Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta"

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta TYÖASIAKIRJA demokratiaa, oikeusvaltiota ja perusoikeuksia koskevan EU:n järjestelmän perustamisesta eurooppalainen hallintomalli Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Frank Engel DT\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 Eurooppalainen hallintomalli Euroopan luoma demokratia perustuu oikeusvaltioperiaatteeseen, ja lait ovat parlamenttien säätämiä. Valtion täytäntöönpanoelimet soveltavat niitä, ja oikeuslaitos valvoo niiden noudattamista. Tämä on se klassinen vallanjako, jota me pidämme itsestään selvänä. Viime vuosisatojen aikana myös lehdistö on seurannut perustuslaillista kehitystä ja osaltaan muokannut yleistä mielipidettä, joka legitimoi vallan hyväksymällä sen. Kun meillä on edustuksellinen monipuoluedemokratia, vallanjako, muodollinen oikeusvaltioperiaate ja lehdistö, onko meillä siis tämän päivän eurooppalaista normia vastaava hallinto? Nämä elementit eivät sinänsä riitä. Tämän päivän vapaiden eurooppalaisten yhteiskuntien, viestinnän aikakauden demokratian ja mitä erilaisimpia intressejä ajavien erittäin hyvin rahoitettujen lobbyjen kannalta merkityksellisempiä ovat ne piirteet, joita on ehkä kauan pidetty niin itsestään selvinä, ettei niitä edes mainita Euroopan unionin perussopimuksessa. Tästä huolimatta niiden puuttuminen merkitsisi huomattavaa poikkeamista siitä hallintomallista, johon eurooppalaiset pyrkivät. Jotkin niistä juontuvat vallanjaon tiukasta soveltamisesta; toiset taas edellyttävät hallinnolta itsehillintää hetkinä, jolloin teoreettisesti voitaisiin oikeuttaa hallinnon syvintä olemusta muuttavat toimet. Jos näitä piirteitä ei kunnioiteta, sen huomaa. Jos niitä ei ole, niiden puuttumisen tuntee. Niistä on tullut osa sitä, miksi eurooppalaiset valtiot ovat mitä ne ovat ja miksi yhteiskuntamme toimivat siten kuin toimivat. Ne muodostavat aineelliset takuut mielivaltaista tai auktoritaarista hallintoa vastaan: valtion puolueettomuus poliittisten päätösten peruutettavuus vaalien jälkeen toimielinten välinen valvontajärjestelmä, jolla varmistetaan, ettei valtion puolueettomuus joudu kyseenalaiseksi valtion ja toimielinten pysyvyys, joka perustuu perustuslain muuttumattomuuteen tiedotusvälineiden vapaa toimintaympäristö. Valtion puolueettomuus Valtio itsessään ei kuulu kenellekään yksittäiselle henkilölle tämä on ero absoluuttiseen monarkiaan verrattuna. Se ei myöskään kuulu millekään tietylle ideologialle, poliittiselle puolueelle tai eturyhmälle. Se on kaikille kuuluvan ilmaisun- ja toimintavapauden takaaja, sillä nämä vapaudet on ankkuroitu perustuslakeihin. Tästä syystä on estettävä kaikkia poliittisia toimijoita omimasta valtion itselleen. Puolueeton valtio perustuu puolueettoman virkamieskunnan toimintaan. Aikaisemmin virkamiehet eivät monissa Euroopan maissa saaneet asettua ehdolle vaaleissa, elleivät he ensin sanoutuneet irti virastaan. Toisissa maissa puolustusvoimien tai poliisilaitoksen jäsenet eivät saaneet edes liittyä poliittisten puolueiden jäseniksi. Vaikka tällaiset yhteensopimattomuusmääräykset on pitkälti poistettu, niiden perusteena oli juuri valtion pyrkimys estää se, että poliittiset voimat tai valtion omien toimijoiden tietyt ryhmät anastaisivat sen tai hyödyntäisivät tai käyttäisivät sitä väärin. Poliittisten virkanimitysten valtion palveluksessa on säilyttävä juuri tällaisina: nimityksinä, joilla pyritään palvelemaan kaikkia, eikä nimityksinä vain joidenkin palvelemiseksi. Tästä syystä tällaisia nimityksiä koskevat rajoitukset ovat välttämättömiä ensisijaisesti koko valtionhallinnon puolueettomuuden ylläpitämiseksi ja takaamiseksi kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa. Tämä koskee sekä yleistä hallintoa että oikeuslaitosta kaikilla tasoilla. Lukuun ottamatta suurta osaa oikeuslaitoksesta nimitysten olisi myös oltava ajallisesti kohtuullisen rajallisia. PE v /5 DT\ doc

3 Päätösten peruutettavuus Yksi legitiimin demokraattisen hallinnon keskeinen elementti on kaikkien milloin tahansa tehtyjen päätösten peruutettavuus. Tämä koskee yhtä lailla henkilöitä ja heidän virka-asemiaan kuin tekstejä. Henkilöiden ja heidän virka-asemiensa suhteen on tärkeää rajoittaa toimikausien kestoa siinäkin tapauksessa, että heidät voidaan nimittää uudelleen siten, että ne eivät ole huomattavasti parlamenttien vaalikausia pidemmät. Jos parlamentaarinen enemmistö vaihtuu, sen ja sen muodostaman hallituksen on voitava tarkastella uudelleen valtiokoneistossa tehtyjä nimityksiä, joihin saattaa liittyä poliittisia tekijöitä. Tämä ei merkitse tiettyjen virkojen haltijoiden mielivaltaista erottamista, mutta ei myöskään sitä, että heidät on pidettävä viroissaan suhteettoman kauan. Valtion ja hallinnon on oltava puolueettomia. Parlamentit ja hallitukset eivät voi olla sitä. Myös vaaleilla valitut valtionpäämiehet sen mukaan, millaisia valtuuksia ja tehtäviä heille on annettu ovat poliittisia hahmoja, joiden toiminta vastaa tiettyä ideologista suuntausta. Tämä on normaalia kaikissa demokratioissa, joissa jonkun henkilön valitseminen vaaleilla on poliittinen valinta. Hallitukset ja parlamentit tekevät poliittisia päätöksiä. Näin ollen useimpien lakien sisältö on poliittinen siinä mielessä, että ne laaditaan ja säädetään siksi, että on olemassa tietty poliittinen tahto ja suuntaus. Perustuslain tulisi ja jopa täytyy edellyttää lähes ehdotonta noudattamista niiltä, joilla on oikeus säätää se ja muuttaa sitä, kun taas tavallinen laki on luonnostaan muutettavissa. Sitä on voitava muuttaa ilman kohtuuttomia esteitä. Tämä tarkoittaa sitä, että parlamentaarisilta päätöksiltä edellytettäviä erityisiä ääntenenemmistöjä on rajoitettava tiukasti. Perustuslakien säännöksiä lukuun ottamatta kaikkia säädöksiä on voitava muuttaa tavanomaisilla enemmistöillä. Tavanomainen enemmistö on yksinkertainen enemmistö parlamentin äänestyksessä. Siihen voi jopa liittyä erityisiä päätösvaltaisuusvaatimuksia, kuten jäsenten ehdoton enemmistö, vaikka se edelleen säilyy yksinkertaisena enemmistönä siinä mielessä, että minkä tahansa hallituksen olisi saatava ainakin tällaisen enemmistön tuki voidakseen hallita. Erityisiä enemmistöjä edellyttävät erityislait ovat ongelmallisia. Ne kaventavat normaalisti muodostetun poliittisen enemmistön toimintavaraa ja rajoittavat siten sen oikeutta muutoksiin. Keskinäinen valvontajärjestelmä Kaikissa valtion ja sen vallan ilmenemismuodoissa on tarpeen perustaa valvontajärjestelmä siltä varalta, että havaitaan poikkeama puolueettomuudesta. Tämä valvontajärjestelmä on saanut eri paikoissa erilaisia muotoja. Toimielinten välillä mielivaltaisten päätösten ja umpikujatilanteiden estäminen voidaan varmistaa vastavuoroisten tarkastusten järjestelmällä: valtionpäämiehet voidaan erottaa kuten hallituksetkin jos parlamentit joko yksin tai yhdessä tiettyjen oikeuslaitoksen osastojen kanssa katsovat, että heidän toimiaan ei voida hyväksyä. Parlamentit voidaan hajottaa ennen niiden vaalikauden päättymistä ja julistaa uudet vaalit. Tämän järjestelmän tarkoituksena on varmistaa, että millään toimielimellä ei ole muita suurempaa valtaa, vaan ne toimivat rinnakkain täyttäen kukin oman perustuslakiin perustuvan tehtävänsä. Tarkastusjärjestelmä voi olla vaarassa, jos jokin tietty poliittinen voima käyttää määräysvaltaa sekä toimeenpano- että lainsäädäntövaltaan samanaikaisesti. Tällöin nämä toimielimet voisivat yksinkertaisesti hyväksyä toistensa tekemät mielivaltaiset tai selvästi puolueelliset päätökset, mikä on tavallista autoritaarisissa hallintojärjestelmissä. Tällaisissa tapauksissa DT\ doc 3/5 PE v01-00

4 tämäntyyppistä hallintoa vastaan on olemassa takeita erityisiä perustuslakituomioistuimia. Perustuslakituomioistuinten riippumatta siitä, miksi niitä kulloinkin nimitetään tehtävänä on varmistaa, ettei mikään poliittinen viranomainen tai toimielin voi rikkoa perustuslakia toimimalla tai säätämällä lakeja sen säännösten vastaisesti. Tästä syystä perustuslaillisen tuomiovallan on noudatettava erittäin tiukkoja puolueettomuusvaatimuksia. Perustuslakituomioistuinten tuomarit ovat valtion puolueettomuuden viimeisiä takaajia. Heidän oma puolueettomuutensa ei saa koskaan joutua kyseenalaiseksi. Tästä syystä perustuslakituomioistuinten tuomarien nimitysprosessissa on oltava erittäin huolellinen. Koko valtion laki- ja oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että sen lisäksi, että oikeuden on tapahduttava, sen on myös nähtävä tapahtuvan. Muotoilulla pyritään oikeudellisten päätösten legitiimiyteen ja laillisuuteen. Käsitys perustuslaillisten päätösten legitiimiydestä ja laillisuudesta, niiden oikeellisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, määrää sitä, missä määrin kansalaiset luottavat valtioonsa. Valtion ja toimielinten pysyvyys Perustuslaki on jokaisen valtion keskeinen peruskirja. Useimmiten se on kirjallinen, ja muissa tapauksissa perustuslaillinen käytäntö on riittävän vakiintunut, jotta sitä noudatetaan merkittävissä määrin. Perustuslait eivät ole vaalijulistuksia. Ne eivät kuulu millekään tietyille poliittisille enemmistöille. Ne kuuluvat kaikille kansalaisille, koska niillä luodaan, määritellään ja järjestetään heidän valtionsa. Perustuslailla perustetaan valtio. Tämä on pysyvä järjestely. Valtio on aina olemassa. Poliittiset enemmistöt voivat vaihtua ja vaihtuvatkin, hallitusten muodostaminen vaalien jälkeen saattaa viedä aikaa, mutta valtio on aina olemassa. Se ei voi eikä saa joutua ideologioiden ja poliittisten puolueiden panttivangiksi. Kukaan ei saa omia sitä itselleen. Poliittiset enemmistöt vaihtuvat vaaleissa, ja hyvä niin. Eurooppalaiset demokratiat tarvitsevat kukoistaakseen muutosta siinä mielessä, että valta ei aina ole samojen tahojen hallussa eivätkä ne aina hallitse samalla tavalla. Jos muutos tapahtuu, äänestäjät ovat päättäneet, että he haluavat jotain muuta kuin mitä heillä siihen asti on ollut. Jos muutosta ei tapahdu, he ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä olemassa olevaan poliittiseen todellisuuteen ja antaneet sille uuden toimikauden. Politiikan ja valtaapitävien tahojen vaihtamisen mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa. Näin ei ole valtion kohdalla. Valtion olemus ei saa muuttua. Eurooppalaiset valtiot ovat neutraaleja valtioita. Valitusta valtiomuodosta riippumatta ne on erotettu uskonnoista. Valtio ei saa palvella mitään uskontoa muita uskontoja enemmän; se ei saa suosia yhtä uskontoa muiden kustannuksella. Sama koskee filosofisia vakaumuksia ja henkilökohtaisia näkemyksiä, taipumuksia ja luonteeltaan oikeudellisia mieltymyksiä. Ne eivät ole valtion asia. Valtiolliset elimet eivät myöskään hallitse kenenkään puolesta tai ketään vastaan, vaan aina ja ainoastaan olemassa olevien sääntöjen puolesta. Itse sääntöjä on voitava soveltaa enemmistöön. Lainsäädäntö palvelee yleistä tarkoitusta ja sen kohteena on koko väestö, eivät tietyt ryhmät tai yksilöt. Tätä ei saa muuttaa. Jos niin tehtäisiin, muutos olisi laiton, koska se ei olisi hyväksyttävä koko väestön kannalta. Tätä nykyiseen muotoonsa kehittynyttä valtiota, joka on ylivoimaisen enemmistön kannalta hyväksyttävä sekä asenteeltaan ja näkökulmaltaan neutraali, ei saa muuttaa. Vaaleilla voidaan muuttaa politiikkaa, mutta ne eivät saa muuttaa valtiota. Jos ne muuttaisivat valtiota, jossain vaiheessa niillä vakiinnutettaisiin tietty politiikka pysyväksi. Se mahdollistaisi mielivaltaisen ja autoritaarisen hallinnon. Jos valtio muuttuu, politiikka ei enää muutu. Tästä syystä tällainen muutos olisi muutos huonompaan suuntaan. PE v /5 DT\ doc

5 Vapaat tiedotusvälineet Tiedotusvälineet eivät ole perustuslakiin kirjattu vallankäyttäjä, mutta ne käyttävät huomattavaa omaa vaikutusvaltaansa. Ne ilmaisevat mielipiteitä ja vakaumuksia. Ne kertovat siitä, mitä tapahtuu, ja suhteuttavat sen, mitä voisi ja mitä pitäisi tapahtua. Ne kommentoivat valtion, yhteiskunnan ja poliittisten voimien kehitystä. Tiedotusvälineet ovat kollektiivisen omantunnon ilmaus. Ne myös muokkaavat sitä, mitä yleisesti kutsutaan yleiseksi mielipiteeksi vaikka tämä yleinen mielipide usein on pikemminkin julkaistu mielipide. Oli miten oli: vapaista tiedotusvälineistä on tullut lähes institutionaalinen piirre demokraattisissa ja legitiimeissä eurooppalaisissa valtioissa. Tärkeää on tiedotusvälineiden vapaus, ei niiden olemassaolo. Diktatuurihallinnoissa on aina ollut tiedotusvälineitä, mutta ne palvelivat yksinomaan hallintoa itseään. Julkaistu mielipide oli virallinen mielipide, julkaisematon mielipide oli rangaistava mielipide näin on asianlaita yhä nykyäänkin jäljellä olevissa diktatuureissa. Vapaat tiedotusvälineet kirjoittavat, sanovat ja näyttävät sen minkä hyväksi näkevät, useimmiten etiikan asettamissa rajoissa, mutta muutoin minkään tahon estämättä tai ohjaamatta. Tämä tekee niistä erottamattoman osan vapaata yhteiskuntaa, joka ilmaisee itseään demokraattisesti. Kaikilla tiedotusvälineillä, niin julkisilla kuin yksityisillä, on oltava toimituksellinen vapaus. Eettiset säännöt määräävät luonnollisesti merkittävissä määrin niiden toimintaa mutta ei mikään muu. Koska valtio ei voi edistää mitään kulttuurisen ilmaisun muotoa muiden muotojen kustannuksella, ei ole valtion velvollisuus eikä legitiimi oikeus antaa tiedotusvälineille määräyksiä niiden toimituksellisesta linjasta. Moderni eurooppalainen valtio takaa ilmaisunvapauden eikä ohjaa ilmaisua tai aseta sille ehtoja. Julkisten tiedotusvälineiden osuus suhteessa yksityisiin ei myöskään saa olla ylivoimaisen suuri, sillä ei saa syntyä vaikutelmaa, että valtio haluaa ohjailla tiedotusvälineitä. DT\ doc 5/5 PE v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta 27.3.2019 B8-0230/1 1 Johdanto-osan 19 viite ottaa huomioon kuulemiset ja näkemystenvaihdot työryhmässä (oikeusvaltioperiaatteen seurantaryhmä), jonka yleisenä tehtävänä on tarkkailla oikeusvaltioperiaatteen

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä

Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskuntatyön erityispiirteistä Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen 11.9.2017 johtava tietoasiantuntija Joni Krekola Suomen poliittinen järjestelmä Lainsäädäntövalta:

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen painos. Henkilötietojen suoja Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä ***I

HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen painos. Henkilötietojen suoja Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä ***I Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen painos P8_TA-PROV(2019)0155 Henkilötietojen suoja Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus

Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely Luento 6.11.2008 Salli.Hakala@Helsinki.fi Laki - modernin järjestyksen kivijalka Demokraattisen oikeusvaltion näkökulmasta keskeisiä

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.1.2014 2014/2006(INI) MIETINTÖLUONNOS oikeudenkäytön arvioinnista rikosoikeuden ja oikeusvaltion yhteydessä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0059(CNS) Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0059(CNS) Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 26.6.2012 2011/0059(CNS) TARKISTUKSET 26-38 Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.957v01-00) ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta

4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007

Lisätiedot

Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto

Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto 10.11.2017 Hyvä hallinto on yhdistyksen organisaation hallintojärjestelmä Järjestelmällä yhdistystä johdetaan

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1 Demokratiakehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki, 12.11.2014 Juhana Aunesluoma Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies / Juhana Aunesluoma

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2032(INI) kehitysyhteistyövaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2032(INI) kehitysyhteistyövaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 2011/2032(INI) 4.5.2011 LAUSUNTO kehitysyhteistyövaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle demokratiakehitystä tukevista EU:n ulkoisista toimista (2011/2032(INI))

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2005/0072(COD) 2005/0081(COD) 2005/0082(COD) 2005/0083(COD) 25.8.2005 LAUSUNTOLUONNOS

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2002/2139(INI) 29. elokuuta 2002 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta perussopimus-,

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.9.2012 2011/2275(INI) MIETINTÖLUONNOS 28. vuosikertomuksesta EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2010) (2011/2275(INI)) Oikeudellisten

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2014/0202(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 5-19 Mietintöluonnos Cecilia Wikström (PE544.476v01-00) ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Vasemmistoliiton perustava kokous

Vasemmistoliiton perustava kokous VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Jos lait ovat huonoja ja virkamiehet hyviä, hallitseminen on mahdollista. Mutta jos virkamiehet ovat huonoja, parhaistakaan laeista ei ole apua

Jos lait ovat huonoja ja virkamiehet hyviä, hallitseminen on mahdollista. Mutta jos virkamiehet ovat huonoja, parhaistakaan laeista ei ole apua Jos lait ovat huonoja ja virkamiehet hyviä, hallitseminen on mahdollista. Mutta jos virkamiehet ovat huonoja, parhaistakaan laeista ei ole apua Seminaari Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta 12.5.2016

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta. Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta. Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 6.9.2012 TYÖASIAKIRJA 2 perusoikeustilanteesta: standardit ja käytännöt Unkarissa (16. helmikuuta 2012 annetun

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0055/4. Tarkistus. Sofia Sakorafa GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0055/4. Tarkistus. Sofia Sakorafa GUE/NGL-ryhmän puolesta 8.3.2017 A8-0055/4 4 Horisontaalinen tarkistus Korvataan sana Makedonia eri taivutusmuotoineen sanalla maa koko tekstissä 8.3.2017 A8-0055/5 5 Johdanto-osan 12 viite ottaa huomioon Etyjin demokraattisten

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en)

Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en) Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en) EUCO 5/16 ILMOITUS Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat Ehdotus lausumaksi Yhdistyneen kuningaskunnan uutta järjestelyä Euroopan unionissa koskevan

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 22.11.2011 2011/0901(COD) LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 6.6.2012 TYÖASIAKIRJA varapuhemiesten valintaa koskevien työjärjestyksen sääntöjen mahdollisesta muuttamisesta

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.12.2013 2013/2119(INI) MIETINTÖLUONNOS 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011) (2013/2119(INI))

Lisätiedot

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi- ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Alankomaat-Suomi Yhdistys. Sen kotipaikka on Amsterdam. Tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa Alankomaiden

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9048 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission pääjohtajien sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.12.2013 2013/0309(COD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta teollisuus-,

Lisätiedot

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna! Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa

Lisätiedot

Demokratian merkityksen kokonaisuus

Demokratian merkityksen kokonaisuus Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 24.11.2016 A8-0329/2016/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU)

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 29.5.2017 2016/0404(COD) LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton

Lisätiedot

(3) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU, Euratom) N:o 1141/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

(3) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU, Euratom) N:o 1141/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset, L 318/28 4.12.2015 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2246, annettu 3 päivänä joulukuuta 2015, Euroopan tason poliittisten puolueiden ja säätiöiden rekisteriin sovellettavaa rekisteröintinumerojärjestelmää

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 26. helmikuuta 2003 TYÖASIAKIRJA Valmistelukunta ja parlamentin jäsenten ohjesääntöä koskevat uudistuspyrkimykset Oikeudellisten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group 9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

A8-0373/5. Perustelu

A8-0373/5. Perustelu 7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Rainer Wieland, György Schöpflin PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Rainer Wieland, György Schöpflin PPE-ryhmän puolesta 8.12.2016 A8-0344/305 305 Rainer Wieland, György Schöpflin Luku 6 73 a artikla (uusi) 73 d artikla 73 a artikla Neuvottelujen käyminen 1. Parlamentin neuvotteluryhmää johtaa esittelijä, ja sen puheenjohtajana

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Oikeudellisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Oikeudellisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2253(INI) MIETINTÖLUONNOS 30. ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012 2013) (2014/2253(INI))

Lisätiedot

Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009

Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009 Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009 (Muutokset koskevat painetun laitoksen sivuja seuraavan taulukon mukaisesti) Sivu Muutos 2 Korvataan Europa-palvelimen

Lisätiedot

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9051 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission jäsenten sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2292(REG) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin työjärjestyksen muuttamisesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA 3.4 SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN PÄÄTÖS 16. JOULUKUUTA 1999 1 1 artikla Laajennetut työryhmät eivät ole parlamentin elimiä, eivätkä ne näin ollen voi esittää

Lisätiedot

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin? A3.2.2. Parlamentti, presidentti, hallitus 12.2.2015 (VARES) Diamond 1) Demokratian toteutumisen vaikeus Latinalaisessa Amerikassa 2) Suhteellisen vaalitavan vaikeus Etelä-Afrikassa ja Namibiassa Jyränki

Lisätiedot

A8-0014/19

A8-0014/19 15.10.2014 A8-0014/19 19 6 kohta 6. korostaa, että erillisvirastot ovat erittäin tärkeitä unionin toimintapolitiikkojen ja ohjelmien täytäntöönpanon kannalta; tähdentää, että niille on myönnettävä riittävästi

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-0864/2016 29.6.2016 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS neuvoston ja komission julkilausumien johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti Puolan viimeaikaisista

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 8.10.2010 2010/0067(CNS) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (103/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (103/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (103/2013) Asia: Kyproksen parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston

Lisätiedot

EUROOPAN NEUVOSTO MINISTERIKOMITEA

EUROOPAN NEUVOSTO MINISTERIKOMITEA EUROOPAN NEUVOSTO MINISTERIKOMITEA Ministerikomitean suositus Rec(2003)4 jäsenvaltioille yhteisistä korruption vastaisista säännöistä puolue- ja vaalirahoituksessa (Hyväksytty ministerikomiteassa 8. huhtikuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus

Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Kuntalaki uudistuu Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Kuntatalo 21.5.2013 Esityksen painopisteet 1. Julkishallinnon arvot ja

Lisätiedot

Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono?

Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Olli Tammilehto 1990 Olli Tammilehto Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? 1990 Megafoni fi.theanarchistlibrary.org

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 1.4.2011 TYÖASIAKIRJA asiakirjojen julkisuutta koskevasta vuosittaisesta kertomuksesta (työjärjestyksen 104 artiklan

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008 Tiivistelmä

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008 Tiivistelmä Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ 15/09/2008 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisesta (C5-0058/ /2064(COS))

Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisesta (C5-0058/ /2064(COS)) Euroopan unionin perusoikeuskirja A5-0064/2000 Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisesta (C5-0058/1999 1999/2064(COS)) Euroopan parlamentti, joka ottaa huomioon

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot