DIGITALISAA- TIO AVAA TIETÄ SEURAAVAAN TEKNOLOGIA- MURROKSEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DIGITALISAA- TIO AVAA TIETÄ SEURAAVAAN TEKNOLOGIA- MURROKSEEN"

Transkriptio

1 DIGITALISAA- TIO AVAA TIETÄ SEURAAVAAN TEKNOLOGIA- MURROKSEEN MATTI LEHTI Seuraavan teknologiamurroksen pitäisi teollisen vallankumouksen logiikan mukaan tapahtua vuosisadan puolivälissä. Se edellyttää, että hallitsemme digitaalisen murroksen emmekä joudu korjaamaan sen sirpaleita.

2 JATKUUKO TEKNOLOGIAN VOITTOKULKU Kahdensadan vuoden ikään yltänyt teollinen vallankumous on muokannut ihmiskuntaa ja elinympäristöämme enemmän kuin useat vuosituhannet sitä ennen. Käytännöllisesti katsoen koko ihmisen rakentama taloudellinen vauraus ja hyvinvointi on syntynyt viimeisten kahdensadan vuoden aikana. Ihmisten lukumäärä maapallolla on kasvanut tuona aikana vajaasta miljardista yli seitsemään miljardiin, ja keskimääräinen elinikä runsaasta 30 vuodesta 70 vuoteen. Suuri demografinen muutos on tapahtunut naisten eliniässä ja perheen lapsiluvussa. Etenkin teollistuneissa maissa naiset elävät aikaisempaan verrattuna pitkään ja synnyttävät vähän lapsia. Teollisen vallankumouksen muutosvoima on ollut valtava, mutta ei aina tasainen ja eteenpäin vievä. Teollisen kehityksen historiaan sisältyy lukuisia lupaavien teknologioiden romahduksia ja myös maailmansodilla on yhteytensä teolliseen kehitykseen. Esimerkiksi suurta lupaavaa teknologiaa edustaneet ilmalaivat katosivat taivaalta kokonaan turvallisuuspuutteiden takia. Teollinen nousu teki Englannista maailman johtavan suurvallan 1800-luvulla ja Saksan nouseva teollinen voima antoi mahdollisuuden haastaa Britannian maailmanvalta seuraavalla vuosisadalla sekä Euroopassa että siirtomaissa. Teollinen kehitys on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että luku oli Euroopan vuosisata, 1900-luku Amerikan vuosisata ja alkanut vuosisata mitä todennäköisemmin Aasian vuosisata. Suuresta vaikuttavuudesta huolimatta teollinen vallankumous ei ole kuluttanut voimaansa loppuun. Päinvastoin kasvava tutkimuspanos ja vanhan tiedon päälle kumuloituva uusi tieto tuottavat lisääntyvällä nopeudella innovaatioita uuden tuottavuuskasvun moottoreiksi. Silti myönteisen kehityksen jatkuminen on vaarassa. Suurin vaara liittyy nopean rakennemuutoksen hallintaan ja uhkaa kahdelta taholta. Yhteiskuntarauhan säilyminen edellyttää syntyvien tuottavuushyötyjen oikeudenmukaista jakautumista kansalaisten kesken. Digitaalisen tuotannon ja jakelun kasvu puolestaan vaatii luotettavia verkkopalveluja. Suuret tietoturvakatastrofit voivat pysäyttää digitalisaation etenemisen. TUOTTAVUUSHYÖTYJEN JAKAUTUMINEN UHKAA YHTEISKUNTARAUHAA Leijonanosa teollisen vallankumouksen synnyttämästä hyvinvoinnin kasvusta on muodostunut ja muodostuu edelleen tuottavuuden noususta. Hyvinvoinnin jakautuminen eri väestöryhmien kesken taas riippuu lähinnä osalli-

3 Digitalisaatio avaa tietä seuraavaan teknologiamurrokseen MATTI LEHTI suudesta tuottavuuskasvuun. Osallistuminen tapahtuu investointien ja työn kautta. Tärkeimmät ihmisyhteisön rakentumiseen ja koossapysymiseen vaikuttavat voimat ovat perhe, uskonto ja työ. Siirtyminen maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan muovasi laumasta ja suurperheestä pienen ydinperheen. Globalisaatio ja maailmanlaajuinen verkottuminen murentavat alueellisesti vahvojen uskontojen asemaa. Digitaalinen tuotanto ja jakelu johtavat työn hajoamiseen ja uhkaavat yhteiskuntarauhaa tuloerojen ja osattomuuden kautta. Ihminen ei tarvitse työtä, vaan toimeentuloa, mielekästä tekemistä ja osallisuutta yhteisössä. Valtio sen sijaan tarvitsee työtä verotuloihin ja järjestäytyneen yhteiskunnan organisoitumiseen. Toisin kuin digitaalisen murroksen varhaisvaiheessa usein esitettiin, päätelaitteiden omistus ei ole aiheuttanut merkittävää väestöryhmien eriytymistä. Älypuhelinten ja muiden päätelaitteiden hintakehitys ja käyttäjäystävällisyyden lisääntyminen ovat tarjonneet verkkoon pääsyn kaikille väestöryhmille ja torjuneet digitaalista kahtiajakoa. Työn ja tuotannon rakenteiden muuttuminen sitä vastoin on synnyttänyt todellisen uhan väestöryhmien välisen digitaalisen kuilun kasvusta. Ilmiö johtuu päätelaiteautomaatiosta eli esineiden internetistä ja työntekijöiden tuottavuuserojen kasvusta. Automaatio leikkaa palkkatyötä yhä uusilla aloilla samalla, kun työnsä säilyttävät jakavat yhä suurempia tuottavuushyötyjä. Yhteiskuntarauhan kannalta ongelma ei ole tuottavuushyötyjen määrä lähivuosikymmeninä, vaan niiden jakautuminen. Satoja työpaikkoja tarjonneen tuotantolaitoksen muuttuminen muutaman työntekijän automatisoiduksi verkon päätelaitteeksi nostaa suuresti laitoksen tuottavuutta ja parantaa sen kannattavuutta, mutta hajottaa samalla tärkeän sosiaalisen yhteisön ja uhkaa suuren ihmisjoukon toimeentuloa. Laajat yhteiskunnalliset vaikutukset syntyvät siitä, että sama kehitys tapahtuu suuressa mittakaavassa eri puolilla maapalloa ja että sosiaalinen media yhdistää väkijoukot toisiinsa. Talousteorian mukaan tuottavuuden ja yrityksen voittojen kasvun dynaamiset vaikutukset leviävät yhteiskuntaan uusien investointien sekä työn ja hyödykkeiden kysynnän kasvun kautta. Mekanismi on kuitenkin hidas ja rajallinen. Jos poistuvien työpaikkojen määrä on suurempi kuin uuden työn kysyntä esimerkiksi siksi, että vapautuvan työvoiman osaamiselle ei ole käyttöä, ulottuvat tuottavuuden kasvun myönteiset vaikutukset vain osaan yhteiskuntaa.

4 Teollisen murroksen aikaisemmissa vaiheissa hyvinvoinnin leviämiseen on pyritty työajan lyhentämisellä, työehtosopimuksilla ja sosiaaliturvalla. Osittain samoja välineitä tarvitaan myös käynnissä olevassa digitaalisessa murroksessa, mutta teollisen yhteiskunnan käyttöön kehitetyt ratkaisut soveltuvat huonosti digitaalisen palvelutalouden tarpeisiin. Esimerkiksi kollektiiviset työehtosopimukset eivät tavoita hajoavaa pätkätyötä ja kasvavaa yrittäjyyttä. TIETOVERKKOJEN AINUTLAATUINEN HAAVOITTUVUUS Vallankumouksellisinta digitaalisessa vallankumouksessa on kaikkien maiden tietokoneiden liittyminen yhteen ja tuotantovälineiden siirtyminen kansalaisten omistukseen. Digitaalisen palvelutalouden tärkein tuotantokoneisto muodostuu palvelimista ja päätelaitteista sekä niitä yhdistävästä verkosta. Miljardit verkottuvat päätelaitteet suorittavat yhä itsenäisemmin yhä vaativampia tehtäviä, saavat työhön tarvittavan ohjausinformaation verkosta ja luovuttavat suurimman osan työnsä tuloksista takaisin verkkoon. Jokainen verkon päätelaite on periaatteessa yhteydessä kaikkiin muihin verkon päätelaitteisiin. Verkottunut digitaalinen tuotanto ja jakelu ovat synnyttäneet ihmiskunnan historiassa ainutlaatuisen haavoittuvuuden. Jos teini-ikäiset tietotekniikan harrastajat pystyvät palvelunestohyökkäyksellä lamauttamaan suurten pankkien palvelut päiviksi tai kaappaamaan tietomurrolla miljoonien asiakkaiden rekisteritiedot, on pääteltävissä, mitä suurilla voimavaroilla toimivat valtiolliset verkkosodankäynnin yksiköt voivat saada aikaan. Pelkästään sähköverkkojen kaataminen lamauttaisi digitaalisen tuotannon ja jakelun. Palvelimien ja päätelaitteiden kaappaaminen sekä ohjaus- ja palauteinformaation vaihtaminen tai katkaisemin lamauttaa yhteiskunnan keskeisiä toimintoja yli kansallisten rajojen. Tämänhetkistä tietoturvatilannetta voi verrata avomeripurjehdukseen ilman pelastautumisvälineitä luottaen siihen, että mitään ikävää ei voi sattua. Digitalisaation eteneminen edellyttää kansainvälisten tietoliikennesopimusten laajentamista valtioita sitoviksi tietoturvasopimuksiksi. Ilman luottamusta tietoverkkojen turvallisuuteen digitaalinen tuotanto ja jakelu alkavat kuihtua.

5 Digitalisaatio avaa tietä seuraavaan teknologiamurrokseen MATTI LEHTI TEOLLISEN VALLANKUMOUKSEN ELINKAARI Teollista vallankumousta kuljettaa eteenpäin jatkuva yleensä pienehköjen innovaatioiden virta. Profiilin muutokselle antavat kuitenkin suuret yleiskäyttöiset teknologiat, jotka muovaavat perusteellisesti uudelleen työn ja tuotannon pelisäännöt kaikkialla maailmassa. Suureksi luettavia yleiskäyttöisiä teknologioita ei ole syntynyt montaa kahdessasadassa vuodessa. Ne ovat muodostuneet ryhmästä tärkeitä samanaikaisia innovaatioita. Tyypillisesti ryhmään kuuluvat uudenlainen voimantuotanto sekä uusi tapa tuottaa ja jaella hyödykkeitä. Sähkö ja polttomoottori olivat 1900-luvun teollisen vallankumouksen suuret ajovoimat. Digitaalisessa murroksessa pääajureina ovat mikroprosessorit ja maailmanlaajuinen tietoverkko. Uusien yleiskäyttöisten teknologioiden ansiosta teollisen vallankumouksen elinkaari muodostuu useista toisiaan seuraavista elinkaarista. Maapallon väestömäärällä ja luonnonvarojen riittävyydellä on epäilemättä rajansa, mutta nähtävissä olevassa tulevaisuudessa teollisen vallankumouksen eteneminen riippuu ihmisen kyvystä hallita käynnissä olevaa murrosta ja luoda uusia yleiskäyttöisiä teknologioita. Sisällön lisäksi teollisen vallankumouksen luonne kuitenkin muuttuu elinkeinorakenteen muuttuessa. Siirryttäessä teollisuusyhteiskunnasta digitaaliseen palvelutalouteen teknologiainvestoinnit suuntautuvat pääasiallisesti palvelujen kehittämiseen ja teollinen vallankumous muuttuu yhä enemmän teknologiavallankumoukseksi palvelualoilla. Teollisen vallankumouksen jatkuminen digitaalisen palvelutalouden teknologiavallankumouksena olisi ihmiskunnalle monessa suhteessa hyvä uutinen. Luonnonvarojen kestävämpi käyttö, puhtaampi ja turvallisempi liikenne sekä tehokkaampi ja edullisempi terveydenhuolto ovat tästä koko ihmiskuntaa koskettavia esimerkkejä. Jos tuotannon rakennemuutoksesta ja tietoverkkojen turvallisuudesta johtuvat haasteet kyetään ratkaisemaan niin, että yhteiskuntarauha säilyy, ei uusien innovaatioiden syntymisestä muodostu kehityksen pullonkaulaa. Osittain innovaatiosyklien lyhenemisen takia seuraavan teknologiamurroksen ääriviivat uuden voimantuotannon sekä työn ja jakelun osalta ovat jo alkaneet hahmottua.

6 AURINKOKESKEINEN VOIMANTUOTANTO Avotulella tapahtuvasta ruoanlaitosta New Delhin keskustakortteleihin leviävä kitkerä savu on vakava muistutus maailman energiapolitiikan muutostarpeesta. Verrattuna ihmiskunnan muuhun kehitykseen on hämmästyttävää, että hiilen, öljyn, kaasun ja risujen polttaminen kattaa yhä 2000-luvulla pääosan maapallon energiantarpeesta ja että sähkö tuotetaan pääasiallisesti höyryllä. Selitys on fossiilisten ja bioperäisten polttoaineiden helppo saatavuus ja alhainen hinta. Elinympäristön saastuminen ja hengitystiesairaudet nostavat kuitenkin fossiilisten polttoaineiden kokonaiskustannukset erityisesti Aasian suurkaupungeissa jo nyt sietämättömän korkeiksi. Fossiilisten polttoaineiden haittojen kasvaessa niiden korvaaminen uusiutuvalla energialla on tullut yhä kannattavammaksi. Tuotannon ja jakelun siirtyessä digitalisoinnin myötä tienvarresta tietoverkkoon yhteiskunnan energiaintensiivisyys alenee ja sähköintensiivisyys lisääntyy. Tieliikenteen siirtovolyymeja supistaa sekä ihmisten siirtyminen asiointiin verkossa että monien fyysisten tuotteiden siirtyminen binäärimuotoisina tietoverkossa tapahtuvaan jakeluun. Fossiilisten polttoaineiden korvaajiksi on tarjolla useita vaihtoehtoja ydinvoimasta tuuli- ja aurinkoenergiaan. Kannattavuudella ja tutkimusinvestointien määrällä on suuri vaikutus voittajien valintaan. On kuitenkin selvää, että lähivuosikymmenien ajan energialähteiden kirjo säilyy monipuolisena, vaikka markkinaosuuksissa tapahtuukin merkittäviä muutoksia. Ydinvoimaan käytettävät panokset ovat moninkertaisia uusiutuviin energialähteisiin verrattuna. Uusiutuvien energialähteiden kasvua puoltavat kuitenkin yhä useammat tekijät. Teollisen vallankumouksen logiikan mukaan seuraava suuri teknologiamurros edellyttäisi hyppäyksenomaista siirtymistä uudenlaiseen energiantuotantoon ja käyttöön. Ydinvoima ja höyryyn perustuva sähköntuotanto edustavat perinteistä teknologiaa myös yksikkökoon näkökulmasta. Digitalisointi suosii tuotannon hajautumista ja puoltaa itsenäisten päätelaitteiden autonomista voimansaantia. Matkapuhelimissa nähty akkuteknologian kehitys antaa uskoa uusien lataus-ja varastointiratkaisujen löytymiseen. Myös kotitalouksien lisääntyvä tuotantokoneisto ja älykkäät sähköverkot suosivat kiinteistökohtaista voimantuotantoa. Suora aurinkosähkö vastaa muita energialähteitä paremmin hajautuvan ja liikkuvan digi-

7 Digitalisaatio avaa tietä seuraavaan teknologiamurrokseen taalisen tuotannon tarpeisiin. Maalla ja ilmassa liikkuvien päätelaitteiden sähkönsyöttö matkan aikana merkitsee hyppäyksenomaista uudistusta. Myös aurinkosähkön ylivoimainen riittävyys ja saasteettomuus ovat merkittäviä etuja. Aurinkokennojen hintojen aleneminen, käyttökohteiden laajeneminen rannekelloista lentokoneisiin ja hyötysuhteen nousu parantavat energiavaihtoehdon kilpailukykyä. MATTI LEHTI TUOTANTOVÄLINEET KANSALAISTEN OMISTUKSESSA Keskenään kommunikoivien mikroprosessorien lukumäärä maapallolla lähestyy maapallon väestömäärää. Gordon Mooren vuonna 1965 esittämää Mooren lakia noudattaen prosessorien hinta ja koko ovat supistuneet 50 vuodessa vähäiseen murto osaan samalla kun niiden suoritusteho on kasvanut eksponentiaalisesti. Kehitys on tuonut mikroprosessorit koko maapallon väestön ulottuville koneista ja laitteista vaatteisiin ja elintarvikkeisiin. Valtaosa maapallolla olevista mikroprosessoreja sisältävistä verkon päätelaitteista on kansalaisten omistuksessa. Tärkeimpiä päätelaiteryhmiä ovat henkilökohtaiset tasku- ja käsilaukkupäätteet, viihdepainotteiset olohuonepäätteet, toimisto- ja työhuonepäätteet sekä ajoneuvot. Myös vaatteiden, elintarvikkeiden ja lääkepakkausten tietotekniikka ylittää lähivuosina miljardin prosessorin rajan. Ensivaiheessa kansalaisten digitaaliset tuotantovälineet näkyvät palvelusisältöjen tuotannossa ja sosiaalisessa mediassa. Hyvin suuri osa uusista verkkopalveluista rakentuu kansalaisten itsestään antamista tiedoista tai olemassa olevien palvelujen arvioinnista. Sosiaalisesta mediasta on tullut suurin uutis- ja tiedonvälityskanava, joka ei kunnioita perinteisen median pelisääntöjä. Sosiaalisen median kehityksellä on merkittävä vaikutus poliittiseen liikehdintään, populismin ja ääriliikkeiden vahvistumiseen sekä pakolaisvirtojen kasvuun. 3D-tulostimet nostavat kansalaisten tuottajaroolin uudelle tasolle. Tulostimien siirtyessä käsittelemään bittien ja paperin lisäksi elintarvikkeita, muoveja ja metalleja, avautuu eteemme uudenlainen hajautetun tuotannon maailma. Kooltaan pienet ja hinnaltaan edulliset tuotantolaitteet soveltuvat hyvin myös kotitalouksiin. Automaation vapauttamaa työvoimaa siirtyy suurista tuotantolaitoksista hajautettuun sekä pienissä kollektiiveissa, että kotitalouksissa tapahtuvaan tuotantoon. Yksikkö saattaa olla erikoistunut vain yhteen tuotteeseen esi-

8 merkiksi personoituun syntymäpäiväkakkuun, mittatilauksena valmistuvaan tukipohjalliseen tai design-maljakkoon, mutta markkinana voi olla koko maailma. Tuotteiden jakelu tapahtuu lähiympäristöön tuotantolaitoksesta ja kauemmas verkkokaupassa. Kolmiulotteinen tulostus vie keskityksen ja hajautuksen heiluria keskitetystä massatuotannosta kohti hajautettua pientuotantoa ja vastaa moneen yhteiskunnan muutostarpeeseen. Se tarjoaa uusia yrittämisen mahdollisuuksia ja täydentävää toimeentuloa pirstoutuneilla työmarkkinoilla. Se vähentää ympäristökuormitusta lyhenevien kuljetusetäisyyksien ja tehostuvan raaka-aineen käytön seurauksena. Tuotannon lisääntyvä tekoäly ja personointi antavat mahdollisuuden hyvin erikoistuneiden tuotteiden ja pienten sarjojen kannattavaan valmistukseen. KULJETUSROBOTIT ILMASSA JA MAALLA Uusia tuotantoratkaisuja seuranneet uudet kuljetus- ja jakelumallit ovat erottamaton osa teollista vallankumousta. Digitaalisessa palvelutaloudessa bittien kuljetuksesta huolehtiva globaali tietoverkko muodostaa tärkeimmän jakelutien, mutta uuden teknologian läpimurrot muuttavat dramaattisesti myös atomien kuljetusta silloinkin, kun atomit säilyvät atomeina. Seuraavan teknologiamurroksen suurin liikenneinnovaatio on kuljetusrobottien ilmestyminen maanteille ja taivaalle. Digitalisoinnin ansiosta robotiikka kehittyy uudelle tasolle. Digitalisointi parantaa niin kokoonpano-, tuotanto- kuin hoivarobottienkin suorituskykyä ja avaa käänteentekeviä mahdollisuuksia liikenteen automatisointiin. Muutoksen mahdollistavat sensorien, tekoälyn ja langattoman latauksen hintojen lasku ja suorituskyvyn nousu. Sensorit ovat antureita, joiden mittalaitteet välittävät tärkeätä ohjausinformaatiota muun muassa liikkuvien päätelaitteiden sijainnista, nopeudesta, etäisyyksistä ja energiatasosta. Mikroprosessorien ohjaama sensorien signaalinkäsittely säätelee kuljetusrobottien kiihdytystä, jarrutusta, reitinvalintaa ja latautumista. Laitteiden tekoälyn eli oppivan tietotekniikan ja sensorien tunnistusalgoritmien lisääntyminen parantaa laitteiden tuottamien palvelujen laatua ja nopeutta. Kuljetusrobottien tehokas käyttö edellyttää paitsi käyttövoiman varastointia myös voimansyöttöä ajon aikana. Ratkaisut löytyvät todennäköisesti sähköstä ja aurinkoenergiasta. Maantieverkossa ilman kuljettajaa liikkuvat ajokit

9 Digitalisaatio avaa tietä seuraavaan teknologiamurrokseen saavat tällöin käyttövoimansa joko lataavasta alustasta tai ajokin katolla olevista aurinkokennoista. Ilmassa liikkuvien lennokkien voimansyöttö tapahtuu niiden yläpinnalla olevilla aurinkokennoilla. Kuljetusrobotteihin ja koko seuraavan sukupolven robotiikkaan liittyy paljon suuria ja vaikeita kysymyksiä liikenneturvallisuudesta työpaikkojen katoamiseen. Kuljettajien ohjaamien ajoneuvojen ja kuljettajattomien ajokkien yhteisliikenne muistuttaa hevosten ja moottoriajoneuvojen kohtaamista maanteillä viime vuosisadan alussa. Ohjaamaton konevoima ja robottien ylivalta ovat yhtä pelottavaa kuin aikanaan vetureiden tulo rautateille ja autojen ilmestyminen maanteille. Kuten useimmissa tapauksissa teknologiamaailmassa pelottava muutos on osoittautunut enemmän ystäväksi kuin viholliseksi ja tuottavuushyödyt mittaviksi. Kuljetusautomaation tuottavuushyötyjen kääntöpuoli on dramaattinen työpaikkojen katoaminen yhdellä eniten työpaikkoja maailmassa tarjoavista sektoreista. Kuljetusalat kautta maailman tunnetaan myös lakkoherkkinä suurten mielenosoitusten järjestäjinä. Muutoksesta ei selviydytä ilman tuottavuushyötyjen nykyistä oikeudenmukaisempaa jakautumista ja mittavaa uusien työpaikkojen syntymistä. MUUTOKSEN NOPEUS Teolliselle vallankumoukselle on sen alusta alkaen ollut tyypillistä innovaatioiden läpimenoaikojen lyheneminen. Havainto koskee sekä yksittäisiä tuoteinnovaatioita että yleiskäyttöisiä teknologioita. Sähköistys tapahtui höyryvoiman rakentamista nopeammin ja digitalisointi edelleen noin puolta nopeammin kuin sähköistys aikanaan. Saman logiikan mukaan seuraavan suuren teknologiamurroksen pitäisi olla käynnissä jo kuluvan vuosisadan puolivälissä. Elämmekö silloin suoran aurinkosähkön ja älykkäiden robottien aikakautta vai korjaammeko digitaalisen murroksen sirpaleita, riippuu kyvystämme hallita nyt käynnissä olevaa digitaalista murrosta. MATTI LEHTI

10 Tiiviisti Suora aurinkoenergia, hajautettu kolmiulotteinen tulostus sekä ja älykkäät robotit ilmassa ja maalla ovat todennäköisiä seuraavan teknologiamurroksen ajovoimia. Digitaalinen tuotanto ja jakelu hajottavat työtä ja uhkaavat yhteiskuntarauhaa tuloerojen ja osattomuuden lisääntyessä. Tuottavuuden kasvun dynaamiset vaikutukset leviävät yhteiskuntaan uusien investointien sekä työn ja hyödykkeiden kysynnän kasvun kautta. Mekanismi on kuitenkin hidas ja rajallinen. Teolliselle vallankumoukselle on sen alusta alkaen ollut tyypillistä innovaatioiden läpimenoaikojen lyheneminen. Seuraavan suuren teknologiamurroksen pitäisi olla käynnissä jo kuluvan vuosisadan puolivälissä.

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900- luvulla avasivat tien digitaaliseen tietoyhteiskuntaan Transistori

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna 2.9.2010 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900-luvulla avasivat tien digitaaliseen

Lisätiedot

Johtaminen digitaalisessa murroksessa

Johtaminen digitaalisessa murroksessa Johtaminen digitaalisessa murroksessa TIVIT BUSINESS FORUM 27.9.2012 Dipoli, Otaniemi, Espoo Matti Lehti 1 Neljä teemaa keskusteluun digitaalisesta murroksesta 1. Miten digitaalinen murros liittyy aiempaan

Lisätiedot

Scandic Marski Helsinki. Julkistaminen 20.6.2012 9:00 10:30

Scandic Marski Helsinki. Julkistaminen 20.6.2012 9:00 10:30 Scandic Marski Helsinki Julkistaminen 20.6.2012 9:00 10:30 Mistä tullaan? Pekka Ylä-Anttila Missä ollaan? Petri Rouvinen Mihin mennään? Matti Lehti Railakas keskustelu! Mistä tullaan? Pekka Ylä-Anttila

Lisätiedot

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin

Lisätiedot

Sähkö lisää Hyvinvointia ja turvallisuutta. Sinikka Hieta-Wilkman

Sähkö lisää Hyvinvointia ja turvallisuutta. Sinikka Hieta-Wilkman Sähkö lisää Hyvinvointia ja turvallisuutta 2 Sähköistys ja langaton ohjaus leviävät uusiin asioihin ja esineisiin sekä lisäävät niiden ohjailtavuutta, tehokkuutta ja toimintoja. Esineiden internet ja paikannuksen

Lisätiedot

Valta koneille. K-E Michelsen 11.6.2015 15.6.2015 1

Valta koneille. K-E Michelsen 11.6.2015 15.6.2015 1 Valta koneille K-E Michelsen 11.6.2015 15.6.2015 1 - Tämän päivän ehkä suurin yksittäinen kysymys tulevaisuuden työmarkkinoille on koneen ja ihmisen välinen työnjako Kaksi kuvaa Auguste Rodinin veistoksesta

Lisätiedot

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat

Lisätiedot

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Hyvinvointia älysähköllä Erkki Aalto, kehitysjohtaja, RAKLI ry KNX Partnerpäivä, 6.11.2014, Tampere Automaatio ja alykkäät ratkaisut, Erkki Aalto,

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää?

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Reaktiomme seuraavaan kolmeen trendiin määrittelee pohjoismaisen mallin suunnan. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet Kestävyyskriisi nyt! Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet Teknologia muuttaa kaiken Megatrendit Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Lahja Suomelle. Digi tuli, ura suli. Vai suliko? Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle.

Lahja Suomelle. Digi tuli, ura suli. Vai suliko? Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Digi tuli, ura suli. Vai suliko? Perttu Jämsén Uusi työelämä ja kestävä talous Sitra Lahja Suomelle Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Tehtäväksi julkiselle tulevaisuustalolle

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeä. On mahdollista, että: ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeä. On mahdollista, että: ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS n maailma on emattoman äärellä: omatisaatio, otisaatio, keinoäly ja taaliset alustat kkaavat eri aloja suudesta hoivaan ja työhön. Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra

Lisätiedot

Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit

Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit Lehdistötilaisuus 29.8.2012 Professori, tekn.tri Erja Turunen Tutkimusjohtaja, sovelletut materiaalit Strateginen tutkimus, VTT 2 Kierrätyksen rooli

Lisätiedot

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Suomi globaalissa yhteisössä Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta

Lisätiedot

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen Sosiaalifoorumi 26.4.2014: Hyvinvointi ei synny tyhjästä investoinnit pohjoismaisessa mallissa Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen Karoliina Auvinen Tuontienergia vs. kestävyysvaje Suomi

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS Työn maailma on tuntemattoman äärellä: automatisaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat muokkaavat eri aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Todennäköisesti

Lisätiedot

Tukiverkostoon yhdessä tulevaisuuspäivä 24.4.2015. Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija

Tukiverkostoon yhdessä tulevaisuuspäivä 24.4.2015. Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija Tukiverkostoon yhdessä tulevaisuuspäivä 24.4.2015 Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija 27.4.2015 Maapallon megatrendit ja Suomi Digitalisaatio ja robottitekniikan laajamittainen käyttöönotto uuden teollistamisen

Lisätiedot

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry.

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Counting backwards vähähiilisen asumisen skenaariot Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Tiedämme, että asiat eivät voi jatkua nykyisellään toteutuma lähde: Raupach et al.: Global and regional

Lisätiedot

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) Aurinkosähkö ympäristön kannalta Asikkala 28.1.2016 tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry,

Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry, Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry, Digicenter hankkeen fasilitaattori Mikä on Digicenter?

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari 23.10.2018 Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous Muutosajureita maaseudun näkökulmasta: - Biotalous, päästöt alas nielut ylös

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Robotit kuntien päätöksenteon tukena

Robotit kuntien päätöksenteon tukena Robotit kuntien päätöksenteon tukena Kuntamarkkinat 11.9.2019 Alkuun vähän taustaa... Miksi emme enää ole köyhiä? Digitalisaatio Laajaalainen taloudellinen ja yhteiskunnallinen muutosprosessi, jonka

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Data-analytiikan osaamiskeskittymä Satakunnan kilpailukyvyn, innovaatiotoiminnan ja vetovoimaisuuden edistäjänä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla TkT Timo Ranta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää

Lisätiedot

Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa

Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Seppo Honkapohja Suomen Pankki Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Nuoret ja talous tulevaisuuden Suomessa onko nuorten elintason kasvu pysähtymässä? - seminaari Helsinki 20.10.2016 20.10.2016

Lisätiedot

Digitalisaatio ja kyberpuolustus

Digitalisaatio ja kyberpuolustus Digitalisaatio ja kyberpuolustus Anssi Kärkkäinen #Reset17 17.1.2017 20.1.2017 1 Digitalisaation hyötyjä Tuottavuuden parantaminen nopeus, tehokkuus Uudet tuotteet ja ratkaisut Myynnin ja markkinoinnin

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Tulevaisuusvaliokunnan avoin kokous 6.2. 2019 Eduskunnan auditorio Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian

Lisätiedot

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä?

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä? Esitelmä 25.1.2018 Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka 2025 -visiotyössä? Demos Helsinki Aleksi Neuvonen @leksis Megatrendit...ovat pitkäkestoisesti yhteiskuntaa muokkaavia, tyypillisesti

Lisätiedot

Vähähiilisen talouden kolme erilaista pururataa Green new deal. Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi

Vähähiilisen talouden kolme erilaista pururataa Green new deal. Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi Vähähiilisen talouden kolme erilaista pururataa Green new deal Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi Kyse ei ole teknologiasta vaan tarinasta, joka luo luottamusta uusiin mahdollisuuksiin yrittämisessä,

Lisätiedot

Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys PITKO

Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys PITKO Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys PITKO I TYÖPAJA 20.9.2018 VTT beyond the obvious 1 Ohjelma Klo Jakso Sisältö / Tavoitteet Vastaava 08:30-9:00 ILMOITTAUTUMINEN & KAHVI 09:00-09:10 Tervetuloa Taustoja

Lisätiedot

S Ä H KÖVO I M ATU OT TEE T JA -JÄ R J E S TELM ÄT. Tulevaisuuden sähköverkko Digitaalisuus tuo toimintavarmuutta

S Ä H KÖVO I M ATU OT TEE T JA -JÄ R J E S TELM ÄT. Tulevaisuuden sähköverkko Digitaalisuus tuo toimintavarmuutta S Ä H KÖVO I M ATU OT TEE T JA -JÄ R J E S TELM ÄT Tulevaisuuden sähköverkko Digitaalisuus tuo toimintavarmuutta 2 T U L E VA I S U U D E N S Ä H KÖ V E R K KO D I G I TA A L I S U U S T U O TO I M I N

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian

Lisätiedot

Säätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle. Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Säätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle. Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Säätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sähkönjakelu muutoksessa Sähköä käytetään uusilla tavoilla mm. lämpöpumpuissa ja

Lisätiedot

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA

AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA Esityksen sisältö Johdanto aiheeseen Aurinkosähkö Suomen olosuhteissa Lyhyesti tekniikasta Politiikkaa 1 AURINKOSÄHKÖ MAAILMANLAAJUISESTI (1/3) kuva: www.epia.org

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta 1. Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja,

Lisätiedot

KT:n työmarkkinaseminaarin tietoiskut

KT:n työmarkkinaseminaarin tietoiskut KT:n työmarkkinaseminaarin 12.9.2018 tietoiskut KT tukee työnantajia sote- ja maakuntauudistuksessa, neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Työn murros, johtava työelämän kehittämisen asiantuntija,

Lisätiedot

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA

Lisätiedot

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Fossiiliset polttoaineet Fossiiliset polttoaineet

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori

Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori Viimeiset 10 vuotta ovat olleet isoa muutosta Muutos on ollut politiikkavetoista ja pääajurit ovat

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010

Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010 Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010 Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi Ilmastonmuutos = ongelma, uhka Ilmastonmuutos = ongelma, uhka Vähähiilinen

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros

Lisätiedot

Energiamurros muuttaa tuotantorakenteita ja energian käyttöä

Energiamurros muuttaa tuotantorakenteita ja energian käyttöä Energiamurros muuttaa tuotantorakenteita ja energian käyttöä 23.1.2018 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Professori Sanna Syri, Energiatekniikka ja energiatalous Aalto-yliopisto Ilmastonmuutoksen tehokas

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010 Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet kaiken Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana

Lisätiedot

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 4.9.2014 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Globaalin liiketoiminnan näkökulma Timo Saarelainen toimii Green Fuel

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Naps Systems Group. Aurinko, ehtymätön energialähde. Jukka Nieminen Naps Systems Oy

Naps Systems Group. Aurinko, ehtymätön energialähde. Jukka Nieminen Naps Systems Oy Aurinko, ehtymätön energialähde Jukka Nieminen Naps Systems Oy Aurinko energianlähteenä Maapallolle tuleva säteilyteho 170 000 TW! Teho on noin 20.000 kertaa koko maapallon teollisuuden ja lämmityksen

Lisätiedot

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Kehittyvät julkishallinnon palvelut ja niiden käytettävyys Jari Ylikoski, Tietoyhteiskunta 12.9.2019 Toimintaympäristön muutoksesta (ylätasolla) Julkishallinnon toimintaympäristö

Lisätiedot

Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset. Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti

Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset. Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti TAUSTOJA >> Suomen metsien kasvu on 225 milj.im3 (90 milj.m3), josta yli 100 milj.im3 (40

Lisätiedot

DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT

DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT KUOPIO 23.4.2015 JYRI WUORISALO KUOPIO INNOVATION TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY:N DIGI ROADSHOW-KIERTUE Digitaalinen maailma ja terveys Digitaalinen maailma kulttuurinen muutos Digitalisaatio

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan

Lisätiedot

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Matti Pohjola Kilpailukyky Yhteiskunnan kilpailukyky = kansalaisten hyvinvointi aineellinen elintaso = tulotaso = palkkataso työllisyys

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma Lähtökohdat Megatrendit Talouskriisi Globalisaation 2.vaihe Väestön ikääntyminen Ilmastomuutos Suomen menestysmalli on vakavasti uhattuna Perinteinen teollinen

Lisätiedot

VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot

VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot Jussi Silvonen Joensuun VALO -päivä, 8. 5. 2009 (http://jinux.pokat.org/jussi/) Esityksen rakenne Torikatu 10, Joensuu, SONY Bravia, Lieksan koulut = mitä yhteistä?

Lisätiedot

Energia-alan näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari

Energia-alan näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari Energia-alan näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari 15.9.2017 Viimeiset 10 vuotta ovat olleet isoa energia-alan muutosta Muutos on ollut politiikkavetoista ja pääajurit

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Kestävä käsityö muutosvoimana. Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Jyväskylän yliopisto Kestävä käsityömuotoilu seminaari 23.9.2009

Kestävä käsityö muutosvoimana. Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Jyväskylän yliopisto Kestävä käsityömuotoilu seminaari 23.9.2009 Kestävä käsityö muutosvoimana Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Jyväskylän yliopisto Kestävä käsityömuotoilu seminaari 23.9.2009 Muutospaineita syntymässä Ilmaston lämpeneminen (hiilijalanjälki) Luonnonvarojen

Lisätiedot

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan

Lisätiedot

Globaali verkko. 1995 miljoonia. satoja tuhansia. käyttäjiä

Globaali verkko. 1995 miljoonia. satoja tuhansia. käyttäjiä Matti Lehti MITEN TIETOTEKNIIKKA MUUTTAA LIIKETOIMINNAN OSAAMISVAATIMUKSIA? Uusi teknologia vanhassa taloudessa Viime vuosikymmenellä käyty vilkas keskustelu niin sanotusta uudesta taloudesta perustui

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan

Lisätiedot

Jatkuvan oppimisen Suomi

Jatkuvan oppimisen Suomi Jatkuvan oppimisen Suomi Osaamisen tulevaisuuspaneeli Matti Kajaste, OKM Osaamisen tulevaisuuspaneeli Nimitetty syyskuussa 2017 Toimii vaalikauden loppuun Mukana: Puheenjohtaja: Anne Brunila, Hanken Jäsenet:

Lisätiedot

Business as usual vai seuraavan aikakauden kynnyksellä? Murroskohtia kohti 2020-lukua

Business as usual vai seuraavan aikakauden kynnyksellä? Murroskohtia kohti 2020-lukua Business as usual vai seuraavan aikakauden kynnyksellä? Murroskohtia kohti 2020-lukua Kymenlaakso Summit 12.6.2018 Aleksi Neuvonen, Demos Helsinki @leksis @demoshelsinki aleksi.neuvonen@demoshelsinki.fi

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKETOIMINNASSA Arto Engbom Laatu ja kehitysjohtaja, Laitteet liiketoiminta-alue

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Suomen (tavara)liikenne. Kestävä kehitys. Pöyry Infra Oy. Veli Himanen 22.8.2007

Suomen (tavara)liikenne. Kestävä kehitys. Pöyry Infra Oy. Veli Himanen 22.8.2007 Kestävä kehitys Suomen (tavara)liikenne 22.8.2007 Veli Himanen Pöyry Infra Oy Sisältö 1 Mitä on kestävä kehitys 2 Maapallon ja ihmiskunnan esihistoria 3 Imaston nykyinen muutos 4 Moderni maailma 5 Mihin

Lisätiedot

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus

Lisätiedot