SESKO TOIMINTAKERTOMUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SESKO TOIMINTAKERTOMUS 2016"

Transkriptio

1 SESKO TOIMINTAKERTOMUS SESKO - Toimintakertomus 2016

2 Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus Sivu 3 Hallituksen toimintakertomus Sivu 4 Talous Sivu 6 Viestintä ja tapahtumat Sivu 13 Sivu 16 Standardit ja käsikirjat Sivu 26 Kansainvälinen standardointi Sivu 29 Liitteet SESKOn kansalliset standardointikomiteat Sivu 33 IEC:n tekniset komiteat (TC) ja alakomiteat (SC) Sivu 34 CENELECin tekniset komiteat (TC), alakomiteat (SC) ja standardeja valmistelevat projektiryhmät (BTTF) 2016 Sivu 38 Suomessa pidetyt sähköalan kansainväliset standardointikokoukset Sivu 40 SESKOn edustukset ulkopuolisissa yhteisöissä Sivu 41 SESKO - Toimintakertomus

3 Toimitusjohtajan katsaus Pitkäjänteistä kehittämistä taloudessa Kulunut vuosi jatkui SESKOn talouden tasapainottamisessa niin, että useamman vuoden ponnisteluiden johdosta saatiin aikaan kohtuullisen positiivinen taloudellinen tulos. Siihen vaikutti eniten henkilöstökulujen merkittävä pieneneminen. Tämä puolestaan johtui useamman vuoden resurssien sopeuttamisesta sekä prosessien uudelleen arvioinnista ja hallitusta digitalisoinnista silloin, kun sen havaittiin tuovan lisäarvoa. Käyttöön otettiin uusia toimintatapoja ja prosesseja kehitettiin vastaamaan paremmin nykytarpeita. Toimintaympäristöpaineita ja asiakkaiden palautetta SESKOn toimintaympäristössä tapahtuva jatkuva sekä kiihtyvä innovaatioiden ja uusien teknologioiden lanseeraus vaikuttaa merkittävästi ympäristön monitorointiin ja reagointiin standardoinnin alueella. Siksi on tarpeen koko ajan tarkastella, miten standardointia priorisoidaan ja mihin resurssit suunnataan. Tästä syystä SESKO teki keväällä asiakaskyselyn, jossa tiedusteltiin standardoinnissa mukana olevilta yritysten ja yhteisöjen asiantuntijoilta heidän näkemyksiään sähköteknisen standardoinnin hyödyistä, kehittämisestä sekä standardien käytettävyydestä. Kyselyyn vastanneista asiantuntijoista yli 90 % näki, että standardointiin osallistumisesta oli hyötyä heidän työnantajilleen, koska tietopääoma ja pätevyys paranevat, sekä ennakoimalla he voivat sopeuttaa toimintaa tuleviin muutoksiin ja pysyvät kehityksen kärjessä. Lisäksi yli 80 % vastaajista katsoi, että osallistumalla voi saada uusinta tietoa omaan toimintaan ja siten osaamispääoma kasvaa. Asiantuntijat voivat osallistumalla vaikuttaa oman alansa kehitykseen ja verkottua alan muiden toimijoiden kanssa. Yli 70 % asiantuntijoista katsoi osallistumalla saavansa kilpailuetua sekä mahdollisuuden viedä omia ideoita standardeihin. Ledit ja aurinkosähkö Ledit ja aurinkosähkö olivat SESKOn fokuksessa vuonna Ledit ovat mullistaneet valaistusalan ja niiden voittokulku jatkuu yhä. Se näkyy myös standardoinnissa ja yritysten panostuksessa siihen. Globaalisti aurinkosähkökapasiteetin kasvu on vaikuttanut energiamarkkinoihin. Nyt alan toimintaympäristö on muuttumassa uusien konseptien, säädösten ja standardien myötä. Aurinkosähköllä on merkitys mikroverkoissa sekä hajautetussa sähköntuotannossa. Suomessakin kiinnostus aurinkosähköön ja sen pientuotantoon on lisääntynyt runsaasti. Aurinkosähköstä kiinnostuneita asiantuntijoita osallistui SESKOn 2016 järjestämään tilaisuuteen, jossa esiteltiin aurinkosähköön liittyvää standardointia eri näkökulmista ja tämän alueen organisointia Suomessa. Standardit ja säädökset muodostavat perustan sähköalan toimijoille aurinkosähköalueellakin. Sähkön tuottajien verkkoliitäntävaatimuksia koskevasta verkkosäännöstä julkaistiin EU-komission asetus 2016/631. Aurinkosähkölaitteistoon liittyviä kansainvälisiä ja eurooppalaisia standardeja uudistettiin voimakkaasti, missä työssä SESKO ja alan kansalliset toimijat kanavoivat osallistumistaan. Digitalisaatiota hyödyntäen tulevaisuuteen SESKOn hallituksen asettaman suomalaisen sähköteknisen standardoinnin mission mukaan SESKO luo sähköisen elinkeinoelämän ja koko yhteiskuntamme menestymisen standardit digitalisoituvassa maailmassa. Vuonna 2025 SESKO on sähköteknisen standardoinnin huippuosaajien yhteisö, joka rakentaa sähköistä tulevaisuuttamme. Keskeisiä elementtejä tulevaisuuden vision toteutumisessa ovat digitalisaation hyödyntäminen, ennakointi ja vaikuttaminen standardien sisältöön. 3 SESKO - Toimintakertomus 2016

4 Hallituksen toimintakertomus Seskon jäsenistö SESKOn jäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa 20. Lähes 100 SESKOn komiteoiden ja seurantaryhmien asiantuntijaa sekä muuta yhteistyökumppania osallistui kutsuvierasseminaariin. Elinkeinoministeri Olli Rehn toi tilaisuuteen Pariisin ilmastokokouksen viestin. Professori Jarmo Partanen Lappeenrannan yliopistosta luennoi sähkön roolista cleantech-ratkaisuissa sekä teknologiajohtaja Heikki Uusitalo ABB Oy:stä ja teknologiajohtaja Heli Antila FORTUMista puhtaista teknologioista ja energiaratkaisuista. Kehitysjohtaja Jussi Åkerberg AW- Energystä esitteli innovatiivista aaltoenergiamallia sekä erikoistutkija Jaakko Ketomäki VTT:stä lämpöviihtyvyyttä ja älykästä valaistusta. SESKOn jäsenyhteisöt 2016 Energiateollisuus ry Kunnossapitoyhdistys Promaint ry Radioteknillinen Seura ry SGS Fimko Oy Suomen Automaatioseura ry Suomen Radioamatööriliitto ry Suomen Valoteknillinen Seura ry Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry Sähköalojen ammattiliitto ry Sähköinsinööriliitto ry Sähkömestarien ja Sähköyliasentajien ry Sähkösuunnittelijat NSS ry Sähkötarkastusyhdistys SÄTY ry Sähköteknisen Kaupan Liitto ry Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry Teknologiateollisuus ry TeliaSonera Finland Oyj Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes Viestintävirasto VTT Expert Services Oy Hallinto SESKOn hallitukseen kuului toimintavuonna kymmenen jäsentä. Hallituksen ja yhdistyksen puheenjohtajana toimi johtaja Kenneth Hänninen Energiateollisuus ry:stä ja varapuheenjohtajana teknologiajohtaja Matti Rae Ensto Oy:stä. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Hallituksen jäsenet edustivat SESKOn jäsenyhteisöjä ryhmittelyjaon mukaan. Suurimpia standardien käyttäjä- tai intressitahoja edustavasta ryhmästä (ryhmä 1) hallituksessa toimi neljä jäsentä, sähkötekniseen alaan liittyviä viranomais-, testaus- ja tarkastustahoja edustavasta ryhmästä (ryhmä 2) neljä jäsentä ja sähköteknisten standardien muista käyttäjätahoista (ryhmä 3) kaksi jäsentä. SESKO - Toimintakertomus

5 SESKOn hallitus varajäsenineen 2016 Puheenjohtaja Kenneth Hänninen, Energiateollisuus ry varajäsen Esa Niemelä, Energiateollisuus ry Hallituksen jäsenet Heikki Uusitalo, ABB Oy varajäsen Peter Malmström, Teknologiateollisuus ry Jaakko Ketomäki, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy varajäsen Esa Kankaanpää Mika Leivo, Amphenol Finland Oy varajäsen Kimmo Ukkonen, LSK Electrics Oy Olli-Heikki Kyllönen, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry varajäsen Esa Tiainen, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry Varapuheenjohtaja Matti Rae, Ensto Oy varajäsen Patrick Frostell, Teknologiateollisuus ry Sami Kujala, VEM Motors Finland Oy varajäsen Timo Heinelä, Sähkömestarien ja Sähköyliasentajien ry Seppo Puhakka, Sähkökuva Oy varajäsen Timo Tenninen, Insinööritsto Lausamo Oy Tom Törn, SGS Fimko Oy varajäsen Antti Turtola, VTT Expert Services Oy Vesa Haakana, Inspecta Tarkastus Oy varajäsen Harri Westerlund, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Sihteeri Sinikka Hieta-Wilkman, SESKO ry Hallituksen työvaliokunta Hallituksen työvaliokuntaan kuuluivat vuonna 2016 puheenjohtaja Kenneth Hänninen, varapuheenjohtaja Matti Rae ja jäsen Vesa Haakana. Tilintarkastus SESKOn tilintarkastajana toimi Hill Audit Oy:stä Laura Castrén, KHT ja varatilintarkastajana Hill Audit Oy yhteisönä. Komiteat Hallituksen asettamia kansallisia standardointikomiteoita oli vuoden 2016 lopussa 42. Komiteoiden lisäksi kansallisia seurantaryhmiä oli yli 100. Asiantuntijajäseniä komiteoissa ja seurantaryhmissä oli 460 henkilöä. Hallitus hyväksyi 469 (592) standardia, joista 4 (6) julkaistiin suomeksi. Edellisen vuoden luvut on esitetty suluissa. Henkilöstö Vuonna 2016 SESKOn palveluksessa oli suurimman osan vuotta 10 henkilöä. Vuoden lopussa palveluksessa oli 9 kokopäivätoimista henkilöä, joista kuusi teknistä asiantuntijaa ja kolme tukipalvelutehtävissä. 5 SESKO - Toimintakertomus 2016

6 Talous Yhdistyksen toimintakulut vuonna 2016 olivat ,02 12,5 %. Henkilöstökulut laskivat merkittävästi, noin 11 %, sillä henkilökustannukset vähenivät kahdella henkilötyövuodella. Henkilöstökulujen suhteellinen osuus kaikista toimintakuluista oli 64 %. Yhdistyksen tulos vuodelta 2016 oli henkilöstökulujen merkittävä väheneminen. Standardien jakelu Standardien myynnistä saadut laadinta ja jakelukorvaukset kattoivat SESKOn rahoituksesta 36 % (38 %). SFS-standardien ja käsikirjojen laadintakorvauksista kertyi 27 % (25 %). Suluissa on esitetty edellisen vuoden luvut. Osallistumismaksut SESKOn standardointikomiteoissa ja seurantaryhmissä toimi 460 (470) sähköteknistä asiantuntijaa suomalaisen yhteiskunnan eri alueilta. Osallistujamäärä laski noin 2 %. Osallistumismaksutuotot kattoivat noin 29 % (28 %) koko toiminnan rahoituksesta. Työ- ja elinkeinoministeriön avustus SESKO sai valtionapua työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM) Suomen Standardisoimisliitto SFS:n kautta yhteensä, josta 63 % (61 %) kului kansainvälisiin IEC- ja CENELEC-jäsenmaksuihin. SFS maksoi TEMin valtionavusta sihteeristö-, käännös- ja kokouskuluja. Suoraan kansainvälisiin standardointikokouksiin osallistuneille yrityksille ja yhteisöille maksettujen matkakorvausten osuus oli avustusten määrä jatkoi laskuaan maltillisemmin (noin 5 %) kuin edellisinä vuosina. VTT Expert Services Oy vastasi IECEx:n ja SGS Fimko Oy IECEE:n jäsenmaksuista. Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen STEKin tuki Toimintavuonna Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen (STEK) myöntämä sähköturvallisuuden s mikä kattoi noin 15 % rahoituksesta. 1) sisältää tuloja, jotka edellisenä vuonna olivat osittain kohdassa "IEC-standardit" 2) sisältää vain IEC:n verkkokauppan myynnin SESKO - Toimintakertomus

7 SESKOn rahoituksen jakauma 2016 (edellisen vuoden luvut suluissa) SFS-laadinta- ja jakelukorvaukset 32* % (25 %) IEC-myynti 4** % (13 %) Osallistumismaksut 29 % (28 %) STEK-avustus 15 % (14 %) TEM-avustus 14 % (14 %) Muut (jäsenmaksut, projektit tms.) 6 % (6 %) *sisältää tuloja, jotka edellisenä vuonna olivat osittain kohdassa IEC-myynti **sisältää vain IEC:n verkkokaupan myynnin 7 SESKO - Toimintakertomus 2016

8 SESKO - Toimintakertomus

9 9 SESKO - Toimintakertomus 2016

10 SESKO - Toimintakertomus

11 11 SESKO - Toimintakertomus 2016

12 Viestintä ja tapahtumat SESKOn yksi tärkeä tehtävä on sähköteknisen standardoinnin ja standardien tunnetuksi tekeminen Suomessa eri viestintäkanavien välityksellä. Kohderyhminä ovat SESKOn jäsenyhteisöjen ja standardoinnin asiantuntijoiden lisäksi sähkötekniseen alaan läheisesti liittyvät yritykset ja yhteisöt sekä alan oppilaitokset ja opiskelijat. Kaikille näille ryhmille on tärkeää saada ajankohtaista tietoa olemassa ja valmisteilla olevista standardeista sekä tulevaisuuden näkymistä standardoinnissa. Yrityksille suunnatussa viestinnässä SESKO painottaa mahdollisuutta vaikuttaa osallistumisen kautta yrityksen liiketoimintaan liittyvien standardien sisältöihin standardointihankkeiden valmistelun eri vaiheissa. Tiedotus SESKOn omia viestintäkanavia ovat SESKO-lehti, verkkosivut, sosiaalisen median kanavat - erityisesti Twitter - sekä itse järjestetyt work-shopit ja seminaarit. Uutena otettiin 2016 käyttöön SESKOn uutiskirje. Vuonna 2016 julkaistiin eri medioissa noin 200 sähköteknistä standardointia tai standardeja käsitellyttä artikkelia, tiedotetta tai ilmoitusta. SESKOa tehtiin tunnetuksi monissa verkkojulkaisuissa, erilaisissa hakemistoissa, alan messuilla, seminaareissa ja koulutustapahtumissa. Keskeisiä viestinnän aihealueita olivat valmistuneiden standardijulkaisujen aiheiden lisäksi IEC:n etech-julkaisussa esille otetut alueet, kuten Smart Cities, päälle puettavat laitteet (wearable), energian varastointi, energiatehokkuus, sähköinen liikenne ja ajoneuvot, automaation tietoturva jne. SESKO tekee yhteistyötä viestinnän alueella omien jäsenyhteisöjensä kanssa käyttäen heidän medioitaan standardeista ja standardoinnista viestimiseen. Tällaisia ovat mm. Plaani, Sähköala, Sähkömaailma, Sähkö&Tele, Valo-lehti, SY-viesti, Automaatioväylä, Energiauutiset, SGS Finland-lehti ja Vasama. SESKO - Toimintakertomus

13 Hyvinvointia sähköllä Visio 2030 SESKO toimi aktiivisesti yhdessä neljän jäsenyhteisönsä: Sähköteknisen Kaupan Liitto ry:n, Sähkösuunnittelijat NSS ry:n, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n ja Sähköturvallisuuden yvinvointia sähköllä -hankkeessa. SESKOlla on edustaja hankkeen ohjausryhmässä, Visio seminaarin suunnitteluryhmässä ja uutiskirjeen toimitusneuvostossa. SESKO kannattaa vision ideaa ja näkemyksiä sekä edistää vision viestejä ja sanomaa omassa viestinnässään. Tapahtumat Jyväskylän Sähkö-, Valo- ja Tele-messuilla helmikuussa SESKOlla oli oma osasto. Jokaisena päivänä järjestettiin sähköteknisen standardoinnin tietosikuja, joissa olivat esillä uudistetut standardit sähkötyöturvallisuudesta ja suurjännitesähköasennuksista sekä aurinkosähköjärjestelmien standardointi. SESKO järjesti syksyllä kaksi iltapäivätilaisuutta sähköalan standardoinnista. Näihin tietoiskuihin osallistui noin 20 SESKOn komiteoiden, seurantaryhmien ja työryhmien asiantuntijaa. SESKOn ryhmäpäälliköt opastivat standardointiin osallistumisesta, standardointiprosesseista ja tiedonhausta. Palaute valmentamisesta on ollut positiivista ja tällaisten tilaisuuksien järjestämistä jatketaan vuosittain. SESKO oli mukana SFS:n ja sen toimialayhteisöjen vuosittain järjestettävässä standardoinnin FORUM vuositapahtumassa, jossa. SESKOn kevätseminaari pidettiin Pörssitalolla Helsingissä. 13 SESKO - Toimintakertomus 2016

14 Oppilaitosyhteistyö SESKO jatkoi toimintaansa eurooppalaisten standardointijärjestöjen (CENELECin ja CENin) yhteistyöryhmässä Education about Standardization (JWG EaS). SESKO oli mukana myös SFS:n toimialayhteisöjen oppilaitosasioiden ohjausryhmässä, joka toimii myös JWG EaS:n kansallisena vastinryhmänä. SESKO suuntaa oppilaitoksiin kohdistuvaa viestintäänsä, kuten opetusaineistoja ja oppilaitosinfoja, sähköteknisen alan ammatti- ja tiedekorkeakoulujen sekä ammattiopistojen opiskelijoille ja opettajille. Standardoinnin yhteisessä oppilaitosportaalissa SESKO ylläpitää oman vastuualueensa sivuja. Vuonna 2016 SESKO järjesti kuusi oppilaitostilaisuutta, joissa esiteltiin sähköteknistä standardointia. Tilaisuuksia järjestettiin Aalto-yliopiston Sähköteknisessä korkeakoulussa Espoon Otaniemessä, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sekä Laureassa Espoossa. Luennointi SESKOn henkilöstöä esiintyi luennoitsijoina sekä jäsenyhteisöjensä että muiden organisaatioiden järjestämissä tilaisuuksissa. Luennot käsittelivät yleisesti standardointijärjestelmää, standardointiin osallistumista, standardien sisältöä sekä niiden ohjeistusta. Erityisiä aihealueita 2016 olivat ajoneuvojen latausjärjestelmiä koskeva standardointi, häiriönsuojaus (EMC) sekä standardointi ja sähköturvallisuus. IEC:n Young Professional-ohjelmaan lokakuussa 2016 Frankfurtissa osallistujat. Oikeanpuoleisessa kuvassa suomalaiset osallistujat Riikka Liedes (STUL) ja Lauri Holopainen(ABB/Metropolia). SESKO - Toimintakertomus

15 Standardointi Komiteat ja seurantaryhmät SESKOlla oli vuoden 2016 lopussa kaikkiaan 42 standardointikomiteaa (SK) ja yli 100 seurantaryhmää (SR), joissa oli yhteensä 460 asiantuntijajäsentä. Standardointikomiteat kokoontuvat säännöllisesti vuosittain ja niille on nimetty puheenjohtaja ja sihteeri. Komiteoita on yleensä kansallisesti merkittävillä sähköteknisillä alueilla ja kansallisten komiteoiden keskeisenä tehtävänä on saada aikaan kansallinen konsensus standardeissa. Myös erityinen tarve julkaista suomenkielisiä standardeja voi edellyttää kansallista komiteaa. Sellaisten IEC:n ja CENELECin komiteoiden aihealueille, joilla pääasiassa seurataan kansainvälistä standardointia tai joissa aktiivisia toimijoita Suomessa on vain muutamia, ei välttämättä ole tarvetta perustaa kansallista komiteaa. Näissä tapauksissa SESKOlla on toimintakanavana seurantaryhmiä. Jäsenten lisäksi nimetään seurantaryhmään yhdyshenkilö. Komiteoiden ja seurantaryhmien toiminta Standardointikomiteoiden ja seurantaryhmien painopistealueet vaihtelevat vuosittain aihepiireittäin. Kaikkien ryhmien työssä on tärkeää aktiivinen ja kattava osallistuminen IEC:n ja CENELECin äänestyksiin, lausuntojen laatimiseen sekä työryhmätyöhön. Näin voidaan parhaiten vaikuttaa standardien sisältöihin ja valmistautua niiden käyttöönottoon. Alueilla, joilla on Suomessa paljon toimijoita, myös standardien kääntäminen ja kansallisten osien laatiminen standardeihin on komitean keskeistä työtä. Aktiiviset komiteat ja seurantaryhmät 2016 SK 3 Tietorakenteet, tunnisteet ja merkintäperiaatteet, dokumentointi ja graafiset tunnukset Komitean SK 3 jäsenet osallistuivat komiteoiden IEC TC 3, SC 3C ja SC 3D graafisten tunnusten, dokumentointiin sekä merkintä ja tunnistamisperiaatteisiin liittyvien standardien kehittämiseen. Aihealue on horisontaalinen ja standardien kohderyhmä on laaja esim. suunnittelijat, laitevalmistajat, konsultit, viranomaiset ja vastaavat. IEC TC 3 jatkoi käyttöohjestandardin 2. painoksen valmistelua, tasasähköjohtimien tunnistamiseen liittyvän värikoodauksen standardointia sekä viitetunnusstandardin kohteiden luokitus- ja kirjainkoodia koskevan osan 2. painoksen valmistelua. Komitea SK 3 piti sadannen kokouksen joulukuussa SK 3:n sihteeri Arto Sirviö toimi alakomitean SC 3C:n puheenjohtajana ja piirrosmerkkistandardin ylläpitoryhmän TC 3/MT sihteerinä. SESKO hoitaa myös CENELECin raportoivan sihteeristön SR 3C:n tehtävät. 15 SESKO - Toimintakertomus 2016

16 SK 8 Sähköverkon järjestelmävaatimukset Komitean SK 8 toimintaan kuuluu osallistuminen IEC TC 8 ja CLC/TC 8X standardointityöhön. Älykkäät sähköverkot (Smart Grid) on sähköalan teknologisen kehityksen kärkiaiheita. Energiamarkkinoiden vapautuminen, uusi EU-asetus (2016/631), hajautetun energiatuotannon yleistyminen sekä sähkön toimitusvarmuuden turvaaminen lisäävät tiedonvälityksen ja tietojen keruun tarvetta sekä korostavat tietoturvan ja järjestelmien yhteensopivuuden merkitystä. SK 8 osallistui hajautetun energiatuotannon, mikroverkkojen ja standardijännitteisiin liittyvien standardien valmisteluun äänestämällä ja kommentoimalla kansainvälisiä ehdotuksia. Uuden EU-asetuksen 2016/631 soveltaminen alkaa vuonna 2019 ja siihen liittyvien EN-standardien päivitys on aloitettu. SK 13 Sähköenergian mittaus Komitea osallistui sähköenergiamittareita sekä niihin liittyvää tiedonsiirtoa koskevien IEC-standardien laadintaan. Erityisesti seurattiin kommunikointitaajuuksiin khz liittyvien häiriötasojen standardointia. SR 21 Akut Osallistuttiin sähköisten energian varastointijärjestelmien vaatimuksia standardoivan IEC TC 120 kokoukseen Frankfurtissa IEC:n yleiskokouksen yhteydessä. komitean SK 20 Energiakaapelit Komitean toiminta oli vilkasta, sillä se kokoontui työryhmineen vuoden aikana yhteensä 12 kertaa. Keskijännitekaapelien ja riippukierrekaapelien rakennetta koskevat Suomen osuudet HD F ja HD 626 5D toimitettiin CENELECille, jossa ne hyväksyttiin. Keskijännitekaapelistandardia täydennettiin kaapeleiden auraamista maahan koskevilla vaatimuksilla. Riippukierrekaapelistandardia päivitettiin tasasähköjakeluvaatimuksilla. Keskijännitekaapelistandardin päivitettyjen vaatimusten syynä on maakaapelien käytön yleistyminen taajamien ulkopuolella ja standardin mukauttaminen vastaamaan uusia käyttötarpeita ja asennustapoja. Riippukierrekaapeleiden osalta varaudutaan tasasähköjakelun yleistymiseen määrätyissä kohteissa. Maakaapelityöryhmä valmisteli ja toimitti CENELECille myös uuden kansallisen jakeluverkkokaapelistandardin HD 603 5E. Komitea julkaisi Rakennustuoteasetukseen liittyvän kansallisen soveltamisstandardin SFS 7039, jossa annetaan nykyisiä suomalaisia asennusvaatimuksia koskevat kaapeleiden paloluokat rakennustuoteasetuksen mukaisina paloluokkina. Lisäksi vuonna 2016 käännettiin suomeksi harmonisoitujen pienjännitekaapeleiden käyttö- ja soveltamisohjestandardit EN ja -2, jotka on tarkoitettu nimenomaan laitevalmistajien, suunnittelijoiden ja asentajien käyttöön. Standardeissa esitetään kaapelityypeittäin niiden soveltuvuus eri tiloihin ja sovelluksiin. Standardi SFS-EN ilmestyi myös vuonna 2016 ja kakkososa heti seuraavan vuoden tammikuussa. Komitean asiantuntijat osallistuivat aktiivisesti IEC:n ja CENELECin kaapelityöryhmien työhön, sillä Suomessa on merkittävää kaapeli- ja kaapelitarviketeollisuutta. SESKO - Toimintakertomus

17 SK 22 Tehoelektroniikan järjestelmät ja laitteet Komitea kokoontui kaksi kertaa käsittelemään ajankohtaisia IEC- ja CENELEC-standardiehdotuksia. Kesken toimintavuoden uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin Jari Leppäaho ABB:ltä. Tehoelektroniikka on elinvoimaisimpia elektroniikkateollisuuden osa-alueita Suomessa, ja asiantuntijat osallistuvat aktiivisesti kansainväliseen työryhmätyöskentelyyn. Eniten kommentoitiin ehdotusta tehoelektroniikan turvallisuusstandardin IEC kakkososaksi, joka laajentaa standardin soveltamisalan jännitealueelle 1000 V vaihtojännitteestä 36 kv vaihtojännitteeseen sekä 1500 V tasajännitteestä tai 54 kv tasajännitteeseen asti. Myös taajuusmuuttajien turvallisuusstandardin IEC Ed.2 muutosehdotusta kommentointiin runsaasti. SK 23 Pisto- ja rasiakytkimet sekä liitäntätarvikkeet Kansallisen kotitalouspistokytkinstandardin SFS 5610 täydennysosa A11 ja talouspistokytkinstandardin SFS 5215 uudistettu versio ilmestyivät. Pistokytkinsanaston SFS 5805 toista painosta koskeva ehdotus toimitettiin lausuntokierroksella. Osallistuttiin rasia- ja pistokytkinstandardeja laativan ylläpitoryhmän IEC SC 23B/MT 4 toimintaan. Suomen kannalta työhön osallistuminen on tärkeää, koska ryhmässä valmistellaan vaatimukset kylmässä käytettäville kytkimille. Kotitalouskäyttöön tarkoitetun suko-pistokytkimen käyttö suurilla tehoilla pitkäaikaisesti (esim. sähköauton lataus, ilmalämpöpumput) puhututtaa myös kansainvälisiä asennustarvikeasiantuntijoita. Tämä suko-pistokytkimen parannettua versiota koskeva ehdotus ilmestyi IEC:n lausuntokierrokselle. Osallistuttiin aktiivisesti auton verkkosähköpiireissä käytettäviä pienoisliittimien EN-standardin päivitykseen. Standardi on tärkeä Suomelle. Standardin soveltamisalaa laajennettiin kattamaan myös lämmitysjohdon kojepistokkeen ja autossa olevan vastakkeen vaatimukset. Myös sovitinstandardia uusivan ylläpitoryhmän työhön osallistuttiin. Sen vastuulle kuuluu lukuisia turvallisuusstandardeja. SK 31 Räjähdysvaaralliset tilat Räjähdysvaarallisten tilojen laitteiden standardoinnissa IEC TC 31:llä on hyvin vankka asema. Sähkölaitteiden standardien lisäksi IEC valmistelee standardeja myös mekaanisille laitteille ja laatujärjestelmille. Käytännössä ATEXdirektiivien sähkölaitteita koskevat vaatimukset perustuvat IEC-standardeihin. Tämän takia komitea käsittelee standardien lisäksi säännöllisesti myös direktiiveihin ja sertifiointiin liittyviä asioita. Vuonna 2016 seurattiin uuden ATEX-laitedirektiivin soveltamista ja vaikutettiin suomalaisen lainsäädännön valmisteluun. Suomessa on maailmanlaajuisesti huomattavia räjähdysvaarallisten tilojen laitteiden valmistajia, joiden on tärkeää olla mukana standardien valmistelussa. Suomesta on 20 henkilöä jäsenenä kaikkiaan 27:ssä IEC TC 31 työryhmässä. Suomen panopistealueita ovat erityisesti moottoreita, valaisimia ja asennuksia koskevien standardien valmistelu. Räjähdysvaarallisten tilojen sähköasennusstandardista SFS-EN ja tarkastusstandardista SFS-EN julkaistiin uudet suomenkieliset painokset. 17 SESKO - Toimintakertomus 2016

18 SK 34 Valaisimet Komitea on osallistunut aktiivisesti valaisimena, energiansäästölamppujen, ledien, ledilamppujen ja niiden liitäntälaitteiden IEC-standardien laadintaan. Suomessa on alan teollisuutta ja lediteknologian kehitys työllistää alaa. Valaisimien yleisiä vaatimuksia koskevan standardin SFS-EN uudistettu suomennos ilmestyi samoin kuin uusi ledisanasto SFS-EN Myös pohjoismaisena yhteistyönä laaditusta saunan valaisinstandardista SFS 5678 julkaistiin uudistettu painos. Valaisimien liitäntälaitteita standardoivan komitean IEC SC 34C puheenjohtajana yhdeksän vuotta toimineen Markku Norhion (Helvar) toimikausi päättyi tammikuussa SK 44 Koneturvallisuuden sähkötekninen osuus IEC TC 44 sai valmiiksi pitkään valmistellun uuden painoksen perusstandardista IEC Suomalaiset asiantuntijat osallistuivat myös johdottomia ohjauksia ja nostokoneita koskevien standardien valmisteluun. SK 45 Ydinlaitosautomaatio Komitean SK 45 jäsenet osallistuivat IEC TC 45 ja CENELEC TC45AX ydinlaitosautomaation alan standardointiin. SK 45 tavoitteisiin kuuluvat standardoinnissa vaikuttaminen turvallisuusasioihin, käyttöliittymiin sekä automaatioarkkitehtuuriin kohdistuviin vaatimuksiin, seurata ja ymmärtää ydinlaitosautomaation standardikokonaisuuksia sekä tuoda uutta osaamista ja kokemusta standardien soveltamisesta ydinlaitoksissa. Suomessa olevan ydinvoimaosaaminen ja meneillään olevat suuret rakennus- ja uudistusprojektit ovat tuoneet runsaasti huomioita maailmanlaajuisesti ja tietoa uuden sukupolven laitosten järjestelmistä Suomeen. Ydinteknologia-ala on Suomessa merkittävä työllistäjä, CO2-päästöttömyytensä ansiosta tulevaisuudessa tärkeä ja Suomen peruskallio soveltuva käytetyn polttoaineen sijoituspaikaksi. Vuoden 2016 ydinlaitosautomaation ajankohtaisia asioita olivat esim. kyberturvallisuus, laitoksen sähköjärjestelmät, ohjelmisto ja viestintäjärjestelmien vaatimukset. SK 46 Metallijohtimiset tiedonsiirtokaapelit Komitea kokoontui kolme kertaa käsittelemään ajankohtaisia IEC- ja CENELEC-standardiehdotuksia. Komitea on kiinnittänyt erityistä huomiota standardiehdotusten kaavoissa käytettävien muuttujien esittämiseen oikealla fontilla ja kommentoinut ehdotuksia, koska käytäntö on muuttunut kovin kirjavaksi. SESKO - Toimintakertomus

19 SK 61 Kotitaloussähkölaitteiden turvallisuus Komitean asiantuntijat ovat osallistuneet aktiivisesti sekä eurooppalaiseen että kansainväliseen työhön kokouksiin osallistumalla ja ottamalla kantaa lukuisiin kansainvälisiin ja eurooppalaisiin standardiehdotuksiin. Suomi toimitti IEC:lle tarkennetun muutosehdotuksen taipuisia lämmityselementtejä koskevaan IEC-standardiin. Siitä keskusteltiin myös syksyn IEC-kokouksessa. Komitean jäsenet osallistuvat aktiivisesti myös solariumien turvallisuusvaatimuksia ja kylmälaitteiden turvallisuuskysymyksiä käsitteleviin työryhmiin. Komitea kokoontui viisi kertaa. Komitean vastuulle kuuluu toista sataa turvallisuusstandardia. SK 61Z Sähkökiukaat ja sauna-asennukset Komitea käsitteli 2016 kokouksessaan tehdasvalmisteisia valmissaunoja koskevaa IEC-ehdotusta. IEC:ssä on ongelmana, että kiuasstandardi käsittelee yksittäisten kiukaiden lisäksi kiukaan ja erillisen ohjauskeskuksen yhdistelmiä ja valmissaunojen sekä infrapunasaunojen vaatimuksia. Keskustelun painopisteenä ovat etäkäyttöön, ajastukseen ja valmiustiloihin liittyvät vaatimukset, jotka ovat standardin monimuotoisuuden vuoksi varsin sekavat. Suomessa on alan johtavaa teollisuutta, joten komitea seuraa tarkasti standardien kehitystä ja toimii aktiivisesti, jotta varmistetaan suomalaisen teollisuuden kilpailukyky. SK 62 Sairaalasähkötekniikka SK 62 on IEC TC 62, sen alakomiteoiden 62A, 62B, 62C ja 62D sekä CENELEC TC 62 vastinkomitea. Näiden komiteoiden laatimia standardeja käytetään maailmanlaajuisesti tyyppihyväksynnöissä, ja Euroopassa lääkinnällisistä laitteista annetun direktiivin mukaisesti terveydenhuollon sähkölaitteiden turvallisuuden osoittamiseen. Suomessa on merkittävää osaamista terveydenhuollon sähkölaitteiden tuotekehityksessä ja valmistuksessa, ja alan kotimaisille yrityksille on tärkeää seurata alan turvallisuusstandardien kehitystä ja osallistua niiden valmisteluun. Työryhmäjäseniä kansainvälisissä työryhmissä oli 11, ja he osallistuivat 26 työryhmän työskentelyyn. SK 62 kokoontui kaksi kertaa vuoden aikana ja standardiehdotuksiin otettiin kantaa kokousten välillä myös sähköpostitse. IEC TC 62:n, sen alakomiteoiden ja CLC/TC 62:n kautta tuli vuoden 2016 aikana yli 300 dokumenttia, joista noin kolmasosa oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. Komitean kannalta tärkeitä uusia asioita on alkava sarjan seuraavien painosten valmistelu. Päästandardin ja täydentävien (collateral) standardien Amendmentien valmistelu käynnistettiin syksyn 2016 kokouksessa. Uusien versioiden on tarkoitus valmistua SK 64 Pienjännitesähköasennukset Komitea valmistelee standardisarjaa SFS 6000 Pienjännitesähköasennukset. Koska standardisarjaa käyttävät kaikki sähköasennusten suunnittelun, rakentamisen ja tarkastamisen kanssa tekemisissä olevat ammattihenkilöt, jotka joutuvat perehtymään sen sisältöön, standardisarjaa on päätetty uusia viiden vuoden välein. Standardisarjan seuraava uudistus on tarkoitus tehdä Komitea ja sen keskuudesta valittu työryhmä valmistelivat uudet standardiehdotukset valmiiksi tulevana vuonna alkavaa lausuntokierrosta varten. 19 SESKO - Toimintakertomus 2016

20 SK 65 Teollisuusprosessien ohjaus Komitea kokoontui kaksi kertaa käsittelemään ajankohtaisia IEC-standardiehdotuksia. Merkittävimpiä tapauksia vuoden aikana oli prosessiteollisuuden toiminnallisen turvallisuuden standardisarjan IEC toisen painoksen julkaiseminen. Kolmiosaisen, runsaasti erikoistermejä sisältävän standardisarjan kääntäminen suomeksi oli aikamoinen ponnistus. Käännöksiä ei kuitenkaan päästy vielä julkaisemaan vastaavien EN-standardien julkaisussa sattuneen viivästyksen johdosta. IEC TC 65:n uusin työryhmä WG 20 Industrial-process measurement, control and automation Framework to bridge the requirements for safety and security, joka pohtii turvallisuuden ja tietoturvallisuuden välisiä yhteyksiä, piti ensimmäisen kokouksensa Helsingissä kesäkuussa. Syyskuussa kokoontui IEC SC 65A/MT päivittämään toiminnallisen turvallisuuden standardia ohjelmiston osalta, niin ikään Helsingissä. SR 66 Mittaus-, ohjaus ja laboratoriolaitteiden turvallisuus IEC TC 66 seurantaryhmässä käsiteltävät standardit liittyvät IEC standardisarjaan, jota käytetään mittaus-, ohjaus- ja laboratoriolaitteiden turvallisuuden osoittamiseen. Euroopassa näitä käytetään pienjännitedirektiivin yhteydessä ja ne näin mahdollistavat laitteiden vapaan liikkumisen Euroopan Unionin alueella. Seurantaryhmä kokoontui vuoden aikana kerran. Standardiehdotuksiin otettiin kantaa pääasiassa sähköpostitse. IEC TC 66 kautta tuli noin 40 dokumenttia, joista neljäsosa oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. IEC TC 66 komitean puheenjohtaja on Jorma Rutanen Suomesta. SK 69 Sähköautot ja latausjärjestelmät Komitean kahdeksas toimintavuosi jatkui aktiivisena. Kokouksia pidettiin vuoden 2016 aikana viisi. Komitea seuraa ja osallistuu asiantuntijoidensa välityksellä sähköauton ja kevyempien sähköajoneuvojen latausjärjestelmiä käsittelevien standardien (IEC 61851) valmisteluun ehdotuksia kommentoimalla. Latausjärjestelmien perusturvallisuusstandardin IEC kolmatta painosta koskeva ehdotus hyväksyttiin loppuäänestyksessä. Työ on laajentunut myös johdottoman latauksen (IEC 61980) puolelle, joten asian kehittymistä seurataan tarkasti. Komitea osallistui myös IEC:ssä valmisteltavana olevan latauskeskusstandardin työhön sekä vuonna 2017 uusittavan kansallisen latauspisteen syötön sähköasennuksia koskevan standardin SFS laadintaan. SK 77 Sähkömagneettinen yhteensopivuus (EMC) SK 77 on IEC TC 77:n (EMC) vastinkomitea ja se hoitaa äänestyksen myös CENELEC TC210 standardiehdotuksiin muiden kuin CISPR:n työhön pohjautuvien projektien osalta, joihin vastaa SK CISPR. Komitea kokoontui vuoden 2016 aikana kolme kertaa ja standardiehdotuksia käsiteltiin myös sähköpostitse kokousten välillä. TC 77, sen alakomiteoiden A, B ja C ja CLC/TC 210 kautta tuli lähes 100 dokumenttia, joista noin puolet oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. IEC TC 77:n laatimat EMC-perusstandardit ja niissä kuvatut testausmenetelmät häiriönsiedolle ja matalataajuisille häiriöpäästöille ovat käytössä kaikissa EMC-tuotestandardeissa ja niiden tuntemus on välttämätöntä laitesuunnittelussa ja testauksessa. Lisäksi TC 77 laatii erilaisille käyttöympäristöille yleisiä EMC-standardeja, joissa kuvatut testitasot ja vaatimukset muodostavat pohjan tuotekomiteoiden laitestandardien vaatimuksille. Näitä taas hyödynnetään kaikkien sähkölaitteiden Euroopan markkinoille saattamisessa EMC-Direktiivin puitteissa. Suomalaisia työryhmäjäseniä kansainvälisissä työryhmissä oli viisi, jotka osallistuivat niin ikään viiden eri työryhmän toimintaan. Komitean yksi merkittävä standardointiprojekti oli edellisenä vuonna aloitettu EMCyhteensopivuusarvoja käsittelevän standardin IEC päivitys. Päivityksessä standardiin lisätään EMCyhteensopivuustiedot khz taajuuksille. Tämä on taajuusalue, jossa harvoille laitteille on vielä häiriönpäästörajoja. SESKO - Toimintakertomus

21 SK 79 Hälytysjärjestelmät SK 79 jäsenet osallistuivat komiteoiden IEC TC 79 ja CLC TC 79 sähköisten turva- ja valvontajärjestelmien standardointiin. SK 79 toimialaan kuuluu kiinteistöissä käytettävien turva- ja valvontajärjestelmien, ilmoituksensiirtojärjestelmien sekä hälytyskeskusten standardointi. Vuoden 2016 ajankohtaisia asioita olivat mm.: hälytyskeskus- ja ilmoituksensiirtostandardien uudistus, valvontajärjestelmien etäkäyttö, valvontakameroiden laatukriteerit sekä EU:n uusi tietosuoja-asetus 2016/679 ja siihen liittyvä EU-komission standardointipyyntö (M/530) sekä sen vaikutukset mm. kameravalvontaan. SR 80 Merenkulun navigaatio- ja radiolaitteet IEC TC 80 seurantaryhmä ei kokoontunut vuoden 2016 aikana, vaan kaikki kommentointi sekä äänestyskantojen muodostaminen hoitui sähköpostitse. IEC TC 80 kautta tuli noin 40 dokumenttia joista kolmasosa oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. IEC TC 80 puheenjohtajana toimii Hannu Peiponen Suomesta. Kolme suomalaista asiantuntijaa osallistui kahdeksan TC 80 työryhmän toimintaan. IEC TC 80 standardeja käytetään maailmanlaajuisesti tyyppihyväksynnöissä kansainvälisen merenkulun järjestön IMOn meriturvallisuutta käsittelevän SOLAS-sopimuksen puitteissa. SR 82 Aurinkosähköjärjestelmät Seurantaryhmän jäsenet osallistuivat aurinkosähköstandardien kehittämiseen kommentoimalla IEC TC 82 ja CLC/TC 82 luonnoksia sekä osallistumalla työryhmien toimintaan. SESKO järjesti aurinko-sähköstandardoinnin keskustelutilaisuuden suoma-laisille toimijoille. IEC-standardeihin perustuvan aurinkosähkön sertifiointijärjestelmän IECRE-PV pää-julkaisu IECRE 04:2016 valmistui. Komitean IEC TC 82 työohjelmassa on 64 projektia. Lisäksi uusi verkko-koodiasetus 2016/631 ja sähköasennusstandardin uudistus vaikuttavat voimakkaasti aurinkosähkön toimintaympäristöön. SK 86 Kuituoptiikka SK 86 seuraa IEC:n TC 86:n ja sen alakomiteoiden sekä CENELECin TC 86A:n ja TC 86BXA:n valokuitukaapeleihin, liittimiin ja aktiivisiin kuituoptiikkakomponentteihin liittyviä standardiehdotuksia ja tarvittaessa kommentoi niitä. Seurattavaa riittää, sillä TC 86 alakomiteoineen on IEC:n tuotteliaimpia komiteoita standardien lukumäärällä mitattuna. 21 SESKO - Toimintakertomus 2016

22 SR 88 Tuulivoima Seurantaryhmän jäsenet osallistuivat komitean IEC TC 88 työryhmissä tuulivoimastandardien kehittämiseen. Tuulivoimatekniikka on merkittävä uusiutuvan energian tuotantotapa. Tuuligeneraattoreita valmistetaan muutaman kilowatin pienlaitteistoista aina megawattiluokan voimaloihin ja tuulivoimapuistoihin. IECstandardeissa esitetään laitteiston turvallisuuteen ja suorituskykyyn liittyviä vaatimuksia sekä laitteiston suunnitteluohjeita ja simulointi- ja mittausmenetelmiä. IEC-standardeja käytetään tuulivoimalaitteiden ja toimittajien sertifioinnissa (IECRE). Suomessa on käynnissä merkittävä tuulivoimakapasiteetin asennus. Tuulivoimastandardoinnin ajankohtaisia asioita olivat 2016, päästandardin IEC uudistus, tuuliolosuhteiden mittaaminen, EMC ja työturvallisuus. SK 91 Elektroniikan valmistustekniikat SK 91 koordinoi kolmen IEC-komitean standardointiasioita: TC 91 Elektroniikan valmistustekniikat, TC 113 Grafeeni ja nanomateriaalit elektroniikka tuotteissa sekä TC 119 Painettu elektroniikka. IEC TC 91 standardeja käytettään elektroniikan kokoonpanotekniikassa ja komponenttien hautaamisessa piirilevylle. IEC TC 113 standardoi nanomateriaalien kuten grafeenin ominaisuuksia ja mittausmenetelmiä. Standardointia vauhdittaa EU:n rahoittama 10-vuotinen Graphene Flagship -ohjelma grafeenia käyttävien sovellusten kaupallistamiseksi. IEC TC 119 valmistelee standardeja painetun elektroniikan terminologiaan ja mittausmenetelmiin sisältäen johtavat musteet ja tulostuslaitteet. Suomi on huolehtinut, että standardeissa otetaan huomioon polymeeri- ja lasipohjaisten lisäksi paperipohjaiset rakenteet. SR 97 Lentokenttien valaistusjärjestelmien sähköasennukset Suomen IEC:lle tekemä työkohde-ehdotus muuntajissa ja valaisimissa käytettävien liittimien standardoimiseksi hyväksyttiin ja standardin IEC valmistelu käynnistyi. Suomen vetovastuulla toimiva kansainvälinen projektiryhmä kokoontui syyskuussa Helsingissä. Aihe on Suomelle tärkeä, sillä Suomessa valmistetaan sekä lentokentillä käytettäviä valaisimia että muuntajia. SK 101 Staattinen sähkö (ESD) SK 101 on IEC TC 101 vastinkomitea Suomessa. TC 101 standardit ovat laajasti käytössä elektroniikkateollisuudessa ja kaikkialla missä staattinen sähkö voi aiheuttaa haittoja ja vaaratilanteita. SK 101 järjesti kaksi puhelinkokousta vuoden aikana, ja dokumentteja käsiteltiin myös sähköpostitse. Jakelussa oli yli 20 dokumenttia, joista kolmannes oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. Viisi suomalaista asiantuntijaa osallistui kahden IEC TC 101 työryhmän toimintaan. Suomen aloitteesta vuonna 2015 käynnistynyt standardointityö staattisen sähkön hallinnasta terveydenhuollon tiloissa eteni suomalaisen projektinvetäjän johdolla. Yksi ryhmän kokous oli Suomessa lokakuussa. Laadittavan standardin tavoitteena on vähentää yleisesti havaittuja ongelmia staattisen sähkön purkauksille herkkien terveydenhuollon laitteiden kanssa. SESKO - Toimintakertomus

23 SK 104 Ympäristöluokitus ja testaus SK 104 on IEC TC 104 vastinkomitea Suomessa. Komitea kokoontui kolme kertaa vuoden aikana. Komitean jakelussa oli noin 50 dokumenttia, joista viidesosa oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. Ehdotukset käsittelivät laitteiden varastoinnin, kuljetuksen ja käytön aikaisia mekaanisia ja ilmastollisia rasituksia, joiden hallinta on oleellisen tärkeää laitteiden ja niiden pakkausten suunnittelussa. TC 104 standardeja hyödynnetäänkin kaikkialla tavaroiden valmistuksessa ja logistiikassa. Kaksi suomalaista asiantuntijaa osallistui kuuden IEC TC 104 työryhmän toimintaan. SK 106 Altistuminen sähkömagneettisille kentille SK 106 on IEC TC 106 ja CENELEC TC 106X vastinkomitea Suomessa. Nämä komiteat tekevät tärkeitä turvallisuusstandardeja, joita käytetään Euroopassa radio- ja pienjännitedirektiivien turvallisuusvaatimusten osoittamiseen ionisoimattoman säteilyn osalta. Komitean jakelussa oli noin 50 dokumenttia, joista yli 20 oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. IEC TC 106 ja CLC/TC 106X toiminnassa on mukana kuusi suomalaisia asiantuntijaa kaikkiaan 15 työryhmässä. Kolmessa työryhmässä on suomalainen asiantuntija ryhmän vetäjänä. Yksi merkittävä käynnissä oleva standardointiprojekti on IEC/IEEE sarja, joka käsittelee SAR-arvojen määrittämistä FDTD- ja FEM- simulointimenetelmillä. Laskentatehojen kasvaessa nämä menetelmät ovat tulossa mittausmenetelmien rinnalle. SK 108 Tietotekniikan ja viihde-elektroniikan laitteiden turvallisuus SK 108 on IEC TC 108:n ja CENELEC TC 108X:n vastinkomitea Suomessa. CENELECin harmonisoituina ENstandardeina julkaisemat TC 108 standardit ovat hyvin laajasti käytössä viihde-elektroniikan sekä tietotekniikan laitteiden ja tämän myötä myös radiolaitteiden (esim. Wifi ja Bluetooth) turvallisuuden osoittamiseen pienjänniteja radiolaitedirektiivien kanssa. SK 108 kokoontui kahdesti vuonna Käsiteltävänä oli noin 40 dokumenttia, joista yli puolet oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. SK 108 päähuomio kohdistui lähinnä IEC standardin kehittämiseen. TC 108 työryhmissä on mukana kaksi suomalaista asiantuntijaa. SK 111 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden ympäristönäkökohdat SK 111 sai uuden puheenjohtajan, Kaisa-Reeta Koskisen Energiavirastosta. Työ sähkö- ja elektroniikkalaitteiden horisontaalisia ympäristönäkökohtia käsittelevien standardien laatimiseksi jatkuu kiivaana sekä IEC:ssä että CENELECissä. Komitea kokoontui kolme kertaa käsittelemään ajankohtaisia standardiehdotuksia. Standardin IEC pohjalta ollaan valmistelemassa IEC:n ja ISOn yhteistyönä standardia IEC Environmental Conscious Design (ECD) - Principles, requirements and guidance, joka soveltuu ympäristönäkökohdat huomioon ottavan suunnittelun perustaksi muillakin aloilla. Työryhmä kokoontui heinäkuussa Helsingissä. Materiaalitehokkuus on uusin aihealue, joka on herättänyt huomattavaa kiinnostusta. Siihen liittyvä standardointityö on juuri alkanut CENELECin ja CENin yhteisessä työryhmässä JWG 10. Molemmissa projekteissa on mukana suomalaisia asiantuntijoita. Osallistumista IEC materiaaliselostetietokannan ylläpitotyöryhmään on jatkettu, mutta ongelmana on kemikaaliasiantuntijoiden puuttuminen. 23 SESKO - Toimintakertomus 2016

24 SK 121B Jakokeskukset Komitea sai valmiiksi sähkökeskusten rakennetta käsittelevän SFS-käsikirjan 640, jossa on mukana keskeiset standardit ja standardien soveltamisohjeita. SK CEN 169 Valaistustekniikka Komitea kokoontui kerran. Loppuvuodesta ilmestyi äänestettäväksi uusi painos valaistuksen energiatehokkuutta koskevasta standardista. Merkittävää on, että standardin soveltamisala laajenee julkisista ja liikerakennuksista myös yksityiskäytössä oleviin rakennuksiin. Komitean suomalaiset asiantuntijat ovat osallistuneet aktiivisesti CENin tie- ja turvavalaistusta käsitteleviin työryhmiin olemalla mukana kokouksissa ja kommentoimalla ehdotuksia. SK 205 Rakennusten elektroniikkajärjestelmät SK 205 soveltamisalaan kuuluu koti- ja rakennusautomaatiojärjestelmien (HBES/BACS) yleisten vaatimusten (EN sarja) sekä niissä käytettävän avoimen viestintäjärjestelmän (EN 50090/KNX-järjestelmä) standardointi. Eurooppalaisen vastinkomitean CENELEC TC 205:ssa työ on painottunut standardointimandaatteihin M/441 ja M/490. Mandaatit liittyvät Smart Metering ja Smart Grid konsepteihin, joista jälkimmäiseen laaditaan standardia sähköverkon ja rakennuksen rajapinnan välille (kuluttajan energianhallintajärjestelmä). SK 209 Yhteisantennilaitteet SK 209 (tunnettiin aiemmin nimellä SK 100) on IEC TC 100 TA 5:n ja CENELEC TC 209:n vastinkomitea Suomessa. Yhteisantenniverkkojen standardointi edistää kilpailua verkkoihin kytkettävien laitteiden ja komponenttien markkinoilla. Komitean julkaisemia turvallisuus- ja EMC-standardeja käytetään pienjännite- ja EMC-direktiivien vaatimusten osoittamisessa Euroopassa. SK 209 kokoontui kahdesti vuonna Käsiteltävänä oli hieman yli 20 dokumenttia, näistä oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia 12. Viisi suomalaista asiantuntijaa osallistui 14:n IEC ja CENELEC työryhmän toimintaan. Suomi hoiti IEC TC 100 teknisen alueen TA 5 sihteeristöä ja puheenjohtajuutta SK CISPR Radiohäiriöt (EMC) SK CISPR on IEC:n CISPR-radiohäiriökomitean vastinkomitea ja se hoitaa myös äänestyksen CENELEC TC210 radiohäiriöitä koskeviin ehdotuksiin, jotka yleensä perustuvatkin CISPRin standardiehdotuksiin. Komitea kokoontui kolme kertaa vuonna 2016, ja dokumentteja käsiteltiin myös kokousten välillä sähköpostitse. CISPR:in ja CLC/TC210 kautta tuli lähes 200 dokumenttia joista noin kolmasosa oli äänestettäviä tai kommentoitavia standardiehdotuksia. CISPRin standardiehdotusten laadinnassa sen alakomitea A (Radio-interference measurements and statistical methods) oli selkeästi aktiivisin. CISPRin ja niistä EMC-direktiivin puitteissa CENELECin harmonisoituina standardeina julkaistujen EMC-standardien asema on merkittävä, koska niitä käytetään kaikkien sähkölaitteiden Euroopan markkinoille saattamisessa. Neljä suomalaista teollisuuden ja testausalan asiantuntijaa osallistui 13:n eri CISPRin työryhmän työhön. Suomalainen asiantuntija hoitaa myös alakomitean A mittauslaitteita standardoivan työryhmän sihteerin tehtävää. SESKO - Toimintakertomus

25 Standardit ja käsikirjat Vahvistetut ja julkaistut standardit 2016 Sähköalalla on omaksuttu uusi käytäntö vuonna 2015, jolloin jokaisesta eurooppalaisesta EN-standardista julkaistaan englanninkielinen SFS-EN-standardi, joka on saatavissa Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:stä. Toimintavuonna SFS vahvisti ja otti standardien luetteloon 380 (564) uutta englanninkielistä sähköalan SFS-EN-standardia. Suomeksi julkaistiin 20 (16) standardia, joista 16 (12) oli SFS-EN-standardien käännöksiä ja loput puhtaasti kansallisia standardeja. Suluissa on esitetty edellisen vuoden luvut. Suomeksi julkaistavaksi valittiin sellaisia standardeja, joissa on kansallisia osia tai joiden käyttäjämäärät ovat kansallisesti suuria tai muuten merkityksellisiä. Standardien ja SFS-käsikirjojen kysyntä nousi vuonna 2016 edelliseen vuoteen verrattuna, koska SFS myi koko vuoden ajan myös englanniksi julkaistuja standardeja. Vuonna 2015 julkaistujen sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 ja suurjänniteasennusstandardin SFS 6001 kysyntä laski. Sähköasennuksia koskevan käsikirjan kysyntä jatkui vakaalla tasolla. Luvuissa ovat mukana myös käsikirjojen oppilaitospainokset sekä ruotsiksi ja englanniksi käännetyt julkaisut. Sähköalan standardardien kokonaismäärä (kpl, kumulatiivinen) julkaistu ilmoittamalla vahvistettu Luettelo suomennoksista 2016 SFS 5215 SFS 5610/A11 SFS 5678 SFS 6002:en SFS 7039 Voimapistokytkimet. Talouspistokytkin 16 A ja 32 A Kotitalouksiin ja vastaaviin käyttöihin tarkoitetut pistokytkimet. Osa 1: Yleiset vaatimukset Valaisimet. Osa 2: Erityisvaatimukset. Luku 302: Saunavalaisimet Sähkötyöturvallisuus/Safety at electrical work Kaapeleiden palotekninen käyttäytyminen. Rakennustuoteasetuksen paloluokkia vastaavat kansalliset palo-ominaisuustasot 25 SESKO - Toimintakertomus 2016

26 SFS-EN SFS-EN SFS-EN Ei-automaattisia vaakoja koskevat metrologiset vaatimukset Kaarihitsauslaitteiden validointi Energiakaapelit. Mitoitusjännitteiltään enintään 450/750 V (U0/U) pienjännitekaapelien käyttöohjeet. Osa 1: Yleiset ohjeet SFS-EN AC SFS-EN SFS-EN SFS-EN SFS-EN SFS-EN A1 SFS-EN SFS-EN SFS-EN SFS-EN SFS-EN Räjähdysvaaralliset tilat. Osa 14: Sähköasennusten suunnittelu, laitevalinta ja asentaminen Räjähdysvaaralliset tilat. Osa 17: Sähköasennusten tarkastus ja kunnossapito Valaisimet. Osa 1: Yleiset vaatimukset ja testit Kaarihitsauslaitteet. Osa 4: Määräaikaistarkastus ja testaus Kaarihitsauslaitteet. Osa 9: Asennus ja käyttö Staattinen sähkö. Osa 4-1: Erityisten sovellusten standarditestausmenetelmät. Lattiapäällysteiden ja asennettujen lattioiden sähköresistanssin mittaus Staattinen sähkö. Osa 5-1: Elektronisten komponenttien suojaaminen staattiselta sähköltä. Yleiset vaatimukset Staattinen sähkö. Osa 5-3: Elektronisten komponenttien suojaaminen staattiselta sähköltä. Sähköstaattisille purkauksille herkille komponenteille tarkoitettujen pakkausten ominaisuuksien ja vaatimusten luokittelu Aurinkosähköpaneelisto. Laitteiston virta-jännite-ominaisuuksien mittaus Aurinkosähköjärjestelmät. Vaatimukset dokumentaatiolle, kunnossapidolle ja testaamiselle. Osa 1: Sähköverkkoon kytketyt järjestelmät. Dokumentaatio, käyttöönottotestit ja tarkastus Yleisiin valaistustarkoituksiin käytettävät ledituotteet. Termit ja määritelmät SFS-EN Turvasovelluksissa käytettävät kameravalvontajärjestelmät. Osa 4: Soveltamisohjeet SFS-EN Prosessiteollisuuden sähkö- ja automaatioprojekteissa käytettävät dokumenttilajit SESKO - Toimintakertomus

27 Ruotsinkielisenä julkaistu SFS-standardi SFS 6001:sv Högspänningselinstallationer Julkaistut käsikirjat 2016 SESKO valmisteli ja julkaisi 2016 kolme SFS-käsikirjaa, kaksi suomenkielistä ja yhden ruotsinkielisen. SFS-käsikirja 603 SFS- käsikirja 640 SFS- käsikirja 601:sv Ilmajohtostandardit Sähkökeskukset Högspänningselintallationer och luftledningar Kymmenen kysytyintä standardijulkaisua vuonna 2016 SFS 6002 Sähkötyöturvallisuus 1484 SFS-käsikirja Sähköasennukset. Osa 1: SFS 6000 Pienjännitesähköasennukset 1231 SFS-käsikirja Sähköasennukset. Osa 2: Säädökset, sähkötyöturvallisuus, erityisasennukset ja liittyvät standardit 673 SFS-käsikirja 601 Suurjännitesähköasennukset ja ilmajohdot 637 SFS 6001 Suurjännitesähköasennukset 283 SFS-EN Tekniset asiakirjat, joita tarvitaan sähkö- ja elektroniikkatuotteiden arviointiin koskien vaarallisten aineiden käytön rajoittamista 205 SFS-käsikirja 640 Sähkökeskukset 192 SFS-EN SFS-EN SFS-EN Sähköisten/elektronisten/ohjelmoitavien elektronisten turvallisuuteen liittyvien järjestelmien toiminnallinen turvallisuus. Osa 1: Yleiset vaatimukset Vaihtosähköilmajohdot yli 1 kv jännitteellä. Osa 2-7 Suomen kansalliset velvoittavat määrittelyt Räjähdysvaaralliset tilat. Osa 14: Sähköasennusten suunnittelu, laitevalinta ja asentaminen SFS-käsikirja 603 Ilmajohtostandardit SESKO - Toimintakertomus 2016

28 Kansainvälinen standardointi International Electrotechnical Commission (IEC) IEC ja jäsenet Sähköalan kansainvälinen järjestö on IEC, jossa Suomea edustaa kansalliskomiteana SESKO. Kansalliskomiteat ovat edustettuina IEC:n ylimmässä hallintoelimessä Councilissa. Council kokoontuu kerran vuodessa järjestön yleiskokoukseen. Vuoden 2016 yleiskokous pidettiin Frankfurtissa Saksassa. Lord Kelvin Award annettiin IEC:n yleiskokouksessa Frankfurtissa saksalaiselle Uwe Kampetille. IEC:n Lord Kelvin Award on merkittävin sähköteknisen alueen maailmanlaajuinen palkinto. IEC:n toimielimet Councilin asioita valmistelee 15-jäseninen Council Board (CB). Sen alaisuudessa toimii useita päättäviä elimiä, jotka vastaavat eri alueista, kuten markkinoiden strategioista, teknisestä standardoinnista ja yhdenmukaisuuden arvioinnin toimivuudesta. Market Strategy Board (MSB) muodostuu teollisuuden huipputason 15 edustajasta. MSB:n toiminnan tarkoituksena on parantaa IEC:n kykyä vastata haasteisiin, joita innovatiiviset ja nopeasti muuttuvat markkinat asettavat sähköteknisen standardoinnin alueella. Järjestön teknistä standardointia koordinoi 15-jäseninen Standardization Management Board (SMB). Sen alaisuudessa toimivat tekniset komiteat (TC), neuvoa-antavat tekniset komiteat (AC), strategiaryhmät (SG) ja järjestelmäkomiteat (SyC). SMB:n yhteydessä toimii seitsemän neuvoa-antavaa komiteaa: Robottiteknologia (ACART), Ympäristöasiat (ACEA), Sähkömagneettinen yhteensopivuus (ACEC), Energiatehokkuus (ACEE), Turvallisuus (ACOS), Sähköenergian siirto ja jakelu (ACTAD) sekä Turvatoimet (ACSEC). Järjestelmäkomiteat käsittelevät seuraavia asioita: Tietotekniikka-avusteinen asuminen (SyC AAL), Pienjännitetasasähköjakelu (SyC LVDC), Älykkäiden kaupunkien sähkötekniset seikat (SyC Smart Cities) ja Älykkäät sähköverkot (SyC Smart energy). Sertifiointijärjestelmiä ohjaa IEC:ssä 12-jäseninen Conformity Assessment Board (CAB). Toimivia sertifiointijärjestelmiä on neljä: IECEE pienjännitelaitteille, IECQ elektroniikan komponenteille, IECEx räjähdysvaarallisten tilojen sähkölaitteille sekä IECRE uudistuvien energiavarojen sovelluksissa käytettäviä laitteita varten. Suomesta SGS Fimko Oy on IECEE:n jäsen ja VTT Expert Services Oy IECEx:n jäsen. SESKO - Toimintakertomus

29 IEC-standardointi IEC-standardien laadinnasta vastaavat tekniset komiteat (TC), jotka voivat jakautua alakomiteoihin (SC) ja työryhmiin. Komiteoita ja niiden alakomiteoita oli vuoden lopussa 178 ja työryhmiä (WG, PT, MT) lähes Kaikkiaan IEC:n teknisessä standardoinnissa työskenteli lähes asiantuntijaa eri puolilta maapalloa. Vuoden 2016 aikana Suomi oli P-jäsenenä 130 komiteassa 73 % (75 %) ja O-jäsenenä 41 komiteassa. Uusia kansainvälisiä IEC-standardeja julkaistiin 592 (480). Kaikkiaan niitä oli voimassa vuoden lopussa 6148 (6195). Edellisen vuoden luvut on esitetty suluissa. IEC TC 3/JWG 16 Tokiossa Suomalaisia IEC:n työryhmissä Suomalaisilla oli vuoden lopussa 329 (309) työryhmässä yhteensä 494 (465) jäsenyyttä, joiden hoitamiseen oli ilmoitettu 196 (192) henkilöä. Suluissa on esitetty edellisen vuoden luvut. Suomen edustajista 21 (16) toimi työryhmänsä kokoonkutsujana ja sihteerinä. Suomi oli vuonna 2016 edustettuna 252 (258) kokouksessa. Suomalaisia kokousten osanottajia oli yhteensä 270 (292). Suluissa on esitetty edellisen vuoden luvut. Suomessa kokoontui 9 (24) IEC:n komiteoiden ja työryhmien kokousta. Suomalaisia IEC:n puheenjohtajistossa ja sihteeristössä 2016 Puheenjohtajat SC 3C Graphical symbols for use on equipment Arto Sirviö, SESKO ry SC 34C Auxiliaries for lamps Markku Norhio, Helvar Oy 29 SESKO - Toimintakertomus 2016

30 IEC TC 66 Safety of measuring, control and laboratory equipment Jorma Rutanen, JR-lean IEC TC 80 Maritime navigation and radiocommunication equipment and systems Hannu Peiponen, Furuno Finland Oy IEC/TC 100/TA 1 Terminals for audio, video and data services and contents Pekka Talmola, Nokia Corporation IEC/TC 100/TA 5 Cable networks for television signals, sound signals and interactive services Lauri Halme, Aalto-yliopisto Sihteeristö IEC/TC 100/TA 5 Cable networks for television signals, sound signals and interactive services Jukka Alve, SESKO ry SESKO - Toimintakertomus

31 European Committee for Electrotechnical Standardization (CENELEC) CENELEC ja jäsenet Sähköalan eurooppalainen järjestö on CENELEC, jossa Suomea edustaa kansallisena komiteana SESKO. CENELECissä on 33 varsinaista jäsenmaata, 13 liitännäisjäsenmaata sekä 72 yhteistyöjärjestöä. CENELECin ylin päättävä elin on yleiskokous (AG), joka kokoontui kesäkuussa Skopjessa Makedoniassa CENin ja CENELECin yhteiskokouksena. Tekninen valiokunta (BT) kokoontui kolme kertaa ja sen rooliin kuuluu mm. vahvistaa uudet EN-standardit. Suomen pysyvänä edustajana (Permanent Delegate) CENELECin teknisessä valiokunnassa (Technical Board) oli SESKOn toimitusjohtaja Sinikka Hieta-Wilkman, joka toimi vuonna 2016 CENELECin BT:n Action Planin Ambition 5:n Innovation and Research raportoijana. CENELECin puheenjohtajisto CENELECin yleiskokous Skopjessa Makedoniassa kesäkuussa 2016.Kuvassa vasemmalta: Wim dekesel (Vice President Policy), Elena Santiago (General Secretary), Bernhard Thies (President), Bogdan Topic (Vice President Finance), Maurice Bucley (Vice President Technical) CENELECin komiteat ja työryhmät Sähköalan eurooppalaisista standardeista noin 80 % perustuu kansainvälisiin IEC-standardeihin. Suurin osa teknisestä standardoinnista valmistellaan siis maailmanlaajuisella IEC-tasolla. Ellei IEC-standardeja jollain tietyllä aihealueella vielä ole tai niihin on tehtävä Euroopassa muutoksia, esimerkiksi EUdirektiiveistä johtuen, CENELEC asettaa työtä varten teknisiä komiteoita tai projektiryhmiä. Komiteoita (TC/SC) oli vuoden lopussa 79, työryhmiä (WG) 292 ja BT:n projektiryhmiä (BTTF, BTWG) yhteensä 16. CENELEC hyväksyi 455 (493) uutta standardia Voimassa olevia CENELEC-standardeja oli yhteensä 7111 (6937) kpl. 31 SESKO - Toimintakertomus 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus 1 Hallituksen toimintakertomus 2 Talous 4 Viestintä ja tapahtumat 10 Standardointi 13 Standardit ja käsikirjat 23 Kansainvälinen standardointi

Lisätiedot

Sähköalan standardisoinnin tausta ja perusperiaatteet. Tapani Nurmi SESKO ry

Sähköalan standardisoinnin tausta ja perusperiaatteet. Tapani Nurmi SESKO ry Sähköalan standardisoinnin tausta ja perusperiaatteet Tapani Nurmi SESKO ry Mikä on standardi? standardi on toistuvaan tapaukseen tarkoitettu yhdenmukainen ratkaisu esimerkkejä: paperikoot (A4, A5), sulakkeet

Lisätiedot

Standardit tutuksi Standardit osana tekniikan osaajan ammattitaitoa. Kokemäkijokilaakson ammattiopisto 17.09.2007 Sinikka Hieta-Wilkman

Standardit tutuksi Standardit osana tekniikan osaajan ammattitaitoa. Kokemäkijokilaakson ammattiopisto 17.09.2007 Sinikka Hieta-Wilkman Standardit tutuksi Standardit osana tekniikan osaajan ammattitaitoa Kokemäkijokilaakson ammattiopisto 17.09.2007 Sinikka Hieta-Wilkman Standardit - mistä kaikki sai alkunsa? Napoleonin taistelu Waterloossa

Lisätiedot

Johdatus sähköalan standardointiin

Johdatus sähköalan standardointiin Johdatus sähköalan standardointiin SESKOn aurinkosähköseminaari 2016-09-20 Juha Vesa SESKO Kehityspäällikkö 20.9.2016 1 Standardointiorganisaatio Yleinen Sähkötekniikka Televiestintä Maailma ISO 97 TC

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus... 3 Hallituksen toimintakertomus... 4 Talous... 6 Viestintä ja tapahtumat... 12 Standardointi... 14 Standardit ja käsikirjat... 14 Kansainvälinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus...1 Hallituksen toimintakertomus...2 Jäsenistö ja hallinto...2 Huomionosoitukset... 4 Talous... 5 Tiedotus...10 Standardointi... 12 Komiteat ja seurantaryhmät...

Lisätiedot

SESKON TIETOISKU 2006 Standardit tuotekehityksen apu. Toimitusjohtaja Sinikka Hieta-Wilkman Tekninen johtaja Tapani Nurmi

SESKON TIETOISKU 2006 Standardit tuotekehityksen apu. Toimitusjohtaja Sinikka Hieta-Wilkman Tekninen johtaja Tapani Nurmi SESKON TIETOISKU 2006 Standardit tuotekehityksen apu Toimitusjohtaja Sinikka Hieta-Wilkman Tekninen johtaja Tapani Nurmi Standardit - mistä kaikki sai alkunsa? Napoleonin taistelu Waterloossa (1815) briteillä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus... 1 Hallituksen toimintakertomus... 2 Jäsenistö ja hallinto...2 Huomionosoitukset...4 Talous...5 Tiedotus...12 Standardointi... 14 Komiteat ja seurantaryhmät...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Toimitusjohtajan katsaus Kiitokset konkarille ja tervetuloa uusille voimille Hyvinvointia sähköllä Sisältö Toimitusjohtajan katsaus...1 Hallituksen toimintakertomus... 2 Jäsenistö

Lisätiedot

SÄHKÖURAKOITSIJAPÄIVÄT

SÄHKÖURAKOITSIJAPÄIVÄT SÄHKÖURAKOITSIJAPÄIVÄT Vapaaehtoista ja järkevää merkeillä on väliä 17.11.2011 Turku Sinikka Hieta-Wilkman 16.11.2011 1 Standardointi - vapaaehtoista ja järkevää Mistä kaikki sai alkunsa? Miten standardointi

Lisätiedot

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt 15.1.2015 Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt 1 Kansallinen standardointiseurantaryhmä (SR) [2.2.2(4); 1.6.2(1); 1 Kansallisen standardointiseurantaryhmän työn tarkoituksena on

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus...1 Hallituksen toimintakertomus...2 Jäsenistö ja hallinto... 2 Huomionosoitukset... 4 Talous...5 SESKOn vuosi 2012 kuvina...10

Lisätiedot

SFS-käsikirja 670-1. Johdanto. 1. Yleistä standardoinnista

SFS-käsikirja 670-1. Johdanto. 1. Yleistä standardoinnista SFS-käsikirja 670-1 Johdanto 1. Yleistä standardoinnista 2. Standardien rooli Tämän SFS-käsikirjan standardien alkuperäistekstit on valmisteltu Eurooppalaisissa CENELEC -järjestön standardointikomiteassa

Lisätiedot

Ilmastoraportti karua luettavaa mitä tekee sähköala

Ilmastoraportti karua luettavaa mitä tekee sähköala Aleksandar Pasaric, Pexels Ilmastoraportti karua luettavaa mitä tekee sähköala Kevätseminaari 2019 2 Joshua Rawson-Harris, Unsplash Puhujat Kevätseminaarin puhujina on joukko alansa asiantuntijoita, jotka

Lisätiedot

ISO 14001 uudistuu mikä muuttuu? 27.11.2014 TERVETULOA!

ISO 14001 uudistuu mikä muuttuu? 27.11.2014 TERVETULOA! ISO 14001 uudistuu mikä muuttuu? 27.11.2014 TERVETULOA! Tilaisuuden tavoite Esitellä standardin ISO 14001 uudistamisen tausta tavoitteet aikataulu Esitellä uudistuksen tuomat keskeiset muutokset uusi rakenne

Lisätiedot

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardointiseurantaryhmien toimintasäännöt

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardointiseurantaryhmien toimintasäännöt 29.2.2016 Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardointiseurantaryhmien toimintasäännöt Sisällys 1 Kansallinen standardointiseurantaryhmän (SR) tarkoitus ja toimiala... 1 2 Seurantaryhmän tehtävät... 2 3

Lisätiedot

Eurooppalainen standardisointi CEN/CENELEC yhteistyö hankkeissa. SFS-seminaari 3.9.2014 SFS, Malminkatu 34, Helsinki

Eurooppalainen standardisointi CEN/CENELEC yhteistyö hankkeissa. SFS-seminaari 3.9.2014 SFS, Malminkatu 34, Helsinki Eurooppalainen standardisointi CEN/CENELEC yhteistyö hankkeissa SFS-seminaari 3.9.2014 SFS, Malminkatu 34, Helsinki Eurooppalainen standardisointi Eri julkaisuvaihtoehdot standardi vai jokin muu standardisointijulkaisu

Lisätiedot

Delegaattivalmennus. Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten. 3 oikeaa esimerkkiä

Delegaattivalmennus. Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten. 3 oikeaa esimerkkiä Delegaattivalmennus Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten 3 oikeaa esimerkkiä 1 Standardisointijärjestelmä CEN, ISO, SFS ja toimialayhteisöt Delegaattivalmennus 3.6.2019 Susanna

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus...1 Hallituksen toimintakertomus...2 Jäsenistö ja halllinto...2 Huomionosoitukset...4 Talous...5 SESKO 2011 kuvina...10 Tiedotus...12

Lisätiedot

Standardeilla tuloksia

Standardeilla tuloksia Standardeilla tuloksia Standardointi osana tekniikan ammattilaisen ammattitaitoa 2006 Sinikka Hieta-Wilkman Standardit - mistä kaikki sai alkunsa? Napoleonin taistelu Waterloossa (1815) briteillä oli standardoidut

Lisätiedot

Opastusta sähköalan standardien hankintaan

Opastusta sähköalan standardien hankintaan Opastusta sähköalan standardien hankintaan Juha Vesa SESKO 5.6.2015 1 Standardointiorganisaatio Yleinen Sähkötekniikka Televiestintä Maailma ISO ITU Eurooppa CEN ETSI Suomi IEC = International Electrotechnical

Lisätiedot

Latausstandardit. Auto- ja moottoritoimittajat 12.10.2012. Matti Rae Ensto Oy Director, New Technologies

Latausstandardit. Auto- ja moottoritoimittajat 12.10.2012. Matti Rae Ensto Oy Director, New Technologies Latausstandardit Auto- ja moottoritoimittajat 12.10.2012 Matti Rae Ensto Oy Director, New Technologies 12.10.2012 Matti Rae, Director, New Technologies 1 Sisältöä ja määritelmiä Standardit Lataustapa 3

Lisätiedot

Standardointijärjestelmä

Standardointijärjestelmä Standardointijärjestelmä - EMC-standardointi Ari Honkala 2 Tausta Sähkömagneettinen ympäristö Sähkökäyttöisten laitteiden ja järjestelmien aiheuttamat ilmiöt Luonnonilmiöt Ukkonen Staattinen purkaus Jne.

Lisätiedot

STEK ry:n strategia Kehitysmatka on hyvässä vauhdissa strategiaprosessin vaiheet ja tulokset ja jatko. Sähköinsinööripäivät huhtikuu 2015

STEK ry:n strategia Kehitysmatka on hyvässä vauhdissa strategiaprosessin vaiheet ja tulokset ja jatko. Sähköinsinööripäivät huhtikuu 2015 STEK ry:n strategia Kehitysmatka on hyvässä vauhdissa strategiaprosessin vaiheet ja tulokset ja jatko Sähköinsinööripäivät huhtikuu 2015 STEKin pitkä historia. Lyhyesti STEKin kehitysmatkan tavoitteet

Lisätiedot

Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla. Riskit hallintaan SFS-ISO 31000

Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla. Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, jossa joudumme käsittelemään epävarmuutta joka päivä. Se,

Lisätiedot

Ohjelma Tilaisuuden avaus Susanna Vahtila, SFS Standardisointijärjestelmä; CEN, ISO ja SFS Antti Karppinen, SFS

Ohjelma Tilaisuuden avaus Susanna Vahtila, SFS Standardisointijärjestelmä; CEN, ISO ja SFS Antti Karppinen, SFS Ohjelma 13.00 Tilaisuuden avaus Susanna Vahtila, SFS 13.10 Standardisointijärjestelmä; CEN, ISO ja SFS Antti Karppinen, SFS 13.30 Miten vaikutetaan prosessit, kokoukset, kommentointi Juha Vartiainen, SFS

Lisätiedot

Delegaattivalmennus

Delegaattivalmennus Delegaattivalmennus 1.6.2017 Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten Aineisto mistä työpaperit 3 oikeaa esimerkkiä 1 Standardisointijärjestelmä CEN, ISO, SFS ja toimialayhteisöt

Lisätiedot

Ohje S10-2011 1.6.2011 1 (6)

Ohje S10-2011 1.6.2011 1 (6) Ohje S10-2011 1.6.2011 1 (6) SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT 1 Yleistä Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös 1193/1999 (muut. 517/2011) koskee sähkölaitteistojen

Lisätiedot

SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi

SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi Julkistustilaisuus Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät, Lahti 1.10.2015 Markku Laitinen, Kansalliskirjasto Kirjastojen

Lisätiedot

Standardit IEC 61508 (perustandardi) ja IEC 61511 (prosessit)

Standardit IEC 61508 (perustandardi) ja IEC 61511 (prosessit) Standardit IEC 61508 (perustandardi) ja IEC 61511 (prosessit) DI Jouko Järvi Automation Partners Oy IEC 61508 IEC TC 65 (Industrial Process Measurement and Control), SC 65A (System Aspects) kutsui kokoon

Lisätiedot

STUL:N NEUVONTAPALVELUT

STUL:N NEUVONTAPALVELUT STUL:N NEUVONTAPALVELUT KUN TARVITSET LUOTETTAVIA NEUVOJA, SÄHKÖ- JA TELE- URAKOITSIJALIITON ASIANTUNTIJAT OVAT PALVELUKSESSASI. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry PL 55 (Harakantie 18 B) 02601 ESPOO

Lisätiedot

Standardisoinnin edut

Standardisoinnin edut Standardisoinnin edut Palvelinkeskusten resurssitehokkuus Juha Vartiainen Suomen standardisoimisliitto SFS ry 27.11.2012 standardisointi en standardization sv standardisering fr normalisation de normung

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus... 3 Hallituksen toimintakertomus... 4 Talous... 7 Standardointi...11 Tiedotus...18 Kansainvälinen standardointi...20 Teknologiateollisuuden yritysten

Lisätiedot

SFS standardisarja 2017 Pienjännitesähköasennukset

SFS standardisarja 2017 Pienjännitesähköasennukset SFS 6000 -standardisarja 2017 Pienjännitesähköasennukset 1 Sähköammattilainen tuntuuko tutulta? Valokaarivikasuoja? Luokan C ca -s1,d1,a2-kaapeli? Tyypin 2 ylijännitesuoja? Aurinkosähköpaneeliston oikosulkuvirta

Lisätiedot

METSTA Kansallisten standardisointikomiteoiden toimintasäännöt

METSTA Kansallisten standardisointikomiteoiden toimintasäännöt Hyväksytty 8.11.2012 Päivitetty 01.04.2014 METSTA Kansallisten standardisointikomiteoiden toimintasäännöt 1. Kansallinen standardisointikomitea [2.2.2(4); 1.6.2(1); 1.4.2(1, 3, 4); 2.3.2(1)] Kansallisen

Lisätiedot

Standardit ja niihin vaikuttaminen

Standardit ja niihin vaikuttaminen Standardit ja niihin vaikuttaminen Lauri Halme IEC TC 46 ja CLC TC 46X Puheenjohtaja lauri.halme@tkk.fi SFS:n delegaattivalmennus 16.12.2011 Frankfurt am. 14.12.2011 1 Standardointi Yhteisesti sovitut

Lisätiedot

Terveydenhuollon tietotekniikka. Seminaari 5.9.2012

Terveydenhuollon tietotekniikka. Seminaari 5.9.2012 Terveydenhuollon tietotekniikka Seminaari 5.9.2012 Seminaarin ohjelma 13.00-13.30 Terveydenhuollon ohjelmistojen kansalliset laatuvaatimukset Teemupekka Virtanen, STM 13.30-14.00 Lääkinnällisten laitteiden

Lisätiedot

SESKOn kuulumisia. Juha Vesa Kehityspäällikkö

SESKOn kuulumisia. Juha Vesa Kehityspäällikkö SESKOn kuulumisia Juha Vesa Kehityspäällikkö 20.11.2018 2 Sisältö Tiivistelmä toiminnasta Standardointiselvitys Toimitilaratkaisut Henkilöstöuutisia IEC 1906 palkinnon saajan esittely Vuosikirja ja henkilötietolomakkeet

Lisätiedot

Sähkölaitteiden ja sähkölaitteistojen standardien mukainen dokumentointi

Sähkölaitteiden ja sähkölaitteistojen standardien mukainen dokumentointi Sähkötekninen standardointi Sähkölaitteiden ja sähkölaitteistojen standardien mukainen dokumentointi verkkosivustot : www.sesko.fi ja www.sfsedu.fi Luentomateriaali teknisen dokumentoinnin IEC standardeista

Lisätiedot

Miten sähköalan standardointi vastaa ilmastonmuutokseen? Kevätseminaari 2019 Juha Vesa Kehityspäällikkö

Miten sähköalan standardointi vastaa ilmastonmuutokseen? Kevätseminaari 2019 Juha Vesa Kehityspäällikkö Miten sähköalan standardointi vastaa ilmastonmuutokseen? Kevätseminaari 2019 Juha Vesa Kehityspäällikkö 2 Lediseminaareissa kuultua Ledistandardit ovat puutteellisia 3 Mitä tekee sähköala? Sähköala tekee

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus...1 Hallituksen toimintakertomus...2 Jäsenistö ja hallinto...2 Huomionosoitukset...4 Talous...5 Standardointi...9 Komiteat ja seurantaryhmät...9 Standardit

Lisätiedot

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä 14.10.2011 Uutiskirjeen sisältö Pilvipalveluita koskevien standardien laadinta on alkamassa mm.verkkosovellusten ja tietoturvatekniikkojen ISOn alikomiteoissa.»lue artikkeli kokonaisuudessaan Ohjelmointikieli

Lisätiedot

KNX Finland Syyskokous 2018

KNX Finland Syyskokous 2018 KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1

Lisätiedot

Standardointijärjestelmä EMC-standardointi. Eero Sorri 1

Standardointijärjestelmä EMC-standardointi. Eero Sorri 1 Standardointijärjestelmä EMC-standardointi Eero Sorri 1 Sähkömagneettinen ympäristö Sähkökäyttöisten laitteiden ja järjestelmien aiheuttamat ilmiöt Luonnonilmiöt Jne. ukkonen staattinen purkaus Eero Sorri

Lisätiedot

Asentajasarja: Sähköasennusopas

Asentajasarja: Sähköasennusopas Asentajasarja: Sähköasennusopas Tuotenumero: 411647 46,00 (+ alv 10%) normaalihinta 34,50 (+ alv 10%) jäsenhinta Sähköasennusopas perustuu Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n julkaisemaan sähköasennukset

Lisätiedot

Kokoelmat kuntoon uudet sähköasennusstandardit

Kokoelmat kuntoon uudet sähköasennusstandardit Kokoelmat kuntoon uudet sähköasennusstandardit Sähköasennusstandardit uusiutuivat Sähköasennuksia koskevilla standardeilla on paljon käyttäjiä, jotka joutuvat perehtymään uusiin vaatimuksiin. Sen takia

Lisätiedot

SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT

SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT Tukes-ohje S10-2009 Turvatekniikan keskus 1 (4) SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT 1 YLEISTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös 1193/1999 koskee sähkölaitteistojen

Lisätiedot

IEC Sähköisten/eletronisten/ohjelmoitavien elektronisten turvallisuuteen liittyvien järjestelmien toiminnallinen turvallisuus

IEC Sähköisten/eletronisten/ohjelmoitavien elektronisten turvallisuuteen liittyvien järjestelmien toiminnallinen turvallisuus IEC 61508 Sähköisten/eletronisten/ohjelmoitavien elektronisten turvallisuuteen liittyvien järjestelmien toiminnallinen turvallisuus Risto Nevalainen, FiSMA ry FiSMA 1 Taustaa, historiaa IEC 61508 standardin

Lisätiedot

Teollisuusautomaation standardit Osio 1

Teollisuusautomaation standardit Osio 1 Teollisuusautomaation standardit Osio 1 Osio 1: SESKOn komitea SK 65: Teollisuusprosessien ohjaus Osio 2: Toiminnallinen turvallisuus: periaatteet Osio 3: Toiminnallinen turvallisuus: standardisarja IEC

Lisätiedot

KNX 25 vuotta. KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere

KNX 25 vuotta. KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere KNX 25 vuotta KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere 1990-1991 EHS EIB Windows 3.0 BatiBus 06.08.1991: http://info.cern.ch/hypertext/www/theproject.html 2 1991-1994 1991: 1. Väyläyhdisti (Siemens)

Lisätiedot

Uusi työkalu käyttöputkistojen suunnitteluun ja rakentamiseen standardin SFS-EN 15001-1 pääkohdat

Uusi työkalu käyttöputkistojen suunnitteluun ja rakentamiseen standardin SFS-EN 15001-1 pääkohdat Uusi työkalu käyttöputkistojen suunnitteluun ja rakentamiseen standardin SFS-EN 15001-1 pääkohdat Lyhenteitä SFS CEN EN pren TC Esimerkki: Suomen Standardisoimisliitto SFS ry (tai sen vahvistama standardi)

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi.

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi. Suomen Automaatioseura ry Turvallisuusjaosto PÖYTÄKIRJA 1 (3) 6.5.2004 Aika: 6.5.2004 Paikka: Heureka Läsnä: Osallistujalista liitteessä 1 1 Vuosikokouksen avaus Kokouksen avasi Mika Kaijanen toivottaen

Lisätiedot

Ohje 19/ (7) Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit (S )

Ohje 19/ (7) Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit (S ) Ohje 19/2017 27.1.2017 0 (7) Tukes-ohje 19/2017 Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit (S10-2017) Ohje 19/2017 27.1.2017 1 (7) Sisältöalue Säädöksien vaatimukset

Lisätiedot

Komitean (SK) ja seurantaryhmän (SR) rooli, tarkoitus ja työskentely

Komitean (SK) ja seurantaryhmän (SR) rooli, tarkoitus ja työskentely Komitean (SK) ja seurantaryhmän (SR) rooli, tarkoitus ja työskentely Sähköteknisen standardoinnin Workshop 2014-03-25/26 Juha Vesa SESKO Kehityspäällikkö 24.3.2014 1 Sisältö Standardoinnin periaatteita

Lisätiedot

Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012

Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012 08.03.2012 Uutiskirjeen sisältö Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012 Tervetuloa kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä IT-hallinnan parhaista käytännöistä ja niiden hyödyistä keskiviikkona

Lisätiedot

Miten ja missä standardeja laaditaan. Asiantuntija Ville Saloranta METSTA, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry

Miten ja missä standardeja laaditaan. Asiantuntija Ville Saloranta METSTA, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry Miten ja missä standardeja laaditaan Asiantuntija Ville Saloranta METSTA, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry Esityksen sisältö Suomen kansallinen järjestelmä ja METSTA Kuka standardit laatii?

Lisätiedot

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen

Lisätiedot

Delegaattivalmennus. Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten. 3 oikeaa esimerkkiä

Delegaattivalmennus. Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten. 3 oikeaa esimerkkiä Delegaattivalmennus Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten 3 oikeaa esimerkkiä 1 Ohjelma 13.00 Avaus - Antti Karppinen, SFS 13.15 Standardisointijärjestelmä CEN, ISO, SFS ja toimialayhteisöt,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMU 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 SISÄLTÖ Toimitusjohtajan katsaus...3 Hallituksen toimintakertomus...4 Talous...7 Standardointi...11 Tiedotus...18 Kansainvälinen työ...20 Suomen Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 6.2.2013 1(3) TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Kortiston tarkoitus ja tavoite 2. Julkaisuversiot ST- kortiston perustamisasiakirjan mukaisesti ST- kortisto kehittää sähköurakoinnin

Lisätiedot

Teollisuusautomaation standardit. Osio 2:

Teollisuusautomaation standardit. Osio 2: Teollisuusautomaation standardit Osio 2 Osio 1: SESKOn komitea SK 65: Teollisuusprosessien ohjaus Osio 2: Toiminnallinen turvallisuus: periaatteet Osio 3: Toiminnallinen turvallisuus: standardisarja IEC

Lisätiedot

Ohje S10-2012 31.12.2012 1 (6)

Ohje S10-2012 31.12.2012 1 (6) Ohje S10-2012 31.12.2012 1 (6) SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT 1 Yleistä Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös 1193/1999 (muut. 517/2011) koskee sähkölaitteistojen

Lisätiedot

Standardisarja IEC 62443. Teollisuuden tietoliikenneverkot Verkkojen ja järjestelmien tietoturvallisuus

Standardisarja IEC 62443. Teollisuuden tietoliikenneverkot Verkkojen ja järjestelmien tietoturvallisuus Standardisarja IEC 62443 Teollisuuden tietoliikenneverkot Verkkojen ja järjestelmien tietoturvallisuus Matti Sundquist, Sundcon Oy Jukka Alve, SESKO ry 1 ASAFin tietoturvaseminaari 27.1.2004 Automaatioseuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 SISÄLTÖ Toimitusjohtajan katsaus...3 Hallituksen toimintakertomus...4 Talous...7 Standardointi... 11 SESKO julkisuudesssa... 18 Kansainvälinen työ... 20 Yhdysvaltojen kuluttajavetoinen

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014

NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014 NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014 1 FORUM tapahtumat: Pitkä perinne, monipuolisia ja ajankohtaisia teemoja 2006 Standardeilla menestystä liiketoimintaan 2007 Hyödy standardeista

Lisätiedot

Kuvaus MEISTÄ.... ja mahdollisista yhteisistä StandardisointiTEISTÄ... 07.08.2013

Kuvaus MEISTÄ.... ja mahdollisista yhteisistä StandardisointiTEISTÄ... 07.08.2013 Kuvaus MEISTÄ... ja mahdollisista yhteisistä StandardisointiTEISTÄ... 07.08.2013 Mikä on METSTA Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys METSTA ry on yleishyödyllinen standardisointiin keskittynyt yhdistys.

Lisätiedot

Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit (S )

Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit (S ) Ohje 20/2018 31.1.2018 0 (7) Tukes-ohje 20/2018 Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit (S10-2018) Ohje 20/2018 31.1.2018 1 (7) Sisältöalue Säädöksien vaatimukset

Lisätiedot

Uusi sähköturvallisuuslaki

Uusi sähköturvallisuuslaki Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 8.5.2017 Hannu Mattila Uusi sähköturvallisuuslaki - talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Uusi sähköturvallisuuslaki mitä? Laki 1135/2016 Asetukset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 13.2.2014 1(4) TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Kortiston tarkoitus ja tavoite 2. Julkaisuversiot ST- kortiston perustamisasiakirjan mukaisesti ST- kortisto kehittää sähköurakoinnin

Lisätiedot

Standardien hankinta. Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014

Standardien hankinta. Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014 Standardien hankinta Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014 SFS:n tuotteet - 1 SFS vahvistaa vuosittain runsaat 1 500 SFSstandardia Uudet SFS-standardit ovat valtaosin eurooppalaisia EN-standardeja, joista

Lisätiedot

Kemikaaliturvallisuus

Kemikaaliturvallisuus Kemikaaliturvallisuus Kemikaalien valmistusta, varastointia ja käsittelyä valvotaan lakisääteisesti. Kemikaaliturvallisuuskoulutuksemme perehdyttävät eri toimijoiden vastuisiin ja velvollisuuksiin. Kursseilla

Lisätiedot

Riskienhallinta ja turvallisuus FORUM 2012

Riskienhallinta ja turvallisuus FORUM 2012 Riskienhallinta ja turvallisuus FORUM 2012 Järjestelmä- ja ohjelmistoturvallisuus 17.10.2012 Finlandia-talo, Helsinki Tuotepäällikkö Janne Peltonen VTT Expert Services Oy 12.10.2012 2 VTT Expert Services

Lisätiedot

Johdatus EMC:hen ja EMCdirektiiviin

Johdatus EMC:hen ja EMCdirektiiviin Johdatus EMC:hen ja EMCdirektiiviin TkT Mikko Kuisma LUT EMC Sähkömagneettinen yhteensopivuus (electromagnetic compatibility) tarkoittaa laitteen tai järjestelmän kykyä toimia sähkömagneettisessa ympäristössä

Lisätiedot

Ohje 12/2015 16.12.2015 0 (7) Dnro 49/00.00.02/2015

Ohje 12/2015 16.12.2015 0 (7) Dnro 49/00.00.02/2015 Ohje 12/2015 16.12.2015 0 (7) Tukes-ohje 12/2015 Sähkölaitteistojen Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit koskevat standardit

Lisätiedot

Standardisointikatsaus

Standardisointikatsaus Standardisointikatsaus 4.6.2015 ISO/TC 199 Koneturvallisuus työryhmät WG 5 General principles for the design of machinery and risk assessment Suomen edustaja: Sari Kojo, Wärtsilä Finland Oy WG 6 Safety

Lisätiedot

Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset

Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset SÄHKÖTURVALLISUUSKOULUTUKSET Sivu 1 / 8 Jouni Känsälä / JKä Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset STANDARDIN UUSIMISEN TAUSTAA SFS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

Hitsauksen standardit

Hitsauksen standardit Hitsauksen standardit Juha Kauppila Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys ry. 17.3.2016/JKa 1 Hitsauksen Standardit» Mikä on standardi» Standardin laadinta» Eri tasot» Kansallinen taso» Miksi hitsaus standardisoitu»

Lisätiedot

Katsaus työ- ja suojavaatteiden standardisointiin. Tuoteturvallisuuspäivä / Auli Pylsy

Katsaus työ- ja suojavaatteiden standardisointiin. Tuoteturvallisuuspäivä / Auli Pylsy Katsaus työ- ja suojavaatteiden standardisointiin Tuoteturvallisuuspäivä 10.5.2016/ Auli Pylsy 1 Standardisoimisyhdistys TEVASTA ry Yksi SFS:n 12:sta toimialayhteisöstä, joka huolehtii standardisoimistyöstä

Lisätiedot

SFS:n IT-standardisoinnin vuosiseminaari 16.12.2014

SFS:n IT-standardisoinnin vuosiseminaari 16.12.2014 SFS:n IT-standardisoinnin vuosiseminaari 16.12.2014 Tomi Dahlberg Tietohallinto ISO/IEC 20000 ISO/IEC 38500 Liiketoiminta Liiketoimintaprosessit ISO/IEC 30105 2 SFS:n seurantaryhmä SR 308 seuraa ISO/IEC

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Karoliina Meurman 9.11.2011. Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan

Karoliina Meurman 9.11.2011. Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan Karoliina Meurman 9.11.2011 Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan Käsisammuttimia koskeva lainsäädäntö Laki pelastustoimen laitteista (10/2007) Sisäasiainministeriön asetus käsisammuttimista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Suomen Automaatioseura ry Voimalalaitosjaos

Suomen Automaatioseura ry Voimalalaitosjaos ry Voimalalaitosjaos Kevätkokous 26.5.2015 ABB, Pitäjänmäki, Helsinki Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan valinta 3. Kokouksen toimihenkilöiden valinta sihteeri, pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Sähkö & paloturvallisuus konseptiin kuuluvat ratkaisut Innovaatiot ja niiden tuotteistaminen Oy Ajokoirantie 5B, 02940 Espoo +358 40 849 2224 pentti.kautto@anlix.fi

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö. INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere

Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö. INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere Mitä on standardisointi? > Standardisointi on yhteisten ohjeiden ja toimintatapojen laatimista helpottamaan

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n Strategia 2017

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n Strategia 2017 PEJ/AnA 25.10.2012 25.10.2012 Vaalikokous hyväksynyt 29.11.2012 Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n Strategia 2017 1. Standardisointi ja sen hyödyt Standardisointi on yhteisten ohjeiden ja toimintatapojen

Lisätiedot

Miniopas standardeista

Miniopas standardeista Miniopas standardeista Hei! Tiestitkö, että maailma toimii standardien avulla? Kädessäsi on perustietopaketti standardisoinnista. Lue ainakin tämän verran on PAKKO tietää! 10 faktaa standardeista 1. Mikä

Lisätiedot

Kemikaaliturvallisuus

Kemikaaliturvallisuus Kemikaaliturvallisuus Kemikaalien valmistusta, varastointia ja käsittelyä valvotaan lakisääteisesti. Kemikaaliturvallisuuskoulutuksemme perehdyttävät eri toimijoiden vastuisiin ja velvollisuuksiin. Kursseilla

Lisätiedot

Standardointi ja sähköturvallisuus. Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi

Standardointi ja sähköturvallisuus. Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi Standardointi ja sähköturvallisuus Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi Standardointi ja sähköturvallisuus Standardeista ja niiden valmistelusta Sähköturvallisuussäädöksistä Esimerkkejä standardeista Tapani

Lisätiedot

SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS (4)

SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS (4) SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 1(4) TOIMINTAKERTOMUS 2017 1 Kortiston tarkoitus ja tavoite ST- kortiston perustamisasiakirjan mukaisesti, ST- kortisto, joka täytti 41- vuotta 16.02.2017, kehittää

Lisätiedot

Suunnittelijat standardien tekijöinä ja käyttäjinä. tapani.nurmi@sesko.fi 09 6963961

Suunnittelijat standardien tekijöinä ja käyttäjinä. tapani.nurmi@sesko.fi 09 6963961 Suunnittelijat standardien tekijöinä ja käyttäjinä tapani.nurmi@sesko.fi 09 6963961 Standardisoimisorganisaatio Yleinen Sähkötekniikka Televiestintä Maailma ISO ITU Eurooppa CEN ETSI Suomi Viestintävirasto

Lisätiedot

Delegaattivalmennus

Delegaattivalmennus Delegaattivalmennus 23.11.2017 Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten Aineisto mistä työpaperit 3 oikeaa esimerkkiä 1 Ohjelma 13.00 Avaus - Antti Karppinen, SFS 13.05 Standardisointijärjestelmä

Lisätiedot

Tunnelmia IT-standardisoinnin jouluglögeiltä

Tunnelmia IT-standardisoinnin jouluglögeiltä 21.12.2011 Uutiskirjeen sisältö Glögitilaisuudessa kerrottiin uusista standardisointialueista ja pohdittiin kuntauudistuksen myötä tulevia tietoteknisiä haasteita. Täysin uudenlaisia työtapoja ja sosiaalisen

Lisätiedot

Apuvälineiden standardit tutuiksi 13.10.2015

Apuvälineiden standardit tutuiksi 13.10.2015 Apuvälineiden standardit tutuiksi 13.10.2015 Apuvälineiden standardisointi Standardisointipäällikkö, Pertti Isoniemi, YTL 13.10.2015 1 Yleinen Teollisuusliitto YTL Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsenliitto

Lisätiedot

Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, 10.4.2013

Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, 10.4.2013 Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, Sisältö Motiva Oy Ekosuunnittelu- ja energiamerkintäviestintä Kuluttajien tietolähteitä Motiva Oy 100 % valtion omistama

Lisätiedot