POHJOLANKIERROS POHJOLANKIERROS ON PELI, JOKA SISÄLTÄÄ TOIMINNALLISIA TEHTÄVIÄ.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOLANKIERROS POHJOLANKIERROS ON PELI, JOKA SISÄLTÄÄ TOIMINNALLISIA TEHTÄVIÄ."

Transkriptio

1 POHJOLANKIERROS ON PELI, JOKA SISÄLTÄÄ TOIMINNALLISIA TEHTÄVIÄ. TEHTÄVIEN AVULLA VAELLETAAN SUOMEN HALKI JA TUTUSTUTAAN ERI KAUPUNKEIHIN. POHJOLANKIERROS

2 KENELLE: Peli on tarkoitettu maahanmuuttajaryhmien kotoutumisen tueksi. TARKOITUS: Pelin tarkoitus on tukea kotoutumiseen liittyvää kohtauttamista, ryhmässä toimimista, osallisuuden ja omien vahvuuksien löytämistä sekä kielenoppimista. Samalla tutustutaan Suomen kaupunkeihin ja kulttuuriin hauskalla ja toiminnallisella tavalla. KUVAUS: Pohjolankierros on peli, joka sisältää toiminnallisia tehtäviä. Tehtävien avulla tutustutaan Suomen kulttuuriin ja eri kaupunkeihin. Peliä voidaan pelata - paperiversiona (tai mobiiliversiona) ulkona - geokätköilyyn yhdistettynä - tietokilpailuna sisätiloissa - sisäsuunnistuksena sisätiloissa tai - osana retkeä. TARVIKKEET: - toiminnan mahdollistava sisä- tai ulkotila - vastauspaperit ja kyniä tai geokätkövarusteet - rasteille tarvittavat välineet - jokaiseen ryhmään yksi luku- ja kirjoitustaitoinen PELIN KEHITTÄJÄT: Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat Reeta Metso, Janika Riila, Niina Paananen, Ilona Ihalainen, Katariina Puro, Jussi Lustig ja Aino Lähdevirta. HYVIÄ PELIHETKIÄ!

3 OHJEET 1. TEE RYHMÄT, JOISSA JOKAISESSA 3 5 HENKILÖÄ 2. ANNA JOKAISELLE RYHMÄLLE: SUOMEN KARTTA (KARTTAPOHJA), JOHON ON MERKITTY RASTIT VASTAUSPAPERI JA KYNÄ 3. ALOITUS JA MAALI OVAT RAASEPORISSA. Voit myös päättää ryhmän kanssa, mikä kaupunki on lähtöpaikka ja maali. 4. ANNA RYHMÄLLE ENSIMMÄINEN RASTI. RYHMÄ SOPII YHDESSÄ MUIDEN RASTIEN KIERTOJÄRJESTYKSEN. 5. OIKEISTA VASTAUKSISTA SAA PISTEITÄ. 6. LAITA ALUEELLE TARVITTAESSA TIENVIITTOJA OPASTAMAAN REITTIÄ RASTEILLE. 7. RASTIT MERKITÄÄN SAMANLAISILLA RASTIMERKEILLÄ: TARVIKKEET: - printatut karttapohjat - printatut vastauspaperit (tai tyhjä paperi) ja kynät - tienviittoja/kylttejä, joissa kaupungin nimi - vanha kumisaapas ja mittanauha - poiju tai merkkikartio ja piparminttukarkkeja (polkagrisar) - rastas- / kalaverkko ja hylje-pehmolelu - kottikärryt ja merkkikartioita - tarvittaessa puhelin kuvien sekä videoiden kuvaamista varten - vesivärejä ja paperia (esim. pitkä voimapaperi) - köysi / vaijeri / naru - muovilautanen, maalattuja kiviä, saavi tai allas, jossa hiekkaa ja vettä - puupalikoita - printatut rastimerkit jokaiselle rastille

4 KARTTAPOHJA

5 RASTIMERKKI

6 TIENVIITTA

7 RASTI: ENONTEKIÖ Halti on Suomen korkein kohta. Kiivetkää merkittyä reittiä kalliolle/mäelle ja etsikää rasti. Rastilla näette vastauksen kysymykseen: Kuinka korkea Halti on? Kirjoittakaa vastaus paperille.

8 RASTI: JOENSUU Saappaanheitto on perinteinen suomalainen kansanlaji. Jokainen heittää saapasta ja mittaa heiton pituuden. Joukkueen heittojen yhteenlaskettu pituus on lopullinen tulos. Kirjoita tulos paperiin.

9 RASTI: KUOPIO Kalakukko on kuopiolainen perinneherkku. Pohtikaa yhdessä, mistä kalakukko valmistetaan. Kirjoittakaa resepti paperille.

10 RASTI: AHVENANMAA Ahvenanmaa on saariryhmä, joka kuuluu Suomeen. Ahvenanmaan virallinen kieli on ruotsi. Soutakaa tai melokaa poijulle ja ottakaa mukaan 1 pussi. Pussissa on piparminttukaramelleja (=polkagrisar).

11 RASTI: SAIMAA Saimaannorppa elää Saimaanimisessä järvessä. Se on erittäin uhanalainen eläinlaji. Pelastakaa saimaannorppa, joka on jäänyt kiinni kalaverkkoon. Ottakaa norppa mukaanne.

12 RASTI: JYVÄSKYLÄ Jyväskylässä järjestetään joka vuosi Neste Oil Rally. Ajakaa kottikärryillä rata läpi mahdollisimman nopeasti. 1 2 kuljettajaa ja 1 istuu kyydissä. Kyydissä oleva voi ottaa videon hurjasta rallista!

13 RASTI: NAANTALI Muumit ovat tunnettuja satuhahmoja. He asuvat Muumitalossa, Naantalissa. Yhdistäkää muumihahmot ja oikeat nimet.

14 HAISULI HEMULI NIISKUNEITI HATTIVATTI PIKKU MYY MUUMIMAMMA

15 RASTI: TURKU Robin on suosittu pop-laulaja Suomessa. Hän on kotoisin Turusta. Tehkää johonkin Robinin kappaleen kertosäkeeseen koreografia ja kuvatkaa se puhelimella. Esimerkiksi Robinin kappale Erilaiset: F2UVmY_Au7c

16 RASTI: ROVANIEMI Joulupukin paja on Rovaniemellä. Ratkaiskaa seuraava arvoitus. Joulupukki käveli Korvatunturille ja häntä vastaan tuli 7 tonttua. Kaikilla oli 2 säkkiä, joissa oli 7 kissaa. Kuinka monta elävää olentoa Korvatunturille oli siis menossa?

17 RASTI: UTSJOKI Utsjoki on Euroopan unionin pohjoisin piste. Siellä voi nähdä yöllä revontulia. Maalatkaa yhdessä taivaan värikkäät revontulet.

18 RASTI: IMATRA Imatrankoski on Suomen vanhin matkailunähtävyys. Sen yli kulkee vaijeri. Laskekaa vuorotellen vaijerilla. Tai tasapainoilkaa narulla/vaijerilla. Kuvatkaa lyhyt video tunnelmistanne laskun jälkeen.

19 RASTI: HELSINKI Stadin slangi on Helsingissä syntynyt puhekieli. Yhdistäkää slangisanat suomenkielisiin sanoihin.

20 spora safka skruudata fillari bööna steissi hiffata byysat hima femma dösä fikkari stidit funtsia stiflat faija viisi bussi keksiä, ymmärtää taskulamppu koti isä miettiä tulitikut polkupyörä syödä housut tyttö ruoka syödä raitiovaunu asema

21 RASTI: OULU Toripolliisi ja Rotuaari ovat tunnettuja nähtävyyksiä Oulussa. Tehkää itsestänne patsas ja ottakaa siitä kuva. Antakaa patsaalle nimi.

22 RASTI: KUUSAMO Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti. Se sijaitsee Oulangan kansallispuistossa, Kuusamossa. Mitä seuraavista asioista voitte nähdä Karhunkierroksella? a. riippusillan b. jääkarhuja c. kanjonin d. riikinkukkoja e. vesiputouksen f. ilveksiä g. tippukiviluolan

23 RASTI: KITTILÄ JA INARI Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen suurin ja se sijaitsee Kittilän ja Inarin alueella. Vielä nykyäänkin siellä huuhdotaan kultaa. Ottakaa vaskooli (=lautanen) ja etsikää sen avulla altaasta yksi kultahippu (= maalattu kivi). Ottakaa kultahippu mukaan.

24 RASTI: KOTKA Kotka on satamakaupunki ja siellä sijaitsee akvaario, jossa on suomalaisia kalalajeja. Tunnistakaa yhdessä suomalaiset kalalajit.

25 hauki, ahven, taimen, made, silakka, kuha

26 RASTI: VAASA Suomi on kaksikielinen maa. Viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Opettakaa toisillenne tervehdys omalla kielellänne.

27 RASTI: TAMPERE Näsinneula on hieno näköalapaikka. Se on 168 metriä korkea torni. Rakentakaa puupalikoista mahdollisimman korkea torni ja ottakaa siitä kuva.

28 OIKEAT VASTAUKSET: Haltin korkeus: 1324 metriä. Vastaus arvoitukseen: Yksi, sillä tontut tulivat Korvatunturille menevää pukkia vastaan. spora raitiovaunu safka ruoka skruudata syödä fillari polkupyörä bööna tyttö steissi asema hiffata keksiä, tajuta byysat housut hima koti femma viisi dösä bussi fikkari taskulamppu stidit tulitikut funtsia miettiä stiflat kengät faija isä Oikeat vastaukset: a, c, e, f.

SEITSEMÄN VELJESTÄ -peli

SEITSEMÄN VELJESTÄ -peli SEITSEMÄN VELJESTÄ -peli KENELLE: Peli on tarkoitettu maahanmuuttajaryhmien kotoutumisen tueksi. TARKOITUS: Pelin tarkoitus on tukea kotoutumiseen liittyvää kohtauttamista, ryhmässä toimimista, osallisuuden

Lisätiedot

Ohjelmoinnillinen ajattelu

Ohjelmoinnillinen ajattelu Koostanut Jani Ilomäki, Anna-Sofia Kantola, Anne Kivistö, Outi Mielikäinen, Juuso Suominen ja Elina Viro Ohjelmoinnillinen ajattelu Opettajalle Kohderyhmä: 8. - 9. -luokka Esitiedot: - Taustalla oleva

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka

Lisätiedot

Rasti 1. Pysy ja pidä lämpimänä (suoritusaika 30 min)

Rasti 1. Pysy ja pidä lämpimänä (suoritusaika 30 min) Rasti 1. Pysy ja pidä lämpimänä (suoritusaika 30 min) Tällä rastilla teillä on kolme tehtävää: Keittäkää vesi Estäkää veden jäähtyminen Keksikää keinoja, joiden avulla voi pitää itsensä lämpimänä Keittäkää

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa? 36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Trestima Oy Puuston mittauksia Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: ympyrä, ympyrän piiri, halkaisija ja pinta-ala, lieriön tilavuus, yhdenmuotoisuus, yksikkömuunnokset

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Vuosittain: 2007-2016 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka) Sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse vastaus tehtävän numeron alle. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

Paikkatietojen hyödyntäminen Finavian lentoasemien toiminnassa

Paikkatietojen hyödyntäminen Finavian lentoasemien toiminnassa Paikkatietojen hyödyntäminen Finavian lentoasemien toiminnassa HSY:n paikkatietoseminaari 20.3.2019 Ainokaisa Tarnanen Finavia Oyj / Paikkatietokonsultit Oy 25 2 March 2019 Paikkatietojen hyödyntäminen

Lisätiedot

Palloultimate Soveltaminen:

Palloultimate Soveltaminen: Liikuntaseikkailu Liikuntavinkit2013 Palloultimate Peliä pelataan suurehkolla kentällä, ulkona alueeksi sopii esimerkiksi puolikas jalkapallokenttä. Kentän molemmissa päädyissä on koko kentän levyinen

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Muistathan, että löytämiäsi aarteita ei saa ottaa mukaan, vaan ne pitää jättää omille paikoilleen muita löytöretkeilijöitä varten.

Muistathan, että löytämiäsi aarteita ei saa ottaa mukaan, vaan ne pitää jättää omille paikoilleen muita löytöretkeilijöitä varten. TERVETULOA SATUMAISELLE LÖYTÖRETKELLE! Hyvä Löytöretkeilijä, Olet lähdössä seikkailulle Pukstaavin yläkertaan. Voit ratkaista 1 5 rastia joko yksin tai ryhmässä. Tarvittaessa voit pyytää museokaupasta

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011 Rajapintojen, kysely v. 2011 Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WMS) Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WFS) Kouvola Käyttöönotto käynnissä 05/2011 Rauma käyttöön 1.1.2011 Järvenpää Huittinen Loppi

