VUOSIKERTOMUS.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS."

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS

2 Rauman kauppakamari Vuosikertomus 2016 Taitto- ja painopaikka: Laine Direct Oy, Rauma 2017 Kuvituskuvat: IngImage

3 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAVUOSI Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2016 Eura Eurajoki Rauma Säkylä

4 Rauman kauppakamari elinkeinoelämän asialla Vuosi 2016 oli suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen toteutumattomien toiveiden vuosi. Kansantalous, valtiontalous, työmarkkinat ja elinkeinoelämä olivat edelleen laajojen ongelmien keskellä, vaikka esimerkiksi hajanaisia kasvuviestejä kuultiinkin. SOTE-ratkaisut alkoivat joulukuussa terveydenhuollon puolella selvitä, elinkeinopuoli oli vielä valmistelussa. Raumalaisessa ja Rauman seudun perspektiivissä vuosi 2016 oli myönteisten uutisten vuosi. Rakennemuutoksen hallinta Raumalla nousi valtakunnallisesti positiiviksi uutiseksi, esimerkkeinä kaupungin aktiivisuus rakennemuutoksen hallinnassa ja toimenpiteissä, mm. Meriteollisuuspuiston ja Lakarin kehitys sekä sataman ja syväväylän investoinnit. Rauman kauppakamari on jatkanut aktiivista vaikuttamista alueensa elinkeinoelämän edunvalvonta-, yhteistyö- ja koulutusorganisaationa, n. 350 jäsenensä kannalta merkittävien asioiden eteen. Kauppakamarin strategian mukaisesti perustehtävä on olla jäsenten tarpeista lähtevä ja etuja ajava verkostoitunut ja tuloksellinen elinkeinoelämän vaikuttaja. Kauppakamari tukee ja edistää jäsentensä sekä alueensa elinkeinoelämän kehitystä ja kasvua. Keskeiset keinot ovat toimia verkoston rakentajana alueen yritysten ja sidosryhmien kanssa sekä yritystoiminnan toimintaedellytysten, kilpailukyvyn, kansainvälistymisen ja kasvun edellytysten sekä seudun vetovoimaisuuden parantaminen jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Muuttuvassa maailmassa harva pärjää yksin, Kauppakamari tarvitsee tulokselliseen vaikuttamiseen toimivia verkostoja, kumppaneita, yhteistyötä ja ketteryyttä. Kyky nähdä tulevaisuuteen, ymmärtää tulevaisuutta ja mukanaan tuomia muutoksia on keskeinen asia vaikuttamisen onnistumisen kannalta. Ketteryys on oikea-aikaista toimintaa ja mahdollisimman aikaista mukanaoloa erityisesti julkisen puolen valmisteluprosesseissa sekä hankkeissa. SOTE muuttaa monella tavalla asioita myös elinkeinoelämän kannalta. Vuonna 2019 aloittavat uudet maakunnat saavat vastuulleen ELY-keskuksilta ja TE-toimistoilta monia elinkeinoelämän kannalta tärkeitä vastuita. Kauppakamari on syksystä alkaen ollut mukana uuden Satakunnan maakunnan valmistelutyössä, elinkeinoelämän äänen on kuuluttava ja vaikutettava jo nyt. Tärkeää on myös tiedostaa, että uudet maakunnat ovat poliittisia. Demokraattisesti vaaleilla valittava maakuntavaltuusto on ylin päättävä elin. Rauman kauppakamarin alueen ja jäsenten kannalta on tärkeätä huomioida, että alueemme suhteellinen painoarvo maakuntavaltuustossa on selvästi pienempi kuin muun maakunnan. Yhteistyö olisi sen vuoksi voimaa, myös elinkeinoelämän kannalta. Tiedämme kaikki, että Rauman seutu ja Satakuntakin ovat Suomessa pieniä talousalueita, samoin poliittisessa päätöksenteossa ne ovat pieniä. Tärkeä yhteistyökumppanimme on Satakunnan Kauppakamari, jonka kanssa on hyvä valmistella ja viedä eteenpäin yhteisiä asioita. Lisäksi yhteistyö lounaissuomalaisten kanssa on tärkeää esimerkiksi liikennehankkeissa kuten 8-tien parantaminen. Jäsenten kannalta merkittävä ja hyödyllinen muutos on valiokuntayhteistyö Satakunnan kauppa- 4 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

5 kamarin valiokuntien kanssa, oiva mahdollisuus verkostoitumiseen ja oppiseen. Kauppakamarin strategiassa on suuri painoarvo toimialueemme vetovoiman, kilpailukyvyn ja houkuttelevuuden parantamisella. Teollisuuden, yrittäjien ja investoijien luottamuksen mittarina ovat investoinnit ja juuri niitä tarvitsemme, jotta olemassa olevat teolliset ja palvelutyöpaikat säilyisivät ja uusia syntyisi alueelle. Vuonna 2016 julkaistut hankkeet ovat hyvä pohja ja myös osoitus oikeaan suuntaan kehittyneestä kilpailukyvystä. Mutta se ei riitä. Suomella on edelleen merkittäviä kansallisia kilpailukyky haasteita minkä lisäksi alueet ja maakunnat kilpailevat usein keskenään samoista investoinneista. Rauman seudulla, Satakunnassa ja länsirannikolla on jatkettava työtä toimivan ja kunnossa olevan infrastruktuurin, liikenneyhteyksien sekä yritysmyönteisten julkisten palveluiden kuten kaavoitus, luvitukset jne. parantamiseksi. Lisäksi edelleen keskeinen haaste on seudun vetovoimaisuuden parantaminen, esimerkiksi osaavan henkilöstön löytäminen ja saaminen tulemaan tänne, ammatilliset koulutusmahdollisuudet ja alueen houkuttelevuus asuinpaikkana. Nyt kun pitkäjänteisen yhteistyön ja vaikuttamisen tuloksena raide- ja meriväylät ovat tulossa kuntoon, on jatkossa mm. varmistettava 8-tien, 12-tien ja muun tieinfran parannukset, luotava räätälöityjäkin ratkaisuja uuden yritystoiminnan ja investointien tueksi, tuettava kansainvälistymistä sekä saatava muut vetovoimaisuustekijät kuntoon. Uusi avaus oli syksyllä solmittu yhteistyösopimus kiinalaisen Zhuhain kaupungin kanssa. Kiina ja Aasia ovat edelleen vahvassa kasvussa ja siksi hyviä mahdollisia markkinoita Rauman kauppakamarin jäsenille ja muille lähialueen yrityksille. Ovi on raollaan ja tukea kansainvälistymiseen löytyy, pallo on kuitenkin yrityksillä itsellään tarvitaan aktiivisuutta, rohkeutta ja satsauksia mennä vaikkapa Kiinaan. Vaikka merellinen ja idyllinen Rauma elää vahvasti perinteistään, on sen kehityttävä Kari Pasanen vastaamaan uusien sukupolvien tarpeisiin modernina keskikokoisena kaupunkina. Perinteissä ja menneisyydessä harvoin on kuitenkaan sellaisenaan kestävää tulevaisuuden perustaa. Tarvitaan kykyä elää ajassa ja erityisesti nähdä tulevaisuuteen ja luoda parempia mahdollisuuksia menestyä muuttuvassa toimintaympäristössä ja maailmassa. Kauppakamareilla on ollut ja tulevaisuudessakin tärkeä rooli elinkeinoelämän vaikuttajana. Rauman kauppakamarin vahva tuloksekas 35-vuotinen historia on ollut tuloksekas ja hieno, kuten vuoden lopulla julkaistu aikalaiskuvauksiin perustuva historiikki sen esittää. Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille ja vaikuttaneille. Historiassa ei voi kuitenkaan elää, tulevaisuus on tehtävä ja siinä työssä toivotankin pirteälle 35-vuotiaalle Rauman kauppamarille onnea ja menestystä jatkossakin tärkeässä työssään. Vuosi 2017 tulee taas olemaan muutosten vuosi. Lopuksi haluan kiittää Rauman kauppakamarin henkilökuntaa, hallitusta ja valiokuntia menestyksellisestä vuodesta Kari Pasanen Rauman kauppakamarin puheenjohtaja Rauman kauppakamarin vuosikertomus

6 Kauppakamarin strategia Rauman kauppakamarin strategia Rauman kauppakamari on jäsenten etuja ajava verkostoitunut ja tuloksellinen elinkeinoelämän kehittäjä Kauppakamari tukee ja edistää jäsentensä sekä alueensa elinkeino elämän kehitystä ja kasvua vaikuttamalla alueensa yritystoiminnan toimintaedellytysten, kilpailukyvyn ja kasvun sekä seudun vetovoimaisuuden parantamiseen jatkuvasti muuttuvassa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä Strategiset päämäärät Toiminta on jäsenten tarpeista lähtevä Vaikuttaa alueen vetovoiman kehittämiseen ja osaamisresurssien turvaamiseen Kehittää toimintaansa ennakoiden, muutoksiin nopeasti reagoiden, kantaa ottaen ja vaikuttaen Toimii verkoston rakentajana yritysten ja sidosryhmien kanssa On korkeatasoisten ajankohtaisten yrityspalvelujen tuottaja Näkyy mediassa aktiivisesti erityisesti toimitusjohtajan kautta Arvot Jäsenlähtöisyyys toimintamme perustuu yritysten todellisiin tarpeisiin yhteistyökykyisyys Luotettava ja uskottava kumppani jäseniä yhteen kokoava voima Strategiset menestystekijät Kauppakamari on aktiivinen, osaava, tuloksellinen ja verkottunut Kauppakamari on jäsentensä asialla Jäsenkunta on sitoutunutta, aktiivista ja kattaa peittävästi alueen koko elinkeinoelämän VISIO 6 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

