Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit ja niiden vähentäminen autoliikenteessä yksiajorataisilla pääteillä (LINTU/ Viola)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit ja niiden vähentäminen autoliikenteessä yksiajorataisilla pääteillä (LINTU/ Viola)"

Transkriptio

1 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 1(13) Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit ja niiden vähentäminen autoliikenteessä yksiajorataisilla pääteillä (LINTU/ Viola) Otsikon tutkimus on valtava tiedon järkäle. Olen koonnut sen vuoksi lyhyeksi muistioksi keskeisiä löydöksiä tutkimuksesta, joitakin tutkimuksen taustalla olleita tilaajan ajatuksia sekä lopuksi tilaajan pohdintaa kokonaisuudesta. Tutkimuksen tavoitteista (otteita pohjana olleesta tutkimushausta): Tutkimuksen näkökulma perustuu liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan Liikenneturvallisuussuunnitelmaan vuosille Suunnitelmassa on määritelty visio, jonka mukaan tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla eikä loukkaantua vakavasti liikenteessä. Lisäksi suunnitelmassa todetaan, että liikennejärjestelmän suunnittelijoiden ja toteuttajien tulee pystyä vastaamaan siitä, että asianmukaiset tiedot ja taidot omaava henkilö ei kuole eikä loukkaannu vakavasti liikenteessä. Inhimillinen virhe ei saa johtaa kuolemaan. Toiminnassa pyritään riski riskiltä poistamaan ne ongelmat tai ongelmakohdat, joissa vakava onnettomuus on mahdollinen. Suunnitelmassa on todettu lisäksi, että merkittävin onnettomuuksien syntymiseen ja erityisesti vakavuuteen vaikuttava tekijä on liikkumisnopeus, jonka tulisi olla perustana uusille turvallisuusratkaisuille. Vaihtoehtoina ovat estää erikokoisten ja massaltaan erilaisten tienkäyttäjien törmääminen toisiinsa tai saada nopeudet niin alhaisiksi, etteivät mahdolliset tapahtuvan onnettomuuden seuraukset ole vakavia. Haettavana olevassa tutkimuksen olennaisia näkökulmia ovat: millaista kolariväkivaltaa ihmiskeho kestää sekä miten liikennejärjestelmän ominaisuuksia ja liikenteen säätelyä tulisi kehittää, että kolariväkivalta saataisiin riittävän alhaiselle tasolle ihmisen kestokykyä ajatellen. Tutkimuksessa lähestymistapana on monitieteellisen asiantuntijaryhmän muodostaminen tekemään kokoavaa syväanalyysiä tukijalautakunta-aineiston pohjalta. Näkökulman valinnasta johtuen lääkärin kuuluminen tutkimusryhmään on välttämätöntä. Tutkimusryhmässä tulee olla lisäksi ajoneuvotekniikan ja liikennetekniikan asiantuntemus. Tavoitteena on arvioida, mitä sellaisia ominaisuuksia ja tekijöitä liikennejärjestelmässä on, jotka altistavat kolarien vakaville seurauksille sekä hahmotella toimia tilanteen parantamiseksi. Arvioinnissa tulisi pääpainon olla järjestelmän normaalissa käytössä tapahtuneissa onnettomuuksissa ("inhimillinen virhe"), mutta tarvittaessa voidaan kommentoida myös ilmeistä riskinottoa. Parantamistoimia harkittaessa tulee keskittyä kolarien seurausten lieventämiseen, tuhoisien onnettomuusketjujen katkaisemiseen sekä liikennejärjestelmän ominaisuuksien ja ratkaisujen kehittämiseen / sopeuttamiseen ihmisen kestokykyä ja todettua liikennekäyttäytymistä vastaaviksi. Tarkastelut tehdään ryhmittelemällä aineisto toimintaympäristöittäin ja kohdistamalla huomio eniten liikennekuolemia tuottaviin onnettomuustyyppeihin. Tutkijaryhmä voi valita yhden tai useamman keskeisistä onnettomuusryhmistä tutkimuskohteekseen. Tarkastelu rajataan viime vuosiin niin, että liikennejärjestelmä ja autokanta vastaavat nykytilannetta.

2 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 2(13) Tutkimuksen tekijät, tutkimuksen luonne, aineisto ja rajaukset Tutkimuksen tekijät: Teknillisestä korkeakoulusta / Timo Ernvall, Marko Kelkka, Esa Räty, Marja-Terttu Juurinen, Timo Kari, Kari Laakso (tie-, liikenne- ja ajoneuvotekniikan asiantuntemus) sekä Työterveyslaitoksesta / Seppo Olkkonen (lääketieteen asiantuntemus). Tehdyssä tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan tutkijalautakuntien tutkimien onnettomuuksien viimeisten vaiheiden tapahtumia eli sitä, mikä on ollut välitön syy kuolemalle ja miten olisi mahdollista lieventää tuhoisia seurauksia. Tutkimus on tulkittavissa osaltaan myös menetelmäkokeiluksi, jossa pyrittiin pääsemään kiinni liikennejärjestelmään liittyvään kuolemanriskiin liikennejärjestelmän normaaleissa käyttötilanteissa. Aineistosta karsittiin pois onnettomuudet, joita ei katsottu voitavan tulkita inhimilliseksi virheeksi, vaan joihin tulkittiin kuuluvan selvää riskinottoa tai liikennejärjestelmän suunnitellun käyttötavan vastaisuutta. Aineistoa rajattiin lisäksi työmäärien kohtuullisena pitämiseksi ja päällekkäisyyksien välttämiseksi. VIOLA -tutkimuksen aineisto käsittää liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat, kuolemaan johtaneet autojen keskinäiset ja yksittäisonnettomuudet vuosina taajamien ulkopuolisilla tavallisilla valta- ja kantateillä (ei moottoriväyliä eikä kaksiajorataisia teitä). Tutkimuksesta rajattiin tarkastelun ulkopuolelle: rattijuopumukset, turvavyötä käyttämättömät sekä huomattavaa ylinopeutta ajaneet jalankulkija-, polkupyörä-, mopo- ja moottoripyöräonnettomuudet eläinonnettomuudet onnettomuudet, joissa kuolema oli seurausta sairaskohtauksesta tai arvioitiin tapahtuneen itsetuhotarkoituksessa alaikäinen kuljettaja Aineistorajauksen yhteydessä keskusteltiin myös muista mahdollisista rajauksista (ajoneuvon kunto, kuljettajan väsymys ja sairaudet), mutta työn ohjausryhmä päätyi lopulta yllä esitettyyn rajaukseen. Keskeisiä tietoja ja löydöksiä tutkimusaineistosta Tutkimusaineistoon kuuluu 442 onnettomuutta, joissa oli osallisina yhteensä 1417 henkilöä. Heistä 524 kuoli, 545 vammautui (näistä 387 loukkaantui lievästi ja 158 vakavasti). Vammoitta säilyi 348. Pääosa kolarien osallisista oli henkilöautoja. Pakettiautoja oli 7 %, erilaisia kuorma-autoja oli 22 %, linja-autoja vain muutamia. Pääosa surmansa saaneista oli henkilöauton kuljettajia ja matkustajia. Taulukko. Osalliset ajoneuvot ja kuolleet henkilöt ajoneuvolajeittain.(lintu-julkaisun 3/26 taulukko 9). oslaji_5 Osallisia Kuolleita n % n % Henkilöauto 61 68, , Pakettiauto 64 7,2 3 5,7 Raskas ajoneuvo ,4 8 1,5 Traktori 6,7 Muu 1 1,1 4,8 Yhteensä 889 1, 524 1,

