K o u l u t u s k e s k u s S e d u, I l m a j o k i, I l m a j o e n t i e s y k s y [Kirjoita teksti]

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "K o u l u t u s k e s k u s S e d u, I l m a j o k i, I l m a j o e n t i e 5 2 5 s y k s y 2 0 1 2 [Kirjoita teksti]"

Transkriptio

1 Millaista on asua asuntolassa? Miten asuntolassa asutaan, miten toimia? Saan tehdä mieleni mukaan eikä kukaan välitä, vai? K o u l u t u s k e s k u s S e d u, I l m a j o k i, I l m a j o e n t i e s y k s y [Kirjoita teksti]

2 Johdanto Asuntolakurssi on Fiilistä Asumiseen - hankkeen myötä järjestetty Ilmajoelle Koulutuskeskus Sedu Ilmajoentielle. Kurssi suunniteltiin ja toteutettiin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille, pääosin peruskoulupohjaisille. Kurssi pidettiin , kurssin lisäksi oli myös infotilaisuus ja ryhmäytymispäivä. Kurssia pidettiin neljä kertaa viikossa, kullekin solulle omana iltana. Joka viikolle oli oma aiheensa. Kurssi toteutettiin siten, että aluksi kävimme läpi päivän teemaan sopivan teoria/käytäntö osuuden, jonka jälkeen pelailtiin ja juteltiin porukan kanssa, siitä mitä he yleensä tekevät vapaa-ajallaan. Näin tutustuimme ihmisiin ja saimme myös selville, miten he tulevat toimeen keskenään ja kuinka he toimivat yhdessä. Kurssin ideoivat ja toteuttivat Etelä-Pohjanmaan Opistosta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja opiskelijat Saara Valtari ja Laura Lahdenperä Asuntolakurssin tavoitteet 1. Saada asuntolassa asuvat toimimaan yhdessä 2. Opettaa elämään asuntolassa ottaen muut huomioon 3. Antaa virikkeitä mielekkään vapaa-ajan viettoon 1

3 Asuntokurssi aikataulu Kurssi pidetään jokaisessa solussa erikseen. Teema klo Viikko järjestyssäännöt + tutustuminen siivous palo- ja pelastusasiat, liikenne ruokailu ja terveelliset elämäntavat ihmissuhteet ja päihteet liikunta ja vapaa-aika 2

4 Infotilaisuus Infotilaisuudessa ohjaajat esittelivät itsensä ja asuntolapassin opiskelijoille ja heidän vanhemmilleen sekä koulun henkilökunnalle. Päivän lopuksi he tutustuivat nuoriin makkaran ja lättyjen paiston lomassa. Lisäksi vetivät tutustumisleikkejä, että nuoret tutustuisivat toisiinsa. Yksi leikeistä oli sellainen, jossa kaikki kävelivät ympäriinsä ja leikin vetäjä huusi välillä, että "tehkää 2/3/4/4 hengen ryhmiä." Sitten antoi aiheen, josta ryhmät keskenään keskustelivat. Esimerkiksi, mitä teit kesällä? Mistä olet kotoisin? Mitä harrastat? Lempi ruoka? Sitten, kun kaikki ovat saaneet puhuttua, lähdetään kävelemään. Taas huudetaan ryhmän koko ja uusi keskustelun aihe. Tätä jatketaan sopivan aikaa. Lisäksi ohjaajat vetivät tutustumisleikkiä, jossa mennään jonoon esim. kengän koon mukaan, pituuden mukaan. Leikkijät yrittävät etsiä paikkansa mahdollisimman nopeasti. Heti kun jono on koossa vetäjät tarkistavat, että menikö oikein. 3

5 Ryhmäytymispäivä Kalajaisissa Ryhmäytymispäivä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Mukana ovat myös opettajat ja tutorit. Lähtö koululta klo Perillä klo Ensimmäisenä ryhmäytymisleikit. Leikkien kesto yhteensä n. 30 min. Esimerkiksi Nimibingo, Hae minulle kisailu. Ryhmäytymisrata Joka rastilla on ohjaaja. Rasteja on kahdeksan ja rata kestää yhteensä n. 1h 30min Rastit: 1. Lankku Ryhmä menee seisomaan lankulle riviin, ja ohjaaja sanoo järjestyksen mihin heidän pitää mennä, esim. syntymäajan mukaan, lankulta ei saa pudota 2. Köysi / saalis Ryhmä saa kaksi köyttä. Maahan on piirretty iso neliö, jonka keskellä on limsakori. Ryhmän tehtävänä on saada kori pois neliöstä astumatta neliön sisään 3. Joen yli Ryhmä saa neljä laudan palaa. Tehtävänä on päästä joen yli ilman, että kukaan putoaa jokeen. Jos joku tippuu, koko ryhmä aloittaa alusta 4. Köysirata Tarkoituksena on päästä rata yhteisvoimin läpi ilman, että kukaan putoaa. Jos joku tippuu, kaikki aloittavat alusta 5. Palapeli Kahdelta ryhmän jäseneltä sidotaan silmät, muut antavat ohjeita palapelin kokoamiseen 6. Hämähäkinseitti Puiden väliin tehdään seitti, jonka läpi ryhmäläisten täytyy päästä. Yhdestä reiästä saa mennä vain yksi, jos joku osuu seittiin niin kaikki aloittavat alusta 4

6 7. A4- paperin läpi Ryhmä saa sakset ja A4-paperin. Tehtävänä on leikata paperi siten, että ryhmäläiset pääsevät siitä läpi yksitellen. Paperi ei saa revetä. 8. Kuvarata/tietovisa 5 arvoituskuvaa. Tehtävä on miettiä, mistä kuva on otettu tai mitä se esittää. Tai arvoituksia, joihin ryhmän pitää löytää yhdessä ratkaisu Ohjaajalle ohjeistus rasteille 1.rasti- Lankku Tarvikkeet- pitkä lankku, johon kaikki ryhmän jäsenet mahtuvat seisomaan Annat ryhmälle tehtäväksi mennä lankulle satunnaiseen järjestykseen riviin. Seuraavaksi annat heille tehtäväksi järjestyä johonkin toiseen järjestykseen (esim. pituus järjestys, pisin oikealle lyhyn vasemmalle), ilman, että kukaan putoaa lankulta. Pidä opiskelijat rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 2. rasti- Köysi/Saalis Tarvikkeet- 2 köyttä, tyhjä limsakori Rastilla on maahan piirretty iso neliö, jonka keskelle on laitettu limsakori. Neliön ulkopuolella on kaksi pitkää köyttä. Ryhmän tehtävänä on saada kori pois neliöstä, ilman neliön sisään astumista. Pidä opiskelijat rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 3.rasti- Joen yli Tarvikkeet- 4 laudanpätkää tai limsakoria Rastilla ryhmä jaetaan kahteen ryhmään. Maahan on piirretty kaksi viivaa, viivojen välissä virtaa joki täynnä alligaattoreita. Ryhmien tehtävänä on päästä joen yli, kenenkään putoamatta jokeen. Jos joku putoaa koko ryhmä aloittaa alusta. Nopein ryhmä voittaa. Pidä opiskelijat rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 5

7 4. rasti- Köysirata Tarvikkeet - Köysi tai valmisköysirata Rastille on tehty köysirata, jossa on tarkoituksena tasapainoitella rata läpi yhteisvoimin. Koko ryhmän täytyy päästä maaliin, jos yksi tippuu kaikkien on aloitettava alusta. Yritä saada ryhmä auttamaan toisiaan. Pidä opiskelijoita rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 5.rasti- A4-paperin läpi Tarvikkeet: A4, sakset Rastille on laitettu saksia ja paperia, ryhmän tehtävänä on leikata A4-paperista yhtenäinen kuvio, mistä kaikki ryhmäläiset pääsevät vuorotellen läpi. Paperin pitää olla yhtenäinen, eikä se saa mennä rikki. Pidä opiskelijoita rastilla 10 minuuttia ja lähetä heidöt seuraavalle rastille 6. rasti Palapeli Tarvikkeet: Iso palainen palapeli, kaksi tai kolme huivia Rastilla on iso palapeli, ryhmästä kahdelle laitetaan huivi silmille, niin etteivät he näe sen alta. He menevät polvilleen palapelin eteen ja kokoavat sen muun ryhmän antamien ohjeiden mukaan. Pidä opiskelijat rastilla 10 minuuttia ja lähetä heidät seuraavalle rastille 7.rasti Hämähäkinseitti Tarvikkeet: narua, paljon Rastilla on tehty puiden väliin "hämähäkin seitti." Seitissä on rakoja joista ihminen pääsee läpi. Ryhmän tehtävänä on päästä seitin läpi ilman, että koskettavat lankoihin. Yhdestä raosta saa mennä vain kerran. Jos yksikään osuu lankoihin, kaikki aloittavat alusta Pidä opiskelijat rastilla 10 minuuttia ja lähetä heidät seuraavalle rastille 6

8 8.rasti Tietovisa Tarvikkeet: kyniä, arvoituslaput, vastauslaput Rastilla on viisi arvoitusta joihin ryhmän pitäisi löytää yhdessä ratkaisu. Ryhmä voi kirjoittaa vastaukset erillisille papereille ja ottaa vastaukset mukaan. Pidä opiskelijoita rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavaan paikkaan Jos ei pysty olemaan pihalla: matto/ sanomalehti toisinpäin kun ryhmä seisoo sen päällä, kukaan ei saa osua lattiaan A4 tehtävä Palapeli kuvarata Rastiradan jälkeen nuotiolle (jotain syötävää, vaikka makkaraa ja lättyjä) Lähtö takaisin koululle n. klo

9 Asuntolakurssi Ensimmäinen viikko Teema: Järjestyssäännöt ja tutustuminen 1. Kysellään kuulumisia ja tehdään nimikierros. Tarjolla keksiä ja mehua. 2. Toiveita siitä, miten opiskelijat haluaisivat, että kurssi käydään läpi, mitä haluaisivat tehdä 3. Käydään läpi asuntolan järjestyssäännöt. Kysytään, mitä tietävät jo ennestään. 4. Yhteistä toimintaa, jonka aikana jutellaan jokaisen kanssa vuorollaan. Kysymyksiä kaksikeskeisiin keskusteluihin: Tunnetko ketään ennestään? Oletko saanut kavereita Miten on tullut toimeen muiden kanssa asuntolassa Onko palautetta, esim. jotain puuttuu tai jokin on asuntolassa rikki 8

10 Toinen viikko Teema: Siivous 1. Kysellään kuulumisia, miten on mennyt koulussa ja asuntolassa 2. Miten siivous sujuu asuntolassa 3. Tehdään yhdessä siivouslista 4. Käydään pyykinpesuun liittyvät merkit läpi. 5. Siivoamme jonkun yhteisen tilan (esim. liikuntasalin varaston) 6. Omien huoneiden siivous 7. Yhteistä tekemistä (liikuntaa, pelejä, juttelua) viikko tavarat/roskat paikoilleen roskat pihalle jääkaapista vanhentuneet roskiin/ tiskit kengät järjestykseen 9

11 10

12 Kolmas viikko Teema: Palo- ja pelastusasiat, ensiapu+ liikenne 1. Vapaata keskustelua aiheesta 2. Teoriaosuus - Paloturvallisuus, käydään läpi kuinka toimia tulipalon sattuessa - Käydään läpi yleisimpiä ensiapu menetelmiä - Harjoitellaan kylkiasento ja painesiteen teko - Tutustutaan ensiapulaukkuun Teoriaosuuden aikana voi kysellä, onko joku itse ollut onnettomuudessa? Onko kukaan ollut onnettomuus paikalla ulkopuolisena? Murtanut luitaan? Mitä teit? 3. Onnettomuustilanne: Ryhmä jaetaan kahteen, toinen ohjaaja menee ryhmän kanssa toiseen huoneeseen ja lavastaa onnettomuuden. Sitten toinen ohjaaja tulee loppuryhmän kanssa paikalle ja auttavat onnettomuuteen joutuneita. Tämän jälkeen osat vaihdetaan toisinpäin. Lopuksi käydään läpi mikä meni oikein ja mikä väärin. 4. Ryhmä jaetaan pieniin ryhmiin tai pareihin. Hätäuloskäyntien läheisyyteen on viety kirjekuoria, joissa on kysymyksiä päivän teemaan liittyen. Kirjekuorissa on erivärisiä lappuja, jokaiselle ryhmälle oma väri, näiden lappujen avulla voidaan lopuksi laskea, kuinka monessa paikassa ryhmä on käynyt. Jokainen ryhmä etsii hätäuloskäynnin ja vastaa kysymykseen ja ottaa oman värisensä lapun. Kun aloituksesta on kulunut 20 min, kaikkien pitää olla takaisin ohjaajien luona. Kysymykset ja vastaukset käydään läpi, ja eniten oikein vastannut ryhmä saa palkinnon. 5. Sään salliessa makkaran paistoa ja juttelua. 11

13 Neljäs viikko Teema: Ruokailu ja terveelliset elämäntavat Tällä kerralla ollaan soluissa ja tehdään ruokaa. Opiskelijoita ohjataan tekemään helppoa iltapalaa, jonka jokainen osaa tehdä. Suunnitellaan kauppalista ja lähdetään porukalla kauppaan, solun yhteinen budjetti on 10. Kaupassa katsotaan yhdessä, mitä ostetaan ja lasketaan hintoja. Opiskelijoiden tehtävänä on tehdä ryhmätyötä ja jakaa ostettavat tavarat. Soluissa jokainen tekee oman annoksensa ja syödään yhdessä. 12

14 Viides viikko Teema: Ihmissuhteet ja päihteet Aluksi vapaata keskustelua päivän aiheesta. Jokaiselle annetaan ihmissuhdeverkosto moniste, jonka täyttävät itsenäisesti. Täytetyt paperit menevät eteenpäin kuraattorille. Keräännytään porukkaan ja kysellään mitä mieltä opiskelijat ovat ihmissuhteista ja seurusteluasioista. Kysymykset: mikä piirre kaverissa saa iloiseksi/ vihaiseksi? mistä asioista juttelet kavereille/ mistä perheelle? montako "luottoystävää" on? montako pitäisi olla, onko väliä? milloin voi alkaa seurustelemaan? kumpi kysyy seurustelemaan tyttö vai poika, vai onko mitään väliä? missä vaiheessa voi muuttaa yhteen? kumpi kosii? avoliitto/avioliitto, mikä ero? Mitä sanasta päihde tulee mieleen? Käydään läpi päihteiden vaikutuksia. Pöydällä on lappuja, joissa on päihteen nimiä ja lappuja, joissa on seuraamuksia. Ryhmän tehtävä on laittaa oikeat seuraamukset oikeiden päihteiden alle. Käydään yhdessä läpi jokainen päihde ja mitä tapahtuu jos alkaa käyttää Sedatiivit: hengityslama, kooma Alkoholi: sammuminen selälleen ja omaan oksennukseensa tukehtuminen, toiminta jota katuu myöhemmin Kannabis: psykoosi, skitsofrenian puhkeaminen 13

15 Lääkkeet: myrkytyskuolemat, sekakäytön vaikutukset täysin arvaamattomia Hallusinogeenit: psykoottisuus, mielenterveyden totaalinen pettäminen, itsemurhat Stimulantit: lämpöhalvaus, aivoverenvuoto, sydänpysähdys, voimakas jälkimasennus Lopuksi The peli The peli On hyvä tapa oppia uusia asioita, tai opetella kokeeseen. The peli ryhmäyttää helposti ja saa ihmiset toimimaan ryhmänä. Peli sopii kaiken ikäisille. Pelissä on lauta, noppa ja jokaisella ryhmällä oma pelinappula. Laudalla on ruutuja 100, joissa numerot Ympäriinsä pelitilaa laitetaan kysymys/tekeminen lappuja, joissa on myös numerot Kysymykset ja tehtävät voivat liittyä mihin vain, tai johonkin tiettyyn teemaan. Pelin kulku: Yksi ryhmän jäsen heittää noppaa ja menee silmäluvun verran eteenpäin (esim. 4.) Ryhmä etsii lapun jossa on numero 4 ja vastaa/tekee kysymykseen/ tehtävän yhdessä. Tämän jälkeen saa mennä uudestaan heittämään noppa ja siirtyy silmäluvun verran eteenpäin (esim. 3) ja etsii lapun numero 7. Jos mukana useampi ryhmä, heittovuoro siirtyy seuraavalle aina kun numeron tehtävä on suoritettu. 14

16 Kuudes viikko Teema: liikunta ja vapaa-aika Kerta pidetään oppilaitoksen liikuntasalissa. Ideana on pelata pelejä, joissa kukaan ei voi jo olla hyvä. Esimerkiksi. Fanttipallo: jalkapalloa normaaleilla säännöillä, mutta jalkapallon sijasta potkitaan isoa jumppapalloa. Maalit ovat isot. Sikafutis: jalkapalloa, mutta silmille laitetaan kahdesta pahvimukista tehdyt lasit, jotka on teipattu yhteen ja kuminauhalla takaa kiinni. Lasit päässä yritetään saada pallo maaliin. Tukkihumala: kaksi joukkuetta seisoo jonossa ja jonon ensimmäiset saavat pesäpallomailat. Maila laitetaan lattialle pystyyn ja otsa kiinni mailaan. Tämän jälkeen pyöritään seitsemän kertaa mailan kanssa ympäri ja laitetaan maila maahan. Pyörinyt lähtee juoksemaan ja kiertää edessä olevan kohteen ja takaisin tullessaan läpsäyttää seuraavan käteen, niin läpsyn saanut aloittaa pyörimisen. Voittaja on se, joka on ensimmäisenä valmis Ultimate: Peliä pelataan frisbeellä. Ryhmä jaetaan kahteen joukkueeseen ja joukkueista valitaan yhdet ihmiset, jotka menevät salin päihin korokkeille seisomaan, vastustajan puolelle. Korokkeelta ei saa liikkua mihinkään, eikä osua maahan. Tuomari heittää frisbeen keskellä kenttää ilmaan ja joukkue mikä saa sen kiinni aloittaa. Pelissä joukkueiden tarkoitus on saada heitettyä frisbee omalle joukkuelaiselle, joka seisoo korokkeella toisella puolella salia. Toinen joukkue yrittää katkaista heitot ja saada frisbeen itselleen. Frisbee kädessä ei saa liikkua. 15

17 Palautetta kurssista: Kurssin kivat asiat Kurssin huonot asiat Mitä ohjaajat tekivät hyvin? Mitä ohjaajat tekivät huonosti Oletko oppinut kurssin aikana jotain uutta? Onko kurssista ollut sinulle hyötyä Onko solun keskeisiin asioihin puututtu jos siihen on ollut tarvetta Ovatko ohjaajat osanneet puuttua asioihin/ viedä asioita eteenpäin? 16

18 The peli - kysymykset 1. Riisukaa sukkanne ja laittakaa ne takaisin jalkaanne 2. Huutakaa ryhmänne nimi kolme kertaa kovaan ääneen 3. Menkää nelinkontin lattialle ja leikkikää lehmiä 4. Laulakaa joku virsi 5. Juokaa lasillinen vettä 6. Ennustakaa säätä jollekin ohjaajista 7. Vastatkaa ohjaajalle kysymykseen: mikä kana ei muni 8. Laulakaa teille tuttu lastenlaulu hyvin hiljaa 9. Muodostakaa kolmio, niin että pidätte toisianne olkapäästä kiinni. Kulkekaa tässä muodostelmassa takaisin pelipöydän luo 10. Etsikää kolme sinistä esinettä ja viekää ne ohjaajalle 11. Tehkää ihmispyramidi ja pysykää siinä 20 sekuntia 12. Järjestäkää eteisen kengät. Jos ne ovat jo järjestyksessä, muuttakaa järjestystä 13. Menkää pituusjärjestykseen ja kulkekaa rivissä pöydän luo 14. Keksikää kuusi J- kirjaimella alkavaa mielikuvituseläintä ja kertokaa ne ohjaajalle 15. Laittakaa kengät jalkaan ja käykää juoksemassa rakennus ympäri 16. Kertokaa jollekin ohjaajista kuinka paljon kello on 17. Vetäkää vessa 18. Leikkikää ankkoja 15 sekunnin ajan 19. Ryömikää pelipöytänne ali ja jatkakaa peliä 20. Olkaa täysin hiljaa ja liikkumatta 30 sekunnin ajan, ohjaaja ottaa aikaa 21. Leikkikää jotain tuttua laululeikkiä 22. Käykää pesemässä kädet niin, että jokaisen ryhmän jäsenen kädet ovat altaassa samaan aikaan. Vettä ei saa mennä yli altaan 23. Hyppikää seinille, jokainen ainakin 3 kertaa 24. Etsikää jokaiselle päähine 17

19 25. Mikä on ryhmänne yhteenlaskettu ikä, kertokaa ohjaajalle 26. Käykää kertomassa ohjaajalle vitsi 27. Hakekaa ohjaajalle puuta 28. Menkää heittämään noppaa ja toimikaa pelin ohjeiden mukaisesti, mutta vähentäkää summasta viisi 29. Hyppikää X- hyppyjä 30. Kävelkää käsillänne 5 askelta 31. Niistäkää nenänne yhtä aikaa 32. Kertokaa ohjaajalle niin monta tarinaa kun ryhmässä on jäseniä 33. Lyökää käsiä polviin ja yhteen niin nopeasti kun pystytte 20 kertaa 34. Istukaa lattialle pareittain ja vetäkää venettä 20 kertaa 35. Irrottakaa korunne ja kellonne ja jättäkää pelipöydälle loppupelin ajaksi 36. Käykää sanomassa ohjaajalle yhteen ääneen: Hyvää päivää herra/rouva Johtaja 37. Menkää lattialle makaamaan ja tehkää uintiliikkeitä 38. Tehkää 10 kyykkyyn ylös hyppyä 39. Valitkaa nurkka johon menette kaikki istumaan. Laskekaa yhteen ääneen kymmeneen 40. Etsikää lähin kirja, ottakaa sivu 5 ja laulakaa kolmannella rivillä oleva teksti 41. Kirjoittakaa paperille kaikkien ryhmäläisten nimet takaperin 42. Tehkää ryhmässä yhteensä 50 vatsalihasliikettä 43. Laatikaa lyhyt runo jostain ohjaajasta ja lukekaa se äänen 44. Halatkaa toisianne niin, että jokainen ryhmän jäsen halaa jokaista 45. Keksikää mielikuvitus ystävä ja näyttäkää kuinka se liikkuu 46. Kätelkää kaikkia ryhmän jäseniä laittamalla käsi oman polven alta 47. Istukaa alas ja kertokaa jokainen joku lapsuuden muisto 48. Käykää selin makuulle ja polkekaa polkupyörää 10 kierrosta 49. Ottakaa selvää ohjaajien lempiruuista 50. Yrittäkää selvittää jonkun ohjaajan toinen nimi. Keksikää hyvä peruste sille, miksi teidän on se saatava 18

20 tietää, niin hän kertoo sen teille 51. Laskekaa kuinka monta hammasta ryhmällänne on yhteensä 52. Kävelkää varpaillanne mutkitellen pelipöydän luo 53. Tanssikaa letkajenkkaa 54. Yksi ryhmän jäsen pitää silmät auki, muut laittavat silmät kiinni ja näkevä ohjaa sokeat takaisin pöydän ääreen 55. Valitkaa yksi Euroopan maa ja perustelkaa ohjaajalle miksi teidän on päästävä sinne 56. Keksikää runo Öhkömönkiäisestä ja esittäkää se 57. Leikkikää balettitanssijoita, jokainen esittää oman versionsa bliéstä 58. Mitä söit aamupalaksi, kertokaa ohjaajalle 59. Mistä nyt tuulee, kertokaa ohjaajalle 60. Laittakaa ryhmänne kännykät pöydälle ja antakaa olla siinä pelin loppuun asti 61. Keksikää itsellenne kaksi uutta tehtävää ja tehkää ne 62. Tehkää jollekin ryhmän jäsenelle vesikampaus 63. Kertokaa toisillenne lempimuusikkonne tai bändinne 64. Keksikää miten aiotte tuulettaa jos voitatte pelin. Näyttäkää se ohjaajalle 65. Katsokaa ikkunasta ulos, kuvailkaa runollisesti mitä näette 66. Olkaa niin kuin ette olisikaan 67. Kertokaa ohjaajalle mitä tekisitte jos saisitte euroa 68. Tuokaa hius 69. Hyppikää hyppynarua ilman narua 70. Käykää pihalla haukkaamassa happea 71. Esittäkää toista maailmansotaa 72. Miettikää millainen olisi unelmien tyttö/poika ja kertokaa vastaus ohjaajalle 73. Kannustakaa jotain toista ryhmää 74. Opettakaa ohjaajalle jokin uusi asia 19

21 75. Pyörikää kymmenen kertaa ympäri katse ylöspäin 76. Kiristelkää hampaita 77. Juoskaa pää kolmantena jalkana ohjaajan luo 78. Etsikää viisi erilaista lehteä 79. Seiskää liikkumatta minuutti 80. Kertokaa ohjaajalle 5 tapaa viettää hauska viikonloppu ilman päihteitä 81. Kertokaa ohjaajalle vitsi 82. Mitä tekisit unelmiesi treffeillä 83. Käykää halaamassa lähintä puuta 84. Missä tarkalleen ottaen olette nyt 85. Vaihtakaa keskenänne jotain vaatekappaleita 86. Istukaa lattialla seuraavaan heittovuoroonne asti 87. Käykää käynnistämässä tietokone 88. Tuokaa ohjaajalle lasi vettä 89. Käykää toivottamassa jollekin hyvää tulevaa viikonloppua 90. Laskekaa ryhmän kokonaisikä 91. Halatkaa kaikkia kanssapelaajianne 92. Sano rehellinen mielipiteesi tästä pelistä 93. Matkaa selällänne maassa liikkumatta 2 minuuttia 94. Sanokaa kolme positiivista asiaa asuntolasta 95. Piirtäkää ohjaajasta muotokuva 96. Kuinka monta tupakkimerkkiä tiedät, luetelkaa ohjaajalle 97. Mikä päivä tänään on 98. Mikä on lempivärisi 99. Konttaa pöydän alle ja odota heittovuoroasi 100. Kiitä kaikkia kivasta pelistä ja kerää tavarat paikalleen 20

2. Luetelkaa ohjaajalle kuusi eri lautaja/tai. 5. Laskekaa, kuinka monta tuolia on aulassa. Kertokaa luku ohjaajalle.

2. Luetelkaa ohjaajalle kuusi eri lautaja/tai. 5. Laskekaa, kuinka monta tuolia on aulassa. Kertokaa luku ohjaajalle. 1. Kertokaa toisillenne oma toinen nimenne. 2. Luetelkaa ohjaajalle kuusi eri lautaja/tai korttipeliä. 3. Tehkää 20 haara-perushyppyä. 4. Afrikan tähti -pelin aloituskaupungit ovat Tangier ja Kairo. Totta

Lisätiedot

Matikkapeli 30. Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna

Matikkapeli 30. Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna Ympäristökoulu Polku/ Hanniina Manner, 5.4.2017 Matikkapeli 30 Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna Printtaa alla olevat tehtävälaput, leikkaa erilleen toisistaan

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin 75289 Laskuvarjo Ideoita LASKUVARJO leikkeihin LASKUVARJO leikit, tuotenumero 75289 Leikkivarjon käyttö: - hauskaa, jännittävää, erilaista ja motivoivaa toimintaa Leikin valmisteluissa ja opettelemisessa

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa? 36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin

Lisätiedot

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli PELIOHJEET JOHDANTO Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -pelin tarkoituksena on oppia uutta mielekkäällä ja hauskalla tavalla. Pelissä ei varsinaisesti ole voittajaa,

Lisätiedot

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ 1. Peikot ovat taitavia ylittämään metsän esteitä. Miten voitte ylittää kiven, ison oksan tai kaatuneen puun? 2. Peikot tykkäävät tasapainotella

Lisätiedot

Palloultimate Soveltaminen:

Palloultimate Soveltaminen: Liikuntaseikkailu Liikuntavinkit2013 Palloultimate Peliä pelataan suurehkolla kentällä, ulkona alueeksi sopii esimerkiksi puolikas jalkapallokenttä. Kentän molemmissa päädyissä on koko kentän levyinen

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Yhdes sä irr hdes sä irr ellen JOUKKUETEHTÄVÄ II.

Yhdes sä irr hdes sä irr ellen JOUKKUETEHTÄVÄ II. Max 4 pistettä I. Lausukaa yhteen ääneen jokaisen pelaajan nimi aloittaen kortin lukijasta. Tehkää yhteensä kolme kierrosta kiihdyttäen vauhtia kierros kierrokselta 3 p. II. Tehkää kaksi lisäkierrosta

Lisätiedot

Lepoa ja latausta. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. 2 p.

Lepoa ja latausta. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. 2 p. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. II. Sanokaa lopuksi parillenne jokin myönteinen asia. 1 p. Max 4 pistettä I. Mikä

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä)

Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä) Kattikierros on toiminnallinen rata noin alakouluikäisille. Voit ottaa kaikki pisteet tai valita sopivimmat ryhmällesi. Alla on kuvattu pisteet ja niihin tarvittavat välineet. Pisteet Liikkuminen eri tyyleillä

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno)

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno) Sivu 1 / 6 Tapahtuma: Paikka: Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksen grilli-ilta Puistokatu 31, Mänttä (asuntojen takapiha) Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. Aika: Keskiviikko 08.05.2013

Lisätiedot

Minuuttivälipalat vuotiaille

Minuuttivälipalat vuotiaille Minuuttivälipalat 3-4 - vuotiaille Tasapainoilu kehityskaudelle 3 4 - vuotta Tehtäväkortti 1. Seisokaa yhdellä jalalla tukea ottaen, vaihtakaa jalkoja Seisokaa yhdellä jalalla ilman tukea, vaihtakaa jalkoja

Lisätiedot

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta JAKSO 3 Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta Treenit on jaettu kolmeen n. 15min moduuliin Alkuverryttely, Treeniosio, Peliosio. Jokaiseen moduuliin on 45 eri vaihtoehtoa, joita

Lisätiedot

LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) Laatinut Antton Lämsä

LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) Laatinut Antton Lämsä LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) 08.04.2019-29.04.2019 Laatinut Antton Lämsä Aika & Paikka Maanantai klo 18:30-19:30 Liikuntahallin yleisurheilutila Pääohjaaja Antton Lämsä 040 148 5527 Apuohjaajat

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena

Lisätiedot

Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta.

Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta. Betonipeli Suurjuhlan ennakkotehtävä on nimetty Betonipeliksi, sillä Kouvola tai tuttavallisemmin Kouvostoliitto on tunnettu kauniista betoniarkkitehtuuristaan. Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) SSSSSSS Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 3(19) OHJEET S-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille 36 peli Suomi 100 1. Aiemmin uskottiin, että metsien haltijoiden suhtautuminen ihmisiin riippuu siitä, miten ihminen kohtelee metsää ja sen antimia. Keksikää ja esittäkää kunnioittava tervehdys metsän

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt

Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt BeerPong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. BeerPong on herrasmiespeli. Pelit pelataan kerrasta poikki ja finaali paras kolmesta

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 7 10-vuotiaiden erityisryhmä ulkona virkeyttä etsimässä Tavoitteet ryhmäytyminen kanssakäymisen edistäminen uudet kokemukset Kohderyhmä sairaalaopetusryhmä 7 12-vuotiaat, 10 lasta ja 4 aikuista. ja

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2. OPETUSKESKUSTELU: OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

1-2 Tuomelan pihalla. Areena)

1-2 Tuomelan pihalla. Areena) 1-2 Tuomelan pihalla 1. 6A Ikiliikkuja 2. 6B Sanaselitys rokeja poke 3. 7B Eläinjuoksu (kartiot) 4. 7C Kanatortilla 5. 8A Monen pallon futis (useampi jalkapallo, Areena) 6. 7F Pallojen heittely (paljon

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Salipallo/ikuisuuspolttopallo Polttopallosta johdettu leikki, jossa on enemmän toimintaa. Toimintamuoto Pelit ja leikit Kesto 10 min Liikuntataidot Juokseminen,

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA

Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA Tälle viikolle tulee meidän luokkalaisille liikuntaläksyä. Se koskee koulumatkoja. A) Oppilas merkitsee rastin

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

75059 Suuri lajittelusarja

75059 Suuri lajittelusarja 75059 Suuri lajittelusarja Peliohjeet Tämä sarjan sisältö: 632 kpl lajitteluesineitä 3 kpl onnenpyörää 6 kpl lajittelukulhoa 1 kpl muovinen lajittelualusta 1 kpl numeromerkitty arpakuutio Lajittelusarja

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder Media on muutakin kun vain tutut televisio ja sanomalehti. Mediakasvatuksessa tulisi ottaa huomioon myös tietokonepelit, mainonta monissa eri muodoissa, keskustelupalstat

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 1. Esikouluryhmä ryhmäytymässä Tavoitteet ryhmäytyminen liikennesääntöjen harjoittelua jokamiehenoikeudet tutuksi elekielen ja geometristen kuvioiden harjoittelua Kohderyhmä Esikouluryhmä, 16 lasta

Lisätiedot

KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) KURR KURR Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET R-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET L-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kenguru 2016 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2016 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Rasti 1. Pysy ja pidä lämpimänä (suoritusaika 30 min)

Rasti 1. Pysy ja pidä lämpimänä (suoritusaika 30 min) Rasti 1. Pysy ja pidä lämpimänä (suoritusaika 30 min) Tällä rastilla teillä on kolme tehtävää: Keittäkää vesi Estäkää veden jäähtyminen Keksikää keinoja, joiden avulla voi pitää itsensä lämpimänä Keittäkää

Lisätiedot

Erilaisia osallisuusmenetelmiä

Erilaisia osallisuusmenetelmiä Erilaisia osallisuusmenetelmiä Rauna Nerelli, Suomen Lasten Parlamentti Tässä on muutamia menetelmiä, joita voi käyttää lasten kanssa ryhmässä toimittaessa, kun halutaan vahvistaa lasten osallisuutta ja

Lisätiedot

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia.

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia. 7+ 4+ 60+ FI Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia. Selitä sanoja käyttäen eri sanoja, synonyymejä tai vastakohtia! Tarkoituksena on saada oma pelikumppani tai joukkue arvaamaan

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA ALKUPOTKU JA PELIN JATKAMINEN JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 Ottelun alku Ennen ottelun alkua kenttäpuoli arvotaan kolikon heitolla. Veikkauksen voittaja saa valita kenttäpuolen. Vastajoukkue saa oikeuden

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa Harjoite 9: TÄHYSTÄJÄ Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: Kognitiivinen taso: P (spatiaalinen hahmottaminen): IR: suhteet Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan

Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan Juli Hovi ja Kaisa Björn Hämeen Liikunta ja Urheilu ry 1 Teoria (poimintoja LIKES, OPH, Liikkuva koulu) Yhtäjaksoinen istuminen heikentää oppilaan

Lisätiedot

Liikkuminen. Pelivalmistelut. Ohittaminen FIN. Pelin sisältö:

Liikkuminen. Pelivalmistelut. Ohittaminen FIN. Pelin sisältö: FIN Suomi 4 + 2-7 20 + Pelin sisältö: 8-osainen pelilauta (jossa painatus molemmin puolin), 7 eriväristä puupossua, 7 possujen väristä puukiekkoa, Erikoisarpakuutio, jossa luvut 1, 1 ja 3 mustina pisteinä

Lisätiedot

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

52999 Aktiivinen matematiikka

52999 Aktiivinen matematiikka 52999 Aktiivinen matematiikka Laske kymmeneen Oppilaiden määrä: vähintään 10 oppilasta. Numeroidut kartiot 1-10 (käytä 0-kartion päällä kartionpäällistä ja kirjoita lapulle numero 10). Numeroidut hernepussit

Lisätiedot

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivää vietetään

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Välkkäri-koulutus 2017

Välkkäri-koulutus 2017 Tervapata Välineet: keppi tai vastaava (puoluenauha, sulkapallo) Oppilaat muodostavat piirin (voidaan piirtää rinkula maahan sekä/tai merkata oma paikkansa). Yksi lähtee kiertämään piiriä kädessään esim.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Johdanto

Sisällysluettelo. 1. Johdanto Säännöt Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Sisältö 4 3. Alkuvalmistelut 5 4. Pelin aloitus ja kulku 6 5. Pelin lopetus 9 6. Vaikea peli ja muut pelimuunnelmat 10 1. Johdanto Pelilauta on 25 ruudusta muodostuva

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT 1. ENSIMMÄINEN TUNTI: tiistai 19.9. klo 11.00 11.45 Kaikille 9.luokkalaisille yhtä aikaa luokassa X! n. klo 11.00, n. 15 20 min LÄMMITTELY/VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN MINDMAP

Lisätiedot

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista. OHJE / PELIOHJE 1 (5) Eläinsafari yli 5-vuotiaille pelilauta 4 värikästä jeeppi-pelikorttia 4 värikästä kortinpidikettä 2 noppaa 40 eläinkorttia, joissa 1-3 eläintä laskutaitoa taktikointia Kasatkaa pelilauta.

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot