Kuljetus 2013 näyttely AVAJAISPUHE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuljetus 2013 näyttely AVAJAISPUHE"

Transkriptio

1 Kuljetus 2013 näyttely AVAJAISPUHE Tero Kallio Toimitusjohtaja AUTOTUOJAT RY

2 Suomi kuljettaa maantiellä Elinkeinoelämän kilpailukyky Suomi on kuljetusriippuvainen: kuljetussuorite on asukaslukuun suhteutettuna kaksinkertainen EU-keskitasoon verrattuna. Suomi on pitkä ja harvaan asuttu maa -> tuotteella pitkä matka markkinoille. Yritysten toimintakenttä on kahdeksan kertaa suurempi kuin EU:ssa keskimäärin, jotta syntyy riittävä väestö- ja markkinapohja. Niinpä suurten teollisuusyritysten kilpailukyvystä 35 % syntyy logistiikasta. Yritysten toiseksi tärkein sijoittumisperuste onkin liikenteellinen sijainti. Ihmisten arkipäivän sujuvuus Tunti päivässä liikkumiseen. Keskimäärin 3 matkaa. Suurimpia liikennevirtoja synnyttävät ihmisten työmatkat

3 Tiestö Tiestö pidettävä kunnossa ja kuljetuskustannukset kurissa Kehysriihessä päätetty 100 miljoonan euron lisäys tienpitoon vuodesta 2016 alkaen ei riitä kattamaan siihen mennessä tapahtuvaa ostovoiman alenemaa. Toki tämäkin 100 miljoonaa euroa otetaan avosylin vastaan, mutta Suomen Tieyhdistyksen laskelmien mukaan tieverkkomme korjausvelka on jo lähes mrd. euroa, joten velkaa jää runsaasti maksettavaksi, mikäli nykyisestä palvelutasosta halutaan huolehtia. Samalla kun hallitus miettii inframäärärahoja ja niiden kohdentamista, on hyvä muistaa, että 1 miljoona euroa infraan työllistää 15 henkilötyövuotta. Työllisyysvaikutus ei valu ulkomaille, vaan se voidaan kohdentaa alueellisesti sekä elinkeinoelämän kilpailukykyä edistävästi. Ruotsissa teiden kuntoon panostetaan kunnostettua kilometriä kohden kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa. Tanskassa ja Norjassa luku on moninkertainen Suomeen verrattuna. Suomi on maailmalla vieläkin kuuluisa siitä, että se maksaa velkansa aina ajallaan. Tiestössämme muhii kuitenkin varsinainen korjausvelkapommi, mikäli korjaustoimiin ei ryhdytä ajoissa

4 Älykkäästä liikenteestä apu tiemäärärahoihin, kuljetusten hinnoitteluun ja liikenneturvallisuuteen? Mitä älyliikenne oikeastaan tarkoittaa? Auton älykkäitä apuvälineitä: auto havainnoi ympäristöään ja varoittaa kuljettajaa tai tarkkailee auton renkaiden pitoa. Auto tunnistaa liikennemerkit ja tarkkailee kuljettajan vireystilaa. Meillä siis on jo älyautoja. Tärkeää: näitä älykkäitä apuvälineitä on myös uusissa raskaissa autoissa - ei vain henkilöautoissa. Tämä on merkittävä liikenneturvallisuuskysymys. Ei siis ole yhdentekevää, millaisella kalustolla Suomi kuljettaa!

5 Mitä älyliikenne tarkoittaa? Älyliikenne tarkoittaa myös älykästä liikenteen ohjaamista Reaaliaikaisesti (mm. telematiikan tai GPS-paikantimen avulla) liikennettä ohjataan pois ruuhkaisilta osuuksilta. Liikkumista eri liikennemuotojen välillä ohjataan älykkäästi - tässä apuvälineenä tulevaisuudessa mahdollisesti satelliittipaikannukseen perustuva tienkäyttövero eli ajovero, joka korvaisi nykyiset tieliikenteen verot. J. Ollilan työryhmä tekee viimemainitusta esityksen vuoden lopussa. Autoala kannattaa esitystä, mikäli ajovero ei lisää tieliikenteen verorasitusta nykyisestä, vaan kompensoi esim. autoveron. Lisäksi ajovero ei saa nostaa kuljetuskustannuksia, vrt. kilpailukyky ja inflaatio. Raskas liikenne jätettävä ajoveron ulkopuolelle tai sille on kompensoitava veron osuus muulla tavoin

6 Mitä älyliikenne tarkoittaa? Älykästä tienpitoa! Ohjataan varoja älykkäästi sinne, missä tarve on suurin ja tien kuluminen kovinta. Ajoveron tuloista ohjattava nykyistä suurempi osuus tienpitoon (nyt 7 miljardista eurosta 10 % palautuu tienpitoon)

7 Raskaan kaluston mitta- ja massauudistus Kuljetusalan näkymät eivät ole juuri nyt parhaat mahdolliset. Teollisuus on alavireessä, vienti ei vedä ja rakentaminenkin hiipuu. Laiton kabotaasi kukoistaa, eikä liikkuvan poliisin lakkauttaminenkaan tuo asiaan tulevaisuudessa helpotusta. Liikenneministeriössä onkin esitetty kysymys, voidaanko teollisuuden ja kuljetusalan kilpailukykyä lisätä kasvattamalla kaluston mittoja ja massoja. Toimiin on ryhdytty ja asetus valmistunee näinä päivinä. Kilpailukykyä lisätään suurentamalla maksimimassaa 60 tonnista 76 tonniin. Myös rekkakärryjen korkeutta ja pituutta lisätään. Mittojen ja massojen suurentaminen on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Molempiin suuntiin on kuultu hyviä perusteluja

8 Raskaan kaluston mitta- ja massauudistus Autoalan kannalta tähdellisintä mitta ja massamuutoksessa on se, että päätös asiasta saadaan mahdollisimman nopeasti ja uusi asetus tulee voimaan esimerkiksi Koko talven yli jatkunut epävarmuus asian ympärillä ei ole ollut omiaan lisäämään kuorma-autokauppaa, jossa muutoin olisi painetta kasvuun siirryttäessä EURO VI -päästönormiin vuoden 2014 alusta. Muutoksen yhteydessä on tarkoitus antaa osalle nykyistä kalustoa 5 vuoden siirtymäaika käyttää korotettuja enimmäismittoja ja -massoja. Siirtymäaika tulisi sallia vain EURO IV päästönormin täyttävälle tai sitä uudemmalle kalustolle, jotta käytettyjen ja jo kuluneiden autojen rakenteet kestävät suuremmat massat ja pakokaasupäästöt eivät lisäänny kohtuuttomasti. Myös liikenneturvallisuusnäkökulma tukee tätä rajausta

9 Kuljetus 2013 Kansainvälisten autonäyttelyiden järjestäminen on Autotuojat ry:n perustehtävä - näin sanotaan vuonna 1925 perustetun yhdistyksemme säännöissä. Edellisestä Autotuojien järjestämästä autonäyttelystä oli ehtinyt kulua 35 vuotta ennen toissavuonna järjestettyä Kuljetusnäyttelyä. Olimme olleet toki mukana useissa muiden järjestämissä automessuissa vuosien varrella, mutta omaa näyttelyä emme olleet järjestäneet. Vihdoin, vuonna 2009 maailma oli muuttunut riittävästi, jotta aika oli kypsä oman näyttelyn järjestämiselle. Niinpä Autotuojat ry ja Jyväskylän Messut Oy tekivät hypyn tuntemattomaan: Päätimme yhdessä järjestää kuljetusnäyttelyn Jyväskylässä

10 Kuljetus 2013 Meillä oli kuitenkin vahva usko siihen, että monen kuljetusyrittäjän ja potentiaalisen messukävijän näkökulmasta Jyväskylä ei olisi lainkaan hassumpi paikka. Uskoimme, että Keski-Suomeen kaikkien asiakkaidemme on helppo tulla. Aavistus osui oikeaan ja messut onnistuivat jopa yli odotusten. Kuljetus messut olivat suurin Jyväskylässä koskaan järjestetty messutapahtuma

11 Kuljetus 2013 Hyvät naiset ja herrat, olen erittäin iloinen voidessani todeta tänään alkavan Kuljetus tapahtuman olevan vielä edellistäkin suurempi tapahtuma. Kiitos Jyväskylän Messujen upeiden ja entisestään laajennettujen puitteiden, käytössämme on yli neliömetriä näyttelytilaa. Mukana messuilla ovat kaikki suurimmat ja merkittävimmät kuorma- ja pakettiautojen maahantuojat, päällirakentajat, rengasmaahantuojat, varaosatoimittajat ja muut alan toimijat

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Lapin metsätalouspäivät, Levi, 7.2.2013, logistiikkapäällikkö, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus Suomessa Ala työllistää noin

Lisätiedot

Teiden merkitys Suomen kilpailukyvylle

Teiden merkitys Suomen kilpailukyvylle Suomen kilpailukyvylle Jaakko Rahja; dipl.ins. ja toimitusjohtaja Suomen Tieyhdistys pyrkii siihen, että; päätöksentekijät tulevat vakuuttuneiksi teiden ja katujen tärkeästä merkityksestä tieliikenteen

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta Liikenne- ja viestintävaliokunta 14.2.2019 Ari Herrala Johtava asiantuntija, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL

Lisätiedot

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Antti Ruhanen Puheenjohtaja Autotuojat ry 25.6.2015 1 Autotuojat ry Perustettu 1925, nykyinen nimi vuodesta 1955 Edustaa käytännössä 100 % Suomen

Lisätiedot

9.9.2011. Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Valtiovarainvaliokunnan liikennejaos ja verojaos HYVÄ TIE PAREMPI TALOUSKASVU JA TYÖLLISYYS

9.9.2011. Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Valtiovarainvaliokunnan liikennejaos ja verojaos HYVÄ TIE PAREMPI TALOUSKASVU JA TYÖLLISYYS MOOTTORILIIKENTEEN KESKUSJÄRJESTÖ PL 50, Nuijamiestentie 7, 00401 Helsinki puh 020 7756 809 tai 040 570 9070 faksi 020 7756 819 sähköposti molike@taksiliitto.fi 9.9.2011 Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Lisätiedot

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet 1 Esityksen sisältö: 1. Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle 2. Tiestön kunto 3. Toimenpidetarpeet 4. Äänekosken biotuotetehtaan puulogistiikka

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Huomisen tiennäyttäjä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 82-vuotias SKAL kuuluu Suomen vanhimpiin elinkeinopoliittisiin edunvalvojiin Helsinki - Bryssel Palvelemme jäseniämme ja valvomme maanteiden

Lisätiedot

Ajoneuvoasetuksen muutos 2013

Ajoneuvoasetuksen muutos 2013 Ajoneuvoasetuksen muutos 2013 Kuntatekniikan päivät 21-22.5.2015 Turku Mikko Rauhanen SiltaExpert Oy 2.4.2015 MITÄ ON TAPAHTUNUT - 1.10.2013 raskaan liikenteen suurimmat sallitut mitat ja massat kasvoivat

Lisätiedot

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja SUOM EN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Tilastotietoa kuljetus- ja logistiikka-alalta SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki www.skal.fi, sähköposti

Lisätiedot

Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet

Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet Kari Väätäinen, Perttu Anttila, Juha Laitila, Yrjö Nuutinen Metsäntutkimuslaitos FORESTENERGY2020 - vuosiseminaari 2013 Metsäenergiasta uutta liiketoimintaa

Lisätiedot

Ajoneuvojen mitta/massa -uudistus Tiemäärärahojen riittävyys Raimo Tapio Liikennevirasto

Ajoneuvojen mitta/massa -uudistus Tiemäärärahojen riittävyys Raimo Tapio Liikennevirasto Ajoneuvojen mitta/massa -uudistus Tiemäärärahojen riittävyys Raimo Tapio Liikennevirasto 13.11.2013 Asetus ja sen tavoitteita Asetus tuli voimaan 1.10.2013 Varsinainen muutos Ajoneuvoyhdistelmän kokonaispaino

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6. : Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.2018 2 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän

Lisätiedot

Alan rahoitus, trendit ja volyymit

Alan rahoitus, trendit ja volyymit Alan rahoitus, trendit ja volyymit Heikki Jämsä 17.3.2015 Heikki Jämsä, PANK menetelmäpäivä 7000000 ASFALTTITUOTANTO (TONNIA) YHTEENSÄ 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000 0 2014 ARVIO 2013

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen

Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala Elinkeinoelämän keskusliitto EK Infrapoliittinen iltapäivä 6.3.2012 Elinkeinoelämän näkökulmia infrastruktuuriin

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain muuttamisesta

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain muuttamisesta VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.11.2017 Johtava asiantuntija Ari Herrala Suomen Kuljetus ja Logistiikka

Lisätiedot

Liikenteen uusi rahoitusmalli mahdollistaa jätti-investoinnit

Liikenteen uusi rahoitusmalli mahdollistaa jätti-investoinnit Liikenteen uusi rahoitusmalli mahdollistaa jätti-investoinnit 6.3.2018 Suomen menestys vientiyritysten varassa Kansantalouden tuotosta 46 % syntyy viennistä Vientiyritykset ovat palkanneet 1,1 työntekijää

Lisätiedot

Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa. Kyösti Orre 7.11.2012

Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa. Kyösti Orre 7.11.2012 Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa Kyösti Orre 7.11.2012 Liikenteen energiatehokkuus Eri liikennemuotojen merkitys Suomessa Vastuullisuus yrityksissä Kehityssuuntia Digitaalisuus

Lisätiedot

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Yhteistyössä: Kuljetusala.com Kuljetusala pitää Suomen pyörät pyörimässä Kuljetusala liikuttaa kaikkea Suomessa ja ulkomailla

Lisätiedot

KOMMENTTIPUHEENVUORO MITTA- JA PAINOUUDISTUKSESTA

KOMMENTTIPUHEENVUORO MITTA- JA PAINOUUDISTUKSESTA KOMMENTTIPUHEENVUORO MITTA- JA PAINOUUDISTUKSESTA Pohjoisen logistiikkafoorumi 16.1.2013 Oulu SKAL Heikki Huhanantti SKAL:n mitat ja massat työryhmän tavoitteet Tavoite: selkeä käsitys muutoksista Euroopassa

Lisätiedot

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017

Lisätiedot

Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen aiheet: Sääntelyn foorumit Ajoneuvoasiat Massat ja mitat Päästöt

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

Miten autokannan päästöjä vähennetään?

Miten autokannan päästöjä vähennetään? Miten autokannan päästöjä vähennetään? Autoalan ilmasto- ja energialinjaukset Tero Kallio, Autotuojat ry Autokannan uudistaminen autoveron poistaminen vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvon alentaminen

Lisätiedot

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka Hallitusohjelma Investointeja tukeva politiikka Talouskriisin aikana Suomen teollisuuden kiinteiden investointien määrä on alentunut enemmän kuin EU-maissa keskimäärin ja huomattavasti enemmän kuin kilpailijamaissamme.

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 61 :n muuttamisesta

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 61 :n muuttamisesta VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 61 :n muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 29.11.2017 Johtava asiantuntija Ari Herrala Suomen Kuljetus

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2014: Tiestön kunnon merkitys yrittäjille ja havainnot harmaasta taloudesta kasvaneet

SKAL Kuljetusbarometri 2/2014: Tiestön kunnon merkitys yrittäjille ja havainnot harmaasta taloudesta kasvaneet : Tiestön kunnon merkitys yrittäjille ja havainnot harmaasta taloudesta kasvaneet Barometrin viisarit arvio toteutuma ennuste 3 4 5 6 Alueellinen tarkastelu N=554 Onko yrityksenne liikevaihto edellisen

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky

Suomen logistinen kilpailukyky 1 Suomen logistinen kilpailukyky -Liikennepoliittisen selonteon selvitysmiesryhmä* ja Logistiikkaselvitys 2012 Väylät & Liikenne 2012 Erikoistutkija Tomi Solakivi 30.8.2012 *Jyrki Paavola (pj.), Antti

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Ylijohtaja Minna Kivimäki

Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Ylijohtaja Minna Kivimäki Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet Finnmobile Vaikuttajafoorumi 8.11.2012 Ylijohtaja Minna Kivimäki Lähtökohdat tulevaisuuden liikennepolitiikalle Hallitusohjelman suuntaviivat

Lisätiedot

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Suomen liikenteen energiansäästöpolitiikan viitekehykset ovat: hallituksen energia- ja ilmastoselonteko,

Lisätiedot

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ?

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? Luosto Classic Business Forum LIIKENNE JA LOGISTIIKKA Sodankylä 7.8.2015 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Sakari Backlund SKAL ja maanteiden tavaraliikenne

Lisätiedot

Mitta- ja massamuutosten vaikutukset kuljetusyrityksiin. Jäsenkysely 16.-19.11.2012 Vastaajia (N) =1075

Mitta- ja massamuutosten vaikutukset kuljetusyrityksiin. Jäsenkysely 16.-19.11.2012 Vastaajia (N) =1075 Mitta- ja massamuutosten vaikutukset kuljetusyrityksiin Jäsenkysely 16.-19.11.2012 Vastaajia (N) =1075 Taustaa Valtioneuvoston ministerityöryhmä on esittänyt kuorma-autojen ja ajoneuvoyhdistelmien korkeuden

Lisätiedot

Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET

Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET TransEco/TransSmart 10.9.2013 KULJETUS tiekuljetusalan energiatehokkuuden ja CO 2 -päästöjen tulevaisuus? 16.9.2013 2 KULJETUS tiekuljetusalan energiatehokkuuden

Lisätiedot

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj.

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Infran rooli on merkittävä yhteiskunnalle Suomen kansallisvarallisuus noin 770 mrd Rakennettu ympäristö 70 % Infrarakenteet

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry

Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, 9.10.2018 Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry Perustelut kevytautojen lainsäädännölle kevytautojen salliminen parantaisi huomattavasti nuorten liikenneturvallisuutta,

Lisätiedot

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA Jäsenyrittäjiemme tekemien havaintojen mukaan, talvihoidon keskimääräinen taso Keski-Suomessa on laskenut vuodesta toiseen ja tilanne on joillain alueilla lähellä

Lisätiedot

Onnistuneen talvitienhoidon elementit. Talvitiepäivät 2018 Iiro Lehtonen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Onnistuneen talvitienhoidon elementit. Talvitiepäivät 2018 Iiro Lehtonen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Onnistuneen talvitienhoidon elementit Talvitiepäivät 2018 Iiro Lehtonen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 2 SKAL talvihoito Lehtonen 2018 SKAL Muutos on välttämätön! 1. Normaalitalvea ei enää ole:

Lisätiedot

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI Tampere 13.10.2011 Markku Mylly Toimitusjohtaja Suomen Satamaliitto ry. Esityksen sisältö. Suomen Satamaliitto ry. Satamaverkko Suomessa Merikuljetukset Suomen

Lisätiedot

Kaupallinen rataliikenne

Kaupallinen rataliikenne Kaupallinen rataliikenne Kimmo Rahkamo Pori Parkano Haapamäki rataseminaari Parkano Proxion Train Proxion Train on ensimmäinen kaupallinen rautatieoperaattori Suomen rataverkolla Tavoitteena varmistaa

Lisätiedot

HE 143/2015 (Kabotaasi) Hallitusneuvos Jorma Hörkkö, LVM Eduskunnan liikenne- ja viestintävlk

HE 143/2015 (Kabotaasi) Hallitusneuvos Jorma Hörkkö, LVM Eduskunnan liikenne- ja viestintävlk HE 143/2015 (Kabotaasi) Hallitusneuvos Jorma Hörkkö, LVM Eduskunnan liikenne- ja viestintävlk 17.2.2016 Minkä vuoksi Suomen omat määritelmät poistettaisiin Hallituksen vastaus komission perusteltuun lausuntoon

Lisätiedot

Suomen logistinen sijoittuminen Euroopan suuntaan ja muualle maailmaan haaste vai mahdollisuus?

Suomen logistinen sijoittuminen Euroopan suuntaan ja muualle maailmaan haaste vai mahdollisuus? Suomen logistinen sijoittuminen Euroopan suuntaan ja muualle maailmaan haaste vai mahdollisuus? Rata2018 24.1.2018 / Kristiina Hallikas, Ville Saarinen Esityksen rakenne Ulkomaankaupan kuljetukset ja Suomen

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi 1 (6) 22.9.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi eija.maunu@lvm.fi kirsi.miettinen@lvm.fi Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Lisätiedot

AUTOALA SUOMESSA VUONNA Autoalan Tiedotuskeskuksen vuosittain julkaisema, autoalan perustietoja esittelevä kalvosarja

AUTOALA SUOMESSA VUONNA Autoalan Tiedotuskeskuksen vuosittain julkaisema, autoalan perustietoja esittelevä kalvosarja AUTOALA SUOMESSA VUONNA 2006 Autoalan Tiedotuskeskuksen vuosittain julkaisema, autoalan perustietoja esittelevä kalvosarja Järjestäytynyt autoala vuonna 2006 Autoalan Keskusliitolla oli vuoden lopussa

Lisätiedot

-ORGANISAATIO. Jäsenyritykset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Logistiikkajäsenet. Liitännäis -jäsen. Veteraanijäsenet.

-ORGANISAATIO. Jäsenyritykset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Logistiikkajäsenet. Liitännäis -jäsen. Veteraanijäsenet. -ORGANISAATIO Jäsenyritykset Suoritealayhdistykset Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät Metsäalan Kuljetusyrittäjät Suomen Säiliöautoliitto Ulkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät USL SKAL Kustannus

Lisätiedot

Q1-Q3/2016. Autoalan vuosi. Tammi-syyskuu 2016

Q1-Q3/2016. Autoalan vuosi. Tammi-syyskuu 2016 Q1-Q3/216 Autoalan vuosi Tammi-syyskuu 216 Henkilöautojen ensirekisteröintien kehitys 14 12 1 8 6 4 2 12 1 8 6 4 2 213 214 215 216 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu

Lisätiedot

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari HCT-kuljetukset Pirjo Venäläinen 3.4.2019 Metsätehon iltapäiväseminaari Esityksen sisältö 1. Mikä on HCT? 2. Puutavaran ja hakkeen HCT-yhdistelmät 3. HCT-tutkimus 1. Mikä on HCT? HCT = High Capacity Transport

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Energia- ja ilmastostrategia ja Kaisu EU:n komissio antoi ehdotuksensa eri

Lisätiedot

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA Hankkeen taustaa Hanke on osa EU:n Itämeriohjelman Keskipohjolan kuljetuskäytävän

Lisätiedot

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 CASE RUUHKAMAKSUT Kaisa Leena Välipirtti Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 Tienkäyttömaksuista Käyttäjäperusteisista liikenteen hinnoittelumalleista ja älykkäistä tiemaksujärjestelmistä maininta hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Tieliikenteen hinnoittelu-uudistusten valmistelu EU:ssa. Liikenne- ja viestintävaliokunta Ylitarkastaja Pyry Takala

Tieliikenteen hinnoittelu-uudistusten valmistelu EU:ssa. Liikenne- ja viestintävaliokunta Ylitarkastaja Pyry Takala Tieliikenteen hinnoittelu-uudistusten valmistelu EU:ssa Liikenne- ja viestintävaliokunta 12.9.2017 Ylitarkastaja Pyry Takala 1 Käsittelyvaihe EU:ssa Euroopan komissio antoi toukokuussa 2017 ehdotuksensa

Lisätiedot

KULJETUSSUORITE ASUKASTA KOHTI EU-MAISSA

KULJETUSSUORITE ASUKASTA KOHTI EU-MAISSA 1836 2557 383 1947 3326 292 1512 1618 1828 1176 617 187 495 1646 1596 294 3835 2882 139 1198 5289 245 1512 1131 1338 1 2 3 4 5 6 Belgia Britania Espanja Hollanti Irlanti Italia Itävalta Kreikka Kypros

Lisätiedot

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille 18.5.2016 Liikennekaari-vaikutusarviointi Kysely lähetettiin noin 4 350 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Kuntien 6. ilmastokonferenssi, Tampere 3.5.2012 Yksikön päällikkö Silja Ruokola Hallitusohjelma 22.6.2011 Liikennepolitiikalla

Lisätiedot

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,

Lisätiedot

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilö- ja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO 2 -raja-arvoiksi

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilö- ja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO 2 -raja-arvoiksi Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilö- ja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO 2 -raja-arvoiksi U 67/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Liikenne- ja viestintävaliokunta

Lisätiedot

Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA

Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA VTT Liikenne- ja logistiikkajärjestelmät Harri Peltola, Riikka Rajamäki & Juha Luoma Lähtökohdat nopeuksien hallinnalle Vaikutukset matka-aikaan, logistiikkaan,

Lisätiedot

Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen

Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen Maakuntahallitus 34 07.04.2014 Maakuntahallitus 49 05.05.2014 Lausunto oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä selvittäneen työryhmän raportista MHS 07.04.2014 34 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Liikenne-

Lisätiedot

HE 34/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta. toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ry

HE 34/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta. toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ry HE 34/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ry 1 Lain myönteiset ja kielteiset vaikutukset vientipalautuksen helpottaminen on

Lisätiedot

LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA

LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Päästötön liikenne 2045? Eduskunta, 21.9.2018 Liikenteen CO 2 -päästöt 12,5 Mt (+ ulkomaan liikenne 8,6 Mt) Ulkomaan tiekuljetukset:

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014,

Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014, Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014, Toiminta-ajatus: Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset Visio vuoteen

Lisätiedot

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous ei saa estää lakeja ja sopimuksia noudattavan kuljetusyrityksen

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILLAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) Kaavatiet (kadut) hoitaa kunta Yksityistiet: Tiekunnan tiestön hoidosta vastaa tiekunta Kiinteistöjen omien

Lisätiedot

Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja tulevaisuudessa

Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja tulevaisuudessa Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja Vastuulliset kuljetukset muuttuvilla markkinoilla 10.1.2017 Petri Murto Johtaja, asiantuntijapalvelut Kuorma-autoliikenne on Suomessa merkittävin kuljetusmuotomme Kotimaan

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2013 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2013, 2. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2013 toisella neljänneksellä Vuoden 2013 toisella neljänneksellä kuorma-autoilla

Lisätiedot

Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi

Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi OHJELMA 9.00 Tilaisuuden avaus, yksikön päällikkö Janne Kojo, Uudenmaan ELY-keskus 9.15 Raskaan liikenteen taukopaikkojen

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Suomen ja Venäjän välinen liikenne 2020 ja 2030 Ennuste talouden ja liikenteen kehityksestä Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys Kymenlaakso liikenteen

Lisätiedot

Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely

Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely MaaS-palvelut ja kaupunkikehittäminen 10.4.2019 Olli-Pekka Rantala Hyvinvointia, kasvua ja kilpailukykyä innovatiivisilla viestintä- ja

Lisätiedot

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE 1 HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE Professori Lauri Ojala LIIKENTEEN KUMPPANUUSFOORUMI HYÖTYLIIKENTEEN JAKELULOGISTIIKAN KEHITTÄMINEN Turku, 5.11.2015 ARVIOITA LOGISTIIKASTA OSANA YRITYSTEN

Lisätiedot

Suomen Motoristit ry - Moottoripyörien autoveron alentamisen taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset päästöihin

Suomen Motoristit ry - Moottoripyörien autoveron alentamisen taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset päästöihin 1 (6) 13.11.2018 - Moottoripyörien autoveron alentamisen taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset päästöihin vaatii moottoripyörien autoveron alentamista verotuksen epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi,

Lisätiedot

LINJA-AUTOLIITTO.

LINJA-AUTOLIITTO. LINJA-AUTOLIITTO www.linja-autoliitto.fi Bussi palvelee Bussi on Suomen tärkein joukkoliikenneväline. Julkisen liikenteen matkustajista lähes 60 % on bussimatkustajia. Bussit tulevat sinnekin, missä muita

Lisätiedot

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko 12.12.2014 Parlamentaarinen työryhmä ja sen tehtävät Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 28.2.2014 parlamentaarisen

Lisätiedot

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi 6.2.2015 Minun metsäni _ minun tieni Junan tuomana länsi-lappiin v. 1999 koti ja loma-asunto

Lisätiedot

Nelostie E75 ry. NELOSTIE Läpi Suomen ja elämän

Nelostie E75 ry. NELOSTIE Läpi Suomen ja elämän Nelostie E75 ry NELOSTIE Läpi Suomen ja elämän ALUSTAVA LUONNOS / MANIFESTI Suomi on suuri ja harvaan asuttu maa. Sujuvammin ja puhtaammin läpi Suomen Me raivasimme yhteydet erämaihin, nostimme teollisuuden

Lisätiedot

liikennejärjestelmäsuunnittelun keinot, vapaaehtoiset energian- säästöohjelmat ajoneuvoteknologiset keinot

liikennejärjestelmäsuunnittelun keinot, vapaaehtoiset energian- säästöohjelmat ajoneuvoteknologiset keinot Ajankohtaista liikenteen energiansäästöpolitiikassa - puhe Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristönhallinta seminaariin Messukeskus, Kuljetus ja logistiikka messut 17.5.2006 Tervetuloa tähän liikenne-

Lisätiedot

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015

Lisätiedot

Suomen tieverkosto ja sillat

Suomen tieverkosto ja sillat Suomen tieverkosto ja sillat Maantie on sellainen tie, joka on luovutettu yleiseen liikenteeseen ja jonka ylläpitämisestä valtio huolehtii. Finnish Transport Agency 2 Suomen tiestö Tie-ja katuverkko yhteensä

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Autoalan näkökulmia lakiuudistukseen Liikenne- ja viestintävaliokunta 10.11.2016 erityisasiantuntija Hanna Kalenoja

Lisätiedot

Elvyttämällä pidetään pyörät pyörimässä!

Elvyttämällä pidetään pyörät pyörimässä! 5.1.2009 Valtiosihteeri Raimo Sailas Valtiovarainministeriö Elvyttämällä pidetään pyörät pyörimässä! 1. Tiestön liikenneturvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden parantaminen Päällystettävä 2009 väh.

Lisätiedot

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS

Lisätiedot

The Future Elements of Succesful Winter Maintenance Onnistuneen talvitienhoidon elementit jatkossa. Iiro Lehtonen Transport and Logistics SKAL

The Future Elements of Succesful Winter Maintenance Onnistuneen talvitienhoidon elementit jatkossa. Iiro Lehtonen Transport and Logistics SKAL The Future Elements of Succesful Winter Maintenance Onnistuneen talvitienhoidon elementit jatkossa Iiro Lehtonen Transport and Logistics SKAL Onnistuneen talvitienhoidon elementit Talvitiepäivät 2018 Iiro

Lisätiedot

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy KUVIA 1950-LUVULTA - MILLAINEN ON KUVA TULEVAISUUDESTA? http://suomenmuseotonline.fi/ ja Kuljetusliike

Lisätiedot

AUTOALA SUOMESSA VUONNA Autoalan Tiedotuskeskuksen vuosittain julkaisema, autoalan perustietoja esittelevä kalvosarja

AUTOALA SUOMESSA VUONNA Autoalan Tiedotuskeskuksen vuosittain julkaisema, autoalan perustietoja esittelevä kalvosarja AUTOALA SUOMESSA VUONNA 2007 Autoalan Tiedotuskeskuksen vuosittain julkaisema, autoalan perustietoja esittelevä kalvosarja Järjestäytynyt autoala vuonna 2007 Autoalan Keskusliitolla oli vuoden lopussa

Lisätiedot

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Palvelevan joukkoliikennejärjestelmän tarpeet digitaalisille palveluille ja reaaliaikaiselle informaatiolle TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi HSL TransSmart yhteistyö Älykäs

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia jättirekoista

Käytännön kokemuksia jättirekoista Käytännön kokemuksia jättirekoista Ari Siekkinen Metsähallitus Metsätalous Oy Vientikuljetus- ja laivauspäivät Oulu 17.05.2017 Metsähallitus 1/3 Suomen pinta-alasta; vesiä, talousmetsiä ja suojelualueita

Lisätiedot

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus 31.10.2014 2 3 Liikennejärjestelmän rahoitus vuonna 2015 noin 1,5 mrd., ostovoima heikkenee joka vuosi 3%, vuonna

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013:

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: Kuljetusten kysyntä laahaa, kuormaautokauppa vilkastunut - Kolmannes yrityksistä tunnistaa kuljettajapulan, alalla työllistytään tuttujen välityksellä Tiedotustilaisuus 4.9.2013

Lisätiedot

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013 Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle Logistics 2013 Suomen ulkomaankauppa alueittain 2012, %-osuudet Tavaravienti, 56,8 mrd euroa Tavaratuonti, 59,2 mrd euroa Yhdysvallat 6.3 % Muu

Lisätiedot

Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta

Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta 18.6.2007 1 18.6.2007 2 Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta Pekka Kauranen Metsätehon iltapäiväseminaari 14.6.2007 18.6.2007 3 Sisältö 1. Itämeren altaan puumarkkinat 2. Kuljetusmuodot

Lisätiedot