Päihdealan ammattilaisten näkemyksiä päihdekuntoutujien velkaongelmista ja taloudenhallintapalvelujen nykytilanteesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päihdealan ammattilaisten näkemyksiä päihdekuntoutujien velkaongelmista ja taloudenhallintapalvelujen nykytilanteesta"

Transkriptio

1 Päihdealan ammattilaisten näkemyksiä päihdekuntoutujien velkaongelmista ja taloudenhallintapalvelujen nykytilanteesta Raportti PÄIVYT -verkoston kautta toteutetusta kyselystä Takuu-Säätiö Talouspolku-hanke elokuu 2016 projektikoordinaattori Hanna Pieviläinen

2 Tiivistelmä Takuu-Säätiön Talouspolku-hanke kartoitti päihdealan ammattilaisten näkemyksiä päihdekuntoutujien velkaongelmien ja taloudenhallintapalveluiden nykytilanteesta keväällä Kyselyn tarkoituksena oli saada ajankohtaista tietoa päihdekuntoutujien tilanteista ja tuen tarpeista Talouspolku-hankkeen kehittämistyön tueksi ja keskustelun herättäjäksi. Kartoitus toteutettiin sähköisenä Surveypal-kyselynä. Vastaajia haettiin päihdehuollon valtakunnallinen yhteistyöryhmä PÄIVYT:n kautta. Kyselyyn vastasi 23 ammattilaista eri puolilta Suomea. Suurin osa vastaajista tekee asiakastyötä. Järjestötyöntekijöitä vastaajista oli yli puolet. Vastauksia kyselyyn tuli kautta Suomen, noin puolet Etelä-Suomesta. Kyselyyn vastanneiden päihdealan ammattilaisten mukaan asiakkaan talous- ja velka-asiat tulevat usein asiakastyössä esille. Vastaajista noin 70 % oli samaa tai osittain samaa mieltä siitä, että asiakkaiden talous- ja velkaongelmiin on tarvittaessa saatavilla riittäviä tukipalveluja ja ratkaisuja. Ammattilaisia pyydettiin avokysymyksessä nimeämään 1-5 keskeisintä tekijää, jotka vaikeuttavat päihdekuntoutujan taloudenhallintaa ja altistavat hänet velkaantumiselle. Vastauksista kävi esille, että päihdekuntoutujien ongelmat ovat hyvin monisyisiä ja toisiinsa linkittyviä. Tyypillistä päihdekuntoutujien tilanteille on ongelmien kasautuminen. Myös yhteiskunnan tarjoamien palvelujen pirstaleisuus ja osin palvelujen puute vaikeuttavat päihdekuntoutujien tilanteita. Ammattilaisten vastausten perusteella päihdekuntoutujien taloudenhallintaa vaikeuttavat ja lisävelkaantumista aiheuttavat tekijät ovat: päihteiden käyttö, osaamattomuus raha-asioissa ja yhteiskunnassa toimimisessa, ongelmien kasautuminen ja osattomuuden kokemus, riittämättömät palvelut, kuntoutujan aiemmat velat sekä liian helposti saatavilla oleva luotto. Kyselyyn vastanneet ammattilaiset näkevät suurimmat kehittämistarpeet päihdekuntoutujien parissa työskentelevien tahojen keskinäisen yhteistyön tiivistämisessä, riittävässä kuntoutuksessa, johon kuuluisi myös talousohjausta sekä pikavippien ja muun helpon luoton saamisen rajoittamisessa. Päihdekuntoutujan velkaongelmien ratkaisu edellyttää, että kuntoutujan tilanne on vakiintunut: jos vain ratkaistaan päihdeongelmaisen taloudelliset ongelmat, eikä kuntouteta päihdeongelmassa, taloudelliset ongelmat jatkuvat (kyselyvastaus).

3 Sisällys 1. Kyselyn toteutus ja vastaajien taustatiedot Talousongelmien esilletulo ja ratkaisumahdollisuudet Taloudenhallintaa vaikeuttavat ja lisävelkaantumiselle altistavat tekijät Päihteiden käyttö Osaamattomuus raha-asioissa ja yhteiskunnassa Ongelmien kasautuminen ja osattomuus Riittämättömät palvelut Aiempi velkaantuminen Liian helppo saada lainaa Kehittämistarpeet Eri toimijoiden yhteistyön tiivistäminen ja palveluiden kehittäminen Riittävät kuntoutusmahdollisuudet Rajoitusta pikavipeille Muut kehittämistarpeet Mitä muuta haluaisit sanoa päihdekuntoutujien taloudenhallinnasta ja velkatilanteesta?

4 1. Kyselyn toteutus ja vastaajien taustatiedot Takuu-Säätiön Talouspolku-hanke kartoitti päihdealan toimijoiden näkemyksiä päihdekuntoutujien velkaongelmien ja taloudenhallintapalveluiden nykytilanteesta keväällä Kyselyn tarkoituksena oli saada ajankohtaista tietoa päihdekuntoutujien tilanteista ja tuen tarpeista Talouspolku-hankkeen kehittämistyön tueksi ja keskustelun herättäjäksi. Kartoitus toteutettiin sähköisenä Surveypal-kyselynä. Vastaajia haettiin päihdehuollon valtakunnallinen yhteistyöryhmä PÄIVYT:n kautta siten, että työryhmän jäsenet välittivät kyselyä eteenpäin omissa verkostoissaan. Kyselyn otannan ei ollut tarkoitus olla tieteellisesti kattava ja siten kyselyn levittäminen verkostossa nähtiin hyväksi tavaksi tavoittaa aiheesta kiinnostuneita päihdealan ammattilaisia. Kyselyyn oli mahdollista vastata toukokuun 2016 ajan. Vastausaikana kyselyyn tuli 23 vastausta. Kysely oli avattu 68 kertaa. Tiedossa ei ole, onko kyselyn nähnyt 68 henkilöä vai onko osa kyselyn kerran avanneista palannut myöhemmin vastaamaan kyselyyn. Kyselyyn vastaajilta kysyttiin taustatietoina taustatahoa, toiminta-aluetta sekä roolia, jossa kyselyyn vastasi. Kaikki taustatietokysymykset toteutettiin valintakysymyksinä. Kaikki kyselyyn vastanneet 23 vastaajaa vastasivat myös taustatietokysymyksiin. Vastanneista yli puolet (13 hlöä) ilmoitti taustatahokseen jonkin järjestön, yhdistyksen tai säätiön. Sen sijaan seurakuntaa taustatahokseen valinneita vastaajia ei kyselyyn vastanneiden joukossa ollut. Kyselyyn vastanneet ilmoittamansa taustatahon mukaisesti: Taustataho lkm % Valtio 4 17,4, Kunta 5 21,7 Seurakunta 0 0,0 Valtakunnallinen järjestö, yhdistys tai 6 26,1 säätiö Alueellinen tai paikallinen järjestö, yhdistys tai säätiö 7 30,4 Ei mikään edellä mainituista 1 4,3 Yhteensä ,0 Kyselyyn vastanneita pyydettiin valitsemaan toiminta-alue eli alue, jossa vastajaa tai hänen edustamansa taustataho toimii. Vaihtoehtoja oli viisi: koko Suomi, Etelä-Suomi, Länsi-Suom, Itä-Suomi ja Pohjois-Suomi. Vastaajista yli puolet ilmoitti toiminta-alueekseen Etelä-Suomen. 2

5 Kyselyyn vastanneiden toiminta-alueet: Toiminta-alue lkm % Koko Suomi 4 17,4 Etelä-Suomi 13 56,5 Länsi-Suomi 3 13,0 Itä-Suomi 1 4,3 Pohjois-Suomi 2 8,7 Yhteensä Kolmannessa taustakysymyksessä vastaajia pyydettiin valitsemaan missä roolissa he vastaavat kyselyyn. Vaihtoehtoina olivat: teen asiakastyötä, toimin asiantuntijana, olen kokemusasiantuntija sekä ei mikään edellä mainituista. Vastaajista 18 ilmoitti tekevänsä asiakastyötä. Vastaukset roolikysymykseen: Missä roolissa vastasit tähän kyselyyn? lkm % Teen asiakastyötä 18 78,3 Toimin asiantuntijana 2 8,7 Olen kokemusasiantuntija 1 4,3 Ei mikään edellä mainituista 2 8,7 Yhteensä Talousongelmien esilletulo ja ratkaisumahdollisuudet Päihdealan ammattilaisilta kysyttiin, miten usein asiakkaan mahdolliset talous- ja velkaongelmat tulevat esille päihdetyössä. Vastaajista lähes 80 % (18 vastaajaa) vastasi niiden tulevan esille usein tai lähes aina. Vastaajista neljä (17,4 %) arvioi talous- ja velkaongelmien tulevan esille joskus. Yksi vastaaja valitsi vaihtoehdon en osaa sanoa. Kukaan vastaajista ei ilmoittanut talous- ja velkaongelmien tulevan esille harvoin. Kuinka usein asiakkaan mahdolliset talous- ja velkaongelmat tulevat esille päihdetyössä? lkm % Lähes aina 9 39,1 Usein 9 39,1 Joskus 4 17,4 Harvoin 0 0,0 En osaa sanoa 1 4,3 Yhteensä

6 Toisena valintakysymyksenä ammattilaisia pyydettiin vastaamaan väitteeseen: Asiakkaiden talous- ja velkaongelmiin on tarvittaessa saatavilla tarvittavia tukipalveluita ja ratkaisuja. Vastausvaihtoehdot väittämään olivat: täysin samaa mieltä, osittain samaa mieltä, en osaa sanoa, osittain eri mieltä, täysin eri mieltä. Kyselyyn vastanneista ammattilaisista yli puolet vastasi olevansa väitteen kanssa osittain samaa mieltä. Vastaajista kolme (8,7%) oli väittämän kanssa täysin eri mieltä. Asiakkaiden talous- tai velkaongelmiin on tarvittaessa saatavilla tarvittavia tukipalveluita ja ratkaisuja. lkm % Täysin samaa mieltä 2 8,7 Osittain samaa mieltä 14 60,9 Ositain eri mieltä 3 13,0 Täysin eri mieltä 3 8,7 En osaa sanoa 2 8,7 Yhteensä Kolmannessa valintakysymyksessä ammattilaisilta pyydettiin arviota siitä, miten Takuu- Säätiön palvelut vastaavat päihdekuntoutujien tarpeisiin. Kysymykseen vastasi 21 ammattilaista. Heistä vähän yli puolet 13) arvioi Takuu-Säätiön palvelujen vastaavat päihdekuntoutujien tarpeisiin osittain. Muut vastausvaihtoehdot olivat hyvin, ei lainkaan ja en osaa sanoa. Loppujen yhdeksän vastaajan vastaukset jakautuivat tasan näiden vaihtoehtojen kesken. Miten Takuu-Säätiön palvelut mielestäsi vastaavat päihdekuntoutujien tarpeeseen? lkm % Hyvin 3 14,3 Osittain 13 61,9 Ei lainkaan 3 14,3 En osaa sanoa 3 14,3 Yhteensä

7 3. Taloudenhallintaa vaikeuttavat ja lisävelkaantumiselle altistavat tekijät Päihdealan ammattilaisia pyydettiin avokysymyksessä nimeämään 1-5 keskeisintä tekijää, jotka vaikeuttavat päihdekuntoutujan taloudenhallintaa ja altistavat hänet velkaantumiselle. Vastauksista kävi esille, että päihdekuntoutujien ongelmat ovat hyvin monisyisiä ja toisiinsa linkittyviä. Tyypillistä päihdekuntoutujien tilanteille on ongelmien kasautuminen. Vastausten perusteella taloudenhallintaa vaikeuttavissa ja lisävelkaantumiselle altistavissa tekijöissä on yksilöstä itsestään johtuvia tekijöitä, mutta myös yhteiskunnan tarjoamien palvelujen pirstaleisuus ja osin palvelujen puute vaikeuttavat päihdekuntoutujien tilanteita. Ammattilaisten vastausten perusteella päihdekuntoutujien taloudenhallintaa vaikeuttavat ja lisävelkaantumista aiheuttavat tekijät näyttävät olevan: päihteiden käyttö, osaamattomuus raha-asioissa ja yhteiskunnassa toimimisessa, osattomuus ja ongelmien kasautuminen, riittämättömät palvelut, olemassa olevat velat sekä liian helposti saatavilla oleva luotto Päihteiden käyttö Päihteiden käyttö sinänsä nähtiin yhdeksi keskeiseksi syyksi velkaantumiselle ja heikolle taloudenhallinnalle. Päihde määrää ihmisen elämisen mallin, jolloin rahat käytetään ensisijaisesti päihteisiin. Päihdekuntoutujalla retkahdukset ja paluu päihteiden käyttöön vaikuttavat myös taloudenhallintaan. Päihdejaksojen aikana laskut jäävät maksamatta, rahat menevät päihteisiin, päihtyneenä tulee otettua pikavippejä, unohtuu ilmoittautumiset ja tapaamiset työvoimahallintoon Pankkikortti ja henkilöllisyystodistukset ovat kateissa usealla Verkkopankkitunnukset, kalenteri, nettiyhteys puuttuvat Osaamattomuus raha-asioissa ja yhteiskunnassa Yhdeksi keskeiseksi syyksi velkaantumiseen ja taloudenhallinnan vaikeuksiin ammattilaiset nimesivät päihteiden käytön ohella päihdekuntoutujien osaamattomuuden raha-asioiden hoitamisessa. Ei osaa suunnitella kuukauden tarpeita. Ei osaa varautua yllättäviin menoihin. Kun on rahaa ostaa sellaista mitä ei välttämättä tarvitsee tai tarjoilee ystäville. Heikon taloudenhallinnan taustalla voi vastaajien mukaan olla kyvyttömyyttä tai välinpitämättömyyttä. Myös oppimisvaikeudet voivat vaikeuttaa oman talouden hahmottamista. Taloudenhallitsemattomuudesta ja velkaantumisesta voi tulla myös kierre, jota päihdekuntoutuja ei pysty katkaisemaan. 5

8 Tilanne kasaantuu eikä enää jakseta käydä kertyneiden laskujen kimppuun. Luottotiedot menevät. Velat lisäävät stressiä ja tulee tunne siitä, ettei pärjää Ongelmien kasautuminen ja osattomuus Useat vastaajat nimesivät heikon taloudenhallinnan ja velkaantumisen keskeisiksi syiksi päihteiden käyttöön liittyvät ongelmien kasautumisen ja erilaiset elämänhallinnan ongelmat. Elämän yleinen sekasortoisuus. Kuntoutujan elämä on usealla eri alueella sekaisin. Moni päihdekuntoutuja kokee osattomuutta yhteiskunnassa ja palveluihin on vaikea päästä. Ihminen on yksin eikä jaksa. Kun tarpeeksi monta kertaa lyödään ovia edestä kiinni niin paluu päihteisiin voi olla taas yksi vaihtoehto. Toivottomuus ja elämän tarkoituksettomuus sekä omaksuttu elämäntapa ja arvot vaikeuttavat monen päihdekuntoutujan taloudenhallintaa. Syiksi nimettiin myös oman motivaation puute ja toisaalta heikko itsetunto ja luottamuspula niin omia toimintamahdollisuuksia kuin tukijärjestelmää ja yhteiskuntaa kohtaan. Useampi ammattilainen näki velkaantumisen ja taloudenhallinnan puutteen taustalla päihteidenkäyttäjän impulsiivisen elämäntyylin ja lyhytjänteisen ajattelun. Pitkittynyt työttömyys nousi esille useissa vastauksissa. Niin ikään monen päihdekuntoutujan elämään vaikuttavat myös huono sosioekonominen asema ja ylipäätään heikot lähtökohdat elämään. Ammattilaisten vastausten mukaan päihdekuntoutujien tilanteita vaikeuttavat myös mielenterveysongelmat ja masennus, riippuvuudet, yksinäisyys, traumakokemukset ja koettu taloudellinen hyväksikäyttö. Päihdekuntoutujan tilannetta hankaloittavat myös useat konkreettiset syyt kuten asunnottomuus, pienituloisuus ja aiemman velkaantumisen ja maksuhäiriöiden vaikutukset. Vakituiset tulot puuttuvat, elämisen maksaa sosiaalihuolto. Pankkipalveluita ei välttämättä saa tai ainakaan samoja kuin muilla ihmisillä, vakuutuksia ei saa ja sitä myöten autoa käyttöön ja sitä myötä voi estää työn saamisen. Vaikeus saada "taustan" vuoksi työpaikkaa tai työharjoittelupaikkaa Myös rikostausta sekä sakko- ja vankeustuomiot vaikeuttavat velkakierteestä selviytymistä ja oman talouden hallintaa Riittämättömät palvelut Ammattilaisten vastausten mukaan päihdekuntoutujat jäävät palvelujärjestelmässä usein vaille riittävää tukea ja ohjausta talous- ja velka-asioissa. Ammattilaiset nostivat esille myös päihdekuntoutujien tiedon puutteen taloudenhallintaan ja tarjolla oleviin tukipalveluihin 6

9 liittyen. Päihdekuntoutuja voisi tarvita apua esimerkiksi lomakkeiden täyttämisessä, mutta henkilökohtaista palvelua voi olla vaikea saada. Vaikeus tavata esim. sosiaalityöntekijää, vaikea byrokratia ja lomakkeiden kapulakieli Vastauksissa tuli esille myös, ettei kaikilla ammattilaisilla ole riittävästi osaamista talousasioiden ohjaamisen. Muina tekijöinä mainittiin myös kalliit vuokrat ja vertaistuen huono saatavuus velkaantuneille. Työkyky päihteiden vuoksi mennyt, mutta eläkkeeseen ei ole oikeutta Aiempi velkaantuminen Yhdeksi keskeiseksi päihdekuntoutujien taloudenhallintaa heikentäväksi ja lisävelkaantumista lisääväksi tekijäksi ammattilaiset nimesivät päihdekuntoutujan jo olemassa olevat velat, joiden maksamiseen ei ole valmiuksia. Velat voivat olla joko virallisia (perinnässä tai ulosotossa olevia) velkoja tai epävirallisia (esimerkiksi velat sukulaisille ja tuttaville sekä huumevelat). Velkaantumisen syynä voi olla myös rikosvastuut rikoksista, joita henkilö on tehnyt päihteiden käyttöä rahoittaakseen. Tulevaisuuden kannalta haasteellisia erityisen ovat vuokravelat, jotka vaikeuttavat tai tekevät mahdottomaksi uuden asunnon saamisen. Epävirallisista veloista erityisesti huumevelkoihin liittyy voimakasta velanperintää ja nopeasti kasvavat korot. Huumevelkojen seurauksena kasvaa myös riski rikollisuudelle ja väkivallalle altistumisesta Liian helppo saada lainaa Yhdeksi päihdekuntoutujien lisävelkaantumista edistäväksi tekijäksi ammattilaiset nimesivät liian helpon luoton saannin. Pikavippejä ja pieniä lainoja myönnetään vastaajien mukaan liian helposti ja liian monesta paikasta. 4. Kehittämistarpeet Kyselyyn vastanneet ammattilaiset näkevät suurimmat kehittämistarpeet päihdekuntoutujien parissa työskentelevien tahojen keskinäisen yhteistyön tiivistämisessä, riittävässä kuntoutuksessa, johon kuuluisi myös talousohjausta sekä pikavippien ja muun helpon luoton saamisen rajoittamisessa. Vastauksissa esitettiin myös muita kehittämistarpeita Eri toimijoiden yhteistyön tiivistäminen ja palveluiden kehittäminen Moniammatillisen yhteistyön kehittämistarpeen nosti esille yli puolet vastaajista. Nykyisessä palvelujärjestelmässä nähtiin kehittämistarpeita sen sirpaleisuuden vuoksi. Vastaajat myös kiinnittivät huomiota siihen, että päihdekuntoutujien saama palveluohjaus ei aina ole 7

10 riittävää. Yksi vastaaja kiinnitti huomiota siihen, että viranomaiset eivät aina huomioi ihmisten yksilöllisiä resursseja hoitaa asioitaan. Yhteistyön tiivistämiseen toivottiin kaikkia tahoja, jotka työskentelevät päihdekuntoutujan kanssa, kuten sosiaalityöntekijät, työvoimahallinto, vankilat, yhdyskuntaseuraamustoimisto, päihdekuntoutuslaitokset, lääkärit, järjestöt ja velkaneuvonta. Moniammatillinen yhteistyöverkosto yhdessä, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen - ihminen on kokonaisuus. Muutokseen tarvitaan kaikkia. Yksilöllistä palvelua ja neuvontaa/ ohjausta eri paikoissa, varsinkin sosiaalitoimistossa. Päihdeongelmaisille oikeudet palveluihin tasavertaisesti. Ainakin estää uuden velan syntymisen. Yhtenä ratkaisuehdotuksena ehdotettiin sote-olohuoneita, joissa kohtaamispaikkatoimintaan yhdistettäisiin päihdekuntoutujien tarvitsemia palveluita. Olohuoneissa voisi olla saatavilla myös talousneuvontaa ja apua raha-asioiden hoitamiseen Riittävät kuntoutusmahdollisuudet Riittävä kuntoutus nähtiin keskeisenä päihdekuntoutujan tilannetta kohentavana ratkaisuna. Kuntoutukseen pääsyyn ja sen kestoon vaikuttavat kuntien taloudellinen tilanne. Osa vastaajista totesi nykyisten resurssien olevan tiukat tai riittämättömät. Riittävän pitkän ja tehokkaan kuntoutuksen tavoitteena, että kuntoutuja oppii elämään yhteiskunnassa. Kuntoutuja itse on päävastuussa, mutta yhteiskunta auttaa tarjoamalla mahdollisuuden kuntoutumiseen. Päihdekuntoutusjaksoihin tulisi vastaajien mukaan myös sisällyttää riittävästi taloudenhallinnan ja rahankäyttötaitojen opettelua Rajoitusta pikavipeille Muutamat vastaajat toivat esiin sen, että pikavippejä ja muuta vakuudetonta velkaa saa liian helposti ja esittivät kehittämistarpeena tiukempia rajoituksia luottojen myöntämiselle. Vippien ja lainojen saaminen pitää saada kuriin ja se on eduskunnan lainsäätäjien asia Muut kehittämistarpeet Edullinen asuntotuotanto kuuluisi myös kuntien vastuulle. Edunvalvontaan herkemmin edes määräaikaisesti. 8

11 Pitkäaikaisen työttömyyden helpottaminen ei ole kenenkään yksittäisen tahon ratkaistavissa mutta perustulosta päättäminen on poliittinen kysymys. Päihteiden käytön hallinnan opettelu on kuntoutujan tehtävä mutta yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa tarjoamalla mm. päihdehuollon ja sosiaalityön palveluja. Lyhytjänteisyys voi olla temperamenttiin liittyvää mutta myös päihteiden käytön aiheuttamaa Toivoa ihmisille antaa se, että ihmiselle löytyy jokin suuntaa elämään. Aikuissosiaalityössä voidaan auttaa lähtökohtaisesti huomioimalla vain toimeentulotuessa hyväksyttävät velat, käytännössä siis asuntolainojen korot ja ulosotot, joista tehty sopimus. Suurin osa päihdeasiakkaiden veloista on kuitenkin aivan muuta laatua. 5. Mitä muuta haluaisit sanoa päihdekuntoutujien taloudenhallinnasta ja velkatilanteesta? Viimeinen avokysymys kyselyssä antoi vastaajille mahdollisuuden täydentää aikaisempia vastauksia. Kysymyksiä oli kolme ja ne kuuluivat: Mitä muuta haluaisit sanoa päihdekuntoutujien taloudenhallinnasta ja velkatilanteesta? Mikä palvelujärjestelmässä toimii hyvin ja missä olisi kehittämistä? Voit myös antaa palautetta Takuu-Säätiön palveluista. Kyselyn viimeisenä kysymykseen tuli muista avokysymyksiä vähemmän vastauksia. Sisällöllisesti ne täydentävät edellisen avokysymyksen vastauksia sekä tiivistävät päihdekuntoutujien tilanteiden haasteita ja palvelutarpeita. Vastauksissa oli niin kehittämistarpeita, kuvausta toimivista palveluista sekä havaintoja päihdekuntoutujien moninaisista tilanteista. Kehittämistarpeita: Palvelujen nopea saatavuus taataan tilanteessa, jolloin henkilö herää siihen, että talousasiat ovat retuperällä Enemmän yleistä tietoa (Takuu-Säätiöstä ei juurikaan tietoa meillä eikä asiakkailla) Takuu-Säätiön toiminnasta. Joitakin asiakkaita on yritetty saada Takuu-Säätiön palvelujen piiriin, mutta se ei ole onnistunut. Kaupungin velkaneuvontajärjestelmä toimii hyvin. Palvelujärjestelmää tulisi kehittää juuri siten, että löytyisi vastaus kysymykseen, kuka/ mikä taho voisi auttaa silloin kun virallinen toimeentulotukijärjestelmä ei voi. Velkaneuvojille päätösvaltaa käsittelyyn, venyvät turhan pitkiksi lausuntokierroksilla/ tilanteet muuttuvat asiakkaalla. Suomen suurin ongelma on ehkä yksinäisyys. Se olisi otettava hyvin vakavasti. Yksinäisyys tulee erittäin kalliiksi. 9

12 Palvelujärjestelmässä toimivaa: Päihdeasiamies, velkaneuvojat toimivat kiitettävästi. Yleensä saavat asiat hoidettua, kunhan raitistuvat. Monenlaisia velkajärjestelyjä on olemassa. Havaintoja päihdekuntoutujien tilanteista: Päihdekuntoutuja on kokonaisvaltaisesti hukassa, ei voi keskittyä päihteiden tai terveydentilan tai talouden tai perhe ja parisuhdeasioihin laittamalla asiat riviin kuin helminauha vaan koko tilanne avattava ja kuntoutusta sinne mihin eniten tarvitsee heti, toissijaisesti ja etenemällä. Ottamalla kaksi eteen ja yksi taakse periaatteella. Kannustettava kuunneltava ja jaksettava, oltava rinnalla, ojennettava kättä, olkapäätä ja nenäliina aina milloin tarve vaatii. Jos vain ratkaistaan päihdeongelmaisen taloudelliset ongelmat, eikä kuntouteta päihdeongelmassa, taloudelliset ongelmat jatkuvat. Päihdekuntoutujien taloudellisissa ongelmissa auttaminen, esim Takuu-Säätiön avustuksella pitäisi tulla vasta siinä vaiheessa, kun päihdekuntoutuja on tehnyt oman osuutensa, eli lähtenyt kuntoutuksen tielle tosissaan. Velkajärjestelyyn pääsyn ehtona "tasaiset tulot" vaikeaa päihdekäyttäjille. Tapasin juuri henkilön, joka oli pystynyt lopettamaan päihteiden käytön ja rahapelaamisen. Hän oli ongelmiensa keskellä pystynyt olemaan töissä pitkään mutta joutunut irtisanotuksi. Tavallinen tarina. Poikkeuksellista oli, että hänellä oli luottotiedot tallella. Velkaa oli kuitenkin sen verran paljon että sitä ei pystynyt työttömänä maksamaan pois eikä pankista saanut lainaa joilla olisi maksanut korkeakorkoiset pienet lainat pois. Velkaneuvonnan mukaan ainoa ratkaisu oli ensin antaa kaiken mennä ulosottoon ja sitten vasta hakea velkajärjestelyyn. Jos nyt olen asian ymmärtänyt oikein niin siinä kohtaa on järjestelmässä jokin vika. Olisi ainakin yksilön kannalta mielekkäämpää jos olisi saatavavilla apua myös siinä kohtaa kun luottotiedot vielä on jäljellä? 10

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

TALOUSSOSIAALITYÖN NYKYTILA JA SEN KEHITTÄMINEN. Jutta Koskinen

TALOUSSOSIAALITYÖN NYKYTILA JA SEN KEHITTÄMINEN. Jutta Koskinen TALOUSSOSIAALITYÖN NYKYTILA JA SEN KEHITTÄMINEN Jutta Koskinen Miksi taloussosiaalityötä täytyy tarkastella? Kotitalouksien velkaantumisaste on tuplaantunut vuodesta 1997 (127 % vuonna 2018) Toimeentulotuen

Lisätiedot

Talousneuvonnan haasteet

Talousneuvonnan haasteet Talousneuvonnan haasteet Verkostokyselyn 2016 tuloksia tutkija-arvioitsija Sari Nyholm Kysely yhteistyötahoille Syyskuussa 2016 Pienlaina-projektin yhteistyötaholle Kajaanin, Seinäjoen ja Tampereen seuduilla.

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen 1 Historiaa Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta astui voimaan 1.9.2000 Aluehallintovirasto

Lisätiedot

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015 JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015 HANKKEEN TAUSTAA Jalkautuva talousohjaus on Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry:n vuosina 2014-2016 toteuttama hanke, joka tarjoaa

Lisätiedot

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523

Lisätiedot

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö Nuori velkakierteessä Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö 21.1.2016 Käsiteltävät asiat Velkaongelmien laajuudesta Maksuhäiriömerkintä ja sen vaikutukset Maksuvaikeuksissa olevan asiakkaan kohtaaminen Tilanteen

Lisätiedot

Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut. Paula Paloheimo. Tampere 3.10.2014. Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014

Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut. Paula Paloheimo. Tampere 3.10.2014. Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014 Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014 Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut Paula Paloheimo Tampere 3.10.2014 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä

Lisätiedot

Välitystiliasiakkaiden selvitys Helsingissä

Välitystiliasiakkaiden selvitys Helsingissä Välitystiliasiakkaiden selvitys Helsingissä Talous toimimaan taloussosiaalityön menetelmiä 6.5.019 Kaisa Saarinen Aikuissosiaalityön kehittämisen projektipäällikkö Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö

Lisätiedot

OLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA. Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10.

OLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA. Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10. OLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10.2015 Sisällysluettelo 1. Turun kaupungin talous- ja velkaneuvontatoimisto

Lisätiedot

Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy. Järvenpää 10.4.2014. Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014

Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy. Järvenpää 10.4.2014. Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014 Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014 Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy Järvenpää 10.4.2014 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka-

Lisätiedot

Velkaantuminen ja pienlaina

Velkaantuminen ja pienlaina Velkaantuminen ja pienlaina tutkija-arvioitsija Sari Nyholm ja projektisuunnittelija Virpi Muilu Takuusäätiö 5.4.2017 Takuusäätiö - neuvoja, tukea ja ratkaisuja talous- ja velkaongelmiin Neuvomme Velkalinjassa

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa päivystystilanteen haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta Järvenpään SOSKU-hankkeen seminaari 7.11.2017 Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä

Lisätiedot

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014 Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka- ja talousongelmien

Lisätiedot

Nuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016

Nuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016 Nuorten talous- ja velkaneuvonta Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016 Helsingin talous- ja velkaneuvonta Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen talous- ja velkaneuvoja, Tampere Talous- ja velkaneuvonta Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta

Lisätiedot

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA YLEISTÄ Nuoruudessaan ihminen käy läpi enemmän muutoksia kuin missään muussa elämän vaiheessa. Suomen lainsäädännön mukaan 18 v. on täysi-ikäinen - vastaa itse varoistaan

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen 23.11.2017 Työterveyslaitos www.ttl.fi 1 Työkyvyn osatekijät, Kykyviisarin viitekehys Kykyviisari keskittyy

Lisätiedot

Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset. Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman. Kirjoita tähän nimesi 10.12.

Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset. Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman. Kirjoita tähän nimesi 10.12. Kirjoita tähän nimesi 10.12.2014 Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman Uutisotsikoista poimittua Ulosotoissa miljoonien kasvutahti

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman NAL:n osahanke Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman 6.9.2017 NAL Nuorisoasuntoliitto Suomen ainoa nuorten asumisen edunvalvoja NAL rakennuttaa ja vuokraa

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! RyhmäRengin emäntä Verkkosivut: https://kirsialastalo.wordpress.com/ FB-sivut:

Lisätiedot

Seurakunnan tuki talouden hallinnassa

Seurakunnan tuki talouden hallinnassa Seurakunnan tuki talouden hallinnassa Diakoniajohtaja Otto Savolaisen puheenvuoro Apuja velkojen hallintaan seminaari-iltapäivässä, 21.11.2017, Toimintojen talo Mitä? Miten? Kokemuksia Mitä? Seurakunnan

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.2017 Eila Koivunen, terveyspalvelupäällikkö Vantaan kaupunki Taustaa: Ensin Mielen Avain

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Toiminta ja kehittäminen - 1 johtava talous- ja velkaneuvoja - 9 talous- ja velkaneuvojaa - 2,8 sihteeriä - asukaspohja n. 335 000 Toimintatavat - Talous- ja velkaneuvonta - Talous-

Lisätiedot

Onni-hanke

Onni-hanke Onni-hanke 2018-2019 Miksi Onni? Nuorten viesti on selkeä: nykyiset palvelut eivät toimi (apua ei saa tai se ei riitä) 2017 Me-säätiön työpajoissa 100 nuorta 2018 Onni-hanke haastatteli 55 nuorta Onni-raadit

Lisätiedot

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä Laituri-projekti / Mervi Sirviö Taustaa ELY kierroksen ennakkokyselyyn Kysely lähetettiin 15 ELY:lle 23.6.2012, johon kaikki vastasivat (viimeiset 23.8.)

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Yhteistyö Takuusäätiön kanssa. Minna Markkanen, Takuusäätiö

Yhteistyö Takuusäätiön kanssa. Minna Markkanen, Takuusäätiö Yhteistyö Takuusäätiön kanssa Minna Markkanen, Takuusäätiö 21.2.2018 Takuusäätiö vuonna 2018 Vaikutamme Velkaongelmien ehkäisy, reilut luottomarkkinat, velallisen asema Palvelemme Sosiaaliset rahoituspalvelut

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA

SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA SOSIAALINEN LUOTOTUS Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Takuusäätiön palvelut ja

Takuusäätiön palvelut ja Takuusäätiön palvelut ja materiaalit Hanna Pieviläinen, aluekoordinaattori, Takuusäätiö 6.5.2019 Takuusäätiö on kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntija, joka auttaa ihmisiä ottamaan oman taloutensa

Lisätiedot

Talousvaikeudet, velkaantuminen

Talousvaikeudet, velkaantuminen 20 Talousvaikeudet, velkaantuminen Ilmiö tiivistettynä Talousvaikeuksien taustalla on usein esimerkiksi työttömyys, sairastuminen tai muu toimeentuloa heikentävä elämäntilanne. Tulojen epäsäännöllisyys

Lisätiedot

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn?

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Esite keskeisimmistä asioista, jotka vaikuttavat yrittäjän mahdollisuuteen saada velkajärjestely. Samat ehdot ja ohjeet koskevat sekä pää että sivutoimisia

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

Läheinen rahavaikeuksissa

Läheinen rahavaikeuksissa miten voin tukea? Läheinen rahavaikeuksissa Miten voit tukea? läheinen rahavaikeuksissa Talous- ja velkaongelmat ovat yleisiä. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintä on 380 000 suomalaisella. Jatkuva rahanpuute

Lisätiedot

TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio

TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi 22.1.2019 Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio ASTA-hanke ARA -rahoitteinen hanke ajoittuu vuosille 2018-2020 Mukana Tampere,

Lisätiedot

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606)

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606) 1 (6) KENELLÄ ON VASTUU NUORILLE ANNETTAVASTA PÄIHDEKASVATUKSESTA Selvitys yläkouluikäisten nuorten vanhempien ajatuksista koskien nuorille suunnattua päihdekasvatusta ja nuorten päihteidenkäyttöä Etelä-Karjalassa

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja 13.9.2016 DIAK Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kyselytutkimus Kysely

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

Toimintakyky kuntoonhankkeen

Toimintakyky kuntoonhankkeen Työterveyslaitos Solmu-koordinaatiohanke Kirsi Unkila kirsi.unkila@ttl.fi Toimintakyky kuntoonhankkeen kehittämispäivä 16.2.2018 Artteli Alkukyselyyn vastanneiden taustietoja Vastaajat: 24: 18 miestä ja

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö SOSKU-hanke Järvenpää Susanna Hyypiä 26.11..2018 Sosiaalinen kuntoutus Keski-Uudenmaan sotessa Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011 Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä Espoonlahti kevät 2011 Suunnitelma alle 25-vuotiaita sosiaalitoimen asiakkaita, jotka ovat saaneet/saamassa oman ensiasunnon tai joilla on ollut aikaisemmin vaikeuksia

Lisätiedot

Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa. Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo

Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa. Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo 21.2.2019 Terveydeksi-hanke Työttömien Keskusjärjestö ry (päätoteuttaja)+ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ESR- rahoitus / Sosiaali-

Lisätiedot

Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä.

Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä. Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä. Aikuissosiaalityön päivät Jyväskylä 8.1.2014 Anne Määttä, VTT Elsa Keskitalo,

Lisätiedot

Valtaistus -Valtakunnallinen aikuissosiaalityön kartoitus

Valtaistus -Valtakunnallinen aikuissosiaalityön kartoitus Valtaistus -Valtakunnallinen aikuissosiaalityön kartoitus Tuloksia ja johtopäätöksiä 23.04.2012 Valtaistus/ Sanna Blomgren 1 Valtaistus Aikuissosiaalityö kokoavana käsitteenä, sisältää laajasti ymmärrettynä

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Pohjois-Suomen etsivän nuorisotyön päivät, Joutenlampi 10.11.2016 Sovari

Lisätiedot

Kuluttamisen ongelmat 27.11.2014

Kuluttamisen ongelmat 27.11.2014 Kirjoita tähän nimesi 16.12.2014 Kuluttamisen ongelmat 27.11.2014 Minna Backman Nuorten velkaantumisen riskitekijöitä Täysi-ikäisyys Omaan talouteen siirtyminen muutto ja kodin hankinnat säännölliset laskut

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset.

A-Kiltojen Liitto. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset. A-Kiltojen Liitto Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset kevät 2016 Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit

Lisätiedot

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 % 1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

PÄIHDETYÖ HAASTAA TERVEYSASEMAT - KOKEMUSASIANTUNTIJA OSANA MONIAMMATILLISTA TYÖRYHMÄÄ VANTAALLA

PÄIHDETYÖ HAASTAA TERVEYSASEMAT - KOKEMUSASIANTUNTIJA OSANA MONIAMMATILLISTA TYÖRYHMÄÄ VANTAALLA PÄIHDETYÖ HAASTAA TERVEYSASEMAT - KOKEMUSASIANTUNTIJA OSANA MONIAMMATILLISTA TYÖRYHMÄÄ VANTAALLA Anne Tapola ja Hannu Ylönen Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Kokemusasiantuntija -seminaari Helsinki, 13.2.2013

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä Päivi Rissanen 4.4.2017 Helsinki Vapaaehtoisuuteen, vertaisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvät toimintamuodot

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

FSHKY:N SOSKU-HANKE Aalto Marianna ja Heino Satu

FSHKY:N SOSKU-HANKE Aalto Marianna ja Heino Satu FSHKY:N SOSKU-HANKE 7.5.2018 Aalto Marianna ja Heino Satu FSHKY:n Sosku-hanke 2015-2018 Kohderyhmänä ovat kuntalaiset, jotka tarvitsevat elämäntilanteessaan runsaasti monia yhtäaikaisia sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI PRO SOS -HANKE ESR-hanke (2016 2019) 7 sosiaalialan osaamiskeskusta, 94 kuntaa ja Kuntaliitto Tavoitteena: selkeyttää ja vahvistaa aikuissosiaalityön asemaa varmistaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Kemin toimintamalli Annika Vaaramaa 13.4.2016 Työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Aloitettiin keväällä 2014 KunnonSyyni-toimintamallia soveltaen Asiakkaat

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen

Lisätiedot

Ylivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten?

Ylivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten? Ylivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten? Ylivelkaantumisen ehkäisy- ja hoitomallien kehittäminen -hanke Loppuseminaari 9.12.2015 Kristiina Aalto ja Liisa Peura-Kapanen, Helsingin

Lisätiedot

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä

Lisätiedot

Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa

Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen 14.9.2017 Seinäjoki Kuntakysely Julkaisu THL.n verkkosivuilla: https://www.thl.fi/fi/tutkimus-jaasiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/sosku/sosiaalinenkuntoutus/kuntakysely

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA RAPORTTI.5.5 KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA Rinnekoti-Säätiö Rinnekodintie, 98 Espoo etunimi.sukunimi@rinnekoti.fi (9) 855 (6) Kyselyn perustiedot

Lisätiedot

Asumissosiaalisen työn teemapäivä

Asumissosiaalisen työn teemapäivä Asumissosiaalisen työn teemapäivä 28.3.2017 MEISTÄ Hanke käynnistyi vuonna 2014, näillä näkymin rahoitus vuoden 2018 loppuun Toiminta STEAn (ent. RAY) rahoittamaa, maksuton palvelu Taustalla yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

YHTEENVETO KYSELYISTÄ JÄRJESTÖJEN TYÖNTEKIJÖILLE VAPAAEHTOISISTA SEKÄ VERTAISISTA JA KOKEMUSASIANTUNTIJOISTA

YHTEENVETO KYSELYISTÄ JÄRJESTÖJEN TYÖNTEKIJÖILLE VAPAAEHTOISISTA SEKÄ VERTAISISTA JA KOKEMUSASIANTUNTIJOISTA YHTEENVETO KYSELYISTÄ JÄRJESTÖJEN TYÖNTEKIJÖILLE VAPAAEHTOISISTA SEKÄ VERTAISISTA JA KOKEMUSASIANTUNTIJOISTA Jouni Puumalainen 28.2.2017 1. Johdanto Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-

Lisätiedot

KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA

KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA Yksi tapa auttaa päihde- ja mielenterveysongelmissa Kokemusasiantuntija Hannu Ylönen Helsinki 23.4.2015 Kuka on päihdetyön kokemusasiantuntija? Kokemusasiantuntijalla

Lisätiedot

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa #Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi

ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi Hannu Ahola 3.10.2012 12.10.2007 Tekijän nimi Historia ja tarkoitus Asuntomarkkinakyselyjä on tehty kunnille 1980-luvun puolivälistä lähtien

Lisätiedot

Mistä ja miten asiakkaat tavoitetaan

Mistä ja miten asiakkaat tavoitetaan Mistä ja miten asiakkaat tavoitetaan Esteettömästi yhdestä ovesta?- Mielenterveys- ja päihdepalveluita kaikille 29.10.2009 Anneli Pienimäki Päihdetyön kehittämispäällikkö Sininauhaliitto Keitä asiakkaat

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan LAADUKASTA TYÖPAJATOIMINTAA TARVITAAN MYÖS TULEVAISUUDESSA Työpajatoiminta on aktiivista työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa, jolla

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen rooli liikkuvissa palveluissa

Kotikuntoutuksen rooli liikkuvissa palveluissa Kotikuntoutuksen rooli liikkuvissa palveluissa Koulutuspäivä Liikkuvat työryhmät mielenterveystyössä 27.3.2007 Vaasa, Jarkko Pirttiperä (Pohjanmaa hanke) KUNTOUTUKSEN KÄSITE Kuntoutus = jonkun selkeästi

Lisätiedot