Tavoitteena kestävä kehitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoitteena kestävä kehitys"

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖRAPORTTI

2 Tavoitteena kestävä kehitys Ympäristötyön tavoitteena on ympäristöstrategiaan tukeutuen nostaa esille tärkeitä parannuskohteita ja ylläpitää ympäristöjärjestelmää yhteistyössä linjaorganisaatioiden kanssa. Nordkalkin tuotteita ja työmenetelmiä kehitetään siten, että louhinnan ja jalostuksen ympäristövaikutukset voidaan pitää mahdollisimman vähäisinä. Ympäristöstrategiassa korostuvat energian ja raaka-aineiden käytön tehokkuus, pölyämisen vähentäminen sekä toiminnan aiheuttamien päästöjen tehokas seuranta. Nämä asiat kuuluvat divisioonien ympäristötavoitteisiin. Nordkalk-konsernin toimintaperiaatteet kattavat ympäristöä, laatua ja työturvallisuutta koskevat periaatteet ja edellyttävät jatkuvaa parantamista. Vuonna 2008 allekirjoitettiin kaivosten sulkemista koskevat toimintaperiaatteet, mikä varmistaa kaikkien käytöstä poistettujen kaivosten jälkihoidon samalla hyväksyttävällä tavalla. Nordkalkin uusi, koko konsernin kattava johtamisjärjestelmä luotiin viime vuoden aikana. Entiset osajärjestelmät on koottu yhdeksi johtamisjärjestelmäksi, johon kuuluvat laatuja ympäristöjohtamisjärjestelmä, työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän perusteet sekä muut koko konsernia koskevat toimintaohjeet ja rutiinit. Vuoden 2009 alussa Nordkalk sai suunnitelmien mukaisesti ns. multisite-sertifikaatit: laatusertifikaatti (ISO 9001:2000) on voimassa koko Nordkalkissa, ympäristösertifikaatti (ISO 14001:2004) Puolan ja Ruotsin toimipaikoilla sekä Suomen tuotantolaitoksilla, ja työterveysja työturvallisuussertifikaatti (OHSAS 18001:2007) Ruotsin ja Puolan toimipaikoilla sekä Suomessa Lappeenrannassa. Ympäristötyön painopiste oli viime vuonna energiatehokkuuden kehittäminen, ja monilla paikkakunnilla kirjattiinkin hyviä tuloksia. Ruotsin tuotantolaitoksilla onnistuttiin vähentämään sähkön kulutusta uusimalla laitteita. Köpingissä on rakenteilla laitteisto, joka mahdollistaa vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön kalkinpoltossa. Lohjalla Tytyrissä on parannettu ohjaus- ja valvontajärjestelmää, minkä ansiosta käyttö on tehostunut ja sähkön kulutus vähentynyt. Paraisten kalkkitehtaalla hiilen jauhatuksen optimointi on vähentänyt polttoaineen kulutusta, ja uusi korkeapainekompressori vähentää sähkön käyttöä. Tytyrissä on edelleen kyetty lisäämään kaukolämpöverkossa käytetettävän hukkalämmön talteenottoa. Nordkalkin kaikilla toimipaikoilla tehdään työtä energiatehokkuuden jatkuvan parantamisen varmistamiseksi. Energiatehokkuutta korostetaan suunniteltaessa uusia investointeja ja käytössä olevia prosesseja optimoidaan energian käytön vähentämiseksi. Vuonna 2008 palkattiin lisää henkilöstöä työskentelemään näiden asioiden parissa. Nordkalk liittyi vuonna 2008 Suomen elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen, joka kannustaa uuden energiatehokkaan teknologian käyttöönottoon ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen. Pölyämisen vähentäminen on ympäristötyön toinen keskeinen tavoite. Tytyrissä on uudistettu sähkö- ja tekstiilisuodattimia, ja mittaukset osoittavat pölyämisen kalkkiuuneilla vähentyneen puoleen ja jauhatusmyllyn pölypäästöjen sitäkin enemmän. Kaikilla toimipaikoilla hajapölyämistä taltutetaan kastelemalla teitä ja pihoja sekä asfaltoimalla niitä. Puolassa Miedziankassa rakennetaan uutta murskauslinjaa, joka tulee vähentämään sekä pölyämistä että melua. Nordkalk pyrkii aktiivisesti vähentämään omia päästöjään sekä ilmaan että veteen. Yhtiö on mukana useissa tutkimusja kehityshankkeissa, jotka tähtäävät ympäristön tilan parantamiseen. Esimerkiksi hiilidioksidin hyötykäyttöä ja loppusijoitusta tutkitaan tutkimuslaitosten kanssa. Tutkimuksista saadaan tietoa energia- ja materiaalitehokkuuden lisäämiseksi, mikä puolestaan vähentää ympäristövaikutuksia. Tutkimukseen kuuluu myös kalkinpolttoon soveltuvia menetelmiä hiilidioksidin erottamiseksi. Nordkalkin tavoitteena on myös korvata fossiilisia polttoaineita hiilidioksidineutraaleilla vaihtoehdoilla. Se tarkoittaa ensisijaisesti puhtaaseen biomassaan perustuvia polttoaineita, ja toissijaisesti lajiteltua jätettä, jotka kaasutetaan polttoon sopivaan muotoon. Nordkalkin tuotteita käytetään myös ympäristönhoitoon. Yhtiö on mukana useissa vesi- ja vesistöhankkeissa, esimerkiksi jätevesiprojektissa, joka tähtää jätevedenpuhdistuksen tehostamiseen haja-asutusalueilla. Vesistöjen laadun parantamiseen liittyviä hankkeita on meneillään mm. Nokialla ja Kerimäellä. Erilaisia kalkkikivipohjaisia tuotteita käytetään myös mm. juomaveden valmistuksessa, prosessivesien neutraloinnissa ja hiilivoimaloiden savukaasujen puhdistuksessa. Lainsäädäntö Kaivosalaa koskeva EU:n jätelaki astui voimaan Sitä on alettu soveltaa useissa jäsenmaissa 2008 kesällä ja syksyllä. Jätteen luokittelua koskevat kohdat ovat vielä epäselviä, mutta toivoaksemme sivukivemme ei tule kuulumaan laissa ehdotetun kattavan analysoinnin piirin. Vuonna 2009 Nordkalk tekee paikallisesti suunnitelman sivukiven käsittelystä ja varastoinnista kaikilla kaivoksillaan. Euroopan unionin uusi kemikaaliasetus REACH astui voimaan Sen tavoitteena on parantaa terveyden ja ympäristön suojelua sekä ylläpitää EU:n kemianteollisuuden kilpailukykyä. Nordkalk on täyttänyt REACHin ensimmäisen vaiheen velvoitteet ja esirekisteröinyt aineet, jotka kuuluvat REACHin piiriin. Yhtiö on myös ollut perustamassa eurooppalaista yhteenliittymää, joka käsittelee em. aineisiin liittyviä kysymyksiä ja jakaa tietoa niistä. Varsinainen aineiden REACH-rekisteröinti on marraskuussa

3 Nordkalk-konsernin toimintaperiaatteet Nordkalk louhii, jalostaa ja toimittaa kalkkikiveä asiakkaille sekä tuottaa toimintaansa liittyviä palveluja. Toiminnan suuntaviivat Noudatamme voimassaolevia lakeja, määräyksiä ja säännöksiä. Toimintaamme ohjaavat arvomme luottamus, osaaminen ja laatu. Toimitamme oikean tuotteen ja palvelun sovittuna ajankohtana. Toiminnan ympäristövaikutukset pyritään minimoimaan. Työympäristön tulee olla kaikille hyvä ja turvallinen. Monet asiakkaat ovat riippuvaisia juuri Gotlannin kalkkikiven laadusta. Storugnsin kiveä poltetaan mm. KPAB:n kalkkiuunissa. Gotlannissa haetaan ympäristölupaa uudelle louhokselle Turvatakseen raaka-aineen saannin Nordkalk on anonut lupaa louhia kalkkikiveä Pohjois-Gotlannin Bungessa vuosina Bungen sijainti on edullinen jo olemassa olevaan infrastruktuuriin nähden; se on n. yhdeksän kilometrin päässä Storugnsista, jossa kivi lajitellaan, jalostetaan ja laivataan. Yksi Bungen alueen merkittävistä eduista on sen sijainti kauempana asutuksesta kuin nykyinen louhos. Uuden louhoksen avaaminen on nykyisellä lainsäädännöllä monimutkainen prosessi, jossa luontoarvojen ja taloudellisten intressien on oltava tasapainossa. Nordkalkilla on pitkä kokemus kalkkiteollisuudesta eri maissa, ja tämän kokemuksen perusteella yhtiö on tehnyt yhdessä konsulttien ja viranomaisten kanssa tavanomaista kattavampia tutkimuksia louhinnan ympäristövaikutuksista. Tutkimukset ovat avuksi, kun Nordkalkin on toiminnassaan huomioitava alueen ainutlaatuinen luonto ja ylläpidettävä tasapaino luontoarvojen ja kaivostoiminnan välillä. Ympäristötuomioistuin (miljödomstol) käsitteli hakemusta joulukuussa 2008, ja päätös oli Nordkalkille kielteinen. Nordkalk on valittanut päätöksestä ylempään ympäristötuomioistuimeen.ympäristötuomioistuin painotti päätöksessään valtakunnallisia luonnonsuojelunäkökohtia ja katsoi, että louhinnalle on olemassa vaihtoehtoisia paikkoja ja ratkaisuja, jotka ovat Nordkalkille mahdollisia ja kohtuullisia. Kuitenkin monet asiakkaamme ovat riiippuvaisia nimenomaan Gotlannin kalkkikiven laadusta. Nykyisessä Gotlannin louhoksessa riittää kiveä vuoteen 2012 asti, ja päämääränä on saada uusi louhos käyttöön ennen sitä. Jatkuva parantaminen Päämäärämme on parantaa jatkuvasti tuotteitamme ja palvelujamme taloudelliset seikat ja ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Viestintämme asiakkaiden kanssa on toimivaa ja parannamme suoritustamme myös seuraamalla poikkeamia. Osana strategista ja vuosittaista suunnittelua teemme parannussuunnitelmia, jotka käsittävät laatu-, työympäristö- ja ympäristönäkökohtia, päämääriä ja toimenpiteitä ja niihin liittyviä investointeja. Arvioitaessa investointia Nordkalkissa tulee arvioida myös sen työympäristö- ja ympäristövaikutukset. Seuraamme jatkuvasti tavoitteidemme toteutumista laatu-, työympäristö- ja ympäristötyössä. Vastuu Kaikkien esimiesasemassa olevien tulee varmistaa, että henkilöstö ymmärtää tehtävänsä ja että heillä on tarvittavat valtuudet ja riittävä pätevyys työhönsä. Meillä kaikilla on velvollisuus huomauttaa puutteista ja virheellisyyksistä. Nordkalkin toimitusjohtajalla on ylin vastuu valvoa toimintaperiaatteiden noudattamista. Viestintä Nämä periaatteet tarkastetaan säännöllisesti ja päivitetään tarpeen vaatiessa. Ne jaetaan henkilöstölle ja ne ovat kaikkien Nordkalkin sidosryhmien saatavilla. 3

4 Ympäristö huomioidaan toiminnan eri vaiheissa Tavoite Toimenpiteet Raaka-aine Lisätä sivukiven käyttöä: vuosina käyttö lisääntyy 85 % Uusien sivukivituotteiden kehittäminen huomioiden EU:n jätedirektiivin määräykset Energia Vähentää sähkönkulutusta: 5 % vuosina Vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä kalkinvalmistuksessa: 2-5 % vuosina Käytetyt energiamuodot koko Nordkalk-konsernissa Koksikaasu 18 % Maakaasu 7 % Nestekaasu 1 % Sähkö 11 % Polttoöljy 24 % Sähkönkulutusta vähentäviä toimenpiteitä ja investointeja Tuotannon suunnittelu ja olemassaolevien prosessien ja laitteiden valvonta Vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön lisääminen Prosessien valvontajärjestelmien uudistaminen Uunien polttimien ja polttotekniikoiden kehittäminen Kivihiili 39 % Päästöt Vähentää tuotannon päästöjä Päästötasojen mittaus tuotannon eri vaiheissa Suodattimien jatkuva kehittely Jälkihoito Jokaisella Nordkalkin kaivoksella tulee olla jälkihoitosuunnitelma Pitkäaikaissuunnitelmia kestävän kehityksen tukemiseksi 4

5 Ominaispäästöt ilmaan Poltettu kalkki t CO 2 /CaO t 1,4 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 kg hiukkasia/cao t 0,25 0,20 0,15 0,10 0,05 0,00 kg SO 2 /CaO t 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0,0 kg NO x /CaO t 1,06 1,05 1,04 1,03 1,02 1,01 1,00 0,99 0,98 0,97 0,96 CO 2 Hiukkaspäästöt SO 2 NO X Karbonaattituotteet kg CO 2 /tuotetonni g hiukkasia/tuotetonni g SO 2 /tuotetonni g NO x /tuotetonni CO 2 Hiukkaspäästöt SO 2 NO x Kaaviot perustuvat mittauksiin ja laskelmiin, ja ne koskevat Suomen ja Ruotsin toimipaikkoja. Lisääntynyt polttoaineen kulutus johti kohonneisiin päästöihin. Kalkkiuunien hiukkaspäästöjen kasvu 2007 johtui häiriöistä suodattimissa. Karbonaattituotteiden osalta savukaasupäästöjen väheneminen johtuu osittain mm. maanpoisto- ja sivukivilouhintaprojektin päättymisestä. Mittaukset osoittivat pölypäästöjen olevan suodattimien takuuarvoihin perustuvaa arviota vähäisempiä 5

6 Päästöt ja oheistuotteet SUOMI Päästöt ilmaan CO 2 (t) hiukkaset (t) SO 2 (t) ) NOx (t) Päästöt veteen kiintoaine (t) ) BOD 7 ATU (t) Oheistuotteet suodinpöly (t) * josta hyödynnetty (t) sammutusjäte (t) * josta hyödynnetty (t) sivukivi (t) *josta hyödynnetty (t) rikastushiekka (t) * josta hyödynnetty (t) uunijäte (t) * josta hyödynnetty (t) * kaivostäyttöön (t) Ongelmajätteet öljyt + rasvat (t) RUOTSI Päästöt ilmaan CO 2 (t) hiukkaset (t) ) SO 2 (t) ) NOx (t) Oheistuotteet suodinpöly (t) * josta hyödynnetty (t) sammutusjäte (t) *josta hyödynnetty (t) sivukivi (t) * josta hyödynnetty (t) pesuliete (t) uunijäte (t) Ongelmajätteet öljyt + rasvat (m 3 ) ) VIRO Päästöt ilmaan CO 2 (t) hiukkaset (t) SO 2 (t) NOx (t) Oheistuotteet suodinpöly (t) * josta hyödynnetty (t) uunijäte (t) sivukivi (t) * josta hyödynnetty (t) Ongelmajätteet öljyt + rasvat (m 3 ) PUOLA Päästöt ilmaan CO hiukkaset (t) SO 2 (t) NOx (t) Oheistuotteet sivukivi (t) * josta hyödynnetty (t) Ongelmajätteet öljyt ja rasvat (t) VENÄJÄ Päästöt ilmaan CO hiukkaset (t) SO 2 (t) NOx (t) Oheistuotteet uunijäte (t) * josta hyödynnetty (t) sivukivi (t) * josta hyödynnetty (t) Ongelmajätteet öljyt + rasvat (t) Nordkalk aloitti tuotannon Venäjällä lokakuussa 2005, joten tilastotietoa aikaisemmilta vuosilta ei ole. Taulukkojen luvut ovat yhteenveto mitatuista ja lasketuista arvoista. 1) Häiriöitä suodattimissa ) Polttoainesekoitusta on muutettu ja polttolämpötilaa nostettu. 3) Lappeenranta, Ihalaisten teollisuusalue. 4) Häiriöitä suodattimissa ) Luku sisältää Storugnsin satamassa käyvien alusten jäteöljyn. 6

7 Ympäristötuotteet Nordkalkin tuotteita käytetään myös ympäristönhoitoon. Erilaisilla kalkkikivipohjaisilla sovelluksilla voidaan sekä ehkäistä että ratkaista ympäristöongelmia. Kalkkituotteilla on tärkeä rooli vedenkäsittelyprosesseissa ja savukaasujen puhdistuksessa. Uusia tuotteita ja sovelluksia ympäristönhoitoon kehitetään jatkuvasti. Juomaveden valmistuksessa ja jäteveden puhdistuksessa käytetään sekä karbonaattituotteita, poltettua kalkkia että sammutettua kalkkia. Kalkkituotteiden avulla juomaveden ph, alkaliteetti ja kovuus saadaan säädettyä sellaisiksi, ettei vesi aiheuta putkien, kuluttajien hanojen ja muiden laiteiden syöpymistä. Jäteveden puhdistuksessa kalkkituotteilla säädetään veden ph ja alkaliteetti puhdistusprosessille sopiviksi. Kalkkituotteilla tehostetaan typenpoistoa, jolloin vesistöjen rehevöityminen vähenee. Jäteveden puhdistusprosesseissa syntyvät lietteet voidaan hygienisoida poltetun kalkin avulla eli kalkkistabiloida. Nordkalk Veloxilla taas voidaan tehostaa lietteiden ja muiden jätteiden kompostointia ja torjua hajuhaittoja. Nordkalk Velox soveltuu myös jätevesien hajuhaittojen torjuntaan. Nordkalk Filtra P on fosforia sitovaa suodinmassaa, joka tehostaa haja-asutusalueiden kiinteistöjen jäteveden puhdistusta. Näin tuote vähentää vesistöjen rehevöitymistä. Se sopii parhaiten maasuodattamon tai pienpuhdistamon perään. Sauna-Seppo on pieni suodatinyksikkö, jossa on Nordkalkin Filtra P fosforinsuodinmassaa. Se on tarkoitettu kesämökkien sauna- ja pesuvesien puhdistukseen. Kun lämpöä ja sähköä tuotetaan polttamalla joko fossiilisia polttoaineita tai kotitalous- ja teollisuusjätettä, syntyy polton yhteydessä happamia ainesosia, mm. rikki- ja klooriyhdisteitä, jotka on erotettava savukaasuista ennen kuin ne johdetaan savupiippuun. Ilmakehässä rikkidioksidi reagoi ilman kosteuden kanssa jolloin muodostuu rikkihappoa. Maan pinnalle satava vesi on siten hapanta ja haitallista luonnolle. Happamassa maaperässä kasvit eivät pysty käyttämään kaikkia ravinteita hyväksi eivätkä kalat elä liian happamissa järvissä. Vesistökohtaisilla kalkituksilla palautetaan vesistöjen vedenlaatu happamoitumista edeltävälle tasolle. Useimmiten kalkitus tehdään luonnon omalla lääkkeellä, hienoksi jauhetulla kalkkikivellä. Voimalaitosten savukaasut voidaan puhdistaa tehokkaasti poltetun tai sammutetun kalkin, kalkkikivijauheiden tai dolomiitin avulla. Ns. märällä menetelmällä, jossa käytetään kalkkikivilietettä, voidaan esimerkiksi rikkidioksidipäästöjä vähentää jopa yli 90 prosenttia. Jätteenpoltossa syntyy enemmän kloori- ja fluoripäästöjä kuin rikkidioksidipäästöjä. Myös niitä voidaan vähentää kalkkikivipohjaisilla tuotteilla. Märässä menetelmässä syntyneet happamat jätevedet neutraloidaan kalkkikivijauheella ja/tai sammutetulla kalkilla. Peltojen kalkitus vähentää maan happamuutta. Tähän tarkoitukseen käytetään erilaisia kalkkikivijauheita. Samalla ravinnesuolojen huuhtoutuminen pelloilta vesistöihin vähenee, koska kasvit voivat hyödyntää ravinteita paremmin. 7

8 Suomi Nordkalk Oyj Abp Skräbbölentie Parainen Puh Fax Viro Nordkalk AS Vasalemma Harju maakond ESTONIA Puh Fax Ruotsi Nordkalk AB Klarabergsviadukten 70, Box 544 SE Stockholm SWEDEN Puh. +46 (0) Fax +46 (0) Puola Nordkalk Sp. z o.o. ul. Starowislna 13, Krakow POLAND Puh Fax Saksa Nordkalk GmbH Konrad-Adenauer-Strasse Lübeck GERMANY Puh. +49 (0) Fax +49 (0) Venäjä Nordkalk LLC Vrubelja str. 13A, building Moscow RUSSIA Puh./Fax

Nordkalk on Pohjois-Euroopan ykkönen

Nordkalk on Pohjois-Euroopan ykkönen Ympäristöraportti 27 Nordkalk on Pohjois-Euroopan ykkönen Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava korkealaatuisten kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja. Nordkalkilla on toimintaa 8 maassa ja yli 3 paikkakunnalla.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2006

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2006 YMPÄRISTÖRAPORTTI 26 Pohjois-Euroopan ykkönen Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava korkealaatuisten kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja. Nordkalkilla on toimintaa 8 maassa ja 39 paikkakunnalla.

Lisätiedot

Ympäristöraportti 2002

Ympäristöraportti 2002 Ympäristöraportti 22 Tavoitteena kestävä kehitys Nordkalk louhii ja jalostaa kalkkikiveä. Toiminnan vaikutuksia ympäristöön seurataan ja arvioidaan jatkuvasti Nordkalkkonsernin yhteisen ympäristöpolitiikan

Lisätiedot

Ympäristöjohtaminen edistyy. Nordkalk ja ympäristö. Ympäristöpolitiikan pääperiaatteet

Ympäristöjohtaminen edistyy. Nordkalk ja ympäristö. Ympäristöpolitiikan pääperiaatteet Nordkalk ja ympäristö Nordkalk louhii ja jalostaa kalkkikiveä. Toiminnan vaikutuksia ympäristöön seurataan ja arvioidaan jatkuvasti Nordkalk-konsernin yhteisen ympäristöpolitiikan mukaisesti. Tässä raportissa

Lisätiedot

NORDKALK ON POHJOIS-EUROOPAN YKKÖNEN

NORDKALK ON POHJOIS-EUROOPAN YKKÖNEN YMPÄRISTÖRAPORTTI 2005 NORDKALK ON POHJOIS-EUROOPAN YKKÖNEN Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava korkealaatuisten kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja. Nordkalk louhii pääosin omista esiintymistään

Lisätiedot

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2009

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2009 YMPÄRISTÖRAPORTTI 2009 Kestävä kehitys perustuu järjestelmälliseen työhön Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava korkealaatuisten kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja, jonka tuotteita käytetään mm.

Lisätiedot

Ympäristöraportti 2001

Ympäristöraportti 2001 Ympäristöraportti 2001 Ympäristöraportti Nordkalk louhii ja jalostaa kalkkikiveä. Toiminnan vaikutuksia ympäristöön seurataan ja arvioidaan jatkuvasti Nordkalkkonsernin yhteisen ympäristöpolitiikan mukaisesti.

Lisätiedot

Partek Nordkalk ja ympäristö. Tuotantoprosessit. Ympäristöjohtaminen

Partek Nordkalk ja ympäristö. Tuotantoprosessit. Ympäristöjohtaminen Ympäristökertomus Partek Nordkalk ja ympäristö Partek Nordkalk keskittyy toiminnassaan kalkkikiven louhintaan ja jalostukseen Itämeren alueella. Jalostukseen kuuluu murskatun ja jauhetun kalkkikiven valmistus

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

SSO-maatalous 2017 Viking Grace Jan Drugge. Nordkalk Member of Rettig Group

SSO-maatalous 2017 Viking Grace Jan Drugge. Nordkalk Member of Rettig Group SSO-maatalous 2017 Viking Grace 20.01.2017 Jan Drugge Rettig Group Arvoa sukupolville aktiivisena ja vastuullisena omistajana 4200 työntekijää 28 maassa www.rettig.fi Sisäilman säätölaitteet www.rettigicc.com

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Kalkkikivi. Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi.

Kalkkikivi. Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi. GREAT WHITE STONE Kalkkikivi Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi. Asiakas: teollisuus Paperi Teräs Sellu Rakennusaineet Kemia Sokeri Lasi Tienrakennus Asiakas: maatalous Maanviljely Puutarha Rehu Asiakas:

Lisätiedot

Rakennekalkki Ratkaisu savimaiden rakenneongelmiin VYR viljelijäseminaari 2018 Kjell Weppling ja Anne-Mari Aurola / Nordkalk Oy Ab

Rakennekalkki Ratkaisu savimaiden rakenneongelmiin VYR viljelijäseminaari 2018 Kjell Weppling ja Anne-Mari Aurola / Nordkalk Oy Ab Rakennekalkki Ratkaisu savimaiden rakenneongelmiin VYR viljelijäseminaari 2018 Kjell Weppling ja Anne-Mari Aurola / Nordkalk Oy Ab Sisältö 1. Rakennekalkituksen tausta mitä tiedämme? 2. Kalkkituotteet

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Ruskeasuon huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

KALKKIA SAVUKAASUJEN PUHDISTUKSEEN

KALKKIA SAVUKAASUJEN PUHDISTUKSEEN KALKKIA SAVUKAASUJEN PUHDISTUKSEEN Puhtaat savukaasut puhdas ilma SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena

Lisätiedot

KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN

KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN Vesi tärkein elintarvikkeemme SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena kalkki

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Lassilan huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1.

Lisätiedot

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma Energiaa luonnosta GE2 Yhteinen maailma Energialuonnonvarat Energialuonnonvaroja ovat muun muassa öljy, maakaasu, kivihiili, ydinvoima, aurinkovoima, tuuli- ja vesivoima. Energialuonnonvarat voidaan jakaa

Lisätiedot

Reaktiiviset suodinmassat Käyttö ja loppusijoitus

Reaktiiviset suodinmassat Käyttö ja loppusijoitus Reaktiiviset suodinmassat Käyttö ja loppusijoitus Kjell Weppling Nordkalk Oyj Abp Water Group 1 Nordkalk Filtra -tuotteet Nordkalk Filtra A Nordkalk Filtra P Nordkalk Filtra N 2 Haja-asutuksen jätevedet

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Tavoitteet ja toimenpiteet

Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet vuodelle 2013 Spondan kiinteistöjen ympäristökuormitus Suomessa: Sähkön, lämmön, jäähdytyksen ja veden vertailukelpoinen laskee Suomen kiinteistöissä Mittarointistrategian

Lisätiedot

NORDKALK. ja ympäristö RAPORTTI 2011

NORDKALK. ja ympäristö RAPORTTI 2011 NORDKALK ja ympäristö RAPORTTI 2011 2 Raportti 2011: NORDKALK ja ympäristö Nordkalk-konsernin toimintaperiaatteet Nordkalk louhii, jalostaa ja toimittaa kalkkikiveä asiakkaille sekä tuottaa toimintaansa

Lisätiedot

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Jyväskylä 24.1.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 14.04.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Myllypuron huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

Rauman kaupunki Yrityspalvelut

Rauman kaupunki Yrityspalvelut Rauman kaupunki Yrityspalvelut Energiatehokkuuden, päästöjen ja kustannusten laskennalla vaikutetaan yritysten imagoon ja kilpailukykyyn Esittelyaineistoa Reijo Laine Senior & Sons Oy Rauman kaupunki lähti

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Forssa 2.3.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen

Lisätiedot

120 VUOTTA KALKKIA MEILTÄ MAAILMALLE

120 VUOTTA KALKKIA MEILTÄ MAAILMALLE 120 VUOTTA KALKKIA MEILTÄ MAAILMALLE Tilanomistaja ja kalkintuottaja Otto Moberg Paraisilta alkoi suunnitella 120 vuotta sitten miten kylän kalkkituotantoa voisi tehostaa ja keskittää. Sen suunnittelun

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

PUUHIILEN UUDET SOVELLUKSET JA CARBONISER-TEKNOLOGIA BIOKATTILAT KUUMAKSI, TAMPERE 2017 FEX.FI

PUUHIILEN UUDET SOVELLUKSET JA CARBONISER-TEKNOLOGIA BIOKATTILAT KUUMAKSI, TAMPERE 2017 FEX.FI PUUHIILEN UUDET SOVELLUKSET JA CARBONISER-TEKNOLOGIA BIOKATTILAT KUUMAKSI, TAMPERE 2017 SAMPO.TUKIAINEN@CARBO FEX.FI CARBOFEX OY - HIILEN TEKIJÄ Toimitusjohtaja Sampo Tukiainen, hiilen polttoa ja biojalostusta

Lisätiedot

Paraisten kaivoksessa Länsi-Turunmaalla on louhittu kalkkikiveä teollisesti vuodesta 1898. Louhos sijaitsee kaupungin keskustassa.

Paraisten kaivoksessa Länsi-Turunmaalla on louhittu kalkkikiveä teollisesti vuodesta 1898. Louhos sijaitsee kaupungin keskustassa. NORDKALKIN YMPÄRISTÖrAportTI 2010 Paraisten kaivoksessa Länsi-Turunmaalla on louhittu kalkkikiveä teollisesti vuodesta 1898. Louhos sijaitsee kaupungin keskustassa. Tässä ympäristöraportissa kerromme toimintamme

Lisätiedot

Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua?

Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua? Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua? Juha Grönroos ja Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskus JaloJäte päätösseminaari 2.12.2010, Mikkeli Etelä Savon biomassat TARKASTELUN ULKOPUOLELLE JÄTETYT TOIMINNOT:

Lisätiedot

SjT Säkylä Jan Drugge. Nordkalk Member of Rettig Group

SjT Säkylä Jan Drugge. Nordkalk Member of Rettig Group SjT Säkylä 2017 21.3.2017 Jan Drugge 9 Maata Grinding Sales Luleå Kolari Finland 1898 Nordkalkin tarina alkaa 30+ Toimipaikkaa 21 Kaivospaikkakuntaa 970 Työntekijää 311 Liikevaihto ( ) Quarry Kiln Own

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei 1. Tunnetaanko tilalla muodostuvien jätevesien laatu ja niille soveltuvat käsittelymenetelmät? 2. Toimiiko asuinrakennusten jätevesien käsittely

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015 YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU Vastuu ympäristöstä on tärkeää HKScanille ja sen sidosryhmille. Sidosryhmien odotukset sekä kiristyvät määräykset edellyttävät ympäristöasioiden jatkuvaa kehittämistä. Konsernimme

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7) Anna Häyrinen 05.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian n huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1. Hakijan

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Parhaisiin resepteihin kuuluu kalkki

Parhaisiin resepteihin kuuluu kalkki Vuosikertomus 2007 Parhaisiin resepteihin kuuluu kalkki Jos onnistumisen voisi purkittaa, se pitäisi sisällään rautaista ammattitaitoa, tarkkaan harkittuja ainesosia, jatkuvaa tuotekehitystä ja määrätietoisuutta

Lisätiedot

KALKKIA MAAN STABILOINTIIN

KALKKIA MAAN STABILOINTIIN KALKKIA MAAN STABILOINTIIN Vakaasta kallioperästä vakaaseen maaperään SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena

Lisätiedot

Valtakunnalliset päästömittaajapäivät Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö

Valtakunnalliset päästömittaajapäivät Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö Valtakunnalliset päästömittaajapäivät 12.- Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö LCP-BREF:n päästö- ja mittausvelvoitteet Heidi Lettojärvi Päästösääntely Jätteenpolttoasetus (151/2013) JÄTTEENPOLTON BREF

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

Recipes. for. Success Onnistumisen reseptit kalkin käyttäjille

Recipes. for. Success Onnistumisen reseptit kalkin käyttäjille Recipes for Success Onnistumisen reseptit kalkin käyttäjille Nordkalk Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava korkealaatuisten kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja, jonka tuotteita käytetään mm. paperi-,

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit Teollisuuden toimintaa ohjaavat

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Diplomityön esittely Ville Turunen Aalto yliopisto Hankkeen taustaa Diplomityö Vesi- ja ympäristötekniikan laitokselta Aalto yliopistosta Mukana

Lisätiedot

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018 ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018 Sisällysluettelo 1. TUOTANTOTIEDOT 2. POLTTOAINETIEDOT 3. SAVUKAASUPÄÄSTÖT 3.1 BIOKATTILA 3.2 S40-KATTILA 3.3 HÖGFORS-KATTILA 4. VERTAILUMITTAUKSET 5. YHTEENVETO

Lisätiedot

Jättimäistä amfiteatteria muistuttava kalkkikaivos on paitsi mykistävä, myös inspiroiva ympäristö. Paraisten avolouhoksella on monena kesänä

Jättimäistä amfiteatteria muistuttava kalkkikaivos on paitsi mykistävä, myös inspiroiva ympäristö. Paraisten avolouhoksella on monena kesänä Jättimäistä amfiteatteria muistuttava kalkkikaivos on paitsi mykistävä, myös inspiroiva ympäristö. Paraisten avolouhoksella on monena kesänä kaivostyön jylyn sijasta kaikunut rockmusiikki. Tytyrin kaivoksessa

Lisätiedot

Lupahakemuksen täydennys

Lupahakemuksen täydennys Lupahakemuksen täydennys 26.4.2012 Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Finland 2012-04-26 2 / 6 Lupahakemuksen täydennys Täydennyskehotuksessa (11.4.2012) täsmennettäväksi pyydetyt

Lisätiedot

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan

Lisätiedot

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016 ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016 Sisällysluettelo 1. TUOTANTOTIEDOT 2. POLTTOAINETIEDOT 3. SAVUKAASUPÄÄSTÖT 3.1 BIOKATTILA 3.2 S40-KATTILA 3.3 HÖGFORS-KATTILA 4. YKSITTÄISMITTAUKSET 5. YHTEENVETO

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa

Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa Päätösten ennakkovaikutusten arviointi EVA: Ratamoverkko-pilotti Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa Ve0: Nykytilanne Ve1: Ratamopalveluverkko 2012 Ve2: Ratamopalveluverkko 2015 1.

Lisätiedot

Jättimäistä amfiteatteria muistuttava kalkkikaivos on paitsi mykistävä, myös inspiroiva ympäristö. Paraisten avolouhoksella on monena kesänä

Jättimäistä amfiteatteria muistuttava kalkkikaivos on paitsi mykistävä, myös inspiroiva ympäristö. Paraisten avolouhoksella on monena kesänä Jättimäistä amfiteatteria muistuttava kalkkikaivos on paitsi mykistävä, myös inspiroiva ympäristö. Paraisten avolouhoksella on monena kesänä kaivostyön jylyn sijasta kaikunut rockmusiikki. Tytyrin kaivoksessa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä

Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä Fredrik Blomfelt, Metsäteollisuus ry Bioenergian sääntelyn monet ulottuvuudet seminaari, 11.4.2014 Uusiutuva raaka-aine,

Lisätiedot

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 TULEVAISUUDEN LIIKETOIMINTAA ON TEHTÄVÄ JO TÄNÄÄN ENERGIATEKNOLOGIOILLA PÄÄSTÖT ALAS TOMMY MATTILA 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 2 Gasumin vuosi 2013 Liikevaihto

Lisätiedot

Viestinnän arjessa vastuullisesti

Viestinnän arjessa vastuullisesti Viestinnän arjessa vastuullisesti Järjestelmällistä työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi 24.8.2010 Mika Ruuskanen Pohjoismaisen Green Edita -ympäristöohjelman johtaja Edita Oyj 1 Viestinnän arjessa

Lisätiedot

Miten ravinteiden kierrosta saa liiketoimintaa?

Miten ravinteiden kierrosta saa liiketoimintaa? Miten ravinteiden kierrosta saa liiketoimintaa? RAVINNEKIERROISTA VOIMAA ETELÄ-KARJALAAN 04.04.2019 Mervi Matilainen Apila Group Oy Ab @Apilagroup #materialswisdom Lähtökohdat Kolmekymmentä vuotta sitten

Lisätiedot

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (*

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (* AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden valmistaja ja myyjä. Perustettu 1990 Yli 2700 myynti- ja jakelupistettä ympäri maailmaa. Avaintuotemerkit: Valtra Perustettu:

Lisätiedot

Julkaisu Energiaviraston laskeman jäännösjakauman tulos vuoden 2018 osalta on seuraava: Fossiiliset energialähteet ja turve: 45,44 %

Julkaisu Energiaviraston laskeman jäännösjakauman tulos vuoden 2018 osalta on seuraava: Fossiiliset energialähteet ja turve: 45,44 % Julkaisu 28.6.2019 1 (3) Dnro 1067/463/2019 Jäännösjakauma vuoden 2018 osalta Sähkönmyyjät ovat velvoitettuja ilmoittamaan asiakkailleen vuosittain edellisen kalenterivuoden aikana myymänsä sähkön alkuperän

Lisätiedot

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2012

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2012 Ympäristöraportti YMPÄRISTÖRAPORTTI Sivu Tuotannon vedenkulutus 3 Apetit Pakaste Oy 3 Apetit Kala Oy 4 Mildola 5 Caternet 5 Energia Apetit Pakaste Oy 6 Apetit Kala Oy 6 Mildola 6 Caternet 6 Jätteet Apetit

Lisätiedot

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012 1 (8) Cargotecin ympäristö ja turvallisuustunnusluvut 2012 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 05.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus n Hanasaaren huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1. Hakijan yhteystiedot

Lisätiedot

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET 1(10) VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET TAUSTAA Energiateollisuus ry (ET) teetti TNS Gallupilla kyselyn suomalaisten suhtautumisesta vesivoimaan ja muihin energialähteisiin Jatkoa ET:n teettämälle

Lisätiedot

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2017

Abloy oy ympäristökatsaus 2017 Abloy oy ympäristökatsaus 2017 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maailma käyttää maakaasua, onko Suomella varaa jättää se hyödyntämättä? Maakaasuvaroja on hyödynnettävissä sadoiksi vuosiksi

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta olemassa oleva

Lisätiedot

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke)

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) Kiertotalouden mahdollisuudet 26.10.2016 Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) 1 AIHEET Maatalouden ravinteiden iso kuva Mitä tukea kärkihanke tarjoaa? 3 vaihetta parempaan kiertotalouteen

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin

Lisätiedot

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta HE 184/2017 vp Hallituksen esitys laeiksi poltto-aineiden elinkaarenaikaisten KHK-päästöjen vähentämisestä ja biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta Tarja Lahtinen Neuvotteleva

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN DT -TEKNOLOGIA TEKEE TULOAAN Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry DT keskus Kuivakäymälä kopli@kopli.fi HUOMIOITA NYKYTILANTEESTA MAAILMAN TÄRKEIN LUONNONVARA ON MAKEA VESI MEIDÄN

Lisätiedot

BioForest-yhtymä HANKE

BioForest-yhtymä HANKE HANKE Kokonaisen bioenergiaketjun yritysten perustaminen: alkaa pellettien tuotannosta ja päättyy uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön myyntiin Bio Forest-yhtymä Venäjän federaation energiatalouden

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015 Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen

Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen Euroopan Unionin lainsäädäntö ohjaa teollisten pinnoittajien maalinvalintaa. EU:n direktiivi 1999/13/EY orgaanisten liuottimien

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT Suomen teollisen ekologian foorumi Ekotehokkuus teollisuudessa KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT tiina.harma@oulu.fi Esitys sisältää Tutkimuksen taustaa Yleistä kaivostoiminnasta Kaivostoiminnan historia

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta. Talousvaliokunta Eleonoora Eilittä

Hallituksen esitys laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta. Talousvaliokunta Eleonoora Eilittä Hallituksen esitys laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta Talousvaliokunta 21.4.2017 Eleonoora Eilittä 1 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 2030 mennessä

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot