Kesän 2014 iltamusiikit Kuopion tuomiokirkossa. Torstai klo 21. Kesäillan kellot Käsikellokuoro Dolce, johtaa Richard Nicholls

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesän 2014 iltamusiikit Kuopion tuomiokirkossa. Torstai 19.6.2014 klo 21. Kesäillan kellot Käsikellokuoro Dolce, johtaa Richard Nicholls"

Transkriptio

1 Torstai klo 21. Kesäillan kellot Käsikellokuoro Dolce, johtaa Richard Nicholls Käsikellokuoro Dolcessa soittaa Suvi Airaksinen, Hannele Antikainen, Elina Kirkinen, Seppo Kirkinen, Sirja Kokkonen, Senni Lahikainen, Anna Ojala, Tapani Rantanen sekä johtaja Richard Nicholls Käsikellokuoro Dolce on toiminut Kuopion Kallaveden seurakunnassa syksystä 1999 alkaen. Kuoron perustaja on nykyinen soittaja Seppo Kirkinen ja kuorossa on tällä hetkellä 8 soittajaa. Heitä johtaa Kallaveden seurakunnan kanttori Richard Nicholls. Käsikellokuoro Dolce on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä tehnyt esiintymismatkoja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Käsikellot ovat lähtöisin 1600-luvun Englannista. Nykyään niitä soitetaan paljon myös Yhdysvalloissa ja Japanissa. Vuosien hankintojen jälkeen käsikellokuoro Dolcella on käytössään vähän yli 5+2 oktaavia käsikelloja ja 6 oktaavia chimekelloja eli yhteensä 161 kelloa. Tällä hetkellä Dolcella on Suomen laajin käsikellosetti. Erikoisuuksia ovat esimerkiksi bassochimesit ja pienet diskanttikellot.

2 Torstai klo 21 Kotipolulla Torstai klo 21 Mari Hautaniemi, mezzosopraano, Jussi Pernu, piano Mezzosopraano Mari Hautaniemi aloitti laulunopintonsa Kuopion konservatoriossa Harri Kaitilan sekä Sari Mokkila-Karttusen oppilaana, jatkaen niitä Helsingin konservatoriossa, missä hän suoritti laulun B-kurssin Johanna Bisterin oppilaana Hautaniemi on opiskellut myös mm. Marja Eskolan oppilaana sekä osallistunut Ritva Auvisen ja prof. Ryszard Karczykowskin mestarikursseille. Liediä hän on opiskellut Ilmo Rannan ja Heikki Pellisen ohjauksessa sekä oopperamusiikkia vuodesta 2007 Monika Hauswalterin ja useiden oopperakorrepetiittoreiden johdolla Saksassa ja Suomessa. Vuodesta 2010 alkaen Mari Hautaniemi on täydentänyt lauluopintojaan Dale Fundlingin ohjauksessa. Mari Hautaniemi on esiintynyt useiden keskeisten kirkkomusiikkiteosten solistina ja hänellä on ollut lukuisia solistisia konsertteja eri puolilla Suomea, mm. Helsingin Juhlaviikoilla. Hän on laulanut myös Savonlinnan oopperajuhlakuorossa ja työskennellyt Suomen Kansallisoopperan kuoron alttolaulajana. Jussi Pernu valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, jossa hän opiskeli pianonsoittoa lehtoreiden Eila Groopin ja Mervi Kiannon ohjauksessa. Hän suoritti pianon diplomitutkinnon erinomaisin arvosanoin Pernu on konsertoinut eri puolella Suomea, Saksassa ja Unkarissa sekä solistina, kamarimuusikkona että liedpianistina. Vuonna 2008 hän sai tunnustuspalkinnon Kangasniemen valtakunnallisessa liedpianistikilpailussa. Jussi Pernu työskentelee nykyään pianistina Helsingissä.

3 Torstai klo 21 Uusilta levyiltä Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen Anna-Maaria ja Olli Varonen esiintyvät nykyään päätyökseen selloduona. Ensimmäisen kerran he konsertoivat duona kesällä 2000 Suomen suurlähetystön järjestämässä konsertissa Budapestissa. Satojen kotimaisten esiintymisten lisäksi duo on konsertoinut Prahassa sekä useaan otteeseen Budapestissa ja muualla Unkarissa. Marraskuussa 2011 duolla oli neljän konsertin kiertue Espanjassa. Syksystä 2012 alkaen duo on vieraillut useaan otteeseen myös Ruotsissa. Olli (1965) opiskeli ensin Mikkelissä Kai Leinosen ja Jyväskylässä Heikki Rautasalon sekä sittemmin Sibelius-akatemian nuoriso-osastolla Seppo Kimasen ja Seppo Laamasen johdolla. Myös opinnot Géza ja Csaba Szilvayn johtamassa Helsingin Juniorjousissa olivat merkittäviä musiikilliselle kehitykselle. Budapestin Lisztakatemiassa Olli opiskeli prof. Ede Bandan johdolla, suorittaen diplomikonserttinsa korkeimmalla arvosanalla. Olli on konsertoinut 11 Euroopan maassa, USA:ssa ja Singaporessa. Hänen esityksiään on niin sellistinä kuin orkesterin johtajana tallennettu usealle CD-levylle. Anna-Maaria (1978) aloitti sellonsoiton opinnot Salon musiikkiopistossa Marjo Anttilan johdolla. Sellonsoiton opettajaksi Anna-Maaria valmistui Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2002 ja jatkoi opintojaan Budapestin Liszt-akatemiassa prof. László Mezön johdolla. Kotimaan lisäksi hän on esiintynyt Unkarissa, Tsekissä, Espanjassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Varoset julkaisivat ensimmäisen duolevynsä A Moment with Two Cellos Marraskuussa 2013 julkaistut levyt Suojeluksessa sekä A Portrait of Two Cellos äänitettiin Salossa, kulttuurikeskus KIVAssa. Yle:n musiikkitoimmittaja Rito Nordell kirjoitti molemmista levyistä erinomaisen lehtiarvostelun. Erityiskiitoksen selloduo haluaa esittää László Mezölle, joka on toiminut duon mentorina

4 Torstai klo 21 Kesäyö kirkkomaalla Annastiina Tahkola, mezzosopraano Pertti Tahkola, urut ja piano Mezzosopraano Annastiina Tahkola valmistui musiikin maisteriksi Sibelius- Akatemiasta Kuopion osastosta 1995 ja suoritti lauludiplomin kaksi vuotta myöhemmin. Musiikkipedagogin tutkinnon hän suoritti 2007 Savonia-amk:ssa. Hän on täydentänyt lauluopintojaan myöhemmin mm. Peter Linrdoosin johdolla sekä useilla mestarikursseilla. Tahkolan instrumentteja ovat myös piano ja huilu. Annastiina Tahkolan laaja ohjelmisto ulottuu vanhasta musiikista aina nykymusiikin kantaesityksiin saakka. Hän on kysytty kirkkoteosten solisti ohjelmistossaan mm. J.S. Bachin Johannes- ja Matteuspassiot, Joulu - ja Pääsiäisoratorio, H-mollimessu, lukuisat kantaatit ja alttokantaatit BWV 35 sekä 170, Händelin Messias, Charpentier n Te Deum, F. Mendelssohnin Lobgesang, W. A. Mozartin Requiem, K. Szymanovskin Stabat Mater, Saint-Saënsin Jouluoratorio, A. Vivaldin Gloria. Hän on esiintynyt kotimaassa lukuisilla festivaaleilla niin lied-resitaalein kuin kirkkokonsertein sekä kuorojen ja orkesterien solistina. Hän on ollut solistina mm. Joensuun, Kuopion, Kemin, Lappeenrannan ja Turun Kaupunginorkesterien, Kymi ja Pori Sinfonietan konserteissa sekä tehnyt runsaasti yhteistyötä sotilassoittokuntien kanssa, mm. Kaartin konserteissa, viimeisimmäksi ohjelmistossaan Kirkko Soikoon -festivaaleilla 2012 kantaesitetty nykysäveltäjä T. Trachselin 2. sinfonia. Tahkola debytoi Suomen Kansallisoopperassa Hän on esiintynyt myös Virossa ja Italiassa. Annastiina Tahkola voitti 1. palkinnon 2007 ensimmäisessä kansainvälisessä Sibeliuslaulukilpailussa ja sai samana vuonna Heinäveden kulttuuripalkinnon. Hän on ollut mukana Ylen äänityksissä ja 5 omakustanteella. Viime marraskuussa häneltä ilmestyi Nova Recordsille suomalaista laulumusiikkia sisältävä äänite Sineä ja kultaa Nova Ensemblen kanssa. Tahkola on toiminut hiippakuntakouluttajana, useiden kuorojen äänenkäytönohjaajana, pitänyt mestarikursseja sekä toiminut Heinäveden

5 musiikkipäivien taustaorganisaatiossa Hän on toiminut vuodesta 2000 Sibelius-Akatemian laulutaiteen tuntiopettajana ja Savonia-amk:n vs. laulun lehtorina vuosina , ja toimii tällä hetkellä freelancerina. Tulevalla kaudella hänellä on tulossa mm. konsertteja Jyväskylä Sinfonian ja Oulu Sinfonian kanssa sekä Sibeliusresitaaleja. Pertti Tahkola valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta Kuopion osastosta 1996 pääaineenaan laulu. Lauludiplomin hän on tehnyt prof. Jorma Hynnisen johdolla. Hän on syventynyt myös urkuimprovisaatioon. Tahkola on täydentänyt opintojaan mm. Peter van Dijkin sekä Kaj-Erik Gustaffsonin mestarikursseilla. Tahkola on monipuolinen muusikko. Hän on konsertoinut runsaasti kotimaassa eri festivaaleilla niin urkurin, pianistin kuin laulajankin roolissa. Tenorisolistina hän on ollut mm J. S. Bachin Jouluoratoriossa, missä myös evankelistan roolissa, Pääsiäisoratoriossa sekä kantaateissa, D. Buxtehuden kantaateissa sekä sotilassoittokuntien konserteissa. Hän on konsertoinut niin kirkkokonsertein kuin omin lied-resitaalein ohjemistossaan mm. Schumannin Dichterliebe. Tahkola on säveltänyt runsaasti urku-, kuoro-, sekä vokaalimusiikkia. Hänen säveltämänsä Vesper kantaesitettiin 2008 Heinäveden musiikkipäivillä. Urkuimprovisaatiossa Tahkola toteuttaa paljon ns. teksti-improvisaatiota, yhdistäen siihen itse sekä laulun että soiton. Pertti Tahkolalla on kirkkomuusikon töistä yli 20 vuoden kokemus. Hän on ollut palveluksessa mm. Kuopion Tuomiokirkkoseurakunnassa, Kangasniemen sekä Leppävirran seurakunnissa sekä lähes vuosikymmenen Heinäveden seurakunnassa. Pertti Tahkola on toiminut eri kuorojen äänenkäytönkouluttajana, hiippakuntakouluttajana sekä Itä-Suomen Yliopistossa teologien kouluttajana. Heinäveden musiikkipäivien taiteellisena johtajana hän toimi Hän on ollut mukana 5 omakustanteella sekä Yleisradion äänityksissä. Pertti Tahkola toimii Jyväskylän seurakunnan A-kanttorin virassa. Hän on perustanut Jyväskylään nuorekkaan Palokan kamarikuoron, joka on keskittynyt lähinnä suurempien kirkkoteosten esittämiseen

6 Torstai klo 21 Enrico Zanovello, urut Enrico Zanovello (s Vicenza) valmistui urkuriksi ja urkumusiikin säveltäjäksi Stefano Innocentin, sekä cembalistiksi Andrea Marcon johdolla. Samanaikaisesti hän omistautui tutkimaan ja 1800 vuosisatojen musiikkia musiikin historiaan erikoistuneessa Padovan Taide- ja filosofian yliopistossa. Zanovello on erittäin aktiivinen konsertoija sekä Italiassa että ulkomailla, esiintyen solistina sekä erilaisissa soitinkokoonpanoissa. Hän toimii opettajana Vicenzan konservatoriossa. Ja hän on ollut vuodesta 1990 lähtien jousiryhmä Andrea Palladio n kapellimestari sekä soolocembalisti. Lisäksi Zanovelloa pyydetään usein käyttöönottamaan restauroituja historiallisia sekä uusia soittimia. Zanovello on levyttänyt useita CD-levyjä, mm. ainoana Giuseppe Sammartinin konserttoja uruille ja orkesterille, sekä viulisti Giovanni Guglielmon kanssa Meneghettin sonaatin ja konserttoja viululle ja cembalo-uruille. Zanovello on konsertoinut sekä urku- ja cembalosolistina että osana suurempia kokoonpanoja Italian lisäksi muualla Euroopassa, Egyptissä, Etelä-Amerikassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 2002 hän voitti Belgian lehden, "Magazine de L'orgue", Coup de Coeurin CDlevyllään "Organi storici del vicentino". Enrico Zanovello on toimittanut julkaisun Italialaisesta musiikista 1800-vuosisadalla.

7 Torstai klo 21 Ensenble (Viro) Hanna-Liina Võsa, sopraano Lembit Saarsalu, tenorisaksofoni Jaak Lutsoja, harmonikka Merle Kollom, urut Hanna-Liina Võsa tunnetaan kirkkaasta ja säteilevästä äänestään sekä hämmästyttävistä tulkinnoistaan. Võsan valmistuminen The American Musical and Dramatic Academy:lta teki hänestä kevällä 2011 ensimmäisen virolaisen ammattilaisen musiikki-teatterinäyttelijättären. Hänet valitiin 1000 ehdokaan joukosta Sandy:n rooliin Grease:n näytelmän esityskiertueelle Yhdysvalloissa Myöhemmin Võsa oli samassa roolissa Aasian kiertuella Etelä-Koreassa, Malaysiassa, Singaporessa ja Macauissa Kriitikot ovat olleet ihastuneita Võsaan: Kaikuvaääninen laulaja, joka varmasti tulee menestymään (The Los Angeles Times). Palattuaan kotimaahansa, Hanna-Liina Võsasta on tullut yksi Viron suosittuimmista laulajista. Hän on osallistunut moneen uuteen musikaalin, esim. Angels ( Enkeleita, Serra) NYMF:ssa, Werewolf ( Ihmissusi, Mari), sekä Heikki Sarmannon Manon (Manon) jazz-oopperassa Virossa. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa muissa esityksissä, mm. Gateway Playhousessa, Helsingin kaupunginteatterissa, Viron kansallisooperassa sekä draamateatterissa, Vanemuine teatterissa, sekä Tallinnan kaupungintalossa. Võsa on pitänyt soolokonsertteja Tokiossa, Torontossa, Moskovassa, New Yorkissa ja Helsingissä. Hän on ollut Sharon Stonen vastanäyttelijänä suositussa amerikkalaisessa rikossarjassa Low and Order (Kova laki). Levytyksiä Võsa on tehnyt Premiereä XXI Century orkesterin kanssa 2004 ja Pimedas on valge (Valo pimeässä) jousi-kvartetti Prezioson kanssa Lembit Saarsalu on virolaisen jazzin ehdoton johtohahmo ja yksi Euroopan merkittävimmistä saksofonisteista. Hän on kansainvälisesti tunnetuin virolainen jazzmuusikko. Vuonna 2008 hän sai Viron kulttuuripalkinnon virolaisen jazz-musiikin levittämisestä kansainväliselle yleisölle. Entisen Neuvostoliiton aikana Lembit Saarsalu valittiin monesti parhaaksi tenorisaksofonistiksi. Saarsalu johti 1980-luvulla useita kansallisia ja kansainvälisiä yhtyeitä, mm. Saarsalu & Hiekkala Quartet. Saarsalun duonsa venäläisen pianisti Leonid Vintskevichin kanssa, Jazz for Two, on toiminut menestyksekkäästi jo 30 vuotta. Duon epätyypillinen tyyli, joka sointuvalla ja mielenkiintoisella tavalla yhdistää perinteistä ja avant-garde jazzia, venäläistä sinfonista musiikkia, virolaista ja venäläistä kansanmusiikkia, on saanut sekä kuuntelijoiden että kriitikoiden huomiota kaikkialla maailmassa. Heidän levytyksensä ovat esiintymistaidoiltaan mitä parhaimpia. (The Associated press 1989). Saarsalu on esiintynyt sadoilla festivaaleilla maailman parhaiden jazz-artistien kanssa Amerikassa, Afrikassa, Lähi-Idässä kuin Euroopassakin. Yhteistyössä sinfoniaorkestereiden kanssa Saarsalu on esittänyt useita jazz-sinfonisia teoksia Virossa, Suomessa, Ruotsissa ja