3 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 3(13) Kaikista aineiston onnettomuuksiin osallisista ajoneuvojen kuljettajista suurin osa (runsas 3/4) oli miehiä. Suurin osa kuljettajista (vajaa 3/4) oli vuotiaita. Matkustajien ikä- ja sukupuolijakautuma oli tasaisempi. 3 Kuljettajien ikä- ja sukupuolijakautuma 3 Matkustajien ikä- ja sukupuolijakautuma M M M M muu N N N N muu M M M M muu N N N N muu Kuva. Osalliskuljettajat iän ja sukupuolen mukaan. M=mies, N=nainen. (pohjautuu LINTUjulkaisun 3/26 taulukkoon 12). Onnettomuudet olivat seurauksiltaan vaikeita. Valtaosa yli 75 % kolarin seurauksena kuolleista sai surmansa välittömästi. Ennen hoitotoimia kuoli yli 8 % uhreista Kuoli heti Ennen hoitotoimia Kuolinaika < 6 h 6-24 h 1-7 vrk 7-3 vrk >3 vrk Kuva. Uhrien kuolinajat (Pohjautuu LINTU-julkaisun 3/26 taulukkoon 13)

4 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 4(13) Henkensä menettäneiden vaikeimmat vammat olivat useimmiten pään tai rintakehän alueella. Päävammojen osuus kasvoi vastapuolen massan kasvaessa. Taulukko. Henkilöautoissa kuolleet (n=428) ja loukkaantuneet tarkasteltuna vastapuolen ajoneuvon mukaan. Kuolleiden ja loukkaantuneiden vakavimman vamman kehon alue ICD-1 koodin mukaan (Raskas ajoneuvo=linja-auto, kuorma-auto). (LINTU-julkaisun 3/26 taulukko 19) Henkilöautot Pakettiautot Raskaat ajoneuvot Kehon alue Kuollut Loukkaantunut Kuollut Loukkaantunut Kuollut Loukkaantunut n % n % n % n % n % n % Pää 61 3, , ,5 1 12, ,1 5 27,8 Selkä 32 16, 9 1,7 2 4,9 4 5, 16 8,6 1 5,6 Rinta 57 28,5 3 3, ,5, 49 26,2 1 5,6 Vatsa ja lantio 15 7, ,3 1 2,4 2 25, 4 2,1 3 16,7 Raajat 2 1, 18 21,4 1 2,4 1 12,5 1,5 3 16,7 Moni 9 4, ,7 1 2,4, 19 1,2 2 11,1 Muu 24 12, 15 17,9 2 4,9, 1 5,3 3 16,7 Yhteensä 2 1, 84 1, 41 1, 8 1, 187 1, 18 1, Ei luokiteltu Henkilöautossa kuolleet (kpl) vakavimman vamman alueen ja vastapuolen mukaan Henkilö- tai pakettiauto Raskas auto 4 2 Pää Selkä Rinta Vatsa ja lantio Raajat Moni Muu

5 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 5(13) Kolarien vaikeutta kuvaa se, että puolet henkensä menettäneistä kuoli iskeytyessään auton rakenteita vastaan ja matkustamon rakenteiden painuessa samalla heihin; liki viidesosa kuoli auton murskautuessa. Taulukko. Onnettomuuksissa kuolleiden (n=523) vakavimman vamman kehon alue aiheutumistavan mukaan. Iskeytymisessä henkilö iskeytyy auton sisäosiin, iskeytymisessä ja painumisessa matkustamon korirakenne painuu lisäksi henkilöön. (LINTU-julkaisun 3/26 taulukko 22) Iskeytyminen kohtaa vasten Iskeytyminen ja painuminen Ajoneuvon murskautuminen Muu mekanismi Ei määritelty Kehon alue n % n % n % n % n Pää 27 31, , ,7 23 3,3 1 Selkä 13 15,3 3 11,4 5 5,1 5 6,6 Rinta 17 2, 66 25,1 1 1, ,5 Vatsa ja lantio 1 1,2 1 3,8 1 1, 4 5,3 Raajat 1 1,2 3 1,1 3 3,1 1 1,3 Moni 1 1,2 7 2, ,3 2 2,6 Muu 25 29, , ,6 3 39,5 1 Yhteensä Kuoleman aiheutumistavat Iskeytyminen kohtaa vasten Iskeytyminen ja painuminen Ajoneuvon murskautuminen Muu mekanismi

6 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 6(13) Hieman yli puolet (52 %) aineiston onnettomuuksista tapahtui nopeusrajoituksella 8 km/h. Tässä yhteydessä tulee pitää mielessä, että tavallisista pääteistä suurimmalla osalla on käytössä talvi- ja pimeän ajan rajoitus 8 km/h. Talven ja pimeän ajan rajoitus on ollut yleensä voimassa lokakuun puolen välin tienoilta maalis-huhtikuun vaihteen tienoille. Nopeusrajoitus 1 km/h on voimassa pienellä osalla pääteitä vuoden ympäri ja suurimmalla osalla pääteitä ainoastaan kesäkaudella. Taulukko. Ajoneuvoissa kuolleet pääsuunnan nopeusrajoituksen mukaan. (LINTU-julkaisun 3/26 taulukko 11). Nopeusrajoitus Kuolleita % 4 1, , , , , ,7 Ei tiedossa 1,2 Yhteensä 524 1, Eniten liikennekuolemia on tapahtunut joulukuussa, seuraavaksi eniten helmikuussa, kolmantena ovat yhdessä tammikuu ja elokuu. Talvikuukausina (marraskuusta maaliskuuhun) suuri osa kuolemista on tapahtunut lumisilla ja jäisillä teillä. Kevät- ja kesäkuukausina (huhtikuusta syyskuuhun) valtaosa kuolemista on tapahtunut kuivalla tiellä kuolleiden lkm muu jäinen luminen märkä kuiva 2 1 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tapahtumakuukausi Kuva. Kuolleiden lukumäärä tapahtumakuukauden ja kelin mukaisesti. (LINTU-julkaisun 3/26 kuva 49)

