Ii on käynnin. Iihin ainutlaatuinen ympäristö - taiteen puisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ii on käynnin. Iihin ainutlaatuinen ympäristö - taiteen puisto"

Transkriptio

1 Ii on käynnin ARVOINEN Kesäkuussa Iissä riittää tekemistä ja näkemistä, eikä aiheetta: paikan historia on vanhaa perua. Kirjallisissa lähteissä Ii mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1374 kappelina. Hallinnolliseksi pitäjäksi Ii muodostettiin vuonna Monille jo tutuksi tullut Iin Wanha Hamina on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennusmiljöö. Vanhassa Haminassa järjestetään vuosittain suuri määrä erilaisia tapahtumia. Siellä sijaitsevat myös Iin kotiseutumuseo ja museokahvila Huilinki. Iissä riittää siis nähtävää, uutta ja vanhaa. Kestilän höyrysahan muistomerkki sijaitsee Iijoen törmällä Iin Alarannalla. Iin kirkon edustalla on Pekka Vesaisen patsas ja kunnanviraston rannassa Sanna Koiviston tekemä Uittopatsas. Nähtävää piisaa Iin keskustan lisäksi myös muualla Iin kunnan alueella. Suomen sodan muistomerkki sijaitsee Maria Panínguak`Kjærulff, Iglun rauniot (2010). Kuivaniemen kirkonkylässä Vanhantien varrella nelostien tuntumassa. Oolanninsodan muistomerkki on Vatunginniemessä, Pohjoisrannantie 716. Jääkärimuistomerkki on Veskassa 28 km Oijärven tietä. Oijärven Kaitaniemessä on lappilaisia muinaisia hautapaikkoja. Myös Kuivaniemen puukirkko on näkemisen arvoinen. Ja kun olet Iissä, niin taidekeskus KulttuuriKauppila on varmasti vierailun arvoinen. Taidekeskus avattiin syksyllä 2006 iiläisten ammattitaiteilijoiden Helena Kaikkosen, Sanna Koiviston ja Antti Ylösen perustamana. KulttuuriKauppilassa on ammattitaiteilijoiden työskentelytilojen lisäksi paikka vierailevalle kansainväliselle taiteilijalle. Vanhaa perua Muun ohella merellinen Ii on kiehtova. Iin edustan saaristossa on paljon muinaisjäännöksiä: Ulkokrunni, jatulintarha; Satakari, jatulintarha; Muho-oja, kivikautinen asuinpaikka; Pentinkangas, röykkiöitä ja asumuksen pohja; Kiviharju, pyyntikuopparyhmä; Lampurinkorpi, niin sanottuja ryssänuuneja Ii on meren kautta tulleen läntisen ja jokia pitkin saapuneen itäisen kulttuurin kohtauspaikka. Iissä on sekä ruotsalaisperäistä että vienalais-karjalaisperäistä nimistöä lähinnä kauppayhteyksien tuloksena. Vakituisempi varhaisasutus on satakuntalais-pirkkalaista ja karjalaista alkuperää. Iin upea ja puhdas luonto, Perämeri ja lähisaaret, jokialueet, puhtaat vedet, metsämaastot sekä monipuoliset tapahtumat ja kulttuuri tarjoavat erinomaisen ympäristön lomailuun, erilaisiin aktiviteetteihin sekä vapaa-ajanviettoon. Mökkeilijän elämä on Iissä helppoa, kaikki tarvittava on lähellä. LEILA SILTANEN Iihin ainutlaatuinen ympäristö - taiteen puisto 2012 Iissä avataan ainutlaatuinen pohjoisen ympäristö taiteen puisto, joka sijaitsee Iin ohittavan valtatien välittömässä yhteydessä kuvan kauniissa Iijokivarressa Koskiniemen alueella. Alue on kuntailmeelle merkittävä, sillä se siis sijaitsee kunta keskuksen itäpuolella juuri nelostien kohdalla, ja sen läpi kulkee arviolta autoa päivässä. Huomattavaa on, että alueelle sijoitetaan Pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaali 2012:n teokset. ART Ii Biennaali tuottaa ekologisesti kestäviä taideteoksia, jotka valmistetaan 10-päiväisen työpajaosion aikana taiteilijoiden ja iiläisten voimin. Tämänvuotiseen biennaaliin on kutsuttu taiteilijoita Färsaarilta, Venäjän Siperiasta, Ruotsista, Islannista, Kamerunista ja Pohjois- Suomesta. Biennaalin kuraattorina ja yhtenä biennaalin taiteilijoista toimii ympäristötaiteilija, professori Timo Jokela Lapin yliopistosta. Biennaalin suojelijana toimii kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja päätukijoina ovat Pohjoismainen kulttuurirahasto ja Valtion kuvataidetoimikunta. Puiston alueen rakennushanke on Euroopan unionin maaseuturahaston ja JoMMa ry:n 100 % tukema Iin kunnan hallinnoima hanke. Hankkeen myötä aluetta on raivattu siten, että nelostieltä on suora näkymä taidepuistoon. Näin ollen Iin kuntaa ei jatkossa voi ohittaa tulematta osalliseksi taiteesta. Taidepuiston tarkoituksena on toimia virkistysalueena sekä kuntalaisille että matkailijoille. Taiteen lisäksi puisto tarjoaa viihtyisän eväs paikan, perinteisen onkilaiturin kaloistaan tunnetulla joella ja ehkä hauskimpana yksityiskohtanaan ihka oikean leipäkivien heittopaikan. Valmistuttuaan taidepuistosta tulee osa Ruustinan reitiksi nimettyä kulttuurimaisemareittiä, joka kulkee Iin Wanhasta Haminasta Taidekeskus KulttuuriKauppilaan. Ruustinan reitin varrelta ja näin ollen myös taidepuistosta löytyy opastauluja Iin kulttuurihistoriasta, kalastuksesta ja taiteesta: eli tarinoita Iistä ja iiläisistä. Iin ympäristötaidepuisto sekä ART Ii Biennaali 2012 avataan pe klo 19. Tervetuloa! MARI MAUNU

2 2 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2012 Taiteessa oppimisen mallikunnaksi Kuivaniemen Kotiseutu yhdistyksen kesä 2012 Kuivaniemen kotiseutuyhdistys järjestää kesäretken Tervolaan lauantaina 9.6. Retkellä tutustutaan Tervolan kotiseutumuseoon, Keminmaan Pyhän Mikaelin kirkkoon ja Pohjanrantaan. Retkelle voivat lähteä muutkin kuin yhdistyksen jäsenet. Retken hinta on e (sis. matkan, ruoan, pääsymaksun museoon, opastukset sekä yhdet pullakahvit). Vapaita paikkoja voi tiedustella yhdistyksen sihteeriltä puh tai sähköpostilla anne.riepula@ pp.inet.fi. Ilmoittautumiset mennessä. Kotiseutupäivä on sunnun- taina 8.7. Päivä alkaa jumalanpalveluksella Kuivaniemen kirkossa, jonka jälkeen on pääjuhla Nuorisoseurantalossa. Kellonaika tarkentuu, kun jumalanpalveluksen aika selviää. Seuraa lehti-ilmoittelua. Yhteislaulutilaisuudet mu- seon pihalla (sateella Kirkonkylän koululla) pidetään tiistaina 3.7. klo ja sunnuntaisin sekä klo Kevään aikana on paikallisista ja valtakunnallisista lehdistä saatu lukea kuinka Iin kunta on päättänyt satsata rohkeasti taidekasvatukseen. Valtion ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Iin kulttuuriopetuksen innovaatiojärjestelmä -hankkeen saaminen Iihin on merkittävä avaus. Reilun kahden vuoden aikana luodaan malli kansainvälisyyteen painottuvan taiteen opetuksesta eri oppiasteilla ja nuorisotyössä. Hankkeen vaikutukset mielikuviin Iistä kiinnostavana ja innovatiivisena kuntana ovat ilmeiset. Kulttuurilla on paljon suurempi merkitys uusien asukkaiden ja työntekijöiden houkuttelemisessa kuin yleensä ajatellaan. Kulttuurimyönteinen kunta on vetovoimainen, laajakatseinen ja suvaitsevaisuutta korostava. Kansainvälisyys ja taide ovat Iissä paljon muutakin kuin kauniita sanoja. Jo vuosien ajan kansainväliset taiteilijavieraat ovat rikastuttaneet kunnan kulttuurielämää KulttuuriKauppilan taiteilijaresidenssin kautta. Art Ii Biennaali on kehittynyt merkittäväksi ympäristöja veistotaiteen tapahtumaksi, jossa ihmiset eri kulttuureista kohtaavat taiteen tekemisen äärellä. Kansainvälisyys on rajojen ylittämistä, ei vain maantieteellisessä mielessä, vaan myös jokaisen arvoissa ja asenteissa. Kansainvälisyys on meidän kaikkien asia. Toisen kohtaaminen on jokaisen kohtaamista me kaikki olemme toisia, erilaisia ja erityisiä yksilöitä maasta ja kulttuurista riippumatta. Taide herättää aina monenlaisia tunteita. Puhettahan mahtuu maailmaan ja jokaisen mielipidettä tulee kunnioittaa. Parhaimmillaan taiteen äärellä koetaan jotain ennen kokematonta, kohdataan toinen ihminen ja saadaan uusia ajatuksia. Taiteessa on perimmältään kyse ympäröivän todellisuuden tekemisessä taiteen tekijälle ja sen kokijalle merkitykselliseksi. Nykytaide on demokraattista eikä perustu enää hierarkisille määritelmille hyvästä taiteesta. Nykytaide on dialogia, jossa kokija kutsutaan osaksi taiteen tapahtumisen prosessia. Kuten ympäristötaiteen asiantuntija, taidehistorioitsija Amy Dempsey on todennut, taiteen tulisi olla avointa kaikille. Taiteen yhdistävä voima piilee siinä kuinka sen kautta jokin ulkoinen tila muuntuu kokijoilleen merkitykselliseksi paikaksi. Koulujen taideopetus, nuorisotyö ja taidekoulun kurssit ovat se perusta, jonka kautta lapset ja nuoret saadaan mukaan toimintaan ja kasvamaan tuleviksi kulttuurin kuluttajiksi. Iin kulttuuriopetuksen innovaatiojärjestelmä -hankkeen kautta luodaan yhteistä taidemyönteistä ilmapiiriä. Kuntalaiset ovat tähän jo osaltaan vastanneet taidekoulun kurssit ovat lupaavasti täyttyneet. Seuraavien reilun kahden vuoden aikana kansainvälisyys ja taide vakiinnutetaan osaksi iiläistä arkea perusopetuksessa ja kulttuurin harrastamisessa. Kutsun kaikki kuntalaiset mukaan yhteiseen hankkeeseen. JUHA ORAVALA projektipäällikkö Iin kulttuuriopetuksen innovaatiojärjestelmä -hanke Talkoot kotiseutumuseolla pidetään välisenä aikana joka tiistai klo 1. Museo on avoinna heinäkuun ajan lauantaisin ja sunnuntaisin klo Päärakennuksessa on näyttely maataloudesta ja karjanhoidosta. Ollikaisen mökkiin tulee näyttely kahvinjuonnin historiasta. Tarvitsemme näyttelyyn erilaisia kahvinkeittoon ja -tarjoamiseen liittyviä vanhoja esineitä (kuppeja, sokerikoita, vanhoja kahvipaketteja, sokerisaksia yms.). Jos kotoasi löytyy em. esineitä ja olet halukas lainaamaan niitä näyttelyyn, ota yhteys sihteerianneen tai tule talkooiltana museolle esineiden kanssa. Kuivaniemen pitäjämarkkinoilla olemme tutussa paikassa, jonne voi käydä maksamassa jäsenmaksun. Yhdistys tarvitsee vapaaehtoista työvoimaa eri tapahtumiin. Jos olet halukas tulemaan mukaan, ota yhteys sihteeriin. Olemme ottaneet vakuutuksen vapaaehtoisille työntekijöillemme. Kulttuurin kulmakivet ovat Iissä vahvat. Iin kulttuuri ihastuttaa, sykähdyttää ja koskettaa. Taidekeskus KulttuuriKauppila, Art Ii Biennaali, Iin kulttuuriperintöalueita yhdistävä kulttuurimaisemareitti, kansalaisopiston runsas opetustarjonta ja lähellä ihmisiä toimivat taiteilijat sekä erilaiset yhteisöt tekevät Iistä kulttuurin kehdon.

3 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/ Toiminnan mies, vaikka ei kaikkien mieleen Olen tulisesti mukana, kaikessa mitä teen, Iin kunnan liikunta- ja tapahtumavastaava Tapio Rissanen luonnehtii itseään. Iin valttikortit ovat Tapio Rissasen mukaan joet ja meri, hyvät kulkuyhteydet ja maailman mittakaavassa tarkasteltuna hyvin puhdas ja neitseellinen luonto. Mutta myös tapahtumat luovat kuvaa Iistä positiivisessa hengessä. Tapahtumat ovat hyvin tärkeitä, ja niistä Ii paljolti muistetaan, Rissanen sanoo ja jatkaa, että Ii on taiteiden ja perinnekulttuurin lisäksi vahva liikuntapitäjä. Toiminnan miehenä tunnettu Rissanen kuvailee Iin tapahtumia monipuolisiksi ja kaikille jotain tarjoaviksi. Tapahtumatiimi Iijoen rannalla: liikunta- ja tapahtumavastaava Tapio Rissanen (oik.), tapahtuma- ja hankesuunnittelija Riitta Räinä, kulttuurivastaava Mari Maunu ja nuorisotyövastaava Pekka Suopanki. MARKKINOITA, LIIKUNTAA, KULTTUURIA Iissä piisaa tekemistä ja näkemistä Liikuntaa ei saa unohtaa Liikuntaan pitää satsata myös jatkossa, esimerkiksi liikuntapaikkojen kohentamiseen on kiinnitettävä Tapio Rissasen mukaan erityistä huomiota. Sisäliikuntaan iiläiset ansaitsevat asianmukaiset tilat eli liikuntahallin, Rissanen sanoo yksiselitteisesti ja muistuttaa, että liikkuminen on osa terveyden ylläpitoa. Kaikki ei ole Tapio Rissasenkaan mieleen. Kun Ii-instituuttia perustettiin, tehtiin Rissasen mukaan ainakin yksi virhe: liikuntapaikkojen kunnossapidon pitäisi olla samassa paikassa kuin itse liikuntatapahtumien järjestäminen. Nyt liikuntapaikkojen hoitovastuusta huolehtii Iin kunnan tekniset palvelut. Järjestely on Rissasen mukaan keinotekoinen, liikuntapaikkojen kunnossapito olisi pitänyt määrätä Iiinstituutille. Tapio Rissanen ottaa kantaa myös taiteisiin. Taiteiden tarkoitus on herättää keskustelua, mutta herättely ei saa synnyttää kiukkua, ei ainakaan silloin kun toimitaan kunnan verovaroilla. Ei pidä tieten tahtoen ylittää kynnystä, joka on kuntalaisten tahdon vastaista, Rissanen erittelee ja ottaa esimerkiksi Lars Vilks -teoksen. Liikunnan, taiteiden ja perinnekulttuurin yhteensovittaminen on välillä haasteellista, mutta ei mahdotonta, Tapio Rissanen sanoo silti. LEILA SILTANEN teksti LEILA SILTANEN Vaihtoehtoja on: Historia ja nykypäivä kohtaavat Iin Haminassa, joka on yksi Suomen vanhimpia kauppapaikkoja. Nykyisin Iin Wanha Hamina on monipuolisten tapahtumien ja erilaisten markkinoiden tyyssija. Wanhan Haminan sydämessä on esiintymislava, jossa pidetään konsertteja, esitetään näytelmiä tai juhlitaan muuten vaan. Iin kunnan keskustan kupeessa sijaitseva Illinsaari on liikuntaa harrastaville tuttu paikka. Saaressa on muun muassa luonto- ja kulttuuripolku sekä hiihtomaja ja valaistu hiihtolatu. Ulkona liikkumiseen Iissä onkin mainiot mahdollisuudet, toimintapiiriä riittää sekä maalla että merellä. Ii tunnetaan myös kalastaan. Iin vesistöt ovat kalastajien antoisia kalasaalispaikkoja. Iin kunnan liikunta- ja tapahtumavastaava Tapio Rissanen Ii-instituutista on tyytyväinen tiimiin, joka joko organisoi tai on taustatukena erilaisissa Iin tapahtumissa. Päätapahtumat, jotka Ii-instituutti järjestää, määritellään palvelusopimuksessa, joka on kunnanvaltuuston tahdon mukainen. Kaiken takana on hyvä tiimi Meillä on intohimoinen ja idearikas tiimi, jossa virtaa riittää. Olemme onnistuneet saamaan aikaisemmin hajallaan olleen tapahtumien järjestämisen yhteen paikkaan, Rissanen sanoo ja toteaa Ii-instituutin roolin olevan ensisijaisesti puitteiden luomisen erilaisia tapahtumia varten. Sisältötuotannon pitää olla substanssiosaajien harteilla, Tapio Rissanen ryhmittelee työnjakoa. Palvelutarjonta kokonaisuudessaan on laaja, ja tapahtumien järjestäminen vaatii selviä yhteistyösopimuksia eri organisaatioiden kesken. Selkeä työnjako siitä, mistä kukin vastaa, pitää olla jämäkästi määriteltynä. Luukulta luukulle juokseminen ei palvele ketään, se kannattaa kaikkien muistaa. Osallistujille liikunta- ja tapahtumavastaava lupaa hyvää mieltä, iloa ja naurua! Kaikilla Iin tapahtumilla on oma profiili. Iin Lohimarkkinat rakentuu nimensä mukaisesti kalan ympärille. KUNINGASJÄTKÄ - Iin Tukkilaiskisat vaalii Iin vanhaa tukkilaisperinnettä ja Kuivaniemen Pitäjämarkkinoilla on vallalla jo perinteeksi muodostunut markkinahumu. Iin Wanhan Haminan markkinoilla kaupanteon ja ilottelun lisäksi tuodaan esille iiläisiä nousevia kykyjä ja lähiruokateemaa. Wanhan Haminan markkinat pidetään Kaikilla tapahtumilla on oma elinkaarensa, ne vaativat jatkuvaa uudistamista ja kehittämistä, mutta itse tapahtuman perinnettä kunnioittaen, Tapio Rissanen toteaa.

4 4 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2012 KANSALAISOPISTO JA KULTTUURI PALVELUT Puh s-posti: kansalaisopisto@ii.fi KESÄKURSSEJA Luonnosta väriä kasvivärjäyskurssi Nätteporissa 1.6. klo 17-19, 8.6. klo 17-20, 9.6. klo ja klo Kurssilla värjätään lankoja ja puuhelmiä luonnosta itse poimituilla kasveilla. Tämän lisäksi kurssilla on mahdollisuus tutustua ulkomaisiin värjäyksessä käytettäviin kasveihin ja niistä saataviin herkullisiin väreihin. Osan materiaaleista voi ostaa opettajalta. Kurssimaksu 24. Ilm. heti. Ympäristötaidetta nuorille (yli 12-vuotiaille) KulttuuriKauppilassa klo Kurssin aikana nuorille tarjoutuu mahdollisuus tehdä oma veistos Iin ympäristötaiteen biennaaliin. Kurssi tarjoaa mielenkiintoista tekemistä sekä sisällä että ulkona. Ympäristötaiteessa kohtaavat sekä fyysinen työskentely että taiteen kokeminen. Kurssi huipentuu biennaalitaiteilijoille ja kesäkurssilaisille järjestettävään juhlaan. Kurssimaksu 20. Ilm. heti. Askartelua koululaisille (7-12-vuotiaille) Nätteporissa klo Kurssilla tehdään käsitöitä useista eri materiaaleista. Huovutellaan, rakennellaan, punotaan ja pujotellaan. Kauniilla säällä puuhastellaan ulkona. Kurssimaksu 15. Ilm. heti. Koko opinto-ohjelman löydät sivulta: kohdasta vapaa-aika/kansalaisopisto/ kurssit, jonka kautta voi myös ilmoittautua. TERVETULOA KULTTUURIKAUPPILAN KESÄNÄYTTELYYN Ateljeetaloon, vanhaan koulurakennukseen ja galleria Lantalaan levittyvä kesänäyttely nivoo yhteen kolme vahvaa naistaiteilijaa. Esillä on Lontoosta Helsinkiin asettuneen Henna-Riikka Halosen videoteoksia, oululaisen Päivi Pussilan maalauksia sekä lahtelaisen Satu Loukkolan veistoksia. Näyttelyn taiteilijat on valinnut KulttuuriKauppilan kotitaiteilija, kuvanveistäjä Sanna Koivisto. Näyttely on avoinna ti - su klo Liput: aikuiset 3 euroa, perhe 5 euroa. Lisätietoja Mari Maunu, Taidekeskus KulttuuriKauppila, p Näyttelyyn voi tutustua katselemalla, kuuntelemalla, tekemällä ja osallistumalla kesän yhteisötaideteokseen. Lapsille on tarjolla avoimia ja maksuttomia Sormet sotkussa -taidetyöpajoja kesälauantaisin. Kesä 2012 Kesä 2012 Kulttuuria Tapahtumia Liikkumista Musiikkia Näytelmiä Markkinoita - Lukemista Tekemistä Iissä sattuu ja tapahtuu! Sisältää Tapahtumakalenterin IiHappens 2012 kertoo tarkemmin Iin kesän tapahtumista. Esite jaetaan kaikkiin Iin talouksiin ja sitä on jaossa muun muassa Iin kunnan Infopisteessä, Iin ja Kuivaniemen kirjastoissa, museokahvila Huilingissa ja KulttuuriKauppilassa. Katso myös lisää tapahtumia tämän lehden sivulta 8. Iin taidekoulun kuvataideryhmiin ennätysmäärä hakijoita Iin taidekoulun peruskouluilla järjestämä kuvataideopetus on saanut odottamattoman suuren suosion luokkalaisille suunnattuja kuvataideryhmiä perustetaan ensi lukukaudeksi yhteensä seitsemän kuudelle eri koululle. Tänä ja sitä edeltävänä talvena opetusta on ollut vain Haminan koululla, jossa on toiminut molempina vuosina kaksi kuvataidekoulun ryhmää. Nyt opetus laajenee Haminan koulun lisäksi Kuivaniemen, Jokikylän, Ojakylän, Alarannan ja Pohjois-Iin kouluille. Ryhmiä on perustettu kysynnän mukaan. Iin taidekoulu järjestää taiteen perusopetusta Iin peruskouluilla luokkalaisille. Opetus on koulupäivää tukevaa toimintaa ja se tapahtuu heti oppituntien jälkeen oman koulun tiloissa. Koulukuljetukset järjestetään siten, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua taidekoulun opetukseen. Vanhemmille oppilaille tarjotaan taiteen perusopetusta taidekoulun Kulttuuri- Kauppilassa kokoontuvissa iltaryhmissä. Myös näihin ryhmiin tuli tänä keväänä edellisvuotta enemmän hakemuksia. Iin kansalaisopiston alaisuudessa toimivassa taidekoulussa annetaan taiteen perusopetusta, jolla tarkoitetaan tavoitteellista ja vuosittain etenevää taideopetusta. Opetus järjestetään opetushallituksen asettamien tavoitteiden ja pääsisältöjen mukaisesti kunnallista opetussuunnitelmaa noudattaen. Lisätiedot: suunnittelijaopettaja Heidi Simppala Iin kansalaisopisto ja taidekoulu p heidi.simppala@ii.fi KulttuuriKauppilan kotitaiteilijoiden ohjaamat avoimet ja ilmaiset lasten taidetyöpajat kesälauantaisin klo Ennakkoilmoittautuminen viikkoa ennen työpajaa toimistoon p Tikusta asiaa, ohjaajana kuvanveistäjä Antti Ylönen Piirtäen ja maalaten retki puutarhaan, ohjaajana kuvataiteilija Sanna Koivisto Piirtäen ja maalaten retki puutarhaan, ohjaajana kuvataiteilija Sanna Koivisto Ideasta videoksi -työpaja vuotiaille, ohjaajana tuottaja Janne Nyyssönen Väriä kankaalle, ohjaajana tekstiilitaiteilija Helena Kaikkonen. KULTTUURIKAUPPILAN KONSERTTITUOKIOT klo 19 ja klo 20 kesätaivaan alla jokivarressa virkistävät kaikkia musiikin ystäviä. KULTTUURIKAUPPILAN KESÄKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET Elokuun 12. päivänä kello Ohjelmassa on muun muassa musiikkia, runoja ja performanssia. KESÄN AUKIOLOAJAT KIRJASTOISSA Iin pääkirjasto Nättepori, Puistotie 1, Ii p. (08) , sähköposti: kirjasto@ii.fi ma, ke, pe klo ti, to klo Kuivaniemen kirjasto Kuivajoentie 12, Kuivaniemi p. (08) , sähköposti: kuivaniemi.kirjasto@ii.fi ma, ke, pe klo ti, to klo la - su suljettu

5 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/ Päivätanssit su klo Paikka: Kuivaniemen nuorisoseurantalo. Soittaa Pelikaanit. Lisätietoa: Kuivaniemen Eläkkeensaajat ry, Yrjö Heikinmatti p Kesäbingot Kuivaniemen nuorisoseuralla ma klo ma klo ma klo ma klo ma klo ma klo ma klo Lisätietoa: Kuivaniemen Nuorisoseura ry, Raimo Ikonen p Suomirock-ilta la 2.6. klo Paikka: Sampola, Oijärvi. Esiintyy Viagara balls. Lisätietoa: Oijärven Nuorisoseura ry, Senioritanssia ti 5.6, 12.6, 26.6, 3.7, ja klo Paikka: Huilingin Näyttämö. Piirileikin ja tanhun välimuoto; helppoja askelkuvioita ja niihin sopivaa musiikkia! Vapaa pääsy tule kokeilemaan! Lisätietoa: Tuulikki Hapuoja p Tanssit Seljänperässä la 9.6. klo Paikka: Camping Seljänperä. Iin Laulupelimannit. Lisätietoa: p Tanssit Sampolassa la 9.6. klo Paikka: Sampola, Oijärvi. Esiintyy Mikko Tapio orkestereineen. Lisätietoa: Oijärven Nuorisoseura ry, Päivätanssit su klo Paikka: Kuivaniemen Nuorisoseuran talo. Teuvo Vuoti ja tanssiyhtye Kaptain. Lisätietoa: Yrjö Heikinmatti p Kansalliset GP-yleisurheilukilpailut ti klo Paikka: Iin keskusurheilukenttä. Lisätietoa: Iin Yritys ry, Pertti Huovinen, p ja Kansanmusiikkifestivaali Pikkujuhannus Lue lisää: IiHappens2012 sivu 12.. Lisätietoa: Unto Kukka p Tanssit Sampolassa la klo Paikka: Sampola, Oijärvi. Esiintyy Renne & Aliset. Lisätietoa: Oijärven Nuorisoseura, Yhteislaulutilaisuus la klo (myös 18.7.) Paikka: Huilingin Näyttämö. Lauluina perinteiset yhteislaulut, laulattajina Iin Laulupelimannit, vapaa pääsy! Lisätietoa: Ii-instituutti Kulttuuripalvelut, Mari Maunu p Lisää tapahtumia kesäisessä Iissä Yhteislaulutapahtuma ti 3.7. klo (myös su ja su 29.7.) Paikka: Kuivaniemen kotiseutumuseo (sateella Kirkonkylän koululla). Lisätietoa: Lasten tukkilaiskoulu pe 6.7. klo Paikka: Raasakkakoski. Lisätietoa: Tukkilaistanssit la 7.7. klo Paikka: Rantakestilän tanssipaviljonki. Soittaa Renne & Aliset, liput 10. Lisätietoa: Oijärven toripäivä la 7.7. klo Paikka: Oijärven Sampola. P /Veera Kuha P /Lyyli Pallaspuro Pohjois-Suomen karaokemestaruuskarsinnat la 7.7. klo Paikka: Sampola, Oijärvi. Lisätietoja: Kirkkoväärtin kolmas kortti pe klo (myös la klo ja su klo 14.00) Paikka: Kuivaniemen nuorisoseurantalo. Liput: 10 sis. kahvin. Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos, Iin kansalaisopisto/kuivaniemen Roolinvaihtajat, Sanna Kluukeri p ja Tanssit Sampolassa la klo Paikka: Sampola, Oijärvi. Esiintyy Marita Mäkelä & Hurmurit. Lisätietoa: Oijärven Nuorisoseura ry, Oijärven sikajuhlat la klo Paikka: Oijärvi, Sampola. Esiintyy Juha Alvari yhtyeineen. Lisätietoa: Oijärven Nuorisoseura ry, KulttuuriKauppilan kesäkauden päättäjäiset su klo 19. Paikka: KulttuuriKauppila. Ulkoilmakonsertissa reggaeta, kesäillan musiikkia, performanssia ja runoutta, yhteistyössä Oulun Juhlaviikot ja Muusajuhlat. Lisätietoa: Ii-instituutti, kulttuuripalvelut Mari Maunu, p ja kauppila.fi Iijokipyöräily su klo Paikka: Iin keskusurheilukenttä. Koko perheen tapahtuma, vapaa pääsy. Lisätietoa: Ii-instituutti, liikunta- ja tapahtumapalvelut, Tapio Rissanen p ja Kuivaniemen elo- ja kalamarkkinat la 8.9. Paikka: Kuivaniemen nuorisoseurantalo. Koko perheen tapahtuma, vapaa pääsy. Lisätietoa ja paikkavaraukset: Kuivaniemen Nuorisoseura ry, Raimo Ikonen p Museokahvila Huilinki on avoinna ti-su klo Tervetuloa! Tilavaraukset yrittäjä Kari Kiuttu p

6 6 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2012 TIEDOTUKSIA JA UUTISIA LYHYESTI Kuivaniemen terveysasema on suljettu Kuivaniemen terveysaseman kesäsulkemisen piiriin kuuluvat vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö ja suun terveydenhuolto. Asiakkaat käyttävät sulkemisen aikana Iin keskustaajaman palveluita. Sulkemisen aikana lääkäri käy kerran viikossa hoivayksikössä ja antaa lääketieteellisen tuen kotihoidon piiriin kuuluville palveluille. Kuivaniemen hammashoitola on suljettu Päivystys Iin hammashoitolassa, Jokisuuntie 4, Ii, (08) Sosiaalitoimiston kesä Kunnanvirasto ja Kuivaniemi-talo ovat suljettuina Sulkemisen aikana sosiaalityön puhelinpäivystys toimii arkipäivisin kello 9-11 numerossa (08) Kirjalliset toimeentulotukihakemukset toimitetaan joko postitse osoitteella Oulunkaaren kuntayhtymä / Iin perhepalvelut, PL 24, Ii tai kunnanviraston postilaatikkoon. Virka-ajan ulkopuolisen (viikonloput ja arkisin kello 16 08) sosiaalipäivystyksen (pääsääntöisesti lastensuojeluasiat) hoitaa Oulunkaaren sosiaalipäivystys, jonka tavoittaa hätäkeskuksen kautta numerosta 112. Uusi nettisivusto avataan! Iin vanhuspalvelut ovat muuttaneet Avopalvelukeskus Nikkarin remontin vuoksi Iin kotihoidon toimitilat ovat siirtyneet Micropolikseen (Piisilta 1, 1. kerros). Vanhuspalveluiden kuntouttava päivätoiminta jatkaa nykyisissä tiloissa supistettuna. Päivätoiminta on Iissä kiinni Kuivaniemen Senioritupa on kesätauolla Ii sijaitsee sananmukaisesti vesien äärellä. Tekemistä ja näkemistä riittää sekä maalla että merellä tai metsän siimeksessä. Ii houkuttaa kävijöitä ympäri vuoden. Matkailijoita ja vierailijoita palvelemaan avataan uusi nettisivusto, jossa esitellään kootusti Iin tarjontaa, sivusto avataan kesäkuussa. Sivustolle on koottu matkailijoita palvelevia tahoja majoitu, ostoksille, ruokaile ja ohjelmapalvelut -otsikoiden alle. Myös matkailuyhdistyksen perustamista suunnitellaan, lisätietoja Kai Harju, p , kai.harju(at)iilaakso.fi Iin kunta Rakentajamessuilla Nikkarin kuntosalivuorot ja ruokailumahdollisuus on keskeytetty. Tukipalveluiden käyttäjille järjestetään korvaavaa toimintaa. Järjestöille ja muille kuntosalin käyttäjille ei voida antaa tässä vaiheessa syksyn kuntosalivuorojen varauksia. Vanhuspalveluiden veteraaniavustukset vuodelle 2012 Valtionkonttori on myöntänyt tälle vuodelle Oulunkaaren kuntayhtymän vanhuspalveluille avustusta veteraanien kotona asumisen tukemiseksi. Avustuksen suuruus on suhteessa kuntien veteraanimäärään. Avustus käytetään erilaisiin kotona asumista tukeviin palveluihin kuten kodinhoitoapuun, ateriapalveluihin, pyykkipalveluihin, siivousapuun, turvapalveluihin tai kuljetuspalveluihin. Lisätietoja avustuksesta ja sen hakemisesta saa kotihoidon palveluesimies Sari Vitikalta, (08) Iin kunnanvirasto ja Kuivaniemen palvelupiste ovat suljettuina Ilmoitustaulu on sulkemisen aikana Nätteporissa, kirjastossa. Iin kunta oli tänäkin vuonna mukana Oulun Rakentajamessuilla. Messuilla oli tarjolla tontteja myös keskustaajaman kyljessä sijaitsevaan Liesharjuun, jonne pääsee rakentamaan viimeistään tämän vuoden elokuussa. Liesharjuun voi rakentaa omakotitaloja ja paritaloja yhteensä 84 kpl. Tonttivarauksia alueelle on tehty jo lähes 10.

7 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/ Palvelulinja IIKKA:n AIKATAULU Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai KULJETUSTA Räinänperä th E Räinänperä th P Praavantie Ojakylä Pihlajakarin th paluu Ojakylä *T4 Räinänperä KERTAMAKSU 6 km 3,20 9 km 3,50 12 km 3,80 16 km 4,60 20 km 5,30 25 km 5,90 30 km 6,60 Lapset alle 12 v puoleen hintaan. Tiedustelut ja tilaukset: Palveluliikenne Jukka Rajala puh Oijärvi Pentinniemi *T1 Oijärvi *S1 Matilantie Yli-Iintie Lamminperäntie Ruohola Närränharjuntie Harjula Hyry Kuivaniemi Kuivaniemi paluu Ii Kuivaniemi paluu Kuivaniemi *S2 Hyry Närränharjuntie Oijärvi KULJETUSTA Kärppäsuon th *T2 *T4 Yli- KUTSUOHJATTU KULJETUS - Kutsuohjatussa kuljetuksessa Palvelulinja IIKAN voi tilata ennakkoon puhelimitse lyhyisiin siirtokuljetuksiin. Esim. kotoa terveyskeskukseen, kaupasta apteekkiin ym. - Kuljetukset suoritetaan tilauksista ja niistä muodostuvien reittien mukaan. - Kutsuohjattu kuljetus rajoittuu lyhyen ajan vuoksi pääsääntöisesti Haminan ja lähikylien ympäristöön. - Kutsuohjatusta kuljetuksesta peritään asiakkaalta linja-autoliikenteen kertamaksu KULJETUSTA Asemakylä Raasakka th Patosilta Ylirannan koulu Virkkulantie Voimalaitos Nelostie paluu Yliranta *T4 Raasakka LIIKENNE - Palvelulinja IIKKA liikennöi aikataulun mukaista reittiä ja pysähtyy tarvittaessa. - Palvelulinjan aikataulu on suunnniteltu niin, että se voi poiketa reitiltään esim. asiakkaan kotipihaan. KULJETUSTA Kantolan th P Laitakarin th Konintie *T1 paluu Koni *T4 Kantola MERKKIEN SELITYKSET *T1=ajetaan aikataulukohteen kautta vain tilauksesta *T2=Tannilan th tilauksesta *T4=reitti ajetaan niiltä osin, mihin on matkustajia *S1=kerätään Seniorituvan asiakkaita, klo 8.00 kaupalta *S2=Seniorituvalta n. klo 15.00, kaupalta n. klo (Sale) - Merkityt aikataulut ovat ohjeellisia. IIKKA ei ohita aikataulupistettä ennen merkittyä aikaa. - Mikäli asiakas haluaa IIKAN poikkeavan reitiltään, on tilattava etukäteen p Paluureittiaikataulussa on vain lähtöaika. - Paluureitti ajetaan niiltä osin, mihin asiakkaita on menossa. - Reittiliikenteestä peritään asiakkaalta linja-autoliikenteen kertamaksu. TILAISUUKSIA JA KOULUTUKSIA HYVÄLLÄ TUULELLA - YRITYSTILAISUUDET JATKUVAT Perämeren rannikon tulevaisuus vahvana tuulivoiman tuotantoalueena nähdään suunnitteilla ja jo rakenteilla olevien investointien määrässä. Alueen maanrakennus-, metalliteollisuuden ja sähköalan sekä suunnittelun, konsultoinnin, tuotannon ja kunnossapidon alan yrityksiä tullaan tarvitsemaan tuulivoimaprojekteissa. Hyvällä Tuulella -yritystilaisuudet antavat ajankohtaista tietoa alueella toimiville yrityksille; mitä liiketoimintamahdollisuuksia tuulivoimainvestoinnit luovat ja miten yritys voi päästä mukaan rakennushankkeisiin. IIN kuntatiedote 3/2012 Julkaisija: Iin kunta, Jokisuuntie 2, Ii Vaihde: (08) Neuvonta: Faksi: (08) Toimitus: Leila Siltanen, p leila.siltanen@micropolis.fi Käyntiosoite: Iin Hyvät Tuulet, Iin Micropolis, Piisilta 1, Ii tuulet@ii.fi HYVÄT TUULET Taitto: Rantapohja Paino: Suomalainen Lehtipaino Seuraava Iin Hyvät Tuulet -lehti ilmestyy tiistaina Joulukuussa järjestetty Tuulivoimarakentamisen Infra-ilta saa nyt jatkoa. Seuraava tilaisuus järjestetään kesäkuussa Tarkempi ajankohta ja sijainti ilmoitetaan myöhemmin. Tilaisuuden aiheena on tuulipuiston sähköverkon rakentaminen ja tuulivoimaloiden kunnossapito. Ensisijaisesti sähkö- ja kunnossapitoalan yrityksille ja toimijoille suunnattu tilaisuus on avoin sekä maksuton kaikille aiheesta kiinnostuneille, tervetuloa! Kahvitarjoilu. Lisätietoja Iin JHL ry:n jäsenille KOULUTUSILTA PALKKALASKELMAAN LIITTYVISTÄ ASIOISTA Iin järjestötalolla ti klo 18:00. Tarjolla pientä purtavaa. Tervetuloa!

8 8 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2012 Oulusta Iihin on 25 minuuttia TULE JA OSALLISTU IIN TAPAHTUMIIN 2012! ART Ii Biennaali Paikka: Taidekeskus KulttuuriKauppila, Kauppilantie 15 Pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaali tuottaa ekologisesti kestäviä ympäristötaiteen teoksia Iin kulttuuriperintöalueille. Kansainväliset taiteilijat valmistavat teoksensa 10-päiväisen työpajan aikana Kaikki toivotetaan tervetulleeksi avustamaan taiteilijoita. Näyttelyyn voi tutustua ympäri vuoden. Avajaiset perjantaina klo 19. Iin Lohimarkkinat la 9.6. klo Iin Lohimarkkinat on koko perheen tapahtuma. Vapaa pääsy. Naisten 10 ja miesten perässäjuoksu la 9.6. klo 12 Naisten 10 ja miesten perässäjuoksu on tarkoitettu kaiken ikäisille ja kokoisille naisille ja miehille. Voit tulla mukaan myös lastenvaunujen kanssa tai sauvakävellen. Vapaa pääsy. Lisätietoa: Ii-instituutti, Liikunta- ja tapahtumapalvelut, Tapio Rissanen Iin lauluviikon konsertit, kurssien opiskelijat esiintyvät ke klo 19 Nätteporin auditorio to klo 19 Nätteporin auditorio Lisätietoa: Ii-instituutti, Iin kansalaisopisto, Jari Ruonala p Kansanmusiikkifestivaali Pikkujuhannus la su Kansanmusiikkifestivaali Pikkujuhannus on kansanmusiikin, tanssin ja runon viikonloppu koko perheelle. Liput voit ostaa ennakkoon Museokahvila Huilingista. Lisätietoa: Iin Pelimannit ry, Unto Kukka p ja Aikamatka Wanahasa Haminasa Iisä (9 näytöstä), Puistotie Liput: 10 sis. siman Muuta: Opastettu kierros kuvaelmana Iin Wanhalla Haminalla kävellen Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos, Iin kansalaisopisto, Anna-Kaisa Järvi Kuningasjätkä Iin Tukkilaiskisat la 7.7. klo Paikka: Raasakkakoski, Ii ja Tukkilaistanssit klo 21 alkaen Iin Rantakestilässä Koko perheen tapahtuma. Lajeina koskenlasku, sauvonta, joukkuesoutu... Liput 10. Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos, Liikunta- ja tapahtumapalvelut, Riitta Räinä Move maraton la klo 13, startti klo 14 Paikka: Iin keskusurheilukenttä Lisätietoa: Liikuntakeskus Move p tai / Kuivaniemen Pitäjämarkkinat la su Paikka: Kuivaniemen Aseman urheilukenttä Koko perheen tapahtuma. Vapaa pääsy. Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos, Liikunta- ja tapahtumapalvelut, Riitta Räinä Iijokipyöräily su klo 12 Paikka: Iin Keskusurheilukenttä Koko perheen tapahtuma. Vapaa pääsy. Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos, Liikunta- ja tapahtumapalvelut Iin Wanhan Haminan markkinat la su Koko perheen tapahtuma. Vapaa pääsy. Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos, Liikunta- ja tapahtumapalvelut, Riitta Räinä KESÄKERHOT 2012 Kesäkerhot on tarkoitettu alakoulu-ikäisille. Kerhossa leikitään, pelaillaan ja askarrellaan. Kesäkerhot ovat maksuttomia ja toimivat päivisin klo Omat eväät mukaan! Ilmoittautuminen paikan päällä. Kesäkerhopaikat Iissä Kuivaniemi (urheilukenttä) ja Iin asema, koulu Pohjois-Ii, koulu ja Jokikylä, koulu Ojakylä, koulu ja, koulu Hamina, koulu ja Yliranta, koulu Lisätietoja p sekä Iin kotiseutupäivien pääjuhla su 1.7. klo Iin kotiseutupäivät on koko perheen tapahtuma, jossa julkistetaan muun muassa Vuoden iiläinen Vapaa pääsy. Lisätietoa: Ii-instituutti liikelaitos, Kulttuuripalvelut, Mari Maunu Uimakoulut viikolla 23 ( ) Lisätietoja, p Iin kunta, Jokisuuntie 2 PL 24, Ii p , f , PL 24, FIN Ii käyntiosoite: Nätteporin alakerta, Puistotie 1

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

KESÄ 2014. Ii Happens II HAPPENS 1

KESÄ 2014. Ii Happens II HAPPENS 1 KESÄ 2014 Ii Happens II HAPPENS 1 SISÄLLYS II LYHYESTI... TAPAHTUMAKALENTERI... ART II BIENAALI... IIN LAULUVIIKKO... LOHIMARKKINAT... IIN KOTISEUTUPÄIVÄT... KUNINGASJÄTKÄ - Iin tukkilaiskisat... IIN KOTISEUTUMUSEOT...

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu tiedottaa myönnetyistä

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA Tervetuloa! Kuralan Kylämäkeen voi saapua montaa reittiä. Voit kulkea Jaanintien yli ylös hiekkatietä 1 tai oikealta Kokeiluverstaan takaa. Voit saapua

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ti 21.10.2014 Retki Kärppäotteluun Kärppäottelu & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 17.1.2019 Elenia Säävarma rakennuskohde Rakennamme säävarmaa sähköverkkoa sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi Hailuodon kylän alueella. Työ on alkanut maastosuunnittelulla

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Maaliskuu 2017 LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin pääkirjaston lastenosastolla!

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ma 21.10.2013 Megazone & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä retkellä! Käymme

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Ii 21.03.2013. EKL:n Oulunpiiri ry:n Kevätkokous ja juhla. Järjestää: Iin Eläkkeensaajat ry EKL:n Oulun Piiri ry

Ii 21.03.2013. EKL:n Oulunpiiri ry:n Kevätkokous ja juhla. Järjestää: Iin Eläkkeensaajat ry EKL:n Oulun Piiri ry Ii 21.03.2013 EKL:n Oulunpiiri ry:n Kevätkokous ja juhla Järjestää: Iin Eläkkeensaajat ry EKL:n Oulun Piiri ry PUHEENJOHTAJIEN PALSTA Hyvä juhlaväki! Iin Eläkkeensaajat saimme järjestettäväksi vuoden 2013

Lisätiedot