RUUTIUKOT. Toimintakertomus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RUUTIUKOT. Toimintakertomus 2016"

Transkriptio

1 RUUTIUKOT Toimintakertomus 2016 Ruutiukkojen toiminta vuonna 2016 noudatti vakiintuneita muotoja. Joka maanantai kesäaikaa lukuun ottamatta kokoonnuttiin lounaalle, jonka yhteydessä kuultiin esitelmä. Silloin kun kokouspäivän illalla oli Klubin kuukausikokous, ei lounaskokouksessa pidetty varsinaista esitelmää, vaan ohjelmana oli filmikatsaus, musiikkiesitys tai jonkun ruutiukkoveljen lyhyt esitys tai muu valmisteltu puheenvuoro. Ruutisihteerin tehtävää hoiti kevätkaudella Jorma Hautala yksin ja syyskaudella sitä hoiti ruutisihteeriryhmä johtajanaan Timo Tulosmaa ja muina jäseninä Markku Rauhalahti ja Pentti Väänänen. Ruutiukkojen kevätretki 30.3 toteutettiin museokierroksena Tampereella. Ensin käytiin Lotta- ja suojeluskuntamuseossa ja sen jälkeen Postimuseossa katsomassa näyttelyä "Salaista jääkäripostia". Ruutiukkoja ja rouvia Postimuseossa. Näyttelyä esitteli FT Tuomas Hoppu (keskellä) tehtiin kesäretki, jolloin 17.6 vierailtiin ensin Riisa- museossa Kuopiossa ja sitten Kivelän perheen omistamassa Crosswrap Oy:ssä Siilinjärvellä. Illallista söimme Pentti Väänäsen kesäasunnolla Nilsiässä. Seuraavana aamuna Pentti esitteli meille Nilsiän kirkon. Viereisessä kuvassa olemme Crosswrap Oy:n neuvotteluhuoneessa.

2 Kesäretken päätarkoitus oli tarkastaa Tahkovuorella Ruutiukkojen perustajan Eero Kivelän pojanpojan Kalle Kivelän hallussa oleva Ruutiukkojen tykki. Tarkastus suoritettiin tällä joukolla aamupäivällä 18.6, jolloin Eero Kivelän syntymästä oli kulunut 108 vuotta. Tarkastuksen jälkeen Kalle Kivelä tarjosi meille hernekeittoa Pehku- Paarissa Tahkovuoren laella. Sadanpäämies luovutti Kalle Kivelälle Ruutiukkojen standaarin. Perinteinen joululounas avec oli Joululounaalla Vuoden Ruutiukoksi nimettiin Timo Tulosmaa ja Juha Revolle luovutettiin Ruutiukkojen standaari.

3 Joululounaalla Katariina Pylsy lausui joulurunon ja Eero Pylsy esitti Taatan joulusaarnan. Monipuolisesta musiikkiohjelmasta huolehtivat Tuiki Latvala ja Juha Repo Juhana Mattilan säestyksellä. Vuonna 2016 lounaskokouksia oli kaikkiaan 31, näistä 24 tilaisuudessa oli täysimittainen esitelmä. Lounaskokouksiin osallistui keskimäärin 58 ruutiukkoa. Jos ohjelmaan ei kuulunut esitelmää, osallistujia oli keskimäärin 28. Suurin lounaskokouksen osanottajamäärä oli 85. Joulukuussa 2016 Ruutiukkojen jäsenmäärä oli 265. Ruutiukkojen toteutunut ohjelma vuonna 2016 oli seuraava: Kevätkausi: Sadanpäämies, DI Ilkka Mäntyvaara: Taistelu hissitehtaasta Lounas, filmikatsaus haavoittuneiden kuljetuksesta ja hoidosta rintamalla Ruutiukkoveli, tekn. tri Matti Kataja: Longitudi Sosiaalineuvos Seppo Rantanen: Heikki ja Iris Asunnan Säätiö - sata vuotta isänmaan historiaa Metsänhoitaja Christian Keil: Talvisodan kansallinen muistomerkki

4 Ruutiukkoveli, ye everstiluutnantti Sakari Isosomppi: Häivetekniikka vastaan tutka. Elson uusia haasteita Lounas, ruutiukkoveli, kenrm Kalervo Sipi: Tuokiokuvia Marskin taipaleelta Kiinassa Ruutiukkoveli, DI Reijo Selin: Hapenensaari Viipurinlahdella, kulttuuria ja sotaa Ruutiukkoveli, ylimetsänhoitaja Markku Rauhalahti: Suomalaismetsät ja metsäsuomalaiset Ruutiukkoveli, eversti Harri Virtapohja et al.: Talvisodan hektinen loppu Harri Virtapohja kertoi sodan kulun pääpiirteissään ja Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa esittivät vuorollaan oman osuutensa (kuva Markku Rauhalahti) Lounas, sadanpäämies näytti kuvia Jugoslavian hajoamissotien tuhoista Kevätretki, museokierros Tampereella Rehtori Markku Lahtinen: Kehittyvä ammatillinen koulutus Metsänhoitaja Esko Pakkanen: Puutavaran uitto - suomalaista historiaa Lounas, ruutiukkoveli Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa FT Olavi Urvas: Ukrainan historiaa Maisteri Pekka Laine: Muistiliitto Ruutiukkoveli, toimitusjohtaja Timo Mitrunen: Ortodoksisuus, minun kirkkoni ja uskontoni Kevään viimeisessä kokouksessa 9.5 eroava ruutisihteeri Jorma Hautala kukitettiin ja hän esitti kiitoksensa ruutiukoille Kesäretki Tahkovuorelle Kalle Kivelän luo

5 Syyskausi Ruutiukkoveli, kauppat. maist. Vesa Rinkinen: "Suomalaisten linnoitukset Äänisen-Laatokan -kannaksella". Venäläinen näkökulma Suuri joukko ruutiukkoja kokoontui kuuntelemaan Vesa Rinkisen esitelmää syyskauden alussa. Uusi ruutisihteeriryhmä aloitti toimintansa. Ensimmäisen kokouksen hoiti Timo Tulosmaa. Kokouksen aluksi onniteltiin kesän aikana merkkivuosia täyttäneitä, joita oli 28 henkilöä. Paikalla heistä oli viisi. Vasemmassa kuvassa 90- vuotiaat Esko Taulaniemi ja Olavi Suvitie, oikeanpuoleisessa kuvassa Reijo Selin 85 v.

6 Eläkeläinen Erkki Ottela: Kehitysyhteistyökokemuksia Namibiasta Suurlähettiläs emer. Hannu Mäntyvaara: Minne katosi arabikevät Sotahistorian harrastaja Matti I Salonen: Tali-Ihantalan taistelumaastot nykypäivänä Ruutiukkoveli, ylimetsänhoitaja Markku Rauhalahti: Pohjan Poikien jalanjäljillä Lounas, sadanpäämies kertoi Ruutiukkojen kesäretkestä Opetusneuvos Jukka Sola: Lukiokoulutuksen kehitys LKT Jaakko Leinonen: Harmaakaihi ja sen hoito Kapteeni evp Timo Hakala: Topografikartalta Google Mapsiin. Sijainninmäärittelytekniikat sotahistorian tutkijan työkaluina Ruutiukkoveli, ekonomi Veijo Sinkkonen: Laatokka, Karjalan meri Lounas, TamJazz esitti perinteisiä evergreenejä Ruutiukkojen joululounas avec Ruutiukkoveli, tekn.tri Matti Kataja: *Oklo* Matti Kataja Oklo on Gabonissa oleva kaivospaikkakunta, josta on löydetty kaksi miljardia vuotta vanha luonnon ydinreaktori Lounas, filmi Hangon miehityksestä ja takaisinvaltauksesta. Oman ohjelmansa lisäksi Ruutiukot avustivat Kannaksen poikia pidetyn Lauluja Kannakselta -konsertin järjestelyissä. Timo Tulosmaa toimi konsertin juontajana. Ruutiukkojen toimintaa ohjaa ruutiukkotoimikunta, johon kuuluivat edessä vas. Pertti Laakkonen, sadanpäämies Ilkka Mäntyvaara ja Matti Ponsi sekä takana Timo Tulosmaa, Pentti Väänänen, Jorma Hautala, Matti Kataja, Markku Rauhalahti ja Vesa Rinkinen. Teksti: Ilkka Mäntyvaara Kuvat: Jorma Hautala ja ruutisihteerityhmä

RUUTIUKOT. Toimintakertomus 2017

RUUTIUKOT. Toimintakertomus 2017 RUUTIUKOT Toimintakertomus 2017 Ruutiukkojen toiminta vuonna 2017 noudatti vakiintuneita muotoja. Joka maanantai kesäaikaa lukuun ottamatta kokoonnuttiin lounaalle, jonka yhteydessä kuultiin esitelmä.

Lisätiedot

Tampereen Suomalainen Klubi ry RUUTIUKOT

Tampereen Suomalainen Klubi ry RUUTIUKOT Tampereen Suomalainen Klubi ry RUUTIUKOT RUUTIUKKOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Ruutiukkojen toiminta vuonna 2013 noudatti vakiintuneita muotoja. Joka maanantai kokoonnutaan lounaalle, jonka yhteydessä

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja H 1. Ltn Jarmo Järvelä P-H 99 100 96 98 97 98 588 2. Vänr Antti Puhakka Kym 98 95 97 98 100 98 586 3. Ltn Kalle Hasu Kym 95 100 95 99 97 96 582 4. Vänr Olli Kontu Var

Lisätiedot

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Pohjanmaa 164, 4) Veijo Pakkanen Kymenlaakso 154, 5) Ari Hämäläinen Kymenlaakso 152, 6) Jouko

Lisätiedot

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO 2014 10.5.2014 Kisailijoita ryhmäkuvassa pihalla. Osanottajamäärä oli uusi ennätys. TULOKSET JOUKKUEET 1. Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry 337 pistettä

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50 Aitovuori, Tampere 10. - 20:02:41 Vapaapistooli, sarja Y45 1. Pertti Sinkko KAS 74 70 86 75 305 Vapaapistooli, sarja Y50 1. Simo Saarenmaa RSA 90 93 86 87 356 2. Veikko Alanko HlAS 88 85 88 88 349 3. Reijo

Lisätiedot

Tulokset 10 m Liikkuva maali - putoavat taulut SM Kilpailu Nilsiä

Tulokset 10 m Liikkuva maali - putoavat taulut SM Kilpailu Nilsiä Tulokset 10 m Liikkuva maali - putoavat taulut SM Kilpailu 25.3.17 Nilsiä M 1 Sami Heikkilä K-64 2 Vesa Saviahde P-HA 3 Tomi-Pekka Heikkilä K-64 3 Arto Luomala KäTa Sami Heikkilä Vesa Saviahde 3-2 Sami

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

SM Ikäkausisarjat

SM Ikäkausisarjat Hollola, Hälvälä 29. - 17.22.01 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Matti Viljakainen SäSA 97 99 99 99 394 SE 2. Kari Pennanen KouMAS 100 98 96 98 392 3. Hannu Teitto KuusA 99 96 95 97 387 4. Marko

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40 Kansallinen 25 tikkaa 29.7.2016 Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty 29.7.2016 klo 23.40 MM 1. Järvinen Tarmo JST 41 46 43 35 44 209 5x10 2. Mäkinen Mauno VaaTi 46 40 41 40 42 209 4x10 3. Määttä

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Euran Veivi Sulkapallon Talvikisa Euran Urheilutalo Tulokset

Euran Veivi Sulkapallon Talvikisa Euran Urheilutalo Tulokset Sulkapallon Talvikisa 11.2.2006 Euran Urheilutalo Tulokset Katso myös kotisivuiltamme: http://personal.inet.fi/yhdistys/veivi.sulkis MN-Avoin /35 I A. Katila Juha / Saarinen Kalle EVe A - B 25 11:00 Katila

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015 Tyrri, Kouvola 14. - Pistooli pika-ammunta 3x20 ls, sarja H 1. Räsänen, Marko KAI 97100 197 98 98 196 97 94 191 584 2. Lahti, Teemu K-S 99100 199 98 89 187 98 98 196 582 3. Talvitie, Marko E-P 94 97 191

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

arkanon tutkimusaseman kokoonpano kautta aikojen

arkanon tutkimusaseman kokoonpano kautta aikojen arkanon tutkimusaseman hoitokuntien kokoonpano kautta aikojen Hoitokunnan retki Itä-Aureeseen kesäkuussa 1985. Kuvassa: Eero Paavilainen, Kalle Nevanranta, Leo Häggman, Jorma Tukeva, Markku Eskola, Tuovo

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Sarja 35-V/K47, ilmoittautuneita 4, loppuun suorittaneita 4

Sarja 35-V/K47, ilmoittautuneita 4, loppuun suorittaneita 4 Sarja 35-V/K47, ilmoittautuneita 4, loppuun suorittaneita 4 Pasi Kähkölä 1 733 Haukiputaan Veikot Janne Heinonen 2 734 Janakkalan Jana Erkki Ahtianinen 3 731 Kaustisen Pohjan-Veikot Teuvo Nuutinen 4 732

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä 24.1.2015 järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 27.1.2015 klo 19 MM 1. Ylönen Niilo JST 46 41 37 43 43 210 2. Järvinen Tarmo JST 42 45 43 39 38 207 (6x10) 3. Miettinen

Lisätiedot

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2 H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

JOUKKUEKILPAILU. karsinta yhteis- Joukkueen Nimi Osallistujat karsintaerät sijoitus pisteet

JOUKKUEKILPAILU. karsinta yhteis- Joukkueen Nimi Osallistujat karsintaerät sijoitus pisteet ... karsinta yhteis- Joukkueen Nimi Osallistujat karsintaerät sijoitus pisteet Esko Huhtaniemi Maanantai aamu Anna-Leena Kannisto Tauno Laakso Lentäjät Kesport Pudasjärvi MuViKa. Rautaruukin Urheilukalastajat

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX Hirvialhon koulu Akaa Viiala 12. - 15:20:34 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Pekka Raittinen LamAs 98 97 99 97 95 94 580 2. Antti Mäkelä PuKu 99 97 97 92 97 95 577 3. Antti Raittinen LamAs 92 94 97 94

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Sivu 1. Joukkuekilpailun tulosluettelo

Sivu 1. Joukkuekilpailun tulosluettelo Sivu 1 Joukkuekilpailun tulosluettelo Perinnepistooli 25 m koulu 30 lks Sarja H Arvo Nimi Piiri Sarja Tulos Yht HEL- Merires 1071 Alik Jukka Soini HEL- Merires H50 277 Sotmest Tatu Korhonen HEL- Merires

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 04.09.2011 19:30:55 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi

Lisätiedot

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola M50, 3x20ls 50m kiväärin ikäsarjojen SM 2019 Tyrri Kouvola 17. - 18.8.2019 Tulokset 1. Tero HOVILA SaSA 96 94 94 96 88 91 559-18x 2. Ilkka RATAMO SaSA 93 96 97 99 91 82 558-16x 3. Lauri LAUSTE SA 92 92

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

KANSALLISET TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty klo tikkaa

KANSALLISET TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty klo tikkaa KANSALLISET 25 + 125 TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) 26.4.2015 Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty 26.4.2015 klo 20.40 25 tikkaa MM 1. Ylönen Niilo JST 43 42 39 44 41 209 2. Kokko Pekka KjT 45 39 42 37 44 207

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI,

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RES SM PISTOOLILAJIT PISTOOLILAJIEN TULOKSET PALVELUSAMMUNTA 3 PALVELUSAMMUNTA 4 PIENOISPISTOOLI PISTOOLI, PIKA-AMMUNTA ISOPISTOOLI PALVELUSAMMUNTA 3,

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET PIENOISKIVÄÄRI 60 LS KENTTÄAMMUNTA RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTA (RA 7) PIENOISKIVÄÄRI 3x 20 LS HIRVIAMMUNTA PIENOISKIVÄÄRI 60 LS, lauantai

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015 Tyrri, Kouvola 14. - 16.08.2015 25m Pistooli 60 ls, sarja H 1.Räsänen, Marko KAI 96 95 98 289 96 98 97 291 580 2.Lahti, Teemu K-S 97 96 94 287 99 94 96 289 576 3.Federley, Petri KYM 92 93 96 281 98 98

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

Salon Seudun Ampujat Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu

Salon Seudun Ampujat Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu 3.12.2013 Y 1. Jaakko Nousiainen 93 94 92 85 86 91 541 2. Mika Liimatainen 85 86 89 84 86 77 507 Y60 1. Pentti Tahvanainen 83 82 82 82 329 2. Pertti Toikka

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015 METSÄSTYSHAULIKKO SIJ A MIEHET Alkuk Finaal i TULOS 1 Roiha Matti Särkisalmen Seudun Metsästysyhdistys 23 24 47 2 Suuronen Janne Kympin Kyttääjät 23 22 45 3 Korpi Kai Oravalan Metsästäjät 22 22 44 4 Pitkänen

Lisätiedot

59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka. 59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka

59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka. 59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka ulosluettelo 1 / 6 http://www.phnet.fi/public/arituomala/jsast/kilpailut/pp29/tulos.html 9.3.29 14:1 59. Pohjois-Päijänteen ajo 7.3.29 / Tulosluettelo, C-luokka 1. 15 Vesa Repo FoSUA Tero Malinen FoSUA

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

SM-Kats Eero Ala-Ikkelä Kauhajoki Jarno Raja Jalasjärvi Eero Hautala Kauhajoki

SM-Kats Eero Ala-Ikkelä Kauhajoki Jarno Raja Jalasjärvi Eero Hautala Kauhajoki SM-Kats. 10.7. S.15 1 Eero Ala-Ikkelä 8 11 19 S.17 1 Jarno Raja Jalasjärvi 18 19 37 2 Eero Hautala 19 12 31 S20 1 Jesse Raja Jalasjärvi 13 20 33 Naiset 1 Soile Ojaniemi 15 16 31 2 Tiia Raja 16 14 30 M

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

E-H Respiirien ilma-asemestaruuskilpailut 2016

E-H Respiirien ilma-asemestaruuskilpailut 2016 Toijalan Yhteiskoulu 16. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja D 1. Marjatta Laine TuRes 63 67 77 76 283 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja H 1. jääk Vesa Torkko VaRes 96 97 95 98 386 18x 2. korpr Antti Raittinen VaRes

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot