OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita"

Transkriptio

1 OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita

2 Teemat Tukioppilastoiminnan mahdollisuudet Kysy nuorilta! Unelmapaja Verkostoista voimaa Alatunnistetiedot tähän

3 Tukioppilastoiminnan mahdollisuudet Tukioppilaat kerhojen ohjaajina Tukioppilaat perhekahvilassa apuna Muita toimintamalleja tukioppilaille? Alatunnistetiedot tähän

4 toiminta MLL:n yhdistyksessä

5 Toiminnan tausta MLL käynnisti keväällä 2008 verkkonuorisotyötä ja mediakasvatusta yhdistelevän hankkeen. Hankkeen pohja ja periaatteet kumpuavat koulujen tukioppilastoiminnasta, jota MLL on koordinoinut jo yli 40 vuotta. Hankkeessa nuoret pääsivät ideoimaan ja toteuttamaan vertaistukea verkkoon. Nuorten tekstejä ja muita sisältöjä julkaistaan Nuortennetissä ( Nuoret nostavat aiheiksi sellaisia asioita, joiden kokevat kiinnostavan omanikäisiään tai jossa nuoret tarvitsisivat keskustelutukea. Nuorten ideoima vertaistuki voi saada monenlaisia muotoja: chateja nuorten suosimissa verkkopalveluissa, keskustelupalstoja, sarjakuvia, valokuvareportaaseja, asia-artikkeleita, testejä, gallupeja, blogeja tai mitä nuoret ikinä keksivätkin. Alatunnistetiedot tähän

6 Toiminnan tila nyt Suomessa toimii tällä hetkellä yksi verkkotukioppilaiden eli ryhmä pääkaupunkiseudulla, jonka vetovastuu on MLL:n keskusjärjestöllä. Tarkoitus on levittää toimintaa muualle Suomeen. Levittämisessä avainasemassa ovat paikallisyhdistykset ja piirit. toiminta tarjoaa vapaaehtoistyön paikkoja myös uusille vapaaehtoisille yhdistyksissä. pääsee tekemisiin nuorten kanssa. Alatunnistetiedot tähän

7 Mikä on lyhenne sanasta verkkotukari, joka puolestaan on lyhenne sanasta verkkotukioppilas. toimivat netissä vähän samaan tapaan kuin tukioppilaat kouluissa: he edistävät yhteisöllisyyttä ja nostavat puheenaiheiksi nuoruuteen liittyviä asioita. siis auttavat netissä toisia nuoria. toimivat myös aktiivisesti paikallisella tasolla ideoiden toimintaa omalle paikkakunnalleen. ovat iältään vuotiaita. Alatunnistetiedot tähän

8 Mikä Nuortennetti? MLL:n nuorisotyön nettisivu vuotiaille Noin kävijää / kk Tavoitteena tukea nuorta: tietotekstit, aikuisen apua, nuorelta nuorelle Kehittämistyössä mukana nuoret Olethan huomannut, että Nuortennetin bannerin saat myös yhdistyksen nettisivuille Yhdistysnetistä? Alatunnistetiedot tähän

9 Paikallisten tehtävät tehtäviin kuuluvat esimerkiksi: MLL:n nuorisotyön kehittämiseen osallistuminen (ryhmiltä kysytään esim. neuvoja nuorille aineistoja tehtäessä) Videoiden, tekstien, kuvien, sarjakuvien, tarinoiden ym. tuottaminen Nuortennettiin sekä halutessaan Nuortennetin You tube -kanavalle Nuortennetin keskustelupalstan viesteihin vastaaminen (vaatii koulutuksen) Paikallisen toiminnan ideointi ja muiden nuorten aktivointi (+ muu paikalliseen toimintaan osallistuminen) Tapaamisiin osallistuminen (tapaaminen n. kerran kuussa). Ryhmä pystyy itse vaikuttamaan tehtäviinsä erittäin paljon! Alatunnistetiedot tähän

10 Tapaamiset n. kerran kuussa kokoontuvat paikallisesti noin kerran kuussa. Yksi tapaamiskerta kestää noin kaksi tuntia. Paikallinen ohjaaja voi nuorten kanssa muokata ohjelmaa nuorten toiveiden mukaisesti. Myös jokin tempaus, tapahtuma tai vierailu paikallisen toimijan luona voi olla yhden tapaamiskerran ohjelma. Nuoret saavat osallistua toimintaan oman mielenkiinnon mukaan. Joku siis saattaa olla hyvinkin aktiivinen keskustelupalstalla, mutta ei ole innostunut paikallisen toiminnan tekemisestä. tämä on ok! Joskus tapaamiskerran ohjelmaan tulee myös pyyntöjä MLL:n keskusjärjestöstä. Tällöin kyse on esim. haastattelupyynnöistä, jonkun nuorille suunnatun materiaalin kommentoinnista tai ideoinnista. Näistä tiedotetaan aina erikseen. Alatunnistetiedot tähän

11 Jos yhdistys haluaa aloittaa toiminnan Yhdistys pohtii kuka toimintaa voisi ohjata Yhdistys pohtii mistä toiminnalle saadaan tilat. Tapaamiset järjestetään MLL:n piirien tai yhdistysten tiloissa, nuorisotiloilla, kirjastoilla, kahviloissa tai missä päättää kokoontua. Osan vapaaehtoistyöstä voivat tehdä kotona silloin kun itselle parhaiten sopii. Yhdistys pohtii kuinka pitkäksi aikaa toimintaa suunnitellaan kerralla. Alatunnistetiedot tähän

12 Jos yksittäinen vapaaehtoinen (aikuinen) haluaa aloittaa toiminnan ohjaamisen on mahdollisuus hankkia yhdistykseen uusia vapaaehtoisia. Yksittäinen vapaaehtoinen on yhteydessä keskusjärjestöön, piiriin tai yhdistykseen. Vapaaehtoinen ja yhdistys kohtaavat / saavat tiedon toisistaan sähköpostilla / puhelimitse. Yhdistys ja vapaaehtoinen suunnittelevat miten toiminta aloitetaan, missä, mistä rekrytoidaan nuoria ja haluaako yhdistys olla jotenkin mukana tukemassa toimintaa / tarjota nuorille muita toiminnan paikkoja. Alatunnistetiedot tähän

13 Ohjaajan tehtävät Ohjaaja markkinoi toimintaa paikallisesti yhdessä nuorten, paikallisyhdistyksen ja MLL:n työntekijän kanssa Ohjaaja järjestää tapaamisen n. kerran kuussa. Huolehtii, että jokainen toiminnassa mukanaoleva saa kutsun seuraavaan kokoukseen (esim. tekstiviestillä tai sähköpostilla) ja myös uusilla innokkailla nuorilla on mahdollisuus tulla toimintaan mukaan. On yhteydessä paikalliseen / paikallisiin MLL:n yhdistyksiin sekä suunnittelee yhteistyötä paikallisyhdistyksen kanssa. Ohjaaja ohjeistaa ja kouluttaa nuoria toimintaan MLL:n antamien ohjeiden mukaisesti. Ohjaaja tukee Verkk@reita ja heidän toimintaansa. Ohjaaja välittää tai ohjeistaa nuoret välittämään mediatuotoksiaan MLL:n Nuortennettiin. Alatunnistetiedot tähän

14 Paikallisyhdistyksen rooli MLL:n paikallisyhdistys saa omalle alueelleen toimintaa nuorille ja saa myös nuorten näkemyksen omaan toimintaansa. Paikallisen ohjaajan saaminen osaksi paikallisyhdistystä on erittäin tärkeää. Paikallisyhdistys tutustuttaa paikallisen ohjaajan MLL:n toimintaan. Paikallisyhdistys voi tarjota tilat kokoontumisille tai miettiä yhdessä paikallisen ohjaajan kanssa mahdollisia tiloja. Paikallisyhdistys voi kutsua mukaan muuhun toimintaansa ja suunnitella heidän kanssaan yhteistä toimintaa. Paikallisyhdistys voi jakaa aktiivisimmille stipendejä tai keksiä muita kiittämisen tai tukemisen tapoja. HUOM. Voitte suunnitella myös Itse tehty projektin ja hakea Itse tehty rahaa! Lisätietoa rahasta osoitteessa Alatunnistetiedot tähän

15 Piirijärjestön rooli MLL:n piirijärjestön tehtävänä on tukea alueensa ja paikallisia ohjaajia. MLL:n piirijärjestö palkitsee ahkeria ja paikallisia ohjaajia vuosittain pikkujoulun ja pikkujuhannuksen muodossa. Tällöin kaikki alueen kokoontuvat samaan paikkaan tutustumaan toisiinsa ja vaihtamaan ideoita, pelejä ja leikkejä unohtamatta. MLL:n piirijärjestö järjestää halutessaan 1-2 kertaa vuodessa työpajoja, jotka tukevat Työpajoissa voidaan tehdä esimerkiksi mediatuotoksia, joita voi halutessaan levittää myös Nuortennetissä. Alatunnistetiedot tähän

16 Keskusjärjestön rooli MLL:n keskusjärjestön tehtävänä on tukea MLL:n piirejä sekä aktiivia piirissä toimivia. MLL ylläpitää Nuortennettiä ja hyödyntää nuorisotyön kehittämisessä. MLL ottaa vastaan nuorten tuotokset ja toimittaa ne Nuortennettiin MLL tuottaa tehtäväkortteja, jotka sisältävät yhden tapaamiskerran ohjelman (esim. keskustelupalstakoulutus) MLL tuottaa työpajamalleja (esim. videotyöpaja), joita MLL:n piirijärjestöt voivat hyödyntää tukemisessa. MLL tukee paikallisiksi ohjaajiksi haluavia sähköpostilla sekä tapaamisilla sekä voi järjestää koulutuksia yhteistyössä piirijärjestöjen kanssa. Alatunnistetiedot tähän

17 Nortennetti MLL:n yleisesittely

18 Youtube MLL:n yleisesittely

19

20 MLL:n yleisesittely

21 Tämä on paras juttu missä olen koskaan ollut mukana. Tosi kivaa kun nuoret saavat tehdä niin paljon itse, eikä aikuiset vaan määräile mitä pitää tehdä. Saamme itse keksiä aiheita ja olla toteuttamassa niitä, se on todella hauskaa ja myös palkitsevaa kun tulokset ovat hyviä. Olen myös oppinut todella paljon, niin ohjaajilta kuin ryhmämme nuoriltakin, joista on tullut minulle myös hyviä kavereita. Odotan innolla aina jokaista tapaamista. Jannamari, 14 v, 21

22 Tukioppilaat kerhojen ohjaajina Valmis mediakerhotoiminnan paketti olemassa Tukareita voi pyytää erilaisten liikunta- ja kädentaitokerhojen ohjaajiksi / apuohjaajiksi HUOM. Tukioppilaat vuotiaita vastuukysymykset mietittävä ennakkoon. Esim. yhdistyksen hallituksesta varsinainen ohjaaja / vastuuhenkilö. Nuorten tehtävänä toiminnan toteuttaminen käytännössä. Alatunnistetiedot tähän

23 Tukioppilaat apuna perhekahvilassa MLL:n Muuramen yhdistyksen malli: Tukioppilaat ohjaavat askartelutuokioita jokaisella kerralla Pareittain Osa tukioppilastoimintaa = koulun kanssa sovittu käytänteistä Yhdistys hankki materiaalit tukioppilaiden suunnitelman pohjalta Alatunnistetiedot tähän

24 Muita ideoita / kokemuksia? Mitä tukioppilaat voisivat tehdä? Alatunnistetiedot tähän

25 Kysy nuorilta! Unelmapajan testaus käytännössä: Unelmien nuorisotoimintaa! Alatunnistetiedot tähän

26 Tarina Unelmapajasta Alatunnistetiedot tähän

27 Verkostoista voimaa Askeleet yhdistyksen nuorisotoimintaan moniste työkaluna Paikallinen verkosto käytännön yhteistyöhön (tilat, osaaminen, markkinointi ) Muut verkostot resursointiin, esim. tukimahdollisuudet (Itse tehty raha, kunnan kohdeavustus tapahtumiin, Erasmus+, EVS) Alatunnistetiedot tähän

28 EU:n nuorisotoimintaohjelma ERASMUS + Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu EVS (European Voluntary Service) tarjoaa nuorille mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä ulkomailla Osallistuvien organisaatioiden tulee olla voittoa tavoittelemattomia Vapaaehtoispalvelu voi olla esimerkiksi Kansainvälisyyskasvatusta kerhossa Kampanjoiden suunnittelua Erilaisiin projekteihin osallistumista Vapaa-ajan ohjausta kesäleireillä Alatunnistetiedot tähän

29 EU:n nuorisotoimintaohjelma ERASMUS + Toteutus esim. yhdessä kunnan nuorisotoimen ja muiden järjestöjen kanssa Yksi hakijaorganisaatio, muut kumppaneita Kesto 2 12 kuukautta Tukea maksetaan sekä lähettävälle että vastaanottavalle taholle, esim. vapaaehtoisen vuokrakuluihin Vapaaehtoinen (EVS-nuori) saa tukea mm. matkustamiseen, ja lisäksi taskurahaa. Alatunnistetiedot tähän

30 Kevään koulutuksia ja tapahtumia MLL:n nuorisotoiminnassa Kummioppilaiden ja oppilaskunnan ohjaajien koulutuspäivä, Helsinki 4.2. (KJ) Lapsen oikeudet toiminnallisesti, Kuopio (KJ + piiri) Kummioppilaiden ja oppilaskunnan ohjaajien koulutuspäivä, Tampere (KJ) Tukioppilasohjaajien peruskoulutus, Varkaus (KJ + piiri) Tukioppilaiden jatkokoulutusleiri, Vesala (Jyväskylä) (piiri) Alatunnistetiedot tähän

31 Kiitos!

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta käytäntöön Työvälineitä vaikeassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille

Lisätiedot

Kohtaamisia ja kasvua arjessa koti, koulu ja paikallisyhdistykset kumppaneina hanke 2012-2014 Toimintamalli:

Kohtaamisia ja kasvua arjessa koti, koulu ja paikallisyhdistykset kumppaneina hanke 2012-2014 Toimintamalli: Toimintamalli: NUORTEN UNELMAPAJA Toteutus pienryhmässä Aikuisten kehittämä nuorisotoiminta ei välttämättä sellaisenaan kiinnosta nuoria. Älä siis tee turhaa työtä, vaan järjestä nuorille mahdollisuus

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen Nuoret ja netti kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen Mervi Keinänen Netin käyttö koostuu pienistä paloista Viihdekäyttö Kaverisuhteiden ylläpitäminen Rentoutuminen ja viihtyminen Hyötykäyttö

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua. Neulepuikot esiin, esitys alkaa!

Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua. Neulepuikot esiin, esitys alkaa! Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua Neulepuikot esiin, esitys alkaa! BUDJETTI HANKEMUODOITTAIN 2014-2017 2014 2015 2016 2017 1 400 000 1 200 000 1 000 000 800 000 600 000

Lisätiedot

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus 17/2/2011 Katariina Suomu Jyväskylä MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus Kansalaisten järjestö Avoin, vaikuttava, valtakunnallinen kansalaisten järjestö, joka toimii lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 YHDISTYKSEN ARVOT Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Yhdenvertaisuus VISIO MLL Leppävaaran yhdistyksen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.

Lisätiedot

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI Pieni opas tarinoiden keräämiseen Tässä oppaassa on ideoita siitä, miten voimme omalla toiminnallamme edistää lasten ja nuorten kokemusta

Lisätiedot

MLL alakoulun tukena 2014 2015

MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva: Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet Oppilaiden osallisuustiimi Lukuvuoden 2013-2014 arviointi ja lukuvuoden 2014-2015 tavoitteet Toiminnan tavoitteet Oppilaiden osallisuuden ryhmiä ovat oppilaskuntatoiminta, tukioppilastoiminta sekä välituntitoiminta.

Lisätiedot

MLL yläkoulun tukena 2014 2015

MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Päivän paja Alustus jäsenhankintaan 15 min. Näkyvyyspaketin esittely 15 min Ideointia yhdessä 30 min Kuinka innostumme ja innostamme? 1 t Klo 10.30

Lisätiedot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 YHDISTYKSEN ARVOT Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo VISIO MLL Leppävaaran yhdistyksen

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Arjen Keskiössä

Arjen Keskiössä Arjen Keskiössä 6.3.2014 Yksilöllisen asumisen malli Kotkassa Arjen Keskiössä hankkeen myötä Kotkassa käytetään sanaa kortteliasuminen, siinä asiakas asuu itsenäisesti ja tarvittava tuki hänelle järjestetään

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset Oppilaiden osallisuus kiusaamisen vastaisessa työssä kv. konferenssi asiantuntijoita, opettajia ja nuoria jakamassa uusinta tietoa ja parhaita

Lisätiedot

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia Kyselyn toteutus Toteutettiin sähköisenä kyselynä 01-02/2011 Tavoitteena oli selvittää Millainen kuva koulujen henkilökunnalla on oppilaiden yksinäisyydestä,

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. Toiminnan tarkoituksena on edistää lapsen ja lapsiperheen hyvinvointia, lisätä lapsuuden

Lisätiedot

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016.

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016. MLL Päijät-Hämeessä Sisältö MLL toimii lähes jokaisessa Suomen kunnassa 3 Lähellä lapsia, nuoria ja vanhempia 4 Perhekahvilat ja kerhot 4 Sukupolvia yhdistävä toiminta 5 Lastenhoito 6 Tapahtumat, retket

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Järjestöt ja monikulttuurisuus Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Mikä tuo Pohjois-Karjalaan TYÖ OPIS- KELU PERHE PAKO

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016 YHDISTYKSEN ARVOT Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Yhdenvertaisuus VISIO MLL Leppävaaran yhdistyksen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Opi ilmaisemaan itseäsi

Opi ilmaisemaan itseäsi Opi ilmaisemaan itseäsi Järjestä Olen kiertänyt yli kahdessasadassa peruskoulussa ympäri Suomea sekä lukuisissa suomalaisissa yrityksissä kouluttajana, puhujana ja kansanedustajana. Yleisin kohtaamani

Lisätiedot

Laajasalon kaveriviikon työryhmä

Laajasalon kaveriviikon työryhmä Järjestä Laajasalon kaveriviikon työryhmä 1 Kaveriviikolla harjoitellaan kaveritaitoja Toteutus Käsikirjoitus ja teksti: Laajasalon Kaveriviikon työryhmä Valokuvat: Meri Ketonen Ulkoasu: Janika Lähdes

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman NAL:n osahanke Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman 6.9.2017 NAL Nuorisoasuntoliitto Suomen ainoa nuorten asumisen edunvalvoja NAL rakennuttaa ja vuokraa

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1. Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.2018 Lastensuojelun kehittäjille suunnattu kysely Kokemusasiantuntijoiden

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot

Keskusjärjestön tuki paikallisyhdistyksille

Keskusjärjestön tuki paikallisyhdistyksille Mitä Perheily on? Se voi olla mitä vaan lapsiperhetoimintaa, esim. vertaistukea tai palveluihin vaikuttamista, jota yhdistys haluaa järjestää. Tukiliiton väki on yhdistysten apuna Perheilyn toteuttamisessa

Lisätiedot

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Koulutus rullaa!!! / 110516/ Alma / MLL Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Lapset ensin. Koulutuksen rooli MLL:n perustehtävän toteuttamisessa Koulutus on mahdollisuus ja keino varmistaa sekä vapaaehtoistemme

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi. Tehdään hyvää.

Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi. Tehdään hyvää. Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi Tehdään hyvää. Sisältö 1. ODL Yhteisötoiminnan tavoitteet ja tietoja toiminnasta 2. Yritysyhteistyöstä Tehdään hyvää! ODL Yhteisötoiminnan tavoitteet Edistää hyvän

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Aluetoiminnan tarvekartoitus. 142 vastausta avoinna Kanavat; Liikuttaja, useat eri fb-sivut, yhdistyspalveluiden nettisivut

Aluetoiminnan tarvekartoitus. 142 vastausta avoinna Kanavat; Liikuttaja, useat eri fb-sivut, yhdistyspalveluiden nettisivut Aluetoiminnan tarvekartoitus 142 vastausta avoinna 15.12.-15.1.2017 Kanavat; Liikuttaja, useat eri fb-sivut, yhdistyspalveluiden nettisivut 1. Tiedätkö mihin latualueeseen yhdistyksesi kuuluu? 2. Pidätkö

Lisätiedot

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto

Lisätiedot

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Tervetuloa vertaisopastajaksi! Verkosta virtaa -toiminnan vertaisopastajaksi ovat tervetulleita

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI. Varjomaailman seminaari 12.5.2008

NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI. Varjomaailman seminaari 12.5.2008 NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI Varjomaailman seminaari 12.5.2008 Toiminnan tausta EOPH:n virtuaalisessa Habbo - Hubussa on vuodesta 2002 toiminut ns. taustaryhmä, jossa on pohdittu toiminnan sisältöä.

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014. http://lapinpiiri.mll.fi/

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014. http://lapinpiiri.mll.fi/ TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014 / Sisältö 1 MLL:n TOIMINNAN YDINALUEET JA ROOLI MUUTTUVASSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ 2 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN 2.1 Vaikuttaminen

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä. NUORISOPALVELUT Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE 5.4.2019 mennessä. Kyselyssä voit kertoa kokemuksistasi ja toiveistasi koskien Kittilän

Lisätiedot

MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta

MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta 2 Sisällys MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta... 3 Kuinka pääsen vapaaehtoiseksi?... 3 1 MLL:n paikallisyhdistystoiminta... 4 Perhekahvilatoiminta...

Lisätiedot

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 26.09.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Katselmuskäynti

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

Kotkan Pelastakaa Lapset ry Kotkan Pelastakaa Lapset ry Perustettu 1948 vuonna 2018 70-vuotisjuhlavuosi Pelastakaa Lapset järjestön paikallisyhdistys 68 paikallisyhdistystä Jäseniä on tällä hetkellä 147 Poliittisesti ja eri uskontokuntiin

Lisätiedot

Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri. Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015

Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri. Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015 Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015 Tämä on alueellinen mahdollisuus. Silmukka kerrallaan kutoen, paikalliset mahdollisuudet huomioiden alueellisten toimijoiden

Lisätiedot