7 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 7(13) Välittömien riskitekijöiden kirjo onnettomuuksiin osallisilla on laaja ja kuvastaa inhimillisiä rajoituksia liikennejärjestelmän käytössä. Kuljettajia [kpl] Kaikki ajoneuvot Henkilöautot Raskaat ajoneuvot Muut Välitön riski Ei riskiä Osallinen ei voinut välttää onnettomuutta 1 Vaaraa ei ollut havaittavissa 2 Lyhyt toiminta-aika 3 Ei muuten mahdollisuutta vaikuttaa onnettomuuden syntyyn Osallisen toimintakyvyn muutos 4 Nukahtaminen, vireystilan lasku Osallisen havaintovirheet 12 Puutteellinen havainto omasta paikasta ajoradalla 13 Ei havainnut toista osapuolta tai tilannetta 14 Virheellinen havainto toisesta osapuolesta tai tilanteesta Ajoneuvon käsittelyvirheet tai ajotoiminnat 31 Virheellinen ajolinja (lähestyminen kaarretta, leikkaus liian jyrkästi, kaistanpito jne.) 32 Virheellinen ohjausliike (äkillinen, voimakas, myöhästynyt, hidas, vesiliirrossa, lukkojarrutuksessa jne.) 33 Jarrutusvirhe (tarpeeton/liian pitkä lukkojarrutus, liian voimakas, heikko, myöhästynyt, pitkä jarrutus jne.) 34 Kaasunkäyttövirhe (liian voimakas, vedon lopettaminen jne.) 35 Edellisten yhdistelmävirheet Kuva. Onnettomuuksien välittömät riskitekijät kuljettajien määrän mukaan. Kaaviossa mukana kaikki aineiston kuljettajat ajoneuvossa olleiden vammautumisesta riippumatta. (LIN- TU-julkaisun 3/26 kuva 34)

8 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 8(13) Ylivoimaisesti eniten kuolemia (32 kuollutta) seurasi kohtaamisonnettomuuksista; henkilöautojen keskinäisissä kohtaamisonnettomuuksissa kuoli 56 %, henkilöautojen ja raskaiden ajoneuvojen keskinäisissä kuoli 38 %. Kohtaamisonnettomuuksien jälkeen toiseksi eniten kuolemia seurasi risteämisonnettomuuksista (66 kuollutta) ja kolmanneksi eniten ohitusonnettomuuksista (59 kuollutta). Yksittäis-, kääntymis- ja risteämisonnettomuuksista suurin osa tapahtui kuivalla tai märällä tiellä. Ohitusonnettomuuksista puolestaan suurin osa tapahtui lumisella tai jäisellä tiellä. Kohtaamisonnettomuudet tapahtuvat yhtäläisesti kuivalla tai märällä ja lumisella tai jäisellä teillä (henkilöautojen keskinäisistä kohtaamisonnettomuuksista suurempi osa tapahtui lumisella tai jäisellä tiellä; henkilöautojen ja raskaiden ajoneuvojen keskinäisistä kohtaamisonnettomuuksista puolestaan suurempi osa kuivalla tai märällä tiellä). Taulukko. Kuolleet henkilöt onnettomuustyypeittäin Tiehallinnon onnettomuusluokittelun mukaisesti (LINTU-julkaisun 3/26 taulukko 8). Onnettomuusluokka n % 1=yksittäis 37 7,1 2=kääntymis 25 4,8 3=ohitus 59 11,3 4=risteämis 66 12,6 5=kohtaamis 32 57,6 6=peräänajo 2 3,8 muut onnettomuudet 15 2,9 Yhteensä 524 1, kuolleita yksittäis kääntymis ohitus risteämis kohtaamis peräänajo muu Kuva. Onnettomuusluokkien jakauma kuolleiden määrien mukaisesti. Jaottelu on tehty Tiehallinnon käyttämien onnettomuusluokkien mukaisesti. (LINTU-julkaisun 3/26 kuva 46)

9 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 9(13) Kohtaamisonnettomuuksista 73 prosentissa on kuoltu keulatörmäyksissä. Kolarit ovat siis olleet niin suurienergisiä, että auto ei ole kyennyt suojaamaan kuljetettaviaan edes vahvimmassa suunnassaan. Kun vastapuolena on ollut raskas ajoneuvo, ovat kolarit olleet erityisen vaikeita: lähes kaikki ovat kuolleet joko ajoneuvon murskaantuessa tai iskeytyessään matkustamon rakenteita vastaan matkustamon rakenteiden painuessa samalla heihin. Toisaalta suurimmassa osassa henkilöautojen keskinäisten kolareiden uhreista matkustamon rakenteet ovat painuneet heihin. Taulukko. Kuolemaan johtaneet vammautumismekanismit ja törmäyssuunnat kohtaamisonnettomuuksissa. (LINTU-julkaisun 3/26 taulukko 55) Vammautumismekanismi Kuolleiden lukumäärä törmäyssuunnittain Keula Kylki Perä Muu Yhteensä Iskeytyminen kohtaa vasten Iskeytyminen ja painuminen Ajoneuvon murskautuminen Ulkopuolisten osien tunkeutuminen Painuminen turvavyötä vasten 8 8 Muu mekanismi Ei tietoa Yhteensä Vammautumismekanismit 8 km/h-rajoituksella kohtaamisonnettomuuksissa Iskeytyminen kohtaa vasten Iskeytyminen ja painuminen Ajoneuvon murskautuminen Ulkopuolisten osien tunkeutuminen Painuminen turvavyötä vasten Ha -Ha Ha-Ra Muu mekanismi Vammautumismekanismit 1 km/h-rajoituksella kohtaamisonnettomuuksissa Iskeytyminen kohtaa vasten Iskeytyminen ja painuminen Ajoneuvon murskautuminen Ulkopuolisten osien tunkeutuminen Painuminen turvavyötä vasten Ha -Ha Ha-Ra Muu mekanismi Kuva. Vammautumismekanismit (kappaletta) ja törmäyksen osapuolet kohtaamisonnettomuuksissa nopeusrajoituksilla 8 ja 1 km/h (HaPa = henkilöauto ja pakettiauto, Ra = raskas ajoneuvo) (pohjautuu LINTU-julkaisun 3/26 taulukkoon 56).

10 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 1(13) Alla olevassa kuvassa on tarkasteltu autossa olleiden vammautumisen vakavuutta sen mukaan, kuinka suuri kohtaamisonnettomuudessa törmäyksestä seurannut nopeuden muutos on ollut. Vasemmanpuoleiset havainnot koostuvat pääsääntöisesti raskaista ajoneuvoista, joiden nopeuden muutos törmäyksessä on pieni. Keskimmäiset havainnot koostuvat ajoneuvoista, joiden massasuhde on lähes yhtä suuri ja nopeuden muutokseksi tulee ajonopeus ennen törmäystä. Oikean puoleiset havainnot koostuvat henkilöautoista, jotka ovat törmänneet raskaaseen ajoneuvoon ja joiden nopeuden muutos on lähes yhtä suuri kuin molempien ajoneuvojen nopeus yhteensä ennen törmäystä. Kuvassa on esitetty kuolleiden ja loukkaantuneiden osuudet suhteessa liikemäärän muutokseen. Kuolleiden osuus alkaa kasvaa merkittävästi, kun delta-v ylittää 7 km/h. 1 % vammojen osuudet 8 % 6 % 4 % kuollut loukkaantunut ei vammoja 2 % % liikemäärän muutos, delta-v (km/h) Kuva. Loukkaantumisriski näyttäisi kasvavan nopeasti, kun nopeuden muutos 1 kasvaa suuremmaksi kuin 4 km/h. Kuolleiden osuus lähtee selkeämpään kasvuun nopeuden muutoksen saavuttaessa 8 km/h. Nykyinen rajoitus 8 km/h näyttäisi olevan alueella, jossa jyrkin kasvu on jo ohitettu (LINTU-julkaisun 3/26 kuva 7) 1 Liikemäärän muutos on laskettu suoraviivaisesti impulssikaavasta m 1 v 1 + m 2 v 2 = v yht (m 1 +m 2 ). Kyseessä ovat ajoneuvojen onnettomuuksia edeltävät ajonopeudet. Esimerkiksi kun kaksi yhtä painavaa autoa törmäävät toisiinsa nopeuksilla 7 km/h, kummankin auton delta-v on 7 km/h. Törmäyksen peittoastetta tai osumakohtaa ei ole otettu huomioon ja nopeusvektorit on oletettu aina vastakkaissuuntaisiksi.

11 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 11(13) Kohtaamisonnettomuuksia on tapahtunut niin 8 km/h kuin 1 km/h rajoituksilla, niin suoralla tiellä kuin kaarteissakin. Talvikelit ovat vallitsevia 8 km/h-rajoituksella; 1 km/h-rajoituksella kuiva tie. kuiva märkä luminen jäinen muu 7 kuolleiden lkm kohtaaminen suoralla, 8 km/h kohtaaminen kaarteessa, 8 km/h kohtaaminen suoralla, 1 km/h kohtaaminen kaarteessa, 1 km/h Kuva. Kohtaamisonnettomuuksissa kuolleet kelin ja nopeusrajoituksen mukaan (LINTU-julkaisun 3/26 kuva 54). Pohdintaa Tutkimuksessa on haettu esiin valtava määrä tietoa tavallisten pääteiden normaalissa käytössä tapahtuneista kuolonkolareista. Verrattaessa näin hahmottuvaa kuvaa työn tutkimushaussa esitettyyn liikenneturvallisuusvisioon, voidaan keskeisenä johtopäätöksenä todeta, että autojen, tiejärjestelyiden ja nopeusrajoitusten muodostama järjestelmä ei tue riittävästi ihmistä, joka tekee liikenteessä inhimillisen virheen. Onnettomuusketju pääsee jatkumaan ja murskaavat voimat ovat suuria, joten virhe johtaa usein kuolemaan aivan tavanomaisessa järjestelmän käytössä. Suurin osa tavallisten kuljettajien onnettomuuksista on kahden osapuolen kolareita - vaikka ihminen itse suoriutuisi virheittä ajostaan, hänellä on riski joutua osalliseksi kuolonkolariin ja myös kuolla kolarissa. Nykyisillä nopeustasoilla ja teiden ominaisuuksilla pääteiden kuolemia ei voi poistaa vision edellyttämällä tavalla, vaikka autokanta uusiutuu. Tutkimusaineiston kolareissa osa henkilöautoista murskautui suuren törmäysnopeuden tai massaeron vuoksi. Korirakenteen passiivista turvallisuutta kehittämälläkään ei murskautumista ja matkustajaan kohdistuvia liian suuria voimia voida läheskään kokonaan välttää, joten toimenpiteiden painopistettä tulisi siirtää onnettomuuksia ehkäiseviin järjestelmiin tai onnettomuusketjun katkaiseviin toimiin. Vakavien onnettomuuksien vähentäminen edellyttää ennen kaikkea ajosuuntien fyysistä erottamista. Keskikaiteelliset tietyypit ovat tehokkain tapa vähentää kohtaamis-, ohitus ja vasemmalle suistumisonnettomuuksia ja siten vaikuttaa suureen osaan liikennekuolemista. Ihmisen kestokyvyn rajat kolariväkivallalle on huomioitava liikennejärjestelmässä. Mahdollisuudet selviytyä hengissä ovat merkittävästi heikommat jo 8 km/h -törmäysnopeudessa kuin 6 km/h törmäysnopeudessa. Vakava vammautuminen liikennejärjestelmässä tulisi tehdä mahdottomaksi tai epätodennäköiseksi. Tulokset tukevat keskikaiteiden asentamista yksiajorataisille

12 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 12(13) teille erityisesti silloin kun ajonopeudet ylittävät 8 km/h, tai vaihtoehtoisesti 7 km/h nopeusrajoitusten käytön lisäämistä. Kuitenkin - näilläkin nopeuksilla voisi törmäys raskaaseen ajoneuvoon olla kohtalokas. Kuolemanriskiä liittymissä vähentäisivät sellaiset liittymäjärjestelyt, joilla estetään suurella nopeudella tapahtuvat kylkikolarit. Näitä ovat erityisesti kiertoliittymien rakentaminen tai vilkkaimmilla teillä eritasoliittymien rakentaminen. Myös nelihaaraisten liittymien porrastamisella kahdeksi kolmihaaraiseksi ja poistamalla sivutieltä vasemmalla kääntymisiä voitaisiin vähentää risteämiskuolemia. Tien reunaympäristön pehmentämisen osalta tulisi jatkossa keskittyä erityisesti kaiteiden ja sivutieliittymien törmäysturvallisuuden parantamiseen. Talvihoidon tason tehostamista vielä nykyisestäkin tulisi harkita ja talviliikenteen hallintaa parantaa. Huonosta ajokelistä etukäteen ja reaaliajassa varoittamalla ja riskialttiimmiksi arvioiduissa kohteissa jopa katkaisemalla liikenne talvihoitotoimenpiteiden ajaksi voidaan mahdollisesti vaikuttaa liukkaan kelin onnettomuuksiin. Raskas liikenne on törmäyskohteena erittäin vaarallinen riskitekijä päätieverkolla. Raskaiden kuljetusten taloudellinen merkitys on tavattoman suuri. Raskaiden tiekuljetusten yhteistyötä raideliikenteen kanssa olisi perusteltua kehittää. Ajoneuvotekniikan kehittymisen havaittiin vaikuttavan sekä onnettomuuksien ominaisuuksiin että vammautumismekanismeihin. Liikennekuolemia voitaisiin osaltaan vähentää myös ajoneuvoja kehittämällä ja autokantaa uudistamalla. Liukkaalla kelillä tapahtuvia hallinnanmenetyksiä voitaisiin vähentää huolehtimalla renkaiden hyvästä kunnosta ja ottamalla käyttöön nykyaikaisia ajonvakautusjärjestelmiä. Tutkijalautakunnat arvioivat turvatyynyllisillä paikoilla istuneiden, henkiin jääneiden kuljettajien ja etumatkustajien kuolemalta pelastumisen olleen turvatyynyn ansiota 25 prosentissa tapauksista. Aineiston turvatyynyttömillä paikoilla istuneista 47 % kuoli; kuitenkin turvatyynyllisilläkin paikoilla istuneista 4 % kuoli. Ajonvakautusjärjestelmä (ESP) sekä kuljettajan tarkkaavaisuutta ylläpitävät järjestelmät olisivat kummatkin voineet tutkimusryhmän arvion mukaan vähentää kuolemaan johtavia onnettomuuksia noin 15 %. Osassa uusimpia ajoneuvoja rekisteröityvät mm. tiedot törmäysnopeuksista ja hidastuvuuksista, jotka tiedot olisi saatava hyödynnettyä myös onnettomuustutkimuksessa. Turvatyynyissä on vielä kehittämistarpeita, esimerkiksi usean törmäyksen onnettomuuksissa parempi toimivuus. Sivutörmäyksissä suojaavien turvatyynyjen käyttöä on perusteltua lisätä. Turvavöitä olisi kehittämistarpeita, esimerkiksi sivutörmäyksiä ajatellen.

13 Saara Toivonen (VIOLA -tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja) 13(13) Tutkimusaineistosta tehdyt johtopäätökset on kokonaisuudessaan esitetty LINTU-julkaisussa 3/26. 2 Tutkimuksen jälkityönä on tarkoitus selvittää yleisemmällä tasolla vielä, miten tutkimusaineisto poikkeaa kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien kokonaisaineistoista ao. toimintaympäristössä. Ajatuksena on, että tätä kautta voitaisiin vielä mahdollisesti arvioida tehtyjä johtopäätöksiä ja niiden yhteyksiä aikaisempiin käsityksiin sekä pohtia, olisiko mahdollisesti aihetta suunnata turvallisuuden parantamistoimia osin uudelleen. Jatkossa on perusteltua selvittää myös nyt ulos rajattuja pääteiden onnettomuustyyppejä, lähinnä jalankulkua ja pyöräilyä liikennejärjestelmän kehittämisen näkökulmasta. Tutkimuksen aineistorajaus ei tarkoita sitä, että liikennejärjestelmästä vastaavien ei tarvitse huolehtia ao. kolarityypeistä eikä niihin osallisista. Nyt haluttiin selvittää, toimiiko liikennejärjestelmä tavallisten pääteiden osalta turvallisesti, kun sitä käytetään (tietyin rajauksin) järjestelmän suunnitellun käyttötarkoituksen mukaisesti. Näyttää siltä, että järjestelmä ei ole turvallinen, vaan kaipaa kehittämistä. Esitetyistä toimista on hyötyä osin myös rajauksen ulkopuolisille ryhmille. Perimmäinen ajatus kuitenkin on, että esimerkiksi rattijuoppouteen, ylinopeuksiin ja turvalaitteiden käyttämättömyyteen voisi olla tehokkaampaa puuttua suoraan ajoneuvoteknisin ja liikenteen hallinnan keinoin (alkolukko, älykäs nopeuden säätely, älykkäät turvalaitteet) kuin pyrkimällä kehittämään liikennejärjestelmää siten, että se voi ottaa turvallisesti vastaan myös huomattavaa riskinottoa seuraavat onnettomuudet. Lähde: Marko Kelkka, Esa Räty, Seppo Olkkonen, Marja-Terttu Juurinen, Timo Kari, Kari Laakso: Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit ja niiden vähentäminen autoliikenteessä yksiajorataisilla pääteillä. LINTU-julkaisu 3/26 2 Tutkimuksessa käsiteltiin seuraavia asioita: Laaja kirjallisuusselvitys liikenneonnettomuuksien vammautumismekanismeista ja vammoista Muodostettiin ja täydennettiin tutkimusaineisto. Tehtiin aineistosta yleiskuvaus. Kuvattiin vammautumismekanismit, vammatyypit ja vammojen vakavuus. Käsiteltiin onnettomuuksiin osallisten ajoneuvojen lajit, ikäjakautumat, eri ikäisissä autoissa matkustaneiden vammautumistavat, vammojen aiheuttajat, vakavimpien vammojen kohdentuminen ruumiinosittain, turvalaitteet ja niiden vaikutukset Kuvattiin onnettomuustyypit, onnettomuuksien osapuolet, vammautumismekanismit, tapahtumaympäristöt (suora tielinja, kaarre, erityyppiset liittymät), onnettomuuksien olosuhteet, nopeudet, käsiteltiin ajotilanteita, riskitekijöitä, törmäyssuuntia ja vakavimpien vammojen kohdentumista ruumiinosittain. Pohdittiin ajoneuvoihin, tienpitoon ja nopeuksiin liittyviä turvallisuutta parantavia ehdotuksia. Tehtiin kehittämisehdotuksia tutkijalautakuntatyöhön.

Liikennejärjestelmän kolariväkivalta; moottoritiet sekä seutu- ja yhdystiet (VIOLA2) Marko Kelkka, Sito Oy

Liikennejärjestelmän kolariväkivalta; moottoritiet sekä seutu- ja yhdystiet (VIOLA2) Marko Kelkka, Sito Oy Liikennejärjestelmän kolariväkivalta; moottoritiet sekä seutu- ja yhdystiet (VIOLA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Ohjausryhmä: Saara Toivonen, pj Leif Beilinson,

Lisätiedot

Tutkijalautakunta-aineistojen syväanalyysi (VIOLA) aikataulu: kevät 2005 kevät 2006

Tutkijalautakunta-aineistojen syväanalyysi (VIOLA) aikataulu: kevät 2005 kevät 2006 Tutkijalautakunta-aineistojen syväanalyysi (VIOLA) aikataulu: kevät 2005 kevät 2006 Teknillinen korkeakoulu / tie- ja liikennelaboratoriot Lappeenrannan aluetyöterveyslaitos Lähtökohdat Riskitekijöitä

Lisätiedot

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Marko Kelkka Uudenmaan ELY-keskus LINTU-seminaari 2.2.2011 Helsinki Lähtökohdat Liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai

Lisätiedot

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000 2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko onnettomuuksien

Lisätiedot

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Tieliikenteen turvallisuustavoitteiden seuranta, Q4/2016 Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä 4 tieliikenteessä suhteessa tavoitteeseen, Q4/ 2016 Kuolleet ja loukkaantuneet

Lisätiedot

Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa

Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa 2006 2015 Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija 5.5.2017 Valokuvalähde: Kouvolan sanomat Aineistolähde:

Lisätiedot

Kolariväkivalta -sarjan tulosten pohdintaa (LYHDE-projekti)

Kolariväkivalta -sarjan tulosten pohdintaa (LYHDE-projekti) www.lintu.info Kolariväkivalta -sarjan tulosten pohdintaa (LYHDE-projekti) Liikennejärjestelmän kolariväkivalta? Kolariväkivaltasarjan LINTU-julkaisuja 3/2006 Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Lähde: VALT (2014). Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien tie-

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 2/2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 2/2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuustarkasteluja 2/2013 Kalvosarjan sisältö Yleinen onnettomuuskehitys Lähde: Tilastokeskus Onnettomuuksien osalliset Lähteet: Tilastokeskus

Lisätiedot

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 1: Onnettomuusanalyysi

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 1: Onnettomuusanalyysi Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma Osaraportti 1: Onnettomuusanalyysi Joulukuu 2016 Liikenneonnettomuuksien kehitys Vuosina 2010-2014 Oulussa tapahtui vuodessa keskimäärin 800 liikenneonnettomuutta.

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA Yhteenveto 1/5 Seudulla tapahtuu keskimäärin 46 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa (ka 2009-2013). Viimeisen

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi, Analyysi tutkijalautakuntien kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Etelä-Kymenlaakson alueella 2004 2013, onnettomuuskustannukset

Lisätiedot

KOLKUTA Marko Kelkka, Sito Oy. Kolarikuolemat taajamissa

KOLKUTA Marko Kelkka, Sito Oy. Kolarikuolemat taajamissa KOLKUTA Kolarikuolemat taajamissa 2000-2005 2005 Marko Kelkka, Sito Oy Tutkimusryhmä: Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Sito Oy Etelä-Suomen lääninhallitus Työterveyslaitos Lintu-seminaari 28.8.2008

Lisätiedot

Ennakkoraportti 1/2017

Ennakkoraportti 1/2017 Ennakkoraportti 1/17 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 17 tammi huhtikuussa Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2017

Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2017 Liikenneonnettomuudet ja uhrit 217 212 kuollutta Poliisin tietoon tuli 46 vakavasti loukkaantunutta 216 Terveydenhuollon hoitoilmoitusaineistossa lisäksi 432 vakavasti loukkaantunutta 216 Poliisin tietoon

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Kalvosarjan sisältöteemat Onnettomuuskehitys yleisesti Onnettomuuksien osalliset osallisten kulkutapa osallisten

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit ja niiden vähentäminen autoliikenteessä yksiajorataisilla

Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit ja niiden vähentäminen autoliikenteessä yksiajorataisilla Liikennejärjestelmän kolariväkivalta. Riskit ja niiden vähentäminen autoliikenteessä yksiajorataisilla pääteillä (VIOLA) n ja tutkimuksesta rajatun aineiston tarkastelua LINTU-muistio, 3.4.27 Saara Toivonen,

Lisätiedot

Julkaistu helmikuussa Jyväskylän onnettomuusraportti 2016 Jyväskylän kaupunki Liikenne- ja viheralueet

Julkaistu helmikuussa Jyväskylän onnettomuusraportti 2016 Jyväskylän kaupunki Liikenne- ja viheralueet Julkaistu helmikuussa 2017 Jyväskylän onnettomuusraportti 2016 Jyväskylän kaupunki Liikenne- ja viheralueet 2 Sisällys Yhteenveto... 3 Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2005-2016...

Lisätiedot

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Isojoen onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma.9.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

Ennakkoraportti 1/2018

Ennakkoraportti 1/2018 Ennakkoraportti 1/18 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 18 tammi huhtikuussa Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016 OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen Aineisto

Lisätiedot

OTI Taajamaraportti 2016

OTI Taajamaraportti 2016 Taajamaraportti 2016 Taajamassa tapahtuneet liikenneonnettomuudet 2010 2014 AINEISTO Raportissa on tarkasteltu taajamassa vuosina 2010 2014 tapahtuneita liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu

Lisätiedot

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Teuvan onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 5.8.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017 OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat tieliikenneonnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen.

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi 9.6.2015 Onnettomuuskehitys Luoteis-Pirkanmaalla 2000-luvulla Luoteis-Pirkanmaan liikenteessä on menehtynyt

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu

Lisätiedot

Nuorison liikenneturvallisuus. Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Nuorison liikenneturvallisuus. Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Nuorison liikenneturvallisuus Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 6.10.2016 Mikä on Onnettomuustietoinstituutti? Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia

Lisätiedot

Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA

Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA VTT Liikenne- ja logistiikkajärjestelmät Harri Peltola, Riikka Rajamäki & Juha Luoma Lähtökohdat nopeuksien hallinnalle Vaikutukset matka-aikaan, logistiikkaan,

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari Sivu 1 Valtakunnallinen liikenneturvallisuustavoite

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000-2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko-onnettomuuksien

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista

Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista Liikenneturvallisuusinsinööri Varsinais Suomen ELY keskus Toimialue Varsinais Suomen ja Satakunnan maakunnat, 690 000

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina Liikenne Hämeenlinnassa vuosina 2013-2017 Liikenne Hämeenlinnassa v. 2013-2017 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan * * * Loukkaantumiseen johtaneet (kpl) Vuosina 2013-2017 40 % kaikista

Lisätiedot

Ennakkoraportti 3/2016

Ennakkoraportti 3/2016 Ennakkoraportti 3/216 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuonna 216 Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ONNETTOMUUSTARKASTELUT

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ONNETTOMUUSTARKASTELUT RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ONNETTOMUUSTARKASTELUT 15.6.2016 KALVOSARJAN SISÄLTÖ 1. Tilastokeskuksen/poliisin tilastot Onnettomuuskehitys ja uhrit Onnettomuusluokat ja -tyypit

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 21 tapahtui 12 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 29 luku oli 16). Onnettomuuksista johti kuolemaan ja 2 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Miksi vakavat loukkaantumiset? Rattijuoppo (55 v) menetti autonsa hallinnan vasemmalle

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015 Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti

Lisätiedot

KOHTAAMISONNETTOMUUDET - syitä ja ratkaisuja etsimässä

KOHTAAMISONNETTOMUUDET - syitä ja ratkaisuja etsimässä Väylät & Liikenne 2004 - Jyväskylä Paviljonki 13.-14.10.2004 Heikki Summala, Helsingin yliopisto Päivi Nuutinen, Tiehallinto KOHTAAMISONNETTOMUUDET - syitä ja ratkaisuja etsimässä Tiehallinnossa on ollut

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 494 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 99 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

OTI Ennakkoraportti 2/16

OTI Ennakkoraportti 2/16 Ennakkoraportti 2/16 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet tammi elokuu 216 AINEISTO Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNNAT

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNNAT LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNNAT Liikenneturvallisuustutkija Käyttäytymistiedejäsen tutkijalautakunnassa Liikennevakuutuskeskus, Liikenneonnettomuuksien tutkinta Pieni teollisuuskatu 7 FIN-02920

Lisätiedot

VALT-ENNAKKORAPORTTI I/15, tammi-huhtikuu 2015 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet

VALT-ENNAKKORAPORTTI I/15, tammi-huhtikuu 2015 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet LIIKENNEVAKUUTUSKESKUS Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT 18.5.2015 VALT-ENNAKKORAPORTTI I/15, tammi-huhtikuu 2015 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet Aineisto Raportin aineistona

Lisätiedot

Julkaistu helmikuussa Jyväskylän onnettomuusraportti 2017 Jyväskylän kaupunki Liikenne- ja viheralueet

Julkaistu helmikuussa Jyväskylän onnettomuusraportti 2017 Jyväskylän kaupunki Liikenne- ja viheralueet Julkaistu helmikuussa 2017 Jyväskylän onnettomuusraportti 2017 Jyväskylän kaupunki Liikenne- ja viheralueet 2 Sisällys Yhteenveto... 3 Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2005-2017...

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014

Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014 Kaupunkirakennepalvelut Liikenne ja viheralueet 23.2.2015 Sisällys Yhteenveto... 2 Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet Jyväskylässä

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta ja sen seuranta Riikka Rajamäki 14.11.2017 Tampere Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA

KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2017 Tieliikenneonnettomuudet koko maassa ja valtakunnalliset tavoitteet Vuonna 2016 tapahtui Suomessa kaikkiaan 4 709 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.

Lisätiedot

Ennakkoraportti 2/2017

Ennakkoraportti 2/2017 Ennakkoraportti 2/27 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 27 tammi elokuussa Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

Jyväskylän liikenneonnettomuusraportti

Jyväskylän liikenneonnettomuusraportti Julkaistu maaliskuussa 2019 Jyväskylän liikenneonnettomuusraportti 2018 Jyväskylän kaupunki Liikenne- ja viheralueet 2 Sisällys Yhteenveto... 3 Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet Jyväskylässä

Lisätiedot

Ennakkoraportti 2/2018

Ennakkoraportti 2/2018 Ennakkoraportti 2/8 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 8 tammi elokuussa Onnettomuustietoinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2008-2012 tapahtui 815 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 163 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Ennakkoraportti 3/2018

Ennakkoraportti 3/2018 Ennakkoraportti 3/2018 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuonna 2018 Onnettomuustietoinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen 2013. Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT)

Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen 2013. Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) 1 Sisältö Liikennevakuutuskeskuksen tehtävät lyhyesti Liikennevakuutuksesta

Lisätiedot

Ennakkoraportti 3/2017

Ennakkoraportti 3/2017 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuonna 17 Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia kuolemaan johtaneita

Lisätiedot

Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa

Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa Finnish-Russian Road Traffic Safety Days, Helsinki Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien vähentäminen liikennejärjestelyjä kehittämällä S. Laapotti 14.2.2013,

Lisätiedot

Liikenneturvallisuusraportti Kauniaisten liikenneonnettomuudet 2018

Liikenneturvallisuusraportti Kauniaisten liikenneonnettomuudet 2018 Liikenneturvallisuusraportti 2019 Kauniaisten liikenneonnettomuudet 2018 www.kauniainen.fi www.grankulla.fi Liikenneturvallisuus Suomessa Suomen liikenneturvallisuusvision, ns. nollavision, mukaan liikennejärjestelmä

Lisätiedot

Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Onnettomuusanalyysi Muistio 12.8.2011

Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Onnettomuusanalyysi Muistio 12.8.2011 Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Onnettomuusanalyysi Muistio 12.8.2011 Sisällys 1.... Taustaa... 3 2.... Tilastokeskuksen onnettomuusaineisto vuosilta 2001-2010... 4 2.1. Kuntien tilastot 4

Lisätiedot

Hirvionnettomuuksien kehitys

Hirvionnettomuuksien kehitys Hirvionnettomuuksien kehitys Vuonna 2011 hirvionnettomuuksien määrä väheni. Peuraonnettomuuksien määrä kasvoi verrattuna vuoteen 2010. Hirvikolareissa kuoli kolme ihmistä vuonna 2011. Vuonna 2010 kuolleita

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 Tieliikenneonnettomuudet Kauniaisissa Vuosi 2017 oli ennätysturvallinen liikenteessä sekä Kauniaisissa, että koko maassa. Iliitu-tilaston mukaan Kauniaisissa sattui viime

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 ONNETTOMUUSANALYYSIT. Joroinen

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 ONNETTOMUUSANALYYSIT. Joroinen Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 218 ONNETTOMUUSANALYYSIT Joroinen Onnettomuusanalyysit Kaikki onnettomuudet 212-216 Keski-Savossa % Yksittäisonnettomuudet ja muut onnettomuudet 42% HEVA 21%

Lisätiedot

LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KOLARIVÄKIVALTA

LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KOLARIVÄKIVALTA LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KOLARIVÄKIVALTA Riskit ja niiden vähentäminen moottoriteillä Liikenneturvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma LINTU-julkaisuja n/2009 LINTU-tutkimusohjelma Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Tielaitos LIIKENNEONNETTOM UUDET TIELAITOKSEN YLEISILLA TEILLÄ UUDENMAAN PIIRIN

Tielaitos LIIKENNEONNETTOM UUDET TIELAITOKSEN YLEISILLA TEILLÄ UUDENMAAN PIIRIN Tielaitos LIIKENNEONNETTOM UUDET TIELAITOKSEN YLEISILLA TEILLÄ UUDENMAAN PIIRIN 19901994 Helsinki 125.1994 g VEL/O Tielaitos Kirjasto Doknro: Nideriro: Tielaitoksen onnettomuustilasto koostuu niistä yleisillä

Lisätiedot

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Työryhmä: Marko Kelkka, Sito Oy,

Lisätiedot

Salon liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneseminaari 24.5.2011 Jaakko Klang

Salon liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneseminaari 24.5.2011 Jaakko Klang Salon liikenneturvallisuussuunnitelma 2010 Liikenneseminaari Jaakko Klang YLEISTÄ: Mikä on liikenneturvallisuussuunnitelma? Liikenne ja infrastruktuuri 2 SUOMI (nyk. Salo) 1972 muutos 2009 asukkaita Milj.

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustilanne Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Onnettomuusanalyysi ja toimintaympäristön muutokset

Liikenneturvallisuustilanne Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Onnettomuusanalyysi ja toimintaympäristön muutokset Liikenneturvallisuustilanne Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella Onnettomuusanalyysi ja toimintaympäristön muutokset Liikenneonnettomuuksien kehitys tienpitäjän mukaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen

Lisätiedot

LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KO- LARIVÄKIVALTA

LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KO- LARIVÄKIVALTA LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KO- LARIVÄKIVALTA Riskit ja niiden vähentäminen seutu- ja yhdysteillä Liikenneturvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma LINTU-julkaisuja n/2009 LINTU-tutkimusohjelma

Lisätiedot

ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma

ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Edellisen kokouksen jälkeiset tapahtumat nettisivuja päivitetty www.tampere.ramboll.fi/harmanmaa_litu/ lähtötietojen keräys onnettomuusanalyysi

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012. Liikkuva poliisi 4.9.2012

Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012. Liikkuva poliisi 4.9.2012 Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012 Liikkuva poliisi 4.9.2012 SISÄLTÖ 1. Liikenneonnettomuudet tammi-heinäkuussa 2012 2. Toimintaympäristö 2012 3. Liikennerikokset v. 2011 ja tammi-heinäkuussa 2012

Lisätiedot

Tielaitos LIIKENNEONNETTOMUU DET TIELAITOKSEN YLEISILLA TEILLÄ UUDENMAAN PIIRIN

Tielaitos LIIKENNEONNETTOMUU DET TIELAITOKSEN YLEISILLA TEILLÄ UUDENMAAN PIIRIN Tielaitos LIIKENNEONNETTOMUU DET TIELAITOKSEN YLEISILLA TEILLÄ UUDENMAAN PIIRIN 1989-1993 HeIsink 14.4.1994 ög 7/E/,iut Tielaitos Kuasto Doknro: Nidenro: Tielaitoksen onnettomuustilasto koostuu niistä

Lisätiedot

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA LAHTI

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA LAHTI 1 LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TILASTOINTI Tietoja tieliikenneonnettomuuksista kootaan Suomessa poliisiin tietoon tulleiden ja vakuutusyhtiöille ilmoitettujen onnettomuustietojen perusteella. Liikenneonnettomuustietokantaa

Lisätiedot

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA YPÄJÄ

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA YPÄJÄ LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TILASTOINTI Tietoja tieliikenneonnettomuuksista kootaan Suomessa poliisiin tietoon tulleiden ja vakuutusyhtiöille ilmoitettujen onnettomuustietojen perusteella. Liikenneonnettomuustietokantaa

Lisätiedot

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : MAAKUNTA Kanta-Häme

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : MAAKUNTA Kanta-Häme 1 LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TILASTOINTI Tietoja tieliikenneonnettomuuksista kootaan Suomessa poliisiin tietoon tulleiden ja vakuutusyhtiöille ilmoitettujen onnettomuustietojen perusteella. Liikenneonnettomuustietokantaa

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011 LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA Onnettomuusanalyysia vuosista - Janakkalan kunnan alueella tapahtuu vuosittain noin kaksikymmentä henkilövahinkoihin johtavaa liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2013 tapahtui 184 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2012 luku oli 205). Onnettomuuksista 0 johti kuolemaan ja 33 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Luumäen onnettomuusyhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Luumäen onnettomuusyhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Luumäen onnettomuusyhteenveto 2012-2016 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 2012-2016 Aineisto perustuu poliisin tietoon

Lisätiedot

yhteenveto LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KOLARIVÄKIVALTA Yhteenvetoraportti Liikenneturvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma

yhteenveto LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KOLARIVÄKIVALTA Yhteenvetoraportti Liikenneturvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma yhteenveto LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KOLARIVÄKIVALTA Yhteenvetoraportti Liikenneturvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma LINTU-julkaisuja 3A/2011 yhteenveto LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KOLARIVÄKIVALTA

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2010 tapahtui 1215 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2009 luku oli 1191). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 220 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA ILOMANTSI

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA ILOMANTSI Kunnan liikenneonnettomuustilanne v. 3-7: KUNTA ILOMANTSI.3.8 LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TILASTOINTI Tietoja tieliikenneonnettomuuksista kootaan Suomessa poliisiin tietoon tulleiden ja vakuutusyhtiöille ilmoitettujen

Lisätiedot

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari Sirpa Rajalin 35. Liikenneturvallisuusalan tutkijaseminaari Helsingissä 20.5.2010 2010 Tieliikenteessä kuolleet 100 000 asukasta kohden eräissä maissa 2008 0 5 10 15 20 25 Islanti Iceland Malta Malta

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011: Lapinlahti

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011: Lapinlahti 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2011 tapahtui 69 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2010 luku oli 64). Onnettomuuksista 1 johti kuolemaan ja 23 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Liikenneturvallisuuskalvosarja Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT)

Liikenneturvallisuuskalvosarja Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) Liikenneturvallisuuskalvosarja 2016 Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) Sisältö Liikennevakuutuskeskuksen tehtävät lyhyesti Liikennevakuutuksesta korvatut

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut

Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut 3.8.216 Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut Mittaukset ajalla 8/21 7/216 Oulun kaupungilla ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on siirrettäviä nopeusnäyttötauluja, joilla annetaan palautetta

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA NAANTALI 13.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA NAANTALI 13.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 102 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 77). Onnettomuuksista 1 johti kuolemaan ja 11 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Kurikan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Kurikan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Kurikan onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 6..07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa vuosina 2012-2016 Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa v. 2012-2016 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 39 % kaikista onnettomuuksista tapahtui

Lisätiedot

KUOLEMAAN JOHTANEET LIIKENNEONNETTOMUUDET - eroavatko Kaakkois-Suomessa tapahtuvat onnettomuudet muusta maasta?

KUOLEMAAN JOHTANEET LIIKENNEONNETTOMUUDET - eroavatko Kaakkois-Suomessa tapahtuvat onnettomuudet muusta maasta? KUOLEMAAN JOHTANEET LIIKENNEONNETTOMUUDET - eroavatko Kaakkois-Suomessa tapahtuvat onnettomuudet muusta maasta? Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Liikenneonnettomuuksien tutkinta Liikennevakuutuskeskus

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KOULUIKÄISTEN ONNETTOMUUDET ELY-seminaari Kalle Parkkari

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KOULUIKÄISTEN ONNETTOMUUDET ELY-seminaari Kalle Parkkari LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KOULUIKÄISTEN ONNETTOMUUDET 2000 2013 10.6.2015 ELY-seminaari Kalle Parkkari Liikenneonnettomuuksien tutkinnassa selvitetään Mitä tapahtui (Kuvaus ja

Lisätiedot

Hirvionnettomuuksien kehitys

Hirvionnettomuuksien kehitys Hirvionnettomuuksien kehitys Vuonna 2013 sekä hirvi- että peuraonnettomuuksien määrä kasvoi. Hirvionnettomuuksissa kuoli kolme ihmistä vuonna 2013. Vuonna 2012 hirvionnettomuuksissa kuolleita ei ollut.

Lisätiedot

Taajamien alennetut nopeusrajoitukset ja kevyen liikenteen kuolemat 1989-2003

Taajamien alennetut nopeusrajoitukset ja kevyen liikenteen kuolemat 1989-2003 Taajamien alennetut nopeusrajoitukset ja kevyen liikenteen kuolemat 1989-2003 Heikki Summala Igor Radun 29.10.2006 1 1. Tausta Vuoden 1995 jälkeen jolloin suotuisa liikenneturvallisuuskehitys (liikennekuolemilla

Lisätiedot

LIIKENNE- ONNETTOMUUDET VANTAALLA 2014

LIIKENNE- ONNETTOMUUDET VANTAALLA 2014 LIIKENNE- ONNETTOMUUDET VANTAALLA 2014 ESIPUHE Liikenneonnettomuudet Vantaalla 2014 -selvityksen tieliikenneonnettomuuksien tiedot perustuvat iliitu-ohjelmistoon sekä Tilastokeskuksen tilastoihin ja onnettomuusselostuksiin.

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1b. Nykytilan selvitys Liikenneonnettomuudet

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1b. Nykytilan selvitys Liikenneonnettomuudet Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 1b. Nykytilan selvitys Liikenneonnettomuudet 1.9.2015 Nykytilan selvitys - liikenneonnettomuudet Taipalsaarella vuosina 2009 2013 poliisin tietoon tulleista

Lisätiedot

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Lähtöaineisto Tässä kalvosarjassa esitetyt tulokset perustuvat Tilastokeskuksen tieliikenteen

Lisätiedot

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Nopeudet ja niiden hallinta -workshop Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Ohjaavia säädöksiä Tieliikennelaki: (25, ote) Nopeusrajoitukset. Liikenneministeriö voi antaa määräyksiä yleisestä

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimijatyöhön osallistuville

Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimijatyöhön osallistuville MUISTIO 13.3.2012 Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimijatyöhön osallistuville Tällä muistiolla Liikennevakuutuskeskus saattaa Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja muille Itä-Suomen

Lisätiedot

Lappeenrannan onnettomuusyhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan onnettomuusyhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan onnettomuusyhteenveto 2012-2016 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 13.9.2017 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 2012-2016 Aineisto perustuu poliisin

Lisätiedot