkatu, Hämeenkatu, Jyrkkälä, Jäkärlä, Kaskenkatu, ABC Koulukatu 24 h, Kustavi, Käsityöläiskatu, Kyrö, Laivurinkatu, Lauste, Lemu, Martti, Masku, Nauvo, Paattinen, Petrelius, Pöytyä, ABC Raisio 24 h, Runosmäki, Rymättylä, Satakunnantie, Taivassalo, Tennby, Yläne Myymäläkohtaiset aukioloajat löydät tok.fi 11 Tammisilta 6 24 Kotimaista KEITTOJUURES 200 g (1,75/kg) 0 35 /ps Kotimaista KERMAJUUSTO 500 g (5,98/kg) 2 99 /kpl Fazer ALKU SADON- KORJUUPUURO 500 g (3,90/kg) 1 95 /pkt

12 Omistajan käyntikortti JANNE KATAJA SHOW LIVE DINGO THE MIRACLE - A NIGHT WITH QUEEN! feat. KIMMO BLOM STAND-UP ARIMO MUSTONEN SUOMIROCK-KLASSIKOT SAMI HINTSANEN MARTTI SERVO & NAPANDER PIKKUJOULU- SHOWT ELTON JOHN TRIBUTE PETE SOMER (eng.kiel.) SILVENNOINEN & VIHINEN, KUMMELIÄIJÄT SEKOILEE! SUPER YSÄRI-ILTA feat. RESSU & JUSSI Jussu sings Suurlähettiläät SHOWLIPUT S-Etukortilla norm. 27, mahd. toimitusmaksu TERVETULOA KULMAN KUPPILAAN! Lämminhenkinen ja viihtyisä Kulman Kuppila houkuttelee sisään. Herkullista tarjontaa päivän jokaiseen hetkeen, aamupuurosta iltapalaan, maukasta kotiruokaa unohtamatta. Voiko ruokailu ostosreissun ohessa olla helpompaa? SUOLAISTA JA MAKEAA KAHVILLA TAI ILMAN MYÖS MUKAAN Osta showliput kätevästi osoitteessa lippu.fi Voit osallistua asti. BÖRS NIGHT CLUB, Eerikinkatu 10, Turku Showtime klo Ovet auki klo K-18 VOITA 10 PIKKUJOULUT klikkaa: paremmatpikkujoulut.fi HENKILÖLLE MA-PE 8-21 LA 8-18 SU Myllynkatu 3, Raisio Tulossa... raflaamo.fi/raisio Kaupungin suosituimmat ravintolat 12

13 TSIKEN MAKUJA IDÄSTÄ, LÄNNESTÄ JA SILTÄ VÄLILTÄ. Annoksen ostajalle S-Etukortilla Oscarstoberfest 1650 PEHMYTJÄÄTELÖ ILMAISEKSI VALIMERI Me ts äs tä jä nl eip ä Gril lattu härä n ulko filee pihv i hien oim mas ta pihv iliha sta llä. (150 g) paa hde tulla maa laisl eivä stik kee ssa, Kan tare lleja she rry- kerm aka. sala attia, tom aatt ia ja kurk kua amerikka aasia HIR VIB UR GE R norm. 17, norm. 19,9 0 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Turku puh , raflaamo.fi/turku Kauppakeskus Mylly, Raisio Myllyntori, 2.krs raflaamo.fi/raisio r e t n i W & e t l l r a Fa C à la a l k a e n TERVETULOA MAISTAMAAN KAUDEN HERKKUJA 2 HAUDUTETTUA LUOMUKARITSAA PADASSA L, G Palsternakkapyreetä, valkosipulinkynsiä ja Provencen kasvispaistosta 17,90 (norm. 18,90) HAUDUTETTUA HÄRÄNPOSKEA PADASSA L, G Perunamuusia ja pekoni-papua 16,90 Syö, juo, nautiskele! (norm. 17,90) fransmanni.fi Grill it! Marina Linnankatu 32, Turku Puh , grillit.fi Eerikinkatu 10, Turku, puh MARINA 010- ja 020-alkuisiin numeroihin soittaminen maksaa kaikista Suomen lanka- ja GSM-liittymistä 0,0835 /puhelu + 0,1209 /minuutti RAFLAAMO RAFLAAMO.FI/TURKU 13

14 Uudistimme noutopöydän! KAIKKI LIHA AINA 100 % KOTIMAISTA. SUOMALAISTA PALVELUA ABC Aura, Aura, avoinna 6-24 ABC Auranlaakso, Turku, avoinna 24h ABC Koulukatu, Turku, avoinna 24h ABC Tammisilta, Paimio, avoinna 6-24 ABC Raisio, Raisio, avoinna 24h TILAA LÄMMITYSÖLJYSI NYT! toklammitysoljy.fi p Puhelut 0,0835 /puhelu + 0,1209 /minuutti 14

15 Hyvä syy tulla Sokos Hotelliin N o 106 Elämyksiä pursuava TEATTERIMATKA Teatteripaketit Alk. 66 /hlö/vrk/2hh:ssa Voimassa syyskauden 2015, alkaen-hinta Kouvolassa. Varaukset Kymen Seudun Sokos Hotellien myyntipalvelusta puh Tunnelmallinen HERKUTTELUHETKI TUTUSTU HOTELLITYYPPEIHIMME JA VARAA AINA EDULLISIMPAAN HINTAAN: SOKOSHOTELS.FI > Hinta on vapaa-ajan alkaen-hinta S-ryhmän asiakasomistajille, muille hintaan lisätään 9 /huone/vrk. Hinta vaihtelee valitsemasi päivän mukaan. Tarjoushintaisia huoneita on rajoitettu määrä. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min 15

16 Omistajan käyntikortti S-ETUKORTILLA KOLMESTA S-etukortilla Bonusta kaikista vapaan kaupan tuotteista! Tarjoukset ovat voimassa LÄHIAPTEEKISTASI MULTIVITA MAGNESIUM- SITRAATTI 150 MG +B6 90 TABL. Hyvä lisä esimerkiksi urheilevien ravitsemuksen tueksi. Sisältää B6-vitamiinia. Nieltävä tai pureskeltava. 12,- (0,13/tabl.) Norm. 15,92 SEBAMED LIQUID FACE & BODY WASH TÄYTTÖPUSSI ML Tehokkaasti puhdistava pesuneste, joka säilyttää ihon luonnollisen, happaman suojan. 16,- (16,-/ l) Norm. 20,08 Osta kampanjatuote saat Aqualan Duo 100 g voiteen kaupan päälle! arvo noin 6 Kampanjatuotteet: Aqualan L 200 g Aqualan Duo 200 g Aqualan Plus 200 g Ceralan 100 g Ceralan Plus 100 g GLUKOSAMIINI STRONG 800 MG 120 TABL. Vahva ja täysin kasvipohjainen glukosamiinivalmiste. 17,- (0,14/tabl.) Norm. 23,38 16

17 ME PALVELEMME PRISMAN YHTEYDESSÄ: POIKKEA VAIKKA KAUPPAREISSULLA! DRIVE-IN APTEEKKI tuo helpotusta kiireiselle! APTEEKKI PRISMA LÄNSIKESKUS Palvelemme: ark. 9 20, la 9 17, su Viilarinkatu 3, Turku Puh. (02) PYHÄN HENRIKIN APTEEKKI Palvelemme: ark. 9 20, la 9 17, su sulj. Prisma Itäharju, Kalevantie 41, Turku Puh. (02) APTEEKKI TAMPEREENTIE Palvelemme: ark. 9 20, la 9 17, su sulj. Vanha Tampereentie 108, Turku Puh: (02) UUDELLEEN SULJETTAVAT OPHTIM EYE HYDRA -PIPETIT 20 TAI 60 KPL Silmäystävälliset silmätipat kosteutta ja suojaa silmille. Säilytysaineeton. 10,-/20 x 0,5 ml (0,50/pipetti) Norm. 13,21 26,-/60 x 0,5 ml (0,43/pipetti) Norm. 34,78 MAITOHAPPO- BAKTEERI + B RATIOPHARM 100 KAPS. Vastustuskyvyn vahvistamiseen joka päivä. 17,- (0,17/kaps.) Norm. 22,31 MINISUN D-VITAMIINI D-vitamiinin saannin varmistamiseen. 22,-/50 mikrog. 200 tabl. (0,11/tabl.) Norm. 27,41 19,-/20 mikrog. 300 tabl. (0,06/tabl.) Norm. 24,65 AHA-HEDELMÄHAPPOKUORINTA Kolme kuorintahoitoa kahden hinnalla 104,- (Norm. 156,-) 2+1 TARJOUS AHA-hapoilla voidaan hoitaa onnistuneesti erilaisia iho-ongelmia, kuten ikääntyvää ihoa, kuivuutta, aknea sekä pigmenttiläiskiä. Hoidot enintään kahden viikon välein. Varaukset: puh Kalevantie 41, 17

18 Omistajan käyntikortti Myllyn Apteekki Kauppakeskus Mylly, Raisio. Avoinna ark. 9-21, la 9-18 ja su tai kuten Kauppakeskus Mylly. Loka- ja marraskuussa S-Etukortilla. Meiltä Bonusta vapaan kaupan tuotteista S-Etukortilla! Löydät meidät myös Facebookista Ratiopharm Maitohappobakteeri + B 100 kaps. Minisun 50 mikrog. 200 tabl. Bepanthen eye silmätipat 40 x 0,5 ml Multivita Plus 200 tabl. kaupan päälle Biorion Shampoo 250 ml Biorion 120 kaps. (arvo 13,60 ) Tarjoukset voimassa asti. 15,80 (norm. 19,80) 19,80 (norm. 24,20) 19,80 (norm. 23,10) 17,80 (norm. 22,30) 55,00 (norm. 65,70) Keskittämällä vakuutuksesi VOIT LAITTAA LEIVÄN PÄÄLLE MUUTAKIN KUIN YLÄHUULEN LÄHITAPIOLAN OMAETU JOPA 17 % + S-RYHMÄN BONUS JOPA 5 % VARSINAIS-SUOMI puh. (02) Kun keskität vakuutuksesi LähiTapiolaan, voit säästää vakuutusmaksuissa jopa 17 %. Lisäksi vakuutukset kerryttävät sinulle S-ryhmän Bonusta, parhaimmillaan 5 %. Lue lisää: lahitapiola.fi/omaetu Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito. 18

19 Huippuedut S-Etukortilla ja lisäksi Bonusta kaikista ostoksista. Älä ole räkänokka, ota Antiwir Kun immuunipuolustus kuormittuu ja kaikenmaailman köhät ovat yllättämässä, kannattaa ottaa Antiwir avuksi. Antiwir tukee ihmisen puolustusjärjestelmän normaalia toimintaa. Sen vaikuttavat aineet, oliivinlehti, monolauriini ja melissauute, toimivat solukalvoilla voimakkaan antioksidanttisesti. Näin elimistön puolustusjärjestelmä pysyy vahvana. Yksi kalaöljykapseli päivässä riittää! Bioteekin DUO E-EPA+E-DHA 650 mg Bioteekin vahva Omega-3 valmiste, jossa rasvahapot ovat oikeassa muodossa; sydämelle, verisuonille ja aivoille tabl. (norm. 19,50 ) kaps. (norm. 44,90 ) KAUPAN PÄÄLLE Matkapakkaus 15 kaps (arvo 7,20 ) Ravitsee ja uudistaa limakalvoja ja ihoa! Omega7-tyrniöljykapseli Omega7 -kaksoistyrniöljy uudistaa ja vahvistaa limakalvoja. Ihon ja solukalvojen rakennusaineiden saanti ravinnosta on tärkeää limakalvojen hyvinvoinnin ja vastustuskyvyn ylläpitämiseksi. Omega7 -kaksoistyrniöljy hoitaa, ravitsee ja uudistaa myös ihoa. Kosteuden ja kimmoisuuden palautuminen saa ihon myös näyttämään nuorekkaalta. Emäksisiä mineraaleja sisältävä ravintolisä PASCOE ph Balance ph-balance PASCOE :n sisältämät kivennäisaineet ovat hyväksi ruuansulatukselle, luustolle, lihaksille ja yleiselle jaksamiselle. Kalsium ja magnesium mm. edistävät lihasten normaalia toimintaa ja luuston vahvuuden säilymistä normaalina sekä lisäävät energisyyttä tukemalla normaalia energia-aineenvaihduntaa kaps. (norm. 57,90 ) g (84,23 /kg) (norm. 25,50 ) KAUPAN PÄÄLLE 20 PH-balance tablettia Vuoden 2015 terveystuote! Mahdollistaa liikunnan ilon NivelTeho Kotimainen NivelTeho on kuuden aktiiviaineen yhdistelmä niveltesi terveyden tueksi: MSM eli metyylisulfonyylimetaani, hainrustouute, inkivääriuute, glukosamiini, C-vitamiini ja kupari kaps. (norm. 39,90 ) Life Kookosöljy Life Coconut Oil on erittäin korkealaatuinen ja puhdas kookosöljy, joka on täysin kylmäprosessoitu. Tuoreet kookospähkinät murskataan heti keräyksen jälkeen, ja kookoslihan annetaan valua 24 tunnin ajan. Näin aikaansaatu kookosöljy sisältää ainoastaan kookoksen korkealaatuisimmat rasvahapot. Voit käyttää Life Coconut Oilia ruoanlaitossa, leivonnassa, ihonhoidossa, tai vaikkapa nauttia sitä pienen määrän päivässä ihan sellaisenaan ml (17,80 /l) Tarjoukset voimassa tai niin kauan kuin tarjoustuotteita riittää. Life Raisio Mylly Kauppakeskus Mylly, Myllynkatu 11, puh ark , la 9 18, su LISÄÄ TARJOUKSIA MYYMÄLÄSSÄMME! 19

20 Omistajan käyntikortti Tango- ja viihdeorkesteri GUARDIA NUEVA Logomo to klo 19 Solisteina Jonna Pirttijoki ja Teemu Roivainen Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva 16 huippumuusikon orkesteri solisteinaan upeaääninen Jonna Pirttijoki ja Tangokuningas Teemu Roivainen. Teemu Roivainen Jonna Pirttijoki Coupe Mondiale 2015 Turku, FINLAND Lisätiedot: Liput 35 / S-Etukortilla 31,50 osoitteesta: bookings.coupemondiale2015.fi 20

21 KAARINAN NUORISOTEATTERI 21

22 Omistajan käyntikortti ALADDIN JA IHMEELLINEN LAMPPU Käsikirjoitus Christian Lindroos Ohjaus Kalle Lamberg Itämainen seikkailunäytelmä Aladdin ja ihmeellinen lamppu kiidättää taikamatollaan huimiin tunnelmiin! Koe basaarit myyjineen, viehättävät napatanssijat, pelottava velho, aarrekammiot, kullanhohtoiset palatsit, kaunis prinsessa ja tietenkin maaginen lampun henki tässä vauhtia ja vaarallisia tilanteita koko perheelle tarjoavassa klassikkoseikkailussa! Esitykset: Teatterin kahvila on avoinna ennen esitystä ja väliajalla Liput: Peruslippu á 15 Lippupisteeltä 17,50 S-Etukortilla á 13 Lippupisteeltä 15,50 Ryhmät vain teatterilta yli 10 hengen ryhmät á 12 yli 30 hengen ryhmät á 11 yli 120 hengen ryhmät á 10 TURUN NUORI TEATTERI puh Ursininkatu 4 Turku Lipputoimisto avoinna ti-to klo toimisto@nuoriteatteri.com LIPPU.FI joka päivä klo 7-22 puh (1,98 /min+pvm) JO 40 VUOTTA ELÄMYKSIÄ Dramatisointi Olli Löytönen 22 MAURI KUNNAKSEN JOULUPUKKI JA NOITARUMPU Ohjaus Sofia Laurikainen Koko perheen satunäytelmä, jossa riittää arvoituksia, jännitystä ja jouluista tunnelmaa! Jouluaatto lähenee ja Joulupukille on iskenyt flunssa. Eikä nuha ole ainoa asia joka painaa pukin mieltä. Joulupukki tonttuineen yrittää pähkiä mitä ihmettä Vekara on toivonut lahjaksi. Kaiken kukkuraksi Korvatunturilla on alkanut tapahtua outoja juttuja joku tekee kiusaa Joulupukille. Mutta kuka? Ja miksi? Esitykset Teatterin kahvila on avoinna ennen esitystä ja väliajalla Liput: Peruslippu á 14 Lippupisteeltä 16,50 S-Etukortilla á 12 Lippupisteeltä 14,50 Ryhmät vain teatterilta yli 10 hengen ryhmät á 11 yli 30 hengen ryhmät á 10 yli 120 hengen ryhmät á 9

23 TURKU JAZZ ORCHESTRA & JOHANNA FÖRSTI LADY SINGS THE BLUES KLO 20 TURKU Liput ennakkoon Tiketistä 28,5 / opiskelijat ja eläkeläiset 26 S-Etukortilla 25 (2 etua/kortti, ei bonusta). Hinnat sis. Tiketin palvelumaksun. Oscar Pub & Grill Dinner&Show -paketti 49,9, S-Etukortilla 47,3. Kysy myös Original Sokos Hotel Hamburger Börsin hotellipakettia (sis. liput). Varaukset ja lisätiedot: Myyntipalvelu, , ma-pe klo Ursäkta, talar du svenska? on vakavahko, leikillinen pakkokabaree ilman tanssia, joka esittelee suomenruotsalaisuuden monia kasvoja. Ursäkta, talar du svenska? är en allvarsam humoresk, en tvångskabaré utan dans, som handlar om finlandssvenskhetens många ansikten. KANTAESITYS/URPREMIÄR teatterin Tiljan ravintolassa/på Tiljan. Liput S-Etukortilla lokakuussa 20 (norm. 25 ). Koskee uusia, lokakuussa tehtyjä, normaalihintaisia varauksia. 2 lippua/kortti. Ei bonusta. Tarjous ei koske kiertue-esityksiä. Esityskieli: ruotsi I oktober med S-Förmånskortet: Biljett 20 (norm. 25 ). Gäller nya bokningar gjorda i oktober, rabatten dras av ordinariepriset. Max 2 biljetter/kort. Ingen bonus. Gäller inte turnéföreställningar. 23

24 Omistajan käyntikortti Uudenkaupungin Teatteri J. Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi Ohjaus Raija ja Pentti Nokkala Esitykset S-Etukortilla -2 /lippu seuraaviin esityksiin: Pe klo La klo Ke klo Ke 3.2. klo Pe klo Liput 15/18 Tarjous ei koske aikaisempia varauksia, eikä kerrytä bonusta. Aivan hulvattoman hauska komedia maailman historian läpileikkauksesta, 100-vuotiaan Allanin seikkailusta, johon liittyy esim. Franco ja Stalin! Suomen kantaesitys. Puh JALKAPALLO- JUHLAA VERITAKSELLA FC FC INTER TURKU 25 VUOTTA FC Interin loppukauden kotiottelut: ke klo FC Inter - KuPS to klo FC Inter - FF Jaro su klo FC Inter - SJK Muutokset mahdollisia. Tarkista viimeisin tieto osoitteesta: Interin kotiotteluihin aina edullisimmin S-Etukortilla! LIPPUJEN HINNAT VEIKKAUSLIIGAN KOTIOTTELUISSA: S-Etukortti/Lippupalvelu/Portti Aikuiset 14,50 /alk. 15,50 /18 Opiskelijat, eläkeläiset ym. 10,50 /alk. 11,50 /13 Lapset (7-16 v.) 6,50 /alk. 7,50 /9 Asiakasomistajahintaiset liput ennakkoon S-Etukortilla (ei kerrytä Bonusta). S-Etuliput myynnissä ennakkoon Lippupalvelun kautta TOK:n Prismoissa ja Sokos Wiklundilla. Lippujen hinnat sisältävät Lippupalvelun lipunmyyntipalkkion; S-Etuhintaiset liput 1,50 / lippu ja normaalihintaiset liput 1,50-2,50 / lippu. Lippupalvelu.fi (1,96 / min +pvm). 24

25 S-Etusi kotiotteluiden lipuista! salibandy S-Etukortilla 2 euron alennus naisten ja miesten salibandyn edustusjoukkueen normaalihintaisista kotiotteluiden pääsylipuista. S-Etukortilla 2 euron alennus kotiotteluiden pääsylipuista. S-Etukortilla 2 euron alennus kotiottelun pääsylipuista. S-Etukortilla 2 euron alennus aikuisten pääsylipuista. (Muista pääsylipuista -1 ). S-Etukortilla 1 euron alennus runkosarjan kotiotteluiden pääsylipuista. Liput suoraan ottelupaikalta. 25

26 Omistajan käyntikortti 26

27 Kannusta TPS voittoon! Kotiottelut loka-marraskuussa: Päivä Aika Ottelu Torstai TPS - SaiPa Perjantai TPS - JYP Tiistai TPS - Sport Perjantai TPS - HIFK Tiistai TPS - Ilves Lauantai TPS - Tappara Lauantai TPS - Blues Keskiviikko TPS - Ässät Sunnuntai TPS - Lukko Keskiviikko TPS - Kärpät Perjantai TPS - Pelican ASIAKASOMISTAJAHINTAISET LIPUT S-ETUKORTILLA: Ei kerrytä Bonusta. Paikka: A- ja C-katsomot rivi 5 > C-katsomot, rivit 1-4 B1, B2, Kurvipub D Asiakasomistajahinnat ottelu/erikoisottelu alkaen 29,50/31,50 19,50/23,50 19,50/23,50 15,50/18,50 TOK:n Prismojen ja Sokos Wiklundin Lippupalvelusta Normaalihinnat ottelu/erikoisottelu 32,50/34,50 22,50/26,50 22,50/26,50 18,50/21,50 TOK:n Prismoista ja Sokos Wiklundilta ostetut S-Etuhintaiset liput sis. 1,50 välityspalkkion, norm. hintaiset sekä TPS:n toimistolta ja hallilta ostetut liput sis. Lippupalvelun 2,50 välityspalkkion/lippu. TULE MATSIETKOILLE EDISONIIN ja voit voittaa itselle ja ystävällesi pääsyn pukukoppitunneliin tsemppaamaan, kun joukkue tulee jäälle. Sen jälkeen katsotte matsin EDISON-ISTUMAPAIKOILTA! Muista myös EDISON MATSIBUSSI kaikkiin kotipeleihin! Ole paikalla! bar-edison.fi raflaamo.fi/turku Erikoishintaiset otteluliput S-Etukortilla S-Etukortilla kahden (2) euron alennus normaalihintaisista ottelulipuista runkosarjassa (ei koske lasten, opiskelijoiden, eläkeläisten ja työttömien lippuja). S-Etulippuja myyvät TOK:n Prismat ja Sokos Wiklund sekä TPS-toimisto ja hallin lipunmyynti ottelupäivänä. Erikoishintaiset ottelut: HIFK, Kärpät, Lukko, Tappara, Ässät. Lippupalvelu.fi (1,96/min+pvm). 27

28 Omistajan käyntikortti 28

Talven riemua! Asetu ehdolle edustajiston vaalien ehdokasasettelu on nyt! Etuja talveen S-Etukortilla

Talven riemua! Asetu ehdolle edustajiston vaalien ehdokasasettelu on nyt! Etuja talveen S-Etukortilla Ostokset Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Helmikuu 2016 Omistajan käyntikortti Talven riemua! Asetu ehdolle edustajiston vaalien ehdokasasettelu on nyt! tok.fi Etuja talveen S-Etukortilla

Lisätiedot

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg SKINGAIN Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä ihon ja nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90 241,80 e/kg (ovh 45,05) Vahvin Tonalin Alkuperäinen, tutkittu ja toimiva CLA-valmiste.

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

115 AIHETTA JUHLAAN VIRKEÄ 115-VUOTIAS TURUN OSUUSKAUPPA

115 AIHETTA JUHLAAN VIRKEÄ 115-VUOTIAS TURUN OSUUSKAUPPA 115 AIHETTA JUHLAAN VIRKEÄ 115-VUOTIAS TURUN OSUUSKAUPPA Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut osuuskauppa, Turun Osuuskauppa täyttää tänä vuonna jo huimat 115 vuotta. Vuoden aikana on luvassa huippuetuja

Lisätiedot

Yhdessäoloa ja talvisia retkiä

Yhdessäoloa ja talvisia retkiä Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Helmikuu 2015 Yhdessäoloa ja talvisia retkiä Lataa S-mobiili ja tutustu etuihin Ota sähköiset palvelut käyttöösi Talven taika

Lisätiedot

Asiakasomistajaposti. Ota Oma S-kanava omaksesi! Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut. sinulle ja pe rheenjäs. S-kanava.fi.

Asiakasomistajaposti. Ota Oma S-kanava omaksesi! Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut. sinulle ja pe rheenjäs. S-kanava.fi. Economy PP Finlande 12656 Itella Posti Oy Asiakasomistajaposti Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut Lokakuu 2012 Ota Oma S-kanava omaksesi! lu S-kanava.fi S067K4 iointipal ve Se on hyödyllinen

Lisätiedot

Ostokset. Iskä on Buffansa ansainnut! Meidän kauppa. Nyt hellitään isää muista isänpäivä 10.11. Asiakasomistajapostia

Ostokset. Iskä on Buffansa ansainnut! Meidän kauppa. Nyt hellitään isää muista isänpäivä 10.11. Asiakasomistajapostia Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Marraskuu 2013 Nyt hellitään isää muista isänpäivä 10.11. Iskä on Buffansa ansainnut! Asiakasomistajapostia myös netissä tutustu

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3.

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI- PÄIVÄT ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Tervetuloa talviostoksille Espoontorille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos auringonpaisteella, mutta viihtyy

Lisätiedot

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa.

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa. Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Toukokuu 2014 Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta Tervetuloa uuteen S-Pankkiin Juhlasta juhlaan Osuusmaksulle

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

Lämmintä joulumieltä!

Lämmintä joulumieltä! Ostokset Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Joulukuu 2015 Omistajan käyntikortti Lämmintä joulumieltä! Meidän kauppa. tok.fi Joululauluja 20.12. Turun Tuomiokirkossa tervetuloa! Ota talteen

Lisätiedot

Ostokset. Meidän kauppa. Sijoita Bonukset S-Säästörahastoon. Bonusta nyt myös kuntoilusta. Sopivimman ruokakorin löydät meidän kaupasta

Ostokset. Meidän kauppa. Sijoita Bonukset S-Säästörahastoon. Bonusta nyt myös kuntoilusta. Sopivimman ruokakorin löydät meidän kaupasta Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Helmikuu 2014 Sijoita Bonukset S-Säästörahastoon Bonusta nyt myös kuntoilusta S-PANKKI.FI Sopivimman ruokakorin löydät meidän

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta TALVI- PÄIVÄT Martinlaakson Ostarilla 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Muitta mutkitta Tervetuloa talviostoksille Martinlaakson ostarille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

Pirteää pääsiäistä! Wiklund uudistuu Paljon etuja S-Etukortilla Takuukuitit nyt S-mobiilissa. Meidän kauppa.

Pirteää pääsiäistä! Wiklund uudistuu Paljon etuja S-Etukortilla Takuukuitit nyt S-mobiilissa. Meidän kauppa. Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Omistajan käyntikortti Huhtikuu 2015 Pirteää pääsiäistä! Meidän kauppa. tok.fi Wiklund uudistuu Paljon etuja S-Etukortilla Takuukuitit

Lisätiedot

Auringonpaistetta ja kevään merkkejä!

Auringonpaistetta ja kevään merkkejä! Ostokset Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Huhtikuu 2016 Omistajan käyntikortti Auringonpaistetta ja kevään merkkejä! Äänestä ja vaikuta Edustajiston vaalit 4.-13.4.2016 tok.fi Uutta Turussa

Lisätiedot

Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin

Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin Professori Heli Marjanen Turun kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos/talousmaantiede SYKETTÄ SYDÄMEEN KEINOJA TURUN KESKUSTAN KEHITTÄMISEKSI

Lisätiedot

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville!

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville! Suomalainen 1 99 rs Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 400 g (4,98/kg) 3 89 kg 0 99 Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 99 pkt Atria Atrilli Grillimakkara 400 g (2,48/kg) 159 pkt Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

Tutustu kesäetuihin!

Tutustu kesäetuihin! Ostokset Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Kesäkuu 2016 Omistajan käyntikortti Huoletonta k es ä ä! TOK sai uuden edustajiston tok.fi Tutustu kesäetuihin! hoitola parturi-kampaamo Omistajan

Lisätiedot

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton

Lisätiedot

0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi

0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi Rainbow Banaanit Costa-Rica Liikkeemme on suljettu Isänpäivänä 8.11. 0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi Hyvää Isänpäivää! 9 95 9 95 Omistajan käyntikortti 95 kg Apetit Savukirjolohi 800 1600 g 95 kg Norjan

Lisätiedot

Helsingin hauskin kaupunginosa on

Helsingin hauskin kaupunginosa on Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen

Lisätiedot

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

Otteluohjelma

Otteluohjelma Otteluohjelma 2013-2014 to 12.09.2013 SaiPa - KalPa Blues TPS pe 13.09.2013 HPK - Pelicans HIFK - Blues JYP - Kärpät Tappara - Ilves Ässät - Lukko la 14.09.2013 Ilves HPK KalPa JYP 16.00 Kärpät SaiPa 18.30

Lisätiedot

Marraskuussa mukana. Vinkit isänpäivään. Laajennettu S-market Mynämäki on avattu. Hyödynnä yhteistyökumppaneidemme. rahanarvoiset edut S-Etukortilla

Marraskuussa mukana. Vinkit isänpäivään. Laajennettu S-market Mynämäki on avattu. Hyödynnä yhteistyökumppaneidemme. rahanarvoiset edut S-Etukortilla Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Marraskuu 2014 Vinkit isänpäivään Marraskuussa mukana Laajennettu S-market Mynämäki on avattu Hyödynnä yhteistyökumppaneidemme

Lisätiedot

Timo Parvela - Minna-Stiina Saaristo ELLA JA JÄTTIPOTTI

Timo Parvela - Minna-Stiina Saaristo ELLA JA JÄTTIPOTTI Timo Parvela - Minna-Stiina Saaristo ELLA JA JÄTTIPOTTI Kaarinan nuorisoteatterin Ella & kumppanit: Ella ja Jättipotti esitykset Skanssissa la 27.3. klo 11, 13 ja 15 Tule Skanssiin vaikka joka päivä! Kauppakeskus

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

KEVÄTpäivät 13. 17.3. VALOA, UUTTA ILOA

KEVÄTpäivät 13. 17.3. VALOA, UUTTA ILOA KEVÄTpäivät 13. 17.3. UUTTA VALOA, UUTTA ILOA ISOKRISTIINAN KEVÄTpäivät 13. 17.3. Aamu aikaistuu, aurinko kirkastuu ja luonto venyttelee itseään hereille. Ihmiselläkin mieli kevenee. Olo piristyy ja mielikuvitus

Lisätiedot

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927 Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI Jo vuodesta 1927 PORIN PISIN PALVELUTISKI! Café Nestor Kahvitupa Viva la Coffee Ullan Pakari Lounaspiste Kanttura Ravintola

Lisätiedot

APTEEKIN. Heinäedut TIKKURILAN UUDEN. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

APTEEKIN. Heinäedut TIKKURILAN UUDEN. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää. TIKKURILAN UUDEN APTEEKIN Heinäedut Edut voimassa 27.6.-31.7.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Saat Saat S-Etukortilla S-Etukortilla Bonusta Bonusta apteekkimyymälässä apteekkimyymälässä maksetuista

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa.

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa. Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Toukokuu 2014 Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta Tervetuloa uuteen S-Pankkiin Juhlasta juhlaan Osuusmaksulle

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 99 pkt. Omena Suomi (lk. 1) 99 2-pack

Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 99 pkt. Omena Suomi (lk. 1) 99 2-pack Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 1 Suomalainen 99 pkt reseptit: Yhteishyvä.fi Omistajan käyntikortti 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 99 pkt 0 99 Vaasan Maalais-

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO EGENTLIGA FINLANDS FÖRBUND REGIONAL COUNCIL OF SOUTHWEST FINLAND

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO EGENTLIGA FINLANDS FÖRBUND REGIONAL COUNCIL OF SOUTHWEST FINLAND VARSINAIS-SUOMEN LIITTO EGENTLIGA FINLANDS FÖRBUND REGIONAL COUNCIL OF SOUTHWEST FINLAND VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA LIITE 9 / LUETTELO VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12. PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 31.01.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.06.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 HAnki ihana olo uutta valoa uutta iloa Unohda kevätväsymys ja nakkaa talviturkki ullakolle, nyt on aika herätä kevääseen. Tule kanssamme viettämään Hyvän Olon teemapäiviä 27.2.

Lisätiedot

Photo courtesy of FEI. Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut

Photo courtesy of FEI. Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut Photo courtesy of FEI Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut Aino Nations Cup Finland -tapahtumaan odotetaan noin 16.000 kävijää ja 250 kansainvälistä ratsukkoa tiimeineen, jotka edustavat 14

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 18.05.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, kesäkuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 4.08.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI

SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI KEILAILU KUNTOSALI SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI 2015-2016 ESITE & HINNASTO 06-4140151 SQUASH Kurssit ja opetus SQB Center Keilakurssit SQB Centerissä järjestetään Sisällysluettelo: aina alkeiskursseista

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 1 LEHDISTÖTIEDOTE 13.2.2008 Julkaisuvapaa TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 Vuoden 2007 päätapahtumat TOK:n myynti kasvoi markkinoita nopeammin (+ 20 %) TOK:n palveluverkosto kehittyi 12 uudella toimipaikalla

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 TILA 500 HENKILÖLLE 400 M2 TUO KUNNON DRAIVIA KOKOUKSIIN JA PALAVEREIHIN PÖYTÄMUODOT TEATTERI 270 HENKILÖÄ DIPLOMAATTI 64 HENKILÖÄ COCKTAIL 500 HENKILÖÄ LUOKKA 60 HENKILÖÄ

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun

EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun Mieltä keventäviä ajatuksia ruoasta Syömisellä voi vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen Säännöllinen ateriarytmi on terveyden kannalta parasta

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

Nälkäpäivä 17.-19.9.2015 SPR Varsinais-Suomen piirin alueella

Nälkäpäivä 17.-19.9.2015 SPR Varsinais-Suomen piirin alueella Nälkäpäivä 17.-19.9.2015 SPR Varsinais-Suomen piirin alueella Nälkäpäivän avaus Turussa kävelykadulla torstaina 17.9.2015 klo 11-13 Tapahtumassa kerrotaan Punaisen Ristin avustustyöstä ja myynnissä on

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 0 89 1 59 0 98 4 95 Tervetuloa S-Etupäiville! S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 3.-9.8.2015-15% S-Market Joki-Jussi puh. 050 311 6975 ma pe 8 21, la 8 18, su 12 21 Palvelemme sunnuntaisin klo 12

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) Marraskuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013 klo.10.00 13.00 Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) kuka vaan saa tulla myymään jääkiekkovarusteita,

Lisätiedot

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY 130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden

Lisätiedot

5 49 kg. Kuusamon Kirjolohi

5 49 kg. Kuusamon Kirjolohi Kuusamon Kirjolohi Liikkeemme suljettu la 31.10. 5 49 kg reseptit: Yhteishyvä.fi 98 ras. 3 98 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) 99 kg 5 99 Snellman Maatiaispossun maustettu uunifilee n. 1,3 kg

Lisätiedot

NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO

NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO RAKENNA RUOKAVALIOSI HYVÄLLE POHJALLE Valitse ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat varataan herkutteluhetkiin.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

79,90 (ovh. 97,70) 624,21 e/kg

79,90 (ovh. 97,70) 624,21 e/kg CARMOLIS Yrttitippojen eteeriset öljyt ovat avuksi tukkoiseen oloon ja karheille hengitysteille. Lisää kuumaan juomaan, sokeripalaan tai käytä höyry hengityksessä. 40 ml 6,50 (ovh. 8,15) 80 ml 8,80 (ovh.

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan.

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Olemme siis Seitsemisen luontokeskuksessa sijaitseva kahvila/ravintola, jonka erikoisuutena

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT TURUN ALUEEN KUNNAT. Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT TURUN ALUEEN KUNNAT. Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot TURUN ALUEEN KUNNAT Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot KOKO SUOMI väestön ikärakenne, % väestöstä 100 90 80 70 60 50 40 30 8,1 8,2 8,3 63,1 63,1 63 14 59 20 10 0 28,8 28,7 28,7 27 2010 2011 2012

Lisätiedot

LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ SISUSTUKSEN ERIKOISKAUPPAKESKUS LÄHELLÄSI. Vantaa E12 45 Kehä III E75. Vihdintie E18. Kehä I. Kauniainen Itäväylä Helsinki ITIS

LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ SISUSTUKSEN ERIKOISKAUPPAKESKUS LÄHELLÄSI. Vantaa E12 45 Kehä III E75. Vihdintie E18. Kehä I. Kauniainen Itäväylä Helsinki ITIS SISUSTUKSEN ERIKOISKAUPPAKESKUS LÄHELLÄSI LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ Vihdintie Vantaa E12 45 Kehä III E75 Kehä I E18 Espoo Kauniainen Itäväylä Helsinki ITIS Expert Lanterna -40% -20% Outlet! -10% -15% Outlet!

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kuntavaalit 2012 Kaarina

Varsinais-Suomen kuntavaalit 2012 Kaarina Kaarina Littoinen - Kaarina 31,3 % Piispanristi 30,6 % Keskusta - Kaarina 28,1 % Voivala 35,4 % Piikkiö 30,6 % Kuusisto 40,4 % ja VAS 0 1 2 kilometriä Kemiönsaari Kemiö 48,9 % Björkboda-Kulla 35,9 % Västanfjärd

Lisätiedot

Nuoren liikkujan ruokavalio

Nuoren liikkujan ruokavalio Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat

Lisätiedot

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla Liite b. Nousiaisten (3.) kartalla PÖYTYÄ AURA Nousiainen Nousiainen 5 TURKU LIETO RAISIO NAANTALI Tarjousaluekarttojen mittakaavat: : 5, 3-5 : 7 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää

BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää BONUSAPTEEKKIEN Tammiedut Edut voimassa 1.1.-31.1.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää 17,90 /kpl (norm. 22,78 96,24 162,73 /kg) Minisun Monivitamiini Vahva 120 tabl., Minisun Monivitamiini Multi Plus

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja niiden

Lisätiedot

KELASIN SINKKI-MAGNESIUM

KELASIN SINKKI-MAGNESIUM KELASIN SINKKI-MAGNESIUM Kotimaiset, hyvin imeytyvät Kelasinhivenaineet sinkki ja magnesium nyt kätevässä tuplapakkauksessa! Huom.! erä u t t e t i o j ra -25% 2 x 200 tabl. 21,90 (ovh. 29,35) 54,75 e/kg

Lisätiedot