LAPSEN ULKOILUN AKTIVOINTI Kehittämistehtävä Valo ry:n I- vaiheen pilotti MOIKOISTEN PÄIVÄHOITO-YKSIKKÖ TURKU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSEN ULKOILUN AKTIVOINTI Kehittämistehtävä 2013-2014 Valo ry:n I- vaiheen pilotti MOIKOISTEN PÄIVÄHOITO-YKSIKKÖ TURKU"

Transkriptio

1 LAPSEN ULKOILUN AKTIVOINTI Kehittämistehtävä Valo ry:n I- vaiheen pilotti MOIKOISTEN PÄIVÄHOITO-YKSIKKÖ TURKU LAPSIRYHMIÄ 10 LAPSIA 170 AIKUISIA 38

2 Päivähoitoyksikkömme piha oli aiemmin jaettu moneen erilliseen aitaukseen. Pihan leikkivälineet olivat huonokuntoisia ja ulkoilu oli rajattu tarkasti tiettyyn aitaukseen/lapsiryhmä. Ryhmät eivät juurikaan käyttäneet pihoja ristiin. Kesällä 2013 tehty piharemontti laajensi ja muutti pihaalueita huomattavasti ja olemme alkaneet työstää pihan käyttöä, ulkoilualueita ja aikuisten roolia ulkoilussa lapsen liikunnan näkökulmasta.

3 Iso ja monipuolinen piha on mahdollisimman hyvässä ja aktiivisessa käytössä kaikille yksikön lapsille. Aikuiset tiedostavat oman roolinsa lasten liikuttajana myös ulkoilun aikana. Lapset ovat saaneet tuoda esille omia toiveitaan pihan käytön suhteen, lapsen osallisuuden lisääminen.

4 Liikkumismahdollisuudet AIKUISTEN SILMIN Mitä lapsen aktiivinen ulkoilu vaatii aikuiselta? Valokuvat pihasta + pohdintaa tiimeissä Kehittämispäivän työstö Lapsibarometri Syys- ja lokakuu 2013 Lapsen ulkoilun havainnointi Lomake Yhteenveto havainnoista tiimeissä Ryhmäkohtaiset nostot Valokuvat Haastattelut Piirtäminen Osallistuva havainnointi Valokuvasuunnistus Kuvataulu Sadutus Lapsen ääni Loka- ja marraskuu 2013

5 Kehittämispäivä Henkilökunta työstää uutta pihaa valokuvien ja fläppitaulun avulla ryhmätyönä ideoiden kuvassa esiintyvän pihankohdan liikkumismahdollisuuksia. Samalla pohditaan, mitä liikkuminen pihassa vaatii meiltä aikuisilta.

6 Lapsibarometrin avulla kaikki ryhmän aikuiset havainnoivat jokaisen lapsen ulkoilua vuorollaan lapsibarometrin avulla yhden aamupäiväulkoilun ajan. Toteutus syys-lokakuussa. Havainnoista kootaan ryhmän oma pohdinta ja sovitaan toimenpiteet toiminnan kehittämiseksi. Ryhmien koosteet käytiin läpi talon palaverissa (Palaverissa paikalla 1 edustaja / ryhmä)

7 Havainnoija: Havaintopäivä: LAPSEN ULKOILUN HAVAINNOINTI: Jokaista ryhmän lasta havainnoidaan alkusyksystä yhden aamupäiväulkoilun ajan. Lapset jaetaan ryhmän aikuisten kesken ja yksi aikuinen kerrallaan havainnoi, muut valvovat ulkoilun turvallisuutta. Havainnot kirjataan lyhyesti kaavakkeelle. Lapsen nimi Mitä lapsi ulkoilun aikana tekee? Kirjaa havainnot lyhyesti. Havainnointien jälkeen ryhmän aikuiset keskustelevat tekemistään havainnoista ja nostavat tärkeät huomiot osaksi toiminnan suunnittelua. Lapsihavaintojen pohjalta ryhmä asettaa itselleen tavoitteet lapsen ulkoilun aktivoimiseksi ja valitsee konkreettiset toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi.

8

9 Ryhmät tutkivat VAPAAVALINTAISTEN (omalle ryhmälle sopivien) menetelmien avulla lasten toiveita ja ideoita pihojen käytöstä marraskuussa Havainnot kootaan yhteen ja sovitaan niiden pohjalta ryhmäkohtaisista toimenpiteistä liikunnan lisäämiseksi lasten ulkoiluun.

10 Piirtäminen Valokuvat Haastattelut Osallistuva havainnointi Valokuvasuunnistus Kuvataulu Sadutus

11

12

13 Väkkärät lähtevät pihalle, koska se on niin kivaa - sadutus On kesä ja aurinko paistaa. Lähdemme ekana leikkimään piilosta ja Lilja löydetään ensin. Julia onkin löytänyt hyvän piilon puskasta ja hänet löydetään viimeisenä. Elsa haluaa leikkiä pusuhippaa, mutta Lukas se vain haluaa kieriä mäkeä alas. Tytöt alkavat leikkiä Karhu nukkuu leikkiä ja Lukaksesta tehdään nukkuva karhu. Hän tarkentaa, että oikeastaan hän on kyllä sitten ihan kiltti karhu. Karhun heräillessä tytöt juoksevat karkuun ylös kalliolle. Lilja lähtee keräilemään kukkia ja värikkäitä lehtiä ja Lukas etsii käpyjä. Niistä hän aikoo askarrella Dinosauruksen. Elsa hakee pallon ja alkaa pelaamaan jalkkista, kun Julia se kiipeää kivelle. Siellä on hyvä leikkiä kotia, koska siin on se kallioki. Yht äkkiä pilvistä alkaa tulla vettä ja sitä tulee niin paljon, että kallion kuopat täyttyy vedellä. Nyt Väkkärät innostuvat ja hakevat lapiot ja hiekkalelut ja näin alkavat vesileikit kalliolla. Kohta tulee talvi ja kaikki muuttuu lumeksi ja jääksi. Puut ja lehdetki on ihan jäässä ja lumessa. Ninni antaa liukurit kaikille ja sitten me kaikki lähdemme liukurimäkeen. Se on niin kivaa siksi, koska on lunta. Lilja alkaa tekemään lumesta lumipalloja, Elsa pupun, Julia hirviön ja Lukas mörkön. Lopuksi laskemme yhdessä pulkalla. ( Kun sä olet kirjoittanut kaikki niin sitten lopuksi kolme suukkoa! Ne suukot ovat niitä rasteja.. / Lukas) X X X Ideoineet; Väkkärät (Lukas, Elsa, Julia ja Lilja)

14

15 Keinua Kiipeilyteline Liukumäki Potkia futista Tasapainoilla Kiipeillä puissa /kivellä Heitellä käpyjä Istua puussa Roikkua portaissa / puissa Juosta hippaa Hypätä ruutua ja narua Pelata jalkkista ja polttopalloa Piirtää hiekkaan Ajaa isoilla kuorma-autoilla Vesileikkejä Hyppiä vesilammikoissa Kattoo kalliolta pilviä Hyppiä kalliolla Voi olla piilosia pensaissa Kiivetä portaita Hyppiä mäkeä alas Kävellä takaperin Hypätä puskan yli Potkupyöräillä Vakoilla Villeä Nuuskamuikkusessa voi keinua ja seisoa Voi leikkiä tutkijoita, höpötellä ja juoksennella kaverin kanssa On hauskaa liukua liukumäestä Voi ajaa mopolla punaisella Me ajetaan autoilla ja laitetaan keppejä kyytiin Prumm prumm Rattaat! Kovaa! Me heitetään pallo pilviin. Siitä tulee ukkosta ja sadetta! Surffata jäässä Kiipeilemme ja hypimme kiveltä kivelle Hiekkakakkuja Tehdä temppuja Liukua Kieriä Metsästää höyheniä Kärrynpyörät Kukkien keruu Pujottelujuoksu Otetaan kiinni! Kiipeily puu

16 Hampaat, jossa pomppulinna Aluksia, 3kpl avaruusaluksia Kuntopyörä Juoksurata Maanalainen tunneli Puumaja Automaattinen juna Teltta, missä voi leikkiä. Siellä on autoja. Skeittilaudat Aavelinna Pikkukiipeilyteline, josta pääsee helposti ylös Aidan päällä olis kiva kiipeillä Uima-allas Tramppa ja siin olis kiva pomppia Karuselli, missä otetaan itse vauhtia Suihkulähde, missä on kultainen patsas Puita, jossa on omenoita, mitä voit syödä päiväkodissa Leikkimökki ja voimistelurenkaat Kiipeilyseinä Koripallokenttä

17 Ulkoalueiden mahdollisimman monipuolinen käyttö Ohjattujen liikuntaleikkien lisääminen Ulkoilla oman pihan ulkopuolella enemmän: metsässä, lähipuistossa lähikentillä liikkuen. Sääntöleikkien lisääminen Liikuntaan houkuttelevien välineiden lisääminen Lasten liikuttaminen ilman välineitä Liikkumaan kannustavat pihasäännöt Vähän liikkuvien lasten liikuttaminen niin että se johtaisi myös omaehtoiseen liikkumiseen ja leikkialueen laajentumiseen Havaitaan ne lapset, jotka leikkivät usein passiivisia leikkejä ulkona ja aktivoidaan heitä tietoisesti

18 Tehdään retkiä lähiympäristöön, metsiin, kentille Pihojen vaihto, ennakoitu suunnittelu Ulkojumpat Yhteistyö muiden yksiköiden kanssa Sääntöleikkien opettaminen, aikuinen mukana leikissä etenkin aluksi Hankitaan lisää liikuntavälineitä ulkoilukäyttöön, vanteita, palloja, valjaita, työnnettäviä kelkkoja Metsäulkoilut ja retket säännölliseksi osaksi toimintasuunnitelmaa viikoittain Leluton ulkoilu esim. 1 krt / vko Aikuisen ohjaamat ulko- ja sääntöleikit myös piha-alueelle Lisäämme aikuisen osuutta osallistumalla, ohjaamalla ja liikuntavälineitä tarjoamalla Vältämme turhia kieltoja Kannustamme liikkumiseen Erilaisten liikuntapalvelujen käyttäminen ja projekteihin osallistuminen Hyödynnetään pihan hiljaisemmat ajat enemmän tilaa vaativiin leikkeihin Huomioidaan vuodenaikojen vaihteluiden tuomat mahdollisuudet Ulkoilun aloittaminen tai lopettaminen yhteisellä sääntöleikillä

19 Suunnitelma toteutui kuten oli suunniteltu. Havaintoja saatiin kerättyä ja ryhmät nostivat esiin hyviä oivalluksia lasten aktiiviseen ulkoiluun liittyen. He asettivat itselleen tavoitteita ja tekivät konkreettisia päätöksiä siitä, miten lapsen liikuttamista ulkona lisätään ja miten päivähoitoyksikön pihaalue otetaan laajaan käyttöön. Yhteistyötä aiotaan rakentaa myös yli yksikkörajojen naapuriyksikköjen kanssa. Lapsilta saatiin kerättyä paljon ideoita ja toiveita, monin eri menetelmin ja lasten tuotoksista aiotaan järjestää näyttely vanhemmille ELI VANHEMMAT HALUTAAN SAADA MUKAAN!

20 Näyttelyssä oli esillä lapsen ääni; kuvin ja sanoin Toiminnallisuus oli läsnä, tehtäväradan muodossa Vanhemmilla ja alueen päiväkodeilla oli mahdollisuus vierailla näyttelyssä Näyttelyn yhteydessä kerättiin myös vanhempien ajatuksia lasten liikkumisesta

21 Kuva:Ninni Räty 2014

22 Kuva: Ninni Räty 2014

23 10 TIKKUA LAUDALLA (4) ROSVO JA POLIISI (2) PURKKIS (2) KIRKONROTTA (2) NARUHYPPELY (2) NELJÄÄ MAALIA HURAHURAHÄITÄ MAAT PALLOKOULU TERVAPATA LAMPPUPIILO TWIST VÄRI PEILI POLTTOPALLO KARHU NUKKUU VIISIKKO GUNILLA PALLO PURKISSA Kuva: Ninni Räty 2014

24 YHDESSÄ TEKEMINEN ON TÄRKEINTÄ. LÄSNÄOLO; LAJILLA EI VÄLIÄ METSÄRETKET, YLEENSÄ KAIKKI YHDESSÄ TEKEMINEN JA LIIKKUMINEN ON IHANINTA (Mummin mielipide) METSÄRETKET ON POP! -> Helppoa ja lähellä METSÄRETKET OMAN METSÄN HOPLOPPIIN OVAT PARASTA

25 ULKOPELIT: JALKAPALLO JA SÄHLY ULKOLEIKIT: HIPPA JA KIRKKIS KIIPEILY, PYÖRÄILY, KEINUMINEN, JUOKSU LUISTELU, LASKETTELU, HIIHTO, PULKKAILU, LIUKUMÄEN LASKU UINTI, TENNIS, GOLF SIRKUS KÄVELYRETKET LEIKKIPUISTOON LEIKIN JA LIIKUNNAN IHMEMAA PIHALLA PUUHAILU, ESIM. PUUTARHATYÖT LENKKEILY KOIRAN KANSSA METSÄSSÄ LIIKKUMINEN JA LUONNON HAVAINNOINTI, LUONTO-, METSÄ-, JA SIENIRETKET TANSSIMME ÄIDIN KANSSA

26 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2014 ARVIOINTIPÄIVÄSSÄ Onnistumisen avaimia ON jo nyt * Esimiehen tuki ja osallistuminen; koordinointi, kehittämistehtävän aikataulutus * Ryhmillä vapaat kädet toteutuksen suhteen

27 OLEMME INNOSTUNEET LIIKUTTAMAAN MYÖS TOISIAMME - Keilausilta - Ohjattu rentoutushetki kahviaikaan - Terve-Selkä jumppa (Hiljaisella tunnilla 12:30-13:30, ulkopuolinen ohj.) - Haastekisa lihasvoimalla töihin; menossa parhaillaan

28 LISÄTIETOJA: MOIKOISTEN PHY; TURKU * maarit.kivikorpi@turku.fi * johanna.silvius@turku.fi

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Mistä on liikuntapäiväkoti tehty?

Mistä on liikuntapäiväkoti tehty? Mistä on liikuntapäiväkoti tehty? Näkyvä osa: tilat välineet Näkymätön osa: asenteet, tiedot taidot työkulttuuri yhteiset toimintatavat rutiinit rakenteet verkostoituminen Johtaja Hyvä työyhteisö Kiitos

Lisätiedot

LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT

LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT - arkiliikuntaa päivittäin esim. kävelyä portaissa, juoksua sekä kävelyä pihalla ulkoilujen aikana

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014...

PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014... PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014... Rakennetaan yhdessä liikkuvampaa lapsuutta! Olemme mukana Valon valtakunnallisessa liikkumis- ja hyvinvointiohjelmassa. Löytöretken isot yhteiset tavoitteet Aikuisten

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018

Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Toimintakulttuuri Toimintaamme ohjaa yhteisöllisyys, kulttuuri ja perinteet mm. koko talon yhteiset juhlat (aurinko-, sadonkorjuu-, isovanhempien juhla)

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

Vähintään 2 tuntia päivässä. Vanhempainilta

Vähintään 2 tuntia päivässä. Vanhempainilta Vähintään 2 tuntia päivässä Vanhempainilta Silmät auki ja menoksi Tutkimukset osoittavat, että valtaosa lapsista liikkuu vähemmän, mitä heidän tasapainoinen kehityksensä edellyttää ja vähemmän, mitä vanhemmat

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

MATKAMME LIIKUNTAPILOTIN ALKUMETREILTÄ TÄHÄN PÄIVÄÄN

MATKAMME LIIKUNTAPILOTIN ALKUMETREILTÄ TÄHÄN PÄIVÄÄN MATKAMME LIIKUNTAPILOTIN ALKUMETREILTÄ TÄHÄN PÄIVÄÄN VESILAHDEN VARHAISKASVATUS Päivähoidon piirissä 216 lasta (elokuu-15) Päiväkoteja 5 (2016 alussa neljä) Perhepäivähoitajia 4 Näiden lisäksi elokuussa

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä

Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä Kasvattajayhteisön asenne kohti sallivaa ja kannustavaa liikkumisympäristöä Meillä saa! Kaikki lähti käytävistä v. 2011 valmistunut, 127- paikkainen päiväkoti Sijaitsee

Lisätiedot

KUKA PELKÄÄ HAUKKAA?

KUKA PELKÄÄ HAUKKAA? KETTU JA KANA Kettu (aikuinen) yrittää koskettaen ottaa kanoja kiinni, kanat juoksevat karkuun. Kun kettu saa kanan kiinni, menee kana "ketun pesään" sovittuun paikkaan. Toiset kanat tulevat pelastamaan

Lisätiedot

Lasten fyysinen aktiivisuus ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt

Lasten fyysinen aktiivisuus ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt 4.6.0 Lasten fyysinen aktiivisuus ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt Anna-Liisa Kyhälä, Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos www.helsinki.fi/yliopisto 4.6.0 Tutkimusaineisto 009: Projektissa

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

KUUSISTON VARHAISKASVATUKSEN LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA

KUUSISTON VARHAISKASVATUKSEN LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA KUUSISTON LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA 2011 KUUSISTON VARHAISKASVATUKSEN LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA Liikunnan vuosisuunnitelma pitää sisällään Varhaiskasvatuksen liikunnan suositusten avaamisen Kaarinan

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

PIENET ASKELEET. Pihaliikunnan laadun ja määrän lisääminen. Kasvatuskumppanuus HAKUHYPPELY joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo:15-16.

PIENET ASKELEET. Pihaliikunnan laadun ja määrän lisääminen. Kasvatuskumppanuus HAKUHYPPELY joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo:15-16. PIENET ASKELEET Pihaliikunnan laadun ja määrän lisääminen Kasvatuskumppanuus HAKUHYPPELY joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo:15-16.45 ENSIMMÄINEN ASKEL Jokainen ryhmä Anttilantalon päiväkodissa leikkii

Lisätiedot

LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA. Auran kunta - varhaiskasvatus

LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA. Auran kunta - varhaiskasvatus LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA Auran kunta - varhaiskasvatus LAPSEN RIITTÄVÄ LIIKUNTA KOOSTUU MEILLÄ ON HAUSKAA YHDESSÄ! KAKSI TUNTIA REIPASTA LIIKUNTAA PÄIVÄSSÄ! OMAEHTOISEN LIIKKUMISEN TUKEMINEN Monipuolisia

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN VANHEMPAINILTA

TOIMINNALLINEN VANHEMPAINILTA TOIMINNALLINEN VANHEMPAINILTA VAUHTI VIRKISTÄÄ Mikä saa lapsesi liikkumaan? Mitä hyötyä liikunnasta on? Kuinka paljon lapsen tulisi liikkua päivässä? VAUHTI VIRKISTÄÄ Mikä saa lapsesi liikkumaan? Mitä

Lisätiedot

MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT

MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT Kilpailuun tuli ilahduttava määrä erilaisia tarinoita eri-ikäisiltä martinlaaksolaisilta. Alla yhteenvetoa tarinoista: Tarina 1: Mikä mukavinta, kun Martinlaaksossa

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme aikuisten keskinäinen vuorovaikutus toimii mallina lapsille. Arvostamme kohtaamista

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA The English Playschool of Asikkala, 31.12.2011 THE ENGLISH PLAYSCHOOL OF ASIKKALA -kannatusyhdistys ry The English Playschool of Asikkala on kannatusyhdistyksen ylläpitämä, yksityinen

Lisätiedot

KOKKOLAN JYMY OHJAAJAN OPAS

KOKKOLAN JYMY OHJAAJAN OPAS KOKKOLAN JYMY OHJAAJAN OPAS 1 Ohjaajan muistilista Ohjaajana toimiminen -Tulen ajoissa paikalle ja lähden viimeisenä. -Tervehdin lapsia harjoitukseen tultaessa ja kotiin lähtiessä. -Hankin tunnille sijaisen

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Olosuhteet aktivoivaa koulupäivää tukeviksi

Olosuhteet aktivoivaa koulupäivää tukeviksi Olosuhteet aktivoivaa koulupäivää tukeviksi Liikkuva koulu seminaari 9.10.2013 Lassi-Pekka Risteelä KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISEN VALIKKO Liikuntatunnit Muut oppiaineet - toiminnallisuus Lasten vanhemmat

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012. www.nuorisuomi.fi

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012. www.nuorisuomi.fi Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012 Verkoston tavoitteet Verkoston työn päämääränä on saada aikaan valtakunnallinen liikunta/hyvinvointiohjelman suunnitelma

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU 1 SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Yrittäkää kaataa keilaämpärit kumoon potkaisemalla. Kokeilkaa molemmilla jaloilla. Isompaa palloa on helpompi potkaista. 1 TUPLASUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Tehkää tuplasuperpotku!

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo LAPE Etelä-Savo Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori 1 24.5.2018 LAPE - Päiväkotivierailut Kesä 2017 4 Mikkelin päiväkotia: Otava, Peitsari, Naisvuori, Orikon Helmi

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 F:\koti\_Varhaiskasvatus\Vasu\Lapsen-vasulomake-2015.doc Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat:

Lisätiedot

Pienin askelin Kulttuuri, luonto ja liikunta

Pienin askelin Kulttuuri, luonto ja liikunta Pienin askelin Kulttuuri, luonto ja liikunta Korttisarja sisältää 69 tehtäväkorttia sekä 2 infokorttia. Sarja on jaettu kahteen osaan, Kulttuuri (40 korttia) sekä Luonto & Liikunta (29 korttia). Korttien

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 (Suunnitelma pohjautuu Länsi-Saimaan kuntien Seudulliseen Varhaiskasvatussuunnitelmaan (SeutuVasuun) PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN Osoite: Kanavakuja 7,

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka

Lisätiedot