7 Toimintakertomus 2016 Vuosi 2016 jatkui heikosta kansallisesta kasvusta huolimatta Rauman seudulla positiivisena. Yritykset ilmoittivat useista investoinneista, joista suurin osa kohdistuu edelleen seudun selkärankaan eli teollisuuteen. Yritykset erityisesti Seaside Industry Parkissa, metsäteollisuusalueella ja Olkiluodossa jatkoivat investointejaan, mutta investointeja lähti liikkeelle myös Pyhäjärviseudulla. Investointipäätökset Rauman satamassa näkyivät töiden aloittamisena. Samalla ilmoitettiin suurista kaupoista ja mm. telakka sai uuden laivatilauksen. Rauman seutu pärjäsi edelleen seutujen välisessä vertailussa ollen parhaassa ryhmässä ja seudun bruttokansantuote per asukas on huippuluokkaa. Seudulla on kuitenkin edelleen vetovoimahaaste eikä asukaslukua ole saatu käännettyä kasvuun. Kuntasektorilla tapahtui kuntaliitos, kun Köyliö yhdistyi Säkylään käytiin myös Eurajoen ja Luvian välinen yhdistymisprosessi, joka päättyi Luvian liittymiseen Eurajokeen vuoden päätteeksi. Jatkossa kauppakamarin alue käsittää neljä kuntaa eli Euran, Eurajoen, Rauman ja Säkylän, ulottuen nyt Porin etelärajalle asti. Yhteistyön syventäminen naapurikamarien kanssa oli yksi keskeinen teema vuonna Yhteistyötä tunnusteltiin sekä Turun että erityisesti Satakunnan kauppakamarien kanssa. Rauman ja Satakunnan kauppakamarien puheenjohtajistot kokoontuivatkin vuoden mittaa työvaliokunnan merkeissä miettimässä syvempää yhteistyötä yhteisen koulutustoiminnan, edunvalvonnan sekä valiokuntien yhteistyön kautta. Rauman kauppakamarin toimitusjohtajan asiantuntijuutta myytiin ilman toimitusjohtajaa olleelle Satakunnan kauppakamarille tammikuusta syyskuun loppuun päivän verran viikossa. Yhteistyö konkretisoitui erityisesti koulutuksessa. Yhteisiä koulutuksia järjestettiin sekä Raumalle että Porissa ja kokeilu oli erittäin onnistunut. Yhteistyössä järjestettiin myös Marko Mikkola, Kauppakamarin toimitusjohtaja kaksi kansanedustajatapaamista, joista keväällä ensimmäinen Cimcorp Oy:ssä kansainvälistymisteemalla ja toinen Raumaster Oy:ssä vetovoimateemalla. Kauppakamarin jäsenmäärä oli pienessä laskussa ollen vuoden päättyessä 365. Pääsyy laskuun on useiden Olkiluodossa OL3- projektissa toimineiden yritysten siirtyminen pois kauppakamarin alueelta. Kauppakamarilla on silti erittäin hyvä peitto alueensa koko yrityskannasta sekä henkilöstömäärällä että liikevaihdolla mitattuna. Lausuntoja kauppakamari antoi erityisesti liikenneväyliin liittyen ja usein yhdessä muiden kauppakamareiden kanssa. Ajankohtaiskoulutuksessa onnistuttiin aikaisempien vuosien tapaan erittäin hyvin. Myös laadullisesti koulutustoimintamme säilyi korkealla tasolla. Keskimäärin koulututukseen osallistujat arvioivat tapahtumat laatupalautteella 4,3 (1-5), mikä on samaa tasoa edellisten vuosien kanssa. Kauppakamari toteutti jäsenilleen toimintavuonna 15 erilaista koulutustilaisuutta sekä 6 verkkokoulutusta ajankohtaisista yrityselämän aiheista. Loppuvuonna toteutettiin järjestyksessä kymmenes HHJ-koulutus. Koulutus oli ensimmäinen yhdessä Satakun- Rauman kauppakamarin vuosikertomus

8 nan kauppakamarin kanssa toteutettu ja sai erittäin hyvää palautetta. Kauppakamari on ollut lisäksi yhteistyökumppanina useiden eriaiheisten yrityselämän teemapäivien järjestämisessä. Jäseniä on neuvottu mm. oikeudellisissa sekä verotus- ja ulkomaankaupan kysymyksissä. Koulutus- ja muiden tilaisuuksien luettelo on tämän toimintakertomuksen ajankohtaiskoulutus- ja muut tilaisuudet -osiossa. Kansainvälistymistoiminnan tukena toimii kansainvälistymisvaliokunta. Kauppakamarilla oli Rauman kaupungin kanssa sopimus kansainvälistymisneuvonnan tuottamisesta alueen yrityksille. Käytännössä tästä vastasi toimitusjohtaja ja Team Satakunta verkostoineen. Rauman kaupungin kanssa toteutettiin myös yritysten toiveesta lähtenyt matka Kiinaan, jossa kauppakamari solmi yhteisymmärryssopimuksen Shenzhenissä toimivan Nordic Trade Housen kanssa ja Rauman kaupunki solmi vastaavan Zhuhain kaupungin kanssa. Kauppakamarin vientitodistusten vahvistaminen siirtyy yhä entistä enemmän sähköiseksi palveluksi. Alkuperätodistuksia vahvistettiin 1524 mikä on vajaa kymmenys enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhdessä Nuorkauppakamarin ja Marva Median sekä Rauman kaupungin kanssa järjestettiin yhdeksättä kertaa nuorille suunnattu rekrytointimessutapahtuma Urastartti. Taantuman johdosta järjestelyt olivat edellisvuoden tapaan haasteelliset, mutta Nuorkauppakamari onnistui kuitenkin hienosti jälleen ja valmistelut juhlavuoteen voivat alkaa. Rauman kauppakamari sai sekä jäsen- että luottamushenkilötyytyväisyystutkimuksissa erittäin hyvät arviot ja sillä on jäsentensä hyvä luottamus. Kauppakamarin jäsenyyttä suositellaan muillekin. Lisäksi kauppakamarin talous ja yhteistoimintasuhteet ovat hyviä. Näistä lähtökohdista kauppakamarin lähitulevaisuus näyttää edelleen vahvalta. Suurin haaste toiminnan laajentumiselle on Vierailu Shenzhenissä Rauman kauppakamarin ja Nordic Trade Housen välisen yhteisymmärrysopimuksen allekirjoitustilaisuus. pienen kahden hengen toimiston resurssien riittävyys. Kauppakamarin valtuuskunnan hyväksymä strategian mukaan kauppakamari on edelleen alueensa vaikutusvaltaisin elinkeinoelämän vaikuttaja ja yritysten toimintaedellytysten kehittäjä. Kauppakamari toimii aktiivisena vaikuttajana, verkostotoimijana ja organisoi jäsenkunnan tarpeista lähtevää koulutusta, projekteja ja palveluja. Kauppakamarien yhteinen strategia linjaa kauppakamareille vuosittain useita yhteisiä toiminnan kehittämisen kohteita ja siten luo järjestölle yhtenäisyyttä. Rauman seudulle tärkeiden liikenneolosuhteiden parantamiseksi on tehtävä edelleen vahvaa taustatyö- 8 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

9 tä, sillä tie- ja ratayhteydet vaativat jatkuvaa parantamista. Strategisia painopisteitä ovat jäsenlähtöinen kansainvälisyys ja seudun vetovoima sekä edunvalvonta liikenne- ja koulutusasioissa. UPM-Kymmene Oyj:n alueellinen kunnossapitojohtaja Kari Pasanen toimi kauppakamarin puheenjohtajana vuoden 2016 ajan. Varapuheenjohtajina olivat toimitusjohtaja Tuomas Pere Pintos Oy:stä ja toimitusjohtaja Mika Marttila Osuuskauppa Keulasta. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana seitsemän kertaa. Hallituksen vuoden 2016 kokonpano on toimintakertomuksessa otsikon Kauppakamarin toimielimet 2016 alla. Sääntömääräinen kevät ja syyskokoukset sekä valtuuskunnan vastaavat kokoukset pidettiin 9.5. ja Kevätkokouksen yhteydessä pidettiin Tekesin Team Finland -esitelmä ja syyskokouksessa Marva Median Janne Rantasen vetämä paneelikeskustelu pureutui Rauman-seudun vetovoimaan Milttonin Jussi Kekkosen alustamana. Kauppakamarin valtuuskunnan kokoonpano on toimintakertomuksen otsikon Kauppakamarin toimielimet 2016 alla. Valiokunnat toimivat entiseen tapaansa, mutta niiden toivomuksesta käynnistettiin valiokuntauudistus, joka muokkaa valiokuntien toimintaa seuraavana vuonna. Valiokunnissa käsitellyt asiat ovat toimintakertomuksen otsikon Valiokuntatyöskentely alla. Kauppakamarin toimistossa työskenteli kaksi henkilöä, toimitusjohtajana toimi Marko Mikkola ja koulutuspäällikkönä Päivi Junnila. Kauppakamarin toimisto muutti helmikuussa uusiin tiloihin Teknologiatalo Sytyttimeen. Samalla otettiin käyttöön uusi asiakashallintajärjestelmä, uudet verkkosivut sekä muita sähköisiä työkaluja. Kauppakamarin tilivuoden tulos kertomusvuonna osoitti 694,58 euron alijäämää. Kauppakamarin taloudellinen asema ja tulos vuonna 2016 käyvät ilmi toimintakertomuksen jälkeisestä tilinpäätöksestä. Kauppakamarin taloudellinen tila on edelleen vahva. Jäsenmaksuperusteet ovat toimintakertomuksen otsikon jäsenmaksuperusteet 2016 alla. Marko Mikkola Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Rauman kauppakamarin ja Finnish Chamber of Commerce in Hong Kong tapaaminen Hong Kongissa Kansanedustajatapaaminen Raumasterilla. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

10 Kevätkokous Kokouksen alussa muistettiin viireillä Rauman kauppakamarin toiminnassa pitkään olleita henkilöitä ja kiitettiin heitä kauppakamarin eteen tehdystä hyvästä työstä. Ensimmäinen viiri luovutettiin UPM:n johtaja Päivi Vihijärvelle, joka on ollut perustamassa mm. KV-valiokuntaa Raumalle. Hän on ollut valiokunnassa myös kauan puheenjohtajana. Toinen viiri luovutettiin TVO :n toimitusjohtaja Jarmo Tanhualle. Hän on ollut pitkään mukana kauppakamarin hallituksessa ja vaikuttanut omalta osaltaan kauppakamarin tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseen. Tilaisuuden lopuksi kuultiin kevätkokousesitelmä. Esitelmän piti Tekesin palvelujohtaja Kari Komulainen aiheesta Team Finland -palvelut yrityksille. Toiminnassa on tärkeää, että tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden kanssa tunnistetaan yrityksiä, joilla on halua ja valmiuksia kansainväliseen kasvuun. Marko Mikkola luovuttaa viirit Jarmo Tanhualle ja Päivi Vihijärvelle. 10 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

11 Kari Komulainen. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

12 Rauman Yrittäjien 80-vuotisgolf -kisa Rauman Kauppakamari oli yhtenä yhteistyötahona mukana Rauman Yrittäjien 80-vuotisgolf -kisassa Kilpailu oli suunnattu Rauman kauppakamarin ja Rauman Yrittäjien jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Kuvia ennen kilpailun alkua. 12 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

13 Tilannekuvaa viheriöltä. Palkittuja kilpailijoita. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

14 Kauppakamarin toimielimet 2016 HALLITUS 2016 Puheenjohtajisto Puheenjohtaja Pasanen Kari, General Manager, UPM Paper ENA 1. Varapuheenjohtaja Pere Tuomas, toimitusjohtaja, Pintos Oy 2. Varapuheenjohtaja Marttila Mika, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Keula Jäsenet Auramaa Pekka Heinimaa Jyrki Ignatius Juhani Koski Kari Kuusisto Juha Kuusniemi Pekka Mokka Janne Lindström Kai Närvä Johanna Poikolainen Ilkka toimitusjohtaja, Auramaa Yhtiöt toimitusjohtaja, Hollming Oy toimitusjohtaja, Hotelli Kalliohovi kaupunginjohtaja, Rauman kaupunki toimitusjohtaja, Kuusisto Group toimitusjohtaja, Oras Oy toimitusjohtaja, Posiva Oy pankinjohtaja, Nordea pankki Suomi Oyj toimitusjohtaja, Sisustustalo Kodinonni Ky tehtaanjohtaja, Metsä Fibre Oy Jäsenet toimialoittain 2016 vuoden lopussa Teollisuusyritykset 110 Kauppa 49 Rakennus 28 Liikenne 18 Pankit ja vakuutus 10 Muut palveluyritykset 141 Järjestöt 5 Kunnat 4 Jäsenet yhteensä 365 Teollisuus 30,1% Kunnat 1,1% Järjestöt 1,4% Kauppa 13,4% Rakennus 7,7% Liikenne 4,9% Pankit ja vakuutus 2,7% Muut palveluyritykset 38,6% 14 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

15 RAUMAN KAUPPAKAMARIN VALTUUSKUNTA 2016 Puheenjohtajisto Puheenjohtaja 1.Varapuheenjohtaja 2.Varapuheenjohtaja Pasanen Kari, General Manager, UPM Paper ENA Pere Tuomas, toimitusjohtaja, Pintos Oy Marttila Mika, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Keula Jäsenet Aro-Heinilä Asko Bergman John Fredman Peter Hiitiö Harri Heikkonen Ismo Hörkkö Tuija Kerttula Antti Komaro Kim Laihonen Jari Lammi Taina Lehtinen Pasi Leino Antti Majalahti Juha Marva Heikki Mäenpää Teijo Nurminen Kimmo Orne Tapio Pitkänen Hannu Rantanen Olli Rantanen Teppo Remmer Jens Ruusunen Erkka Saarinen Esa Sainio Esa Sallinen Kari Salmi Ari Seppälä Jussi Suistio Timo Suominen Sakke Tolonen Petri Vaenerberg Marcus Viitanen Timo Viljakainen Rauno Ylitalo Heimo suunnittelujohtaja, Rauman kaupunki toimitusjohtaja, Raumaster Oy toimitusjohtaja, Eskimo Finland Oy kunnanjohtaja, Eurajoen kunta toimitusjohtaja, RTK palvelu Oy toimitusjohtaja, Beacon Finland Ltd Oy pakastetuoteryhmän johtaja, Apetit Oyj toimitusjohtaja, Posirol Oy toimitusjohtaja, Kivikylän Kotipalvaamo Oy toimitusjohtaja, Rauman Akku Oy toimitusjohtaja, Aslemetals Oy toimitusjohtaja, Leimet Oy kunnanjohtaja, Euran kunta toimitusjohtaja, Marva Group Oy kunnanjohtaja, Säkylän kunta toimitusjohtaja, Paneliankosken Voima Oy toimitusjohtaja, Euroports Rauma Oy toimitusjohtaja, Mykora Oy varatoimitusjohtaja, Rolls-Royce Oy Ab toimitusjohtaja, Biolan Oy myyntijohtaja, Jujo Thermals Oy toimitusjohtaja, Arkkitehtuuritoimisto Erkka Ruusunen Oy toimitusjohtaja, FB ketjutekniikka Oy pankinjohtaja, Länsi-Suomen Osuuspankki toimitusjohtaja, Motoseal Components Oy hallituksen puheenjohtaja, Logisticas Oy toimitusjohtaja, LähiTapiola toimitusjohtaja, BMH Technology Oy toimitusjohtaja, Euraprint Oy toimitusjohtaja, Steerprop Oy tehtaanjohtaja, Amcor Flexibles pankinjohtaja, Euran Osuuspankki toimitusjohtaja, A&R Cartoon Oy toimitusjohtaja, Lääkärikeskus Minerva Rauman kauppakamarin vuosikertomus

16 Rauman kauppakamarin luottamushenkilöt 2016 HR- JA KOULUTUSVALIOKUNTA 2016 Marva Heikki (pj.) Toimitusjohtaja Marva Group Oy Alanko Sari Henkilöstöpäällikkö Oras Oy Ekholm Kristiina Henkilöstöjohtaja Rolls-Royce Oy Ab Högerman Reija Henkilöstöpäällikkö Amcor Flexibles Finland Oy Isotalo Jaana Henkilöstöpäällikkö & Teollisuuden Voima Oyj Palvelukeskuksen päällikkö Justen Minna Henkilöstöpäällikkö Metsä Fibre Oy/Rauman tehdas Järvi Jani Työvoimapäällikkö Euroports Rauma Oy Kalin-Savolainen Sanna Henkilöstöpalvelupäällikkö Hollming Oy Kangasmaa Tuomas Henkilöstöpäällikkö UPM Paper ENA Oy, Rauma Koskela Elina Yrittäjä Rauman Henkilöstöpalvelu Oy, Opteam Rauma Kämäri Juha Toimitusjohtaja Satakunnan Ammattikorkeakoulu Oy Laisti Piia Henkilöstökoordinaattori Raumaster Oy Mäki Tuija Henkilöstöjohtaja Rauman kaupunki Nurmi Jukka Toimitusjohtaja Muottituote Group Oy Pakaslahti Ari Hallintopäällikkö Osuuskauppa Keula Pertola-Kupiainen Sari Henkilöstöpäällikkö Apetit Ruoka Oy Remmer Satu Palvelujohtaja Rauman työ- ja elinkeinotoimisto Schultz Lasse Toimitusjohtaja Länsirannikon Koulutus Oy Winnova KANSAINVÄLISTYMISVALIOKUNTA 2016 Huhtala Johanna Kehitysjohtaja Eurajoen kunta Aaltonen Pauli Varatoimitusjohtaja Fredman Group Oy Fontell Hannamaija Kehitysjohtaja Biolan Oy Gahmberg Sini Tiedottaja Teollisuuden Voima Oyj (Nuorkauppakamarin edustaja) Enlund Håkan EVP, Sales and Marketing Rauma Marine Constructions Oy Komaro Kim Toimitusjohtaja Posirol Oy Leino Antti Toimitusjohtaja Leimet Oy Läiskä Pekka Kehitysjohtaja Alfa Laval Aalborg Oy Salo Sari Hallintojohtaja Rauman kaupunki Suominen Esa Vientipäällikkö Lai-Mu Oy Tanhua Daniela Koordinaattori Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy Tolonen Petri Toimitusjohtaja Steerprop Oy Wendelin Kari Toimitusjohtaja Rauma Interior Oy 16 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

17 KAUPPAVALIOKUNTA 2016 Ignatius Juhani (pj.) Toimitusjohtaja Best Western Hotelli Kalliohovi Frimodig Timo Talousjohtaja Länsi-Suomen Osuuspankki Helkelä Raimo Toimitusjohtaja Kultasepänliike Helkelä Oy Känä Veli-Matti Toimitusjohtaja Rauman Varaosahalli OY Mannonen Antti Toimitusjohtaja Tiilikaari Oy Marttila Mika Toimitusjohtaja Osuuskauppa Keula Närvä Johanna Toimitusjohtaja Sisustustalo Kodinonni Pakarinen Petri Kauppias K-Rauta Papinhaka Palmu Pekka Toimitusjohtaja Silmäoptikot Palmu Oy Piispa Riikka Toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät Ry Saarikko Ilkka Toimitusjohtaja RV Tools Oy Smedberg Timo Tuotepäällikkö Autopalin Oy Suominen Mika Myymäläpäällikkö Osuuskauppa Keula (Nuorkauppakamarin edustaja) RV Tools Oy Toivola Turkka Toimitusjohtaja Sissos-myymälä Oy Vainio Juha Kauppias K-citymarket Rauma Vikkula Jani Toimitusjohtaja River Co. LIIKENNEVALIOKUNTA 2016 Asumalahti Hannu (pj.) Toimitusjohtaja Rauman Satama Oy Auramaa Juho Laatu- ja kehityspäällikkö Auramaa Yhtiöt Oy Heikintalo Seppo Virastopäällikkö Rauman kaupunki, tekninen virasto Javanainen Jussi Toimitusjohtaja Rauma Survey Oy Jääskeläinen Tiina-Maija markkinointi- ja kehityspäällikkö Rauman Satama Oy Kangas Esko Toimitusjohtaja Satakunnan Liikenne Oy Koukku Antti Osastopäällikkö Nurminen Logistics Services Oy Kuusisto Jarkko Terminaalipäällikkö Rauma Terminal Services Oy Lehti Jyrki Aluepäällikkö GAC Finland Oy Liuska-Kankaanpää Päivi Alueiden käytön johtaja Satakuntaliitto Mäki Juha Tienpidon asiantuntija Varsinais-Suomen ELY-keskus Peippo Pekka Logistiikkapäällikkö HK Ruokatalo Oy Rantala Olli Varatoimitusjohtaja Baltic Tank Oy Salmi Ari Hallituksen puheenjohtaja Logistikas Oy Salonen Jussi Logistiikkapäällikkö Forchem Oyj Tommila Jari Toimitusjohtaja Tie-Tiimi Oy Tormonen Tauno Toimitusjohtaja Rauman KTK Oy Valkoja Pekka Asiakaspalvelujohtaja Euroports Rauma Oy Wikström Janne Logistiikkapäällikkö Oras Oy Vuollet Esa Resurssipäällikkö Metsä Fibre Oy Rauman kauppakamarin vuosikertomus

18 PALVELUALOJEN VALIOKUNTA 2016 Ylitalo Heimo (pj.) Toimitusjohtaja Lääkärikeskus Minerva Oy Aarniketo Tiina Johtaja Nordea Pankki Suomi Oyj Aro-Heinilä Asko Suunnittelujohtaja Rauman kaupunki Heikkonen Ismo Toimitusjohtaja RTK-Palvelu Oy Lammi Taina Toimitusjohtaja Rauman Akku Oy Lanne Veli-Matti Asianajaja Asianajotoimisto Kauppi & Lanne Liukkonen Pekka Talouspäällikkö RTK-Palvelu Oy (Nuorkauppakamarin edustaja) Manner Juha Asianajaja Asianajotoimisto Brander&Manner Oy Nevanpää Maritta Toimitusjohtaja Klapsakka Oy Pihlajamäki Tapio Toimitusjohtaja Rantalainen Oy Länsi-Suomi Porkka Riitta Toimitusjohtaja Rauman Offsetpaino Oy Ruusunen Erkka Toimitusjohtaja Arkkitehtuuritoimisto Erkka Ruusunen Oy Saarinen Janne Konttorinjohtaja Handelsbanken Saustila Matti Toimitusjohtaja Eurajoen Säästöpankki Seppälä Jussi Toimitusjohtaja Lähitapiola Lännen Suominen Jukka Yrittäjä Fysikaalinen Hoitolaitos Friski Oy Vainio Eeva Yrityspankinjohtaja Länsi-Suomen Osuuspankki Viljanen Olli-Pekka Toimitusjohtaja Rauman Konttoripalvelu Oy TEOLLISUUSVALIOKUNTA 2016 Suistio Timo (pj.) Toimitusjohtaja BMH Technology Oy Ala-Kaila Kari Tekninen johtaja Metsä Fibre Oy Haapala Marko Toimitusjohtaja Rauman Energia Oy Heinimaa Jyrki Toimitusjohtaja Hollming Oy Jalonen Markku Toimitusjohtaja Rakennus Jalonen Oy Kaitila Tuomas Toimitusjohtaja Satu Invest Oy Koivunen Petri Toimitusjohtaja Emeca Oy Laine Iiro Toimitusjohtaja Kirjapaino Laine Direct Oy Lehtinen Pasi Toimitusjohtaja Aslemetals Oy Lindholm Ari Toimitusjohtaja Oy Lai-Mu Ab Lotila Harri Toimitusjohtaja Alfa Laval Aalborg Oy Lundstedt Timo Johtaja Hartela Oy Marva Iiro Hallintojohtaja Marva Group Oy Mokka Janne Toimitusjohtaja Posiva Oy Mäkinen Teemu Projektijohtaja Rauma Marine Constructions Oy (Rauman Nuorkauppakamari Ry) Näsi Risto Toimitusjohtaja Forchem Oyj Peni Erkki Toimitusjohtaja ENG'nD Pere Tuomas Toimitusjohtaja Pintos Oy Pitkänen Hannu Toimitusjohtaja Mykora Oy Saarinen Esa Toimitusjohtaja FB Ketjutekniikka Oy 18 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

19 Sallinen Kari Toimitusjohtaja Motoseal Components Oy Seppälä Matti Tuotantojohtaja Rolls-Royce Oy Ab Suvanto Tomi Apulaiskaupunginjohtaja Rauman kaupunki Toivonen Sakari Henkilöstöjohtaja Oras Oy ICT-VALIOKUNTA 2016 Nummela Jussi (pj.) Toimitusjohtaja Riffid Oy Haahtinen Sami Tekninen asiantuntija Hakosalo Software Oy (Rauman Nuorkauppakamari Ry) Bad Wolf Oy Jalonen Lauri It-manager Oy Rolls-Royce Oy Ab Jylhä Jukka-Pekka Tietohallintapäällikkö Teollisuuden Voima Oyj Ketola Kari Toimitusjohtaja Terameri Oy Kivistö Mika Toimitusjohtaja IonSign Oy Konsi Jani Toimitusjohtaja M&V Software Oy Lipsanen Matti Toimitusjohtaja Ouman Oy Lähdemäki Heimo Toimitusjohtaja Comprog Electronics Oy Palmen Juha Toimitusjohtaja CLS-Engineering Oy Raikisto Vesa Osastopäällikkö DNA Oy, Lounais-Suomi Salonen Jani It-manager Metsä Fibre Oy/Rauman tehdas Sarasalo Antti Toimitusjohtaja Rauman Tietokeskus Oy Sundström Peter Osastopäällikkö Affecto Oy Sydänheimo Lauri Yksikönjohtaja Tampereen Sydänheimo Lauri Yksikön johtaja Tampereen Teknillinen Yliopisto PYHÄJÄRVISEUDUN PAIKALLISVALIOKUNTA 2015 Haikonen Markku (pj.) Tuotantopäällikkö Sucros Oy Auramaa Kalle Myynti- ja markkinointijohtaja Auramaa Yhtiöt Oy Kallio Marko Henkilöstö- ja ICT-johtaja Jujo Thermal Oy Katila Harri Toimitusjohtaja Scandinavian Cable Service Oy Katila Jari Toimitusjohtaja Säkylän Osuuspankki Kause Anne Rauman Nuorkauppakamari Ry Kuupakko Yrjö Johtaja Nordea Pankki Suomi Oyj Majalahti Juha Kunnanjohtaja Euran kunta Mäenpää Teijo Kunnanjohtaja Säkylän kunta Nurmela Heikki Toimitusjohtaja Pyhäjärviseudun Paikallislehti Oy Nurminen Kimmo Toimitusjohtaja Paneliankosken Voima Oy Pere Samu Hallintojohtaja Pintos Oy Rantanen Teppo Toimitusjohtaja Biolan Oy Remmer Jens Myyntijohtaja Jujo Thermal Oy Suominen Sakke Toimitusjohtaja Euraprint Oy Vaenerberg Marcus Tehtaanjohtaja Amcor Flexibles Finland Oy Viitanen Timo Toimitusjohtaja Euran Osuuspankki Viljakainen Rauno Toimitusjohtaja A&R Carton Oy Viren Harri Yrityskehittäjä Euran kunta Rauman kauppakamarin vuosikertomus

20 Hallitustyöskentely 2016 naisjohtajuustutkimus hallituksen ja puheenjohtajiston tehtävät (kauppakamarin hyvä hallinto) Rauman seudun seutumarkkinointi Satakunnan kauppakamarin yhteistyö kauppakamarin tilinpäätös 2015 kauppakamarin toimintakertomus 2015 kauppakamarin sijoitukset kauppakamarin linjaus rahallisen tuen myöntämisestä koulujemme lähivedet projektin jatko vaikuttamissuunnitelma ja valiokuntatyön uudistaminen SAMK koulutusohjelmat Turun yliopiston DI-koulutuksen tukeminen Valiokuntauudistus 2017 WestCoast-lehti Rauman seudun vetovoimaprojekti Kiina (Zhuhai) yhteistyö kauppakamarin strategiapäivitys 2017 yhteistyö kauppakamarien kanssa syyskokous ja kansanedustajatilaisuus Kiinan matka (Zhuhai) Rauman ja Satakunnan kauppakamarien välinen aiesopimus yhdistymisestä Rauman ja Satakunnan kauppakamarien välinen palvelusopimus kauppakamarin syyskokousasiat Rauman kauppakamarin henkilövalinnat 2017 Rauman kauppakamarin tilintarkastajat vuodelle 2017 Teollisuusvaliokunnan kokous Motoseal Componentsilla 20 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

21 Kansainvälistymispalvelut 2016 Rauman kauppakamari ja Rauman kaupunki sopivat kansainvälistymispalvelujen tuottamisesta Rauman alueen yrityksille vuonna Kauppakamari sitoutui tuottamaan palveluja Rauman alueella käsittäen yritysneuvonnan kansainvälisissä asioissa kuten kontaktien hankinnassa, rahoituksessa, vienti/tuontidokumenteissa, logistiikassa, työvoiman hankinnassa, verotuksessa jne. Kansainvälistymispalvelussa toteutettu neuvonta vuoden aikana käsitti yhteensä 113 kontaktia. Asiakirjoja myönnettiin 1524 kappaletta. Kauppakamarissa toimi lisäksi kansainvälistymisvaliokunta, jossa oli mukana 10 yritysjäsentä ja 3 julkisen sektorin tahoa tai oppilaitosta. Kansainvälistymisasioista tiedotettiin Kauppakamari-lehdessä, uutiskirjeissä sekä nettisivuilla. Vuoden aikana vieraita tavattiin Kiinasta, Namibiasta, ja Puolasta. Verkostoitumismatkoja toteutettiin Ruotsiin ja Kiinaan. Vierailu Zhuhain satamassa Kiinassa Invest in Zhuhain vierailu kauppakamarilla Kauppakamarin vierailu Zhuhaissa Kiinassa Rauman kaupungin ja Zhuhain kaupungin välisen yhteisymmärrysopimuksen allekirjoitustilaisuus Rauman kauppakamarin vuosikertomus

22 Edustukset kauppakamarilaitoksessa ja muissa elimissä 2016 Keskuskauppakamarin vaalivaliokunta Paasikivi Jari, Oras Invest Oy Keskuskauppakamarin valtuuskunta Marva Heikki, Marva Group Oy Pere Tuomas, Pintos Oy Pasanen Kari, UPM Sallinen Kari, Motoseal Components Oy Suistio Timo, BMH Technology Oy Keskuskauppakamarin liikennevaliokunta Asumalahti Hannu, Rauman Satama Oy Salmi Ari, Logistikas Oy Rauman kaupungin elinkeinopoliittinen toimikunta Pasanen Kari Mikkola Marko Sallinen Kari Satakunnan korkean teknologian säätiön valtuuskunta ja hallitus Eklund Ari, Hollming Oy Lähdemäki Heimo, Comprog Electronics Oy Rauman teknillisen oppilaitoksen tukisäätiön hallitus Tuomas Kangasmaa, UPM Oyj Satakuntaliitto, Maakunnallinen yhteistyöryhmä (MYR) Mikkola Marko Satakunnan ELY- keskus, neuvottelukunta Mikkola Marko Satakunnan TE -toimisto Junnila Päivi Team Satakunta Marko Mikkola Rauman kaupunki, korkeakoulujen yhteistyöelin Mikkola Marko Satakunnan Ammattikorkeakoulu, hallitus Anu Vartiainen, Boliden Harjavalta Oy WinNovan hallitus Alanko Sari, Oras Oy WinNovan johtokunta Marva Heikki Helsinki-Forssa-Pori yhteysvälin neuvottelukunta Mikkola Marko Kasitie ry Mikkola Marko Lisäksi kauppakamarilla on edustuksia useissa projektien ohjausryhmissä ja erilaisissa työryhmissä 22 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

23 Valiokuntatyöskentely 2016 HR- ja koulutusvaliokunta Ajankohtaiskatsaus Raumaster oy:stä Valiokunnan strategia päivitettiin Ura-startti 2016 tilaisuuden palautteiden läpikäyntiä Ajankohtaiskatsaus Robocoast -hankkeesta TE- hallinnon ajankohtaiskatsaus Rauman kauppakamarin ajankohtaiskatsaus Kesätyöpaikkakyselyn 2016 tulokset Ajankohtaista Amcor Flexibles Finland Oy: stä Turku Future Technologies (TFT) verkoston toiminnan esittely Reiss motivaatioprofiilin esittely työyhteisön kehittämisen työkaluna tulevaisuuden osaamishaasteet ja yritysten alueellinen työvoimansaanti (SAMK:in esitelmä) Miten varmistetaan yritysten kilpailukyky ja ammattitaitoisen työvoiman saanti leikkauksista huolimatta? (Länsirannikon koulutus Oy Winnovan esitelmä) RMC: n verkostomainen toimintatapa, rekrytointi ja osaamisen hyödyntäminen sekä digitalisaatioesitelmä Yhteiskokous Satakunnan kauppakamarin kanssa ja ryhmätöitä Kansainvälistymisvaliokunta Valiokuntatyön uudistuminen Finpron ajankohtaiskatsaus Alfa Laval Aalborg Oy:n esittely päivän teeman mukaisesti Ernst&Youngin esitelmä aiheesta: kasvu kansainvälistymällä, mahdollisuudet ja riskit Palvelualojen valiokunta Valiokuntatyön uudistaminen Ajankohtaiskatsaus Handelsbanken Sea Side Indystry Park ajankohtaista Pyhäjärviseudun paikallisvaliokunta Euran kunnan ajankohtaiskatsaus Valiokuntauudistus Pyhäjärvi-Instituutti, ajankohtaista Auramaa-Yhtiöt, ajankohtaista Paneliankosken Voima, ajankohtaista Teollisuusvaliokunta Teknologian kehittyminen: robotiikan ja automatiikan tuomat mahdollisuudet Ajankohtaiskatsaus IPR-asioista Ajankohtaiskatsaus, Marva Group oy Turku Future Technologies TFT Intoa lean business -ohjelmakonsepti Isännän puheenvuoro, Norilsk Nickel Harjavalta Oy Mitä yhteistyötä voitaisiin tehdä teollisuuspilotin pohjalta? Keskustelua kauppakamareiden vaikuttamisesta liikenne- ja koulutusasioissa teollisuuden näkökulmasta. ICT-valiokunta DigiRauma DNA:n katsaus Kauppavaliokunta Valiokuntatyön uudistuminen Byrokratian purkutalkoot Sea Side Indystry Park ajankohtaista Kauppakeskus-hankkeen tilannekatsaus HR ja koulutusvaliokunta Säkylässä: TFT-verkosto esittäytyi Liikennevaliokunta Lounais-Suomen tullitoimipaikkojen ajankohtaiskatsaus VT8 Turku-Pori yhteysvälin kehittämisselvitys ja 600meur korjausvelkapaketti Valtatien 12 liikenneturvallisuustarkastuksen laatiminen välille Eura Raijala Lausuntopyyntö liikennekaaresta Alueiden kilpailukykyselvitys 2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö Satakunnassa Teollisuusvaliokunnan kokous Marva Groupilla. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

24 Lausunnot ja kannanotot 2016 Lausunto YTA Liikennehankkeista 2016 Lausunto Tulli toimipaikkojen sulkemisesta Lausunto Liikennekaaresta Kannanotto normien purkutalkoiden onnistumisesta ja tarpeista Muut tilaisuudet 2016 (sis. projektit sekä kyselyt ja selvitykset) EK-Foorumi aiheesta Digiä ja osaajia eväitä pk-yritysten uudistumiseen aamiaistilaisuus yhdessä Elinkeinoelämän keskusliiton EK: n kanssa Kansanedustajatilaisuus Cimcorp Oy:ssä 8.6. Aamiaisinfo yhdessä SAS:n kanssa Yrittäjägolfpäivä Työssäjaksaminen ja Työkaari-malli - aamiaistilaisuus yhdessä Satakunnan kauppakamarin, Teknologiateollisuuden, Satakunnan Yrittäjien ja Työelämä 2020-hankeen kanssa Aamukahvitilaisuus - Osaajapula ja onnistunut rekrytointi yhdessä Manpower Groupin kanssa Satakuntalainen tuote ja tulos -seminaari Uudistuva teollisuus - mahdollisuus kasvuun -seminaari Rauman kauppakamarin ja Rauman yrittäjien ulkoilupäivä Kansanedustajatilaisuus Raumaster Oy:ssä Kiinan matka Rauman kauppakamarin historiikin julkistustilaisuus Projektit: Kyselyt: Satakunnan kaasutalous 2020, Satakunnan Teollisuuspilotti, Koulujemme lähivedet kesätyöpaikkakysely, alueiden kilpailukykykysely Kuva EK-suhdannebarometrin julkistustilaisuudesta. 24 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

25 Kauppakamarilaitoksen hyväksymät asiantuntijat 2016 Keskuskauppakarin hyväksymät tilintarkastajat (KHT) Rauman alueella Anttila, Ville SatAudit Oy Antti Ikonen Ernst & Young Oy Kulmala, Tapani, KTM (alku vuonna) ja Jan Erik Björklöf (loppu vuonna) Ernst & Young Oy Oikia, Niklas KPMG OY AB Seikola, Simo, tilintarkastaja Simkola Oy Tukkiniemi, Jouko, KTM Junitra Oy Rauman kauppakamarin hyväksymät tilintarkastajat (HTM) Halonen, Sivi (tradenomi) Ajado Oy Järvimäki, Hannu (merkonomi) Kiukaisten Tilitoimisto Ky Stenback, Kristiina (KTM) HTT- tilintarkastus Ky Suominen, Hannu (OTK) Rauman kauppakamarin vuosikertomus

26 Rauman kauppakamarin tilinpäätös 2016 Rauman Kauppakamari TASE EUR EUR V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Koneet ja laitteet yhteensä Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet Sijoitukset yhteensä Omakatteiset rahastot Aineelliset hyödykkeet yhteensä 2 779, , , , , , , , , , , ,91 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,91 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset Menoennakot Siirtosaamiset yhteensä Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , , , , , , , , , ,27 Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit Rahoitusarvopaperit yhteensä Rahat ja pankkisaamiset Pankkisaamiset Rahat ja pankkisaamiset yhteensä , , , , , , , ,40 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,67 V a s t a a v a a yhteensä , ,58 26 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

27 Rauman Kauppakamari TASE EUR EUR V a s t a t t a v a a OMA PÄÄOMA Sidottu oma pääoma Muut sidotut rahastot Omakatteiset rahastot Muut sidotut rahastot yhteensä Sidottu oma pääoma yhteensä Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) Tilikauden ylijäämä (alijäämä) OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , , , ,03-694, , , , , , , ,61 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat Muut velat Siirtovelat Tuloennakot Menojäämät Siirtovelat yhteensä Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ V a s t a t t a v a a yhteensä , , , , , , , , , ,00 0, , , , , ,58 Rauman kauppakamarin vuosikertomus

28 Rauman Kauppakamari TULOSLASKELMA EUR EUR Varsinainen toiminta Tuotot yhteensä Kulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot yhteensä Henkilösivukulut yhteensä Henkilöstökulut yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Muut kulut yhteensä Kulut yhteensä Varsinainen toiminta yhteensä TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta Tuotot yhteensä Kulut yhteensä Varainhankinta yhteensä TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot yhteensä Kulut yhteensä Sijoitus- ja rahoitustoiminta TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Omakatteiset rahastot Tuotot Kulut Omakatteiset rahastot Tilikauden tulos ennen tilinpäätössiirtoja yhteensä Tilinpäätössiirrot Siirto sidottuihin rahastoihin Tilinpäätössiirrot yhteensä Tilikauden ylijäämä (alijäämä) yhteensä , , , ,46-926, , , , , , , , , ,48-30, ,22-694, , ,81 707,31 12,73-707,31-707,31-694, , , , , , , , , , , , , , ,55 0, , , ,21-517, , , , , ,91 28 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

29 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset Rauman kauppakamarin vuosikertomus

30 30 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

31 Rauman kauppakamarin vuosikertomus

32 Rauman kauppakamarin ajankohtaiskoulutukset 2016 KEVÄT Säätiölaki tuli- mikä muuttui? Asiantuntijana Oli Kela, Asianajotoimisto Oili Kela Oy Laatua raportointiin Excelillä Asiantuntijana Arja Kuukkanen, Powen Oy Kirjanpitolain muutokset -käytännön vaikutukset Asiantuntijana Karl-johan Sigfrieds, Certima Oy Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen tyypilliset riskitilanteet Asiantuntijana Petri Salomaa, Deloitte Oy ALV-ajankohtaiskatsaus 2016 Asiantuntijana Petri Salomaa, Deloitte Oy Controllerin Excel-raportointi Asiantuntijana Arja Kuukkanen, Powen Oy SYKSY Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ)- kurssi 2016 Koulutus koostuu 4 +1 päivästä ajalla Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) kurssi panostaa hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen. Koulutus sopii sekä hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville ja auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin. Koulutus toteutettiin yhteistyössä Satakunnan kauppakamarin kanssa Vienti-ilmoittaminen tänään Asiantuntijana Marika Nummila, Samex Solutions Oy Tilaajavastuulaki ja rakentamisen tiedonantovelvollisuus Asiantuntijana Pirkko Vuori, Verohallinto INTRASTAT- tilastointikoulutus Asiantuntijana Terttu Tähtivaara, Tulli Ajankohtaista työlainsäädännöstä ja palkkahallinnosta Asiantuntijana Sini Järvinen, Helsingin seudun kauppakamari Kauppakamarin veropäivä Asiantuntijana Pauli K Mattila Ennakkoperintä 2017 Asiantuntijana Tomi Peltomäki, Verohallinto Verkkokoulutukset / Powen Oy: Selkeät raportit Excelin Pivotilla-verkkokoulutus Ketterä raportointi Excelillä Ketterä raportointi Excelillä 32 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

33 Kuvia koulutustilaisuuksista Excel-koulutus Excel-koulutuksen asiantuntijana oli Arja Kuukkanen Powen Oy:stä Vientikauppa Päivän asiantuntijana toimi Marika Nummila Samex Oy:stä. Marikalla on pitkä ja vankka ydinosaaminen viennin ja tullauksen parissa Tilaajavastuulaki Tilaajavastuulaki-koulutuksen asiantuntijana toimii Ylitarkastaja Pirkko Vuori, Verohallinnosta. Hän on työskennellyt Verohallinnossa yli 15 vuotta toimien monipuolisissa verotustehtävissä mm. kansainvälisessä verotuksessa, ennakkoperinnässä ja harmaan talouden torjuntaan tähtäävissä hankkeissa Intrastat Intrastat koulutuksessa asiantuntijana oli Terttu Tähtivaara, tulliylitarkastaja, Tulli. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

34 Työlainsäädäntö Ajankohtaista työlainsäädännöstä ja palkanlaskennasta koulutuksen asiantuntija oli OTM Sini Järvinen. Sini toimii työsuhdelakimiehenä Helsingin seudun kauppakamarilla. Hän vastaa Kauppakamari- Tieton Työsuhdeasiat-osion päivityksestä Veropäivä Ennakkoperintä Ennakkopeinnän asiantuntijana toimi Tomi Peltomäki, puheenjohtaja, verotuksen oikaisulautakunta, Verohallinto. 34 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

35 Syyskokous / Vetovoima-paneeli Vetovoima -paneeli Varsinaista kokousta edelsi vetovoima-paneeli. Vetovoima-paneelin alustuksen piti Jussi Kekkonen (Managing Partner, Miltton Networks). Vetovoimapaneelin vetäjänä oli Janne Rantanen (vastaava päätoimittaja, Marva Media Oy) ja paneeliin osallistui Jussi Kekkonen, Kari Koski (kaupunginjohtaja, Rauman kaupunki), Timo Aro (toimitusjohtaja, Tutkimuspalvelu Timo Aro Oy) ja Marko Mikkola (Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja). Jussi Kekkonen pitämässä alustusta JATKUU Rauman kauppakamarin vuosikertomus

36 36 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

37 Kokouksen lopuksi Rauman kauppakamarin puheenjohtaja Kari Pasanen ja toimitusjohtaja Marko Mikkola luovuttivat kiitoksena ja kunnianosoituksena kauppakamarin plaketin Jouko Tukkiniemelle ansiokkaasta työstä mm. Rauman kauppakamarin pitkäaikaisena tilintarkastaja ja aktiivisena toimijana alueella. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

38 Digiä ja osaajia eväitä pk-yritysten uudistumiseen Moni pk-yritys pohtii digitalisaation mahdollisuuksia. Kuinka tarttua sen tarjoamiin keinoihin parantaa tuottavuutta ja varmistaa tulevia kilpailuasemia? Mitä Suomessa pitäisi tehdä digitalisaation edistämiseksi? Toinen ajankohtainen kysymys liittyy osaavan työvoiman saatavuuteen. Miten koulutus saadaan aidosti vastaamaan yritysten tarpeisiin? Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Rauman kauppakamari kutsuivat yritykset kuulemaan ja keskustelemaan ammatillisen koulutuksen uudistamisesta sekä digitalisaation hyödyntämisestä. Kari Pasanen 38 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

39 Mirja Hannula Matias Marttinen Rauman kauppakamarin vuosikertomus

40 Työssäjaksamisen ja työkaarimallin aamupalatilaisuus Raumalla Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Rauman ja Satakunnan kauppakamari, Teknologiateollisuus, Satakunnan Yrittäjät ja Työelämä 2020-hanke. Aiheena ovat työssäjaksaminen ja Työkaari-mallin esittely. Marjo Wallin, erikoistutkija, Työterveyslaitokselta. Teknologiateollisuuden tulevaisuushankeen projektipäällikkö Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry. Toimitusjohtaja Jussi Kivioja, Nakkila Group. 40 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

41 HR- ja koulutusvaliokunnan kokous Esitystä piti Lasse Schultz Winnovasta. RMC:stä esitelmän verkostomaisesta toimintatavasta piti Melissa Haahtinen. Puheenjohtajana toimi Heikki Marva, toimitusjohtaja Marva Group Oy:stä. Juha Kämärin esitys valiokunnassa. HR- ja koulutusvaliokunnna kokous yhdessä Satakunnan kamarin kanssa. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

42 Aamukahvitilaisuudet Rauman kauppakamari järjestää yhteistyössä SAS:in kanssa aamukahvitilaisuuden. Key Account Manager Ari Aaltonen (alla) oli luennoimassa tilaisuudessa Toinen aamukahvitilaisuus järjestettiin yhteistyössä ManPowerin kanssa. Teemana oli Osaajapula ja onnistunut rekrytointi. 42 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

43 Rauman kauppakamarin toimitujohtaja Marko Mikkola avasi tilaisuuden. ManpowerGroup Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Mika Wilen esitteli Työmarkkinabarometrin Q4/2016 ja kertoi loppuvuoden työllistämisnäkymistä. Hakijat muuttuvat- entä rekrytointi teemasta piti esitelmän Kristiina Ekholm, HR Country Manager, Rolls-Royce Oy Ab:stä. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

44 Historiikin julkistamistilaisuus Rauman kauppakamarin historiikki sekä katsaus Rauman seudun elinkeinoelämän kehitykseen samoina vuosina julkistettiin Rauman kaupunginteatterilla torstaina klo Kirjaan on haastateltu tuona aikoina toimineita kauppakamarin puheenjohtajia sekä alueen elinkeinoelämän vaikuttajia alueelle tärkeiltä toimialoilta. Tämä on katsaus historiaan nykypäivästä katsottuna. Kirjan kirjoittajat ja työryhmänä toimivat: Janne Rantanen, Länsi Suomen päätoimittaja, Samu Vahteristo, Viestintätoimisto Jabadabaduun asiakkuusjohtaja sekä kauppakamarin ex toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo 44 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

45 Rauman kauppakamarin vuoden 2016 puheenjohtaja Kari Pasanen avasi tilaisuuden ja toivotti työryhmän ja juhlayleisön tervetulleeksi julkistamistilaisuuteen. Rauman kauppakamarin vuosikertomus

46 Rauman kauppakamarin jäsenyritykset Accounting Rauma Oy A&R Carton Oy AB ME Group Oy Ltd ABC-Biopower Oy Adecco Finland Oy Ajado Oy Ala-Kulju & Hakala Oy Alexandria Pankkiiriliike Oyj Alfa Laval Aalborg Oy Amcor Flexibles Finland Oy AMK-Engineering Oy AP Safety Management Oy Ltd Apetit Ruoka Oy Aquamec Oy A-Rahti Oy ARCCI-Rauma (Suunnittelukonttori Jouni Sjöblom Ky) Areva ANP GMBH, Sivuliike Suomessa Arkkitehtuuritoimisto Erkka Ruusunen Oy Asianajotoimisto Brander&Manner Oy Asianajotoimisto Juhani Salo Asianajotoimisto Kaija Ruosteenoja Ky Asianajotoimisto Kauppi & Lanne Asianajotoimisto Sinikka Kelhä Asianajotoimisto Viinikkala & Ylikoski Ky Aslemetals Oy Asuntokauppa Fajanssi Oy Atea Finland Oy Attendo Valtakadun Hammaslääkäriasema Oy Auramaa Yhtiöt Oy Autopalin Oy Auttajat Oy Baltic Tank Oy Beacon Finland Ltd Oy Best Western Hotelli Kalliohovi (Rauman Hovi oy) Biolan Oy BMH Technology Oy Cafe Sali Carrot Keski-Suomi Oy Rauma Comprog Electronics Oy Depot Service Rauma Oy Design House Hellapuu Oy DNA Oy, Lounais-Suomi EcoPorts Finland EKA Länsi Oy Emeca Oy ENG'nD Erkki Reims Ermail Oy Ernst & Young Oy Etra Oy ETS-Lindgren Oy (Euroshield) ETT-Liikenne Oy Eupart Oy Eura Works Oy Eurajoen Kiinteistö- ja Tilipalvelu Oy Eurajoen kunta Eurajoen Puhelin Oy Eurajoen Romu Oy Eurajoen Säästöpankki Eurajoen Yrittäjät ry Euran Asuntopalvelu Oy Euran Energia Oy Euran Erikoispaperit Oy Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy Euran kunta Euran Osuuspankki Euran Teollisuushuolto Oy Euran tilitoimisto Ky (Tilitoimisto Finansia) Euran Urakointipalvelu EUP Ay Euran Yritystilit Oy Euraprint Oy Euroports Rauma Oy Evetco Ky FB Ketjutekniikka Oy Fere Oy Finda Oy Finnchain Oy Finnvera Oyj, Porin Aluekonttori Fistekno Oy Foilpoint Oy Forchem Oyj Forlogistics Oy Fredman Group Oy (Eskimo) Fresco Ravintolat Oy 46 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

47 Fysikaalinen Hoitolaitos Friski Oy Haaviston Siitoskanala Haaviston Sora Oy Hallaworks Oy Handelsbanken Hartela Länsi-Suomi Oy Hauenguanon Antiikki Heinimäen Hautaustoimisto Oy Heitkamp Ingenieur- und Kraftwerksbau GmbH Hoitokoti Linnanneito Oy Hollming Oy Holvisaunat Oy Honkilahden Osuuspankki Hotelli Vanha Rauma Oy/ Ravintola Kalatori Hotelli-ravintola Maffi (Rauman Cityväylä Oy) Hypermedia Oy Härkälän Puutarha Oy IFM Electronic Oy Info Kirjakauppa Insinööritoimisto Kai Kivistö Ky Insinööritoimisto LVI-Rauma Oy Insinööritoimisto Rakenne-Rauma Oy Inspecta Oy Interrock Oy ionsign Oy Isla Oy J.K. Kunnossapito Oy Jakaja Oy Jappis Oy / Jabadabaduu Jarin Kuvakauppa Oy JH-Sprinkleriurakointi Oy JK. Kone Oy JLX Industry JMP-Asennus Oy Joleikon Oy J-P Computer Oy JPT Jaskari Oy Jujo Thermal Oy Junitra Oy Kaiku HR Oy Kajak-Sport Oy Kaluste Ruohonen Oy Karhuvalu Oy K-citymarket Rauma Kendall Oy Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Ketjurauma Oy Kiinteistökehitys Kuusisto Oy Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy Kirjanpitotoimisto Tilivienti Kirjapaino Laine Direct Oy Kiukaisten Tilitoimisto Ky Kivikylän Kotipalvaamo Oy Klapsakka Oy Kollan Teräsrakenne Oy KollanPojat Oy Koneistamoveljet Mäkinen Oy Koneistus J. Lähteenmäki Kone-Kauppi Oy Konepaja Eurakon Oy Kontion Konditoria Oy Konttorimix Oy Kouluelektroniikka Oy KPMG Oy Ab/ Turku K-Rauta Papinhaka (P. Pakarinen Oy) Kuehne&Nagel Oy Ltd Kukukari Oy Kuljetus Perkola Oy Kuljetusliike Kauko Koskinen Ky Kultasepänliike Helkelä Oy Kultasepänliike O. Palmu Kuusakoski Oy Köyliön-Säkylän Sähkö Oy Laine Leo Oy (Lokari-Yhtiöt) Lapin Osuuspankki LC Logistics Center Oy Leimet Oy Liha-Rauma Oy Liikenne Pihlavamäki Ky LM-Suomiset Oy Logistikas Oy LVI-Dahl Oy LVT-Putki Oy Lähitapiola Lännen Lännen Kaivuu ja Louhinta Oy Lännen Teollisuuspalvelu Oy Rauman kauppakamarin vuosikertomus

48 Länsirannikon Koulutus Oy Winnova Länsi-Suomen OP-Kiinteistökeskus Oy Länsi-Suomen Osuuspankki Länsi-Suomen Pesula Oy Länsitekniikka Oy Lääkärikeskus Minerva Oy M&V Software Oy Maalausliike Heino Oy Maarakennus J.Lammila Oy Manpower Oy Markku Helamaa Marva Group Oy MBA-Rakentajat Oy Metsä Fibre Oy (Rauman tehdas) MilTilil MJS Steel Engineering Oy Motoseal Components Oy Muksumassi Oy Muottituote Group Oy Mykora Oy Männistö Oy Metallituote Nab Labs Oy Narvi Oy Narvi Sähkö Ky Narvila-Auto Pekka Narvila Oy Nordea Pankki Suomi Oyj Nurminen Logistics Services Oy Onninen Oy Oras Oy Osuuskauppa Keula Ouman Oy Ovitek Oy Oy Lai-Mu Ab Paassilta Oy Pakkasvakka Oy Palvelu Oy Mäkiset Paneliankosken Voima Oy Petäjäksen telakka Oy Pintos Oy Pizzeria Riviera, Lindencenter Oy Platom Oy Pohjaranta Oy Posirol Oy Posiva Oy Posti Oy Aluemyynti Prismarit Oy Progman Oy Proins Oy Putkiliike Juha Nurminen Oy Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärviseudun Op-Kiinteistökeskus Oy Pyhäjärviseudun Paikallislehti Oy (Alasatakunta) Raikka Oy Rakennus Jalonen Oy Rakennus Jope Oy Rakennus JTS Oy (LTJ Betonilattiat) Rakennus Lappi Oy Rakennusliike Koskialho Oy Rakennusliike Veljet Koivisto Oy Rakennustoimisto M.Suoramaa Oy Rakennustyöt Ville Kauppi Oy Ramirent Oyj Rantalainen Oy Länsi-Suomi Rauma Cata Rauma Interior Oy Rauma Marine Constructions Oy Rauma Survey Oy Rauma Terminal Services Oy Raumair Oy Raumametals Oy Rauman Akku Oy Rauman ATK-Antti Oy Rauman Biovoima Oy Rauman Energia Oy Rauman Erikoislääkärikeskus Oy Rauman Henkilöstöpalvelu Oy, Opteam Rauma Rauman JS-Kiinteistöt Oy Rauman Juku Oy Rauman Kaivin Oy Rauman Kaupunginteatterin Kannatusyhdistys ry Rauman kaupunki Rauman Konepaja Oy Rauman Konttoripalvelu Oy Rauman KTK Oy Rauman Kylmärakenne Oy Rauman Lämpö-Kartano Oy Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy Rauman Nuorkauppakamari Ry Rauman Offsetpaino Oy Rauman Painopiste Oy 48 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

49 Rauman Rauta- ja Putkirakenne Oy Rauman RS-Rakennus Oy Rauman Sammutin Rauman Satama Oy Rauman Seudun Palvelutaksit Oy Rauman Seudun Ympäristöhuolto Oy Rauman Sinimailanen Oy Rauman Sähkö- ja teleasennus Oy Rauman Sähkökonehuolto Rauman Talokeskus Oy Rauman Tankkihuolto Oy Rauman Teräspoltto Oy Rauman Tietokeskus Oy Rauman Tilipalvelu Rauman Ulataksi Oy Rauman Varaosahalli OY Rauman Vesikattomestarit Oy Rauman Yhteisvarasto Oy Rauman Yrittäjät Ry Raumaster Oy Ravintola Buena Vista (Filemon Oy) RB-Asennus Oy Rental Store Finland Oy Restel Hotellit Oy Riffid Oy Rolls-Royce Oy Ab RR Site Service Oy R-Sarkon Oy RS-ympäristöhuolto Oy RTK-Henkilöstöpalvelu Oy RTK-Palvelu Oy RV Tools Oy Saint-Gobain Glass Finland Oy Salosport Oy, Kuntosumppu Sanomalehti Oy Länsi-Suomi Satacom Oy Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy (Rauma) Satakunnan Liikenne Oy Satakuntaliitto Sata-Seri Oy Sataservice Oy Satatuote Oy SatAudit Oy Satawood Oy Scandinavian Cable Service Oy SCC Installation Ltd Oy SGS Finland Oy Siemen-Flora Oy Silmäoptikot Palmu Oy Sissos-myymälä Oy Sisustustalo Kodinonni Skanska Talonrakennus Oy SLO Oy Solomon Oy SPS Tuotanto Oy SP-suunnittelu Oy Stance Starcke Oy Steerprop Oy Ställverksprodukter Oy Ab Sucros Oy Suomen Elämyspalvelu Oy Suomen Opetuskaluste Oy SyneFiine Sähkö-Rauma Oy Säkylän Aaltek Oy Säkylän kunta Säkylän Osuuspankki Tammiston Puu Oy Tampereen Teknillinen yliopisto, Rauman yksikkö Teollisuuden Voima Oyj Terameri Oy Terveystalo Healthcare Oy Texpro Oy TF Engineers OY Tie-Tiimi Oy Tiilikaari Oy Tilausajo Kontula Oy Tilikymppi Oy Tilipalvelu Alfa Oy Tilipalvelu Calcurium Tilitoimisto Heikki Peltola Oy Tilitoimisto Tiliniitty topteam Care Oy topteam IT Oy Tovepak Ky Tukimet Oy TV-Kone Mäntynen Oy TVO Nuclear Services Oy UPM Paper ENA Oy (Rauma) Rauman kauppakamarin vuosikertomus

50 Wanhan Rauman Kellari Oy Veljet Kuusisto Oy VERTEK Sähköpalvelu Oy Vesi-Vasa Oy WestPak Oy Ab Viherkäine Oy Viishanke Oy VikkulaPartners Oy (River co.) VMP-Interior Oy VR Transpoint Rauma Vuojoen Kartano Oy Värirauma Oy Yski Oy UraStartti -tapahtuma. Puhdas merivesi -seminaari, Ympäristötyöryhmän pj torilla. 50 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

51 Rauman kauppakamarin jäsenmaksuperusteet 2015/2016 Liikevaihto alle 40 milj Henkilökunta/lkm /vuosi /vuosi Liikevaihto yli 40 milj. Liikevaihto milj. /vuosi /vuosi Yli Pankit, rahalaitokset, vakuutusyhtiöt Henkilökunta /vuosi /vuosi Alle Henkilöjäsenmaksu /vuosi /vuosi Kunnat 0,45 / 0,45 / asukas asukas Rauman kauppakamarin vuosikertomus

52 Toimisto Osoite Sinkokatu RAUMA www -sivut HENKILÖKUNTA Toimitusjohtaja Koulutuspäällikkö BBA Marko Mikkola yo-merkonomi, Päivi Junnila ASIANTUNTIJAT Veroasiantuntija Lakiasiantuntija Yritysasiantuntija KTM Tapani Kulmala, Ernst & Young Oy alkuvuonna KTM Niklas Oikia (KHT) KPMG Oy Ab loppuvuonna Varatuomari Juha Manner, Asianajotoimisto Brander & Manner Oy KTM Jouko Tukkiniemi (KHT) Junitra Oy TIEDOTUSTOMINTA Kauppakamarin jäsenlehti ilmestyi 3 kertaa vuoden aikana ja sen lisäksi noin 8 kertaa sähköinen tiedote. Sähköisissä tiedotteissa on kerrottu kauppakamarin toiminnasta ja ajankohtaisista tilaisuuksista, lain ja asetuksen muutoksista ja yritystoiminnan ajankohtaisista kysymyksistä. Kauppakamari on toimittanut julkiselle sanalle tiedotteita lausunnoistaan, aloitteistaan ja järjestämistään tilaisuuksista. JÄSENPALVELU Kauppakamari tarjosi jäsenilleen toimintavuonna noin 20 koulutustilaisuutta ajankohtaisista yrityselämän aiheista sisältäen 6 verkkokoulutusta mm. Excelin käyttöön liittyen. Vuoden aikana järjestettiin Satakunnan kauppakamarin kanssa yhteinen HHJ koulutus, joka oli 10 HHJ-koulutus samalla Rauman alueella. Kauppakamari on ollut lisäksi yhteistyökumppanina useiden eriaiheisten yrityselämän teemapäivien järjestämisessä. Jäseniä on neuvottu mm. oikeudellisissa sekä verotus- ja ulkomaankaupan kysymyksissä. Kauppakamari vahvisti toimintavuonna yhteensä 1524 vientitodistusta, joista noin 85 prosenttia oli sähköisiä vahvistuksia. 52 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2017 Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Esityslista 5. 6. 7. 8. 9. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä- Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2013

RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2013 RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2013 www.rauma.chamber.fi kauppakamari@rauma.chamber.fi Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2013 Eura Köyliö Säkylä Eurajoki Rauma RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2013

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS.

VUOSIKERTOMUS. VUOSIKERTOMUS 2017 www.rauma.chamber.fi Rauman kauppakamari Vuosikertomus 2017 Taitto- ja painopaikka: Laine Direct Oy, Rauma 2018 Kuvituskuvat: IngImage VUOSIKERTOMUS 2017 37. TOIMINTAVUOSI Rauman kauppakamarin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS.

VUOSIKERTOMUS. VUOSIKERTOMUS 2015 www.rauma.chamber.fi Rauman kauppakamari Vuosikertomus 2015 Taitto- ja painopaikka: Laine Direct Oy, Rauma 2016 Kuvituskuvat: IngImage VUOSIKERTOMUS 2015 35. TOIMINTAVUOSI Rauman kauppakamarin

Lisätiedot

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2019 Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esityslista 5. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2014

RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2014 RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2014 www.rauma.chamber.fi kauppakamari@rauma.chamber.fi Kuvia tapahtumista 2014 Teollisuusvisio 2020-julkistamistilaisuus Mirja Mutikainen mediatilaisuudessa 21.1.2014.

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2018 Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Henkilövalinnat syyskokouksessa Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TIETOJA HENKILÖKUNNASTA Henkilökunnan jakautuminen osastoittain Aulamyynti 6 8 9 Hallinto 7 5 4 IT, kehittäminen,

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri

Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Nimitystoimikunnan kokoonpano Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Kemira Oyj, nimitystoimikunnan jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2012 Tikkurila Oyj, nimitystoimikunnan

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2010

Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2010 Vuosikertomus 2010 Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2010 Eura Eurajoki Kiukainen Köyliö Lappi Rauma Säkylä RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2010 30. TOIMINTAVUOSI 1 KAUPPAKAMARIN STRATEGIA 2008-2011

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2012

RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2012 RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2012 www.rauma.chamber.fi kauppakamari@rauma.chamber.fi Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2012 Eura Köyliö Säkylä Eurajoki Rauma RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2012

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Satakunnan kauppakamari PERUSASIOITA Toiminta perustuu kauppakamarilakiin Suomessa 19 alueellista, itsenäistä kauppakamaria 535 jäsentä Toimii 14 kunnan alueella Satakunnassa HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

UB urheiluseura alv UB14.WTR

UB urheiluseura alv UB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

Jouko Viljamaa puheenjohtaja. Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029. jouko.viljamaa @ venepori.

Jouko Viljamaa puheenjohtaja. Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029. jouko.viljamaa @ venepori. Jouko Viljamaa puheenjohtaja Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029 jouko.viljamaa @ venepori.fi Varsinainen jäsen Varajäsen Pirjo Lintusalo Tapio Lehtimäki Euran

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2008

Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2008 Vuosikertomus 2008 Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2008 Eura Eurajoki Kiukainen Köyliö Lappi Rauma Säkylä RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2008 28. TOIMINTAVUOSI 1 KAUPPAKAMARIN STRATEGIA 2008-2011

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2011

Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2011 Vuosikertomus 2011 Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2011 Eura Eurajoki Köyliö Rauma Säkylä RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2011 31. TOIMINTAVUOSI 1 KAUPPAKAMARIN STRATEGIA 2008-2012 Rauman kauppakamarin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI Satakuntaliitto

PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI Satakuntaliitto PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI 3.5.2018 Satakuntaliitto Kehittämisteemat Satakunnan Maakuntaohjelma 2018-2021 Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Toimintalinja 2 PUHDASTA ELINVOIMAA Yrittäjyys

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin toiminta-alue

Rauman kauppakamarin toiminta-alue Vuosikertomus 2006 Rauman kauppakamarin toiminta-alue Eura Eurajoki Kiukainen Kodisjoki Köyliö Lappi Rauma Säkylä RAUMAN KAUPPAKAMARI VUOSIKERTOMUS 2006 26. TOIMINTAVUOSI 1 KAUPPAKAMARIN STRATEGIA Rauman

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2003

TOIMINTAKERTOMUS 2003 RAUMAN KAUPPAKAMARI RAUMA CHAMBER OF COMMERCE TOIMINTAKERTOMUS 2003 Rauman kauppakamarin toiminta-alue Eura Eurajoki Kiukainen Kodisjoki Köyliö Lappi Rauma Säkylä RAUMAN KAUPPAKAMARI TOIMINTAKERTOMUS 2003

Lisätiedot