OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )"

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVA 9. kaupunginosan (Kärki) korttelin 743 osan asemakaavan muutos (Kelankaari) 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI JA REKISTERI Alue sijaitsee Kärjenpelon alueella Kelankaaren ja sen eteläpuoleisen ulkoilureitin välisellä alueella. Korttelin 743 tonttijako on vahvistettu Tontit 1 ja 10 on merkitty tontteina rekisteriin. ALUEEN KOKO Alueen koko on m 2 : tontti m 2 ja tontti m 2. Sijaintikartta (kaavamuutosalue on rajattu punaisella).

2 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Alueen asemakaava on vuodelta Muutosalue on asemakaavassa osoitettu rivitalojen korttelialueeksi (AR-10). Kaavatyö käynnistetään tontin osalta Kiinteistöt Oy Kelankaari/ Hely Niemi ja Heli Pihlajamäki anomuksesta. Kaupungin suunnittelutoimiston aloitteesta kaavoitusohjelmaan on sisällytetty myös hakijan omistuksessa oleva viereinen tontti Asemakaavamuutoksen tavoitteena on korottaa voimassaolevan asemakaavan mukaista rakennusoikeutta ja rakennusalaa siten, että tontille suunnitellut kaksi vanhusten asuintaloa, Helmi-Tuvat 1 ja 2 olisi mahdollista toteuttaa. Tontilla 10 voimassaolevan asemakaavan mukainen rakennusoikeus sijoitettuna kahteen rivitaloon on yhteensä 560 m 2 ( m 2 ), minkä lisäksi tontilla on autosuoja/varastorakennuksen rakennusoikeutta 150 m 2. Hankkeen 1. rakennusvaiheelle (Helmi-Tuvat 1) on myönnetty rakennuslupa, jossa on käytetty rakennusoikeutta 383 m 2. Kaavaehdotuksessa esitetään rakennusoikeudeksi 800 m 2 ja talousrakennuksen rakennusoikeudeksi 50 m 2 (tehokkuus n. e=0,22). Hakijan esittämä viitepiirros on LIITTEESSÄ 2. Tontille on v rakennettu poikkeamispäätöksellä saman yhtiön omistuksessa oleva hoivapalveluja tuottava ryhmäkoti (Helinä-koti). Tontilla 1 voimassaolevan asemakaavan mukainen rakennusoikeus on yhteensä 560 m 2 (käytetty 555 m 2 ) ja lisäksi tontilla on autosuoja/varastorakennuksen rakennusoikeutta 150 kem 2 (käytetty 40 m 2 ). Kaavamuutoksen yhteydessä on tavoitteena muuttaa myös tämän tontin asemakaavamerkinnät ja -määräykset vastaamaan tontin nykyistä käyttötarkoitusta sekä esittää rakennusoikeudeksi 800 m 2 ja talousrakennukselle 50 m 2 (tehokkuus n. e=0,20). 3. KAAVOITUSTILANNE SEUTUKAAVA Seutukaava Vahv. pvm. YM Nimi Satakunnan seutukaava 5. Kaava-alue on taajamatoimintojen aluetta (A). YLEISKAAVA Osayleiskaava Vahv. pvm. KV Nimi Kankaanpää Taajamien osayleiskaava (oikeusvaikutukseton). Kaava-alue on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP-2). ASEMAKAAVA Asemakaava Vahv. pvm. KV Nimi Asemakaava Kärjenpellon asuntoalueen asemakaava. 9. kaupunginosa (Kärki), korttelit , 731 (osa), sekä katu- ja puistoalueet. LIITE 1 ote ajantasa-asemakaavasta. Rekisteri Pvm Tunnus ja Korttelin 743 tontit 1 ja 10 on merkitty tonttirekisteriin. Merkinnät : YM Ympäristöministeriö, KV Kaupungin valtuusto

