Ruoveden kunnan erityisopetuksen kehittämissuunnitelma 2017-

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruoveden kunnan erityisopetuksen kehittämissuunnitelma 2017-"

Transkriptio

1 Ruoveden kunnan erityisopetuksen kehittämissuunnitelma Sivistystoimi 1

2 Koulutuksen järjestäjän tavoite: Suomen perusopetuslaki korostaa koulutuksen integraation ensisijaisuutta. Lainsäädäntömme lähtee ajatuksesta, että opetus järjestetään ensisijaisesti muun opetuksen yhteydessä myös silloin, kun oppilas on otettu tai siirretty erityisopetukseen (Perusopetuslaki ja -asetus). Integraation käsite merkitsee toimenpiteitä, joissa yleisopetuksesta pois siirretyt oppilaat pyritään palauttamaan takaisin tavallisiin luokkiin, pois segregoivista, eli pois sulkevista oppimisjärjestelyistä. Segregaatiossa erityistarpeiset oppilaat opiskelevat erillisissä erityiskouluissa tai erityisluokilla. Integraation lähtökohtana on yksi yhteinen koulu, joka on alusta asti sellainen, ettei ketään tarvitse sulkea sen ulkopuolelle. Tämä näkemys viittaa selkeästi inkluusion käsitteeseen. Inklusiivisessa koulussa oppilaita ei siirretä lainkaan erityisluokalle tai erityiskouluun, vaan oppilaat halutaan liittää ensimmäisestä kouluvuodesta lähtien yhä lujemmin omaan luokkayhteisöön tarvittavien tukitoimien avulla. Osittaisessa integraatiossa oppilas ei opiskele täysaikaisesti erityisluokalla, muttei myöskään täysiaikaisesti yleisopetuksessa. Useat tutkimukset osoittavat, että lapset ja nuoret oppivat ja kasvavat ryhmän jäseninä. Osallisuus koulussa on kuulumista johonkin ryhmään sekä yhteenkuuluvuuden kokemusta. Ympäristö, jossa oppilas opiskelee, on yksi kouluelämän laatuun ja koulussa viihtymiseen ja opinnoissa menestymiseen vaikuttavista monista tekijöistä. Hyvinvoinnin, terveen kasvun ja kehityksen perustana on tietoisuus kuulumisesta johonkin ryhmään. Erityistarpeet oppimisessa eivät saa olla esteenä tämän tietoisuuden lisäämiselle. Osittaisen integraation pyrkimyksenä on oltava oppilaan siirtyminen vähitellen kokonaan yleisopetuksen oppilaaksi. Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professorin Timo Saloviidan mukaan erityisluokkien on havaittu heikentävän oppimistuloksia. Saloviidan mukaan vuosina erityisopetuksen määrä Suomessa lähes kolminkertaistui vajaasta kolmesta prosentista 8,5 prosenttiin. Professorin mukaan erityisopetus on lasten erottelua ja epätasa-arvoista kohtelua. Hänen mukaansa oppilaan tulee saada tarvitsemansa tukea oppimisen pulmiin, mutta kotiluokassaan. Professorin mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus omaan yleisopetuksen luokkaan, jossa tutkitusti oppimistulokset paranevat useita tukimuotoja hyödynnettäessä. Opettajien on hänen mukaansa pystyttävä muuttamaan asenteitaan erityistarpeisia lapsia kohtaa. 2

