TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE TOIMINTA- AJATUS Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja - kulttuurin etujärjestö, jonka päätehtäviä ovat alan asiantuntijaorganisaationa ja aktiivisena tuotantotahona toimiminen sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Alueellisesti Jazzliitto toimii kotimaassaan jäsenyhdistystensä kautta sekä pääkaupunkiseudulla itsenäisenä tuottajana. Jazzliiton toiminta perustuu jazzmusiikin tyylilliseen laaja- alaisuuteen ja koko kotimaisen jazzin kentän toimijat kokoavaan edustuksellisuuteen. Vuoden 2013 toiminta ja tavoitteet Vuosi 2013 on merkittävä ajanjakso Jazzliiton toiminnassa. Suunnitelmavuonna viimeistellään liiton strategia vuosille ja toteutetaan mahdollinen organisaatiomuutos sekä sen vaatimat sääntömuutokset. Kehitystyön taustalla on koko musiikkialan ja toisaalta perinteisen paikallisyhdistystoiminnan murros. Kulttuurin julkiseen tukeen vaikuttavissa valtiontalouden toimintaperiaatteissa on nähtävissä muutoksia, ja koko taiteen kenttään vaikuttavat suuresti taideyliopistojen yhdistyminen sekä Taiteen keskustoimikunnan muuttuminen Taiteen Edistämiskeskukseksi. Erityisesti musiikkialan rahoitukseen tulee lisäksi vaikuttamaan ESEKin ja LUSESin yhdistyminen Musiikin Edistämissäätiöksi, jonka toimintaperiaatteiden luomiseen Jazzliitto pyrkii tuomaan jazzalan näkemyksiä. Jazzliiton tavoitteena on vahvistaa asiantuntijuuttaan ja uudistaa toimintaansa ja organisaatiorakennettaan näihin muutoksiin paremmin vastaavaksi. Lisäksi tavoitteena on aktivoida ja työllistää suomalaisia jazztoimijoita sekä suoraan liiton tuotantojen kautta että välillisesti tietoa jakamalla ja kohdennettuja palveluita tarjoamalla. Erityisenä tavoitteena on suunnitelmavuodesta alkaen tuottaa tietoa suomalaisen jazzalan toimijoista ja toiminnan vaikutuksista (yleisömäärät, rahavirrat, työllistävyys jne.) Jazzliiton toiminnan keskiössä on jazzmusiikki taiteenlajina; tavoitteena on siten edistää jazzkulttuuria käymällä julkista ja sisäistä keskustelua jazzmusiikista sekä toteuttamalla musiikillisesti korkealaatuisia tuotantoja. Toiminnallisesti merkittäviä tapahtumia suunnitelmavuonna ovat valtakunnallisen tuottaja- ja välittäjähanke VAAHDOn puitteissa toteutettava keikkajärjestäjien ostajaosaamisen koulutusprojekti, yhteistuotantoisen kiertuemallin pilotointi sekä uuden suomalaisen jazzalan tietokannan lanseeraaminen. Näiden toimintojen tavoitteena on löytää uusia keikkajärjestäjiä ja parantaa vanhojen toimintamahdollisuuksia, tavoittaa uusia yleisöjä sekä tuottaa relevanttia ja helposti käytettävää tietoa suomalaisesta jazzalasta sen toimijoille, yleisöille, kansainvälisille markkinoille sekä osaksi julkista kulttuurikeskustelua. Kansainvälisen toiminnan erityisenä painopisteenä on yhteistyömallien luominen uuden Music Finland 1

2 organisaation kanssa mm. Saksassa järjestettävien Jazzahead!- messujen yhteydessä. Lisäksi Jazzliitto osallistuu edelleen aktiivisesti Pohjoismaiseen ja Euroopan- laajuiseen jazzalan verkostotoimintaan. Liiton kesätuotannot tuovat merkittävän lisän pääkaupunkiseudun kulttuuritarjontaan, ja ovat vapaapääsyisinä tapahtumina helposti lähestyttäviä sekä kaupunkilaisille että Helsingissä vieraileville koti- ja ulkomaisille matkailijoille. Kesätapahtumia kehitetään suunnitelmavuonna selkeämmäksi tuotannolliseksi ja ohjelmalliseksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on tarjota edellä mainituille yleisöille kattava katsaus korkeatasoista suomalaista jazzmusiikkia, työllistää jazzmuusikoita, kehittää yhteistyömalleja Helsingin kaupungin ja muiden paikallisten kulttuuritoimijoiden sekä toisaalta liike- elämän toimijoiden kanssa. Jazzliiton kehitystyön menestyksellisen läpiviennin edellytyksenä ovat riittävät taloudelliset ja henkilöstöresurssit. Jazzliiton tavoitteena on työllistää kolmas työntekijä osa- aikaisesti koko vuoden ajalle. Jazzliiton toiminnassa on suunnitelmavuonna merkittäviä uudistuksia, jotka hyödyttävät ja aktivoivat koko jazzalaa ja tarjoavat myös toimintamalleja muille julkisesti tuetuille musiikkialan organisaatioille. Tavoitteena on näin ollen saada myös suoraan toimintaan kohdennettuja taloudellisia lisäresursseja. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kaupunki tukevat Jazzliiton toimintaa. Lisäksi tuleva Musiikin Edistämissäätiö tukee Jazzliiton kiertue- ja konserttituotantoja. Jazzliitto hakee aktiivisesti rahoitusta kehityshankkeisiinsa erilaisista kulttuurin projekti- ja hankeavustuksista. KEHITYSTOIMINTA Tavoitteena on vuoden 2013 aikana käynnistää tulevaan strategiakauteen liittyvät muutokset Jazzliiton toiminnassa ja organisaatiossa. Toiminnan tasolla suunnitelmavuonna toteutetaan välittäjäportaan koulutushanke, suomalaisen jazzalan tietokannan lanseeraus ja yhteistuotantokiertueiden pilotit. Mahdolliset muutokset Jazzliiton organisaatiossa esim. jäsenmallin, vuosikokouskäytäntöjen sekä hallinnon ja päätösvallan osalta vaativat sääntömuutoksia, jotka valmistellaan kevätkokoukseen ja vahvistetaan syyskokouksessa. Kehitystyötä toteuttaa ja valvoo liiton hallitus. Kuukausittain kokoontuva työvaliokunta valmistelee asiat yhdessä toiminnanjohtajan kanssa. Kehitystyössä hyödynnetään vuoden 2012 aikana käydyn, Diges ry:n toteuttaman Yhdistysstrategia 2020 projektin tuloksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön tukeman hankkeen tavoitteena on nostaa esiin, tukea ja ohjata yhdistysten strategista uudistusta ja pitkän tähtäimen suunnittelua sekä kasvattaa yhdistysten strategiaosaamista. TIEDOTUS- ja PALVELUTOIMINTA Jazzliitto on suomalaisen jazzmusiikin kotimainen ja kansainvälinen tiedon välittäjä ja asiantuntijataho. Suunnitelmavuoden tärkein tiedonvälitystoiminto on suomalaisen jazzalan tietokannan lanseeraaminen. Tietokanta on kaikille avoin palvelu, joka kokoaa yhdelle sivustolle oleellisimman tiedon suomalaisista jazzartisteista ja toimijoista, tapahtumista ja tapahtumapaikoista, uusista julkaisuista ja muista alan uutisista. Osana tietokantaa toteutetaan valtakunnallinen Jazzkalenteri- sivusto. Jazzkalenteri on reaaliaikainen Suomen live- jazztapahtumien listaus, joka tulee toimimaan yhteydessä kansainväliseen jazzin tapahtumakalenteriin. Jazzliitto julkaisee sähköistä uutiskirjettä, jonka tärkein sisältö on liiton omissa tuotannoissa sekä jazzalan muissa merkittävissä uutisissa ja ilmoituksissa. Tuotannoista ja liiton toimintaan liittyvistä merkittävistä uutisista julkaistaan tiedotteita median ja sidosryhmien käyttöön. Lisäksi kansainvälisten jazztapahtumien ja - tuotantojen osalta Jazzliitto toimii tiiviissä tiedonvaihto-, tiedotus- ja tuotantoyhteistyössä Music Finlandin kanssa. Suunnitelmavuoden erityisenä tavoitteena on lisätä tiedonvaihto- ja tiedotusyhteistyötä 2

3 muidenkin suomalaisten ja Suomessa toimivien jazzaktiivien kanssa tietokannan ja Jazzkalenterin sisällöntuottamisessa sivujen rakentamisvaiheessa ja päivityksessä. Jazzliitto konsultoi jazzkonserttien ja klubikonseptien sekä kiertueden järjestämiseen liittyvissä tuotannollisissa ja tiedotuksellisissa asioissa. Suunnitelmavuonna liitto toteuttaa osana valtakunnallista tuottaja- ja välittäjähanke VAAHTOa koulutuskiertueen, jossa pureudutaan musiikkitapahtumien hyviin järjestelykäytäntöihin sekä tulokselliseen tiedotus- ja promootiotoimintaan paikallistasolla. Suoraan jäsenyhdistyksille suunnattua palvelu- ja yhteistoimintaa ovat vuotuinen kevätseminaari, Valtakunnalliset Jazzpäivät sekä liiton tarjoamat erilaiset matkatukimuodot. Jazzliitto on asiantuntijajäsenenä mukana erilaisissa kulttuurin asiantuntijapaneeleissa ja kehityshankkeissa. Suunnitelmavuoden merkittävin hanke tällä saralla on osallistuminen Valtakunnalliseen tuottaja- ja välittäjähankkeeseen VAAHTO:on. Jazzliitto on edustettuna sekä hankkeen ohjausryhmässä, että valmennustyöryhmässä, jonka tehtävänä on toteuttaa tuottaja- ja välittäjäportaan osaamista tukevia koulutusprojekteja. Liitto on edustettuna Suomen Musiikkineuvostossa, sekä puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan henkilöjäsenyyden kautta Konserttikeskus ry:n ohjelmatoimikunnassa ja valtuuskunnassa. Kansainvälisiä yhteistyöhankkeita ovat mm. toimiminen pohjoismaisissa Nordic Jazz ja Young Nordic Jazz Comets - verkostoissa sekä Euroopan laajuisessa Europe Jazz Network - verkostossa. Jazzliitto toimii lisäksi Music Finlandin kotimaisena yhteistyötahona jazzalan kansainvälisten hankkeiden koordinoinnissa. VALTAKUNNALLINEN TOIMINTA Kiertueet Kiertuetuotannot ovat edelleen Jazzliiton tärkeä kotimainen toimintamuoto. Valtakunnallinen kiertuetoiminta turvaa ympärivuotisen jazzmusiikin tarjonnan monilla paikkakunnilla, joilla sitä ei muutoin olisi. Jazzliiton tuottamat kiertuekeikat myydään konserttijärjestäjille subventoituun hintaan, joka mahdollistaa korkealaatuisen elävän musiikin tarjonnan maakunta- alueiden taloudellisten edellytysten puitteissa. Kiertuetoiminta myös työllistää merkittävällä tavalla suomalaisia jazzmuusikoita. Vuoden 2013 aikana pilotoidaan perinteisten, liiton täysin tuottamien kiertueiden ohella uutta yhteistuotantoista kiertuemallia. Yhteistuotantokiertueilla Jazzliitto tuottaa korkeintaan puolet kiertueen konserteista. Tuotantotuki voi olla myös yhteistuotantokumppanin järjestämiin keikkoihin kohdistuvaa järjestely- tai kustannustukea, esim. kiertuebussin ja äänentoistolaitteiston laina tai äänimiehen palkkaaminen kiertueelle. Yhteistuotantokiertueilla Jazzliitto haluaa aktivoida muusikoita sekä keikkajärjestäjiä ja muita välittäjäportaan toimijoita uudella tavalla. Kentällä toimivien ihmisten henkilökohtaiset kontaktit, paikallistuntemus ja tuoreet ideat auttavat myös laajentamaan jazzkonserttien yleisöpohjaa. Jazzliitto haluaa luoda lisää työtilaisuuksia jazzmuusikoille ympäri Suomen, tukea alan välittäjäportaan toimijoita sekä tuoda jazzmusiikkia yhä useamman ihmisen kuultaville. Vuoden 2013 aikana kiertue- ja konserttimäärä kasvaa yhteistuotantokiertueiden myötä. Jazzliitto tuottaa itsenäisesti ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kaikkiaan 9-14 kiertuetta, joilla järjestetään yhteensä konserttia ympäri Suomea. Konserttien paikallisjärjestäjinä toimivat liiton jäsenyhdistysten lisäksi yksityiset klubijärjestäjät, kaupunkien kulttuuritoimet sekä konserttitalot. Kiertueille valittavat yhtyeet edustavat laaja- alaisesti ja taiteellisesti korkealaatuisesti suomalaisen jazzmusiikin ammattikenttää. Yhteistuotantokiertueiden valinnoissa huomioidaan lisäksi alueellinen vaikuttavuus, työllistävyys ja mahdollisuudet hyödyntää muiden ammattimaisesti toimivien välittäjäportaan (esim. manageri/ohjelmatoimisto/tiedotustoimisto) tahojen palveluita kiertueen 3

4 toteuttamisessa. Perinteisten kiertueiden valinnoissa huomioidaan lisäksi jäsenistössä teetettävien kannatuskyselyiden tulokset ja asiantuntijalausunnot. Suomen Jazzliiton hallitus tekee kiertuepäätökset kahdesti vuodessa. Yhtyeiden mukana kiertää äänimies, lisäksi liiton oma äänentoistolaitteisto ja keikkabussi helpottavat käytännön konserttijärjestelyjä paikallistasolla. Jazzliitto koordinoi ja toteuttaa tuottamiensa kiertueiden kokonaisjärjestelyt, mukaan lukien yleistiedotuksen ja markkinointimateriaalien valmistamisen, sekä vastaa näistä aiheutuvista kustannuksista. Yhteistuotantokiertueilla tuotannon osa- alueiden toteutuksesta sovitaan kiertuekohtaisesti. Matkatuki Jazzliiton matkatuki on jäsenyhdistyksille kohdistettu etu, jolla pyritään tasoittamaan eri puolilla Suomea toimivien konserttijärjestäjien toimintaedellytyksiä. Samalla lisätään kotimaisten ammattimaisesti toimivien yhtyeiden työtilaisuuksia sekä konserttijärjestäjien mahdollisuuksia kiinnittää myös ulkomaisia artisteja tapahtumiinsa. Matkatukea voidaan käyttää sekä kotimaisten että osaksi kansainvälisten yhtyeiden yksittäisiin konserttimatkoihin. Matkatuen ensisijainen muoto on Jazzliiton keikkabussin lainausmahdollisuus. Matkatukea voidaan myöntää liiton jäsenyhdistyksille myös rahallisena korvauksena konsertin tai festivaalin esiintyjien matkakustannuksista. Tukea myönnetään korkeintaan 1000 /tapahtuma. Matkatukea hakeakseen jäsenyhdistys toimittaa kirjallisen anomuksen Jazzliitolle, ja tukea voidaan maksaa harkinnanvaraisesti tositteita vastaan. Päätöksen avustuksen myöntämisestä tekee toiminnanjohtaja. Matkatuen kolmas muoto on jäsenyhdistyksille annettava tuki tapahtumavierailuja varten. Maksimissaan 200 /kerta olevaa tukea voi käyttää esim. pikkubussin vuokrakustannuksiin yhdistyksen järjestäessä yhteiskuljetuksia lähikaupungin konserttitapahtumiin. Valtakunnalliset Jazzpäivät Loka- marraskuussa 2013 järjestetään vuosittainen Valtakunnalliset Jazzpäivät - tapahtuma Oulussa yhdessä Jazzliiton jäsenyhdistyksen Jazz 20 ry:n kanssa. Valtakunnalliset Jazzpäivät on alueellisesti merkittävä tapahtuma alallaan, ja se kokoaa myös Suomen Jazzliiton jäsenistön viikonlopun ajaksi keskustelemaan jazzkulttuurista sekä nauttimaan korkeatasoisesta konserttiohjelmasta. Jazzpäivien yhteydessä pidetään liiton syyskokous, jossa vahvistetaan mahdolliset vuonna 2014 voimaan astuvat sääntömuutokset. Jazzpäivien aikana jaetaan Jazzliiton 46. Yrjö- palkinto. Yrjö- palkinto on Suomen Jazzliiton vuosittain ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle myöntämä palkinto, jota pidetään yleisesti alansa arvostetuimpana kotimaisena tunnustuksena. Yleisradion jazztoimitus jakaa Jazzpäivillä myös Varjo- Yrjö - palkinnon. Molempien palkintojen julkisuusarvoa pyritään hyödyntämään jazzalan näkyvyyden lisäämiseksi valtakunnallisella tasolla. Kotimaan vierailut Jazzliiton puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, tuottaja- tiedottaja sekä mahdollisuuksien mukaan myös hallituksen jäsenet vierailevat vuoden aikana jäsenyhdistyksissä ja niiden järjestämissä tapahtumissa. Vierailuilla tutustutaan jäsenyhdistysten toimintaan ja pyritään tarpeen mukaan tapaamaan yhdistysten lisäksi muita paikallisia kulttuuritoimijoita sekä kulttuurihallinnon edustajia. Vierailujen tavoitteena on yhdistysten tapahtumiin tutustumisen lisäksi edistää jazzmusiikin asemaa osana paikallista kulttuurielämää. Liiton henkilökunta auttaa jäsenyhdistyksiä myös kartoittamaan paikkakuntansa konsertinjärjestämismahdollisuuksia sekä tehostamaan tiedotusta ja markkinointia konserttien ja 4

5 tapahtumien yleisöpohjan laajentamiseksi. Liiton henkilöstö ja luottamushenkilöt vierailevat mahdollisuuksien mukaan aktiivisesti myös muissa kotimaisissa ja kansainvälisissä jazztapahtumissa. Tämä on tärkeää alan seuraamisen ja tiedonvälityksen varmistamiseksi, samalla kun Jazzliiton näkyvyys alansa suomalaisena kattojärjestönä ja vaikuttajana vahvistuu. HELSINGIN TOIMINTA Pääkaupungin konserttitoiminnan perusrahoitus tulee Helsingin kaupungilta saatavasta toiminta- avustuksesta. Lisäksi toimintaa rahoitetaan kohdeavustuksilla ja mahdollisuuksien mukaan yhteistyökumppanisopimuksilla. Jazz- Espa 2013 Perinteinen Jazz- Espa festivaali järjestetään suunnitelmavuonna uudistuneena. Tapahtuman 14. vuosikerta tiivistää Jazz- Espan ohjelmiston heinä- elokuun vaihteeseen kahden viikon ajalle. Esplanadin lava täyttyy vain ja ainoastaan, mutta sitäkin monipuolisemmin jazzista, kun kymmenenä arkipäivänä ja yhtenä lauantaina lavalla esiintyy yhteensä 21 yhtyettä. Jazzliiton hallitus valitsee esiintyjät hakemusten perusteella; Valinnoilla pyritään tuomaan esiin mahdollisimman monipuolinen ja edustava otos suomalaista jazzmusiikkia ja esiintyjinä on sekä alan konkareita että nuoria lupauksia. Jazz- Espan ohjelman tiivistäminen selkeyttää sen profiilia sekä tuotannollisesti että yleisön näkökulmasta. Tuotantoon voidaan mm. hakea uusia yhteistyökumppaneita yrityspuolelta, kun lava on yhtäjaksoisesti saman tapahtuman käytössä kahden viikon ajan. Suunniteltu ajanjakso on myös erittäin vilkasta turistisesonkia Helsingissä, ja tavoittanee hyvin sekä suomalaiset jazzin ystävät että kaupungissa vierailevat ulkomaalaiset. Jazz- Espaa kehitetään näin aiempaa festivaalinomaisempaan suuntaan yhteistyössä Helsingin Kulttuurikeskuksen ja Esplanadin lavaa hallinnoivan Savoy- teatterin kanssa. JazzPiknik 2013 Jazz- Espa - festivaalin päättää suunnitelman mukaan elokuun 1. sunnuntaina JazzPiknik- tapahtuma. Toista kertaa järjestettävä minifestivaali tuo puistomaisen, kiireettömän sunnuntaitunnelman vilkkaaseen kaupunkiympäristöön Lasipalatsin aukiolle, jolla kuullaan neljää kotimaista jazzyhtyettä sekä DJ- settejä iltapäivästä myöhäisiltaan. Koko perheelle ohjelmaa sisältävä ilmaistapahtuma toteutetaan yhteistyössä ravintola mbarin kanssa, Helsingin Kulttuurikeskuksen ja Lasipalatsin Mediakeskuksen tuella. Young Nordic Jazz Comets (Nordic Jazz Now) Suomen karsinta Jazzliitto toteuttaa Kevätpäiviensä yhteydessä Helsingissä Suomen karsinnan pohjoismaiseen Nordic Jazz Now showcasetapahtumaan. Toukokuisen kisan voittaja saa palkinnoksi yhtyeen toiminnan tukemiseen tarkoitetun stipendin, esiintymisiä Jazzliiton tuottamissa tapahtumissa ja matkan edustamaan Suomea Nordic Jazz Now showcasetapahtumassa Norjassa syyskuussa. Suomen karsinta nuorille jazzmuusikoille toteutetaan tutulla YNJC- nimellä yleisölle avoimena klubi- iltana. Jazzkahvit Jazzliitto jatkaa vuonna 2013 Jazzkahvit - keskustelutilaisuuksia, joilla tuodaan kotimaisia jazztoimijoita ja 5

6 jazzista kiinnostuneita ihmisiä yhteen keskustelemaan jazzmusiikin tilasta ja tulevaisuudesta. Jazzkahvit järjestetään 2-4 kertaa vuodessa Helsingissä, mahdollisuuksien mukaan myös muilla paikkakunnilla. Muu toiminta Jazzliitto osallistuu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa jazzalan tiedotukseen pääkaupunkiseudulla. Yleisesti tavoitteena on lisätä pääkaupunkiseudun musiikkialan vapaan kentän toimijoiden yhteistyötä tiedotus- ja tuotantoresursseihin liittyvissä asioissa. Jazzliitto voi myös osallistua tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan merkittäviin konserttituotantoihin yhteistyössä muiden toimijoiden, esim. UMO:n kanssa. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA JA VIENTIPROJEKTIT Yleistä Suomalaisen jazzin vientiä organisoidaan, toteutetaan ja kehitetään yhdessä kotimaisten toimijoiden ja ulkomaisten yhteistyötahojen kanssa. Tavoitteena on lisätä kulttuurivaihtoa, joka pidemmällä tähtäimellä on paitsi onnistuneen vientitoiminnan, myös taiteiden välisen vuorovaikutuksen edellytys. Etsimällä yhteistyö- ja yhtyevaihtomahdollisuuksia mm. muiden eurooppalaisten jazzin keskusjärjestöjen kanssa pystytään tarjoamaan suomalaisyleisölle uusia kuuntelukokemuksia ulkomaisten yhtyeiden tahoilta sekä edesauttamaan suomalaismuusikoiden liikkuvuutta ja esiintymismahdollisuuksia ulkomailla. Kansainvälistä tiedotus- ja promootiotoimintaa hoidetaan sekä itsenäisesti että tiiviissä yhteistyössä Music Finland ry:n kanssa. Europe Jazz Network (EJN) Jazzliitto on Europe Jazz Networkin jäsen. EJN- verkoston tavoitteena on edesauttaa kansainvälistä yhteistyötä eurooppalaisten jazztoimijoiden välillä. EU:n rahoittamassa verkostossa on tällä hetkellä 86 jäsentä 27 maasta. Verkostoitumisen ja yhteistyöprojektien lisäksi EJN ylläpitää yhteyksiä eurooppalaisiin kulttuurin ja politiikan laitoksiin sekä tuottaa euroopanlaajuista tutkimustietoa jazzalasta. Lisätietoja EJN:n toiminnasta löytyy osoitteesta Jazzliiton jäsenyhdistyksen Rajatsi ry:n järjestämän Raahen Rantajatsien festivaalijohtaja Annamaija Saarela jatkaa EJN:n hallituksen puheenjohtajana ja verkoston presidenttinä. Jazzliiton jäsenistä EJN- verkostoon kuuluvat Rajatsin lisäksi Tampere Jazz Happening, April Jazz - festivaali ja UMO. Jazzliiton toiminnanjohtaja osallistuu EJN:n vuosikokoukseen General Assemblyyn, joka järjestetään Trondheimissa, Norjassa. Nordic Jazz Jazzliitto osallistuu aktiivisesti uuden pohjoismaisen Nordic Jazz - verkoston kehittämiseen ja toimintaan. Nordic Jazz - verkosto jatkaa toimineen NordJazz - verkoston toimintaa. Nordic Jazz on pohjoismaisten jazzliittojen verkosto, jonka pyrkimyksenä on aikaansaada pysyvää kiertuetoimintaa ja muuta musiikillista yhteistyötä jäsenmaidensa kesken. Nordic Jazz vastaa uudesta Nordic Jazz Now nuorten artistien showcasetapahtumasta. Verkoston toiminalle haetaan rahoitusta Pohjoismaisesta kulttuurirahastosta sekä Pohjoismaisesta kulttuuripisteestä, ja sen toimintaa organisoidaan yhteisesti kaikkien jäsenmaiden kesken. 6

7 Nordic Jazz Now (Young Nordic Jazz Comets) Vuodesta 2012 ensimmäistä kertaa järjestetty Young Nordic Jazz Comets - nuorten artistien showcasetapahtuma jatkaa suunnitelmavuonna toimintaansa Nordic Jazz Now - nimellä. Vuosina YNJC oli kilpailu, mutta tapahtuman sisällön muututtua myös sen nimen haluttiin ilmaisevan uutta ideaa paremmin. Nordic Jazz Now on nuorille tai uransa alussa oleville pohjoismaisille yhtyeille tarkoitettu showcase- tapahtuma. Yleisölle avoin klubi- ilta pyritään järjestämään vuosittain jonkin suuremman pohjoismaisen jazzfestivaalin tai tapahtuman yhteydessä. Tapahtumaan kutsutaan jazzpromoottoreita sekä - median edustajia, ja tavoitteena on, että yhtyeet saavat esiintymisellään uusia keikkakiinnityksiä. Nordic Jazz Now 2013 järjestetään suunnitelman mukaan Norjassa, Oslossa tai Trondheimissa syyskuun puolivälissä. Suomen edustusyhtye tapahtumaan valitaan toukokuussa Helsingissä Jazzliiton Kevätpäivien yhteydessä. Norjan tapahtumassa yhtyeitä on kaikkiaan 4-6. Jazzliitto tuottaa Nordic Jazz Now - Suomen karsinnan ja vastaa tapahtuman paikallismarkkinoinnista ja - tiedotuksesta muusikoille ja yleisöille Pohjoismaista showcase- tapahtumaa hallinnoi Nordic Jazz verkosto. Ranska Vuoden 2013 Vapaat äänet kiertue toteutetaan yhteistyössä tuottaja Charles Gilin kanssa poikkeuksellisesti jo maaliskuussa. Vapaat Äänet yhteistuotantokiertueita on järjestetty jo yli vuosikymmenen ajan, ja ne toimivat hyvänä esimerkkinä yhdenlaisesta yhteistyömallista avoimen haun yhteistuotantoisille kiertueille. Saksa: Jazzahead! Suomen Jazzliitto ja Music Finland toteuttavat yhteistyössä Suomen messuosaston Jazzahead!- ammattilaistapahtumaan Bremenissä, Saksassa Jazzliitto koordinoi Suomen osastolle osallistuvien tahojen rekrytointia ja tiedotusta sekä huolehtii osastolla tarjottavista palveluista yhdessä Music Finlandin kanssa. Music Finland vastaa hankkeen hallinnoinnista ja koordinoi osallistujille TEM:n kulttuurivientiin suunnatut matkatuet. Asemansa Eurooppalaisten jazzammattilaisten keskuudessa jo vakiinnuttanut Jazzahead! on toistaiseksi ainoa puhtaasti jazzmusiikkiin keskittyvä vienti- ja messutapahtuma myös maailmanlaajuisesti, ja sen kävijämäärät ovat kasvaneet joka vuosi. Vientitapahtuma on merkittävä suomalaisen jazzmusiikin promootiokanava, ja tarjoaa kansainvälisiä verkostoitumismahdollisuuksia sekä Jazzliitolle että muille tapahtumaan osallistuville suomalaistoimijoille. Messujen yhteydessä järjestetään myös lukuisia virallisia verkostotapaamisia, Jazzliiton osalta mm. EJN ja Nordic Jazz ovat perinteisesti kokoontuneet Jazzaheadissa. Viro Suomen ja Viron jazzliitot jatkavat Heimojazz- yhtyevaihtoprojektiaan. Vuoden aikana toteutetaan vähintään kaksi bändivierailua Suomesta Viroon ja päinvastoin. Suomalaisyhtyeiden vierailut Viroon toteutetaan pääsääntöisesti Suomen kiertueiden yhteydessä. Jazzliiton Suomen yhteistyökumppani projektissa on Rytmihäiriö- klubi Helsingissä. Heimojazzia pyritään kehittämään siten, että kaikki projektiin osallistuvat yhtyeet tekisivät vähintään kaksi konserttia kohdemaassa. Jazzliitto osallistuu maaliskuussa Tallinn Music Week - ammattilaistapahtumaan, joka vastaa suomalaista Musiikki & Mediaa. Tapahtuman ohjelmaan sisältyy seminaareja ja showcase- konsertteja. TMW:ssä on ollut vuosittain kasvava määrä myös kansainvälisiä jazztoimijoita, joille on järjestetty omaa ohjelmaa Jazzkaarin 7

8 ja Viron Jazzliiton toimesta. Muut yhteistyöprojektit Suunnitelmavuotena halutaan erityisesti kehittää yhteistyötä kansainvälisissä musiikkialan hankkeissa Music Finlandin kanssa, sekä yleisesti lisätä tiedonvaihtoa pohjoismaisten jazzorganisaatioiden välillä ja kehittää olemassa olevia kansainvälisiä yhteistyömuotoja. Vuonna 2013 käynnistetään yhtyevaihtoprojektin suunnittelu Ruotsin Jazzliiton kanssa. Jazzliiton edustajat pyrkivät tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan osallistumaan musiikkialan kansainvälisiin tapahtumiin sekä vierailemaan jazzfestivaaleilla muualla Euroopassa. 8

9 HENKILÖSTÖ Jazzliitossa työskentelee vakituisesti kaksi kuukausipalkattua työntekijää, toiminnanjohtaja ja tuottaja- tiedottaja. Lisäksi Jazzliitto työllistää kesätuotannoissaan projektituottajan, ja tietokantahankkeessa sen mahdollisesti jatkuessa, tuotantoassistentin. Tavoitteena on, että liitossa olisi koko suunnitelmavuoden ajan kolmas, osa- aikainen työntekijä tuottajan tai tuotantoassistentin toimessa. Vaihtoehtoisesti Jazzliitto voi tarjota työharjoittelupaikkoja kulttuurialan opiskelijoille. Kirjanpidon ja muun taloushallinnon hoitaa ostopalveluna Tiliala Oy. Yhdistyksen hallintoa hoidetaan luottamustoimisesti eikä tehtävien hoidosta makseta palkkioita. JÄSENYHDISTYKSET Suomen Jazzliitto ry toimii alueellisesti jäsenyhdistystensä kautta. Lista jäsenyhdistyksistä on toimintasuunnitelman lopussa. Liiton sääntömääräinen kevätkokous pidetään toukokuussa 2013 Helsingissä ja syyskokous loka- marraskuussa Valtakunnallisten Jazzpäivien yhteydessä Oulussa. Kevätkokouksen yhteydessä järjestetään ajankohtaisia aiheita käsittelevä seminaari jäsenyhdistysten edustajille. Kevätkokouksessa esitellään lisäksi mahdolliset sääntömuutoksia vaativat ehdotukset liiton toiminta- ja hallintomalliin. Syyskokouksessa vahvistetaan mahdolliset vuoden 2014 alusta voimaan astuvat toiminta- ja hallintomallin muutokset sekä niihin vaadittavat sääntömuutokset. Lisäksi syyskokouksessa vahvistetaan liiton strategia vuosille TALOUS JA VARAINHANKINTA Suomen Jazzliiton kokonaisbudjetti vuodelle 2013 on ,-, josta Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen osuus on 71,09 % ( ,- ). Vuonna 2012 vastaavat suunnitelmaluvut olivat ,- ja 68,70 %. Liikevaihdon muutos edellisvuoteen verrattuna on - 1,75 %. Maanlaajuinen esittävä toiminta eli kiertueet, klubi- ja konserttitoiminta sekä matkatuki muodostavat budjetista 52,54 % ( ) ja kansainvälinen toiminta 6,26 % ( ). Vuonna 2012 vastaavat suunnitelmaluvut olivat kiertuetoiminnassa 50,65 % ( ) ja kansainvälisessä toiminnassa 7,70 % ( ). Suomen Jazzliitto pyrkii ylläpitämään ja tehostamaan nykyisiä yritysyhteistyösopimuksiaan, sekä hakemaan uusia kumppanuuksia erityisesti kesätuotantojen osalta. Yhteistyösopimuksien avulla pyritään paitsi jakamaan tuotantokustannuksia, myös tavoittamaan uusia yleisöjä. 9

10 SUOMEN JAZZLIITTO ry:n jäsenyhdistykset 43 kpl (tilanne lokakuussa 2012) Aaho ry (Kemijärvi) Alandia Jazz rf (Maarianhamina) Espoo Big Band (Espoo) Flame Jazz ry (Turku) Harlem Jazz Club (Turku) Helsinki Jazz ry (Helsinki) Hämeenlinnan soitannollinen kerho ry (Hämeenlinna) IF för jazzmusik i Dalsbruk (Taalintehdas) Imatra Big Band Festival ry (Imatra) Jazz - 20 ry (Oulu) Jazzaimaa ry (Pieksämäki) Jazzkerho - 76, Joensuu ry (Joensuu) Jazzmuusikot ry (Helsinki) Jazzoo rf (Pietarsaari) Järvenpään Blues & Jazz Diggarit ry (Järvenpää) Kaamosjazz ry (Tankavaara) Kerava Jazz ry (Kerava) Korpo Jazz - Korppoon Jazz ry (Korppoo) Kotka Jazz ry (Kotka) Kuopio Jazz & Blues ry (Kuopio) Lappeenranta Jazz Club (Lappeenranta) Lapua Jazz ry (Lapua) Mikkeli Jazz ry (Mikkeli) Mänttä- Vilppula Jazz & Blues ry (Mänttä- Vilppula) Nu Music Kuopio ry (Kuopio) Olavin Jazz ry (Savonlinna) Pori Jazz 66 ry (Pori) Raisio Jazz ry (Raisio) Rajatsi ry (Raahe) Riverside Jazz ry (Tornio) Ruskaswing ry (Kemijärvi) Saijazz ry (Saija) Tamjazz ry (Tampere) Tampere Jazz Happening (Tampere) Tatsi - Seinäjoen rytmimusiikin yhdistys ry (Seinäjoki) The Jazz Society of Pori (Pori) Turku Jazz ry (Turku) UMO- säätiö (Helsinki) Vaasa Jazz Club (Vaasa) Viapori Jazz ry (Helsinki) Ylistaron Kaukolankylän Jazzkerho ry (Seinäjoki) Ylläs Soikoon ry (Äkäslompolo) Äänekoski Jazz ry (Äänekoski) 10

TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.- 31.12.2012

TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.- 31.12.2012 LIITE 3 / SJL 27.5.2012 TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.- 31.12.2012 TOIMINTA- AJATUS Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja - kulttuurin etujärjestö, jonka päätehtäviä ovat alan asiantuntijaorganisaationa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2011

TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2011 TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2011 TOIMINTA-AJATUS Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja -kulttuurin etujärjestö, jonka päätehtäviä ovat alan asiantuntijaorganisaationa ja aktiivisena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2010

TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2010 TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2010 TOIMINTA-AJATUS Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja -kulttuurin etujärjestö, jonka päätehtäviä ovat alan asiantuntijaorganisaationa ja aktiivisena

Lisätiedot

Suomen Jazzliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2009

Suomen Jazzliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2009 Suomen Jazzliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2009 TOIMINTA-AJATUS Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin etujärjestö, jonka päätarkoitus on jazzin tradition vaaliminen ja elinvoimaisena

Lisätiedot

Suomen Jazzliitto ry. TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2009 (tarkistettu 24.5.2009) TOIMINTA-AJATUS

Suomen Jazzliitto ry. TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2009 (tarkistettu 24.5.2009) TOIMINTA-AJATUS Suomen Jazzliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.-31.12.2009 (tarkistettu 24.5.2009) TOIMINTA-AJATUS Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin etujärjestö, jonka päätarkoitus on jazzin tradition

Lisätiedot

SJL STRATEGIA 2020 (Hyväksyttäväksi vuosikokoukseen )

SJL STRATEGIA 2020 (Hyväksyttäväksi vuosikokoukseen ) SJL STRATEGIA 2020 (Hyväksyttäväksi vuosikokoukseen 19.5.2013) 1. JOHDANTO Miksi strategia? 1.1. Historia Suomen Jazzliitto ry. on aatteellinen yhdistys, joka perustettiin vuonna 1966 alunperin suomalaisten

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2012

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2012 TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2012 JOHDANTO Vuosi 2012 oli Jazzliitossa vahvasti tulevaisuuden tarkastelun aikaa. Liiton kehitystyötä jatkettiin itsenäisesti sekä osana Diges ry:n Yhdistysstrategia

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

KIERTUETOIMINTA VASTAANOTTAVIEN TEATTEREIDEN NÄKÖKULMASTA

KIERTUETOIMINTA VASTAANOTTAVIEN TEATTEREIDEN NÄKÖKULMASTA KIERTUETOIMINTA VASTAANOTTAVIEN TEATTEREIDEN NÄKÖKULMASTA TEKIJÄ-hankkeen haastattelututkimuksen tuloksia Projektipäällikkö Maria Salomaa 26.4.2013 TEKIJÄ-hanke 2011 2013 Hankkeen toimintamalleja syksy

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Yhdistää 3 nykyistä ohjelmaa: Kulttuuri,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan

Lisätiedot

SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa

SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa 1 8.9.2010 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi Diasarjan otsikko SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa 8.9.2010 Kaupunkisuunnittelun seminaari Samu Forsblom 8.9.2010 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2011

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2011 TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2011 JOHDANTO Jazzliiton vuoden 2011 toimintakaudella näkyivät uusien työntekijöiden ja uuden hallituksen puheenjohtajan tuoma uudenlainen osaaminen, laajat tuotantokokonaisuudet

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

TOIMILUVAT ANALOGISEN RADIOTOIMINNAN HARJOITTAMISEKSI Valtakunnallinen ja siihen rinnastettava toiminta

TOIMILUVAT ANALOGISEN RADIOTOIMINNAN HARJOITTAMISEKSI Valtakunnallinen ja siihen rinnastettava toiminta TOIMILUVAT ANALOGISEN RADIOTOIMINNAN HARJOITTAMISEKSI Valtakunnallinen ja siihen rinnastettava toiminta Kristillinen Media Oy Taajuuskokonaisuus 9 Metroradio Finland Oy Taajuuskokonaisuus 5 Metroradio

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA 2007 2013 Euroopan unioni tukee eurooppalaista kulttuuriyhteistyötä alan oman Kulttuuri-ohjelman (Culture Programme 2007 2013) kautta.

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Pete Okkonen Kasvu Open* - toteu1aja Aava & Bang Oy *Kasvu Open is registered trademark of Central Finland Chamber of Commerce

Pete Okkonen Kasvu Open* - toteu1aja Aava & Bang Oy *Kasvu Open is registered trademark of Central Finland Chamber of Commerce Pete Okkonen Kasvu Open* - toteu1aja Aava & Bang Oy *Kasvu Open is registered trademark of Central Finland Chamber of Commerce Tervetuloa Kasvu Open verkostoon Rauman seutu! Kasvu Open on alueellisen ja

Lisätiedot

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien

Lisätiedot

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille Luova Eurooppa ohjelma (2014-2020) kulttuurille ja luoville aloille 11.5.2017 Helsinki Enterprise Europe Network Hanna Hietaluoma-Hanin Vastaava asiantuntija Opetushallitus / Kansainvälistymispalvelut

Lisätiedot

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta

Lisätiedot

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT 16.1.2018 Tiedotuskeskuksen messuhankkeet vuonna 2018 TPAM Performing Arts Meeting in Yokohama 10-18.2.2018, Jokohama, Japani internationale tanzmesse

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,

Lisätiedot

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8. Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.2017 Esityksen sisältö Yhteiskuntasuhteiden hoito Kansainvälinen

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuusto Nuorisosihteeri Anna-Leena Ranto Härkätien 4H:n hanketyöntekijä Ville Kyllönen Pöytyän kunta

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

JOENSUUN POPMUUSIKOT RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 31.10.2014

JOENSUUN POPMUUSIKOT RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 31.10.2014 JOENSUUN POPMUUSIKOT RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2013 31.10.2014 Johdanto Joensuun Popmuusikot ry on yleishyödyllinen ja aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Liiton toimintamalli 31.12.2014 mennessä Vuoden 2014 aikana puretaan molemmat kilpailutoiminnasta vastaavat lajiliitot, ja siirretään koko toiminta 31.12.2014 mennessä SKRL ry:n

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000 1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Euroopan unionissa vietetään vuonna 2008 Euroopan kulttuurienvälisen

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen

Lisätiedot

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kirsi Rontu Infra-alasta tuottavampi yhteistyöllä 2 Kirsi Rontu 1 Julkiset hankkijat yhteistyöhön

Lisätiedot