Vattolan historiaa luku

Transkriptio

1 Vattolan historiaa Vattolan kylä on saanut asujaimensa joskus luvulla yhdessä Karkkilan, Nyhkälän ja Järvenpään kylien kanssa. Näyttäisi siltä, että Vattola asutettiin ensimmäisenä. Tämä alue on ollut vanhaa hämäläisten eräaluetta ja ensinnä tulleet valloittivat parhaat alueet. Vattolan asukkaat varasivat itselleen alimmaisen kolmesta Vanjoen koskesta ja sen alipuoleisia rantoja. Siihen koskeen pysähtyivät nousukalat; siitä saatiin parhaat saaliit. Mistä Vattolan kylä sai ensimmäiset asukkaansa, sitä voidaan vain arvailla. Vesilahden Kuralan kylää pidän parhaana lähtöpaikkana. Siellä on 1400-luvulla asuneet mm Oleff Wattoynin (1439) ja Olof Wattoin (1479) ja saman nimisiä oletettavasti jo paljon aikaisemmin. Samaa kirjoitusasua käytettiin täällä vielä 1700-luvulla. Samalla oletuksella voidaan arvella, että Nyhkälän kylän ja Takon talon asukkaita on tullut Huittisten Sammun kylästä, jossa tiedetään asuneen mm Laurens Tacko (1448), Lars Tako (1450 ja Olaff Tacko (1458) Ensimmäiset asukkaat ovat olleet metsästys- ja kaskikansaa. Tulijoita on ollut myös etelästä Vanjokea pitkin vastavirtaan. Asutus syntyi yleensä kaskenpolton seurauksena; kaskimaille rakennettiin ensin kesäasumuksia ja vähitellen sinne jäätiin myös talveksi. Ensimmäiset kirjalliset dokumentit löytyvät v 1539 veroluetteloista. Kustaa Vaasan aikana maa oli jaettu oikeushallinnollisesti kihlakuntiin. Nykyisen Karkkilan alue oli osa Hämeen läänin Hattulan kihlakuntaa. Kihlakunnan muodostivat hallintopitäjät, jotka oli jaettu veronkantopiireihin, neljänneskuntiin. Silloisen Pahajärven ympärille ryhmittyneet kylät Tuorila, Nyhkälä, Karkkila, Vattola, Järvenpää ja Siikala kuuluivat Lopen hallintopitäjän Pahajärven neljänneskuntaan. Kirkolla oli omat rajansa. Kaikki nykyisen Karkkilan kylät kuuluivat Vihdin seurakuntaan, joka oltuaan aluksi Lohjan kappelina itsenäistyi lukujen vaihteessa. Näin siis hallittiin vattolalaisiakin 1500-luvulla luku V 1539 veroluettelon mukaan Vattolassa oli kolme taloa ja isäntinä olivat Juho Tuomaanpoika, Niilo Mikkelinpoika ja Heikki Mikonpoika. Taloluku vähenee kahteen jo v 1562 luettelossa. Talot ovat Eskola ja Liisto. Taloluku lisääntyy vasta virallisesti 1760-luvun alussa kun Mäkilän talo erotetaan Eskolasta. Niinpä 1500, 1600 ja 1700 lukujen Vattolan historia on yhtä kuin näiden kahden talon ja niiden asukkaiden historiaa luvulta ei veroluetteloiden lisäksi paljonkaan materiaalia Vattolan kylästä löydy, jotain kuitenkin. V 1588 Lopen kesä- ja syyskäräjien sakkoluettelosta löytyy seuraava teksti: Tuomittiin seuraavat kylät 3 markan sakkoon ilman armoa niskottelusta kyyditysmatkoja vastaan ja haasteen laiminlyönnistä. Tämän jälkeen seuraavat Nyhkälän, Vattolan, Tuorilan ja Karkkilan isäntien nimet. Jo aikaisemmin v 1586 sakkoluettelosta löytyy tuomio, jossa Vattolan Esko Matinpoika ja Pertteli Perttelinpoika tuomittiin kolmen markan sakkoon, koska he eivät halua hankkia itselleen hevosia. Nämä sakkotuomiot juontavat juurensa siihen aikaan talonpojilla olleeseen kyyditysvelvollisuuteen kruunun isompia ja pienempiä virkamiehiä kohtaan. Se ei ollut mikään pikku juttu, vaan rasitti taloutta. Toisekseen hevonen otettiin helposti sotilaiden käyttöön kuorma- tai