Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Mieskuoroliitto r.y."

Transkriptio

1 ToimintaVUOSI 2014 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 69. toimintavuosi

2 Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto ry. on perustettu vuonna Liittoon kuuluu yli 110 mieskuoroyhdistystä, joissa laulaa lähes miestä. Liitto toimii maamme mieskuoroyhdistysten yhdyssiteenä ja tekee työtä mieskuorolaulun edistämiseksi maassamme. Suomen Mieskuoroliiton ylin päättävä elin on liittokokous, joka valitsee vuosittain toimintaa johtavan liittohallituksen. Liittoa edustaa liittokokouksen valitsema puheenjohtaja. Liittohallitus vastaa liiton toiminnasta ja aluevaltuusto suunnittelee ja valmistelee liitolle toimintalinjoja tuleviksi vuosiksi. Liiton musiikillista toimintaa koordinoi musiikkilautakunta. Musiikkilautakunnan puheenjohtajana toimii liittokokouksen valitsema taiteellinen johtaja. Liiton toimiston päivittäisestä toiminnasta vastaa toiminnanjohtaja. TOIMISTO Suomen Mieskuoroliiton toimisto sijaitsee osoitteessa Klaneettitie 6 8, Helsinki. Toimiston puhelinnumero on , faksinumero ja sähköpostiosoite Liiton toiminnanjohtajana toimii Aino Herranen ja toimistoassistenttina alkaen Janiina Knuutinen. Liiton kirjanpidosta vastaa Päivi Holopainen. PALVELUT Suomen Mieskuoroliitto palvelee jäsenyhdistyksiään antamalla asiantuntija-apua, neuvontaa ja valmennusta. Liitto järjestää koulutustilaisuuksia, kursseja, yhteiskonsertteja sekä valtakunnallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Liitto tilaa ja kustantaa uutta mieskuoromusiikkia ja julkaisee nuottikokoelmia ja äänitteitä. Liiton tärkeänä tehtävänä on myös kehittää koti- ja ulkomaisten mieskuorojen, muiden kuoromuotojen ja musiikkijärjestöjen välistä yhteistyötä. Suomen Mieskuoroliitto toimii mieskuoroyhdistysten edustajana Sulasolissa, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitossa. Liiton pitkän tähtäimen tavoitteena on ylläpitää suomalaista korkeatasoista mieskuorolaulua tukemalla sekä pitkään toimineita kuorojamme että uusien mieskuorojen ja -yhtyeiden perustamista. Erityisesti liitto pyrkii tukemaan poikakuorojen ja nuorten miesten kuorojen toimintaa ja lauluharrastuksen jatkumista läpi elämän. Suomen Mieskuoroliitto ry 2014 Klaneettitie 6 8, Helsinki puh , fax Toimitus Aino Herranen, taitto Ahti Viluksela 2

3 Puheenjohtajan katsaus SUOMEN MIESKUOROLIITON VUOSI 2014 Vuosi 2014 oli Suomen Mieskuoroliiton toiminnan edelleenkehittämisen aikaa. Uusi liittohallitus aloitti uuden puheenjohtajan vetämänä maaliskuisten Talvipäivien jälkeen. Asetin itselleni ja liittohallitukselle tehtäväksi vuoden aikana kehittää ja tukea edelleen jäsenkuorojen jäsenhankintaa. Toiminnan keskiössä oli myös poikakuorotoiminnan ja -yhteistyön kehittäminen. Tärkeänä teemana vuoden aikana oli myös uusien varainhankintamuotojen tutkiminen. Liiton ulkopuolisessa toiminnassa näkyi vahvasti Sulasolin toiminnan kehittämiseen osallistuminen. Jäsenkuorojen jäsenhankintaa tuettiin jo tutuksi muodostuneella Laulukauden avaus -kampanjalla elokuussa. Osaamista jäsenhankinnasta jaettiin kuorojen kesken jo maaliskuisella Talvipäivä-risteilyllä, jossa teema käsiteltiin paneelikeskustelussa monelta kantilta. Poikakuorotoiminnan tukemiseksi ja siten myös mieskuorojen tulevaisuuden laulajamateriaalin turvaamiseksi perustettu Tulevaisuusrahasto aloitti käytännön toimintansa vuoden 2014 aikana. Ensimmäiset tuet rahastosta jaettiinkin loppuvuodesta Poikakuorotoimintaa kehittämään käynnistettiin yhdessä Nuorten Kuoroliiton kanssa projekti, joka tähtää alakouluissa perustettavien poikakuorojen toiminnan mahdollistamiseen ja tukemiseen. Tämä projekti suunnitellaan käynnistettäväksi alueellisella pilotilla vuoden 2015 aikana Oulun seudulla. Uusia varainhankintamuotoja käsiteltiin liiton hallinnon yhteisessä seminaarissa kesäkuun alussa Aulangolla. Teema herätti paljon ajatuksia, ja liittohallitus on vuoden aikana työstänyt niitä eteenpäin. Erityisesti etsittiin uusia rahoituskanavia yritysyhteistyön kautta. Kattojärjestön Sulasolin toiminnan kehittäminen ja erityisesti talouden tervehdyttäminen on ollut tärkeä asia Suomen Mieskuoroliitolle jo usean vuoden ajan. Kuluneen vuoden aikana liitto ja liiton puheenjohtaja osallistuivat vahvasti tähän kehitystyöhön ja Sulasolin tulevaisuuden turvaamiseen tähtäävien toimien käynnistämiseen. Näistä yhtenä esimerkkinä ovat Sulasolin liittokokouksessa hyväksytyt laajat kehitystoimenpiteet liittyen mm. hallintorakenteeseen. Myös liiton sisäisen toiminnan kehittäminen oli vahva teema vuoden aikana. Liitto siirtyi monelta osin paperiajasta digiaikaan mm. sähköisten työtilojen ja uusien viestintäkanavien käyttöönoton myötä. Tavoitteena näillä uusilla työ- ja kokousmenetelmillä on saada aikaan säästöjä mm. kokouskustannuksissa. Taloudellisesti kulunut vuosi oli liitolle tappiollinen. Muutos edelliseen vuoteen 2013 oli merkittävä. Tappion taustalla näkyy monia syitä, joita liittohallitus on analysoinut tarkasti. Yhdeksi päällimmäiseksi voidaan nostaa avustusten ja tukien puuttuminen. Kuluneen vuoden aikana liiton myyntituotevalikoimaan ei tullut uusia kustanteita, mikä näkyi liikevaihdossa, ja vastaavasti olemassa olevan myyntivaraston pieneneminen rasitti tulosta. Liiton talouden tervehdyttämisen päälinjoja ei kuitenkaan tulisi olla toiminnan karsimisen kautta säästöjen etsiminen vaan nimenomaan uusien rahoitusmuotojen ja tulolähteiden hankinta liitolle. Näin liiton tärkeä ja monipuolinen toiminta voi jatkua ja kehittyä edelleen taloudellisesti vakaalla pohjalla. Tomi-Pekka Niukkanen puheenjohtaja 3

