LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN"

Transkriptio

1 POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT KEHITTÄMISRAKENNE JA TOIMINTAMALLI KESKI-POHJANMAAN OSAHANKE LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN Loppuraportti Lokakuu 2011 Liisa Ahonen kehittäjäkoordinaattori

2 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ 3 1. JOHDANTO 4 2. NUPPU-HANKE Hankkeen taustaa Hankkeen tavoitteet Hankkeen resurssit ja organisoituminen Hankkeen viestintä Hankkeen koulutus Hankkeen verkostoituminen PERHEKESKUKSEN KEHITTÄMINEN 3.1. Varhainen avoin yhteistoiminta Perhekeskus Monitoimijainen perhevalmennus Neuvolan perheohjaaja Perhesosiaalityöntekijä Osallisuus SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKAN KEHITTÄMINEN 4.1. Valtakunnalliset taustat Paikalliset taustat Käytännön opettaja sosiaalityön kehittäjänä Sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien työparityöskentely ja tehtäväkuvausten selkeyttäminen Opetusyhteistyö yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä Sosiaalialan koulutuksen ja työelämän yhteyksien tiivistäminen Sosiaalityön vaikuttavuuden arviointi Opinnäytepörssi HANKKEEN KUSTANNUKSET HANKKEEN ARVIOINTI POHDINTA 34 Lähteet Liitteet Väliarviointi Päättöarviointi Viestintäsuunnitelma 2

3 Tiivistelmä raportista Nuppu-hankkeella oli kaksi päätavoitetta: perhekeskuksen toimintamallin kehittäminen sekä opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan kehittäminen liittyen edelliseen. Toiminnan painopiste on varhaisen tuen palvelujen kehittämisessä. Kehittämisen kohteina ovat olleet: Varhainen avoin yhteistoiminta Moniammatillinen ja toimijainen yhteistyö edellyttää yhteisesti sovittuja työmenetelmiä ja työkäytäntöjä, joiden perusteena on tasavertainen ja kunnioittava vuoropuhelu niin viranomaisten kuin asiakkaidenkin välillä. Yhteiseksi viitekehykseksi on valittu Arnkill&Erikssonin huolen vyöhykkyeistö sekä siihen liittyvät verkostodialogiset työmenetelmät. Opas varhaiseen avoimeen yhteistoimintaan löytyy Yhteydenpidon helpottamiseksi on myös laadittu lapsiperheiden erityispalvelujen oppaat sekä Kokkolaan että Jyta-alueelle. Kokkolaan on laadittu Opas lapsiperheille, johon on laajasti koottuna Kokkolan alueen lapsiperheille suunnattuja julkisia ja järjestöpalveluja. Perhekeskuksen kehittäminen Perhekeskus on matalan kynnyksen paikka kaikille perheille, mitä kautta myös perheille suunnatut palvelut tulevat paremmin lähestyttäviksi. Perhekeskuksen hankesuunnitelma on luettavissa: Kokkolassa vietettiin perhekeskuksen avajaisia saman katon alla kansalaistoiminnan keskuksen kanssa. Jyta-alueella perhekeskus toimii ensisijaisesti palveluverkostona. Pilottikuntia ovat olleet Kannus ja Kaustinen, jossa yhteistyötä on viritelty järjestötoimijoiden kanssa. Osana perhekeskuksen kehittämistä on toteutettu neuvolan perheohjaajapilotti Kokkolassa vuoden mittaisena ja Jyta-alueella puolen vuoden mittaisena. Neuvolan perheohjaajan työllä pystyttiin varhaisessa vaiheessa tukemaan perheitä ja vahvistamaan heidän omia voimavaroja arjen haasteissa selviämisessä ennen kuin ongelmat kriisiytyivät lastensuojelu-/mielenterveysongelmiksi. Jyta-alueella on meneillään monitoimijaisen perhevalmennuksen toimintamallin rakentaminen. Kumppanina on Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Kokkolassa kehittäjäsosiaalityöntekijän tehtävänkuva on kohdistettu perhesosiaalityöhön. Perhesosiaalityöntekijä toimii sosiaalityön asiantuntijana perheiden ja yhteistyökumppaneiden keskuudessa silloin, kun perheillä ei ole lastensuojelun asiakkuutta, mutta perheellä on tuen tarvetta erilaisista perhetilanteista johtuen. Perheiden osallisuus on punaisena lankana kaikessa toiminnassa niin, että perhe on mukana tasaveroisena kumppanina heti huolen herättyä. Sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikan kehittäminen Opetus- ja tutkimusklinikan kehittämisessä alettiin rakentaa ja vakiinnuttaa alueen korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja opetusta sekä kiinnittää mukaan myös työelämän toimijoiden näkökulman. Hanke toteutti yhteistyössä korkeakoulujen kanssa sosionomi- ja sosiaalityöntekijäopiskelijoiden ohjaajille yhteisen ohjauskoulutuksen. Lisäksi on järjestetty opiskelijoille ja työelämätoimijoille yhteisiä koulutuspäiviä, joissa on hyödynnetty paikallista työelämän osaamista. Sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden työparityöskentely on ollut kehittämistyön alla liittyen aiheesta tehtyyn opinnäytetyöhön. Yhteinen harjoittelujakso ei toteutunut. Moniammatillisesti suunnatut koulutukset ovat olleet tukemassa työntekijöiden työtä varhaiseen avoimeen yhteistyöhön läpi kaikkien em. teema-alueiden. 3

4 1. JOHDANTO Suomi on ollut maailmalla tunnettu lasten ja nuorten hyvästä asemasta. Kattava ja maksuton äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmä tuottaa terveitä ja hyvinvoivia lapsia. Kansainvälisen Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten osaaminen on maailman huippua lukutaidossa, matematiikassa luonnontieteissä ja ongelmanratkaisutaidoissa, mikä on tasa-arvoisen ja tasokkaan koulujärjestelmän ansiota. Lähemmin asiaa tarkastellessa tilanne ei kuitenkaan näytä yhtä valoisalta luvun laman yhteydessä lasten ja perheiden peruspalveluja karsittiin: koululaisten terveystarkastuksia vähennettiin, neuvolan perhevalmennuksia karsittiin ja lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin lähes alas. Päivähoidon henkilöstön mitoitus toteutui vain osittain ja kouluissa opetusryhmien koot kasvoivat. Lapsiperheiden peruspalvelujen heikkeneminen näkyy erityispalvelujen käytön kasvuna. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja huostaan otettujen lasten määrä on kasvanut. Lasten ja nuorten psykiatrinen erikoissairaanhoito on lisääntynyt, samoin kuin perheneuvolan palvelujen kysyntä. Myös erityisopetuksessa olevien lasten määrä on kasvanut. (lähde: THL: Lasten asema ja palvelut 1990-luvun lamasta tähän päivään. Diasarja 2009) Tässä raportissa esitellyssä Nuppu-hankkeessa on mukana ns. hallinnollinen Keski-Pohjanmaa, johon kuuluvat Kokkolan ja Kannuksen kaupungit sekä Halsuan, Kaustisen, Lestijärven, Perhon, Toholammin ja Vetelin kunnat. Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen liittyen kaikissa kunnissa tapahtui isoja hallinnollisia ja organisatorisia muutoksia alkaen. Seitsemän Lesti- ja Perhonjokilaakson kuntaa muodostivat vuoden 2009 alusta sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen, jonka järjestettäväksi kunnat siirsivät kaikki sosiaali- ja terveyspalvelunsa päivähoitoa lukuun ottamatta. Yhteistoiminta-alue toimii Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Kiurun liikelaitoksena. Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kunnat liittyivät Kokkolan kaupunkiin samoin alkaen. Samalla purkautui Kokkolan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä, ja sen toiminta liitettiin osaksi kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluja. Kokkolan kaupunki hoitaa myös Kruunupyyn sosiaali- ja terveyspalvelut ns. isäntäkuntaperiaatteella. Himangan kunta liittyi alkaen Kalajoen kaupunkiin ja näin irtaantui Keski-Pohjanmaan maakunnasta. Näiden muutosten seurauksena maakuntaan on muodostunut kaksi sosiaalija terveydenhuollon toiminnallista kokonaisuutta: Kokkolan kaupunki ja Kiurun Peruspalveluliikelaitos, jota jäljempänä kutsutaan nimellä Jyta (Jokivarsikuntien yhteistoiminta-alue). Kokkolan väkiluku on ja peruspalveluliikelaitos Kiurun kuntien yhteensä ( ). 4

5 Kuvio 1. Hallinnollinen Keski-Pohjanmaa ja hankkeessa mukana olevat kunnat. Lastensuojelun ja perhetyön kehittämisen hanke tuli kreivin aikaan kappaleessa kaksi kuvattuun, myös keskipohjalaiseen sosiaaliseen todellisuuteen. Keski-Pohjanmaalla ei ole toteutettu aikaisemmin yhtään varsinaista lastensuojelun kehittämishanketta eikä alueella toimi lastensuojelun kehittämisyksikkö. Siten myös PERHE-hankkeen ( ) perhekeskusajattelu ja toimintamalli eivät ole alueella tuttuja. Joitakin lääninhallituksen rahoittamia lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen kohdistuneita hankkeita viime vuosina on kuitenkin ollut: - Terveet eväät elämään , Halsua - Nuorten pyörät pyörimään, Kälviä - Perhepäivähoidon ammattikuvan ja työn kehittäminen Keski-Pohjanmaalla , Himanka - Verkkoa kutoen osaamista kehittäen Keskipohjanmaan perhetyön kehittämishanke , Kannus - Näkymättömän lapsen tukiverkostoprojekti , Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri - Varpunet, Lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevä hanke , Kokkola Lapsiperheiden peruspalvelujen tila noudatti myös Keski-Pohjanmaalla valtakunnan kehityslinjoja. Lapsiperheiden kotipalvelua oli tarjolla hyvin rajoitetusti niin Kokkolassa kuin Jyta-alueen kunnissa. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhoidon henkilöresurssit olivat alimitoitettuja STM:n suosituksiin nähden. Joissakin neuvoloissa oli karsittu myös vanhempien äitiys- ja perhevalmennusten ryhmiä. Sikainfluenssapandemian rokotukset toteutettiin pääosin neuvolan terveydenhoitajien työpanoksella, jolloin neuvoloiden varsinainen toiminta loppui muutamiksi kuukausiksi lähes kokonaan. Avointa matalan kynnyksen lapsille ja perheille suunnattua toimintaa oli kunnallisena saatavissa 5

6 ainoastaan Kokkolan Koivuhaan asuinalueen asukastuvalla. Perhetyö oli suunnattu lastensuojelun asiakkaana oleville perheille. Perusongelma oli, että huolen herättyä lapsen tai perheen tilanteesta, työntekijällä ei ollut peruspalveluissa osoitetta, josta perhe olisi saanut helposti apua. 2. NUPPU-HANKE 2.1. Hankkeen taustaa Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelman, Kasteen , myötä kehittämishankkeiden hakumenettely ja organisoituminen muuttuivat. Kaste-ohjelmaa toteutetaan viiden alueellisen johtoryhmän ohjauksessa, jotka ovat yhteneväisiä ns. erva-alueiden kanssa. Näin Keski- Pohjanmaa kuuluu Pohjois-Suomen alueeseen. Samaan aikaan maakunnassa on käyty kiivastakin keskustelua maakunnan suuntautumisesta valtion aluehallinnon uudistamisessa etelään vai pohjoiseen. Osaamiskeskusverkostossa Keski-Pohjanmaa kuuluu Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskukseen kumppaneinaan Seinäjoki ja Vaasa. Yksi Pohjois-Suomessa hankerahoituksen saanut hanke on Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli (PaKaste). Kehittämishanke koostuu neljästä erillisestä maakunnallisesta osahankkeesta: Lappi, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa. Osahankkeilla on omat kehittämisteemansa, mutta niiden yhteisenä päämääränä on rakentaa Kaste-ohjelmakauden aikana yhteinen sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisrakenne ja toimintamalli Pohjois-Suomeen. Keski- Pohjanmaan Nuppu-osahankkeen teemana on Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Hankkeen tavoitteet Valtakunnallisen Kaste-ohjelman tavoitteet ovat taustatavoitteina kaikille myönnetyille Kaste-hankkeille. Tavoitteena niiden mukaan on, että kuntalaisen - osallisuus lisääntyy ja syrjäytyminen vähenee - hyvinvointi ja terveys lisääntyvät sekä hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat - palvelujen laatu, vaikuttavuus ja saatavuus paranevat ja alueelliset erot kaventuvat Tavoitteisiin pyritään - ehkäisemällä ongelmia ja puuttumalla niihin mahdollisimman varhain - varmistamalla alan henkilöstön osaaminen ja riittävyys - luomalla sosiaali- ja terveydenhuollon ehyet palvelukokonaisuudet ja toimintamallit. 6

7 Keski-Pohjanmaan osahankkeen tavoitteiksi on hankesuunnitelmassa kirjattu: 1. Luodaan paremmat edellytykset eheille palvelukokonaisuuksille perhetyön keskuksen koordinoimana, erityisesti perhetyöhön ja lastensuojeluun. 2. Kehitetään tiedon tuotannon, vaikuttavuuden ja arvioinnin menetelmiä, vuoropuhelussa käytännön toimijoiden kanssa. 3. Tuotetaan pysyvä sosiaali- ja terveysalan kehittämisrakenne Keski- Pohjanmaalle alueen omat lähtökohdat ja edellytykset huomioiden. 4. Organisoidaan alueen tutkimus-, koulutus- ja kehittämisresurssit hankkeen aikana yhdessä perhetyön keskuksen kanssa lastensuojelun ja perhetyön käytännön toimintaa tukeviksi, ja myöhemmässä vaiheessa toimintaa laajennetaan muualle sosiaali- ja terveysalalle. Hankesuunnitelman tavoitteet muotoutuivat kahdeksi käytäntöä palvelevaksi päätavoitteeksi: 1. Perhekeskusmallin rakentaminen. Tavoitteena on perhekeskus, joka toimii monitoimijaisesti ja joustavasti vastaten lapsen ja perheen tarpeisiin. Perhekeskus voi toimia yksikkönä tai se voi olla toimijoiden verkosto, jossa yhteistyölle on luotu vakiintuneet käytännöt. Päätavoite ilmenee mm. seuraavina toimenpiteinä: Nivotaan lasten ja perheiden peruspalvelujen toimijat toiminnallisesti ja/tai rakenteellisesti yhteen ja sovitaan yhteiset toimintamallit, esim. neuvolan ja perhetyön yhteiset kotikäynnit ja työparityö Luodaan ehkäisevän lastensuojelun alueelle työkäytäntöjä ja palveluja, joilla voidaan vähentää korjaavan lastensuojelun tarvetta Kehitetään työmuotoja, joilla vahvistetaan perheen omia voimavaroja Kehitetään matalan kynnyksen työmuotoja, esim. leikkitoiminta, perhekahvilat Edistetään vertaisryhmätoimintaa, esim. vauva-vanhempiryhmät, isäryhmät Kehitetään asiakkaiden avoimen osallistumisen muotoja Järjestetään asiantuntijaluentoja/koulutusta työntekijöille, yhteistyökumppaneille ja lapsiperheille Otetaan käyttöön yhtenäiset arviointimenetelmät/mittarit 2. Sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikkamallin rakentaminen. Opetus- ja tutkimusklinikka on verkostomainen yhteistyöorganisaatio, joka toiminnallaan kehittää sosiaalialan koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä alueella lisää sosiaalialaa koskevaa tietoisuutta ja ymmärrystä, ammatillista osaamista sekä alan arvostusta kehittää keskipohjalaista sosiaalialaa ja sitä kautta laajemmin alueen sekä siellä asuvien ihmisten hyvinvointia 7

8 2.3. Hankkeen resurssit ja organisoituminen Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut-hankkeelle valtionavustusta yhteensä euroa ajalle Hankkeen kokonaiskustannukset voivat olla siten euroa. Kokonaishankkeen hallinnoijana on Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Rovaniemellä. Keski-Pohjanmaan osahanke sai valtionavustusta euroa, kuitenkin enintään 75 % toteutuneista kustannuksista. Hankkeen valtionavustuksen perusteena ovat euron kokonaiskustannukset. Keski-Pohjanmaan osahanketta hallinnoi Kokkolan kaupunki, joka on tehnyt yhteistyösopimuksen Jyta-alueen kanssa. Kuntien omat rahoitusosuudet ovat 25 % toteutuneista kustannuksista ja ne jakaantuvat asukasluvun mukaisessa suhteessa, jolloin Kokkolan osuus on noin 67 % ja Jytan osuus noin 33 %. Hankkeeseen on palkattu kokoaikainen kehittäjäkoordinaattori Liisa Ahonen alkaen. Kokkolaan ja Jytaan palkattiin osa-aikaiset (50 %) kehittäjäsosiaalityöntekijät. Jyta-alueella aloitti sosiaalityöntekijä Anne Saarela alkaen ja Kokkolassa sosiaalityöntekijä Sanna Sarkkinen-Vuorinen alkaen. Kokkolassa Torkinmäen alueella toteutettiin neuvolan perhetyön pilotti, johon palkattiin sosionomi AMK, perheohjaaja Tanja Hemmoranta ajalla Halsua-Kaustinen-Veteli alueella toteutettiin ajalla toinen neuvolan perhetyön pilotti, jossa työntekijänä oli sosionomi AMK Anne-Maarit Karhula. Nuppu-hankkeen ohjausryhmän tehtävänä on seurata ja arvioida hankkeen toteutumista, käsitellä ja hyväksyä hankkeen suunnitelmat, tavoitteet ja aikataulut sekä hoitaa yhteyksiä ja tiedotusta omiin taustatahoihin. Ohjausryhmän kokoonpano taustatahoineen: Kokkolan kaupunki Seppo Mattila, palvelujohtaja Tuija Tuorila, kehittämisjohtaja Pirjo Höri, perhepalvelujen palvelupäällikkö Jyta Tarja Oikarinen-Nybacka, peruspalvelujohtaja Kalle Pokela, sosiaalityön päällikkö SonetBotnia Pirjo Knif, kehittämissuunnittelija, ohjausryhmän pj. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Pirjo Forss-Pennanen, sosiaalialan yliopettaja Kla Leena Raudaskoski, sosiaalialan yliopettaja Yka Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Aila-Leena Matthies, sosiaalityön professori Kallion peruspalvelukuntayhtymä Pirjo Matikainen, palvelujohtaja Raahen kaupunki Vaasan kaupunki Kirsti Isokoski, vt.perusturvajohtaja Erkki Penttinen, tulosaluejohtaja 8

9 Kolpeneen palvelukeskus/pohjois-suomen osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö, kehitysjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Lotta Silvennoinen, hallitusneuvos Hankkeen aikana ohjausryhmä kokoontui yhdeksän kertaa. Hanketyöntekijöiden työn tueksi ja valmistelevaksi toimielimeksi nimettiin työrukkanen, jonka jäseniksi nimettiin yhteistyöorganisaatioiden avainhenkilöt. Työrukkasta on matkan varrella täydennetty terveys- ja sivistyspalvelujen edustajalla. Työrukkasen kokoonpano on: Kokkolan kaupunki/so Mattila Seppo, palvelujohtaja Höri Pirjo, palvelupäällikkö Kokkolan kaupunki/te Tikkakoski-Alvarez Hannele, hoitotyön johtaja alkaen Lohilahti Satu, osastonhoitaja alkaen Kokkolan kaupunki/siv Niini Uusitalo, koulutussuunnittelija alkaen Jyta Tarja Oikarinen-Nybacka, peruspalvelujohtaja SonetBotnia Pirjo Knif, kehittämissuunnittelija Yliopisto Anu-Riina Svenlin, yliopiston opettaja Ammattikorkeakoulu Pirjo Forss-Pennanen, yliopettaja Työrukkanen kokoontui 13 kertaa, joista yksi kokous oli yhteinen Kokkolan ja peruspalveluliikelaitos Kiurun sosiaali- ja terveysjohdon kanssa. Kokkolaan ja Jytaan on nimetty kumpaankin oma, moniammatillinen kehittäjätiimi, jonka tehtävänä on paikallisten kehittämisideoiden ja -tarpeiden esiin nostaminen, paikallistason osaaminen ja asiantuntijuus sekä vuorovaikutus omien taustayhteisöjen välillä. Kesästä 2010 alkaen kehittäjätiimeihin on saatu myös vanhempien edustus. Kehittäjätiimit laativat omaa aluettaan koskevat kehittämissuunnitelmat. Kokkolan alueen kehittäjätiimin jäsenet taustayhteisöineen: Neuvola Kerttu Peltola, terveydenhoitaja Seija Ritamäki, terveydenhoitaja Lapsiperheiden kotipalvelu Anita Pöyhönen, kotipalvelunohjaaja Varhaiskasvatus Anne-Mari Uusitalo, päiväkodinjohtaja Koulujen sosiaalityö Simo Säippä, koulukuraattori Perheneuvola Seppo Parviainen, psykologi saakka, Sonja Petäjä, psykologi alkaen Ensi- ja turvakoti Marita Loukiainen, toiminnanjohtaja Lapsiperheiden sosiaalityö Johanna Alatalo, sosiaalityöntekijä Koivutupa Sirpa Lehtomaa, toiminnanohjaaja Lastensuojeluyksikkö Teli Pirkko Kivistö, johtaja Lasten psykiatria Vanhemmat Anne Myllykangas, sosiaalityöntekijä Jaana Kallio/ Minttu Nikula/ Marjut Niemi/ Anita Välimaa 9

10 Kehittäjätiimi kokoontui 16 kertaa. Jytan kehittäjätiimin jäsenet taustayhteisöineen: Neuvola Inkeri Jussila, johtava terveydenhoitaja Varhaiskasvatus Terhi Elamaa, päivähoidon johtaja, Toholampi Perheneuvola Merja Heikkilä, sosiaalityöntekijä, Pajalan yksikkö Lapsiperheiden sosiaalityö Ulla Siirilä, lapsiperheiden johtava sosiaalityöntekijä Perhetyö, kotipalvelu Kirsi Takkinen, perhetyöntekijä, Toholampi Koulujen sosiaalityö Niina Hietala, koulukuraattori, Kaustinen Vanhemmat Annika Kivioja, Kaustinen Kehittäjätiimi kokoontui 15 kertaa. Sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikan työstämistä varten on koottu klinikkaryhmä. Sen kokoonpano on: Ammattikorkeakoulu Helinä Jokitalo, harjoittelujen koordinaattori AMK Juha Pekola, opettaja AMK (perhetyö) Savolainen Marja, opettaja AMK, opinto-ohjaaja Yka Satu Paloranta, opiskelija Yliopistokeskus Anu-Riina Svenlin, opettaja yo saakka Tuomo Kokkonen, opettaja yo alkaen Sirkka Alho-Konu, opettaja yo Lillhonga Tarja, opiskelija Työelämä/Kokkola Oili Hagström, johtava sosiaalityöntekijä/lastensuojelu Anne Meriläinen, sosiaaliohjaaja Työelämä/Jyta Pokela Kalle, sosiaalityön palvelupäällikkö Työelämä/Terveydenhoito Tina Sandström, sosiaalityöntekijä kpshp Klinikkaryhmä kokoontui kymmenen kertaa. Neuvolan perheohjaajan työn tukemiseksi ja kehittämiseksi koottiin moniammatillinen neuvolan varhaisen tuen kehittämisryhmä. Sen kokoonpano on: Neuvola Satu Lohilahti, osastonhoitaja Anne Vuollet-Kettunen, terveydenhoitaja saakka Henna Lohilahti, terveydenhoitaja alkaen Jaana Rönnqvist, terveydenhoitaja Lapsiperheiden kotipalvelu Anita Pöyhönen, kotipalveluohjaaja Kiertävä erityislastentarhanopettaja Jaana Hotakainen Lastensuojelun perhetyö Päivi Järvelä Vauvatiimi, last.psyk Mia Kauppinen, sairaanhoitaja 10

11 Perheneuvola Ensi- ja turvakoti Ev.lut seurakunta Arja Seppälä, perheneuvolan johtaja Marita Loukiainen, toiminnanjohtaja Päivikki Kivistö, johtava lastenohjaaja Kehittämisryhmä kokoontui vuoden kestäneen pilotin aikana kuusi kertaa ja jatkoi tapaamisiaan myös pilotin päätyttyä Hankkeen viestintä Viestinnän perustavoitteena on antaa tietoa hankkeen etenemisestä ja lisätä näin tietoisuutta lastensuojelun asioista sekä pidemmällä aikavälillä vaikuttaa asennemuutokseen. Ajantasaisella viestinnällä kerrotaan, mitä hankkeessa tavoitellaan ja siten saadaan aikaan yhteisymmärrystä muutoksen tarpeellisuudesta. Tieto on edellytys osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Ennen kaikkea avoin ja rehellinen viestintä synnyttää luottamusta toimijoiden kesken, mikä on edellytys rakentavalle yhteistyölle. Viestinnän varmistamiseksi ja vastuiden selkeyttämiseksi hankkeelle laadittiin viestintäsuunnitelma, joka hyväksyttiin ohjausryhmässä marraskuussa Hankkeen alussa laadittiin lehdistötiedote, joka lähetettiin kaikkiin keskipohjalaisiin lehtiin. Joulukuussa 2009 saatiin vielä radio Keskipohjanmaahan yksi uutisjuttu. Hankkeen aikana alueella ilmestyvissä sanomalehdissä, Keski-Pohjanmaassa ja Kokkola-lehdessä on ollut muutamia juttuja Nuppu-hankkeen ajankohtaisista asioista, kuten neuvolan perheohjaajasta, perhekeskustoiminnan aloittamisesta, perhekahvilasta jne. Syksyllä 2010 saatiin Yle-keskipohjanmaan kautta juttu tv:n alueuutisiin ja nettiin. Maakunnan seitsemän kunnan alueella ilmestyvien Lestijokilaakso ja Perhonjokilaakso lehtien kanssa sovittiin juttusarjasta, jossa esiteltiin muutaman kuukauden välein joku perheiden palveluihin kuuluva tehtävä ja työntekijä. Tekemällä työntekijöiden työtä tunnetuksi, voidaan palveluihin hakeutumisen kynnystä madaltaa. Hankkeen aikana laadittiin yhteensä kuusi henkilöstötiedotetta, jotka lähetettiin sähköpostitse laajalla jakelulla Kokkolan kaupungin ja Jytan lapsiperheiden kanssa työtä tekeville sekä yhteistyökumppaneille. Hankkeella toimii kummeina muutamia vaikutusvaltaisia poliitikkoja, joiden kautta voidaan varmistaa tiedon kulkua hankkeen ja päätöksenteon välillä. Vanhempainryhmä on perustanut yhteisöpalvelut Facebookiin oman Kokkolalaisten perheiden parhaaksi ryhmän, jossa on mukana noin 100 perhettä. Vanhempainryhmä on ollut aktiivisesti mukana hankkeen eri toiminnoissa. Kokkolan kaupungissa ja Jytan alueella koottiin Lapsiperheiden erityispalvelujen palveluopas, johon koottiin lapsiperheiden käyttämät julkiset 11

12 ja järjestöjen tuottamat erityispalvelut. Oppaan tarkoituksena on helpottaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä ohjeistaa myös vanhempia palvelujen käytössä. Opasta on saatavilla sekä paperisena oppaana että nettiversiona: Hankkeen verkkosivut ovat osoitteessa: Sivuille pääsee myös Kokkolan kaupungin perusturvan ja Jytan sivuilta linkin kautta. Sivuille kootaan ajankohtaista tietoa hankkeen etenemisestä Hankkeen koulutus Nuppu-hanke järjesti Pohjois-Suomen Kaste-hankkeen toisen työntekijätapaamisen joulukuussa Samaan yhteyteen järjestettiin Keski- Pohjanmaan hankkeen aloitustilaisuus alueen toimijoille avoimena koulutusiltapäivänä teemalla Yhteistä voimaa kehittämiseen. Koulutusiltapäivään osallistui yhteensä 60 alueen työntekijää ja 19 sosionomiopiskelijaa, jotka osallistuivat tapahtuman järjestämiseen. Nuppu-hankkeen työntekijät ovat esitelleet hankkeen sisältöjä, tavoitteita ja käytäntöjä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon sisäisissä koulutustapahtumissa ja vanhempainilloissa sekä alueen kouluissa koulun työntekijöille ja vanhemmille Hankkeen alussa tehtiin henkilöstölle koulutustarvekartoitus, johon perustuen on suunniteltu hankkeen aikainen koulutustarjonta. Koulutukset on suunnattu pääsääntöisesti kaikille lapsiperheiden kanssa työskenteleville yli hallintokuntarajojen. Koulutusten tavoitteena on dialogisuuden vahvistaminen eri toimijoiden kesken sekä osaamisen vahvistaminen lasten hyvinvointiin ja varhaiseen tukeen liittyvissä asioissa ja menetelmissä. Seuraavassa taulukossa Nuppu-hankken järjestämä alueellinen koulutustarjonta ja osallistujien lukumäärä. Yhteensä osallistujia on ollut Koulutus Luennoija Aika Osall. Yhteistä voimaa mm. YTT Kaarina kehittämiseen Mönkkönen Lastensuojeluilmoituksen Anne Saarela 9/ tekeminen Minna Lönnbäck 2 tilaisuutta Perhekeskusseminaari Riitta Viitala, Marjatta Kekkonen, Teija Karvonen Lastensuojeluilmoituksen Anne Saarela

13 tekeminen / Perho, siv.palv. III maakunnallinen sosiaalialan seminaari Eväitä yhteistoimintaan dialogisuus ja verkostot Tutustuminen Jyväskylän perhehankkeen aikana kehitettyihin toimintoihin Miten puhua seksuaalisuudesta? Rajaa vähän! - nettimaailman vaarat - lapsen ja nuoren kehitysportaat; miten suojaan ja tuen Lastensuojeluilmoituksen tekeminen / Kaustisen koulut Ryhmäohjaajakoulutus Käytännön opettaja sosiaalialan työn kehittäjänä mm. dos. Raija Julkunen Jukka Pyhäjoki Jyväskylän työntekijät Awen/Maaret Kallio Nico Jäväjä, Jussi Taala, Kai Markkanen, Raisa Cacciatore, Talvikki Isomaa, Sari Kotaja Anne Saarela 9/ Keski-Pohjanmaan kulttuuriopisto syys-joulukuu Anu-Riina Svenlin, touko Pirjo Forss-Pennanen, tammi 2011 Leena Isosomppi, Sirkka Huhtakangas, Antti Särkelä, Erkki Penttinen, Päivi Mäkinen Antti Särkelä Sosiaalialan työmenetelmät ja parityöskentely Huoli puheeksi Gunda Öman kolme alueellista ryhmää Luovuus ja rohkeus ehkäisevän työn avaimiksi Sosiaalityöntekijän ja sosionomin työtehtävät yhdessä ja erikseen Lasten suojelu jokaisen tehtävä Salassapito moniammatillisessa yhteistyössä 57 Lastensuojelun keskusliitto Päivi Sinko Omia asiantuntijoita ja Hanna Heinonen FCG/Esko Lukkarinen Lapsilähtöinen työskentely Pesäpuu IV maakunnallinen mm. Heikki Hiilamo, sosiaalialan seminaari Outi Airola Yhteistyökysymykset ja sosiaalityöntekijän rooli lastensuojelun asiakasprosessissa Päivi Sinko Kehityn vanhempana Tuula Pukkala

14 keskittyessäni lasten tarpeisiin Parisuhde ja perheemme vuorovaikutussuhteet Vertaisryhmäohjaajakoulutus MLL/Raija Marttala Mitä on läheisneuvonpito? Porstua/Eeva-Liisa Tamski Läheisneuvonpidon Porstua/Eeva-Liisa koollekutsujakoulutus Tamski Huoli puheeksi -koulutus Päivi Kaustinen huhtitoukokuu 2011 Vanhempien parisuhde on lapsen koti huhtitoukokuu Leena Harjunpää 5.5. ja Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Hyvien käytäntöjen dialogi: Lastensuojelutarpeen selvittäminen Jyta-alueella Saara Pikkarainen Marjatta Repo Anne Saarela Liisa Ahonen ja Hankkeen työntekijät ovat osallistuneet mm. Jyväskylän yliopiston sosiaalityön tutkimuksen päiville helmikuussa 2010 ja PaKasteen työntekijätapaamisiin Rovaniemellä, Kuusamossa, Kajaanissa ja Levillä. Työntekijät ovat myös osallistuneet sekä valtakunnallisiin että alueellisiin Kaste-hankkeen/lapset ja nuoret seminaareihin, joita on järjestetty mm. Helsingissä, Vaasassa ja Seinäjoella. Toukokuussa 2010 työntekijät osallistuivat Pohjoismaiseen Perhekeskuskonferenssiin Espoossa. Työntekijät ovat osallistuneet myös erilaisiin THL:n järjestämiin työkokouksiin ja seminaareihin ja ovat kouluttautuneet Huolen puheeksiottamisen ja työyhteisöjen huolta huojentavien käytäntöjen kouluttajiksi. Koulutuksissa on ollut mukana eri hallintokuntien työntekijöitä sekä peruspalveluista että erityispalveluista. Yhteiset koulutukset ovat tehneet työntekijät tietoisiksi, keitä kaikkia ammattilaisia asiakkaan asioissa on mukana. Koulutukset ovat lisänneet osaamista, yhteistä ymmärrystä ja yhteistä kieltä yli sektorirajojen. Sektorikeskeisestä yksinpuurtamisesta ollaan vähitellen siirtymässä ylisektoraaliseen asiakkaan asian hoitamiseen, mikä käytännössä on näkynyt mm. yhteistyön tekemisen helpottumisena Hankkeen verkostoituminen Hanke on osa Pohjois-Suomen laajaa PaKaste-hanketta, jolloin luontevin verkostoituminen tapahtuu siihen. Yhteistyötä tehdään myös Väli-Suomen Perhe-hankkeiden kanssa. 14

15 Opetusklinikkaa koskevan kehittämisosion osalta ollaan mukana Sosnetverkoston koordinoimassa valtakunnallisessa Sosiaalityön koulutuksen työelämälähtöisyys-hankkeessa, jonka yhteisiin työkokouksiin on osallistuttu. SonetBotnian Keski-Pohjanmaan kehittämistyön toimijat on tärkeä yhteistyökumppani. Kehittäjäsosiaalityöntekijä Anne Saarela toimi myös Sosiaaliportin Lastensuojelun avohuollon konsulttiryhmän yhdyshenkilönä. Yhteistyösopimus on tehty THL:n ja SonetBotnian kesken Alueellisesti ja paikallisesti on verkostoiduttu eri julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Kumppanuutta on toteutettu myös mm. seurakuntien ja järjestöjen lapsiperhetyötä tekevien kanssa sekä alueella toimivien muiden hanketyöntekijöiden kanssa. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Liikunnan järjestämässä Perheliikuntakampanjan aloitustilaisuudessa Nuppuhanke oli mukana mm. keräämässä vanhempien mielipiteitä perhekeskustoiminnan tarpeesta ja sisällöistä. Nuppu-hankkeen kehittämiskohteita ja teemoja on saatu sisällytettyä Keski- Pohjanmaan hyvinvointistrategiaan, Keski-Pohjanmaan lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan sekä Keski-Pohjanmaan turvallisuus-, päihde- ja mielenterveysstrategiaan. Olennaista on, että tavoitteet ja toimenpiteet saadaan sisällytettyä virallisten organisaatioiden toimintarakenteisiin. 3. PERHEKESKUKSEN KEHITTÄMINEN Perhekeskuksen kehittämisen viitekehykseksi otettiin STM:n PERHEhankkeen toimintakonsepti. Perhekeskus on paikallisesti kehittyvä toimintamalli. Sen palvelurakenne muodostuu äitiys- ja lastenneuvolan, varhaiskasvatuksen, koulutoimen sekä varhaisen tuen ja perhetyön paikallisista palveluista. Perhekeskuksen perhelähtöiset työkäytännöt edistävät lasten hyvinvointia, antavat tukea vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja ovat ongelmia ennaltaehkäiseviä. Perhekeskukseen kuuluu perheiden kohtaamispaikkana toimiva tila asuinalueella Perhekeskuksen toimintatapana on yhteistyö perheiden, järjestöjen, seurakunnan, vapaaehtoisten ja muiden toimijoiden kanssa. Perhekeskuksen palveluohjaus varmistaa tarvittavien erityispalvelujen saannin. Perhekeskus on osa kunnan lapsi- ja perhepalvelujen organisaatiota. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008, 23) 15

16 Lastensuojelun kokonaisuudessa hankkeen työ kohdistuu ensisijaisesti peruspalvelujen sekä ehkäisevien palvelujen ja varhaisen tuen osa-alueille. Riittävät ja hyvin toimivat peruspalvelut lasten ja perheiden normaaleissa kehitysympäristöissä mahdollistavat lasten ja perheiden hyvinvoinnin. Ne myös ehkäisevät ongelmien kasvamisen ja laajenemisen kalliisti ja pitkäkestoisesti hoidettaviksi erityisongelmiksi. KORJAAVAT PALVELUT Lapsen kasvua korjaavat palvelut: LsL:n mukaiset toimet, Psykiatriset palvelut Lapsen kasvua ja kehitystä edistävät palvelut: neuvola, varhaiskasvatus, koulu, oppilashuolto, kirjasto, järjestöt jne EHKÄISEVÄT PALVELUT VARHAINEN TUKI PERUSPALVELUT Lapsen kasvua tukevat palvelut: Monitoimijaisen perhekeskuksen palvelut (perhetyö, perheryhmätyö), perheneuvola, kohdennettu oppilashuolto, avoimet psykososiaaliset palvelut Kuvio 2. Lastensuojelun kokonaisuus ja perhekeskuksen sijoittuminen siihen (mukaillen Helsingin kaupungin mallia) Perhekeskus voi toimia fyysisenä kohtaamispaikkana, joka tarjoaa perheille sekä tiettyjä palveluja että tilat vertaisryhmä- ja muuta toimintaa varten. Perhekeskus voi olla myös toimijoiden ja palvelujen verkosto, jossa on sovittu moniammatilliset yhteistyökäytännöt eri toimijoiden kesken. Olennaista kummassakin mallissa on lasten ja perheiden oma osallisuus toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kehittämiskohteiden valinta Molemmilla toiminta-alueilla (Kokkola, Jyta) kehittäjätiimien työskentely aloitettiin tulevaisuusverstas-työmenetelmällä. Kehittämiskohteiksi valittiin molemmilla alueilla: Riittävät resurssit Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen Ennaltaehkäisevien työmuotojen kehittäminen ja lisääminen Lapsiperheiden asioiden ja palvelujen esillä pitäminen mediassa 16

17 3.1. Varhainen avoin yhteistoiminta Miksi aina, kun lapsen tai nuoren elämässä tapahtuu jotain kamalaa, joku taho kertoo, että olivathan ongelmat jo vuosia sitten nähtävillä? Jos ne kerran nähdään ja tiedetään, miksi ei puututa ajoissa? Moniammatillisen ja toimijaisen yhteistyön keskeisimmäksi työvälineeksi on noussut varhainen avoin yhteistoiminta lapsiperheiden kanssa työskentelevien kesken. Tavoitteena on luoda työtapa, jolla lasten ja perheiden ongelmiin voidaan puuttua mahdollisimman varhain, mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman hyvässä yhteistyössä. Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään tiettyjen riskitilanteissa olevien lasten/perheiden ongelmia tukemalla heitä riittävän varhaisessa vaiheessa, silloin kun mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja on vielä runsaasti käytettävissä. Varhaisella tuella pyritään ehkäisemään pienten ongelmien kasaantumista isoiksi ongelmiksi ja perhetilanteen kriisiytymistä. Toimintamalli perustuu Arnkil&Erikssonin kehittämään neljään huolen vyöhykkeeseen, jolla työntekijä mittaa omaa huolta lapsen/perheen tilanteesta: 1. Ei huolta; asiat toimivat. 2. Pieni huoli mielessä: Ota asia puheeksi, muuta toimintaasi niin että huoli häviää. 3. Huolen harmaa vyöhyke; pienten ja suurten huolten epäselvässä välimaastossa, harmaalta vyöhykkeltä pois pääsemiseksi tarvitset yhteistyökumppaneiden apua. 4. Suuri huoli: Ota yhteys lastensuojeluun. Toimintamallista on laadittu opas Varhainen avoin yhteistyö Keski- Pohjanmaan kunnissa. Oppaaseen on koottu varhaisen puuttumisen käsitteet ja selkeytetty työntekijän toimintaa huolen eri vyöhykkeillä olevissa tilanteissa. Toiminta perustuu kunnioittavaan, avoimeen yhteistyöhön asiakkaiden ja muiden viranomaisten kanssa. Toimintamallin perustana on, että peruspalvelujen työntekijöitä on koulutettu avoimiin ja dialogisiin kohtaamisiin. Oppaaseen on koottu myös kuvaus erilaisista dialogisista työmenetelmistä, joita voi käyttää huolen eri vyöhykkeillä. Opas on luettavissa Varhainen avoin yhteistoimintamalli on tarkoitus juurruttaa osaksi lapsiperheiden kanssa työtä tekevien perustyötä neuvoloissa, päivähoidossa, kouluissa ja muissa palveluissa. Tämä edellyttää paitsi työntekijöiden myös esimiesten ja päättäjien sitoutumista toiminnan periaatteisiin. Tämän vuoksi varhaisen avoimen yhteistyön opas sekä toimintaperiaatteet verkostodialogisten menetelmien käytöstä lähetettiin Keski-Pohjanmaan kuntien sosiaali- ja terveystoimen sekä sivistystoimen lautakunnille käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi. 17

18 Varhainen avoin yhteistyö sekä verkostodialogisten menetelmien käyttäminen tulee sisältyä kuntien strategioihin ja sitä kautta taloussuunnitelmiin. Varhaisen puuttumisen periaate on jo kirjattuna Kokkolan kaupungin ja Jytan strategioihin sekä valtuustojen hyväksymän lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman yhdeksi toimintaperiaatteeksi. Tavoitteena on saada nimetyksi toimialojen rajat ylittävä päällikkötason ohjausryhmä varhaisen tuen palvelujen koordinointia ja ehkäisevän työn kehittämistä varten. Syyskuussa 2010 ja 2011 kaikissa Jytan kunnissa järjestettiin lasten ja nuorten kanssa työskenteleville varhaisen tuen toimijatapaamiset, joissa on päivitetty toimijoiden tilanteet ja käyty keskustelua kunnan lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin huolta aiheuttavista tilanteista ja kehittämistarpeista. Kokouksissa on vakioesityslista, jonka mukaan edetään. Mukana on ollut työntekijöitä ja esimiehiä varhaiskasvatuksesta, neuvolasta, koululta, perheneuvolasta, sosiaalityöstä, perhetyöstä, nuorisotyöstä, psykiatrian avopalveluista ja seurakunnasta. Tapaamisia jatketaan osallistujien toiveiden mukaan joko puolivuosittain tai vuosittain. Samoilla teemoilla asiaa käsitellään Kokkolan kaupungissa ammattiryhmien sisäisissä työkokouksissa Perhekeskus Lapsiperheiden palvelujen kokoaminen perhekeskuksiksi on kirjattu hallitusohjelmaan sekä kahteen politiikkaohjelmaan terveyden edistämisen politiikkaohjelmaan ja lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelmaan. Niissä korostetaan perheiden voimavarojen vahvistamista ja toimivaa vanhemmuutta. Perhekeskus tekee perheiden palveluista paremmin lähestyttäviä. Perhekeskuksen asiantuntijaverkosto auttaa havaitsemaan lasten ja perheiden ongelmia sekä tarjoamaan apua mahdollisimman varhain. Perhekeskus on lähipalvelua, jonka perhe kohtaa arjen haasteissa: Näin kuvaili peruspalveluministeri Paula Risikko puheessaan perhekeskuskonferenssissa Espoossa toukokuussa Perhekeskuksen voivat olla monenlaisia. Suomesta löytyy perhekeskuksia, joissa perheiden palvelut on koottuna saman katon alle. Perhekeskuksen palvelut voivat toimia myös eri toimipisteissä, mutta keskenään kiinteässä yhteistyössä. Perhekeskus voi olla myös toimijoiden verkosto, jossa eri toimijoilla on sovitut toimintamallit. Jyta-alueella perhekeskustoiminta ajatellaan toimijoiden verkostona, joka perustuu kappaleessa 3.1. esitettyyn varhaiseen avoimeen yhteistoimintaan täydennettynä mm. seurakuntien, järjestöjen ja perheiden omaehtoisella toiminnalla. Kokkolan kehittäjätiimi piti tärkeänä, että perhekeskuksella on myös fyysinen toimipaikka, joka kokoaa perheiden oman ja ammattilaisten toiminnan. Monialainen kehittäjätiimi on ollut työstämässä Perhekeskuksen perustamisen hankesuunnitelmaa. Lisäksi hankesuunnitelma perustuu pidettyyn 18

19 dialogiseen teemaneuvonpitoon, jossa oli mukana vanhempia, järjestöjen edustajia ja alan työntekijöitä. Myös päättäjiä ja virkamiesjohtoa oli kutsuttu tilaisuuteen, mutta paikalla oli vain yksi keskijohdon virkamies. Hankesuunnitelma on lähetetty Kokkolan lapsiperheiden palveluista vastaavalle johdolle sekä hankkeen kummipäättäjille ennen vuoden 2011 talousarviokokousta. Hankesuunnitelmassa on selvitetty miksi ja keitä varten perhekeskusta tarvitaan, mitä on tarkoitus saada aikaan ja mitä tavoitteen toteutumiseksi tarvitaan sekä mitkä tulevat olemaan perhekeskustoiminnan kustannukset. Hankesuunnitelma on luettavissa seuraavassa osoitteessa: Kokkolassa perhekeskus sai maaliskuussa 2011 yhteiset toimintatilat Ray:n rahoittaman kansalaistoiminnan keskuksen, Yhteisöklubi Sillan kanssa kaupungin keskustasta. Tiloihin muuttivat lapsiperheiden kotipalvelutoimisto, hankkeen perhesosiaalityöntekijä sekä perheohjaaja. Syksyn 2011 ajan mukana on myös terveydenhoitaja osa-aikaisesti. Perhekeskus profiloituu toimijoidensa mukaan varhaisen tuen yksiköksi, jossa palvelujen koordinoinnista vastaa perhesosiaalityöntekijä. Perhekeskus on matalan kynnyksen paikka, josta saa tietoa niin sosiaali- ja terveyspalveluista kuin järjestöjen tarjoamista palveluista. Toiminta on käynnistynyt syksyllä 2011 ja hakee vielä muotoaan. Perhekahvila toimii kerran viikossa, lisäksi erilaisia joko ammattilaisten tai vertaisohjaajien vetämiä ryhmiä on alkamassa, esim. uusperheiden ryhmä, erovanhempien lasten ryhmä, vanhempi-vauvaryhmä jne.. Perhekeskuksessa on alkamassa myös seniorikahvila, jota kautta yhteistyötä voidaan viritellä ikäihmisten ja lapsiperheiden välille. Yhteisöklubi Sillan kanssa etsitään uudenlaisia yhteistyön mahdollisuuksia verkottumalla kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Jytassa perhekeskustoiminnan pilottikunniksi on valittu Kannuksen kaupunki ja Kaustisen kunta. Molemmissa kunnissa järjestettiin maalis-huhtikuussa 2011 kysely perhekeskustoiminnan tarpeellisuudesta ja mahdollisista sisällöistä. Kyselyn tulosten perusteella yhdessä kunnissa toimivien järjestöjen kanssa on selvitetty toiminnan järjestämisen mahdollisuuksia ja muotoja. Toiminta rakentuu ensisijaisesti toimijoiden verkostoon ja tukeutuu seurakuntien perhekerhoihin ja MLL:n perhekahvilatoimintaan Monitoimijainen perhevalmennus Ennaltaehkäisevässä työssä neuvolan rooli nousee keskeiseksi, koska neuvola tavoittaa lähes 100 % perheistä sekä raskauden aikana että pikkulapsivaiheessa. Perhevalmennuksen kehittäminen/uudistaminen otettiin Jytan yhdeksi kehittämisen kohteeksi. Perhonjokilaaksossa valmennuksista vastaavat äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajat. Lisäksi terveyskeskuspsykologi, suuhygienisti ja 19

20 fysioterapeutti pitävät oman osuutensa. Synnytyksen jälkeen ei enää järjestetä valmennusta. Lestijokilaakson kunnista vain Kannuksessa perhevalmennus toimii saumattomasti. Kannuksessa perhevalmennus jatkuu synnytyksen jälkeen Mammis kerhona, joka kokoontuu ohjatusti viisi kertaa ja sen jälkeen äidit usein jatkavat kokoontumista keskenään. Kunnissa pidetyissä varhaisen tuen työkokouksissa nousi lähes kaikissa esille tarve synnytysten jälkeisiin äitivauvaryhmiin vanhemmuuden vahvistamiseksi. Kummassakin jokilaaksossa oli kuntia, joissa perhevalmennusta ei viime aikoina ole järjestetty lähinnä resurssipulasta johtuen. Yhdessä pienessä kunnassa valmennus annettiin henkilökohtaisesti, koska synnyttäjien määrä oli niin alhainen. Tavoitteena on yhtenäistää perhevalmennusten sisältö koko yhteistoimintaalueella ja uudistaa sitä monitoimijaiseen suuntaan. Nuppu-hanke on tehnyt sopimuksen Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kanssa kahden opiskelijan terveydenhoitajatutkintoon liittyvän opinnäytetyön ja kehittämistehtävän kohdentamisesta perhevalmennuksen kehittämiseen. Kyselyt vanhemmille ja terveydenhoitajille toteutetaan syys-lokakuussa. Työn tuloksena saadaan sekä teoreettinen katsaus hyvään perhevalmennukseen että käytännönläheinen perhevalmennuksen käsikirja Neuvolan perheohjaaja Varhaisen tuen ongelmakohdaksi muodostui erityisesti Kokkolan ja Perhonjokilaakson kuntien (HaKaVe) alueella se, että kunnissa ei ollut tarjolla varhaisen tuen palveluja perheille, joiden kohdalla neuvolan terveydenhoitajan huoli oli herännyt. Lapsiperheiden kotipalveluja oli tarjolla rajoitetusti, mutta tarpeeseen nähden riittämättömästi. Lastensuojelun perhetyön palveluja voitiin antaa vain lastensuojeluasiakkuuden omaaville lapsille ja perheille. Neuvolan perhetyön tavoitteeksi asetettiin seuraavaa: tuetaan vanhempia arjessa jaksamisessa vahvistetaan perheen omia voimavaroja autetaan vanhempia näkemään ja kokemaan pikkulapsen tarpeet, oma vanhemmuus ja parisuhde sekä sosiaalinen verkosto tunnistetaan ja tarjotaan tukea erityistä tukea tarvitseville perheille ohjataan ja rohkaistaan vanhempia muihin palveluihin Neuvolan perhetyön kohdistetaan erityisesti ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille, joilla ei ole mielikuvaa vauvasta ja/tai vanhemmuudesta. Muita mahdollisia kohderyhmiä ovat hyvin nuoret vanhemmat, jotka tarvitsevat tukea vauvan hoitoon ja vauvan tarpeiden tunnistamiseen sekä yksinhuoltajavanhemmat. Vanhemmat voivat olla myös uupuneita, heillä voi 20

21 alavireisyyttä ja/tai suuria elämänmuutoksia. Useimmilta vanhemmilta puuttui myös sosiaalinen tukiverkosto. Kokkolan kaupungissa neuvolan perheohjaajapilotti toteutettiin ensisijaisesti Torkinmäen neuvolan alueella. Perheohjaajan tueksi nimettiin moniammatillinen kehittämisen tukiryhmä. Pilottikauden aikana perheohjaajalla on ollut yhteensä 40 asiakasperhettä. Kerrallaan aktiivivaiheessa on ollut noin 7 perhettä. Suurin osa perheistä on ohjautunut asiakkaaksi neuvolan terveydenhoitajan kautta. Asiakkuuden kesto on vaihdellut kahdesta käyntikerrasta puoleen vuoteen. Pääasialliset tulosyyt ovat olleet mm. vanhemman uupumus tai lievä mielenterveysongelma, vauvan tai taaperon uniongelmat ja päivärytmi, lapsen uhmaiän haasteet, hyvin nuoret vanhemmat, yksin odottajat, lähiverkoston vähäisyys. Mahdollisuuksien mukaan perheohjaaja on tavannut perheen ensimmäisen kerran yhdessä terveydenhoitajan kanssa, jolloin perhetyön aloittamisesta on sovittu. Ensimmäisellä kotikäynnillä on kartoitettu perheen tarpeet ja laadittu yhdessä perheen kanssa perhetyön suunnitelma. Tapaamisissa käytetään erilaisia perhetyön työmenetelmiä ja välineitä. Asiakkuuden puolivälissä suunnitelman toteuttamista arvioidaan ja asiakkuuden päätteeksi pyydetään asiakkaalta palaute. Perheohjaaja toteutti pilottiaikana kaksi vanhempi-lapsi ryhmää, joissa toisessa työparina toimi neuvolan terveydenhoitaja ja toisessa seurakunnan lastenohjaaja. Vanhemmilta tulleissa palautteissa perheet olivat kokeneet saaneensa apua. Heille tärkeitä asioita oli käsitelty ja käyntejä ollut riittävästi. Eräs äiti oli kokenut pelkästään tiedon siitä, että apua on saatavilla, kun sitä tarvitsee hyvänä ja helpottavana tietona. Vanhemmat kokivat myös hyvänä, että heillä oli mahdollisuus ottaa uudelleen yhteyttä perheohjaajaan, jos oli tarpeen. Hyvänä koettiin myös se, että ohjeita ja neuvoja annettiin, mutta ei painostettu toimimaan tietyllä tavalla. Yhteistyökumppaneilta tulleissa palautteissa perheiden auttaminen varhaisessa vaiheessa koettiin erittäin tärkeänä. Perheillä itsellään on ollut halu ottaa tuki vastaan ja löytää perheohjaajan tukemana omat voimavarat arjessa selviytymiseen. Varhaisessa vaiheessa annettu tuki ehkäisee ongelmien pahentumisen, perhetilanteen kriisiytymisen ja ajautumisen tarpeettomasti erilaisiin erityispalveluihin. Nähdään myös, että jos perheet saavat apua ja neuvoja jo ongelmiensa alkuvaiheessa, niin lastensuojeluasiakkaiden määrä alkaa kääntyä laskuun. Tärkeää on ollut, että perheohjaaja on ollut osa neuvolan moniammatillista työryhmää ja läsnä neuvolassa. Silloin herääviin huoliin on ollut helppo puuttua heti ja yhdessä laaja-alaisesti etsiä keinoja perheen asioiden kuntoon saattamiseksi. Eräs terveydenhoitaja kuvaa asiaa osuvasti: Tanja teki itsensä nopeasti tarpeelliseksi. Yht äkkiä aloin huomata perheitä, jotka tarvitsivat matalan kynnyksen puuttumista. Esim. masentuneet äidit, unikouluasiat ja uusavuttomuus. Aikaisemminkin tietysti pyrin auttamaan perheitä, mutta usein oli niin, että lähetin heidät perheneuvolaan, unikouluuun, vauvatiimiin, psyk 21

22 sh:lle tai psyk.polille. Nyt pystyttiin Tanjan avulla hoitamaan useimmat pulmat jo ennen kuin asiat olivat menneet liian pitkälle. Yhteistyökumppaneiden toiveena on, että Kokkolan saataisiin useampi perheohjaaja. Sopivana määränä pidetään yhtä ohjaajaa kahta neuvolaa kohden. Tällä tavoin säästettäisiin varmasti korjaavassa hoidossa. Inhimilliset kärsimykset vähenisivät Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kaksi sosionomiopiskelijaa ovat tehneet opinnäytetyön Varhainen neuvolaperhetyö Kokkolassa - tukemalla vanhemmuutta edistetään hyvää lapsuutta. Opiskelijat kartoittivat neuvolan perhetyön tarvetta ja työn vaikuttavuutta perheiden arjessa. Neuvolan perheohjaaja jatkaa työtään alkaen kaupungin työntekijänä sijoittuen fyysisesti perhekeskukseen. Perheohjaaja on jatkossa kaikkien neuvoloiden käytössä. Syksyn aikana yksi terveydenhoitaja on irrotettu osa-aikaisesti omasta perustyöstään ja hän toimii perheohjaajan työparina niin kotikäyntityössä kuin ryhmien vetämisessä. Saman katon alla toimii nyt lapsiperheiden kotipalvelu, joka suuntaa osan työntekijöidensä työpanosta varhaiseen tukeen. Jytassa, Halsuan, Kaustisen ja Vetelin kuntien alueella toteutettiin hankkeen perheohjaajapilotti Perheohjaajan päätoimipiste sijaitsi Kaustisen neuvolassa. Työn tavoitteet olivat yhteneväiset Kokkolan alueen pilotin kanssa. Kevätkaudella työn painopisteenä oli varhaisen tuen perheohjauksen tunnetuksi tekeminen neuvolan ja muiden yksikköjen työntekijöille sekä alueen lapsiperheille vierailemalla mm. perhekahviloissa ja perhekerhoissa. Perheohjaajan työ painottui perhekohtaiseen kotikäyntityöhön, ryhmätoimintoja ei pilotin aikana ehditty aloittaa. HaKaVealueella uudenlaisena toimintamuotona syksystä 2011 alkaen perheohjaaja tapaa yhdessä terveydenhoitajan kanssa kaikki ensimmäistä lastaan odottavat äidit raskausviikolla Vauvan ollessa 2-3 kk:n ikäinen perheelle tarjotaan perheohjaajan käyntiä, jolloin perheen kanssa käydään läpi vauvaperheen arjen voimavaralomake. Tapaamisen tavoitteena on kartoittaa perheen omia voimavaroja ja tarvittaessa tarjota perheelle varhaista tukea. Jyta on kirjannut ennalta ehkäisevän perhetyön strategiseksi tavoitteekseen ja meneillään tehtävän täyttäminen vakinaisesti Perhesosiaalityöntekijä Varhaisen avoimen yhteistoiminnan toteutuminen (kts. luku 3.1.) edellyttää toimivia yhteistyöverkostoja. Tavoitteena on saada tukea tarvitsevat perheet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tuen piiriin jo ennen kuin perheellä on tarvetta lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojelun sosiaalityön resurssien vähäisyydestä johtuen sosiaalityöntekijöiden työpanos Kokkolan kaupungin alueella suuntautuu yksinomaan lastensuojelun asiakkuuden omaavien perheiden kanssa tehtävään korjaavaan työhön. Lasten ja 22

23 perheiden kanssa työskentelevät peruspalvelujen ammattilaiset ovat kokeneet ongelmana sosiaalityön osaamisen puuttumisen yhteistoimintaverkostosta silloin kun lapsella/perheellä ei ole vielä lastensuojelun asiakkuutta. Lasten ja perheiden ongelmien havaitsemisessa, tunnistamisessa ja varhaisessa tuessa ensisijainen rooli on neuvolan, päivähoidon ja koulun työntekijöillä. Usein tulee kuitenkin tarvetta saada myös sosiaalityön näkökulma asiakastilanteeseen, vaikka varsinaista lastensuojelun tarvetta ei olekaan eikä perheellä ole lastensuojelun asiakkuutta. Perheessä voi olla jonkinlaista tuen tarvetta tai sosiaalisia riskitekijöitä kuten vanhemman jaksamattomuutta, isoja elämäntilanteen muutoksia tai neuvonnan ja ohjauksen tarvetta. Olennaista lastensuojelutarpeen kannalta on se, että havaitut riskitekijät eivät vielä vaikuta lasten hyvinvointiin ja perheellä on vielä omia voimavaroja. Toimimalla mahdollisimman varhain, mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman hyvässä yhteistyössä voidaan estää pienten ongelmien kasautuminen ja muuttuminen suuriksi lastensuojeluongelmiksi. Kokkolan alueen kehittäjäsosiaalityöntekijän tehtäviä täsmennettiin alkaen niin, että hän toimii perhesosiaalityöntekijänä erityisenä työalueenaan neuvolaikäiset lapset ja perheet. Tavoitteena oli selvittää, millaisiin perheiden tarpeisiin perhesosiaalityöllä pystytään vastaamaan ja voidaanko lastensuojeluongelmia havaita herkemmin. Selvityksen kohteena oli myös, voidaanko varhaisen tuen avulla ehkäistä lastensuojelutarpeen syntymistä perheissä. Syyskuun 2011 loppuun mennessä perhesosiaalityöntekijälle on ohjautunut yhteensä 26 asiakasperhettä. Vuoden aikana toteutunut tiiviimpi yhteistyö neuvoloiden kanssa on helpottanut varhaisen tuen tarpeiden tunnistamista ja niihin tarttumista. Lastensuojelun neuvoloiden vastuusosiaalityöntekijä kiersi yhdessä perhesosiaalityöntekijän kanssa kantakaupungin neuvolat. Tapaamisilla haettiin yhteisymmärrystä vallitsevaan tilanteeseen sekä tuntumaa uudelle tavalle toimia. Uusi tapa toimia lähtee liikkeelle yhteisestä ymmärryksestä. Kiireen ja työn kuormittavuuden johdosta yhteistyö ei aina toimi toivotulla tavalla. Tapaamisten jälkeen ilmeni selvä tarve jatkaa tiiviimpää yhteistyötä perhesosiaalityön kanssa. Varhaisen tuen perheitä, joilla ei vielä ole tarvetta lastensuojeluasiakkuuteen on kentällä paljon. Syksyn 2011 alkaessa yhteistyötapaamisiin liittyivät mukaan neuvolan perheohjaaja ja erikoissairaanhoidon vauvaperhetyön työntekijät. Säännöllisten tapaamisten kautta saavutetaan luottamus siihen, että kaikki saman asian äärellä työskentelevät kantavat yhteisvastuuta varhaista tukea tarvitsevista perheistä. Kokkolan kaupungin lastensuojelun vastuulla olleet varhaiskasvatuksen hoitoja kasvuryhmät siirtyivät vuoden 2011 alusta perhesosiaalityöntekijälle. Säännölliset yhteydenpidot ja tapaamiset ovat olleet luomassa pohjaa varhaiselle puuttumiselle. Toimivimmat rakenteet luodaan alueen verkostoja 23

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 7/2010 Aika: 10.11.10 klo 13-15 Paikka: Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Minerva

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 3/2010 (22.7.2010)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 3/2010 (22.7.2010) HENKILÖSTÖTIEDOTE 3/2010 (22.7.2010) Tämä on Nuppu-hankkeen kolmas henkilöstötiedote. Henkilöstötiedote lähetetään noin joka toinen kuukausi lasten- ja nuorten kanssa työskenteleville, opetusorganisaatioiden

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN

LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT KEHITTÄMISRAKENNE JA TOIMINTAMALLI KESKI-POHJANMAAN OSAHANKE LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN Väliraportti 3 30.4.2010 Liisa Ahonen kehittäjäkoordinaattori

Lisätiedot

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta.

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 12/10 Aika 23.11.2010 klo 9-11 Paikka kokoushuone Donner, 2.krs Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamallien juurruttaminen; Pohjoisen alueen Kaste PaKaste II

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamallien juurruttaminen; Pohjoisen alueen Kaste PaKaste II Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamallien juurruttaminen; Pohjoisen alueen Kaste PaKaste II OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2012 Aika 30.5.2012 klo 14-15 Paikka

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012) HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012) Tämä on Nuppu2-hankkeen toinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kustakin hankkeen osa-alueesta. Henkilöstötiedote lähetetään noin joka kolmas kuukausi perhe-

Lisätiedot

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10 Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset.

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 10/10 Aika 19.8.2010 klo 14 16.10 Paikka kokoushuone Donner Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus, Anne-Mari

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10

TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10 TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10 Aika 24.3.10 klo 9-11 Paikka Kokkolan kaupunki Baltic Läsnä Forss-Pennanen Pirjo Höri Pirjo Knif Pirjo Svenlin Anu-Riina Mattila Seppo Oikarinen-Nybacka Tarja Tikkakoski-Alvarez

Lisätiedot

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskuskoordinaattori Suvi Pokela VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS Perhekeskus sisältää palveluverkoston kaikki palvelut ja huolehtii tarpeenmukaisten ja lakisääteisten

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 5/2010 Aika: 16.6.10 klo 9-11 Paikka: Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Öja Osallistujat

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2009 Aika: 9.11.2009 klo 12 14 Paikka: Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Öja Osallistujat

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2009 Aika: 9.11.2009 klo 12-14 Paikka: Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Öja Osallistujat

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli. SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli. SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10 Aika 27.1.2010 KLO 13-15 Paikka Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Atlantic

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 10.9.15 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT Aika 10.9.2015 klo 13-15 Paikka Läsnä Psykiatrian klinikka, kirjasto Pekka Kauppinen, pj, Jyta Pirjo Matikainen,

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen KEHITTÄJÄTIIMI_JYTA 1/09 Aika 26.10.2009 klo 12-14 Paikka Toholammin kunnantalo, khall-huone Läsnä Neuvola Inkeri Jussila Varhaiskasvatus, Terhi Elamaa Koulukuraattori Perheneuvola, Merja Heikkilä Lapsiperheiden

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN

LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN PÄÄTTÖRVIOINTIRAPORTTI LASTENSUOJELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN lokakuu 2011 Sisältö: 1. Nuppu-hankkeen tausta ja tavoitteet 2. Päättöarvioinnin toteuttaminen 3. Arvioinnin tuotos 4. Pohdinta Liisa Ahonen

Lisätiedot

TYÖRUKKANEN MUISTIO 6/10

TYÖRUKKANEN MUISTIO 6/10 TYÖRUKKANEN MUISTIO 6/10 Aika 27.1.10 klo 9-11 Paikka Kokkolan kaupunki Atlantic Läsnä Forss-Pennanen Pirjo Höri Pirjo Knif Pirjo Svenlin Anu-Riina Mattila Seppo Oikarinen-Nybacka Tarja Tikkakoski-Alvarez

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit

VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit Kokkola 14.5 Perhonjokilaakso 20.5 Lestijokilaakso 21.5 Perhekeskuskoordinaattori Suvi Pokela PERHEKESKUKSEN PALVELUVERKOSTO 2 20.5.2019 > Lisää

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 4/2010 Aika: 22.2.2010 klo 13 14.30 Paikka: Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Minerva

Lisätiedot

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin LAPSIPERHEIDEN PALVELUISSA RYHMÄMUOTOINEN TOIMINTA MENETELMÄOSAAJAT

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Yleistä Perhekeskustoiminnasta Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma +Soiten palvelukuvaukset Jalkautuvat palvelut. Kohtaamispaikkojen perustaminen?

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan osahanke Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen

Keski-Pohjanmaan osahanke Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kaste-hanke Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut Keski-Pohjanmaan osahanke Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen KOKOUSPÖYTÄKIRJA / OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 Aika: 6.5.2009 klo 13.00

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla MINNE TÄTÄ HYVINVOINTIPALVE- LUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla MINNE TÄTÄ HYVINVOINTIPALVE- LUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS

Lisätiedot

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Lasten ja nuorten kärkihankkeen toimintamalli (Strategia 2013)-> Hyvinvointiasema sekä nuorten palvelukeskus (Siun)Soten ja kunnan rajapinnassa (Loppuraportti

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 7.2.2013 Aini Naumanen/Mirva Martin/Saara

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Pelipilotin kehittäjäverkosto Kokkola Vaasa Keski-Pohjanmaa

Pelipilotin kehittäjäverkosto Kokkola Vaasa Keski-Pohjanmaa Pelipilotin kehittäjäverkosto Kokkola Vaasa Keski-Pohjanmaa Alue Asukasluku 31.12 2011 Kokkola 46 585 Keski-Pohjanmaa 68 484 Välimatkat 109 km maakunnan sisällä Kokkolasta Vaasaan 124 km Vaasan kaupunki

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 19.10.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014 1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL 20.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 KOHTAAMISPAIKAN MÄÄRITELMÄ Kohtaamispaikka on tarkoitettu lapsille, nuorille ja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN

Lisätiedot