ratsuhevoseksi (tietenkin ilman mitään korvausta) Siksi pidettiin mieluummin härkää kuin hevosta. Verot maksettiin tilan tuotteina, yleensä viljana, jota oli helppo kuljettaa, varastoida ja mitata. Vuonna 1580 Pahajärven vauraimmat talolliset Ahmoon Prusilan isäntä Ambrosius Niilonpoika, Karkkilan Karkin Yrjö Erkinpoika, Nyhkälän Anttilan Martti Antinpoika, Vattolan Eskolan Matti Wincenssiuksenpoika ja Siikalan Matti Laurinpoika toimittivat kukin kymmenysaittaan pannin eli 24 kappaa syömäviljaa

2 1600-luku 1600-luvulla elämä Vattolassa kulki edelleen kahden talon ja suurperheen tahtia. Kärsittiin muiden mukana kruunun verotuksesta, sotaväenotoista, katovuosista ja taudeista. Mutta kehitys meni hiljaa eteenpäin, viinanpoltto ja paloviina alkoivat levitä Suomessa ja löysivät Vattolaankin ja ovat täällä siitä asti säilyneet. Vuosisadan alkupuolella Eskolan talosta tuli ratsutila, se kykeni varustamaan ja palkkaamaan miehen ja hevosen kuninkaan armeijaan ja sai siitä hyvästä verovapauden. Eskola oli ratsutilana eli rusthollina koko vuosisadan, kunnes v 1700 Eskolan isäntä ei kyennyt enää vaatettamaan eikä maksamaan palkkaa Suureen Pohjan sotaan lähteneelle miehelle luvun viimeisten vuosien kovat kato- ja nälkävuodet olivat köyhdyttäneet isonkin talon. V 1708 Eskola ja Liisto muodostivat yhteisen ruodun, eli yhdessä pystyivät palkkaamaan ruotusotamiehen luvun lopulla Vattolan Liisto ja Nyhkälän Närö olivat ainoat tilat, jotka maksoivat veronsa kruunulle. Muut Pahajärven tilat olivat ratsutiloja tai niiden verot oli lahjoitettu aatelille luvulla käytiin myös kovia maanjakokiistoja. Pahajärven ympäryskylien maanomistusolot olivat monimutkaiset ja sekavat. Yhteen jakokuntaan kuuluneilla Vattolalla, Karkkilalla, Nyhkälällä ja Järvenpäällä oli niittyjä ja ulkomaita yhteisomistuksessa. Niittykiistat olivat täydessä käynnissä jo 1620-luvulla, mutta varsinainen käräjöinti alkoi vasta 50 vuotta myöhemmin, kun väestömäärä kasvoi ja sadot olivat heikot. Riitelyn kohteina olivat miltei yksinomaan niityt, jotka sijaitsivat kylien rajajokien rannoilla, jakokunnan yhteismailla sekä Köyliön ja Kuninkaanmaan ulkomailla. Siihen aikaankaan ei keinoja kaihdettu. Erääseen Kuninkaanmaan niittyyn liittyvässä kiistassa asianajajana toiminut kirkkoväärti Nicolaus Agricola teki kaikkensa ajaessaan siikalalaisten asiaa yrittäen jäävätä vastapuolen todistajana toimineen Vattolan Eskolan isännän Jaakko Martinpojan, koska Jaakon ainoaankaan sanaan ei voi luottaa, sillä hänen isänsä oli ollut tunnettu huorapukki. Karkkilan ja Vattolan isännillä oli yhteiset sarkajaossa olevat pellot. Ensimmäinen kiista sarkajaon oikeudenmukaisuudesta syntyi v Se ei ratkennut ilman vieraiden miesten suorittamaan uutta tangotusta. Vuoden 1674 talvikäräjillä tekivät karkkilalaiset jälleen uuden valituksen, koska heidän verolukunsa oli puoli äyriä Vattolan määrää suurempi, mutta peltoa ei olut jaettu tämän edellyttämällä tavalla. Oikeus päätti, että kumpikin kylä ja jokainen talo saisivat viljellä verolukuaan vastaavan määrän pelloista 1700-luku 1700-luvun alku oli vaikeaa aikaa. Menneet nälkävuodet ja Isoviha koettelivat asukkaita. Eskolan isännäksi tuli v 1718 Antti Matinpoika, josta tuli yli kolmenkymmenen vuoden ajaksi Pyhäjärven näkyvin ja vaikutusvaltaisin talonpoika. Hän toimi kirkkoväärtinä ja lautamiehenä. Näistä luottamustoimistaan huolimatta Iso-Vattoi ei sylkenyt lasiin eikä tuoppiin. V 1748 Antti riiteli naapurinsa Liiston kanssa niittyraiviosta käräjillä saakka. Juttu oli keskeytettävä, sillä naapurukset olivat niin päissään, ettei tuomari saanut heidän puheistaan mitään tolkkua, vaikka kärsivällisesti ja useasti toistaen esitti riitapukareille tapausta koskevia kysymyksiä. Molempia sakotettiin viiden hopeataalerin edestä luvulla kaskiviljely kielloista huolimatta jatkui edelleen Pyhäjärvellä, myös tervaa poltettiin ja myytiin Helsingin porvareille luvulta alkaen alettiin myydä myös tukkeja sahatavaraksi. Pyhäjärven metsät olivat hyvän uittoreitin varressa. Talvella kaadetut tukit uitettiin keväällä Vanjärvelle, jossa sahapatruunan kirjuri laski tukit ja merkitsi ne kirjanpitoon. Vuonna 1746 kirjuri Jeremias Nyman yritti petosta. Alfred Liisto oli uittanut Vanjärvelle 219 tukkia. Kun maksun aika koitti, niin Liisto sai korvausta vain 116 rungolta. Talonpojat eivät olleet herkkäuskoisia, vaan olivat jo ennalta varustautuneet huijauksen varalle. Rungot laskettiin aina kahden todistajan

3 läsnäollessa. Oikeudessa Antti Matinpoika Eskola ja Elias Pukki todistivat laskeneensa tukit kahteen kertaan. Lopulta Alfred sai lisäkorvauksen 89 tukista 21 äyriä kappaleelta. Noidat ja tietäjät Myöskään kansan uskomuksia ei voida Vattolan osalta ohittaa. Vuoden 1723 pääsiäisyönä Lauri Jaakonpoika Liisto heräsi tuulen tuivertaessa ja vinkuessa talon nurkissa ja totesi: Siellä Saatanan huorat puhaltelevat torviinsa, koska hyvin tietävät, että pappi on kylässä ja eivät anna kenenkään maata rauhassa. Piruntorjuja pappi sai paholaisen palvelijat voimattomiksi ja levottomiksi. Ne kykenivät vain tekemään pientä kiusaa: herättämään ihmiset kesken unien. Puintiaikaan ja muutoinkin riihiä vartioivat äijät tai haltiat. Erityisen kuuluisa oli Vattolan Eskolan riihi, jonka haltia nosti Heikki Sariinin sieltä pois vaikka hän makasi omain miesten keskellä. Ja kun Pakmanni ei sen jälkeen toisellakaan käskylllä lähtenyt, hänet viskattiin sieltä ulos. Nämä vakuutetaan tosiksi. Tietäjillä ja kansanparantajilla oli entisaikaan tärkeä asema kylissä. Kuluisin näistä oli Vattolan Vähäveden talossa asunut Haaka. Hän hallitsi susia ja pärjäsi Helsingissäkin; kerran hän väännätti piruilla yhden miehen niskoja poikki, mutta ei onnistunut, kun mies oli siunannut itsensä vahvasti. Haakan opissa oli ollut myös toinen kuuluisa tietäjä ja verenpysäyttäjä ja metsäseutujen suuri noita, Jouhtena. Jouhtena tiesi kaikki kirot, mistä ne olivat tulleet ja paransi Kovelon isännän sokean Klaus-pojan silmät tämän ollessa kuusivuotias vuonna Verenpysäytystaito säilyi Jouhtenan talossa pitkään. Kohti uutta aikaa 1700-luvun loppupuolelta alkaen Vattolaankin perustettiin uudistiloja. Ennen vuotta 1775 oli vain yksi torppa, Liiston talolla, käytännössä Vattolan ja Karkkilan yhteismailla asusteli Petteri-niminen mies Sarkajakomaksi (myöh Haijala) kutsutuksi paikassa. Vuosikymmenen lopulla Vattolan taloilla oli jo kolme torppaa: Eskolan talolla Vähävesi ja Jouhtena ja Liistolla edelleen Sarkajakoma. Samoihin aikoihin tulivat ensimmäiset asukkaat myös Niemen ja Sannan uudistaloille luvun alkuvuosikymmeninä Vattolan väkiluku kaksinkertaistui. Syynä oli Högforsin ruukin perustaminen ja näin elinmahdollisuuksien parantuminen. Torppia ja mäkitupia perustetaan lisää ja väkeä muuttaa myös lähikunnista. Vanhat satavuotiset talot Eskola ja Liisto sekä Mäkilä elävät vaikeita aikoja. Saattaa olla, että jollakin isännällä oli niin suuri kurkku, että sieltä meni koko talo alas. Eskola ja Liisto myytiin 1900-luvun molemmin puolin Högforsin ruukille ja Mäkilään tulivat uudet omistajat Vaskijärveltä. Maanviljelyksen osuus elinkeinona pienenee kylän keskellä, mutta reuna-alueille ja takamaille perustetut uudistilat ja torpat elivät vielä vahvasti maasta. Uudet elinkeinot Vattolan kylällä oli oma koski ja siinä kylän yhteinen mylly. Koski oli Nahkionkoski eli alimmainen kolmesta koskesta, tunnetaan nykyisin paremmin Massakoskena luvun loppupuolella Vattolan isännät vuokrasivat myllynsä Lopen Pilpalan sahan asettajalle Kustaa Eskolinille, joka kehitti sitä kaupallisen yrityksen suuntaan. Hieman myöhemmin maakauppojen myötä kosken oikeudet siirtyivät Högforsin ruukille v 1889, joka perusti siihen Vattolan Puuhiomo Oy:n v Siellä alettiin valmistaa puumassaa paperin raaka-aineeksi pääasiassa vientiin Venäjälle. Ensimmäinen kauppa Vattolassa avattiin v Kauppias oli Liiston Lindstettejä, joka myöhemmin muutti nimensä Lehmusniemeksi. Sitä ennen kauppaa oli tehty Nyhkälässä tai sitten kiertävien kulkukauppiaiden, reppuryssien, kanssa, joita Liiston Kallei muisteli seuraavasti: Koton Liistol niil olikin oikeen kortteeri kun mää oli semmone nuar poika. Kun ensin tuli yks, sit tuli

4 vähän päästä toinen ja lopult niit oli kuus seittemä. Toisil oli semmone suuri nahkainen reppu, millä neek kannoi kun niil oli vaan tommos kankastavaraa. Mut toisil oli sit semmone loora missä oli kaikenlaist rihkamaa sit. Ja neep piti semmostakin molakkaa yäkauren ku nep puhui venäjää ja toivat tual Ahmoon kyläs Pöytäkiven talos oli oluttehras sit. Olutpryki sanottiin silloi. Ja ain neet tuotti kun toinen kori lopui ni, nin toinen kori tuatiin siät oltta taas. Juu ja siin nee yäkauren jutteli ja piti semmostakin molakkaa ettei. Mut mitäs mei siit välitettii, muuta kun maattii vaan mut, kauppiaat nee puhui siin vaan ympär sitä pitkää pöytää ni, siin niil oli kovasti juttuu ja venäjää nep puhui. Eskolan talon isäntäluettelo Juho Tuomaanpoika 1539 Winsenssius Juhonpoika, kuollut 1553 Matti Winsenssiuksenpoika Esko Matinpoika Mauri Markuksenpoika, merkintä vuodelta 1630 Martti Markunpoika, merkintä vuodelta 1660 Jaakko Martinpoika 1663 Mauri Jaakonpoika 1704 Antti Matinpoika, synt 1695 ja kuollut 1761, Ahmoon Sipilästä vävyksi v 1718, vihitty Carin Maurintyttären kanssa, kirkkoväärti v , lautamies, Iso-Vattoi Henrik Antinpoika, synt 1721 Abraham Henrikinpoika, synt 1750, vihitty Cristina Henrikintyttären, synt 1754, kanssa Erik Abrahaminpoika, synt , vihitty Ulrika Wikbergin, synt 1785 Karjalohja, kanssa Kustaa Heikki Etholin, synt 1811, k 1888 puoliso Leena Johanintytär, s 1812 Tuorila Ylihemmi, k 1896 David Abrahaminpoika Lindgren, s 1833 Loppi, vävyksi, vihitty Maria Ulrika Etholinin, s 1840, kanssa. Heidän aikanaan v 1889 Eskolan talo myytiin Högforsin ruukille Liiston talon isäntiä Perttu Pertunpoika 1588 Jaakko Antinpoika, maininta vuodelta 1674 Jaakko Jaakonpoika 1698 Lauri Heikinpoika 1708 Lauri Jaakonpoika 1723 David Laurinpoika, s 1710, k 1762, vihitty Beata Tuomaantyttären kanssa Erik Jaakopinpoika, s 1736 vävyksi Liistolla, vihitty Beata Davidintyttären, s 1733, kanssa Erik Erikinpoika, s 1768 vihitty Maria Johanintyttären, s 1776, kanssa. Kirkkoväärti ja valvoja. Vuonna 1816 sukunimenä Lindstedt Kustaa Aadolf Lindstedt, s 1807, k 1856, vihitty 1833 Anna Lovisa Erikintyttären, s 1815 Pusula, kanssa Erik Johan Lindstedt, s 1836, k 1917, vihitty 1869 Maria Lovisa Klang, s 1847 Pusula, kanssa. Talo myytiin Erikin kuoltua Högforsin tehtaalle 1920-luvulla Mäkilän talon isäntiä

5 Abraham Heikinpoika, s 1721 ja Maria Larsintytär, s 1724, alkaen n vuodesta 1760 Abraham Abrahaminpoika, s 1760, k 1809, vihitty Leena Nikolaintyttären, s 1768, kanssa Karl Fredrik Johaninpoika, s1788 vävyksi, vihitty Anna Greta Abrahamintyttären, s 1792, kanssa Mäkilä myytiin Mustion ruukille 1811 Erik Henrikinpoika, s 1777 Vanaja ja Hedvig Jaakopintytär, s 1781 Hämeenlinna, ostavat tilan n v 1818 ja muuttavat sinne Lopelta. Lähtevät Pusulaan v 1829 Henrik Johan Abrahaminpoika, s 1799 Vattola Mäkilä, vihitty Christina Matintyttären, s 1802 Somerniemi, kanssa. Isäntänä vuodesta 1830 Kustaa Heikki Heikinpoika 1900-luvun alkuvuosina talo siirtyy kaupalla Vaskijärven Mannin Lindforseille ja on edelleen samalla suvulla Vattolan kylän asukkaita vv Talollisia, torppareita, renkejä, piikoja, itsellisiä, muonamiehiä ym Liljegren, Lindstedt, Linden, Siljander, Nyholm, Sparf, Ahlgren, Justen, Nikander, Forström, Juslen, Grönholm, Ekroth, Lindqvist, Grönros, Etholen, Isakson, Bäckström, Malmström, Hägg, Björk, Ekholm, Tammelin, Helenius, Lindström, Enqvist, Mäkilä, Grönroth, Westenberg, Sundqvist, Öman, Nordman, Hartman, Sundell, Lindberg, Blod, Levin, Sjöholm, Wendelin, Rosenblad, Frisk, Winberg, Stenberg, Wilenius, Sahlberg. Lähes kaikki varmasti supisuomalaisia, mutta sen ajan tavan mukaan papit antoivat ruotsalaisen sukunimen Vuoden 1891 rippikirjasta löytyvät seuraavat talot ja torpat ja niiden isännät: Eskola: Heikki Lindgren Eskolan torppia: Ahtela, Antti Tallgren Tuomila, Juho Vihtori Tallgren Forsbacka, Kustaa Juselius Kuninkaanmaa, Kaarlo Grönholm Keskilä, Kaarlo Etolin Stenbacka, Eerikki Ekholm Syrjälä, Kustaa Heikki Etolin Mäkilä: Kustaa Heikki Heikinpoika Torppia: Grönbacka, Kaarlo Grönroth Kalliola, Heikki Lindholm Kuninkaanmaa, Otto Lindström Mikkola, Kustaa Bäckström Aro, Heikki Lundqvist Liisto: Eerikki Lindstedt Torppia: Peltola, Stiina Sandgren Nummela, Heikki Sackman Rapakko, Kustaa Hartman Jussila: Eerikki Juslen Torppia: Nummenranta, Isakki Wahlman Nygrann, Kristina Grönholm

6 Wähävesi: Kaarlo Liljegren Kavila: Juha Fredrik Juhonpoika Torppia: Kivimäki, Antti Juha Matinpoika Mäkilä, Aadolf Degerstedt Sanna: Heikki Juha Fredrikinpoika Haijala eli Sarkjako: Kustaa Heikki Heikinpoika Torppia: Suonpää: Heikki Öhman Niemi: Kaarle Kustaa Abrahaminpoika Käsityöläisiä: mylläri Kustaa Eskolin, räätäli Kustaa Forsman, suutari Jooseppi Wirtanen Pekka Wikberg Lähteet: Aalto, Rentola: Karkkilan historia Lehtimäki: Liistoin Kallei Karkkilasta Suvanto: Knaapista Populiin Ul Pyhäjärven srk:n kirkonkirjat