4 TAPAHTUMAKALENTERI TAPAHTUMAT Talvipäivät ja liittokokous Hallinnon seminaari Merkkilaulukurssi Kuoronjohtokurssi (yhteistyössä Suomen Naiskuoroliiton kanssa) elo syyskuu Laulukauden avaus Valtakunnallinen seniorikuorotapahtuma Tiedotusseminaari jäsenistölle Sulasolin liittokokous Turku Tukholma / M/S Amorella Aulanko (Hämeenlinna) Joutseno (Lappeenranta) Joutseno (Lappeenranta) verkkokampanja Helsinki Lync Seinäjoki TALVIPÄIVÄT Suomen Mieskuoroliiton historian ensimmäinen risteilymuotoinen Talvipäivä-tapahtuma tarjosi monipuolista ohjelmaa lauluveljille ja heidän aveceilleen. Ohjelmassa oli erilaisia keskustelutilaisuuksia, liittokokous, yhteinen päivällinen sekä illan päätteeksi vapaamuotoista seurustelua laulun, juoman ja hyvän seuran siivittämänä. Reima Orvasto Lauantaipäivän ohjelman keskiössä oli paneelikeskustelu, jossa kuorotoimintaan sisäpiiristä tutustuneet saivat peilata ajatuksiaan myös yleisemmin vapaaehtoistoimintaan perehtyneen HR-konsultti Juho Toivolan alustamana. Paneelikeskustelun teemana oli kuorojen jäsenhankinnan tukeminen, ja tätä ajatusta lähestyttiin monesta suunnasta: muita alustajia keskustelussa olivat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuoromusiikin läänintaiteilija Mihkel Koldits sekä liiton jäsenkuorojen edustajat Eero Kunnas Turun NMKY:n Mieskuoro Naskaleista ja Johannes Tiusanen Porin Mies-Laulusta. Keskustelussa nousivat esiin erilaiset keinot houkutella uusia jäseniä kuorolaulajaksi. Yhtenä keinona mainittiin jalkauttaa jäsenhankintaa sinne, missä erityisesti nuoret miehet liikkuvat. 4 Paljon nousi esiin ajatuksia siitä, miten kuoron koelaulun läpäisseet miehet saadaan myös pysymään kuorossa. Yhtenä keinona esiteltiin mm. lapsiparkin järjestäminen kuorotreenien ajaksi perheellisille kuorolaulajille. Samoin keskeisenä tekijänä koettiin se, että harjoitukset ovat mielekkäitä ja tekemisen taso sopivaa kullekin laulajalle. Esiin nostettiin myös tärkeä huomio siitä, että kuoroon saatu uusi laulaja on hyvä kanava rekrytoida lisää laulajia: uudella laulajalla saattaa olla kavereita, joita voi houkutella mukaan harrastukseen. Lauantaina iltapäivällä mieskuoroväki jakaantui kahteen keskusteluun. Liiton taiteellisen johtajan Juha Holman johdolla käytiin läpi taiteellisille johtajille suunnattuja asioita, toisessa salissa liiton pitkäaikainen puheenjohtaja Antti Lindqvist esitteli kuorojen hallintoväelle ajatuksia siitä, miten yritysmaailman oppeja voidaan soveltaa kuoro-organisaation pyörittämisessä. Lindqvistin yhtenä ajatuksena oli tarkastella kuoron hallintotehtäviä yritysmaailman hallintotehtäviin verraten. Taiteellinen

5 Reima Orvasto johtaja voidaan nähdä kuoron toimitusjohtajana, jolla on eräänlainen tulosvastuu kuoron hallitukselle. Kuoron puheenjohtajan rooli taas voidaan rinnastaa esim. yrityksen talousjohtajaan tai operatiiviseen johtajaan. HALLINTO Lindqvist nosti myös esille ajatuksen kuoron hallinnon ja taiteellisen johtajan välisistä kehityskeskusteluista. Kuoron toiminnalle asetetaan tavoitteita ja näiden tavoitteiden saavuttamista tarkastellaan yhdessä säännöllisin väliajoin. Taiteelliselle johtajalle voidaan näiden tavoitteiden saavuttamisen kannustamiseksi asettaa erilaisia ja erimuotoisia tuloskannustimia liittohallitus Helsinki 8.2. aluevaltuusto Helsinki 7.3. liittohallitus Turku 7.3. musiikkilautakunta Turku 8.3. aluevaltuusto Turku Tukholma / M/S Amorella 8.3. liittokokous Turku Tukholma / M/S Amorella 8.3. liittohallitus Turku Tukholma / M/S Amorella 8.5. liittohallitus puhelinkokous aluevaltuusto Hämeenlinna musiikkilautakunta Hämeenlinna liittohallitus Hämeenlinna 3.9. liittohallitus puhelinkokous liittohallitus Helsinki musiikkilautakunta Tampere liittohallitus Lync Taiteellisten johtajien yhteinen työskentely keskittyi ohjelmistoon. Aina ajankohtainen kysymys uudesta ohjelmistosta liikkui tällä kertaa erityisesti rytmimusiikin saralla. Tuomas Meurman esitteli Ylioppilaskunnan Laulajien Kotipoltto-nimistä uutta ohjelmistokokonaisuutta, eli kuoron omista riveistä löydettyjen sovittajavoimien luomia uusia rytmimusiikkisovituksia. Juha Holman johdolla pohdittiin, kuinka yksittäiset, usein kuoronjohtajien omille kuoroilleen tekemät käyttökelpoiset rytmimusiikkisovitukset voisi saada koottua yhteen paikkaan tarvitsijoita varten. Tässä suhteessa liiton taiteellisen johtajan evästys kuoronjohtajille oli, että kannattaa vaihtaa sovituksia toisten kanssa esimerkiksi Talvipäivien yhteydessä. Holma esitteli myös paitsi SMKL:n tulevaa Hartaita lauluja II -julkaisua, myös miesäänille sovitettua rytmimusiikkia sisältäviä vanhempia ja tuoreempia kokoelmia. Kaikkineen taiteellisten johtajien yhteinen keskustelu tarjosi uutta ajateltavaa. Eri puolilta Suomea Turkuun ja laivalle saapuneet johtajat toivat omien kuorojensa ohjelmistokuulumisten myötä yhteen kattavan kuvan siitä, mitä mieskuoroissa halutaan laulaa nyt ja tulevaisuudessa. KOKOUKSET LIITTOKOKOUS Liittokokous pidettiin Talvipäivien yhteydessä 8.3. M/S Amorellalla Turku Tukholma-risteilyllä. Turkulainen Mieskuoro Laulun Ystävät toimi tapahtuman isäntänä, ja kokouksessa puhetta johti liiton kunniapuheenjohtaja Jaakko Hirvelä. Kokouksessa oli edustettuna 35 jäsenkuoroa 49 edustajan ja 87 äänen voimin. 5

6 LIITTOHALLITUS Liittohallituksen puheenjohtajana toimi 8.3. saakka Antti Lindqvist Helsingistä. Liittokokouksessa 8.3. uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tomi-Pekka Niukkanen Vantaalta. Liittohallitukseen kuului puheenjohtajan lisäksi seitsemän (7) jäsentä. Liittohallitus piti vuoden aikana kahdeksan (8) kokousta, joista kaksi (2) ennen liittokokousta 8.3. ja kuusi (6) sen jälkeen. osall. kokouksiin Antti Lindqvist, puh. joht. (8.3. saakka) Helsinki 2 Tomi-Pekka Niukkanen, pj (pj 8.3. alk.) Vantaa 8 Mikko Tanskanen, varapuheenjohtaja Joensuu 4 Tuomas Meurman (8.3. alkaen) Helsinki 5 Veli-Matti Nopanen Oulu 5 Kauko Passi Kerava 7 Mikko Poutanen Pori 8 Matti Tuominen Tampere 8 Juha Holma, taiteellinen johtaja Tampere 3 ALUEVALTUUSTO Aluevaltuustossa toimi puheenjohtajan lisäksi 18 jäsentä. Aluevaltuusto kokoontui vuoden aikana kolme (3) kertaa, joista kaksi (2) ennen liittokokousta 8.3. ja yksi (1) sen jälkeen. alue 8.3. saakka: osall. kokouksiin Antti Lindqvist, puheenjohtaja 2 Juha-Pekka Malinen, varapj Etelä-Savo 2 Osmo Savolainen Etelä-Karjala 1 Rainer Vainionkulma Etelä-Pohjanmaa 2 Juhani Talvela Helsinki 1 Heikki Leino Häme 1 Seppo Heino Keski-Pohjanmaa 1 Tapio Liekkilä Keski-Suomi 2 Hannu Korjus Kymenlaakso 2 Aarre Aapaoja Lappi 0 Veli-Matti Nopanen Oulu 1 Matti Tuominen Pirkanmaa 2 Mikko Tanskanen Pohjois-Karjala 1 Jussi Kiljunen Pohjois-Savo 2 Timo Räisänen Päijät-Häme 1 Pekka Koskenkorva Satakunta 2 Yrjö Kukko Uusimaa 1 Jouko Broman Varsinais-Suomi 0 Tomi-Pekka Niukkanen ylioppilaskuorot alkaen: Tomi-Pekka Niukkanen, puheenjohtaja 1 Rainer Vainionkulma, varapj Etelä-Pohjanmaa 1 Osmo Savolainen Etelä-Karjala 0 Mikko Sairanen Etelä-Savo 1 Juhani Talvela Helsinki 0 Heikki Leino Häme 0 Seppo Heino Keski-Pohjanmaa 1 Tapio Liekkilä Keski-Suomi 0 Hannu Korjus Kymenlaakso 1 Tuomas Lampela Lappi 1 Veli-Matti Nopanen Oulu 0 Antti Torpo Pirkanmaa 1 Pekka Horttanainen Pohjois-Karjala 1 Jussi Kiljunen Pohjois-Savo 0 Timo Räisänen Päijät-Häme 1 Pekka Koskenkorva Satakunta 1 Yrjö Kukko Uusimaa 0 Kari Ruusunen Varsinais-Suomi 0 Tuomas Meurman ylioppilaskuorot 1 MUSIIKKILAUTAKUNTA Musiikkilautakunnan puheenjohtajana toimi liiton taiteellinen johtaja Juha Holma Tampereelta. Musiikkilautakuntaan kuului taiteellisen johtajan lisäksi 8.3. saakka kuusi (6) jäsentä ja 8.3. alkaen viisi (5) jäsentä. Musiikkilautakunta kokoontui vuoden aikana kolme (3) kertaa, joista yksi (1) ennen musiikkilautakunnan nimittämistä 8.3. ja kaksi (2) sen jälkeen. osall. kokouksiin 8.3. saakka: Juha Holma, puheenjohtaja Tampere 1 Matti Apajalahti, varapj Helsinki 0 Guido Ausmaa Pori 1 Paavo Hyökki Helsinki 1 Anneli Julén Riihimäki 1 Nikke Isomöttönen Jyväskylä 0 Tuomas Meurman Helsinki alkaen: Juha Holma, puheenjohtaja Tampere 2 Anneli Julén, varapuheenjohtaja Riihimäki 2 Olli Hurskainen Joensuu 1 Paavo Hyökki Helsinki 1 Harri Keto Pori 2 Helge Kõrvits Helsinki 0 6

7 JULKAISU- JA KUSTANNUSTOIMINTA Toimintavuoden aikana ei ilmestynyt uusia nuottijulkaisuja tai äänitteitä. Vuoden aikana otettiin kuitenkin uusintapainos (6. p.) Taitomerkkilaulut-kokoelmasta. Lisäksi valmisteltiin Hartaita lauluja II -kokoelman julkaisua vuoden 2015 alkuun sekä uutta joululaulukokoelmaa myös vuodelle Liiton nuottijulkaisu- ja äänitemyynnin liikevaihto palasi toimintavuonna normaalitasolle edellisvuotisen myyntimenestyksen, Suomen rakkain mieskuorolaulu -levyn menekin pienennyttyä selvästi. TIEDOTUS Sulasol-lehdessä esiteltiin liiton ja sen jäsenkuorojen toimintaa. Vuoden aikana lähetettiin viisi jäsenkirjettä ja lisäksi muita tapahtumiin ja projekteihin liittyviä tiedotteita sähköpostin välityksellä. Toiminnasta tiedotettiin myös liiton internetsivuilla. Liiton Facebook-sivu sai vuoden aikana 79 uutta tykkääjää, ja vuoden 2014 lopussa seuraajia oli 459. Lisäksi liitolle perustettiin vuoden aikana Twitter- ja Instagram-tilit, joilla oli kuitenkin toimintavuoden lopussa vasta kourallinen seuraajia. Kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun Facebooksivun International Leevi Madetoja Male Voice Choir Competition suhteen tehtiin aktiivista markkinointityötä vuoden 2015 kilpailua silmällä pitäen. Sivulle toteutettiin kaksi maksullista mainoskampanjaa, toinen suunnattuna lähiseutujen ulkomaisille kuoroille (Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Saksa, Itävalta) ja toinen suomalaisille kuoroille. Kilpailun sivu sai vuoden aikana 369 uutta tykkääjää ja seuraajia oli vuoden 2014 lopussa jo 454. Kuorojen laulajarekrytoinnin avuksi toteutettiin elo syyskuussa Laulukauden avaus -kampanja, jossa koottiin liiton internetsivuille alueittain jäsenkuorojen koelaulu- ja harjoituspäivätietoja. Kampanjan tukena käytettiin edellisenä vuonna toteutettua YouTube-videota, jota jaettiin tänäkin vuonna runsaasti muun muassa Facebookissa. Liitto pyrkii tavoittamaan jäsenistöään jatkossa entistä enemmän suorien verkkoseminaarien kautta. Ensimmäinen tiedotusseminaari järjestettiin Lync-verkkoneuvottelujärjestelmän kautta Seminaarin teemana olivat erikoisliittojen aloitteet Sulasolin liittokokoukseen JÄSENISTÖ Liitossa oli vuoden alussa ja lopussa 111 mieskuoroa. Lisäksi liiton seniorijäseninä yhdeksän varsinaisten jäsenkuorojen yhteydessä toimivaa seniorikuoroa. Seniorijäsenet mukaan lukien jäsenkuoroissa oli vuoden lopussa hieman alle laulajaa. Tarkemmat tiedot liiton jäsenyhdistyksistä ovat liitteenä. Liittoon liittyi vuoden aikana yksi uusi mieskuoro: Mieskuoro Euga Turusta. KOULUTUS Talvipäivien yhteydessä järjestettiin mieskuoroseminaari, jossa paneuduttiin mieskuorojen toiminnan kehittämiseen niin uusien laulajien rekrytoimisen, mieskuorojen hallinnon kehittämisen kuin uuden ohjelmiston löytämisen tiimoilta. Jo perinteeksi muodostunut Joutsenon merkkilaulukurssi järjestettiin Joutsenon Opistolla Kouluttajina ja tenttien vastaanottajina toimivat liiton taiteellisen johtajan Juha Holman lisäksi Nadja Härkönen, Paavo Hyökki, Anneli Julén ja Helge Kõrvits. Kurssille osallistui 29 mieskuorolaista, ja sen päätteeksi suoritettiin kaksi perusmerkkiä, viisi taitomerkkiä ja kaksi mestarimerkkiä. Lisäksi Joutsenossa järjestettiin kuoronjohtokurssi yhteistyössä Suomen Naiskuoroliiton kanssa Kurssin pääopettajana toimi Timo Lehtovaara ja muina opettajina Rita Varonen ja Paavo Hyökki. Kurssin osallistujamäärä ylitti odotukset: mukana oli 15 innokasta opiskelijaa. LIITON YHTEYDET JA EDUSTUKSET KOTIMAISET Liiton läheisin yhteistyökumppani on kattojärjestö Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto, sekä muut Sulasolin erikoisliitot. Sulasolin liittokokouksessa liiton edustajana toimi Tomi-Pekka Niukkanen. Sulasolin liittohallituksessa liittoa edusti liittokokoukseen saakka Tomi-Pekka Niukkanen varajäsenenään Antti Lindqvist. Liittokokouksessa valittuun Sulasolin uuteen liittohallitukseen valittiin Suomen Mieskuoroliiton ehdokkaista varsinaiseksi jäseneksi Mikko Poutanen ja varajäseneksi Tomi-Pekka Niukkanen. Mikko Poutanen valittiin liittohallituksen järjestäytymiskokouksessa myös Sulasolin työ- ja talousvaliokuntaan. Sulasolin Laulu- ja soittojuhlia Hämeenlinnaan vuodelle 2017 valmistelevaan johtoryhmään nimitettiin Sulasolin erikoisliittojen edustajaksi liiton toiminnanjohtaja Aino Herranen. Sulasolin erikoisliittojen kanssa tehtiin vuoden aikana tiivistä työtä erityisesti valmisteltaessa erikoisliittojen yhteistä esitystä Sulasolin toiminnan kehittämisestä Sulasolin liittokokoukselle Lisäksi Nuorten Kuoroliiton kanssa suunniteltiin yhteistä poikakuorohanketta vuosille Yhteistyötä veljesliitto Finlands Svenska Manssångarförbundin kanssa jatkettiin säännöllisten tapaamisten muodossa. Liiton edustajat olivat saattamassa viimeiselle matkalle Turussa liiton kunniapuheenjohtajaa Jaakko Hirvelää (k ). Liitto järjesti jouluaattona Hietaniemen sankarihaudoilla perinteisen hartaustilaisuuden yhteistyössä Pääesikunnan, Helsingin Reserviupseeripiirin sekä Sulasolin Helsingin ja Uudenmaan piirien kanssa. 7

8 Suomen Työväen Musiikkiliiton kanssa tehtiin aiempaa tiiviimpää yhteistyötä vuonna 2015 Tampereella järjestettävän VI Kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun järjestelyjen ja tiedotuksen merkeissä. ULKOMAISET Yhteispohjoismaisessa Nordisk Sangerforbundissa liittoa edusti Antti Lindqvist Helsingistä. Hän toimi myös NSF:n varapresidenttinä. NSF:n hallitus kokoontui Oslossa , jolloin pitkäaikainen Suomen Mieskuoroliiton edustaja NSF:n hallituksessa Hannu Merikallio kutsuttiin ensimmäisenä suomalaisena NSF:n kunniajäseneksi. NSF:n jäsenistä liiton kahdenvälinen yhteistyö on ollut tiiveintä Eesti Meestelaulu Seltsin ja sen puheenjohtajan Arvi Karotamin kanssa. Liiton ainoaan ulkomailla toimivaan jäseneen Amerikan Laulajiin yhteydenpito jatkui postitse ja sähköisesti. TALOUS Tarkemmat tiedot liiton taloudesta löytyvät tilinpäätösasiakirjoista. Tilinpäätös osoitti vuoden lopussa alijäämää ,73 euroa. JÄSENYHDISTYSTEN TOIMINTA VUAREN KUKKOO Vuonna 1991 Mieskuoroliiton liittokokous päätti julistaa mieskuoroille kilpailun laulumerkkien suorittamisesta. Vuaren Kukkoo -kiertopalkinnon kilpailua varten toteuttivat ja lahjoittivat Lapuan Mieslaulajat ja Patruunatehdas Lapua Oy. Kukon jalusta lohkaistiin Lapuan Simpsiönvuoren sinikvartsijuonteesta. Vuaren Kukkoo -nimellä onkin lapualaisessa murteessa kaksi merkitystä: vuoren kukko tai vuoden kukko. Vuoden 2014 aikana suoritettujen liiton laulajamerkkien perusteella palkinto myönnettiin Hämeenlinnan Mieskuorolle. Palkinnon laskennassa merkkisuoritusten antama pistemäärä suhteutetaan kuoron laulajamäärään maksamiensa jäsenmaksujen mukaan. Pisteitä kuoro saa perusmerkistä 1, taitomerkistä 2 ja mestarimerkistä 3. Hämeenlinnan Mieskuoron laulajien suorittamien merkkien yhteenlaskettu määrä oli myös suurempi kuin millään muulla kuorolla. MERKKISUORITUKSET 2014 P T M Akateeminen mieskuoro Psaldo (jäseniä 57) 3 1 Espoon Mieslaulajat (63) 3 Helsingin Poliisilaulajat (30) 6 3 Hämeenlinnan Mieskuoro (30) 12 6 Iisalmen Mieslaulajat (30) 1 Joensuun Mieslaulajat (53) 3 6 Järvenpään Mieslaulajat (58) 1 2 Kaaderilaulajat (41) 6 Kajaanin Mieslaulajat (45) 1 Keravan Mieslaulajat (44) 1 Kotkan Laulumiehet (49) 5 1 Laulu-Miehet (77) 3 6 Mieskuoro Laulajat (62) 8 5 Mieskuoro Laulun Ystävät (40) 1 Mieskuoro Sirkat (57) 1 3 Mäntsälän Mieskuoro (36) 5 Pohjan Miehet (52) 11 Polyteknikkojen Kuoro (75) 7 5 Tuusulan Mieslaulajat (20) 5 Ylioppilaskunnan Laulajat (82) 4 yhteensä Toimintavuonna liiton laulajamerkkejä suoritettiin ennätysmäärä, yhteensä 125 kpl. Edellisen kerran 100 suoritetun merkin raja ylitettiin vuonna MESTARIMERKKISUORITUKSET 2014 Toimintavuoden aikana suoritettiin kaksi uutta mestarimerkkiä. nro 263 Nummela Jyrki Keravan Mieslaulajat 264 Palosuo Mika Akat. miesk. Psaldo HUOMIONOSOITUKSET 2014 ÄÄNEKKÄIMMÄN ÄMPÄRI Äänekkäimmän Ämpäri on Suomen Mieskuoroliiton kiertopalkinto, jonka Polyteknikkojen Kuoro lahjoitti liitolle 60-vuotislahjaksi. Palkinto jaetaan mieskuorolaulua äänekkäimmin esille tuoneelle henkilölle tai taholle. Äänekkäimmän Ämpäri jaettiin vuonna 2014 yhdeksännen kerran. Se luovutettiin Talvipäivien yhteydessä 8.3. liiton puheenjohtajana vuosina toimineelle Antti Lindqvistille. 8

9 Pekka Peltonen ERITYISANSIOMERKIT nro 72 Vantila Pekka Mieskuoro Kuopio-Kvartetti Hämäläinen Eero Mieskuoro Kuopio-Kvartetti Passi Kauko Keravan Mieslaulajat Kivari Juha Haukiputaan Mieskuoro Orlamo Matti Kaaderilaulajat Leivo Pentti Forssan Mieskuoro ANSIOMERKIT Vuoden 2014 aikana liittohallitus myönsi seuraavat huomionosoitukset: SÄVELLYSAPURAHA Liiton 100 vuotta täyttäville jäsenkuoroille tarkoitettu sävellysapuraha myönnettiin toimintavuonna kahdelle kuorolle: Laulu-Miehet Mieskuoro Laulun Ystävät kantaesitys keväällä 2015 CRESCENDO-TAULU Esa Riipan Crescendo-grafiikkatyö tilattiin liiton merkittävimmäksi yhteisöille ojennettavaksi huomionosoitustuotteeksi vuonna Toimintavuoden aikana tauluja lahjoitettiin jäsenille ja muille tärkeille tahoille yhteensä 13 kappaletta. Pohjan Laulu Mieskuoro Laulun Ystävät 8.3. Mikkelin Mieslaulajat 9.3. Mieskuoro Kiurun Laulu Mieskuoro Laulajat 5.4. Lahden Mieskuoro Helena Reinikainen Haukiputaan Mieskuoro Kaaderilaulajat Vantaan Laulun Oltermannit Mieskuoro Sirkat Oriveden Mieslaulajat Savonlinnan Mieslaulajat KUNNIAMERKIT Toimintavuoden aikana ei myönnetty kunniamerkkejä Kananen Osmo Pohjan Laulu Kerola Ilkka Pohjan Laulu Kokko Juha Pohjan Laulu Koldits Mihkel Pohjan Laulu Malm Lauri Pohjan Laulu Marttila Juha Pohjan Laulu Mattila Pekka Pohjan Laulu Mertanen Veikko Pohjan Laulu Nopanen Veli-Matti Pohjan Laulu Saajoranta Heikki Pohjan Laulu Saarela Hannu Pohjan Laulu Ilkka Jari Keravan Mieslaulajat Juutilainen Juhani Keravan Mieslaulajat Kirjonen Tarmo Keravan Mieslaulajat Nummela Jyrki Keravan Mieslaulajat Ritari Jukka Keravan Mieslaulajat Penttilä Vesa Mieskuoro Laulajat Luhtaniemi Hannu Haukiputaan Mieskuoro Kainua Olavi Haukiputaan Mieskuoro Ojala Erkki Haukiputaan Mieskuoro Perätalo Sauli Haukiputaan Mieskuoro Kalliomaa Mikko Lahden Mieskuoro Kinos Erkki Amerikan Laulajat / Sudburyn Laulumiehet Laamanen Henry Amerikan Laulajat / Sudburyn Laulumiehet Heinonen Jouko Riihimäen Mieslaulajat Kivinen Eero Riihimäen Mieslaulajat Koskisuu Martti Savonlinnan Mieslaulajat Männynsalo Helge Savonlinnan Mieslaulajat Topi Risto Savonlinnan Mieslaulajat Suutela Heikki Joensuun Mieslaulajat Hult Heikki Kaaderilaulajat Ahtiainen Matti Kaaderilaulajat Hannikainen Rainer Kaaderilaulajat Suorsa Aarno Kaaderilaulajat Tuomisalo Pekka Kaaderilaulajat Härkönen Nadja Karjalan Laulu-Veikot Salmelainen Erkki Joensuun Mieslaulajat Lifländer Väinö Ruokolahden Mieslaulajat Rautio Pauli Ruokolahden Mieslaulajat

10 STANDAARIT nro 330 Nuortimo Heikki Haukiputaan Mieskuoro Leino Heikki Forssan Mieskuoro Suutela Kalle Forssan Mieskuoro Riekkola Heikki Hämeenlinnan Mieskuoro Hjerppe Ilkka Oriveden Mieslaulajat Lund Matti Oriveden Mieslaulajat Rautio Matti Oriveden Mieslaulajat ELÄMÄNTAPAMERKIT nro 143 Kallio-Kokko Sauli Keravan Mieslaulajat Lönnberg Reijo Mieskuoro Laulajat Jääskeläinen Eero Haukiputaan Mieskuoro Kesälahti Eero Haukiputaan Mieskuoro Kylmänen Jorma Haukiputaan Mieskuoro Kylmänen Mikko Haukiputaan Mieskuoro Puolakka Tauno Haukiputaan Mieskuoro Riutta Pentti Haukiputaan Mieskuoro Saarela Sauli Haukiputaan Mieskuoro Halme Veijo Lahden Mieskuoro Kyllinen Kalervo Lahden Mieskuoro Makkonen Raine Lahden Mieskuoro Mantere Taisto Lahden Mieskuoro Muinonen Mauri Lahden Mieskuoro Mäkelä Kalervo Lahden Mieskuoro Puro Heikki Lahden Mieskuoro Siitojoki Kyösti Lahden Mieskuoro Torikka Markku Lahden Mieskuoro Valtonen Tommi Korson Mieslaulajat Kiviniemi Reijo Lapin Lauluveikot Nikkilä Risto Lapin Lauluveikot Oinas Matti Lapin Lauluveikot Pöyhtäri Jukka Lapin Lauluveikot Luukkanen Eero Savonlinnan Mieslaulajat Sinkkonen Unto Savonlinnan Mieslaulajat Manner Pertti Lapin Lauluveikot Korhonen Pentti Kaaderilaulajat Väänänen Kaarle Kaaderilaulajat Florström Juhani Lapin Lauluveikot Sirkkala Helge Lapin Lauluveikot Estola Tapio Oriveden Mieslaulajat Jalonen Antti Oriveden Mieslaulajat Jokinen Jouko Oriveden Mieslaulajat Käkelä Erkki Oriveden Mieslaulajat Pekkala Aarto Oriveden Mieslaulajat Regnell Pertti Oriveden Mieslaulajat Roos Pauli Oriveden Mieslaulajat Seppälä Heikki Oriveden Mieslaulajat Tokee Veikko Oriveden Mieslaulajat Tonttila Raimo Oriveden Mieslaulajat Uitti Heikki Oriveden Mieslaulajat Korjus Hannu Kotkan Laulumiehet Tervola Pentti Järvenpään Mieslaulajat Jaakkola Pertti Forssan Mieskuoro Korko Antti Forssan Mieskuoro Luuppala Altti Forssan Mieskuoro Ranta Matti Forssan Mieskuoro Lisäksi liitto muisti jäsenkuorojaan ja muita yhteistyökumppaneitaan erilaisilla lahjoilla ja adresseilla. KUNNIAPUHEENJOHTAJA Jaakko Hirvelä KUNNIAJOHTAJA Matti Hyökki kutsuttu KUNNIAJÄSENET kutsuttu Einojuhani Rautavaara Paavo Kiiski Erkki Hakkiluoto Heikki Saari Ilkka Kuusisto Pekka Hapuoja

11 MERKKISUORITUSTILASTO (50 parasta) perusm. taitom. mestarim. yhteensä Ylioppilaskunnan Laulajat Mieskuoro Sirkat Laulu-Miehet Joensuun Mieslaulajat Mieskuoro Laulajat Pohjan Laulu Hämeenlinnan Mieskuoro Mieskuoro Laulun Ystävät Lahden Mieskuoro Porin Mies-Laulu Viipurin Lauluveikot Pohjan Mieslaulajat Puijon Laulu Lapin Lauluveikot Karjalan Laulu-Veikot Polyteknikkojen Kuoro Warkauden Mies-Laulajat Kouvolan Mieskuoro Kokkolan Lauluveikot Salon Laulu-Sepot Kotkan Laulumiehet Keravan Mieslaulajat Riihimäen Mieslaulajat Pohjan Miehet Kauppakorkeak. Yliop. Laulajat Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit Mäntsälän Mieskuoro Rauman Mieslaulajat Kajaanin Mieslaulajat Mikkelin Mieslaulajat Haukiputaan Mieskuoro Mieskuoro Pirkanmiehet Vuoksen Mieslaulajat Alavuden Mieskuoro Porvoon Mieslaulajat Rauman Seminaarin Mieskuoro Pieksämäen Mieslaulajat Karhulan Mieslaulu Kalevan Laulajat Helsingin NMKY:n Mieskuoro Järvenpään Mieslaulajat Savonlinnan Mieslaulajat Kurikan Nuijamiehet Kiurun Laulu Toijalan Mieskuoro Hyvinkään Mieslaulajat Mieskuoro Ilkanmiehet Haapajärven-Reisjärven Laulumiehet Valkeakosken Mieslaulajat Kerimäen Mieslaulajat

12 SUOMEN MIESKUOROLIITTO RY TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Saadut avustukset 1 968, ,00 Muut tuotot , ,83 Kulut Henkilöstökulut , ,48 Muut kulut , ,19 Kulut yhteensä , ,67 (Tuotto-)/kulujäämä , ,84 VARAINHANKINTA Tuotot , ,50 Kulut , ,80 Varaston muutos ,95 283, , ,90 Nuottijulkaisutoiminnan tulos 1 494, ,78 Tuotto-/kulujäämä , ,84 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Korkotuotot 0,21 0,00 Kulut 0,00-3,50 0,21-3,50 Tuotto-/kulujäämä , ,34 Tilikauden tulos , ,34 TILIKAUDEN ALIJÄÄMÄ (YLIJÄÄMÄ) , ,34 12

13 SUOMEN MIESKUOROLIITTO RY TASE V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Sijoitusrahasto-osuudet 6 000,00 0,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,53 Saamiset Myyntisaamiset 1 997, ,05 Siirtosaamiset 5 969, ,09 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 7 966, ,14 Rahat ja pankkisaamiset Rahat ja pankkisaamiset yhteensä 8 976, ,76 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,43 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,43 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien voitto , ,58 Tulevaisuusrahasto , ,00 Siirrot tulevaisuusrahastoon 1 142, ,00 Tilikauden tappio (voitto) , ,34 Oma pääoma yhteensä , ,92 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat 2 334, ,84 Muut velat 1 286, ,30 Siirtovelat 7 288, ,37 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,51 Vieras pääoma yhteensä , ,51 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,43 13

14 JÄSENYHDISTYKSET ETELÄ-KARJALA Karjalan Laulu-Veikot Kaukaan Laulumiehet Ruokolahden Mieslaulajat Vuoksen Mieslaulajat ETELÄ-POHJANMAA Alavuden Mieskuoro Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit Jalasjärven Mieslaulajat Kurikan Nuijamiehet Lapuan Mieslaulajat Laulu-Jussit Mieskuoro Ilkanmiehet Pohjan Miehet Vimpelin Mieslaulajat ETELÄ-SAVO Kerimäen Mieslaulajat Mikkelin Mieslaulajat Mäntyharjun Laulu-Sepot Pieksämäen Mieslaulajat Savonlinnan Mieslaulajat Svengarit HELSINKI Akateeminen mieskuoro Psaldo Helsingin Faktorilaulajat Helsingin Lauluveljet Helsingin NMKY:n Mieskuoro Helsingin Poliisilaulajat Helsingin Suomalaisen Klubin kuoro Insinöörilaulajat Kaaderilaulajat Kamariherrat Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat Laulu-Miehet Manifestum Mestari-Laulajat Viipurin Lauluveikot Ylioppilaskunnan Laulajat HÄME Forssan Mieskuoro Hämeenlinnan Mieskuoro - Hämeenlinnan Mieskuoro Seniorit Lopen Mieslaulajat Riihimäen Mieslaulajat KESKI-POHJANMAA Kokkolan Lauluveikot - Kokkolan Lauluveikkojen Seniorikuoro Laulu-Jaakot Vetelin Mieskuoro KESKI-SUOMI Mieskuoro Sirkat Mieskuoro Vaajan Laulu Seminaarinmäen Mieslaulajat KYMENLAAKSO Haminan Mieslaulajat Kotkan Laulumiehet Kouvolan Mieskuoro Kuusankosken Mieslaulajat LAPPI Lapin Lauluveikot Pohjan Mieslaulajat Sodankylän Mieslaulajat Tornion Mieskuoro OULU Haapajärven-Reisjärven Laulumiehet Haukiputaan Mieskuoro Iin Mieslaulajat Kajaanin Mieslaulajat Kuusamon Mieslaulajat Oulun NMKY:n Mieslaulajat Pohjan Laulu Raahen Mieslaulajat PIRKANMAA Ikaalisten Mieslaulajat Kangasalan Mieslaulajat Kyröskosken Mieskuoro Mieskuoro Laulajat - Seniorikuoro Konkelot Mieskuoro Pirkanmiehet Nokian Mieskuoro Oriveden Mieslaulajat Valkeakosken Mieslaulajat Vilppulan Mieslaulajat Virtain Mieskuoro POHJOIS-KARJALA Joensuun Mieslaulajat - Joensuun Mieslaulajien Seniorit Kiteen Mieskuoro POHJOIS-SAVO Iisalmen Mieslaulajat Kuopion Mieslaulajat Mieskuoro Kiurun Laulu Mieskuoro Kuopio-Kvartetti Pielaveden Mieslaulajat Rautalammin Mieslaulajat Warkauden Mies-Laulajat Vesannon Mieskuoro PÄIJÄT-HÄME Lahden Mieskuoro - Velihopeat Orimattilan Mieslaulajat SATAKUNTA Friitalan Mieslaulajat Jämijärven Mieskuoro Kankaanpään Mieskuoro Kauttuan Mieslaulajat Luvian Mieskuoro Porin Mies-Laulu Rauman Mieslaulajat UUSIMAA Akateeminen Kvartti Espoon Mieslaulajat Hyvinkään Mieslaulajat Järvenpään Mieslaulajat - Ajattomat Keravan Mieslaulajat - Keravan Mieslaulajien seniorit Korson Mieslaulajat Mieskuoro Lohjan Miehet Mieskuoro Vantaan Laulu - Vantaan Laulun Oltermannit Mäntsälän Mieskuoro Polyteknikkojen Kuoro Porvoon Mieslaulajat Rajamäen Mieslaulajat Tikkurilan Mieskuoro Tuusulan Mieslaulajat VARSINAIS-SUOMI Mieskuoro Euga Mieskuoro Laulun Ystävät - Weterani Weljet Perniön Mieskuoro Rannikon Laulumiehet Salon Laulu-Sepot Turun NMKY:n Mieskuoro Naskalit Uudenkaupungin Laulu-Veikot ULKOMAAT Amerikan Laulajat 14

TOIMINTAVUOSI 2015. Suomen Mieskuoroliitto r.y. 70. toimintavuosi

TOIMINTAVUOSI 2015. Suomen Mieskuoroliitto r.y. 70. toimintavuosi TOIMINTAVUOSI 2015 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 70. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Suomen Mieskuoroliitto r.y. ToimintaVUOSI 2008 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 63. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Suomen Mieskuoroliitto r.y. ToimintaVUOSI 2009 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 64. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Suomen Mieskuoroliitto r.y. ToimintaVUOSI 2012 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 67. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Suomen Mieskuoroliitto r.y. ToimintaVUOSI 2011 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 66. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Suomen Mieskuoroliitto r.y. ToimintaVUOSI 2013 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 68. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Suomen Mieskuoroliitto r.y. ToimintaVUOSI 2010 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 65. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

Sulasolin organisaatio

Sulasolin organisaatio Sulasol Mikä Sulasol? Vuonna 1922 perustettu Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasol tarjoaa jäsenilleen harrastustoimintaan liittyviä

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto ry Helsinki, 11.5.2015

Suomen Mieskuoroliitto ry Helsinki, 11.5.2015 Jäsenkirje 3/2015 Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS! Arvoisat mieskuoromusiikin taitajat,

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 Aitovuori, Tampere 10. - 20:05:56 Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 97 97 98 98 98 585 2. Jari Lehtinen P-HA 97 93 98 99 98 97 582 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 98 95 96 96 94 576 4.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

TULOKSET. Sija: Nimi: Seura: Aika: Sakot: yht: Tulos:

TULOKSET. Sija: Nimi: Seura: Aika: Sakot: yht: Tulos: D 3,4 km 1. Salokannel Satu Varsinais-Suomi 19:20.3 3 2 5 24:20.3 2. Koivulahti Katja Etelä-Häme 20:40.1 2 4 6 26:40.1 3. Ala-Aho Arja Etelä-Pohjanmaa 25:33.2 4 3 7 32:33.2 H 5 km 1. Pekonen Samu Keski-Suomi

Lisätiedot

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto. HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014 ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.fi EURA VM-Huoltokeskus Kärjenkuja 5 32700 HUITTINEN p. 010 666 7686 www.vm-huoltokeskus.fi

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

M 4 x 100 m M 4 x 400 m

M 4 x 100 m M 4 x 400 m M 4 x 100 m SB 1 Tampereen Pyrintö 1 41,38 2 Helsingin Kisa-Veikot 1 42,39 3 Borgå Akilles 1 42,59 4 If Sibbo-Vargarna 1 42,94 5 Esbo IF 1 43,74 6 Kenttäurheilijat -58 1 44,01 7 Tampereen Urheilijat -38

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 04.09.2011 19:30:55 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi

Lisätiedot

RESL SM-ampumakilpailu

RESL SM-ampumakilpailu 22.08.2011 16:01:35 50m pienoiskivääri 60 ls makuu joukkueet, sarja H 1. Etelä-Häme 2 1759 Alik Pekka Saari 588, Rva Hanna-Kaija Nieminen 586, Pion Jani Kortteissto 585 2. Etelä-Pohjanmaa 1748 Hra Jaakko

Lisätiedot

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 1. Salla Hovatov Ruokolahden Urheilukalastajat 40g/2 837g/1 3 2. Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 213g/1 381g/2 3 Nuoret 15 1. Asa Palhomaa Vapa Varkaus 1 1040g/2

Lisätiedot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot 17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot kärpässarja 56 kg 1. Antti Halonen Viipurin Voimailijat 2. Erkki Johansson Sunilan Sisu 3. Esko Heinonen Lapuan Työväen

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 1. Jussi Hakola Vaasan Voima-Veikot 2. Kalervo Jutila Lapuan Virkiä 3. Kaino Laitila Nokian Urheilijat 1. Pentti Koskela Helsingin Paini-Miehet 2. Väinö

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Liitteessä mainitut PÄÄTÖS 17.12.2014 Dnro 842/520/2014 ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää valtion erityisavustusta

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot