Endoskopia urologiassa. Ossi Lindell

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Endoskopia urologiassa. Ossi Lindell"

Transkriptio

1 Endoskooppinen kirurgia Ossi Lindell Endourologia sai alkunsa kystoskoopin keksimisestä yli 100 vuotta sitten. Kaikukuvauksen, tietokonetomografian ja magneettitutkimusten viime vuosien nopeasta kehityksestä huolimatta endoskooppi on edelleen urologin tärkein työkalu sekä sairauksien diagnosoinnissa että niiden hoidossa. Virtsateiden kaikki osat ovat sen ulottuvilla. Urologin yleisimmin käyttämä endoskooppi on uretrokystoskooppi ja tärkein operatiivinen instrumentti resektoskooppi. Tähystyslaitteiden koon jatkuva pieneneminen on mahdollistanut jo yli 15 vuoden ajan myös virtsanjohtimen ja munuaisen sairauksien endoskooppisen diagnostiikan ja hoidon. Aivan viime vuosina käyttöön otettuja sovelluksia ovat fotodynaaminen diagnostiikka virtsarakon varhaisvaiheen kasvainten toteamiseksi, mini-invasiiviset toimenpiteet eturauhasen liikakasvun hoidossa, sekä optinen ureterotomia virtsanjohtimen ja endopyelotomia pyeloureteraalisen junktion ahtauman hoitamiseksi. Viimeksi mainittu ja osa muistakin virtsanjohtimen ahtaumista voidaan hoitaa myös ns. Acucise-katetrilla, jossa on pallo ahtauman laajentamista varten ja pallon ulkopuolella katetrin suuntainen metallilanka, johon kytketään sähkövirta ahtauman halkaisemiseksi. Nykyään endourologisten toimenpiteiden osuus kaikista urologisista toimenpiteistä on noin 80 %. Wieniläinen lääkäri Friedrich Maximilian Nitze esitteli ensi kerran laitteen, kystoskoopin, jolla oli mahdollista tarkastella virtsarakkoa sisältäpäin. Noista ajoista tapahtunut tekninen kehitys johti siihen, että urologiasta tuli oma erikoisala ja että endourologiasta on sekä diagnostiikan että hoidon osalta kehittynyt koko urologian selkäranka. Tätä nykyä virtsatiet ovat yksi parhaiten tutkittavissa olevista elinjärjestelmistä. Urologit ovat olleet tiennäyttäjiä mini-invasiivisessa leikkaustekniikassa, ja endourologiasta saadut impulssit ja ideat ovat olleet suureksi hyödyksi koko lääketieteelle mm. laparoskopian kehittämisessä. Optinen täsmälaite endoskooppi on urologin tärkein diagnostinen ja hoidollinen työkalu. Nykyään endourologisten toimenpiteiden osuus kaikista urologisista toimenpiteistä on noin 80 %. Tämä siitä huolimatta että eturauhasen sähköresektio on monessa sairaalassa menettänyt asemansa yleisimpänä urologisena operatiivisena toimenpiteenä radikaalille prostatektomialle. Tähystintyypit ja muu laitteisto Virtsateiden tähystyksessä voidaan käyttää joko jäykkiä tai taipuisia endoskooppeja. Tavallista kystoskooppia tai mitä tahansa jäykkää instrumenttia käytettäessä täytyy tutkimuksen kohteena olevan elimen mukautua laitteen vaatimuksiin. Tutkittavan elimen luonnolliseen muotoon mukautuvan taipuisan instrumentin käyttö on potilaan kannalta miellyttävämpää. Lasikuitukimppujen avulla välittyvä taipuisien instrumenttien kuva ei kuitenkaan ole laadultaan yhtä hyvä kuin jäykillä laitteilla linssijärjestelmien kautta saatava. Tilanne on kuitenkin tasoittumassa lasikuitutekniikan kehittyessä. Uusimmissa sovelluksissa kuva syntyy peräti Duodecim 1999; 115:

2 yksittäisestä 7 µm:n läpimittaisesta kuidusta muodostetun kimpun avulla (Winter 1996). Taipuisan endoskoopin kuva on verkkomainen. Kuituvaurio näkyy kuvassa mustana pisteenä. Taipuisan tähystyslaitteen kärki on ohjainvivun avulla taivutettavissa kahteen vastakkaiseen suuntaan aina 170 asteeseen. Jäykän tähystimen läpi suoritettavat toimenpiteet, kuten koepalan otto, kiven murskaus ja tuumorin sähkötai laserkoagulaatio, ovat hallitusti suoritettavissa. Samat toimenpiteet ovat mahdollisia myös taipuisien instrumenttien kautta mutta huomattavasti jäykkiä tähystyslaitteita rajallisemmin. Tutkittavan kohteen näkemiseksi ohjataan valonlähteestä saatava valo taipuisaa lasikuitukaapelia pitkin optiikkaan ja sitä pitkin kohdeelimeen. Kuva saadaan televisiomonitoriin pienoiskamerasta, joka on asennettu laitteen optiikan katsojanpuoleiseen päähän. Kamerassa sijaitsevia kuvan siirtoon tarvittavia mikrokiteitä on jo uusimmissa laitteissa siirretty endoskoopin kiinteiksi osiksi. Kun kuva siirtyy sähköisesti kohteesta suoraan monitoriin päästään eroon endoskoopin painoa lisäävästä kamerasta. Urologisessa endoskopiassa käytetään apuna kirkasta huuhtelunestettä. Tähystimen rungossa on sen sisään ja ulos johtamista varten hanalla varustetut kanavat. Huuhtelun avulla voidaan poistaa näkyvyyttä huonontavat verihyytymät ja sakka. Huuhtelulla onteloelimen seinämän poimut saadaan suoristumaan, ja siten esimerkiksi virtsarakossa päästään näkemään muuten vaikeasti havaittavat seinämänmyötäiset tuumorit. Huuhtelunesteenä voidaan käyttää fysiologista keittosuolaliuosta, steriiliä vettä tai glysiiniliuosta. Urologisten endoskooppien paksuus (= suurin läpimitta) ilmoitetaan yleensä Charrièren yksikköinä (Ch). Yhdysvalloissa yksikkönä on french (F). Mitat ovat kuitenkin identtiset: 1 Ch = 1 F = 1/3 mm. Uretrokystoskopia ja sen operatiiviset sovellukset Uretrokystoskopiaa varten potilas asetetaan selälleen. Potilaan jalat tuetaan telineille lonkat koukistettuina ja loitonnettuina sekä polvet suorassa kulmassa. Toimenpide suoritetaan ehdottoman steriilisti. Aikuisille toimenpide tehdään limakalvopuudutuksessa, lapsille ja nuorille miehillekin usein yleisanestesiassa. Täysikasvuisilla käytetään joko jäykkiä kystoskooppeja, joiden koko on Ch, tai taipuisia Ch:n kystoskooppeja. Lapsilla käytetettävien jäykkien tähystyslaitteiden koko on 8 11 Ch. Kystoskooppiin kuuluu rungon ja optiikan ohella yleensä kahdella kanavalla varustettu työskentelyosa. Sen kanavien kautta vietävillä apuvälineillä (pihdit, sondit, virtsanjohdinkatetrit jne.) voidaan ottaa koepaloja, murskata rakkokiviä sekä tutkia ja hoitaa virtsanjohtimessa olevia muutoksia. Uretrokystoskopian aiheet on lueteltu taulukossa 1. Fluoresenssikystoskopia. Tavallista valkovalokystoskooppia käytettäessä on usein vaikeata havaita pinnallisia rakkotuumoreita, dysplasioita ja carcinoma in situ -muutoksia. Tuumorin koko laajuus voi jäädä toteamatta ja osa tuumorista mahdollisesti hoitamatta. Tämän estämiseksi on kehitetty fotodynaaminen menetelmä, jossa uroepiteelin tuumorit merkitään fluoresoivalla aineella ennen tähystystä ja sähköresektiota (Krigmair ym. 1994, 1996). Metodi on Keski-Euroopassa kehitelty ja käytössä etupäässä siellä. Tuumorialueen fluoresointi saadaan aikaan ruiskuttamalla virtsarakkoon katetrin läpi 50 ml 3-prosenttista 5-aminolevuliinihappoa (ALA), hemin biosynteesin lähtöainetta, 2 3 tuntia ennen kystoskopiaa ja sen yhteydessä suoritettavaa toimenpidettä. ALA aikaansaa protopor- Taulukko 1. Uretrokystoskopian aiheet (Walz 1992). Paljain silmin näkyvä verivirtsaisuus Toistuva mikroskooppinen verivirtsaisuus Rakkokasvainpotilaiden jälkiseuranta Muiden tutkimusten perusteella syntynyt epäily virtsarakon tuumorista Epäily vierasesineestä virtsaputkessa tai -rakossa Epäily rakkofistelistä (emättimeen tai suoleen) Epäily jonkin toisen elimen tuumorin kasvamisesta virtsarakkoon (paksusuolen tai kohdunkaulan tuumori) Virtsanjohtimen aukkojen tutkiminen 1350 O. Lindell

3 A Kuva 1. Papillaarinen rakkotuumori satelliittituumoreineen tavanomaisessa valossa (A) ja fluoresoivassa valossa (B). Kuvat M. Krigmair ja A. Hofstetter. Julkaistu Karl Storz GmbH:n luvalla. B fyriini IX:n (PP IX) kertymisen virtsarakon epiteeliin. PP IX fluoresoi voimakkaasti punaista väriä. Aineen kertymissuhde uroepiteelin tuumorin ja terveen epiteelin välillä on 17:1 (Krigmair ym. 1995). Fluoresenssin esiin saamiseksi käytetään tähystyksessä tavallisen valon sijasta sinistä valoa. Tuumorialueet, jotka ovat tavanomaista valoa käytettäessä näkymättömiä, saadaan sen avulla esiin ja tehokkaasti hoidetuiksi, kun normaali limakalvo näkyy tummansinisenä ja tuumorialueet kirkkaanpunaisina (kuva 1). Tähänastisten tulosten mukaan fluoresenssikystoskopia vaikuttaa helposti toteutettavalta, turvalliselta ja luotettavalta menetelmältä rakon limakalvon kartoituksessa varsinkin multifokaalisessa rakkokarsinoomassa. Optinen uretrotomia. Virtsaputken ahtauma voidaan hoitaa endoskooppisesti ohuella terävällä edestakaisin liikkuvalla veitsellä. Kädensijan avulla veistä voidaan liikuttaa edestakaisin tähystimen pitkittäissuunnassa sen varren sisään ja ulos. Halkaisu tehdään dorsaalisesti kello 12:n kohdalta, jossa verenvuodon riski on pienin. Usein joudutaan toistuviin toimenpiteisiin ahtaumien suuren uusiutumistaipumuksen vuoksi. Eturauhasen höyläys eli sähköresektio (TURP) ja virtsarakon kaulan halkaisu (TUIP). Eturauhasen sähköresektiossa hyperplastinen kudos poistetaan näköohjauksessa virtsaputken läpi viedyn resektoskoopin avulla. Tämän urologin tärkeimmän operatiivisen työkalun rakenne ja toiminta on esitetty kaavamaisesti kuvassa 2. Suositeltavin anestesiamuoto eturauhasen sähköresektiossa on spinaali- tai epiduraalipuudutus. Jos niille on vasta-aiheita, voidaan käyttää yleisanestesiaa. Eturauhasen sähköresektio tulee kyseeseen oireisen prostatahyperplasian hoitona. Vaikka eturauhasen liikakasvuun on viime aikoina kehitetty kilpailevia hoitoja, sähköresektio on edelleen perusmenetelmä, johon muiden hoitomuotojen tuloksia verrataan. Kuva 2. Resektoskoopin rakenne. Optiikan ja silmukanmuotoisen elektrodin välillä oleva jousi mahdollistaa silmukan edestakaisen, kudosta leikkaavan liikkeen näköohjauksessa. 1351

4 A B Kuva 3. Eturauhasen transuretraalinen sähköresektio. Toimenpiteen alkuvaihe (A) ja loppuvaihe (B). Sähköresektiossa rakeinen prostata-adenooma poistetaan Ch:n resektoskoopin avulla kudosviipaleina eturauhasen selvästi erottuvaa kirurgista kapselia myöten rakon kaulasta siemenkukkulaan saakka (kuva 3). Viipaleet,»lastut», leikataan silmukan muotoisella, volframista valmistetulla elektrodilla, johon on kytketty suurtaajuinen sähkövirta. Verenvuotokohdat koaguloidaan sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu. Helpointa se on lähellä eturauhasen kapselia. Verenvuodon takia 2 10 % TURP-potilaista tarvitsee peri- tai postoperatiivisen verensiirron eturauhasen koon ja verekkyyden mukaan (Kirby ja Christmas 1997). Joskus paljon huuhtelunestettä (yleensä 1.5-prosenttista glysiiniliuosta) pääsee toimenpiteen aikana auenneiden laskimoiden kautta suoraan verenkiertoon tai eturauhasen kapseliin syntyneiden vaurioiden kautta perivesikaali- tai retroperitoneaalitilaan. Seuraksena on ns. TUR-syndrooma, joka johtuu hypervolemiasta, hyponatremiasta ja asidoosista (Osborn ym. 1980). Se kuvattiin ensi kerran 1940-luvun lopulla (Creevy ja Webb 1947). TUR-syndrooma voidaan ehkäistä käyttämällä Iglesiaksen vuonna 1975 esittelemää jatkuvavirtauksista resektoskooppia. Siinä huuhteluneste pääsee koko ajan poistumaan rakosta eikä intravesikaalinen paine nouse liian korkeaksi. Samaan päästään myös häpyluun yläpuolisella kystostomialla. TUR-syndrooman esiintyvyys on alle 0.5 %, kun toimenpiteen suorittaja on kokenut. Riski kasvaa toimenpiteen pitkittyessä. Siksi sähköresektio ei saa kestää yli 90 minuuttia. Jos syntyy kapselin repeämä tai laskimosinus aukeaa toimenpiteen aikana, leikkaus on syytä keskeyttää. Jos hoitoa vaativa subvesikaalinen virtsatietukos on pienen fibroottisen eturauhasen aiheuttama, voidaan prostatan sähköresektion asemesta tyytyä pelkkään rakon kaulan halkaisuun (transurethral incision of the prostate, TUIP). Piikkikärkisellä elektrodilla tehtävä halkaisu ulotetaan dorsaalisuunnassa klo 5:n tai klo 7:n tai molempien kohdalla virtsanjohtimen aukon distaalipuolelta eturauhasen siemenkukkulaan saakka. Halkaisu tehdään perivesikaaliseen rasvaan saakka. Toimenpide on lyhytkestoinen, ja runsas verenvuoto on sen yhteydessä harvinaista. Viime vuosikymmenen aikana kehitettiin innokkaasti säästävämpiä hoitomuotoja, ja tämän seurauksena eturauhasen sähköresektioiden osuus pieneni Yhdysvalloissa 43 % vuodesta 1987 vuoteen 1994 (Kirby 1994). Sama suuntaus on ollut Suomessakin havaittavissa kuluvana vuosikymmenenä. Taulukossa 2 on esitetty TURP:in ja TUIP:in tuloksia avoprostatektomiaan verrattuna eturauhasen liikakasvun hoidossa (Kirby ja Christmas 1997). Edellä mainittujen toimenpiteiden jälkikomplikaatioiden vertailu on esitetty taulukossa 3. Eturauhasen sähköresektion komplikaatioiden välttämiseksi prostatahyperplasian hoitoon on kehitetty muita endoskooppisia, ns. mini O. Lindell

5 Taulukko 2. Eturauhasen liikakasvun kirurgisen hoidon tulokset Roehrbornin ja McConnelin (1991) mukaan. TUIP TURP Avoprostatektomia Oireiden paraneminen, % Oirepisteiden lasku, % Virtsanvirtaaman keskimää räinen paraneminen, ml/s Uuden toimenpiteen toden näköisyys 5 vuoden aikana, % TUIP = virtsarakon kaulan halkaisu, TURP = eturauhasen sähköresektio Taulukko 3. Eturauhasleikkausten komplikaatiot Roehrbornin ja McConnelin (1991) mukaan. TUIP TURP Avoprostatektomia % Komplikaatiot yhteensä Virtsainkontinenssi Erektioimpotenssi Retrogradinen ejakulaatio Leikkausta vaativa komplikaatio Kuoleman todennäköisyys 90 päivän kuluessa leikkauksesta < TUIP = virtsarakon kaulan halkaisu, TURP = eturauhasen sähköresektio invasiivisia hoitoja. Käyttöön ovat tulleet eturauhasen kudoksensisäinen laserhoito (interstitial laser coagulation of the prostate, ILCP), visuaalinen tai endoskooppinen laserprostatektomia (visual/endoscopic laser ablation of the prostate, VLAP/ELAP), kontaktilaserhoito (contact laser vaporization, CLV) ja eturauhasen neula-ablatio (transurethral needle ablation, TUNA). Kudoksensisäisessä laserhoidossa energia ohjataan kohteeseen eturauhaseen viedyn valokuidun avulla (Muschter ja Hofstetter 1995). Visuaalisessa laserprostatektomiassa energia kohdistetaan näköohjauksessa sivulle heijastavan peilin välityksellä eturauhasadenoomaan (Anson ym. 1995, Kabalin 1995) (kuva 4). Kontaktilaserhoidossa hyperplastista eturauhaskudosta höyrystetään safiirikärjellä (Watson 1995). Neula-ablaatiossa työnnetään instrumentissa olevat kaksi neulaa useaan kohtaan prostatassa ja niihin ohjataan sähkövirta (Schulman ja Zlotta 1994). Eturauhaskudos tuhoutuu neulojen ympärille kehittyvässä 100 C:n lämpötilassa. Haluttu vaikutus saadaan aikaan melko vähäisellä W:n teholla. Se on kymmenesosa sähköresektiossa käytettävästä tehosta. Toimenpiteet suoritetaan kystoskoopin tai siihen verrattavan laitteen avulla. Lasertoimenpiteessä voidaan käyttää neodyymi-yag- tai holmiumlaseria. Eturauhasen mini-invasiivisten käsittelyjen seurauksena hyperplasia korvautuu arpikudoksella, jolloin virtsaputken pars prostatica laajenee. Yleensä se riittää tekemään runsasoireisen potilaan oireettomaksi. Toimenpide voidaan suorittaa suuren leikkausriskin potilaille ja antikoagulanttihoitoa saaville. Eturauhasen sähköresektioon verrattuna haittana on, ettei kudosta saada histologista tutkimusta varten. Menetelmät eivät ole lopputulokseltaan TURP:n veroi- Kuva 4. Visuaalinen/endoskooppinen laserprostatektomia (VLAP/ELAP). Prostata-adenooma hoidetaan suoraan sivulle suuntautuvan lasersäteen avulla. 1353

6 sia. Ne soveltuvat parhaiten runsasoireisille potilaille, joilla prostata-adenooma ei ole kovin suuri. Niitä käytettäessä on lisäksi otettava huomioon toimenpiteen aiheuttama kudosturvotus, jonka johdosta potilas voi joutua pitämään häpyluun yläpuolista kystostoomaa 4 8 viikkoa toimenpiteen jälkeen (Janitzky 1996). Suprapubisen kystostomian välttämiseksi potilaalle voidaan toimenpiteen lopussa asentaa itsellään liukeneva stentti virtsaputkeen eturauhasen kohdalle (Talja ym. 1995, Petas ym. 1997). Hoidon lopullinen tulos on arvioitavissa vasta 3 6 kuukauden kuluttua toimenpiteestä. Virtsarakon tuumorin sähkökoagulaatio, laserhoito ja höyläys. Valtaosa virtsarakon tuumoreista voidaan hoitaa endoskooppisesti rakko säästäen. Pienet pinnalliset tuumorit hoidetaan sähkökoagulaatiolla kystoskoopin työskentelykanavan läpi rakkoon viedyn nuppimaisen elektrodin avulla. Tuumori voidaan tuhota myös laserilla (neodyymi-yag, holmium). Kookkaat papillaariset rakkotuumorit (pta pt1) sähköresekoidaan (transurethral resection of the bladder, TURB). Toimenpiteessä käytetään edellä kuvattua resektoskooppia. Aluksi virtsarakkoon jäävät kasvainlastut poistetaan toimenpiteen lopussa huuhtelemalla resektoskoopin rungon läpi. Fluoresenssitekniikkaa käyttämällä saadaan paljaalle silmälle näkymättömät tuumorialeet esille ja hoidetuksi. Transuretraalinen ureterorenoskopia Jäykkä ureterorenoskooppi vastaa rakenteeltaan jäykkää kystoskooppia. Käytettävissä on instrumentteja, joiden koko on 6 14 Ch. Uusimmissa laitteissa kuva kohteesta välittyy suoraan televisiomonitoriin. Kohteen sijainnin mukaan voidaan käyttää eripituisia tähystinlaitteita. Niissä on huuhtelunesteen sisäänmenokanavan lisäksi yleensä yksi toimenpidekanava. Uusimmissa laitteissa on oma kanavansa huuhtelunesteen poistolle, niin että saadaan aikaan jatkuva virtaus. Taipuisien ureteroskooppien koko on 6 12 Ch. Viime vuosina huomattavasti kehittyneen lasikuitutekniikan ansiosta kuvan laatu on näilläkin instrumenteilla erinomainen. Laitetta ohjataan aktiivisesti ureteroskoopin varressa olevan vivun avulla tai se ohjautuu passiivisesti tähystimen seuratessa virtsanjohtimen kulkusuuntaa. Taipuisien tähystimien työskentelykanavan ohuuden vuoksi toimenpide on pääosin diagnostinen. Koepaloja kyllä voidaan ottaa ja ohuen laserkuidun avulla myös murskata kiviä ja koaguloida tuumoreita. Ureteroskopian tekemiseksi tarvitaan yleisanestesia tai vähintään korkea spinaalipuudutus. Aiheet, jälkihoito ja komplikaatiot. Diagnostinen ureteroskopia on aiheellinen tilanteissa, joissa virtsanjohtimen tai munuaisaltaan alueella on todettu jokin muutos, jonka luonne jää kuvantamistutkimuksissa epäselväksi. Yleensä tutkimuksen syynä on virtsanjohtimesta tuleva verenvuoto tai epäily virtsanjohtimen tai munuaisaltaan kasvaimesta. Hoidollista ureteroskopiaa käytetään yleisimmin virtsanjohdinkivien hoidossa. Ureterkivistä 60 % poistuu itsestään mutta loput vaativat hoitoa. Ensisijainen hoitomenetelmä on kehonulkoinen kivenmurskaus (ESWL). Distaalisten virtsanjohdinkivien hoidossa päästään kuitenkin vähintään yhtä hyviin tuloksiin ureteroskooppisella kivenpoistolla. Periaatteessa kaikki virtsanjohtimen kivet ovat poistettavissa ureteroskooppisesti. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että tulokset huononevat nopeasti sitä mukaa, mitä korkeammalla virtsanjohtimessa kivet sijaitsevat. Sopivan kokoiset kivet voidaan poistaa sellaisenaan ureteroskoopin läpi viedyn pihdin tai ns. Dormian korin avulla. Instrumenttiin saadut kivet vedetään ulos näköohjauksessa. Suuret virtsanjohdinkivet täytyy murskata ennen kuin ne saadaan poistetuksi. Murskaukseen voidaan käyttää paineilmaa (Lithoclast), ultraääntä, laseria tai sähköhydraulista energiaa. Energia ohjataan kohteeseen ureteroskoopin läpi viedyn sondin avulla. Virtsanjohtimen ahtaumien hoitoon voidaan käyttää ureterotomia, joka on edellä kuvatun optisen uretrotomin kaltainen laite. Sen lisäksi, että ylempien virtsateiden kasvaimista voidaan ottaa koepaloja, on tietyissä ti O. Lindell

7 lanteissa mahdollista hoitaa tuumorit myös ureteroskoopin avulla. Tämä tulee kyseeseen potilailla, joilla on vain yksi munuainen tai joilla esiintyy munuaisten vajaatoimintaa, jolloin kaikki jäljellä oleva tomiva munuaiskudos pyritään säilyttämään. Vain pinnalliset tuumorit pystytään hoitamaan tehokkaasti. Hoito voidaan toteuttaa laserkoagulaatiolla, sähköresektiolla ja sähkökoagulaatiolla. Ureteroskopian varhaiskomplikaatioita ovat virtsanjohtimen seinämävaurio, puhkeama, verenvuoto, virtsatieinfektio ja joskus harvoin virtsanjohtimen repeytyminen. Viimeksi mainittua lukuun ottamatta komplikaatiot ovat yleensä hoidettavissa virtsanjohtimen kaksoissaparokatetrilla ja antibiootein. Varhaiskomplikaatioita kehittyy noin 9 %:lle hoidetuista (Huffman 1992). Tärkein myöhäiskomplikaatio on virtsanjohtimen ahtauma. Sellainen kehittyy noin 1 %:lle potilaista. Perkutaaninen nefroskopia Perkutaaninen nefroskopia otettiin käyttöön 1980-luvun alussa. Saman tien menetelmän sovellus perkutaaninen nefrolitotomia (PNL) syrjäytti avoleikkaukset munuaisallaskivien hoidossa. Toimenpidettä varten potilas täytyy nukuttaa. Munuaisallas punktoidaan ihon kautta ohuella neulalla kaiku- tai läpivalaisuohjauksessa yleensä taka-alapikarin kautta. Syntynyt kanava laajennetaan nefroskoopin hylsyn mentäväksi eli kokoon Ch. Sen jälkeen voidaan varsinainen nefroskooppi asettaa paikalleen. Instrumentti muistuttaa kystoskooppia huuhteluneste- ja työskentelykanavineen. Jäykän nefroskoopin ohella käytettävissä on myös taipuisa. Perkutaanista nefrolitotomiaa käytetään nykyään suurikokoisten, yli 2.5 cm:n läpimittaisten kivien, munuaispikarien kivien ja kovien, kehonulkoisella murskauksella rikkoutumattomien kivien hoidossa. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvat kystiini- ja kalsiumoksalaattimonohydraattikivet. Perkutaanista tietä voidaan poistaa myös aivan virtsanjohtimen yläosassa sijaitsevat kivet. Kivenmurskaukseen käytetään yleensä ultraäänierergiaa, mutta muutkin ureterorenoskopian yhteydessä mainitut energiamuodot ovat käyttökelpoisia. Ultraäänimurskaimen etuna on, että siihen liitetyn imun avulla voidaan samanaikaisesti poistaa syntyvät pienet kivenmurut. Muuten rikkoutuneen kiven palat poistetaan pihdillä nefroskoopin rungon läpi. Endopyelotomia. Ahtautunut pyeloureteraalinen junktio voidaan hoitaa endoskooppisesti nefroskoopin avulla. Junktio halkaistaan koko seinämän paksuudelta posterolateraalisuuntaan. Näin vältytään vaurioittamasta munuaisen alapooliin tulevia verisuonia (Wickham ja Kellett 1983). Nykykäytäntönä on selvittää mahdollisten munuaisen alapoolin verisuonien sijainti ennen toimenpidettä spiraalitietokonetomografialla tai virtsanjohtimen sisäisellä kaikututkimuksella (Eden 1997). Toimenpiteen jälkeen virtsanjohtimeen jätetään 4 6 viikon ajaksi kaksoissaparokatetri, jonka toinen pää sijaitsee munuaisaltaassa ja toinen virtsarakossa. Eri tutkimusten perusteella hyvä tulos saavutetaan tällä menetelmällä %:lla potilaista. Endopyelotomia sopii yhtä hyvin primaaritoimenpiteeksi kuin uusiutuneenkin ahtauman hoitoon (Motola ym. 1993). Sillä on lähinnä anatomisista tekijöistä riippuvat vasta-aiheensa. Komplikaatioita toimenpiteen yhteydessä esiintyy 11 %:lla potilaista (Cassis ym. 1991). Munuaisallastuumorin antegradinen perkutaaninen hoito tulee kyseeseen hyvin harvoin, samanlaisissa poikkeustapauksissa kuin kasvainten ureteroskooppinen hoito. Perkutaanisesti poistettaviksi soveltuvat vain pitkälle erilaistuneet ja pinnalliset munuaisaltaan kasvaimet. Toimenpiteen riskinä on tuumorin kylvö punktiokanavaan ja sitä kautta retroperitoneumiin. Jälkihoito ja komplikaatiot. Perkutaanisten toimenpiteiden jälkeen jätetään munuaisaltaaseen punktiokanavan kautta kulkeva paksuhko nefrostomialetku. Se tamponoi kanavan alueelta tulevan verenvuodon. Letkua pidetään paikallaan muutaman päivän ajan siihen saakka, kunnes virtsa virtaa esteettä virtsanjohtimen kautta rakkoon. Perkutaanisen nefroskopian komplikaatioita ovat verenvuoto, munuaisaltaan puhkeama, mu- 1355

8 nuaisen lähielinten kuten paksusuolen, pernan, maksan ja pleuran vammat, urosepsis ja huuhtelunesteen liiallinen imeytyminen verenkiertoon. TUR-oireyhtymää vastaavan tilan välttämiseksi huuhtelussa käytetään keittosuolaliuosta. Endopyelotomia Acucise-katetrilla Yhdysvaltalainen Clayman työtovereineen kehitti Acucise-katetrin yrittäessään tehdä endopyelotomiasta mahdollisimman helpon ja yksinkertaisen toimenpiteen. Se koostuu varsinaisesta katetrista ja sen distaalipäässä sijaitsevasta pitkulaisesta, katetrin läpi täytettävästä pallosta ja sen ulkopuolella sijaitsevasta, katetrin pitkittäissuunnassa kulkevasta ohuesta metallilangasta, johon voidaan kytkeä sähkövirta (kuva 5). Katetrin koko on 5 Ch ja säiliön 10 Ch. Tekniikka. Virtsanjohtimen ahtauman kohdalle sijoitettu pallo täytetään varjoaineella. Tällöin läpivalaisussa todetaan ahtaan kohdan aiheuttavan pallon keskiosaan kaventuman,»vyötärön». Tässä vaiheessa metallilankaan kytketään 75 W:n leikkaava virta viiden sekunnin ajaksi. Seurauksena on ahtauman halkeaminen pitkittäissuunnassa ja sen laajeneminen. Vyötärökohdan häviäminen pallosta ja munuaisaltaaseen ruiskutetun varjoaineen ulosvirtaus ovat merkkejä toimenpiteen onnistumisesta. Lopuksi Acucise-katetri poistetaan, ohjainvaijeria pitkin viedään paikalleen kaksoissaparokatetri, ja se jätetään paikalleen 4 6 viikoksi. Tulokset. Puolentoista vuoden seurannan perusteella hyvä tulos saavutetaan %:ssa (Cohen ym. 1996, ja Nadler ym. 1996). Tulokset ovat siis samanveroiset kuin puhtaasti endoskooppisessa antegradisessa endopyelotomiassa. Laparoskopia urologiassa Laparoskooppinen tekniikka on alun perin gynekologien kehittämä. Laajempi mielenkiinto sitä kohtaan syntyi, kun uutta tekniikkaa hyväksi käyttäen pystyttiin 1980-luvulla tekemään appendisektomia ja kolekystektomia. Kuva 5. Acucise-katetri palloineen ja leikkaavine metallilankoineen ahtauman halkaisun jälkeen. Jo ennen laparoskooppisen tekniikan kehittymistä 80 % urologisista toimenpiteistä tehtiin endoskopian avulla. Loppuosa on avoleikkauksia, joista suurinta osaa on ainakin yritetty tehdä videoavusteisina laparoskooppisesti. Laparoskopia ei sisälly urologien peruskoulutukseen maassamme. Alan osaaminen on hankittava henkilökohtaisen mieltymyksen ja käytössä olevien resurssien perusteella. Toimenpiteisiin kohdistunut innostus tasaantui kuluvan vuosikymmenen aikana. Taulukossa 4 on esitetty nykyeurooppalainen käsitys urologisten laparoskooppisten toimenpiteiden aiheista (Leissner ym. 1996). Aiheet on ryhmitelty enemmän toimenpiteiden määrän kuin laadun perusteella lapsiurologia mukaan luettuna. Mukana on toimenpiteitä, jotka Suomessa yhdistetään muihin 1356 O. Lindell

9 Taulukko 4. Laparoskooppisten toimenpiteiden aiheet urologiassa. Tavalliset ja yleisesti hyväksytyt Lantion ja vatsaontelon diagnostinen tutkiminen Kiveskohjun korjaus Palpaatiossa tuntumattoman kiveksen paikantaminen ja hoito Sekasukupuolisuuden selvitys Usein tehtävät operatiiviset toimenpiteet Lantion alueen ja vatsaontelon takaisten imusolmukkeiden poisto Nefrektomia ja nefroureterektomia Munuaisbiopsia Munuaiskystien marsupialisaatio Rakon kaulan ripustus Lymfoseelen kanavointi erikoisaloihin kuin urologiaan. Kaikki taulukossa luetellut operaatiot voidaan suorittaa myös tavanmukaisina avoleikkauksina. Lisäksi on koko joukko suuria toimenpiteitä, kuten radikaali kystektomia ja prostatektomia rekonstruktioineen, joiden soveltuvuutta laparoskopian avulla tehtäväksi tutkitaan. Laparoskooppisten leikkausten yleiset vastaaiheet koskevat myös urologisia toimenpiteitä. Parantavaksi tarkoitettua toimenpidettä ei pidä suorittaa laparoskooppisesti, jos siinä ei pystytä noudattamaan nykyonkologian perusperiaatteita. Viimeksi mainitut toimenpiteet ovat ja pysyvät kokeiluasteella siihen saakka, kunnes niiden pitkäaikaistulokset ovat käytettävissä. Englantilaisen Coptcoatin (1995) mukaan alun perin arveltiin, että 70 % urologisista avoleikkauksista muuttuu laparoskooppisiksi. Kuitenkin on päästy vain 17 %:iin, mutta tämä määrä kattaa kuitenkin 30 % urologien leikkauksiin käyttämästä ajasta. Kirjallisuutta Anson K, Nawrocki J, Buckley J, ym. A multicenter, randomized, prospective study of endoscopic laser ablation versus transurethral resection of the prostate. Urology 1995; 46: Cassis A N, Brannen G E, Bush W H, Correa R J, Chambers M. Endopyelotomy: review of results and complications. J Urol 1991; 146: Cohen T, Gross M, Preminger G. Long-term follow-up of Acucise incision of ureteropelvic junction obstruction and ureteral stricture. Urology 1996; 47: Coptcoat M J. The future of laparoscopy in urology. Ann Urol (Paris) 1995; 29: Creevy C D, Webb E A. A fatal haemolytic reaction following transurethral resection of the prostate gland. Surgery 1947; 21: Eden C G. Treatment options for pelvi-ureteric junction obstruction: implications for practice and training. Br J Urol 1997; 80: Huffman J L. Ureteroscopy. Kirjassa: Walsh P C, Retik A B, Stamey T A, Darracott Vaughan Jr E, toim. Campbell s urology. Philadelphia: W B Saunders Company 1992, s Janitzky V. Transurethrale Eingriffe an der Prostata einschließlich moderner Techniken. Urologe [B] 1996; 36 (Suppl) Kabalin J N.Three year experience with neodymium:yag laser coagulation prostatectomy in 225 patients. J Urol 1995; 153: 229. Kirby R S. Are the days of transurethral resection of the prostate for benign prostatic hyperplasia numbered? BMJ 1994; 309: Kirby R S, Christmas T J, toim. Benigne Prostatahyperplasie. Lontoo: Times Mirror International Publishers Limited, 1997, s Krigmair M, Baumgartner R, Knüchel R, ym. Fluorescence photodetection of neoplastic urothelial lesions following intravesical instillation of 5-aminolevulinic acid. Urology 1994; 44: Krigmair M, Baumgartner R, Knüchel R, Stepp H, Hofstädter F, Hofstetter A. Detection of early bladder cancer by 5-aminolevulinic acid induced porphyrin fluorescence. J Urol 1996; 155: Krigmair M, Stepp H, Steinbach P, ym. Fluorescence cystoscopy following intravesical instillation of 5-aminolevulinic acid: a new procedure with high sensitivity for detection of hardly visible urothelial neoplasias. Urol Int 1995; 55: Leissner J, Bürger, R A, Hohenfellner R. Laparoscopic surgery in urology: is it safe, efficient and successful treatment option? Eur Urol Update Series 1996; 5: Motola J A, Fried R, Badlani G H, Smith A D. Failed endopyelotomy: implications for future surgery on the ureteropelvic junction. J Urol 1993; 150: Muschter R, Hofstetter A. Technique and results of interstitial laser coagulation. World J Urol 1995; 13: Nadler R, ym. Acucise endopyelotomy: assessment of long-term durability. J Urol 1996; 156: Osborn D E, Rao P N, Greene M J, Barnard R J. Fluid absorption during transurethral resection. BMJ 1980; 281: Petas A, Talja M, Tammela T, ym. A randomized study to compare biodegradable self-reinforced polyglycolic acid spiral stent to suprapubic and indwelling catheters after visual laser ablation of the prostate. J Urol 1997; 157: Schulman C C, Zlotta A R. Transurethral needle ablation of the prostate (TUNA): Pathological, radiological, and clinical study of a new office procedure for treatment of benign prostatic hyperplasia using lowlevel radiofrequency energy. Semin Urol 1994; 12: Talja M, Tammela T, Petas A, ym. Biodegradable self-reinforced polyglycolic acid spiral stent in prevention of postoperative urinary retention after visual laser ablation of the prostate laser prostatectomy. J Urol 1995; 154: Walz P H. Diagnostik. Kirjassa: Alken P, Walz P H, toim. Urologie. Weinheim: VCH Verlagsgesellschaft mbh, 1992, s Watson G. Contact laser prostatectomy. World J Urol 1995; 13: Wickham J E A, Kellett M J. Percutaneous pyelolysis. Eur Urol 1983; 9: Winter H J. Endoskopische Instrumente. Urologe B 1996; 36 Suppl: OSSI LINDELL, LKT, dosentti ossi.lindell@huch.fi HYKS:n kirurgian klinikka PL HYKS 1357

Laparoskopiasta on tullut urologian rutiinia ensimmäiset 178 leikkausta HYKS:ssa

Laparoskopiasta on tullut urologian rutiinia ensimmäiset 178 leikkausta HYKS:ssa Alkuperäistutkimus Harry Nisen, Ilkka Perttilä, Harri Juusela, Martti Ala-Opas ja Kimmo Taari Laparoskopiasta on tullut urologian rutiinia ensimmäiset 178 leikkausta HYKS:ssa Vuosina 1998 2005 tehtiin

Lisätiedot

Munuais- ja virtsanjohdinkivien hoito

Munuais- ja virtsanjohdinkivien hoito Tietoja potilaille -hanke Suomen Kieli 3 Munuais- ja virtsanjohdinkivien hoito Alleviivatut sanat löytyvät sanastosta. Sinulla on todettu olevan munuais- tai virtsanjohdinkivi. Tässä lehtisessä kuvataan

Lisätiedot

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitosuositus

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitosuositus Käypä hoito Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitosuositus Suomen Urologiyhdistys Kohderyhmä Hoitosuositus on tarkoitettu sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon. Sillä pyritään parantamaan

Lisätiedot

PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI

PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI Virtsaamisen hallintajärjestelmä AMS 800 -virtsainkontinenssi implantti on virtsaamisen hallintajärjestelmä, jonka avulla voit

Lisätiedot

Kasvainsairauksien kirurginen hoito

Kasvainsairauksien kirurginen hoito Kasvainsairauksien kirurginen hoito Sari Mölsä Diplomate of European College of Veterinary Surgeons Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Eläintenhoitajaseminaari 2013 Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Munuais- ja virtsanjohdinkivien hoito

Munuais- ja virtsanjohdinkivien hoito Tietoja potilaille -hanke Suomen Kieli 3 Munuais- ja virtsanjohdinkivien hoito Alleviivatut sanat löytyvät sanastosta. Sinulla on todettu olevan munuais- tai virtsanjohdinkivi. Tässä lehtisessä kuvataan

Lisätiedot

Virtsakivien hoito. Näin hoidan. Akuutti kivikohtaus

Virtsakivien hoito. Näin hoidan. Akuutti kivikohtaus Näin hoidan Ossi Lindell Virtsakivien hoito Kun virtsakiveä ryhdytään poistamaan kehonulkoisella murskauksella (ESWL) tai endoskooppisin menetelmin, on tavoitteena selvitä tilanteesta yhdellä hoitokerralla.

Lisätiedot

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Mistä Ultherapy -hoidossa on kysymys? Ultherapy kohdistaa fokusoitua ultraäänienergiaa siihen ihokerrokseen, jota tyypillisesti käsitellään

Lisätiedot

Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011

Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 Virtsatiekomplikaatiot Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 diagnostisissa laparoskopioissa riski olematon LH:ssa 0.3% dg peroperatiivisesti vain 10% poltto suurin syyllinen Uretervaurio LH:n uretervauriot

Lisätiedot

FINPOP 2015 Nina Ma'sson Erikoislääkäri Oyl gyn K- HKS

FINPOP 2015 Nina Ma'sson Erikoislääkäri Oyl gyn K- HKS FINPOP 2015 Nina Ma'sson Erikoislääkäri Oyl gyn K- HKS FINPOP - Taustoja Kohu vaginaalisiin verkkoleikkauksiin lii'yvistä riskeistä FDA:n varoitukset (2011) HALO- katsaus 2012 SHENIHR 2015 Miten meillä

Lisätiedot

Tuotteet. OneMed Oy PL 10 (Metsäläntie 20), 00321 Helsinki www.onemed.fi. Yhteyshenkilö Wolf-tuotteissa

Tuotteet. OneMed Oy PL 10 (Metsäläntie 20), 00321 Helsinki www.onemed.fi. Yhteyshenkilö Wolf-tuotteissa Tuotteet E-Line-resektoskooppi 4 Saline Bipolaari -resektoskooppi 5 E-Line-kystoskooppi 6 Laserkystoskooppi 7 E-Line-ureterorenoskooppi 8 Princess-resektoskooppi 9 Optiflow-hysteroskooppi 10 Bipotrode-bipolaarielektrodi

Lisätiedot

Eturauhasen poistoleikkaus

Eturauhasen poistoleikkaus Eturauhasen poistoleikkaus www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Eturauhanen sijaitsee lantion pohjassa virtsarakon alapuolella ympäröiden virtsaputkea. Eturauhanen tuottaa osan siemennesteestä. Eturauhasen

Lisätiedot

Naisen yliaktiivisen rakon hoito

Naisen yliaktiivisen rakon hoito Naisen yliaktiivisen rakon hoito Gynekologian/urologian rajapinnassa LL Suvi Niemi Gynekologi, urologiksi erikoistuva lääkäri Gynekologi lähettää potilaan urologialle, koska arvioi, että potilas voisi

Lisätiedot

Tavoitteet. Etiologia ja anatomia Oireet Leikkausindikaatiot Leikkausmenetelmät Komplikaatiot Take Home Message Video. Eila Heiskanen 13.10.

Tavoitteet. Etiologia ja anatomia Oireet Leikkausindikaatiot Leikkausmenetelmät Komplikaatiot Take Home Message Video. Eila Heiskanen 13.10. Tavoitteet Etiologia ja anatomia Oireet Leikkausindikaatiot Leikkausmenetelmät Komplikaatiot Take Home Message Video 1 Anatomiaa Caspar Bartholin nuorempi löysi v. 1677 (Tanska) Bartholinin rauhanen on

Lisätiedot

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Tiina Jahkola HYKS Plastiikkakirurgian klinikka Malignit ihokasvaimet - tavalliset insidenssi Suomessa v. 2004 Levyepiteelikarsinooma = okasolusyöpä = ca spinocellulare

Lisätiedot

Robottikirurgia yleistyy urologiassa

Robottikirurgia yleistyy urologiassa Katsaus tieteessä Antti Kaipia dosentti, apulaisylilääkäri TAYS, toimialue 2, kirurgian vastuualue, urologia antti.kaipia@pshp.fi Anssi Pétas LT, erikoislääkäri HYKS, urologian klinikka Robottikirurgia

Lisätiedot

Mitä leikkausosastolla tapahtuu

Mitä leikkausosastolla tapahtuu Mitä leikkausosastolla tapahtuu Tervetuloa leikkausosastolle Tämän esitteen tarkoituksena on kertoa sinulle lyhyesti, mitä osastollamme tapahtuu, kun olet täällä hoidettavana. Tiedämme, että moni jännittää

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012 VIRTSARAKKOSYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu virtsarakkosyöpä, johon sairastuminen voi herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. Haluamme antaa tietoa sairaudestasi, jotta selviytyisit mahdollisimman

Lisätiedot

Urologiset vammat. Hanna Vasarainen HUS Urologian klinikka 5.2.2010

Urologiset vammat. Hanna Vasarainen HUS Urologian klinikka 5.2.2010 Urologiset vammat Hanna Vasarainen HUS Urologian klinikka 5.2.2010 Munuaisvammat Kaikista vammoista munuaisen osuus on 1 5 % Vatsavammojen yhteydessä munuaisvamma 10 20 %:lla 30 50 % virtsa- ja sukuelinvammoista

Lisätiedot

1.Kirurginen antimikrobiprofylaksi Lapin keskussairaalassa

1.Kirurginen antimikrobiprofylaksi Lapin keskussairaalassa 1.Kirurginen antimikrobiprofylaksi Lapin keskussairaalassa Profylaksin yleiset periaatteet: Aina tarpeellinen, kun on kyseessä 2. ja 3. puhtausluokan leikkaus, vrt. alla 1. puhtausluokan leikkaus, jos

Lisätiedot

ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU. Virtsaamisongelmien taustalla on usein eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Keskustele lääkärisi kanssa!

ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU. Virtsaamisongelmien taustalla on usein eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Keskustele lääkärisi kanssa! ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU on syytä hoitaa ajoissa! Virtsaamisongelmien taustalla on usein eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Keskustele lääkärisi kanssa! ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU

Lisätiedot

Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito

Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito Endoskopia Leena Kylänpää, Marianne Udd ja Jorma Halttunen Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito Krooninen pankreatiitti on haimaa arpeuttava tauti, joka kehittyy akuuttien haimatulehdusten

Lisätiedot

Entry-tekniikat GKS 23.9.2010

Entry-tekniikat GKS 23.9.2010 Entry-tekniikat Päivi Härkki GKS 23.9.2010 Laparoskopia Vakavien komplikaatioiden riski laparoskopioissa 0.3% 50% laparoskopian vakavista komplikaatioista johtuu sokkona tehtävästä alkuvaiheesta/entrystä

Lisätiedot

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa 2 Tarkkuussädehoitoa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sädehoitoyksikössä sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen robottitekniikkaan

Lisätiedot

Koulutussairaalat ja kouluttajat:

Koulutussairaalat ja kouluttajat: 2009-2011 UROLOGIA Vastuuhenkilö: Professori Kimmo Taari KLL/Urologian klinikka, Meilahden sairaala PL 340, 00029 HUS Puh. 050-427 0057, kimmo.taari@hus.fi Tavoitteet Koulutuksen tavoitteena on, että erikoistuva

Lisätiedot

w Tässä tiedotteessa on perustietoa munuais- ja Mitä tällaiset kivet ovat? Perustietoja munuais- ja virtsanjohdinkivistä Tietoja potilaille -hanke

w Tässä tiedotteessa on perustietoa munuais- ja Mitä tällaiset kivet ovat? Perustietoja munuais- ja virtsanjohdinkivistä Tietoja potilaille -hanke Tietoja potilaille -hanke Suomen Kieli Perustietoja munuais- ja virtsanjohdinkivistä Alleviivatut sanat löytyvät sanastosta. Mitä tällaiset kivet ovat? Kiveksi kutsutaan kovaa, kiinteää massaa, joka voi

Lisätiedot

Kirurgian poliklinikka / urologian poliklinikka Infektio-sairaalahygieniayksikkö

Kirurgian poliklinikka / urologian poliklinikka Infektio-sairaalahygieniayksikkö Kirurgian poliklinikka / urologian poliklinikka Infektio-sairaalahygieniayksikkö Ohje henkilökunnalle 1 Virtsakatetri on vierasesine ja muodostaa aina infektioriskin, joten katetrin laittamisella tulee

Lisätiedot

Vesikouretraalinen refluksi (VUR) lapsilla. Esite potilaiden vanhemmille

Vesikouretraalinen refluksi (VUR) lapsilla. Esite potilaiden vanhemmille Vesikouretraalinen refluksi (VUR) lapsilla Esite potilaiden vanhemmille TM VUR:in ymmärtäminen Lapsellasionvesikouretraaliseksirefluksiksi (VUR:iksi)kutsuttusairaus.Sairauteenon olemassahoitoja.tässäesitteessäontietoa

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 15.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 15.3.2012 Eturauhanen ETURAUHASSYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu eturauhassyöpä, johon sairastuminen voi herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. On hyvä tietää, että vaikka eturauhassyöpä on Suomessa

Lisätiedot

Endobronkiaali sulkija EZ-Blocker KÄYTTÖOHJE

Endobronkiaali sulkija EZ-Blocker KÄYTTÖOHJE KÄYTTÖOHJE LAITTEEN KUVAUS EZ-Blocker on endobronkiaali ilmatien sulkija. Siinä on kaksi eriväristä (sininen ja keltainen) distaaliletkua, joissa molemmissa on identtisillä väreillä merkitty täytettävä

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS UROGYNEKOLOGIA

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS UROGYNEKOLOGIA TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS UROGYNEKOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA

Lisätiedot

Hoitoprosessin muuttaminen päiväkirurgiseksi. Suomen päiväkirurgisen yhdistyksen koulutuspäivä Tiina Hellman, sairaanhoitaja Tampere, 18.09.

Hoitoprosessin muuttaminen päiväkirurgiseksi. Suomen päiväkirurgisen yhdistyksen koulutuspäivä Tiina Hellman, sairaanhoitaja Tampere, 18.09. Hoitoprosessin muuttaminen päiväkirurgiseksi Suomen päiväkirurgisen yhdistyksen koulutuspäivä Tiina Hellman, sairaanhoitaja Tampere, 18.09.2015 TAUSTAA Leikkaussalihoitaja n. 20 vuotta Päikissä 15 vuotta

Lisätiedot

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Lisätiedot

THERMABLATE HOITOKÄYTÄNTÖ POTILAAN VALINTAKRITEERIT

THERMABLATE HOITOKÄYTÄNTÖ POTILAAN VALINTAKRITEERIT POTILAAN VALINTAKRITEERIT KÄYTTÖAIHEET Thermablate EAS -järjestelmä on lämpöpallohoitoon, eli termoablaatioon käytettävä laite, jolla suoritetaan kohdun limakalvon ablaatio naisille, jotka kärsivät hyvänlaatuisista

Lisätiedot

Naisen Sterilisaatio

Naisen Sterilisaatio Naisen Sterilisaatio El Outi Nevalainen alueellinen koulutus 27.10.2017 Sterilisaatio Sterilointi eli sterilisaatio on kirurginen toimenpide, jonka ensisijainen ja ihmisillä pääasiallinen tarkoitus on

Lisätiedot

Fotodynaaminen menetelmä virtsarakkosyövän diagnostiikassa ja hoidossa

Fotodynaaminen menetelmä virtsarakkosyövän diagnostiikassa ja hoidossa HALO-KATSAUS TIETEESSÄ HALO-RYHMÄ: EIJA KELLONIEMI kirurgian ja urologian erikoislääkäri HUS SIRPA-LIISA HOVI FT, erikoistutkija THL/Finohta sirpa-liisa.hovi@thl.fi SINIKKA SIHVO dosentti, erikoistutkija

Lisätiedot

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi Käyttöopas AMS 700 MS sarjan pumpattava penisproteesi 1 AMS 700 MS sarjan pumpattavan penisproteesin käyttö 2-3 Mitä toimenpiteen jälkeen on odotettavissa?..

Lisätiedot

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoito

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoito Martti Nurmi TEEMA: ETURAUHANEN Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoito Väestörakenteen muuttuessa on ikääntyneiden miesten osuus lisääntynyt, ja eturauhasen liikakasvun hoidon tarve kasvaa jatkuvasti.

Lisätiedot

Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP

Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP } KENELLE? } Potilaille joilla toistuvia ja hankalaoireisia takykardioita Lääkehoito ei tehoa Potilas ei halua pitkäaikaista lääkehoitoa } Presynkopee tai

Lisätiedot

GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus

GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio 25.-26.1.2013 Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus Eri kohdealueiden rajaaminen ei ole eksaktia tiedettä, vaan perustuu osittain kokemukseen

Lisätiedot

Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) Potilasohje

Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker)   Potilasohje Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi valittu virtsarakon poistoleikkaus.

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus

Käypä hoito -suositus Käypä hoito -suositus Päivitetty 22.3.2012 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan. Suositus on

Lisätiedot

Virtsatieinfektiot. ivä 12.11.2012. Infektioyhdyshenkilöiden iden koulutuspäiv. Teija Puhto Infektiolää

Virtsatieinfektiot. ivä 12.11.2012. Infektioyhdyshenkilöiden iden koulutuspäiv. Teija Puhto Infektiolää Virtsatieinfektiot Infektioyhdyshenkilöiden iden koulutuspäiv ivä 12.11.2012 Teija Puhto Infektiolää ääkäri Yleistä Virtsatieinfektiot ovat toiseksi yleisin infektio yleislää ääkärin vastaanotolla Suomessa

Lisätiedot

Laparoskooppinen kohdunpoisto

Laparoskooppinen kohdunpoisto Gynekologinen peruskirurgia tänään Laparoskooppinen kohdunpoisto GKS 19.9.2014 Marjaleena Setälä PHKS marjaleena.setala@phsotey.fi Sidonnaisuudet Ylilääkäri Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti Laparoskooppisen

Lisätiedot

SÄDEHOIDON MAGNEETTISIMULOINTI HYKS SYÖPÄKESKUKSESSA. Rh Ella Kokki 17.4.2015

SÄDEHOIDON MAGNEETTISIMULOINTI HYKS SYÖPÄKESKUKSESSA. Rh Ella Kokki 17.4.2015 SÄDEHOIDON MAGNEETTISIMULOINTI HYKS SYÖPÄKESKUKSESSA Rh Ella Kokki 17.4.2015 Tietoja MRI-yksiköstä GE Optima MR450w, 1.5 T Ф = 70 cm, l = 145 cm 2 vaihdettavaa pöytää, joista toisessa tasainen pöytälevy

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

Uroteelineoplasiat. Paula Kujala 13.11.2008

Uroteelineoplasiat. Paula Kujala 13.11.2008 Uroteelineoplasiat Paula Kujala 13.11.2008 UROTEELI Virtsarakon kasvaimista suurin osa on lähtöisin virtsateitä verhoavasta spesialisoituneesta epiteelistä, uroteelista. Uroteeli peittää virtsateitä munuaisaltaasta

Lisätiedot

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Olet saanut tämän oppaan luettavaksesi, koska aloitat Gepan instill -hoidon ja sinun on tärkeää oppia katetroimaan

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

Virtsan katetrointi ja katetrin hoito

Virtsan katetrointi ja katetrin hoito Ohje henkilökunnalle/ Virtsan katetrointi ja katetrin hoito Virtsan katetrointi ja katetrin hoito 1.1. Yleistä Syitä katetroimiseen ovat rakkoon annettu lääkehoito, rakko ei tyhjene normaalisti tai tilanteet,

Lisätiedot

Virtsarakon tai kohdunlaskeumaan liittyvän ponnistuskarkailun hoito. 26.09.2008 Seija Ala-Nissilä, LT TYKS, Naistenklinikka

Virtsarakon tai kohdunlaskeumaan liittyvän ponnistuskarkailun hoito. 26.09.2008 Seija Ala-Nissilä, LT TYKS, Naistenklinikka Virtsarakon tai kohdunlaskeumaan liittyvän ponnistuskarkailun hoito 26.09.2008 Seija Ala-Nissilä, LT TYKS, Naistenklinikka Pelvic prolapse and stress urinary incontinence Stress urinary incontinence (SUI)

Lisätiedot

LASKIMOPORTTI. Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP

LASKIMOPORTTI. Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP LASKIMOPORTTI Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP Laskimoportin rakenne Laskimoportin käyttö Keskuslaskimo-, infuusio- eli ihonalainen laskimoportti on potilaan ihon alle asetettu verisuoniyhteyslaite,

Lisätiedot

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Heikki Huhtinen, LT TYKS, vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Gastroenterologiayhdistyksen syyskokous 20.9.2013, Kuopio Sidonnaisuudet Tutkimusrahoitusta

Lisätiedot

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Komplisoitumaton Komplisoitunut diver tikuliitti = akuutti diver tikuliitti, johon liittyy absessi, fistelöinti, suolitukos tai vapaa puhkeama. Prevalenssi

Lisätiedot

Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen. Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011

Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen. Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011 Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011 Hysteroskopiankomplikaatiot Anestesia Asento Itse toimenpide tai liitännäistoimenpide Hysteroskopiankomplikaatiot

Lisätiedot

Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS

Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS GKS KOULUTUSPÄIVÄT Biomedicum, Helsinki 24.- 25.9.2015 Sidonnaisuudet viimeisen 2 vuoden ajalta Luennoitsija

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Tämän oppaan tarkoituksena on neuvoa Uracyst-hoitoa saaville potilaille, kuinka virtsarakon voi katetroida itse. Oppaan sivuilta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet.

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Urologia. Virtsatie-elimistön sairauksien hoitotyö

Urologia. Virtsatie-elimistön sairauksien hoitotyö Urologia Virtsatie-elimistön sairauksien hoitotyö Virtsaneritys elimistön tutkimuksia Virtsanäyte Mielellään 4 tuntia rakossa Ennättää kertyä riittävästi soluja ja bakteereita Paras näyte aamuvirtsasta

Lisätiedot

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoidossa

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoidossa TIETEESSÄ HALO-RYHMÄ: HANNU KOISTINEN LL, vs. osastonlääkäri HYKS, urologian klinikka hannu.koistinen@hus.fi TIMO MARTTILA LL, osastonylilääkäri Seinäjoen keskussairaala TUIJA S. IKONEN dosentti, ylilääkäri,

Lisätiedot

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Suomessa 5.2 miljoonaa asukasta 5 yliopistosairaalaa 16 keskusairaalaa aluesairaalat ja

Lisätiedot

Lymfadenektomiaan liittyvät komplikaatiot. Jyrki Jalkanen

Lymfadenektomiaan liittyvät komplikaatiot. Jyrki Jalkanen Lymfadenektomiaan liittyvät komplikaatiot GKS 14.10.2011 GKS 14.10.2011 Jyrki Jalkanen Lymfadenektomia gynekologisissa syövissä Vulva-ca nivuset/ (lantio) Cervix-ca lantio/para-aortaalitila Endometrium-ca

Lisätiedot

23.9.2010 GKS 2010 Reita Nyberg

23.9.2010 GKS 2010 Reita Nyberg Laparoskopia raskauden aikana el Reita Nyberg Naistentautien ja synnytysten vastuualue, TAYS Taustaa 1 odottaja / 500-635 tarvitsee vatsan alueen kirurgiaa muusta kuin obstetrisesta syystä appendisiitti,

Lisätiedot

Milloin dacryocystorhinostomia?

Milloin dacryocystorhinostomia? Milloin dacryocystorhinostomia? Juha Seppä OYL, korva-, nenä- ja kurkkutautiopin dosentti Osaamiskeskusjohtaja, aistinelinsairaudet, Kuopion Yliopistollinen Saitraala Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia

Lisätiedot

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71 Endometrioosi LK Heikkilä Maija, LK Jutila Topi, LK Myllylä Hanna, LK Pietarinen Johanna, LK Puumala Pasi, LK Vallasto Inari, LK Visuri Sofia, Prof Ryynänen Markku Johdanto Yleistä tarkoittaa endometriumin

Lisätiedot

Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle

Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle 1(5) Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa

Lisätiedot

Lisämunuaisten kirurginen hoito Dos. Juhani Sand Kirurgian, Gastroenterologian ja Syövänhoidon toimialue TAYS Lisämunuaiskirurgia Tiivistä yhteistyötä endokrinilogin kanssa Endokriinista kirurgiaa Tiivisyhteistyö

Lisätiedot

Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike. Potilasohje

Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike.   Potilasohje Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi

Lisätiedot

Silikoniset vaginaaliset pessaarit

Silikoniset vaginaaliset pessaarit Silikoniset vaginaaliset pessaarit www.profem.eu ProFem_FIN_2019-01 ProFem SAYCO PTY Ltd:n rekisteröity tavaramerkki Pessaari Pessaarihoito 03 En voi uskoa, kuinka hyvin se on vaikuttanut. Pessaari on

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

TUOTEPERHE LAAJENEE! HOITOTARVIKKEET IQ CATH -KATETRIT

TUOTEPERHE LAAJENEE! HOITOTARVIKKEET IQ CATH -KATETRIT TUOTEPERHE LAAJENEE! HOITOTARVIKKEET IQ CATH -KATETRIT MANFRED SAUER IQ CATH-PISARAKÄRKINEN KATETRI virtsarakko laajentumia (taskuja) spastisuutta eturauhanen virtsaputki ahtautta arpikudosta Pisarapäinen

Lisätiedot

Kohdunkaulasyövän seulontalomake: ohje lomakkeen täyttämiseksi

Kohdunkaulasyövän seulontalomake: ohje lomakkeen täyttämiseksi Kohdunkaulasyövän seulontalomake: ohje lomakkeen täyttämiseksi Tähdellä (*) merkitty tieto rekisteröidään joukkotarkastusrekisteriin. 1. Sukunimi ja etunimet tarvittaessa näytteenottaja merkitsee nimenmuutoksen

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma

LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma LEIKO Leikkaukseen kotoa - uusi näkökulman kulma Operatiiviset päivät 2005 Ulla Keränen Kirurgiylilääkäri HUS, Hyvinkään sairaala Taustan suunnittelu,, Mikko Keränen Hyvinkään sairaala : väestöpohja 170

Lisätiedot

URORADIOLOGIAN KURSSI 24.-25.10.2002. Luentolyhennelmät SISÄLLYSLUETTELO

URORADIOLOGIAN KURSSI 24.-25.10.2002. Luentolyhennelmät SISÄLLYSLUETTELO Luentolyhennelmät SISÄLLYSLUETTELO SIVUT Pediatrista uroradiologiaa, refluksitauti, anomaliat 2-5 Seppo Taskinen ja Kaija Niskanen Munuaistuumorit 6-9 Mirja Ruutu ja Johanna Helminen Munuaiskivitauti 10-13

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

ylilääkäri Teijo Kuopio

ylilääkäri Teijo Kuopio ylilääkäri Teijo Kuopio 28.8.2013 Vasteiden tarkastelu voi tapahtua: Elinten tasolla (makroskooppinen patologia) Kudostasolla (histopatologia) Solutasolla (solupatologia) Molekyylitasolla (molekyylipatologia)

Lisätiedot

Laparoskooppinen kirurgia lastenkirurgin näkökulma. Antti Koivusalo Lastenklinikka HUS, Helsinki

Laparoskooppinen kirurgia lastenkirurgin näkökulma. Antti Koivusalo Lastenklinikka HUS, Helsinki Laparoskooppinen kirurgia lastenkirurgin näkökulma Antti Koivusalo Lastenklinikka HUS, Helsinki Lasten ja aikuisten laparoskopian ja torakoskopian eroja Vatsaontelon / rintaontelon pieni tilavuus pienet

Lisätiedot

TUOTEPERHE LAAJENEE! HOITOTARVIKKEET IQ CATH -KATETRIT

TUOTEPERHE LAAJENEE! HOITOTARVIKKEET IQ CATH -KATETRIT TUOTEPERHE LAAJENEE! HOITOTARVIKKEET IQ CATH -KATETRIT MANFRED SAUER IQ CATH-PISARAKÄRKINEN KATETRI virtsarakko laajentumia (taskuja) spastisuutta eturauhanen virtsaputki ahtautta arpikudosta Pisarapäinen

Lisätiedot

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito

Lisätiedot

1. Tarkista, että pullon vakuumi on kunnossa. Vihreän haitarin pitää olla lytyssä.

1. Tarkista, että pullon vakuumi on kunnossa. Vihreän haitarin pitää olla lytyssä. PleurX-dreeni on katetri, jonka avulla voitte itse tyhjentää keuhkopussiin kertyneen nesteen. Katetri laitetaan potilaille, jotka ovat toistuvasti joutuneet käymään keuhkopussin tyhjennyksessä. Katetri

Lisätiedot

Simulaattorit kirurgikoulutuksessa

Simulaattorit kirurgikoulutuksessa Katsaus Tom Scheinin Simulaattorit kirurgikoulutuksessa Tehokkaaseen erikoistumiskoulutukseen käytetään eri syistä entistä vähemmän aikaa. Samalla sairaaloiden johtoon kohdistuu paineita taloudellisuuden

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS GYNEKOLOGINEN ONKOLOGIA

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS GYNEKOLOGINEN ONKOLOGIA TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS GYNEKOLOGINEN ONKOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS. Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11

PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS. Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 PleurX-dreeni on katetri, jonka avulla voitte itse tyhjentää keuhkopussiin kertyneen nesteen. Katetri laitetaan potilaille,

Lisätiedot

Gynekologisten syöpien leikkaushoito K-SKS:ssa

Gynekologisten syöpien leikkaushoito K-SKS:ssa Gynekologisten syöpien leikkaushoito K-SKS:ssa Naistentautien alueellinen koulutus 18.11.2016 Mika Helste Sisältö Taustaa Mitä? Kuka Miten ja miksi? Miten on mennyt? Mitä jatkossa? 1 Syövät Keski-Suomessa

Lisätiedot

Tuoteperhe parhaimmillaan

Tuoteperhe parhaimmillaan LoFric-perhe Jokaiselle sopiva katetri kaikkiin tilanteisiin Ympäristöystävällinen valinta* Tuoteperhe parhaimmillaan www.lofric.fi Kun joutuu valitsemaan varmasti oikein Riippumatta siitä, mistä syystä

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

NordDRG-ryhmittelijän ajankohtaiset asiat

NordDRG-ryhmittelijän ajankohtaiset asiat NordDRG-ryhmittelijän ajankohtaiset asiat Kansallinen DRG keskus FCG Konsultointi Oy johtava konsultti 30.11.2017 3.12.2017 Page 1 Yleistä V.2018 ryhmittelijään tehtiin 55 muutosehdotusta Niistä 29:llä

Lisätiedot

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta

Lisätiedot

Katetrointi. Kestokatetrointi aikuisilla. Näyttöön perustuvat ohjeet urologian parhaista hoitokäytännöistä

Katetrointi. Kestokatetrointi aikuisilla. Näyttöön perustuvat ohjeet urologian parhaista hoitokäytännöistä Näyttöön perustuvat ohjeet urologian parhaista hoitokäytännöistä Katetrointi Kestokatetrointi aikuisilla Alatiekatetrointi ja suprapubinen katetrointi 2012 European Association of Urology Nurses Näyttöön

Lisätiedot

GE-komplikaatiot gynekologisessa kirurgiassa. Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala

GE-komplikaatiot gynekologisessa kirurgiassa. Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala gynekologisessa kirurgiassa Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala Tapausselostus no 1 : 35-v Operoitu kahdesti endometrioosin takia aikaisemmin resekoitu rektoktovaginaalista endometrioosia rakkoresektio

Lisätiedot

Sappikivitaudin hoito

Sappikivitaudin hoito Sappikivitaudin hoito Lähde: Jørgensen, T. Behandling af patienter med galdesten. En medicinsk teknologivurdering. DIKE (Dansk Institut for Klinisk Epidemiologi) / Statens Institut for Medicinsk Teknologivurdering.

Lisätiedot

ENDOSKOPIAN TARKISTUSLISTA LUENTOTIIVISTELMÄ OPINTOPÄIVÄ 7.2.2013 Jukka Kornilow

ENDOSKOPIAN TARKISTUSLISTA LUENTOTIIVISTELMÄ OPINTOPÄIVÄ 7.2.2013 Jukka Kornilow LUENTOTIIVISTELMÄ OPINTOPÄIVÄ 7.2.2013 Jukka Kornilow POTILASTURVALLISUUS ENDOSKOPIASSA 1. Potilaan valmistautumien Perusohjeet aina ajanvarauskirjeen mukana Paasto / tyhjennys Ohjeet selkeitä, yksiselitteisiä.

Lisätiedot

MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA?

MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA? MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA? JUKKA-PEKKA MECKLIN Ylilääkäri, professori Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 17.10.2008 KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI Sitra, Helsinki Työnjaon ohjeistus STM

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN TARVITTAVIIN KOHTIIN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN TARVITTAVIIN KOHTIIN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN TARVITTAVIIN KOHTIIN 1 Tisseel A. Valmisteyhteenveto Seuraavat muutokset on tehtävä Tisseel -valmisteen ja muilla myyntinimillä myytävien valmisteiden

Lisätiedot

Akkujen ylläpito. Yleistä akkujen ylläpidosta VAROITUS!

Akkujen ylläpito. Yleistä akkujen ylläpidosta VAROITUS! Yleistä akkujen ylläpidosta Yleistä akkujen ylläpidosta VAROITUS! Akut sisältävät syövyttävää happoa. Tämän vuoksi on oltava varovainen sekä käytettävä asianmukaisia suojavarusteita työskenneltäessä akkujen

Lisätiedot