VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016"

Transkriptio

1 VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 TOIMINTA-AJATUS Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja, kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. YLEISKATSAUS VUODESTA 2016 Vuosi 2016 oli Varpaisjärven seurakunnan kuudes toimintavuosi osana Ylä-Savon seurakuntayhtymää. Seurakunnan toimintaa johti seurakuntaneuvosto, joka kokoontui neljä kertaa toimintavuoden aikana. Käsiteltyjä pykäliä oli 42. Taloushallinnosta, kiinteistöistä ja muusta omaisuudesta sekä keskusrekisteristä huolehti seurakuntayhtymä. Seurakuntaneuvoston lisäksi Varpaisjärven seurakunnassa toimii neljä vastuuryhmää: lähetys, kasvatus, diakonia ja musiikki. Seurakuntaneuvostolle, vastuuryhmille ja seurakunnan työntekijöille järjestettiin kaksi yhteistä seminaaria. Kevään seminaarin sisällöstä vastasi kasvatusvastuuryhmä ja syksyn seminaarista lähetysvastuuryhmä. Seurakunnan jäsenmäärä jatkoi vähenemistään kertomusvuonna. Vuoden lopussa ( ) seurakunnan jäsenmäärä oli 2196, vähennystä edellisvuoteen oli 67 henkeä (vähennys 3 %). Seurakuntalaisia kuoli kertomusvuonna 47 henkeä, kirkosta erosi 21 henkeä ja liittyi 7 henkeä. Kasteen kautta kertomusvuonna seurakuntaan liittyi 6 henkeä. Seurakunnasta muutti pois 114 henkeä ja seurakuntaan sisään muutti 102 henkeä. Suosittuja tapahtumia kertomusvuonna olivat kirkon juhla-aikojen (pääsiäinen, pyhäinpäivä, adventti, joulu) jumalanpalvelukset, perhejumalanpalvelukset sekä konfirmaatiomessu heinäkuussa. Jumalanpalveluselämään vaikutti huomattavasti kanttorin pitkä virkavapaus helmikuun lopulta vuoden loppuun. Musiikista jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa palkkiotoimisten kanttorien lisäksi vastasi Lapinlahden seurakunnan kanttori Lala Maukonen, joka Lapinlahden kirkon sisäilmaongelmien vuoksi toimi viikonloppuisin Varpaisjärvellä. Näiden seurakuntayhtymän sisäisten järjestelyjen johdosta Varpaisjärven seurakunnan kanttorille ei palkattu viransijaista. Jumalanpalveluksia pidettiin seurakuntatalon lisäksi, Korpisten Koiraharjulla, Varpaisjärven hautausmaalla ja Koskenniemen seurapirtissä. Seurat olivat myös suosittuja. Seuroja yhteistyössä seurakunnan kanssa järjestivät Lukkarilan työseura, Koskenniemen seuratupayhdistys, Herättäjä-Yhdistys ja Rauhanyhdistys. Palvelukeskus Orvokissa oli kuukausittain säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa. Työttömyys, päihdeongelmat ja syrjäytyminen Varpaisjärvellä näkyivät edelleen seurakunnan diakoniatyössä. Sekä henkistä että materiaalista apua, kuten ruoka- ja raha-avustuksia jaettiin niitä tarvitseville. Raha-avustusten määrä kasvoi edellisvuodesta. Seurakunnan ystävyysseurakuntia ovat Tampereen tuomiokirkkoseurakunta ja Unkarin ev.-lut. kirkon Sarszentlörincin seurakunta. Tampereelle tehtiin kertomusvuonna elokuussa seurakuntaretki, johon osallistui 5 seurakuntalaista. Varpaisjärven kirkonkylän koulun ja Paloisten koulun kanssa tehtiin paljon yhteistyötä. Seurakunta jatkoi yhdessä Lapinlahden seurakunnan ja Lapinlahden kunnan yhteisen Helma-projektia, joka tähtää ikäihmisten laadukkaampaan elämään. Muita yhteistyökumppaneita olivat kertomusvuonna Koskenniemen seuratupayhdistys, Herättäjä- Yhdistys, Rauhanyhdistys, Suomen Raamattuopisto, Iisalmen rovastikunta ja sen seurakunnat. Työntekijöille järjestettiin työyhteisöpäivät toukokuussa ja joulukuussa. Toukokuussa vierailtiin Kuopion tuomiokapitulissa ja leirikeskus Poukamassa ja joulukuussa virkistyttiin Tahkolla, jossa 1

2 myös suunniteltiin vuoden 2017 toimintaa. Kirkkoherra osallistui kertomusvuonna kirkkoherrojen ja talousjohdon neuvottelupäiville, kanttori ja lastenohjaaja kirkkomuskarikoulutukseen, nuorisotyönohjaaja kirkon kasvatuksen päiville ja diakoni hiippakunnalliseen yhteisvastuustarttiin. Yhteenveto talousarvion 2016 toteutumisesta, ei sisällä vuokria, vyörytyksiä, tilinpäätössiirtoja eikä lomapalkkavelan muutosta. Kustannuspaikka Tot Ta 2016 ylit./alit. % 201 Jumalanpalveluselämä , , ,20 69,3 202 Hautaan siunaaminen , , ,30 94,6 203 Muut kirkolliset toimitukset , , ,81 86,6 204 Aikuistyö Muut seurakuntatilaisuudet , , ,02 92,3 210 Tiedotus ja viestintä 6.377, , ,5 75,0 220 Musiikki 6.500, , ,92 27,0 231 Päiväkerho , ,00-822,91 102,6 233 Varhaisnuorisotyö 8.698, ,00 976,52 89,9 235 Rippikoulutyö 9.864, , ,72 87,2 236 Nuorisotyö , ,00 422,37 97,0 238 Perhekerho 8.153, ,00-198,15 102,5 241 Diakonia , , ,21 95,1 242 Perheneuvonta Sairaalasielunhoito 1.964, ,00 236,00 89,3 260 Lähetys 6.047, ,00 980,51 86,0 290 Muu seurakuntatyö 1.192, ,00 607,30 66,3 295 Seurakuntaneuvosto , , ,62 91,3 Yhteensä , , ,94 85,2 Ylijäämä ( ,94 ) johtuu työntekijöiden (kanttori, diakoni) pitkistä virkavapauksista, jolloin palkkoihin ja henkilösivukuluihin varattuja rahoja jäi käyttämättä sekä paljon suunniteltuja toimintoja jäi toteutumatta. Ulkopuolisista tulonlähteistä mainittakoon Kirkkohallituksen maksama korvaus 8.675,90 siitä, että kirkkoherran työaikaa käytetään tuomiokapitulin asessorin tehtäviin sekä tapaturmakorvaukset ,39 vakuutusyhtiöltä. Yleinen seurakuntatyö (205) (Jumalanpalveluselämä 201, hautaan siunaaminen 202, muut kirkolliset toimitukset 203 ja muut seurakuntatilaisuudet 205) Yleinen seurakuntatyö tarkoittaa jumalanpalvelus-, julistus- ja aikuistyötä. Jumalanpalvelustyön tarkoituksena on välittää pyhyyden kokemus sekä jakaa Sanaa ja Sakramentteja. Lisäksi tehtävänä on tarjota seurakunnan aikuisväestölle mahdollisuus kokoontua Sanan ja rukouksen ääreen seuroissa, piireissä ja muissa tapahtumissa. Toiminta kertomusvuonna Jumalanpalveluksissa kävijöiden määrässä oli selvä lasku edellisvuoteen verrattuna. Siihen vaikutti osaltaan vakituisen kanttorin puuttuminen helmikuun lopusta kertomusvuoden loppuun asti. 2

3 Konfirmaatiomessuja oli yksi edellisvuoden kahteen verrattuna. Toisin kuin edellisvuonna paikallisia tai alueellisia juhlajumalanpalveluksia kertomusvuonna ei pidetty. Kertomusvuonna pidetyssä 66 pääjumalanpalveluksessa kävi yhteensä 3457 henkeä eli keskimäärin 52 henkeä/ jumalanpalvelus. Vuonna 2015 pääjumalanpalveluksissa kävi keskimäärin 64 henkeä/ jumalanpalvelus. Palvelukeskus Orvokissa pidettiin kerran kuukaudessa ehtoollishartaus. Myös Kotipihan dementiaosastolla ja vuodeosastolla vierailtiin ja jaettiin ehtoollista. Lisäksi pidettiin Jeesuksen kuolinhetken muistohartaus pitkäperjantaina, hiljaisen lauantain hetkipalvelus ja pääsiäisyön messu. Perhejumalanpalvelus pidettiin kolme kertaa vuoden aikana. Nuorille suunnattuja pääjumalanpalveluksia oli kaksi. Seuratoiminta seurakunnassa oli kertomusvuonna perinteisesti virkeää. Seuroja järjestivät pääasiassa Koskenniemen seuratupayhdistys, Rauhanyhdistys sekä Lukkarilan työseura. Myös useita syntymäpäiväseuroja pidettiin ja yhdet kinkerit. Lisäksi seurakunnan työntekijät kohtasivat paljon seurakuntalaisia kirkollisten toimitusten yhteydessä. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoitteina kertomusvuonna olivat ihmisten tukeminen ja vahvistaminen oman spiritualiteetin harjoittamisessa, vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen jumalanpalveluselämässä ja jumalanpalvelusten suunnittelu ja kehittäminen seurakunnan toiminnan keskuksena Vakituisen kanttorin puuttuminen lähes koko kertomusvuoden ajan haittasi tavoitteiden toteuttamista. Seurakunnan musiikkivastuuryhmä korvasi kanttorin kahdessa jumalanpalveluksessa (tuomiosunnuntai, itsenäisyyspäivä) ja toi täten uutta eloa jumalanpalveluselämän vapaaehtoistoimintaan. Pääjumalanpalvelukset *) osallistujia *) muut jp:t osallistujia ehtoollisenvietto osallistujia kasteet osallistujia hautaukset osallistujia avioliittoon vihkimiset osallistujia avioliittoon siunaamiset osallistujia Muuta *) Lukuun on laskettu kaksi konfirmaatiomessua, jotka pidettiin Lapinlahden kirkossa. Varpaisjärven kirkko oli suljettuna touko-elokuun (4 kk.) ajan ikkunaremontin takia. 3

4 Jumalanpalveluselämä TA 2016 Toteuma Poikkeama (201) Toimintatulot (ulkoiset) , ,90 5,90 Toimintamenot (ulkoiset) , , ,30 Toimintakate (ulkoinen) , , ,20 Hautaan siunaaminen TA 2016 Toteuma Poikkeama (202) Toimintatulot (ulkoiset) Toimintamenot (ulkoiset) , , ,30 Toimintakate (ulkoinen) , , ,30 Muut kirkolliset TA 2016 Toteuma Poikkeama toimitukset (203) Toimintatulot (ulkoiset) Toimintamenot (ulkoiset) , , ,81 Toimintakate (ulkoinen) , , ,81 Muut TA 2016 Toteuma Poikkeama seurakuntatilaisuudet (205) Toimintatulot (ulkoiset) -800,00-480,00-320,00 Toimintamenot (ulkoiset) , , ,02 Toimintakate (ulkoinen) , , ,02 Tiedotus ja viestintä (210) Seurakunnan viestinnän tehtävänä on kutsua ihmisiä mukaan seurakunnan toimintaan, kohtaamaan Jumala ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Tavoitteena on median eri välineitä hyväksi käyttäen päästä henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. Toiminta kertomusvuonna Seurakunnan toiminnasta tiedotettiin viikoittain Matti ja Liisa -paikallislehden kautta. Seurakunnat tapahtumat olivat nähtävillä myös srk:n nettisivuilla, jonne kukin työntekijä päivitti oman työalansa tapahtumat. Uusien Lukkari-verkkosivustojen käyttäjätuki, koulutus ja opastus työntekijöille toimivat hyvin koko kertomusvuoden. Viestintätukea seurakuntayhtymän viestinnältä saatiin mm. musiikkitapahtumista ja yhteisvastuukeräyksestä tiedottamisessa. Seurakunnan viestintää toteutettiin suunnitellusti osana koko seurakuntayhtymän viestintää. Varpaisjärven seurakunnan verkkosivuilla oli seurantajaksolla käyntikertaa. Kävijämäärä kasvoi 54 % vuodesta Yksittäisiä käyttäjiä sivuilla oli tuona ajanjaksona Katseltujen sivujen kokonaismäärä oli Keskimäärin käyntikerralla katsottiin 3,75 sivua ja vierailu kesti 2,20 min. 55 prosenttia sivuille saapuneista käyttäjistä poistui välittömästi. Kävijöistä uusia oli 62 %. 4

5 Tavoitteet ja niiden toteutuminen Kertomusvuoden tavoitteina olivat hengellisen sisällön tuottaminen verkkoon sekä Varpaisjärven seurakunnan ja seurakuntayhtymän muiden seurakuntien yhteisen viestinnän kehittäminen. Työntekijöitä koulutettiin sekä opastettiin uusien Lukkari-sivujen käyttöön koko vuoden ajan. Varpaisjärven seurakunnan ja Pyhän Mikaelin kirkon tapahtumista viestittiin aktiivisesti sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Kirkkoherra osallistui seurakuntayhtymän yhteisen viestinnän mukana hengellisen sisällön tuottamisessa verkkoon. 1. Viestinnän kustannukset/ seurakuntalainen 3,8 2,9 3,8 3,4 2. Kotisivuilla käyntien määrä *) Tiedotus ja viestintä TA 2016 Toteuma Poikkeama (210) Toimintatulot (ulkoiset) Toimintamenot (ulkoiset) 8.500, , ,50 Toimintakate (ulkoinen) 8.500, , ,50 Muuta *) Uudet Lukkari-järjestelmän kotisivut otettiin käyttöön keväällä 2015, joten luku kattaa vain osan vuotta ( ). Musiikkityö (220) Musiikkityön tehtävänä on ylläpitää ja edistää seurakunnan jumalanpalveluselämää, musiikkikasvatusta ja muuta musiikkitoimintaa toteuttaen samalla musiikin kautta tehtävää hengellistä julistustyötä. Työmuotoina ovat jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, kuorotyö, rippikoulutyö, musiikkikasvatustyö kouluissa ja kerhoissa, musiikkipiirityö, seurat ja kinkerit, sekä konserttien järjestäminen. Toiminta kertomusvuonna Vuosi oli poikkeava johtuen kanttorin pitkästä sairaslomasta. Tavoitteet eivät näin voineet toteutua. Kuitenkin toimintaa oli kiitettävästi ainakin kuorotoiminnan puolella. Friikoolin messu koottiin yhteistyössä Rautavaaran ja Nilsiän kirkkokuorojen sekä Ylä-Savon pelimannien kanssa, sekä toisena isona juttuna oli keväällä koottu Kalevi Kainulaisen pelimannilevy (levyn julkistaminen 1.5. Lapinlahdella ja Varpaisjärvellä), jossa mukana olivat Varpaisjärven Mies-ja Naislaulajat Kaskikuusen pelimannien kanssa. Kolmas iso juttu oli menneelle vuodelle valtakunnalliseen virsikisaan osallistuminen oman seurakunnan joukkueella. Joukkue sijoittui kolmanneksi. Marko Koskisen suunniteltu urkujen huolto ja remonttityö onnistui niin kuin oli suunniteltu. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Musiikkityön painopisteiksi vuodelle 2016 kirjattiin seuraavat asiat: 1. Lasten ja nuorten musiikkitoiminnan kehittäminen 5

6 Jäi pitkälti toteutumatta vakituisen kanttorin puuttumisen vuoksi. Rippileirillä musisoitiin paljon nuorten kanssa ja perhejumalanpalveluksissa hyödynnettiin uutta Lasten Virsikirjaa. 2. Urkujen huoltotyö Toteutettiin kertomusvuonna. 3. Monipuolisen jumalanpalveluselämän ylläpitäminen Pidettiin yllä vakituisen kanttorin puutteesta huolimatta. 1. Musiikkitilaisuudet Musiikkitilaisuuksissa kävijät Kuorot ja ryhmät Musiikkityö (210) TA 2016 Toteuma Poikkeama Toimintatulot (ulkoiset) -450,00-787,07 337,07 Toimintamenot (ulkoiset) ,00 *) 7.287, ,85 Toimintakate (ulkoinen) , ,92 Muuta *) Toimintamenojen toteumaa on vähentänyt vakuutusyhtiöltä saadut tapaturmakorvaukset ,39, joita kirjanpidossa ei ole kuitenkaan merkitty toimintatuloihin (vaan negatiivisena toimintamenoihin). Päiväkerhotyö (231) Päiväkerhotyö on kirkon kasteopetusta ja sen tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen. Toiminta kertomusvuonna Päiväkerhot kokoontuivat seurakunnan omissa kerhotiloissa. Kerhoryhmiä oli 4 (osa 2x viikossa kokoontuvia ryhmiä). 5-vuotiaille suunnattu liikunta-/luontopainotteinen Liikkis-ryhmä jatkoi toimintaansa. Paloisten kerhoryhmä kokoontui kerran viikossa Paloisten koulun tiloissa. Hartaushetkiä pidettiin päiväkodilla, ryhmäperhepäivähoitokodilla (myös Korpijärvi), kirkonkylän esikoulussa, Paloisten esikoulussa ja perhepäivähoitajien kodeissa. Osa ryhmistä vieraili myös päiväkerhossa. Lastenohjaaja piti aamunavauksia kerran kuukaudessa Paloisten koululla. Esikoululaisille järjestettiin koulutielle siunaaminen, jossa heitä muistettiin lahjakirjoilla. Perhejumalanpalveluksia järjestettiin neljä kertaa kertomusvuoden aikana. Kesäkerhotoiminta oli suosittua, ja toimintaan osallistui päiväkerhoikäisten lisäksi alakouluikäisiä. Päiväkerholaiset tekivät toukokuussa kevätretken paikalliselle Väänälän maatilalle. Nukketeatteri Sananjalka esitti Juhlat - näytelmän seurakuntasalissa marraskuussa. Esitys oli kaikille avoin ja sinne kutsuttiin varhaiskasvatuksen ryhmiä. Kasvatuksen vastuuryhmä kokoontui keväällä ja syksyllä. Vastuuryhmäläiset ja muutamat vapaaehtoiset osallistuivat lastenkirkkojen suunnitteluun ja toteutukseen. Seurakunta ja kunta tekivät yhteistyötä myös joulujuhlan osalta. Seurakunnan ja kunnan varhaiskasvatuksen yhteinen joulujuhla/lasten kauneimmat joululaulut pidettiin joulukuun alussa kirkossa. Pikkulapsityötä jatkettiin kotikäyntien muodossa. Lapsityö oli mukana varhaisnuorten leirillä ja kerhotoiminnassa. 6

7 Tavoitteet ja niiden toteutuminen 1. Päiväkerhotyön juhlavuotta pidetiin esillä kerhon arjessa juhlavuoden teemapäivien muodossa. 2. Päiväkerhon vuosisuunnitelmaa kehitettiin kokonaisvaltaisemmalla suunnittelulla ja vuosikellon päivittämisellä. 3. Vapaaehtoisia oli mukana lastenkirkkojen/tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa. Päiväkerholaisten lkm Kerhoryhmien lkm Henkilökunnan lkm Päiväkerhotyö (231) TA 2016 Toteuma Poikkeama Toimintatulot (ulkoiset) -750,00-626,70-123,30 Toimintamenot (ulkoiset) , ,61-699,61 Toimintakate (ulkoinen) , ,91-822,91 Varhaisnuorisotyö (233) Varhaisnuorisotyö käsittää kouluikäiset 7-13-vuotiaat tytöt ja pojat. Painopisteinä vuodelle 2016 ovat toimintasuunnitelman mukaisesti olleet rikas kouluyhteistyö ja uudet yhteistyömuodot, kesäleirin järjestäminen sekä retket, varhaisnuorten kerhomahdollisuuksien kartoittaminen ja kerhonohjaajien koulutus sekä aktiivinen etsintä. Tavoitteena on ollut toteuttaa seurakunnan varhaisnuorisotyötä yhteistyössä Lapinlahden kunnan nuorisotoimen kanssa. Toiminta kertomusvuonna Kertomusvuonna panostus varhaisnuorisotyöhön kasvoi. Varhaisnuorille järjestettiin kolmen päivän mittainen kesäleiri Aholansaaressa yhteistyössä seurakunnan lapsityön kanssa. Leirin ikäryhmää laajennettiin varhaisnuorisotyöstä myös esikouluikäisiin lapsiin. Leiri työllisti kaksi seurakunnan työntekijää, kaksi aikuista harjoittelijaa sekä seitsemän kerhonohjaajakoulutuksen käynyttä isosta. Syksyllä 2016 perustettiin yhteistyössä lapsityön kanssa varhaisnuorille suunnattu iltapäiväkerho, nk. Toimintatorstai. Ryhmä kokoontui kaksi kertaa kuukaudessa tavoittaen 6-12-vuotiaita lapsia ja nuoria. Ryhmän toiminnassa pyrittiin monipuolisuuteen, jotta se soveltuisi sekä tytöille että pojille. Ryhmään saatiin myös yksi vapaaehtoinen nuori, jolle alettiin sittemmin maksaa kerhonohjaajan palkkiota. Kouluyhteistyötä tehtiin aamunavausten ja koulukirkkojen tiimoilta. Alakoulun aamunavauksia pidettiin auditoriossa kerran viikossa keskiviikkoisin. Koulujen virsitoiveita sekä muita kehitysideoita tiedusteltiin ja otettiin huomioon erityisesti syyskaudella. Alakoulun aamunavauksien toteutukseen osallistuivat vuorollaan diakoni, nuorisotyönohjaaja, kanttori ja kirkkoherra. Paloisten kyläkoululla aamunavauksista päävastuun kantoi lastenohjaaja. Myös nuorisotyönohjaaja vieraili siellä satunnaisesti. Koulukirkkoja järjestettiin kevät- ja joulukauden päättyessä. Pääsiäisen aikaan pidettiin myös koulukirkko, jonka kuvaelman toteutukseen osallistuivat koko seurakunnan työyhteisö sekä luottamushenkilöitä. Myös syksyllä järjestettiin koulun aloitteesta mikkelinpäivän koululaiskirkko lukukauden aloituksen kunniaksi. 7

8 Syksyllä nuorisotyö osallistui Kodin ja koulun päivään ohjaamalla yhteistyössä partion kanssa kierrätysaiheista askartelupajaa. Toiminta tavoitti erityisesti alakouluikäiset oppilaat ja heidän perheensä. Adventin aikaan toteutettiin nk. adventtikiertue yhteistyössä kirkkoherran ja lastenohjaajan kanssa. Kiertue kiersi alakoulun ja Paloisten koulun lisäksi esikoulun ja päiväkoteja. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Kouluyhteistyötä on pyritty rikastuttamaan yhteistyöpalavereilla sekä kyselemällä aktiivisesti opettajien toiveita. Myös palautetta on pyydetty (mm. aamunavaukset). Vuoden aikana koulu on ollut osallinen koulukirkkojen toteutukseen mm. seuraavilla tavoilla: tekstinluku, soittaminen, laulaminen, esitykset, esirukouspyyntöjen kerääminen oppilailta, virsitoiveiden kuuleminen. Kuluneena toimintavuonna varhaisnuorisotyötä ei toteutettu yhteistyössä kunnan kanssa, kuten painopisteisiin oli kirjattu. Myöskään erillisiä retkiä ei järjestetty muuta kuin varhaisnuorille suunnatun kerhon puitteissa. Sen sijaan uusia yhteistyömuotoja löydettiin: Varhaisnuorisotyötä alettiin tehdä työalayhteistyönä lapsityön kanssa. Sujuva yhteistyö lapsi- ja nuorisotyön välillä mahdollisti varhaisnuorten kerhon synnyn (nk. Toimintatorstait) sekä varhaisnuorten kesäleirin. Kertomusvuonna varhaisnuorisotyö koettiin palkitsevana ja hedelmällisenä. Tilausta varhaisnuorisotyölle on selvästi olemassa. Päiväkerhotilat tarjoavat hyvät puitteet varhaisnuorten kerhon järjestämiselle. Lastenohjaajan tiiviit suhteet perheisiin madaltavat kynnystä myös varhaisnuorten kerhoon osallistumiselle. Työalayhteistyö koettiin siis ehdottomasti rikkautena. Kuluneena toimintavuonna yritettiin aktivoida kerhonohjaajakoulutuksen käyneitä nuoria omien kerhojen perustamiseen. Pientä innostusta asiaan näytti loppuvuodesta syntyvän. 1. Kouluvierailut - Varhaisnuorisotyö Toiminta - Retket ja leirit Varhaisnuorten kerhot Varhaisnuorisotyö TA 2016 Toteuma Poikkeama (233) Toimintatulot (ulkoiset) -900,00-425,00-475,00 Toimintamenot (ulkoiset) , , ,52 Toimintakate (ulkoinen) 9.675, , ,52 Perhekerhotyö (234) Perheiden kristillisen kasvatustyön tukeminen ja seurakunnan toimintaan tutustuttaminen. Toiminta kertomusvuonna Perhekerho kokoontui viikoittain seurakunnan omissa kerhotiloissa. Kokoontumiskerrat pitivät sisällään mm. alkuhartauden, kahvihetken, kädentaitoja, laulutuokion, vapaata leikkiä ja 8

9 seurustelua. Perhekerho oli maksuton. Keväällä ja syksyllä perhekerho kokoontui retkeilemään pururadan laavulle. Perheretki Kuopioon järjestettiin yhteistyössä OP:n kanssa. Kauden lopussa lapsilta ja aikuisilta kerättiin palautetta toiminnasta. Tavoitteet ja niiden toteutuminen 1. Yhteistyötä tehtiin perheretken järjestämisessä paikallisen Osuuspankin kanssa. 2. Retkitoimintaa kehitettiin asiakaslähtöisesti. Perheretki Frozen jääshowhun järjestettiin asiakkaiden toiveesta. 3. Perhekerhon hartaushetkien sisältöön lisättiin enemmän laulua ja liikettä. Toiminnallisemmat hetket ilahduttivat ainakin lapsia. Aikuiset Lapset Perhekerhojen määrä Henkilökunnan määrä Perhekerhotyö (210) TA 2016 Toteuma Poikkeama Toimintatulot (ulkoiset) -350, ,00 Toimintamenot (ulkoiset) 8.305, ,15 151,85 Toimintakate (ulkoinen) 7.955, ,15-198,15 Nuorisotyö (236) Seurakunnan nuorisotyö käsittää Varpaisjärvellä yli 13-vuotiaat nuoret. Nuorisotyön ensisijaisena toiminta-ajatuksena on vahvistaa nuorta kristillisessä uskossa, kannustaa nuorta seurakuntayhteyteen sekä tarjota tukea aikuiseksi kasvamisen kiperissä kysymyksissä. Seurakunnan nuorisotyönohjaajan tehtävä on mennä sinne, missä nuoret jo luonnostaan ovat. Toiminta kertomusvuonna Kertomusvuonna nuorisotyössä ei tapahtunut suuria muutoksia edellisvuoteen verrattuna. Kouluyhteistyötä toteutettiin aamunavausten ja koulukirkkojen tiimoilta. Yläkoulun aamunavauksia pidettiin keskusradion kautta kerran viikossa torstaisin. Aamunavauksien toteutukseen osallistuivat diakoni, nuorisotyönohjaaja, kanttori ja kirkkoherra. Koulukirkkoja järjestettiin kevät- ja joulukauden päättyessä. Pääsiäisen aikaan pidettiin myös koulukirkko, jonka kuvaelman toteutukseen osallistuivat koko seurakunnan työyhteisö sekä luottamushenkilöitä. Myös syksyllä järjestettiin koulun aloitteesta mikkelinpäivän koululaiskirkko lukukauden aloituksen kunniaksi. Syksyllä nuorisotyö osallistui Kodin ja koulun päivään ohjaamalla yhteistyössä partion kanssa kierrätysaiheista askartelupajaa. Toiminnassa yläkouluikäiset olivat avustavina ohjaajina eri pisteillä. Kuntayhteistyötä toteutettiin välituntipäivystyksen ja nuorteniltojen tiimoilta. Säännöllistä koulupäivystystä (kahvi/mehutarjoilulla) jatkettiin edelleen torstaisin yläkoulun aulassa. Koulun toiveesta välituntipäivystyksen luonne kuitenkin muuttui loppuvuodesta. Aulassa tapahtuva 9

10 välituntipäivystys siirrettiin tapahtuvaksi liikuntahallille ja kunnan nuorisotiloihin. Kellonaika siirtyi myöhemmäksi nk. pitkälle välkälle. Tuolloin opettajat valvovat yläkoulun oppilaiden siirtymisen liikuntahallille, jossa oppilailla on mahdollisuus joko urheilla liikuntahallin salissa tai seurustella ja nauttia kahvia kunnan nuorisotiloissa. Tähän välituntivalvontaan osallistuvat seurakunnan työntekijä, kunnan nuorisotoimi sekä opettajat. Seurakunnan nuorisotyönohjaaja osallistui noin kerran kuukaudessa perjantai-yökahviloiden ohjaamiseen. Yhteistyössä Lapinlahden kunnan kanssa toteutettiin myös Nuorten Joulutapahtuma. Rovastikunnallista yhteistyötä tehtiin jo perinteeksi muodostuneen rovastikunnallisen Toimintapäivän tiimoilta. Nuorten kanssa matkustettiin Kiuruvedelle kisaamaan hyvässä hengessä sählypokaalista turnauksessa, jossa Varpaisjärvi voitti hopeaa. Osa osallistuvista nuorista olivat nuoria aikuisia. Rippikoulun jälkeisen nuorisotyön pääpainopiste oli isos-/kerhonohjaajakoulutuksessa. Isoskoulutusta jatkettiin edelleen yhteistyössä Lapinlahden seurakunnan kanssa. Kertomusvuoden aikana tehtiin kolme viikonlopun mittaista isoskoulutusleiriä Väärnin leirikeskuksessa. Lisäksi toimintakauden aikana tehtiin kaksi retkeä: keväällä Hiippakunnallinen Koppi kerhonohjaajapäivä Siilinjärvellä ja syksyllä rovastikunnallinen Isosti isoskoulutuspäivä Kiuruvedellä. Kevätkaudella järjestettiin kesäleireihin valmentavia isoskoulutusiltoja seurakuntatalolla. Syksyllä aloittaville uusille isosille järjestettiin avausilta Väärnin leirikeskuksessa. Kouluttautuvat isoset osallistuivat syyskaudella rippikoululaisten kanssa kerran kuukaudessa järjestettäviin vespereihin (iltarukous). Helma-hankkeen innoittamana kokeiltiin työalayhteistyössä kaikenikäisten nuotioiltaa Kesäkodilla. Osallistujien määrä tässä tapahtumassa jäi kuitenkin vähäiseksi. Kasvatustyön vastuuryhmän, lapsityön ja isosnuorten kanssa järjestettiin keväällä yhteinen perhemessu. Tavoitteiden toteutuminen Toimintakaudelle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet suhteellisen hyvin. Kouluyhteistyötä on pyritty rikastuttamaan yhteistyöpalavereilla sekä kyselemällä aktiivisesti opettajien toiveita. Myös palautetta on pyydetty (mm. aamunavaukset). Oppilaat osallistuivat koulukirkoissa tekstinlukuun, soittamiseen ja laulamiseen. Koulun toiveeseen järjestää syksyllä mikkelinpäivän kirkkohetki vastattiin. Isos- /kerhonohjaajakoulutus yhteistyössä Lapinlahden seurakunnan kanssa on säilynyt hedelmällisenä, sujuvana ja monipuolisena. Koulupäivystys todettiin kunnan nuorisotoimen kanssa hyvin hedelmälliseksi työmuodoksi nuorten tavoitettavuuden näkökulmasta. Loppuvuoden uudistus koulupäivystyksessä muutti kuitenkin tilannetta hajauttaen ryhmää ja vaikeuttaen luonnollisten kohtaamisten syntymistä. Kuitenkin koulun toivetta tässä työmuodossa kuultiin. Yhteistyö Lapinlahden kunnan kanssa Varpaisjärvellä on säilynyt mutkattomana. Sen sijaan yhteistyö Lapinlahden toimipisteiden kanssa on höllentynyt ajankäytöllisistä syistä. Myös nuoria on pyritty kuulemaan tässä: Varpaisjärven ja Lapinlahden nuoria on haastavaa saada mukaan yhteisiin retkiin ja tempauksiin. Tämän vuoksi toimintaa on tietoisesti alettu muuttaa paikallisemmaksi (esim. Nuorten Joulu). Tavoitteiden mukaisia retkiä ja tapahtumia yhteistyössä kunnan kanssa ei toimintavuonna saatu järjestymään. Yritystä oli mm. Retki Naurun tasapaino-esitykseen Kuopioon, mutta osallistujia ei saatu. 10

11 Rovastikunnallinen yhteistyö on koettu positiivisena ja antoisana (mm. Isosti-päivä ja nuorten Toimintapäivä). Säännölliset yhteistyöpalaverit mahdollistavat toiminnan kehittämisen. Toimintasuunnitelmaan kirjattuun tavoitteeseen vapaaehtoistyön lisäämisestä vastattiin mm. Toimintatorstaihin löytyneen vapaaehtoisen nuoren ohjaajan tiimoilta. Kerhonohjaajanuoria aktivoitiin syksyllä ja loppuvuodesta perustamaan omia kerhoryhmiä. Innostusta oli ilmassa. 1. Kouluvierailut - Nuorisotyö Toiminta - Nuortenillat Toimintaan osallistuneet - Retket ja leirit Kerhotoiminta Nuorisotyö (236) TA 2016 Toteuma Poikkeama Toimintatulot (ulkoiset) -800,00-401,15-398,85 Toimintamenot (ulkoiset) , ,78 821,22 Toimintakate (ulkoinen) , ,63 422,37 Rippikoulutyö (235) Rippikoulutyön tavoitteena on, että rippikoululainen vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä (Kirkkojärjestys 3:3, rippikouluohjesääntö 1 ). Toiminta kertomusvuonna Vuonna 2015 aloitettu rippikoulu (yksi ryhmä) jatkui vuoden 2016 keväällä ja kesällä rippikoulusuunnitelman mukaisesti. Kevätkaudella rippikouluryhmä jatkoi itsenäisesti merkintöjen keräämistä riparipassiin. Tammikuussa vietettiin rippikouluryhmän kanssa rippikoulupyhää, joka toteutettiin iltagospel-sanajumalanpalveluksena. Huhtikuussa pidettiin toinen yhteinen rippikoulupyhä, jossa toteutettiin työalarastit seuraavasti: Kirkolliset tekstiilit, kirkkoesineistö ja alttari (kirkkoherra), ruumishuoneella vierailu ja suntion tehtävät (suntio), urkuihin ja kanttorin työhön tutustuminen (kanttori) sekä liturgiset värit ja kirkkovuosi (nuorisotyönohjaaja). Kevään aikana diakoni, kirkkoherra, kanttori ja nuorisotyönohjaaja kävivät osana rippikoulua pitämässä oppitunteja koululla uskontotuntien aikana. Vanhemmille järjestettiin keväällä leiri-info. Kesän rippikoululeiri pidettiin Sukevalla Hirsikankaan leirikeskuksessa. Uutta leirillä oli mm. laudes (aamurukous), rukoushelmipolku, päivälepohetket sekä henkilökohtaiset keskusteluajat, joista vastasi nuorisotyönohjaaja. Syksyn rippikouluun ilmoittautuminen tapahtui sähköisesti seurakunnan verkkosivujen kautta. Uusia aloittavia rippikouluryhmiä oli syksyllä yksi. Uudelle ryhmälle järjestettiin rippikouluinfo koululla, vanhempainilta ja kirkkoon tutustuminen Mikkelinpäivän perhemessun yhteydessä. Syksyn rippikoululaiset saivat käyttöönsä uudenlaisen rippikoulupassin, johon kirjataan merkintöjä seurakunta-aktiivisuudesta. Uuden rippikoulupassin myötä tehtiin muutos myös nuorteniltamerkintöjen keräämiseen. Perjantai-yökahviloihin sisälletystä rippikouluopetuksesta luovuttiin. Tilalle otettiin iltavesperit kerran kuukaudessa keskiviikkoisin. Iltavespereiden 11

12 tavoitteena on osallistaa rippikoululaista ja tehdä kirkon monipuolinen jumalanpalveluselämää tutuksi heti rippikoulun alkumetreistä lähtien. Nuortenilta-merkintöjä vähennettiin kolmesta yhteen. Uuteen riparipassiin voi saada merkinnän minkä tahansa viikonpäivän nuortenilta-vierailusta ja merkinnän voi antaa myös kunnan nuorisoohjaaja. Tavoitteiden toteutuminen Toimintasuunnitelmaan kirjattuja painopisteitä vuodelle 2016 ovat olleet läsnäolo ja nuoren aito kohtaaminen sekä rippikoulutyön opetusmuotojen monipuolistaminen ja käytännöllistäminen. Painopisteitä ohjaa kirkon suuntaviiva vuoteen 2020 nk. Kohtaamisen kirkko. Kohtaamisen kirkko- painopistettä pidettiin esillä rippikoulussa. Yhteydessä kirkkoon ihminen kohtaa sekä Jumalan että lähimmäisensä ja oman elämänsä todellisuuden. Tästä lähtökohdasta käsin on ollut hyvä rakentaa myös kertomusvuoden rippikoulua. Toimintasuunnitelmaan kirjattua tavoitetta nuoren aidosta, kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta pyrittiin tietoisesti edistämään rippileirin henkilökohtaisilla keskusteluajoilla. Näissä keskusteltiin nuoren elämänkysymyksistä yksilöllistä elämänkaariviivaa apuna käyttäen. Tavoitteena oli ottaa nuori huomioon kokonaisvaltaisesti ml. kasvuolot, perhe, harrastukset, tulevaisuuden suunnitelmat ja nuoren tukiverkosto. Jumalanpalveluselämän rikastuttamiseksi otettiin kokeiluun aamurukoushetket eli aamulaudekset, jotka koettiin leirillä antoisana lisänä. Nuoren spiritualiteettielämää pyrittiin vahvistamaan päivälepohetkillä eli nk. mediksillä, joissa rentoutumisen keinoin perehdyttiin rukoushelmien saloihin. Leirin lopuksi kierrettiin hiljaisuudessa rukoushelmipolku. Rippikoulujen toteutus onnistui suunnitellusti ja kaikki rippikoulun käyneet konfirmoitiin. Keväällä isoskouluttautuvia oli viisi. Syksyllä kymmenen uutta ilmoittautui isoskoulutukseen, joista neljä jatkoi aktiivisena. Rippikoululeirejä Rippikoulun käyneitä Muualla käyneitä Isoskoulutettavia Isoskoulutusleirejä Rippikoulutyö (235) TA 2016 Toteuma Poikkeama Toimintatulot (ulkoiset) , ,25-948,75 Toimintamenot (ulkoiset) , , ,47 Toimintakate (ulkoinen) , , ,72 12

13 Diakoniatyö (241) Diakoniatyön tehtävänä on kristilliseen rakkauteen perustuva avun ja tuen antaminen lähimmäiselle elämän kaikilla alueilla. Diakoniatyö on laaja-alaista ja monimuotoista. Tukea ja apua diakoniatyö antaa hengellisesti, henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Toiminta 2016 Diakoniatyön kerhotoiminta muuttui vähän vuoden aikana, koska syksyllä ei enää järjestetty naisteniltoja. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestettiin monenlaisia tapahtumia kevättalven aikana. Suurin tapahtuma oli kaiken kansan joulujuhla, johon osallistui 80 henkeä. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Diakoniatyön tavoitteina olivat vanhuksille järjestettävän toiminnan kehittäminen, parisuhteen ja perheen tukeminen ja taloudellisen avustamisen kehittäminen. Ikäihmisten kerhoon kokoontui seurakuntatalolle joka toinen viikko noin 15 henkilöä. Lisäksi oli useammin hartaushetkiä vanhuksille palvelukeskus Orvokin eri yksiköissä. Parisuhdetta ja perhettä tuettiin vastaanotoilla tapahtuneiden keskustelujen avulla. Taloudellista avustamista kehitettiin tekemällä yhteistyötä eri avustamistahojen kanssa. Kaikissa tavoitteissa onnistuttiin hyvin, vaikka vakituinen diakoniatyöntekijä oli kaksi kuukautta virkavapaalla, jolloin sijainen hoiti työt. Lisäksi vakituinen diakoniatyöntekijä oli kaksi kuukautta 60% työajalla. 1. Asiakaskontaktit Annetut ruoka-av Ryhmät ja kerhot Muuta Diakoniatyössä oli 436 asiakaskontaktia, joista naisia oli 220 ja miehiä oli 216. Suurin osa asiakkaista oli yli 74-vuotiaita, 166 henkeä. Toiseksi eniten diakoniatyön asiakkaissa oli vuotiaita, 150 henkeä. Annettuja ruoka-avustuksia oli 56. Taloudellista avustusta annettiin yhteensä 2329,79. Ryhmiä ja kerhoja oli viisi. Niissä oli yhteensä 53 eri osallistujaa. Kerhoihin osallistuneiden määrä pysyi melko samana kuin edellisinä vuosina. Diakoniatyö (241) TA 2016 Toteuma Poikkeama Toimintatulot (ulkoiset) , , ,80 Toimintamenot (ulkoiset) , , ,41 Toimintakate (ulkoinen) , , ,21 Lähetystyö (260) Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn (Mt 28: 18 20). Tavoitteena on pitää seurakuntalaiset tietoisina asemastaan ja tehtävästään opetuslapsina, innostaa lähetystyöhön ja hankkia varoja nimikkolähetin ja nimikkokohteen työn tukemiseen. 13

14 Toiminta kertomusvuonna Toimintavuoden aikana järjestettiin yhteensä 6 erillistä lähetystapahtumaa, joihin osallistui yhteensä 246 henkilöä. Lähetys oli myös muutoin laajasti esillä seurakunnan muissa toimintamuodoissa, kuten rippikoulussa, jumalanpalveluselämässä ja Lukkarilan työseuroissa. Myyjäisiä ja arpajaisia järjestettiin myös yhdessä diakoniatyön kanssa. Varpaisjärvellä järjestettiin lähetysnäyttelyitä seurakuntatalolla ja kirjastolla. Retket järjestettiin rovastikunnan lähetysjuhlaan Pielavedelle sekä rovastikunnallisiin lähetyspäiviin. Lisäksi seurakuntamme edustajia osallistui rovastikunnalliseen retkeen Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlille sekä Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille. Nimikkolähettimme diakoni Kaija Grundell siunattiin lähetystyöhön Varpaisjärven kirkossa loppiaisena Hänen nelivuotinen toimikausi Taiwanilla alkoi tammikuun lopussa Grundell vieraili Varpaisjärvellä elokuussa ensimmäisellä kotimaan jaksollaan. Suomen Lähetysseuran kanssa on voimassa sopimus, joka kattaa sekä nimikkolähettisopimuksen että nimikkokohteen Thaimaan luterilaisen kirkon seurakuntatyön. Ystävyysseurakuntamme ovat Sarszentlörincin luterilainen seurakunta Unkarissa sekä Tampereen tuomiokirkkoseurakunta. Tampereen Kalevan kirkon 50-vuotisjuhlaan elokuussa tehtiin seurakuntaretki, johon osallistui 5 seurakuntalaista. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Toimintavuoden 2016 painopisteiksi oli asetettu yhteydenpito ystävyysseurakuntiin sekä lähetystietoisuuden lisääminen seurakuntalaisten keskuudessa. Tavoitteet toteutuivat hyvin. Ystävyysseurakuntien edustajia tavattiin elokuussa Kalevan kirkon 50- vuotisjuhlissa. Yhteyttä pidettiin myös puhelimitse ja sähköpostitse. Lähetyksen tapahtumien ja näyttelyiden kautta tavoitettiin seurakuntalaisia erityisesti koululaisia ja rippikoululaisia. Lähetysjärjestöjen kanssa solmitut sopimukset: Kannatustavoite ( ): Muuta Seurakuntamme osallistui myös rovastikunnallisen kohteen Dessien orpolapsityön tukemiseen Etiopiassa. Lähetys (260) TA 2016 Toteuma Poikkeama Toimintatulot (ulkoiset) , ,00-299,00 Toimintamenot (ulkoiset) 9.228, , ,51 Toimintakate (ulkoinen) 7.028, ,49 980,51 Seurakuntaneuvosto (295) Seurakuntaneuvoston tehtävänä on johtaa seurakunnan varsinaista toimintaa. Seurakuntien kiinteistöjen, talouteen, hautatoimeen ja kirkkoherranvirastojen toimintaan liittyvistä asioista päätetään yhteisessä kirkkoneuvostossa. 14

15 Toiminta kertomusvuonna Seurakuntaneuvosto kokoontui kertomusvuonna neljä kertaa. Käsiteltyjä pykäliä oli 42. Seurakuntaneuvosto teki esityksen yhteiselle kirkkoneuvostolle Varpaisjärven seurakunnan vuoden 2015 toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä sekä vuoden 2017 talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta. Seurakuntaneuvosto hyväksyi mm. vuoden 2017 rippikoulusuunnitelman ja esitti vuoden 2017 henkilöstön kehittämissuunnitelman yhteiselle kirkkoneuvostolle. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Toimintavuoden tavoitteina olivat: 1. Yhteydenpito henkilökuntaan, 2. seurakuntaneuvoston jäsenten aktivoiminen mukaan seurakunnan työmuotoihin ja 3. vastuuryhmien aktivoiminen. Luottamushenkilöille ja työntekijöille järjestettiin kaksi yhteistä seminaari-iltaa, joissa käsiteltiin kasvatustyötä, lähetys- ja ystävyysseurakuntatyötä sekä maahanmuuttoasioita. Seurakunnan työntekijät vierailivat seurakuntaneuvoston kokouksissa. Seurakuntaneuvoston jäsenet osallistuivat mm. jumalanpalveluselämään ja vastuuryhmien toimintaan. Vastuuryhmät kukin vuorollaan osallistuivat pyhien jumalanpalvelusten suunnitteluun ja toteutukseen. kokouksia vastuuryhmiä Seurakuntaneuvosto TA 2016 Toteuma Poikkeama (295) Toimintatulot (ulkoiset) Toimintamenot (ulkoiset) , , ,62 Toimintakate (ulkoinen) , , ,62 Sairaalasielunhoito TA 2016 Toteuma Poikkeama (243) Toimintatulot (ulkoiset) Toimintamenot (ulkoiset) 2.200, , Toimintakate (ulkoinen) 2.200, , Muu seurakuntatyö TA 2016 Toteuma Poikkeama (290) Toimintatulot (ulkoiset) Toimintamenot (ulkoiset) 1.800, ,70 607,30 Toimintakate (ulkoinen) 1.800, ,70 607,30 15

16 Varpaisjärven seurakunnan henkilökunta 2016 Olli Kortelainen, kirkkoherra Anna-Kaisa Tolvanen, kanttori Senja Stedt, lastenohjaaja Katja Saarela, diakoni Jari Kankkunen, nuorisotyönohjaaja (50 %), Tanja Hynynen vt. nuorisotyönohjaaja (50 %), Meiju Saastamoinen 1.8. => nuorisotyönohjaaja (50 %) Ylä-Savon seurakuntayhtymän työntekijät, joiden virka- tai työpaikka oli Varpaisjärvellä 2016 Mirja Partanen, osa-aikainen suntio Tomi Pirskanen, kesäteologi ( ) Seurakuntaneuvosto 2016 Olli kortelainen, puheenjohtaja, kirkkoherra Aino Ruotsalainen, varapuheenjohtaja Tiina Juutinen Seppo Jääskeläinen Toivo Heiskanen Päivi Hartikainen Leena Marttinen (Erosi paikkakunnalta muuton takia, tilalle nousi Anne Tamminen) Saija Keränen Mirja Hämäläinen Eero Ryhänen Irma Hyvärinen (Riitta Kaasinen, sihteeri) varajäsenet: Martti Valtonen Anne Tamminen (nousi varsinaiseksi jäseneksi Leena Marttisen tilalle.) Mervi Dunder Jari Väänänen Lähetysvastuuryhmä Leena Marttinen, puheenjohtaja (Erosi paikkakunnalta muuton vuoksi.) Mirja Partanen, varapuheenjohtaja Erkki Laitinen Leena Hannukainen Anna Paldanius Eero Ryhänen (Olli Kortelainen, sihteeri, kirkkoherra) Kasvatuksen vastuuryhmä Saija Keränen Mervi Dunder Vuokko Roivainen Irma Hyvärinen Toivo Heiskanen (sihteerit: Senja Stedt, lastenohjaaja ja Meiju Saastamoinen, nuorisotyönohjaaja) 16

17 Musiikkivastuuryhmä Jaakko Kokkonen Markku Kurikka Liisa Mäkitörmä Ritva Kynäkoski Päivi Korhonen Erkki Laitinen (Anna-Kaisa Tolvanen, sihteeri, kanttori) Diakoniavastuuryhmä Eila Väänänen Maija-Liisa Jauhiainen Anja Ryynänen Irja Kettunen Marjatta Heiskanen Aarne Ruotsalainen (Katja Saarela, sihteeri, diakoni) 17

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 TOIMINTA-AJATUS Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja, kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTA-AJATUS Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja, kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTA-AJATUS Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja, kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA-AJATUS Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja, kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan sana, kaste

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2015 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2015 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2015 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika 11.1.2015 klo 12.00 12.33 Paikka Osallistujat/Läsnä: Seurakuntatalo

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikko 20.2.2019 klo 18 20 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto 21.2.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika torstaina 21.2.2019 klo 18 19.57 Paikka Osallistujat/Läsnä:

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 2019 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto 2.5.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika torstaina 2.5.2019 klo 18.00-19.52 Paikka Osallistujat: Jäsenet:

Lisätiedot

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan: RIPPIKOULUN MALLIOHJESÄÄNTÖ Yleisperustelut Kirkkojärjestys edellyttää (KJ 3:3), että kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto hyväksyy seurakunnalle rippikoulun ohjesäännön. Päätös on alistettava tuomiokapitulin

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan. Vuosikertomus 2014 SISÄLLYS& KIRKKOHERRANTERVEHDYS 3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4 KIRKKOHERRANVIRASTO 4 VIESTINTÄ 5 KIRKONPALVELUSKUNTA 5 KIRKKOMUSIIKKI 6 KASVATUS Lapset 6>7 Varhaisnuoretjanuoret 8 JULISTUSJAPALVELU

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.1.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika torstaina 10.1.2019 klo 18 19.10 Paikka Osallistujat/Läsnä:

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja LAPSI ON OSALLINEN Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja KIRKON VARHAISKASVATUS ON Kristillisestä uskosta ja siihen liittyvistä arvoista nousevaa kasvatuksellista vuorovaikutusta Kasvatus- ja kastekumppanuutta

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo - 1 - Aika Perjantai 16.9.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen Jarmo Tuominen jäsen

Lisätiedot

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet 14.5.2013 1 Yhtymän työkorit lähtökohtana yhteisten painopisteiden määrittelylle

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012 Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 212 Kastetut 646 Seurakuntaan muuttaneet 5 32 Kirkkoon liittyneet 286 Lisäys yhteensä 5 964 Kuolleet 463 Seurakunnasta muuttaneet 5 455 Kirkosta eronneet 768 Vähennys

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 6.11.2018 klo 17 17.45 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Arto Penttinen, pj Hyvärinen Inka Janatuinen Pekka

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ SEURAKUNTANEUVOSTO 7.9.2011 1/5 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 7.9.2011. klo 18 Paikka: Matteuksenkirkko, Olavus-sali Osallistujat: Poissa: Jukka Pakarinen, puheenjoht. Max Isaksson Eija

Lisätiedot

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri. 206 KÄLVIÄN SEURAKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 026101 SEURAKUNTANEUVOSTO Johtaa kirkkolainsäädännön mukaisesti seurakunnan toimintaa, edistää hengellistä elämää ja toimia seurakunnan perustehtävän toteuttamiseksi

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2015 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2015 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2015 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous 14.1.2015 Aika keskiviikkona 14.1.2015 klo 17 17.53 Paikka Seurakuntatalo,

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 337/2016 49 Ilmoitusasiat syyskuu ehdotus Merkitään tiedoksi - Pihakahvila koulutus 15.9 klo 17.30 Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 335/2016

Lisätiedot

VUODEN 2012 TAVOITTEIDEN TOTETUTUMINEN SEURAKUNNAN PAINOPISTEET VUODELLE 2013 MUSIIKKITYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

VUODEN 2012 TAVOITTEIDEN TOTETUTUMINEN SEURAKUNNAN PAINOPISTEET VUODELLE 2013 MUSIIKKITYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Kokousaika Keskiviikko 29.8.2012 klo 17 Kokouspaikka Vanha Pappila 1 2 3 4 5 6 7 8 KOKOUKSEN AVAUS VUODEN 2012 TAVOITTEIDEN TOTETUTUMINEN SEURAKUNNAN PAINOPISTEET VUODELLE 2013 MUSIIKKITYÖN TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto 7.5.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika: Tiistai 7.5.2019 klo 18 20.14. Paikka: Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2017 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 7/2016 Seurakuntaneuvosto 22.9.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.9.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, kerhohuone 1 Kustaantie

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

seurakuntapastori, sihteeri

seurakuntapastori, sihteeri LAUKAAN SEURAKUNTA KASVATUSTYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Aika: 07.05.2014 klo 16.30, tarjoilu 16.00 alkaen Paikka: Vihtavuoren kappelin yläkerta Jäsenet: Paakkinen Arja puheenjohtaja Ek Terhi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2008 Aika: keskiviikkona 30.1.2008 klo 18.00 20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2013 Aika 10.9.2013 klo 18.30-19.30 Paikka Viikin kirkko, Agronominkatu 5 Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo VESAMÄKI Aarne vara MARJAMÄKI

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014 Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014 Kappelityöryhmän kokous 2.10.2014 klo 17.30 Pyhämaan Seurakuntakoti Lilja Laiho-Virtanen puheenjohtaja paikalla Leena Airikkala lähetystyön alaryhmä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 NEUVOSTO 31.10.2017 NEUVOSTON KOKOUS Aika Ti 31.10.2017 klo 17.00 18.50 Paikka Kauniaisten kirkko, alatakkahuone Läsnä Poissa Helistekangas Laura Huoponen Kari

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Ylä-Savon seurakuntayhtymä Luottamushenkilöiden perehdytysilta 17.2.2015 Hallintojohtaja Katariina Bergbacka Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys,

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 6/2014 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 6/2014 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 6/2014 Sivu 1 Aika KE 3.9.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet Varajäsenet Heiskanen Anita Jäntti, Lauri, kirkkoherra

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUKSET 2015 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SEURAKUNTA 2015

TOIMINTAKERTOMUKSET 2015 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SEURAKUNTA 2015 TOIMINTAKERTOMUKSET 2015 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SEURAKUNTA 2015 Seurakunnan toimintavuotta vaivasi työntekijäpula loppuvuodesta, kun sekä vs. diakoni että vt. nuorisotyönohjaaja jättivät tehtävänsä kesken

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika 6.5.2015 klo 19.00 20.24 Paikka Osallistujat/Läsnä: Seurakuntatalon

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 1/2017

KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 19.1. 1. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan vaali vuosiksi 2017-2018... 2 2. Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan vaali

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013. KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta Maija-Liisa Pulkka Sirkka Rönkkö Kalevi Vidgren

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013. KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta Maija-Liisa Pulkka Sirkka Rönkkö Kalevi Vidgren 149 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013 KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta 2013 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula

Lisätiedot

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016 138/2015 109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018 ja talousarvio 2016 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää 1) lähettää yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi liitteiden mukaisen

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 10.02.2010 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.16 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 1. PERUSTEHTÄVÄ Diakoniatyön perustelut löytyvät sekä Raamatusta, että Kirkko järjestyksestä. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 13.2.2018 klo 17 19.10 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Arto Penttinen, pj Janatuinen Pekka Jääskeläinen

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Tark: Seurakuntaneuvosto. Aika: Keskiviikko klo klo, kahvit klo 17.30

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Tark: Seurakuntaneuvosto. Aika: Keskiviikko klo klo, kahvit klo 17.30 7 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 28.2.2018 klo 18.00 klo, kahvit klo 17.30 Paikka: Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2 Läsnä: Niittynen, Ville puheenjohtaja Ainasoja, Merja jäsen, saapui klo 18.15

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN. Kirkkoherran virkaanasettaminen. Kirkkoherranvirastot lakkaavat MISTÄ VIRKATODISTUKSET?

UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN. Kirkkoherran virkaanasettaminen. Kirkkoherranvirastot lakkaavat MISTÄ VIRKATODISTUKSET? UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN Kirkkoherran virkaanasettaminen Piispa Wille Riekkinen avustajineen asettaa kirkkoherra Reijo Leinon virkaansa messussa su 9.1. klo 10 Riistaveden kirkossa.

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta. Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Kirkkokatu 10 A, 3. krs. / PL 45 53101 Lappeenranta 040 3126 301 lappeenranta.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.00 20.31 Paikka Kirkkokatu

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko klo 17. Kokouspaikka Vanha pappila KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN VÄLITILINPÄÄTÖS MUSIIKKITYÖN TTS 2013

Kokousaika Keskiviikko klo 17. Kokouspaikka Vanha pappila KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN VÄLITILINPÄÄTÖS MUSIIKKITYÖN TTS 2013 Kokousaika Keskiviikko 26.9. klo 17 Kokouspaikka Vanha pappila 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN VÄLITILINPÄÄTÖS MUSIIKKITYÖN TTS 2013 KONSERTTIKALENTERI 2013 SEMINAARIN (15.9.) ANTI TIEDOKSI

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkoneuvosto

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTO Kokous 3/2018 Aika Tiistai 3.4.2018 klo 17.30 19.50 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus Läsnä Poissa Jäsenet Ann-Maarit Joenperä, puheenjohtaja Ari Hartonen Kristiina Häkkänen Panu Karjalainen,

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: 9.2.2011 kello 18.15-22.00 Paikka: Läsnä. Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 A Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Ahokas Lari Akaan-Penttilä Aulikki

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010 Kirkkoneuvosto 30.9.2010 91 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010 KOKOUSAIKA torstai 30. päivänä syyskuuta 2010 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo 18.19. 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 14

Lisätiedot

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO 22.2.

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO 22.2. KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1(5) Aika 20.2.2018 klo 16.30 18.05 (tarjoilu 16.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasali, Ampujanpolku 2 Kokoonpano ja läsnäolo Kokoukseen oikeutetut

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 18.30 19.33 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 MEILAHDEN SEURAKUNTA ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 1. Johtamisjärjestelmän kuvaus ja seurakuntatyön perusrakenne 2. Organisaatiorakenne: tiimit, vastuuryhmät ja johtoryhmä 3. Tiimin, tiimivastaavan, vastuuryhmän

Lisätiedot