Sivu 1 / 6. Konalantie välillä Pitäjänmäentie Kehä1 Pirjontie/Pirkkolantie välillä Metsäpurontie Pakilantie Tapaninvainiontie

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivu 1 / 6. Konalantie välillä Pitäjänmäentie Kehä1 Pirjontie/Pirkkolantie välillä Metsäpurontie Pakilantie Tapaninvainiontie"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 6 Hiljaisen päällysteen kokemukset Helsingissä. Hiljaista asfalttia on tehty viime vuosina koeluontoisina projekteina. Koeosuuksilla on haluttu testata hiljaisen päällysteen laadun nykytilaa ja kehittymistä. Ongelmana on ollut saada aikaiseksi hiljainen ja samalla kestävä päällyste. Helsinki oli mukana Teknillisen korkeakoulun HILJA-projektissa Tutkimuksen tavoitteena oli saada markkinoille melua vähentäviä, riittävän kulutuskestävyyden omaavia kohtuuhintaisia päällysteitä ja kehittää niille toiminnalliset laatuvaatimukset ja mittarit. Se loi myös edellytyksiä hankintamenettelyjen kehittämiselle. Projektin koekohteet olivat Sturenkatu ja Meripellontie. HILJA -projektin jälkeen PANK ry:n laatimilla toimivuusvastuu-urakka-asiakirjoilla on teetetty kaksi hiljaisen päällysteen koekohdetta. Päällystystä on teetetty kaduille joissa nopeus on 5-6 km/h ja liikennemäärät 8-11 ajn/vrk. o 25 o 26 o 27 Konalantie välillä Pitäjänmäentie Kehä1 Pirjontie/Pirkkolantie välillä Metsäpurontie Pakilantie Tapaninvainiontie Urakka-asiakirjoissa asetetaan toimivuusvaatimuksia kulumiskestävyydelle ja meluominaisuuksille. Meluominaisuudet mitataan vuoden ikäisestä päällysteestä ja kulumisurat mitataan kolmen vuoden ikäisestä päällysteestä. Ensimmäiset mittaustulokset on saatu Konalantieltä ja Pirjontie - Pirkkolantieltä. Konalantien kokemukset: Toistaiseksi näyttää siltä, että Konalantien päällysteen kulutuskestävyys on onnistuttu tekemään kohtuullisen hyväksi, mutta päällysteen rengasmelun vaimennus ei ole tavoitteen mukainen. Eräänä syynä on mahdollisesti talvihoidossa syntyneet aurauskaluston tappiterien jäljet. Lyhyen kokemuksen perusteella herää kysymys soveltuuko tällainen hiljainen päällyste meidän olosuhteisiin ollenkaan jos niiden ajoradan polanteen poiston yhteydessä voi syntyä toimivuutta heikentäviä vaurioita. Hiljaisen päällysteen teettämistä jatketaan edelleen koeluontoisten osuuksien päällystämisellä. Mihinkään suurempimittakaavaiseen päällystämiseen ei tule ryhtyä, ennen kuin lisäkokemusta saadaan kerättyä. Hiljainen päällyste on normaalia päällystettä kalliimpi vaihtoehto, jolloin hankintapäätöksen perusteeksi kaivataan tietoa, miksi valitaan kalliimpi vaihtoehto. Merkittäviin määrien lisäyksiin nykyisillä määrärahoilla ei ole mahdollisuuksia.

2 Sivu 2 / 6 Konalantie Luvattu kesto 7 vuotta Kuluminen: Konalantie (Pitäjänmäentie -> KehäI) o alku-ura oli 2,73 mm o vuoden 26 mittauksissa ura oli 5,27 mm o vuoden 27 mittauksissa ura oli 7,65 mm o Konalantie (Kehä I -> Pitäjänmäentie) o alku-ura oli 2,16 mm o vuoden 26 mittauksissa ura oli 4,37 mm o vuoden 27 mittauksissa ura oli 6,37 mm o Melu: Vaatimus 88,5 db (Aeq) Sakoton/ bonukseton 87-9 db (Aeq) Mitattu ka 91,4 db (Aeq). Hinta: 7,26 /m2 (25) Pinta-ala: 1695 m2 Pituus: 73 m

3 Sivu 3 / 6 Pirjontie/Pirkkolantie 26, (HILTI 8) Luvattu kesto 8 vuotta Kuluminen: mitataan 29 Melu: Vaatimus 88,5 db (Aeq) Sakoton/bonukseton 87-9 db (Aeq) Mitattu ka 89,46 db (Aeq.) Hinta: 8,41 / m2 (26) Pinta-ala: 6415 m2 Pituus: 7 m

4 Sivu 4 / 6 Tapaninvainiontie Luvattu kesto 6,8 vuotta Kuluminen: mitataan 21 Melu: Mitataan 28 Vaatimus 88,5 db (Aeq) Sakoton/bonukseton 87-9 db (Aeq) Hinta: 1,36 /m2 (27) Pinta-ala: 85 m2 Pituus: 85 m

5 Sivu 5 / 6 Hintavertailua Vuonna 27 toteutettiin koeosuus Tapaninvainion tielle katuvälille Katajamäentien ja Tapaninkyläntie. Lisäksi koeosuuden molemmille puolille uusittiin AB2 päällysteellä. Tämän hiljaisen urakkahinta oli 1,36 / m2. Työ sisältää jyrsinnän ja kaivojen rekkaukset. Massamenekki oli luokkaa 6 kg / m2. Vastaava viereen tehty AB2 urakkahinta oli: jyrsintä 1 /m2 Massa 4,9 /m2 (4,89 /tonni) Kaivojen rekkaus 5 /kpl (arvio),3 /m2 Yhteensä 5,93 /m2 Vuoden 27 melua vaimentavan päällysteen hinta oli (5,93-1,36)*1/5,93 = 74,7 % kalliimpaa kuin AB2. Vuonna 26 massa oli 4 % kalliimpaa. Vuonna 25 massa oli arviolta 3 % kalliimpaa.

6 Sivu 6 / 6 Tässä Konalantien 25 arvonmuutosperustetaulukot Kulumiskestävyyden laskentatapa Bonukset ja sakot Alku-ura Urasyvyys (mm) Esimerkissä 2 mm = suurin, sallittu urasyvyys kohteessa Takuuaika + Vuodet Kestoikä 1,5v Arvonmuutos, % CPX-arvo Bonus, % Arvonvähennys, % Konalantien 26 kulumismittaukset: arvio bonuksesta 2 v mittauksien perusteella Konalantien melu mitattiin päällystämisen jälkeen syksyllä ja vuoden kuluttua Alku-ura Urasyvyys (mm) Konalantie, uratilanne 26, etelään vievän kaistan bonus 11 % 22 Sopimuksen mukainen 21 uran mittaus Luvattu kesto Pohjoiseen Etelään M itattu (ka) Takuuaika + Vuodet Kestoikä 1,5v Arvonmuutos, % Konalantie, sakko 6 % CPX Päällystyksen jälkeen CPX CPX-arvo Bonus, % Arvonvähennys, % Vuoden 27 mittaus; vuoden 26 sopimuksessa alku-ura oli jo nollassa. Alku-ura Urasyvyys (mm) Esimerkissä 2 mm = suurin, sallittu urasyvyys kohteessa Takuuaika + Vuodet Kestoikä 1,5 v Arvonmuutos, % CPX-arvo Bonus, % Arvonvähennys, %

Tarvetta hankintaoppaalle?

Tarvetta hankintaoppaalle? 28.9.2011 Tarvetta hankintaoppaalle? Melua vaimentavia päällysteitä on tutkittu jo kohta 10 vuotta. HILJAprojekti valmistui 01/2004. Tällä hetkellä kehitystyössä lähinnä mukana olleilla tilaajilla on verkollaan

Lisätiedot

MELUA VAIMENTAVIEN PÄÄLLYSTEIDEN HANKINTA (Ehdotus) Lars Forstén Lemminkäinen Oyj

MELUA VAIMENTAVIEN PÄÄLLYSTEIDEN HANKINTA (Ehdotus) Lars Forstén Lemminkäinen Oyj MELUA VAIMENTAVIEN PÄÄLLYSTEIDEN HANKINTA (Ehdotus) Lars Forstén Lemminkäinen Oyj NYKYINEN HANKINTAKÄYTÄNTÖ? Nykyinen hankintakäytäntö on saanut paljon kritiikkiä. Se esitettiin HILJA -projektin yhteydessä

Lisätiedot

KOKEMUKSET MELUA VAIMENTAVISTA PÄÄLLYSTEISTÄ

KOKEMUKSET MELUA VAIMENTAVISTA PÄÄLLYSTEISTÄ MELUA VAIMENTAVAT PÄÄLLYSTEET -SEMINAARI 28.9.2011 KOKEMUKSET MELUA VAIMENTAVISTA PÄÄLLYSTEISTÄ Ilmo Hyyppä, Destia Oy 1/9 päällysteiden historiaa Suomessa Rengasmelu, päällysteiden kulutuskestävyys Rengasmelu

Lisätiedot

Hiljaisten päällysteiden kestävyys ja käyttöikä

Hiljaisten päällysteiden kestävyys ja käyttöikä Hiljaisten päällysteiden kestävyys ja käyttöikä Marko Kelkka Teknillinen korkeakoulu / tielaboratorio 25.10.2007 Melua vaimentavat päällysteet - seminaari Mitkä asiat vaikuttavat käyttöikään? Päällysteen

Lisätiedot

Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä

Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä PTL33 Seminaari Melua vaimentavat päällysteet 25.10.2007 Harri Spoof, Pöyry Infra Oy Selvitystyö vuonna 2006 Hiljaisten

Lisätiedot

KOKEMUKSIA HILJAISISTA PÄÄLLYSTEISTÄ POHJOISMAISSA JA SUUNNITTELUPERIAATTEIDEN EROT SUOMEEN

KOKEMUKSIA HILJAISISTA PÄÄLLYSTEISTÄ POHJOISMAISSA JA SUUNNITTELUPERIAATTEIDEN EROT SUOMEEN KOKEMUKSIA HILJAISISTA PÄÄLLYSTEISTÄ POHJOISMAISSA JA SUUNNITTELUPERIAATTEIDEN EROT SUOMEEN PTL 33 seminaari 25. 10. 2007 NCC Roads Oy Pertti Peltomaa HILJAISET PÄÄLLYSTEET NORJASSA NCC Roads As MELU Norjan

Lisätiedot

MELUA VAIMENTAVIEN PÄÄLLYSTEIDEN (MVP) HANKINTAMENETTELYT ESIMERKKI TANSKASTA. Lars Forstén

MELUA VAIMENTAVIEN PÄÄLLYSTEIDEN (MVP) HANKINTAMENETTELYT ESIMERKKI TANSKASTA. Lars Forstén MELUA VAIMENTAVIEN PÄÄLLYSTEIDEN (MVP) HANKINTAMENETTELYT ESIMERKKI TANSKASTA Lars Forstén Esitelmä perustuu tanskalaisiin esitelmiin, joita esiteltiin NVF:n seminaarissa STØJ PÅ VEJ 9.-10.11.2006 Kööpenhaminassa

Lisätiedot

Perustelu melusuojaukselle Lähimpänä tietä sijaitsevat asuinrakennukset ovat päivällä db meluvyöhykkeellä (L Aeq7-22).

Perustelu melusuojaukselle Lähimpänä tietä sijaitsevat asuinrakennukset ovat päivällä db meluvyöhykkeellä (L Aeq7-22). LIITE 1, SIVU 11/58 KOHDEKORTTI 6.4.2018 Niiralankatu Ilmakuva Kuopion kaupunki 2018 NYKYTILANNE Asukkaita kohdealueella 1 431 Melulähde alueella: Niiralankadun tieliikenne - Keskim. vuorokausiliikenne

Lisätiedot

Melua vaimentavien päällysteiden hankintaopas

Melua vaimentavien päällysteiden hankintaopas Melua vaimentavien päällysteiden hankintaopas Esipuhe Tämän rengasmelua vaimentavien päällysteiden hankintaoppaan tarkoituksena on antaa lukijalle tietoa melua vaimentavien päällysteiden ominaisuuksista,

Lisätiedot

Melua vaimentavien päällysteiden vaikutukset taajamassa Projektinumero:

Melua vaimentavien päällysteiden vaikutukset taajamassa Projektinumero: Melua vaimentavien päällysteiden vaikutukset taajamassa 2016 15.6.2016 Projektinumero: 307852 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Mittausmenetelmä... 3 2.2 Mittauskalusto...

Lisätiedot

Mikä on MELUA VAIMENTAVA PÄÄLLYSTE ja missä niitä voidaan käyttää?

Mikä on MELUA VAIMENTAVA PÄÄLLYSTE ja missä niitä voidaan käyttää? Mikä on MELUA VAIMENTAVA PÄÄLLYSTE ja missä niitä voidaan käyttää? Lars Forstén PANK ry:n seminaari Melua vaimentavat päällysteet 28.09.2011, Helsinki 30.9.2011 2 Black is beautiful 30.9.2011 3 Päällysteet

Lisätiedot

Perustelu melusuojaukselle Valtatien 5 aiheuttama päiväajan keskiäänitaso ylittää 60 db monin paikoin asuinrakennusten pihoilla.

Perustelu melusuojaukselle Valtatien 5 aiheuttama päiväajan keskiäänitaso ylittää 60 db monin paikoin asuinrakennusten pihoilla. LIITE 1, SIVU 23/58 KOHDEKORTTI 6.4.2018 Vt5, Niirala, Kehäkatu Ilmakuva Kuopion kaupunki 2018 NYKYTILANNE Asukkaita kohdealueella 346 Melulähde alueella: Valtatie 5:n liikenne - Keskim. vuorokausiliikenne

Lisätiedot

1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT 4

1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT 4 Karri Kauppila KOTKAN JA HAMINAN TUULIVOIMALOIDEN MELUMITTAUKSET 21.08.2013 Melumittausraportti 2013 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT 4 2.1 Summan mittauspisteet 4 2.2 Mäkelänkankaan mittauspisteet

Lisätiedot

30.8.2006 / Lehtonen Kari. S14 Tiehallinnon rooli ylläpitotekniikoiden kehittämisessä

30.8.2006 / Lehtonen Kari. S14 Tiehallinnon rooli ylläpitotekniikoiden kehittämisessä 2 1 3 # $## % & 4 % & '()*+(,--)). laatuvaatimukset ja uusien tuotteiden hyväksymismenettely kehitetään ja rahoitetaan yhdessä, yhteiset koekohteet, yritysten tuotteet (salainen resepti) /+0()1(2(2'(-%(22

Lisätiedot

JÄNNEVIRRAN SILLAN VÄSYMISMITOITUS MITATULLA LIIKENNEKUORMALLA

JÄNNEVIRRAN SILLAN VÄSYMISMITOITUS MITATULLA LIIKENNEKUORMALLA JÄNNEVIRRAN SILLAN VÄSYMISMITOITUS MITATULLA LIIKENNEKUORMALLA DIPLOMITYÖN SISÄLTÖ Teoria osuus Väsymismitoitus Eurokoodin mukaan Väsymisluokka Hitsin jälkikäsittelymenetelmät Mitatut liikennekuormat Jännevirran

Lisätiedot

TIIVEYS-Projekti. Prof. Terhi Pellinen, Ph.D., Eur. Ing. Rakennustekniikan laitos

TIIVEYS-Projekti. Prof. Terhi Pellinen, Ph.D., Eur. Ing. Rakennustekniikan laitos TIIVEYS-Projekti Prof. Terhi Pellinen, Ph.D., Eur. Ing. Rakennustekniikan laitos LiVi, Elinkaaritehokas tiepäällyste, Loppuseminaari, Pasila, Helsinki Sisältö Tyhjätilan merkitys asfaltissa Perinteiset

Lisätiedot

Liikenneviraston ja ELYkeskuksen. sekä arvonmuutosperusteet. PANK menetelmäpäivä 29.1.2015 Katri Eskola

Liikenneviraston ja ELYkeskuksen. sekä arvonmuutosperusteet. PANK menetelmäpäivä 29.1.2015 Katri Eskola Liikenneviraston ja ELYkeskuksen urakka-asiakirjat sekä arvonmuutosperusteet PANK menetelmäpäivä 29.1.2015 Katri Eskola Tilaajan vastuulla Eri sopimusmalleissa on erilaiset urakka-asiakirjat! T-urakka

Lisätiedot

Betonikivien soveltuvuus

Betonikivien soveltuvuus Betonikivien soveltuvuus ajoneuvoliikennealueille Kuntatekniikan päivät Mikko Kettunen 17.5.2013 Taustaa Työn aihe Vantaan kaupungilta Betonikiveysten huono kestävyys ajoneuvoliikenteen alueilla Laatu

Lisätiedot

Varilan kuntoradan putkisilta

Varilan kuntoradan putkisilta 4.11.2016 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Muu päällysrakenne (pääkannattaja putki)...3 3 Päällyste...3 4 Kaiteet...3 5 Muut varusteet ja laitteet...3 6 Siltapaikan rakenteet...4 7 Sillan rakenneosien

Lisätiedot

Märkäpaluuheijastavien tiemerkintöjen käytön edellytykset Suomessa

Märkäpaluuheijastavien tiemerkintöjen käytön edellytykset Suomessa Märkäpaluuheijastavien tiemerkintöjen käytön edellytykset Suomessa Esko Laiho Tiemerkintäpäivät 7.2.2014 Hyvinkää Taustaa Suomessa vaatimukset tiemerkintöjen märkäpaluuheijastavuudesta urakkakohtaisia.

Lisätiedot

PANK PANK-4122 ASFALTTIPÄÄLLYSTEEN TYHJÄTILA, PÄÄLLYSTETUTKAMENETELMÄ 1. MENETELMÄN TARKOITUS

PANK PANK-4122 ASFALTTIPÄÄLLYSTEEN TYHJÄTILA, PÄÄLLYSTETUTKAMENETELMÄ 1. MENETELMÄN TARKOITUS PANK-4122 PANK PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA ASFALTTIPÄÄLLYSTEEN TYHJÄTILA, PÄÄLLYSTETUTKAMENETELMÄ Hyväksytty: Korvaa menetelmän: 9.5.2008 26.10.1999 1. MENETELMÄN TARKOITUS 2. MENETELMÄN SOVELTAMISALUE

Lisätiedot

Vt 12 Teiskontie MELUSELVITYS. Tampere. Helmikuu Tiehallinto. Tampereen kaupunki

Vt 12 Teiskontie MELUSELVITYS. Tampere. Helmikuu Tiehallinto. Tampereen kaupunki Vt 12 Teiskontie MELUSELVITYS Tampere Helmikuu 2008 Tiehallinto Tampereen kaupunki Vt 12 Teiskontie, Tampere 2 (7) MELUSELVITYS SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT... 3

Lisätiedot

Mt 170 melumittaukset 2016

Mt 170 melumittaukset 2016 Mt 1 melumittaukset 16 Mittausraportti Sito Oy 3 Mt 1 melumittaukset 16 3 1 (6) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 ARVIOINTIKOHTEET... 2 3 MITTAUKSET... 2 4 MITTAUSKALUSTO... 2 5 MELUTASON OHJEARVOT... 3 6 MITTAUSTULOSTEN

Lisätiedot

UUSIOMATERIAALIT RAKENTAMISESSA UUMA 2 KAAKKOIS-SUOMEN ALUESEMINAARI 5.5.2015 UUSIORAKENTEET KOUVOLASSA 2007-20011 REIJO KIUKAS

UUSIOMATERIAALIT RAKENTAMISESSA UUMA 2 KAAKKOIS-SUOMEN ALUESEMINAARI 5.5.2015 UUSIORAKENTEET KOUVOLASSA 2007-20011 REIJO KIUKAS UUSIOMATERIAALIT RAKENTAMISESSA UUMA 2 KAAKKOIS-SUOMEN ALUESEMINAARI 5.5.2015 UUSIORAKENTEET KOUVOLASSA 2007-20011 REIJO KIUKAS TOTEUTUNEET KOHTEET Kohde Rakenne pit. toteutunutkm Hyypiä areenan kenttä

Lisätiedot

Rantatunnelin seurantamittaukset, melu

Rantatunnelin seurantamittaukset, melu Rantatunnelin seurantamittaukset, melu Mittausraportti, 18.2.2019 1/4 18.2.2019 Rantatunnelin seurantamittaukset, melu Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Mittauspisteet... 2 3 Mittaukset... 2 4 Mittauskalusto...

Lisätiedot

Vt 13 pilotti: mallipohjaisen päällysteenkorjauksen suunnittelu ja toteutus

Vt 13 pilotti: mallipohjaisen päällysteenkorjauksen suunnittelu ja toteutus Vt 13 pilotti: mallipohjaisen päällysteenkorjauksen suunnittelu ja toteutus Lähtökohdat Perinteinen päällysteen korjaus Lähtökohtana karkea maastomalli ja korjauksen suunnittelu sen pohjalta Lähtötietopoikkeamien

Lisätiedot

Speedwayn melupäästömittaukset

Speedwayn melupäästömittaukset Suomen moottoriliitto ry Juha Korhonen 19.12.2012 2 (6) 19.12.2012 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 2 SPEEDWAYN OMINAISPIIRTEET... 3 3 MELUPÄÄSTÖMITTAUKSET... 3 3.1 Mittausteoriaa... 3 3.2 Mittaustoiminta...

Lisätiedot

MÄÄRÄMITTAUSPERUSTEET HANKEKOHTAISET TÄYDENNYKSET

MÄÄRÄMITTAUSPERUSTEET HANKEKOHTAISET TÄYDENNYKSET HANKEKOHTAISET TÄYDENNYKSET Asfaltointi- ja tiemerkintätyöt (MALLIASIAKIRJA) 2(9) YLEISTÄ Nämä määrämittausperusteet noudattavat Infra 2015 Rakennusosa- ja hankenimikkeistöä ja Infraryl 2010 Osa 1 Väylät

Lisätiedot

Kehä III, meluntorjunta Espoonkartanon kohdalla, Tiesuunnitelman laatiminen 16T-2.N

Kehä III, meluntorjunta Espoonkartanon kohdalla, Tiesuunnitelman laatiminen 16T-2.N Päiväajan keskiäänitaso LAeq, 7-22 > 45 db > 55 db (ohjearvo ylittyy) Päiväajan melu Vuoden 2015 liikenne (KAVL) Nykytilanteen liikenneverkko Päiväajan keskiäänitaso LAeq, 7-22 > 45 db > 55 db (ohjearvo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Ympäristölautakunta päättää merkitä tiedoksi kohdat

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Ympäristölautakunta päättää merkitä tiedoksi kohdat Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 1 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi kohdat 1. - 3. 1. Ympäristönsuojelupäällikön pöytäkirjat 28.4.2015 (65 68 ) ja

Lisätiedot

Tiemerkintöjen ohjausvaikutukset ja kestoikä

Tiemerkintöjen ohjausvaikutukset ja kestoikä Tiemerkintöjen ohjausvaikutukset ja kestoikä Ville Reihe 7.2.2010 Työn rakenne Tutkimukset ja tavoitteet Tiemerkintöjen paluuheijastavuuden kenttätutkimukset Paluuheijastavuuden käytös kesän aikana Paluuheijastavuuden

Lisätiedot

Päällysteiden laadun tutkimusmenetelmien laadun parantamiseksi. Tutkimushankkeet, joissa PANK ry on mukana

Päällysteiden laadun tutkimusmenetelmien laadun parantamiseksi. Tutkimushankkeet, joissa PANK ry on mukana Tutkimushankkeet Päällysteiden laadun tutkimusmenetelmien laadun parantamiseksi PANK -menetelmäpäivä 2 Tutkimushankkeet, joissa PANK ry on mukana MARA - Rakennetta rikkomattomat mittausmenetelmät maanrakentamisessa

Lisätiedot

ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET

ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET Rakennusakustiikka Raportti PR3701 R04 Sivu 1 (5) Virpi Toivio Sorvaajankatu 15 008 Helsinki Turku 6.11.2015 ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET Mittaukset tehty 21.10.2015 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Kitkarenkaiden käytön edistäminen

Kitkarenkaiden käytön edistäminen Kitkarenkaiden käytön edistäminen Katupölyseminaari 7.3.2017 Tarja Myller Helsingin ilmansuojeluohjelma 2017-2024 Ilmansuojeluohjelman toimenpide katupölyn vähentämisessä -> EDISTETÄÄN KITKARENKAIDEN OSUUDEN

Lisätiedot

Valmiin päällysteen laatuvaatimukset

Valmiin päällysteen laatuvaatimukset Asfalttinormit 2011: Päällysteet ELY keskusten tienpäällystysurakoiden laatuvaatimukset 2011 PANK -menetelmäpäivä 27.1.2011 Katri Eskola Valmiin päällysteen laatuvaatimukset Massamäärä Tasalaatuisuus Koostumus

Lisätiedot

M2T9906 TIENPINTOJEN MELUN KEHITTYMINEN

M2T9906 TIENPINTOJEN MELUN KEHITTYMINEN M2T9906 TIENPINTOJEN MELUN KEHITTYMINEN Panu Sainio Teknillinen korkeakoulu, Autolaboratorio 19 MOBILE2-vuosiraportti 2002 Raportointiaika Tammikuu 2003 Raportointikausi 1.1.2002 31.12.2002 Projektin koodi

Lisätiedot

Elinkaaritehokas päällyste - Tyhjätila Tulosseminaari Ari Hartikainen

Elinkaaritehokas päällyste - Tyhjätila Tulosseminaari Ari Hartikainen Elinkaaritehokas päällyste - Tyhjätila Tulosseminaari Sisältö Tutkimuskysymykset Aikaisemmat tutkimukset Raportti 1 Raportti 2 2016 2017 Raportti 3 Johtopäätökset Tulevaisuus 2 Tutkimuskysymykset Onko

Lisätiedot

Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA

Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA 16 Mittaussuunnitelma PR-Y1384 Tuusulan Moottorikerho ry Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA Tuusulan Moottorikerho ry

Lisätiedot

TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY

TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY 8.10.2014 Hiljan päivänä TLSY järjesti melukävelyn. Kävelyn aikana kuunneltiin kaupungin melua, sen voimakkuutta ja laatua sekä arvioitiin äänimaiseman laatua.

Lisätiedot

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita.

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita. 12.3.2015 HOITOTASON MÄÄRITTELY 2015 1/5 Lumen poisto Aloitetaan, kun lunta on Aloitetaan, kun lunta on kertynyt enintään 3 cm. kertynyt enintään 5 cm. Aurataan ennen asuntokatuja. Polanteen poisto Polanteet

Lisätiedot

Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko?

Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko? Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko? Hoidon toimivuusvaatimukset Pekka Liisanantti Sisältö YIT:n yleisiä kokemuksia hoitourakoista ja asiakirjojen toimivuudesta Toimivuusvaatimukset Palvelulupaus:

Lisätiedot

NCC Roads Oy. Asfalttihuolto AH Oy

NCC Roads Oy. Asfalttihuolto AH Oy 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO HEL 2014-014550 / Pohjoisen alueen suuret jyräasfalttityöt 2015 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 6 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 6

Lisätiedot

ERISTELEVYN ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET

ERISTELEVYN ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET 14 Rakennusakustiikka Raportti PR-R18-1B Warmia Oy Sivu 1/4 Warmia Oy Turku 29.6.2012 Peter Jansén Lämmittäjänkatu 3 207 Kaarina ERISTELEVYN ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET WARMIA OY Mittaukset tehty 26.6.2012

Lisätiedot

PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy

PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy 9.7.2015 PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy 7.7.2015 Helsinki Lf Segersvärd Oy Finnrock Ab Gsm: 010 832 1319 lf.segersvard@finnrock.fi 9.7.2015 SISÄLLYS TERMIT

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

LATTIAPÄÄLLYSTEIDEN ASKELÄÄNITASOLUKUJEN MITTAUS

LATTIAPÄÄLLYSTEIDEN ASKELÄÄNITASOLUKUJEN MITTAUS 1 sivu 1 (4) Turku 2.11.29 Rakennusakustiikka Lausunto PR-R1434-1 Karitma Oy Jari Niemelä Sorvaajankatu 15 8 Helsinki Lattiapäällystevertailu LATTIAPÄÄLLYSTEIDEN ASKELÄÄNITASOLUKUJEN MITTAUS MITTAUKSET

Lisätiedot

RENGASMELUN EMISSIO JA LEVIÄMINEN ERI TIEPÄÄLLYSTEILLÄ

RENGASMELUN EMISSIO JA LEVIÄMINEN ERI TIEPÄÄLLYSTEILLÄ RENGASMELUN EMISSIO JA LEVIÄMINEN ERI TIEPÄÄLLYSTEILLÄ Jarno Kokkonen ja Tapio Lahti Insinööritoimisto Akukon Oy Kornetintie 4 A, 00380 HELSINKI jarno.kokkonen@akukon.fi 1 JOHDANTO Tieliikenteen melu on

Lisätiedot

DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI

DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI Tekijä: Marko Olli 16.10.2018 Sisällys 1 Johdanto...3 2 Hankkeen tavoitteet ja vaikuttavuus...3 3 Laitteisto ja mittaustarkkuus...3 4 Pilotointi ja

Lisätiedot

ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET Karitma Oy, Hydro Smart Compactline vinyylilankku

ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET Karitma Oy, Hydro Smart Compactline vinyylilankku Tilaaja: Karitma Oy Tarja Kirjavainen Sorvaajankatu 15 008 Helsinki Raportin numero: Päiväys: ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET Kirjoittanut: Antti Bang Nuorempi suunnittelija puh. 0 593 70 antti.bang@promethor.fi

Lisätiedot

Kemoran moottoriradan melupäästömittaukset

Kemoran moottoriradan melupäästömittaukset Kemoran moottoriradan melupäästömittaukset Pitkäkoski Oy/Kemoran moottorirata Sito-Yhtiöt Juha Korhonen 29.6.2012 2 (9) 29.6.2012 Kemoran moottoriradan meluselvitys SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Melun

Lisätiedot

Bitumikate Asfalttimassassa käytettävä uusiomateriaali

Bitumikate Asfalttimassassa käytettävä uusiomateriaali Bitumikate Asfalttimassassa käytettävä uusiomateriaali Aiju Heinonen luominen, demo-kohteena kattohuopaa sisältävä Työn tavoitteet ja tutkimusmenetelmät Tutkimustulokset Laaditut dokumentit Johtopäätökset

Lisätiedot

Talvikunnossapito KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO KOKEMÄEN KAUPUNKI. Tehtäväkortti. Viimeksi päivitetty 10.8.2015

Talvikunnossapito KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO KOKEMÄEN KAUPUNKI. Tehtäväkortti. Viimeksi päivitetty 10.8.2015 KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO KOKEMÄEN KAUPUNKI Talvikunnossapito Tehtäväkortti Viimeksi päivitetty 10.8.2015 KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO Tehtäväkortti Sisällysluettelo 1 Auraus... 1 1.1 Milloin

Lisätiedot

Menetelmä on tarkoitettu päällysteen ja renkaan kosketuksessa syntyvän melun eli rengasmelun mittaamiseen.

Menetelmä on tarkoitettu päällysteen ja renkaan kosketuksessa syntyvän melun eli rengasmelun mittaamiseen. Päällysteet, autolla tehtävät mittaukset PANK-5210 PANK Päällysteen meluominaisuuden mittaaminen CPX-menetelmällä PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA Hyväksytty: Korvaa menetelmän: 6.11.2008 1. MENETELMÄN TARKOITUS

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA 13.3.2013 40 -isojen ja keskisuurten konserttien järjestäjiltä asiantuntijan tekemä melun mittaussuunnitelmaa meluilmoituksen liitteeksi - mikäli ilmoituksen

Lisätiedot

Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17):

Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17): Speedwayradan melumittaukset 15.8.2015 Kohde: Kuusaankosken speedwayrata (Kuusaantie 26, Kuusankoski) Yhteystiedot: Kuusaankosken moottorimieskerho ry (http://www.kmmkry.net/alkusivu.htm). Toiminnan kuvaus:

Lisätiedot

Vt7 (K18) Koskenkylä Loviisa - Kotka Tiesuunnitelman ja tiesuunnitelman täydennyssuunnitelman laatiminen Täydennysmelumittaukset 15.9.

Vt7 (K18) Koskenkylä Loviisa - Kotka Tiesuunnitelman ja tiesuunnitelman täydennyssuunnitelman laatiminen Täydennysmelumittaukset 15.9. Vt7 (K1) Koskenkylä Loviisa - Kotka Tiesuunnitelman ja tiesuunnitelman täydennyssuunnitelman laatiminen Täydennysmelumittaukset 15.9.1 VT7 (K1) KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA; TIESUUNNITELMAN JA TIESUUNNITELMAN

Lisätiedot

TIELIIKENNEMELUSELVITYS

TIELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu RaporttiPR3032Y01 Sivu1(16) Hämeenlinnankaupunki LeenaRoppola Raatihuoneenkatu9 13100Hämeenlinna Turku TELKENNEMELUSELVTYS Hämeenlinnankorkeakoulukeskus,asemakaavajaasemakaavanmuutos Raportinvakuudeksi

Lisätiedot

Kouvolan ratapihan melumittaukset

Kouvolan ratapihan melumittaukset Kouvolan ratapihan melumittaukset 8.12. 9.12.2015 Kohde: Kouvolan ratapiha, Terminaalinkatu 1 Yhteystiedot: Tero Helve, VR Transpoint Toiminnan kuvaus: Ratapihalla tapahtuvaa junien liikennettä, vaunujen

Lisätiedot

Lue! FAENZA CLIP TILE -laattalattian askeläänitason koemittaus 8.2.2007 Tulokset

Lue! FAENZA CLIP TILE -laattalattian askeläänitason koemittaus 8.2.2007 Tulokset FAENZA CLIP TILE -laattalattian askeläänitason koemittaus 8.2.2007 Tulokset 1. Tausta 2. Mittausmenetelmät 3. Mittauslaitteet 4. Määräysarvot 5. Mittaustulokset ja havainnot 6.Tulosten tarkastelu 7. Lisätietoja

Lisätiedot

Liikennemelun torjunnan tavoitteet ja nykytila pari sanaa myös VIEME hankkeesta. Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikennemelun torjunnan tavoitteet ja nykytila pari sanaa myös VIEME hankkeesta. Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennemelun torjunnan tavoitteet ja nykytila pari sanaa myös VIEME hankkeesta Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö VIEME-ohjausryhmä, 1.11.2007 Ohjelmallinen viitekehys liikennemelun torjuntaan

Lisätiedot

Yleiset arvonmuutosperusteet. Murskaustyät. Tielaitos. Urakka-asiakirjat. Helsinki Kehittämiskeskus V4N HE/VTUA/UT. Ti /

Yleiset arvonmuutosperusteet. Murskaustyät. Tielaitos. Urakka-asiakirjat. Helsinki Kehittämiskeskus V4N HE/VTUA/UT. Ti / Yleiset arvonmuutosperusteet Tielaitos Murskaustyät Urakka-asiakirjat Helsinki 1995 Kehittämiskeskus Ti / V4N HE/VTUA/UT Yleiset arvonmuutosperusteet Murskaustyöt rjaso Tielaitos Kehittämiskeskus Helsinki

Lisätiedot

Harjoitus 11. Betonin lujuudenkehityksen arviointi

Harjoitus 11. Betonin lujuudenkehityksen arviointi Harjoitus 11 Betonin lujuudenkehityksen arviointi Betonin lujuudenkehityksen arvioiminen Normaali- ja talviolosuhteet T = +5 +40 C lujuudenkehityksen nopeus muuttuu voimakkaasti, mutta loppulujuus sama

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 04/2013 MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä 23/04/2013 Laatija Timo Korkee Tarkastaja Jussi Kurikka-Oja

Lisätiedot

Siitolanranta 3:n melumittaus

Siitolanranta 3:n melumittaus Siitolanranta 3:n melumittaus 27. 28.9.2016 Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi Riikka Litmanen 6.10.2016 1 Johdanto... 3 2 Mittausten suoritus... 3 3 Mittausten aikainen sää... 3 4 Mittauslaitteisto...

Lisätiedot

Steinerkoulu Virkkula

Steinerkoulu Virkkula LIITE 1, SIVU 44/58 KOHDEKORTTI 6.4.2018 Steinerkoulu Virkkula Ilmakuva Kuopion kaupunki 2018 NYKYTILANNE Kohteen käyttäjämäärä 205 Melulähteet alueella: RAIDELIIKENNE - Tavarajunia päivällä 5 kpl (yht.

Lisätiedot

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011 Ympäristömelumittaus 1(6) Tilaaja: Tikalan Oy Tapio Tikka Kalmarintie 160 43270 Kalmari Käsittelijä: Jussi Kärtevä Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa

Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: Kuinka suuri merkitys tieverkon kunnolla ja erityisesti tien pintakunnolla on raskaan liikenteen toimintaolosuhteisiin

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNGIN KUNNOSSAPITOLUOKITUS

NOKIAN KAUPUNGIN KUNNOSSAPITOLUOKITUS NOKAN KAUPUNGN KUNNOSSAPTOLUOKTUS Sisällysohje 1. KATUJEN KUNNOSSAPTOLUOKTUS Yleistä Ajoradat Kevyenliikenteenväylät Pinnan tasaus ja polanteiden poisto ajoradoilla ja kevyenliikenteenväylillä Liite 1

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.12.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 22.12.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Matkanopeudet HSL-alueella 2011

Matkanopeudet HSL-alueella 2011 Matkanopeudet HSL-alueella Matkanopeudet HSL-alueella HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta A PL HSL puhelin (9) 4 www.hsl.fi Lisätietoja: Marko Vihervuori puhelin 9

Lisätiedot

KATUJEN TALVIHOIDON LAATUVAATIMUKSET

KATUJEN TALVIHOIDON LAATUVAATIMUKSET KATUJEN TALVIHOIDON LAATUVAATIMUKSET 2(12) SISÄLLYSLUETTELO Auraus: ajoradat... 3 Auraus: jalkakäytävät, kevyen liikenteen väylät, laatukäytävät... 4 Sohjon poisto: ajoradat, kevyen liikenteen väylät...

Lisätiedot

Keskiäänitaso LAeq22-7, ei meluntorjuntaa LAeq22-7, meluesteet toteutettu Muutos asukasmäärässä

Keskiäänitaso LAeq22-7, ei meluntorjuntaa LAeq22-7, meluesteet toteutettu Muutos asukasmäärässä LIITE 1, SIVU 34/58 KOHDEKORTTI 6.4.2018 Linnanpelto Ilmakuva Kuopion kaupunki 2018 NYKYTILANNE Asukkaita kohdealueella 405 Melulähde alueella: raideliikenne - Tavarajunia päivällä 6 kpl (yht. 2 640 m)

Lisätiedot

PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ (5) Asfalttinormitoimikunta. Ilmo Hyyppä

PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ (5) Asfalttinormitoimikunta. Ilmo Hyyppä PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2007 1 (5) Asfalttinormitoimikunnan kokous 3/2007 Aika Keskiviikko 11.4.2007 kello 12:15 Paikka Tiehallinto, Opastinsilta 12 A, 00521 Helsinki Osallistujat

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut - Tiestö Turku NURMIJÄRVEN KUNTA

Asiantuntijapalvelut - Tiestö Turku NURMIJÄRVEN KUNTA Asiantuntijapalvelut - Tiestö Turku 18.12.2015 NURMIJÄRVEN KUNTA Nopeusmittaukset / Syksy 2015 Nopeusmittaukset 2015 Nurmijärven kunta ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

PÄÄLLYSTYSURAKKA 2013 ARVONMUUTOSPERUSTEET

PÄÄLLYSTYSURAKKA 2013 ARVONMUUTOSPERUSTEET 31.1.2013 ESPOON KAUPUNKI Espoo Kaupunkitekniikka- PL 6400 02070 ESPOON KAUPUNKI PÄÄLLYSTYSURAKKA 2013 ARVONMUUTOSPERUSTEET 31.1.2013 2(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. LAADUN ARVOSTELU 3 1.1. Laatuvaatimukset 3

Lisätiedot

LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA Liite 1/1 (5) Liikenne tietyömaalla - Lyhytaikaiset ja luvanvaraiset työt

LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA Liite 1/1 (5) Liikenne tietyömaalla - Lyhytaikaiset ja luvanvaraiset työt LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA Liite 1/1 (5) TAVARAN TUONTI TMS., KVL < 1500, TYÖN KESTO < 1H 15 Suoja-ajoneuvoa käytetään kun työkone / ajoneuvo ei itsessään suojaa työntekijää. Suoja-ajoneuvo voi olla ajoneuvo

Lisätiedot

213213 Komposiittistabilointi (KOST)

213213 Komposiittistabilointi (KOST) InfraRYL, TK242/TR4, Päivitys 19.3.2015/KM 1 213213 Komposiittistabilointi (KOST) Infra 2015 Määrämittausohje 2132. 213213.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit 213213.1.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit,

Lisätiedot

Ilmakanaviston äänenvaimentimien (d=100-315 mm) huoneiden välisen ilmaääneneristävyyden määrittäminen

Ilmakanaviston äänenvaimentimien (d=100-315 mm) huoneiden välisen ilmaääneneristävyyden määrittäminen TESTAUSSELOSTE NRO VTT-S-02258-06 1 (2) Tilaaja IVK-Tuote Oy Helmintie 8-10 2 Jyväskylä Tilaus Tuomas Veijalainen, 9.1.2006 Yhteyshenkilö VTT:ssä VTT, Valtion teknillinen tutkimuskeskus Erikoistutkija

Lisätiedot

Murskaustäiden yleiset arvonmuutosperusteet

Murskaustäiden yleiset arvonmuutosperusteet Tielaitos Murskaustäiden yleiset arvonmuutosperusteet Urakka-asiakirjat Helsinki 1991 v Tiehallitus TieIa itos Tleha;fltuksen kfrjasto DOkflrc: '///t1 Nider,,a; 7//3/) Murskaustöiden yleiset arvonmuutosperusteet

Lisätiedot

Talvirengasmittausten tuloksia katupölyn näkökulmasta

Talvirengasmittausten tuloksia katupölyn näkökulmasta Talvirengasmittausten tuloksia katupölyn näkökulmasta Katupölyseminaari 7.3.2017 Helsingin ympäristökeskus Kaarle Kupiainen 1 Esityksen sisältö Pölyn muodostuminen renkaan ja tienpinnan kontaktissa Johtopäätöksiä

Lisätiedot

DIGIBONUSTEHTÄVÄ: JYRSINTÄ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI

DIGIBONUSTEHTÄVÄ: JYRSINTÄ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI DIGIBONUSTEHTÄVÄ: JYRSINTÄ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI Tekijä: Marko Olli 16.10.2018 Sisällys 1 Johdanto...3 2 Hankkeen tavoitteet ja vaikuttavuus...3 3 Laitteisto ja mittaustarkkuus...3 4 Pilotointi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3811 Y02 Sivu 1 (6) GrIFK Alpine ry Jussi Kattelus Turku 9.1.2017 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelumittaus 5.1.2017 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

TIEMERKINTÖJEN LAATUVAATIMUKSET MITTALAITTEIDEN VALIDOINTI JAAKKO DIETRICH TIEMERKINTÄPÄIVÄT TURKU

TIEMERKINTÖJEN LAATUVAATIMUKSET MITTALAITTEIDEN VALIDOINTI JAAKKO DIETRICH TIEMERKINTÄPÄIVÄT TURKU TIEMERKINTÖJEN LAATUVAATIMUKSET MITTALAITTEIDEN VALIDOINTI JAAKKO DIETRICH TIEMERKINTÄPÄIVÄT TURKU 22.1.2016 TIEMERKINTÖJEN LAATUVAATIMUKSET Edellinen julkaisu vuodelta 2008 Uudet laatuvaatimukset voimassa

Lisätiedot

Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset

Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset 1 Sisällys Sisällys... 2 1. JOHDANTO... 3 2. MELUN MITTAUKSET JA MALINNUS... 3 Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (VnP 993/1992)... 3 Kenttätyöt

Lisätiedot

TUTKIMUS "VAMMAS"-LtJMI SIiVEN HEI TTO-OMI NAT SUU KS 1 STA

TUTKIMUS VAMMAS-LtJMI SIiVEN HEI TTO-OMI NAT SUU KS 1 STA 1 ks1i 32 TUTKIMUS "VAMMAS"-LtJMI SIiVEN HEI TTO-OMI NAT SUU KS 1 STA Vammas-lumisiipi kiinnitetään TH:n emäterän jatkeeksi. Sitä käytetään pääasiassa aurausvallien madaltamistyössä. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

Viinikka-Rautaharkon ratapihan melumittaukset ja laskentamallin laadinta.

Viinikka-Rautaharkon ratapihan melumittaukset ja laskentamallin laadinta. Liite 5 Järjestelyratapihan melumittaukset 14-15.2011 Viinikka-Rautaharkon ratapihan melumittaukset 14-15.6.2011 ja laskentamallin laadinta. 1 Toimeksianto / Johdanto Viinikan ja Rautaharkon ratapihat

Lisätiedot

Parikkalan kunta Tekninen toimi Harjukuja Parikkala puh KATUJEN KUNNOSSAPITO LUOKITUS Talvihoito

Parikkalan kunta Tekninen toimi Harjukuja Parikkala puh KATUJEN KUNNOSSAPITO LUOKITUS Talvihoito Talvihoito 1 Katujen ja kevyenliikenteen väylien kunnossapitoluokitus Talvikunnossapito 1.0 Yleistä Parikkalan kunnan kadut on jaettu kolmeen eri kunnossapitoluokkaan. Kunnossapitoluokituksen avulla määritetään

Lisätiedot

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA FINNOON OSAYLEISKAAVA Finnoon altaan linnustoalueeseen kohdistuvat meluhaitat raportti 12.4.2011 Sito Oy suunnittelukeskuksen julkaisuja 6/2011 FINNOON ALTAAN LINNUSTOALUEESEEN KOHDISTUVAT MELUHAITAT 12.4.2011

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20602216 INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 21.12.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia.

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Yhdistelmäkoneet Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Uusi muotoilu ja uusi ohjauspyörä tekevät käytöstä

Lisätiedot

TURUN JÄTTEENPOLTTOLAITOKSEN MELURAPORTTI

TURUN JÄTTEENPOLTTOLAITOKSEN MELURAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR Y2008 10 Sivu 1 (7) Oy Turku Energia Jätteenpolttolaitos PL 105 (Linnankatu 65) 20101 Turku Turku 13.11.2013 TURUN JÄTTEENPOLTTOLAITOKSEN MELURAPORTTI Raportin vakuudeksi Olli

Lisätiedot

Rengasmelun emissio ja leviäminen eri tiepäällysteillä

Rengasmelun emissio ja leviäminen eri tiepäällysteillä Rakenteiden Mekaniikka Vol. 41, Nro 1, 2008, s. 1-7 Rengasmelun emissio ja leviäminen eri tiepäällysteillä Jarno Kokkonen ja Tapio Lahti Tiivistelmä. Artikkelissa käsitellään tieliikennemelua: rengas-

Lisätiedot

PANK-4113 PANK PÄÄLLYSTEEN TIHEYS, DOR -MENETELMÄ. Asfalttipäällysteet ja massat, perusmenetelmät

PANK-4113 PANK PÄÄLLYSTEEN TIHEYS, DOR -MENETELMÄ. Asfalttipäällysteet ja massat, perusmenetelmät Asfalttipäällysteet ja massat, perusmenetelmät PANK-4113 PANK PÄÄLLYSTEEN TIHEYS, DOR -MENETELMÄ PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA Hyväksytty: Korvaa menetelmän: 13.05.2011 17.04.2002 1. MENETELMÄN TARKOITUS

Lisätiedot

Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla

Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 TULOKSET... 2 2.1 Melulle altistuvien asukkaiden ja herkkien kohteiden määrät...

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Tiemerkintäpäivät Kuopio. HARJA järjestelmän vaikutukset tiemerkintöihin ja tierekisteriuudistus Keijo Pulkkinen

Tiemerkintäpäivät Kuopio. HARJA järjestelmän vaikutukset tiemerkintöihin ja tierekisteriuudistus Keijo Pulkkinen Tiemerkintäpäivät 16.-17.2.2017 Kuopio HARJA järjestelmän vaikutukset tiemerkintöihin ja tierekisteriuudistus Keijo Pulkkinen Sisältö Mikä HARJA on? Käytössä hoitourakoissa Käyttöönotto tiemerkinnöissä

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

OHJE 2(5) 25.8.2015 Dnro LIVI/4495/05.00/2015 1 KITKAN MITTAAMISEN MENETELMÄ... 3

OHJE 2(5) 25.8.2015 Dnro LIVI/4495/05.00/2015 1 KITKAN MITTAAMISEN MENETELMÄ... 3 OHJE 2(5) Sisällys 1 KITKAN MITTAAMISEN MENETELMÄ... 3 2 LAATUVAATIMUKSET KITKAMITTAREILLE... 3 2.1 Käyttöturvallisuus... 3 2.2 Kalibroitavuus... 3 2.3 Mittaustarkkuus... 4 2.3.1 Mittarien samankaltaisuuteen

Lisätiedot