Suomen Mestaruudet s. 10 SM-liiga päätökseen s. 28

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Mestaruudet s. 10 SM-liiga päätökseen s. 28"

Transkriptio

1 Suomen Mestaruudet s. 10 SM-liiga päätökseen s. 28

2 Pääkirjoitus Jämäkkyyttä kisavetämiseen Timo Korpela Jarkko Komulan käytös Ylivieskan Play Offsissa avasi, lopultakin, julkisen keskustelun siitä, mikä oikein on sallittua ja mikä ei. Tarvittiin huippupelaajan hölmöilyä, ennen kuin kukaan reagoi asioihin. Nyt keskustellaan siitä, tarvitseeko Jarkko kilpailukiellon ja kuinka pitkän, kun pitäisi pohtia sitä, miten yhä vallattomammaksi käyvä käytös heikentää entisestään huonoa imagoamme. En ota kantaa Jarkon käytökseen. Totean vain, että se oli typerää, muttei nykyisin mitenkään ainutlaatuista. Säännöt ovat sääntöjä ja niiden rikkomisesta pitää seurata rangaistus. Suurempi ongelma on kuitenkin se, että hyvät tavat ovat kokonaan unohtuneet pelaajilta. Tuntuu jopa siltä, että vastustajaa pyritään tahallaan ärsyttämään. Tappio sinänsä on jo ikävää, mutta jos voittaja vielä heittää löylyä kiukaille, saattaa rauhallisemmankin pelaajan pinna kärähtää. Aivan oma lukunsa on sekin, ettei kisojen vetämisessä enää nykyisin ole riittävää jämäkkyyttä. Ei riitä, että tietokoneet toimivat ja pelaajat kuulutetaan omille tauluilleen. Järjestäjien tehtävänä on valvoa, että homma toimii rehdisti ja hyviä tapoja noudattaen. Jos väärinkäytöksiä tapahtuu, niihin pitää puuttua jämäkällä kädellä välittömästi. Näin ehkäistään se, ettei koko homma karkaa käsistä. Eikä kysymys ole pelkästään kisavetäjistä. Jokaisen liittohallituksen jäsenen tehtävänä ja velvollisuutena on puuttua epäkohtiin, joita kisapaikoilla tapahtuu jatkuvasti. Tarvitaan poliiseja, joilla on riittävästi auktoriteettia määrätä rangaistuksia, jos tarve niitä vaatii. Siitäkin huolimatta, että siitä saattaa saada huonon maineen pelaajien joukossa. Tärkeintä lienee kuitenkin koko lajin etu. Koska erilaisia rikkeitä on jo pitkään katsottu läpi sormien, ehdotan, että uusi kausi avataan puhtaalta pöydältä. Pelaajille pitää tehdä selväksi, että huonoa käytöstä ei enää tulla sallimaan. Suorien housujen syynäämi- sen sijasta huomio pitää kiinnittää siihen, mitä tauluilla ja niiden välittömässä läheisyydessä tapahtuu. Ei siihen tarvita sivutolkulla uusia sääntöjä. Riittää, että vetäjät ovat terveellä maalaisjärjellä varustettuja kansalaisia, joilla on riittävästi tahtoa palauttaa hyvät tavat takaisin. Siitäkin huolimatta, että se vaatisi rangaistuksia. EM-seniorit 2008 Suomi sai järjestettäväkseen lajin ensimmäiset senioreiden EM-kisat. Työryhmä on kokoontunut kerran ja linjannut lähtökohdat. Näillä näkymin ensimmäiset EM-kisat heitetään Helsingissä elokuussa Toistaiseksi ongelmana on kisapaikka, mutta useita tarjouksia on jo pyydetty. Alustavasti näyttää siltä, että sarjoja on kolme ja kaikille on tarjolla sekä henkilökohtainen että parikilpailu. Miehille kaavaillaan kahta sarjaa (yli 45 ja yli 55 vuotta), mutta naiset joutuvat tyytymään ainakin näin aluksi yhteen sarjaan (yli 45 vuotta). Kisarahoitus perustuu ensisijaisesti pakettiratkaisuun, jossa ainakin ulkomaalaisille pelaajille myydään kokonaispaketti, joka sisältää kaiken muun tarvittavan paitsi itse kisamatkat. Kotimaisten pelaajien osalta ratkaisu on vielä avoin, mutta todennäköisesti ihan pelkillä osallistumismaksuilla suomalaisetkaan eivät kisaan pääse. Kisapäiviä on alustavasti kolme. Torstaina ja perjantaina pelataan kaikkien sarjojen alkupelit ja lauantai on varattu kuuden sarjan finaaleille. EM-kisat huipentuvat sitten lauantai-iltaan, jolloin jaetaan palkinnot ja vietetään yhteistä bankettia kaikkien pelaajien kesken. Mitalien lisäksi kaikissa sarjoissa on tarjolla myös rahapalkintoja. Ari ja Kimmo Pääosa tikanheittäjistä seurasi varmasti silmä kovana Idols-kisaa, ja etenkin ne, jotka tiesivät, että Ari Koivunen on takavuosien Suomen mestarin Kimmo Koivusen poika. Heti alusta alkaen yhdeksi suurimmaksi suosikiksi noussut Ari piti pintansa loppuun asti, ja Kimmo saattoi lopulta huokaista helpotuksesta ja todeta, että mä oon helvetin ylpeä Arista. Karaoke-isännän ja bilispaikan vetäjän elämä muuttui varmasti lopullisesti, mutta osansa julkisuudesta sai myös Kimmo. Lehdistö veti rajuja otsikoita isä-poika-suhteesta, muta totuus on, että isällä ja pojalla menee nyt hyvin. Kun vielä tietää molempien hemmojen suuvärkin ja suorasukaiset lausunnot, voi vain todeta, että otsikoita riittää tulevaisuudessakin. Onnittelut molemmille. Eiköhän tämä korvannut Kimmolle sen, että joutui taipumaan meikäläiselle tammikuun SMliigamatsissa. World Cup Hollannissa Maajoukkueen johtajalla on ollut yllättävän suuria vaikeuksia kootessaan joukkuetta Hollannin World Cupiin. Yksi luottomiehistämme, Ulf Ceder, ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei ole toistaiseksi käytettävissä. Uffe pitää välivuotta ja hakee ehkäpä uutta inspiraatiota. Sääli, mutta mies ei joka tapauksessa heitä Hollannissa. Toinen luovuttaja on Ilkka Kovanen, joka vetäytyy viivalta hyvän syyn takia. Odotettavissa on perheenlisäystä, joten vastuullisena puolisona Ilkka keskittyy jatkossa perheeseensä. Suomi puolustaa hopeaa kahden vuoden takaa, mutta tällä kertaa joukkueessa on enemmän tai vähemmän kahden kerroksen väkeä. Marko Kantele ja Jarkko Komula ovat ehdoton ykkösvitja, jonka harteille voi syystä laittaa kaikki menestyksen paineet. Onnistuessaan molemmat pystyvät kärkisijoihin sekä singeleissä että parikisassa. Vesa Nuutinen ja Veijo Viinikka ovat allekirjoittaneelle huomattavasti suurempi arvoitus. Jos kaikki menee hyvin, joukkuekisassakin on mahdollisuudet menestykseen. Se taas olisi ensiarvoisen tärkeää, sillä lähes puolet World Cupin pistepotista tulee joukkueesta. Singeleissä ja pareissa riittäisi pakkovoittojen otto, jos arpaonni on myötä, muussa tapauksessa tarvitaan venymistä. Arpaonneen toki on hyvät mahdollisuudet, sillä Hollannin World Cupista tulee varmuudella kaikkien aikojen suurin. Mukana on jo nyt vähintään 45 maata ja muutamalle mattimyöhäiselle pedataan vielä lisäpaikkoja. Naisten puolella kaikki on kiinni päivästä. Tarja ja Sari pystyvät molemmat maailmanluokan peliin, sekä yhdessä että erikseen. Eri asia on sitten se, että molemmat ovat pitkälti fiilaripelaajia. Suomen sijoitus naisissa voi siis vaihdella välillä 1-20, mutta taidot kyllä riittävät kahdeksan parhaan sakkiin. Miehissä olen hyvin pettynyt, jos sijoitus jää kärkikymmenikön ulkopuolelle. DARTS 2/2007 2

3 SUOMEN DARTSLIITTO Toimisto (klo ) Mäntykatu Tampere Toimistonhoitaja Marjo Jussila Puh: Fax: office@darts.fi Puheenjohtaja Esko Mäyrä Puh: esko.mayra@darts.fi Kilpailuvaliokunta pj. Esko Mäyrä Puh: esko.mayra@darts.fi Sääntövaliokunta pj. Tapani Heikkilä Puh: tapani.heikkila@darts.fi Tiedotusvaliokunta pj. Risto Spora Puh: Risto.spora@darts.fi Talousvaliokunta Pj. Esko Mäyrä Puh: esko.mayra@darts.fi SM-liiga Petri Pelkonen Päivämäentie Vierumäki Puh: petri.pelkonen@darts.fi Kalustopäällikkö Kari Hallberg Puh: DARTS 2/ Kansi: Tarja Salminen ja Marko Kantele hallitsivat SM-liigan tehotilastoja kaudella Finnish Openin voitto Itävaltaan. 4Suoma- laispelaajilla oli erinomaiset mahdollisuudet Tampereen Finnish Openin voittoon, mutta lopulta kärkisijat menivät Itävaltaan ja 7 Venäjälle. Kisaraportti sivuilla 4-6. Ruotsi rökitti Suomen. Suomen taso ei riittänyt Ruotsin A-joukkueelle Finnish Openin aattona. Juttu sivulla Suomen mestaruudet Tampereella.Miesten ja naisten 501- ja krikettimestaruudet heitettiin Tampereella. Kisaraportti sivuilla Parrasvaloissa Jarkko. Jarkko Komula on tämän hetken kuumin nimi sekä hyvässä että pahassa, mutta mitä mies miettii itse, s Kovin kautta aikain. IDL Hollannissa oli kautta aikojen kovatasoisin kilpailu, jossa kaikki olivat mukana. Raportti sivuilla Maajoukkueen matkassa.tapani Heikkilä pohdiskelee maajoukkueen kuulumisia ja valintoja sivuilla Willys Cup.Ylivieskassa heitettiin kauden viimeinen ranking-kisa, lue sivu 22. WDF Rankings. Suomalaisille tuli menestystä ja lisäpisteitä. Tulokset sivuilla Winmau-paikat jaossa. Suomen Winmau World Masters -paikat karsittiin Porissa, sivu Samuli ja Casablanca SM-liigan voittoon. sivulla tekstit, tehot ja tilanteet SM-liigan kauden huipennuksesta. Ranking-listat. Alkaen sivulta 33. Tulossatoa. Tulossatoa ympäri Suomen alkaen sivulta 36. Kannen kuvat Timo Korpela ja Marika Juhola Timo Korpela Timo Korpela Timo Korpela Timo Korpela Timo Korpela DARTS-LEHTI Päätoimittaja Timo Korpela Puh: timo.korpela@finnmail.fi Taitto Pirre Liukka Puh: pirre.liukka@darts.fi Ilmoitushinnat 2/ ,- 1/ ,- 1/ ,- 1/ ,- 1/ ,- 1/8...90,- 1/ ,- Viikkokisa...25,- Sisäkansiin on mahdollisuus saada koko sivun ilmoitukset nelivärisinä. Hinnat eivät sisällä mahdollisia asemointi- ja ladontatöitä. Mahdollinen värierottelu tulee asiakkaalta. SDL:n jäsenkerhoille 30% alennus kilpailuilmoituksista. Darts ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy syyskuussa. Julkaistava aineisto tulee toimittaa päätoimittajalle 15. elokuuta mennessä sähköpostitse tai postitse. Paino: Frenckellin Kirjapaino Oy 3 DARTS 2/2007

4 Finnish Open 2007 Sami Sanssi heitti finaaliin Marika Juhola Timo Korpela Jos Suomen Cup on Suomen suurin kisa, niin Finnish Open on sitten kovatasoisin, kansainvälisin ja tarjoaa pelaajille suurimmat haasteet ja parhaat palkinnot. Palkinnoista on tosin vuosien varrella jouduttu osin tinkimään, mutta edelleenkin Finnish Open tarjoaa parhaat palkinnot, mitä kotimaassa voi saada. Dietmar Burger Itävalta Irina Armstrong Venäjä Robert Wagner Norja Tänä vuona Finnish Open heitettiin Maailmanliiton kakkoskategorian kisana, mutta mukaan saatiin silti koko joukko maailman parhaita pelaajia. Miesten kisan ykköseksi oli rankattu maailmanlistan viides, Englannin Darryl Fitton, mutta lähes kaikki sijoitetut saivat kyytiä jo ennen lavapelejä. 16 parhaan joukkoon heitti ainoastaan kolme sijoitettua pelaajaa, ja näistä vain Itävallan Dietmar Burger jatkoi lavapeleihin. Suomalaisittain kisa meni hienosti, sillä 16 joukkoon pääsi yhdeksän pelaajaa ja lavalla nähtiin hienosti neljä kotimaista pelaajaa. Parhaiten heistä selviytyi Sami Sanssi, joka nosti tasoaan kierros kierrokselta ja hyytyi vasta Dietmar Burgerin huikeaan loppuvetoon finaalissa. Upea suoritus Samilta, joka perjantain Ruotsi-ottelussa jäi pahan kerran Kenneth Högwallin jalkoihin. Naisten puolella odotettiin suomalaisvoittoa, kun semifinaaleihin ylsivät kaikki kolme kotimaista huippua, mutta toisin kävi. Venäjän Irina Armstrong pudotti ensin Tarja Salmisen ja finaalissa siihen asti mallikkaasti heittänyt Sari Nikula pelasi päivän huonoimman ottelunsa ja jäi hopealle erin 4-1. Upea Irina Armstrong Irina Armstrongille Finnish Openin viikonloppu oli täydellinen, sillä neitonen osallistui kolmeen sarjaan ja voitti kaikki ottelunsa. Perjantain arvotuissa pareissa Irina sai parikseen Hollannin Rob Tilemansin ja se tiesi kylmää kyytiä vastustajille. Vaikka samaan aikaan heitettiin maaottelua, saatiin arvottuihin pareihin mukavasti 86 pelaajaa. Pääosa huipuista jätti kisan väliin, mutta koko joukko hyviä ulkomaalaisia oli mukana. Kahdeksan parhaan parin joukossa oli vielä puolet suomalaisia, mutta sitten kävi kato. Toni Lehtonen ja Petri Aksentjeff hävisivät Jonny Nijsille ja Mike Millsille 0-3 ja samoin kävi myös Vesa Salomaalle ja Marko Luodolle, jotka hävisivät Irinalle ja Robille 0-3. Ainoana semeihin ylsivät Reijo Leppänen parinaan Andrei Ratnikov ja Juho Korpi yhdessä Ronalds Mezalsin kanssa. Keskinäisessä ottelussa finaalipaikan ottivat Juho ja Ronald erin 3-1. Toisessa semifinaalissa Irina ja Rob hallitsivat kisaa ylivoimaisesti ja ottivat finaalipaikan erin 3-0. Eikä finaalikaan tehnyt poikkeusta. Irina ja Rob antoivat erän Ronaldsille ja Juholle 20 tikalla, mutta veivät lopulta voiton erin 3-1 (15,22,22-20). Wagner ja Nikula tarkkoina Lauantaiaamu aloitettiin miesten ja naisten tupla-avauksella ja lopetuksella. Järjestäjät olivat hieman vesittäneet 301-kisan perusideaa, sillä kisa pelattiin paras viidestä, mikä luonnollisesti vähentää yllätysten määrää. Toisaalta kaikki pelaajat, myös vähemmän hyvät, haluavat pelata pitkiä pelejä, joten molempi parempi. DARTS 2/2007 4

5 Miesten singelikisaan lähti kaikkiaan 93 pelaajaa, vaikka monet huipuista keskittyivätkin jo päivän pääsarjaan. Kahdeksan parhaan joukossa Norjan Robert Wagner upotti Päkin Jari Niemisen 3-0. Jari Nissinen heitti myös semifinaaleihin voittamalla Hertaksen Pasi Hyttisen 3-1 ja Raino Hasu oli itse varmuus Uki Takkista vastaan voittaen 3-0. Neljännen semifinaalipaikan otti Jarkko Komula pudottamalla jatkosta Latvian Arnis Ventsin 3-1. Finaalista odotettiin Wagnerin ja Komulan kohtaamista, mutta toisin kävi. Taikuri tosin voitti Nissisen puhtaasti 3-0, mutta Jarkko ei löytänyt jyvää ja uudelleen hyvään vireeseen noussut Raino Hasu kuittasi voiton erin 3-1. Finaalissa Wagner sai ensimmäisen erän 18 tikalla, mutta sen jälkeen Hasulla ei ollut paikan paikkaa. Robert naputti seuraavat pelit komeasti 11, 9 ja 11 tikkaa ja päivän ensimmäinen voitto tuli selkeästi lukemin 4-0. Naisten kisassa ei 28 osallistujan joukossa juuri ulkomaalaisia pelaajia nähty, joten ei ollut ihme, että kahdeksan parhaan joukossa oli vain kotimaisia pelaajia. Pikku yllätyksiäkin nähtiin, sillä Satu Jumisko kuitasi Maipe Juholan päänahan 3-1 ja samoin luvuin jatkopaikan otti myös Tiia Lavikainen Tarja Salmista vastaan. Semeissä yllättäjät pantiin kuriin. Satu hävisi Milla Sainiolle 3-1 (20,16,11-15) ja Sari Nikula upotti Tiian erin 3-0 (27,26,12). Finaalissa Sari lepsuili yhden erän, mutta otti lopulta omansa ja Milla kaatui erin 3-1 (16,16,11-25). Ian Hoeve junnumestari Ulkomaalaisten osuus jäi tänä vuonna junnusarjassa viimevuotista pienemmäksi, muta taso oli silti kova. Suomalaisista Casablancan Teemu Harju yritti pysäyttää parin vuoden takaisen Winmau-voittajan, Ruotsin Oskar Lukasiakin, mutta tappio tuli kahdeksan joukossa erin 2-3. Perämeren Juho Korpi taisteli myös hienosti, mutta viimeinen puristus jäi puuttumaan, ja niinpä jatkoon heitti Hollannin Ian Hoeve erin 3-2. Samulin Kristian Kautiainen nousi semeihin voittamalla Hunter sin Jani Anderssonin 3-0 ja viimeisen paikan otti Jii-Peen Simo Vihmakoski, joka hyvän taistelun jälkeen kukisti Backaksen Kasper Fagerströmin 3-2. Semifinaaleissa suomalaispojilla ei ollut paljoakaan sananvaltaa. Oskar menetti erän Janille, mutta heitti jatkoon erin 3-1 (27,19,21-32) ja Ian kuittasi Simon tyylikkäästi 3-0 (24,21,13). Finaalissa hermoiltiin puolin ja toisin, muta enemmän ruotsalaisvoimin, ja niinpä tämänkin voiden junnuvoittaja oli hollantilainen. Ian vei lopulta kaikki legit ja otti voiton erin 4-0 (25,23,37,26). Seniorikisasta tuli lopulta ainoa suomalaislaji lauantaina. Venäjän Andrei Ratnikov sinnitteli tosin aina semifinaaliin, mutta Keski-Suomen Reijo Leppänen oli lian tiukka muuri ja venäläisen vastarinta murtui erin 4-0. Toisen finaalipaikan otti Perämeren Hannu Tanskanen, joka voitti Sörkan Tikan Heikki Isorannan hyvätasoisessa ottelussa erin 3-1 (17,17,18-15). Finaalissa Hannu sai legin 15 tikalla, mutta voittajaksi heitti Reijo erin 3-1 (25,28,21-15). Miesten voitto Itävaltaan Miesten pääsarjaan saatiin 216 pelaajaa, mikä on kaukana huippuajoista, mutta kuitenkin muutama pelaaja enemmän kuin viime vuonna. Maailmanlistan terävin kärki puuttui, muta mukaan saatiin hyviä nimiä, joista kärkeen oli sijoitettu Darryl Fitton ja Tony O Shea. Suomalaisista sijoituslistalle pääsivät Jarkko Komula ja Veijo Viinikka, mutta Jarkon taival päättyi jo alkukierroksilla tuntematonta hollantilaista nuorukaista vastaan. Mutta eipä ollut helppoa muillakaan sijoitetuilla pelaajilla. 32 joukossa oli mukana enää seitsemän sijoitettua ja siitä alkoi huima pudotuspeli. Kisan ykköseksi sijoitettu Darryl Fitton jatkoi voittamalla Hollannin Kevin Vennikin 4-0 ja samoin luvuin heitti jatkoon kakkossijoitettu Tony O Shea Pasi Hyttistä vastaan. 16:nneksi sijoitettu Ruotsin Daniel Larsson aloitti upeasti Marko Kanteletta vastaan ja johti jo 3-0. Marko vei kuitenkin seuraavat neljä legiä ja jatkoi pisteille eli 16 joukkoon erin 4-3. Saunalahden Saluunan Petri Lindroos aiheutti kisan ehkäpä suurimman yllätyksen pudottamalla jatkosta Lakesidessakin esiintyneen Englannin Paul Hoganin erin 4-2. Myös Uki Takkinen esitti parasta peliään ja pudotti jatkosta Englannin Paul Gibbsin erin 4-3. Ja kun tähän vielä lisätään Ruotsin Alan Norris, joka pudotti jatkosta Veijo Viinikan erin 4-0, ei jatkoon päässyt kuin kolme sijoitettua pelaajaa. Viimeinen kierros lattialla toi vielä lisää päänahkoja peliin. Marko Kanteleen ei tarvinnut edes venyä parhaimpiin suorituksiinsa, sillä Darryl Fitton tuntui jo etukäteen lyödyltä Markon edessä. Lopputulos 4-1 (18,19,17,21-18) puhuu omaa selkeää kieltään. Alan Norris joutui sen sijaan tekemään täyden työn ennen kuin Tony O Shea joutui nöyrtymään. Jo maaottelussa hyvin esiintynyt ruotsalaistunut britti pelasi loppuun asti ja kuittasi ottelun erin 4-3 (16,18,16,17-15,17,16). 16 joukossa oli peräti yhdeksän suomalaispelaajaa ja jatkoon ja lavapeleihin pääsi upeasti neljä. Marko Pusalla oli paikka kuitata kisan viimeinen sijoitettu pelaaja, mutta Itävallan Dietmar Burger (9) oli eri mieltä ja heitti jatkoon erin 4-1 (18,21,17,18-18). Matti Hatiselle ei käynyt sen paremmin, sillä paras britti oli tällä kertaa varsin tuntematon Martin Homer, joka upotti Matin erin 4-1 (18,23,16,19-19). Aapelin Tikan Toni Torniainen oli kisan toinen suomalaisyllättäjä. Joulukuun lehdessä Toni ei vielä yltänyt listoilla sadan parhaan joukkoon, mutta Finnish Openista ropisi pisteitä kunnolla. Vasta 16 joukossa tie nousi pystyyn ja jatkoon meni Reijo Leppänen erin 4-1 (20,17,21,18-24). Petri Lindroos jatkoi upeaa kisaansa ja nyt kaatui Hannu Tanskanen tiukan kisan jälkeen 4-3 (21,17,21,17-26,22,18). Kun vielä muistutetaan, että Petri heittää SM-liigaa kakkosdivarissa juuri alle 20 pinnan keskiarvolla, voidaan todeta, että Finnish Openissakin voi tapahtua mitä vain. Sami Sanssi ei ehkä ollut parhaimmillaan maaottelussa, mutta Finnish Openissa tahti muuttui. Ruotsin Peter Eriksson kaatui 16 joukossa ja lavapaikka tuli erin 4-3 (23,15,18,25-20,20,24). Viimeisen lavapaikan otti Hollannin Jonny Nijs, joka heitti samalla kisan suosikiksi upealla voitolla Uki Takkisesta erin 4-0 (18,17,16,14). Tiukkaa vääntöä näyttämöllä Kaikki lavapelit olivat hyvätasoisia, vaikka mitään erityisiä huippusuorituksia ei nähtykään. Jännitystä ja suomalaismenestystä kuitenkin riitti ja pelien tasosta kertoo sekin, että 45 legistä ainoastaan yksi vei yli 20 tikkaa. Suomalaisittain suurimmat toiveet asetettiin Marko Kanteleeseen, joka ensimmäisessä ottelussa sai vastaansa Dietmar Burgerin. Alku mentiin tasatahtiin, mutta tilanteessa 2-2 Markolle sattui muutama heikohko heitto ja itävaltalainen sai yliotteen. Voitto Burgerille erin 4-2 (15,18,17,15-13,19) ja Markoa jäi varmasti harmittamaan, sillä paljoakaan parempaa saumaa Finnish Openin voittoon ei varmasti enää tule. Kaikki kunnia kuitenkin itävaltalaiselle, joka koko päivän ajan onnistui aina tiukoissa tilanteissa parantamaan ottelun loppua kohden. Martin Homer ja Reijo Leppänen kävivät niinikään tasaisen ottelun, jossa britti oli kuitenkin onnekkaampi. Reijo vei kaksi hyvää legiä, 14 ja 17 tikkaa, mutta ratkaisupaikoissa terävyys puuttui ja Homer heitti jatkoon erin 4-2 (19,18,18,24-14,17). Yksi semipaikka suomalaisille oli kuitenkin jo varma ja tällä kertaa Sami Sanssi ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Petri Lindroos ei heittänyt lavallakaan huonosti, mutta Sami oli se, joka heilutti tahtipuikkoa ja otteluvoitto kirjattiin erin 4-1 (18,18,17,18-27). Neljättä semifinaalipaikkaa povattiin Jonny Nijsille, mutta Alan Norris tuli näyttämölle tuulispään lailla ja sai hengen päälle. 15, 16, 15 ja 17 tikkaa mursivat nuoren hollantilaisen selkärangan ja ruotsalainen meni jatkoon erin 4-2 (15,16,15,17-21,18). Ensimmäisessä semissä Burger ja Homer tahkoivat tasatahtiin, mutta tilanteessa 3-3 itävaltalainen onnistui jälleen kerran puristamaan lisää tehoja ja finaalipaikka tuli voitoin 4-3 (19,20,18,16-18,17,17). Samille ei etukäteen paljoakaan mahdollisuuksia annettu, mutta suomalainen oli asiasta täysin eri mieltä ja heitti päivän parhaan ottelunsa. Tilanteessa 3-3 Norris ei pystynyt isoihin vähennyksiin ja Samin varmat pudotukset ja nopea lopetus varmistivat suomalaiselle finaalipaikan erin 4-3 (15,17,18,18-21,14,16). Finaali oli varmasti molemmille pelaajille outo tilanne, mutta pelissä sitä ei näkynyt. Molemmat ottivat hyvillä peleillä voittoja tasatahtiin, ja vuorovoitoin edettiin aina tilanteeseen 3-3. Sitten alkoi itävaltalaisen näytös. Ensin 12 tikalla legin päähän otteluvoitosta ja heti perään toiset 12 tikkaa, johon mahtui vielä yksi kumitikkakin. Samikin oli ki-...jatkuu sivulla 6 Z 5 DARTS 2/2007

6 Z...sivulta 5.. sassa hyvin mukana, mutta kahdesti 12 tikkaa ratkaisupaikkaan on liikaa kenelle tahansa ja näin itävaltalainen sai ensimmäisen suuren kansainvälisen voittonsa. Joka tapauksessa Sami osoitti, että väläyttelyt SM-liigassa ja ensimmäinen rankingvoitto eivät olleet sattumia. Itseluottamusta kertyi jatkoa ajatellen varmasti rutkasti lisää ja samalla tuli askel tai jopa parikin kohti Hollannin World Cupia, johon maajoukkueen johtaja Tapani Heikkilä hakee epätoivoisesti neljättä kriteerit täyttävää pelaajaa. Vakuuttava venäläinen Jos miesten kisassa nähtiin yllätyksiä, niin naisten kisassa suosikit pitivät pintansa, jälleen kerran. Kisaan starttasi 59 naista ja 16 joukkoon heitti 13 suomalaista. Vahvasta ruotsalaisrintamasta jatkoi ainoastaan Ingela Rottbers ja kaksi ykkössijoitettua eli Irina Armstrong (1) ja Norjan Rachna David (2). Semifinaaleihin saatiin kuitenkin tuttuakin tutummat nimet. Irina Armstrong ei antanut legiäkään Aapelin Susanna Juvoselle eikä Päkin Jane Ilmoniemi onnistunut sen paremmin. Tarja Salminen (5) ei ehkä ollut parhaimmillaan, mutta rutiini riitti jatkoon. Ensin kaatui Tiia Lavikainen 3-1 ja perään Minna Ekholm erin 3-2 (20,23,47-30,35). Viimeisen legin tikkamääristä näkee, että voitto olisi voinut lipsahtaa kummalle tahansa. Maipe Juhola (6) oli tiukoilla Kiia Nikanderin kanssa, muta selvitti jatkopaikan erin 3-2. Lähti DT:n Piia Hämäläinen kaatui sitten jo helpommin puolivälierissä numeroin FINNISH OPEN (26,24,27). Sari Nikula otti oman paikkansa vahvojen esitysten jälkeen. Ensin kaatui 3-Tikan Suvi Laaksonen 3-0 ja kakkossijoitettu Rachna David joutui nöytymään samoi luvuin (25,26,19). Semifinaaleissa Irina ja Tarja kävivät tiukan ja hyvätasoisen ottelun, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä varmemmin venäläinen heitti. Tarjan tulos ailahteli liikaa ja kun Irina hoiti katkot tyylikkäästi, ei voittajasta lopulta ollut mitään epäselvyyttä. Lopputulos venäläiselle erin 3-1 (20,20,21-18) keskiarvolla 25,12, kun Tarjalle kirjattiin 24,83. Toisessa semifinaalissa Maipe ei saanut peliään kunnolla käyntiin koko ottelun aikana. Sari ei pelannut loistokkaasti, mutta tällä kertaa perusvarma peli riitti ja finaalipaikka tuli helposti erin 3-0 (32,20,23). Finaalista odotettiin paljon, mutta Irina jatkoi vakuuttavaa peliään ja Sarille tuli päivän ehkäpä heikoin ottelu. Ensimmäiseen legiin tunnusteltiin 28 tikkaa venäläiselle ja toisen legin oti Sari 32 tikalle, mutta sitten alkoi tapahtua. 17 ja 16 tikkaa Irinalle nostivat hänet jo legin päähän voitosta. Viidennessä Sari ei edelleenkään saanut tulosheittoa kuntoon ja niin Irinasta leivottiin jo toinen Finnish Openin venäläisvoittaja. Tikka kulki hienosti koko päivän, mutta oli todella harmi, että päivän huonoin matsi sattui finaaliin, totesi Sari ottelun jälkeen. Tällä kertaa Irina kuitenkin ansaitsi voittonsa, suitsutti Sari voittajan peliä, mutta eiköhän siitä vielä revanssi saada. Parikisa Hollantiin Miesten pareissa, 73 paria, Hollanti sai lohtua heikolle singelimenestykselle, kun Richard Bos ja Remco van Eijden ottivat voittoshekin kotiin. Finnish Openin parejahan ei sijoiteta ja parin voi vapaasti valita. Niinpä mukana nähtiin sellaisia pareja kuin Darryl Fitton ja Oskar Lukasiak ja vaikkapa Jarkko Komula ja Robert Wagner. Yllättävän moni kuitenkin heittää oman kerhotoverinsa kanssa. Puolivälierissä Jarkko ja Robert kukistivat Sami Sanssin ja Ali Robertsin erin 3-0 (18,17,21). Hollantilaispari hoiteli Ruotsin Kenneth Högwallin ja Daniel Larssonin 3-2 (19,18,24-17,12) ja Marko Kantele ja Uki Takkinen kuittasivat Mika Salomäen ja Matti Seitsaaren 3-1 (17,18,21-24). Neljännen paikan ottivat Dennis Nlsson ja Pär Riihonen kukistamalla Hannu Kauppisen ja Petri Korteen 3-2 (16,18,19-15,18). Semeissä hollantilaiset jatkoivat hyviä esityksiään. Jarkko ja Robert kaatuivat erin 3-1 (21,24,13-18) ja Makelle ja Ukille kävi samoin ruotsalaisia vastaan. Tappio kirjattiin erin 1-3 (21-14,18,20). Finaalissa heitettiin täysi setti, jossa hollantilaiset olivat vahvempia erin 3-2 (19,18,16-24,20). Naisten kisassa oli mukana vain 22 paria, mutta kansainvälisyyttä riitti loppuun asti. Semifinaaleissa Rachna David ja Minna Fagerström yllättivät Maud Janssonin ja Sari Nikulan erin 3-2 (33,44,19-24,17). Irina Armstrongilla ja Tarja Salmisella ei sen sijaan ollut vaikeuksia liettualaisparin Vita Grebska Zeltite Putninan kanssa. Finaalipaikka tuli erin 3-0 (32,23,20). Ja sama tahti jatkui myös finaalissa. Rachna ja Minna saivat erän, mutta Irina ja Tarja veivät otteluvoiton erin 3-1 (27,28,23-21). % MS 501 (216) 1. Dietmar Burger Itävalta 2. Sami Sanssi Hertas DT Vantaa Martin Homer Englanti, Alan Norris Ruotsi Marko Kantele Samuli Blues, Reijo Leppänen Keski-Suomi Darts, Petri Lindroos Saunalahden Saluuna, Jonny Nijs Hollanti Darryl Fitton Englanti, Marko Pusa Ramin Darts, Matti Hatinen Samuli Blues, Toni Torniainen Aapelin Tikka, Peter Eriksson Ruotsi, Hannu Tanskanen Perämeri DC, Uki Takkinen Ramin Darts, Tony O Shea Englanti Kevin Vennik Hollanti, Daniel Larsson Ruotsi, Dennis Labee Hollanti, Asko Niskala Willy s DC, Roy Brown Englanti, Ian Hoeve Hollanti, Jarno Vesioja DC Jukolan Jussi, Vesa Nuutinen Willy s C, Andris Mednis Latvia, Jaakko Kiiski Päkki Darts, Hannu Kauppinen Samuli Blues, Paul Hogan Englanti, Jaroslavas Svirskas Latvia, Paul Gibbs Englanti, Pasi Hyttinen Hertas DT Vantaa, Veijo Viinikka Ramin Darts NS 501 (59) 1. Irina Armstrong Venäjä 2. Sari Nikula Perämeri DC Tarja Salmnen Perämeri DC, Marika Juhola Tömärin Tikka Jane Ilmoniemi Päkki Darts, Minna Ekholm Woodpecker s DC, Piia Hämäläinen Lähi Darts, Rachna David Norja Susanna Juvonen Aapelin Tikka, Minna Laulainen Jii-Pee Darts, Anu Ampiala Haku- Tikka, Tiia Lavikainen Kartanon Tikkaklubi, Kiia Nikander Päkki Darts, Pirjo Ruotsalainen Konula DC, Suvi Laaksonen 3-Tikka MS 301 (93) 1. Robert Wagner Norja 2. Raino Hasu Samuli Blues Jari Nissinen Pogostan Tikka, Jarkko Komula Sörkan Tikka 5-8. Jari Nieminen Päkki Darts, Pasi Hyttinen Hertas DT Vantaa, Uki Takknen Ramin Darts, Arnis Vents Latvia Timo Peltola Kalkku- 82, Dietmar Burger Itävalta, Seppo Rantala ODC Dartson, Marko Englund Tömärin Tikka, Ulf Ceder Samuli Blues, Andris Mednis Latvia, Antero Määttänen Wallriver DC, Veijo Viinikka Ramin Darts NS 301 (28) 1. Sari Nikula Perämeri DC 2. Milla Sainio Kartanon Tikkaklubi Satu Jumisko Hertas DT Vantaa, Tiia Lavikainen Kartanon Tikkaklubi Marika Juhola Tömärin Tikka, Jaana Tamminen Casablanca, Tarja Salminen Perämeri DC, Johanna Leppämäki Satatikka JUN (18) 1. Ian Hoeve Hollanti 2. Oskar Lukasiak Ruotsi Jani Andersson Hunter s Dart, Simo Vihmakoski Jii-Pee Darts Teemu Harju Casablanca, Kristian Kautiainen Samuli Blues, Kasper Fagerström Backas Darts, Juho Korpi Perämeri DC SEN (35) 1. Reijo Leppänen Keski-Suomi Darts 2. Hannu Tanskanen Perämeri DC Heikki Isoranta Sörkan Tika, Andrei Ratnikov Venäjä Juhani Kautiainen Samuli Blues, Pekka Heinonen Lähti Darts, Reino Eskonen Skan Tikka, Matti Hatinen Samuli Blues MP (73) 1. Richard Bos-Remco van Eijden Holanti 2. Dennis Nilsson-Pär Riihinen Ruotsi Robert Wagner-Jarkko Komula Norja/Suomi, Marko Kantele-Uki Takkinen Suomi Sami Sanssi-Ali Roberts Suomi, Daniel Larsson-Kenneth Högwall Ruotsi, Mika Salomäki-Matti Seitsaari Suomi, Hannu Kauppinen-Petri Korte Suomi Rainer Maaninka-Alan Norris Ruotsi, Alexander Berger-Roland Freistätter Itävalta, Marko Luoto- Mka Hongisto Suomi, Vesa Salomaa-Seppo Kirjavainen Suomi, Jukka Himanka-Esko Pietikäinen Suomi, Petri Lindroos-Esa Roos Suomi, Pasi Hyttinen-Hannu Suominen Suomi, Znis Buklovskis-Ronald Mezais Latvia NP (22) 1. Irina Armstrong-Tarja Salminen Venäjä/Suomi 2. Rachna David- Mina Fagerström Norja/Suomi Maud Jansson-Sari Nikula Ruotsi/Suomi, Vita Grbska-Zeltite Putnina Latvia 5-8. Marja Rantanen-Pirjo Ruotsalainen Suomi, Milla Sainio-Tiia Lavikainen Suomi, Linda Oden-Ingela Rottberg Ruotsi, Kiia Nikander-Kaisa Ekholm Suomi AP ARV (43) 1. Irina Armstrong-Rob Tilemans Venäjä/Hollanti 2. Ronalds Mezals-Juho Korpi Latvia/Suomi Andrei Ratnikov-Reijo Leppänen Venäjä/Suomi, Jonny Nijs- Mike Mills Hollanti/Englanti Antero Määttänen-Oskar Lukasiak Suomi/Ruotsi, Darius Labanauska-Esko Pietikäinen Latvia/ Suomi, Toni Lehtonen-Petri Aksentjeff Suomi, Vesa Salomaa- Marko Luoto Suomi DARTS 2/2007 6

7 Timo Korpela Suomi-Ruotsi 2-7 Ruotsi murskasi testijoukkueen Suomi ja Ruotsi mittelivät paremmuuttaan jo perinteisesti Finnish Openin aattona Tampereella. Maajoukkueen johtaja Tapani Heikkilä testasi pelaajia ja pudotti joukkueesta kaikki Eurooppa Cupin pelaajat, mutta sekään ei selitä suomalaisten vaisuja otteita. Ruotsikaan ei ollut mukana ihan parhaalla joukkueellaan, mutta lopputulos 7-2 Ruotsille ei jätä juuri selittelyille tilaa. Pelaajien testaaminen on toki tärkeää, mutta kannattaa muistaa, että kyseessä on sentään maaottelu. Ja vuoden takaa muistetaan Ruotsin edellinen 5-4 voitto. Ehkäpä ensi vuonna on syytä satsata myös voittoon, totesi mietteliäs joukkueenjohtaja maaottelun päätyttyä. Lupaava alku Maaottelun alku näytti kuitenkin lupaavalta. Asko Niskala sai vastaansa Pär Riihosen ja piti omat syöttönsä. Ensi legin tunnustelun jälkeen Asko hoiti homman kotiin ja vei Suomen 1-0 johtoon keskiarvolla 25,99. Pärin keskiarvo oli 26,14 ja tulos 3-2 (23,16,18-16,24). Toisessa ottelussa Ruotsin kakkosnainen Maud Jansson mittasi Anneli Whiten kyvyt. Maud vei kaksi ensimmäistä legiä helposti 23 ja 19 tikalla ennen kuin Anneli pääsi vauhtiin. 23 tikkaa toi kavennusta, mutta missään vaiheessa Anneli ei oikein päässyt sisään otteluun. Neljäs legi oli tuplahakua ja siinä Maud oli sen verran onnekkaampi, että otti voiton erin 3-1 (23,19,31-23). Ruotsalaisten brittivahvistus Alan Norris on jatkossa varmasti tärkeä pelaaja ruotsalaisille. Alan avasi Uki Takkista vastaan 17 tikalla, ja vaikka suomalainen sai toisen legin, ei Norris antanut enää armoa. Seuraavat kaksi legiä 15 tikkaan ja Ruotsi oli noussut johtoon. Alanille kirjattiin maaottelun toiseksi korkein keskiarvo, 29,18, ja Ukille 26,05. Högwall kyykytti Samia Tauon jälkeen odotettiin mielenkiinnolla Sami Sanssin maaotteludebyyttiä. Kenneth Högwall sai kuitenkin alusta alkaen täyden höyryn päälle ja kirjautti ylivoimaisesti koko maaottelun parhaimman keskiarvon 34,16. Sami pääsi vain yhdessä erässä alle 100 pinnan ja ruotsalainen siirsi lukemat numeroihin 3-1 hienolla 3-0 (12,17,15) voitolla. Viidennessä ottelussa kaksi ensikertalaista sai tulikasteensa maaottelutasolla. Kaisa Ekholm pelasi varmaa ja vakuuttavaa ottelua ja nosti Suomen toiveet maaotteluvoitosta. Emelie Lindell oli joka legissä perässä ja tuskaili tuloksensa kanssa, joten Kaisalla oli helppo työ ottaa 3-0 (23,26,33) voitto. Seuraavassa ottelussa Ali Roberts avasi tarkemmin ja otti avauslegin 22 tikalla. Toisessakin Alilla oli paikkansa, mutta Dennis Nilsson oli tarkempi ja tasoitti tilanteen 22 tikalla. Kolmannessa legissä ruotsalainen sai hengen päälle ja jätti Alin 16 tikan jälkeen kauas taakse. Ali tuli vielä tasoihin 20 tikalla, mutta sitten kiersivät sekä tulos että tuplat. Pikku hermoilun jälkeen ruotsalainen onnistui ja siirsi Ruotsin jo 4-2 johtoon luvuin 3-2 (22,16,26-22,20). Paavo Hyytyi Jatkossa Suomi pelasi maaotteluvoiton kannalta tikka kurkulla. Paavo Myllerin tulos kulki alussa kohtuudella ja ensimmäinen legi tuli 20 tikalla. Toisessa legissä Rainer Maaninka sai juonesta kiinni ja heitti 15 tikan pelin Paavon jäädessä kauas taakse. Kaksi viimeistä erää kertoivat suomalaisten ongelmista. Tulos kulki kohtuudella, mutta tuplat eivät. Paavo sai ainakin yrittää, mutta ruotsalainen oli se, joka heitti lopetukset. Heikommalla keskiarvolla (24,24) heittänyt ruotsalainen sai kunnian ratkaista maaottelu tuloksella 3-1 (15,21,24-20). Milla Sainio avasi ottelunsa pirteästi 140 pinnan vähennyksellä, mutta Linda Oden vei avauserän 30 tikalla. Tuplat kiikastivat molemmilla, mutta erityisesti Milla oli kuutamolla, kun lopetukset lähestyivät. Tulos kulki vielä kohtuullisesti, mutta Linda vei erät ja lopulta koko ottelun luvuin 3-1 (29,30,24-30). Viimeisessä ottelussa ei enää ollut panosta, mutta Veijo Viinikalle se oli kuitenkin näytön paikka. Näyttöä ei kuitenkaan tullut, vaikka tonseja syntyikin 2,67 kappaletta per erä. Lopetus oli ylivoimaista ja Ruotsin Daniel Larsson otti helpon voiton luvuin 3-0 (17,20,17). Danielille kirjattiin keskirvoksi 27,83 ja Veijon laiha lohtu oli suomalaisten paras keskari 26,63. % 7 DARTS 2/2007

8 Puheenjohtajan palsta Kilpailukausi päättyy Esko Mäyrä Kun kirjoittelen tätä juttua ainoastaan Piiri-Cup Oulussa on pelaamatta. Palataan viime viikonloppuun ja Ylivieskaan SM-liigan PlayOff tilaisuuteen. Taas saatiin uusi mestari SM-liigaan miesten osalta. Monen vuoden uurastuksen jälkeen Samuli Blues Lahdesta voitti finaalissa viime vuoden voittajan Willy s DC luvuin 9 3. Ainoastaan kaksi peliä finaalissa meni yli 20 tikan; hurjaa tasoa, täytyy myöntää. Naisten puolella Casablanca palasi kultakantaan lyömällä finaalissa Tömärin Tikan murskaluvuin 4 0, vaikka Tömärin tytöt peittosivat semifinaalissa Perämeri DC:n 4 2, jota pidän hienoisena yllätyksenä. PlayOff tilaisuus oli ensimmäistä kertaa järjestetty urheilutalolla, jossa kyllä tilaa riitti vähän liikaakin, sillä siellä näkyivät myös helpommin dartsin nurja puoli, josta jäljempänä kirjoittelen erikseen. Uusi kilpailukausi alkaa jo ja muutamia uudistuksia on tulossa. Esimerkiksi uusi tapa jakaa Winmau World Masters -paikat, jotka tulevalla kilpailukaudella ovat jaossa rankingkisoissa. Tarkoittaa sitä, että rankingkisajärjestäjä voi lunastaa lisäarvoa kilpailunsa esim. Pro sarjan voittajille, jotka rankingkisavoiton lisäksi saavat Winmau-edustuspaikan. Näin ollen varsinaisia karsintoja paikoista ei tarvitse erikseen järjestää. Tietenkin saattaa käydä niin, että rankingkisoja voittaa sama pelaaja, joten paikka jää jakamatta. Mikä tarkoittanee eräänlaista karsintakilpailun järjestämistä tarvittaessa. Tiedotusvastuu Toinen uudistus rankingkisojen hakijoille on tiedotuksen pakollisuus, eli jokaisella rankingkisoja hakevalla pitää olla tiedotussuunnitelma ja nimetty tiedottaja. Mikäli kisajärjestäjä ei pysty tätä hoitamaan, niin liitolta voi kyseisen palvelun hankkia. Perustiedotuspaketti maksaa kisajärjestäjälle 100 euroa. Peruspaketti sisältää kisan tulostiedottamisen medialla ja lyhyen jutun esim. paikalliselle lehdelle, jos kisan järjestäjä toimittaa tarvittavaa juttuaineistoa. Lisänä tulee ennakkotiedottaminen, jos kisan järjestäjä toimittaa materiaalin. Jos haluaa tiedottajan paikan päälle, on kisan järjestäjän maksettava kaikki kulut. Kisapaikalla on aina oltava nimetty henkilö vastaamaan toimittajien kysymyksiin. Kilpailunjohtaja ei voi yksin toimia tiedottajana kisapaikalla vaan vastuu täytyy mahdollisesti jakaa kahdelle henkilölle. Pääasia on kuitenkin, että kisapaikalle on yhteysnumero. Sähköposti käytössä joko kisapaikalla tai heti kisojen jälkeen tulospalvelua varten Nuorisovastaava Näyttää siltä että meidän lajinharrastajien joukosta ei löydy ketään kehittämään nuorten darts-harrastusta eteenpäin. Ikävä kyllä ulkopuolisen nuorisovastaavan hankintaa ei meillä ole varaa eikä siitä varsinaista hyötykään löydy. Koska nuorten vetäjällä olisi hyvä olla kokemusta dartsista, jotta kehitystyön voi alkaa heti eikä vuoden parin lajiin tutustumisen ja sen saloihin sisään pääsemiseen jälkeen. Jos vieläkin mietit, älä enää epäröi vaan ota yhteyttä, jotta saadaan lajillemme uutta tulevaisuutta. Aliisa ja Teemu matkaavat Hollantiin World Cupiin edustamaan Suomea junioripelaajina. Sama kaksikko voitti Yyterin kylpylähotellissa käydyt Winmau karsinnat, joka johdatti heidän suoraan kansainvälisiin kilpailuihin. Ikävää että niin vähäinen määrä junioreita oli karsinnoissa ja näin ilmaisivat vähäisen kiinnostuksen lajiin ja tuleviin edustustehtäviin. Käyttäytyminen kilpailupaikoilla Kisapaikoilla hävittyjen pelien jälkeinen käyttäytyminen on ollut tosi törkeää. Tikkoja viskotaan pitkin lattioita ja seiniä, potkitaan ovia, telineitä ja mitä nyt tielle sattuu osumaankin, jätetään kättelemättä vastustajaa ja kirjaamatta jättäminen on se yleisin raivon ilmentymä. Jollet halua kirjata niin hanki sijaiskirjuri ja sen jälkeen voi poistua paikalta, vaikkapa pihalle rentouttavalle pikku kävelylle tai kokeilemaan petäjän kovuutta. Nämä asiat eivät kuulu kisapaikoille, jatkossa tulemme antamaan sanktioita epäurheilijamaisesta käytöksestä. Sääntövaliokunnalle suuri pähkinä vielä purtavaksi, jotta säännöt ovat valmiit ottamaan vastaan seuraavan kilpailukauden. Muistutuksena kaikille: myös pukeutuminen kisoihin ottaa uuden askeleen sääntöinä kirjoitettuna. Tämän tietenkin pitää muistaa myös kilpailujen johtajat, jotka täytäntöönpanee säännöt kilpailupaikoilla. Hyvää kesää kaikille, muistakaa nauttia lomasta! - Esko Mäyrä DARTS 2/2007 8

9 Timo Korpela Länsi-Suomen, jossa vielä muutama vuosi sitten sai hakemalla hakea viikkopistekisoja, otti leijonan osan SMkisojen aattona heitetyssä viikkopistefinaalissa. Kahdeksan parhaan joukossa oli peräti neljä länsisuomalaista ja näistä kaksi hienosti Suomen Turusta. Länsi-Suomi jyräsi viikkopisteissä Mika Hongisto heitti voittoon Vain 49 pelaajaa oli vaivautunut heittämään yhteen kevätkauden rahakkaimmista kisoista, vaikka paikkoja oli jaossa useammallekin yrittäjälle. Se ei pelaajien tahtia kuitenkaan haitannut ja heti alusta alkaen nähtiin mukavia yllätyksiä. Heti ensimmäisellä kierroksella vastakkain joutuivat Marko Kantele ja Sami Sanssi. Tiukan väännön jälkeen Marko jatkoi erin 3-2. Suurin paukku oli se, että moninkertainen viikkokisavoittaja Marko Kantele putosi kisasta jo 16 parhaan joukossa. Oireellisesti kohtaloksi koitui 3-Tikan Jari-Pekka Snell, joka otti komean päänahan eräluvuin 3-2. J-P:n viimeiset heitot ratkaisuerässä olivat komeasti 100, 140 ja poikaisu 111. Kahdeksan parhaan joukossa Proffan Tikan Mika Hongisto sai tehdä tosissaan töitä Päkin Janne Kiisken kanssa ennen kuin jatkopaikka heltisi erin 3-2. Muissa otteluissa ei voittajista ollut epäselvyyttä. Snellin puhti jäi edelliseen otteluun ja Tömärin Hanu Suominen heitti semifinaaliin voitoin 3-0. Dalton s Dartsin Toni Lehtonen kukisti Hunter s Dartin Timo Karppisen 3-0 ja samoin luvuin jatkoon selviytyi myös Sörkan Tikan Ali Roberts voittamalla Casablancan Marko Tammisen 3-0. Naisia oli kisassa mukana vain kolme ja uusinnan jälkeen parhaana naisena palkittiin Saija Koskivirta, joka kolmen naisen jonopelissä oli nopein. Moni karsasti jonokarsintaa, mutta kannattaa muistaa, että jopa World Cupissa alkulohkojen jatkopaikat ratkotaan samalla systeemillä tasatilanteen sattuessa. Semifinaaleissa nähtiin tiukkoja ja hyväta- soisia kamppailuja. Hyvään vireeseen päässyt Mika Hongisto oli aavistuksen niskan päälä Hannu Suomista vastaan koko ajan ja vei lopulta ratkaisuerän 20 tikalla ja koko ottelun erin 3-2 (20,17,20-18,22). Myös toisessa semifinaalissa nähtiin täydet viisi erää. Ali Roberts oli sen verran terävämpi, että selvitti tiensä finaaliin erin 3-2 (17,18,16-23,22). Finaalissa kumpikaan pelaajista ei enää saanut itsestään parasta terää irti. Hongisto oli tuplilla varmempi ja kuitasi lopulta voiton Turkuun erin 3-1 (21,18,22-22). Mielenkiintoista oli myös havaita, että liiton tiukka linja suorien housujen suhteen oli auttamattomasti unohdettu. Lähes joka kolmas pelaaja heitti farmarit jalassa ja mm. kisan voittajalla oli heittoasuna heittopaidan lisäksi siniset farmarit. En sinänsä pidä kehitystä pahana, mutta sääntö tehtiin vasta syksyllä, ja jo nyt sen valvonta on lyöty laimin. Ehkäpä jatkossa olisikin syytä keskittyä enemmän heittopaitoihin kuin housuihin. Tosin Päkki Darts teki jo kerhona päätöksen, että kaikille sen jäsenille hankitaan kerhon varoilla heittopaidan lisäksi myös suorat housut tai hame. Esimerkillistä toimintaa, mutta siihen kaikilla kerhoilla tuskin on varaa. % TULOKSET (49) 1.Mika Hongisto Proffan Tikka 2. Ali Roberts Sörkan Tikka 3-4. Hannu Suominen Tömärin Tikka, Timo Karppinen Hunter s Dart 5-8. Janne Kiiski Päkki Darts, Jari-Pekka Snell 3-Tikka, Toni Lehtonen Dalton s Darts, Marko Tamminen Casablanca Marko Luoto Sörkan Tikka, Juha Huhta Hunter s Dart, Jari Nieminen Päkki Darts, Marko Kantele Samuli Blues, Juha Mäkinen Tömärin Tikka, Jaakko Kiiski Päkki Darts, Jukka Himanka Kuohun Tikka, Ossi Salmela Messi DC 9 DARTS 2/2007

10 SM Darts 2007 Peruskamaa perusvoittajille Suomen mestaruuskilpailut singeli- ja parikisojen osalta heitettiin jo perinteisesti hotelli Rosendahlissa Tampereella. Osallistujamäärä kasvoi ehkäpä muutamalla pelaajalla viime vuodesta, mutta isoja yllätyksiä ei nähty. Tarja Salminen ja Sari Nikula jakoivat naisten kisassa kaikki parhaat palkinnot ja saman tekivät Jarkko Komula ja Marko Kantele miehissä. Syystä tai toisesta finaalit eivät nousseet kovin korkeatasoisiksi, mutta suosikit pitivät silti pintansa. Timo Korpela Sekin on syytä mainita, että Rosendahlin taso putoaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna jäljellä entisestä ei ollut enää kuin hintataso, mutta perinteisesti hotellin vastaanotto on aina toiminut hyvin ystävällisesti ja aamiainen on edelleen huippuluokkaa. Muutoin palvelun taso on pudonnut ja monista tuntui, että SM-kisa olisi ollut pelkkää pakkopullaa Rosendahlille. Jos tilanne ei nopeasti muutu, liiton kannattaa todella harkita uusia kisapaikkoja ensi vuodelle. Tilanne oli sama jo Finnish Openissa ja nyt SM-kisoissa pelaajien kohtelu oli, jos mahdollista, vielä töykeämpää. Pusa hylättiin Miesten 501-singeleissä 32 parhaan joukkoon selvisi 10 sijoitettua pelaajaa. Kakkoseksi sijoitettu Sami Sanssi tapasi kohtalonsa jo ensimmäisessä ottelussaan, kun vastaan asettui Tömärin Tikan Pasi Hyttinen. Pasi oli keskittynyt otteluun huolella ja heitti kolmeen erään komeasti 16, 17 ja 14 tikkaa Samin vastatessa 14 ja 22 tikalla. Kuudes erä oli molemmille nihkeä, mutta lopulta Pasi onnistui 26. tikalla ja vei setin erin 4-2. Muista sijoitetuista Timo Karppinen (16) hävisi tiukassa ottelussa Jari Nissiselle 3-4 ja samoin kävi Seppo Kirjavaiselle (13) Juho Korpea vastaan. Kuudenneksi sijoitettu Veijo Viinikka jäi Ilkka Kovasen jalkoihin erin 3-4 (22,23,21-15,19,19,19), Marko Luoto (14) hävisi Risto Nurmelalle 3-4 ja Matti Hatisen (11) taival päättyi Petri Aksentjeffin käsitelyssä erin 2-4. Marko Pusa (10) selvitti tiensä 32 parhaan joukkoon, mutta ei ilmestynyt ajoissa viivalle, ja näin Marko Englund kiitti ja kumarsi luovutusvoiton. Sekin kannattaa alkukierroksilta vielä mainita, että Jarkko Komula (4) antoi komean myrskyvaroituksen voittamalla Kari Mondolinin upeasti 4-0 (16,12,17,10). 32 parhaan joukossa Asko Niskala (9) kompastui seuratoveriinsa Veli-Tuomas Hynyseen erin 1-4, Petri Korte kärsi tappion viikkopistevoittajalle Mika Hongistolle niukasti 3-4 ja Marko Pusa siis poistui luovutuksen kautta. 16 parhaan joukossa nähtiin koko joukko hienoja pelejä. Marko Kantele (1) ja Jari Nissinen tarvitsivat täydet seitsemän erää ennen kuin Marko selvitti tiensä jatkoon erin 4-3 (16,17,17,14-18,15,17). Myös Paavo Myller (8) heitti kahdeksan joukkoon voittamalla Hynysen erin 4-1 (15,18,22,21-21). Ali Roberts puolestaan otti viikkopistefinaalin revanssin ja pudotti Mika Hongiston erin 4-1 (18,21,20,18-22) ja Jarkko Komula oli tasaisen tappava Juho Korpea vastaan erin 4-1 (18,18,18,18-17). Lohkon alaosassa jatkopaikan hankki Ulf Ceder (3) lyömällä Risto Nurmelan 4-2 (21,23,16,19-14,19) ja Ilkka Kovanen heitti eteenpäin kukistamalla Petri Pelkosen 4-2 (20,14,16,19-17,20). Luovutusvoiton edellisellä kierroksella saanut Marko Englund sai hengen päälle ja nujersi Uki Takkisen (7) erin 4-3 (21,18,20,16-15,22,24) ja viimeisen jatkopaikan kuittasi Pasi Hyttinen lyömällä Vesa Salomaan (15) erin 4-0 (18,19,19,16). Moraalinen finaali Kahdeksan parhaan joukossa ykköstykit jatkoivat lujaa menoaan. Marko kuritti Paavo Mylleriä erin 4-1 (14,18,16,16-18) ja Jarkko vastasi hukuttamalla Ali Robertsin 4-0 (16,16,16,17). Ulf Cederiltä odotettiin jatkopaikkaa, mutta Ilkka Kovanen oli eri mieltä ja otti voiton erin 4-1 (18,17,23,22-16). Neljäs jatkopaikka meni Marko Englundille, joka viiden erän jälkeen sai tuulettaa mitaliaan Pasi Hyttistä vastaan erin 4-1 (18,21,22,20-17). Vaikka Jarkko Komula olikin sijoitettu vasta neljänneksi, tuskinpa kukaan panee hanttiin, jos sanon, että moraalinen finaali käytiin Markon ja Jarkon välillä. Jarkko avasi ottelun 140- ja 100-vähennyksillä, mutta sitten ottelun taso putosi, eikä huippusuorituksia juurikaan nähty. Ensimmäinen erä meni Jarkolle 21 tikalla ja Make tasoitti tilanteen toisessa 16 tikalla. Kaksi seuaavaa erää vei taas Jarkko, kunnes Make säväytti 13 tikallaan. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun tupla ei kulkenut ja Jarkko kuittasi kaksi viimeistä erää ja heitti finaaliin erin 4-2 (21,20,17,16-16,13). Toisessa semifinaalissa Tömärin seuratoverit olivat vastakkain. Marko Englund avasi ottelun komeasti 13 tikalla ja otti heti perään seuraavan 20 tikalla. Kovanen ei päässyt oikein missään vaiheessa pelin mukaan, mutta otti sekä kolmannen että viidennen legin 18 tikalla vain todetakseen, että tuloskunto ei riittänyt ja Marko heitti finaaliin erin 4-2 (13,20,20,20-18,18). Finaalissa ei ihmeitä esitetty. Markolla oli panokset käytetty ja Jarkkokaan ei innostunut, joten finaalin taso jäi vaisuksi. Lopulta DARTS 2/

11 vuosien 2003 ja 2004 Suomen mestari hoiteli homman kotiin jaotti kolmannen mestaruutensa erin 4-0 (20,25,20,13). Kävin eka kerran elämässäni hieronnassa ja nyt käsi käy ku Taylorilla, totesi silmin nähden onnellinen Marko. Kyl mä ny oon aika tyytyväinen, vaikkei voittoa tullutkaan, kommentoi vuoden 1999 Suomen mestari omaa suoritustaan. Tarja vai Sari Naisten kisassa ei isoja yllätyksiä nähty, jos ei sellaiseksi lasketa Marika Juholan avaustappiota Minna Ekholmia vastaan. 60 naista starttasi kisaan ja neljä korkeimmalle sijoitettua heitti puolivälieriin. Tarja Salminen ei aivan vakuuttanut, mutta voitti kuitenkin rutiinilla yllätysnimi Sari Kanervan 3-2 (29,26,34-27,28). Neljänneksi sijoitettu Milla Sainio kompastui Minna Ekholmiin 0-3 (22,29,34), mutta sitä ei voi pitää isona yllätyksenä. Anneli White heitti jatkoon Jonna Mölsää vastaan erin 3-1 (29,28,26-29) ja Sari Nikula otti omansa voittamalla Saija Koskiviran erin 3-1 (26,22,24-31). Samoin kuin miesten kisassa, myös naisten kisassa otteluiden taso putosi näyttämöpelien myötä. Voittajista ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä. Tarja hoiteli Minnan 3-0 (32,22,30) ja Sari puolestaan Annelin 3-0 (24,28,21). Finaaliin lähdettiin Sari suosikkina, mutta Tarja on aina arvaamaton, ja vaikka heittikin omaa heittoaan tuskaillen, tuli kuudes 501-mestaruus lopulta erin 3-2 (25,32,27-22,26). Kanteleen vuoro Miesten krikettiin starttasi 119 pelaajaa ja kahdeksan parhaan joukossa oli puolet samoja pelaajia kuin 501-singeleissä, tosin sijoituksetkin olivat samat. Kaikille kriketti ei oikein sovi, mutta yksi oli tänä vuonna ylivoimainen. Kaksinkertainen krikettimestari Marko Kantele niputti kaikki vastustajansa antamatta kenellekään erääkään, joten sitä voidaan hyvällä syyllä pitää viikonlopun ylivoimaisimpana esityksenä. 16 joukossa kaatui Päkin Jari Nieminen, puolivälierissä Paavo Myller ja semifinaalissa oli Jarkko Komulan vuoro taipua erin 3-0. Päivän yllättäjä oli Michael Henriksson, joka pitkän tauon jälkeen oli taas hyvässä vireessä Toimisto lomalla Suomen Dartsliiton toimisto on kesälomalla heinäkuuta välisenä aikana. Muista hoitaa mm. SM-liiga-asiat ennen sitä. ja heitti finaaliin. 16 joukossa putosi Marko Englung, kahdeksan joukossa Jari Nissinen ja semifinaalissa kaatui Petri Korte erin 3-1. Finaalissa päivän yllättäjällä ei enää ollut sanan sijaa. Marko oli tappavan varma ja vei vakuuttavan esityksen päätteeksi kolmannen SM-krikettinsä jälleen puhtaalla pelillä erin 3-0. Sydämelliset onnittelut 50 vuotta täyttäneelle Rinteen Merville! Toivoopi dartskaverit Tarjan toinen Naisten kriketin 42 pelaajasta kaksi oli jälleen ylitse muiden. Tarja Salminen ja Sari Nikula etenivät vastustamattomasti finaaliin tekivät muut sitten mitä tahansa. Kahdeksan joukossa Tarja löi Maria Lindströmin tiukassa kamppailussa erin 3-2 ja semifinaalissa kaatui Marika Juhola erin 3-1. Sari puolestaan kuittasi Jaana Tammisen puolivälierissä 3-1 ja välierissä Tiia Lavikainen jäi jalkoihin jo erin 3-0. Finaalista ei tälläkään kertaa tullut Sarin esitystä, sillä Tarja Salminen hallitsi tilanteet ja otti peräti seitsemännen krikettimestaruutensa erin 3-1. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että lauantain singelipäivä on sekä pelaajille että vetäjille varsin kohtuuton. Vaikka suurin osa pelaajista onkin intohimoisia pelimiehiä ja -naisia, on 12 tunnin peliurakka ja sen alle lämmittely hieman liikaa. Joillekin se saattaa jopa sopia, mutta keskimäärin voi kai todeta, että suurin osa ei voi pystyä parhaimpaansa näin pitkässä kisassa. Kovimmille joutuvat tietysti ne, jotka pärjäävät molemmissa sarjoissa, mutta ei se odottaminenkaan ole helppoa. Ehkäpä liittohallitus voisi kehittää ensi kausille jotain uusia ratkaisuja. Sen voin ainakin vakuuttaa, ettei kisa parane vetäjiä vaihtamalla, vaan systeemiä. Lopuksi haluaisin muistuttaa kaikkia siitä, että myös palkintojen jako kuuluu kilpailuun. Lauantai-illan palkintojen jako oli kuitenkin varsinaista sekoilua sekä järjestäjien että myös pelaajien toimesta. Molemmat tuntuivat hakevan toisiaan, mutta lopulta oikeat palkinnot saatiin oikeille pelaajille. Ymmärrän hyvin sen, että esimerkiksi Tarja Salmiselle yksi uusi SM-mitali ei merkitsee juurikaan mitään, mutta joukossa on niitäkin pelaajia, joille SMpalkinto on uusi ja ainutlaatuinen kokemus, ja sellaiselta sen pitäisi myös näyttää. Suosikit onnistuivat Miesten 501-parikisassa oli useitakin suosikkeja, mutta ykkösnimiä olivat ehdottomasti Samulin Marko Kantele ja Ulf Ceder. Eivätkä suosikit tälläkään kertaa pettäneet. Marko ja Uffe hoitelivat 16 joukossa Uki Takkisen ja Veijo Viinikan 3-1 ja semifinaalipaikka tuli jo helpommin Vesa Salomaasta ja Seppo Kirjavaisesta erin 3-0. Pogostan tiukka pari Jari Nissinen ja Paavo Myller kaatoivat ensin Markus Jokikokon ja Sami Sanssin 3-0 ja puolvälierissä putosivat Jukka Himanka ja Esko Pietikäinen 3-1. Hannu Suominen ja Marko Englund jatkoivat hyvää viikonloppuaan kukistamal- Z jatkuu sivulla Lämpimät onnittelut Lehtomäen Tanjalle ja Kinnusen Makelle poikavauvan johdosta! Toivottelee dartsarit 11 DARTS 2/2007

12 Z...sivulta 11.. la toisen suosikkiparin Jarkko Komulan ja Ali Robertsin 3-2 ja puolivälierissä kyytiä saivat Marko Pusa ja Kari Mondolin erin 3-1 (24,17,19-19). Viimeisen semipaikan nappasivat Timo Karppinen ja Torbjörn Gustafsson voittamalla Toni Lehtosen ja Jari Ekosen 3-2 ja perään Juha ja Janne Kiisken erin 3-0 (29,21,24). Semifinaalit olivat tasaisia taisteluita. Marko ja Uffe hoitelivat Paavon ja Jari 3-1 (22,19,21-22) ja Timo ja Torbjörn nujersivat Hannun ja markon samoin luvuin 3-1 (21,20,21-16). Finaalissa Make ja Uffe laittoivat lisää pökköä pesään ja Hunter sin pari ei enää selvinnyt mukana. Samulilaiset paransivat peliään koko ajan ja lopulta mestaruus tuli puhtaasti erin 3-0 (19,18,14). Tarjan kolmas Tarja Salmisen peli ei koko viikonlopun aikana näyttänyt olevan parhaimmillaan, mutta se ei menohaluja hillinnyt. Naisten pareissa Tarja pelasi yhdessä Sarin kanssa ja tuloksena oli odotetusti nyt jo kahdeksas Suomen mestaruus naisten 501-pareissa. Puolivälierissä kaatuivat Aliisa ja Elina Koskivita 3-2 ja välierissä Pirjo Ruotsalainen ja Jonna Söderlund saivat kaksi peliä, mutta eivät voittoa. Finaaliin heittivät Tömärin Arja Toivonen ja Sari Englund pudottamalla ensin Sari Turtiaisen ja Anna-Liisa Teittisen 3-2 ja sitten Hanna Kauniston ja Eija Axelssonin 3-0 (32,30,44). Finaalissa ei enää sitten enää löytynyt riittäviä eväitä oululaisten lyömiseen ja Perämeren tytöille kirjattiin taas yksi meriitti lisää erin 3-0 (24,31,30). Jarkon vuoro Miesten krikettipareihin starttasi 46 paria ja tälä kertaa oli Sörkan Tikan vuoro heiluttaa SM darts 2007 tahtipuikkoja. Kahdeksan parhaan joukossa ns. moraalinen finaali oli taas lähellä, mutta tällä kertaa se vältettiin, kun Seppo Kirjavainen ja Vesa Salomaa upottivat Marko Kanteleen ja Ulf Cederin erin 3-2. Komulaa ja Robertsia eivät haku-tikkalaiset kuitenkaan enää onnistuneet kesyttämään ja tappio kirjattin erin 0-2. Semifinaaleissa Jarkko ja Ali saivat vastaan Pogostan Paavo Myllerin ja Jari Nissisen ja tällä kertaa voitto kirjattiin erin 2-1. Illan toisessa semifinaalissa Uki Takkinen ja Veijo Viinikka kuittasivat finaalipaikan voittamalla Dalton sin Jari Ekosen ja Ossi Ijäksen erin 2-0. Finaalissa Jarkko saalisti viikonlopun toisen mestaruutensa voittamalla tamperelaiset erin 2-1. Jarkolle kriketin parimestaruus oli jo neljäs, mutta Ali merkkautti nimensä mestaruuspalkintoon vasta ensimmäistä kertaa. Tarjan neljäs Naisten krikettiparit kruunasi Tarja Salmisen menestyksekkään viikonlopun. Yhdessä Sarin kanssa Tarja hallitsi naisten kisaa ja sunnuntaipäivän päätteeksi nähtiin uusinta 501-finaaleista. Tällä kertaa Arja Toivonen ja Sari Englund kuitasivat yhden legin, mutta mestaruus meni odotetusti pohjoiseen erin 2-1. % MS 501 (162) 1. Jarkko Komula Sörkan Tikka 2. Marko Englund Tömärin Tikka Marko Kantele Samuli Blues, Ilkka Kovanen Tömärin Tikka Paavo Myller Pogostan Tikka, Ali Roberts Sörkan Tikka, Ulf Ceder Samuli Blues, Pasi Hyttinen Tömärin Tikka Jari Nissinen Pogostan Tikka, Veli-Tuomas Hynynen Willy s DC, Mika Hongisto Proffan Tikka, Juho Korpi Perämeri DC, Risto Nurmela Kartanon Tikkaklubi, Petri Pelkonen Samuli Blues, Uki Takkinen Ramin Darts, Vesa Salomaa Tömärin Tikka Toni Torniainen Aapelin Tikka, Hannu Suominen Tömärin Tikka, Aulis Nissinen Pogostan Tikka, Asko Niskala Willy s DC, Keijo Survonen Samli Blues, Petri Korte Samuli Blues, Teemu Kaltti Sörkan Tikka, Jari Ikonen Kartanon Tikkaklubi, Juha Vanhala Perämeri DC, Esko Pietikäinen Kuohun Tikka, Petri Aksentjeff Kartanon Tikka, Sulo Suhonen Pogostan Tikka, Marko Pusa Ramin Darts, Timo Mustonen Kuohun Tikka, Vesa Ollila Tllikka DC NS 501 (60) 1. Tarja Salminen Perämeri DC 2. Sari Nikla Perämeri DC Kaisa Ekholm Kujakolli DC, Anneli White Casablanca Sari Kanerva Proffan Tikka, Milla Sainio Kartanon Tikkaklubi, Jonna Mölsä Akseli DC, Saija Koskivirta Kujakolli DC Mervi Rinne Päkki Darts, Maria Lindström Päkki Darts, Satu Jumisko Hertas DT Vantaa, Eija Axelsson Hunter s Dart, Elise Ylitalo Willy s DC, Jaana Tamminen Casablanca, Tiia Lavikainen Kartanon Tikkaklubi, Nina Saurus Akseli DC MS KRI (119) 1. Marko Kantele Samuli Blues 2. Michael Henriksson Kartanon Tikkaklubi Jarkko Komula Sörkan Tikka, Petri Korte Samuli Blues Paavo Myller Pogostan Tikka, Esko Suomi DC Steissi, Ulf Ceder samuli Blues, Jari Nissinen Pogostan Tikka Jari Nieminen Päkki Darts, Jari Ekonen Dalton s Darts, Jukka Himanka Kuohun Tikka, Jani Viitamäki WJDC, Vesa Salomaa Tömärin Tikka, Tomi Gröhn WJDC, Marko Englund Tömärin Tikka, Harri Jukkola Tömärin Tikka NS KRI (45) 1. Tarja Salminen Perämeri DC 2. Sari Nikula Perämeri DC Marika Juhola Tömärin Tikka, Tiia Lavikainen Kartanon Tikkaklubi Maria Lindström Päkki Darts, Milla Sainio Kartanon Tikka, Pirjo Ruotsalainen Kontula DC, Jaana Tamminen Casablanca MP 501 (63) 1. Marko Kantele/Ulf Ceder Samuli Blues 2. Timo Karpinen/Torbjörn Gustafsson Hunter s Dart Paavo Myller/Jari Nissinen Pogostan Tikka, Hannu Suominen/Marko Englund Tömärin Tikka Seppo Kirjavainen/Vesa Salomaa Haku-Tikka, Jukka Himanka/Esko Pietikäinen Kuohun Tikka, Marko Pusa/Kari Mondolin Ramin Darts, Juha Kiiski/Janne Kiiski Päkki Darts NP 501 (26) 1. Tarja Salminen/Sari Nikula Perämeri DC 2. Arja Toivonen/Sari Englund Tömärin Tikka Pirjo Ruotsalainen/Jonna Söderlund DC Kontula, Hanna Kaunisto/Eija Axelsson Hunter s Dart MP KRI (46) 1. Jarkko Komula/Ali Roberts Sörkan Tikka 2. Uki Takkinen/Veijo Viinikka Ramin Darts Paavo Myller/Jari Nissinen Pogostan Tikka, Jari Ekonen/Ossi Ijäs Dalon s Darts Petri Korte/Hannu Kauppinen Samuli Blues, Seppo Kirjavainen/Vesa Salomaa Haku- Tikka, Jaakko Kiiski/Jari Nieminen Päkki Darts, Hannu Suominen/ Marko Englund Tömärin Tikka NP KRI (22) 1. Tarja Salminen/Sari Nikula Perämeri DC 2. Arja Toivonen/Sari Englund Tömärin Tikka Jonna Mölsä/Nina Saurus Akseli DC, Kirsti Syrjä/Maret liiri MPD DARTS 2/

13 13 DARTS 2/2007

14 Jarkko Komula mies hyvässä ja pahassa Odotan Jarkkoa palaveriin, mutta miestä ei näy. Seuratoverit kertovat, että Jarkko lähti eilen Tampereelle ja palaa vasta parin päivän päästä. Yritän puhelimitse, mutta mies ei vastaa. Tekstiviestiin tulee lyhyt vastaus: Sorry, mä unohdin. Timo Korpela Seuraavalla viikolla sovin uuden palaverin huomiseksi. Kun miestä ei näy, soitan ja saan vastauksen: A niin, meinasin unohtaa, olen siellä reilun tunnin päästä. Juttelen (siis minä juttelen ja Jarkko kuuntelee) Jarkon kanssa ja käy ilmi, että kaikki muu on turhaa paitsi darts, eikä sekään aina ole niin tärkeää. Mutta darts on se, joka sytyttää Jarkon, jos mikään. Tikanheitto on miehelle yli puoli elämää ja se näkyy myös ulospäin. Kultainen tikka riippuu koruna korvassa ja kaulakoruna on toinen kookkaampi versio. Muita harrastuksia ei elämään mahdu, mies toteaa ja jatkaa, että joskus aikanaan työntekokin oli enemmän harrastus kuin darts. Mies tutustui lajiin jo 13-vuotiaana Oulussa, jossa vanhempien työpaikalta löytyi taulu. Sitähän piti nuorukaisen oitis testata ja pian kotiin hankittiin ihan oma taulu, johon himoharjoittelija pääsi testaamaan. Jarkosta tuli nopeasti ODC:n jäsen ja lahjakas juniori hoiteli kotiin ensimmäiset viikkokisat. Arto Ajuri Ojanperä ja Karjalaisen Timo olivat ne, joiden kanssa heiteltiin, Jarkko muistelee. Varsinaisia meriittejä mies ei tunnu millään saavan mieleen nuoruusvuosiltaan. Pellon mestaruuskisoissa taisin olla kahdeksan parhaan joukossa vuonna 1991, ja Suomen junnumestaruuden voitin vuonna Siitä alkoi kolmen vuoden putki nuorten EM-kisoissa ja Jarkon mukaan ensimmäinen miesten World Cup oli jo vuonna Maailman kaunein tyyli Jarkkoa voidaan epäilemättä pitää yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimpana heittäjänä, joka toki on tehnyt myös työtä menestyksensä eteen. Vuosituhannen vaiheessa mies oli pitkään työttömänä ja silloin tikka kulki. Harjoitusmäärät nousivat jopa älyttömyyksiin, kun mies paiskoi keskimäärin kymmenen tuntia tikkaa tauluun usean kuukauden ajan ennen MM-kisoja. Moni on myös pitänyt Jarkon heittotyyliä yhtenä maailman kauneimmista. Rutiinia miehellä siis ainakin on, mutta pää ei aina ole pitänyt parhaimmalla mahdollisella tavalla. Moni oululainen on yllättyneenä todennut, että miten se Jarkko on voinut nousta niin korkealle, kun ei sen pää pitänyt aina edes viikkokisoissa. Mustavalkoisesti maailmaan suhtautuva mies ei muiden mielipiteistä hätkähdä. Viivalla pitää olla tarpeeksi tyhmä, eikä virheisiin pitäisi reagoida liikaa, on Jarkon kommentti. Eihän tuo aina ole mulla noin toiminut, muta kai se itsehillintä tulee iän myötä, mies toivoo. Ylivieskan hölmöily oli viimeinen niitti, mies vannoo, ja väittää, että turha kiukuttelu ja tikkojen viskely on nyt mennyttä maailmaa. Avioeron myötä Jarkko muutti Helsinkiin. Onhan nyt ainakin lyhyemmät kisamatkat, mutta onko se nyt sitten hyvä, on miehen lyhyt kommentti. Moni on ihmetellyt, kun Jarkko valitsi seurakseen Sörkan Tikan, joka heittää ykkösdivarissa, mutta se oli Jarkon valinta. Haatasen Toni tarjosi töitä ja Sörkalla on hyvä jengi, ei siinä muuta. DARTS 2/

15 World Darts Trophy Harjoittelusta mies toteaa, että kyllähän sitä nyt jonkin verran tulee heiteltyä joka päivä, mutta onhan se tippunu ihan minimiin. Silti tuntuu siltä, että heitän nyt paremmin. Kun on vähemmän heittänyt, sitä keskittyy paremmin joka tikkaan, Jarkko tunnustaa. Sveitsin avoin on seuraava kansainvälinen kisa ja sen jälkeen katotaan, kertoo Jarkko ja miettii, että eiköhän siten koiteta vielä Belgiaa ja Tanskaakin. Alkuvuoden kisat ja pisteet Skotlannista ja Norjasta nostivat suomalaisen WDF:n listoilla sen verran korkealle, että kutsu syyskuun World Darts Trophyyn tuli. Mukana on 28 WDF- ja 28 PDC-pelaajaa ja Jarkko joutuu aloittamaan ns. karsintakierrokselta, jonka voittajat pelaavat varsinaisella 1. kierroksella 32 parhaan joukossa. Toihan se intoa ja nyt alkaa harjoittelu, sanoo Jarkko ja jos mahdollista, äänessä kuuluu pientä innostuksen poikasta. Winmau parasta Omasta mielestään Jarkko Komula on pelaajana parhaimmillaan 31-vuotiaana, sanoo maaliskuussa 31 vuotta täyttänyt pelimies. Parhaana saavutuksenaan hän pitää kolmen vuoden putkea Winmau World Mastersissa. Olin vuonna 1999 viiden parhaan joukossa, seuraavana vuonna heitin pronssille ja vuonna 2001 hävisin finaaliin Raimolle. Voittoa ei kuitenkaan enää tullut, ainakaan vielä. En tiedä, mitä darts on minulle opettanut, mutta paljon se on näyttänyt, mies innostuu ja lisää vielä, että Etelä-Afrikka, Australia ja Malesia olivat upeita paikkoja ja sellaisia, joissa varmasti ei olisi muuten tuullut käytyä. Harjoittelu on vuosi vuodelta yhä puuduttavampaa, mutta olen päättänyt, että ainakin jenkkien World Cupiin asti aion vielä heittää, lupaa Jarkko. Jenkit on paikka, jonka joka tapauksessa haluaisin vielä nähdä. % Muita harrastuksia ei elämään mahdu. Joskus aikanaan työntekokin oli enemmän harrastus kuin darts. Jarkko Komula IKÄ: 31 vuotta PERHE: Eronnut, poika 6 vuotta KERHOT: ODC, Siutti Darts, Hertikka, Ramin Darts, Sörkan Tikka TIKAT: Durro G-Plex A-malli, 20 g MERIITIT: Paljon SDL RANK: 2 WDF RANK: 23 TAVOITE: World Cup 2009 Pyydän syvästi anteeksi käyttäytymistäni Play Offsien yhteydessä Ylivieskassa. Erityisesti haluan pyytää anteeksi Keski-Suomi Dartsin pelaajilta Jarkko Komula 15 DARTS 2/2007

16 DARTS 2/

17 Kirsi Nieminen WilliPari Cup Mukana 42 paria Kisatunnelma oli mukavan leppoisa, vaikka sarjoja pelattiinkolme ja tahti oli tiukka, raportoi Kirsi Nieminen. Mukaan uskaltautui hulppeat 42 paria, joista naispelaajia oli 13 sekä 3 junioria. Kaukaisimmat saapuivat paikalle Oulun seudulta, Lapualta ja Lappeenrannasta. Naiset saivat 50 pisteen tasoituksen ns. alaspäin ja jatkossa voisi ajatella, että myös juniorit saisivat saman tasoituksen. Pelimuoto oli alusta loppuun 501 paras kolmesta. Aloitimme willien singelisarjalla, jossa pelattiin loistavia pelejä esimerkkinä finaali Pasi Ikonen vastaan Jari Nygård. Voiton vei Jari tikkamäärin 17,20, lisäksi päivän aikana Jari heitti 126 pox ja Pasi 112 pox. Tuo paras poikkaisu tuotti palkinnon jonka olivat sponsoroineet Toni Haatanen ja Jare Pakomaa. Lisenssipelaajien singelisarja aloitettiin, kun willien lohkot oli pelattu. Finaaliin selvit- WILLIPARI CUP A B Parit 1 Toni Haatanen Jani Engblom Sörkan Tikka Tero Pitkänen Pauli Riekkinen Lähti Darts Team Seppo Kirjavainen Tero Vuorinen Haku-Tikka Markku Kinnunen Jari Nygård Haku-Tikka Esa Jokela Matti Luoto Backas Darts Marko Clever Richard Sandholm Porvoon DK Ari Ilmanen Pasi Ikonen Darts Jari Nieminen Lari Aksels Päkki Darts Jori Hannolin Arto Hannolin Tillkka DC Kari Koskiranta Kari Turunen Haku-Tikka Timo Karppinen Emma Antila WR DC Pasi Hyttinen Reima Perunka Hertas DT Vantaa tivät tiensä Toni Haatanen ja Pasi Hyttinen. Pasi voitti tikoin 18,19-23 ja heitti hienon 115 pox finaalin ensimmäisessä erässä. Parikisan finaaliin selvisivät Esa Jokela parinaan Matti Luoto ja vastaan asettuivat Tero Pitkänen Pauli Riekkinen Lappeenrannasta. Voitto meni parille Pitkänen-Riekkinen 22,27-22, vaikka Jokela Luoto-parilla oli toisessa erässä runsaasti voittotikkoja. Kisa oli loppuun asti jännittävä, koska jos parikisassa toiseksi tullut pari olisi voittanut, olisivat he päätyneet tasapisteisiin kokonaiskilpailussa parin Haatanen Engblom kanssa ja voittaneet koko kilpailun parikisapisteiden ansiosta. Nyt sijoitus oli 5. pisteen päässä palkintosijasta yhteispistein 23. WilliPari Cupin voittivat Toni Haatanen parinaan Jani Engblom pistein 28. Kiitän kaikkia kisaan osallistuneita sekä arpoja ostaneita. Arpajaisten tuotto käytetään dartsia nuorille -projektiin lähinnä taulu-, lamppu- yms. hankintoihin. Kiitos myös sponsoreille: Ravintola Idän Piste/ Lahikainen Ari pelipaikasta, pokaaleista ja mitaleista, Santis Dartsia kasauksesta, Jatikkaa tauluista sekä Veijo Laakkoa kisanvedosta. % 17 DARTS 2/2007

18 BDO:lla oli kuitenkin mustaa valkoisella ja sen vaatimuksena oli 28 WDFpelaajaa. Lopulta vain tunteja ennen oikeudenkäyntiä saatiin aikaiseksi sopu, jonka perusteella molemmat järjestöt saivat 12 pelaajaa suoraan varsinaiseen kisaan. Neljän villin kortin lisäksi WDF sai 16 paikkaa karsintoihin ja PDC 12 pelaajaa. Ja mikä kisa siitä tulikaan. Peräti 22 kertaa kirjattiin yli 33 pinnan keskiarvo. Gary Anderson kirjautti kahdesti yli 36 pinnan keskarin ja sen sai kokea mm. Martin Adams, joka joutui poistumaan näyttämöltä hävinneenä, vaikka oma keskiarvo oli huikeat 35,07. Phil Taylor takelteli ajoittain, mutta venyi tiukoissa paikoissa ja heitti kisan ensimmäisen ihannepelin 9 tikkaa ns. kuoleman lohkossa, jossa muut pelaajat olivat Raymond van Barneveld, Michael van Gerwen ja Darryl Fitton. Taylor sai heitollaan henkilöauton, jonka hän kuitenkin lahjoitti saman tien eteenpäin. Myös Tony O Shea tekaisi 9 tikan pelin ja päivää myöhemmin kisajärjestäjät päättivät palkita myös Tonyn henkilöautolla. Kisaan pääsy työn takana 32 huippupelaajan karsinta kahdeksassa neljän hengen lohkossa takasi sen, että jo itse pääkisaan selviytyminen oli työn ja tuskan takana. Vain voittajalle oli luvassa jatkopaikka, joten erheisiin ei ollut varaa. Ensimmäinen jatkopaikka meni Mervyn Kingille, joka kolmella voitollaan pudotti jatkosta Steve Farmerin, Albertino Essersin ja Matt Clarkin. Kakkoslohko oli tasainen, ja siinä jouduttiin ratkomaan eräsuhteita, kun Gary Robson ja Kevin Painter päätyivät molemmat kahteen voittoon. Vaika Painter voitti keskinäisen ottelun, meni jatkopaikka obsonille. Kolmoslohkossa van Gerwen otti kolme voittoa, mutta joutui toki lujille Tanskan Brian Sørensenin kanssa, mutta voitti erin 5-4. Nelosessa Skotlannin Ross Montgomery kukisti sekä Chris Masonin (5-4), Dirk Hespeelin (5-4) että Vincent van der Vortin (5-2) ja heitti jatkoon. Viitoslohkossa oli mukana Lakesiden kakkonen Phill Nixon, mutta jatkoon heitti Barrie Bates. Kuutoslohkossa Ruotsin Göran Klemme ol lähellä yllätystä voitamalla Andy Murrayn 5-1 ja Andy Jenkinsin 5-4. Tappio tuli Winmaunkin voittaneelle Mark Dudbridgelle 4-5, eikä Göranin eräsuhde riittänyt jatkopaikkaan. Seiskalohkossa karsi vuoden 2006 Lakeside-voittaja Jelle Klaasen, ja hollantilaisten riemuksi Jelle otti kolme komeaa voittoa ja helpon jatkopaikan. Myös viimeinen paikka oli hollantilaisilla huulilla, mutta Ron Meulenkampin hermo ei riittänyt enää Ronnie Baxteria vastaan. Paul Hogan ja Richie Burnett sen sijaan kaatuivat komeasti. Kingin kantti ei kestä Mervyn King heitti alkukarsinnoista helposti jatkoon, mutta ensimmäisen kierroksen lohkopeleissä keskiarvot ja itseluottamus hävisivät. Roland Scholten kukisti Kingin avausot- Topic IDL Gary Andersonin ensimmäinen major Kauden toinen major-kisa, Topic IDL, oli sekä pelaajille että järjestäjille melkoinen haaste. Kutsuja saatiin odottaa lähes viime tinkaan, ja lopulta kisajärjestäjät päätyivät TV-yhtiön vaatimuksesta ottaa mukaan 12 WDF-pelaajaa ja 16 PDC-pelaajaa neljän villin kortin lisäksi. telussa 6-5 (28,34-27,46) ja Wayne Mardle teki saman seuraavassa ottelussa niinikään 6-5 (29,66-28,67). Alkulohkoista oli tarjolla kahdelle jatkopaikka. Ennen kolmansia otteluita Gary Andersonilla oli kaksi voittoa ja Scholtenilla sekä Wayne Mardlella yksi. Kun Anderson kuritti Kingiä luvuin 6-1 (15,15,14,17,12,11-15) keskiarvolla 36,27, jäi toinen paikka Scholten-Mardle ottelun voittajalle. Scholten heitti paremmalla keskiarvolla, mutta Mardle nappasi tuplat ja heitti jatkoon voitoin 6-2. Kovia nimiä nähtiin myös B-lohkossa, jossa heittivät WDF-listan nelonen, Australian Simon Whitlock, World Darts Trophyn parin vuoden takainen voittaja Gary Robson, ja kaksi entistä PDC:n mestaria, Englannin Peter Manley ja Kanadan John Part. Taso ei tässä lohkossa kuitenkaan päätä huimannut, mutta kaksi voittoa riitti ja ne tulivat Whitlockille ja Robsonille. C-lohkossa van Gerwen otti odotetusti kolme voittoa ja kakkoseksi nousi Tony Eccles, joka nujersi ensin Andy Hamiltonin 6-3 ja sen jälkeen Terry Jenkinsin 6-4. Van Gerweniä vastaan tuli takkiin luvuin 5-6. D-lohkossa Raymond van Barneveld piti yllä tiukkaa tahtia ja kukisti kaikki vastustajansa. Scott Waites kaatui luvuin 6-2 (34,49-29,36), Martin Atkins 6-1 (34,67-33,34) ja Ross Montgomery luvuin 6-2 (32,64-28,46). Kakkoseksi nousi Waites voittamalla sekä Montgomeryn että Atkinsin 6-2. Adams tiukoilla E-lohkossa hallitseva Lakeside-mestari Martin Adams joutui tosissaan taistelemaan jatkopaikasta. Adrian Lewis oli pitelemätön ja heitti jatkoon kolmella voitolla ja keskiarvot, 33,65, 34,44 ja 33,98, kertovat tasosta. Toisen paikan ratkoivat Adams ja Barrie Bates ja sen ottelun voitti Adams tiukimmalla mahdollisella erolla 6-5 (31,33-29,13). F-lohkossa PDC:n kärkinimi Colin Lloyd avasi 6-4 (31,04-29,29) voitolla Tony O Sheasta, ja Mark Dudbridge pesi Co Stompen selvästi 6-2 (25,34-25,71). Kun Lloyd voitti vielä Stompen 6-5 (30,14-30,98) ja O Shea pani järjestykseen Dudbridgen erin 6-4 (27,86-28,15), jäi ratkaisu viimeisiin peleihin. Stompesta ei ollut vastusta O Shealle, joka otti paremmalla eräsuhteella lohkovoiton, ja vaivaisen yhden pelin erolla toiseksi heitti Dudbridge voittaessaan Lloydin 6-5 (27,49-27,62). G-lohko oli kihara ja hyvätasoinen. Fitton hävisi James Wadelle avausottelun 5-6 (32,50-34,16) ja Dennis Priestley kärsi tappion Jelle Klaasenille erin 4-6 (29,55-30,57). Wade jatkoi vakuuttavaa menoaan ja kuritti seuraavaksi Klaasenia peräti 6-1 (32,81-31,70). Myös Fitton ryhdistäytyi ja otti komean 6-1 (28,63-30,20) Priestleysta. Kun myös Wade hoiteli Priestleyn 6-4 (29,30-29,76), äi ratkaisu Fittonin ja Klaasenin välile, ja sen Fitton vei nimiinsä luvuin 6-5 (29,27-28,18). H-lohkossa kisan suurin suosiki Phil Taylor avasi nuorta Mark Websteriä vastaan, mutta hieman yllättäen se olikin Webster, joka kuittasi voittopisteet erin 6-4 (29,56-30,63). Ronnie Baxter lisäsi vielä Taylorin tuskaa kurittamalla Niels de Ruiteria 6-1 (30,20-26,37). Webster jatkoi hyviä esityksiään ja hoiteli toisessa ottelussaan Baxterin 6-3 (30,93-29,44) ja Taylor käytti mahdollisuutensa lyömällä de Ruiterin 6-3 (33,29-30,20). Kun Websterkin hoiteli de Ruiterin 6-3 (30,64-27,74), tarvitsi Taylor vielä voiton Baxterista ja se tulikin lopulta erin 6-4 (30,84-26,73). Kuoleman lohko Toisella kierroksella jatkoi 16 pelaajaa neljässä lohkossa ja nyt pelimuoto oli paras 13:sta. Gary Anderson nosti edelleen tasoaan ja hoiteli näytöstyyliin Martin Adamsin erin 7-1 (36,33-35,07). Dudbridge ja Robson veivasivat täydet 13 erää ennen kuin Dudbridge sai ratkaisupelin ja voiton erin 7-6 (27,96-26,90). Andersonin hurja tahti jatkui myös seuraavassa pelissä, vaikka Robson saikin numerot tasaisiksi. Skotille voitto luvuin 7-6 (34,55-31,96). Adams oli nyt pakkopaikan edessä ja hoitelikin Dudbridgen selkeästi 7-2 (29,39-27,39). Kun Anderson vielä rökitti Dudbridgen 7-3 (31,54-30,89), oli toinen jatkaja joko Robson tai Adams. Otelu eteni tasatilanteessa aina lukuihin 5-5, mutta sen jälkeen Rob- DARTS 2/

19 Timo Korpela son hoiti homman kotiin ja Adams sai pakata laukkunsa luvuin 5-7 (29,60-29,75). J-lohko oli ns. kuoleman lohko, joka mahdollistui, kun Taylor menetti ns. sijoitusstatuksensa jäämällä omassa lohkossaan kakkoseksi. Jo ensimmäinen ottelu kertoi, missä mennään, vaikka Barneveldille (29,87) ei sattunutkaan paras iltansa. taisto eteni tasatilanteeseen 4-4, mutta sen jälkeen Taylor (34,56) meni menojaan. Lopputulos kirjattiin Taylorille 7-4 (16,12,9,16,12,13,15-18,15,24,12) ja samalla turnauksen ensimmäinen 9 tikkaa näki päivänvalon. Illan toisessa ottelussa Fitton oli yllättävän ylivoimainen van Gerweniä vastaan ja sai helpohkon voiton luvuin 7-2 (30,88-29,68). Seuraavassa otelussa van Gerwen (33,37) nosti huomattavasti tasoaan, mutta sekään ei riittänyt Barneveldille (32,64), jolle kirjattiin otteluvoitto luvuin 7-5. Fitton puolestaan otti 3-1 johdon Tayloria vastaan hermopeleillä, muta sitten mentiin ja kovaa. Fitton kirjautti keskiarvon 35,00 ja Taylor 33,52 ja viimeiset yhdeksän erää mentiin seuraavasti (Fitton ensin): 11,14,13,13-14,14,12,15,14. Toinen voitto siis Fittonille ja muilla van Gerweniä lukuun ottamatta oli yksi voitto plakkarissa. Van Gerwen oli käytännössä jo ulkona, mutta kunnia ei antanut periksi ja van Gerwen antoi Barneylle ja Fittonille mahdollisuuden voittamalla otelunsa Tayloria vastaan 7-6 (34,16-33,18). Ja se taas merkitsi sitä, että Barneylle riitti voitto jatkopaikkaan ja tulihan se. Tosin niukimmalla mahdollisella tavalla luvuin 7-6 (31,01-30,08). K-lohkossa Whitlock hoiteli ensin O Shean 7-6 (29,05-31,27) ja heti perään Wayne Mardlen 7-5 (30,28-28,11) ja näytti jo varmalta jatkajalta. Adrian Lewis aloitti lyömällä Mardlen 7-4 (32,27-28,10), mutta hävisi sitten O Shealle 4-7 (31,26-31,17) ottelussa, johon Tony O Shea nakkasi kisan toisen ihannepelin 9 tikkaa. Kun O Shea löi Mardlen 7-5 (31,75-30,37), riitti Whitlockille kusi peliä Lewisiä vastaan. Lewis oli kuitenkin taas menopäällä ja kuittasi otteluvoiton luvuin 7-4 (33,89-32,85) ja näin lohkovoitto luisui O Shealle ja Whitlock karsiutui. Viimeisessä lohkossa James Wade avasi 7-2 (30,10-28,07) voitolla Tony Ecclesiä vastaan ja Webster puolestaan voitti niukasti 7-6 (29,59-28,90) Scott Waitesin. Seuraavalla kierroksella Waites lisäsi höyryä ja Eccles joutui poistumaan 3-7 (30,71-33,63) tappio niskassaan. Wade ei ollut parhaimmillaan Websteriä vastaan ja näin Eurooppa Cupin singelivoitaja jatkoi edelleen tappiota 7-2 (30,92-28,29) voitolla. Waitesia vastaan Wade löysi uudelleen rytminsä ja kuittasi 7-4 (32,17-34,45) voiton ja lohkon kakkostilan, kun Webster jatkoi edelleen hienoja esityksiään tykittämällä Ecclesin 7-4 (32,07-29,47). derson ja James tarjosivat koko rahalla katsottavaa. Anderson vei 1. erän 15 ja 14 tikalla, mutta Wade tuli heti tasoihin (12-17,14). Seuraava erä oli taas Websterin (13,15-12) ja lopun alkua näkyi seuraavassa, kun Anderson naputti 11 ja 15 tikkaa. Anderson heitti todella upeasti ja otti 4-1 johdon viemällä kaksi seuraavaa peliä 11 ja 12 tikalla, mutta Wade ei luovuttanut. Kahdesti 13 tikkaa kavensivat tilannetta, mutta Anderson tuli ja otti 5-2 johdon 15 ja 12 tikalla. Wade yritti vielä kerran ja sai erän 17 ja 14 tikalla, mutta huolimatta yhdestä 12 tikan pelistä, kirjattiin päätöserä Andersonille 12 ja 14 tikalla. Anderson kirjasi keskiarvon 35,99 ja Wade myös komeat 35,35. Muissa otteluissa ei ylletty ihan samalle tasolle, mutta hienoja esityksiä toki nähtiin. Tony O Shea oli saanut lisäpuhtia 9-tikan pelistään ja romutti hollantilaisten toiveet voitosta. Tony naputti tasaisen varmasti keskiarvolla 32,01 ja vaikka Barney kirjasi aavistuksen paremman keskiarvo 32,12, otti Tony vuorenvarmasti kolme viimeistä erää ja otteluvoiton luvuin 6-4. Darryl Fittonilta odotettiin paljon, mutta tällä kertaa tuplat eivät ratkaisupaikossa onnistuneet ja Adrian Lewis otti ainoana PDCpelaajana jatkopaikan erin 6-2 (31,41-32,21). Illan viimeisessä ottelussa Mark Websterin ei tarvinnut vielä laittaa kaikkea peliin, sillä Gary Robson hyytyi yllättävän helposti erin 6-2 (30,20-27,79). Kaksi oli ylitse muiden Mark Webster ja Gary Anderson olivat kisassa edelleen mukana ilman tappioita, eivätkä semifinaalitkaan tuoneet siihen asetelmaan muutosta. Webster oli täysin omaa luokkaansa Tony O Sheata vastaan ja kuittasi nopeasti hulppean 9-1 (32,28-28,14) voiton. Yhtään sen huonommalle ei jäänyt Andersonkaan, joka kuritti Lewisiä samoin luvuin 9-1 (32,49-29,22). Finaalissa Anderson avasi ensimmäisen pelin komeasti. 180, 100, 180 ja 41 kahdella tikalla ja finaalin suunta oli selvä. Webster tosin tasoitti ottelun tilanteessa 2-2, mutta sen jälkeen skotti piti johtoa koko ot- Michael van Gerwen Hienot puolivälierät Perjantain puolivälierät olivat upeaa katsottavaa. Heti ensimmäisessä ottelussa Gary Antelun ajan ja otti uransa ensimmäisen majorvoiton luvuin Anderson kirjautti keskiarvon 31,95 ja Websterille merkittiin 31,51. Kaiken kaikkiaan siis huikea IDL, joka osoitti samalla sen, ettei maailman ehdoton kerma suinkaan ole ainoastaan PDC:n kisoissa. 16 parhaan joukossa oli yhdeksän WDFpelaajaa, kahdeksan joukossa viisi, semifinaaleissa kolme ja finaalissa molemmat pelaajat tulivat WDF:n leirissä. Varmaa tosin on, että mikäli WDF ei löydä kisoilleen lisää rahoitusta, tullaan tästäkin porukasta aika moni näkemään PDC:n kisoissa, ehkä jo viimeistään ensi vuoden puolella. Toinen merkittävä seikka oli se, että englantilaiset olivat jälleen pääroolissa, vaikka eivät finaaliin asti heittäneetkään. 16 parhaan joukossa oli peräti 11 englantilaista, vain kaksi hollantilaista, walesilainen, skotti ja australialainen. Suomalaisia ei mukaan kutsuttu, mutta syksyn World Darts Trophya ajatellen tilanne näyttää ainakin hieman valoisammalta. % TULOKSET 1.Gary Anderson Sko 2. Marc Webster Wal 3-4. Tony O Shea Eng, Adrian Lewis Eng 5-8. James Wade Eng, Raymond van Barneveld Hol, Darryl Fitton Eng, Gary Robson Eng Mark Dudbridge Eng, Martin Adams Eng, Phil Taylor Eng, Michael van Gerwen Hol, Wayne Mardle Eng, Simon Whitlock Aus, Tony Eccles Eng, Scott Waites Eng Pirreli 19 DARTS 2/2007

20 Maajoukkueen matkassa Tervetuloa valintojen maailmaan, Porin ja Ylivieskan kisojen jälkeen kahden vakavan ehdokkaan ei-pelillisten tapaturmien myötä. Kaikki asiasta kiinnostuneet tietävät mistä puhun ja keitä tarkoitan. Maajoukkueesta vastuullisena en voi yksin ajatella sitä, että jätänkö jonkun valitsematta tai pudotanko jonkun sen vuoksi, että tämä mokailee. Vastuuhenkilönä minun tulee myös ajatella koko joukkueen harmoniaa ja tasapainoa. Kuinka muut pelaajat asennoituvat eri asioihin. Tämä on sikäli hankala asia kun tiedän, ettei pelaajien motivaatio ja ajatus karkaile lainkaan, vaikka tekisin vääriä valintoja pelillisin perustein. Sen sijaan ulkopelilliset syyt saattavat hajoittaa harmoniaa pahastikin. Kaiken kaikkiaan viimeisistä paikoista joita siis syksyllä toivoin olevan yhden, keväällä havaitsin olevan kahden ja kesällä joudun harkitsemaan jopa kolmattakin oli koko kauden kova ja tasainen kilpailu. Potentiaalisista ehdokkaista Myllerin Paavo ja Pusan Marko eivät nousseet sille tasolle kauden aikana kuin toivoin. Varsinkin Paavon ensimmäistä todellista nousua kärkikamppailuun odotin innokkaasti ehkäpä ensi kaudella? Myös Niskalan Asko ja Takkisen Uki olivat koko kauden korkealla tarkkailussa. Uki on loistava pari- ja joukkuepelaaja, joka osaa toki säväyttää singeleissäkin. Ehkäpä tietyllä kokoonpanolla ja ennen kaikkea paremmalla loppukeväällä Uki saattaisi jopa kuulua joukkueeseen, mutta nykykokoonpanolla ei. Asko on myös profiloitunut joukkuepelaajana ja esimerkiksi Norjassa Asko pelasi singelitkin aivan loistavasti. Hyvä on myös muistaa, että Asko oli mestiksen tehotilaston kolmas. Alkuperäiseen joukkoon Asko ei aivan mahtunut, mutta tätä lukiessasi hän saattaa hyvinkin olla joukkueen jäsen. Muut loppuun asti tarkkaillut pelaajat olivat Sanssin Sami, Viinikan Veijo, Nuutisen Vesa sekä Nissisen Jari. Jarin olisi moni edelleen halunnut nähdä joukkueessa niin minäkin mutta valitettavasti näytöt eivät vain kerta kaikkiaan riittäneet. Toivottavasti Jari saa pienet asiat loksahtamaan kohdalleen tulevalla kaudella ja ehkäpä näemme nuoren Nissisen vielä uudestaan World Cupissa. Vesa haki arvokasta kokemusta Irlannista ja hiljaisen syksyn jälkeen pelasi hyvän kevään, mistä osoituksena mm. loistava liigakevät: voittoprosentti 81 ja heittokeskiarvo 26,3. Se, olisiko Vesa kuulunut joukkueeseen, mikäli Uffe ei olisi kieltäytynyt, jääköön salaisuudeksi. Yhtä kaikki nykytilanteessa halusin ehdottomasti profiililtaan sekä kokemukseltaan Vesan tyyppisen pelaajan ja valinta sinetöityi Porin karsinnoissa. Tämä jätti potentiaaliselle viimeiselle pai-...jatkuu sivulla 23 Z kehuttiin Kummelissakin aikoinaan. Tapani Heikkilä Yhtä valintaprosessia on ollut maajoukkuejohtajan kevätkin. Haastavaa, mutta erittäin mielenkiintoista aikaa. Valintaprosessin eteneminen World Cupin valintaprosessi lähti täysillä liikkeelle Suomen Cupista. Kyseinen kisa on formaatiltaan kuitenkin lähinnä World Cuppia: Pelataan joukkuekisaa, pareja ja singeleitä. Toki pelimuodot ja pelien pituus poikkeaa, mutta yhtä kaikki Suomen Cup kertoo joukkuepelaamisen kyvyistä aika tavalla. Liigan mestaruussarja kertoo myös paljon. Jaa miksi pelkkä mestaruussarja? Mielestäni se nyt vaan yksinkertaisesti toimii maajoukkuepelaamisen eräänlaisena runkona. Toivonkin täydestä sydämestäni, että kaikki vähänkin maajoukkueesta kiinnostuneet pelaajat hakeutuisivat niihin kerhoihin, joissa mestispelaaminen on mahdollista. Näin etenkin miehissä. Mutta paasataan tästä asiasta lisää kesäkuun nettikolumnissa. Miesten mestaruussarjan tehotilasto kääntyy melko mielenkiintoiseksi, kun sortataan syksyn pelit pois. Tällöin ylivoimaisen Maken jälkeen seuraaville sijoille nousevat Niskalan Asko ja Nuutisen Vesa. Myös Ceder ja Viinikka ovat korkealla. Sen sijaan helmikuussa Espoon kisat voittanut ja Finnish Openissa finaaliin yltänyt Sanssin Sami löytyy vasta sijaluvulta 15. Tärkeitä näytönpaikkoja olivat tietysti mm. myös Finnish Open ja Norway Open maaotteluineen sekä SM-kisat. Väheksyä ei pidä myöskään Winmau-karsintaa, sillä mikään salaisuus ei ole, että salaa toivoin samoja pelaajia Bridlingtoniin ja Hollantiin. Näyttöjen lisäksi valintoihin vaikuttavat aina myös henkilökohtaiset ominaisuudet sekä kokemus. Mitä tasaisempia tai ristiinmenevämpiä näytöt ovat, sitä enemmän näiden asioiden merkitys korostuu. Henkilökohtaisilla ominaisuuksilla en tarkoita pelkästään joukkuhenkeen sopivuutta tai muuta käyttäytymistä, vaan ennen kaikkea pelaajan osumaprofiilia. Siis mitä? No, selvitetään hivenen. Osumaprofiililla tarkoitan sitä, että tietyt pelaajat saattavat osua erinomaisen kovaa ja voittaa kenet tahansa, mutta heillä on myös riski pelata varsin huonostikin. Toiset pelaajat puolestaan pelaavat tasaisemmin: osumataso nousee todella harvoin edellä esitettyjen riskipelaajien tasolle, mutta toisaalta heikoim- milla hetkillä he eivät vajoa niin alas. Kun neljän hengen joukkueella haetaan kokonaismenestystä, tulee joukkueeseen kuulua profiililtaan erilaisia pelaajia. Toisaalta pitää myös tulkita eroja siinä, ovatko pelaajat singelipelaajia, paripelaajia vai joukkuepelaajia enkä nyt tarkoita joukkuehenkeä, vaan toiset vain osuvat eri sarjoissa eri tavalla. Näissä keskusteluissa on hyvä muistaa se, että pareissa ja joukkuekisassa tienaa enemmän kokonaispisteitä kuin singeleissä. Naiset melko selkeitä Viime vuosina on lähinnä kolme naista kisaillut kahdesta edustusjoukkuepaikasta: Tarja Salminen, Sari Nikula ja Marika Juhola. Kuluneella kaudella Maipe antoi aika lailla tasoitusta jalkaoperaation myötä ja ehkä osittain tätäkin kautta valinta oli kohtuullisen helppo. Sari ja Tarja hallitsivat oikeastaan kaikkia kotimaan kisoja kevätkaudella ja ovat olleet kevään ehdottomat ykköset kaikilla mittareilla mitä nyt liigamestaruus karkasi Kauhajoelle. Toki myös Anneli, Kaisa ja Milla antoivat oman mausteensa kauden kisoissa. Naisten osalta allekirjoittaneelle jäi hampaankoloon Irlannin keikasta, sillä ainakin taitojen puolesta sijaluku olisi voinut olla korkeampikin. Maailmanluokan tulosta lähdetään hakemaan maailmanluokan pelaajilla. Näin siis joukkueeseen Tarja Salminen ja Sari Nikula. Miehissä hankalaa Miesten osalta valintaprosessi ei sitten ollutkaan yhtä yksinkertainen. Toki kolmea pelaajaa voidaan pitää muita parempina eli herrat Marko Kantele, Jarkko Komula sekä Ulf Ceder nyt vaan ovat pelaajia, jotka kykenevät maailman luokan pelaamiseen ja menneen kauden kuntokin on ollut ihan mukiinmenevä. Kahta pelaajaa olen pitänyt jo pitkään selkeänä tapauksena eli Makea ja Jarkkoa. Kun pojat vielä löysivät toisensa Eurooppa Cupin pareissa, on valintaa voitu pitää jo pitkään selviönä. Kolmatta paikkaa on puolestaan koko kausi pedattu Uffelle. Kokemus on osoittanut, että jos vain mies joukkueessa on, niin osumiakin löytyy. Lisäksi on hyvä huomioida, että vaikka kauden aikana Uffelle tuli todella heikkojakin jaksoja, niin silti hän pyöri top viitosessa kisasta toiseen ja kierroksesta toiseen. Motivaatio vain vaihteli ja välillä ilmassa oli myös lopettamisen tuoksua. Tuoksu konkretisoitui pahaksi hajuksi keväällä, kun Uffe ilmoitti, ettei ole käytettävissä. Henkilökohtainen päätös, jota kunnioitan. Näin maajoukkuejohtajan tuli ottaa käyttöön Plan B. Toinen uudelleenharkinnan paikka syntyi DARTS 2/

Winmau World Masters karsinta Yyterin kylpylähotelli Ms ( 56 )

Winmau World Masters karsinta Yyterin kylpylähotelli Ms ( 56 ) Winmau World Masters karsinta Yyterin kylpylähotelli 8.4.7 Ms ( 6 ). - 4. Marko Kantele Samuli Blues Veijo Viinikka Ramin Darts Vesa Nuutinen Willy s DC Veli-Tuomas Hynynen Willy s DC. - 8. Torbjörn Gustafsson

Lisätiedot

FINNISH OPEN

FINNISH OPEN FINNISH OPEN 9-..27 Scandic Hotel Rosendahl, Tampere Arvotut Parit (86/4) Irina Amstrong / Rob Tilemans 2 Ronalds Mezals / Juho Korpi -4 Andrei Ratnikov / Reijo Leppänen Jonny Nijs / Mike Mills 5-8 Antero

Lisätiedot

Revontuli Cup la Tulokset : Pe Arv parit (20)

Revontuli Cup la Tulokset : Pe Arv parit (20) Revontuli Cup la 18. 20.4.2008 Tulokset : Pe 18.4.2004 Arv parit (20) 1. Jäntti Seppo / Roberts Ali 2. Kirjavainen Seppo / Närhi Hannu 3 4. Luoto Marko / Kuuluvainen Petri Juvonen Susanna / Varjo Timo

Lisätiedot

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A Willy's DC Casablanca Hynynen Veli-Tuomas Nuutinen Vesa Laaksonen Tapio Niskala Asko Tamminen Marko Haavisto Jani Haavisto Jari Hirsimäki Timo x 1-2 Hynynen Veli-Tuomas - Haavisto Jani 3-2 (,15,23,15-30,26

Lisätiedot

Vesileppis Darts Open Leppävirta

Vesileppis Darts Open Leppävirta Vesileppis Darts Open -.9.9 Leppävirta Miesten Kriketti (57) Sami Sanssi, Päkki Darts Jarkko Komula, Sörkan Tikka -4 Marko Kantele, Samuli Blues Ulf Ceder, Samuli Blues 5-8 Asko Niskala, Willy s DC Torbjörn

Lisätiedot

Miesten Play-off Ylivieska

Miesten Play-off Ylivieska Willys DC Hertas DT Vantaa 1. Veli-Tuomas Hynynen 1. Markus Jokikokko 2. Vesa Nuutinen 2. Kauko Saarinen 3. Jaakko Pöllä 3. Pasi Hyttinen 4. Asko Niskala 4. Sami Sanssi 1 Veli-Tuomas Hynynen 25,05 2 Kauko

Lisätiedot

Miesten joukkue. Miehet parit. Miesten singelit. Naisten joukkue. Naisten parit. Naisten singelit

Miesten joukkue. Miehet parit. Miesten singelit. Naisten joukkue. Naisten parit. Naisten singelit Miesten joukkue Päkki Darts A (Janne Kiiski, Juha Koutonen, Jaakko Kiiski) Samuli Blues A (Marko Kantele, Ulf Ceder, Petri Korte) 3-4 (Vesa Nuutinen, Jaakko Pöllä, Asko Niskala) (Teuvo Haverinen, Hannu

Lisätiedot

7. Tallukka Open

7. Tallukka Open Juniorit () Teemu Harju, Casablanca () Jani Kuusinen, DC Jukolan Jussi - Kristian Kautiainen, Samuli Blues () Aaron Knox, Samuli Blues () Seniorit () Matti Hatinen, Samuli Blues () Reino Eskonen, Päkki

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57 Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 0 4 2 4 11 9 28 0 3 3 21 0 0 0 3 0 0 120 2 Eteläinen-Suomi 11 4 20 2

Lisätiedot

A SM-kisat Sokos Hotel Vantaa

A SM-kisat Sokos Hotel Vantaa A SM-kisat 27.3-28.3.2010 Sokos Hotel Vantaa Naisten 501 singelit (50) 1 Marika Juhola Sörkan Tikka 2 Lumi-Tuuli Silvan Sörkan Tikka 3-4 Kaisu Kajander Dc Kontula Tiia Lavikainen Dc Kontula 5-8 Maret Liiri

Lisätiedot

Tulokset Rauhalahti Open

Tulokset Rauhalahti Open Tulokset Rauhalahti Open 5-7.. Miesten 5 singelit (7) Paavo Myller, Wanhan Joen DC Anssi Montonen, Päkki Darts -4 Jaakko Kiiski, Päkki Darts (8) Sami Sanssi, Päkki Darts () 5-8 Tuomas Tikka, Willy s DC

Lisätiedot

45 Terävät Joker Darts Hunter's Dart WallRiver DC

45 Terävät Joker Darts Hunter's Dart WallRiver DC MIEHET Sijoitus Joukkue Pisteet MJ A MJ B MP A MP B MP C A B C D E F 7 48 34 6 5 36 3 3 Päkki Darts 9 5 6 6 7 5 3 Päkki Darts 3 86 4 8 5 9 6 5 8 3 3 5 4 Casablanca 84 8 4 3 3 5 Keski-Suomi Darts 77 8 3

Lisätiedot

Vesileppis Darts Open

Vesileppis Darts Open Vesileppis Darts Open.-5.9. Miesten Kriketti (5) Jani Haavisto, Casablanca Marko Kantele, Samuli Blues -4 Ali Roberts, Kantanon TK Torbjörn Gustafsson, Keski-Suomi Darts 5-8 Paavo Myller, Wanhan Joen DC

Lisätiedot

Revontuli Cup

Revontuli Cup Revontuli Cup 21 2-25.7.21 Miesten kriketti (51) 1 Viinikainen Veijo, Keski-Suomi Darts Finaali: Viinikka - Kantele ( - 1) 2 Kantele Marko, Samuli Blues -4 Ceder Ulf, Samuli Blues Semit: Viinikka - Ceder

Lisätiedot

52 DC Steissi Hot Rod DC Pihka-Tikka Santa Fé DC

52 DC Steissi Hot Rod DC Pihka-Tikka Santa Fé DC PISTETAULUKKO MIEHET Sijoitus Joukkue Pisteet MJ A MJ B MP A MP B MP C A B C D E F Päkki Darts 95 5 48 4 3 36 8 8 Samuli Blues 9 5 8 5 5 7 3 3 Willy's DC 7 3 5 5 5 3 4 3 4 Willy's DC 66 8 3 6 7 3 5 Keski-Suomi

Lisätiedot

SM Darts 2014 Original Sokos Hotel Vantaa

SM Darts 2014 Original Sokos Hotel Vantaa SM Darts 2014 Original Sokos Hotel Vantaa 29.-30.3.2014 MS-501 (146) 1. Sanssi Sami 2. Niskala Asko 3.-4. Rantanen Jari 3.-4. Hatinen Matti 5.-8. Ceder Ulf 5.-8. Rasmus Petri Proffan Tikka 5.-8. Hyttinen

Lisätiedot

Tallukka Cup Hotelli Tallukka

Tallukka Cup Hotelli Tallukka Tallukka Cup Hotelli Tallukka 4.-6.12.2015 NS-Kri (13) 1. Kaisu Rekinen, 2. Maret Liiri, 3.-4. Maria Pajala, ja Terhi Meskanen, finaali: 3-0 MS-Kri (43) 1. Veijo Viinikka, 2. Tatu Pehkonen, 3.-4. Hyvönen

Lisätiedot

SM Darts Sokos Hotel Vantaa

SM Darts Sokos Hotel Vantaa SM Darts 9.-10.3.2013 Sokos Hotel Vantaa Tulokset NS 501 osmäärä: 39 1. Lumi-Tuuli Silvan 2. Kaisu Rekinen 3.-4. Tarja Salminen 3.-4. Sari Nikula 5.-8. Kirsi Viinikainen 5.-8. Maria Lindström 5.-8. Katja

Lisätiedot

2012 SM Darts 501 MS.xls

2012 SM Darts 501 MS.xls 2012 SM Darts 501 MS.xls Sija Heittäjä, osmäärä: 143 Kerho Sami Sanssi 1. 2. Ulf Ceder Teuvo Haverinen - 3.-4. Jaakko Kiiski Teuvo Haverinen 3.-4. Petri Korte 5.-8. Teuvo Haverinen Jaakko Kiiski 5.-8.

Lisätiedot

Sawo Darts Open

Sawo Darts Open Sawo Darts Open 7.-9.9.212 Miesten Kriketti (4) 1 Marko Kantele, Samuli Blues (4) 2 Jarkko Rönkkö, Wanhan Joen DC -4 Petri Korte, Samuli Blues (1) Veijo Viinikka, Keski-Suomi Darts (2) 5-8 Juha Mäkinen,

Lisätiedot

Seniorit 50. Reijo Ahokas Haku-Tikka os. Kari Koskiranta Tillikka DC Kari Koskiranta Tillikka DC 2. Reino Eskonen Skan-Tikka 3

Seniorit 50. Reijo Ahokas Haku-Tikka os. Kari Koskiranta Tillikka DC Kari Koskiranta Tillikka DC 2. Reino Eskonen Skan-Tikka 3 Reijo Ahokas Seniorit 5 4 os. Kari Koskiranta Tillikka DC 5 Kari Koskiranta Tillikka DC Reino Eskonen Skan-Tikka Aulis Ilmonen KSD Reino Eskonen Skan-Tikka (,4,8) Reino Eskonen Skan-Tikka Lauri Pöyhönen

Lisätiedot

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A MIEHET

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A MIEHET MIESTEN KRSINT SUOMEN DRTSLIITTO OTTELUPÖYTÄKIRJ ika Sörkan Tikka 2 D Steissi 1 Jarkko Komula Teemu Koivunen 2 Marko Luoto Esko Suomi 3 Toni Haatanen Tenho Kettunen 4 li Roberts Heikki Suhonen SöD Steissi

Lisätiedot

SM Darts Hotelli Tallukka, Vääksy

SM Darts Hotelli Tallukka, Vääksy SM Darts 25.-26.9.2010 Hotelli Tallukka, Vääksy Juniorit 18-v (10) 1. Tuomas Virtanen, Nisse Darts 2. Tuomas Tikka, Willy's DC 3.-4. Juuso Raittila, KSD Janne Hyvönen, Casablanca Juniorit 18-v Tytöt (4)

Lisätiedot

SM Darts Hotelli Sommelo, Kuusankoski

SM Darts Hotelli Sommelo, Kuusankoski SM Darts.-..9 Hotelli Sommelo, Kuusankoski Juniorit 8-v (). Joonas Heiskanen KSD. Juuso Raittila KSD.-4. Aliisa Koskivirta Tuomas Tikka Willy's DC Juniorit -v. (4). Juuso Raittila KSD. Joonas Heiskanen

Lisätiedot

SOL Cup - Miesten singelit Kriketti

SOL Cup - Miesten singelit Kriketti SOL Cup - Miesten singelit Kriketti 4.2.2011 (42 osallistujaa) 1 Marko Kantele (6) Samuli Blues 2 Sami Sanssi (1) Päkki Darts Veijo Viinikka (2) Keski-Suomi Darts Petri Korte (4) Samuli Blues Joni Laine

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

Finnish Open Sokos Hotel Vantaa

Finnish Open Sokos Hotel Vantaa Finnish Open 2010 26.2-28.2.2010 Sokos Hotel Vantaa Juniorit/Youth (16) 1 Juuso Raittila, KSD 2 Janne Hyvönen, Casablanca 3-4 Aaron Knox, England Daniel Sjöstrand, Sweden 5-8 Tony Nyholm, Santa Fe DC Kristian

Lisätiedot

II Sawo Darts Open

II Sawo Darts Open Miesten Kriketti (58) Sami Sanssi, Päkki Darts 2 Janne Kiiski, Päkki Darts -4 Jari Nissinen, Päkki Darts Marko Kantele, Samuli Blues () 5-8 Seppo Rantala, Pemeri DC Paavo Myller, Päkki Darts Kim Viljanen,

Lisätiedot

2. Vesileppis Darts Open Holiday Club Vesileppis Leppävirta

2. Vesileppis Darts Open Holiday Club Vesileppis Leppävirta Sivu 1 (6) 2. Vesileppis Darts Open 15.-17.8.2008 Holiday Club Vesileppis Leppävirta Perjantai 15.8.2008 Kriketti miehet (56 os.) : 1. Nuutinen Vesa Willy's DC 28 2. Korte Petri Samuli Blues 16 3.-4. Hyttinen

Lisätiedot

SM Darts Ikäkausimestaruudet Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä

SM Darts Ikäkausimestaruudet Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä SM Darts Ikäkausimestaruudet. -.. Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä SEN (9). Risto Nurmela, KTK. Reino Eskonen, Päkki Darts.-4. Jouni I. Kataja, Proffan Tikka Pertti Taivaloja, Dalton s Darts.-8. Thomas

Lisätiedot

Pupujussi Cup 33 V Pupujussi Cup 32 V Pupujussi Cup 31 V

Pupujussi Cup 33 V Pupujussi Cup 32 V Pupujussi Cup 31 V Pupujussi Cup 33 V 21.4.2012 As (30) 1. Viinikka Veijo Keski-Suomi Darts 2. Jortikka Mika Samuli Blues 3-4. Kangas Miika Keski-Suomi Darts 3-4. Raittila Juuso Keski-Suomi Darts 15,21,27,17,23.(17,15,21)

Lisätiedot

Inlook Sisustus Cup

Inlook Sisustus Cup Inlook Sisustus Cup 2-4.2.2007 Miesten singelit (84) Naisten singelit (38) Sij Etunimi Sukumi Kerho Pisteet Sij Etunimi Sukumi Kerho Pisteet 1 Sami Sanssi Hertas DT Vantaa 48 1 Sari Nikula Perämeri DC

Lisätiedot

Tallukka Cup Miesten Pro singelit

Tallukka Cup Miesten Pro singelit Tallukka Cup - Miesten Pro singelit.... :: Last - Best of legs : Kantele, Marko- Lokkinen, Marko-DC Kontula : Kangas, Miika-Huhtajussit Kiiski, Jaakko- : Suominen, Hannu-Keski-Suomi Dar Hiipakka, Rami-

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko 2011

Piiri Cup pistetaulukko 2011 Piiri Cup pistetaulukko 2011 Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 20 32 20 32 20 11 4 2 9 21 3 0 3 10 3 6 6 15 217 2 Pohjois-Suomi 11

Lisätiedot

Outokumpu Open Tulokset

Outokumpu Open Tulokset Miesten singeli PRO lauantai Sija Heittäjä,os määrä 50 Kerho 1. Kantele Marko (2) 2. Viinikka Veijo (1) 3.-4. Ussa Jyri (5) Arctic Circle Darts Club Myller Paavo (3) 5.-8. Hyttinen Pasi Hyvönen Heikki

Lisätiedot

Suomen Cup , Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa

Suomen Cup , Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Miesten joukkue (Jaakko Kiiski, Anssi Montonen, Markku Kinnunen) Kontula TK B (Ali Roberts, Heikki Hyvönen, Jani Elijoki) 3-4 Casablanca B (Marko Tamminen, Kenneth Ljungars, Mika Koivuniemi) Keski-Suomi

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

18. MÖKKI CUP 3.5.2014. 19. MÖKKI CUP 16.5.2015 Billiard & Bar Players Jyväskylä

18. MÖKKI CUP 3.5.2014. 19. MÖKKI CUP 16.5.2015 Billiard & Bar Players Jyväskylä 19. MÖKKI CUP 16.5.2015 Billiard & Bar Players Jyväskylä MS (19) 1. Uki Takkinen Haku-Tikka 2. Veijo Viinikka KSD 3-4. Jarkko Wilén KSD, Sami Kokkonen KSD 5-8. Petri Korte Samuli Blues, Aulis Ilmonen KSD,

Lisätiedot

Vesileppis Darts Open

Vesileppis Darts Open Vesileppis Darts Open 9-.9. Miesten Kriketti (4) Jarkko Komula, Samuli Blues () Marko Kantele, Samuli Blues -4 Veijo Viinikka, KSD (4) 5-8 Jari Ekonen, Dalton s Darts Teemu Kaltti, Hertas DT Vantaa Rami

Lisätiedot

x Edwards Richie (1) Wales Matti Ek Proffan Tikka x Ahokas Reijo Hertas DT Vantaa Paananen Janne Keski-Suomi Darts

x Edwards Richie (1) Wales Matti Ek Proffan Tikka x Ahokas Reijo Hertas DT Vantaa Paananen Janne Keski-Suomi Darts Lohko 1 Edwards Richie (1) Wales Edwards Richie (1) Wales Matti Ek Proffan Tikka Matti Ek Proffan Tikka Krieg Armin Schweiz Ahokas Reijo Hertas DT Vantaa Edwards Richie (1) Wales Ahokas Reijo Hertas DT

Lisätiedot

Pohja_SawoOpen2017_MSPro_LA. Klo Kantele Marko (1) Samuli Blues Silven Mikko Casablanca. Casablanca Klo Klo

Pohja_SawoOpen2017_MSPro_LA. Klo Kantele Marko (1) Samuli Blues Silven Mikko Casablanca. Casablanca Klo Klo Lohko 1 Kantele Marko (1) Samuli Blues 1 Kantele Marko (1) Samuli Blues Silven Mikko Casablanca Silven Mikko Casablanca Kautto Timo Kautto Timo Vitikkala Marko Revontuli Darts Harju Teemu Kukon tikka Sivu

Lisätiedot

31st Finnish Open Sokos Hotel Vantaa

31st Finnish Open Sokos Hotel Vantaa 31st Finnish Open 28.-29.4.2012 Sokos Hotel Vantaa Men's Singles (144 entries) 1. Johan Engström 2. Mats Andersson 3.-4. Jarkko Komula Samuli Blues Juha Koutonen Päkki Darts 5.-8. Ulf Ceder Samuli Blues

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko

Piiri Cup pistetaulukko Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 11 11 32 4 0 28 9 0 3 21 15 3 169 2 Kymi-Saimaa 20 4 20 2 4 0 2 0 2 10

Lisätiedot

Suomen Cup , Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa

Suomen Cup , Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Suomen Cup 8-..6, Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Miesten joukkue Kontula TK A (Kim Viljanen, Uki Takkinen, Ali Roberts) Kontula TK B (Heikki Hyvönen, Jani Elijoki, Pasi Hyttinen) 3-4 Casablanca A (Pauli

Lisätiedot

Finnish Open 2008,

Finnish Open 2008, Finnish Open 8, 9.-..8 Scandic Continental, Helsinki Juniorit () 1 Pascal van Mourik, Holland Oskar Lukasiak, -4 Teemu Harju, Casablanca Ian Hoeve, Holland 5-8 Jesper Andersson, Joonas Heiskanen, Keski-Suomi

Lisätiedot

VI Sawo Darts Open ja SM-sekaparit

VI Sawo Darts Open ja SM-sekaparit VI Sawo Darts Open ja SM-sekaparit 1-3.9.2017 Kylpylähotelli Kuntoranta, Varkaus MS-kri (45) 1. Kantele Marko(1) 2. Laine Jukka Kotka DC 3.-4. Myller Paavo (5) WJDC 3.-4. Pehkonen Tatu (3) 5.-8. Roberts

Lisätiedot

III Sawo Darts Open

III Sawo Darts Open III Sawo Darts Open 5.-7.9. Miesten Kriketti (5) Tatu Pehkonen, Joro DC (8) Uki Takkinen, Haku-Tikka (6) - Torbjörn Gustafsson, Päkki Darts (7) 5-8 Jari Rantanen, Kotka DC Asko Niskala, Willy s DC () Marko

Lisätiedot

Tallukka Cup

Tallukka Cup Tallukka Cup 1-3.12.2017 Hotelli Tallukka, Vääksy Miesten PRO lauantai (67 os.) 1. Hyttinen Pasi 2. Ceder Ulf (3) Ressu DC 3.-4. Korte Petri Ressu DC Niskala Asko (2) Willy's DC 5.-8. Viinikka Veijo (8)

Lisätiedot

SM- ikäkausikisat Break Sokos Hotel Flamingo, Vantaa. Tulosluettelo:

SM- ikäkausikisat Break Sokos Hotel Flamingo, Vantaa. Tulosluettelo: SM- ikäkausikisat 8-10.3.2019 Break Sokos Hotel Flamingo, Vantaa Tulosluettelo: SM Seniorit 50 (34 osallistujaa): 1. Tapio Pajala 2. Anssi Montonen (6) 3-4. Marko Simolin (4) 3-4. Uki Takkinen (2) 5-8.

Lisätiedot

Suomen Cup Holiday Club Saimaa

Suomen Cup Holiday Club Saimaa Suomen Cup 3-4..8 Holiday Club Saimaa Sarjojen tulokset Naisten kokonaiskilpailu. Bee DC (Lottanoora Heinäharju, Elina Alponen ja Lumi Silvan). Himanka DC (Paula Honkala, Eija Haverinen, Sari Nikula) 3.

Lisätiedot

SM Darts B-501, B-KRI ja tasoitusmestaruudet Sokos hotel Vantaa, Vantaa

SM Darts B-501, B-KRI ja tasoitusmestaruudet Sokos hotel Vantaa, Vantaa SM Darts B-501, B-KRI ja tasoitusmestaruudet 3-5.10.2014 Sokos hotel Vantaa, Vantaa MS-B 501 os.määrä: 144 1. Marko Tamminen Casablanca 2. Jani Wallin Player's DC 3.-4. Timo Kuosmanen Team Lassila 3.-4.

Lisätiedot

OutokumpuOpen_MSPro_LA. x Viinikka Veijo (1) KSD. klo Minkkinen Ilkka. Joro DC Soinio Juha Elevis dc

OutokumpuOpen_MSPro_LA. x Viinikka Veijo (1) KSD. klo Minkkinen Ilkka. Joro DC Soinio Juha Elevis dc Lohko 1 Viinikka Veijo (1) KSD Viinikka Veijo (1) KSD Minkkinen Ilkka Joro DC Viinikka Veijo (1) KSD Minkkinen Ilkka Joro DC Soinio Juha Elevis dc Soinio Juha Elevis dc Sivu 1 (16) Lohko 2 Auvinen Janne

Lisätiedot

Malmin Avoimet Singelit Rav. Malmintori, Helsinki

Malmin Avoimet Singelit Rav. Malmintori, Helsinki Malmin Avoimet Singelit 2.10.2010 Rav. Malmintori, Helsinki Avoimet singelit (17) 1. Ali Roberts, Kartanon Tikkaklubi 2. Rami Hiipakka, Päkki Darts 3. Toni Haatanen, DC Steissi 4. Mika Rajanti, Tillikka

Lisätiedot

SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA. KA KA Tulos 23, , , , , , , , , , , , ,00 3

SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA. KA KA Tulos 23, , , , , , , , , , , , ,00 3 2 Pelipaikka: Aika: 19 / 10 / Wanha Mestari Kauhajoki Casablanca 1 KSD 2 x 12 Mika Koivuniemi 23,32 Kexi Heinäharju 23,55 3 2 ( 22 18 23 20 24 ) 21 Kai Koivisto 19,40 Jari Salminen 18,26 3 1 ( 29 22 22

Lisätiedot

SM Darts ikäkausi- ja edarts- mestaruudet SDL VANTAA CUP Sokos Hotel Vantaa

SM Darts ikäkausi- ja edarts- mestaruudet SDL VANTAA CUP Sokos Hotel Vantaa SM Darts ikäkausi- ja edarts- mestaruudet SDL VANTAA CUP 2017 3-5.3.2017 Sokos Hotel Vantaa SM Darts ikäkausimestaruudet Sen 60 (13) 1. Seppo Kirjavainen Bee DC 2. Pertti Taivaloja Tupla Team Kangasala

Lisätiedot

Ranta Seppo. Oritikka Lehto Pekka Tupla Team Kangasala. Tamminen Marko. Casablanca

Ranta Seppo. Oritikka Lehto Pekka Tupla Team Kangasala. Tamminen Marko. Casablanca Lohko 1 Ranta Seppo Oritikka 1 Ranta Seppo Oritikka Lehto Pekka Lehto Pekka Tamminen Marko Casablanca Tamminen Marko Casablanca Andersson Robert Porvoon Dartsklubi Malasto Simmu Samuli Blues Lohko 2 Heino

Lisätiedot

29. Pupujussi Cup 15.3.2008

29. Pupujussi Cup 15.3.2008 29. Pupujussi Cup 15.3.2008 AS (22) 1. Heiskanen Mauri 2. Salomaa Vesa Haku-Tikka 3.-4. Korte Petri Samuli Blues 3.-4. Kohvakka Aki NS (4) 1. Mäkeläinen Ritva 2. Oravainen Terhi 3.-4. Pahajoki Ulla 3.-4.

Lisätiedot

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1 Lohkonumero: 1 Ottelut: Lohkonumero: 1 1 Kim Viljanen 7 6 1 0 19 27 7 20 1 Kim Viljanen - Janne Uutela 4-1 Jarmo Kontkanen Jyri Rita - Heikki isoranta 4-2 Ossi Salmela 10:30 2 Janne Uutela 7 1 2 4 5 12

Lisätiedot

SDL Vantaa Cup, SM -ikäkausi ja SM-eDarts tulokset

SDL Vantaa Cup, SM -ikäkausi ja SM-eDarts tulokset SDL Vantaa Cup, SM -ikäkausi ja SM-eDarts 23.-25.2.2018 tulokset SM Darts Ikäkausimestaruudet: SenN (8) 1. Rekinen Kaisu Sörkan Tikka 2. Hyttinen Marja 3.-4. Kiviniitty Tuula Kreivi Anne Team Darts Kemi

Lisätiedot

Oulu Darts Open Tulokset

Oulu Darts Open Tulokset Oulu Darts Open 14-16.06.2019 - Tulokset Naisten PRO- sarja (Sunnuntai, 17 osallistujaa): 1. Kirsi Viinikainen, Revontuli Darts (Finaali: 23, 18, 23, 17, 24) 2. Kaisu Rekinen, Sörkän Tikka (Finaalitikat:

Lisätiedot

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Osallistujia yli 40 henkeä Miehet yli 40-v 1.Taivaloja Pertti Dalton s Darts Pirkkala, 2. Korte Petri Samuli Blues Vääksy, 3-4. Lehtonen Kari Tupla Team Kangasala ja Heiskanen

Lisätiedot

MS-B-501-Arvontakaavio_2013.xls

MS-B-501-Arvontakaavio_2013.xls MS-B-501-Arvontakaavio_2013.xls Reijo Ahokas 3 Petri Lukkarinen 2 Skan-Tikka Reijo Ahokas 3 Timo Kettunen 2 Teemu Kaltti 1 Keski-Suomi Darts Timo Kettunen 3 26,21,20 Keski-Suomi Darts Reijo Ahokas 3 Pekka

Lisätiedot

TallukkaCup_MS_Pro_SU. x Finnilä Pauli KSD. klo 13:50. Autio Atte. DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka

TallukkaCup_MS_Pro_SU. x Finnilä Pauli KSD. klo 13:50. Autio Atte. DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka Lohko 1 Finnilä Pauli 1 Finnilä Pauli Autio Atte DC Tornado kirjaus 13:50 Finnilä Pauli Autio Atte DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka Harju Teemu Kukon tikka Sivu 1 (16) Lohko 2 Laine Tarmo Terävät 2 Laine

Lisätiedot

SM Darts 501- ja krikettimestaruudet Sokos Hotel Vantaa

SM Darts 501- ja krikettimestaruudet Sokos Hotel Vantaa SM Darts 501- ja krikettimestaruudet 21.-22.3.2009 Sokos Hotel Vantaa Miesten 501 singelit (157) 1 Nuutinen Vesa, Willy's DC 2 Komula Jarkko, 3-4 Nieminen Jari, Ceder Ulf, 5-8 Korte Petri, Kiiski Janne,

Lisätiedot

SM Darts kriketti- ja ikäkausimestaruudet Sokos Hotel Vantaa

SM Darts kriketti- ja ikäkausimestaruudet Sokos Hotel Vantaa SM Darts kriketti- ja ikäkausimestaruudet Sokos Hotel Vantaa 12-13.3.2016 MS-KRI (38) 1. Kantele Marko 2. 3.-4. Raittila Juuso KSD Finnilä Pauli Casablanca 5.-8. Kiiski Janne Haverinen Teuvo Willys DC

Lisätiedot

Finnish Open Sokos Hotel Vantaa

Finnish Open Sokos Hotel Vantaa Finnish Open 5.-6.3.2011 Sokos Hotel Vantaa Men's Singles (229 entries) 1. Paul Jennings, England 2. Sami Sanssi, Päkki Darts 3.-4. Clive Barden, England Petri Korte, Samuli Blues 5.-8. Asko Niskala, Willy's

Lisätiedot

Klo: 13:00. Viinikka Veijo. Ksd Tamminen Marko Casablanca. Casablanca 0 Klo: 14:20. Klo: 13:40. Kukon Tikka Rantala Seppo Perämeri DC

Klo: 13:00. Viinikka Veijo. Ksd Tamminen Marko Casablanca. Casablanca 0 Klo: 14:20. Klo: 13:40. Kukon Tikka Rantala Seppo Perämeri DC Lohko 1 Viinikka Veijo Ksd Klo: 13: Viinikka Veijo Ksd Tamminen Marko Casablanca 1 Tamminen Marko Casablanca Klo: 14:2 Laine Joni Kukon Tikka Kirjaus klo: 13: Klo: 13:4 Laine Joni Kukon Tikka Rantala Seppo

Lisätiedot

Eteläisen Piirinmestaruudet, Honkatalo,NS (25) 16 PARASTA Porvoon DK 2 Tiia Lavikainen (1) Kartanon Tikkaklubi 2.

Eteläisen Piirinmestaruudet, Honkatalo,NS (25) 16 PARASTA Porvoon DK 2 Tiia Lavikainen (1) Kartanon Tikkaklubi 2. Kirsi Nieminen Eteläisen Piirinmestaruudet, 13.10.2007 Honkatalo,NS (25) 16 PARASTA Porvoon DK 2 Tiia Lavikainen (1) 2 3 Miia Kalliokoski 3 Hannele Lehtokari Porvoon DK Miia Kalliokoski 2 (28,24) Laura

Lisätiedot

Pihkala Susanna/Vilkman Marianne. Sörkan Tikka. Wirlander Satu/Liiri Maret MPD. Sainio Milla/Pietikäinen Sirpa Sainio Milla/Pietikäinen Sirpa

Pihkala Susanna/Vilkman Marianne. Sörkan Tikka. Wirlander Satu/Liiri Maret MPD. Sainio Milla/Pietikäinen Sirpa Sainio Milla/Pietikäinen Sirpa Haatanen Susanna/Puumala Marke Eteläisen Piirinmestaruudet, 29.11.2008 Honkatalo, Vantaa NP (18) 16 PARASTA Poutanen Heli/Kähärä Marietta Tillikka DC Haatanen Susanna/Puumala Marke Kettunen Taru/Kieloaho

Lisätiedot

LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C)

LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C) Taina Nurmela (C) Kartanon Tikkaklubi LOHKO 1 Kirsti Syrjä (C) MPD Johanna Söderlund (A) DC Kontula 2 Paula Haukkasalo (C) Terävät Susanna Juvonen (A) Joro DC Johanna Leppämäki (A) Satatikka Anna Vilen

Lisätiedot

35th Finnish Open Darts Championships

35th Finnish Open Darts Championships 35th Finnish Open Darts Championships 27-29.5.2016 MS sat (142) 1. Alanentalo Tony 2. Larsson Daniel 3.-4. Viinikka Veijo Keski-Suomi Darts Lukasiak Oskar 5.-8. Hurrel James Lennon Stephen Republic Of

Lisätiedot

SM Darts Sokos Hotel Vantaa

SM Darts Sokos Hotel Vantaa SM Darts 30.-31.10.2010 Sokos Hotel Vantaa Miesten B (203) 1. Juha Puroharju Lappeenranta DT 2. James Hall Lappeenranta DT 3.-4. Rami Haavisto Casablanca Reijo Leppänen KSD 5.-8. Tapio Pajala Päkki Darts

Lisätiedot

Suomen Dartsliitto Eteläinen piiri ry KOKOUSKUTSU 1 (1) Kevätkokous

Suomen Dartsliitto Eteläinen piiri ry KOKOUSKUTSU 1 (1) Kevätkokous Suomen Dartsliitto Eteläinen piiri ry KOKOUSKUTSU 1 (1) Kevätkokous KOKOUSKUTSU Suomen Dartsliitto Eteläinen piiri ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Aika Su 15.3.2009 klo 14.00 Paikka Aapelin Baari,

Lisätiedot

Karhun Kuppi VIII TULOKSET

Karhun Kuppi VIII TULOKSET KARHUN KUPPI IX - 3.1.2009, KARHUN DARTS, Ravintola Charlotta, Klaukkala LOPPUTULOKSET YLEINEN SARJA (20 paria) Nimi (A) Kerho (A) Nimi (B) Kerho (B) Pari AB Sing. A Sing. B Yhteensä 1 Teemu Koivunen DC

Lisätiedot

miesten ja naisten henkilökohtaiset kisat alkavat. Pelaajille annetaan toimitsijatiskiltä jokaisesta ottelusta tarkempi peliaika.

miesten ja naisten henkilökohtaiset kisat alkavat. Pelaajille annetaan toimitsijatiskiltä jokaisesta ottelusta tarkempi peliaika. Tervetuloa kisoihin Lyhyesti viikonlopun aikataulusta ja muuta kisainfoa. Perjantai 7.7. Klo 18.30 lämmittelykisa ja pelipaikkaan tutustuminen Lauantai 8.7. Klo 9-10.30 pelaajien rekisteröinti aulassa.

Lisätiedot

SM KISAT TALLUKKA,VÄÄKSY

SM KISAT TALLUKKA,VÄÄKSY SM KISAT.-5..27 TALLUKKA,VÄÄKSY Miehet B-SM (64) Naiset B-SM (67) Jenni Pietilänaho, 2 2 Lumi Silván, -4 Martti Viitanen, Wallriver DC -4 Anette Saarelainen, DC Steissi Thomas Hörhammer, Anna-Liisa Teittinen,

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien

Lisätiedot

Kirsi ja Tricia. Finnish Openin finaalissa, sivu 4

Kirsi ja Tricia. Finnish Openin finaalissa, sivu 4 Kirsi ja Tricia Finnish Openin finaalissa, sivu 4 P ä ä k i r j o i t u s Timo Korpela Elantoa ei tullut, mutta elämyksiä kyllä Kun vuonna 1978 otin vastaan liiton päätoimittajan tehtävät, en todellakaan

Lisätiedot

Finnish Open Sokos Hotel Vantaa

Finnish Open Sokos Hotel Vantaa Finnish Open 5.-6.3.2011 Sokos Hotel Vantaa Miesten singeli (229 os.) 1. Paul Jennings, Englanti 2. Sami Sanssi, Päkki Darts 3.-4. Clive Barden, Englanti Petri Korte, Samuli Blues 5.-8. Asko Niskala, Willy's

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016-2017 Kiertueelle otetaan enintään 108 keilaajaa ja rjestyksessa seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015-2016 finaaliin selvinnytta keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien maajoukkueryhma

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KILPAILUKAUSI 2013 2014

KILPAILUKAUSI 2013 2014 Suomen Dartsliitto KILPAILUKAUSITIEDOTE 1 (5) KILPAILUKAUSI 2013 2014 KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA Kilpailukalenteritiedot Liiton jäsenlehdessä DARTSissa ja liiton nettisivuilla osoitteessa www.darts.fi

Lisätiedot

PENTATHLON -OTTELUKAAVIO / Harjavalta

PENTATHLON -OTTELUKAAVIO / Harjavalta PENTATHLON -OTTELUKAAVIO 7.3.2010 / Harjavalta YHT: 1 2 3 4 5 välitilanne: 6 7 8 9 10 välitilanne: 11 12 13 14 välitilanne: 15 16 17 18 "Half- si- välitilanne: 19 20 21 22 välitilanne: 23 24 max pox sija

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

FO2013_MS501.xls. Darts: Myller Paavo 1 Päkki Darts

FO2013_MS501.xls. Darts: Myller Paavo 1 Päkki Darts FO2013_MS501.xls Razma, Madars 4 Latvia Roberts Ali 3 Kartanon Tikkaklubi Razma, Madars 4 Latvia Kangas Miika 0 Kangas Miika 4 KSD KSD Ave/dart/25,19 Pietikäinen Esko 1 20,21,15,24,18 Razma, Madars 5 Latvia

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

Sari Nikula pronssille Winmaussa, s. 17

Sari Nikula pronssille Winmaussa, s. 17 Sari Nikula pronssille Winmaussa, s. 17 Miesjoukkueelle MM-kultaa Perthissä, s. 14 25. FINNISH OPEN 10.-12.3.2006 SCANDIC HOTEL ROSENDAHL, TAMPERE Palkinnot (EUR): pe la la la la la la su su arv.parit

Lisätiedot

Bee DC/Hertas DT Vantaa Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC. Teemu Lehtonen/ Janne Uusitalo. Kukon Tikka x Janne Nikula/Toni Karhunen

Bee DC/Hertas DT Vantaa Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC. Teemu Lehtonen/ Janne Uusitalo. Kukon Tikka x Janne Nikula/Toni Karhunen Lohko 1 Markus Joensuu/Teemu Kaltti Bee DC/Hertas DT Vantaa Markus Joensuu/Teemu Kaltti Bee DC/Hertas DT Vantaa Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC Esa Itkonen/Seppo

Lisätiedot

Suomen mestari Marika Juhola

Suomen mestari Marika Juhola Suomen mestari Marika Juhola Puheenjohtaja vaihtuu, s. 8 Radar ja Perämeri SM-liigamestarit, s. 20 SM DARTS IKÄ-, JOUKKUE- JA SEKAMESTARUUDET HOTELLI TALLUKKA, VÄÄKSY 10.-11.9.2005 PELIPÄIVÄ LA LA LA LA

Lisätiedot

Markus Joensuu/Teemu Kaltti. Bee DC/Hertas DT Vantaa Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC. Teemu Lehtonen/ Janne Uusitalo.

Markus Joensuu/Teemu Kaltti. Bee DC/Hertas DT Vantaa Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC. Teemu Lehtonen/ Janne Uusitalo. Lohko 1 Markus Joensuu/Teemu Kaltti Bee DC/Hertas DT Vantaa Markus Joensuu/Teemu Kaltti Bee DC/Hertas DT Vantaa Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC Sami Högström/Tomi Kinnunen Santa Fe DC Esa Itkonen/Seppo

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

KILPAILUKAUSI 2016 2017

KILPAILUKAUSI 2016 2017 Suomen Dartsliitto KILPAILUKAUSITIEDOTE1 (7) KILPAILUKAUSI 2016 2017 KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA Kilpailukalenteritiedot Liiton kilpailukausijulkaisussa ja liiton nettisivuilla osoitteessa www.darts.fi

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

KARHUNKAATO

KARHUNKAATO KARHUNKAATO 09.12.2017 Joukkueita 12 1. Jukis Seppo Kirjavainen ( Bee DC ) Juha Koutonen ( Kukon Tikka ) Uki Takkinen ( Kontulan TK ) 2. Saumahiplarit Kauko Saarinen ( Hertas DT Vantaa ) Marko Seppälä

Lisätiedot

KILPAILUKAUSI 2014 2015

KILPAILUKAUSI 2014 2015 Suomen Dartsliitto KILPAILUKAUSITIEDOTE 1 (5) KILPAILUKAUSI 2014 2015 KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA Kilpailukalenteritiedot Liiton jäsenlehdessä DARTSissa ja liiton nettisivuilla osoitteessa www.darts.fi

Lisätiedot

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Luomala Arto 88 91 179 2 Autio Mikko 86 87 173 3 Peltola Jarkko 88 83 171 4 Ristimäki Juha 83 87 170 5 Parkkamäki

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot