TIETOISKU 15/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOISKU 15/"

Transkriptio

1 TIETOISKU 15/ TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 22 Arja Munter Tiivistelmä Pääkaupunkiseudulla asuvien 15 vuotta täyttäneiden koulutustaso oli korkeampi kuin koko maassa. Pääkaupunkiseutulaisista joka kolmas oli vailla peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa ja noin joka kolmannella oli korkea-asteen tutkinto. Kaikista suomalaisista ilman tutkintoa oli 39 % ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneita joka neljäs. Pääkaupunkiseudulla korkein koulutustaso kauniaislaisilla ja alhaisin vantaalaisilla. Työikäisten työvoimaan kuuluvuus oli laskenut sekä koko maassa että Espoossa vuoden 22 aikana. Espoolaisista työikäisistä kuului työvoimaan vuoden lopussa 72 %, kaikista suomalaisista 65 %. Espoolaisen työllisen keskimääräiset valtionveron alaiset tulot vuonna 22 olivat euroa. Keskimääräiset tulot olivat nousseet edellisestä vuodesta vain yhdellä prosentilla eli 363 eurolla. Vuoden 21 aikanahan tulot laskivat edellisestä vuodesta 5,8 %:lla. Korkeimmat keskitulot olivat edelleen Haukilahti-Westendissä asuvilla työllisillä, vaikka keskimääräinen tulo olikin pudonnut vuoden aikana yli 9 eurolla. Vuoden 1997 aikana Espoossa saavutettiin työpaikkojen määrässä lamaa edeltänyt eli vuoden 1989 taso. Vuoden 1997 lopussa työpaikkoja oli Vuoden 22 lopussa Espoossa oli työpaikkaa. Lisäystä edellisestä vuodesta oli vain 180, kun edellisvuoden työpaikkamäärän kasvu oli Työpaikat lisääntyivät Espoossa ja Vantaalla, mutta vähenivät Helsingissä ja Kauniaisissa. Ennakkotietojen mukaan työpaikat olisivat vähentyneet edelleen vuoden 23 aikana sekä koko pääkaupunkiseudulla että Espoossa, Helsingissä ja Kauniaisissa. Arvion mukaan Vantaalla työpaikat sen sijaan olisivat lisääntyneet. Sisällys 1 Väestö 2 (Väestön pääasiallinen toiminta, väestön koulutustaso) 2 Työvoima 7 (Työvoimaan kuuluvuus, työllinen työvoima, työtön työvoima) 3 Työpaikat 12 (Työpaikkojen määrä ja elinkeinorakenne, työpaikkaomavaraisuus) 4 Sukkulointi 16 ( Espoossa työssäkäyvät, espoolaisten työpaikkojen sijainti) Lisätietoja: Arja Munter, puh Kehittämis- ja tutkimusryhmä Espoon kaupunki etunimi.sukunimi@espoo.fi Julkaisun jakelu ja yhteystiedot: Kehittämis- ja tutkimusryhmä PL 12, 070 ESPOON KAUPUNKI Jakelu: puh. (09) ISSN

2 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 22 1 VÄESTÖ 1.1 Väestön pääasiallinen toiminta Vuoden 22 lopussa koko maassa oli työvoimaa henkilöä. Työvoiman määrä oli vähentynyt vuoden 22 aikana 5 4 hengellä eli 0,2 %:lla vaikka väestömäärä oli kasvanut noin 11 4 asukkaalla. Maan työvoimasta asui pääkaupunkiseudulla 20,9 %,. Seudun osuus työvoimasta oli lähes sama kuin vuotta aikaisemmin. Koko väestöstä pääkaupunkiseudulla asuu 18,7 %. Espoossa työvoimaa oli henkeä., mikä oli 54,5 % väestöstä. Työvoiman määrä oli kasvanut 1 3 hengellä, mutta työvoiman osuus väestöstä oli hieman laskenut edellisestä vuodesta. Koko maassa väestöstä työvoimaan kuului alle puolet, 48,9 %. Vantaalla työvoiman osuus oli Espoon osuutta korkeampi. Espoo 4,3 7,5 12,7 20,9 54,5 Vantaa Helsinki 6,2 4,1 7,0 5,1 13,9 14,9 18,5 20,0 54,5 55,9 Työvoima Opiskelijat Eläkeläiset vuotiaat Muut Koko maa 3,7 7,6 17,8 22,0 48, % Kuva 1. Väestön pääasiallinen toiminta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja pääkaupunkiseudulla ja koko maassa Pääkaupunkiseudulla alle 15-vuotiaiden lasten osuus oli korkein Kauniaisissa, 21,6 %, toiseksi korkein Espoossa ja matalin Helsingissä. Eläkeläisten osuus suomalaisista oli 22 %. Pääkaupunkiseudulla eläkeläisiä oli selvästi vähemmän, noin 16 %. Helsingissä osuus oli korkein ja Espoossa matalin. Viime vuosikymmenen alun laman aikana työvoimaan kuuluvien espoolaisten määrä laski huomattavasti. Vuosikymmenen puolen välin jälkeen työvoima alkoi kuitenkin lisääntyä merkittävästi. Vuonna 1998 kasvua oli jo lähes 5 5 henkilöä, mutta vuotta myöhemmin kasvun huippu laantui ja työvoiman määrä kasvoi hillitymmin, noin 3 7 hengellä. Vuonna 20, jolloin väestömäärä kasvoi 3 6 hengellä, työvoiman määrä lisääntyi hengellä. Työvoiman osuus väestöstä nousi hieman vuonna 20: 54,8 %:sta 55,1 %:iin. Vuoden 22 aikana espoolaisten työvoimaan kuuluvuus oli laskenut 55,1 %:sta 54,5 %:iin. Työvoima oli lisääntynyt 1 3 hengellä kun väestömäärä oli kasvanut lähes 4 8 hengellä. Lasten osuus väestöstä oli hieman laskenut, mutta koululaisten ja opiskelijoiden sekä eläkeläisten noussut. Ennakkotietojen mukaan sekä lasten että työvoiman osuus olisi laskenut edelleen vuonna Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

3 Ikäryhmä vuosi Työvoima Opiskelu Eläke Muu % 20 % 40 % 60 % 80 % 1 % Kuva vuotta täyttäneen väestön pääasiallinen toiminta iän mukaan 20- (%) Väestöstä työvoimaan kuuluvia oli vuonna 22 eniten edelleen vuotiaissa. Tätä vanhemmilla työvoimaan kuuluvuus alkaa laskea, ja vuotiaista enää 42 % oli työvoimassa. Osuus oli noussut hieman edellisestä vuodesta. Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25 3

4 Työvoiman osuus väestöstä oli suurin Suur-Matinkylässä ja Vanhassa-Espoossa ja alhaisin Suur-Kauklahdessa ja Pohjois-Espoossa. Alle 15-vuotiaita lapsia oli edelleen eniten Pohjois-Espoon ja Suur-Kauklahden väestöstä. Eläkeläisiä oli runsaimmin Suur-Tapiolassa asuvissa ja vähiten Vanhan-Espoon asukkaissa. Myös opiskelijoita oli eniten Suur-Tapiolassa ja pienin heidän osuutensa oli Pohjois-Espoossa. Työvoimaan kuuluvien osuus oli yleisintä Suur-Matinkylässä ja Suur-Leppävaarassa asuvilla espoolaisilla. Vähäisintä työvoimaan kuuluvuus oli Suur-Kauklahdessa ja Pohjois-Espoossa. Työvoimaan kuuluvuus oli laskenut vuoden 22 aikana muilla alueilla paitsi Suur-Kauklahdessa. runsas puolet kuului työvoimaan. Alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä oli korkein Pohjois-Espoossa ja Suur-Kauklahdessa. Alhaisin lasten osuus oli Suur-Tapiolassa ja Suur-Matinkylässä. Lasten osuus väestöstä oli laskenut muilla suuralueilla paitsi Suur-Kauklahdessa ja Pohjois-Espoossa. Opiskelijoiden ja koululaisten osuus oli korkein Suur-Tapiolassa ja alhaisin Pohjois-Espoossa. Opiskelijoiden osuus väestöstä oli kohonnut Suur-Kauklahtea lukuun ottamatta. Eläkeläisiä oli selvästi eniten Suur-Tapiolassa asuvissa espoolaisissa ja vähiten Vanha-Espoossa asuvissa, joista vain joka kymmenes oli eläkkeellä. Eläkeläisten osuus väestöstä oli kohonnut tai pysynyt ennallaan muualla paitsi Suur-Kauklahdessa ja Vanha-Espoossa. Taulukko 3. Väestön pääasiallinen toiminta suuralueittain Työ Opisk., Eläke- Suuralue voima vuotiaat koulul. läiset Muut Yht. Suur-Leppävaara Suur-Tapiola Suur-Matinkylä Suur-Espoonlahti Suur-Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Muu alue Yhteensä % Lähde: Suur-Leppävaara TKT-21 taulu TE 55,9 20,6 7,3 12,4 3,8 1 Suur-Tapiola 51,7 18,1 9,8 16,4 4,0 1 Suur-Matinkylä 57,3 18,5 7,4 12,6 4, Väestön koulutustaso Suur-Espoonlahti 54,8 22,8 6,7 11,8 3,9 1 Suur-Kauklahti 51,0 25,2 6,5 12,4 5,0 1 Taulukko vuotta täyttäneen väestön koulutustaso Espoossa, Helsingissä. Vantaalla ja Vanha-Espoo 55,4 23,0 7,2 10,1 4,3 1 pääkaupunkiseudulla Pohjois-Espoo 51,3 27,9 5,2 12,0 3,5 1 Koko Espoo 54,5 Espoo 20,9Helsinki 7,5 Vantaa 12,7 Kauniai- 4,3 1 Koko maa Koulutusaste % % % nen % kiseutu % % Vain perusaste , , , , , ,0 Keskiaste , , , , , ,8 keskiaste pl. yo-tutk , , , , , ,1 keskiaste, vain yo-tutk , , , , , ,4 Korkea-aste , , , , , ,2 alin korkea-aste , , , , , ,2 al. korkeakouluaste , , ,7 8 11, , ,6 yl. korkeak.as., tutkijak , , , , , ,4 Yhteensä Lkm Lähde: VAL-20 taulu V07D 4 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

5 Pääkaupunkiseudulla asuvien 15 vuotta täyttäneiden koulutustaso oli korkeampi kuin koko maassa. Pääkaupunkiseutulaisista joka kolmas oli vailla peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa ja noin joka kolmannella oli korkea-asteen tutkinto. Kaikista suomalaisista ilman tutkintoa oli 39 % ja korkeaasteen tutkinnon suorittaneita joka neljäs. Pääkaupunkiseudulla korkein koulutustaso kauniaislaisilla ja alhaisin vantaalaisilla, vaikka heistä 36 %:lla oli keskiasteen tutkinto. Yli 15-vuotiaista espoolaisista 28 % oli ilman peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa. Keskiasteen tutkinto oli 31 %:lla ja korkea-asteen tutkinto 41 %:lla. Ylin korkea-asteen tutkinto oli 17 % espoolaisista kun vastaava osuus koko pääkaupunkiseudulla oli 13 %. Kauniaislaisista ylimmän korkea-asteen tutkinnon oli suorittanut 27 % yli 15-vuotiaista. Espoolaisilla korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuus kasvaa vanhempiin ikäryhmiin mennessä ollen ylimmillään ikäryhmässä vuotiaat. Heistä 57 %:lla oli korkea-asteen koulutus. Tämän jälkeen korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus alkaa jälleen laskea. Eläkeikäisten ryhmässä korkeakoulututkinnon suorittaneita oli enää 31 %. Edellisestä vuodesta korkea-asteen suorittaneiden osuus oli noussut muilla paitsi alle 30-vuotiailla. Taulukko vuotta täyttäneen väestön koulutustaso iän mukaan Ikä yht Vain perusaste 28,3 86,8 18,3 13,9 14,9 14,3 15,8 18,9 23,7 28,9 36,9 52,3 Keskiaste 31,0 13,2 76,9 42,4 28,0 28,9 28,7 28,5 27,8 24,0 21,2 17,0 Korkea-aste 40,8 0,0 4,8 43,6 57,2 56,8 55,6 52,6 48,5 47,1 42,0 30,7 Yht Lähde: TKT-22, taulu V07D Alueittain parhaiten koulutettuja olivat Suur-Tapiolassa ja Suur-Matinkylässä asuvat yli 15- vuotiaat. Suur-tapiolalaisista joka toisella oli korkea-asteen tutkinto, ja vain noin joka viides oli ilman mitään tutkintoa. Alhaisin koulutustaso oli ja Suur-Kauklahdessa, joissa lähes 40 %:lla yli 15-vuotiaista ei ollut mitään ammatillista tutkintoa ja vain 29 %:lla oli korkea-asteen tutkinto. Korkea-asteentutkinnon suorittaneiden osuus oli kohonnut hieman kaikilla muilla suuralueilla. Taulukko vuotta täyttäneen väestön koulutustaso suuralueittain Suuralue 15 v. täyt- Vain Keski- Korkea täneet yht. % perusaste % aste % aste % Suur-Leppävaara , , ,9 Suur-Tapiola , , ,2 Suur-Matinkylä , , ,5 Suur-Espoonlahti , , ,0 Suur-Kauklahti , , ,7 Vanha-Espoo , , ,0 Pohjois-Espoo , , ,7 Muu alue , , ,0 Koko Espoo , , ,8 Lähde: TKT-21, taulu V04E Lähde: TKT 21, taulu V04E Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25 5

6 1.3 Väestöön liittyviä käsitteitä Eläkeläiset: tieto eläkeläisistä on saatu Kansaneläkelaitoksesta. Osa eläkeläisistä on päätelty eläketulon perusteella. Koulutus: perusasteen jälkeinen loppuun suoritettu koulutus, jonka kesto on vähintään 4 tuntia. Aikuiskoulutusta, kuten työnantajan järjestämä koulutus yms., ei lueta koulutukseksi. Tiedot ovat Tilastokeskuksen tutkintorekisteristä ja niitä on täydennetty ulkomaalaisten ulkomailla suoritettujen tutkintojen osalta työministeriön työnhakijarekisterin tutkintotiedoilla. Koulutuksessa on käytetty uutta koulutusluokitusta Opiskelijat: 15 vuotta täyttäneet, jotka opiskelevat jossakin oppilaitoksessa eivätkä ole ansiotyössä tai työttömänä. Tieto opiskelusta on saatu mm. Tilastokeskuksen korkeakouluopiskelijatiedostosta, opetushallituksen yhteisvalintarekisteristä ja Valtion opintotukirekisteristä. Pääasiallinen toiminta: väestö jaetaan työvoimaan kuuluviin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Luokitus perustuu henkilön pääasialliseen toimintaan viikolla Pääasiallisen toiminnan luokitus: työvoima (työvoimaan voivat kuulua vain vuotiaat) * työlliset * työttömät työvoiman ulkopuolella olevat * vuotiaat * opiskelijat, koululaiset * eläkeläiset * varusmiehet, siviilipalvelumiehet * muut työvoiman ulkopuolella olevat Tiedot toiminnasta perustuvat eri rekistereihin. Työvoimaan kuuluvuus on pääasiallisen toiminnan päättelyssä ensisijalla. Työvoiman sisällä on työttömien päättely tehty ennen työllisiä. Väestö: maassa vakinaisesti asuvat, joilla väestön keskusrekisterin mukaan oli laillinen kotipaikka Suomessa T Y Ö V O I M A 2.1 Työvoimaan kuuluvuus Työikäisten työvoimaan kuuluvuus oli laskenut sekä koko maassa että Espoossa vuoden 22 aikana. Espoolaisista työikäisistä kuului työvoimaan vuoden lopussa 72 %, kaikista suomalaisista 65 %. Taulukko 7. Työvoimaosuudet (%) suuralueittain ( vuotiaat) Suuralue Suur-Leppävaara 74,1 74,4 69,9 71,7 Suur-Tapiola 68,0 68,3 75,2 67,9 Suur-Matinkylä 73,5 74,0 74,0 73,2 Suur-Espoonlahti 74,2 74,4 74,6 73,5 Suur-Kauklahti 69,0 71,1 70,5 70,8 Vanha-Espoo 74,9 75,4 75,4 78,5 Pohjois-Espoo 74,0 72,6 74,6 74,5 Koko Espoo 72,5 72,9 73,0 72,1 Koko maa 64,5 65,2 65,2 64,9 Lähde: TKT-98 taulu O 1, TKT-99,, taulu TE, VAL-20 taulu TO1E 6 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

7 Korkein työvoimaankuuluvuus oli Vanha-Espoossa ja Suur-Espoonlahdessa. Alhaisin työvoimaosuus oli Suur-Tapiolassa ja toiseksi alhaisin Suur-Kauklahdessa. Merkittävin työvoimaosuuden lasku oli ollut Suur-Tapiolassa. Vanha-Espoossa ja Suur-Leppävaarassa työvoimaosuus kohosi hieman vuoden 22 aikana. 2.2 Työllinen työvoima Elinkeino Vuoden 22 lopussa espoolaisia työllisiä oli henkeä. Vuoden 22 aikana työllisten määrä kasvoi noin 850 hengellä eli huomattavasti vähemmän kuin työvoiman määrä, joka lisääntyi 1 3 hengellä. Työllisten määrän kasvoi 0,8 %:lla, mikä oli huomattavasti pienempi lisäys kuin vuotta aikaisemmin. Espoon työllisistä viidennes työskenteli kiinteistö-, vuokraus-, tutkimus- ja liike-elämän palveluissa. Vajaa viidennes työllisistä työskenteli tukku- ja vähittäiskaupan alalla. Kolmanneksi yleisimmin espoolaisen työllisti teollisuus. Espoolaisten työssä käyvien työpaikkojen elinkeinorakenne oli pysynyt lähes samana kuin vuotta aikaisemmin. Taulukko 8. Työllisen työvoiman elinkeinorakenne * Muutos 23* Elinkeino Lkm % Lkm % Lkm % Maa-, riista- ja metsätalous (A) 203 0, , ,2 Kalatalous (B) 5 0,0 2 0, ,0 Mineraalien kaivu (C) 37 0,0 32 0, ,0 Teollisuus (D) , , ,3 Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto (E) 554 0, , ,5 Rakentaminen (F) 4 1 3, , ,6 Tukku- ja vähittäiskauppa (G) , , ,3 Majoitus- ja ravitsemist. (H) , , ,8 Kuljetus, varastointi, tietol. (I) , , ,9 Rahoitustoiminta (J) , , ,2 Kiinteistö-, vuokrauspalvelut (K) , , ,4 Julkinen hallinto,maanpuol. (L) , , ,1 Koulutus (M) , , ,1 Terveydenhuolto- ja sos.palv. (N) , , ,1 Muut yhteiskunn.ja henk.koht. palvelut (O) , , ,5 Kansainväliset järjestöt (Q) 37 0,0 36 0, ,0 Tuntematon (X) , , ,0 Yhteensä Lähde: VAL-20 taulu T04D, TKT-21 T04D, TKT-22* TDX, Vuoden 23 ennakkotietojen mukaan työllinen työvoima vähenisi vuoden 23 aikana hieman. Kiinteistö- ja vuokrauspalvelujen osuus työllisten elinkeinona kasvaisi jonkin verran. Suurimman espoolaisia työllistävän toimialan eli yhteiskunnallisten palvelujen parissa työskenteleviä oli eniten Suur-Kauklahdessa ja Vanha-Espoossa. Joka neljäs espoolainen työllinen oli työssä rahoitustoiminnassa ja liike-elämän palveluissa. Eniten heitä oli Suur-Tapiolassa ja Suur-Matinkylässä asuvissa työllisissä. Kuljetusala työllistäjänä oli keskimääräistä yleisempi Suur-Kauklahdessa ja Pohjois-Espoossa ja kauppa ja majoitustoiminta Suur-Espoonlahdessa. Teollisuuden palveluksessa olevia oli suhteellisesti eniten Suur-Leppävaarassa asuvissa työllisissä vuoden 22 lopussa. 7 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

8 Taulukko 9. Työllisen työvoiman elinkeino suuralueittain 22 Suur- Suur- Suur- Suur- Suur- Vanha- Pohjois- Muu Yht. Elinkeino (TOL -95) Leppä- Tapiola Matin- Espoon- Kauk- Espoo Espoo alue vaara kylä lahti lahti Maa- ja metsät. (A,B) 0,1 0,2 0,1 0,1 0,7 0,3 0,8 0,3 0,2 Teollisuus (C-E) 14,6 12,7 12,6 12,5 12,9 13,3 13,5 8,6 13,2 Rakentaminen (F) 3,7 1,9 2,7 3,5 6,0 4,8 7,4 13,5 3,5 Kauppa, maj. (G,H) 18,7 17,6 20,5 21,5 18,4 20,4 19,7 20,9 19,6 Kuljetus (I) 7,4 5,9 7,1 7,2 9,1 7,1 8,6 13,2 7,1 Rahoitustoim. (J-K) 24,5 30,2 26,6 25,3 18,6 21,5 18,0 18,1 25,2 Yhteisk. palv. (L-Q) 29,9 30,3 29,2 28,9 32,7 31,6 30,7 20,7 29,9 Tuntematon (X) 1,1 1,3 1,2 1,1 1,6 1,1 1,2 4,7 1,2 Yhteensä 1, ,0 Lkm Lähde: TKT-22 taulu T04E Tulot Espoolaisen työllisen keskimääräiset valtionveron alaiset tulot vuonna 22 olivat euroa. Keskimääräiset tulot olivat nousseet edellisestä vuodesta vain yhdellä prosentilla eli 363 eurolla. Vuoden 21 aikanahan tulot laskivat edellisestä vuodesta 5,8 %:lla. Korkeimmat keskitulot olivat edelleen Haukilahti-Westendissä asuvilla työllisillä, vaikka keskimääräinen tulo olikin pudonnut vuoden aikana yli 9 eurolla. Alueen keskimääräiset tulot olivat edelleen noin kaksinkertaiset Espoon keskimäärään verrattuna. Toiseksi korkeimmat tulot olivat Suvisaaristossa ja kolmanneksi korkeimmat Mankkaalla. Molempien alueiden tulotaso oli laskenut vuoden 22 aikana, Suvisaariston työllisillä jopa viidenneksellä. Alhaisimmat tulot olivat jälleen Otaniemessä, jossa työllisen verotettava tulo oli alle 18 6 euroa, eli tulot jäivät alle puoleen Espoon keskimääräisistä tulokertymistä. Toiseksi alhaisimmat tulot olivat Kanta-Kauklahdessa ja kolmanneksi alhaisin tulotaso oli Kanta-Espoon työllisillä vaikka molemmilla alueilla tulotaso oli hieman noussut. Suuralueista työllisten tulotaso oli pudonnut vain Suur-Tapiolassa Työttömien keskimääräiset valtioveron alaiset tulot olivat euroa vuonna 22, eli 37 % työllisten tuloista. Korkeimmat työttömien tulot olivat Suvisaaristossa ja toiseksi korkeimmat Haukilahti-Westendissä ja kolmanneksi korkeimmat Henttaalla. Alhaisimmat työttömien tulot olivat Kanta-Espoossa, vain euroa eli 27 % keskimääräisistä työllisten tuloista. Toiseksi alhaisimmat tulot olivat Vanhakartano-Röylän tilastoalueella asuvilla työttömillä ja kolmanneksi pienimmät Otaniemen työttömillä. Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25 8

9 Valtionveronalaiset tulot tilastoalueittain ,9-10,4 % (5) 5,9-6,9 % (7) 4,7-5,5 % (10) KALAJÄRVI-LAKISTO 72 2,4-4,1 % (4) Keskitulot Espoossa 29 2 euroa NUUKSIO-NUPURI 64 VANHAKARTANO-RÖYLÄ 71 LAAKSOLAHTI 14 BEMBÖLE 61 KANTA-LEPPÄVAARA 11 VIHERLAAKSO-LIPPAJÄRVI 15 KILO-KARAKALLIO MUURALA.GUMBÖLE SEPÄNKYLÄ 16 LAAJALAHTI KANTA-KAUKLAHTI 25 KANTA-ESPOO MANKKAA 24 HENTTAA OTANIEMI KURTTILA-VANTTILA 52 KANTA-TAPIOLA NÖYKKIÖ-LATOKASKI OLARI SAUNALAHTI HAUKILAHTI-WESTEND 23 KAITAA 44 MATINKYLÄ 31 KANTA-ESPOONLAHTI 41 SUVISAARISTO 45 Espoon kaupunki Kehittämis- ja tutkimusryhmä/ SP c Helsingin kaupunki, Kaupunkimittausosasto 037/22 c Aineistot: Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan mittausosastot Kuva 4. Työllinen ja työttömän työvoima ja tulot työllistä kohti 22 suur- ja tilastoalueittain 2.3 Työtön työvoima Vuosina 1999 ja 20 työttömien määrä Espoossa laski, mutta vuoden 21 aikana työttömien määrä kohosi ja vuoden lopussa Espoossa oli työtöntä. Vuoden 22 aikana työttömien määrä kasvoi noin 470 hengellä työttömään ja työttömyysprosentti kohosi edellisen vuoden 5,8 %:sta 6,2 %:iin. Korkein työttömyysaste oli edelleen Suur-Kauklahdessa, joskin se oli hieman laskenut edellisestä vuodesta. Myös Vanhassa-Espoossa, jossa oli toiseksi korkein työttömyysaste, työttömyys oli laskenut vuoden 21 aikana. Alhaisin työttömyys oli Suur-Tapiolassa. Työttömyysaste oli kohonnut hieman vuoden 21 aikana Suur-Matinkylässä ja Suur-Leppävaarassa. 9 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

10 Suuralue 5,3 7 Pohjois-Espoo 5,3 22 5,4 21 7, Vanha-Espoo 6,9 7,3 5 Suur-Kauklahti 4 Suur-Espoonlahti 3 Suur-Matinkylä 2 Suur-Tapiola 1 Suur-Leppävaara 4,0 3,6 3,8 5,7 5,5 5,4 Työttömyysaste (%) 6,4 6,0 6,0 6,9 6,4 6, Kuva 3. Työttömyysprosentit suuralueittain Alle 25-vuotiaiden osuus työttömistä oli kohonnut hieman edellisen vuoden 8,5 %:sta 8,8 %:iin. Muutenkin työttömien ikärakenne oli hieman nuorentunut: yli 45-vuotiaden osuus oli laskenut edellisen vuoden 48 %:sta 47 %:iin. Taulukko 11. Työttömät ja työttömyysaste ikäryhmittäin * * Ikä- Työttömät Työttö- Työttömät Työttö- Työttömät Työttöryhmä Lkm % myysaste Lkm % myysaste Lkm % myysaste ,0 3, ,2 4, ,1 5, ,8 4, ,4 5, ,3 5, ,1 4, ,9 4, ,3 5, ,0 4, ,0 5, ,3 5, ,9 5, ,0 5, ,6 6, ,0 5, ,0 5, ,7 6, ,4 5, ,9 6, ,0 6, ,6 6, ,9 6, ,4 6, ,7 11, ,7 10, ,9 10, ,3 9, ,1 9, ,3 9, ,1 2,1 2 0,0 1,0 2 0,0 0, ,0 2,9 1 0,0 2,1 1 0,0 1,0 Yhteensä , , ,0 6,6 Lähde: TKT-99 tauluv04d, VAL-20 V04D, ennakko 20 TEX Työttömyys oli korkein eläkeikää lähestyvillä eli vuotiailla. Tämän ikäisistä työvoimaan kuuluvasta lähes joka kymmenes oli työtön. Ennakkotietojen mukaan työttömien määrä nousi vuoden 23 aikana noin 530:llä hengellä ja, työttömyysaste kohoaisi 6,6 %:iin. 7,4 7,9 8,3 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25 10

11 2.4 Työvoimaan liittyviä käsitteitä Elinkeino (toimiala): henkilön toimiala määräytyy työpaikan toimialan mukaan. Samassa toimipaikassa työskentelevät saavat saman toimialan ammatista riippumatta. Toimipaikassa yritys harjoittaa pääasiassa yhdenlaatuista toimintaa. Yrityksen toiminnot eri sijaintipaikoilla katsotaan yleensä eri toimipaikoiksi. Toimialatieto on Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteristä tai Kunnallisen eläkelaitoksen toimintayksikkörekisteristä. Vuodesta 1993 työssäkäyntitilastossa on ollut käytössä uusi toimialaluokitus (TOL-22), jonka pääluokat ovat: A. Maatalous, riistatalous ja metsätalous B. Kalatalous C. Mineraalien kaivu D. Teollisuus E. Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto F. Rakentaminen G. Tukku- ja vähittäiskauppa H. Majoitus- ja ravitsemistoiminta I. Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne J. Rahoitustoiminta K. Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut L. Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus M. Koulutus N. Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut O. Muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut P. Työnantajakotitaloudet Q. Kansainväliset järjestöt ja ulkomaiset edustustot X. Toimiala tuntematon Työllinen työvoima: kaikki vuotiaat, jotka viikolla olivat työllisiä. Tieto työllisyydestä perustuu työeläke- ja veroviranomaisten tietoihin. Työttömät (työtön työvoima): laskentaviikolla yhdenkin päivän työttömänä olleet vuotiaat. Tieto työttömyydestä on saatu työministeriön työnhakijarekisteristä. Työttömyysaste: työttömän työvoiman osuus (%) koko työvoimasta. Työvoimaosuus: työvoimaan kuuluvien osuus (%) työikäisistä eli vuotiaista. Valtionveronalaiset tulot: tiedot verohallituksen verotusrekisteristä vuodelta 22. Valtionveronalaisia ovat tulot, jotka ovat vähintään 2 euroa. Tulot tulolähteen mukaan: yrittäjätulot, palkkatulot ja muut tulot. 3 T Y Ö P A I K A T 3.1 Määrä ja elinkeino Vuoden 22 lopussa pääkaupunkiseudulla oli yhteensä työpaikkaa. Työpaikat olivat vähentyneet noin edellisestä vuodesta, mikä merkitsi 0,3 % kasvua. Ennakkotietojen mukaan pääkaupunkiseudun työpaikkakehitys hiipui entisestään vuoden 23 aikana, jolloin työpaikat vähenivät 340 työpaikalla. 11 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

12 Taulukko 13. Työpaikat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja pääkaupunkiseudulla * Pääkaupunki- Muutos ed. Vuosi Espoo Helsinki Vantaa Kauniainen seutu vuodesta * Lähde: TKT 20 taulu T05E, TKT 21, 23 taulu TDX =*ennakko Vuoden 1997 aikana Espoossa saavutettiin työpaikkojen määrässä lamaa edeltänyt eli vuoden 1989 taso. Vuoden 1997 lopussa työpaikkoja oli Vuoden 22 lopussa Espoossa oli työpaikkaa. Lisäystä edellisestä vuodesta oli vain 180, kun edellisvuoden työpaikkamäärän kasvu oli Työpaikat lisääntyivät Espoossa ja Vantaalla, mutta vähenivät Helsingissä ja Kauniaisissa. Ennakkotietojen mukaan työpaikat olisivat vähentyneet edelleen vuoden 23 aikana sekä koko pääkaupunkiseudulla että Espoossa, Helsingissä ja Kauniaisissa. Arvion mukaan Vantaalla työpaikat sen sijaan olisivat lisääntyneet. Taulukko 14. Työpaikat elinkeinon mukaan * (TOL-22) * Muutos Elinkeino Lkm % Lkm % Lkm % Maa, riista- ja metsätalous (A) 188 0, , ,2 3 Kalatalous (B) 1 0,0 1 0,0 1 0,0 0 Mineraalien kaivu (C) 28 0,0 14 0,0 12 0,0-2 Teollisuus (C-E) , , ,5-784 Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto (E) 393 0, , ,4 7 Rakennustoiminta (F) , , ,0 55 Tukku- ja vähittäiskauppa , , ,9 383 Majoitus- ja ravitsemist.(h) , , ,5 292 Kuljetus, varastointi, tietol. (I) , , ,1-305 Rahoitustoiminta (J) , , ,4 4 Kiinteistö-, vuokrauspalvelut (K) , , ,1 838 Julkinen hallinto, maanpuol. (L) , , ,1-675 Koulutus (M) , , ,6-40 Terveydenhuolto- ja sos.palv. (N) , , ,1-138 Muut yhteiskunn. ja henk.koht.palv. (O) , , ,0 199 Kansainväliset järjestöt (Q) 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 Tuntematon (X) , , ,0-243 Yhteensä Lähde: TKT taulu T05E, tkt 23 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25 12

13 Joka viides espoolainen työpaikka oli kiinteistö- ja vuokrauspalveluissa samoin tukku- ja vähittäiskaupassa. Kolmanneksi yleisimpiä olivat teollisuuden työpaikat ja neljänneksi terveyden ja sosiaalipalvelujen työpaikat. Työpaikkojen elinkeinorakenne ei ollut juuri muuttunut vuoden 22 aikana. Tukku- ja vähittäiskaupan osuus oli hieman noussut ja kiinteistö- ja vuokrauspalvelujen laskenut. Ennakkotietojen mukaan Espoossa työpaikkamäärä laski vuoden 23 aikana noin 4 työpaikalla. Kaikkien toimialojen työpaikat eivät kuitenkaan vähentyneet: eniten työpaikat lisääntyivät liike-elämään palveluissa ja tukku- ja vähittäiskaupassa. Eniten työpaikat vähenivät teollisuudessa ja julkisessa hallinnossa. Työpaikoista 36 % sijaitsi Suur-Tapiolassa ja lähes neljäsosa on Suur-Leppävaarassa. Kolmanneksi eniten vuoden 22 lopussa työpaikkoja oli Vanhassa-Espoossa. Suhteellisesti vähäisin työpaikkamäärä oli Suur-Kauklahdessa. Taulukko 15. Työpaikkajakauma suuralueittain Muutos Suuralue Suur-Leppävaara Suur-Tapiola Suur-Matinkylä Suur-Espoonlahti Suur-Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Muu % Lähde: Suur-Leppävaara TKT-98 O 120, TKT -99,, 23,6 T05E, 23,9 VAL-20 24,1 T05E 22,5 22,8 1,2 Suur-Tapiola 34,7 34,7 34,9 36,6 36,0-1,4 Jos Suur-Matinkylä aluetta muu ei oteta huomioon, 7,8 7,7 eniten uusia 8,0 työpaikkoja 9,1 vuoden 8,4 22-7,6 aikana oli tullut Vanhan- Suur-Espoonlahti 10,4 10,0 10,6 9,9 9,0-8,8 Espoon Suur-Kauklahti alueelle ja toiseksi 1,7 eniten Suur-Leppävaaraan. 1,7 1,8 1,8 Muilla 1,6 suuralueilla -10,0 työpaikat vähenivät, eniten Vanha-Espoo Suur-Espoonlahdessa 11,5 jasuur-matinkylässä. 11,5 11,1 Myös 10,2 Suur-Tapiolassa 10,5 työpaikkoja 2,7 oli kadonnut noin Pohjois-Espoo ,4 4,4 4,3 4,3 3,9-8,7 Muu 6,0 6,0 5,2 5,6 7,8 40,9 Suur-Leppävaaran Yhteensä työpaikoista 1 lähes 1 neljäsosa 1 oli kaupan 1 alalta 1 ja viidennes teollisuudessa. Sekä rahoituksen Lkm että yhteiskunnallisten palvelujen 1 559osuus työpaikoista oli noin 180 viidennes. Suur-Tapiolan työpaikkarakenne Lähde: TKT-98 O 120, oli yksipuolisempi, TKT-99,, T05E, kun alueen VAL-20 työpaikoista T05E 23 % oli kaupan alalla ja yli kolmannes rahoituksen ja elinkeinoelämän palveluissa. Noin viidennes työpaikoista oli yhteiskunnallisissa palveluissa. Suur-Matinkylän työpaikoista 30 % oli kaupan alalla ja lähes saman verran yhteiskunnallisissa palveluissa ja neljäsosa oli rahoitustoiminnan työpaikkoja. Suur-Espoonlahden työpaikoista 34 % oli keskittynyt kaupan alalle ja 30 % yhteiskunnallisiin palveluihin. Suur-Kauklahti oli teollisuusvaltaisin alue, kun runsas kolmannes työpaikoista oli teollisuudessa. Vanha-Espoo puolestaan on palveluvaltaisin alue. Sen työpaikoista 60 % oli palveluissa. Pohjois-Espoon työpaikoista 28 % oli palveluissa ja viidennes teollisuudessa ja kaupassa. Toimialoittaista sijoittumista tarkasteltaessa havaitaan, että teollisuuden työpaikoista 40 % sijaitsee Suur-Tapiolassa. Toiseksi eniten teollisuuden työpaikkoja oli Suur-Leppävaarassa. Rakennustoiminnan työpaikkoja oli eniten Suur-Leppävaarassa ja toiseksi eniten Suur-Tapiolassa. Joka kuudes rakennusalan työpaikka oli Vanhassa-Espoossa. Yli kolmannes kaupan työpaikoista sijaitsi Suur-Tapiolassa ja joka neljäs Suur-Leppävaarassa. Kaupan työpaikoista 13 % oli Suur-Espoonlahdessa. Kuljetuksen ja tietoliikenteen työpaikat olivat keskittyneet Suur-Tapiolaan, jossa alan työpaikoista oli neljännes. Rahoitus- ja elinkeinoelämän palvelujen työpaikoista puolet sijaitsi Suur-Tapiolassa ja joka viides Suur-Leppävaarassa. Palvelualan työpaikkojen jakautuminen eri alueille oli hieman 13 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

14 tasaisempaa kuin muilla toimialoilla. Runsas neljännes palvelualan paikoista oli Suur-Tapiolassa, joka neljäs oli Vanhassa-Espoossa ja vajaa viidennes oli Suur-Leppävaarassa. Joka kymmenes palvelutyöpaikka oli Suur-Espoonlahdessa samoin Suur-Matinkysässä. Taulukko 16. Työpaikat elinkeinon mukaan suuralueittain Suur- Suur- Suur- Suur- Suur- Vanha Pohjois- Yht. Leppä- Tapiola Matin- Espoon- Kauk- Espoo Espoo Elinkeino vaara kylä lahti lahti Maa- ja metsät. (A,B) Teollisuus (C-E) Rakennustoiminta (F) Kauppa (G,H) Kuljetus, tietol. (I) Rahoitus (J,K) Yhteisk. palv. (L-Q) Tuntematon (X) Yhteensä Maa- ja metsät. (A,B) 0,1 0,1 0,1 0,1 1,0 0,5 0,8 0,2 Lähde: VAL-20 taulu T05E Teollisuus (C-E) 21,7 16,3 3,6 14,3 34,4 5,0 17,7 14,6 Rakennustoiminta (F) 4,6 2,1 5,0 4,2 6,2 5,9 13,0 3,9 3.2 Kauppa Työpaikkaomavaraisuus (G,H) 24,6 23,6 30,2 33,6 27,4 14,1 21,8 23,7 Kuljetus, tietol. (I) 4,2 3,6 6,3 5,4 5,9 2,4 10,6 5,3 Työpaikkaomavaraisuus Rahoitus (J,K) (kunnassa 23,1 34,3 työssä käyvät 24,6 prosentteina 10,9 9,0 espoolaisten 11,8 työllisten 7,8 määrästä) 24,7 laski 1990-luvun alun lamavuosina, mutta on sen jälkeen kohonnut vuosittain. Vuoden 1996 lopussa Yhteisk. palv. (L-Q) 21,4 19,8 29,5 30,4 14,8 59,8 28,1 26,4 Tuntematon (X) 0,4 0,2 0,6 1,2 1,3 0,6 0,3 1,3 saavutettiin lamaa edeltänyt taso. Vuonna 21 työpaikkaomavaraisuus kohosi 94,1 %:iin, vaikka Yhteensä työpaikkakehitys Lkm olikin 24 hiipunut, mutta 161 samalla työllisen työvoiman määräkin kasvu oli laantunut. 030 Vuoden 22 aikana työpaikkaomavaraisuus laski 93,5 %iin.todellinen työpaikkaomavaraisuus, eli kuinka Lähde: VAL-20 moni työllinen taulu kävi T05Etyössä omassa kunnassa, oli pysynyt edellisen vuoden tasolla, 49,8 %:ssa. Korkein teoreettinen työpaikkaomavaraisuus oli edelleen Suur-Tapiolassa ja toiseksi korkein Pohjois-Espoossa. Matalimmat työpaikkaomavaraisuudet olivat Suur-Espoonlahdessa ja Suur- Matinkylässä. Taulukko 17. Työpaikat ja työpaikkaomavaraisuus suuralueittain Työ- Työp. Työ- Työp. Työ- Työp. Suuralue paikat omavar. paikat omavar. paikat omavar. Suur-Leppävaara , , ,0 Suur-Tapiola , , ,2 Suur-Matinkylä , , ,4 Suur-Espoonlahti , , ,9 Suur-Kauklahti , , ,8 Vanha-Espoo , , ,6 Pohjois-Espoo , , ,0 Alue tuntematon Koko Espoo , , ,5 Lähde: TKT taulu O120, TKT taulu T05E Työpaikkaomavaraisuus laski eniten Suur-Kauklahdessa ja toiseksi eniten Pohjois-Espoossa. Sen sijaan Suur-Leppävaarassa ja Suur-Tapiolassa teoreettinen työpaikka omavaraisuus kohosi hieman. Muilla alueilla omavaraisuus laski. Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25 14

15 3.3 Työpaikkaan liittyviä käsitteitä Elinkeino (toimiala): katso määritelmä sivulla 14 Työpaikka: pääasiallinen työpaikka viikolla Monet työllisen työvoiman tiedoista, kuten toimiala, perustuvat työpaikkatietoihin. Tietojen määrittämisessä on käytetty pääasiassa Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteriä. Kaikki työlliset on pyritty sijoittamaan johonkin toimipaikkaan työn luonteesta riippumatta. Tarkan sijaintitiedon puuttuessa on henkilö kiinnitetty asuinkuntaansa. Työpaikkamäärä: alueella työskentelevien henkilöiden määrä. Jokaisen työllisen henkilön on ajateltu muodostavan yhden työpaikan. Myös osa-aikaista työtä tekevä henkilö muodostaa laskennallisesti työpaikan. Jos työtä esim. äitiysloman vuoksi hoitaa sijainen, saattaa muodostua kaksi työpaikkaa. Työpaikkaomavaraisuus: alueella työssä käyvien ja alueella asuvien työllisten suhde: alueella työssä käyvät /alueella asuva työllinen työvoima * 1. Jos työpaikkaomavaraisuus on yli 1 %, on alueen työpaikkojen määrä suurempi kuin alueella asuvan työllisen työvoiman määrä. 4 S U K K U L O I N T I 4.1 Espoossa työssä käyvät Espoolaisten miehittämien Espoon työpaikkojen osuus oli vuoden 22 aikana kohonnut hieman 53 %:iin. Vaikka työpaikkojen määrä Espoossa lisääntyi vain 180:lla, Espoossa työssäkäyvien espoolaisten määrä kasvoi noin 430:lla. Taulukko 18. Espoossa työssä käyvien asuinkunta Asuinkunta Lkm. % Lkm. % Lkm. % Lkm. % Espoo , , , ,3 Helsinki , , , ,2 Vantaa , , , ,2 Kauniainen 906 0, , ,9 9 0,9 Pääkaupunkiseutu yht , , , ,5 Kirkkonummi , , , ,7 Vihti , , , ,8 Nurmijärvi , , , ,4 Tuusula 570 0, , , ,6 Järvenpää 576 0, , , ,5 Kerava 581 0, , , ,6 Sipoo 273 0, , , ,3 Muut kunnat , , , ,6 Yhteensä ,0 Lähde:TKT taulu T13D Helsinkiläisten työssäkäynti Espoossa vähentynyt noin 570 hengellä edellisvuodesta, mutta edelleen joka viidennessä espoolaisessa työpaikassa oli helsinkiläinen työntekijä. Vaikka työssäkäynti Espoossa pääkaupunkiseudulta vähenikin, muista lähikunnista se lisääntyi Keravaa ja Sipoota lukuun ottamatta. Helsingin seudun ulkopuolelta Espoossa työssäkäynti lisääntyi 250 työntekijällä.. 15 Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25

16 4.2 Espoolaisten työpaikan sijainti Espoolaisista työllisistä enää vajaa puolet oli työssä omassa kunnassa. Määrällisesti kotikunnassa työskentelevien määrä oli lisääntynyt noin 430:llä vaikka työllisten espoolaisten määrä oli kasvanut 850:llä. Espoosta Helsinkiin sukkuloivien työntekijöiden määrä oli kasvanut vain noin 40:llä ja osuus työllisistä oli hieman laskenut. Sukkulointi Vantaalle lisääntyi 260:llä. Koko pääkaupunkiseudulle sukkulointi Espoosta lisääntyi noin 7 hengellä. Taulukko 19. Työllisen työvoiman työpaikan sijainti Työpaikan sijaintikunta Lkm. % Lkm. % Lkm. % Espoo , , ,8 Helsinki , , ,5 Vantaa , , ,2 Kauniainen 739 0, ,8 9 0,8 Pääkaupunkiseutu yht , , ,4 Kirkkonummi 1 2 1, , ,1 Vihti 168 0, , ,1 Nurmijärvi 260 0, , ,2 Tuusula 195 0, , ,2 Järvenpää 109 0, , ,1 Kerava 195 0, , ,2 Sipoo 53 0,0 69 0,1 66 0,1 Muut t. tunt , , ,6 Yhteensä ,0 Lähde: VAL-95 K 120, TKT taulu K120, TKT-99,, taulu T12D,VAL-20 taulu T12D LÄHTEET Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 22 SAURUS-ja ALUESARJAT TILASTOTIETOKANNAT VERKOSSA Tässä tietoiskussa esitetyt taulukot ovat koostetaulukoita. Alkuperäiset työssäkäyntitilasto 22 taulukot löytyvät kaupungin sisäisen verkon Saurus-tilastotietokannasta osoitteesta tai intran etusivulta omat työkalut -alasvetovalikosta kohta Tilastotietokannat. Työssäkäyntitilaston tietoja on saatavilla myös pääkaupunkiseutujen yhteisestä internetissä sijaitsevasta aluesarjat-tilastotietokannasta osoitteesta Työssäkäyntitilasto 22/Tietoisku 15/25 16

TIETOISKU 10/

TIETOISKU 10/ TIETOISKU 10/2006 8.11.2006 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 20 Arja Munter Tiivistelmä Vuoden 20 lopussa espoolaisista 54 % eli 121 423 henkeä kuului työvoimaan. Työvoimaan kuuluvuus oli hieman laskenut vuonna 20.

Lisätiedot

TIETOISKU 2/

TIETOISKU 2/ TIETOISKU 2/2007 21..2007 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 20 Arja Munter Tiivistelmä Vuoden 20 lopussa espoolaisia oli 227 472 henkeä. Heistä kuului työvoimaan 123 0 henkeä eli yli puolet, 54%. Työvoimassa olevien

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2005

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2005 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2005 Tietoisku 15/2008 Sisällys 1 Väestö 1.1 Väestön pääasiallinen toiminta 1.2 Väestön koulutustaso 2 Työvoima 2.1 Työvoimaan kuuluvuus 2.2 Työllinen työvoima 2.3 Työtön työvoima 3

Lisätiedot

TIETOISKU 6/

TIETOISKU 6/ TIETOISKU 6/2006 15..2006 TYÖTTÖMYYS LASKI ESPOOSSA VUODEN 2005 AIKANA Espoossa oli työttömänä vuodenvaihteessa 2005/ 2006 7 478 henkilöä. Vuoden aikana työttömien määrä vähentyi noin 500 hengellä. Työttömistä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2011

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2011 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2011 Tietoisku 1/2014 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Työvoiman rakenne 4 Työpaikkarakenne 5 Työpaikkaomavaraisuus 6 Sukkulointi Kuvaaja: Vladimir Pohtokari

Lisätiedot

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008 -tilastot Kesäkuu 2008 Väestö ikäryhmittäin Aviapoliksen suuralueella ja koko Vantaalla 1.1.2008 ja ennuste 1.1.2018 100 90 väestöosuus, % 80 70 60 50 40 30 20 10 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat 25-64 -vuotiaat

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 25 000 22 500 20 000 Ennuste 19 016 väestön määrä 17 500 15 000 12 500 10 000 15 042 7 500 5 000 2 500 0 1991 1993 1995 1997

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2012

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2012 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2012 Tietoisku 1/2015 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Työvoiman rakenne 4 Työpaikkarakenne 5 Työpaikkaomavaraisuus 6 Sukkulointi Kuvaaja: Tuire Ruokosuo Arja

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 11 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2001 ja ennakkotiedot 2002 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-283-1 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2009

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2009 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2009 Tietoisku 2/2012 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Työvoiman rakenne 4 Työpaikkarakenne 5 Työpaikkaomavaraisuus Kuva: Petri Lintunen Arja Munter Asiakirjahallinto-,

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot:

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Lohjan kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 26-213 Lähteet LIITE 3 Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Kaavio 1. Lohjan väkiluku vuosina 1995-25 Kaavio 2. Väkiluvun muutos Lohjalla vuodesta

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2010

Tilastokatsaus 11:2010 Tilastokatsaus 11:2010 1.11.2010 Tietopalvelu B14:2010 Työpaikat Vantaalla 31.12.2008 1 Työllisen työvoiman määrä oli Vantaalla vuoden 2008 lopussa 101 529 henkilöä. Työttömänä oli tuolloin 6 836 vantaalaista.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Tilastokatsaus 13:2014

Tilastokatsaus 13:2014 Vantaa 13.11.2014 Tietopalvelu B16:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 23:2016

TILASTOKATSAUS 23:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2013

Tilastokatsaus 9:2013 Tilastokatsaus 9:2013 Vantaa 31.10.2013 Tietopalvelu B15:2013 1 Työpaikat ja työssäkäynti Vantaalla vuonna 2011 Työvoima ja työllisyys Vantaalla 31.12.2011 Vantaalla työllisen työvoiman määrä oli 101 348

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon

Lisätiedot

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 17 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2002 ja ennakkotiedot 2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-449-4 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2007 tilastoja 32 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä 1999 2004 ja ennakkotieto

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013 Tietoisku 1/2016 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Tulot 4 Työvoiman rakenne 5 Työpaikkarakenne 6 Työpaikkaomavaraisuus 7 Sukkulointi Kuvaaja: Jussi Helimäki

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

t i l a s t o j a Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä

t i l a s t o j a Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S 2008 t i l a s t o j a 18 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä 1999 2005

Lisätiedot

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja Omien varojen määrä Määräykset: RA4.1 (Suurten asiakasriskien ja riskikeskittymien ilmoittaminen) U01 Tiedonantajatasot: 201, 205, 208, 210, 214, 217, 240, 244, 260, 262 Vastaustarkkuus: EUR 1000 ajankohta

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2015

TILASTOKATSAUS 12:2015 TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013

ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013 ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013 Tietoisku 4/2016 Kuvaaja: Lea Keskitalo Vuonna 2013 suomalaisen asuntokunnan keskimääräiset tulot olivat noin 48 200 euroa. Pääkaupunkiseudulla Kauniaisissa tulot

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2017

TILASTOKATSAUS 2:2017 TILASTOKATSAUS 2:2017 11.1.2017 PENDELÖINTI VANTAAN SUURALUEILLE JA SUURALUEILTA 2014 Yhteenveto: Työpaikat ja työvoima n suuralueilla sekä pendelöinti Helsingin seudulla vuosina 2010 2014 Työpaikkoja

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Muuttajien taustatiedot 2005

Muuttajien taustatiedot 2005 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 1 2008:9 30.5.2008 Muuttajien taustatiedot 2005 Tilastokeskus julkaisi muuttajien taustatiedot vuodelta 2005 poikkeuksellisen myöhään eli huhtikuun lopussa 2008. Tampereelle muutti

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 22:2016

TILASTOKATSAUS 22:2016 TILASTOKATSAUS 22:216 12.12.216 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 83 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 82 prosenttia. Vuonna 214 Vantaalle

Lisätiedot

t i l a s t o j a Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2007

t i l a s t o j a Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2007 H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 10 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2007 Helsingin työllisyystilanne oli vuonna 2007 varsin myönteinen. Työllisen työvoiman

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2018

TILASTOKATSAUS 8:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2018 1 17.12.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2007 2016 Vantaalla oli lähes 110 800 työpaikkaa vuoden 2016 lopussa, mikä oli 4,9 prosenttia kaikista Suomen työpaikoista.

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2014

Tilastokatsaus 9:2014 Tilastokatsaus 9:214 Tilastokatsaus 9:213 Vantaa 1 24.6.214 Tietopalvelu B1:214 Tietoja työvoimasta ja työttömyydestä Työvoiman määrä kasvoi 7:lla (,7 %) vuoden 212 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 73,3 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta

Lisätiedot

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 24-2 SUUR-TAPIOLA 21 Kanta-Tapiola 22 Otaniemi 23 Haukilahti-Westend 24 Mankkaa 25 Laajalahti 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Suur-Tapiola; koko väestö ja 16-64 v. Yht. 16-64 v Suur-Tapiola; ikäryhmät -6, 7-15

Lisätiedot

ESPOO ALUEITTAIN 2011

ESPOO ALUEITTAIN 2011 ESPOO ALUEITTAIN 2011 Tietoisku 4/2012 Suurin osa espoolaisista asuu kaupungin eteläpuolella. Ikärakenteeltaan väestö on erittäin nuorta. Alueittain ikääntyneiden osuus vaihtelee 19 %:n asti. Vieraskieliset

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2014

Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Vantaa 1 10.3.2014 Tietopalvelu B4:2014 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2002 2011 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2016 neljännellä neljänneksellä 71,9 prosenttia, sama kuin vuosi sitten. Koko maan tasolla työllisyysaste

Lisätiedot

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikat 2010 2014 Muutokset 5 vuodessa: Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikkojen määrä kasvoi 960:llä. Työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla 860:llä ja kunnalla 740:llä. Valtion

Lisätiedot

Suur-Leppävaara; koko väestö ja v * 2016*

Suur-Leppävaara; koko väestö ja v * 2016* - 6-1 SUUR-LEPPÄVAARA 11 Kanta-Leppävaara 13 Kilo-Karakallio 14 Laaksolahti 15 Viherlaakso-Lippajärvi 16 Sepänkylä Suur-Leppävaara; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 7 6 5 4 3 2 1 1986 1991 1996 21

Lisätiedot

Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja

Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 1 2009 Kuvio1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä vuosina 19992006 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2006 6 5 Indeksi 1999=0 4 3 2 1 0

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 72-5 SUUR-KAUKLAHTI 51 Kanta-Kauklahti 52 Kurttila-Vanttila 1 Suur-Kauklahti; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 8 6 4 Yht. 16-64 v 2 16 14 12 1 8 6 4 2 Suur-Kauklahti; ikäryhmät -6, 7-15 ja 65- v.

Lisätiedot

Suur-Espoonlahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Espoonlahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Espoonlahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Espoonlahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 54-4 SUUR-ESPOONLAHTI 41 Kanta-Espoonlahti 42 Saunalahti 43 Nöykkiö-Latokaski 44 Kaitaa 45 Suvisaaristo Suur-Espoonlahti; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 6 5 4 3 2 1 1986 1991 1996 21 26 211* 216*

Lisätiedot

2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 TILASTOJA 2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste säilyi vuoden 2014 toisella neljänneksellä samalla tasolla kuin vuosi sitten, huhti-kesäkuussa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2014

Tilastokatsaus 12:2014 Tilastokatsaus 12:2014 Vantaa 5.11.2014 Tietopalvelu B15:2014 1 Työpaikat Vantaan osa-alueilla 31.12.2012 Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2012 eniten Tikkurilassa ja Aviapoliksessa Vaikka työpaikkojen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 11.2.2010 Vantaan kaupunki Tietopalvelu Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1998-2007 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 11:2015

TILASTOKATSAUS 11:2015 TILASTOKATSAUS 11:215 1.12.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 86 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 9 prosenttia. Vuonna 213 Vantaalle

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 10:2015

TILASTOKATSAUS 10:2015 TILASTOKATSAUS 10:2015 23.11.2015 PENDELÖINTI VANTAAN SUURALUEILLE JA SUURALUEILTA 2013 laisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka lla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli jossain

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä

Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 36 Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-386-2 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA Juha

Lisätiedot

Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla

Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla Sukkulointiaineistot löytyvät osoitteesta: https://www.hsy.fi/fi/asiantuntijalle/seututieto/tyopaikat/sivut/sukkulointi.aspx Työmatkasukkuloinnin karttasarja Tuoreimman

Lisätiedot

Pohjois-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Pohjois-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Pohjois-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Pohjois-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 96-7 POHJOIS-ESPOO 71 Vanhakartano-Röylä 72 Kalajärvi-Lakisto 14 12 1 8 6 4 2 Pohjois-Espoo; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 1986 1991 1996 21 26 211* 216* Yht. 16-64 v 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Pohjois-Espoo;

Lisätiedot