3 Perustuslain 6 :n (731/99) mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esim. terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Muuten kyse on syrjinnästä. Oppilaan tuki perusopetuksessa Perusopetuslain muutos (642/2010) jolla täydennettiin mm. oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyviä pykäliä, tuli voimaan Muutoksella parannettiin oppilaan oikeutta saada oppimisessaan tukea mahdollisimman varhain ja suunnitelmallisesti. Tilapäisesti opinnoissaan jälkeen jääneellä oppilaalla on oikeus saada tukiopetusta. Jos oppimisessa tai muussa koulunkäynnissä on vaikeuksia, oppilaalla on oikeus saada osaaikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa (ns. yleinen tuki, 16 ). Mikäli oppilas tarvitsee säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on hänelle annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti(16a ). Mikäli tehostettu tuki ei riitä, tulee tehdä päätös erityisen tuen antamisesta (17 ). Tämän päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (17a ). Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleva oppilas on aina myös erityistä tukea saava oppilas. Pidennetty oppivelvollisuus ei välttämättä tarkoita, että oppilaan tulee opiskella erityisluokassa. Jokaisen lapsen kohdalla opetusjärjestelyt tulee harkita tapauskohtaisesti. Edellä mainittujen syiden vuoksi on syytä tarkastella myös Ruoveden yhtenäiskoulun erityisopetuksen tilaa ja määritellä sen kehittämistarpeita. Nykyisen toimintamallin mukaan koulussa toimii kaksi laaja-alaista erityisopettajaa, toinen luokilla 1-6 ja toinen luokilla luokkien erityisopettaja toimii kunnassa myös ns. kiertävänä erityisopettajan, jolloin hän hoitaa myös kahden kyläkoulun erityisopetuksen. Näiden lisäksi koulussa toimii myös EHA-erityisluokka ja erityisluokanopettaja, joka opettaa ryhmässään 1-9 luokan oppilaita. Tämän ryhmän maksimikoko voi olla 8 oppilasta. Lv ryhmässä on kuusi (6) oppilasta. Koulussa toimii myös kuusi ( 6) koulunkäynnin ohjaajaa. Erityisesti tätä erityisluokkamuotoista erityisopetusta on syytä tarkastella kriittisesti, sillä yllä kuvatun lainsäädännön mukaisesti erityisluokanopettajien työ muuttuu yhä enemmän luokkamuotoisesta opetuksesta samanaikaisen opetuksen antamiseen yhteistyössä aineenopettajien ja luokanopettajien kanssa. Integroimalla erityisoppilaita yleisopetuksen luokkiin ja järjestämällä tarvittava tuki (henkilökohtainen tai luokkakohtainen avustaja, tukiopetus, erityisopettajan henkilökohtaiset tai samanaikaispalvelut sekä muut tukimuodot) sinne, tuetaan oppilaan itsetunnon kehittymistä, sosiaalista kasvua ja oppimista sekä ehkäistään syrjäytymistä. Useat tutkimustulokset tukevat näitä väitteitä (esim. Dessemontet, 2011; Wang 1984; Kvalsund & Bele, 2010; Leinhard, 1980; Madge, Affleck, Lovenbraun,1990). Samalla pystytään myös pitämään luokkakoot kohtuullisina, sillä esim. pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaan ryhmässä voi olla enintään 20 oppilasta. 3

4 Osittaisessa integraatiossa (jota Ruovedelläkin paljon toteutetaan erityisluokan oppilaiden kohdalla) erityisoppilaan kouluarkea leimaa osittain erityisluokalla ja osittain yleisopetuksessa opiskelu. Oppilas ei opiskele täysiaikaisesti erityisluokassa, muttei myöskään yleisopetuksen luokassa. Pysyviä ystävyyssuhteita ei synny. Siirtymät päivän aikana ryhmästä toiseen voivat rikkoa oppilaan turvallisuuden tunnetta koulupäivän aikana ja juuri ne oppilaat, jotka tarvitsivat eniten jatkuvuutta ja struktuuria, siirtyivät ryhmästä toiseen, jopa useita kertoja päivän aikana. Saattamalla erityisluokanopettajan osaaminen laajemman oppilasjoukon tukemiseen esim. lisäämällä luokassa tapahtuvaa samanaikaisopetusta, jolloin luokassa opettaa paitsi luokanopettaja tai aineenopettaja, myös erityisopettaja, mahdollistuu myös lahjakkaiden oppilaiden parempi tuki. Näin saadaan erityisopettajien työpanosta kohdennettua laajemmalle oppilasjoukolle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ruoveden kolmen erityisopettajan työpanos lv on yhteensä 78 viikkotuntia. Tästä määrästä 10 viikkotuntia käytetään kyläkoulujen oppilaiden erityisopetukseen (ns. kiertävä erityisopettaja). Ruoveden yhtenäiskoulun käyttöön jää 68 viikkotuntia, joista 26 menee erityisluokanopettajan luokkamuotoiseen opetukseen 6 oppilaalle. Koko muulle oppilasmäärälle jää siis 42 viikkotuntia. Toteutettaessa osittaista integraatiota erityisluokanopettajalla saattaa hetkittäin olla luokassaan kerralla vain 1-3 oppilasta henkilökohtaisine avustajineen. On perusteltua kysyä onko hänen osaamisensa ja työpanoksensa maksimaalisessa käytössä? Tavoitteena Ruovedellä on erityisopetusjärjestelyjä kehittämällä/muuttamalla saavuttaa parempaa tuottavuutta, eli suunnata myös erityisluokanopettajan työpanosta /osaamista kahden muun erityisopettajan tavoin a) samanaikaisopetukseen eri luokissa, b) jakaa oppilasryhmiä luokanopettajien ja aineenopettajien kanssa nykyistä enemmän niin, että myös lahjakkaat oppilaat ja heidän tarpeensa voitaisiin paremmin huomioida, c) osa-aikaiseen ja yksilölliseen erityisopetukseen ja d) auttaa poikia pysymään nykyistä paremmin yleisopetuksessa mukana. Tosiasia on, että v suomalaisista peruskoululaisista 7,6 %:lle oli tehty erityisen tuen päätös. Heistä 69% oli poikia. Näihin tavoitteisiin pääsemiseksi on syytä muuttaa erityisluokanopettajan virka erityisopettajan viraksi, jolloin myös hänen osaamisensa olisi nykyistä laajemmin koko koulun käytössä. Toimimalla näin, saadaan koko yhtenäiskoulun ero-resurssiksi 42 viikkotunnin sijaan 68 viikkotuntia. Samalla on syytä tarkastella henkilökohtaisten avustajien roolia. Miten luokkatilanteissa heidän osaamistaan voitaisiin nykyistä enemmän hyödyntää opettajan apuna? Erityistarpeisen oppilaan kohdalla, jonka oppimisprosesseja henkilökohtainen avustaja tukee, on syytä myös pohtia keinoja, joilla oppilaan itsenäistymistä tuetaan hänen mahdollisuuksiensa mukaan. 4

5 On myös huomattava, että kahdella Ruoveden kyläkoululla integraatio toteutuu jo nyt luonnikkaana osana koulujen arkea. 3. Koulun toimenpiteet asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi Yhtenäiskoulussa on jo nyt yleisenä käytäntönä, että EHA-luokan oppilaita integroidaan yleisopetukseen taito-ja taideaineissa alkaen EHA -oppilaiden opetus on järjestetty täysin yleisopetuksessa, minne tarvittava tuki järjestetään. Kuten jokaisen tukea tarvitsen oppilaan kohdalla, oppilaiden tuen tarve määritellään yksilöllisesti pedagogisessa asiakirjassa. Näin myös erityisluokanopettajan virka muutetaan erityisopettajan viraksi alkaen. Toiminnallisessa integraatiossa eri opetusmuodot käyttävät yhteisiä resursseja, toimivat yhteistyössä ja tekevät yhteistyötä. Erityisopettajien työ koostuu jatkossakin sekä klinikkamuotoisesta pienryhmäopetuksesta, mutta myös samanaikaisopetusta on tarkoitus lisätä. Joskus jopa yksilöllinen erityisopetus on tarpeen. Samanaikaisopetuksen lisääminen on keskeinen uuden opetussuunnitelman tavoite ja sitä pyritään lisäämään opetusmuotona. Samanaikaisopetuksen etuna on, että erityisopettajien laaja osaaminen saadaan hyödynnettyä oppimisessa. Erityisopettajan läsnäolo luokassa lisää luokanopettajien ja aineenopettajien erityisopetuksen taitoja, kun toimivia käytäntöjä jaetaan. Vertaisoppimisessa opettajat oppivat toisiltaan uusia taitoja arjen työssä. Erilaisten oppilaiden läsnäolo luokan täysivaltaisina jäseninä lisää myös koulun sosiaalista ja psykologista integraatiota. Tämä tarkoittaa kaikkien osallistujien kehittymistä, hyväksymistä, myönteisten sosiaalisten suhteiden syntymistä. Peruskoulun jälkeen korostuu yhteiskunnallinen integraatio, joka tarkoittaa yksilön sijoittumista yhteiskuntaan yhteisön täysvaltaisena jäsenenä. Tämän onnistumisessa on tärkeää kaikkien opettajien sekä oppilashuollon henkilöstön työpanos. Oppilaanohjaajan rooli on tämän onnistumisessa keskeinen kaikkien oppilaiden osalta. Ruoveden yhtenäiskoulun yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään kuuluu rehtori, laajaalaiset erityisopettajat, kuraattori, terveydenhoitaja, psykiatrinen sairaanhoitaja sekä oppilaanohjaaja. Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu muutaman kerran lukukaudessa, ja sen kokouksen aiheina ovat koulun yleiset oppilashuoltoon liittyvät kysymykset. Tämän lisäksi Yhtenäiskoulussa kootaan yksittäisen oppilaan oppilashuollon piiriin kuuluvissa asioissa erikseen asiantuntijaryhmä. Asiantuntijaryhmä on yleensä pienempi kuin yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä ja siihen kuuluu yleensä myös luokanvalvoja. Näitä tapaamisia voi koululla olla useitakin saman viikon aikana. Tämän uuden erityisopetuksen suunnitelman mukaan myös ent. EHA-opettaja kuuluu alkaen yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään. Integraation onnistunut toteutuminen edellyttää myös luokanopettajien ja luokanvalvojien kouluttamista. Valtaosalla opettajista ei ole riittävää taitoa suunnitella opetustaan 5

6 vastaamaan erityisoppilaan tarpeisiin. Monella opettajalla on puutteellinen tiedollinen ja taidollinen osaaminen toteuttaa erityisopetusta. Yksi keskeinen keino onnistuneeseen integraatioon, on opettajan kyky eriyttää opetusta. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kaikki oppilaat eivät tee oppitunnilla samoja tehtäviä, vaan tehtäviä on mukautettu oppilaan taitojen ja osaamisen suhteen. Myös oppilaan arviointiprosesseja on uudistettava. Opettajien taidot toki karttuvat erityisopettajan ollessa samanaikaisopettajana, mutta tämä ei riitä. On tehtävä Benchmarking -vierailuja eri kouluihin sekä mahdollistettava yksilöllinen kouluttautuminen. Joinakin VESO-päivänä olisi tarpeen järjestää koko kouluyhteisölle erityisopetukseen liittyvä koulutus. Tähän täydennyskoulutukseen tarvittava summa on yhteensä , mutta se jakautuisi kolmelle eri lukuvuodelle. Koulutuksen järjestäjä arvioi jatkuvasti erityisopetuksen resursseja ja kohdentaa niitä tarpeiden mukaan. Tarkoituksena on saada resurssit maksimaaliseen käyttöön joustavien ratkaisujen avulla. Näitä resursseja arvioidaan oppilaslähtöisesti. Tuen tarve ei säily yksittäisellä oppilaalla peruskoulun aikana aina samana ja siksi tuen kohdistumista on myöskin arvioitava lukuvuosittain. Oppilaan tuki uudessa mallissa erityisopettajat koulun yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä oppilas luo/ aineenopettajat koulunkäynnin ohjaajat asiantuntijaryhmä Mallissa koko toiminnan fokuksessa on oppija ja hänen oppimisensa. Kuuluminen omaan kotiluokkaan ja tuen tuominen sinne, mahdollistaa pysyvien ystävyyssuhteiden syntymisen oppilaiden välille, se estää sosiaalista syrjäytymistä ja tiivistää tukiverkoston toimijoiden 6

7 yhteistyötä ja työnjakoa. Tuen mallin toimijoiden tehtävät ja vastuut tulee sopia ja kirjata ylös. 4. Ruoveden kunnan erityisopetus Kyläkouluilla on lv järjestetty erityisopetus kiertävän erityisopettajan avulla niin, että hän on yhden päivän viikossa kummassakin kyläkoulussa. Pekkalan koulun yhdellä luokanopettajalla on nyt myös erityisopettajan pätevyys, joten yksi mahdollisuus tulevaisuudessa olisi myös hänen osaamisensa hyödyntäminen niin, että hänen opetusvelvollisuuteensa liitettäisiin viikkotuntipohjainen resurssi ja hän hoitaisi Pekkalan koulun erityisopetuksen. Näin kiertävältä erityisopettajalta vapautuisi entistä enemmän resurssia yhtenäiskoulun käyttöön, koulun resurssin noustua 73 viikkotuntiin. Samoin päiväkodinjohtaja on kouluttautumassa erityislastentarhaopettajaksi, joten tulevaisuudessa myös hänen osaamistaan pystytään hyödyntämään varhaiskasvatuksessa ja esikoulussa. 5. Opettajien täydennyskoulutussuunnitelma Opetussuunnitelmatyön edetessä ja lopulta valmistuttua v.2019 on syytä luoda pitkäkestoinen opettajien täydennyskoulutussuunnitelma. Se voisi jakaantua kolmeen osioon: 1)Opettajan pedagoginen osaaminen ja erilaisten oppijoiden kohtaaminen -monipuoliset opetusmenetelmät -digiosaaminen -eriyttäminen -yhteistoiminnallinen oppiminen -monipuolinen oppilasarviointi - ym.ym. 2)Työyhteisö uudessa koulun toimintamallissa - uusi toimintakulttuuri -koulun pelisäännöt -kodin ja koulun yhteistyö -työhyvinvointi -ym.ym. 7

8 3)Opetussuunnitelman kehittäminen -opetussuunnitelman arviointi -opetussuunnitelman pullonkaulat -koulutuksen lainsäädännön uudistuminen ym.ym. Rehtori laatii yhdessä opettajan kanssa 2-3 vuoden mittaisen täydennyskoulutussuunnitelman, johon valitaan sisältöjä kaikista edellä mainituista kategorioista opettajan ammatillisen kehittymistarpeen mukaan. Opettajat vierailevat naapurikuntien kouluissa tutustumassa esim. samanaikaisopetukseen tai eriyttämisen toimintatapoihin (= benchmarking). Täydennyskoulutussuunnitelmaan varataan edellä esitetty määräraha, joka jakaantuu kahdelle vuodelle. Määrärahasta korvataan matkakuluja, sijaiskuluja tai ilmoittautumiskuluja. Täydennyskoulutukset pyritään järjestämään pääosin joko Vesopäivinä tai työpäivien aikana. Täydennyskoulutussuunnitelman toteutumista seurataan vuosittain esimiehen kanssa käytävissä kehityskeskusteluissa. 8

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009. Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammaisen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tukijärjestelmään.

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Tuen kolmiportaisuus: yleinen, tehostettu ja erityinen Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT

5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT 5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Keskeistä on varhainen

Lisätiedot

Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa

Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa 1 Sisällysluettelo Kolmiportainen tuki... 3 Yleinen tuki... 4 Tehostettu tuki... 5 Pedagoginen arvio... 6 Tehostetun tuen oppimissuunnitelma...

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia 2007 OPM. Marjatta Takala

Erityisopetuksen strategia 2007 OPM. Marjatta Takala Erityisopetuksen strategia 2007 OPM Marjatta Takala Erityisopetuksen kasvu Tilastotekniset tekijät Kuntoutushoidolliset tekijät Kehittynyt diagnosointi Tutkimuksen tuottama tieto Lainsäädäntö Tilastointi

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen Lempäälä 1 Taustalla vaikuttavat Kuntastrategia: Huolehdimme siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa pystytään huomioimaan jokainen lapsi

Lisätiedot

OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu?

OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? - HYPEKS-verkoston verkostopäivä 26.11.2014 Marjatta Mikola marjatta.mikola@onerva.fi Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Mikä on suhteesi opetussuunnitelmaan? Mitä sinä

Lisätiedot

KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA

KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA KILTERIN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA 2016 OPPILAS ON KAIKEN ALKU Noudatamme Kilterissä valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa sekä Vantaan kaupungin opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi

Lisätiedot

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti.

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti. 2. PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.2 Perusopetuksen arvoperusta POSTIPUUN KOULUN ARVOPERUSTA Postipuun koulu on yhtenäiskoulu, joka palvelee lähikouluna Puustellinmäen ja Mäkkylän alueen oppilaita

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos YHTENÄISKOULUSEMINAARI 2005 Kaikki oppivat yhtenäiskoulussa! 1.10.2005 Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Lisätiedot

Kolmiportaisen tuen suunnitelma

Kolmiportaisen tuen suunnitelma Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen kehittäminen

Vaativan erityisen tuen kehittäminen Vaativan erityisen tuen kehittäminen Oppimisen Tuen Foorumi 20.4.2017 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativan erityisen tuen käsitteestä (Elina Kontu, Terhi Ojala, Henri Pesonen, Raija Pirttimaa) Vaativaa

Lisätiedot

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

Ohje HOJKS:n laadintaan

Ohje HOJKS:n laadintaan Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Ohjaus ja konsultaatio osana osaamisen kehittämistä

Ohjaus ja konsultaatio osana osaamisen kehittämistä Ohjaus ja konsultaatio osana osaamisen kehittämistä Turun perusopetus Tuija Vänni erityisopettaja OPS 2016 koordinaattori 1 Turun perusopetus lv. 2013-2014 Oppilaita n. 12 600 josta n. 10% tehostetun tuen

Lisätiedot

Peruskoulun oppilaista 11,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea

Peruskoulun oppilaista 11,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Koulutus 2012 Erityisopetus 2011 Peruskoulun oppilaista 11,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Peruskoululaisista 3,3 prosenttia sai tehostettua tukea ja 8,1 prosenttia erityistä tukea syksyllä

Lisätiedot

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa 5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA

Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA 2 1. OPPIMISEN KOLMIPORTAINEN TUKI Jokaisella oppilaalla on oikeus

Lisätiedot

Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea

Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Koulutus 2013 Erityisopetus 2012 Peruskoulun oppilaista 13 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea Peruskoulun oppilaista 12,7 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2012. on runsaan

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY Ähtärin kaupunki Koulutoimi 26.9.2007 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPETUS: TUKITOIMET OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY 1. Asiakirjan tarkoitus Tällä asiakirjalla määritellään

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: 4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 MUKAUTTAMINEN Kaija Peuna YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 ERITYISOPETUS Kun oppiminen tuottaa vaikeuksia Kun opetusta on järjestettävä toisella tavalla LAISSA: vammaisuuden,

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä erityisopettaja Sari Granroth-Nalkki englannin ja saksankielen lehtori Kaisa Alila Kilpisen yhtenäiskoulu,

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot