1 Mia Tapiola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Mia Tapiola"

Transkriptio

1 1 Mia Tapiola

2 ISBN: Mia Tapiola

3 Taustaa Erityisosaamista edellyttäviä palveluja tarvitsee pieni osa lapsista (10%), nuorista ja heidän perheistään - suuri osa kustannuksista Saatavuudessa suuret alueelliset erot Osa jää ilman tarvitsemiaan palveluja elinikäiset seuraukset menetettynä hyvinvointina ja suurina kustannuksina Monien palvelujen samanaikainen tarve tavallista Perheelle vaikeasti hahmottuvaa ja vaikeasti haettavaa OT-keskus, vaativin taso Kiireellisenä toimenpiteenä luodaan alueelliset osaamisja tukikeskukset erityisen tuen ja avun tarpeessa oleville, vaikeasti oireileville lapsille ja nuorille, joiden tarpeisiin nykyiset palvelut eivät vastaa. Keskuksissa yhdistetään lasten ja nuorten mielenterveysja päihdepalvelut, lastensuojelun erityisosaaminen sekä lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen asiantuntemus. LAPE-hankesuunnitelma Palvelut hajanaisia, puutteellisia, päällekkäisiä Vaativin osaaminen ei profiloidu, esim. lastensuojelussa ei porrasteisuutta Pirstaleinen palvelutuotanto on tehotonta, kallista ja mahdollistaa osaoptimoinnin Integroidut palvelumallit tuottaneet kustannussäästöjä rahaa ja resursseja voidaan suunnata paremmin

4 Tavoitteena kokonaisvaltainen tuki perheelle Yhteistyö (SOTE-kuntajärjestöt, yritykset) Perheen ja nuoren arki ja lähipalvelu (koulu, päivähoito, kolmas sektori) SOTE-lähipalvelut Liikkuvat palvelut Palveluohjaus SOTE-erityispalvelut Yhteistyöalueenpalvelu Kansalliset palvelut Yksi asiakas, yksi suunnitelma Sähköiset palvelut, -ja asiointi, omahoito (esim, Terveyskylä/Mielenterveystalo/Ku ntoutustalo/virtuaalinen omahoito) Mia Tapiola

5 Erityistason palveluiden ja palvelurakenteiden uudistaminen m Erityistason palvelut ovat maakunnan alueella keskitettyjä, mutta osittain perustasolle jalkautuvia palveluita. Yhtenäiset toimintamallit Integroitujen toimintamallien käyttöönotto, erityispalveluiden jalkautuminen Voimavarojen oikea kohdentuminen ja taloudellinen käyttö Erityistason palveluista toimiva kokonaisuus kuntien, perustason ja kolmannen sektorin palveluiden kanssa Kokemusasiantuntijoiden ja asiakasraatien hyödyntäminen palveluiden suunnittelussa, kehittämisessä ja tuen tarjoamisessa 5 6/5/2017 Etunimi Sukunimi

6 Integroidun toiminnan osa-alueet Asiakastyö kaikilla tasoilla kokonaisuutta tukevaksi Erityistaso/vaativa erityistä osaamista edellyttävä asiakastyö mahdollisesti myös integroituja laitostyyppisiä yksiköitä Konsultaatiotoiminta Erityistason ja vaativan tason osaaminen tueksi oikea-aikainen / varhaisempi tuki ja hoito Tutkimus- ja kehittämistoiminta tieteellisen tutkimuksen mahdollistaminen palvelujärjestelmässä, tutkimustulosten nopeampi implementaatio näyttöön perustuvat menetelmät ja niiden ylläpito alueella kehittäminen, koulutus Mahdollisesti yhteistyöalueen LNP-palveluiden koordinointi ja ohjaus harkinnassa LAPEssa, liittyy sote-ohjaukseen ym Valtakunnallinen yhteistyö ja työnjako

7 MONITOIMIJAISEN ARVIOINNIN VIITEKEHYS Lapsen kokemus ihmissuhteista ja turvallisuudesta Lapsen vahvuudet Lapsen fyysinen terveys ja toimintakyky Psyykkinen terveys Sosiaaliset taidot/sosiaalinen toimintakyky Iänmukainen taidollinen ja tiedollinen kehitys Lapsen käsitys itsestään Lapsen terveys, kasvu ja kehitys Minäkuva L Turvallisuus ja ihmissuhteet A V Sosiaalinen hyvinvointi: perhe ja ympäristötekijät Vanhempana toimiminen Arki, toimijuus ja toimintakyky - Vanhemmuuden vahvuudet - Huolenpito - Turvallisuudesta huolehtiminen - Kyky tukea lapsen taitoja ja toimintaa - Kyky ymmärtää lapsen näkökulmaa - Tunnesuhteen laatu - Kyky asettaa asia mukaisia rajoja - Vanhemman toiminnan pysyvyys ja ennustettavuus Lapsen kokemus perheestä, päiväkodista/koulusta, vapaa-ajasta, ystävistä - Lapsen läheisten terveys ja sosiaalinen toimintakyky - Toimeentulo - Asuminen ja asuinympäristö - Perheen historia - Sosiaalinen ympäristö, palvelut ja lapsen kehitysympäristöt - Päihteiden käyttö - Väkivalta ERITYISTASON LAPE-TYÖPAJAT 2016

8 INTEGRATIIVISEN TYÖSKENTELYN PERUSMALLI Yhteen sovittava monialainen, maakunnallinen johto Yhdessä johdettu maakunnallinen palveluvaranto, josta tarpeen mukaiset perusja erityispalvelut saadaan arvioinnin perusteella lapsen ja perheen tueksi Yhteistyöalueittain tuotettava vaativien palvelujen ja osaamisen varanto Tuki osaamis- ja tukikeskuksesta vaativaa osaamista edellyttävään työskentelyyn, esim. vaikean erokonfliktin ratkomiseen Lapsen ja perheen elämäntilanteen ja tuen tarpeiden monitoimijainen arviointi, palvelusuunnitelma, vastuutiimi, tukiprosessien koordinaatio Aikuisten/perheen sosiaalipalvelut: esim. taloudellinen tuki Aikuisten erityistason terveyspalvelut: esim. vanhemman psykiatrinen hoito Lapsen suojelun prosessi Perheen arjen kannattelun ja lähituen prosessi Monitoimijainen vastuutiimi seuraa ja arvioi lapsen ja perheen tilannetta ja avunsaantia Lapsen psykiatrinen tai somaattinen hoitojakso ERITYISTASON LAPE-TYÖPAJAT 2016 Normaalit perustason palvelut lapsen ja perheen tukena: neuvola, vaka, koulu jatkuvat koko ajan

9 PALVELUIDEN KOKONAISUUS JA TEHTÄVÄT VAATIVALTA PERUSTASOLLE VAATIVAN TASON YKSIKKÖ, OHJAUSKESKUS TEHTÄVÄT: Vaativa lapsen ja perheen tutkimus, hoito ja sosiaalipalvelut, tieteellinen tutkimus, näyttöön perustuvat menetelmät, käytäntötutkimus ja sisällöllinen ohjausfunktio, SIJAINTI: osaamis-ja tukikeskus, yliopistosairaalat, yliopistot, erityisen vaativat hoidon ja suojelun yksiköt, kansalliset terveyttä ja hyvinvointia edistävät yksiköt tiivisti yhteistyössä ERITYISTASON YKSIKKÖ, TURVASATAMA, MAAKUNNALLINEN PALVELUKESKUS TEHTÄVÄT: Tutkimus, hoito, hoiva ja suojelu, osaamisen jakaminen perustason kanssa. Toiminnan ja menetelmien kehittäminen ja testaaminen. SIJAINTI: maakunnallinen yksikkö (palveluja monessa fyysisessä paikassa) PERUSTASON YKSIKKÖ, MATALA KYNNYS LAIVA MIEHISTÖINEEN TEHTÄVÄT: Perhe kantaa arjen vastuun, perheen oma reitti on selvä ja merikartta mukana SIJAINTI: Varhaiskasvatus, koulu, oma tiimi ERITYISTASON LAPE-TYÖPAJAT 2016

10 Yhteistyöalueittain (5 OT aluetta) toimivat palvelut asiakkaalle, TE-lisäksi SO ja SI, myös järjestöt Etunimi Sukunimi

11 Tulevan LAPE-työskentelyn periaatteet Yhteiskehittäminen Vuoropuhelu valtakunnallisen tason ja maakuntien välillä Systemaattinen tiedonkeruu ja mallintaminen Tietopohjan vahvistaminen tutkimuksen avulla Etunimi Sukunimi

12 Kiitos! #lapemuutos stm.fi/hankkeet/lapsi-ja-perhepalvelut Etunimi Sukunimi

13 Muutosagentit maakunnissa, joissa YO-sairaala: erityistehtävät Kenen kanssa tehdä yhteistyötä maakunnassa ja maakuntarajan yli? Mihin ERVAAn kuulutaan? Vaativatkin palvelut saadaan tasalaatuisesti käyttöön koko maassa? Etunimi Sukunimi

14 Strukturoitu yhteistyörakenne palvelut vastaavat alueen lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin valtakunnallisesti yhtenäiset palvelukriteerit tulevat huomioiduksi Vaativien hankehakemuksissa Kootaan alueen vaativimmat palvelut ja erityisosaaminen: keskitetään osaamis (ja tuki) keskukseen. Vahvistetaan osaamiskeskuksen koulutus-, konsultaatio- ja muita toimintavalmiuksia kartoittamalla alueen toimijoiden erityisosaamista koskevat tuen tarpeet ja varmistamalla digitaaliset palvelut. Palvelut muodostavat helposti saavutettavan verkoston lapsen kehitysympäristöjen tueksi. Ensisijaisesti palvelut toteutetaan siellä missä lapsi elää arkeaan. Lapsen tai perheen tarvitsema erityinen hoito ja tuki järjestetään erityisosaamista vaativissa palveluissa. Silloinkin kuitenkin niin, että yhteys lähipalveluihin ja lapsen kehitysympäristöihin säilyy. Edistetään seksuaalisesti hyväksikäytettyjen ja pahoinpideltyjen lasten ja nuorten palveluihin pääsyä ja varmistetaan näiden asiakkaiden hoidon tarpeen arviointi ja hoito. Kehitetään valmiutta tähän liittyvien hoitojen kehittämiseen ja niiden tuloksellisuuden seurantaan. Mallinnetaan ja selkeytetään kehitysvammaisten nuorten psykiatrisen hoidon hoitopolkua. Kehitetään valmiutta hoitojen (sekä somaattiset että psykiatriset mukaan lukien erityisen vaativa lastenpsykiatrian osastohoito) ja lastensuojelun toimintamallien sisällölliseen kehittämiseen, tutkimukseen ja tuloksellisuuden seurantaan. 14 Mallien toimivuus: olemassa olevien ja kehitettyjen toimintamallien käytöstä ja toimivuudesta Mitä vaativia teemoja oman alueen hakemuksessa on? Miten viedä eteenpäin? Etunimi Sukunimi

15 Vaativat palvelut hankehakemuksissa Uudenlaisten jalkautuvien toimintamallien luominen Suunnitellaan ja mallinnetaan kansallisten linjausten mukaisesti uuden tyyppinen vaativimman laitoshoidon malli moniammatillista hoitoa ja suojelua samanaikaisesti tarvitseville asiakkaille. Vaativien ja pitkittyneiden huolto- ja tapaamisriita-asioiden hoitaminen, joita tulee harvoin ja joissa tarvitaan monenlaista psykososiaalista ja lakiosaamista, mallinnetaan OT-keskusten tehtäväksi. em. eroauttajien verkostoissa tehtävää kehittämistyötä Organisointitapa, joissa muodostuu lasten, nuorten ja perheiden vaativien palveluiden OT-keskus (LAPE-keskus). OT-keskus organisoidaan maakunnan vaativien palveluiden toimijoiden, yliopiston ja sosiaalialan osaamiskeskuksen yhteistyönä. OT-keskus huolehtii tutkimusperustaisesta kehittämisestä, osaamisen vahvistamisesta ja tiedolla ohjauksesta. Osana kehittämistyötä osallistutaan valtakunnan tason ja eri maakuntien väliseen yhteistyöhön, jossa määritellään keskusten välinen työnjako ja valtakunnalliset vastuut Etunimi Sukunimi

16 Erikoissairaanhoidon erva-tason rakenteet, tulee huomioida osaamis-ja tukikeskusten perustamisessa. Sosiaalipalveluissa vastaavia rakenteita ei ole olemassa. Miten luodaan? Mukana myös kokemusasiantuntijoita Kehittämistyötä tulee tehdä tiiviisti ERVAn koko maakuntaalueen kanssa. Käynnistetään lastensuojelun teemojen osalta yhteistyössä THL:n kanssa valtakunnallista oppimisverkostotoimintaa ja suunnitellaan pysyvää OTrakennetta, jolla varmistetaan, että lastensuojelun käytännöt ovat tutkimusperusteisia. Vaativat palvelut hankehakemuksissa Osana OT-keskusten kehittämistä luodaan integraatiorakenteet huomioidaan joustavat yhdessä työskentely ja digitaaliset konsultaatiokäytännöt. käytännössä: esim. koulun oppilashuollon työntekijöiden (terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit) antaman strukturoidun intervention tehoa nuorten masennuksen ennaltaehkäisyssä (masennuksen hoidon malli yosairaalankautta koordinoitu) OT-alueella yliopistollista tutkimus- ja kehittämistoimintaa, sosiaalialan osaamiskeskukset: yhteistä koulutusta (mahdollistaa esim. intensiivisen avohoidon kehittäminen lastenpsykiatriassa yhteistyössä lastensuojelun kanssa) osaamis- ja tukiverkostojen tutkimusyhteistyön ja koordinaation toteutusta. osaamiskeskusten kautta hyödynnetään ylimaakunnallista ja valtakunnallista yhteistyötä järjestöpohjainen koulukoti ja perhekuntoutuskeskus, mahdollisuus linkittää koulukotitoiminnan kehittämiseen monialaisen arvioinnin sekä vaikuttavuusmittaristojen kehittämiseen Etunimi Sukunimi

17 Erityispalvelut ja osaaminen toimivat joustavammin lähempänä perheiden arkea ja kasvu- ja kehitysympäristöjä, ja sen myötä myös perustason osaaminen vahvistuu. Hoitoon pääsy nopeutuu ja pth-esh-sosiaalipäivystys muodostavat yhtenäisen toimintakokonaisuuden. Erityis- ja vaativamman tason palveluiden asiakaslähtöisyys paranee sisältöjen kehittämisen ja tutkimus- ja palveluprosessien yhtenäisten suunnitelmien ja toimintamallien myötä. Miten lasten ja nuorten kohdalla erityistason (vaativa) tieto tuodaan ensilinjan ammattilaisten sovellettavaksi? Vaativat hankehakemuksissa Monialainen arviointi Vastuutyöntekijämalli Tavoitteena yksi yhteinen asiakassuunnitelma Tuetaan lapsen ja perheen arkiympäristöä jalkautumalla koteihin, päiväkoteihin ja kouluihin tekemällä verkostoyhteistyötä sekä antamalla enenevästi konsultaatioapua yhteistyökumppaneille. Toiminta vaatii työntekijöiden tehtävien ja työajan uudenlaista organisointia ja aikataulutusta. Lasten terapiapalvelujen yksiköiden kesken tehdään aikaisempaa enemmän moniammatillista yhteistyötä arvioinnissa, tuen/hoidon/kuntoutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä asiakasohjauksessa. Esimies- että asiakastyön tasolle on organisoitu asiakaslähtöistä yhteistyötä tukevia käytäntöjä ja rakenteita. Palveluketjua sujuvoittamalla saataisiin mitä todennäköisimmin parannettua myös kustannustehokkuutta. Psyykkisesti oireileville päiväkoti-ikäisille lähihoitojan tuki: toimenkuva kokonaiskuntoutuksen näkökulmasta (tulevat mm. osallistumaan tiiviisti myös lapsen hoitojaksoille erikoissairaanhoidossa). Mallin muokkaaminen, kehittäminen ja arviointi Etunimi Sukunimi

18 Lapsiperheiden mielenterveystyön ja erikoissairaanhoidon työryhmä: lasten ja nuorten Hoito- ja palveluketjut: OTkeskusta valmisteleva pilotti Käynnistetään uuden tyyppisen moniammatillisen hoidon ja suojelun yhdistävän laitoshoidon mallin suunnittelu osana erityispalveluiden lastensuojelun laitoshoidon kokonaisuutta. ns. hybridit, joissa myös erityskoulu mukana Vaativalle tasolle sijoittuvan toiminnan sisällössä on paljon yhtymä kohtia lastensuojelun laitoshoidon kehittämiseen, jonka vuoksi näitä on tarkoituksen mukaista kehittää tiiviissä yhteistyössä. Suunnitellaan yliopistollisen koulutuksen ja pätevöittävän ammatillis-tieteellisen tutkimuksen (lääkärit, sosiaalityöntekijät) 18 kytkeytyminen OT-keskuksiin. Vaativat hankehakemuksissa Yhteistyö SOTE=Perhearviot/Perhekunt outus, tavoitteena parantaa toiminnan perhelähtöisyyttä, ls/lpsy/nupsy koota molempien tahojen perheelle tarjoama tuki ja raskaat palvelut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi sekä minimoida hukkaa ja päällekkäistä työtä. Etunimi Sukunimi

19 Toimeenpanon tuen muodot - erityistaso ja lastensuojelu Syksyn mallinnusten kehittämistä jatketaan, teemoina 1) Erityistason yhdyspinnat ja integraatio 2) Lastensuojelun avohuolto (systeeminen lastensuojelutyö ja perhekuntoutus) 3) Lastensuojelun sijaishuolto (perhehoito, laitoshoito, valvonta) 4) Osaamis- ja tukikeskukset Etunimi Sukunimi

20 Miten tuki organisoidaan? THL:n työntekijät vastaavat em. teemoihin liittyvästä kansallisesta sisältötyöstä, tukenaan tiiviisti työskentelevät sisältöryhmät (mukana ammattilaisia, kokemusasiantuntijoita ja tutkijoita) Kehittäminen tapahtuu tiiviissä yhteistyössä muiden kehittämisosioiden kanssa Maakuntien kanssa vuoropuhelun foorumeina valtakunnalliset työpajapäivät ja alueelliset yhteiskehittämispäivät Tutkimus: tietopohjan vahvistaminen ja arviointitutkimus Lisätietoja: Pia Eriksson, (lastensuojelu) Jukka Mäkelä, (erityistason yhdyspinnat ja integraatio) Mia Tapiola, (erityistason yhdyspinnat ja integraatio, ot-keskukset) Etunimi Sukunimi

21 Kiitos! #lapemuutos stm.fi/hankkeet/lapsi-ja-perhepalvelut Etunimi Sukunimi

Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia

Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia Päivi Petrelius, Mia Tapiola, Minna Kallio 26.1.2017 Etunimi Sukunimi Syksyn 2016 työpajaprosessi 10 mallinnusryhmää työskenteli syksyn

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo

Lisätiedot

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari 16.12.2016 Mari Ahlström Leena Repokari Johanna Hedman Mia Tapiola Integraation edellytykset 1/4 Päättäjien ja johdon sitoutuminen

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä 22.5.2018 Pälvi Kaukonen, LAPE Marjo Malja, STM OT-keskus on uusi integratiivinen

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti

Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Miten muutosta lasten ja perheiden palveluissa toteutetaan? Lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikainen ja

Lisätiedot

LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta

LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta LAPE tilannekatsaus Työvaliokunta 13.1.2017 LAPE kärkihankkeen toimeenpano 2017 2018 kehittämistyön painopiste siirtyy maakuntiin; maakunnalliset Lape kehittämishankkeet käynnistyvät 2/ 2017 Keskitetty

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari

MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto/kys Monitoimijainen arviointi työryhmän

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI

VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI 16.12.2016 Vaativien palveluiden kokonaisuus TAVOITTEET PALVELUILLE Varmistetaan monialainen arviointi ja apu niille

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne Tampere 26.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi integratiivinen palvelurakenne

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI. Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry.

Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI. Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry. Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä 13.11.2017 MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry. Mareena Heinonen Asiantuntija VOIKUKKIA-toiminta Kasper Kasvatus-

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä

Lisätiedot

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS 11.6.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Pohjois-Pohjanmaa Sopimukset Lappi Keski-Pohjanmaa OTkokonaisuuden johtaminen, koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Tuumasta toimeen Lapsen oikeuksien iltapäivä 2016 Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, STM STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Edistetään

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen

Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen 1(7) Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) uudistaa erityis- ja vaativimman tason palvelut kokonaisuudeksi, jossa toteutuvat lapsi- ja perhelähtöiset,

Lisätiedot

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Tila: 2.Krs B276(akvaarioluokka) Virve Edlund ja Marjaana Karjalainen PKS LAPE, erityis- ja vaativin taso

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi

Lisätiedot

Hanna Hämäläinen

Hanna Hämäläinen KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä.

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. Hankejohtaja, ohjausryhmän pj Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Maria Kaisa Aula Avauspuheenvuoro 7.9.2017 Lasten

Lisätiedot

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

Lapsiperheiden perus-, erityis- ja vaativan tason palvelujen yhteensovittaminen mitä kysymyksiä pitäisi ratkoa?

Lapsiperheiden perus-, erityis- ja vaativan tason palvelujen yhteensovittaminen mitä kysymyksiä pitäisi ratkoa? Lapsiperheiden perus-, erityis- ja vaativan tason palvelujen yhteensovittaminen mitä kysymyksiä pitäisi ratkoa? Marjo Malja etunimi.sukunimi@stm.fi stm.fi/lape #lapemuutos #kärkihanke Yhteensovittamisen

Lisätiedot

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Yhteinen arviointi ja suunnitelma. Lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin peruskivi.

Yhteinen arviointi ja suunnitelma. Lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin peruskivi. Yhteinen arviointi ja suunnitelma. Lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin peruskivi. Tavoitteet hankesuunnitelmassa Toimenpide 1 Lasten, nuorten ja perheiden tuen ja palveluiden tarve arvioidaan tarvittaessa

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM 1 Minna Rytkönen LAPEn tehtävä Valmistella lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa Pirkanmaan LAPE Pippuri Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa 2.2.2018 Yhteiskehittämispäivä Maria Antikainen ja Nanna Miettunen Nykytilanne Lapsen ja perheen tilannetta kartoitetaan

Lisätiedot

Osaamis- ja tukikeskuksen toimintamallit

Osaamis- ja tukikeskuksen toimintamallit Lape Pirkanmaa Osaamis- ja tukikeskuksen toimintamallit, Projektikoordinaattori Pirkanmaan Lape Asiakastyö Osaamis- ja tukikeskus tuottaa itse vaativia palveluja ja hoitoa pienelle ryhmälle asiakkaita,

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Pohjoisen Jaana Jokinen

Pohjoisen Jaana Jokinen Pohjoisen 16.5.2019 Jaana Jokinen 1 Asiakastyön koordinointi Hyödyntää virtuaalikonsultointia Osaamisen tueksi Järjestää täydennyskoulutusta erityisen vaativissa, integratiivista työtä edellyttävistä teemoista

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon Lape Pirkanmaa LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon 25.4.3018 Projektikoordinaattori Nanna Miettunen nanna.miettunen@pikassos.fi p. 050 3495610 MITÄ LAPESSA TEHDÄÄN? 2 Yhdistetään sote-palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA Lapset puheeksi keskustelusta neuvonpitoon Lapset puheeksi keskustelu tarjotaan koulutuksen käyneen ammattilaisen pitämänä joko

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

Kehittämiskokonaisuus: Erityis- ja vaativimman tason palveluiden kehittäminen

Kehittämiskokonaisuus: Erityis- ja vaativimman tason palveluiden kehittäminen 12.05.2017 Lapsen paras yhdessä enemmän hankkeen kick off Erityispalveluiden ja vaativan tason palveluiden kehittäminen pääkaupunkiseudulla osana Lapea Saila Nummikoski lastensuojelun johtaja Riitta Vartio,

Lisätiedot

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja LAPE-Kymenlaakso Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen - lastensuojelulaitosten ja lasten- ja nuorisopsykiatrian välinen yhteistyö LAPE-Kymenlaakson laitoshoidon kehittämisen tavoitteet

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Monitoimijainen lastensuojelu. Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus

Monitoimijainen lastensuojelu. Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus Monitoimijainen lastensuojelu Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus PALJON PALVELUITA TARVITSEVIEN PERHEIDEN INTEGRATIIVINEN TUKI SOTESSA Yhteensovittava

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Kehittämiskokonaisuus: Erityis- ja vaativimman tason palveluiden kehittäminen

Kehittämiskokonaisuus: Erityis- ja vaativimman tason palveluiden kehittäminen 28.4.2017 Lastensuojelun sijaishuollon yhteiskehittämispäivä Erityispalveluiden kehittäminen pääkaupunkiseudulla osana Lapea Saila Nummikoski, lastensuojelun johtaja; Helsinki 1 15.5.2017 Kehittämiskokonaisuus:

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Tutkijatapaaminen 30.11.2017 Lapsiystävällinen maakunta Lapsiystävällinen maakuntastrategia, lapsibudjetointi

Lisätiedot

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos

Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos 5.5.2017 Anni Vanhala 1 www.pirkanmaa2019.fi Tiedot koottu alla olevilta tahoilta/ henkilöiltä Kanta-Häme: Riikka Haahtela, johtava

Lisätiedot

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1. Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Tampere 31.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö Monitoimijainen, yhteinen perhetyö mallinnuksen esittely 1 6.9.2017 Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista ja kansallisesti koordinoitua

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten

Lisätiedot

Erityis- ja vaativan tason työpaja

Erityis- ja vaativan tason työpaja Erityis- ja vaativan tason työpaja 23.11.2017 LAPSEN PARAS YHDESSÄ ENEMMÄN 1 23.11.2017 Marjo AlataLo ja Anne Kantoluoto Monitoimijainen arviointi PKS LAPE:n hankesuunnitelmassa Tavoite Lasten, nuorten

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

Erityis- ja vaativien palvelujen tehtävä palvelukokonaisuudessa Kohtaavatko yhdyspinnat?

Erityis- ja vaativien palvelujen tehtävä palvelukokonaisuudessa Kohtaavatko yhdyspinnat? Erityis- ja vaativien palvelujen tehtävä palvelukokonaisuudessa Kohtaavatko yhdyspinnat? Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva arki, Pohjois-Pohjanmaa Erityispalveluiden uudistaminen Kansalliset

Lisätiedot

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hanne Kalmari 5.4.2016 Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue Valtakunnallinen OT-päivä 12.6.2018 Jussi Ketonen Työryhmä 11/17 4/18 Jussi Ketonen, pj. Anniina Kaittila, siht. Pekka Kuru Kim

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Perhekeskuksiin jalkautuvat palvelut Vetäjinä Andreas Blanco & Tarja Mäkelä

Perhekeskuksiin jalkautuvat palvelut Vetäjinä Andreas Blanco & Tarja Mäkelä Perhekeskuksiin jalkautuvat palvelut Vetäjinä Andreas Blanco & Tarja Mäkelä Millä tavalla työpajatoimijoiden ydintehtävä tukee lapsen hyvää arkea? Ryhmä 1 (kela, nuorisopsyk, perhetukipalvelu, th.opisk)

Lisätiedot