HandsOn # Kuntien laskujen perinnän pitää olla hienovaraista, mutta tehokasta. Markus Ånäs. Let s Get Great: Svea on yksi Suomen parhaista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HandsOn #1 2014. Kuntien laskujen perinnän pitää olla hienovaraista, mutta tehokasta. Markus Ånäs. Let s Get Great: Svea on yksi Suomen parhaista"

Transkriptio

1 HandsOn # Kuntien laskujen perinnän pitää olla hienovaraista, mutta tehokasta Markus Ånäs Let s Get Great: Svea on yksi Suomen parhaista Tulevaisuuden perintä Repomies perii aina saatavansa

2 Luottamus ansaitaan Olemme osallistuneet neljä kertaa Great Place to Work -tutkimukseen ja usko siihen, että tutkimus voi auttaa meitä kehittymään, ei vain paremmaksi työpaikaksi, vaan myös kilpailukykyisemmäksi yritykseksi, on vahvistunut vuosi vuodelta. Olemme muuttaneet tekemistämme paljon avoimemmaksi monessakin mielessä. Esimerkiksi kaikkien tiimien kokousmuistiot ovat koko talolle avoimia. Tämä koskee myös johtoryhmää. Jokainen henkilö voi siis saada paljon tietoa oman vastuualueensa ulkopuolelta ja näin tietämys talon asioista laajemmin kasvattaa henkilöstön motivaatiota ja sitoutumista. Rekrytointiemme avoimuus on saanut henkilöstöltä erittäin paljon positiivista palautetta. Meillä on käytäntönä tiimin osallistuminen rekrytointiin sekä haastatteluihin yhdessä ja erikseen tiimin esimiehen kanssa. Olemme vakuuttuneita siitä, että näin toteutettu rekrytointi sitouttaa sekä rekrytoitavan, että tiimin yhdessä tekemiseen. Tiedämme, että organisaation läpinäkyvyys ja henkilöstön osallistaminen ovat oleellisia tekijöitä parantamaan myös asiakkaidemme palvelukokemusta. Sitoutunut henkilöstö ottaa aidosti vastuun asiakkaiden asioiden hoitamisesta. Olemme yritys, jonka liikeidea on tarjota palveluita esimerkiksi yritysten saatavien elinkaaren hallintaan. Hoidamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta erittäin keskeisiä asioita ja niiden antaminen hoitoomme merkitsee suurta luottamusta asiakkaidemme taholta. Tämä luottamus meidän on lunastettava joka päivä ja olen varma, että mikäli onnistumme hyvän työpaikan luomisessa, vaikuttaa se ratkaisevasti myös onnistumiseemme tuon luottamuksen lunastamisessa. Seuraamme ja mittaamme aktiivisesti asiakkaidemme tyytyväisyyttä palveluihimme ja saamamme palaute on kehittynyt oikeaan suuntaan. Kiitos kaikille asiakkaillemme antamastanne palautteesta. Saamamme asiakaspalaute vahvistaa sen, että hyvä työpaikka tekee meistä myös kilpailukykyisemmän yrityksen ja osaamme hoitaa asiakkaidemme asioita niiden vaatiman luottamuksen arvoisesti. Hyvää alkavaa kevättä. Sisällysluettelo 2. Luottamus ansaitaan Pasi Väre 3. Hyvä työpaikka ja parempi bisnes Panu Luukka 4. Kuntien laskujen perinnän pitää olla hienovaraista, mutta tehokasta Markus Ånäs 7. Tulevaisuuden perintä Jouni Varpelaide 8. Katse tulevaisuuteen Jukka Valtanen 9. Let s get great Pontus Widbom 10. Repomies perii aina saatavansa Markus Ånäs HandsOn # Julkaisija Svea Ekonomi AB, Filial i Finland Atomitie 2 C, Helsinki Toimitus Tanja Rytkönen, päätoimittaja Pontus Widbom, toimitussihteeri Ulkoasu ja taitto Skandaali Paino Kopio Niini Oy Kannen kuva: Tommi Bergendahl Pasi Väre maajohtaja, Svea Ekonomi Meiltä saat yrityksellesi palvelut mm. yritysrahoituksen, perinnän, verkkokaupan maksuratkaisujen ja ajoneuvorahoituksen tiimoilta SVEA HANDSON NRO

3 Kuva: Tarmo Valmela Kirjoittaja Panu Luukka rakentaa intohimoisesti parempaa ja kilpailukykyisempää työelämää. Hän on Suomen ensimmäisen ja ainoan yrityskulttuurimuotoiluun keskittyneen toimiston Naqu Oy:n perustaja. Hyvä työpaikka ja parempi bisnes Minua on pyydetty lukemattomia kertoja perustelemaan väite siitä, että hyvä työpaikka tarkoittaa parempaa bisnestä. Kysymys on aseteltu joko tyyliin: kerro meille miksi tai auta minua perustelemaan johtoryhmälle miksi? Enää en aio tuohon kysymykseen vastata, en kertaakaan. Ai miksikö, anna kun kerron. Kun triatlonin Euroopan mestarilta Magnus Lönnqvistiltä kysyy, miten kukaan voi, haluaa ja jaksaa treenata niin paljoin kuin triatlonissa täytyy, hän vastaa aina samalla tavalla: Jos sinun pitää kysyä, et voi ikinä ymmärtää vastausta. Työskennellessäni Great Place to Work Institutessa näin todella paljon vaivaa perustellakseni hyvän työpaikan merkitystä yrityksen menestykselle. Meillä ja monella muulla tutkimuslaitoksella oli todella monipuolista tutkimusdataa työpaikan laadun ja yrityksen taloudellisen menestyksen välisestä korrelaatiosta (palataan tähän myöhemmin), jolla aina silloin tällöin onnistui saamaan epäilevän organisaation kokeilemaan yhteistyön kanssamme. Tällaisissa tapauksissa mittaustulokset organisaatiossa eivät juuri koskaan olleet kummoisia, eivätkä ne ajan saatossa kehittyneet. Jos organisaation johto ei oikeasti ostanut ajatusta hyvän työpaikan merkityksestä, eikä tilivelvollistanut itseään eikä esimiehiään toimimaan hyvän työpaikan puolesta, ei hankkeella ollut onnistumisen edellytyksiä. Ei koskaan. Hankkeista tuli valko-/viherpesua, HR-puuhastelua ja mukatekemistä, jolla vahingoitetaan enemmän organisaatiota kuin rakennetaan sitä. Pokeritermein tätä peliä pelataan all-in asenteella tai sitten ei pelata. Toiseksi, hyvän työpaikan ja menestyvän yrityksen rakentaminen on monimutkainen ja monisyinen systeemi. Korrelaatiosta voidaan helposti puhua (minähän lupasin), mutta yksittäisten tekojen tai osakokonaisuuksien ja niiden syy-seuraussuhteiden (kausaliteetti) osoittaminen on oikeasti mahdotonta. Kumpi on ensin hyvä työpaikka vai parempi bisnes? Mitä helvetin väliä?! Kukaan ei ole vielä voinut osoittaa minulle sitä, että työstään motivoitunut ja yritykseen sitoutunut työntekijä olisi koskaan ollut haitaksi bisnekselle. Asioista voidaan viisastella ja niitä voidaan Excel-taulukoida maailman tappiin asti, mutta aivan kuten myyntisuppilon ylivertaisuuteen uskominen, myös tämä on uskon asia. Eikö loppupeleissä kaikki ole? Ja viimeinen ja ehkä kaikkein tärkein syy. Minä en halua tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa, joille toisen ihmisten hyvinvointi ei ole itseisarvo. Jos minun pitää perustella sinulle työntekijöidesi ihmisarvoinen ja hyvä kohtelu euroissa, en usko että me löydämme yhteistä säveltä. Minä en halua soittaa sinun orkesterissasi, enkä usko että sinäkään oikeasti jaksat laulaa minun laulujani. Meidän molempien onneksi maailmaan mahtuu monenlaista musiikkia. Toista on ehkä helpompi soittaa, mutta toista mukavampi kuunnella. Iso kysymys on se, mitä tarkoitetaan hyvällä työpaikalla? Valitettavan moni yritysjohtaja kuvittelee hyvän työpaikan tarkoittavan aikuisten päiväkoteja tai sosiaalitoimiston sivukonttoreita, joissa juodaan espressoa pallomeressä, jos flipperinpeluulta ja toimistokoiran rapsutukselta ehditään. Reaalimaailmassa hyvä työpaikka tarkoittaa jotain aivan muuta. Panu Luukka perustaja, Naqu Oy SVEA HANDSON NRO

4 Kuntien laskujen perinnän pitää olla hienovaraista, mutta tehokasta Tuoreen tutkimuksen mukaan yhä useampi kunta on ulkoistanut perintätoimensa eniten ongelmia on terveyskeskuspalveluiden ja lasten päivähoidon maksuissa. Pieni lapsilauma taapertaa lumisessa kaupungissa kohti puistoa. Kahdessa rivissä käsi kädessä, kuten asiaan kuuluu. Ja sekin kuuluu hyvin, että rasavili pikkupoika ei ole lainkaan tyytyväinen pariksi on annettu tyttö! Onneksi pian ollaan perillä leikkipuistossa ja kaahausleikit päällä. Pari tuntia ja vanhemmat saapuvat komentamaan kotiin: taas yön ajaksi pitää erota läheiseksi tulleesta päiväkodin hoitajasta. Onneksi pikkuviikari on täysin tietämätön, että vanhemmilta ovat laskut jääneet jälleen maksamatta ja päivä leikitty velaksi. Lasten päivähoitolaskujen ja harrastusmaksujen perintään meneminen on valtavan sensitiivinen kysymys, sanoo talousfilosofi Jakke Holvas. On silti yllätys, että nimenomaan lapsiin liittyvät maksut ovat ne, jotka perintään asti niin usein päästetään. Juuri päivähoidosta tulee Kuntaliiton tuoreen tutkimuksen mukaan kunnille terveyspalveluiden ohella eniten maksamattomia saatavia. Myös vesi- ja jätemaksuja karhutaan yleisesti. Saataviensa perinnän ulkoistaneissa kunnissa on näitä laskuja lähetetty perintäyritykselle 62 prosentissa tapauksista. Päivähoitomaksuissa sama luku on 65 prosenttia ja terveyskeskusmaksuissa 77. Huoneenvuokrauksien kohdalla prosenttiosuus on 62, kertoo Kuntaliiton lakimies Pasi Pönkä. 60 miljoonan euron kakku Kuntatalouden ongelma on, että säästövaatimukset julkista taloutta kohtaan kasvavat vuosi vuodelta. Monessa kunnassa ollaan myös ihmeissään, kun valtionvarainministeriön kaavailema kuntien valtionosuuksien uudistus astuu voimaan. Ehdotuksen mukaan isoista kaupungeista muun muassa Turku menettäisi valtionosuuksiaan 156 euroa asukasta kohti. Joissain kunnissa tilanne on vielä pahempi esimerkiksi Eurajoella tiputus on peräti 567 euroa. Lasten päivähoitolaskujen ja harrastusmaksujen perintään meneminen on valtavan sensitiivinen kysymys On itsestään selvää, että kuntien on tehostettava toimintaansa. Kun kuntalaisilta kerättäviä maksuja ei voi korottaa määräänsä enempää, on huolehdittava siitä, että maksut maksetaan ajallaan. Mutta jos ihminen ei ota velan takaisinmaksua moraaliselle omalletunnolleen, vaikeaa sitä rahaa on saada perittyä. Ja sitä moraalista velvollisuutta on vaikea saada ulkoa injektoitua ihmiseen, Holvas sanoo. Niinpä pelkästään kahdeksan suurinta kuntaa lähettivät vuonna 2011 Suomessa yhteensä noin 40 miljoonan euron edestä sellaisia laskuja, joita ei maksettu ajallaan ja jotka kuuluivat muihin kuin rangaistusluonteisiin maksuihin. Helsingin Sanomien tekemän selvityksen mukaan vuonna 2011 saatavia lähti esimerkiksi Helsingiltä , Espoolta ja Tampereelta noin kappaletta. Eikä määrä siitä ole pienentynyt. Helsinki perii keskimäärin 75 euron laskuja, joista silläkin yleisen trendin mukaan suurin osa tulee päivähoidon ja terveyskeskuspalveluiden maksuista. Asia on sekä taloudellinen että moraalinen. Eihän se maailma sillä tavalla pyöri, jos kukaan maksa laskujaan, näkee myös kuntaministeri Henna Virkkunen. Kuntien tuloistahan suurin osa tulee verotuloista ja valtionosuuksista, mutta kyllä erilaiset maksut ja taksat ovat tärkeä osa kuntien tulopohjaa. 40 miljoonaa euroa on merkittävä summa, jos vertaa sitä esimerkiksi valtiovarainministeriön kuntienharkinnanvaraiseen avustukseen, joka on yhteensä 20 miljoonaa euroa vuodessa, Virkkunen kertoo. Suurin osa kunnista ulkoistanut Yhä useampi kunta on ulkoistanut perintätoimensa alan asiantuntijoille: Kuntaliiton tuoreen tutkimuksen 4 SVEA HANDSON NRO

5 Kunnat lähettävät maksamattomia lasten päivähoidon maksuja ulkopuolisten perintätoimistojen karhuttavaksi toiseksi eniten. Kysymys on valtavan sensitiivinen, miettii talusfilosofi Jakke Holvas. mukaan vuoden 2014 alussa peräti 75 prosenttia kunnista oli antanut perinnän ulkopuolisen yrityksen hoidettavaksi niiltä osin kuin laki sen mahdollistaa. Eihän se maailma sillä tavalla pyöri, jos kukaan maksa laskujaan Vielä vuonna 2011 sama luku oli Suomen Perimistoimistojen Liiton tutkimuksessa alhaisempi, noin 66 prosenttia. Kunnat voivat ulkoistaa perintätoimistolle esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidon asiakasmaksut, päivähoidon ja muiden lastenhoidon palveluiden maksut, vanhushuollon maksut, yksityisten liikuntapaikkamaksut ja osan oppilaitosmaksuista. Sen sijaan perintälain mukaan kaikkien rangaistusluonteisen maksujen, kuten pysäköintivirhemaksujen ja julkisen liikenteen huomautusmaksujen perinnän kunta joutuu hoitamaan edelleen omin voimin. Kuntaliiton tuoreen tutkimuksen mukaan noin viidennes kunnista haluaisi tämänkin toimen olevan mahdollista ulkoistaa. Kuntaliiton tutkimukseen vastasi noin puolet Suomen kunnista, eli reilu 150 kuntaa. Kaikkien on maksettava Maksujen ulkoistaminen on herättänyt joissain poliittisissa ryhmissä vastustusta, sillä sen on koettu pahentavan vähävaraisten maksuongelmia. Merkitystä on sillä, miten hyvin, taloudellisesti ja tehokkaasti perintä hoidetaan ja aiheuttaako perintä maksajalle merkittäviä lisäkustannuksia. Perintä sinällään on tärkeää yhdenvertaisen kohtelun vuoksi. Itse muistan takavuosilta omasta kuntapolitiikan kokemuksestani, että kun ulkoistimme perinnän, toiminta tehostui ja tulot kasvoivat, Virkkunen kertoo. Helsingin kaupungin valtuustossa asiaa käsiteltiin viime alkukesästä, kun sosiaalidemokraattien Ilkka Taipale ehdotti perimisen ottamista takaisin kaupungin hoidettavaksi. Ehdotus ei saanut vastakaikua. Perintäpalveluiden ostaminen perintätoimistolta tuo kaupungille ja myös velalliselle kustannussäästöjä, sillä perintätoimistolla on käytössään kokonaisvaltaiset henkilö- ja laitteistoresurssit, joiden avulla perintäkeinot valitaan tapauskohtaisesti ja myös velallisen etua turvaten kustannustehokkaasti, vastaa Helsingin kaupungin asiamies Minna Markkila. SVEA HANDSON NRO

6 Perimättä jääneistä saatavista aiheutuva taloudellinen rasitus on viime kädessä katettava verotuloilla den julkisuudessa antamien lausuntojen mukaan tunnollisemmin. Turun Sanomien selvityksessä perintätoimiston kautta hoidettuna muistutuslasku maksetaan kahdeksassa tapauksessa kymmenestä. Tästä meillä ei ole tutkimustietoa, mutta meille tulevien velka-asioita koskevien kyselyiden määrä on huomattava. Käsittääkseni ulkopuoliset perintäyritykset toimivat lakien ja asetusten mukaan, eikä siltä puolelta suuria ongelmia ole ilmennyt, Pönkä sanoo. Kuntaministeri Henna Virkkunen vahvistaa Pöngän näkemyksen. Valtiovarainministeriöön ei ole perinnän ulkoistuksista kantautunut kritiikkiä, Virkkunen kommentoi. Suuri ostopal- veluiden osuus perintätoimen osalta kertoo siitä, että kunnat pitävät ulkoistamista hyvänä ratkaisuna. Kunnille toiminta on kustannustehokasta, sillä kunnat voivat kilpailuttaa sopimuksensa tarkasti ja tiukasti. Niinpä sopimukset ovat kunnille yleensä hyvin edullisia. Kunnille perinnän ulkoistaminen on käytännössä ilmaista, sillä perintätoimistot kattavat toimintansa pääosin velallisen maksamilla perintäkuluilla. Ei perintä silti kunnille mitään bisnestä ole, Pönkä sanoo. Teksti: Markus Ånäs Kuvat: Aleksi Poutanen Millä tahansa muulla tapaa järjestetyn perinnän kustannukset todennäköisesti ylittäisivät kilpailutuksen voittaneelta perintätoimistolta ostetun palvelun kustannukset, jolloin kohonneet kustannukset olisi vyörytettävä korkeamman perintäpalkkion kautta saatavansa maksamatta jättäneille velallisille ja ylimenevältä osalta katettava verovaroin. Helsingin kaupunki ei voi tehottomalla tai epäsäännönmukaisella perinnällä antaa sellaista vaikutelmaa, että kaupungin saatavia ei tarvitse suorittaa. Kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun toteuttamiseksi lähtökohtana on oltava, että jokainen kuntalainen suorittaa omat velvoitteensa. Perimättä jääneistä saatavista aiheutuva taloudellinen rasitus on viime kädessä katettava verotuloilla, Markkila jatkaa. Sopimukset edullisia kunnille Isoille kunnille perintätoimen itse hoitaminen on hyvin työvoimavaltainen rasite. Osa kunnista on lähettänyt ilman lisämaksua jopa kolmekin muistutusta, nyt perinnän ammattilaisten toimesta maksujen maksaminen hoituu huomattavasti nopeammassa aikataulussa, ja ainakin kuntapoliitikoi- Kuntaliiton tutkimuksen mukaan 75 prosenttia kunnista on ulkoistanut perintätoimeaan vielä 2011 sama luku oli oleellisesti pienempi. Terveydenhoitomaksuja kunnat antavat eniten ulkopuolisen perintätoimiston karhuttavaksi. 6 SVEA HANDSON NRO

7 Tulevaisuuden perintä Maksuvaikeuksissa oleva ihminen valitsee useista maksettavista laskuista ensin tärkeimmät (esimerkiksi sähkölaskun tai vuokran). Jos maksut ovat yhtä tärkeitä, eri perintätoimistoille siirtyneistä veloista ihminen haluaa maksaa sille toimistolle, jolla on paras asiakaspalvelu. Näin on jo tänään ja tulevaisuudessa tämä korostuu. Tällä tavalla käyttäytyvät niin kuluttajat kuin yritykset, sillä myös yritysten toiminta on ihmisten toimintaa. Markkinointi-instituutin Tunnistettava muutos -tilaisuudessa, tammikuussa 2014, oli puhumassa muun muassa Micke Paqvalén Kioskedista (www. kiosked.com). Hän kertoi, että mobiilista dataliikenteestä 67 % on videomuotoista vuonna Se nähdään pian. Arvio voi toki osoittautua vääräksi mutta tärkeintä on, että yrityksellä on kirkas näkymä toimintaympäristöstään ja omasta toiminnastaan siinä. Parhaimmillaan yksittäisen yrityksen toiminta voi toimialallaan muuttaa toimintaympäristöä. Kioskedin videoprofetia onkin selkeä ajan merkki: Yritykset katsovat tulevaisuuteen, arvioivat sitä avoimesti ja omassa toiminnassaan menevät siihen suuntaan. Samalla yritykset osaltaan vievät tulevaisuutta arvioimaansa suuntaan, mikäli niiden tarinassa on jotain mihin laajemmin tartutaan. Velallisasiakkaalle ei voi enää sälyttää kustannuksia, jotka eivät ole toimeksiantajalle aito kustannusriski. Toimeksiantajat joutuvat siis maksamaan perinnästä myös perinnän epäonnistuessa. Tämä kilpailu on hyvä asia toimeksiantajille ja velallisasiakkaille. Lähtökohtaisesti se on huonompi asia perintätoimistolle. Ajan myötä kilpailu on kuitenkin kaikille hyvä asia, sillä se pakottaa meidät pohtimaan ja tekemään merkityksellisiä sekä perinnän onnistumiseen vaikuttavia asioita. Jouni Varpelaide toimitusjohtaja Svea Perintä Svea on vuoteen 2016 mennessä riippumattoman tutkimuksen perusteella Suomen ystävällisin perintätoimisto, jolla on parhaat velallisasiakkaiden palveluratkaisut. Se on kaikkien osallisten etu toimeksiantajien, velallisasiakkaiden ja meidän. Me emme ole ystävällisin erottuaksemme markkinoilla outoina, vaan parhaan asiakaspalvelukokemuksen antavana toimistona. Pitää tietää, mihin on menossa, ja miksi on menossa sinne. Sitten pitää vain määrätietoisesti mennä sinne. Kuntien perintäpalveluiden ulkoistus on monen keskustelun kuuma peruna. Voiko perinnän ulkoistaa, mitä riskejä siinä on ja kannattaako se? Kyllä kannattaa, jos siitä on hyötyä kunnalle ja erityisesti kannattaa, jos siitä on hyötyä ihmiselle, joka ei ole kyennyt hoitamaan velkaansa määräajassa. Kuntalaisten hyöty on kunnan hyöty ja kunnan hyöty on kuntalaisten hyöty. Perintälain muutos on tuonut aidon kilpailutilanteen perintämarkkinoille. SVEA HANDSON NRO

8 Katse tulevaisuuteen Svea tekee tiiviisti yhteistyötä jääkiekkojoukkue Helsingin IFK:n kanssa. Petoluolassa voi usein törmätä svealaisiin ja Svean asiakkaisiin, lisäksi Svea on näkyvästi esillä Nordiksen jäähallissa. Jukka Valtanen toimitusjohtaja Oy HIFK-Hockey Ab Liigakausi on huipentumassa kohti kevään ratkaisupelejä ja kiekkoväen ja median mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti lähtöasetelmiin ja spekulointiin. Samaan aikaan liigaseuroissa tapahtuu peleihin valmistautumisen lisäksi paljon muutakin tärkeää. Yksi keskeisimmistä toiminnoista on taloudellisen pohjan varmistaminen seuraavaa kautta varten ja joukkueen rakentaminen sen asettaman raamin puitteissa. Tämä on tärkeä yhtälö, jossa osa päätöksistä pitää tehdä kokemukseen perustuvien arvioiden pohjalta. Kuten muussakin liiketoiminnassa, jääkiekossa kulut voi melko tarkasti arvioida, mutta tulot selviävät vasta tilikauden aikana. Jääkiekko lajina ja Liiga sarjana ovat Suomessa ylivoimaisia verrattuna mihinkään muuhun. Liiga on käytännössä ainut ammattilaissarja Suomessa. Kasvun rajat nykyisellään ovat kuitenkin lähellä. Liikevaihdot laahaavat paikoillaan, mutta valitettavasti kulut kasvavat vääjäämättä. Liigan ja sen seurojen on pakko kasvaa. Tähän näen kaksi mahdollisuutta ja itse asiassa molemmat ovat välttämättömiä. Ensimmäinen on liiketoimintaympäristön (eli hallin oheistoimintoineen) kehittäminen vastaamaan kannattajien ja yhteistyökumppaneiden odotuksia ja vaatimuksia nyt ja tulevaisuudessa. Tämä on välttämätöntä lähes jokaisella Liigaseuralla ja -paikkakunnalla. Perinteet ja tyylikäs retro ovat aina in, lievä kulahtaneisuus ei koskaan. Haaste näiden investointien rahoittamiseksi on kova ilman nykyisenlaista taloussuhdannettakin. Tähän haasteeseen IFK on vastannut ja julkisuudessakin käsitelty uusi Garden Helsinki on tavoitteemme. Toinen kasvun mahdollisuus löytyy jääkiekon kansainvälistymisestä. Euroopan nykyisellä kiekkokartalla katseet on suunnattava länteen tai itään. Kiistaton fakta on, että jääkiekkoliiketoiminnan tai kannattavuuden kasvua ei ole idän suunnalla tarjolla. IFK onkin tähyillyt länteen jo vuosien ajan. Ensi syksynä starttaava 40 Euroopan huippuseuran Champions Hockey League on hieno polku koko eurooppalaisen seurakiekkoilun kehittämiseksi uudelle tasolle, erityisesti Keski-Euroopassa. Siitä hyödymme mekin. Monen suomalaisen yrityksen merkittävät markkinat ovat Keski-Euroopassa ja Ruotsissa, mikä avaa suomalaisille seuroille ja niiden yhteistyökumppaneille uusia mahdollisuuksia. IFK on yksi niistä kahdeksasta alkuperäisestä seurasta, jotka jo vuonna 2004 aloittivat tulevan CHL:n rakentamisen se työ jatkuu nyt yhtenä sarjan omistajista. En gång IFK alltid IFK 8 SVEA HANDSON NRO

9 Let s get great Svea Ekonomi -konsernin yritykset Suomessa olivat tänä vuonna kolmatta kertaa putkeen yksi Suomen parhaista työpaikoista, kun Great Place to Work -instituutti listasi parhaat suomalaiset työnantajat. Miten tähän on tultu? Kun GPtW-insituutti tutkimuksineen tuli puheeksi Svealla, ei osallistuminen moiseen ollut ollenkaan itsestään selvää ja aivan ymmärrettävästi: Näitähän on, näitä kaiken maailman konsultteja ja muita hötöntöttöjä kaikki nähneet. Kovaakin skeptisyyttä esitettiin ylintä johtoa myöden, mutta erään palveluntarjoajamme hyvät kokemukset ja maajohtajamme sitoutunut halu haastaa johto ja organisaatio ottamaan vastaan alastoman rehellistä palautetta siitä, millainen työpaikka olemme, kallisti vaa an osallistumisen puolelle. Alkuun niin johdon kuin henkilöstönkin puolella skeptisyys näkyi eräänlaisena odotusten puutteena, osallistuttiin vähän kokeilumielessä. Toisaalta työntekijöiden mielialoja ja yrityskulttuurimme vankkuutta luotaava tutkimus nähtiin kuitenkin mahdollisuutena nostaa vaikeitakin asioita pöydälle systemaattisesti ja anonyymisti, löytäen näin kipukohtia, jotka huomioimalla Sveaa työpaikkana voisi luotsata yhtenäisempään ja reilumpaan suuntaan. GPtW-tutkimuksen myötä myös odotuksia alkoi löytyä ja alati yhä ne kasvavat. Pian odotukset alkoivat täyttyä, kun tulosten analysoinnin kautta aloimme organisaationa kehittyä henkisesti, puhuttiinpa sitten tiedonkulusta tai yrityksen arvoista ja toimintatavoista. Olemmekin nyt täysin erilainen yritys kuin 2010, kun kysely ensimmäisen kerran järjestettiin. Yrityskulttuurimme on monin verroin eheämpi ja vahvempi ja se näkyy myös ulos. Sisäinen luottamus ja usko, joka tulee henkilöstön kuuntelemisesta, luo vahvuutta ja määrätietoisuutta, joka mahdollistaa kestävän brändin rakentamisen ja rohkeidenkin tavoitteiden asettamisen. Kuten yhteiskunnassa ylipäätään, myös yrityselämässä muutos on jatkuvaa ja yhä intensiivisempää, vauhdissa mukana pysyminen edellyttää yritykseltä paljon. Meille paras keino pysyä kelkassa on avoimuus ja tietoinen hyvän työpaikan rakentaminen. Olemme GPtW-tutkimuksen myötä kehittyneet paljon ja nopeasti työpaikkana, ja vaikka ponnistelu hyvästä vielä paremmaksi on aina haastavaa, aiomme yrittää rohkeasti edelleen eteenpäin. Me tiedämme yrityksen olevan vahvimmillaan silloin, kun ihmiset sitoutuvat työpaikkaansa ja työnantaja ihmisiin. Suomen parhaat työpaikat 2014 Finland Best Workplaces 2013 Finland 2014 parhaat työpaikat listaus Yleinen sarja ( työntekijää) 1. Vincit 2. Microsoft 3. Fondia Svea Ekonomi Suuret yritykset (500+ työntekijää) TOP3 1. Alko 2. Yliopiston Apteekki 3. LM Ericsson Pienten sarja (15 49 työntekijää) TOP3 1. Amgen 2. Boco IP 3. SICK Great Place to Work Maailmanlaajuinen tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, perustettu 1991 Tutkimusten piiriin kuuluu noin työntekijää 45 eri maassa 2014 tutkimuksessa mukana 138 organisaatiota ja yhteensä noin työntekijää Tavoitteena rakentaa parempaa yhteiskuntaa auttamalla yrityksiä kehittymään paremmiksi työpaikoiksi Suomen parhaat työpaikat -tutkimus vuodesta 2002 lähtien Joulukuussa 2013 Great Place to Work Institute Finland valittiin Työ- ja elinkeinoministeriön Työelämä hankkeen työelämäkumppaniksi 2012 Teksti: Pontus Widbom Kuvat: Kim Öhman SVEA HANDSON NRO

10 Repomies perii aina saatavansa Populaarikulttuurin ikimuistettavimmat velkojenperijät luottavat pääasiallisesti joko voimaan tai hypnoosiin. Teksti: Markus Ånäs Kuva: Aleksi Poutanen Jo 1700-luvulla elänyt kirjailija Benjamin Franklin tiesi, että laskut on aina maksettava: Velkojenperijä on oma ihmislaji. Heillä on maailman tarkimmat silmät ja korvat, eikä kenelläkään muisti kanna yhtä pitkälle. Ja näin on kun on kunnolla itseluottamusta, ei velallista auta edes 100 tapaa harhauttaa velkojen perijät -kirja. Mutta yritetty on. Ainakin populaarikulttuurissa. Ja yhtä varmasti maksujenlaistaja saa peräänsä karhumiehen. Elokuvissa, kirjallisuudessa, televisiossa ja sarjakuvissa vilahteleva velkojenperijä on kova luu, jolta ei jää saamatta ropoakaan. Otteet ovat takuuvarmasti viihdyttäviä ja yhtä takuuvarmasti niillä ei ole mitään tekemistä suomalaisen perintätoimiston arjen ja rutiininomaisen laskujenlähettämisen kanssa. Lihaskimppuja ja lihaköntsiä On liki mahdotonta löytää kuuluisia velanperintäkohtauksia, jotka olisivat tylsiä. Ehkä niitä ei olekaan? Sillä jos velkoja peritään eleettömästi, taustalla on oltava aina niin paljon uhkaa, että suo malainen konttorissaan ahertava perijä ei edes viidennellä karhukirjeellään saa sitä ilmaistua. Kun tylsyydestä viihdettä tekevän Sopranos-televisiosarjan Furio käy perimässä velat, se on tehokasta toimintaa: ei luiden katkomista, vain lause: Give me a thousand dollars, ja sievät setelit lasketaan käteen. Eikä ihme: onhan Furio kotoisin Italiasta, jossa velkojenperintään on aina suhtauduttu vakavasti. Italialaistaustainen on myös kaikkien tunnetuin sellainen velkojenperinnän ammattilainen, joka ei ole velkoja perimällä kuuluisuuteen noussut Rocky Balboa. Kun Rocky hakkaa ruhoja teurastamolla, iskuissa on perintämiehen puhtia! Jos Rocky nyt kaikessa sankarillisuudessaan myös muistuttaa perintämiestä, sitä ei voi sanoa karusta lihaköntsästä Hutt Jabbasta. Star Warsin törkyisästä rikollispomosta, joka on kerännyt satumaisen vaurautensa karhuamalla lainojensa korkoja mutta vain muun muassa, sillä onhan Hutt Jabballa ollut aikaa harrastaa kaikkea muutakin, sillä hän on 600-vuotiaana veijarina ehdottomasti normaalia suomalaista velkavirkamiestä pidempi-ikäisempi. Aku, kaikkien aikojen tinkimättömin velanperijä! Carl Barksin Vaarallinen lelu -sarjakuva on julkaistu suomeksi muun muassa Kulmikkaat munat -kokoelmassa vuonna Repomiehellä ei ole tylsää Repoman tarkoittaa ovelta velkoja karhuavaa ulosottomiestä. On vaikea nähdä työnsä paineiden alla läkähtyvää Pasila-televisiosarjan Repomiestä niissä hommissa, mutta jos hän joskus siirtyisi poliisijohtajan paikalta yksityispuolelle, eittämättä töitä löytyisi velkojenperijänä nimi ainakin toimisi. Eikä sitten enää ahdistaisi, olisi sitten vaan kivaa. Kuten kuuluisassa kaima-elokuvassa Repo Manissa se sanotaan: Milloinkaan takavarikointi ei ole tylsää. Mutta joskus se voi kyllä olla vaivaannuttavaa. Suomalainen kirjallisuus on tuottanut useita aistivoimaisia perintäkohtauksia, mutta silti yksi on ylitse muiden. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian Laurilan 10 SVEA HANDSON NRO

11 torppalaisten häätö lumihankeen saa paatuneimmankin talousliberalistin nieleskelemään, mutta onneksi vain salaa ja peiton alla. Kolme kovaa Karismaattisia perijöitä olisi jonoksi asti. Jos vähäisimmät ohitetaan ja mennään suoraan kolmen kärkeen, kiistatta ammattitaitoisin on jokapaikan höylä, karsean kokoinen Pete Bondurant. Kanadanranskalainen seikkailee James Ellroyn luvun Yhdysvaltojen poliittista ilmastoa kuvaavassa USA:n Alamaailma -trilogiassa. Varsinaisesti Bondurant pääsee tähtirooliin Amerikan Tabloidi -adrenaliinijärkäleessä, jossa korsto toimii Howard Hughesin henkilökohtaisena karhuna. Always the dollars, always the *BLEEP* dollars, sanoo puolestaan Casinoelokuvassa Nicky Santoro, eikä mene kauaa, kun perintämies on itse vainaa kovimmillekin voi käydä hullusti, jos ryhtyy ahneeksi. Silti Joe Pescin roolisuoritus sekä Casinossa että sitä edeltäneessä rinnakkaisteoksessa Mafiaveljissä ikonisoi perintämiehen ulkoisen olemuksen juuri pikkuiseksi, täysin psykopaattiseksi italialaismieheksi. Mutta edes Pescin Santoro ei ole kyllin kajahtanut. On yksi, joka pystyy perimään rahamiehen saatavat vielä tehokkaammin, se jota ei edes 100 tapaa harhauttaa velkojen perijät -kirja pystynyt pysäyttämään. Mies joka teki ihmeen ja nappasi Ralle Rautanyrkiltä kympin velan, mies jossa oli enemmän gorillaa kuin hän itsekään aavisti! Pim! Olet hypnotisoitu! Aku Ankka perintämies soittaa niin kauan kun vastataan... Svean henkilöstögallup taattua huttua: Uskotko Maan ulkopuoliseen perintätoimintaan? Uskotko sinä Maan ulkopuoliseen perintätoimintaan? Noin 70% kyselyyn vastanneista svealaisista uskoo, joskin eräin reunaehdoin. Tulosten tarkempi puolueellinen analyysimme osoittaa, että suhtaudumme uusiin ideoihin ennakkoluulottoman bisnesorientoituneesti, asiakkaita kuunnellen. Samalla svealaiset tähyävät pidemmälle tulevaisuuteen, eikä toljota vain käsillä olevaan hetkeen. Vahva on toisaalta myös tasapainottava jalat maassa -asenne, joka ei anna mielikuvituksen laukata, vaan muistuttaa virtaviivaisen rohkeaa pioneerihenkisyyttä riskien järkevästä hallitsemisesta ja arjen askareiden tärkeydestä. PAPPA BETALAR. Svea Ekonomi Aamiaisseminaarit Mikkeli, Cumulus Kuopio, Cumulus Oulu, Cumulus Seinäjoki, Cumulus Vaasa, Rantasipi Aamiainen 8.30 Seminaari Svea Ekonomi järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa seminaarikiertueen, jonka puitteissa tarjoamme aamiaisella höystettyä taloustietoa. Kiertueella panostamme paitsi korkeaan osaamiseen ja hyvään tarjoiluun, myös paikallistuntemukseen. Tule siis kuulemaan yritysrahoituksen ja perinnän sekä taloushallinnon kuulumiset ja kotiseutusi maksutavan ja -käyttäytymisen tietoa. Yhteistyössä Pretax ja Suomen Asiakastieto Ilmoittautumiset Lisätiedot Teija Eskola SVEA HANDSON NRO

12 Svea Ekonomi on osa ruotsalaista Svea rahoituslaitosta, jonka rahat ovat käytettävissä yrityksesi rahoitukseen. Enemmän rahaa suomalaisille

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES. Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland

HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES. Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland Agenda 1. Hyvä työpaikka 2. Miksi rakentaa hyvä työpaikka? 3. Parhaiden työpaikkojen

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta PUSKARADIO toimii verkossa - tutkittua tietoa suosittelusta Näin pääset alkuun: 1 2 3 +1 PALVELE ASIAKKAITASI suosittelemisen arvoisesti PYYDÄ ASIAKKAITASI KERTOMAAN saamastaan palvelusta hyväksi havaittuun

Lisätiedot

ORGANISAATIOKULTTUURI TODEKSI MYÖS TOIMITILOISSA - CASE FONDIA. CORESMA 2012 8.2.2012 Panu Luukka

ORGANISAATIOKULTTUURI TODEKSI MYÖS TOIMITILOISSA - CASE FONDIA. CORESMA 2012 8.2.2012 Panu Luukka ORGANISAATIOKULTTUURI TODEKSI MYÖS TOIMITILOISSA - CASE FONDIA CORESMA 2012 8.2.2012 Panu Luukka Agenda 1. Great Place to Work Institute 2. Kulttuuristrategia 3. Case Fondia 4. Kysymyksiä & vastauksia

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Se on siinä. Brändiohjeisto SIVU 1

Se on siinä. Brändiohjeisto SIVU 1 Brändiohjeisto Se on siinä Uusi Junttan. Uusi ilme ja entistä tarkempi katse tulevaisuuteen. Uudistuminen on tehty Junttanin periaatteiden mukaan; kun siihen kerran ryhdytään niin tehdään sitten kunnolla.

Lisätiedot

HYVÄ TYÖPAIKKA LIIKETOIMINNAN NÄKÖKULMASTA. Mona Rundberg Toimitusjohtaja Great Place to Work Institute Finland

HYVÄ TYÖPAIKKA LIIKETOIMINNAN NÄKÖKULMASTA. Mona Rundberg Toimitusjohtaja Great Place to Work Institute Finland HYVÄ TYÖPAIKKA LIIKETOIMINNAN NÄKÖKULMASTA Mona Rundberg Toimitusjohtaja Great Place to Work Institute Finland 1. Great Place to Work Institute Missiomme Parannamme yhteiskuntaa, auttamalla organisaatioita

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa

Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa Kuntatalous ja -johtaminen murroksessa -aluetilaisuus Kuntalaki -kiertue 27.1.2015 Rovaniemi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Great Place to Work APUNASI HYVÄN TYÖPAIKAN RAKENTAMISESSA

Great Place to Work APUNASI HYVÄN TYÖPAIKAN RAKENTAMISESSA Great Place to Work APUNASI HYVÄN TYÖPAIKAN RAKENTAMISESSA Hyvä työpaikka johdon näkökulma Kyky houkutella parhaat 2012 Great Place to Work Institute Inc. Hyvä työpaikka johdon näkökulma Kyky sitouttaa

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

Mauno Rahikainen 2009-09-29

Mauno Rahikainen 2009-09-29 SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 143 3.5.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA PERINTÄTOIMISTOJEN KÄYTÖSTÄ LUOPUMISESTA Terke 2011-407 Esityslistan asia TJA/6 TJA lausunnon: Terveyslautakunta

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Kuntalaistutkimus 2015

Kuntalaistutkimus 2015 Kuntalaistutkimus 2015 Tulosmaistiaisia kyselyn ennakkoaineistosta 29.5.2015 KUNTASEMINAARI 3.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö KUNTALAISTUTKIMUS 2015: Jatkoa ARTTU- ja KuntaSuomi 2004

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sisältö Q1/2011 Taloudelliseen tulokseen liittyvät avainasiat Taloudelliseen asemaan liittyvät avainasiat Tiesittekö? Q1/2011 Keskeiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) Terveyslautakunta Tja/9 13.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) Terveyslautakunta Tja/9 13.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) 244 Lausunto aloitteesta yhteisestä organisaatiosta kunnallisten maksujen perimiseen HEL 2011-001097 T 00 01 06 Päätös Terveysvaikutusten arviointi päätti antaa

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen työpajojen ALU-STARTTI 27.1.2016 Sovari tuottaa laadullista vaikutustietoa

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 Kuinka selviä työyhteisöllenne ovat sen tarkoitus, arvot, visio, prosessit ja roolit? Tämä mittaus soveltuu käytettäväksi esimerkiksi pidemmän valmennuskokonaisuuden alku-

Lisätiedot

Hyvinvoivat työpaikat ovat menestyksekkäitä. Miksi? Toni Eskola, konsultti, DI

Hyvinvoivat työpaikat ovat menestyksekkäitä. Miksi? Toni Eskola, konsultti, DI Vaasa 16.3.2015 Hyvinvoivat työpaikat ovat menestyksekkäitä. Miksi? Toni Eskola, konsultti, DI 1. Great Place to Work Institute SUOMEN PARHAAT TYÖPAIKAT 2015 Yleinen sarja (50-499 työntekijää) 1. 2. 3.

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Mari Huupponen, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari BUUSTIa kansainvälistymisestä, Lahti 9.4.2015 Aiheitamme tänään 1. Ruotsin markkinat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

Puhe Rautavaara-päivien pääjuhlassa 30.6. 2013. Professori Vuokko Niiranen, Itä-Suomen yliopisto. Hyvät Rautavaara-päivien osanottajat!

Puhe Rautavaara-päivien pääjuhlassa 30.6. 2013. Professori Vuokko Niiranen, Itä-Suomen yliopisto. Hyvät Rautavaara-päivien osanottajat! Puhe Rautavaara-päivien pääjuhlassa 30.6. 2013 Professori Vuokko Niiranen, Itä-Suomen yliopisto Hyvät Rautavaara-päivien osanottajat! Rautavaara-päivien monipuolinen ohjelma ja päivien näkyvyys kertovat

Lisätiedot

Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012

Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012 Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012 Tilaisuuden ohjelma 8.00 Aamiainen, Sun Marine -sali 8.30 Tilaisuuden avaus Pauli Hentunen, Hallituksen puheenjohtaja Cobro24 Lauri Kivistö, Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Ylöjärven Ilves ry. Jalkapalloseuran pidemmän aikavälin kehityssuunnitelma vuosille 2015-2018. 6.5.2015 Petri Puronaho

Ylöjärven Ilves ry. Jalkapalloseuran pidemmän aikavälin kehityssuunnitelma vuosille 2015-2018. 6.5.2015 Petri Puronaho Ylöjärven Ilves ry Jalkapalloseuran pidemmän aikavälin kehityssuunnitelma vuosille 2015-2018 6.5.2015 Petri Puronaho Kertaus menneestä Mitä on tehty? Elokuu 2014: kolme tapaamista / alustusta Sähköinen

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Vientiagentin kanssa maailmalle!

Vientiagentin kanssa maailmalle! Vientiagentin kanssa maailmalle! Vienti ei ole pelkästään sanana mutta myös konkreettisina toimina ollut yhtä ajankohtainen ja tärkeä kuin nyt. On erittäin hieno asia, että vientiä on alettu vahvasti tukea

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Tiimivalmennus DIVENTI

Tiimivalmennus DIVENTI Tiimivalmennus DIVENTI Tiimienergialla huipputuloksiin, 6 pv Tavoitteellinen kehitystyö tuottaa konkreettisia tuloksia, jotka näkyvät myös kassavirrassa. Arto Saksola, toimitusjohtaja 1 / 11 Menestyvät

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle KASVOT LUOMULLE 1. Perustiedot (lyhyesti ja ytimekkäästi) Mitä yritys myy? Mikä on pääkohderyhmä? Kenelle myydään? Miten

Lisätiedot

Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006

Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006 Risk Advisory Services Ernst & Young Oy Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 1 Asiakkaamme arvostavat työtämme Henkilöstön ammattitaito/ asiantuntemus Vastaajien mielestä tärkein tekijä Asiakaspalvelu

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Palvelumme. Versa Start. Versa Premium. Versa Julkissektori

Palvelumme. Versa Start. Versa Premium. Versa Julkissektori Aika kasvaa yhdessä Versa Finland Missiomme on yksinkertainen: Autamme asiakkaitamme säästämään ulkoisissa kustannuksissa vaivattomasti, ammattitaitoisesti ja luottamuksella. Yrityspäättäjät tietävät että

Lisätiedot

Hyviä käytäntöjä työelämään. seminaari, Kokkola 4.9.2006. Ota puheeksi. kokemuksia siitä, miten miten työpaikalla otetaan vaikeat asiat puheeksi

Hyviä käytäntöjä työelämään. seminaari, Kokkola 4.9.2006. Ota puheeksi. kokemuksia siitä, miten miten työpaikalla otetaan vaikeat asiat puheeksi Hyviä käytäntöjä työelämään seminaari, Kokkola 4.9.2006 Ota puheeksi kokemuksia siitä, miten miten työpaikalla otetaan vaikeat asiat puheeksi työpsykologi, ylitarkastaja Olavi Parvikko, STM Esimiehille

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi Prosessikonsultaatio Lähtötilanteessa kumpikaan, ei tilaaja eikä konsultti, tiedä mikä organisaation tilanne oikeasti on. Konsultti ja toimeksiantaja yhdessä tutkivat organisaation tilannetta ja etsivät

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla

E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla 1 E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla 2 Esityksen sisältö Miksi tutkimus tehtiin? Mitä haluttiin selvittää? Tutkimuksen suoritus Tulokset Koetut hyödyt ja haitat Miksi pk-yritys siirtyi käyttämään e-laskua

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet.

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. 22.9.2011 Promenade Research 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Pretax Yhtiöt. Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus. Jukka Marttila 5.11.2012. www.pretax.net

Pretax Yhtiöt. Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus. Jukka Marttila 5.11.2012. www.pretax.net Pretax Yhtiöt Jukka Marttila 5.11.2012 Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus Pretax historia Pretaxin historia alkoi vuonna 1944, kun Konekirjanpito Oy perustettiin. Perustajat olivat Itä- Karjalan sotilaspiirin

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011 Perusterveydenhuollon suunta 0 kyselytutkimuksen tulokset Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto..0 Johdanto Perusterveysbarometri 0 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet

Lisätiedot

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat Design thinkingin pääaskeleet: Määritä Tutki Ideoi Tee Prototyyppi Kehitä Lanseeraa Opi

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea!

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea! Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea! Teemme eri asioita kuin muut - Teemme samoja asioita eri Tarvitsemme asennetta, tahtoa ja tekijöitä - Suomi nousuun! Osallistu yrittäjämäisyyden agenttikoulutukseen

Lisätiedot

Sosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy. Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu

Sosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy. Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu Sosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu Tutkimuksen viitekehys Posivire Oy:n taloudellinen vaikutus Posivire Oy:n

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Mäntyharju 22.3.2012 Varhaiskasvatuksen vanhempainilta KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Lapsen parhaaksi sujuvaan yhteistyöhön Mitä kasku antaa Lapselle Perheelle Hoitohenkilöstölle Tilaisuuden

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot