Kuinka hoidan kotimaan asiani ulkomailla? Asiaa internetistä, tietoliikenteestä ja televisiosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuinka hoidan kotimaan asiani ulkomailla? Asiaa internetistä, tietoliikenteestä ja televisiosta"

Transkriptio

1 Kuinka hoidan kotimaan asiani ulkomailla? Asiaa internetistä, tietoliikenteestä ja televisiosta Martti Palomäen esitelmä Alanyan suomalaiset ry:n kuukausitapaamisessa Muuttaminen tai pidempiaikainen matkustaminen ulkomaille tuottaa aina erilaisia järjestelyjä hoitaa asiansa kotimaassa. Muuttajalle jää siteitä kuten asunto ja siihen liittyvät velvoitteet. Vaikka asuntoa ei olisikaan, on siteiden säilyttämiseksi oltava ainakin osoite ja siihen ei käy Poste Restante. Siteiden hoitamiseksi on aina oltava myös yhteydenpitokanavat kunnossa. On verotoimistoa, kelaa, pankkia, postia jne. Tiedonsaanti kotimaan asioista ei aina ole helppoa. Radiolähetykset on lopetettu kaukomaille jo vuosia sitten eikä television satelliittilähetykset yllä muualle kuin keskeiseen Eurooppaan. Pidempiaikaisen muuton ongelmia ovat erityisesti laskujen ja postin ohjaaminen niin, että maksajalle ei tule ongelmia maksuviivästysten takia. Veroilmoitukset on tehtävä ajallaan, mikäli kotimaassa on yritystoimintaa tai vaikka omakotitalo tai metsätilakiinteistö. talonomistajilla on ongelmana talvikauden poikkeavat olosuhteet, lämmitys ja lumityöt sekä turvajärjestelyt varkauksien varalta. Yhteydenpitoa siis tarvitaan kotimaahan. Siinä tulee valittavaksi nopeus, tietojen turvallisuus, vuorovaikutteisuus jne. Laskujen maksaminen Laskujen hoitaminen on suomalaisille perusvakava asia. Suomassa myös karhutaan laskut tehokkaasti eikä viivästyksissä voi välttyä viivästyskoroilta. Siitä pitää huolen yhteiskunnan hyvin järjestäytynyt perintätoimi. Lisäksi monet yritykset ovat ulkoistaneet perinnän, jolloin puhelu laskuttajallekaan ei auta. Monet sellaiset yritykset, jotka laskuttavat useita kertoja vuodessa kuten vesilaitos, sähkölaitos ja puhelinoperaattori, ovat kauan tarjonneet suoraveloitussopimusta. Tämä on sovittava oman pankin kanssa. Ongelmaksi muodostuu tilanteen muuttuminen kuten asunnon vaihto. Tällöin siirtymäaikana tulee muistaa purkaa tällaiset sopimukset. Toistuvaissuorituksella tarkoitetaan saman rahasumman maksamista säännöllisin välein kuten vuokran- tai vastikkeenmaksu. Jälleen ongelmia tulee hetkellä, jolloin maksu muuttuu. Pankki lopettaa vanhan maksun maksamisen sovittuna määräaikana ja uusi ei ala, jos uutta sopimusta ei ole tehty. Pankit vaativat yleensä henkilökohtaisen käynnin konttorissa. Pankkien kanssa asioidessa kannattaa muistaa, että isot laskut vaativat vielä erillisen varmentamisen joko puhelimella tai tekstiviestillä (SMS). Aina ei myöskään voi turvautua sukulaisiin tai tuttaviin, mutta jos sellainen on käytettävissä, voi hän käydä tarkistamassa postilaatikon ja lähettää tarvittavan postin kirjepostina tai internetissä. Kaverin jalkatyö helpottuu, jos hänelle voi tehdä osoitteen muutoksen. Jos sopiva ja halukas kaveri tai sukulainen löytyy, on postin kääntäminen hänelle varsin helppo tapahtuma eikä maksa kuin muutaman kymmen euroa. Kääntäminen tapahtuu postissa täyttämällä lomakkeen ja maksamalla säädetyn maksun.

2 Uuden osoitteen tunnukseksi tulee c/o Matti Meikäläinen. Maksu on riippuvainen siirron kestosta. Vaihtoehtoisesti osoitteen kääntämisen voi tehdä Postin internesivuilla. Tällöin on oltava maksumahdollisuus oman pankin internetkonttorissa eli verkkopankissa. Kaverin kanssa tulee sopia tapa, miten tärkeä posti siirretään itselle. Jos kaukomailla on kiinteä osoite, voi tärkeän postin lähettää edelleen postitse. Ongelma onkin silloin, jos kiinteä osoite puuttuu. Ratkaisuna on internet. Kaverin kanssa on silloin sovittava postin avaamisesta ja tärkeiden papereiden skannaamisesta sähköiseen muotoon. Samalla on sovittava yhteisestä tiedostomuodosta, joksi kannattaa valita pdf. Silloin tiedosto on muotoa tiedostonimi.pdf. Pdf-dokumentti on hyvin yleinen tiedostomuoto, jonka etuna on lisäksi se, että vastaanottaja ei kykene muuttamaan sen sisältöä. Lähettäminen on sujuvinta sähköpostin liitetiedostona. Pdf-dokumentin voi tuottaa eri tavoilla. Uusissa monitoimitulostimissa on usein valikko, josta voi skannatessa valita mitä tiedostomuotoa tuotetaan tietokokoneen tiedostoon. Skannauksen tulos ohjataan usein kansioon "Omat skannaukset" (My Scans), joka on ainakin Windows-käyttöjärjestelmässä oletuksena. Jos käytössä on vanhempi tulostin/skanneri, on skannausdokumentti syytä avata jossakin kuvankäsittelyohjelmassa kuten Adobe Photoshop tai IrfanWiew. Näiden avulla on mahdollista muuttaa kuvan vaatimaa datatilavuutta, jotta se siirtyisi häiriöttä sähköpostin liitteenä ja samalla tallentaa dokumentti.pdf-muotoon. Muutkin tiedostomuodot ovat mahdollisia kuten.jpg, mutta tätä muotoa vastaanottaja voi muokata. Useimmilla yrityksillä on mahdollisuus paperittomaan laskutukseen, e-laskuun. Tämä edellyttää pääsyä internetiin, jotta voi kytkeytyä laskuttajan nettisivuille katsomaan omia laskuja. Laskuttajan sivuille pääsyn ehtona on rekisteröityminen e-laskupalveluun. Näin saadaan laskut tiedoksi ja ne voidaan maksaa ulkomailla pankissa tai internetin kautta omassa verkkopankissa. Ongelmaksi muodostuu tarve käydä säännöllisesti kaikkien e- laskuttajien sivuilla. Suomen Postilla on myös internetpalvelu NetPosti. Tällöin postin saaja rekisteröityy postin palveluun ja valitsee Postin lähettäjäluettelosta ne yhtiöt, joiden postin haluaa tulevan NetPostin kautta. Tätä kautta voi laskujen lisäksi vastaanottaa myös muutakin kirjepostia. NetPosti -palvelu hoitaa postin skannaamisen tai e-postin vastaanottamisen ja tallettaa ne oman palvelimensa vastaanottajan lokeroon. Postin saaja saa tiedon saapuneesta postista sähköpostitiedotteena, joten saapuva posti ei unohdu, jos käy säännöllisesti sähköpostilaatikollaan. Asunnon turvallisuus ja huolto Ulkomailla ajoittain asuva on aina ainakin kahden osavuosiasunnon haltijana. Osavuosiasunto on murtoriskimpi kuin kokovuotinen asunto. Asunnon käyttämättömyys näkyy tarkkailijalle aina jotenkin. Kerrostaloasunnon eteiseen kertyy ainakin ilmaisjakelupostia, vaikka muu posti olisikin käännettynä muualle. Asiaa auttaa vähän ilmaisjakelun kieltäminen postiluukussa, mutta ei täydelleen. Mahdollinen murtautuja näkee postimäärän postiluukun kautta varsipeilin avulla. Pientalo on osavuosiasuntona kaikkina vuodenaikoina haavoittuva. Kesällä ruoho kasvaa ja talvella jäniksenjäljet lumessa ja lumitöiden laiminlyönti paljastavat asumattomuuden. On sovittava taas tutun kanssa talonmiespalvelusta ja vartioinnista, eli miten pitää talo asutun näköisenä. Tämä tarkoittaa ruohonleikkausta, lumien luontia katolta, lämmityksestä huolehtimista, pihan lumitöiden tekemistä ja postilaatikon tyhjennystä. Muuta ratkaisua ei ole.

3 Tietoteknisen varustuksen tarve Lyhytkestoinen ulkomaanmatka ei postia tarvitse. Puhelimella voi hoitaa kiireisimmät asiat. Monissa ulkomaankohteissa postinkulkuun ei aina voi luottaa. Jos posti ei häviäkään, se saattaa viipyä matkalla kauan. Ja mikä tärkeintä, liikkuvalle matkustajalle ei ehdi muodostua tarpeeksi pysyvää osoitetta, johon postin voisi ohjata. Lankapuhelin, jos sellainen voidaan hankkia, on aina halvin vaihtoehto. Tämä edellyttää Turkissa oleskeluluvan hankkimista. Suomalaisen operaattorin kautta hankittu matkapuhelinliittymä on pääsääntöisesti varsin kallis yhteydenpitotapa. Ulkomailta soitettaessa vaikka tutulleen samaan maahan tulee kalliiksi siksi, että puhelu ohjautuu Suomen kautta, jolloin verkkovierailumaksuja tulee kahteen kertaan ja kulut jaetaan sekä soittajan, että vastaanottajan välillä. Tavallinen matkapuhelin on riittävä yhteydenpitolaite, jos oleskelu ei ole kovin pitkäkestoinen. Sillä voi puhua sekä liikennöidä tekstiviesteillä (SMS) eli lyhytsanomilla. Siihen voi myös hankkia esimaksetun puhelukortin (SIM) eli ns. prepaidkortin. Silloin kytkeydytään kohdemaan operaattorin verkkoon ja kahdenkertaista verkkovierailumaksua ei muodostu. Niin sanottu älypuhelin sallii puheluiden lisäksi yhteydenpidon internetin kautta, mutta pieni puhelimen kuvaruutu tekee hommasta kurkistelua, siis kuvan vierittämistä. Näissä on yleensä mukana kamera, jolloin erillisen kameran mukana kuljettamiseen ei ole suurta tarvetta. Tällä voi internetin kautta lukea sanomalehtiä, lähettää ja vastaanottaa sähköposteja, hoitaa pankkiasioita, puhua internetpuheluita, siis kaikkia niitä palveluja, joita on tarjolla kotimaassakin. Sormitietokoneet (tablettitietokoneet) ovat nimensä mukaisesti tietokoneita, joiden paino on alle kilon ja ruutu lähentelee paperiarkin kokoa, jolloin internetin selailu on jo varsin mukavaa. Käyttöliittymänä on useimmiten hipaisunäyttö, jonka avulla kuvaa vieritetään ja reunalla olevat valikot aktivoidaan. Oikeaa näppäimistöä ei ole, mutta kuvaruudulle valittavasta näppäimistökuvasta voi hoitaa viestien ja asiakirjojen kirjoittamisen. Joillakin näistä voi jopa soittaa. Kaukomatkaajan kumppani informaatioon ja asioiden hoitamiseen on internet. Sitä varten on opittava kuljettamaan mukanaan kelvollista päätelaitetta, joka on yleisimmin kannettava tietokone, lap-top eli läppäri. Kevyempikin kalusto, kuten sormitiekone käy, jos ei ole kohdepaikkakunnalla pidempiaikaista viipymistä. Kannettavalla tietokoneella voi tehdä kaiken tarvittavan, hoitaa internet(kuva)puheluita ja sähköposteja, lukea lehdet ja selata haluamiaan sivustoja. Samoin sillä voi hoitaa laskunsa ja katsoa internetin kautta televisiota. Jos ei ole hankkinut tulostinta, on ratkaisuna muistitikun käyttö ja nettikahvilassa pistäytyminen. Jos mukana ei ole sopivaa päätelaitetta, on vaihtoehtona ainakin kaupungeissa olevat nettikahvilat. Oman päätelaitteen valinta onkin tehtävä käytettävyyden, tarpeen, painon jne. tekijöiden perusteella. Yhteydenpito internetin kautta Tavanomaisin yhteydenpitoväline on sähköposti, . Sähköpostilaatikon ilmaisia tarjoajia on lukuisia. Avataan vain sopiva nimi postilaatikolle ja suositeltavaa on selkokielinen nimi eikä nimimerkki. On kovin ihmeellistä käyttää osoitteena keksittyä nimeä. Saattaa olla, että vastaanottajaa ei siitä tunnisteta, ja viesti siirretään tarkistamatta roskapostiin. Aivan sama koskee muita kanavia kuten Facebookia ja Skypeä. Kyllä

4 nimestä pitäisi voida johtaa ainakin nimen omistaja. Otetaan vertailtavaksi kirjeposti. Osoitteeksi kirjoitetaan vastaanottajan nimi, jotta posti menisi perille ja on hyvä tapa kirjoittaa kuoreen lähettäjän nimi, jotta kirje kyetään palauttamaan lähettäjälle, jos vastaanottajaa ei tavoiteta. Miksi ei tehtäisi samoin internetissä? Facebook ja muut keskustelupalstat ovat lähinnä tarkoitetut omien päiväkirjojen ja omien tapahtumien kertomiseksi tuttavilleen, ikään kuin kaukana olevien ystävien tapaamispaikka. Yhteydenpito tapahtuu kirjoittamalla, jota kirjoitusta ystäväpiiri pääsee lukemaan haluamallaan ajalla tai saman aikaisesti vuoronperään kirjoittamalla. Internetpuhelin, kuten Skype on ilmainen toiseen Skype-osoitteeseen. Siitä voi soittaa myös lankapuhelimiin ja matkapuhelimiin, mutta maksullisina, tosin hyvin edullisesti. Sillä voi muodostaa myös ryhmäpuheluja. Se on mukava yhteysväline, koska nopeaa yhteyttä käyttäen saadaan siirtymään myös reaaliaikaista liikkuvaa kuva. Tiedonsaanti internetin kautta Hankittaessa uusi tietokone sen mukana tulee käyttöjärjestelmä ja yleensä joku ns. hakukone. Näistä tunnetuimpia ovat Yahoo!, Google ja Bing. Hakukoneet seuraavat netin sivustoja automaattisesti ja noukkivat sieltä avainsanoja, joiden perusteella hakukoneen käyttäjä löytää helpommin etsimänsä asian. Haun voi aloittaa kirjoittamalla hakukenttään haettavan asian suomenkielisestä sanasta vartalon. Silloin suomenkielen taivutuspäätteet eivät sekoita konetta. Jos halutaan kaksi tai useampia hakusanoja täsmentämään haluttua asiaa, on sanat kirjoitettava välilyönnillä erotettuina. Silloin haun tuloksena on sivuja, joissa hakusanat sijaitsevat melko lähellä toisiaan tai ainakin samassa artikkelissa. Lainausmerkkien sisään asetetut sanat täytyy löytyä artikkelista juuri samoin kirjoitettuina. Tätä käytetään haettaessa jotakin tiettyä kirjaa tai ihmistä. Hakukoneiden mukava puoli on, että näissä on mahdollisuus käyttää myös kuvahakua. Tietopankit ovat taas toimitettuja tietosanakirjoja tai esimerkiksi Suomen lakikokoelma. Hakumenettely on pääsääntöisesti samankaltainen, mutta joissakin tietopankeissa saattaa olla erilaisten suodattimien käyttömahdollisuus. Hakusanat erotetaan tällöin esimerkiksi sanojen väliin kirjoitettavilla ns. operaattoreilla kuten AND, OR, NOT (suomeksi JA, TAI, EI) jne. JA-operaattori merkitsee, että molemmat hakusanat on oltava yhtaikaa artikkelissa. TAI-operaattori taas merkitsee, että jompikumpi tai molemmat hakusanoista ovat artikkelissa mukana ja EI-operaattorilla kielletään tietyn sanan esiintyminen. EIoperaattoria ei tietenkään kannata käyttää yksin, koska se ei tuo mitään uutta esiin. Päivän uutiset on helppo lukea nettisivuilta, mutta monet lehdet edellyttävät koko artikkeliin pääsemiseksi rekisteröitymisen lehden lukijaksi. Joillakin se on maksullinen, mutta useimmiten maksuton. Maksullisuus saattaa yleistyä, jos painetun lehden suosio laantuu. Asioiden hoitaminen internetin avulla Paljon jalkatyötä säästyy ja ympäristösaasteita vähentyy, kun asioi mahdollisimman paljon internetin kautta. Lähes kaikki suomalaiset virastot ja laitokset antavat mahdollisuuden asioida netin kautta. Silloin sieltä voidaan avata täytettävä lomake, täyttää se ruudulla,

5 tallentaa omaan koneeseen ja lähettää vastaanottajalle. Näin on esimerkiksi verotoimistoissa. Pankit ovat ottaneet käyttöön asiakkaalle annettavan tunnuksen ja salasanan, joita pääsääntöisesti ei voi muuttaa. Lisäksi laskujen maksamiseen ja tilinsä tarkastamiseen tulee siirtyä erillisen toisen tunnuksen kautta. Se on asiakkaalle annettava kortti, joka sisältää kullekin pankille ominaisen koodijärjestelmän. Pankkien varmennustapa toimii henkilön tunnistamiseksi ja samaa menetelmää käytetään esimerkiksi verkko-ostosten asiakastunnistamiseen. Suora nettiasiointi tulee aikaa myöden vielä helpottumaan, kun saadaan sähköinen allekirjoitus yleiseen käyttöön. Tämä laajenee myös liikkuviin päätelaitteisiin, jolloin henkilön tunnistus on kännykän SIM-kortille tallennetun salasanan kautta automaattisesti annettava vahvistus. Monet yritykset ovat siirtyneet sähköiseen laskujen lähettämiseen, jolloin nettikäyttäjän tulee rekisteröityä kyseisen yrityksen sivuilla. e-laskut tulee muistaa käydä katsomassa erikseen kunkin laskuttajan sivuilta, mutta postin välityspalvelusta tulee tieto sähköpostiin, kun uutta postia on tullut. Televisio katselu internetin kautta Internet soveltuu myös Suomen television katseluun, jos laajakaistan nopeus riittää. Tätä tarvitaan, jos satelliittiyhteys ei toimi. Tavanomainen (halpa) operaattorin tarjous langalliseen ADSL-yhteyteen on 1 Mbps (megabittiä sekunnissa). Jos tämän liikennevauhdin saisi käytettäväkseen tasaisena datavirtana, se riittäisi juuri ja juuri television katseluun. Mutta tuo ostettu nopeus on vain teoreettinen maksimi. Langallisessa yhteydessä hyvä estimaatti on puolet teoreettisesta ja langattomassa WLAN-yhteydessä kolmasosa. Matkapuhelinverkon kautta tapahtuva dataliikennenopeus vaihtelee vielä enemmän, koska verkko on tehty puheluja varten ja dataliikenne on ns. väistyvää liikennettä. Puheluilla on siis etuoikeus. Yle Areena ja AnywhereTV ovat lähetysaikaan sidottuja ja yhteys katkeilee, jos datanopeus ei riitä. Siirrettyä katselua tarjoaa TV Kaista. Siinä saa valita, mitkä ohjelmat halutaan katsoa, ne valitaan ja parin tunnin kuluttua oikeasta lähetysajasta ohjelma on katsottavissa kahden viikon ajan. Oma internetyhteys ei tarvitse silloin olla päällä, koska ohjelmat tallentuvat tarjoajan välityspalvelimille, joista ne syötetään katsottaessa internetin kautta omaan koneeseen. Tässäkin tapauksessa dataliikennenopeus ratkaisee, onko katselu katkotonta. Katkot eivät toisaalta haittaa niin paljon kuin suorissa lähetyksissä, koska katkokohtaan voidaan aina palata. Samoin voidaan siirtyä mainoksien ohi. Tietotekniset laitteet liitynnät ja ohjelmat Internetin hyödyntäminen vaatii aina hiukan perusvarustusta tietoteknisiin laitteisiin. Tarvitaan tietokone, pöytäkone tai kannettava ja tulostin, jotta voi dokumentoida tarvittavat asiakirjat. Jos television katselu tapahtuu internetin kautta, on hyvä olla datakaapeli ulkoisen näytön (television) kytkemiseksi tietokoneeseen. Tällöin riittää tietokoneeseen pienempikin näyttö. Tietokoneessa tulee olla dataa varten lähtöliitin joko analogiasignaalin RS232 (VGA-tasoinen kuva) tai digitaalisignaalin HDMI (XGA-tasoinen kuva) siirtämiseksi. Ulkoisen näytön tulee luonnollisesti kyetä vastaanottamaan tietokoneesta lähetettyä signaalia, joten siinä tulee olla vastaava liitin. Siksi ulkoinen televisiovastaanotin on oltava

6 yleensä litteä ns. taulutelevisio, koska vanhemmissa televisiovastaanottimissa datan vastaanottomahdollisuutta ei yleensä ole. Dataliikenneyhteyden luomiseksi on vaihtoehtoja. Hitain ja nopeudeltaan vaihtelevin on GSM-matkapuhelin tai vastaavaa verkkoa hyödyntävä erillinen päätelaite, ns. mokkula. Datanopus on riippuvainen operaattorin verkon valmiuksista, mutta on lähes aina kuitenkin verkon 2G-tasoa (toinen sukupolvi). Tässä teoreettinen maksiminopeus on 238 kbps (kilobittiä sekunnissa). 3G-tason nopeus on 380 kbps. Ja uusimman 4G-tason (LTE) nopeus on vähintään 2 Mbps. Langalliseen puhelinverkkoon saa modeemin nopeudeltaan 56 kbps, eikä se maksa ylimääräistä puhelinlaskun lisäksi. Varsinainen langallinen dataliikenne aikaansaadaan laajakaistamodeemilla (ADSL), joka sekin kytketään puhelinpistokkeeseen, mutta operaattorin kanssa on tehtävä dataliikennesopimus ja Turkissa siihen tarvitaan oleskelulupa. Tämän kuukausihinta on riippuvainen siitä, minkä teoreettisen maksiminopeuden haluaa. Aina ei kuitenkaan joka taloon saada nopeinta mahdollista sopimusta. Se riippuu siitä, onko kiinteä verkko ja sen välitinlaitteet sille alueelle riittävän hyvälaatuisia ja rajoittaako talon oma puhelinverkko maksiminopeutta. Joskus operaattori siirtää lähiyhteydet langattomalla WLAN-tukiasemalla. Puhelinverkon modeemi on toivottoman hidas, kuvia sisältävät sivustot latautuvat todella hitaasti ja palvelimen aikarajoitus (time-out) keskeyttää latauksen tavan takaa. Jos käyttäjälle riittää sähköposti, on tämä vaihtoehto edullisin mahdollinen. Dataliikenteestä ei tarvitse maksaa erikseen, vain puheluaika ratkaisee. Aikarajoituksen takia ei tahdo enää tällä päästä pankkiinkaan. 3G-valmiuden kännykällä ja vastaavalla mokkulalla GMSverkossa pärjää jo hyvin pankkiyhteyksissä ja Skype-puhelutkin menevät läpi, vaikka kuvayhteys joskus takerteleekin. Normaali internetsivujen selailu toimii oikein hyvin. Viisainta on kuitenkin tehdä operaattorin kanssa dataliikennesopimus siten, että se kattaa rajoittamattoman määrän dataa. Jos vuorokaudessa riittää muutama tunti netin käyttöön, kannattaa ottaa lyhennetyn ajan alennus. Langallinen laajakaista tai 4G-päätelaite (kännykkä tai mokkula) tarvitaan television katseluun, ja vauhtia pitää olla 2 4 Mbps. Jälkimmäistä tarvitaan, jos dataa jaetaan kotiverkossa langattomasti WLAN-tukiasemia käyttäen. Räiskintäpeleihin ei tämäkään vauhti riitä. Tietokonetta ostettaessa tulee päättää, mitä käyttöjärjestelmää haluaa käyttää ja myyjä asentaa siihen tilatun. Yleisin käyttöjärjestelmä on Widows. Koeteltu ja vakaa on Win Xp, mutta tätä ei enää päivitetä muuta kuin tietoturva-aukkojen osalta ja sekin päättyy vuonna Uusin Windows-käyttöjärjestelmä Win 7 tukee 64 bittistä väyläleveyttä joskin sen saa myös varhaisempaan 32 bittiseen koneeseen. On muistettava, että jos konevalinnassa on siirtynyt 64 bittiseen, vanhat 32 bitin sovellusohjelmat eivät enää toimi siinä. Ne on joko päivitettävä tai ostettava uudestaan. Toinen vaihtoehto on hankkia ammattitason käyttöjärjestelmä (Professional) ja ladata siihen Xp:n virtuaalinen käyttöjärjestelmä eli emulaattori (matkija). Muita vähemmän yleisiä käyttöjärjestelmiä ovat Mac ja Linux. Näillä kummallakin on vankkumattomat kannattajansa. Käyttöjärjestelmän myötä koneeseen tulee yleensä myös virussuojaohjelma. Ellei muuta ole sovittu, se on määräaikainen, esim. kaksi kuukautta, jonka jälkeen käyttäjän on valittava, kenen valmistajan virussuojan haluaa, vai jatkaako ensiasennettua vuosimaksulla. Maksu siitä tapahtuu kätevimmin verkkopankissa. Yleisimpiä virussuojausohjelmia ovat F-Secure, Norton (Symantec), McAfee ja Norman. Muutamia hyviä ilmaisia virussuojausohjelmistoja on saatavilla.

7 Windows käyttöjärjestelmän valittuaan myyjä yleensä lataa koneeseen myös internetselaimen (Browser), joka on tavallisesti saman valmistajan Explorer. Jos haluaa, on valittavissa monia muita selaimia kuten Firefox, Chrome ja Opera. Selainohjelma on välttämätön internetin käyttämiseksi. Välttämätön on myös sähköpostiohjelma ja riittävän suuri omien postien tallennustila, joka tulee sähköpostilaatikon (esim. gmail, hotmail) mukana. Sähköpostilaatikoita ohjelmineen tarjoavat monet muutkin tahot ja yleensä ilmaiseksi. Jotta tietokoneesta saisi irti mahdollisimman paljon, on käyttäjän hankittava niin sanottuja sovellusohjelmia. Windows-käyttöjärjestelmän myötä luonteva valinta on MS Office, jonka versio 10 tarjotaan yhtaikaa Win7:n kanssa. Office paketissa on mukana tekstinkäsittely, taulukkolaskenta ja ainakin esitysohjelman katseluversio. Ilmaisohjelmista voi mainita Open Office, joka sisältää samat ominaisuudet kuin MSOffice ja on lähes täydellisesti yhteensopiva. Yhdistyksen kotisivut ja keskustelusivut Kotisivujen luonne on lähes poikkeuksetta sivujen ylläpitäjän oman toiminnan esittelyä. Kaupallisilla organisaatioilla on kotisivut selkeästi liiketoimintaa tukevaa. Erityisesti tämä näkyy verkkokauppaa harjoittavien yritysten ja matkatoimistojen sivustoilla. Yhdistyksemme kotisivut on yhdistyksen virallinen tiedotuskanava, jota kautta yhdistys tiedottaa jäsenistölleen. Asumiseen, matkustamiseen ym. tiedot ovat sivuilla artikkeleina ja linkkeinä muihin sivustoihin. Yhdistys ylläpitää myös keskustelusivuja, joka on tarkoitettu jäsenistön väliseen mielipiteenvaihtoon. Tämä on yhdistyksen tarjoama palvelu jäsenille.

Kuvan ottaminen ja siirtäminen

Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvien ottaminen Kuvien ottaminen tapahtuu oppilaiden omien kännykkäkameroiden tai koulun tablettien kameran avulla o Työ tehdään pareittain, joten ainakin toisella työparin

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

PILVIPALVELUT HYÖTYKÄYTÖSSÄ. Jarkko Muhonen TeamProg

PILVIPALVELUT HYÖTYKÄYTÖSSÄ. Jarkko Muhonen TeamProg PILVIPALVELUT HYÖTYKÄYTÖSSÄ Jarkko Muhonen TeamProg Mikä ihmeen pilvipalvelu? Pilvipalvelu tarkoittaa, että ohjelmat ja asiakirjat eivät sijaitse omalla koneella vaan jossakin internetissä sijaitsevalla

Lisätiedot

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Windows Phonet yleisesti Nokian Lumiat Vanhemmat WindowsPhone 7 Uudemmat WindowsPhone 8 Samsungin Windows Phone mallit HTC:n mallit www.windowsphone.com

Lisätiedot

Vaihdoitko puhelinta? Yhteystietojen siirto Lumian, iphonen ja Androidin välillä käy näin

Vaihdoitko puhelinta? Yhteystietojen siirto Lumian, iphonen ja Androidin välillä käy näin Vaihdoitko puhelinta? Yhteystietojen siirto Lumian, iphonen ja Androidin välillä käy näin Tekniikka 11.10.2015 10:45 Olavi Koistinen, Helsingin Sanomat Yhteystietojen siirto Androidista iphoneen kuin Gmail-käyttäjätunnus.

Lisätiedot

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S PIKAOPAS DNA Mokkula 4G LTE WLAN S Virtapainike Navigaatiopainike WPS-painike LCD-näyttö Ulkoisen antennin liitin Micro USB-portti Paketin sisältö Mokkulan lisäksi: Litium-ioniakku Seinälatausadapteri

Lisätiedot

DNA Prepaid WLAN Mokkula

DNA Prepaid WLAN Mokkula DNA Prepaid WLAN Mokkula Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän SIM-kortin,

Lisätiedot

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Laitteisto ja ohjelmat Sovelton Online-kurssit käyttävät alustanaan Adobe Connect -ympäristöä. Asiakasohjelmaksi riittää pelkkä www-selain

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

pois tai niistä ilmenee muita virheitä, pyydetään niistä ilmoittamaan keskukseen Anneli Lindgrenille, puh. 17199, 90 tai 881.

pois tai niistä ilmenee muita virheitä, pyydetään niistä ilmoittamaan keskukseen Anneli Lindgrenille, puh. 17199, 90 tai 881. Turussa 14.12.2005 PUHELINJÄRJESTELMÄT Seurakuntayhtymä on kilpailuttanut puhelinliikenteensä ja puhelinjärjestelmänsä. Kaikkien toimintojen operaattoriksi ja sopimuskumppaniksi on valittu Sonera/Auria

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

Visma Nova. Visma Nova ASP käyttö ja ohjeet

Visma Nova. Visma Nova ASP käyttö ja ohjeet Visma Nova Visma Nova ASP käyttö ja ohjeet Oppaan päiväys: 2.2.2012. Helpdesk: http://www.visma.fi/asiakassivut/helpdesk/ Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai

Lisätiedot

Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas

Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas Laitteen ensimmäinen käyttöönotto 1. Aseta SIM-kortti laitteen pohjaan pyötätuen takana olevaan SIM-korttipaikkaan 2. Aseta mukana tullut ethernetkaapeli tietokoneen

Lisätiedot

OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa

OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa Wilman hakemukset ja muut lomakkeet EIVÄT NÄY mobiililaitteisiin asennettavissa Wilma-sovelluksissa. Huoltajan tulee siis käyttää

Lisätiedot

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Ohje 1 (10) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

w4g Kotimokkula käyttöopas

w4g Kotimokkula käyttöopas w4g Kotimokkula käyttöopas 4G Kotimokkula on huippunopea reititin, jonka avulla voit liittää laitteita internetiin WLAN-verkkoa tai. Mukavin tapa käyttää Kotimokkulaa on liittää tietokone, matkapuhelin

Lisätiedot

Omahallinta.fi itsepalvelusivusto

Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Turvapaketti Asennusohje 04/2016 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://oma.ipp.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

Sähköinen kuljetuspalveluhakemus - Käyttöohje

Sähköinen kuljetuspalveluhakemus - Käyttöohje Sähköinen kuljetuspalveluhakemus - Käyttöohje Tuetut selaimet Internet Explorer 11 tai uudempi. Microsoft on päättänyt Internet Explorerin (IE) versioiden 8, 9 ja 10 tuen. Firefox 3.5 eteenpäin Opera 10.5

Lisätiedot

Tablettitietokoneen ostossa huomioitavia seikkoja. Tuulikki Paturi 28.1.2016

Tablettitietokoneen ostossa huomioitavia seikkoja. Tuulikki Paturi 28.1.2016 Tablettitietokoneen ostossa huomioitavia seikkoja Tuulikki Paturi 28.1.2016 Henkilökohtaiset tietokonelaitteet Älypuhelin mukaan Tabletti Mukaan ja kotiin Läppäri kotiin 2 Mikä on tabletti? Yleiskäyttöinen

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) HAKE/Tiepa 28.2.2007 KKa

Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) HAKE/Tiepa 28.2.2007 KKa Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) :LOPD 0LNl:LOPDRQ" Wilma on internetin kautta toimiva liittymä opettajille, oppilaille ja näiden huoltajille. Se ei ole käyttäjän koneella oleva

Lisätiedot

TIEDONHAKU INTERNETISTÄ

TIEDONHAKU INTERNETISTÄ TIEDONHAKU INTERNETISTÄ Internetistä löytyy hyvin paljon tietoa. Tietoa ei ole mitenkään järjestetty, joten tiedonhaku voi olla hankalaa. Tieto myös muuttuu jatkuvasti. Tänään tehty tiedonhaku ei anna

Lisätiedot

DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET

DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET DNA Kotiluuri -liittymä on perinteisellä kiinteällä lankaliittymänumerolla matka viestinverkossa toimiva liittymä. Voit soittaa minne tahansa ja siihen voi soittaa mistä vain,

Lisätiedot

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti asennus...

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

Kurssien lukulistojen ylläpito Nellissä ja siirto Moodleen

Kurssien lukulistojen ylläpito Nellissä ja siirto Moodleen Kurssien lukulistojen ylläpito Nellissä ja siirto Moodleen Nellistä voi siirtää kirjallisuuslistoja Moodle-oppimisympäristöön. Näin voidaan tarjota opiskelijalle esimerkiksi verkkokurssin oheislukemistona

Lisätiedot

F-Secure Mobile Security. Android

F-Secure Mobile Security. Android F-Secure Mobile Security Android F-Secure Mobile Security Sisällysluettelo 3 Sisällys Luku 1:Asennus...5 Asentaminen...6 Aktivointi...7 Luku 2:Luottamuksellisten tietojen suojaaminen...9 Anti-Theftin

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali https://tarjouspalvelu.fi/metsähallitus Tämän palvelun kautta

Lisätiedot

DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas

DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän

Lisätiedot

DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377

DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377 DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377 Sisällysluettelo Pikaopas... 3 Matkamokkula tutuksi... 6 Ensimmäinen käyttöönotto... 7 Windows 7 ja Windows Vista... 9 Windows 8... 11 MAC OS X... 13 Apple ipad... 14 Android

Lisätiedot

Vuokrasi sisältää nettiyhteyden

Vuokrasi sisältää nettiyhteyden 1 Vuokrasi sisältää nettiyhteyden Meillä on sinulle hyviä uutisia! Lahden Talojen ja Elisan tekemän sopimuksen mukaan vuokraasi sisältyy nettiyhteys. Saat yhteyden käyttöösi tilaamalla Saunalahti Laajakaistan

Lisätiedot

EU Login. EU Login kirjautuminen. EU Login tilin luominen

EU Login. EU Login kirjautuminen. EU Login tilin luominen EU Login EU Login kirjautuminen EU Login järjestelmä mahdollistaa keskitetyn pääsyn useisiin eri Euroopan Komission verkkosovelluksiin yhdellä käyttäjätunnuksella ja salasanalla. EU login varmistaa identiteettisi

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

Vapaat ohjelmat matkalla

Vapaat ohjelmat matkalla Vapaat ohjelmat matkalla Arto Teräs Finnish Linux User Group FLUG ry Teemailta Helsinki, 24.5.2010 Kalvo 1(14) Tietotekniikka (loma)matkalla Eihän lomalla tarvitse koskea tietokoneisiin.

Lisätiedot

Yrityspalvelujärjestelmä

Yrityspalvelujärjestelmä Yrityspalvelujärjestelmä Voit tehdä tyylikkäät nettisivut yrityksellesi YPJ:n sivueditorilla. Sivueditorin avulla on helppoa päivittää ittää ja ylläpitää sivuja silloin, i kun sinulle parhaiten sopii.

Lisätiedot

Motorola Phone Tools. Pikaopas

Motorola Phone Tools. Pikaopas Motorola Phone Tools Pikaopas Sisältö Vähimmäisvaatimukset... 2 Ennen asennusta Motorola Phone Tools... 3 Asentaminen Motorola Phone Tools... 4 Matkapuhelimen asennus ja määritys... 5 Online-rekisteröinti...

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

MITEN TARKISTAT TIETOKONEESI VERKKOKORTTIASETUKSET

MITEN TARKISTAT TIETOKONEESI VERKKOKORTTIASETUKSET MITEN TARKISTAT TIETOKONEESI VERKKOKORTTIASETUKSET 1. Sisällys 1. Sisällys...2 2. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows 7, Windows 8 ja Windows 10...3 3. Laajakaistaliittymän asetukset / Mac OS X...6

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE

NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE Netikka TV 1 Versio 2.1 NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE Netikka TV 2(10) Tervetuloa Netikka TV:n käyttäjäksi! Tervetuloa käyttämään Anvian Netikka TV -palvelua. Onnittelemme sinua hyvästä valinnasta! Palvelu antaa

Lisätiedot

Ohjeita kirjan tekemiseen

Ohjeita kirjan tekemiseen Suomen Sukututkimustoimisto on yhdessä Omakirjan kanssa tehnyt internetiin uuden Perhekirja-sivuston. Se löytyy osoitteesta: www.omakirja.fi -> Kirjat -> Perhekirja tai http://www.omakirja.fi/perhekirja?product=6

Lisätiedot

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje Palvelupyyntöjärjestelmä Asiakkaan ohje Festum Software Oy Palvelupyyntöjärjestelmä asiakkaan ohje 2 ( 8 ) Sisällysluettelo 1. Palvelupyyntöjärjestelmä osana asiakastukea... 3 2. Käytön aloittaminen...

Lisätiedot

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012 Tiedostot Uudet ominaisuudet: - Ei Tiedostot-kohtaa alueen sisällä, vaan tiedostonvalitsin, jolla tiedostot tuodaan alueelle siihen kohtaan missä ne näytetään - Firefox-selaimella voi työpöydältä raahata

Lisätiedot

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010)

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 19.5.2010) 2 (3) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

LASKUTTAJAILMOITUKSEN TEKO- OHJELMA V.2.0. Käyttöohje 2013

LASKUTTAJAILMOITUKSEN TEKO- OHJELMA V.2.0. Käyttöohje 2013 LASKUTTAJAILMOITUKSEN TEKO- OHJELMA V.2.0 Käyttöohje 2013 19.2.2013 1 Laskuttajailmoituksen teko-ohjelma v.2.0 Sisällysluettelo 1 Laskuttajailmoitusohjelma... 2 2 Laskuttajailmoituksen tekeminen... 2 3

Lisätiedot

Käsitteitä ja määritelmiä

Käsitteitä ja määritelmiä Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi

Lisätiedot

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 ULLA SANNIKKA SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 TALENTUM Helsinki 2015 11., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Ulla Sannikka ISBN 978-952-14-2582-0 ISBN 978-952-14-2583-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2584-4

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

NÄYTÖN JAKAMINEN OPPILAILLE, JOTKA MUODOSTAVAT YHTEYDEN SELAIMELLA TAI NETOP VISION STUDENT -SOVELLUKSELLA

NÄYTÖN JAKAMINEN OPPILAILLE, JOTKA MUODOSTAVAT YHTEYDEN SELAIMELLA TAI NETOP VISION STUDENT -SOVELLUKSELLA NÄYTÖN JAKAMINEN OPPILAILLE, JOTKA MUODOSTAVAT YHTEYDEN SELAIMELLA TAI NETOP VISION STUDENT -SOVELLUKSELLA Vision-ohjelmistoa käyttävät opettajat voivat nyt muodostaa luokan, jossa on yhdistelmä Windows-pohjaisia

Lisätiedot

Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin

Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin PIKAOPAS ESIVAATIMUKSET Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin Varmista, että REMUC-ohjaimeen on asennettu toimiva SIM-kortti, jossa on datapaketti kiinteällä kuukausimaksulla

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi LIELAHDEN KIRJASTO TIETOTORI Teivaankatu 1, Lielahtikeskus 33400 Tampere

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

Sepa-muutokset Tilituki Pro -ohjelmassa

Sepa-muutokset Tilituki Pro -ohjelmassa Sepa-muutokset Tilituki Pro -ohjelmassa Tilituki Pro ohjelman varsinainen Sepa-päivitys tehtiin versiossa 2011.2. Siirtymäkauden pankkisiirrot ja joitakin muita Sepa-muutoksia on otettu käyttöön jo aiemmin.

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIOHJE. Opiskelijoiden Office 365 for Education -palveluun

SÄHKÖPOSTIOHJE. Opiskelijoiden Office 365 for Education -palveluun SÄHKÖPOSTIOHJE Opiskelijoiden Office 365 for Education -palveluun 1 Ohjeen nimi Vastuuhenkilö Sähköpostiohje Järjestelmäasiantuntija Pekka Patrikka Voimaantulo 15.08.2013 Muutettu viimeksi 16.08.2013 Tarkistettu

Lisätiedot

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Versio 2008.1 15.10.2008 ohje 15.10.2008 Asennus, käyttöönotto ja päätoiminnot Ohjelmiston tarkoitus Ohjelmiston tarkoitus on yhdistää Peltotuki

Lisätiedot

Tiedonlähteille NELLIn kautta -

Tiedonlähteille NELLIn kautta - 28.8.2009 1 Tiedonlähteille NELLIn kautta - www.nelliportaali.fi/jy NELLI-portaali on tiedonhakujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn Jyväskylän yliopistossa käytettävissä oleviin sähköisiin aineistoihin kuten

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

ETÄPALVELU. HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje

ETÄPALVELU. HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje ETÄPALVELU HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje 19.5.2015 Laitevaatimukset Tietokoneessa tulee olla asennettuna: Web-kamera Mikrofoni ja kaiuttimet tai kuulokkeet Tietokoneen internet selaimen tulee

Lisätiedot

020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00

020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00 020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00 Windows Phone 8 Nokia Lumia käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden puhelimen perusasetukset... 2 ENSI KÄYNNISTYS... 2 MICROSOFT-TILIN LUOMINEN... 3 KIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

Windows Live Turvallisesti netissä

Windows Live Turvallisesti netissä Windows Live Turvallisesti netissä Mikä on Windows Live? Windows Live on henkilökohtaisista Internet-palveluista ja -ohjelmista koostuva verkkopalvelu, joka kokoaa yhteen paikkaan käyttäjälle tärkeät ihmissuhteet,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Opiskelijoiden OneDriveohje Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Opiskelijoiden OneDrive-ohje Vastuuhenkilö Mari Jokiniemi

Lisätiedot

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Käyttäjän ohje Ohje 0.5 Luottamuksellinen Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta... 3 1.4.

Lisätiedot

- 4 - - 5 - kytkemisestä päälle (eikä 30 sekunnin kuluessa, jolloin se etsii GSMsignaalia).

- 4 - - 5 - kytkemisestä päälle (eikä 30 sekunnin kuluessa, jolloin se etsii GSMsignaalia). kytkemisestä päälle (eikä 30 sekunnin kuluessa, jolloin se etsii GSMsignaalia). 4.4 Merkkivalojen tila A. GSM merkkivalo (Sininen): Tietoliikennesignaalin merkkivalo. Kun laite on yhdistetty GSM verkkoon,

Lisätiedot

Pidä tiedostot aina ulottuvilla

Pidä tiedostot aina ulottuvilla KÄYTÄ PILVIPALVELUA: 7 Gt ILMAISTA LEVYTILAA TIEDOSTOILLE Pidä tiedostot aina ulottuvilla TIETOJA Luo Microsoft-tili ja ota käyttöön SkyDrive-palvelu. TÄTÄ TARVITSET Internet-yhteys TARVITTAVA AIKA 0 minuuttia

Lisätiedot

Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

PortableApps.com ilmaisohjelmien asennus ja käyttö muistitikulla

PortableApps.com ilmaisohjelmien asennus ja käyttö muistitikulla PortableApps.com ilmaisohjelmien asennus ja käyttö muistitikulla 29.11.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Luennon materiaali PDF-tiedostona: opi.opisto.hel.fi/mikko PortableApps.com Mahdollistaa ilmaisohjelmien

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Laajakaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus...

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Laajakaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Laajakaistaliittymä... 2 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Päätelaite... 3 2.2 Nopeus... 3 2.3 IP- osoitteet... 3 3 TOIMITUS

Lisätiedot

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen yrjo.maattanen@phnet.fi helpottamiseksi puh. 050 413 0820 4.11.2009 1. Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi.

Lisätiedot

Lync-järjestelmän käyttö etäpalvelussa Työasemavaatimukset ja selainohjelman asennus. 14.10.2015 Valtiovarainministeriö

Lync-järjestelmän käyttö etäpalvelussa Työasemavaatimukset ja selainohjelman asennus. 14.10.2015 Valtiovarainministeriö Lync-järjestelmän käyttö etäpalvelussa Työasemavaatimukset ja selainohjelman asennus 14.10.2015 Valtiovarainministeriö 1 1 Taustaa Nykyisten videoneuvottelulaitteiden sopimus päättyy vuoden 2015 lopussa.

Lisätiedot

Oma verkkokäyttäytyminen myös vaikuttaa olennaisesti tietoturvaan

Oma verkkokäyttäytyminen myös vaikuttaa olennaisesti tietoturvaan TIETOTURVA Tietoturvalla (tai tietoturvallisuus) tarkoitetaan tietojen, palvelujen, järjestelmien ja tietoliikenteen suojaamista. Tietoturvallisuuden uhkina pidetään esimerkiksi erilaisia huijausyrityksiä,

Lisätiedot

Palvelukuvaus LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS.

Palvelukuvaus LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS. Palvelukuvaus 1 LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS 2 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 3 1.1 Verkkoturvapalvelu... 3 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 3 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 3 1.2.1 Suodatettava

Lisätiedot

Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE. KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi

Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE. KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi 2015 Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi 1 Sisällysluettelo 1. Sivustolle rekisteröityminen... 2 2. Yrityksen lisääminen... 3 2.1. Yritystiedot...

Lisätiedot

1 AinaCom Skype for Business / Lync 2010 / Lync for Mac 2011 asennusohje... 2

1 AinaCom Skype for Business / Lync 2010 / Lync for Mac 2011 asennusohje... 2 AinaCom Skype for Business Asennusohje Sivu 1/10 Sisällysluettelo 1 AinaCom Skype for Business / Lync 2010 / Lync for Mac 2011 asennusohje... 2 2 Windows työasemat... 2 2.1 Windows työasemavaatimukset...

Lisätiedot

Samk Exam ohjeistus opiskelijalle

Samk Exam ohjeistus opiskelijalle Samk Exam ohjeistus opiskelijalle Mikäli opintojaksolla käytetään tenttiakvaariotenttiä, avoinna olevat tenttiperiodit löytyvät SoleOPSista opintojaksoselosteelta. Kaikilla opintojaksoilla ei käytetä tenttiakvaariota.

Lisätiedot

Mitkä ovat suurimmat muutokset yritysverkkopankissa? / Mikä yritysverkkopankissa muuttuu?

Mitkä ovat suurimmat muutokset yritysverkkopankissa? / Mikä yritysverkkopankissa muuttuu? Säästöpankin yritysverkkopankin uudistaminen Usein kysytyt kysymykset Yleistä Mitkä ovat suurimmat muutokset yritysverkkopankissa? / Mikä yritysverkkopankissa muuttuu? Verkkopankkiin kirjautuminen muuttuu

Lisätiedot

TIDOMAT smartone versio 2.1. GSM-modeemin asennus smartone keskusyksikköön

TIDOMAT smartone versio 2.1. GSM-modeemin asennus smartone keskusyksikköön TIDOMAT smartone versio 2.1 GSM-modeemin asennus smartone keskusyksikköön GSM modeemin asetukset (kirjaudu laitteiston ylläpitäjänä) Kytkemällä GSM-modeemin smartone keskusyksikköön SO-3008, mahdollistaa

Lisätiedot

Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla

Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla 02/2016, ed. 5 KÄYTTÖOHJE Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla Maahantuoja: Tiilenlyöjänkuja 9 A 01720 Vantaa www.scanvarm.fi Kiitos

Lisätiedot

KAUPPIAS-EXTRANETIN KÄYTTÖOHJE

KAUPPIAS-EXTRANETIN KÄYTTÖOHJE 1 (16) KAUPPIAS-EXTRANETIN KÄYTTÖOHJE Kirjautuminen Kauppias-extranettiin Kirjoita internet-selaimesi osoitteeksi: www.pohjola.fi/rahoitusverkkopalvelut. Kyseinen osoite kannattaa tallentaa tietokoneellesi

Lisätiedot

Sähköpostitilin käyttöönotto. Versio 2.0

Sähköpostitilin käyttöönotto. Versio 2.0 Sähköpostitilin käyttöönotto Versio 2.0 Sivu 1 / 10 Jarno Parkkinen jarno@atflow.fi 1 Johdanto... 2 2 Thunderbird ohjelman lataus ja asennus... 3 3 Sähköpostitilin lisääminen ja käyttöönotto... 4 3.1 Tietojen

Lisätiedot

Toimeentulotuen sähköinen asiointi - Käyttöohje 29.1.2016 1

Toimeentulotuen sähköinen asiointi - Käyttöohje 29.1.2016 1 Toimeentulotuen sähköinen asiointi - Käyttöohje 1 Tuetut selaimet Internet Explorer 11 tai uudempi. Microsoft on päättänyt Internet Explorerin (IE) versioiden 8, 9 ja 10 tuen. Mozilla Firefox 3.5. tai

Lisätiedot

VSP webmail palvelun ka yttö öhje

VSP webmail palvelun ka yttö öhje VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus

Lisätiedot

Yleinen ohjeistus Linux tehtävään

Yleinen ohjeistus Linux tehtävään Yleinen ohjeistus Linux tehtävään Sinulle on toimitettu valmiiksi asennettu HYPER V ympäristö. Tehtäväsi on asentaa tarvittavat virtuaalikoneet, sekä konfiguroida ne ja verkkolaitteet, tehtävän mukaisesti.

Lisätiedot

Sähköinen kilpailutusjärjestelmä (Cloudia) kevään 2017 tarjouskilpailuissa

Sähköinen kilpailutusjärjestelmä (Cloudia) kevään 2017 tarjouskilpailuissa Sähköinen kilpailutusjärjestelmä (Cloudia) kevään 2017 tarjouskilpailuissa Tuulikki Karhu Hankinta-asiantuntija Yhteisten palvelujen yksikkö/ Hankintapalveluryhmä Uusi hankintalaki Julkisista hankinnoista

Lisätiedot

Vakuutusmeklarin ja Finanssivalvonnan välinen suojattu sähköpostiyhteys

Vakuutusmeklarin ja Finanssivalvonnan välinen suojattu sähköpostiyhteys 1 (5) Vakuutusmeklarin ja Finanssivalvonnan välinen suojattu sähköpostiyhteys 1 Yleistä Vakuutusmeklari voi halutessaan toimittaa liiketoimintakertomuksen ja tilinpäätöstiedot Finanssivalvontaan suojatun

Lisätiedot

Kuinka ladata tulostusprofiilit Antalis ICC Profile Centrestä

Kuinka ladata tulostusprofiilit Antalis ICC Profile Centrestä KÄYTTÖOPAS Kuinka ladata tulostusprofiilit Antalis ICC Profile Centrestä Tämän oppaan avulla näet, kuinka helppoa on ladata materiaalien tulostusprofiilit Antalis ICC Profile Centren nettisivuilta ja siirtää

Lisätiedot

Hyvä mobiilikortin käyttäjä!

Hyvä mobiilikortin käyttäjä! Hyvä mobiilikortin käyttäjä! Mobiilikortin haltijana pääset hyödyntämään AKK-Motorsportin jäsenetuja, sovelluksen karttapalvelua sekä vastaanottamaan vaihtuvia tarjouksia ja jäsenetukampanjoita. Mobiilisovellus

Lisätiedot

Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 18.5.2010

Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 18.5.2010 Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 18.5.2010 Päivityksen asentaminen...4 Siirtyminen IBAN tilinumeroihin ja BIC koodeihin...6 - maksajalle IBAN ja BIC...6 - palkansaajille IBAN ja BIC...8 Pitkät IBAN

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat 1.2.2016 2(10) Osoitelistat Osoitteet-valinnan näkyminen kennelpiirin henkilöille... 3 Tietojen haku listaukselle... 3 Yhdistykset,

Lisätiedot

Zimbran käyttöohje

Zimbran käyttöohje Zimbran käyttöohje ZIMBRAN KÄYTTÖOHJE 2 Sisältö 1 ZIMBRA LYHYESTI... 3 2 EDELLEENLÄHETYKSEN KYTKENTÄ... 3 3 LOMAVASTAAJA... 4 4 POSTIN SUODATTIMET... 5 5 ALLEKIRJOITUKSET... 6 6 OSOITEKIRJAN HALLINTA...

Lisätiedot

mytnt Quick Guide mytnt-käyttäjän pikaopas mytnt - Helppoa, nopeaa ja vaivatonta - suomeksi.

mytnt Quick Guide mytnt-käyttäjän pikaopas mytnt - Helppoa, nopeaa ja vaivatonta - suomeksi. mytnt Quick Guide mytnt-käyttäjän pikaopas mytnt - Helppoa, nopeaa ja vaivatonta - suomeksi. Näin saat ohjelman käyttöösi 1. Mene osoitteeseen www.tnt.fi 2. Klikkaa vasemman reunan valikossa mytnt-lähetä

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Etäkokousohjeet ammattilaisille, jotka eivät työskentele HUS:n palveluksessa ja eivät omista VRK-korttia

Etäkokousohjeet ammattilaisille, jotka eivät työskentele HUS:n palveluksessa ja eivät omista VRK-korttia Etäkokousohjeet ammattilaisille, jotka eivät työskentele HUS:n palveluksessa ja eivät omista VRK-korttia Tämä ohje on tarkoitettu ammattilaisille, jotka työskentelevät HUS:n ulkopuolella ja eivät omista

Lisätiedot

Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin?

Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin? Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin? Me voimme auttaa! Hisselektronik kehittää ja valmistaa elektroniikkaa hissiteollisuudelle. Tuotteet ovat pääasiassa hissipuhelimia sekä langalliseen puhelinverkkoon

Lisätiedot

Sonera Viestintäpalvelu VIP

Sonera Viestintäpalvelu VIP Sonera Viestintäpalvelu VIP Loma- ja Poissaoloviestitoiminnallisuuden käyttöopas v 1.2 Toiminnallisuuden kuvaus Poissaoloviestin aktivoit päälle suorittamalla seuraavat toimenpiteet: Valitse aktiviteetiksesi

Lisätiedot

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja:

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja: Ohjeita järjestöpankin käytön tueksi Huomioitavaa:... 1 1 Sisäänkirjautuminen... 2 2 Sivun/henkilökortin muokkaaminen... 2 3 Uutisen/sivun/tapahtuman, tms. lisääminen... 3 4 Uutisen/tapahtuman saaminen

Lisätiedot

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen ILMAINEN Lukimat-verkkopalvelun (www.lukimat.fi) kautta saatava tietokonepeli EKAPELI-MATIKKA Ekapeli-Matikka on tarkoitettu

Lisätiedot

Näin järjestän ohjelmointikurssin, vaikka en ole koskaan ohjelmoinut www.helsinki.fi

Näin järjestän ohjelmointikurssin, vaikka en ole koskaan ohjelmoinut www.helsinki.fi Näin järjestän ohjelmointikurssin, vaikka en ole koskaan ohjelmoinut Ohjelmointikurssin järjestäminen Helsingin yliopiston Ohjelmoinnin MOOC-kurssimateriaalin avulla 15.4.2016 1 Linkki Tietojenkäsittelytieteen

Lisätiedot