O p i n T u u l e t. Hyvä Loukinaisten koulun väki,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "O p i n T u u l e t. Hyvä Loukinaisten koulun väki,"

Transkriptio

1 Hyvä Loukinaisten koulun väki, Kevääseen on päästy ja nyt odotetaan, että keinut saadaan pihaleikkeihin ja asvaltilta sepelit pois. Tunnustusta ja kannustusta annetaan koulun oppilaille siitä, että ulkokengät jaksetaan otetaan kenkärajalla pois ja sillä tavoin saadaan hiekan ja kuran määrää olennaisesti vähennettyä luokkien edustoilla käytävillä. Ruokailuaikoihin olemme useamman kerran hakeneet optimointia ja melkoisen pienillä jonotusajoilla oppilaat ruokansa saavat. Toinen ruokailuun liittyvä asia, jonka eteen töitä tehdään, on maltillinen äänenkäyttö. Välillä melu ruokasalissa kasvaa liian suureksi ja käytössä oleva ohje pitää: jonotusaika on keskustelematonta ja ruokapöydässä voi sitten aloittaa hillityn kohteliaan keskustelun vieressä istuvien kanssa. Tulevan lukuvuoden valmistelut ovat käynnissä lähinnä oppikirja- ja tarviketilausten muodossa. Alkavaan lukuvuoteen pyritään taas saamaan osaan oppiaineista uudet oppikirjat ja aiempien vuosien tapaan sitten jossain aineessa vastaavasti jatketaan vanhoilla kierrätetyillä kirjoilla. Olemme saaneet kokemuksia sähköisistä oppimateriaaleista. Sanoisin, että ongelma niiden osalta ei ole aina niinkään laadussa, vaan siinä, että koululla on liian vähän päätelaitteita oppilaille annettavaksi, jotta säännöllinen opiskelu sähköisen materiaalin turvin voisi onnistua. Tällä hetkellä tiedossa on se, että nykyisen verran perusopetusryhmiä (12 kpl) koulussamme on jatkossakin eli alkavia 1.luokkia muodostetaan kaksi muiden luokkien jatkaessa luokkapareina. Kulunut kuukausi on ollut todella työllistävä niin oppilaille kuin opettajillekin erilaisten kyselyiden muodossa. Koulumme on ollut mukana valtakunnallisena otantakouluna mm. Oppilashuoltolain toimivuus -kyselyssä, Työrauha ja turvallinen opiskeluympäristö - kyselyssä, Lasten harrastus -kyselyssä sekä Lasten ja nuorten hyvinvointi-kyselyssä. Kyselyt ovat vaatineet opetustilajärjestelyitä sekä tietokonevarauksia ja sitten erityisesti aikaa. Koulu on myös ollut velvoitettu lähettämään suunnitelmiaan ja kirjauksiaan mm. oppilashuollon osalta Koulutuksen arviointikeskukseen. Kyselyiden kysymyspatterit ovat lisäksi olleet melkoisen haastavia laajuudeltaan kuin myös kysymysten vaikeudenkin osalta. Toivon hartaasti, että kouluilta kerätyn laajan materiaalin turvin voidaan perusopetusta kehittää vieläkin paremmaksi! Yhteistyöterveisin, Pekka Vasara, rehtori Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 1

2 Yhteistyön helmiä kakkosluokissa Kakkosluokkalaisten syyslukukausi kului Aurajoki-teeman ympärillä. Aloitimme tekemällä retkiä muun muassa Aurajoen rantaan, Liedon kirkkoon sekä Liedon pääkirjastoon. Aurajokirannassa piipahdimme rakentamassa tonttujen, peikkojen ja keijujen pieniä asumuksia. Aurajoki-teemaviikolla kirjoitimme aiheeseen liittyen kertomuksia tarinatuvissa ja valmistelimme ja esitimme itse satunäytelmiä luokkajuhlassamme. Kirkkovierailun pohjalta taiteilimme työpajoissa upeita Aurajokinäkymiä kirkon ikkunasta. Joulun alla tunnelmoimme Joulutarina-elokuvaa katsellen ja hauskaa pitäen. Kevätlukukauden aloitimme rytinällä kun heti ensimmäisellä viikolla pidimme yhteisen englannin kertauspäivän. Päivään mahtui muun muassa muistipeliä, Kahoot-tietovisaa, puhetreeniä sekä kirjallisia harjoituksia. Kevään aikana olemme opetelleet myös koodausta. 2B-luokka pääsi opettelemaan Scratch junior ohjelman käyttöä ensimmäisenä, jonka jälkeen he taidokkaasti osasivat opettaa sitä myös 2A-luokkalaisille. Parien tuotoksia katselimme lopuksi yhdessä valkokankaalta. 2B-luokassa alkuvuoden suurena teemana on ollut avaruus, johon olemme oppikirjan lisäksi tutustuneet videoiden, tietokirjojen, internetin ja taiteen avulla. Äidinkielessä harjoittelimme tiedonetsintää internetistä, ja esimerkiksi tällaisia tietoja oppilaat löysivät: Tähdistö on taivaan alue, jonka tähdet sijaitsevat suunnilleen samalla suunnalla ja muodostavat tavallisesti jonkin mytologiaan liittyvän kuvion. Ella Auringon ydintä ympäröi säteilyvyöhykkeet, joissa ydinenergioita ei enää tapahdu. Iiris Saturnuksen suurin kuu Titan on läpimitaltaan Merkuriustakin suurempi. Alli Lämpöä Venuksen pinnalla on noin 480 astetta. Veeti Ilmanpaine Venuksella on 90 kertaa niin suuri kuin maapallon ilmakehässä. Julius Pluton löysi Clyde Tombaugh vuonna Paavo Galaksi, jossa me asumme on nimeltään Linnunrata. Lotta Marsin ja Jupiterin välissä on asteroidivyöhyke. Nea Uranuksen massa on 14,5 kertaa niin suuri kuin Maan massa. Emmaliisa Merkurius on päivällä polttavan kuuma mutta yöllä siellä paukkuu 170 astetta pakkasta. Emilia Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 2

3 Voimakas magneettikehä muodostaa Saturnuksen ympärille näkymättömän kuplan. Aida Maapallon toinen nimi on Tellus. Iisa Jupiterin kuut löysi Galileo Galilei vuonna Onni Marsilla on kaksi pientä kuuta, joiden nimet ovat Phobos (pelko) ja Deimos (kauhu). Sebastian Jupiterilla on ympärillään renkaat ja ainakin 63 kuuta. Max Uranuksen ympärillä on renkaita kuten Saturnuksellakin, mutta niitä on vaikeampi nähdä. Kerttu Mars on saanut nimensä roomalaisten sodanjumalan Marsin mukaan. Alex Neptunuksessa tuulennopeus on noin 2000 km/h. Aapo Kuudella Apollo-lennolla kuun pinnalla kävi 12 ihmistä. Eevi Avaruuskirjat ja internet olivat apuna kun tutkimme, miltä eri planeetat näyttävät. Pienissä ryhmissä teimme pölypastelliliiduilla aurinkokuntamme planeetat, kuun, auringon ja asteroidivyöhykkeen. Lopputulos näyttää näin komealta: Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 3

4 Kuulumisia 2 A-luokasta Luokkamme innostui tammikuussa tekemään Suomen juhlavuoden kunniaksi portfoliotyyppistä työtä. Jokainen on kerännyt mielenkiintoisia tietoja Suomesta läppäreiden, tablettien sekä kirjojen avulla. Työskentely on ollut todella motivoitunutta, ja se jatkuu koko kevätlukukauden ajan. Avaruusaihe tempaisi meidät täydellisesti mukaansa, ja sen tuloksena syntyi luokkaan avaruusseinä, johon on rakennettu ja taiteiltu Linnunrata planeettoineen sekä niitä ympäröiviä avaruusolioita, raketteja ja astronautteja. Jokainen työskenteli ryhmän tai parin kanssa, ja lisäksi kukin sai tehdä mieleisensä yksilötyön. Hetken luokkamme näytti pyörremyrskyltä, mutta lopuksi kaikki palaset saatiin kohdalleen, ja olemme tyytyväisiä tyylikkääseen kokonaisuuteen, joka sai vielä tunnelmavalotkin valmistumispäivänään! Maaliskuun puolella alkoi runonkirjoittamisjakso, joka oli uutta, erilaista ja innostavaa. Runoja tuotettiin pareittain, ja äänestyksen perusteella julkistamme nämä runot: Hevonen avaruudessa tutkimassa Marssia. Ystävää kun aina kannat, Hyvä mielen toiselle annat. Ystävän tukasta harjaa pois takku, ja anna hänelle lahjaksi kakku. Eilen kun katselin tähteä, toivon, ettei sinun luotasi tarvitse lähteä. Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 4

5 A B C D, kirjaimet laulelee, jonossa ne hyppelee, ja lauluja laulelee. Takku ja kakku, söpö nassu, illan hämärässä Tuisku ja Huisku tulivat kylään. Ystävyys on tärkeää ihan joka paikassa, kotona ja koulussa. Koira leikkii pallolla eläintarhassa, jossa naukuu leijona. Koulussa on mukavaa, joskus vähän tukalaa, mutta kavereita siellä saa! Ystävä joka paikassa on lohduttava ja luotettava. Rakit, pakit, meidän avaruusdogit. Lintu lensi puuhun, sieltä se katsoi kuuhun, ja lensi kuuhun, ja sieltä se katsoi puuhun. Aurinkoista kevättä kaikille! Terveisin 2 a. Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 5

6 Kirjakirppis Kevään kirjakirppis oli jokaisen järjestävän luokan osalta upea yhteinen ponnistus. Myyntipöydät olivat täynnä myytävää kirjallisuutta hienosti asteltuna ja mainostettuna. Tässäpä sitä yrittäjyyskasvatusta parhaimmillaan! Hygieniaoppitunnit Nämä näytteet puhtailta pinnoilta ja nämä likaisilta eli kasvustoa nähtävissä Jatko-opintoihinsa liittyen siivoojamme Hanna Heinonen saatiin 6.luokkiin kertomaan mm. käsihygienian tärkeydestä sekä niistä seurauksista, jos puhtaudesta ja siisteydestä ei pidettäisi huolta. Oppilaiden kanssa kerrattiin oikeanoppinen käsienpesu sekä otettiin näytteitä erilaisilta pinnoilta. Mikrobikasvustoja lähti kasvuun ja erityisesti näköjään likaiset Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 6

7 sormet ovat erittäin otollinen paikka (kts. kuvat). Oppilaiden mukaan tämä oppi oli hyödyllistä, kun huomasi käsienpesun tärkeyden! Kevättä odotellessa Puiden vihreyttä odotellaan Karhut alkavat heräillä talviuniltansa Kevät yllätti pulkkailijan Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 7

8 Paavo Nurmi - kiertue Koko koulu kokoontui saliin, kun Paavo Nurmesta kertova esittely meille saapui. Suomi 100 vuotta -teeman mukaisesti saimme tietoa historian yhdestä menestyksekkäimmästä urheilijasta. Tilaisuuden päätteeksi luokkien oppilaat saivat omakseen Paavo Nurmesta kertovan kirjasen. Paavo Nurmi lenkillä koulun salissa Kirjanen kaikille oppilaille Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 8

9 Menestyksekkäät sählyjoukkueet Torstaina pelattiin Liedon alakoulujen välinen sählyturnaus. Loukinaisten koulun joukkueet ylsivät hienosti mitaleille, sillä tyttöjen joukkueen tuomisena oli hopeaa ja poikien vastaavasti kultaa. Onnittelut mitalisteille! Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 9

10 Alakouluikäisten kesäkerhoihin ilmoittautuminen Liedon seurakunta järjestää koululaisten kesäkerhoja arkipäivisin Liedon keskustassa Nuortentalolla, Ilmaristen Ketunkolossa, Littoisten Tammikalliossa sekä Tarvasjoen seurakuntatalolla. Kesäkerhot on; tarkoitettu ensisijaisesti luokkalaisille, kerhoaika on klo 9 15, maksu 2 / kerhokerta, ruokailu toteutetaan omin eväin. Kesäkerhoihin ilmoittautuminen aukeaa ma klo 8:00 verkkosivuilla: liedonseurakunta.fi Ilmoittautuminen sulkeutuu klo Kerhon minimikoko on 10 lasta ja maksimikoko 25 lasta/kerho. Lisätietoja antaa lastenohjaaja Jaana Jantunen p , jaana.jantunen@evl.fi Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 10

11 Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 11

12 LUKUKLAANI ILOISEN LUKEMISEN LINNAT KOHOAVAT SUOMEN KOULUIHIN Suomen kulttuurirahasto lahjoittaa yhdessä Kopioston kanssa kaksi miljoonaa euroa käytettäväksi lukemisen edistämiseen Suomen ala-asteilla. Lukuklaanihanke sijoittuu vuosille Kohderyhmänä ovat kaikki Suomen ala-asteet ja yhtenäiskoulut. Erityisesti huomiossa ovat luokkalaiset ja pojat, vaikka hanke kohdistuukin kaikkiin ala-asteikäisiin. Suomalaislasten lukutaito laski PISA-tutkimusten mukaan jyrkemmin kuin missään muussa OECD-maassa vuosien 2000 ja 2012 välillä. Samalla tyttöjen ja poikien välille on lukutaidossa kasvanut kuilu, joka on suurempi kuin missään muualla. Suomalaispojat uhkaavat syrjäytyä lukemisesta. Lukuklaani-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa koulut voivat syyslukukauden 2017 alussa osallistua kilpailuun koulukirjastonsa perustamiseksi tai kehittämiseksi; parhaat ideat palkitaan. Valtaosa palkintorahoista käytetään kirjahankintoihin, mutta koulujen toivotaan myös kehittävän kirjastojaan toiminnallisiksi tiloiksi, joissa järjestetään esimerkiksi kirjavinkkausta tai teemaviikkoja. Kulttuurirahaston ja Kopioston yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Opetushallitus, Suomen Luokanopettajat ry, Suomen Rehtorit ry, Suomen Vanhempainliitto ry, Lukukeskus Läscentrum ry, Äidinkielen Opettajain Liitto ry, Lastenkirjainstituutti, Suomen Kuntaliitto, Suomen Kirjastoseura ry, Suomen Kirjailijaliitto ry ja Suomen Tietokirjailijat ry. Suomen Koulukirjastoyhdistys ry on mukana arvioimassa koulukirjastojen kehittämissuunnitelmia, kokoamassa lapsia kiinnostavia kirjapaketteja sekä valmistelemassa opettajien pedagogista materiaalia. Loukinaisten koulu on hankkeessa mukana! Loukinaisten koulu Nenämäentie 2, VANHALINNA 12

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI!

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! VANHEMPAINYHDISTYS KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI KOULUN HENKILÖKUNTAA, OPPILAITA JA VANHEMPIA SYKSYN AIKANA TEHDYSTÄ YHTEISTYÖSTÄ. KAKKUTUKUN TUOTTEIDEN MYYNNILLÄ SAIMME

Lisätiedot

Planeetan määritelmä

Planeetan määritelmä Planeetta on suurimassainen tähteä kiertävä kappale, joka on painovoimansa vaikutuksen vuoksi lähes pallon muotoinen ja on tyhjentänyt ympäristönsä planetesimaalista. Sana planeetta tulee muinaiskreikan

Lisätiedot

Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan

Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan EDITORIAL WEEBLE Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan FERNANDO G. RODRIGUEZ http://editorialweeble.com/suomi/ Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan 2014 Editorial Weeble Kirjoittaja: Fernando G. Rodríguez info@editorialweeble.com

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä.

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä. LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: AURINKOKUNTA Huom! Valmistele maitopurkit valmiiksi. Varmista, että sinulla on riittävästi soraa jupiteria varten. 1. Alkupohdintaa Aloitetaan kyselemällä, mitä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkosto- ja koulutusilta ilmoittaudu mukaan nyt! Syksyn kiehtova verkosto- ja koulutusiltamme järjestetään Ursan tähtitornilla

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

AURINKOKUNNAN RAKENNE

AURINKOKUNNAN RAKENNE AURINKOKUNNAN RAKENNE 1) Aurinko (99,9% massasta) 2) Planeetat (8 kpl): Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus - Maankaltaiset planeetat eli kiviplaneetat: Merkurius, Venus, Maa

Lisätiedot

AKAAN AURINKOKUNTAMALLI

AKAAN AURINKOKUNTAMALLI AKAAN AURINKOKUNTAMALLI Millainen on avaruus ympärillämme? Kuinka kaukana Aurinko on meistä? Minkä kokoisia planeetat ovat? Tämä Aurinkokunnan pienoismalli on rakennettu vastaamaan näihin ja moneen muuhun

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Kosmos = maailmankaikkeus

Kosmos = maailmankaikkeus Kosmos = maailmankaikkeus Synty: Big Bang, alkuräjähdys 13 820 000 000 v sitten Koostumus: - Pimeä energia 3/4 - Pimeä aine ¼ - Näkyvä aine 1/20: - vetyä ¾, heliumia ¼, pari prosenttia muita alkuaineita

Lisätiedot

ASTROFYSIIKAN TEHTÄVIÄ VI

ASTROFYSIIKAN TEHTÄVIÄ VI ASTROFYSIIKAN TEHTÄVIÄ VI 622. Kun katsot tähtiä, niin niiden valo ei ole tasaista, vaan tähdet vilkkuvat. Miksi? Jos astronautti katsoo tähtiä Kuun pinnalla seisten, niin vilkkuvatko tähdet tällöinkin?

Lisätiedot

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta Kuva NASA Aurinkokunnan rakenne Keskustähti, Aurinko Aurinkoa kiertävät planeetat Planeettoja kiertävät kuut Planeettoja pienemmät kääpiöplaneetat,

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

SATURNUS. Jättiläismäinen kaasuplaneetta Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta heti Jupiterin jälkeen

SATURNUS. Jättiläismäinen kaasuplaneetta Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta heti Jupiterin jälkeen SATURNUKSEN RENKAAT http://cacarlsagan.blogspot.fi/2009/04/compare-otamanho-dos-planetas-nesta.html SATURNUS Jättiläismäinen kaasuplaneetta Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta heti Jupiterin

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI S2-oppilaiden diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 3. - 4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen.

Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen. Pelastustaitokampanja Nou Hätä! 2011 alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen. Oppilaat leikkivät tulella usein siksi, ettei ole muutakaan tekemistä. Monikaan

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Selkis-diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta

Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta Kuva space.com Tieteen popularisointi Ilari Heikkinen 4.5.2016 Aurinkokunnan synty ja rakenne Aurinkokunta syntyi 4,5 miljardia vuotta sitten valtavan tähtienvälisen

Lisätiedot

Viittomakielen oppimistulokset vuosiluokilla Mari Huhtanen ja Riitta Vivolin-Karén

Viittomakielen oppimistulokset vuosiluokilla Mari Huhtanen ja Riitta Vivolin-Karén Viittomakielen oppimistulokset 7. 9. vuosiluokilla 2015 Mari Huhtanen ja Riitta Vivolin-Karén Arvioinnin toteuttaminen Viittomakieli äidinkielenä -oppimäärän oppimistulosten arviointi toteutettiin ensimmäistä

Lisätiedot

Maailman Suurin Vanhempainilta

Maailman Suurin Vanhempainilta Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Karamzinin koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2013 2014 Pikkuniitun vuoropäiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Päiväkoti / Koulu Pikkuniitun vuoropäiväkoti

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Tähtitieteen historiaa

Tähtitieteen historiaa Tähtitiede Sisältö: Tähtitieteen historia Kokeellisen tiedonhankinnan menetelmät Perusteoriat Alkuräjähdysteoria Gravitaatiolaki Suhteellisuusteoria Alkuaineiden syntymekanismit Tähtitieteen käsitteitä

Lisätiedot

Matka maailman ympäri projekti lapsille

Matka maailman ympäri projekti lapsille Matka maailman ympäri projekti lapsille 1 KEHITTÄMISTEHTÄVÄN SUUNNITELMA Matka maailman ympäri projekti lapsille. Lähdimme työstämään tehtävää yhdessä Kirsi Nousiaisen kanssa. Meillä molemmilla on esikouluryhmissämme

Lisätiedot

KOULULAISTEN TIEDEVIIKKO ARKTIKUMISSA

KOULULAISTEN TIEDEVIIKKO ARKTIKUMISSA KOULULAISTEN TIEDEVIIKKO ARKTIKUMISSA 17.9.-21.9.2018 LUMA-keskus Lappi, tähtitieteellinen yhdistys Pohjan Kruunu, Arktinen keskus, Lapin maakuntamuseo ja Lyseonpuiston IB-lukio järjestävät jälleen suuren

Lisätiedot

Vuoden aikana tapahtuu

Vuoden aikana tapahtuu Suuri Lukuseikkailu Suuri lukuseikkailu on kaikkien yhteinen lukemisen ja kirjallisuuden juhla! Se nostaa esiin lasten ja nuorten kirjallisuutta ja lukuharrastusta koko Suomi 100-juhlavuoden ajan. Lukuseikkailu

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018 Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018 Satsaus koulujen kulttuurikasvatukseen Taidestaajat on Suomen historian suurin nuorille suunnattu kulttuurihanke.

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Muistoja ja muinaistekniikkaa

Muistoja ja muinaistekniikkaa Muistoja ja muinaistekniikkaa Elämyksellisen oppimisen jäljillä Liedon Nautelankosken museossa Elsa Hietala & Leena Viskari Nautelankosken museo Liedon paikallismuseo Jatkaa 1950-luvulla perustetun Liedon

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Omppu-diplomivihko 3.-4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka Keväällä 2013 Puumalan yhtenäiskoulussa järjestettiin valtakunnalliset kokeet englannista ja matematiikasta 6.luokkalaisille ja heille tehtiin myös äidinkielen lukemisen ja kirjoittamisen testit. 9.luokkalaisille

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Ajan osasia, päivien palasia

Ajan osasia, päivien palasia Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen

Lisätiedot

Raportti Kysely ruokakasvatusmateriaalista luokan- ja aineenopettajille, rehtoreille ja koulun henkilökunnalle

Raportti Kysely ruokakasvatusmateriaalista luokan- ja aineenopettajille, rehtoreille ja koulun henkilökunnalle Raportti Kysely ruokakasvatusmateriaalista luokan- ja aineenopettajille, rehtoreille ja koulun henkilökunnalle 27.6.2017 Taustaa Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on Ruoka2030 -ruokapoliittisen

Lisätiedot

Lapsi työskentelee ja oppii

Lapsi työskentelee ja oppii Lapsi työskentelee ja oppii Esiopetukseen ilmoittautuvien lasten vanhemmille suunnattu kysely keväällä 2015 Kyselyn aiheina: Lapsen työskentelytavat, lapsi oppii parhaiten, lastani kiinnostaa, toivoisin,

Lisätiedot

Sammontalo. Koululaiset

Sammontalo. Koululaiset Sammontalo Koululaiset Eri-ikäisten tilat Tiivistelmä Koululaisten toiveet tiivistyvät keskeisesti heidän itsensä tuottamaan videoon, jonka voi nähdä alapuolelta löytyvästä linkistä. Tarinan kertoo Jorma,

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI S2-oppilaiden diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

LAUSTEEN KOULUN PIHAPROJEKTIN TIEDOTUSLEHTI

LAUSTEEN KOULUN PIHAPROJEKTIN TIEDOTUSLEHTI Tehdään yhdessä Lausteen koulupihasta viihtyisä paikka kaikille! LAUSTEEN KOULUN PIHAPROJEKTIN TIEDOTUSLEHTI Vuoden 2009 alusta Lausteen koululla on alkanut koulupiha-hanke. Hankkeen tarkoituksena on tehdä

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Luokat 1 ja 2 lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Lataa Matkalla Aurinkokuntaan. Lataa

Lataa Matkalla Aurinkokuntaan. Lataa Lataa Matkalla Aurinkokuntaan Lataa ISBN: 9789513236137 Sivumäärä: 63 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.23 Mb Mitä komeetat ovat, miten tähdet syntyvät ja kuolevat, entä mikä on musta aukko? Kiehtovassa

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

YSTÄVYYS, SUVAITSEVAISUUS JA KUNNIOITUS

YSTÄVYYS, SUVAITSEVAISUUS JA KUNNIOITUS YSTÄVYYS, SUVAITSEVAISUUS JA KUNNIOITUS Olympiakasvatuksen monialaiset oppimiskokonaisuudet OPS2016 Itä-Suomen Liikkuva koulu seminaari Mikkeli 28.9.2016 Suomen Olympiakomitea Olympiakasvatuksen asiantuntijaryhmä:

Lisätiedot

Avoimet työpaikat 2016

Avoimet työpaikat 2016 Avoimet työpaikat 2016 Osa-aikaisen valmennuspäällikön paikan haku on avoinna 18.11.-2.12.2015 Valmennuspäällikön paikkaa haetaan avoimella hakemuksella, joka tulee lähettää 2.12. klo 16.00 mennessä osoitteisiin:

Lisätiedot

http://www.space.com/23595-ancient-mars-oceans-nasa-video.html

http://www.space.com/23595-ancient-mars-oceans-nasa-video.html http://www.space.com/23595-ancient-mars-oceans-nasa-video.html Mars-planeetan olosuhteiden kehitys Heikki Sipilä 17.02.2015 /LFS Mitä mallit kertovat asiasta Mitä voimme päätellä havainnoista Mikä mahtaa

Lisätiedot

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu)

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu) Sivu 1/5 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 64 vastaajaa 32 (50 %) 32 (50 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän tilava

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Sivu 1/5 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 59 (58 %) 42 (42 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma Länsimäen koulu, Vantaa Salla Kurki ja Sari Lusma Monikulttuurinen koulumme muuttuu 1.-9- koulusta 5.-9- kouluksi ja lähelläolevasta koulusta tulee 1.-4- koulu meille tulee uusia oppilaita (6. -7.lk).

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Karamzinin koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Julkinen loppuraportti 29.3.2019 Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Kokeilun esittely Kokeilussa Happia Oy kehitti yhdessä Hintan

Lisätiedot

7. AURINKOKUNTA. Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä

7. AURINKOKUNTA. Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä 7. AURINKOKUNTA Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä Jupiter n. 4"päässä) = Keskustähti + jäännöksiä tähden syntyprosessista (debris) = jättiläisplaneetat,

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään

Lisätiedot

KOULULAISTEN MUODOSTELMALUISTELUKILPAILUT MALLIOHJELMA JA KILPAILUOHJEET

KOULULAISTEN MUODOSTELMALUISTELUKILPAILUT MALLIOHJELMA JA KILPAILUOHJEET KOULULAISTEN MUODOSTELMALUISTELUKILPAILUT MALLIOHJELMA JA KILPAILUOHJEET SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO ry Radiokatu 20, 00093 SLU office@stll.fi www.stll.fi Koululaisten muodostelmaluistelukilpailu Kenelle?

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Elämä turvalliseksi. seksuaaliterveyden edistämisen teemapäivä Myllypuron 8-luokan oppilaille

Elämä turvalliseksi. seksuaaliterveyden edistämisen teemapäivä Myllypuron 8-luokan oppilaille Elämä turvalliseksi seksuaaliterveyden edistämisen teemapäivä Myllypuron 8-luokan oppilaille Innovaatioprojektin toteuttajina toimivat jouluna 2014 valmistuvat Metropolia Ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijat.

Lisätiedot