STEA-info. Niina Pajari Järjestöhautomo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "STEA-info. Niina Pajari Järjestöhautomo"

Transkriptio

1 STEA-info Niina Pajari Järjestöhautomo

2 Puhutaan näistä tänään Ajankohtaista STEAsta Hakemisen ABC

3 STEA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaalija terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödyllisiin, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin kohdistuvia avustuksia.

4 STEA aloitti toimintansa Vuoden 2017 alusta toimintansa aloittaneen Veikkaus Oy:n tuotoista käytetään 43 prosenttia terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. STEAn vastuulla ovat käytännössä samat tehtävät kuin entisellä Raha-automaattiyhdistyksen avustusosastolla. Myöskään avustustoiminnan linjauksiin ei ole tehty oleellisia muutoksia. Sosiaali- ja terveysministeriön jakamiin avustuksiin sovelletaan vuoden 2017 alusta lähtien valtionavustuslakia, eikä avustusmenettely muutu aikaisemmasta olennaisesti. Lisäksi erillisiin valtioneuvoston asetuksiin on koottu säännökset avustustoimintaan liittyvistä menettelyistä sekä avustusasioiden neuvottelukunnasta ja arviointi- ja avustusjaostosta.

5 Avustusasioiden neuvottelukunta sekä arviointi- ja avustusjaosto Valtioneuvosto asettaa neljäksi vuodeksi kerrallaan neuvottelukunnan sekä sen arviointi- ja avustusjaoston Neuvottelukunta: Enintään 14 järjestöjen ja yhteisöjen ehdottamaa jäsentä. Antaa STM:lle lausuntoja avustustoiminnan linjauksista ja strategisista suuntaviivoista. Kehittää ja arvioi avustuspolitiikkaa ja järjestötoimintaa. Arviointi- ja avustusjaosto: Enintään 7 jäsentä järjestöjen, yhteisöjä sekä toimialan ehdottamaa jäsentä Jäsenet eivät saa olla esteellisiä, esimerkiksi työsuhteessa tai muussa sidossuhteessa avustuksensaajiin. Antaa STM:lle lausuntoja avustusten jaosta (itsenäisesti suhteessa neuvottelukuntaan). Tekee arviointeja avustettavien järjestöjen toiminnasta

6 STEAn toimintaa säätelevät säädökset Arpajaislaki (1047/2001) Veikkaus Oy:n tuotoista käytetään 43 % terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Valtionavustuslaki (688/2001) valtionavustuksen myöntäminen, käyttö ja valvonta Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (1552/2016) (Avustusasetus tai AvA) tarkemmat säännökset valtionavustuslain soveltamisesta avustukset kohdistettava avustustoiminnan linjausten mukaisiin tavoitealueisiin. Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusasioiden neuvottelukunnasta (1555/2016) avustusasioiden neuvottelukunta arviointi- ja avustusjaosto

7 Säädökset luovat perustan avustusten myöntämiselle Avustusta voidaan myöntää oikeuskelpoisille yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille. Toiminnan on oltava yleishyödyllistä Avustuksia ei myönnetä lakisääteisten julkisten palveluiden eikä liike- tai elinkeinotoiminnan rahoittamiseen, eikä rahavälitteiseen, elinkeinotoimintaa lähellä olevaan toimintaan tai palvelutoimintaan Avustuksia ei myönnetä taloudelliseen toimintaan Avustuksia ei myönnetä julkisten palveluiden rahoittamiseen Tuotokset oltava vapaasti kaikkien hyödynnettävissä Innokylä.fi

8 Avustusten valvonta ja arviointi STEAlla on lakisääteinen tehtävä valvoa avustusten asianmukaista käyttöä ja arvioida avustetun toiminnan tuloksia ja vaikutuksia. Avustuksensaajilla on velvollisuus raportoida avustuksen käytöstä STEAlle vuosittain. STEAn valvontatiimin ja arviointi- ja kehittämistiimin asiantuntijat ohjaavat ja opastavat järjestöjä tarvittaessa avustusten käyttöön ja raportointiin liittyvissä asioissa

9 STEA tukee tavoitteellista ja vaikuttavaa toimintaa

10 STEA kannustaa järjestöjä uudistumaan STEA haluaa tukea ja kannustaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjä kehittämään aktiivisesti toimintojaan vastaamaan yhteiskunnan jatkuviin muutoksiin ja yksilöiden muuttuviin tarpeisiin. Tämä koskee kaikkia STEAn avustamia toimintoja. STEA toimii järjestöjen kehittämiskumppanina. Jotta avustuksen myöntämisen yleiset ehdot toteutuvat, tulee avustuksen hakijoiden panostaa omalta osaltaan: toimintaympäristön seuraamiseen sekä aktiiviseen muutostarpeiden ja - mahdollisuuksien tunnistamiseen, kohderyhmän osallistamiseen toiminnan sisältöjen suunnitteluun ja kehittämiseen, toiminnan tavoitteellisuuteen ja konkreettisten tavoitteiden asettamiseen hakemuksen kohteena olevalle toiminnalle, arvioivaan ja kehittävään työotteeseen ja yhteistyöhakuisuuteen sekä muiden kolmannen sektorin toimijoiden, julkisen sektorin että yksityisen sektorin toimijoiden kanssa

11 Keskiössä ihmisten auttaminen Järjestötoiminnan keskipisteenä ovat ne ihmiset, joiden hyvinvoinnin edistämistä toiminnalla tavoitellaan. Ennaltaehkäisevä toiminta ja avun ja tuen tarjoaminen sitä tarvitseville ovat järjestötoiminnan keskeisiä elementtejä. Tarjottava apu ja tuki tulee kohdentaa sitä eniten tarvitseville. Avustuksilla vastataan ajankohtaisiin sosiaali- ja terveysongelmiin, joita ovat muun muassa: Nuorten työttömyys Ikärakennemuutos Maahanmuutto Yksinäisyys Syrjäytyminen Eri vammaisryhmiin kuuluvien osallisuus Päihteiden käyttö ja muut riippuvuudet Mielenterveysongelmat Ylipaino Muistisairaudet

12 Avustustoiminnan linjaukset ja niitä täsmentävä vuosittainen toimeenpanosuunnitelma ohjaavat toimintaamme

13 Avustuslajit Toiminta-avustukset Yleisavustus (Ay) Vakiintuneille toimijoille pääasiassa yleishyödyllisen toiminnan hallinnollisten kulujen kattamiseen Kohdennettu toiminta-avustus (Ak) Vakiintuneeseen kohdennettuun toiminnan osaan, esim. kriisikeskustoiminta tai sosiaalinen lomatoiminta Erityisavustukset Hankeavustukset (C) kokeilu-, tutkimus- tai kehittämishankkeeseen tai muu tarkoitukseltaan rajattu hanke Määräaikaisia toimintaan kohdistuvia, kesto keskimäärin 3 vuotta, enintään 4 vuotta

14 Avustuslajit Erityisavustukset Investointiavustukset (B) aineellisen tai aineettoman hyödykkeen hankintaan Tukiasuntojen hankinta ja käyttöomaisuushankinnat Erityisryhmien tukiasuntojen rakentaminen ja peruskorjaus (poistumassa) Asuntojen korjaus- ja muutostyöhankkeita sekä asuntojen esteettömyyteen ja turvallisuuteen liittyviä varustelutöitä. Toimitilojen hankinnat ja peruskorjaaminen Käyttöomaisuushankinnat, kuten ICT-hankinnat Laajat verkkohankkeet, esim. järjestöjen yhteiset ICT-hankkeet STEAn rahoitusosuus enintään 70 % hyväksyttäväistä kustannuksista Käyttörajoitusehdot omaisuuslajista riippuen 5-20 vuotta STEA ei avusta: ikäihmisten palvelutalojen rakentamista eikä peruskorjausta ikäihmisten asumisoikeusasuntoja kunnille tai muille tahoille myytäviä asumispalveluita kaavoitusta tai ympäristösuunnittelua Toiminnallisten avustusten painoarvoa lisätään suhteessa investointiavustuksiin

15 Hakemisen ABC STEA-info

16 HAKEMISEN ABC -SISÄLTÖÄ Hyvän hakemuksen rakennuspalikat: Selkeällä hakemuksella kohti tuloksekasta järjestötoimintaa Talousarvio on osa hakemusta: talousarvio on toiminta euroina Tulosten raportoinnista: raportointi ei ole vaikeaa

17 MUISTA NÄMÄ! Hakeminen vain sähköisesti STEAn verkkoasioinnissa Uudet hakijat: ensin rekisteröityminen (rekisteriote ja säännöt). Ei liitteitä (poikkeuksena yhteistyösopimukset), sisällön tulee käydä ilmi hakemuksesta. STEA kysyy tarvittaessa lisätietoja/tarkennuksia hakemukseen liittyen.

18 HAKUAJAT Uudet hakemukset toukokuun loppuun mennessä Kohteelle ei ole myönnetty avustusta aikaisemmin Avustuslajin muuttuessa kyseessä on uusi kohde Jatkohakemukset syyskuun loppuun mennessä Kohde on saanut avustusta vuonna 2016 tai 2017 Ohjeet

19 Termit tutuksi

20

21

22 Perustiedot I Vain tulevan vuoden hakusumma!

23 Perustiedot II

24 1 Tarve Mieti, minkä takia toimintaa tarvitaan? Mikä on ongelma, johon toiminnalla halutaan puuttua? Muista perustella tarve toiminnalle 1) kohderyhmän kannalta ja 2) alueen tarpeiden kannalta (huomioi olemassa olevat toiminnot/toimijat). Kerro millä tavalla kohderyhmä on osallistunut tarpeen selvittämiseen ja toiminnan suunnitteluun? Mieti mitä taustatietoa voit hyödyntää (selvitykset, tutkimukset yms.). Pohdi tarvitseeko sinun tehdä myös erillinen tarvekartoitus (kysely, keskustelu kohderyhmän kanssa). 24

25 2 Tavoitteet Määrittele tarpeeseen pohjautuva päätavoite ja jaa se alatavoitteiksi. Tavoite kuvaa tavoiteltua tilaa tai muutosta kohderyhmän terveydessä tai sosiaalisessa hyvinvoinnissa. Aseta tavoite, joka on saavutettavissa ja todennettavissa aikataulun ja resurssien puitteissa. Tavoitteen tulee olla konkreettinen, jotta siihen pääseminen on mahdollista todentaa. Tavoite ei kuvaa tekemistä. 25

26 3 Kohderyhmä Kohderyhmä ovat ihmiset, jotka halutaan saada toimintaan piiriin. Ketkä ovat toiminnan tarpeessa ja minkä takia? Kerro potentiaalisen kohderyhmän määrä alueella ja kuinka monta heistä projekti tavoittaa. Kuvaa kohderyhmän ikä- ja sukupuolijakauma, mikäli se on toiminnan kannalta oleellista. Kun kohderyhmä on määritelty selkeästi, tulosten osoittaminen on helpompaa. 26

27 4 Toiminnan sisältö ja toteutus Mitä toimintaa avustuksella tehdään? Kuvaa konkreettiset toimenpiteet ja keinot, joiden avulla kohderyhmän tilannetta pyritään parantamaan. Aikatauluta toiminta (esim. viikonpäivien/kuukauden mukaan) ja kerro mitä eri projektivuosina aiotaan tehdä. Avaa mitä eri työntekijät tekevät? Entä vapaaehtoiset? Yhteistyökumppanit? Muista, että kulut syntyvät toiminnasta. Hakemuksesta on käytävä ilmi, mitä toimintaa aiotaan järjestää, kuinka paljon ja kenelle. 27

28 Tarve, tavoitteet, kohderyhmä, toteutus

29 5 Yhteistyökumppanit Luettele toiminnan kannalta olennaiset yhteistyökumppanit ja kuvaa heidän roolinsa juuri tämän toiminnan toteuttamisessa. Varmista yhteistyö kirjallisin sopimuksin ja liitä sopimus hakemuksen liitteeksi. Kirjaa sopimukseen yhteistyökumppanin rooli ja tehtävä yhteisessä hankkeessa. Muista, että sellaisesta lausunnosta ei ole hyötyä, jossa yhteistyökumppani vain puoltaa STEAn avustuksen myöntämistä järjestölle. 29

30 5 Yhteistyökumppanit

31 6 Tuotokset, tulokset ja vaikutukset Tuo esille toiminnalla saavutettu muutos kohderyhmässä. Muista tuotosten, tulosten ja vaikutusten välinen ero. Tuotos = konkreettinen tekele (esim. tilaisuudet, vertaisryhmän kokoontumiset, koulutukset) väline tulokseen pääsemiseksi Tulos = aikaansaatu ja todennettu muutos kohderyhmän elämässä (Kysy mikä muuttui?) Vaikutus = se hyvä, mitä seuraa aikaansaadusta muutoksesta. Voi tapahtua pidemmällä aikavälillä. 31

32 7 Seuranta ja arviointi Seurannalla hankitaan tietoa, jota hyödyntämällä varmistetaan, että projekti etenee tehokkaasti kohti tavoitteita. Huomaathan nämä! Millä keinoilla aiot seurata, eteneekö hanke suunnitelman mukaisesti kohti asettuja tavoitetta? Millä keinoilla aiot todentaa, että toiminta on tuloksekasta? Oletko asettanut esimerkiksi kävijämäärätavoitteet? Lisäksi: Kuvaa seurannan organisointi ja toteutus ja kerro, miten ja kuka seurannan käytännössä toteuttaa ja miten seurantatietoa tullaan hyödyntämään jo projektin kuluessa. Mieti jo suunnitteluvaiheessa, minkälaista aineistoa projektin kokemuksista kannattaa tuottaa ja koota. STEAlle projektista tulee toimittaa väli- ja loppuraportti. STEAn raporteissa kysytään tietoja työntekijöiden ja vapaaehtoisten, osallistujien ja yhteistyökumppanien näkökulmasta. Hanketyöntekijöiden tulee kerätä tietoa kyseisiltä ryhmiltä ja itsearvioida toimintaa ja tuloksia. Saatujen tulosten perusteella suunnitellaan tulevien vuosien toiminta. Muista STEAn itsearviointiopas stea.fi/aineistopankki

33 Muista hakemuksen täyttöohje!

34 Hakemuksen talousarvion läpikäyntiä Talousarvio on osa hakemusta: talousarvio on toiminta euroina

35 Talousarvion täyttämisessä huomioitavaa Vältä näitä Liian usein talousarvion laatiminen on kokonaan erotettu toimintasuunnitelman tekemisestä. Talousarvion tekeminen on annettu yksin taloudenhoitajan tehtäväksi. Hallituksessa ei ole käyty keskustelua perusteiden määrittelemiseksi ennen talousarvion laadintaa. Tämä johtaa usein siihen, että talousarvio kopioidaan hyvin vähäisin muutoksin edelliseltä vuodelta eikä se vastaa todellisuutta ollenkaan. Epärealistisuus Priorisointi: pienemmässä järjestössä ehditään vuoden aikana tekemään ainoastaan yksi iso/pitkä tapahtuma/asia ja/tai pari-kolme pienempää? Tehtävä annetaan sellaiselle, jolla ei ole asiantuntemusta tai kokemusta näihin asioihin. Kuka vastaa näihin kysymyksiin parhaiten: Mitä toiminnalla tavoitellaan? Mihin meidän pitää varata rahaa ja kuinka paljon? Miten toiminta jaksottuu vuoden mittaan?

36 Seuranta ja arviointi osana järjestön toimintaa

37

38 Seuraa STEAn viestintää: Facebook: STEA Sähköinen uutiskirje noin kerran kuussa -> tilaa kirje sähköpostiisi STEAn verkkosivuilta

39 Yhteystiedot: p (Valtioneuvoston vaihde) STEA, Kirkkokatu 14, Helsinki STEA, PL 33, VALTIONEUVOSTO

40 Kiitos!

41 Kättä pidemmäksi ja töihin vietäväksi Hakemuksen peruskäsitteet taulukko Eloisa-työkalu arvioinnin tueksi

42 Hakemuksen peruskäsitteet Termi Mitä tarkoitetaan Miten näkyy hakemuksessa Tarve Minkä takia toimintaa tarvitaan? Mikä on ongelma, johon haluatte toiminnallanne puuttua? Kuka on toiminnan tarpeessa ja minkä takia? Kerrotaan tehtyjen tarvekartoitusten tai taustaselvitysten havainnot. Esimerkki Avustushakemukset ovat olleet heikkotasoisia ja järjestöt ovat pyytäneet ohjausta. Valmistelijoiden työaikaa menee paljon yksilölliseen ohjaukseen. Tavoite Mikä on tavoiteltu muutos / tila, johon toiminnallanne pyritte? Asetettu selkeä päätavoite ja sitä tukevat alatavoitteet. Tavoite ei kuvaa omaa tekemistä. 1) Järjestöjen hankesuunnittelun osaaminen parantuu. 2) STEAn saamien hakemusten laatu on parantunut. 3) Hakemusten tarkennuspyyntöjen määrä vähenee. Kohderyhmä Kohderyhmän rajaus/segmentointi: Keiden hyvinvointia edistetään? Mihin resurssit on tarkoituksenmukaista kohdentaa? Kerrotaan kohderyhmän koko, ikä ja sukupuolijakauma sekä montako henkilöä toiminnalla aiotaan tavoittaa. Sote-järjestötoimijat 6 alueella, tavoitetaan n. 600 työikäistä ihmistä, jotka vastaavat hakemusten täytöstä. 42

43 Hakemuksen peruskäsitteet Termi Mitä tarkoitetaan Miten näkyy hakemuksessa Yhteistyö - kumppan it Sisältö ja toteutus Tuotos Muut olennaiset toimijat kohderyhmän kannalta, jotka tukevat hankkeen toteuttamista. Toiminnan sisältö ja varsinainen tekeminen. Tuotokset ovat konkreettisia välineitä tulosten esittämiseen, dokumentointiin tai levittämiseen esimerkiksi erilaiset julkaisut tai koulutusmateriaalit. Hakemukseen liitettävät yhteistyösopimukset, joista selviää, miksi yhteistyötä tehdään sekä yhteistyökumppaneiden työnjako ja vastuut. Kerrotaan millaisin konkreettisin toimenpitein tavoitteet saavutetaan. Projektisuunnitelma ja talousarvio vastaavat toisiaan. Kuvataan projektilla saavutettavat tuotokset ja niiden määrä. Esimerkki OKM:n ja muiden rahoittajien edustajat? 8 koulutusta, á 6h, 80 osallistujaa/koulutus. Paikkakuntina Turku, Hki, Joensuu, Oulu, Rovaniemi, Tampere. Koulutuksen sisältö: ( ). Koulutusmateriaali (sekä näyttö- että jakomateriaali), videotallenne Hgin tilaisuudesta. 43

44 Hakemuksen peruskäsitteet Termi Mitä tarkoitetaan Miten näkyy hakemuksessa Tulos Toiminnalla aikaansaatu muutos kohderyhmässä. Saavutetut tulokset suhteutetaan aina asetettuihin tavoitteisiin! Kuvataan hankkeella saavutettavat muutokset kohderyhmässä. Kerrotaan määrälliset ja laadulliset tulokset. Kuinka monelle ja millainen muutos on tapahtunut ja miten tämä todennetaan. Esimerkki 80 % koulutuksen osallistujista kokee saaneensa toiminnan kuvaamisessa auttavaa tietoa. Koulutukseen osallistuneiden kirjoittamat hakemukset paranevat edelliseen vuoteen verrattuna. Vaikutus Vaikutus syntyy yleensä pidemmän ajan kuluessa. Toiminnalla aikaansaatujen tulosten heijastuminen muuallekin kuin kohderyhmään. Esim. kustannusvaikutukset tms. Kuvaa toiminnan vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Pohdi, miten aikaansaadut tulokset vaikuttavat yksilöihin, ryhmiin tai toimintaympäristöön Tarve yksilöohjaukselle vähenee ja valmistelijoiden työaikaa voidaan suunnata muihin tehtäviin. Rahoitettujen hankkeiden laatu paranee, kun toimintaa osataan suunnitella ja arvioida paremmin. 44

45 Päätavoite: Tukea ja vahvistaa ikäihmisten hyvää arkea Alatavoitteet: 1) Vähentää ikäihmisten yksinäisyyttä 2) Lisätä ikäihmisten tietoutta asuinalueensa palveluista 3) Lisätä ikäihmisten valmiuksia sähköiseen asiointiin 1. Toimenpiteet, joilla tavoitteisiin pyritään 2. Aikataulu 3. Toimenpiteen oletetut vaikutukset 4. Mittari 5. Tavoitetaso 6. Arviointi 7. Vastuuhenkilö(t) Viikoittain kokoontuvat taideryhmät Toukokuumarraskuu Osallistujat saavat mielekästä ja luovaa tekemistä muiden seurassa. Ulkoilukaveritoiminta Touko-elokuu Osallistujat aktivoituvat liikkumaan muiden kanssa. Ryhmien lkm Osallistujien lkm Kertojen lkm Osallistujien lkm 1 ryhmä/viikko neljällä eri paikkakunnalla 60 aktiivista osallistujaa (15/ryhmä) 240 krt 40 osallistujaa Menetelmä: tilastointi Lähtötaso: 0 Ryhmät: Liisa ja Pekka Tilastointi: Pekka Leffajengi kerran viikossa Toukojoulukuu Osallistujat saavat mielekästä ja kanssakäymiseen aktivoivaa tekemistä. Kertojen lkm Osallistujien lkm 20 krt neljällä eri paikkakunnalla 60 osallistujaa Osallistujien koettu yksinäisyys vähenee. Osallistujat saavat uusia ystäviä. Osallistujat yhteydenpito sukulaisiin tai ystäviin aktivoituu. Yksinäiseksi itsensä (vähintään melko usein) kokevien osuus Uusia ystäviä saaneiden osuus Yhteydenpidon aktiivisuus sukulaisiin tai ystäviin, jotka eivät asu samassa taloudessa 1/3 vähemmän (vuoden) lopussa kuin lähtötilanteessa 2/3 osallistujista saa uuden ystävän toiminnan aikana Ei koskaan / harvemmin kuin kerran kuukaudessa osuus 1/3 vähemmän (vuoden) lopussa kuin lähtötilanteessa Menetelmä: kysely/haastattelu alku- ja loppuvaiheessa Lähtötaso: xx Lomakkeen suunnittelu: Pekka ja Liisa Kyselyiden toteutus: ryhmien vetäjät Tulosten analyysi ja yhteenveto: Liisa Toiminnassa mukana olleet yksittäiset henkilöt 100 eri henkilöä Menetelmä: tilastointi Lähtötaso: 0 Pekka 45

Täsmennä ja tarkenna. Haku päällä 2018

Täsmennä ja tarkenna. Haku päällä 2018 Täsmennä ja tarkenna Haku päällä 2018 TERVETULOA preppaus - työpajaan! Tarkoitettu hakijoille, jotka kokevat tarvitsevansa lisätietoa hakemisesta. Odotuksesi tältä työpajalta? STEAn tavoite tälle työpajalle

Lisätiedot

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät 7.-8.9.2017 STEA Hilppa Tervonen STEA STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA

Lisätiedot

TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE

TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE 2016 SEURANTA SAMULI KOISO-KANTTILA 2 SEURANTA SAMULI KOISO-KANTTILA 3 SÄÄDÖKSET LUOVAT PERUSTAN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISELLE

Lisätiedot

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI: SISÄLTÖ Tarkoitettu hakijoille, jotka eivät ole koskaan ennen hakeneet STEA-avustusta tai joilla on vähäiset tiedot STEA-avustuksista. Sisältö: Verkkosivut

Lisätiedot

Hakemisen ABC. Haku päällä 2017

Hakemisen ABC. Haku päällä 2017 Hakemisen ABC Haku päällä 2017 HAKEMISEN ABC - TYÖPAJAN SISÄLTÖ Hyvän hakemuksen rakennuspalikat: Selkeällä hakemuksella kohti tuloksekasta järjestötoimintaa Talousarvio on osa hakemusta: talousarvio on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi 25.1.2018 Joensuu Mikä on STEA? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Lisätiedot

STEAn avustukset 2018 Pori

STEAn avustukset 2018 Pori STEAn avustukset 2018 Pori 13.4.2018 Esityksen sisältö Yleistä STEA-avustuksista Hakuajat Sähköinen asiointi / verkkoasiointi Vuoden 2019 painotukset Ajankohtaista 20.4.2018 2 STEA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA/Markus Seppelin 25.1.2018 RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN 1. Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

ONNISTUNEEN HAKEMUKSEN PROSESSI

ONNISTUNEEN HAKEMUKSEN PROSESSI ONNISTUNEEN HAKEMUKSEN PROSESSI Yhteistyöllä hyvinvointia - Järjestöt hyvinvointia lisäämässä Kainuussa - 9.11.2015 Avustusosasto Sini Toikka 9.11.2015 1 VUODEN 2015 AVUSTUKSET MAAKUNNITTAIN MAAKUNTA RAY

Lisätiedot

SOTE-järjestöjen alueverkosto

SOTE-järjestöjen alueverkosto SOTE-järjestöjen alueverkosto 19.2.2019 STEAn strategia ARVOT TEHTÄVÄMME STEA vastaa osaltaan siitä, että Veikkauksen tuottoja käytetään tulokselliseen kansalaisjärjestöjen toimintaan. OIKEUDENMUKAISUUS

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10.

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10. Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta Yksinäisyysverkosto 4.10.2018 Ajankohtaista tiedotuksesta Seuraa STEAn viestintää: verkkosivut

Lisätiedot

RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016

RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016 RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016 UUTEEN RAHAPELIYHTIÖÖN TÄHTÄÄVÄN LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELU Sisäministeriö valmisteli viime hallituskaudella

Lisätiedot

Kuntoutuksen näkökulmasta STEAn tulevaisuuden näkymiä. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA

Kuntoutuksen näkökulmasta STEAn tulevaisuuden näkymiä. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Kuntoutuksen näkökulmasta STEAn tulevaisuuden näkymiä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA 24.1.2018 2 Etunimi Sukunimi Avustustoiminnan linjauksiin ei ole tehty oleellisia muutoksia. Sosiaali-

Lisätiedot

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Tuomas Koskela johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) etunimi.sukunimi@stm.fi @tuomas_koskela Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

STEA avustuskoulutus epilepsiayhdistyksille Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Tervetuloa!

STEA avustuskoulutus epilepsiayhdistyksille Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Tervetuloa! STEA avustuskoulutus epilepsiayhdistyksille 5.5.2018 Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa Tervetuloa! 4.5.2018 Koulutuksen sisältö STEA Ak avustuksen hakeminen ja jakaminen Ak avustuksen jakoperiaatteet ja

Lisätiedot

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU 29.1.2019 Miten ja mitä mitataan? Mittaa tehokkaalla tavalla tavoitteen mukaista muutosta! Miten ja mitä mitataan? MITTAA tehokkaalla tavalla tavoitteen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen

Lisätiedot

STEA. Haku päällä -koulutuspäivä

STEA. Haku päällä -koulutuspäivä STEA Haku päällä -koulutuspäivä 2017 Päivän ohjelma 9.00-11.30 Yleistä STEA-avustuksista (välissä pieni tauko) 11.30-12.30 lounas 12.30-13.45 jakaudumme kahteen ryhmään: 1) Avustushakemuksen ABC, 2) Suomi

Lisätiedot

STEA-avustus. - toiminnan tulosten seuranta ja arviointi

STEA-avustus. - toiminnan tulosten seuranta ja arviointi STEA-avustus - toiminnan tulosten seuranta ja arviointi Järjestöjen toimintaympäristö STEA seuraa aktiivisesti toimintaympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. STEA hyödyntää seuranta- ja toimintaympäristötietoja

Lisätiedot

Erikoistilanteita, jotka huomioidaan varallisuusharkinnassa, voivat olla esimerkiksi seuraavat:

Erikoistilanteita, jotka huomioidaan varallisuusharkinnassa, voivat olla esimerkiksi seuraavat: Varallisuuskriteerit Yleistä Tässä ohjeessa käytetään yleisesti termiä STEA-avustukset, joilla viitataan yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ja sen lisääminen. STEA, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, Heikki Vaisto

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ja sen lisääminen. STEA, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, Heikki Vaisto Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ja sen lisääminen STEA, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, Heikki Vaisto Esityksen rakenne STEAn organisaatio, avustuspäätökset Toimintaympäristö Kuntien ja

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

STEAn strategian uudistamistyöstä

STEAn strategian uudistamistyöstä STEAn strategian uudistamistyöstä 21.11.2018 STEAn uusi strategia STEA uudistaa strategiansa vuoden 2018 aikana Aikaisempi strategia tehty RAY:n aikana Erilaisia selvitystöitä taustalla: tulevaisuustutkijan

Lisätiedot

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen Elina Varjonen, STEA Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku 6.2.2018 7.2.2018 1 2 7.2.2018 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS MUISTIO Liite 1 HSO/SUKE/Raija Volk 27.6.2017 AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS 1 Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta, avustussäännökset ja valtion talousarvio Arpajaislain 17 b :n 1 momentin pääsäännön mukaan

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT SISÄLLYSLUETTELO Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 3 Yleisavustus (Ay)... 3 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)...

Lisätiedot

Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna. Tervetuloa!

Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna. Tervetuloa! Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna Tervetuloa! Koulutuksen sisältö 1. STEA-jäsenjärjestöavustus AK4 klo 17.15-18.15 2. Työpajatyöskentely klo 18.30-19.15 Kierros 15 min/työpaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset. Avustusvalmistelija Ari Mattila

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset. Avustusvalmistelija Ari Mattila Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset Avustusvalmistelija Ari Mattila 21.11.2018 STEA-avustukset 2019 Yhteensä avustushakemuksia vuodelle 2019 vastaanotettiin toukokuun ja syyskuun

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustuslinjauksista. Järjestöt mukana muutoksessa Helsinki

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustuslinjauksista. Järjestöt mukana muutoksessa Helsinki Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustuslinjauksista Järjestöt mukana muutoksessa Helsinki 06.06.2018 Järjestöt mukana muutoksessa ajankohtaista Järjestöt mukana

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset Arvokas-ohjelman hankeverkostolle

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset Arvokas-ohjelman hankeverkostolle Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset Arvokas-ohjelman hankeverkostolle Avustusvalmistelija Ari Mattila 30.10.2018 Miten STEAn strategiatyö etenee? STEA uudistaa strategiansa vuoden

Lisätiedot

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin: 1 (6) RAY:n avustuslajikohtaiset periaatteet ja avustuskriteerit Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 1 Yleisavustus (Ay)... 1 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)... 2 Investointiavustus (B)...

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia ARVOKAS-SEMINAARI Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA

Kysymyksiä ja vastauksia ARVOKAS-SEMINAARI Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Kysymyksiä ja vastauksia ARVOKAS-SEMINAARI 8.5.2019 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Kysymyksiä STEAlle Millainen on STEA: n avustustoiminnan tulevaisuudessa? 8.5.2019 STEAn strategia

Lisätiedot

STEA Tekoja hyvinvoinnin tueksi 3. Avustusten suuntaaminen ja painotukset 4. Säädökset luovat perustan avustusten myöntämiselle 4

STEA Tekoja hyvinvoinnin tueksi 3. Avustusten suuntaaminen ja painotukset 4. Säädökset luovat perustan avustusten myöntämiselle 4 AVUSTUSTOIMINNAN LINJAUKSET VUOSILLE 2017 2019 Sisällys STEA Tekoja hyvinvoinnin tueksi 3 Avustusten suuntaaminen ja painotukset 4 Säädökset luovat perustan avustusten myöntämiselle 4 STEA tukee tavoitteellista

Lisätiedot

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne Erityisavustushankkeet Erityisasiantuntija Artsi Alanne 1 Myönnetään: Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin oppimateriaalin tuotantoon ja hankintaan tietojenkäsittelyn kehittämiseen ja laitteiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.

Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2. Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.2018 Yhdistyskentän laajuus ja merkitys Rekisteröidyt yhdistykset: Suomessa

Lisätiedot

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset Suunnittelupäällikkö Jaana Halin 28.2.2018 Soste: Tulevaisuuden kunta järjestöt mukana Strateginen ohjelma: Hyvinvointi ja aktiivisuus Terve ja

Lisätiedot

Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä

Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä kotipesään, vaan löytää suunta ja edetä sopivin askelin. Jokaisen

Lisätiedot

Hallinnon helmet. STEA Ak-avustusten edellytykset, käyttöehdot, selvitykset, raportointi ja hakeminen

Hallinnon helmet. STEA Ak-avustusten edellytykset, käyttöehdot, selvitykset, raportointi ja hakeminen Hallinnon helmet STEA Ak-avustusten edellytykset, käyttöehdot, selvitykset, raportointi ja hakeminen STEA -avustukset RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistyivät 2017 uudeksi rahapeliyhtiöksi. STM:n perustettiin

Lisätiedot

Järjestöt mukana muutoksessa verkostotapaaminen Heikki Vaisto Elina Vedenkannas

Järjestöt mukana muutoksessa verkostotapaaminen Heikki Vaisto Elina Vedenkannas Järjestöt mukana muutoksessa verkostotapaaminen 10.-12.9.2018 Heikki Vaisto Elina Vedenkannas Raportointi 2 Miksi arviointia? Järjestön ja STEAn on kyettävä yhdessä yhä selkeämmin osoittamaan, että avustuksiin

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

Avustustoiminnan tulevaisuuden näkymiä

Avustustoiminnan tulevaisuuden näkymiä Avustustoiminnan tulevaisuuden näkymiä Omaishoitajaliiton järjestöpäivät, 11.-12.10.2018, Kuopio Sini Seemer, STEA Esityksen rakenne STEA uudistaa avustusstrategiansa Seurannasta ja arvioinnista Ajankohtaisia

Lisätiedot

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat 2.3.2012 Ajankohtaista avustusvalmistelusta tiimimuotoinen valmistelu ja yhteyshenkilöt RAY:n odotukset hankkeilta yhteistyö, tulosten juurtuminen Verkkoasioinnin

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen 2019 Sisällys 1 Avustuksen tausta... 3 2 Avustuksen hakemiseen oikeutetut... 3 3 Avustuksen kohdentaminen... 3 4 Avustuksen hakeminen vuonna

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA SISÄLLYSLUETTELO Taustaa... 3 Koulutustoiminnan avustamisen periaatteet... 3 Tunnusmerkkejä koulutustoiminnasta, jota ei rahoiteta RAY-avustuksella... 4

Lisätiedot

Yleiskulujen kohdentamisen periaatteet ja soveltamisohje

Yleiskulujen kohdentamisen periaatteet ja soveltamisohje Tätä ohjetta sovelletaan 1. päivänä tammikuuta 2017 tai sen jälkeen myönnettäviin STEAn avustuksiin. Ennen vuotta 2017 myönnettyihin raha-automaattiavustuksiin sovelletaan avustuksen myöntämisajankohtana

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen 20.1.2016 RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V. 2016 MYÖNTÄMINEN 1. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TOIMIVALTA JA AVUSTUSSÄÄNNÖKSET Valtioneuvosto

Lisätiedot

Mitä on RAY:n seuranta?

Mitä on RAY:n seuranta? Mitä on RAY:n seuranta? Tulokset näkyviin järjestöjen eduksi Janne Jalava seurantapäällikkö, dosentti RAY/avustusosasto 1 Myös seurannan lähtökohta löytyy laista 21 Rahapeliyhteisön valvontatehtävä Rahapeliyhteisön

Lisätiedot

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät Vantaa, 30.10.2014 Sini Toikka 24.10.2014 1 MEIDÄN KAIKKIEN RAY Avustustoiminnan linjaukset vuosille 2016-2019 2

Lisätiedot

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ 14.10.2016 AVUSTUSOSASTO HILPPA TERVONEN 14.10.2016 2 AVUSTUSMÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ 2016-2019 RAY:N AVUSTUSTOIMINNAN LINJAUSTEN TAVOITEALUEIDEN MUKAISESTI (MILJ. EUROA)

Lisätiedot

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen 12.12.2017 1 1. Yleisiä periaatteita yhdistyksen hankehakemuksen tekemiseen 2. Invalidiliiton hankeavustus 2018 3. Ohjeita hankeavustuslomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari STEAn avustuksista Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10.2019 Kysymykset ja vastaukset Organisaationne kokemukset yhteistyöstä AUNE-ohjelman aikana =>Monitoimijainen yhteistyö on ollut hyödyllistä

Lisätiedot

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi Marleena Luopa, OKM Agenda Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää? Tarkastustoimen havainnot

Lisätiedot

Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF)

Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) STEA CAF-kriteerit Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) Toiminta-arviointialueiden pisteytystaulukko Emme ole toimineet aktiivisesti ja järjestelmällisesti tässä asiassa. Ei tietoja /ei näyttöä arviointialueelta

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Hallituksen esitys laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 132/2016 vp)

Hallituksen esitys laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 132/2016 vp) Olli Mäenpää 17.11.2016 Hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 132/2016 vp) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus ja

Lisätiedot

Sotelan toiminta-avustukset

Sotelan toiminta-avustukset Sotelan toiminta-avustukset Pisteytys- ja laskutavoista 1 Kirsi Nurmio Kriteerit hyväksytty lautakunnassa 9.11.2017 Määrällinen arviointi Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Hankkeen tulosten ja vaikutusten arviointi: Millaista seurantatietoa tarvitaan?

Hankkeen tulosten ja vaikutusten arviointi: Millaista seurantatietoa tarvitaan? Hankkeen tulosten ja vaikutusten arviointi: Millaista seurantatietoa tarvitaan? Arviointi- ja viestintäseminaari Toimintakyky kuntoon -toimijoille ja sidosryhmille 15.2.2018 Kolme keskeistä asiaa 1. Seurantaa

Lisätiedot

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET Avustustoiminta RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET tarkentavia ohjeita hakijoille 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:N INVESTOINTI AVUSTUSTEN PERIAATTEET - tarkentavia ohjeita

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät. Tervetuloa!

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät. Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminta Suomessa 500 000 vapaaehtoista 260 000 vertaistoimijaa 21 000 henkilötyövuoden kokoaikainen työpanos Vapaaehtoistyötä ei mitata rahassa,

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila STEA-avustukset ESRhankkeiden omarahoitusosuutena Ari Mattila STEA-avustukset ESR-hankkeiden omarahoitusosuutena - yleiset periaatteet STEA-avustusta voidaan myöntää ESR-hankkeiden omarahoitusosuuteen,

Lisätiedot

Puheenvuoro RAY:n avustustoiminnasta

Puheenvuoro RAY:n avustustoiminnasta Puheenvuoro RAY:n avustustoiminnasta AVUSTUSOSASTO TIMO MULARI 19.9.2016 Sisältö Vastuuhenkilöt Rahapeliuudistus Avustusten hakeminen Hyvä hakemus Kysymyksiä AVUSTUSOSASTO TIMO MULARI 19.9.2016 Vastuuhenkilöt

Lisätiedot

STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus. Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018

STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus. Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018 STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018 26.10.2018 1 STEA uudistaa avustusstrategiansa Yhteistyössä Kevät-kesän 2018 aikana

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ. Varallisuuskriteerit

AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ. Varallisuuskriteerit AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ Varallisuuskriteerit RAY:n avustustoiminnan periaatteet - RAY:n tarkennetut varallisuuskriteerit Lain Raha-automaattiavustuksista 1 luvun 4 :n mukaisesti

Lisätiedot

Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys. Selvitysten pisteytys

Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys. Selvitysten pisteytys Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys Selvitysten pisteytys Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksen pisteytyskriteerit Saatteeksi Arviointi perustuu tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksellä

Lisätiedot

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere 25.9.2014 Pirkanmaan hankekuva, hankerekisterin visualisointi Valtionavustukset (hakumenettely yms.) Pirkanmaan hankekuva hankerekisterin visualisoimana http://visualisointi.kirjastot.fi/hankkeet/

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen 15.5.2017 Eeva-Kaisa Linna Opetushallitus valtionapuviranomaisena Prosessivastuu Päätöksenteko Valvontavastuu

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

Avustus asumisneuvontatoimintaan

Avustus asumisneuvontatoimintaan Avustus asumisneuvontatoimintaan 2019 Sisällys 1 Asumisneuvontatoimintaan tarkoitettujen avustusten hakeminen vuonna 2019... 3 2 Avustuksen kohdentaminen... 3 3 Avustuksen edellytykset... 3 4 Avustuksen

Lisätiedot

Järjestöavustushakemus

Järjestöavustushakemus Järjestöavustushakemus 1 (5) Nro Tutustu hyvinvointilautakunnan lausuntoon Oulun kaupungin avustusten myöntämisen yleisperiaatteista (Hyveltk 26.1.2017 5) ennen hakemuksen täyttämistä. Avustushakemus vuodelle

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta. Viivi Lajunen, OKM

Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta. Viivi Lajunen, OKM Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta Viivi Lajunen, OKM Agenda Valtionavustusten valvonnasta Valtionavustuksen saaminen Ajankohtaista huomioitavaa Mitä selvitys sisältää? Kysymyksiä

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

1 Johdanto HAKUOPAS 2017

1 Johdanto HAKUOPAS 2017 HAKUOPAS 1 Johdanto Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista

Lisätiedot

Oivaltava-päivät Seinäjoki. Anne Kukkonen

Oivaltava-päivät Seinäjoki. Anne Kukkonen Oivaltava-päivät 6.6.2017 Seinäjoki Anne Kukkonen Sisältö Yleistä STEAsta Avustuksia koskevat säädökset Muutokset avustuspäätökseen Tuloksellisuus ja vaikutusselvitykset TVS Ovet-valmennus STEAn merkki

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot