SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA"

Transkriptio

1 SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA THE FINNISH CHEMICAL SOCIETY SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 97. TOIMINTAVUODELTA 2016 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellusten, erityisesti suomalaisen kemian tutkimuksen ja kemian teollisuuden edistäminen sekä jäsenten tukeminen heidän työskennellessään näillä aloilla. Seuran hallitus on strategiansa mukaisesti jatkanut panostusta erityisesti seuratoiminnan aktivoimiseen ja kemian yleisen arvostuksen kohottamiseen. Toiminnan tavoitteena on parantaa yleistä tietämystä kemiasta ja herättää etenkin koululaisten kiinnostusta kemiaa kohtaan. SKS tukee taloudellisesti seuratoiminnan tehostamista paikallisseuroissaan ja jaostoissaan. Nuorille kemisteille ja lahjakkaille kemian opiskelijoille suunnatut palkinnot ja stipendit ovat tärkeä osa toimintaa. Seura pyrkii kehittämään nuorille jäsenille suunnattuja toimintoja, joilla Seura voi tarjota nuorille ajantasaisen alan kontaktiverkoston sekä yhteisöllisyyttä oman koulutuksen ja ammatin piirissä. Vuosi 2016 Seuran toiminnassa Seura on jatkanut vuonna 2016 aktiivista toimintaansa. Seuran kokoukset järjestettiin yritys- ja muiden vierailujen yhteydessä. Paikallisseurat ja jaostot jatkoivat aktiivista toimintaansa omilla alueillaan järjestäen lukuisia kokouksia, seminaareja ja retkiä. Vuonna 2016 hallituksen vuotuinen suunnittelukokous pidettiin lokakuussa sekä SKS:n hallituksen, paikallisseurojen ja jaostojen/seurojen tapaaminen pidettiin kesäkuussa. SKS järjesti yhteistyössä Journalistiliiton kanssa toimittajille suunnatun kurssin Johdatusta kemiaan. Kurssi sai erinomaista palautetta tilaisuuteen osallistuneilta 49 toimittajalta. SKS kemistiseurojen yhteisten toimintojen vetäjänä SKS vastaa Kemian Seurojen yhteisistä toiminnoista seurojen solmiman yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Jäsenistö Vuoden päättyessä Seuran henkilöjäsenmäärä oli 2565, joista 3 kunniajäsentä, 14 kirjeenvaihtajajäsentä, 2 ainaisjäsentä, 326 eläkeläisjäsentä, 1869 varsinaista jäsentä ja 351 nuorta jäsentä. Toimintavuoden aikana Seuraan tuli uutta varsinaista jäsentä. Näistä 21 oli Seuran aiempia nuoria jäseniä, jotka opintojen päättymisen jälkeen siirtyivät varsinaisiksi jäseniksi. Uusia nuoria jäseniä liittyi 64. Vuoden aikana Seurasta todettiin eronneiksi jäsenmaksujen laiminlyönnin takia 43 varsinaista jäsentä.

2 Kannattajajäsenet Seuran kannattajajäseninä kuluneen vuoden aikana ovat olleet Oy AGA Ab, Orion Oyj ja VWR International Oy. Koordinatiiviset yhteisöjäsenet Koordinatiivisina yhteisöjäseninä olivat Elintarviketieteiden Seura, Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae ja Suomen Kliinisen Kemian Yhdistys. SKS:n hallitus (toimikausi ja paikallisseura sulkeissa) Hallituksen jäseninä olivat kertomusvuonna prof. Jari Yli-Kauhaluoma ( ); pj, FT Pekka Joensuu ( ), vpj; dos. Anu Airaksinen ( ); FM Sara Alanärä ( , Pohjois-Suomen Kemistiseura); FL Nina Aremo ( ); tutk.prof. Sirpa Herve ( , Keski-Suomen Kemistiseura); FM Maija Hihkiö ( , Pirkanmaan Kemistiseura); prof. Kimmo Himberg ( ); prof. Timo Hirvi ( ); prof. Liisa Kanerva ( Turun Kemistikerho); FM Liisa Koskinen ( ); laatupääll. Sirpa Suntioinen ( , Itä-Suomen Kemistiseura); TkT Ritva Tuunila ( , Kaakkois-Suomen Kemistiseura); DI Ilkka Pollari ( ). Länsi-Suomen Kemistiseuran, Pohjanmaan Kemistien ja Päijät-Hämeen Kemistien edustajilla on lisäksi oikeus osallistua hallituksen kokouksiin ilman äänivaltaa. Seuran toiminnanjohtajana ja taloudenhoitajana on toiminut FL Heleena Karrus. Tilintarkastajina ovat toimineet KTM Jouni Vanhala KHT, varamiehenään KHT Vesa Peltola. Toiminnantarkastajina prof. Hilkka Knuuttila ja prof. Heikki Saarinen sekä heidän varamiehinään dos. Jarno Kansikas ja dos. Jorma Korvenranta. Seuran valiokunnat Y-valiokunta eli yleisvaliokunta Prof. Jari Yli-Kauhaluoma, pj; dos. Anu Airaksinen; FL Nina Aremo; prof. Kimmo Himberg; prof. Timo Hirvi; FT Pekka Joensuu; joht. Ilkka Pollari; FL Heleena Karrus, siht. V-valiokunta eli ohjelmavaliokunta Prof. Jari Yli-Kauhaluoma, pj; prof. Kimmo Himberg; FT Pekka Joensuu; fil.yo Tanja Luostari, HYK ry; tekn. yo. Iiro Perttula, TKK Kemistikilta; FL Heleena Karrus, siht. Komppapäivien 2016 järjestelytoimikunta FM Kimmo Järvinen, Munkkiniemen yhteiskoulu; FL Heleena Karrus, SKS; FM Anni Siltanen, Kemianteollisuus ry; FT Matti Näsäkkälä, HY SKS:n 100-vuotisjuhlatoimikunta Prof. Jari Yli-Kauhaluoma, pj; FT Pekka Joensuu; prof. Kimmo Himberg; dos. Anu Airaksinen; prof. Markku Leskelä, FT Jussi Kivikoski; FL Heleena Karrus Lisäksi SKS:n hallitus on nimittänyt jäsenet seuraaviin toimikuntiin, joiden kokoonpano ei ole julkinen: Kompan palkinnon arvostelulautakunta Nuorten tutkijain tunnustuspalkinnon toimikunta

3 Seuran edustukset Edustukset ja jäsenyydet muissa yhteisöissä ja toimikunnissa SKS on jäsenenä tai sillä on edustus tai osakkuus seuraavissa yhteisöissä: Förlagsföreningen Acta Chemica Scandinavica, PCCP (Physical Chemistry - Chemical Physics), Dalton Transactions, Perkin Transactions Alfred Kordelinin Säätiö, Gust. Kompan rahasto Orionin Tutkimussäätiön hallitus, prof. Jari Yli-Kauhaluoma Erottaja 1-3, taloyhtiön hallitus, FL Heleena Karrus Helsingin yliopistomuseon säätiön edustajisto, prof. Jan Lundell Kemian Kustannus Oy, prof. Markku Leskelä, prof. Reija Jokela Kemian Päivien Säätiö, prof. Markku Leskelä, prof. Heikki Saarinen, prof. Reija Jokela ja FM Hilkka Vahervuori Merentutkimuksen kansallinen komitea, ympäristöneuvos Eeva-Liisa Poutanen, varalla yksikön päällikkö Mirja Leivuori Sanastokeskus TSK ry, FL Heleena Karrus Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan hallitus, prof. Markku Leskelä, varajäsen FD Marc Baumann Kemia-lehti Suomalaisten Kemistien Seuran jäsenet ovat vuonna 2016 saaneet jäsenetuna Kemia-lehden vuosikerran sekä paperiversiona että digilehtenä. Vuonna 2016 lehti ilmestyi kahdeksana numerona ja 10 sähköisenä uutiskirjeenä. Kansainväliset julkaisut Acta Chemica Scandinavican julkaiseminen lopetettiin vuonna Tämän jälkeen vastaavat julkaisut on ohjattu Royal Society of Chemistryn ja muiden eurooppalaisten seurojen kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen perusteella joihinkin seuraavista lehdistä: Dalton Transactions (epäorgaaninen kemia), ja Organic & Biomolecular Chemistry (orgaaninen kemia) ja PCCP Physical Chemistry-Chemical Physics (fysikaalinen kemia). PCCP:n Ownership Boardissa Suomea on edustanut prof. Mika Pettersson. SKS:n kokoukset Seura piti kuluneen vuoden aikana viisi kokousta: Kansallismuseo; vuosikokous , Kiasma; Vallisaaren kesäretki ja kokous; HY:n ympäristötieteiden laitos ja Ramboll Oy, Lahti; kemistien pikkujoulun yhteydessä Kansallisteatterissa. Kokousselostukset on julkaistu Kemialehdessä 1/2016-1/2017. SKS kemistimatka suuntautui Portugaliin. Komppapäivät 2016 pidettiin Lappeenrannassa. Kemian Päivien 2017 suunnittelu käynnistyi keväällä Paikallisseura- ja jaostotoiminta Paikallisseurat ja jaostot ovat kuluneen vuoden aikana järjestäneet sääntömääräisiä kokouksia, uusien jäsenten rekrytointitapahtumia, vierailuja kemian alan kohteisiin ja vapaa-ajan tapahtumia.

4 Paikallisseurojen tapahtumista on tietoa seuraavassa linkissä: Itä-Suomen Kemistiseura (1979), jäseniä 40 FT Tarmo Korpela, pj; FT Merja Häkkinen; FM Anna Kirveslahti; FM Mia-Maria Kivelä; siht., prof. Vesa-Pekka Lehto; yliopistonlehtori Jukka Leppänen Kaakkois-Suomen Kemistiseura (1963), jäseniä 191 DI Kimmo Arola, pj; DI Nina Miikki; TkT Liisa Puro; tekn. yo. Petro Silvonen, siht.; TkT Riina Salmimies; DI Timka Silvonen; DI Kati Vilonen Keski-Suomen Kemistiseura (1967), jäseniä 260 FT Jussi-Pekka Aittola, pj; dos. Elina Sievänen, siht.; FT Virpi Noponen; dos. Maija Pitkänen; FM Leena Ruusuvirta; FT Esa Salo; fil. yo. Santtu Kärkkäinen, opiskelijajäsen Länsi-Suomen Kemistiseura (1979), jäseniä 67 FM Matti Santala, pj; DI Seppo Sipilä, siht.; FM Pirjo Arousva; FM Kirsi Weckman; FM Eeva Peura; FM Jari Vaittinen Pirkanmaan Kemistiseura (1962), jäseniä 134 FM Sanna Virtanen, pj; FM Ilkka Hyttinen; FM Noora Kemppainen; FM Sari Kurvinen; FM Marja Ojanen; DI Urpo Rossi; FM Salla Tuulos-Tikka, siht. Pohjanmaan Kemistit Österbottens Kemister (2002), jäseniä 100 FM Juha Sivonen, pj; FM Pekka Tynjälä; FM Minna Allonen, siht.; FM Anne Rönnskog; FM Henrik Romar; FM Riitta Liias-Lepistö; FL Harri Kola Pohjois-Suomen Kemistiseura (1962), jäseniä 246 FM Kaisa Syrjälä, pj; FM Harri Kinnunen; FM Kati Kyllönen, siht.; FM Hannu Luukinen; FM Tero Luukkonen; fil. yo. Tini Ruohola Päijät-Hämeen Kemistit (1988), jäseniä 36 FM Eila Hämäläinen, pj; FK Arja Frilander; FK Leena Hovi, siht.; FL Pekka Ilvonen; FM Heidi Jääskeläinen; FM Salla Partio Turun Kemistikerho (1945), jäseniä 310 Dos. Maarit Karonen, pj; FM Kaisa Martikainen; FM Tomi Peltonen; FM Terhi Kiviranta; FM Kaisa Martikainen; FM Karoliina Salmenperä; FM Marika Suovanen; FM Anu Tuominen, siht.; dos. Petri Tähtinen; LuK Ville Eskonen, opiskelijajäsen Jaostotoiminta SKS:n jaostoina toimii 16 jaostoa. Jaostojen toiminnasta on tietoa seuraavassa linkissä: Pestisidikemian jaosto (1975), jäseniä 93 FT Suvi Ojanperä, pj; FT Kati P. Hakala, siht.; FM Jaakko Pirhonen; FM Hanna Avikainen-Eskola; FM Sisko Westerlund Finntesting-yhdistys ry (1992), jäseniä 31 ja 37 yritysjäsentä Prof. Janne Nieminen, pj; prof. Timo Hirvi; DI Olli-Pekka Jaakola; FM Marja-Leena Kuitunen; FM Matti Lanu; dos. Pekka Lehtonen; FM Toni Laurila; FM Katri Matveinen; FM Teemu Näykki; ylitark. Anna-Liisa Pikkarainen

5 Kemian opetuksen jaosto (1971/SKS, 2004/SKKS), jäseniä 218 Prof. Jan Lundell, pj; FM Tiina Kiviluoto, siht.; FM Mariann Holmberg; leht. Tanja Häkli; leht. Elina Seppo; FT Susanne Wiedmer Laskennallisen kemian jaosto (1990), jäseniä 60 Dos. Mikael Johansson, pj; prof. Antti Karttunen, siht.; FM Jarno Linnera; TkT Maria Sammalkorpi Metallianalyyttinen jaosto (1953/SKL, 1984/SKKS), jäseniä 178 FL Harri Kola, pj; FM Virpi Siipola, siht.; FM Paul Cooper; FT Keijo Eilola; FM Jyrki Ylikoski Optisen spektroskopian jaosto (1989), jäseniä 296 FL Jari Pukkila, pj; TkT Mari Kallioinen, siht.; tutkimuspäällikkö Jukka Järvinen; FM Alpo Toivo; FL Timo-Jaakko Toivanen; FT Rose-Marie Latonen Paineiset fluiditeknologiat -jaosto (2000), jäseniä 48 FT Kari Hartonen, pj; FT Eila Järvenpää, siht.; FM Sanna Hautala; DI Olli Aaltonen; FM Jenni Pessi; FM Petri Kilpeläinen; TkT Pertti Vastamäki Räjähdeyhdistys (1987), jäseniä 271 FT Risto Vekara, pj; FT Pekka Martikainen, siht. Suojelu-, pelastus- ja turvallisuus ry (ent. Suojelu-, turvallisuus- ja pelastusjaosto, 1996), jäseniä 137 Dos. Jussi Paatero, pj; prof. Markku Mesilaakso; DI Irma Ylikangas, siht.; TkT Anna- Mari Heikkilä; ylikonst. Markus Heiskanen; insevl. evp Juhani Juutilainen; FT Paula Maatela; dos. Nils Meinander; FT Antti Rissanen Suomen Katalyysiseura (ent. Katalyysijaosto, 1988), jäseniä 120 Prof. Juha Lehtonen, pj; prof. Karoliina Honkala; FM Anna Valtanen, siht.; TkT Satu Ojala; FM Susanna Wallenius; prof. Tapio Salmi Suomen Kromatografiaseura ry (ent. Kromatografiajaosto, 1986), jäseniä 350 FM Marja Hagström, pj; FM Miia Halme; FM Waltteri Hosia; FM Matias Kopperi; FT Terhi Launiainen; FM Heidi Meriö-Talvio; FM Jaakko Pirhonen; FM Johanna Ristimaa, siht. Suomen Massaspektrometrian Seura ry (ent. Massaspektrometriajaosto, 1980), jäseniä 621 FM Martin Söderström, pj; FM Mikko Laitaoja; FT Tero Lehtonen, siht.; FT Merja Häkkinen; FT Jevgeni Parshintsev; ETM Mervi Rokka Suomen NMR-spektroskopiaseura ry (ent. NMR-jaosto, 1982), jäseniä 118 Dos. Jari Sinkkonen, pj; FT Anu Kantola, siht.; TkT Tuomas Niemi-Aro; FM Valtteri Mäkelä; FT Mattias Roslund; dos. Elina Sievänen; FM Pasi Soininen; FM Tommi Virtanen Suomen Puu- ja Polymeerikemian Yhdistys Finska Trä- och Polymerkemiska Föreningen ry (1958/1975), jäseniä 210 FT Tekla Tammelin, pj; FM Jukka Niskanen; prof. Jukka Seppälä; TkT Eero Kontturi; prof. Carl-Erik Wilen; prof. Timo Repo; FT Matti Elomaa, siht. Suomen synteettisen kemian seura ry (ent. Synteettisen kemian jaosto, 1992), jäseniä 80 FT Jan Deska, pj; FT Pekka Joensuu, siht.; FT Tiina Saloranta; FT Juri Timonen

6 Termoanalyysin ja kalorimetrian jaosto (2001), jäseniä 78 Prof. Vesa-Pekka Lehto, pj; TkT Eeva-Leena Rautama, siht.; FM Timo Ikonen; FT Mika Lastusaari; TkT Kimmo Leppänen; FM Terhi Meriläinen Kansainvälinen yhteistoiminta Kemian kansalliskomitea Kemian Seurojen kansainvälisiä yhteyksistä ja edustuksista vastaa Kemian kansalliskomitea, jonka jäseninä ovat SKS:n, KTY:n ja FKS:n puheenjohtajat ja heidän varajäseninään varapuheenjohtajat. Kemian kansalliskomitean puheenjohtajana toimii SKS:n puheenjohtaja ja sihteerinä SKS:n toiminnanjohtaja. Kemian kansalliskomitean hoitamille kansainvälisille asioille on oma erillinen rahatilinsä, joka tarkastetaan Suomalaisten Kemistien Seuran tilintarkastuksen yhteydessä. Kemian kansalliskomitea kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa, kuitenkin aina tarvittaessa ja sen toimikausi on yksi vuosi. Kemian kansalliskomitea esittää jäseniä kansainvälisen tiedeneuvoston (ICSU, International Council for Science) alaisten kansainvälisten ja eurooppalaisten kemian alan järjestöjen kokouksiin ja toimielimiin. Tieteellisten seurain valtuuskunnan Tiedeakatemiain neuvottelukunta vastaa suomalaisten tieteenalakohtaisten kansalliskomiteoiden koordinoinnista ja päättää opetus- ja kulttuuriministeriön kansalliskomiteoiden toimintaan osoittaman valtionavun edelleen jakamisesta. Tiedeakatemiain neuvottelukunta on tukenut kansalliskomiteatoimintaa maksamalla kansainvälisten järjestöjen (IUPAC, EuCheMS ja EFCE) jäsenmaksut sekä myöntämällä avustuksia kansainvälisiin matkakuluihin. IUPAC, International Union of Pure and Applied Chemistry SKS edustaa Suomea IUPAC:ssa. Vuoden 2016 aikana seuralla on ollut edustus seuraavissa komiteoissa ja jaostoissa: FT Susanne Wiedmer, Committee on Chemistry Education, NR FT Anna-Lea Rantalainen, Chemistry and the Environment Division, NR Prof. Markku Leskelä, Inorganic Chemistry, secretary Prof. Heli Siren, Analytical Chemistry, TM FT Mirja Kiilunen, Chemistry and Human Health Division, AM Prof. Risto Laitinen, Division VIII Advisory Subcommittee, TM Prof. Theo Kurten, Physical & Biophysical Chemistry Division, NR Prof. Markku Leskelä, Committee on Chemistry and Industry, M EuCheMS, European Association for Chemistry and Molecular Sciences Seuran edustukset EuChemMS:n jaostoissa ja työryhmissä olivat seuraavat: Prof. Lauri Niinistö, Division of Analytical Chemistry Lehtori Mariann Holmberg (vpj), Division of Chemical Education Tutk.prof. Sirpa Herve, Division of Chemistry and the Environment Prof. Jan Lundell, Division of Computational Chemistry Prof. emer. Göran Sundholm, Division of Electrochemistry Prof. Baoru Yang ja FT Vieno Piironen, Division of Food Chemistry Prof. Jukka Lehto, Division of Nuclear and Radiochemistry Prof. Ari Koskinen, Division of Organic Chemistry Prof. Timo Repo, Division of Organometallic Chemistry

7 Prof. Marja Lajunen, Working Party on Green and Sustainable Chemistry Prof. Lauri Niinistö, varalla prof. Pekka Pyykkö, Working Party on the History of the Chemistry FT Tiina Sarnet, EuCheMS Young Chemists Network EFCE, European Federation of Chemical Engineering SKS:n työryhmäjäsenyydet EFCE:ssä olivat seuraavat KTY:n valitsemina seuraavat: Prof. Anne Juppo, Agglomeration TkT Ritva Tuunila, Characterisation of Particulate Systems Prof. Tapio Salmi, Chemical Reaction Engineering Prof. Kari Heiskanen, Comminution and Classification Prof. Andrzej Kraslawski, Computer Aided Process Engineering Prof. Marjatta Louhi-Kultanen, Crystallization TkT Carl-Gustav Berg, Drying Prof. Tuomo Sainio, Education TkT Tuomas Ouni, Fluid Separation TkT Raija Koivisto, Loss Prevention Prof. Ville Alopaeus, Mixing Prof. Carl Johan Fogelholm, Multiphase Fluid Flow Prof. Ilkka Turunen, Process Intensification Dr. Jaakko Paasi, Static Electricity in Industry TkT Juha-Pekka Pokki ja TkT Susanna Kuitunen, Thermodynamics and Transport Properties EPF, European Polymer Federation Suomi on EPF:n varsinainen jäsen. Seuran edustajana on ollut prof. Heikki Tenhu. ICO, International Carbohydrate Organization Suomalaisten Kemistien Seura ei ole ICO:n jäsen, mutta sen suosituksesta järjestössä Suomea edustaa prof. Tapani Vuorinen. Kansalliskomiteatoiminta Tiedeakatemiain neuvottelukunta on myöntänyt Kemian kansalliskomitealle vuonna 2016 sen toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen kokouksiin osallistumisiin ja matkakustannuksiin valtionavustusta. Sitä käytettiin yhteensä 3538,50 euroa. Kansainvälisiin kokouksiin TANK:n tuella on osallistuttu seuraavasti: EuCheMS General Assembly, Sevilla, Espanja, prof. Jari Yli- Kauhaluoma EuCheMS International Conference on Chemistry and the Environment, Steering Committee, Oslo, Norja, tutk. prof. Sirpa Herve IUPAC Chemistry and the Environment Division, Sevilla, Espanja, tutk. prof. Sirpa Herve EuCheMS European Young Chemists Network, EYCN, Guimaraes, Portugali, FT Tiina Sarnet EFCE, Fluid Separation, WP Kööpenhamina, Tanska, prof. Ville Alopaeus EFCE, Mixing, WP, , Praha, Tšekki, prof. Ville Alopaeus

8 Gust. Kompan palkinto Gust. Kompan palkinto vuonna 2015 julkaistusta parhaasta kemian väitöskirjasta myönnettiin TkT Laura Elomaalle väitöskirjasta Biohajoavien valosilloitettavien polymeerien synteesi kudosteknologian tukirakenteiden ja hydrogeelien 3Dvalmistukseen stereolitografialla Väitöstyö on tehty Aalto-yliopistossa. Kts. selostus Kemia-lehden 1/2017 SKS:n joulukuun kokousselostuksen yhteydessä. Nuorten tutkijain tunnustuspalkinto Nuorten tutkijain tunnustuspalkinto myönnettiin vuonna 2016 FM Milla Suomiselle Turun yliopiston kemian laitoksella tehdystä pro gradu -tutkielmasta Grafeeni ja johdepolymeerit aktiivisina materiaaleina superkondensaattoreissa. Ionisten nesteiden vaikutus ominaisuuksiin. Kts. selostus Kemia-lehden 3/2016 vuosikokousselostuksen yhteydessä. Suomalaisten Kemistien Seuran stipendi kemian opiskelijoille SKS:n opiskelijastipendit (500 eur) vuonna 2016 myönnettiin fil. yo. Paloma Ruiz Y. Kärkkäiselle, Helsingin yliopistosta, fil. yo. Elina Taskiselle Jyväskylän yliopistosta, tekn. yo. Saara Laamaselle Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja tekn. yo. Kim Kuntzelle Tampereen teknillisestä yliopistosta. Kts. Kemia-lehti 5/2016. SKS:n stipendit ylioppilaille SKS myönsi vuonna 2016 ylioppilaskirjoitusten kemian ainereaalikokeessa hyvin menestyneille ylioppilaille stipendejä à 200 euroa. Stipendit myönnettiin seuraaville ylioppilaille: Maria Lohi, Martinlaakson lukio; Anne Määttä, Hyvinkään yhteiskoulun lukio ja Henri Ylönen, Joensuun lyseon lukio. Lisäksi SKS luovutti paikallisseuroille yhteensä 2000 euroa ja Kemian opetuksen jaostolle 750 euroa jaettavaksi eri koulutasojen stipendeihin. Toimisto Seuran toimisto sijaitsee Helsingissä osoitteessa Urho Kekkosen katu 8 C 31. Talous Seuran talous on tilivuoden 2016 aikana pysynyt vakaana. Tuloslaskelma osoittaa ylijäämää 24227,69 euroa. Vuoden aikana Seura tuki paikallisseurojen ja jaostojen toimintaa yhteensä 11929,87 eurolla. SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA ry Jari Yli-Kauhaluoma puheenjohtaja Heleena Karrus toiminnanjohtaja

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA THE FINNISH CHEMICAL SOCIETY SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 98. TOIMINTAVUODELTA 2017 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellusten,

Lisätiedot

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA THE FINNISH CHEMICAL SOCIETY SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 96. TOIMINTAVUODELTA 2015 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellutusten,

Lisätiedot

THE FINNISH CHEMICAL SOCIETY

THE FINNISH CHEMICAL SOCIETY SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA THE FINNISH CHEMICAL SOCIETY SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 95. TOIMINTAVUODELTA 2014 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellutusten,

Lisätiedot

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA THE FINNISH CHEMICAL SOCIETY SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 94. TOIMINTAVUODELTA 2013 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellutusten,

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

SKS osallistuu aktiivisesti edustajiensa ja jäsentensä välityksellä Suomen Kemian Seuran ja Kemian Päivien Säätiön toimintaan.

SKS osallistuu aktiivisesti edustajiensa ja jäsentensä välityksellä Suomen Kemian Seuran ja Kemian Päivien Säätiön toimintaan. 1 SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 92. TOIMINTAVUODELTA 2012 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellutusten, erityisesti suomalaisen kemian tutkimuksen ja kemian teollisuuden

Lisätiedot

SKS osallistuu aktiivisesti edustajiensa ja jäsentensä välityksellä Suomen Kemian Seuran ja Kemian Päivien Säätiön toimintaan.

SKS osallistuu aktiivisesti edustajiensa ja jäsentensä välityksellä Suomen Kemian Seuran ja Kemian Päivien Säätiön toimintaan. SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 90. TOIMINTAVUODELTA 2010 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellutusten, erityisesti suomalaisen kemian tutkimuksen ja kemian teollisu

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi:

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi: Myönnetyt Fellowship-apurahat 7.12.2017 FaT Hanna Antila 45 500 FT Heidi Haikala 65 000 LT Aida Kiviniemi 65 000 LT Satu Lamminmäki 65 000 LT Kaisu Luiro-Helve 60 000 FM Tuomo Mantere 60 000 PhD Kert Mätlik

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 89. TOIMINTAVUODELTA 2009

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 89. TOIMINTAVUODELTA 2009 SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 89. TOIMINTAVUODELTA 2009 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellutusten, erityisesti suomalaisen kemian tutkimuksen ja kemian teollisuuden

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Beviljade Fellowship understöd

Beviljade Fellowship understöd Beviljade Fellowship understöd 19.6.2018 FD Henrik Hammarén 65 000 ML Panu Luukkonen 65 000 FD Henna Myllymäki 58 000 PhD Kärt Mätlik 40 000 Doc. Antti Nykänen 70 000 FD Noora Puhakka 58 500 FD Mikko Turunen

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Beviljade Fellowship understöd Första året: Andra året: Med. Dr. Maria Hurskainen Totalt

Beviljade Fellowship understöd Första året: Andra året: Med. Dr. Maria Hurskainen Totalt Beviljade Fellowship understöd 7.12.2017 Första året: FaD Hanna Antila 45 500 FD Heidi Haikala 65 000 MD Aida Kiviniemi 65 000 MD Satu Lamminmäki 65 000 MD Kaisu Luiro-Helve 60 000 FM Tuomo Mantere 60

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018 Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat SKTY:n puheenjohtaja Säännöt: 8 kohta 13 Valitaan hallitukselle puheenjohtaja joka toinen vuosi. Pj valittiin vuosikokouksessa, pj:na jatkaa

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat 27.6.

Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat 27.6. Myönnetyt Fellowship- apurahat 8.11.2017 Dos. Liisa Kanninen 55 000 LKT Pirkka-Pekka Laurila 65 000 Yhteensä 120 000 Myönnetyt Fellowship- apurahat 28.8.2017 FT Saara Ollila 65 000 FT Johanna Rokka 50

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 15. kierros

Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 15. kierros Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 15. kierros Pvm Klo Kenttä 5 Kenttä 6 Kenttä 7 Su 24.09. 20-21 Urmas Eero - Blomqvist Bjarne Hupa Ville - Uusi-Illikainen Tommi Ruottu Kimmo - Nettamo Kari 21-22

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 1334,5149 22 Turunen, Timo FIN 2 91,09 1215,6103 61 Isoaho, Markus FIN 3 86,19 1150,2386 106 Borgström, Stefan L FIN 4 84,50 1127,7142 80 Asikainen, Mikko FIN

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Beviljade Fellowship understöd Andra året: Doc. Liisa Kanninen MKD Pirkka-Pekka Laurila Totalt

Beviljade Fellowship understöd Andra året: Doc. Liisa Kanninen MKD Pirkka-Pekka Laurila Totalt Beviljade Fellowship understöd 8.11.2017 Doc. Liisa Kanninen 55 000 MKD Pirkka-Pekka Laurila 65 000 Totalt 120 000 Beviljade Fellowship understöd 28.8.2017 FD Saara Ollila 65 000 FD Johanna Rokka 50 000

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen PÖYTÄKIRJA YLIOPISTOKOLLEGIO 27.11.2014 Kokous 05/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t 1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas

Lisätiedot

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 11.12.2018 Pöytäkirja 2016 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM ry 1(7) Sisällysluettelo Pöytäkirja... 2 Osallistujaluettelo... 5 Esityslista... 7 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 88. TOIMINTAVUODELTA 2008

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 88. TOIMINTAVUODELTA 2008 SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA VUOSIKERTOMUS 88. TOIMINTAVUODELTA 2008 Suomalaisten Kemistien Seuran tarkoituksena on kemian ja sen sovellutusten, erityisesti suomalaisen kemian tutkimuksen ja kemian teollisuuden

Lisätiedot

Asemajuoksu Riihimäki

Asemajuoksu Riihimäki Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu 8/19/12 Tulokset 22. Laihian ajo 19.08.2012 M-10 10 km 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5 N-12 10 km Lähti: 0 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu M-12 10 km 1 Tuomas Kuusikoski

Lisätiedot

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2010 Aika Perjantai 17.12.2010 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22 MODIFIED -- Overall Match Results 1 100,00 581,0665 30 Hujala, Saku FIN 2 81,52 473,6923 58 Ahonen, Marko J FIN 3 75,42 438,2276 133 Paldanius, Reino S FIN 4 52,85 307,0647 61 Koskimaa, Samuli FIN 5 52,48

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO R.Y. Vuosikertomus 2004

TURUN KEMISTIKERHO R.Y. Vuosikertomus 2004 TURUN KEMISTIKERHO R.Y. Vuosikertomus 2004 Yleistä Turun Kemistikerho on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship apurahat

Myönnetyt Fellowship apurahat Myönnetyt Fellowship apurahat 10.12.2018 FT Paulina Budzynska 40 000 FT Marek Budzynski 40 000 FT Samuli Eldfors 70 000 FT Oskar Engberg 50 000 FM Jenny Högström-Stakem 70 000 FT Suvi Kuosmanen 70 000

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli M80 5-ottelu 1 Makkonen Paulus Kunto-Pirkat 2 Jokela Matti Kunto-Pirkat N30 5-ottelu 3 Huiko Anne Tampereen Pyrintö 4 Salmi Marika Varsinais-Suomen Veteraaniurhe M35 5-ottelu 5 Lahtinen Henri Tampereen

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä. Pöytäkirja 96 1(7) Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston varsinainen kokous Aika Tiistaina 3.5.2016 kello 15.00 Paikka Metsätapiola, Revontulenpuisto 2 C, Espoo Läsnä Poissa Anttila Juha Haikkonen Aila

Lisätiedot