3 4. MUUT SUUNNITTELUUN VAIKUTTAVAT SELVITYKSET JA PÄÄTÖKSET Kiinteistöt Oy Kelankaari/ Hely Niemi ja Heli Pihlajamäki anomus asemakaavamuutoksesta koskien tonttia , Ympäristölautakunta Asemakaavan muutos koskien tontteja ja on päätetty sisällyttää kaavoitusohjelmaan. Rakennustarkastajan päätös Rakennuslupa on myönnetty Kiinteistöt Oy Kelankaarelle hoitokodin rakentamiseen (Helmi-Tuvat 1, vaihe) tontille , rakennettava kerrosala 383,0 m 2 ja tilavuus 1350 m 3. Kaupunginhallitus on hyväksynyt Ympäristölautakunnan esityksen asemakaavamuutostyön sisällyttämisestä kaavoitusohjelmaan. 5. OSALLISET Osallisia ovat: Kaavahankkeen voidaan katsoa koskevan lähinnä 9. kaupunginosaan (Kärki) kuuluvien Kärjenpellon ja Myllyn alueen kiinteistönomistajia ja asukkaita sekä 10. kaupunginosan (Makkaramäki) kiinteistönomistajia, yrityksiä ja asukkaita. Välittömimmin kaavahanke koskee suunnittelualueen ja sen rajanaapureiden kiinteistönomistajia. Suunnittelun muita yhteistyötahoja ovat kaupungin rakennusvalvonta, mittaustoimi, ja tekninen keskus, energia- ja puhelinyhtiöt sekä Pohjois-Satakunnan peruspalvelu-liikelaitoskuntayhtymä (PoSa) terveys- ja ympäristönsuojeluviranomaisena. 6. VUOROVAIKUTUSMENETTELY Aloitusvaihe Kaavahankkeen vireille tulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta kuulutetaan Kankaanpään Seudussa ja kaupungin kotisivuilla Internetissä (MRL 63 ). Luonnosvaihe Kaavaluonnos valmistellaan samanaikaisesti osallistumis- ja arviointisuunnitelman kanssa neuvotellen keskeisten maanomistajien kanssa. Luonnos esitellään ympäristölautakunnalle ja siitä tiedotetaan kuulutuksella Kankaanpään Seudussa ja kaupungin kotisivuilla Internetissä. Hakijaa, naapureiden kiinteistönomistajia ja suunnittelutahoja informoidaan lisäksi kirjeitse hankkeen vireille tulosta ja laatimisvaiheen vuorovaikutusmenettelystä. Kaavan muutosluonnos asetetaan nähtäville ja viranomaisille tarjotaan mahdollisuus lausunnon antamiseen. Nähtävillä oloaikana osallisilla on mahdollisuus lausua kaavaluonnoksesta mielipiteensä kirjallisesti tai suullisesti. Lisäksi järjestetään tarpeellinen määrä neuvotteluja osallisten kanssa (MRL 62 ). Kuulemisten pohjalta laaditaan lopullinen asemakaavan muutosehdotus hyväksymiskäsittelyyn.

4 Päätösprosessi Ympäristölautakunta, kaupunginhallitus Asemakaavaehdotus nähtävillä MRL 65 :n mukaisesti mahdollisten muistutusten tekoa varten vähintään 30 päivän ajan. Nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus Kankaanpään Seudussa ja kaupungin kotisivuilla Internetissä. Tarvittaessa ympäristölautakunnan uusi käsittely Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hyväksymispäätöksestä tiedottaminen Kunnan jäsenillä ja rekisteröidyillä yhdistyksillä on toimialaansa koskien valitusoikeus kaavan hyväksymispäätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja edelleen Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen. 7. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutusten arviointi toteutetaan seuraavasti: Vaikutusten arviointi tehdään kaavoituksen yhteydessä selvittäen kaavamuutoksen vaikutukset kaava-alueen sekä Kärjen ja Makkaramäen kaupunginosien kokonaisuuden kannalta. Kaavamuutoksen toteuttamisella ei katsota ajantasaiseen asemakaavan verrattuna olevan ympäristövaikutuksia, jotka vaikuttaisivat ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön, maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon, alueen kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin, eikä myöskään sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutuksia (kaupunkikuvalliset vaikutukset, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö). Edellä mainitut vaikutukset on selvitetty voimassa olevan asemakaavan kaavoitusmenettelyn yhteydessä. Arvioitavat vaikutukset: Yhdyskuntataloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset - alue- ja yhdyskuntarakenne - yhdyskunta- ja energiatalous - liikenne: ajoneuvoliikenne kevyt liikenne ja paikoitus - turvallisuus ja esteettömyys Muut vaikutukset 8. YHTEYSTIEDOT Kaupunginarkkitehti Maija Anttila PL KANKAANPÄÄ puh. (02) tai (044) sähköposti maija.anttila@kankaanpaa.fi Kaavasuunnittelija Marja Vaajasaari PL KANKAANPÄÄ puh. (02) sähköposti marja.vaajasaari@kankaanpaa.fi

5 LIITE 1 VOIMASSA OLEVA ASEMAKAAVA ON VUODELTA 2001 NYKYISEN ASEMAKAAVAN KORTTELIA 743 KOSKEVA MÄÄRÄYS

6 LIITE 2 HAKIJAN ESITTÄMÄ VIITESUUNNITELMA TONTIN OSALTA HELMITUVAT 1 JA 2 TOTEUTTAMISEKSI Asemapiirros, pienennös, rasteroidulle rakennukselle, Helmi-Tuvat 1 on rakennuslupa myönnetty.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.10.2010 ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 3. kaupunginosan (Myllymäki) korttelin 215 osan (tontit 1, 2 ja 5) ja Kuoppaniityn puiston

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.8.2004 päivitys 7.12.2009 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. kaupunginosan (Käpylä) hautausmaa-alue ympäristöineen (Vanha hautausmaa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5179 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 24.2.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 9. kaupunginosan (Kärki) korttelin 736 tontteja 9 ja 10 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.2.2016 ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Kankaanpään kaupungin 12. kaupunginosan (Jyllinmäki) tilaa Kangastus 214-406-1-819. 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2004/ 28.3.2006 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. kaupunginosan (Keskus) urheilualue (liikuntakeskus ja golfkenttä) 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5195 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 29.5.2018 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) tiloja 214-406-3-1089, 214-406-1-862,

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 04.12.2016 KAAVA Merikarvian Malskerin ranta-asemakaavan muutos koskien Riispyyn kylän tilaa Kivikari 484-414-2-122 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehti Ilmari

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 08.10.2017 KAAVA Merikarvian Köörtilä, Fidiholma rantayleiskaavan muutos koskien Köörtilän kylän tilaa Tapanila 484-407-3-110 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kauppatien korttelin 66 asemakaavamuutos MERIKARVIAN KUNTA 27.03.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5162 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Helinä-koti ja Helmi-Tuvat asemakaavan muutoksen selostus 9. Kaupunginosa (Kärki) korttelin 743 osa YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 23.11.2010 Kankaanpään kaupunki/ Ympäristökeskus

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 06.11.2016 KAAVA Merikarvian Ylikylä rantayleiskaavan muutos koskien Riispyyn kylän tiloja Riihimäki 484-414-2-156, Halkoplassi 484-414-2-199 ja Heikkilä 484-414-1-122 OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5201 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 30.5.2018 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) asemakaavan mukaista korttelia 135,

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 07.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee Jämin palvelukeskuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos. KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos. 214005912 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 16.05.2017 214 2 1 PERUS-

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151 Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIETALAHTELAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) korttelin 164 tonttia 1 sekä tilaa 214 406 13 37 koskeva asemakaavan muutos

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) korttelin 164 tonttia 1 sekä tilaa 214 406 13 37 koskeva asemakaavan muutos KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) korttelin 164 tonttia 1 sekä tilaa 214 406 13 37 koskeva asemakaavan muutos 21400 5174 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.10.2014

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 19.3.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 SIIKAISTEN KUNTA 28.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KALLIJÄRVEN RANNALLA TILOJA: MARJAMÄKI 747-411-3-207 JA RANTAMÄKI 747-411-3-218 2 1.

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 30.9.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin lentokentän konesäilytys ja majoitus asemakaava. 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/ OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAATILAMATKAILU MANNILAN

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaupunkisuunnitteluosasto 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULLINTIE Salon kaupunki, Talonpoikaisteijon kylän korttelit 32, 38 ja 33 sekä lähivirkistys- ja kaavatiealuetta.

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) korttelin 164 tonttia 1 sekä tilaa koskeva asemakaavan muutos

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) korttelin 164 tonttia 1 sekä tilaa koskeva asemakaavan muutos KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) korttelin 164 tonttia 1 sekä tilaa 214 406 13 37 koskeva asemakaavan muutos 21400 5174 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.10.2014

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro

Lisätiedot