8 Yhdysvalloissa. Lisäksi hän on toiminut opettajana monilla jazzin mestarikursseilla Yhdysvalloissa, Saksassa, Suomessa ja Venäjällä. Lembit Saarsalu on osallistunut moneen LP, CD ja DVD levytykseen virolaisten, venäläisten, amerikkalaisten, ruotsalaisten, suomalaisten ja saksalaisten muusikkojen kanssa. Saarsalun on kehuttu hallitsevan instrumenttinsa upealla tavalla: hänen kykyään loihtia soittimellaan erilaisia äänimaisemia ylistetään jatkuvasti. Merle Kollom, musiikkituottaja, toimii myös urkurina, luennoitsijana ja teologina, ja hänet tunnetaankin monipuolisena kulttuurivaikuttajana Virossa. Uransa aikana hän on esiintynyt kotimaansa lisäksi Suomessa ja Venäjällä soittaen useissa erilaisissa kamarimusiikki-, orkesteri- ja kuoroproduktioissa (mm. Donizettin oopperan La Favorite konsertti-esityksessä, kapellimestari maestro Carlo Felice Cillario, Italia). Viime vuosina Kollom on sitoutunut kamarimusiikkiin ja hän on tehnyt yhteistyötä Viron korkeatasoisten solistien sekä saksan vibrafonistin Volker Frischlingin ja USA:n jazzlaulajan Eve Corneliouksen kanssa. Pääasiassa Kollom esiintyy osana kvartettia, johon kuuluvat Lembit Saarsalu, Jaak Lutsoja sekä laulaja Hanna-Liina Võsa. Merle Kollom on useiden paikallisten ja kansainvälisten festivaalien ja konserttisarjojen alkuunpannut tuottaja. Hän on tuottanut yli 2000 konserttia aina klassisesta kamarimusiikista alkaen jazz-balettiin ja ooperaan asti, mm. gaalakonsertti Ruotsin kuningatar Silvian kunniaksi, Heikki Sarmannon Manon jazz-oopperan konserttiversion kantaesitys Virossa (kapellimestari Rauno Tikkanen). Lisäksi Kollom on käsikirjoittanut ja ohjannut useita kulttuuriohjelmia sekä tehnyt yhteistyötä useiden kansainvälisten jazz-tähtien kanssa, mm. Freddy Cole, Monty Alexander, dr. Lonnie Smith, The Four Freshmen, Kimmo Pohjonen, Severy Pyysalo sekä Australian Aboriginal Music and Dance Theatre Descendance. Vuonna 2003 Eesti Kontsert antoi Merle Kollomille arvonimen-palkinnon Vuoden persoona. Jaak Lutsoja kuuluu Viron parhaisiin harmonikansoittajiin. Hänen repertuaariinsa lukeutuu laaja skaala eri musiikkityylejä jazzista aikamme klassiseen musiikkiin sekä erilaisiin multimediaesityksiin. Hän on myös säveltänyt omia teoksia sekä sovittanut useita sävelmiä harmonikalle. Lutsoja on konsertoinut kotimaansa lisäksi Venäjällä, Euroopassa ja Amerikassa sekä solistina että erilaisten kamarimusiikkikokoonpanojen ja orkesterien soittajana. Hän on esiintynyt useilla festivaaleilla sekä osallistunut lukuisiin harmonikkakilpailuihin. Lisäksi hän toimii opettajana Viron Tartossa. Vuonna 2010 Lutsoja julkaisi ensimmäisen soololevynsä Contrarian Grooving.

9 Torstai klo 21 Jaloilla koreasti uruilla nelikätisesti Urkuduo Jaana Jokimies ja Irina Lampén NAISENERGIAA URKUJEN ÄÄRELLÄ Kotkalainen urkuduo on esiintynyt yhdessä jo vuodesta Duon ohjelmisto on laaja ja monipuolinen koostuen nelikätisistä urkusävellyksistä ja romanttisten orkesteriteosten sovituksista. Ohjelmistovalinnat ovat saaneet runsaasti positiivista huomiota yleisöltä ja kriitikoilta. Nelikätisyys luonnollisesti houkuttelee näyttävään soittoon. Kahdelle soittajalle tarjoutuu merkittävästi enemmän rekisteröintimahdollisuuksia kuin yhdelle. Rekisteröinneillä tuodaan esille urkujen orkesterimaisuutta eri soitinryhmineen. Vuonna 2009 diplomiurkurit Jaana Jokimies ja Irina Lampén julkaisivat ensimmäisen cd-levynsä Organ Duo Music for Four Hands, joka on äänitetty Kotkan kirkon Porthan uruilla. Äänite on saanut erinomaista palautetta kriitikoilta. Jaana Jokimiestä ja Irina Lampénia ei huimaa. He ovat levyttäneet monipuolista lukujen ohjelmistoa Martti Porthanin urkutehtaan erinomaisella Silbermann- kopiolla. On ihmeteltävää, miten riemastuttavasti urut sopivat epäpyhiin, eri ajan teoksiin: sovituksiin Sousan marssista The Stars and Stripes Forever ja Wagnerin Valkyyrioiden ratsastuksesta. Musiikin selkeys ja orkesterivärit toteutuvat esimerkillisinä, kiitos myös Mika Koivusalon äänitysten (Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat, 2010) Taitavien muusikoiden yhteissoitto on saumatonta, ja luo näin nautittavan elämyksen kuulijoille. Kotkalaisten kanttorien naisenergialla on syntynyt viihdyttävä ja antoisa konserttikokonaisuus, joka ei kuitenkaan sorru yleisön kosiskeluun (Katri Vesanen, Organum-lehti, 2010).

10 Kallion kirkossa äänitetty Orchestral Organ (FUGA 9365) julkaistiin marraskuussa Ilahduttavaa on, kuinka luontevasti ja orgaanisesti Lampén ja Jokimies saavat musiikin virtaamaan. Orchestral Organ on musiikin ystävälle erinomainen levy kuunneltavaksi alusta loppuun. Siitä löytyy monenlaisia tunnelmia, paatosta ja vauhtia. Rekisteröinnit ovat värikkäitä ja taiten toteutettuja. (Petros Paukkunen, Organum-lehti 2014) Jaana Jokimies valmistui pianonsoiton opettajaksi Helsingin konservatoriosta 1986 ja urkujensoiton opettajaksi Kuopion konservatoriosta Hän opiskeli Sibelius- Akatemiassa Markku Heikinheimon oppilaana, suoritti urkujensoiton A- tutkinnon erinomaisin arvosanoin ja valmistui musiikin maisteriksi esittävän säveltaiteen osastolta Jokimies on osallistunut kansainvälisille mestarikursseille Sveitsissä, Guy Bovetin ja Marie-Claire Alainin oppilaana sekä Hollannissa Bernard Winsemiuksen ja Ludger Lohmannin oppilaana. Hän on konsertoinut Suomessa ja ulkomailla solistija kamarimusiikkitehtävissä. Jokimies on esittänyt nelikätistä urkumusiikkia aiemmin japanilaisen urkuri Yuko Sakiyaman kanssa. Kesäkuussa 2008 hän konsertoi ensimmäisenä suomalaisena urkurina Rikkyon yliopistossa, Tokiossa. Jaana Jokimies on työskennellyt Kotkan seudun musiikkiopistossa pianon- ja urkujensoiton opettajana vuodesta 1990, ja apulaisrehtorina 2013 alkaen. Irina Lampén on opiskellut musiikin teoriaa Petroskoissa Venäjällä Hän valmistui musiikin maisteriksi 2001, ja suoritti urkujensoiton A-tutkinnon prof. Olli Porthanin johdolla Lampén on täydentänyt opintojaan useilla mestarikursseilla ja täydennyskursseilla. Vuonna 2001 Lampén valittiin Kotkan seurakunnan A - kanttorin virkaan. Irina Lampén on pitänyt urkurina omia konsertteja eri puolilla Suomea. Hän on toiminut sekä continuo-soittajana, urkurina että cembalistina useissa suurissa kirkkomusiikkiteoksissa. Yhdessä Jaana Jokimiehen kanssa on järjestetty useita lasten urkukonsertteja. Urkuduolla on ollut konserttisarjoja Tsekeissä, Sveitsissä ja Venäjällä sekä konsertteja useissa kotimaisissa kesämusiikkisarjoissa, mm.helsingin eri kirkoissa, Lahden Sibelius-talossa ja Turun tuomiokirkossa.

11 Torstai klo 21 Franckista Regeriin Marko Koskinen, urut Marko Koskinen konsertoi yhä aktiivisemmin lopetettuaan virkatyönsä Suomen suurimpien urkujen ääressä Lapuan tuomiokirkossa viime vuodenvaihteessa. Romantiikan ajan ja varsinkin Max Regerin urkumusiikki on hänen ominta aluettaan. Koskinen on opiskellut urkujensoittoa mm. Anne Nietosvaaran, Eeva-Kaisa Todorovin, Kari Jussilan ja Mikko Korhosen oppilaana sekä urkuimprovisointia Kaj-Erik Gustafssonin oppilaana. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta Helsingistä. Toinen merkittävä työllistäjä muusikon tehtävien lisäksi Koskisella on toimiminen urkujen rakenteen asiantuntijana. Hän on tutkinut erityisesti Kangasalan lukujen soittimia ja toiminut neuvonantajana sekä valvojana urkujen korjaushankkeissa. Hänen vastuullaan on monien maamme merkittävien urkujen kunnossapito. Saksalaisen myöhäisromantiikan ajan säveltäjä Max Regerin urkutuotanto on toiseksi laajin sitten J.S. Bachin. Urkumusiikin lisäksi hän on säveltänyt runsaasti piano-, laulu- ja kamarimusiikkia sekä orkesteri- ja kuoroteoksia. Hänen suhteellisen lyhyt elämänsä oli sitäkin intensiivisempi ja kiihkeämpi, mikä näkyy myös hänen sävellyksissään. Regerin musiikillinen kieli liikkuu romantiikan ilmaisun viimeisillä äärirajoilla. Tekstuuri on monikerroksista ja sekä dynamiikka että tempot liukuvat jatkuvasti äärilaidasta toiseen. Omaa persoonallista soinnunkäyttöään hän analysoi modulaatiooppikirjassaan Beiträge zur Modulationslehre (1903). Max Reger oli itse katolinen, mutta läpi elämänsä hän oli suuresti kiinnostunut protestanttisen kirkon koraaleista. Ein feste Burg ist unser Gott on ensimmäinen Regerin 7 suuresta koraalifantasiasta, jotka perustuvat saksalaisen evankelisen virsikirjan peruskoraaleihin. Sävellyksen teemana oleva koraali on suomalaisillekin hyvin tuttu Jumala ompi linnamme (virsi 170). Koraalifantasia valmistui syyskuussa 1898 ja Leipzigin Tuomaskirkon urkuri, professori Karl Straube kantaesitti sen tuoreeltaan soittaen käsikirjoituksesta. Leipzigiläinen kustantamo Forberg julkaisi sen seuraavana vuonna. César Franckin työpaikkana Pariisissa oli Sainte Clotilde katedraali. Lisäksi hän toimi Pariisin konservatorion urkujensoiton professorina vuodesta 1872 alkaen kuolemaansa asti. Hän oli aloittamassa sitä ranskalaisen sinfonisen urkukirjallisuuden voittokulkua, mitä sitten jatkoivat mm. Charles-Marie Widor, Louis Vierne ja Marcel Dupré. Urkujenrakentaja Aristide Cavaillé-Coll antoi mahdollisuuden tähän kehitykseen rakentamalla uudentyyppisiä urkujaan keskeisiin kirkkoihin Ranskassa.

12 Franckin Preludi, fuuga ja variaatio h-molli on yksi niitä urkumusiikin helmiä, joita usein toivotaan ja usein soitetaan. Max Reger sävelsi runsaasti myös pienimuotoisempia urkukoraaleja jotka sopivat mainiosti vaikka viikoittaiseen jumalanpalveluskäyttöön. Toisin kuin Regerin suuria urkukappaleita, näitä koraaleja voi mainiosti soittaa pienemmilläkin uruilla. Aus tiefer Not schrei ich zu dir (Sua syvyydestä avuksi mä huudan, Jumalani) sisältää silti Regermäistä koraalin tekstin musiikillista maalailua. Koraalissa Es ist das Heil uns kommen her on suomalaisen virsikirjan virren 262 (On hyvyydessään Jumala jo meitä armahtanut) melodia liitetty eteenpäin rullaavaan säestykseen. Tunnelmaltaan rauhallinen Herr, wie du willst, so schick s mit mir (melodia virsikirjamme jouluvirressä Nyt seimellesi seisahdan) on yksinkertaisesti sanottuna puhdistavan kaunis. Max Regerin Toccata e-molli on myöhäisromanttisen musiikin ruumiillistuma. Se on syvän haaveellinen teos, jossa kirjoitetut aika-arvot menettävät merkityksensä ja jäljelle jää vain romanttinen keinovalikoima ilmaista sellaista, mitä sanoilla ei voi sanoa. E-duurifuuga on Regerin tapaan kaksoisfuuga joka kasvaa sekä voimassaan että liikkuvuudessaan alusta loppuun saakka.

13 Torstai klo 21 Daniel Bruun, urut (Tanska) Daniel Bruun opiskeli urkujensoittoa Tanskan kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa Hans Fagiuksen ja dosentti Hans Ole Thersin johdolla. Hän valmistui 2005 erinomaisin arvosanoin. Opintoaikanaan hän työskenteli vuoden Lontoossa tanskalaisen kirkon urkurina opiskellessaan David Sangerin johdolla. Valmistuttuaan Kööpenhaminasta Daniel muutti Toulouseen, missä hän opiskeli urkujensoittoa Centre d'études supérieures Musique et Dansessa Michel Bouvardin ja Jan Willem Jansenin oppilaana. Hän valmistui kyseisestä oppilaitoksesta 2007 maininnalla Tres bien à l'unanimité. Kesällä 2008 Daniel soitti Tanskan ensikonserttinsa Kööpenhaminassa. Vuonna 2007 Daniel voitti kolmannen palkinnon Odensen kansainvälisessä urkukilpailussa ja hän on viime vuosina konsertoinut hyvin aktiivisesti Tanskassa ja muualla Euroopassa. Hän on esiintynyt lukuisilla urkufestivaaleilla, joista mainittakoon Academia Internacional de Órgano Granadassa, Toulouse les Orgues sekä International Organrecitals Bergenissä. Daniel Bruun on myös aktiivinen continuo-soittajana ja hän on työskennellyt useissa kokoonpanoissa sekä kotimaassaan että ulkomailla. Hän on myös yksi Gentofte Barokdage -festivaalin perustajista. Vuodesta 2009 Daniel on työskennellyt urkurina Helleruplund kirkossa Kööpenhaminassa. Vuonna 2013 Danielilta ilmestyi ensilevytys Ranskalaisia impressioita, jossa hän soittaa 1900-luvun kauneinta ja tunnelmallista ranskalaista urkumusiikkia. Vuosina Daniel Bruun julkaisee YouTubessa videosarjan Johann Sebastian Bachin Clavier-Übung III:sta. Nauhoitus on tehty Carsten Lundin rakentamilla uruilla Kööpenhaminan Garnisons kirkossa.

14 Torstai klo 21 Rubin Abdullin, urut (Venäjä) Tohtori Rubin Abdullin (s. 1950) valmistui Kazanin konservatoriosta, missä hän opiskeli pianonsoittoa E.A. Monaszon oppilaana. Hän opiskeli urkujensoittoa Leningradin konservatoriossa N.I. Oksetyanin johdolla (1974). Jatko-opintonsa hän teki Moskovan konservatoriossa opiskellen urkujensoittoa sekä pedagogiikkaa L.I. Roizmanin oppilaana (1979). Vuodesta 1973 Abdullin on opettanut pianon- sekä urkujensoittoa Kazanin konservatoriossa ja toimii nykyisin oppilaitoksen rehtorina. Hänen oppilaidensa joukosta löytyy maineikkaita opettajia, urkureita ja kansainvälisten kilpailujen voittajia. Abdullin esiintyy aktiivisesti kotimaassaan ja ulkomailla ja hän on saanut lukuisia kilpailuvoittoja. Hänen ohjelmistonsa sisältää musiikkia renessanssista nykypäivään. Hän on levyttänyt J.S. Bachin Clavierübung III:n vuonna Abdullin on International Union of Musiciansin sekä The Royal College of Organistsin jäsen.

Giov. Battista Vaglica

Giov. Battista Vaglica Giov. Battista Vaglica Opiskeli V. Bellini-konservatoriossa Sisilian Palermossa suorittaen diplomitutkinnot urkujen- ja pianonsoitossa, sekä urkusävellyksessä. Hän on täydentänyt opintojaan useilla esityskäytäntöön

Lisätiedot

Kesäkonsertit 2013 Kangasalan kirkossa klo 20

Kesäkonsertit 2013 Kangasalan kirkossa klo 20 Kesäkonsertit 2013 Kangasalan kirkossa klo 20 4. heinäkuuta Hollantilaiseen tapaan Arjen Leistra (Alankomaat), urut Sweelinck, Bach, Sibelius 11. heinäkuuta Kesäyö kirkkomaalla Minna Nappari, sopraano

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa Haapajärven V Urkujuhlat 6.-11.11.2012 Kristuksen kirkastumisen kirkossa HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI OULUN HIIPPAKUNTA Piispan tervehdys Hyvät ystävät Tänä vuonna haluan tervehtiä Haapajärven Urkujuhlille tulevia

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

juliste: MainosMariini

juliste: MainosMariini juliste: MainosMariini SELLO-PIANO -KONSERTTI PERJANTAINA 22.11.2013 Markus Hallikainen (s. 1987) aloitti sellonsoiton 5-vuotiaan Helli Sepän oppilaana. Espoon musiikkiopistossa häntä opetti vuodesta -97

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Johannespassio. Johann Sebastian Bach. Ikaalisten kirkossa palmusunnuntaina 17.4.2011 klo 18. Lapuan tuomiokirkossa pitkäperjantaina 22.4.

Johannespassio. Johann Sebastian Bach. Ikaalisten kirkossa palmusunnuntaina 17.4.2011 klo 18. Lapuan tuomiokirkossa pitkäperjantaina 22.4. Johann Sebastian Bach Johannespassio Ikaalisten kirkossa palmusunnuntaina 17.4.2011 klo 18 Lapuan tuomiokirkossa pitkäperjantaina 22.4.2011 klo 18 Kamarikuoro Cantando Lapuan tuomiokirkon kuoro Johtaa

Lisätiedot

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus TASOSUORITUSTEN KUVAUKSET KLASSISEN MUSIIKIN OSASTO HARMONIKKA, KANTELE, KITARA, PIANO JA URUT Harmonikka HARMONIKANSOITTO, TASO C (muut kuin pääaine harmonikan opiskelijat) Tavoitteena on saavuttaa ohjelmiston

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 18. 24.7.2016 Opettajat: Irina Gavrilovici Camilla Nylund (20. 24.7.2016) Seppo Ruohonen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2013 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2013, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutusohjelma

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19 Eija Kajavan opinnäytekonsertti Säveliä elämästä Romantiikan ajan kamarimusiikkia Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa 28.11.2012 klo 19 Eija Kajava, viulu, Marjaana Oliveira, viulu Sonja Koistinen,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassinen kuoro 16.10.2011 Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassisen kuoron syyskonsertin ohjelmisto kuvaa karjalaista ja kalevalaista sielunmaisemaa sekakuoromusiikin myötä. Kuoron taiteellinen

Lisätiedot

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA Pääsiäisen tunnelmaan johdattaa konsertti Pietà, Signore! lauantaina 28.3. klo 18.00 Lammin kauniissa kivikirkossa. Lahden Oopperan solistit ja kuoro esittävät

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

(1940-1941) Aikojen lopun kvartetto

(1940-1941) Aikojen lopun kvartetto Olivier Messiaen (1908-1992) (1940-1941) Aikojen lopun kvartetto Quatuor pour la fin du Temps, III. Kuvat : E. Palola, M. Growthers, M. Käkelä, H. Kulo, Paopictures.fi, K. Syväniemi Kuvitus, taitto ja

Lisätiedot

SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu

SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu Sinisessä Tulessa kohtaavat suomalainen laulaja, viulisti ja pianisti Sanna Mansikkaniemi ja perulainen

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

Kanttorin virat ja päätös niihin vaadittavista tutkinnoista

Kanttorin virat ja päätös niihin vaadittavista tutkinnoista Kanttorin virat ja päätös niihin vaadittavista tutkinnoista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on kolme erilaista kanttorinvirkaa. Yleisin virka seurakunnissa on ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

Konserttisarja

Konserttisarja Konserttisarja 2017 www.braheclassica.fi LA 30.9.2017 Raahesali klo 18.00 Liput 28 / 25 / 23 /22 (ovelta 30 ) Guardia Nueva Suomalaisin sävelin tango- ja viihdemusiikin helmiä Guardia Nueva on suuri viihde-

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 15.-22.7.2012 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

XXII Tulindberg viikko 5. 12.10.2014

XXII Tulindberg viikko 5. 12.10.2014 XXII Tulindberg viikko 5. 12.10.2014 perjantai 10.10.2014 klo 19.00 Tulindbergin sali Antti Ilvonen, kitara Laura Heikkilä, piano Mika Ryhtä, klarinetti Hannu Hirvelä, piano Stephanie Archer, nokkahuilu

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op Heidi Mantere Mobile: +358 40 7340 878 e-mail: heidi@heidi.fi Url: www.heidi.fi ANSIOLUETTELO Koulutus Somatic Pilates ohjaaja/ Somatic Pilates Instructor (2014) 600h Lihaskalvolinjojen (myofasciaali)

Lisätiedot

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013 Vilma Putro CV Teatterialalta Yhteystiedot: Gsm: 045-8036855 vilma.putro@hotmail.com www.vilmaputro.com Henkilötiedot: Syntymäaika: 1988 Pituus: 156cm Kielitaito: suomi (äidinkieli), venäjä, englanti Erityistaidot:

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Kevään 2012 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2012... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2 Säestäjän käyttö valintakokeessa musiikkipedagogin, musiikinohjaajan,

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 6.2.2014 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2014 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2014, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutus

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa

Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa 11.9.2013 SISÄLTÖ 1. Soveltamisohje 2. Piispainkokouksen ja kirkkohallituksen myöntämät kelpoisuudet

Lisätiedot

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Petri Juutilainen, kapellimestari Johanna Iivanainen, laulu Champagner-Galoppi (H. C. Lumbye) Marssi elokuvasta Sirkus (I. Dunajevski, sov. W. Tuschla

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus. Kevään 2015 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus. Kevään 2015 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus Kevään 2015 yhteishaku 1 1 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2015 Musiikin koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 Sisältö YLEISTÄ... 2 HAKEMINEN... 2 VALINTAKOKEET... 2 VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN... 3 OPPIAINEKOHTAISET VALINTAPERUSTEET... 4 KLASSISET INSTRUMENTIT JA

Lisätiedot

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit Eija Kauppinen Opetushallitus 16.4.2018 Mikä arviointikriteeri on ja mihin sitä käytetään? Arviointikriteeri määrittelee osaamisen (tietojen ja taitojen) tason.

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Esteet pyydetään ilmoittamaan Tuula Kinnuselle puh. 050 310 5816 tai sähköpostilla tuula.a.kinnunen@evl.fi.

KOKOUSKUTSU. Esteet pyydetään ilmoittamaan Tuula Kinnuselle puh. 050 310 5816 tai sähköpostilla tuula.a.kinnunen@evl.fi. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina 18. päivänä kesäkuuta 2015 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla, jolloin on nähtävillä kirkkoherra Veli-Matti

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

Laulu 1. Laulutekniikka

Laulu 1. Laulutekniikka Laulu 1 tutustuu terveen äänenkäytön perusteisiin oppii tunnistamaan rekisterialueet ja niiden vaihtamisen oppii muutamia helppoja ääniharjoituksia ja hengitysharjoituksia kotityöskentelyä varten kehittää

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991)

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991) 5. Huilu Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) 2) kaksi etydiä, joista soitetaan lautakunnan valitsema 3) kaksi sävellystä (ohjelmistoluettelon n:o 7 osastosta 3 tai 5) tai sonaatin nopea ja hidas osa 4) prima

Lisätiedot

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Touko Hujanen. Valokuvaaja, 11-kollektiivi

Touko Hujanen. Valokuvaaja, 11-kollektiivi Touko Hujanen Valokuvaaja, 11-kollektiivi ESITTELY u SISÄLLYSLUETTELO -CV -Näyttelyt ja palkinnot -Projekti: Suomi/Finland -Projekti: Kriisi? u Ansioluettelo CV 2013 Seuraavassa lista yhdistyksen jäsenistä

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

KONSERTIT VUONNA Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki klo 18:00

KONSERTIT VUONNA Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki klo 18:00 KONSERTIT VUONNA 2018 Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki 6.1.2018 klo 18:00 Spirituaaleja jazzin hengessä Hyvinkään kirkko 4.2.2018 klo 18:00 Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa Hyväntekeväisyyskonsertti

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest. Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä

IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest. Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä Blues, fusion, pop-jazz, latino, modern-mainstream 18. lokakuuta (perjantai ) 2. marraskuuta (lauantai) 2013 Petroskoi

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 20.-25.7.2014 Kurssimaksu 320, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

Koillis-Lapin musiikkiopiston OPS-kysely asiakkaille : Tulokset

Koillis-Lapin musiikkiopiston OPS-kysely asiakkaille : Tulokset 1 Koillis-Lapin musiikkiopiston OPS-kysely asiakkaille 2017-2018: Tulokset Lämmin kiitos kaikille osallistuneille yhteistyöstä! Vastaukset esitetään tässä siten, ettei kenenkään henkilöllisyys käy ilmi.

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 17.-24.7.2011 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu vähintään

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.

Lisätiedot

JULKAISUKATALOGI 2017

JULKAISUKATALOGI 2017 JULKAISUKATALOGI 2017 YKSINLAULUT JA DUETOT Joululaulukokoelma yksinlaulajalle SUOMALAINEN JOULU FINSK JUL Keskeisimpiä suomalaiseen joulunviettoon kuuluvia perinteisiä ja hartaita joululauluja alkuperäisin

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2011 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2011... 3 1.1 Valintakokeet... 4 1.2 Säestäjän käyttö

Lisätiedot

KONSERTIT VUONNA 2016

KONSERTIT VUONNA 2016 KONSERTIT VUONNA 2016 Afrikan tähden -Tukikonsertti Malawin auttamiseksi Savonlinna vapaaseurakunta lauantai 12.11.2016 klo 14:00 Olavinkatu 40, Savonlinna Anni-Eerikka Hämäläinen, piano Arto Boa, puhe

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) Menneet tapahtumat Perinteinen Joulukonsertti ke 25.12.2013 17 Helsingin tuomiokirkko, CM Koulutusryhmien kuorot, CM Tiernapojat Liput: alk. 30, 25, 15/10, 5 e (numeroidut

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

To 12.3.2015 klo 19 Sibeliustalo NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI

To 12.3.2015 klo 19 Sibeliustalo NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI To 12.3.2015 klo 19 Sibeliustalo NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI Esa Heikkilä, kapellimestari Carl Maria von Weber: Fritz Kreisler: Alkusoitto oopperaan Oberon (Adagio sostenuto) Preludi ja Allegro sol. Jenna

Lisätiedot

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3.

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. 1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. Oulun oopperan tulevaisuus 4 4. Oulun oopperan uusi toimintamalli 4 4.1. Tuottajuuden

Lisätiedot

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) kalenteri 2013 (päivitetty 5.12.2013) Menneet tapahtumat Iiro Rantala: Jouluoratorio teksti: Jaakko Heinimäki ti 3.12.2013 19 Tapiolan kirkko ke 4.12.2013 19 Mari Palo, sopraano, Mika Pohjonen, kertoja

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI - KANTELE KANSANMUSIIKKI-KANTELEEN PERSUSOPINNOT Soiton ilo, kiinnostuksen herättäminen

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan

Lisätiedot

KAMARIMUSIIKKIA BALDERIN SALISSA klo 15.00

KAMARIMUSIIKKIA BALDERIN SALISSA klo 15.00 KAMARIMUSIIKKIA BALDERIN SALISSA 25.3.2017 klo 15.00 Nuoret lupaukset Heidi-Annina Nikkilä, viulu Sanni Kangas, viulu Niilo Ruotsala, piano Seele-kvartetti Rebecca Roozeman, viulu Amanda Ernesaks, viulu

Lisätiedot

Jean Sibelius 1865-1957

Jean Sibelius 1865-1957 Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 13/8/2018 VUOSISUUNNITELMA 2018 2019 SYKSY Tilanne 20.9. (ennuste 9.8.) - ammatillinen koulutus 65 opiskelijaa - musiikkiopisto 540

Lisätiedot

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), 90015 OULU Puh. 044-7039861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2018 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Nuorten tutkintoon johtavan koulutuksen täydennyshaku 1.-4.8.2011 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN TÄYDENNYSHAUN VALINTAKOEOPAS 2011... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2

Lisätiedot

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ KAMARIMUSIIKKISARJAN KONSERTTI. Su klo 15 Tampere-talon Pieni sali. Kaapo Kamu

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ KAMARIMUSIIKKISARJAN KONSERTTI. Su klo 15 Tampere-talon Pieni sali. Kaapo Kamu FAUNIEN ILTAPÄIVÄ KAMARIMUSIIKKISARJAN KONSERTTI Su 28.10.2018 klo 15 Tampere-talon Pieni sali Kaapo Kamu 1 Su 28.10.2018 klo 15 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTAPÄIVÄ KAMARIMUSIIKKISARJAN KONSERTTI

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot