Ohutsuoli immunologisena elimenä. Marja Ojaniemi, Jorma Kokkonen ja Tuomo J. Karttunen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohutsuoli immunologisena elimenä. Marja Ojaniemi, Jorma Kokkonen ja Tuomo J. Karttunen"

Transkriptio

1 Katsaus Ohutsuoli immunologisena elimenä Marja Ojaniemi, Jorma Kokkonen ja uomo J. Karttunen Ohutsuolen limakalvo huolehtii ravintoaineiden muokkauksesta ja imeytymisestä elimistön tarpeisiin. erveen ohutsuolen toiminnan perusedellytys on kyky tunnistaa limakalvon kanssa kontaktiin tuleva suuri antigeenimäärä ja käsitellä sitä tasapainoisesti. Ohutsuoli puolustautuu antigeeniryöppyä vastaan kemiallisten ja fysikaalisten suojamekanismien lisäksi immunologisen puolustusjärjestelmän avulla. Ohutsuolen sairaustiloihin tiedetään liittyvän poikkeavuuksia antigeenien muokkauksessa ja imeytymisessä. Lisäksi allergisissa taudeissa, kroonisissa suolitulehduksissa ja autoimmuunisairauksissa ohutsuolen limakalvon poikkeavalla immunologisella vasteella katsotaan olevan keskeinen patogeneettinen merkitys. Duodecim 2002;118: Ohutsuolen limakalvon tärkein tehtävä on huolehtia ravintoaineiden muokkauksesta ja imeytymisestä elimistön tarpeita varten. ätä tehtävää hoitaessaan suoli altistuu isolle antigeenimäärälle, mm. bakteereille, viruksille ja ruoan partikkeleille. Suolen limakalvo toimii suodattimena, jonka tehtävä on päästää läpi tarpeellisia ravintoaineita, kasvutekijöitä ja makromolekyylejä ja toisaalta estää haitallisten organismien pääsy elimistöön. Immunologisessa mielessä ohutsuolen tehtävä on turvata suolen sisällön valkuaisaineiden riittävä tunnistaminen ja niiden tasapainoinen käsittely. Allergisissa sairauksissa, kroonisissa suolitulehduksissa ja autoimmuunisairauksissa ohutsuolen limakalvon poikkeavalla immunologisella vasteella katsotaan olevan keskeinen merkitys. Näiden tautien puhkeaminen edellyttää yleensä kuitenkin jotakin ulkoista laukaisevaa tekijää, kuten virusinfektiota. Suolen limakalvon suojamekanismit massiivista antigeeniryöppyä vastaan voidaan jakaa karkeasti ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoisilla mekanismeilla tarkoitetaan tekijöitä, jotka pilkkovat valkuaisaineet ja pitkäketjuiset hiilihydraatit niin pieniksi, etteivät ne enää voi toimia antigeeneina, ja tekijöitä, jotka rajoittavat antigeenien pääsyä kontaktiin suolen limakalvon kanssa. Sisäiset mekanismit taas pyrkivät limakalvon sisällä tekemään antigeenit harmittomiksi. Lamina proprian immunologinen järjestelmä pyrkii vielä estämään tai rajoittamaan epiteelisolukon läpäisseiden valkuaisaineiden aiheuttamat vahingolliset reaktiot. Lopulta elimistön yleinen immunologinen muisti säätelee reaktioiden voimakkuutta ja luonnetta. On hyvä muistaa, että ohutsuolen limakalvossa on aina immunologisen järjestelmän solujen muodostama»tulehdusreaktio». Se voi olla tasapainoinen (terve) tai ylivirittynyt (alttius sairauteen). Antigeenien käsittely ohutsuolessa Esikäsittely. Suolen entsyymit hajottavat ravinnossa olevia antigeeneja, valkuaisaineita ja pitkäketjuisia hiilihydraatteja. Eläinkokeissa on 2297

2 osoitettu, että häiriö antigeenien entsymaattisessa hajotuksessa lisää suurimolekyylisten valkuaisaineiden pääsyä limakalvon sisään. Kliininen tautiesimerkki tällaisesta tilanteesta on kystinen fibroosi. Näillä potilailla esiintyy muita enemmän lehmänmaitoallergiaa (Lucarelli ym. 1994). Ruoansulatuksessa mahalaukun ja duodenumin limakalvo joutuu kosketukseen hajottamattomien tai vain osittain hajonneiden valkuaisaineiden kanssa ja toisaalta ileum ja paksusuoli pitkälle hajonneiden peptidien kanssa. IgE tunnistaa kda:n molekyylejä, ja soluvälitteinen vaste kohdistuu kda:n molekyyleihin, joten käytännössä IgE-välitteiset suolioireet ilmenevät useimmin ruoansulatuskanavan yläosissa (huulten ja suun limakalvon turvottelu, oksentelu) ja -soluvälitteiset paikalliset reaktiot näkyvät selvemmin imukudoslisänä kanavan alaosissa. Suolen peristaltiikka ja liman muodostus sekä epiteelisolujen pinnan sähköiset varaukset säätelevät antigeenien kontaktia limakalvon epiteelisolujen kanssa. Iän myötä liman koostumuksessa ja suolen motiliteetissa tapahtuvilla muutoksilla arvellaan olevan osuutta ainakin ruokaaineallergioiden paranemisessa (isset ym. 1988, Milla 1996). Antigeenien läpipääsyn säätely limakalvossa. Mikrovillukset muodostavat ohutsuolen epiteelisolujen pintaan tiiviin harjasmaisen rintaman, joka estää 25:tä nanometriä isompien partikkeleiden läpipääsyn. Villusten pinta on lisäksi negatiivisesti varautunut, mikä vaikeuttaa pienempienkin varautuneiden molekyylien läpipääsyä. Useissa sairauksissa, mm. E. coli -infektion yhteydessä, on osoitettu esiintyvän muutoksia mikrovillusten rakenteessa (Ulshen ja Rollo 1980). Enterosyyttien välillä limakalvon rakennetta ylläpitävät ns. tiiviit liitokset estävät muiden paitsi vesimolekyylien ja elektrolyyttien läpipääsyn. Enterosyyttien välissä on myös erityisiä molekyylejä, kadheriineja, jotka pitävät solut yhdessä kerroksessa ja samalla suojaavat elimistöä ulkoa tulevilta antigeeneilta (Higgins ym. 1998). Suolen limakalvoa vaurioittavat tekijät voivat aikaansaada soluväliliitosten aukeamisen. Soluviljelykokeilla on osoitettu, että gammainterferonin (IFN-γ) tavanomaista suurempi pitoisuus vaurioittaa soluvälisiltoja ja lisää antigeenien ja natriumin parasellulaarista sisäänottoa. uumorinekroositekijä alfa (NF-α) toimii synergistisesti, mutta ilmeisesti vain IFN-γ:n läsnäollessa (Heyman ja Desjeux 2000). IFN-γ:n ja NF-α:n pitoisuuksien tiedetään lisääntyvän jo tavanomaisissa suoli-infektioissa, kuten rotaviruksen aiheuttamassa enteriitissä (Azim ym. 1999). Antigeenien läpikulkumekanismit. Enterosyyttien solukalvon pintaominaisuuksista ja itse antigeenin ominaisuuksista riippuu lopulta, läpäiseekö antigeeni limakalvon. Limakalvon enterosyyttien kanssa kontaktiin päässeet makromolekyylit kulkeutuvat suolen seinämän läpi pääasiassa kolmella eri mekanismilla (kuva 1). Antigeeni voi sitoutua suoraan enterosyyttien solukalvolla sijaitsevaan reseptoriinsa. Reseptori ja siihen liittynyt ligandi kulkeutuvat kalvorakkulassa solulimaan ja lysosomeihin hajotusta varten. Antigeenimateriaalia saattaa kulkeutua myös hajottamattomana enterosyyttien läpi eksosomeissa lamina propriaan (van Niel ym. 2001), tai molekyylit voivat joutua prosessoinnin kohteeksi osittain jo epiteelisolujen solulimassa, minkä jälkeen ne siirtyvät antigeenia esitteleviin soluihin. Antigeenit voivat myös kulkeutua suoraan suolen limakalvon lymfafollikkeleihin (Peyerin plakit), joita on erityisen runsaasti ileumin alkuosassa. Näiden pintaepiteelin muodostavat ns. M-solut (microfold cells), jotka ovat erilaistuneet tunnistamaan ja kuljettamaan makromolekyylejä hallitusti. M-solut eroavat muista pintasoluista siten, että niiden päällä ei ole nukkapintaa, ja IgA-molekyyli tarttuu niiden pintarakenteisiin erityisen herkästi. Epiteelisolujen välien kautta kulkeutuvat elimistöön suurimolekyyliset sokerit sekä suuri osa vedestä ja elektrolyyteistä. Virusten ja bakteerien toksiinit ja epiteelisolun sisältä tulevat signaalit voivat avata soluvälireittejä mahdollistaen isojen antigeenimäärien nopean siirtymisen limakalvon sisään (Pitman ja lumberg 2000). Jos antigeeniksi soveltuva makromolekyyli läpäisee edellä mainitut suojamekanismit, sen on vielä kohdattava suolensisäinen puolustusjärjes M. Ojaniemi ym.

3 Enterosyytti M-solu Kuva 1. Kaavio antigeenien pääasiallisista läpikulkureiteistä suolen limakalvossa. Reseptorivälitteisesti (vasen nuoli) tai M-solujen kautta (kesk. nuoli) soluun tullut molekyyli kulkeutuu solulimaan ja lysosomeihin, jossa se hajoaa. Antigeeni voi kulkeutua myös hajoamattomana tai osittain prosessoituneena epiteelisolukon kautta tyvikalvon läpi (oikea nuoli) lamina propriaan, jossa immunologinen aktivaatio käynnistyy. telmä, johon kuuluu monia epäspesifisiä ja spesifisiä immunologisia puolustusmekanismeja. Läpäisevyys on vain ehto immuunivasteen syntymiselle, eikä läpäisevyyden määrä liity suoranaisesti allergian syntymiseen (Desjeux ja Heyman 1994). Ohutsuolen immunologinen vaste antigeeneihin Ohutsuoli immunologisena elimenä Evoluution aikana ohutsuoleen on kehittynyt kemiallisten ja fysikaalisten suojamekanismien lisäksi immunologinen puolustusjärjestelmä, joka pystyy normaalitilanteessa tunnistamaan elimistöön tulevan vieraiden aineiden tulvan ja käsittelemään sitä. Ohutsuolen seinämässä olevan suolinukan ansiosta limakalvon aktiivinen pinta-ala on terveessä ohutsuolessa noin m 2. Yksikerroksisen epiteelisolukon alla on lamina propria, joka on elimistön suurin lymfaattinen kudos immunologisten solujen ja erittyneiden vasta-aineiden määrien perusteella. Suoliston immuunijärjestelmän kypsymisprosessiin osallistuvat vasta-aineita tuottavat -lymfosyytit ja soluvälitteisestä immuniteetista huolehtivat -lymfosyytit. Jos hiiriltä poistetaan geeniteknisesti -solut, niiden Peyerin plakit, M- solut ja suolistoon liittyvä immuniteetti eivät kehity normaalisti (Golovkina ym. 1999). Viime vuosina on vahvistunut käsitys siitä, että itse enterosyytti on myös immunologisesti aktiivinen ja huolehtii osaltaan antigeenien tunnistamisesta ja immunologisen vasteen käynnistymisestä. -solujärjestelmässä antigeenien pääasiallinen eliminaatio tapahtuu suolen luumeniin erittyvien IgA- ja IgM-vasta-aineiden avulla. - solujen tehtävä on hälytys- ja tunnistusjärjestelmän ylläpitäminen ja haitallisiksi tulkittujen valkuaisaineiden eliminoiminen yhdessä tiettyjen sytokiinien kanssa. Mielenkiintoinen osa -solupuolustusta ovat epiteelinsisäiset lymfosyytit, joiden toimintaa ei vielä tunneta tarkoin. Antigeenien käsittelyn toiminnallinen orkesteri. Ohutsuolen limakalvon sisään kulkeutuneet antigeenit muokkautuvat suolen seinämän imukudoksessa. Muokkauksessa tarvitaan antigeeneja esitteleviä soluja, joina voivat toimia -solut, makrofagit, dendriittiset solut ja epiteelisolut. Käsittelyn jälkeen antigeeniset peptidit liittyvät solun pinnan HLA-luokka II:n molekyyleihin. ässä muodossa tapahtuu antigeenin esittely sub- ja intraepiteliaalisille -soluille tunnistamista varten. unnistaessaan vieraan antigeenin -solu aktivoituu ja alkaa toimia immuunivasteessa auttajasoluna antaen signaaleja -soluille, jotka vuorostaan aktivoituvat ja alkavat tuottaa vasta-aineita kyseistä antigeenia kohtaan. Aktivoituneet - ja - solut kulkeutuvat suoliliepeen imusolmukkeisiin ja sieltä lymfakierron kautta verenkiertoon. iettyjen tunnistajamolekyylien, ns. homing-reseptorien (α 4 b 7 - integriinit), avulla ne palautuvat jälleen suolen 2299

4 Suolen limakalvo Rajapinnat M-solut Itukeskus Verenkierto Perifeerinen imukudos Kuva 2. Immunologisesti aktiivisten solujen kierto suolen limakalvossa. Solut kypsyvät itukeskuksissa, joista ne kulkeutuvat imuteitä pitkin paikallisiin imufollikkeleihin ja edelleen verenkierron kautta takaisin suolen limakalvoon. tai muiden elinten limakalvoille huolehtimaan immuunisuojauksesta (Husby 2000) (kuva 2). Vasta-ainevälitteinen immuunisuojaus. Antigeenikontaktin seurauksena aktivoituneet -solut kulkeutuvat ohutsuolen limakalvon lamina propriaan ja erilaistuvat siellä vasta-aineita muodostaviksi plasmasoluiksi (kuva 2). Suolen limakalvon pääasiallinen immunoglobuliini IgA erittyy dimeerinä suolen sisältöön ja sitoo antigeeneja. IgA kykenee neutraloimaan partikkeleita myös epiteelisolun sisässä. Suoja rotavirusinfektiota vastaan perustuu pitkälti tähän toimintaan. Lisäksi IgA kuljettaa lamina propriassa sitomiaan antigeeneja takaisin suolen luumeniin (Johansen ym. 1999). IgA:n puutosta potevilla esiintyy usein suolen yliherkkyyssairauksia ja tavallista enemmän infektioita, keliakiaa ja ruoka-allergiaa (Ludviksson ym. 1992, Cataldo ym. 1998). Kouluikäisten ruoka-allergiapotilaiden aineistossamme seerumin IgA-pitoisuus oli keskimääräistä pienempi ja käänteisesti verrannollinen seerumin IgE-pitoisuuteen (Kokkonen ym. 2001a, b). IgA on siten ilmeisen tärkeä limakalvon tasapainon ja immunologisen vasteen säätelyssä. Soluvälitteinen paikallisvaste. Vasta-ainevälitteisen immuunisuojauksen lisäksi limakalvon paikallisen immuunivasteen aktivoitumisella on keskeinen merkitys suolen limakalvon puolustautumisessa vieraita antigeeneja vastaan. Suolen epiteelikerroksen alla ja sisässä sijaitsee suuri määrä lymfosyyttejä, joista 98 % on CD3- positiivisia -soluja. Näistä osa, ns. intraepiteliaaliset lymfosyytit (IEL), ekspressoivat α/β ja γ/δ-solureseptoreita. Kyseisten lymfosyyttien tehtävä on osittain tuntematon, mutta ilmeisesti ne toimivat ensilinjan puolustajina vieraan liukoisen antigeenin läpäistyä epiteelin. Niiden on osoitettu erittävän sytokiineja, jotka säätelevät paikallisia tulehdusreaktioita. IEL:t voivat osallistua mm. tulehdusreaktion sammutukseen (eagley ja Husband 1998). Hoitamattomassa keliakiassa γ/δ-positiivisten solujen määrä kasvaa huomattavasti (Holm ym. 1992). Suuria tiheysarvoja todetaan myös ruoka-allergiassa, mutta määrät ovat paljon pienempiä kuin keliakiassa (Kokkonen ym. 2000). Paikallisvasteen muodostumiseen vaikuttavat epiteelisolun kyky käsitellä antigeenia, solujen välissä olevien -lymfosyyttien määrä ja erilaistuminen sekä epiteelisolujen alla olevien antigeenien tunnistamiseen ja esittelyyn erikoistuneiden dendriittisten solujen toiminta. Kyse on kaikkien näiden solujen pinnalle immunologi M. Ojaniemi ym.

5 sen kypsymisen myötä kertyneestä muistista ja lopulta ennen kaikkea näiden solujen keskinäisestä viestinnästä. Ilmeisesti perinnölliset tekijät ohjaavat suurelta osin ruokaperäisten antigeenien kiinnittymistä epiteelisoluun ja siten koko paikallisreaktion alkamista. HLA DQ2- ja DQ8-kudosantigeenit esittelevät gluteenin CD4-positiivisille - soluille ja altistavat keliakian synnylle (Sollid 2000). Maitoallergialle ei vielä tunneta yhtä keskeistä tekijää, mutta solujen pinnalla ilmentyvä CD1d-glykoproteiini saattaa liittyä maitoallergiaan (Ulanova ym. 2000). Se voi olla tärkeä reseptori kaikkien lipokaliiniantigeenien kiinnittymisessä enterosyytin pintaan (Prigozy ym. 2001). oisaalta geneettiset tekijät saattavat vaikuttaa myös suoraan antigeenien läpikulkuun. Esimerkiksi kromosomissa 7 sijaitsevan antigeenien soluunottoa säätelevän Mdr1a-geenin ekspressio on vähentynyt koliittiin ja Crohnin tautiin sairastuneilla (Viney 2001). Sytokiinien merkitys. Suolen limakalvon epiteelisolut tuottavat sytokiineja ja kasvutekijöitä, joiden on osoitettu osallistuvan limakalvon kasvun, erilaistumisen ja immunologisten reaktioiden säätelyyn. ietyt sytokiinit ohjaavat vastaaineiden muodostumista tai -solujen toimintaa, toiset ovat mukana tulehdusreaktion ylläpitämisessä ja jotkut osallistuvat kudosvaurion korjaukseen sairauden ilmaannuttua. Nykytietämyksen valossa yksi tärkeimmistä suolen limakalvon toimintaa ohjaavista sytokiineista on transformoiva kasvutekijä beeta (GF-β), jota normaalitilanteessa tuottavat ennen muuta 3- solut. Se vähentää suolen limakalvon proliferaatiota, lisää epiteelisolujen erilaistumista, ylläpitää limakalvon suojausta ja säätelee immunologisia ja tulehduksellisia reaktioita (Mayer 1997). avanomaisen rauhallisessa tilassa GF-β saa aikaan - ja -solujen antigeenivasteen vähenemisen ja IgA-tuotannon lisääntymisen (Miller ym. 1992). Immunologinen ylivirittyminen Allergiset suolisairaudet. Pienillä lapsilla limakalvon suojarakenteet ovat kypsymättömiä ja pitkäketjuisia valkuaisaineita voi päästä limakalvon sisään ja aktivoida immuunivasteen paikallisesti tai systeemisesti. Varhaislapsuudessa IgE-välitteiset vasteet ovat keskeisiä. ämä vahvistaa eräiden muutoinkin suurina pitoisuuksina esiintyvien ns. preallergiasytokiinien (IL-4, IL-5 ja IL-10) pitoisuuksia, ja koko immunologinen järjestelmä kehittyy h2-voittoiseksi. Kliinisinä oireina esiintyy ripulia, oksentelua, itkuisuutta, koliikkivaivoja, pituuskasvun tai painonnousun hidastumista ja ihottumaa. Myös astma, allerginen nuha, toistuvat korvatulehdukset ja atooppinen ihottuma ovat tavanomaista yleisempiä varhaislapsuudessa ruoka-allergiaa sairastaneilla. h2-painotteisen immunologisen latautumisen merkitys allergian synnyssä on vielä kuitenkin epäselvä ja siksi aktiivisen tutkimuksen kohteena. Kouluikäisillä lapsilla IgE-välitteistä limakalvo- tai yleisreagointia tavallisempi mutta myös pysyvämpi ja hitaampi on paikallisen immuunivasteen yliaktivoituminen. Sen merkkinä lapsilla todetaan imukudoksen lisääntymistä ohut- ja paksusuolen limakalvolla ja itukeskusten määrän ja koon kasvua histologisessa leikkeessä (kuvat 3 ja 4). avallisimmin lymfaattisten follikkeleiden lisä näkyy duodenumin bulbuksessa ja ileum terminalessa. Immunologisen aktiivisuuden merkkinä γ/δ -positiivisten -solujen määrä on lisääntynyt epiteelisolujen välissä. Osa näistä on sytotoksisia lymfosyyttejä (Augustin ym. 2001). Siten kouluikäisen maitoallergia näyttää olevan immunologisesti lähempänä keliakian alkuvaihetta kuin varhaislapsuuden IgE-välitteistä ruoka-allergiaa. Koululaisten ja nuorten aikuisten maitoallergian esiintymistaajuudeksi on arvioitu peräti 3 % (Pelto ym. 1999). IgE-välitteisen maitoallergian yleisoireet häviävät suurella osalla lapsista 2 5 vuoden ikään mennessä. Ainakin osalla lapsista suolen limakalvon paikallinen immunologinen yliviritys säilyy ja suuret nautitut antigeenimäärät aiheuttavat suolioireita (Kokkonen ym. 2001a). Myös lasten koliitissa näyttää tasapainon siirtyminen yliherkkyyttä suosivaksi olevan keskeinen tekijä taudin synnyssä. Omassa aineistossamme osassa koliiteista esiintyi ohutsuolen loppuosan limakalvossa lisääntynyt määrä imukudosta ja runsaasti γ/δ -positiivisia lymfosyyttejä (Kokko- Ohutsuoli immunologisena elimenä 2301

6 Kuva 3. Endoskooppinen näkymä ileum terminalesta lapsella, joka altistuskokeessa reagoi pieneen määrään maitoa. Limakalvon pinta on täynnä imukudosnystermiä. Kudosnäytteessä todettiin runsas imukudoslisä muttei tulehdusta. Suolen nukkapinta oli sekä endoskooppisesti että histologisesti normaali. Kuva 4. Mikroskooppikuva ohutsuolen bulbuksen limakalvosta (suurennos x 40). Lapsi reagoi maidon valkuaiseen kolmannesta altistuspäivästä alkaen yhä vahvemmin suolioireilla. Villusten pituus on normaali, eikä lamina propriassa ole tulehduksellista reaktiota. Näkymää hallitsee itukeskus, joka koostuu runsaasti lisääntyneistä - ja -lymfosyyteistä. nen ym. 2002) (kuva 5). Samanlainen mutta vähäisempi muutos todettiin lapsilla, joilla ainoana kolonoskopialöydöksenä oli ohutsuolen loppuosan imukudoslisä ilman koliittia. Merkittävä osa näistä lapsista reagoi positiivisesti maitoaltistuksessa. Autoimmuunitaudit. Suolen limakalvolla tapahtuva, ruoka-aineiden ja mikrobien sisältämien antigeenien tunnistamiseen perustuva kontakti luo perustan immunologiselle reagoinnille, joka voi olla tasapainoinen tai soluvälitteisiin yliherkkyysreaktioihin painottunut. Kliinisen immunologian tärkeimpiä haasteita on selvittää, miksi sytotoksinen järjestelmä saattaa aktivoitua liian voimakkaasti suolen limakalvolla tai ilmetä kudostuhoa aiheuttaen suolen ulkopuolisessa elimessä (esim. haiman Langerhansin saarekkeet, nivelpinta). Kliinisessä lääketieteessä γδ--solutiheys/mm 12 p = 0,001 p = 0,001 p = 0, Vasemmanpuoleinen koliitti Oikeanpuoleinen koliitti Lymfonodulaarinen hyperplasia Crohnin tauti Verrokit Kuva 5. Ileum terminalen limakalvosta laskettu γ/δ--solujen määrä todettiin suurimmaksi oikealta alkaneissa lasten koliiteissa ja niillä potilailla, joilla esiintyi sekä ohut- että paksusuolessa imukudoslisää. Vasemman puolen koliitissa ja Crohnin taudissa arvot olivat normaalit (Kokkonen ym. 2001) M. Ojaniemi ym.

7 aulukko. aulukko oraalisen siedätyshoidon kokeellisessa tutkimuksessa käytetyistä antigeeneista eri sairaustiloissa. Autoimmuunisairaus Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus Multippeliskleroosi Myasthenia gravis Nivelreuma Nuoruustyypin diabetes Guillan arrén oireyhtymä ulehduksellinen autoimmuuniuveiitti Antigeeni yreoglobuliini Myeliinipeptidit proteolipidiproteiinit/-peptidit Asetyylikoliinireseptori yyppien I ja II kollageeni/peptidit mykobakteerien lämpösokkiproteiinit Ihmisen ja sian insuliini/peptidit glutamaattidekarboksylaasi P2-proteiini-peptidi, perifeerinen myeliini Verkkokalvon S-antigeeni/peptidit valoreseptoreja sitova proteiini leukosyyttien antigeeniset peptidit näitä prosesseja on kutsutaan autoimmuunitaudeiksi. Niissä on kyse immunologisen järjestelmän ylivirittymisestä omia kudoksia vastaan. audeille on tyypillistä myös γ/δ--solujen ylimäärä imukudoksessa ja limakalvoilla (Hayday ja Viney 2000). Oraalisella toleranssilla tarkoitetaan tilaa, jossa paikallista tai systeemistä immunologista vastetta suun kautta annettuun antigeeniin ei enää esiinny, koska - ja -solut eivät reagoi antigeenin antamiseen. erveille ihmisille kehittyy oraalinen toleranssi, joka kohdistuu ruoka-aineiden ja suoliston normaalin bakteeriflooran antigeeneihin. Koe-eläimiltä tämä immunologiseen muistiin perustuva vaste voidaan poistaa tai siirtää toiseen koe-eläimeen epiteelisolukon välissä olevien -solujen avulla. Nykykäsityksen mukaan sekä - että -solut osallistuvat oraalisen toleranssin muodostumiseen, mutta tapahtuman immunologista taustaa ei vielä tunneta yksityiskohtaisesti (Garside ja Movat 2001). unnetuin ja eniten tutkittu oraaliseen intoleranssiin pohjautuvan autoimmuunitaudin muoto on tyypin 1 diabetes, jossa primaarinen ylivirittyminen (priming) tapahtuu varhaislapsuudessa. Myöhemmin todennäköisesti virusinfektioiden jälkeen tapahtuu uusi immunologinen aktivoituminen, joka kohdistaa vaurioittavan reaktion monivaiheisten tapahtumaketjujen jälkeen haiman beetasoluihin (Vaarala 1999). Limakalvoimmuniteettiin perustuvan syntymekanismin perusteella oraalista toleranssia on viime vuosina pyritty käyttämään hyväksi allergisten ja autoimmuunisairauksien hoidossa. Poikkeavan voimakasta immunologista vastetta pyritään heikentämään antamalla suun kautta tai yleensä limakalvoille toistuvasti kohde-elimen antigeenia (Garside ym. 2001). aulukossa on esitetty ne taudit, joihin ollaan kehittämässä oraaliseen toleranssiin perustuvaa hoitoa. oinen immunologiseen ylireagointiin perustuvien sairauksien hoitokeino on antaa suoraan tulehdusta välittävien sytokiinien tai niiden reseptorien vasta-ainetta. NF-α:n vasta-aineen käyttö on vakiintunut Crohnin taudin ja reuman hoidossa. Monia muita vasta-aineita on jo koekäytössä. Lopuksi Ohutsuolen limakalvon poikkeava immunologinen vaste on merkittävä patogeneettinen tekijä useiden tulehduksellisten sairauksien synnyssä. Näiden tautien syntymekanismit ovat monitekijäisiä ja siksi vaikeasti hallittavia. Uudet hoitomenetelmät oraalinen siedätyshoito ja inflammatoristen välittäjäaineiden sitomiseen perustuva lääkehoito ovat maailmanlaajuisesti vilkkaan tutkimuksen kohteena. Näihin hoitomuotoihin liittyy kuitenkin vielä runsaasti avoimia kysymyksiä, mm. infektioherkkyyden lisääntyminen ja siedätyshoidossa käytettävien aineiden puhtaus. ulevaisuus näyttää, kehittyykö näistä menetelmistä tulehduksellisten ja autoimmuunisairauksien keskeinen hoitomuoto. Ohutsuoli immunologisena elimenä 2303

8 Kirjallisuutta Augustin M, Karttunen J, Kokkonen J. IA1 and mast cell tryptase in food allergy of children: increase of intraepithelial lymphocytes expressing IA1 associates with allergy. J Pediatr Gastroenterol Nutr 2001;32:11 8. Azim, Ahmad S M, Sefat-E-Khuda, ym. Immune response of children who develop persistent diarrhea following rotavirus infection. Clin Diagn Lab Immunol 1999;6: eagley K W, Husband A J. Intraepithelial lymphocytes: origins, distribution, and function. Crit Rev Immunol 1998;18: isset W M, Watt J, Rivers R P, Milla P J. Ontogeny of fasting small intestinal motor activity in the human infant. Gut 1988;29: Cataldo F, Marino V, Ventura A, ottaro G, Corazza G R. Prevalence and clinical features of selective immunoglobulin A deficiency in coeliac disease: an Italian multicentre study. Italian Society of Paediatric Gastroenterology and Hepatology (SIGEP) and»club del enue»; Working Groups on Coeliac Disease. Gut 1998;42: Desjeux J F, Heyman M. Milk proteins, cytokines and intestinal epithelial functions in children. Acta Paediatr Jpn 1994;36: Garside P, Mowat A M. Oral tolerance. Semin Immunol 2001;13(3): Golovkina V, Shlomchik M, Hannum L, Chervonsky A. Organogenic role of lymphocytes in mucosal immunity. Science 1999;286: Hayday A, Viney J L. he ins and outs of body surface immunology. Science 2000;290: Heyman M, Desjeux J F. Cytokine-induced alteration of the epithelial barrier to food antigens in disease. Ann N Y Acad Sci 2000;915: Higgins J M, Mandlebrot D A, Shaw S K, ym. Direct and regulated interaction of integrin alphaebeta7 with E-cadherin. J Cell iol 1998;140: Holm K, Mäki M, Savilahti E, Lipsanen V, Laippala P, Koskimies S. Intraepithelial gamma delta -cell-receptor lymphocytes and genetic susceptibility to coeliac disease. Lancet 1992;339: Husby S. Normal immune responses to ingested foods. J Pediatr Gastroenterol Nutr 2000;30 Suppl:S13 S19. Johansen F E, Pekna M, Norderhaug I, ym. Absence of epithelial immunoglobulin A transport, with increased mucosal leakiness, in polymeric immunoglobulin receptor/secretory component-deficient mice. J Exp Med 1999;190: Kokkonen J, Haapalahti M, Laurila K, Karttunen J, Mäki M. Cow s milk protein-sensitive enteropathy at school age. J Pediatr 2001(a); 139: Kokkonen J, Holm K, Karttunen J, Mäki M. Children with untreated food allergy express a relative increment in the density of duodenal gammadelta+ cells. Scand J Gastroenterol 2000;35: Kokkonen J, Ruuska, Karttunen J, Mäki M. Lymphonodular hyperplasia of the terminal ileum associating with colitis shows an increased g/d+ -cell density in children. Am J Gastroenterol 2002; 97: Kokkonen J, ikkanen S, Savilahti E. Residual intestinal disease after milk allergy in infancy. J Pediatr Gastroenterol Nutr 2001(b); 32: Lucarelli S, Quattrucci S, Zingoni A M, ym. Food allergy in cystic fibrosis. Minerva Pediatr 1994;46: Ludviksson R, Eiriksson H, Ardal, Sigfusson A, Valdimarsson H. Correlation between serum immunoglobulin A concentrations and allergic manifestations in infants. J Pediatr 1992;121:23 7. Mayer L. Review article: Local and systemic regulation of mucosal immunity. Aliment Pharmacol her 1997;11 Suppl 3:81 5. Milla P J. Intestinal motility during ontogeny and intestinal pseudoobstruction in children. Pediatr Clin North Am 1996;43: Miller A, Lider O, Roberts A, Sporn M, Weiner H L. Suppressor cells generated by oral tolerization to myelin basic protein suppress both in vitro and in vivo immune responses by the release of transforming growth factor beta after antigen-specific triggering. Proc Natl Acad Sci USA 1992;89: Pelto L, Impivaara O, Salminen S, Poussa, Seppänen R, Lilius E M. Milk hypersensitivity in young adults. Eur J Clin Nutr 1999;53: Pitman R S, lumberg R S. First line of defense: the role of the intestinal epithelium as an active component of the mucosal immune system. J Gastroenterol 2000;35: Prigozy I, Naidenko O, Qasba P, ym. Glycolipid antigen processing for presentation by CD1d molecules. Science 2001;291: Sollid L M. Molecular basis of celiac disease. Annu Rev Immunol 2000; 18: Ulanova M, orebring M, Porcelli S A, ym. Expression of CD1d in the duodenum of patients with cow s milk hypersensitivity. Scand J Immunol 2000;52: Ulshen M H, Rollo J L. Pathogenesis of escherichia coli gastroenteritis in man another mechanism. N Engl J Med 1980;302: Vaarala O. Gut and the induction of immune tolerance in type 1 diabetes. Diabetes Metab Res Rev 1999;15: van Niel G, Raposo G, Candalh C, ym. Intestinal epithelial cells secrete exosome-like vesicles. Gastroenterology 2001;121: Viney J L. Immune fate decided by dendritic cell provocateurs. rends Immunol 2001;22:8 10. MARJA OJANIEMI, L, erikoistuva lääkäri marja.ojaniemi@oulu.fi JORMA KOKKONEN, dosentti, erikoislääkäri OYS:n lastentautien klinikka PL 23, OYS UOMO J. KARUNEN, dosentti, apulaisopettaja Oulun yliopisto, patologian laitos PL 5000, Oulun yliopisto Mitä opin 1. Suoliston immuunijärjestelmään kuuluvat a) enterosyytit b) dendriittiset solut c) goblet-solut d) gamma/deltapositiiviset -solut 2. M-solut a) erittävät sytokiinejä b) kuljettavat makromolekyylejä limakalvon sisään c) tuottavat IgA:ta d) sijaitsevat Peyerin plakkien pinnalla 3. Allergisissa suolisairauksissa paikallisen immuunivasteen aktivoituminen ainoana vastemuotona on tavallista a) vastasyntyneillä b) leikki-ikäisillä c) kouluikäisillä d) nuorilla aikuisilla 4. gamma/delta--solujen ylimäärää imukudoksessa ja limakalvoilla tavataan a) autoimmuunitaudeissa b) keliakiassa c) maitoallergiassa d) oksennustaudissa Oikeat vastaukset sivulla

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

KandiakatemiA Kandiklinikka

KandiakatemiA Kandiklinikka Kandiklinikka Kandit vastaavat Immunologia Luonnollinen ja hankittu immuniteetti IMMUNOLOGIA Ihmisen immuniteetti pohjautuu luonnolliseen ja hankittuun immuniteettiin. Immunologiasta vastaa lymfaattiset

Lisätiedot

Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö

Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Miten rokottaminen suojaa yksilöä? Immuunijärjestelmä Taudinaiheuttajilta suojaavan immuniteetin

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,

Lisätiedot

vauriotyypit Figure 5-17.mhc.restriktio 9/24/14 Autoimmuniteetti Kudosvaurion mekanismit Petteri Arstila Haartman-instituutti Patogeeniset mekanismit

vauriotyypit Figure 5-17.mhc.restriktio 9/24/14 Autoimmuniteetti Kudosvaurion mekanismit Petteri Arstila Haartman-instituutti Patogeeniset mekanismit vauriotyypit Kudosvaurion mekanismit Autoimmuniteetti Petteri Arstila Haartman-instituutti Antigeenin tunnistus HLA:ssa pitää sisällään autoimmuniteetin riskin: jokaisella on autoreaktiivisia lymfosyyttejä

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Elimistö puolustautuu

Elimistö puolustautuu Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Miten elimistö

Lisätiedot

Elimistö puolustautuu

Elimistö puolustautuu Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Mistä taudinaiheuttajat

Lisätiedot

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien

Lisätiedot

11. Elimistö puolustautuu

11. Elimistö puolustautuu 11. Elimistö puolustautuu Taudinaiheuttajat Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin

Lisätiedot

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön

Lisätiedot

Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut

Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut 1. Biologian yo 2013 mukailtu. Merkitse onko väittämä oikein vai väärin, Korjaa väärien väittämien virheet ja perustele korjauksesi. a. Syöjäsolut vastaavat elimistön

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

Ruoansulatus ja suolisto

Ruoansulatus ja suolisto Ruoansulatus ja suolisto Suoliston ja suolistoflooran terveys on hyvän terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Kun suolisto voi huonosti, myös ihminen voi huonosti. Se ei ole ihme, sillä suoliston limakalvo

Lisätiedot

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL Luonnonmarjat ja kansanterveys Raija Tahvonen MTT/BEL 15.8.2013 Jos poimit marjat itse, saat Liikuntaa Luonnossa liikkumisen hyvät vaikutukset aivoille Marjasi tuoreena Varman tiedot, mistä marjat ovat

Lisätiedot

Siedätyshoidon immunologiset vaikutukset

Siedätyshoidon immunologiset vaikutukset SKLY:n syyskokous 11.11.2016. Siedätyshoidon immunologiset vaikutukset Johannes Savolainen Turun yliopisto SIDONNAISUUDET Viimeisten 2 vuoden ajalta Luento- tai asiantuntijapalkkioita: ALK-Abello, Abigo

Lisätiedot

Gluteeniallergia ja -yliherkkyys

Gluteeniallergia ja -yliherkkyys Gluteeniallergia ja -yliherkkyys Miten voi reagoida gluteeniin/vehnään? Gluteeniallergia - keliakia Neuropeptidit Vehnäallergia Gluteeniyliherkkyys Autoimmuunisairaus. Markkerit: Anti-gliadin vastaaineet

Lisätiedot

IMMUUNIPUUTOKSET. Olli Vainio Turun yliopisto

IMMUUNIPUUTOKSET. Olli Vainio Turun yliopisto IMMUUNIPUUTOKSET Olli Vainio Turun yliopisto 130204 IMMUNOLOGIA Oppi kehon puolustusmekanismeista infektiota vastaan Immuunijärjestelmä = kudokset, solut ja molekyylit, jotka muodostavat vastustuskyvyn

Lisätiedot

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys SKKYn ja Sairaalakemistit ry:n koulutuspäivät 16.11.2012 Dosentti, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Taina Sipponen 1 Kalprotektiinijulkaisut

Lisätiedot

Tulehdusreaktio (yksinkertaistettu malli) The Immune System Immuunijärjestelmä. Septinen shokki. Tulehdusreaktio 1/2

Tulehdusreaktio (yksinkertaistettu malli) The Immune System Immuunijärjestelmä. Septinen shokki. Tulehdusreaktio 1/2 Tulehdusreaktio (yksinkertaistettu malli) The Immune System Immuunijärjestelmä 1/2 Tulehdusreaktio Septinen shokki Tiettyjen bakteeri-infektioiden aikaansaama suunnaton immuunijärjestelmän tulehdusvaste

Lisätiedot

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Eesti mesinike suvine teabepäev Koht ja aeg: Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskooli ruumides, 11.07.2015.a.

Lisätiedot

22. Ihmiselimistön ulkoiset uhat

22. Ihmiselimistön ulkoiset uhat Helena Hohtari Pitkäkurssi I 22. Ihmiselimistön ulkoiset uhat Immuunipuolustus Taudinaiheuttajat Erilaisia mikrobeja: - Bakteerit - Virukset - Sienet - Parasiitit Mikro-organismit elimistölle vieraita,

Lisätiedot

TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina

TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina ELIMISTÖN PUOLUSTUSKYKY Immuniteetti eli vastutuskyky on elimistön kyky suojautua tarttuvilta taudeilta Jos tauteja aiheuttavat mikrobit uhkaavat elimistöä, käynnistyy

Lisätiedot

Diagnostisten testien arviointi

Diagnostisten testien arviointi Erkki Savilahti Diagnostisten testien arviointi Koe antaa tuloksen pos/neg Laboratoriokokeissa harvoin suoraan luokiteltavissa Testin hyvyys laskettavissa tunnuslukujen avulla Diagnostisten testien arviointi

Lisätiedot

Narkolepsian immunologiaa ja Pandemrixiin liittyvät tutkimkset

Narkolepsian immunologiaa ja Pandemrixiin liittyvät tutkimkset Narkolepsian immunologiaa ja Pandemrixiin liittyvät tutkimkset Outi Vaarala, Immuunivasteyksikön päällikkö, THL Narkolepsian kulku - autoimmuunihypoteesiin perustuva malli Hypokretiinia Tuottavat neuronit

Lisätiedot

HLA alueen geenit ja niiden funktiot. Maisa Lokki, dosentti Transplantaatiolaboratorio Haartman Instituutti

HLA alueen geenit ja niiden funktiot. Maisa Lokki, dosentti Transplantaatiolaboratorio Haartman Instituutti HLA alueen geenit ja niiden funktiot Maisa Lokki, dosentti Transplantaatiolaboratorio Haartman Instituutti 29.1.2014 Vieras versus oma Immuunijärjestelmä puolustaa elimistöä haitallisia organismeja vastaan

Lisätiedot

Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan?

Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan? Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan? Valtakunnalliset astma- ja allergiapäivät Biomedicum, Helsinki, 22.-23.1.2015 Dos. Petri Kulmala, lastenallergologi Sidonnaisuudet Tarvitaanko ruokasiedätystä?

Lisätiedot

Ma > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING

Ma > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Ma 5.12. -> GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Cell-Surface Receptors Relay Extracellular Signals via Intracellular Signaling Pathways Some Intracellular Signaling Proteins Act as Molecular Switches

Lisätiedot

Suoliston immuunijärjestelmä ja ruoka-allergia

Suoliston immuunijärjestelmä ja ruoka-allergia OULUN YLIOPISTO, GENETIIKAN JA FYSIOLOGIAN YKSIKKÖ Suoliston immuunijärjestelmä ja ruoka-allergia LuK -tutkielma Matilda Riskumäki 9.12.2016 1. Johdanto... 2 2. Immuunipuolustusjärjestelmä... 3 2.1. Luontainen

Lisätiedot

IMMUNOLOGIAN PERUSTEET Haartman-instituutti

IMMUNOLOGIAN PERUSTEET Haartman-instituutti IMMUNOLOGIAN PERUSTEET Petteri.Arstila@helsinki.fi 2012 Haartman-instituutti Immuunijärjestelmän tarkoituksena on torjua vieraita taudinaiheuttajia. Immuunipuolustus on organisoitu siten, että perifeerisissä

Lisätiedot

IMMUUNIJÄRJESTELMÄN KEHITYS Petteri Arstila (2011)

IMMUUNIJÄRJESTELMÄN KEHITYS Petteri Arstila (2011) 1 IMMUUNIJÄRJESTELMÄN KEHITYS Petteri Arstila (2011) Immuunipuolustukseen osallistuvien solujen kehitys jakautuu kahteen päälinjaan, myeloidiseen ja lymfoidiseen, jotka molemmat saavat alkunsa hematopoieettisista

Lisätiedot

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien

Lisätiedot

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa LT Teemu Kalliokoski OYL 21.2.2018 Ei sidonnaisuuksia ANAMNEESI ON KAIKKEIN TÄRKEIN RUOKA-ALLERGIAN TUTKIMUS Ruokayliherkkyys Ruokayliherkkyys

Lisätiedot

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset

Lisätiedot

Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana

Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana Sami Remes Dosentti, lastenallergologi, oyl KYS Lasten ja nuorten klinikka Kuopio Valtakunnalliset Astma- ja Allergiapäivät 22.-23.1.2015, Helsinki

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA IHMINEN ON TOIMIVA KOKONAISUUS Ihmisessä on noin 60 000 miljardia solua Solujen perusrakenne on samanlainen, mutta ne ovat erilaistuneet hoitamaan omia tehtäviään Solujen on oltava

Lisätiedot

Etunimi: Henkilötunnus:

Etunimi: Henkilötunnus: Kokonaispisteet: Lue oheinen artikkeli ja vastaa kysymyksiin 1-25. Huomaa, että artikkelista ei löydy suoraan vastausta kaikkiin kysymyksiin, vaan sinun tulee myös tuntea ja selittää tarkemmin artikkelissa

Lisätiedot

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Anna Pelkonen, Dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho-ja allergiasairaala 9.12.2013 JACI 1995;95:1179-90 Kansallinen

Lisätiedot

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013 Ihmisen ruuansulatuksen muodostavat: Suu Mahalaukku Maksa (sappi) Haima Ohutsuoli Paksusuoli Peräsuoli Suun tehtävät: Pureskelu Syljen eritys Entsyymien eritys Mahalaukun tehtävät: Suolahapon eritys Pepsiinin

Lisätiedot

Kuva 1. Utaretulehdustilanteen kehitys 1975-2001.

Kuva 1. Utaretulehdustilanteen kehitys 1975-2001. Utareterveyskampanja 2009-2010 Laura Kulkas Utaretulehdusten synty- ja paranemismekanismit Utaretulehdus on tavallisin ja kallein tarttuva tauti lypsykarjoissamme Tavallisimmat utaretulehdusbakteerit ovat

Lisätiedot

Ruoka-allergian ehkäisyn mahdollisuudet, hoito ja ohjaus

Ruoka-allergian ehkäisyn mahdollisuudet, hoito ja ohjaus Ruoka-allergian ehkäisyn mahdollisuudet, hoito ja ohjaus Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA 5 HORMONIT OVAT ELIMISTÖN TOIMINTAA SÄÄTELEVIÄ VIESTIAINEITA Avainsanat aivolisäke hormoni hypotalamus kasvuhormoni kortisoli palautesäätely rasvaliukoinen hormoni reseptori stressi

Lisätiedot

Valio Oy LAKTOOSI-INTOLERANSSI JA LAKTOOSITON RUOKAVALIO

Valio Oy LAKTOOSI-INTOLERANSSI JA LAKTOOSITON RUOKAVALIO LAKTOOSI-INTOLERANSSI JA LAKTOOSITON RUOKAVALIO MITÄ ON LAKTOOSI? Laktoosi on maitosokeria. Maitotuotteet sisältävät aina hiilihydraatteja, koska maidossa on luonnostaan laktoosia. lehmänmaidossa n. 4,8

Lisätiedot

Ruoka- ja ravintoaineet 12

Ruoka- ja ravintoaineet 12 Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi

Lisätiedot

KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS

KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS 2 3. 0 1. 2 0 1 1 K A A R I N A Marjut Ritala DNA-diagnostiikkapalveluja kotieläimille ja lemmikeille Polveutumismääritykset Geenitestit Serologiset testit Kissat, koirat,

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairaudet

Lisätiedot

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 Mitä ovat probiootit? MITÄ OVAT PROBIOOTIT? Ihmisen suolistossa on miljoonittain bakteereja Nämä bakteerit

Lisätiedot

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14 Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin

Lisätiedot

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

Hankittu ja luontainen immuunijärjestelmä

Hankittu ja luontainen immuunijärjestelmä IMMUUNIJÄRJESTELMÄ Autoimmuunitaudeissa immuunijärjestelmä sekoaa, mutta kuinka immuunijärjestelmä toimii normaalisti. Olen kiinnostunut autoimmuunitautien toimintamekanismeista, mutta monien aihetta käsittelevien

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen

Lisätiedot

Tunnin sisältö. Immuunijärjestelmä Luonnollinen immuniteetti Hankittu immuniteetti Rokotukset Allergiat HIV / AIDS

Tunnin sisältö. Immuunijärjestelmä Luonnollinen immuniteetti Hankittu immuniteetti Rokotukset Allergiat HIV / AIDS Immuunipuolustus Tunnin sisältö Immuunijärjestelmä Luonnollinen immuniteetti Hankittu immuniteetti Rokotukset Allergiat HIV / AIDS Lymfaattinen elinjärjestelmä Muodostuu imukudoksesta imusuonet imusolmukkeet

Lisätiedot

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia

Lisätiedot

Aikuisen ohutsuoli on noin viisi metriä pitkä

Aikuisen ohutsuoli on noin viisi metriä pitkä KUVAT KERTOVAT Erkki Savilahti Aikuisen ohutsuoli on noin viisi metriä pitkä putkimainen elin. Sen alkuosa duodenum muodostaa lyhyen retroperitoneaalisen kaaren mahanportista vapaaseen vatsaonteloon, ja

Lisätiedot

Suolistosairauksien laaja kirjo

Suolistosairauksien laaja kirjo Suolistosairauksien laaja kirjo Yhä yleisempien suolistosairauksien, Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen, lisäksi puhutaan myös mikroskooppisesta koliitista, lyhytsuolisyndroomasta ja kloridiripulista.

Lisätiedot

Suoliston immuunijärjestelmän merkitys tyypin 1 diabeteksen synnyssä. Outi Vaarala

Suoliston immuunijärjestelmän merkitys tyypin 1 diabeteksen synnyssä. Outi Vaarala Katsaus Suoliston immuunijärjestelmän merkitys tyypin 1 diabeteksen synnyssä Outi Vaarala Epidemiologisissa tutkimuksissa on osoittautunut, että suoliston immuunijärjestelmään vaikuttavat tekijät, kuten

Lisätiedot

HUSLAB Immunologian osasto Labquality-päivät Vasta-aineet

HUSLAB Immunologian osasto Labquality-päivät Vasta-aineet Ilkk S älä Ilkka Seppälä HUSLAB Immunologian osasto Labquality-päivät 2010 Vasta-aineet Fab Fab Fc IgG, IgD J IgA IgE J IgM IgM:n monomeeriyksikkö ja IgD ovat käytössä B-lymfosyyttien yy antigeenia tunnistavina

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot

Lapsiperheen allergiaopas

Lapsiperheen allergiaopas Lapsiperheen allergiaopas PÉTER CSONKA & PÄIVI JUNTTILA WSOY Lapsiperheen allergiaopas PÉTER CSONKA & PÄIVI JUNTTILA Lapsiperheen allergiaopas WSOY Péter Csonka, Päivi Junttila ja WSOY 2013 Graafinen

Lisätiedot

Genetiikan perusteiden toisen jakson kaavailua

Genetiikan perusteiden toisen jakson kaavailua Genetiikan perusteiden toisen jakson kaavailua Tiedämme kaiken siitä, miten geenit siirtyvät sukupolvelta seuraavalle solun ja yksilön tasolla Toisen jakson sisältö: Mitä geenit ovat? Miten geenit toimivat?

Lisätiedot

Vaihda suun huonot bakteerit hyviin.

Vaihda suun huonot bakteerit hyviin. Vaihda suun huonot bakteerit hyviin. Ien- ja hammasvaivojen taustalla epätasapainoinen mikrobisto kk Annika Mäyrä I annika.mayra@versofinland.fi I +358 40 549 7114 Maailmanlaajuisesti 2.43 miljardia ihmistä

Lisätiedot

Pienryhmä 3 immuunipuolustus

Pienryhmä 3 immuunipuolustus Pienryhmä 3 immuunipuolustus 1. Biologian yo 2013 mukailtu. Merkitse onko väittämä oikein vai väärin, Korjaa väärien väittämien virheet ja perustele korjauksesi. a. Syöjäsolut vastaavat elimistön valikoivasta

Lisätiedot

Käsitteitä. Hormones and the Endocrine System Hormonit ja sisäeritejärjestelmä. Sisäeriterauhanen

Käsitteitä. Hormones and the Endocrine System Hormonit ja sisäeritejärjestelmä. Sisäeriterauhanen Käsitteitä Hormones and the Endocrine System Hormonit ja sisäeritejärjestelmä 1/2 Umpirauhanen vs. sisäeriterauhanen Endokrinologia Parakriininen Autokriininen Neurotransmitteri Reseptori Sisäeriterauhanen

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. MUTAFLOR oraalisuspensio 10 8 CFU/ml 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. MUTAFLOR oraalisuspensio 10 8 CFU/ml 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI MUTAFLOR oraalisuspensio 10 8 CFU/ml 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 ml sisältää vaikuttavana aineena: Escherichia coli kanta Nissle 1917 vastaten 10

Lisätiedot

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:

Lisätiedot

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto OPETTAJAN AINEISTO Käyttöehdot Päästä varpaisiin Ihmisen anatomia ja fysiologia Eliisa Karhumäki Mari Kärkkäinen (os. Lehtonen) Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0

Lisätiedot

Kuinka entsyymit toimivat?

Kuinka entsyymit toimivat? Mitä ovat entsyymit? Entsyymit ovat proteiineja, jotka toimivat kemiallisten reaktioiden katalysaattorina elimistössä. Niitä voidaan verrata liekin puhaltamiseen tulen sytyttämiseksi. Jos liekkeihin ei

Lisätiedot

Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio

Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio Mitä on laktoosi? Maitotuotteet sisältävät aina hiilihydraatteja, koska maidossa on luonnostaan laktoosia eli maitosokeria. Lehmänmaidossa on n. 4,8 % maitosokeria

Lisätiedot

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit?

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? ASEA Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? Kaikissa kehon soluissa on mitokondrioita, jotka ovat solujen voimanlähde. Mitokondriot erittävät

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen (synnynnäinen)

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Luonto köyhtyy, me sairastumme mitä pitää tehdä?

Luonto köyhtyy, me sairastumme mitä pitää tehdä? Argumenta, Majvik 19.11.203 Luonto köyhtyy, me sairastumme mitä pitää tehdä? Tari Haahtela The striking contrast between Finnish and Russian Karelia von Hertzen L, and the Karelia Group. JACI 2006; Laakkonen

Lisätiedot

PENTASA LÄÄKITYKSESI

PENTASA LÄÄKITYKSESI PENTASA LÄÄKITYKSESI SISÄLTÖ SINULLE ON MÄÄRÄTTY PENTASA SINULLE ON MÄÄRÄTTY PENTASA 3 PENTASA VALMISTEET 4 MIKÄ ON IBD 8 TAVOITTEENA REMISSIO 9 ELÄMÄ SAIRAUDEN KANSSA 10 IBD-SANASTO 11 Tämän oppaan tarkoitus

Lisätiedot

Immunologinen toleranssi

Immunologinen toleranssi KATSAUS Pirkka T. Pekkarinen 628 Immunologisten puolustusreaktioiden käynnistyminen oikea-aikaisesti ja oikeassa paikassa on terveen elämän edellytys. tarkoittaa kykyä olla reagoimatta silloin, kun tarvetta

Lisätiedot

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla?

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Niina Kerttula infektiolääkäri OYS 29.9.2017 Alueellinen koulutus Yleistä suoliston mikrobistosta Noin 1000 bakteerilajia

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Nucala. 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Nucala. 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/671186/2015 Nucala 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Tämä on Nucalan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Hoitotehoa ennustavat RAS-merkkiaineet Tärkeä apuväline kolorektaalisyövän lääkehoidon valinnassa Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite auttaa ymmärtämään paremmin kolorektaalisyövän erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja.

Lisätiedot

Kilpirauhasvasta-aineet: milloin määritys on tarpeen? Dosentti, oyl Anna-Maija Haapala 7.2.2014

Kilpirauhasvasta-aineet: milloin määritys on tarpeen? Dosentti, oyl Anna-Maija Haapala 7.2.2014 Kilpirauhasvasta-aineet: milloin määritys on tarpeen? Dosentti, oyl Anna-Maija Haapala 7.2.2014 Kilpirauhasvasta-aineet - Tyreoideaperoksidaasi (TPO), vasta-aineet - Tyreoglobuliini (Tygl), vasta-aineet

Lisätiedot

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä.

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Vatsan ystävä Pienen vatsan ystävä Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Reladrops on vauvan oma maito happobakteerivalmiste. Sen

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia. Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.fi Tällä luennolla Vastustuskyky on muutakin kuin vasta-aineita: rakenne,

Lisätiedot

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta.

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta. Päivitetty 12.5.2015 TDKN E 2 a Lasten gastroenterologian koulutusohjelma Helsingin yliopisto/ Lastenklinikka, HYKS Johdanto Koulutusohjelma on ESPGHANin(European Society of Paediatric Gastroenterology,

Lisätiedot

Nekroottinen enteriitti kalkkunoilla

Nekroottinen enteriitti kalkkunoilla Nekroottinen enteriitti kalkkunoilla Päivikki Perko-Mäkelä Erikoistutkija, ELT Evira, Seinäjoki Kuva: Sirkka Karikko Nekroottinen enteriitti Nekroottinen enteriitti on Clostridium perfringens bakteerin

Lisätiedot

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan 1 1) Tunnista molekyylit (1 piste) ja täytä seuraava taulukko (2 pistettä) a) b) c) d) a) Syklinen AMP (camp) (0.25) b) Beta-karoteeni (0.25 p) c) Sakkaroosi (0.25 p) d) -D-Glukopyranoosi (0.25 p) 2 Taulukko.

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

IHMISEN SYNNYNNÄISEN IMMUNITEETIN TUTKIMINEN MITTAAMALLA E.COLI- BAKTEERIN EMITTOIMAA BIOLUMINESENSSIA

IHMISEN SYNNYNNÄISEN IMMUNITEETIN TUTKIMINEN MITTAAMALLA E.COLI- BAKTEERIN EMITTOIMAA BIOLUMINESENSSIA Bio- ja elintarviketekniikka Biotekniikka 2011 Saara-Liisa Aarnio IHMISEN SYNNYNNÄISEN IMMUNITEETIN TUTKIMINEN MITTAAMALLA E.COLI- BAKTEERIN EMITTOIMAA BIOLUMINESENSSIA OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ Turun

Lisätiedot

Lasten immuunipuutokset. Merja Helminen Lasten infektiolääkäri TaYS lastenklinikka 2004

Lasten immuunipuutokset. Merja Helminen Lasten infektiolääkäri TaYS lastenklinikka 2004 Lasten immuunipuutokset Merja Helminen Lasten infektiolääkäri TaYS lastenklinikka 2004 Mikä on poikkeava infektioherkkyys lapsella? Sairausjaksot ikäryhmittäin päiväkotilapsilla Pönkä ym. 1994 Ikä (v)

Lisätiedot

Epstein-Barr-virukselle herkistetyt autologiset T- solut ja MS-taudin hoito

Epstein-Barr-virukselle herkistetyt autologiset T- solut ja MS-taudin hoito Epstein-Barr-virukselle herkistetyt autologiset T- solut ja MS-taudin hoito MS-UK kirjoitti 11.5.2017, että puolet Epstein-Barr-virukselle herkistetyillä T-soluilla hoidetuista etenevää ms-tautia sairastavista

Lisätiedot

Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa

Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa Jouni Lauronen Elinsiirtojen perusteet kurssi 29.1.14 1 1 1 1 1 Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa Vasta-aineet voivat johtaa elinsiirtotarpeeseen Autoimmuunitaudit

Lisätiedot

Neuvolaikäisten ja koululaisten erityisruokavaliot Kirkkonummella 2016. Tähän tarvittaessa otsikko

Neuvolaikäisten ja koululaisten erityisruokavaliot Kirkkonummella 2016. Tähän tarvittaessa otsikko Neuvolaikäisten ja koululaisten erityisruokavaliot Kirkkonummella 2016 Tähän tarvittaessa otsikko Taustalla olevat kansalliset ohjeistukset Valtion ravitsemussuositukset Kansallinen Allergiaohjelma Käypä

Lisätiedot

Essential Cell Biology

Essential Cell Biology Alberts Bray Hopkin Johnson Lewis Raff Roberts Walter Essential Cell Biology FOURTH EDITION Chapter 16 Cell Signaling Copyright Garland Science 2014 1 GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Signals Can Act

Lisätiedot

ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN

ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN KYSYMYKSET: 1. Glomeruluksen rakenne. Mihin seikkoihin perustuu valikoiva läpäiseväisyys veri- ja virtsatilan välillä? 2. Glomerulusvaurion mekanismit A. Immunologiset

Lisätiedot