Toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten siirtolaisnaisten avioituminen ja akkulturaatio

Transkriptio

1 Johanna Leinonen Toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten siirtolaisnaisten avioituminen ja akkulturaatio Turun yliopisto Historian laitos Pro gradu tutkielma Elokuu

2 TURUN YLIOPISTO Historian laitos/ Humanistinen tiedekunta LEINONEN, JOHANNA: Toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten siirtolaisnaisten avioituminen ja akkulturaatio Pro gradu tutkielma, 128 s., 4 liites. Yleinen historia Elokuu 2002 Tutkimus käsittelee toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, muuttaneiden suomalaisten siirtolaisnaisten avioitumiseen liittyviä seikkoja sekä heidän akkulturoitumistaan uuteen kotimaahansa. Aluksi hahmotellaan sotien jälkeen lähteneiden siirtolaisten yleispiirteitä, jonka jälkeen tarkastellaan siirtolaisnaisten avioitumisikiä, aviopuolisoiden kansallisuutta sekä sitä, miten pian muuton jälkeen avioliitto solmittiin. Tämän jälkeen tutkitaan naisten akkulturoitumista eli sitä, miten he ovat sopeutuneet uuteen elämäänsä uudessa kotimaassaan. Tutkimuksen primaariaineistona on käytetty syksyn 2001 aikana Pohjois-Amerikassa asuvilta suomalaisnaisilta kerättyjä kyselylomakkeita, joita on tutkimuksessa mukana 121. Lisäksi vertailuaineistona on käytetty kevään 2002 aikana tehtyjä haastatteluja Iso-Britanniassa asuvista suomalaisnaisista. Haastatteluaineiston tarkoituksena on tuoda esille Pohjois-Amerikkaan suuntautuneen siirtolaisuuden mahdollisia erityispiirteitä. Avioitumiseen liittyviä seikkoja tarkastellaan pitkälti kvantitatiivisesti, mutta naisten akkulturoitumista tutkitaan syvällisemmin keskeisimpien akkulturaatioteorioiden avulla. Toisen maailmansodan jälkeinen siirtolaisuus on ollut varsin erilaista verrattuna vuosien suureen siirtolaisuuteen. Muutos on tapahtunut 1960-luvun kuluessa. Kun pian sotien jälkeen lähteneet muistuttivat vielä aiemmin lähteneitä kouluttautumattomia ja kielitaidottomia siirtolaisia, myöhemmin muuttaneet ovat olleet usein hyvin koulutettuja, kielitaitoisia ja useammin naisia kuin miehiä. Siirtolaiset eivät ole enää lähteneet taloudellisista syistä, vaan motiivina on useimmiten ollut jokin henkilökohtainen motiivi kuten avioliitto ulkomaisen miehen kanssa. Siirtolaisnaiset avioituivat huomattavasti vanhempina kuin Suomessa oli tapana; siirtolaiseksi lähteminen ja kouluttautuminen lykkäsivät avioliiton solmimista. Avioliitot kuitenkin solmittiin varsin pian, noin kolmen vuoden kuluttua maahanmuuton jälkeen. Kielitaidon parantuminen ja avoliiton harvinaisuus Amerikassa nopeuttivat avioitumista. Suomalaiset miehet ovat 1960-luvulta lähtien olleet vähemmistönä aviomiesten joukossa; kielitaidon parantuminen ja siirtolaisyhteisöjen hajaantuminen on yleistänyt seka-avioliittoja. Siirtolaisnaiset ovat akkulturoitumisprosessissaan saavuttaneet useimmiten integraation tason. Heillä on vahva suomalainen identiteetti, mistä kertoo esimerkiksi suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen tärkeys, mutta toisaalta he ottavat osaa valtakulttuurin toimintoihin ja pitävät muuttoaan Amerikkaan oikeana ratkaisuna. Ongelmiakin on sopeutumisessa koettu, mutta useimmilla ne ovat jääneet väliaikaiseksi. Asiasanat: siirtolaisuus, amerikansuomalaiset, seka-avioliitto, akkulturaatio 2

3 SISÄLTÖ: JOHDANTO...4 Tutkimustilanne...5 Tutkimusongelmat ja lähdeaineisto...8 I TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEISEN SUOMALAISEN AMERIKANSIIRTOLAISUUDEN PIIRTEITÄ Sukupuolijakauma Ikäjakauma Siirtolaisnaisten siviilisääty Lähtemisen motiivit erot ja yhtäläisyydet aikaisempaan siirtolaisuuteen...27 II SIIRTOLAISNAISTEN AVIOITUMINEN Minkä ikäisenä mentiin naimisiin? Kuinka pian maahan saapumisesta avioiduttiin? Aviopuolisoiden kansallisuus...54 III AVIOELÄMÄ JA AKKULTUROITUMINEN UUDESSA MAASSA Teoreettisia näkökulmia siirtolaisten sopeutumiseen Interetninen vuorovaikutus ja akkulturaatio Seka-avioliitot akkulturoitumisen osana Sosiaalinen elämä ja akkulturoituminen Työ siirtolaisten integroijana Kulttuuriperinnön säilyttäminen Kulttuuriperinnön välittäminen jälkipolville Suomalaisen kulttuurin näkyvyys arkielämässä Etninen ylpeys ja identiteetti Paluu Suomeen? Suhtautumistapoja ja identiteettikokemuksia LOPUKSI LÄHDELUETTELO LIITTEET

4 JOHDANTO Euroopasta Atlantin valtameren yli Pohjois-Amerikkaan suuntautunut siirtolaisuus oli suurinta 1800-luvun alkupuolelta 1920-luvun loppuun asti. Yhdysvaltoihin lähti vuosina noin 37 miljoonaa ja Kanadaan noin viisi miljoonaa siirtolaista. Suomalaisten amerikansiirtolaisuus oli puolestaan suurinta vuosina Tänä ajanjaksona Suomen jätti siirtolaista, mikä oli kuitenkin hyvin vähän verrattuna koko Euroopan siirtolaismassoihin. 1 Vuonna 1924 Yhdysvalloissa otettiin käyttöön maahanpääsyrajoituksia, joiden takia siirtolaisuus väheni jyrkästi. Suomalaisten kiintiö oli vain alle 500 henkilöä vuodessa luvulle tultaessa siirtolaisvirrat pienenivät huomattavasti ja tyrehtyivät lähes kokonaan toisen maailmansodan alkaessa. Sodan jälkeen muuttoliike taas voimistui, muttei enää sellaisiin mittasuhteisiin kuin aikaisemmin. 3 Vuosina suomalaisia lähti Yhdysvaltoihin noin 7000 ja Kanadaan noin , vuosina Yhdysvaltoihin ja Kanadaan Siirtolaisvirta siis kääntyi hetkeksi Kanadaan päin, mutta sitten taas takaisin Yhdysvaltoihin. Suurimpien siirtolaisvuosien aikana valtaosan siirtolaisvirrasta muodostivat miespuoliset siirtolaiset. Vuosina lähteneistä miesten osuus oli 63,2%. 5 Toisen maailmansodan jälkeinen siirtolaisuus on kuitenkin ollut luonteeltaan hyvin erilaista. Erityisesti 1960-luvulta lähtien naiset ovat muodostaneet useimmiten enemmistön lähtijöistä. Esimerkiksi vuosina muuttaneista naisten osuus oli 53,9%. 6 Myös muuttomotiivit ovat muuttuneet voimakkaasti. Jos suuren siirtolaisuuden aikana Pohjois-Amerikkaan lähdettiin parempien taloudellisten mahdollisuuksien toivossa, viime vuosikymmeninä lähteneiden motiivina on ollut usein opiskelu tai seikkailunhalu. Lähtijät ovat olleet tyypillisesti hyvin koulutettuja. Lisäksi varsinkin 1960-luvulta lähtien alkoi aivan uusi seikka vetää suomalaisnaisia valtameren taakse: avioliitto. Hyvin moni suomalaistyttö on jättänyt kotimaansa avioitumisen takia. 1 KERO 1996, KORKIASAARI 1989, KERO 1996, KORKIASAARI 1999, elektroninen dokumentti. Ks. myös liite 1. 5 KERO 1982, KORKIASAARI 2001, elektroninen dokumentti. 4

5 Tutkimustilanne Suurten siirtolaisvuosien aikaista amerikansiirtolaisuutta on tutkittu paljon sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa. Sekä suomalaiset siirtolaiset itse että heidän jälkipolvensa ovat perinteisesti olleet varsin kiinnostuneita omasta historiastaan. Suomalaisen syntyperän omaavia tutkijoita ovat esimerkiksi John I. KOLEHMAINEN ja Michael KARNI. Varpu LINDSTRÖM, joka on perehtynyt Kanadassa asuvien suomalaisnaisten sosiaalihistoriaan, on itsekin aikoinaan muuttanut pois Suomesta. Suomen osalta erityisesti Turussa on kunnostauduttu siirtolaishistorian tutkimuksessa. Siirtolaisuusinstituutti kerää jatkuvasti tietoja suomalaisista ulkomailla, ja Turun yliopiston yleisen historian oppiaineessa on ollut vahva perinne siirtolaisuushistorian tutkimuksessa. Tutkimus on ollut perusteellista ja kattavaa. Tutkijalla on käytössään perustiedot siirtolaisten demografisista piirteistä, maantieteellisistä seikoista kuten lähtöalueista sekä suomalaisten alueellisesta sijoittumisesta Pohjois-Amerikassa. 7 On tutkittu paljon siirtolaisten lähdön syitä ja siirtolaisuuden taustoja; mitä historiallisia, poliittisia ja talouteen liittyviä tekijöitä siirtolaisuuden taustalla on. 8 Myös siirtolaisten elämänvaiheet uudessa kotimaassa tunnetaan varsin hyvin: suomalaisten sijoittuminen työelämään, yhdistystoiminta, aatteellinen 9 ja uskonnollinen järjestäytyminen, amerikansuomalainen lehdistö 10 sekä suomalaisten perheelämä Pohjois-Amerikassa ovat paljolti tutkittuja alueita. 11 Erityisesti Reino KERO, Auvo KOSTIAINEN ja Keijo VIRTANEN ovat tehneet uraauurtavaa tutkimustyötä aiheen parissa. Tutkimusperinteen ansiosta on amerikansiirtolaisuudesta tehty myös lukuisia pro gradu tutkielmia. Esimerkiksi Raija VANHATALO käsitteli vuonna 1987 valmistuneessa pro gradu tutkielmassaan suomalaisnaisten integroitumista amerikkalaiseen yhteiskuntaan vuosina , ja Aino Maija ALA-JÄÄSKEN tutkielma vuodelta 1993 tutki suomalaisten siirtolaisten järjestöjen vaikutusta lasten kasvatukseen. Myös muissa oppiaineissa on tehty siirtolaisten elämää käsitteleviä graduja, esimerkkinä mainittakoon Marja-Liisa HUSSON kulttuurihistorian pro gradu tutkielma vuodelta 1992, jonka nimike on Työ osana suomalaisten siirtolaisten integroitumista Kanadaan ja Yhdysvaltoihin Kaiken kaikkiaan suomalaisten siirtolaisten elämänvaiheet Atlantin tuolla puolen 1900-luvun vaihteen molemmin puolin tunnetaan varsin hyvin. 7 Esim. KERO Esim. KERO Esim. KOSTIAINEN ja PILLI, Esim. PILLI Varsinkin KERO (1996 ja 1997) on käsitellyt suomalaisten siirtolaisten vaiheita varsin kattavasti. 5

6 Tämä kuitenkin koskee vain aikaa, jolloin siirtolaisuus oli suurimmillaan; toisen maailmansodan jälkeistä amerikansiirtolaisuutta ei ole tutkittu oikeastaan lainkaan. Siirtolaisuusinstituutin tutkija Jouni KORKIASAARI on yleisluontoisesti käsitellyt toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan suuntautunutta siirtolaisuutta teoksessaan Suomalaiset maailmalla (1989), ja Siirtolaisuusinstituutti on tilastoinut lähtijöiden määriä ja suomalaissyntyisen väestön määriä Yhdysvaltojen eri osavalloissa toisen maailmansodan jälkeenkin. Lisäksi Irmeli LAITINEN on tehnyt vuonna 1981 Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitokselle pro gradu tutkielman Suur - San Franciscon suomalaisten siirtolaisten sopeutumisesta amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Hänen tutkimuksensa siirtolaiset ovat lähteneet pääasiassa ja 1960-luvulla, mutta lähes puolet hänen tutkittavistaan on toisen polven siirtolaisia. Tutkijoiden suurimman huomion on kuitenkin vienyt Ruotsiin muuttaneiden siirtolaisten suuri määrä toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä, erityisesti ja 1970-luvulla 12, joten mitään syvempää tutkimusta aiheesta ei ole tehty. Suomalaisia siirtolaisnaisia koskevia tutkimuksia on tehty suuren siirtolaisuuden osalta jonkin verran. Esimerkiksi Carl ROSS ja Marianne WARGELIN BROWN (1986) ovat tutkineet amerikansuomalaisia naisia, ja jo edellä mainitsemani Varpu LINDSTRÖM (1991) on tarkastellut suomalaisnaisten elämänvaiheita Kanadassa vuosina Pro gradu tutkielmiakin aiheesta on tehty, kuten edellä mainitsemani VANHATALON tutkimus sekä Kirsi VALAJÄRVEN (1996) Helsingin yliopiston yleisen historian laitokselle tekemä tutkielma Yhdysvaltoihin vuosina muuttaneiden suomalaisnaisten elämänvaiheista. Näissä tutkimuksissa käsitellään myös suomalaisnaisten avioitumiseen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi amerikansuomalainen John I. KOLEHMAINEN teki jo vuonna 1936 tutkimuksen avioitumisesta suomalaisessa yhteisössä. 13 Kuitenkin myöhemmän, toisen maailmansodan jälkeen tapahtuneen siirtolaisuuden osalta ei suomalaisnaisten vaiheita ole kartoitettu. Näin ollen oma tutkimuskohteeni, toisen maailmansodan jälkeen lähteneiden suomalaisten siirtolaisnaisten avioituminen ja akkulturaatio, on vielä täysin kartoittamaton alue. Voin kuitenkin käyttää tutkimukseni tukena lukuisia sosiaali- 12 Ruotsiin on muuttanut vuosina yli suomalaista. KORKIASAARI ja SÖDERLING 1994, KOLEHMAISEN artikkeli on julkaistu myös internetissä; ks. lähdeluettelo. 6

7 historiallisia ja sosiologisia tutkimuksia avioitumiskäytännöistä Suomessa ja Pohjois- Amerikassa. 14 Tulen käyttämään vertailuaineistonani Iso-Britanniaan toisen maailmansodan jälkeen muuttaneiden suomalaisnaisten avioitumista ja sopeutumista. Tältä osin tutkimuskirjallisuus on vielä niukempi; Iso-Britannian suomalaisista ei ole tehty laajempaa tutkimusta, tosin tämäkään työ ei tätä tutkimusaukkoa pysty korjaamaan. Vieno KENNEDY (1982) on haastatellut 25 Kaakkois-Englannissa asuvaa suomalaisnaista, ja Jouni KORKIA- SAAREN edellä mainitsemassani teoksessa sivutaan hyvin lyhyesti Iso-Britanniaan suuntautunutta muuttoliikettä. Elina MÄENPÄÄ (1994) on haastatellut pro gradu tutkielmaansa 40 Lontoossa asuvaa suomalaisnaista heidän sopeutumisestaan ja identiteetistään ja Riittaliisa ROVON tutkielma vuodelta 1998 käsittelee suomalaisia ekspatriootteja 15 Englannissa. Lisäksi Juha MIKKOLAN (2001) tuore sosiologian pro gradu tutkielma käsittelee suomalaisten siirtolaisten akkulturaatiota ja identiteettiä Espanjassa, Iso-Britanniassa, Kreikassa, Ranskassa ja Saksassa. Kuitenkin Iso-Britanniaan suuntautunut siirtolaisuus kaipaa vielä kattavaa tutkimusta. Kolmannen ryhmän tutkimuskirjallisuutta muodostavat suomalaisten siirtolaisten uuteen kulttuuriin akkulturoitumista käsittelevät teokset; tarkoitukseni kun on tarkastella missä määrin suomalaisnaiset perhe-elämässään ovat sopeutuneet amerikkalaiseen elämäntyyliin ja kuinka paljon he ovat säilyttäneet suomalaisia piirteitä. Akkulturaatiota käsittelevää tutkimuskirjallisuutta löytyy varsin hyvin. Erilaisia akkulturaatioteorioita on lukuisia 16, ja suomalaisten sopeutumista on tutkittu esimerkiksi Norjaan 17, Saksaan 18, Hollantiin 19, Ranskaan 20 ja erityisesti Ruotsiin 21 muuttaneiden osalta. Pohjois-Amerikkaan suuren siirtolaisuuden aikana muuttaneiden akkulturaatiosta löytyy myös tutkimuksia 22, mutta jälleen on todettava, että toisen maailmansodan jälkeen lähteneistä ei tällaista tutkimusta ole juurikaan tehty. Poikkeuksen muodostaa edellä mainittu Irmeli LAITISEN San 14 Esim. HAAVIO-MANNILA ja JALLINOJA 1980; BEAUJOT 1991; CHERLIN Ekspatriootti työskentelee ulkomailla määräaikaisesti komennuksella ja palaa komennuksen jälkeen kotimaahansa. Usein ekspatriooteilla on perheet mukana. ROPO 1998, Esim. GORDON 1964; BERRY 1980; PADILLA ANTTONEN TUOMI-NIKULA 1988 ja PENNANEN HOFFRÉN Esim. KOIRANEN Esim. KETTUNEN-HUJANEN 2000; SUOJANEN ja SUOJANEN

8 Franciscon suomalaisia käsittelevä tutkielma. Kuitenkin koska mitään suurempaa tutkimusta kyseisenä aikana Pohjois-Amerikkaan muuttaneista suomalaisista ei ole tehty, on asianlaita näin myös tämän näkökulman osalta. Tutkimusongelmat ja lähdeaineisto Tutkimukseni pääongelma on siis se, miten suomalaiset siirtolaisnaiset ensin avioituivat ja sitten sopeutuivat amerikkalaiseen elämään. Aluksi on kuitenkin syytä käsitellä lyhyesti amerikansiirtolaisuutta yleensä toisen maailmansodan jälkeisenä aikana: kuinka paljon lähtijöitä oli ja millaisia he yleisesti ottaen olivat. Huomionarvoisia seikkoja ovat ainakin lähtijöiden ikä, siviilisääty, koulutus ja lähtömotiivit. Sitten siirryn Amerikan mantereelle ja varsinaisten tutkimusongelmieni pariin. On otettava selvää perustiedoista kuten kuinka pian Amerikkaan saapumisesta avioliitto yleensä solmittiin, minkä ikäisenä mentiin naimisiin ja mitä kansallisuuksia tutkimieni naisten aviopuolisot edustavat. Olivatko sekaavioliitot yleisiä? On myös syytä vertailla avioitumiskäytäntöjen eroja ja yhtäläisyyksiä Suomessa ja Pohjois-Amerikassa. Näiden kysymysten osalta ei tietystikään riitä pelkkä kvantitatiivinen tarkastelu avioitumisiästä ja vastaavista seikoista, vaan on pyrittävä löytämään selityksiä sille miksi toimittiin niin kuin toimittiin. Onko käytännöissä tapahtunut muutoksia ajan kuluessa ja jos on, miksi näin on tapahtunut? Kurkistan myös hieman syvemmin suomalaisnaisten perhe-elämään. Miten he ovat avioliitossaan sopeutuneet elämään uudessa kotimaassaan? Onko naisille tärkeää jatkaa suomalaisia perinteitä vai ovatko he täysin integroituneet amerikkalaiseen elämäntyyliin? Onko tässä nähtävissä eroja seka-avioliitossa elävien ja homogeenisessa avioliitossa 23 elävien välillä? Tutkimukseni primääriaineistona ovat syksyn 2001 aikana Pohjois-Amerikassa asuvilta, Suomessa syntyneiltä naisilta keräämäni kyselylomakkeet. 24 Jätin useiden Pohjois- Amerikassa toimivien suomalaisten yhdistysten ja järjestöjen internet-sivuille yhteydenottopyyntöjä, ja lisäksi laitoin yhdysvaltalaisiin Raivaaja- ja Finnish Update lehtiin sekä kanadalaiseen Vapaa Sana lehteen ilmoitukset, joiden avulla olen saanut kyseeseen tulevien naisten yhteystietoja. Sitten olen lähettänyt näille naisille kyselykaavakkeita sekä 23 Tarkoitan seka-avioliitolla liittoja, joissa partnereilla on eri kansallisuus, ja homogeenisella avioliitolla liittoja, joissa partnerit ovat kansallisuudeltaan ja etnisiltä ominaisuuksiltaan verrattain samankaltaisia. TUOMI-NIKULA 1997, Ks. liite 2. 8

9 postitse että sähköpostin välityksellä. Myös minulle vastanneet naiset ovat olleet suureksi avuksi levittäessään tietoa tutkimuksestani tuntemilleen suomalaisnaisille. Vastausprosentti on ollut varsin korkea, koska naiset ovat yleensä itse ottaneet minuun yhteyttä; en siis ole lähettänyt lomakkeita juurikaan summittaisesti, paitsi silloin, jos joku vastaajista on lähettänyt minulle esimerkiksi jonkun paikallisen suomalaisnaisten kerhon osoitelistan. Tällöin olen lähettänyt listassa mainituille naisille lomakkeen ottamatta heihin ensin yhteyttä. Kyselylomakkeissa kysytään perustietojen kuten syntymä- ja lähtövuosien sekä koulutuksen lisäksi lähinnä tutkimusongelmani kannalta mielekkäitä seikkoja avioitumisesta ja suomalaisten perinteiden säilyttämisestä. Vastauksia on tässä tutkimuksessa mukana 121 kappaletta. Vastauksia on tullut enemmänkin, mutta jotta tutkimus pääsisi kunnolla käyntiin, katsoin parhaaksi jättää tutkimuksen teon aloittamisen jälkeen kertyneet vastaukset odottamaan myöhempää käyttöä. Vastausten määrä on ollut positiivinen yllätys, ja näin ollen uskonkin aineistoni antavan kuvaa Pohjois-Amerikassa asuvien suomalaisnaisten elämästä. Näin on varsinkin kun voin käyttää tutkimukseni tukena myös Turun yliopiston yleisen historian oppiaineen siirtolaisuusarkiston vuonna 1968 lähetetyistä kyselylomakkeista keräämiäni tietoja. 25 Kyseisissä lomakkeissa suomalaisilta amerikansiirtolaisilta on tiedusteltu esimerkiksi lähtemisen syitä, työhistoriaa, aviosäätyä, aviopuolison kansallisuutta, lapsien lukumäärää jne. Näistä lomakkeista lähteneitä naisia on 364 (14,4%). Nämä kaksi lomakesarjaa täydentävät ajallisesti hyvin toisiaan: itse keräämissäni lomakkeissa lähtijöitä on aina kahteen vuonna 2001 lähteneeseen naiseen saakka pääpainon ollessa 1960-, 1970-, ja 1990-luvulla, siirtolaisuusarkiston lomakkeiden naisista suurin osa lähti ja luvulla. Mutta kuten jo edellä mainitsin, tutkimukseni primääriaineistona ovat itse keräämäni lomakkeet; käytän siirtolaisuusarkiston lomakkeita tukenani tarkastellessani muuttajien yleispiirteitä kuten lähtöikiä ja avioitumiseen liittyviä kysymyksiä, mutta akkulturaatiota tutkiessani nojaudun täysin itse keräämiini lomakkeisiin. Alla olevassa taulukossa (taulukko 1) ilmenee itse tekemieni lomakkeiden palauttajien jakautuminen vuosikymmenittäin lähtövuoden mukaan. 25 TYYH S/1/

10 Taulukko 1. Lähtijät vuosikymmenittäin. kpl vuosikymmen Olisi kuitenkin sinisilmäistä väittää lähdeaineistoni edustavan täysin luotettavasti toisen maailmansodan jälkeen lähteneiden suomalaisnaisten avioitumista ja avioelämää. Lähdeaineiston käsittelyssä on siis otettava huomioon tiettyjä rajoittavia seikkoja. Ensinnäkin on huomioitava tapa, jolla olen tutkimukseni naisiin ottanut yhteyttä. Se, että suurin osa ilmoituksista on ollut internetissä, jättää ulkopuolelle sellaisia henkilöitä, jotka eivät internetiä ja sähköpostia käytä. Vastauksista 71 (58,7%) on tullut sähköpostin välityksellä. Tästä syystä voisi olettaa, että tutkimukseni ei olisi tavoittanut vanhemman polven edustajia niin hyvin kuin nuorempia, jotka internetiä yleensä enemmän käyttävät. Iän lisäksi myös koulutustaso voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon on tietokoneiden kanssa tekemisissä. Toinen huomioitava seikka on se, miten kysymyksenasettelu on vaikuttanut vastaajien valikoitumiseen. Alkuperäinen idea oli, että keräisin vastauksia kaikenlaisilta naisilta, myös tälläkin hetkellä naimattomilta, vaikka keskeiset tutkimuskysymykseni käsittelevätkin avioitumiseen liittyviä seikkoja. Mutta koska päämääräni oli myös yleisesti kartoittaa, millaisia naisia toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan on muuttanut, halusin vastauksia myös naimattomilta naisilta. Kuitenkin tutkimukseni työotsikko toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisnaisten avioituminen on kulkenut ilmoituksissa mukana, ja on näin ollen voinut karsia joukosta naimattomia naisia. He ovat voineet tuntea, ettei tutkimus koske heitä. Samaisesta syystä 10

11 sellaisten naisten, joiden lähtömotiivina on ollut avioliitto Amerikassa asuvan miehen kanssa, osuus saattaa olla hieman ylikorostunut. Kolmanneksi on pohdittava, millaiset ihmiset ovat yleensä halukkaita vastaamaan tämänkaltaisiin kyselyihin. Tutkimusten perusteella tiedetään, että keski-ikäiset, naiset, perheelliset ja korkeammin koulutetut osallistuvat muita ryhmiä innokkaammin tutkimuksiin. 26 Lisäksi sellaiset, jotka ovat menestyneet elämässään kertovat usein mieluummin kokemuksistaan. Vastaaminen vaatii kuitenkin aina tietynlaista aktiivisuutta ja halua peilata elämäänsä. Ja lopulta on aina vastaajan käsissä, mitä hän haluaa tutkijalle kertoa; kertooko hän kaikesta täysin avoimesti vai haluaako kenties kaunistella joitakin asioita tai itsekin unohtaa vaikeita kokemuksia. Samat rajoitukset koskevat myös yleisen historian laitoksen siirtolaisuusarkiston kyselylomakkeita. Vain 10% lähetetyistä lomakkeista on saatu takaisin, mistä voi olettaa että ehkä vain aktiivisimmat ja paremmin menestyneet ovat palauttaneet lomakkeen. Lisäksi osoitteet, joihin kyselyt on lähetetty, on saatu amerikansuomalaisista sanomalehdistä, ja kaikki amerikansuomalaiset eivät tietystikään ole tilanneet näitä lehtiä. Mainitsin jo aiemmin, että tarkoitukseni on käyttää vertailumateriaalina joidenkin Iso- Britanniassa asuvien suomalaisnaisten kokemuksia. Väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan vuodenvaihteessa Iso-Britanniassa asui noin Suomen kansalaista, joista 71% oli naisia. 27 Useat ovat tulleet maahan vain opiskelemaan tai au pair apulaiseksi, mutta jääneet sitten avioiduttuaan pysyvästi Iso-Britanniaan. 28 Olen haastatellut 24 Iso-Britanniassa, Englannissa ja Skotlannissa, asuvaa suomalaisnaista samoista aihepiireistä kuin mitä lomakkeiden kysymykset käsittelevät. 29 Näin yritän saada esiin mahdollisia erityispiirteitä Pohjois-Amerikassa asuvien naisten elämästä. Sain haastateltuihin yhteyden internetissä toimivan Britanniansuomalaiset -keskustelufoorumin sähköpostilistan kautta; laitettuani ilmoituksen kyseiselle listalle naiset ottivat minuun itse yhteyttä. Haastattelumetodini oli lähinnä puolistrukturoitu haastattelu; kysymysten muoto oli kaikille haastateltaville sama, mutta saatoin vaihdella kysymysten järjestystä ja niiden sanamuotoa. Lisäksi vastauksia ei ollut sidottu vastausvaihtoehtoihin, vaan haastateltavat 26 KORKIASAARI 1992, MIKKOLA 2001, KORKIASAARI 1989, Ks. liite 3. 11

12 vastasivat omin sanoin. 30 Kukin haastattelu kesti noin minuuttia, ja tein niitä Englannissa ja Skotlannissa seuraavilla paikkakunnilla: Newcastle, Edinburgh, Glasgow, Lontoo, Bristol, Blyth, York ja Durham. Haastatellut edustavat mielestäni kohtalaisen hyvin tyypillisiä Britanniassa eläviä suomalaisnaisia: joukosta löytyy niin työssäkäyviä akateemisen loppututkinnon suorittaneita kuin kotiäitejäkin. Haastateltavat jakautuivat seuraavasti lähtövuosikymmenittäin: 1960-luku neljä lähtijää, 1970-luku viisi, 1980-luku kaksi, 1990-luku 12 ja yksi muutti vuonna Aineisto painottuu siis 1990-luvulle. Kuitenkin on muistettava, että otos on suppea; parinkymmenen naisen kokemukset eivät voi täysin edustaa kaikkien Britanniassa asuvien suomalaisnaisten kokemuksia. Toisaalta jo edellä mainittujen seikkojen lisäksi minkä tyyppiset ihmiset käyttävät sähköpostia aktiivisesti ja elämässään paremmin menestyneet ovat ehkä ottaneet helpommin minuun yhteyttä on muistettava haastattelutilanteen erikoislaatu. Vaikka haastattelussa on aina se etu lomakekyselyyn verrattuna, että haastattelija voi aina tehdä lisäkysymyksiä ja näin syventää vastauksia 31, on haastatteluissakin omat metodologiset ongelmansa. Ensinnäkin haastateltavalla on aina ennakko-oletuksia siitä, mitä haastattelija haluaa hänen sanovan. Toiseksi haastattelutilanteissa ei ole aina helppoa luoda luottamuksellista ilmapiiriä, saada haastateltava rentoutumaan ja kertomaan avoimesti asioistaan. Kolmanneksi on myös muistettava se, että kysymykset ohjaavat haastattelun kulkua, eli jotain tärkeitäkin seikkoja on saattanut jäädä sanomatta sen takia, ettei haastattelija niitä ole huomannut kysyä. Lisäksi nk. onnellisuusmuuri voi vaikeuttaa haastattelua: ihminen usein näyttää toisille tietynlaisen julkisivun, pintaminän, jonka turvin hän voi ongelmattomasti kohdata toiset. 32 On siis joskus vaikeaa saada selville haastateltavan todellisia mielipiteitä varsinkin aroista asioista. Myös tilanteet, joissa haastatteluja tein, eivät aina olleet edullisia onnistuneen haastattelun kannalta; jotkin haastattelut jouduin nimittäin tekemään olosuhteiden pakosta kahviloissa. Sellaisessa meluisessa ympäristössä on luonnollisesti hankalampaa keskittyä kuin esimerkiksi haastateltavan kotona. Se, että tein haastatteluni ulkomailla, Iso-Britanniassa, kuitenkin teki keskusteluilmapiirin kahviloissakin vapaammaksi kuin olisi Suomessa vastaavassa tilanteessa ollut eihän kukaan ymmärtänyt mitä puhuimme. Näistä rajoituksista huolimatta uskon, että voin käyttää keräämääni haastattelumateriaalia vertailuaineistona luottavaisin mielin. 30 HIRSJÄRVI ja HURME 2001, MÄENPÄÄ 1994, Ibid.. 12

13 Vielä on luotava katsaus tutkimukseni rajauksiin ja muutaman käsitteen määrittelyyn. Siirtolaisuudella tarkoitan henkilöiden tai henkilöryhmien, tavallisesti perheiden, vapaaehtoista ja pysyväisluontoista muuttoa maasta toiseen. 33 Aikarajaukseni, toisen maailmansodan jälkeinen aika, on melko laaja, mutta mielestäni varsin looginen. Suurten siirtolaisvuosien aikainen siirtolaiselämä tunnetaan varsin hyvin, ja toista maailmansotaa edeltävinä vuosina ja sen aikana siirtolaisuutta ei ollut käytännössä juuri lainkaan. Suursodan päätyttyä siirtolaisia alkoi taas hiljakseen virrata valtameren yli, mutta nämä siirtolaiset eivät ole vielä juuri herättäneet tutkijoiden mielenkiintoa. Niinpä päätin ottaa tutkimuskohteekseni koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Maantieteellinen painopisteeni on Pohjois-Amerikassa eli Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Jatkossa käytän termiä Amerikka tarkoittaessani sekä Yhdysvaltoja että Kanadaa, ja kirjoittaessani amerikkalaisista tarkoitan sekä yhdysvaltalaisia että kanadalaisia. Jos näiden välille on tarvetta tehdä ero, käytän maiden virallisia nimiä. Esimerkiksi puhuessani aviopuolisoiden kansallisuudesta, erottelen amerikkalaiset (yhdysvaltalaiset) ja kanadalaiset. Iso-Britannialla tarkoitan Englannin, Walesin, Skotlannin ja Pohjois-Irlannin muodostamaa kuningaskuntaa. Kun kirjoitan suuresta siirtolaisuudesta tai varhemmasta siirtolaisuudesta, tarkoitan vuosien välistä siirtolaisuutta, ja amerikansiirtolaisuudella tarkoitan luonnollisesti Pohjois-Amerikkaan suuntautunutta siirtolaisuutta. I TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEISEN SUOMALAISEN AMERIKAN- SIIRTOLAISUUDEN PIIRTEITÄ Viimeksi kuluneen reilun sadan vuoden aikana yli miljoona suomalaista on jättänyt kotimaansa ja lähtenyt siirtolaiseksi. Heistä lähes puoli miljoonaa lähti ennen toista maailmansotaa ja noin sen jälkeen. 34 Ennen toista maailmansotaa lähteneistä siirtolaisista suurin osa, noin , muutti Pohjois-Amerikkaan. Kuten jo johdannossa mainitsin, siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan kuitenkin väheni huomattavasti Yhdysvalloissa vuonna 1924 käyttöön otettujen maahanpääsyrajoitusten vuoksi. Toisen maailmansodan aikana siirtolaisuus oli ymmärrettävistä syistä lähes olematonta, mutta suursodan päätyttyä siirtolaisuus alkoi taas lisääntyä. Tilanne on kuitenkin ollut erilainen varhaisempaan siirtolaisuuteen verrattuna. Pohjois-Amerikka houkutteli edelleen satoja, joinakin vuosina 33 KORKIASAARI ja SÖDERLING 1994, KORKIASAARI ja SÖDERLING 1998, elektroninen dokumentti. 13

14 jopa tuhansia suomalaisia jättämään synnyinmaansa, mutta pääosa toisen maailmansodan jälkeen lähteneistä suomalaisista siirtolaisista on suunnannut Ruotsiin. Vuosina Suomen on jättänyt kaikkiaan henkilöä, joista eli lähes kolme neljäsosaa on muuttanut Ruotsiin. 35 Yhdysvaltojen osuus vuosina Suomen jättäneistä siirtolaisista on noin ja Kanadan henkilöä. 36 Kanada on siis ottanut toisen maailmansodan jälkeen vastaan enemmän siirtolaisia kuin Yhdysvallat asian ollessa päinvastoin suuren siirtolaisuuden aikana. Kanadaan suuntautunut siirtolaisuus huipentui jo 1950-luvulla. 37 Eniten Kanadaan lähti siirtolaisia vuosina 1951 (5210 henkilöä) ja 1957 (3327), kun taas Yhdysvaltoihin suuntautunut sotien jälkeinen siirtolaisuus huipentui vuonna 1949, tosin silloinkin lähtijöitä oli vain luvulta lähtien on useampi siirtolainen muuttanut jälleen Yhdysvaltoihin kuin Kanadaan. 39 Tähän antaa viitteitä myös tutkimukseni primaariaineisto. Yleisen historian siirtolaisuusarkiston kyselylomakkeiden naisista noin 64% on lähtenyt 1950-luvulla ja suurin osa on muuttanut Kanadaan, 216 eli hieman vajaa 60%. Itse keräämieni lomakkeiden naiset ovat puolestaan lähteneet tasaisesti 1960-, 1970-, ja 1990-luvulla, ja heistä noin 74% prosenttia asuu Yhdysvalloissa. On kuitenkin muistettava, että ilmoituksiani on ollut enemmän Yhdysvaltalaisten yhdistysten ja järjestöjen sivuilla, joten tämä selittää pitkälti aineistoni painottumisen siellä asuviin suomalaisnaisiin. On myös huomioitava, että moni on käyttänyt Kanadaa vain välietappina todellisen määränpään ollessa Yhdysvallat. Näin on todennut esimerkiksi ALKULA verratessaan siirtolaistilastoja Suomessa syntyneiden maahanmuuttajien määrään. Hän toteaakin tämän viittaavan siihen, että monelle siirtolaiselle on Yhdysvallat ollut yhä se toivemaa, mikä se oli suuren siirtolaisuuden aikana lähteneille. 40 KORKIASAARI käsittelee www-artikkelissaan suomalaisten maastamuuttoa ja 1990-luvulla. Hän toteaa, että tänä aikana Ruotsin osuus siirtolaisten vastaanottajana on vähentynyt ja muualle Eurooppaan suuntautunut siirtolaisuus on voimistunut nopeasti; Ruotsin osuus maastamuuttaneista on pudonnut 35 prosenttiin. Pohjois-Amerikkaan 35 KORKIASAARI ja SÖDERLING 1998, elektroninen dokumentti. 36 Ibid.. 37 KORKIASAARI 1989, Liite Kuten johdannossa mainitsin, vuosina Kanadaan muutti ja Yhdysvaltoihin henkilöä, kun taas vastaavat osuudet olivat ja ALKULA 1975, 50. Ks. myös KORKIASAARI 1989,

15 suuntautunut siirtolaisuus on taas hieman elpynyt. 41 Kuten KORKIASAARIKIN huomauttaa 42, on ihmeteltävää, ettei toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan lähteneiden ominaispiirteitä ole tutkittu juuri lainkaan, vaikka siellä asuu tälläkin hetkellä huomattava määrä suomalaista syntyperää olevia henkilöitä luvun lopussa Amerikassa oli noin ensimmäisen polven siirtolaista eli Suomessa syntynyttä henkilöä ja toisen polven siirtolaisia, Suomessa syntyneiden lapsia, oli noin Tämän luvun tarkoituksena onkin hieman täydentää tätä tutkimusaukkoa ja luoda suuntaviivoja siihen, millaisia toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan suuntautuneet suomalaiset siirtolaiset, tässä tapauksessa naiset, ovat olleet. Aluksi luon lyhyen katsauksen siirtolaisten sukupuolijakaumaan, minkä jälkeen tutkin siirtolaisnaisten ominaispiirteitä lähtijöiden ikää, siviilisäätyä ja lähtömotiiveja. Tarkastelussani nojaudun sekä itse keräämiini kyselylomakkeisiin että yleisen historian siirtolaisuusarkiston lomakkeisiin. Kaikkiaan käytössäni on siis 485 lomaketta, joiden uskon riittävän antamaan suhteellisen luotettavan kuvan Pohjois-Amerikkaan vuoden 1945 jälkeen muuttaneiden suomalaisnaisten ominaispiirteistä. 1. Sukupuolijakauma Suuren siirtolaisuuden aikana lähteneiden siirtolaisten sukupuolijakauma oli huomattavan miesvoittoinen; miesten osuus lähtijöistä oli 63,2%. Siirtolaisilmiön vanhetessa erot kuitenkin tasoittuivat jonkin verran mies- ja naislähtijöiden välillä luvun alussa 82,9% siirtolaisista oli miehiä, kun taas 1920-luvun lopulla heidän osuutensa oli 60,2%. 44 Naisten osuus siirtolaisiksi lähtijöistä siis kasvoi ajan kuluessa, mutta sukupuolijakauman tasoittumiseen vaikutti myös se, että miehet palasivat naisia useammin takaisin Suomeen. 45 Naisten osuuden pienuuteen vaikuttavia seikkoja olivat mm. miesten ja naisten osuus lähtöalueen väestöstä, suhtautuminen siirtolaisuuteen joillain alueilla suhtauduttiin hyvin kielteisesti naisten siirtolaiseksi lähtemiseen sekä kullakin paikkakunnalla naisille ja miehille tarjolla olleiden työpaikkojen määrä KORKIASAARI 1998, elektroninen aineisto. 42 KORKIASAARI 1989, Ibid., KERO 1982, KERO 1974, KERO 1982,

16 Mutta minkälainen on ollut siirtolaisten sukupuolijakauma toisen maailmansodan jälkeen lähteneiden osalta? Onko siinä tapahtunut muutoksia? KORKIASAAREN ja SÖDER- LINGIN mukaan niistä 27 prosentista, jotka ovat sodan jälkeen suunnanneet muualle kuin Ruotsiin, enemmistö on ollut naisia. 47 Näin on erityisesti Länsi-Eurooppaan muuttaneiden osalta: Sveitsiin, Ranskaan, Iso-Britanniaan ja Saksaan muuttaneista jopa 80% on ollut naisia. 48 Iso-Britanniaan muuttaneista naisten osuus on kuitenkin hieman pienentynyt ajan kuluessa. Kun ajanjaksona Iso-Britanniaan muuttaneista suomalaisista naisia oli 75%, niin vuosina osuus oli laskenut 62 %:iin. Kuitenkin naiset siis muodostavat edelleen enemmistön. 49 Myös Pohjois-Amerikkaan lähteneiden sukupuolijakauma on naisvoittoinen. Esimerkiksi vuosina Yhdysvaltoihin muuttaneista 54% ja Kanadaan muuttaneista 53% on ollut naisia. 50 Ruotsiin muutto on kuitenkin ollut pitkään miesvoittoista, tosin 1990-luvun kuluessa ovat naiset alkaneet muodostaa niukan enemmistön myös sinne muuttaneista. 51 Kattavien vuosittaisten tilastojen puuttuessa on hankala sanoa varmasti, millainen lähtijöiden sukupuolijakauma on ollut koko toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Sukupuolijakauma tuntuu kuitenkin korreloivan lähtijöiden koulutustason ja lähtömotiivien kanssa. Suuren siirtolaisuuden aikana Amerikkaan lähteneet olivat pääsääntöisesti melko kouluttamatonta väkeä, jotka lähtivät valtameren taakse leveämmän leivän perässä. Tämä määritelmä pätee pitkälti myös toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin muuttaneisiin: heidän koulutustasonsa oli yleensä matalampi kuin muualle muuttaneiden 52, ja Ruotsiin lähdettiin useimmiten taloudellisista syistä. 53 Kummassakin tapauksessa suurin osa lähtijöistä oli miehiä. Muualle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan lähteneet ovat olleet erityisesti 1960-luvulta lähtien paremmin koulutettua väkeä, ja samalla myös useammin naisia kuin miehiä. Näyttää siis siltä, että koulutetut naiset ovat miehiä innokkaampia lähtemään ulkomaille 54, ja nykyään korkeamman koulutuksen hankkineista enemmistö on jo naisia. 55 Tätä päätelmää tukee myös se seikka, että kun naisten osuus 1990-luvulla Ruotsiin 47 KORKIASAARI ja SÖDERLING 1998, elektroninen aineisto. 48 TUOMI-NIKULA 1988, MIKKOLA 2001, KORKIASAARI 2001, elektroninen aineisto. 51 KORKIASAARI 1998, elektroninen aineisto. 52 ALKULA 1975, Ibid., KORKIASAARI 1998, elektroninen aineisto. 55 Vuosina korkea-asteen koulutuksen suorittaneista yli 24-vuotiaista naisten osuus oli Suomessa 53%. BJÖRKLUND 1998,

17 muuttaneista on ollut jopa suurempi kuin miesten, samalla taloudellisista syistä Ruotsiin muutto on 1980-luvulta lähtien Suomen ja Ruotsin elintasoerojen pienentyessä vähentynyt huomattavasti. 56 Vähän koulutetuilla, ammatti- ja kielitaidottomilla ei ole enää juuri mahdollisuuksia saada töitä ulkomailta. 57 Samaisesta syystä voisi myös olettaa, että heti sodan jälkeen ja 1950-luvulla lähteneiden sukupuolijakauma olisi ollut vielä suhteellisen tasainen, tällöin lähteneet kun olivat edelleen hankkineet yleensä melko vähän koulutusta ja taloudelliset seikat vaikuttivat vielä monen lähtöpäätökseen. Mutta tätä väitettä on hankala todentaa luotettavien tilastojen puuttuessa. Näyttää siis siltä, että pieni enemmistö suursodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan muuttaneista on ollut naisia. Jatkossa kiinnitänkin huomioni yksinomaan tänä aikana lähteneisiin suomalaisiin siirtolaisnaisiin. 2. Ikäjakauma Suuren siirtolaisuuden aikana Amerikkaan lähteneet olivat varsin nuorta väkeä, ja siirtolaisilmiön vanhetessa lähdettiin yhä nuorempina: kun vuonna 1873 siirtolaisten keski-ikä oli vähän alle 27 vuotta, oli se vuonna 1905 alle 24 vuotta. Lisäksi naiset olivat lähtiessään yleensä vähän miehiä nuorempia. Esimerkiksi vuonna 1905 lähteneiden miesten keski-ikä oli 23,9 vuotta ja naisten 21,0 vuotta luvulla siirtolaiset olivat jo hieman vanhempia kuin 1900-luvun alussa muuttaneet, sillä moni joutui odottamaan sodan päättymistä ennen kuin pystyi lähtemään siirtolaiseksi. Lisäksi Yhdysvaltain asettamat siirtolaisrajoitukset lykkäsivät monen lähtöä. Kaiken kaikkiaan siirtolaiset olivat kuitenkin nuoria, parhaassa työiässään olevia henkilöitä. 58 Toisen maailmansodan jälkeen lähteneiden siirtolaisten ikärakenne on kuitenkin ollut varsin erilainen verrattuna suurten siirtolaisvuosien aikana lähteneiden ikärakenteeseen. KORKIASAAREN mukaan suurin muutos on ollut nuorten, vuotiaiden muuton väheneminen ja iäkkäämpien, varsinkin yli 30-vuotiaiden sekä lasten muuton lisääntymi- 56 KORKIASAARI ja SÖDERLING 1998, elektroninen aineisto. 57 Ibid.. 58 KERO 1982,

18 nen. Hän kuitenkin huomauttaa, että siirtolaisten ikä vaihtelee kohdemaittain. 59 Varsinkin Ruotsiin muuttaneet ovat yleensä olleet nuorempia kuin muualle siirtolaisiksi lähteneet. 60 Miten tämä sitten sopii tutkimiini naisiin? Minkä ikäisiä he olivat keskimäärin lähtiessään? Lomakkeista laskemani keskimääräiset lähtöiät näyttävät tukevan KORKIASAA- REN väitettä. Sotien jälkeen lähdettiin reilustikin vanhempina: kaikkien 485 lomakkeen naisten keskimääräinen ikä lähtiessä oli 29,7 vuotta. Lähtijöiden yleisimpään ikäryhmään, vuotiaisiin, kuuluu 27,8% vastaajista (ks. taulukko 2). Taulukko 2. Lähtijät ikäryhmittäin. ikä: kpl: %: alle 16 v. 20 4,10 % v ,40 % v ,10 % v ,80 % v ,30 % v. 46 9,50 % v. 34 7,10 % v. 20 4,20 % yli 50 v. 17 3,50 % yht ,00 % Kolmessa tapauksessa (0,6%) ikä lähtöhetkellä ei ollut selvitettävissä. Haastattelemieni Iso-Britanniassa asuvien suomalaisnaisten keskimääräinen ikä oli hieman alempi, 26,7 vuotta. Kuitenkin suurin osa, 12 eli 50% kuului myös Iso-Britanniaan muuttaneista lähtiessään ikäryhmään vuotta. Jo edellä mainitsin, että ja 1950-luvulla lähteneet olivat vielä melko samankaltaista väkeä kuin suuren siirtolaisvuosien aikana lähteneet, ainakin mitä koulutustasoon ja lähdön syihin tulee. Päteekö tämä samankaltaisuus siis myös ikärakenteeseen? Näin ei näyttäisi olevan. Lomakkeiden perusteella 1940-luvulla ja 1950-luvulla lähdettiin pikemminkin vanhempina kuin myöhempinä vuosikymmeninä (ks. taulukko 3). 59 KORKIASAARI 1998, elektroninen aineisto. 60 ALKULA 1975, 73; KORKIASAARI 1998, elektroninen aineisto; KORKIASAARI ja SÖDERLING 1998, elektroninen aineisto. 18

19 Taulukko 3. Keskimääräiset lähtöiät vuosikymmenittäin ,1 30,3 29,6 25,1 28,8 26, ikä vuosikymmen Tästä ei kuitenkaan voida vetää mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska yhdistettäessä itse keräämäni ja siirtolaisuushistorian arkiston lomakkeet pääosa lomakkeista on 1950-luvulla lähteneiltä. 61 Lisäksi on huomattava, että 2000-luvun puolella on vastanneista lähtenyt vain neljä, eikä kyseistä vuosikymmentä ole kulunutkaan kuin pari vuotta, joten sen suhteen ei voida vielä tehdä mitään johtopäätöksiä. Ilmeisesti kuitenkin toinen maailmansota on lykännyt monen lähtöä ja tämän takia siirtolaiseksi on lähdetty huomattavasti iäkkäämpinä kuin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla. Lisäksi siirtolaiseksi lähteminen ei ole enää ollut niin yksinkertaista kuin suuren siirtolaisuuden aikana. Siirtolaisten valinta ja kaikenlaisista asiakirjoista huolehtiminen vei väistämättä aikaa. 62 Keskimääräisen lähtöiän korkeuteen vaikuttaa varmasti myös itse siirtolaisuusilmiön heikentyminen: kun siirtolaiseksi lähteminen ei ollut enää niin yleistä, toiseen maahan muuttamiseen käytettiin todennäköisesti enemmän harkintaa. Enää ei lähdetty suuren virran mukana niin kuin suurina siirtolaisvuosina. Tarkkojen ja kattavien taulukoiden puuttuessa on mahdotonta antaa täysin luotettavaa kuvaa toisen maailmansodan jälkeen lähteneiden ikärakenteesta, mutta aineistoni siis viittaa vahvasti siihen, että siirtolaisnaisten lähtöikä oli yleensä melko korkea. Siirtolaisten ikärakenne on tiukasti sidoksissa heidän koulutustasoonsa. Pohjois-Amerikkaan suuren siirtolaisuuden aikana ja Ruotsiin erityisesti ja 1970-luvulla lähteneet olivat melko nuorta väkeä. Esimerkiksi ALKULAN mukaan vuonna 1972 Ruotsiin muuttaneiden suu- 61 Kaikista 485 lomakkeesta 251 eli 51,8% on 1950-luvulla lähteneiltä naisilta. 62 ALKULA 1975,

20 rin ikäryhmä oli vuotiaat, kun taas Kanadaan muuttaneista suurin osa tuona vuonna oli vuotiaita. 63 Lisäksi, kuten edellä jo mainitsin, varhaisemman siirtolaisuuden aikana Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Ruotsiin muuttaneiden koulutustaso oli matala. Koulutuksen hankkiminen on siis usein lykännyt siirtolaiseksi lähtemistä. Suomessa korkeamman koulutuksen hankkiminen yleistyi naisten keskuudessa erityisesti 1960-luvulta lähtien, joten on luonnollista, että mahdollinen muutto lykkääntyi jopa vuosilla. Asiaan vaikutti myös edellä mainitsemani työvoiman kysynnässä tapahtuneet muutokset: ammatti- ja kielitaidottomat eivät enää niin helposti voineet muuttaa toiseen maahan työskentelemään. Ruotsin osalta tilanne oli kuitenkin toinen: siellä ja 1970-luvulla ammattitaidottoman työvoiman tarve oli suuri, ja lisäksi muuttamiselle ei ollut asetettu mitään rajoituksia. 64 Kuten ALKULA huomauttaa, Kanadaan muutto ei yleensä tullut kysymykseen työttömyysongelman ratkaisuna, koska viisumipäätöksen odottaminen vaati jonkinlaista taloudellista turvaa. Ruotsiin muutto oli siis nopeampi tapa saada töitä. 65 Yhteenvetona voidaan siis todeta, että toisen maailmansodan jälkeen lähteneet siirtolaisnaiset muuttivat selvästi vanhempina kuin varhaisemman siirtolaisuuden aikana maasta muuttaneet. Heti sodan jälkeisinä vuosina tähän keski-iän nousuun oli todennäköisesti syynä sodan aiheuttama lähdön lykkääntyminen, mutta myöhempinä vuosikymmeninä koulutuksen hankkiminen Suomessa on monen kohdalla siirtänyt Pohjois-Amerikkaan muuttoa vuosilla. Lisäksi maastamuuttoprosessi on monimutkaisempi kuin aikaisemmin. Toinen KORKIASAAREN mainitsema muutos siirtolaisten ikärakenteessa on lasten osuuden kasvaminen. KERON mukaan vuonna 1913 alle 16-vuotiaita oli 8,5% lähtijöistä ja vuonna 1923 vastaava osuus oli 8,4%. Lasten määrä oli siis pysynyt lähes samana. Omassa aineistossani vain 4,2% vastaajista oli lähtiessään alle 16-vuotiaita. Tässä on kuitenkin otettava huomioon lähdeaineiston rajallisuudet. Kuten VANHATALO huomauttaa, lapsina Amerikkaan muuttaneet ovat integroituneet mm. koululaitoksen kautta niin tiiviisti amerikkalaiseen yhteiskuntaan, että yhteydet suomalaiseen kulttuurin katkeavat helposti. 66 Tämän takia tutkimukseni pohjana olevat kyselyt, sekä yleisen historian laitoksen lähettämät lomakkeet että itse tekemäni tiedustelut, eivät ole kovin hyvin tavoittaneet lapsena muuttaneita. Lähtiessään alle 16-vuotiaat ovat siis todennäköisesti aliedustettuna aineistossani. 63 ALKULA 1975, KORKIASAARI ja SÖDERLING 1998, elektroninen aineisto. 65 ALKULA 1975, VANHATALO 1987,

21 Koulutuksen hankkimisen lisäksi on olemassa toinenkin tekijä, joka vaikuttaa lähtijöiden ikärakenteeseen. Suuren siirtolaisuuden aikana suurin osa muuttajista lähti Amerikkaan naimattomina 67, ja samalla he olivat, kuten jo edellä mainitsin, myös melko nuorta väkeä. Mutta kuten KORKIASAARI kirjoittaa, siirtolaisten ikärakenteessa tapahtunut vanheneminen korreloi naimisissa lähteneiden osuuden kasvun kanssa. 68 Perheen perustaminen Suomessa vei luonnollisesti aikaa, ja näin siirtolaiset olivat lähtiessään vanhempia kuin aikaisemman siirtolaisuuden aikana. Seuraavaksi tarkastelenkin tutkimieni naisten ikäjakaumaa siviilisäädyittäin. Alla olevassa taulukossa (taulukko 4) voidaan nähdä vastaajien jakautuminen ikäryhmiin siviilisäädyn mukaan. Taulukko 4. Lähtijöiden ikäjakauma aviosäädyittäin. 40,00 % 35,00 % 30,00 % Naimattomina lähteneet 25,00 % 20,00 % Naimisissa lähteneet 15,00 % 10,00 % 5,00 % Eronneina tai leskinä lähteneet 0,00 % alle 16 v v v v v v v v. yli 50 v. ikä Kuten taulukosta voi havaita, tutkimistani naisista naimisissa olevat lähtivät siirtolaisiksi keskimäärin huomattavasti vanhempina kuin naimattomat naiset. Naineiden naisten keski-ikä oli 31,6 vuotta ja suurin osa heistä kuuluu ikäryhmään vuotta. Naimattomien kohdalla keskimääräinen lähtöikä oli 24,9 vuotta. Heistäkin pieni enemmistö oli lähtenyt vuoden ikäisenä, mutta vuotiaita ja vuotiaita oli lähes yhtä paljon. Jos naimattomana lähteneiden joukosta poistetaan alle 18-vuotiaina lähteneet, jotka eivät siis laillisestikaan voi vielä avioitua kuin poikkeusluvalla, naimattomina lähteneidenkin keskimääräinen lähtöikä oli niinkin korkea kuin 27,3 vuotta. Kaikkein korkein keski-ikä oli 67 KERO 1974, KORKIASAARI 1998, elektroninen aineisto. 21

22 eronneina ja leskinä lähteneillä naisilla, 43,6 vuotta, ja heidän yleisin ikäryhmänsä oli peräti yli 50-vuotiaat. Keski-iän korkeus naimisissa olevilla on luonnollista, kuluihan perheiden perustamiseen Suomessa aikaa. Nämä naiset olivat usein tehneet jo lapsiakin ennen Amerikkaan lähtöään. Myös eronneiden ja leskien vielä korkeampi keski-ikä on luonnollinen: he olivat ennen lähtöään ehtineet perustaa perheen, tehdä lapset ja vielä erota tai jäädä leskeksi. Mutta naimattomina lähteneetkin olivat lähtiessään huomattavasti vanhempia kuin suuren siirtolaisuuden aikana lähteneet naiset; keski-ikähän oli yli 27 vuotta, kun alaikäisinä lähteneet jätettiin pois. Selityksenä tälle lähtöiän korkeudelle lienee koulutuksen hankkiminen Suomessa ennen lähtöä. Lisäksi kuten jo mainitsin, siirtolaiseksi lähteminen ei ollut enää niin helppoa. Siirtolaisen siviilisäädyn ja lähtöiän välillä on siis selvä yhteys. Mutta kuinka moni tutkimistani naisista oli lähtiessään naimaton, kuinka moni naimisissa tai jo eronnut tai leski? 3. Siirtolaisnaisten siviilisääty Siirtolaisuuden rakennetta tarkasteltaessa voidaan puhua perhesiirtolaisuudesta ja yksittäissiirtolaisuudesta. Edeltävässä on kyse kokonaisten perheiden siirtymisestä toiseen maahan, jälkimmäisessä yksin tai kotiseudulta lähteneen siirtolaisryhmän kanssa matkustavista aikuisista ja 1880-luvulla oli perhesiirtolaisuus yleistä, mutta Suomessa kuten muissakin Pohjoismaissa tapahtui 1900-luvulle tultaessa siirtymä perhesiirtolaisuudesta kohti yksittäissiirtolaisuutta. Kuitenkin yksittäissiirtolaiset muodostivat koko suuren siirtolaisuuden ajan enemmistön kaikista siirtolaisista. 69 Esimerkiksi vuosina Suomesta lähteneistä siirtolaisista lähes kolme neljäsosaa lähti naimattomina. 70 Toisaalta kuten edellä kirjoitin, miehiä lähti varhaisemman siirtolaisuuden aikana siirtolaiseksi selvästi enemmän kuin naisia, ja voisi olettaa, että naiset matkustivat useammin miehensä mukana eli siis olivat useammin naimisissa lähtiessään kuin miehet. VANHATALON tutkimus ei kuitenkaan tue tätä oletusta. Hänen mukaansa vuosina lähteneistä naisista suurin osa, noin 71,4%, muutti Amerikkaan naimattomina KERO 1996, KERO 1974, VANHATALO 1987,

23 Millainen on sitten tilanne myöhemmän siirtolaisuuden osalta? KORKIASAARI kirjoittaa, että siirtolaisten ikärakenteessa tapahtuneet muutokset korreloivat siviilisäätyjakauman kanssa: koska siirtolaiseksi lähdettiin vanhempina kuin aikaisemmin, merkitsi tämä naimisissa lähteneiden osuuden kasvua. Naimattomat muodostivat kuitenkin edelleen hänen mukaansa enemmistön, noin 60% lähtijöistä. 72 Miten tämä soveltuu käsittelemääni aineistoon? Muodostivatko yksittäissiirtolaiset enemmistön myös tutkimistani naisista? Käsittelen tämän tutkimuskysymyksen tiimoilta itse keräämääni aineistoa ja yleisen historian siirtolaisuusarkiston lomakkeista keräämiäni tietoja erikseen, koska niistä löytyy huomattavia eroja. Perhesiirtolaisiksi olen laskenut naimisissa lähteneiden lisäksi myös lapsina, alle 16-vuotiaina, lähteneet, koska lienee perusteltua olettaa, etteivät he ole matkustaneet omin päin Amerikkaan. Yksittäissiirtolaisiksi olen lukenut vain naimattomina lähteneet 16-vuotiaista lähtien. Eronneina ja leskinä muuttaneet käsittelen erikseen, koska heidän matkustustavastaan, eli siitä, ovatko he matkustaneet yksin vai kenties lastensa kanssa, ei useinkaan ole saatavilla tietoa. Oman ryhmänsä siirtolaisuusarkiston aineistosta muodostavat naiset, jotka ovat avioituneet samana vuonna kuin ovat lähteneet Suomesta. Heitä on peräti 70 (14,4% kaikista lomakkeista). Näistä naisista on useimmiten mahdotonta sanoa, ovatko he lähteneet yksittäis- vai perhesiirtolaisina, eli ovatko he avioituneet jo Suomessa vai vasta Amerikassa. Käsittelen näitä naisia yhtenä ryhmänä, koska heidän lähtönsä liittyy useimmiten kiinteästi avioitumispäätökseen 73 riippumatta siitä, millä mantereella nainen meni naimisiin. Lisäksi neljän naisen (0,8%) siviilisääty lähtöhetkellä ei ole tiedossa. Itse keräämistäni 121 lomakkeesta naimattomina lähteneitä, yli 16-vuotiaita oli 62 naista eli 51,2%. Perhesiirtolaisiksi oli luokiteltavissa yhteensä 55 naista 74 eli 45,5%. Eronneina tai leskinä muuttaneita oli aineistossani vain neljä (3,3%). Oma aineistoni siis tukee KORKIASAAREN väittämää: yksittäissiirtolaiset muodostivat enemmistön lähtijöistä, mutta ero ei ollut niin selvä kuin suuren siirtolaisuuden aikana lähteneillä. Entäpä sitten siirtolaisuusarkiston lomakkeet? Niiden osalta tilanne on toinen. Toisen maailmansodan jälkeen lähteneitä naisia löytyi arkiston lomakkeista siis kaikkiaan 364, ja näistä naisista oli lähtiessään yksittäissiirtolaisia 99 (27,2%) ja perhesiirtolaisia 162 (44,5%). 75 Peräti KORKIASAARI 1998, elektroninen aineisto. 73 Lähes kaksi kolmasosaa näistä naisista ilmoitti lähtemissyykseen avioliiton. 74 Näistä 55 naisesta 47 oli lähtiessään naimisissa ja kahdeksan alle 16-vuotiaita. 75 Naimattomina lähteneitä oli kaikkiaan 111, mutta näistä 12 oli alle 16-vuotiaita. Naimisissa lähteneitä oli siis