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

HOMOLOGOINTIASIAA IMATRA 3.11.2012. TD-päivityskurssi ja SM-kisajärjestäjäkoulutus. Juha Torvikoski

HOMOLOGOINTIASIAA IMATRA 3.11.2012. TD-päivityskurssi ja SM-kisajärjestäjäkoulutus. Juha Torvikoski HOMOLOGOINTIASIAA TD-päivityskurssi ja SM-kisajärjestäjäkoulutus IMATRA 3.11.2012 Juha Torvikoski Sisältö - Säännöistä - Kilpailuradoista - Homologoinnista - FIS lähetti Suomelle huomautuksen FIS-kisoista

Lisätiedot

Kupari mg/kg tp. Sinkki mg/kg tp. Arseeni mg/kg tp

Kupari mg/kg tp. Sinkki mg/kg tp. Arseeni mg/kg tp Taulukko 6. Kierros 2 Jormasjärvi Jormasjärvi ahven 0,037 0,78 0,023

Lisätiedot

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve EU-kalat II EU kalat II Kalan syöntisuositusten uudistamistarve Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max Buzun Itämeri seminaari 27.5.2011 Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira Evira 2004 ja 2009: Poikkeukset

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Moomin Characters. Muumi. Leikkipaikkavälineet

Moomin Characters. Muumi. Leikkipaikkavälineet Moomin Characters Muumi Leikkipaikkavälineet Iki-ihanat Muumit seikkailevat Puuha Groupin leikkivälineissä. Leikkipaikkavälineet Muumi-leikkipaikkavälineet ihastuttavat niin lapsia kuin aikuisia ja houkuttelevat

Lisätiedot

Kappale 2 Tervetuloa!

Kappale 2 Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 19 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 20 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Abdi: Hei, kuka sinä olet? Joonas: Minä olen Joonas

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

Veroton matkailijamyynti -raportti Raportti ajettu 26.07.2016

Veroton matkailijamyynti -raportti Raportti ajettu 26.07.2016 Veroton matkailijamyynti -raportti Raportti ajettu 26.07.2016 Veroton matkailijamyynti -raportti koostuu yhteenvedosta sekä yhdeksän tullin alueella eri suorituspaikoissa tehtävästä työstä. Tapahtumat

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Trestima Oy Puuston mittauksia Projektissa tutustutaan puuston mittaukseen sekä yritykseen Trestima Oy. Opettaja jakaa luokan 3 hengen ryhmiin. Projektista arvioidaan ryhmätyöskentely, projektiin osallistuminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta.

Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta. Betonipeli Suurjuhlan ennakkotehtävä on nimetty Betonipeliksi, sillä Kouvola tai tuttavallisemmin Kouvostoliitto on tunnettu kauniista betoniarkkitehtuuristaan. Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 3.5.2010 200 / vaihtokk, kk YO 177925 Aalto-yliopisto 221 1 243 248 600 255 000-6 400 Helsingin kauppakorkeakoulu 94 200 Taideteollinen korkeakoulu 26 400

Lisätiedot

Kenguru 2006 sivu 1 Ecolier 4. ja 5. luokka ratkaisut

Kenguru 2006 sivu 1 Ecolier 4. ja 5. luokka ratkaisut Kenguru 2006 sivu 1 3:n pisteen tehtävät 1. Pirita piirtää kolmea erilaista tikkuukkoa samassa järjestyksessä peräkkäin. Mikä tikku-ukko tulee seuraavaksi? A) B) C) D) E) 2. Mikä on laskun 2 0 0 6 + 2006

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 2. Kenestä kirjan henkilöstä et pitänyt tai pidit vähiten. Miksi? 3. Kirjoita kirjan päähenkilön TOP10-lista. 4. Tee kuvin ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Taloustutkimus Oy Tammi-helmikuu 2009 Vesa Ryyppö, Jussi Pajunen 31.3.2009 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön.

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

Avarat aatokset ja älynväläykset

Avarat aatokset ja älynväläykset Max 3 pistettä I. Millä keinoilla voi huoltaa muistia ja aivoterveyttä? Keskustelkaa aiheesta. Kirjoittakaa viisi suosikkikeinoa II. Milloin olette viimeksi pelanneet muistipeliä? Kenen kanssa pelasitte?

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

KAMPANJA. Hinnat voimassa TARJOUS! MUTTERINVÄÄNNIN CP ,- Tuotenro: ,16 alv 0%

KAMPANJA. Hinnat voimassa TARJOUS! MUTTERINVÄÄNNIN CP ,- Tuotenro: ,16 alv 0% TARJOUS! MUTTERINVÄÄNNIN CP7748 10380019287 180,- 145,16 alv 0% Hallitunkki CP80020 10380019626 Pituus... 750 mm Nostokapasiteetti... 2 ton Nostokorkeus... 505 mm 320,- 258,07 alv 0% Hallitunkki CP80030

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

Espoossa stepataan!!!

Espoossa stepataan!!! Espoossa stepataan!!! Määrittele kehittämiskohde! Lystimäessä täsmennetään kehittämiskohdetta! 3 Funtsaa! Lintuvaarassa funtsataan! 5 Yhdessä on viihdytty Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 21.9.2011 6

Lisätiedot

Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki

Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki 1. Mitä rautatieaseman pääsisäänkäynnin molemmilla puolilla on? Vastaus: Neljä miesveistosta, jotka pitelevät maapallolamppuja. 2. Mitä rautatieaseman molemmilla puolilla

Lisätiedot

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High CUMULUS Hotellit Normal Helsinki Cumulus Kaisaniemi Standard 139 119 149 11.1.-31.5 1.-17.6. Superior 169 139 179 3.-31.12 Helsinki Cumulus Olympia Standard 109 109 119 11.1.-31.5 1.1.-10.1 1.-17.6. 18.6.-16.8

Lisätiedot

5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit.

5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit. KULTAKISA Tervetuloa pelaamaan Heurekan Maan alle -näyttelyyn! Kultakisassa sinun tehtävänäsi on etsiä näyttelystä kultahippusia eli geologiaa, kaivostoimintaa ja maanalaisia tiloja koskevia tiedonmurusia.

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo , ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden pääväylistä ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Lisätiedot

MAAOMAISUUS Vuosittain:

MAAOMAISUUS Vuosittain: MAAOMAISUUS Vuosittain: 2000-2009 Lapin työ- ja elinkeinokeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2009 MAAOMAISUUS 31.12.2009 Enontekiö 2,91 27,14 30,05 Inari 219,58 158,77 378,35 järvi 59,49 19,16 78,65

Lisätiedot

1. Tässä tehtävässä päätellään kaksilapsisen perheen lapsiin liittyviä todennäköisyyksiä.

1. Tässä tehtävässä päätellään kaksilapsisen perheen lapsiin liittyviä todennäköisyyksiä. TODENNÄKÖISYYS Aihepiirejä: Yhden ja kahden tapahtuman tuloksien käsittely ja taulukointi, ovikoodit, joukkueen valinta, bussin odotus, pelejä, urheilijoiden testaus kielletyn piristeen käytöstä, linnun

Lisätiedot

pääomamäärä 1.843.227,37 euroa - osittain yhteisvastuullisesti 602.065 euroa 267.200,19 euroa 57.937,14 euroa 28.968,58 euroa

pääomamäärä 1.843.227,37 euroa - osittain yhteisvastuullisesti 602.065 euroa 267.200,19 euroa 57.937,14 euroa 28.968,58 euroa Liite tiedotteeseen 28.11.2013 / Asfalttikartelliin perustuva vahingonkorvaus 1 Kantaja - vastaaja (t) Pääomavaatimus Tuomittu pääomamäärä Ylihintaprosentti Oikeudenkäyntikulut Espoon kaupunki - NCC Roads

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

MATEMATIIKAN TYÖT KONNEVEDEN KENTTÄTYÖJAKSOLLA / KEVÄT 2015

MATEMATIIKAN TYÖT KONNEVEDEN KENTTÄTYÖJAKSOLLA / KEVÄT 2015 MATEMATIIKAN TYÖT KONNEVEDEN KENTTÄTYÖJAKSOLLA / KEVÄT 2015 Tehtäviin sisältyy Merikiikarin avulla suoritettavia mittauksia ja trigonometrian avulla suoritettavia laskutehtäviä. Tarvikkeet: Merikiikarit,

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

Finavian lentoliikennetilasto Finavia s air traffic statistics

Finavian lentoliikennetilasto Finavia s air traffic statistics 2012 Finavian lentoliikennetilasto Finavia s air traffic statistics Lentomatkustajien yhteismäärä Finavian lentoasemilla oli 19 187 508 was the total number of passengers in Finavia airports Matkustajamäärät

Lisätiedot