KUOPIO CAPITAL OF LAKELAND

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPIO CAPITAL OF LAKELAND"

Transkriptio

1 KUOPIO CAPITAL OF LAKELAND

2 VAIKUTUSALUE JA SAAVUTETTAVUUS

3 H/ 90KM ETÄISYYDELLÄ asukasta työpaikkaa petipaikkaa 2H / 160KM ETÄISYYDELLÄ

4 VAIKUTUSALUEEN NOIN NELJÄ MILJOONAA MATKAILUTULO 2016 YLI MATKAILUYÖPYMISTÄ VUOSITTAIN Huom! Majoitustilastoissa ei näy rekisteröimätön majoitus, joka on esimerkiksi Tahkolla erittäin merkittävä (noin nelinkertainen rekisteröityyn majoitukseen nähden). MRD.

5 KUOPION KEHITYS 2000-LUVULLA

6 VÄKILUKU vuonna 2000 vuonna Vuosina Kuopion väkiluku kasvoi ilman kuntaliitoksia (+12 %). Kuntaliitosten kanssa kasvu oli :lla (36 %).

7 TYÖPAIKAT vuonna 2000 vuonna Työpaikkojen määrä kasvoi suhteessa eniten Kuopion seudulla Vuonna 2015 Kuopiossa oli noin 6000 yritystä.

8 VISIO 2025 Kuopio on asukkaan elävä ja kansainvälinen yliopistokaupunki, jossaon vahva yhdessä tekemisen henki. Vahva kärkikaupunkien suunnannäyttäjä sekä kestävän talouden rakentaja. Kehittynyt, kansainvälinen ja monipuolinen elinkeinoelämä. Korkeatasoisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan keskittymä.

9 KUOPION KÄRKIHANKKEET

10 MILJARDIA EUROA Uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja palveluja, hyvinvointia ja elämänlaatua asukasta työpaikkaa opiskelijaa

11 HANKKEET KUNTOLAAKSO- HATSALA FINNPULP BIOTUOTETEHDAS 1.4 mrd työpaikkaa TAHKON MATKAILU- ALUEEN KEHITTÄMINEN 400 milj asukasta ASEMANSEUTU SISÄÄNKÄYNTI KUOPIOON SAVILAHTI TULEVAISUUDEN KAUPUNGINOSA 1,5 mrd työpaikkaa opiskelijaa asukasta SAIRAALAKATU 120 milj. 800 asukasta 210 milj asukasta työpaikkaa MÖLYMÄKI 500 milj asukasta KUOPIONLAHTI ARKKITEHTUURIN HELMI JA TAIDEKAMPUS 130 milj. 600 opiskelijaa asukasta Kartta: Bing

12 SAVILAHTI työpaikkaa opiskelijaa asukasta 1.5 mrd. euron hanke, 2020-luvun aikana. 34,000 toimijaa. Asumisen, oppimisen, ja työpaikkojen keskittymä. Toteutus alkanut ja oppilaitosten sijoitussuunnitelmapäätös tehty. Seuraaavaksi alkaa asemakaavoitus.

13 EVOLUUTIO-JULKISIVUTAIDETEOS: PARTANEN & LAMUSUO OY FINNHEALTH KANSAINVÄLINEN TERVEYSMATKAILUHANKE

14 Aasia-matkailun kansainvälistysmishanke 2017 Vuonna 2016 Kiinan tasavalta palkitsi ensimmäisenä suomalaiskaupunkina Kuopion ja Shanghai Pudongin välisen ystävyyskaupunkisuhteen China International Friendship-City Exchange and Cooperation Award -palkinnolla. Kuopiolla on monitasoista yhteistyötä kulttuurin, opetuksen, korkeakoulutuksen ja yritystoiminnan saralla. Yhteistyö ulottuu vuonna 2017 myös matkailuun liittyen Lakelandalueen tuotteistamiseen kiinalaisille matkailijoille.

15 BUSINESS

16 ELINKEINOELÄMÄ POHJOIS-SAVOSSA Maakuntien välisessä vertailussa Pohjois-Savo on maan kärkijoukossa. +1% +3,5% Kasvua 2015 (Suomi -1%) Kasvua 2016 (Suomi +2,4%) Kokonaisliikevaihto n. 10 mrd. Lähteet: Tilastokeskus, Aluetalouskatsaus kevät 2016, Pohjois-Savon liitto ja

17 ELINKEINOELÄMÄ POHJOIS-SAVOSSA Viennin osuus n. 1,7 mrd +3% +3,7% Kasvua 2015 (Suomi -3%) Kasvua 2016 (Suomi -0,6%) Työllinen työvoima 2015: Kasvun vetureina koneteollisuus, rakentaminen, kauppa, kuljetusala ja matkailu Lähteet: Tilastokeskus, Aluetalouskatsaus kevät 2016, Pohjois-Savon liitto ja

18 YRITYSUUTISIA KUOPION ALUEELLA Kuopioon suunnitteilla oleva Finnpulpin jättisellutehdas sai ympäristöluvan huhtikuussa Investoinnin arvo 1,4 mrd.. Japanilainen pörssiyhtiö WDB Holdings osti maaliskuussa 2017 kuopiolaisen lääkealan palveluyrityksen Medfiles Oy:n ja perustaa Euroopan toimintojen keskuksensa Kuopioon. Stora Enso investoi 110 milj milj. Varkauden tehtaaseen. Yhtiö muunsi hienopaperikoneen aaltopahvin raaka-ainetta tuottavaksi linjaksi ja käynnistää puisten rakennuselementtien tuotantolinjan. Riikinnevan jätevoimala on valmistumassa Leppävirralle. Investoinnin arvo 120 milj.. Ponsse ennätyksellisessä kasvussa, liikevaihto n. 517 milj. kasvoi %. Lapland Hotels suunnittelee Kuopioon uutta kongressihotellia. Japanilainen Sumitomo osti Amec Foster Wheelerin voimalatuotannon. Kauppaan kuuluu myös Varkauden yksikkö, n. 400 hlö. Kuopion tiedepuiston yli 200 yritystä työllistävät jo n henkilöä. Valio investoi Lapinlahdelle 80 milj.. Suurin osa tuotannosta menee vientiin. Andritz toimittaa maailman suurimman soodakattilan Varkaudesta. Tilauksen arvo 120 milj.. Yara investoi vuonna 2016 Siilinjärven toimipaikkaan yhteensä noin 110 milj..

19 FINNPULP Suomalaislähtöinen Finnpulp Oy valmistelee megaluokan havusellutehtaan rakentamista Kuopioon. - ympäristölupa myönnetty huhtikuussa investointipäätös 2018 lopussa - generoi seudulle muuta liiketoimintaa ja kansainvälisten yhteyksien kysyntää - hyvin merkittävä viennin lisäys Pohjois-Savoon - noin 1500 työpaikkaa Pohjois-Savoon - rakennusaikainen työllistävyys 5700 htv - valmiin biotuotetehtaan välitön työllisyysvaikutus Pohjois-Savossa on uutta vakituista työpaikkaa ja koko valtakunnallisen arvoketjussa 3 400

20 MATKAILU JA TAPAHTUMAT

21 VISIO 2025 Suomen nopeimmin kehittyvä kokous-, tapahtuma- ja matkailualue. Painopistealueet ja kehittämishankkeet matkalla visioon Sähköiset kanavat Kuopio Convention Bureau perustetaan DMC-toiminta alkaa alueella Saavutettavuus Kansainvälisyys Resurssien varmistaminen Uudet verkostot ja kumppanuudet Uudet tapahtumat

22 KUOPION JA TAHKON MATKAILU VAHVASSA KASVUSSA VUONNA 2016 KUOPIOSSA +4,6% TAHKOLLA +18,2% Kokonaismatkailijamäärä n /v

23 Vaikutusalueen tärkeimpiä TAPAHTUMIA Neste Rally Finland Ampumahiihdon maailmancup Kontiolahti Savonlinnan oopperajuhlat Ilosaarirock Mikkelin musiikkijuhlat Sulkavan soutu Wife Carrying World Championships Kuopio Tanssii ja Soi Tahko MTB Finland Ice Marathon Siilifolk

24 Vaikutusalueen kiinnostavimpia MATKAKOHTEITA Tahko Koli Vuokatti Järvi-Sydän Himos Punkaharju Ruunaa

KUOPIO CAPITAL OF LAKELAND

KUOPIO CAPITAL OF LAKELAND KUOPIO CAPITAL OF LAKELAND KUOPIO 2030 HYVÄN ELÄMÄN PÄÄKAUPUNKI Terveyttä, elinvoimaa ja arjen rikkautta Kestävästi kasvava miljoonan ihmisen keskus 200 000 asukasta vuonna 2040 Uudistuva ja kansainvälinen

Lisätiedot

1H/ 90 KM asukasta ETÄISYYDELLÄ työpaikkaa petipaikkaa 2H/ 160 KM ETÄISYYDELLÄ

1H/ 90 KM asukasta ETÄISYYDELLÄ työpaikkaa petipaikkaa 2H/ 160 KM ETÄISYYDELLÄ 840.000 asukasta 1H/ 90 KM ETÄISYYDELLÄ 310.000 työpaikkaa 55.000 petipaikkaa 2H/ 160 KM ETÄISYYDELLÄ KUOPIO FAKTAT & LUVUT Merkittävin kesämökkikunta (10 700) Yksi parhaimmista ympäristöistä lapsille

Lisätiedot

VIITOSTIE Itä-Suomen ykkösväylä

VIITOSTIE Itä-Suomen ykkösväylä VIITOSTIE Itä-Suomen ykkösväylä Valtiovarainvaliokunnan liikennejaos vierailulla Kuopiossa 15.8.2018 Silja Huhtiniemi, Kuopion alueen kauppakamari ja Viitostie ry Ylimaakunnalinen selvitys Viitostiestä

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA.

Tulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA. Tulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA www.savilahti.com / @savilahtikuopio KUOPIO FAKTAT & LUVUT ASUMINEN Merkittävin 4. PARAS KAUPUNKI ASUA 77 % kesämökkikunta ihmisistä elää (10

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto 15.08.2018 Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen Missio Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän kasvun ja hyvän elämän. Missio kertoo tiivistetysti Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Innovaatioekosysteemit elinvoiman ytimessä. Case Kuopio: Kuopio Health ekosysteemi oppilaitosten, kaupungin ja yrittäjien osuuskuntana

Innovaatioekosysteemit elinvoiman ytimessä. Case Kuopio: Kuopio Health ekosysteemi oppilaitosten, kaupungin ja yrittäjien osuuskuntana Innovaatioekosysteemit elinvoiman ytimessä Case Kuopio: Kuopio Health ekosysteemi oppilaitosten, kaupungin ja yrittäjien osuuskuntana Arto Holopainen Innovaatiopäällikkö Strategia ja kehittäminen Kuopion

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

Kuopio. Kuopio luo tulevaa torstai Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

Kuopio. Kuopio luo tulevaa torstai Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kuopio Kuopio uo tuevaa torstai 19.1.2017 Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Ennätykseiset kasvun vuodet - Muuttovoittoa ja työpaikkakehitystä PARAS kasvuympäristö apsie Mieikuvatekijät 2016 TALOUSTUTKIMUS,

Lisätiedot

VIITOSTIE Itä-Suomen ykkösväylä Syyskuu 2018

VIITOSTIE Itä-Suomen ykkösväylä Syyskuu 2018 VIITOSTIE Itä-Suomen ykkösväylä Syyskuu 2018 VIITOSTIE Itä- Suomen ykkösväylä Viitostie lyhyesti Ydinviestit Johdanto Viitostiekäytävä - kehitys 2010-luvulla - taustaa viitostiestä - valtatien liikennemääristä

Lisätiedot

Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä

Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä 7.3.2016 7.3.2016 Mikko Manka Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Selvityksen tausta Tilaajana Linnan

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

TAHKO ACTION PLAN. 1. Markkinointi. 2. Tapahtumat. 3. Harrasteet ja tekemiset. Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen:

TAHKO ACTION PLAN. 1. Markkinointi. 2. Tapahtumat. 3. Harrasteet ja tekemiset. Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen: TAHKO ACTION PLAN Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen: 1. Markkinointi Tahkon yhteismarkkinoinnista vastaa Kuopio-Tahko markkinointi Oy. Yhtiön vuotuinen markkinointibudjetti

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys

Lisätiedot

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, Saimaalla, avautuu metsien rauha ja järviluonnon monet kasvot. Suomalaisuutta aidoimmillaan. Saimaa on ollut myötätuulessapaljon

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma kommentit Paula Qvick suunnittelujohtaja Yritysjohtajien vetoomus: Itä-Suomen saavutettavuutta on välttämätöntä parantaa - valtion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki matkailun kansainvälistäjänä, uusi organisoituminen, Aasian matkailun merkitys

Kuopion kaupunki matkailun kansainvälistäjänä, uusi organisoituminen, Aasian matkailun merkitys Kuopion kaupunki matkailun kansainvälistäjänä, uusi organisoituminen, Aasian matkailun merkitys KUOPIO TANSSII JA SOI, Il Posto, Kuva: Soile Nevalainen 16.11.2016 Markkinointijohtaja Kirsi Soininen Kuopion

Lisätiedot

Mistä kasvu tulee. Rautalankamalli Itä- ja Keski-Suomen talouteen. Marko Korhonen

Mistä kasvu tulee. Rautalankamalli Itä- ja Keski-Suomen talouteen. Marko Korhonen Mistä kasvu tulee Rautalankamalli Itä- ja Keski-Suomen talouteen Marko Korhonen Pohjois-Savon maakuntasuunnitelma 2030 hyv.11.11.2013 Taloutta uudistavat tieteen, teknologian ja yritystoiminnan innovaatiokärjet

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys

Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 6.10.2016 10.10.2016 Page 1 Sisällys Taustaa Matkailun merkitys Matkailuinvestoinnin vaikutusmekanismit Case-esimerkit

Lisätiedot

Kasvuyritykset Etelä-Savossa

Kasvuyritykset Etelä-Savossa Kasvuyritykset Etelä-Savossa Tilastoilla kuvataan henkilöstön kasvuun perustuvia kasvuyrityksiä Lähde: Tilastokeskus Kasvukaudet: -, -5 ja -6 Keskimääräinen vuosikasvu väh %, % ja % Kasvujakson alun henkilöstömäärä

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja

ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA Paula Qvick, suunnittelujohtaja Itä-Suomen*) profiili (%-osuus koko maasta) Marjantuotanto Vesistöala (makeaa vettä) Puuston vuotuinen kasvu Naudanlihantuotanto Maidontuotanto

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

KUOPIO 2030 Luonnos Versio 1.4

KUOPIO 2030 Luonnos Versio 1.4 2030 Luonnos 3.11.2017 Versio 1.4 Strategialuonnoksen muodostuminen Suunnitelman hyväksyminen kjjory 14.2. ja kh 27.2. Toimintaympäristöanalyysi ja muutosajurit Konsernipäivä 29.8. #Kuopio2040 seminaari

Lisätiedot

Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä)

Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä) 1 Matkailu Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä) 300000 250000 200000 150000 Kotimaiset Ulkomaiset ilman Venäjää Venäjä 100000 50000 0 2010 2011 2012

Lisätiedot

Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Liikenne Teollisuus A Tie, rautatie, vesi, lento, tieto palvelu,

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy KUVIA 1950-LUVULTA - MILLAINEN ON KUVA TULEVAISUUDESTA? http://suomenmuseotonline.fi/ ja Kuljetusliike

Lisätiedot

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa 17.11.2017 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi #visitrovaniemi #rovaniemi @visitrovaniemi @SannaRovaniemi Visit Rovaniemi DMO, Destination

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

MITÄ TEOLLISUUDEN KULJETUKSET ODOTTAVAT TIESTÖLTÄ?

MITÄ TEOLLISUUDEN KULJETUKSET ODOTTAVAT TIESTÖLTÄ? MITÄ TEOLLISUUDEN KULJETUKSET ODOTTAVAT TIESTÖLTÄ? Tiet ja teollisuus seminaari, Jyväskylä 10.5.2017 Outi Nietola, Metsäteollisuus ry METSÄTEOLLISUUDEN TOIMIPAIKAT JA TIESTÖN KÄYTTÖ SUOMESSA Kuljetukset

Lisätiedot

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikat 2010 2014 Muutokset 5 vuodessa: Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikkojen määrä kasvoi 960:llä. Työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla 860:llä ja kunnalla 740:llä. Valtion

Lisätiedot

Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys:

Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys: Pohjois-Savon EBC-hankkeen tausta Ympäristö- ja bioenergia-ala Pohjois- Savossa Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys: Kuinka saadaan perustettua uusia ympäristöalan yrityksiä ja miten jo

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMIA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN JA TIENPITOON

METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMIA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN JA TIENPITOON METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMIA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN JA TIENPITOON Keski-Suomen liikennefoorumi, Jyväskylä 9.11.2017 Outi Nietola, Metsäteollisuus ry METSÄTEOLLISUUS MERKITTÄVÄ TIEVERKON KÄYTTÄJÄ Kuljetukset

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsä Groupin biotuotetehdas Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsäteollisuuden suurin investointi Suomessa Investoinnin arvo 1,2 mrd. euroa Sellun vuosituotanto 1,3 milj. tonnia (nykyisin

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset. Pirkanmaan. maakunta

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset. Pirkanmaan. maakunta Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Pirkanmaan maakunta Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA / Katri Hiltunen

KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA / Katri Hiltunen KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA 13.12.2017 / Katri Hiltunen 1 KUOPION VÄESTÖNLISÄYS Vehmersalmi 2005 Kuntaliitokset yht. + 20 000 asukasta Karttula

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Yhdistää puoli Suomea

Yhdistää puoli Suomea 1 Yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA Itärata yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA 3 Itärata puoli Suomea liikkeellä Vetovoimaa ja elinvoimaa

Lisätiedot

Matkailun merkitys Lapissa LME:n talviseminaari Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto

Matkailun merkitys Lapissa LME:n talviseminaari Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto Matkailun merkitys Lapissa LME:n talviseminaari 2.2.2016 Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto Lähde: Lapin matkailun maankäyttöstrategia 2040 Lapin matkailun menestystarina Matkailuklusteri Lapissa

Lisätiedot

Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä. Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous Maakuntajohtaja Marko Korhonen

Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä. Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous Maakuntajohtaja Marko Korhonen Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous 13.2.2018 Maakuntajohtaja Marko Korhonen TALOUDEN, VÄESTÖN JA HYVINVOINNIN TUNNUSLUKUJA Aluetalous on kehittynyt Pohjois-Savossa

Lisätiedot

Halutuin.

Halutuin. Halutuin. www.levi.fi Alueellinen yhteistyö matkailussa Levillä Levin historiaa Ensimmäinen hiihtohissi vuonna 1964 Ensimmäinen hotelli vuonna 1981, Hotelli Levitunturi Kittilän lentokenttä vuonna 1982

Lisätiedot

Vaasan seudun tavoitteet 2019

Vaasan seudun tavoitteet 2019 Vaasan seudun tavoitteet 2019 Neljä kivijalkaa Elinkeinoelämän voima Seudullinen saavutettavuus Osaaminen Asuminen ja matkailu Elinkeinoelämän voima 3 EnergyVaasa ja sen kansallisen merkityksen tunnistaminen

Lisätiedot

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta Liisa Mäenpää Finnish Lapland Tourist Board ry Finnish Lapland Tourist Board ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME) on perustettu syksyllä 2010.

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja TEOLLISUUS KÄYTTI PUUTA 63,9 MILJOONAA KUUTIOTA VUONNA 2014 Raakapuun lisäksi teollisuus käytti sivutuotteena syntyvää

Lisätiedot

MATKAILU. KasvuKraft 13.3.2014 Jukka Punamäki Länsi-Uudenmaan matkailun aluekoordinaattori Uudenmaan liitto / Novago Yrityskehitys

MATKAILU. KasvuKraft 13.3.2014 Jukka Punamäki Länsi-Uudenmaan matkailun aluekoordinaattori Uudenmaan liitto / Novago Yrityskehitys MATKAILU KasvuKraft 13.3.2014 Jukka Punamäki Länsi-Uudenmaan matkailun aluekoordinaattori Uudenmaan liitto / Novago Yrityskehitys Globaali matkailu 1950 25 miljoonaa kansainvälistä saapumista 2012 1 miljardi

Lisätiedot

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen

Lisätiedot

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä 2.12.2013 Porvoo Nina Vesterinen Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista Kansainvälisten matkailijoiden saapumisia ( Vuonna 2030: Maapallolla

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Asiantuntija Lasse Ala-Kojola 21.8.2008 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista

Lisätiedot

Tampereen Messut Oy:n järjestämät messutapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017

Tampereen Messut Oy:n järjestämät messutapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017 Tampereen Messut Oy:n järjestämät messutapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017 8.12.2017, KTT Teemu Moilanen, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu ISBN 978-952-7225-77-6 Tapahtuman taloudellisten vaikutusten arviointi

Lisätiedot

Arvioinnin lähtökohdat

Arvioinnin lähtökohdat Maakuntaohjelman 2014-2017 kehittämistavoitteiden toteutumisen ja vaikuttavuuden arviointi: - Pohjois-Savon aluetalouden kehityksen, - kehittämis- ja yritysrahoituksen kohdentumisen ja - pk-yritysten kehittämisavustusten

Lisätiedot

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ Stora Enson päätettyä sulkea Kiteen sahan valtioneuvostolle esitetään Keski-Karjalan nimeämistä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosille 2020-2022.

Lisätiedot

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Missio & visio Missio Johtaa ja toteuttaa maakunnan matkailumarkkinointia yhteismarkkinoinnin perusperiaatteiden mukaisesti (kotimaa ja kv) Visio Suomen suosituin

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015 pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 9.9.15 Kohti neljättä taantumavuotta kulutusvetoinen kasvu ei tartu investointituotteita vievään Suomeen Päätoimialojen

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 23.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Elinkeinoelämän näkymät ja kuulumiset Oulun talousalueella

Elinkeinoelämän näkymät ja kuulumiset Oulun talousalueella Yrittäjyystietoutta Oulun kaupunginvaltuutetuille Elinkeinoelämän näkymät ja kuulumiset Oulun talousalueella 12.10.2017 Oulun kauppakamari Jari P. Tuovinen, toimitusjohtaja Kuinka paljon työpaikkoja on

Lisätiedot

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus toimeenpanon tilanne 30.09.2018 Juha Ikäheimo Eija Äärilä #maatinki #maaseutufi Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat

Lisätiedot

KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA

KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA 29.3.2019 KAUPUNKISTRATEGIA 2030 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS LÄHTÖKOHTA RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016 Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2016 Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri palveluihin

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Visio Seurantaryhmä: Lentoliikenne tukee Suomen talouden kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia sekä maamme kilpailukykyä.

Lisätiedot

Matkailulla on hyvät kasvuedellytykset: Tartutaan niihin strategisella ohjelmalla

Matkailulla on hyvät kasvuedellytykset: Tartutaan niihin strategisella ohjelmalla Matkailulla on hyvät kasvuedellytykset: Tartutaan niihin strategisella ohjelmalla 3 matkailuviestiämme Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista ja sillä on kasvuedellytyksiä Suomessa Suomi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1924/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1924/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2019 1 (1) 110 Asianro 1924/02.05.02.00/2019 Yrityspalvelun esitys (Lakeland 2)-hankkeen rahoituksesta (EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma)

Lisätiedot

Finnpulp-hankkeen aluetalousvaikutukset

Finnpulp-hankkeen aluetalousvaikutukset Finnpulp-hankkeen aluetalousvaikutukset Finnpulp-biotuotetehdas käyttää puuraaka-ainetta 6,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tehdas tuottaa havusellun lisäksi biosähköä valtakunnan verkkoon vuodessa yhden

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

Matkailu / Työ- ja elinkeinojaosto

Matkailu / Työ- ja elinkeinojaosto Matkailu / Työ- ja elinkeinojaosto 26.10.2016 - Julkinen tuki matkailun edistämiseen. Tuen muutokset ja niiden vaikutukset. - Matkailun edistämisen kehittämistoimien vaikuttavuus ja vaikuttavuutta heikentävät

Lisätiedot

Etelä-Savon ELY-keskus, MA

Etelä-Savon ELY-keskus, MA Majoitus- ja ravitsemistoimialan yritysten kehitys Etelä-Savossa seutukunnittain vuosina 21-216, yöpymisvuorokaudet 21-218 (kuu) Lähde: Tilastokeskus, Toimialoittainen yritystietopalvelu, Majoitustilasto

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

ELY-keskukset kasvua rakentamassa Kalevi Pölönen

ELY-keskukset kasvua rakentamassa Kalevi Pölönen ELY-keskukset kasvua rakentamassa 2015 26.1.2016 ELY-keskus vuoden 2015 tulokset Ohjelma 1. Avaus, Pekka Häkkinen 2. Suomi/Itä-Suomi yritysrahoitus ja kehittämisrahoitus, 3. Maakunnalliset osuudet Joensuu,

Lisätiedot

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Luova talous kasvava talouden sektori Kulutustutkimusten mukaan kulttuurin talous ollut 1980-luvulta lähtien Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

YRITYSRAHOITUSKATSAUS

YRITYSRAHOITUSKATSAUS YRITYSRAHOITUSKATSAUS Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Eija Pihlaja ELY-KESKUS Avustuksia pk-yritysten kehittämiseen Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014), asetus 716/2014

Lisätiedot

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013 Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Tähän katsaukseen on koottu tietoa Etelä Savon maatilojen harjoittamasta majoitustoiminnasta

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja 2030 - järjestöjen yhteishanke Hankekokonaisuuden tarkoitus Tarkastella liikenneverkon kehittämistarpeita erityisesti talouden, elinkeinoelämän ja yhdyskuntarakenteen näkökulmista.

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara 22.4.2015 Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakuntasuunnitelman 2030 ja -ohjelman 2014-2017 toimintalinjat Pohjois-Savon

Lisätiedot

MATKAILU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA; Eurot, yritykset, matkailijat. Toimialaraportti 2002-2008

MATKAILU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA; Eurot, yritykset, matkailijat. Toimialaraportti 2002-2008 MATKAILU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA; Eurot, yritykset, matkailijat Toimialaraportti 2002-2008 Culminatum Innovation ja Haaga-Perho tutkimuspalvelut Sivu 1 Pääkaupunkiseudun matkailuklusterin toimialan määrittely

Lisätiedot

Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Lasse Oksanen / XXXXX

Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Lasse Oksanen / XXXXX Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 26.10.2016 Lasse Oksanen / XXXXX Yara Suomessa ja Savossa 26.10.2016 Lasse Oksanen / XXXXX Yara Suomessa Kolme tuotantolaitosta: Siilinjärvi,

Lisätiedot

Lapin matkailu kasvaa Sakkaako saavutettavuus? Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto

Lapin matkailu kasvaa Sakkaako saavutettavuus? Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto 1 Lapin matkailu kasvaa Sakkaako saavutettavuus? Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto Esityksen sisältö Matkailun merkitys Lapin matkailun kehitys ja tavoitteet Lentoliikenteen merkitys matkailulle

Lisätiedot

Ajankohtaista Kuopion hyvinvointityöstä

Ajankohtaista Kuopion hyvinvointityöstä Ajankohtaista Kuopion hyvinvointityöstä HYMY- workshop Tampereella 31.8.2018 Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas Kuopiossa tapahtuu Sisältö Kohti hyvinvoinnin pääkaupunkia, Kuopion uusi strategia

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot