Nr 04 Huhtikuu KUVA lisa westgaard

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nr 04 Huhtikuu 2013. KUVA lisa westgaard"

Transkriptio

1 Nr 04 Huhtikuu 2013 KUVA lisa westgaard

2 SISÄLTÖ PÄÄKIRJOITUS 4EQ EVERYDAY Iloa ja lisää energiaa arkipäivään! 8 Mitkä ALLERGIA ovat perimmäiset syyt? Hyvä asiakas 10 OMEGA-3 Tärkeitä rakennusaineita kaikille kehon soluille. LÄÄKKEET Lääkäri kirjoittaa haitoista ja 16 eduista. Olemme todella iloisia ja innostuneita voidessamme tässä kuussa esitellä kaksi uutta terveystuotetta jotka sopivat kaikille. Molemmat perustuvat hyvin dokumentoituihin raaka-aineisiin, ja tuotepäällikkömme, LT Hogne Vik, kertoo, miksi tuoteuutuudet, Lifeforce ja Vitastrong, ovat hyväksi sinulle ja minulle joka päivä. Talvihorros alkaa olla takana, ja saamme nyt nauttia linnunlaulusta, valosta ja lämpimämmistä päivistä. Ihanaa aikaa, mutta monille tämä on myös hankalan allergiakauden alku. Lue allergian ja ruoka-aineintoleranssin syistä luontaisterapeutti Stein Flaatrudin artikkelista. Saat Tuotepäällikkömme, LT Hogne Vik, kertoo, miksi tuoteuutuudet, Lifeforce ja Vitastrong, ovat hyväksi sinulle ja minulle joka päivä. myös hyviä neuvoja. Lääkäsi Carsten Vagn-Hansen pohtii myös sitä, mitä panet suuhusi. Tällä kertaa hän kertoo lääkkeistä ja niiden sivuvaikutuksista, joista sinun on hyvä olla tietoinen. Hän selittää myös, miksi ravintolisät voivat olla tarpeellisia useimmille meistä. Kevät on aikaa, jolloin valmistaudutaan vähäpukeisempaan kesään. Haluaisitko kiinteytyä vähän sieltä täältä, mutta sinulle on hankalaa päästä kuntokeskukseen? Silloin voit saada apua personal trainer Morga Moenilta SATSista. Hän näyttää joitakin yksinkertaisia ja tehokkaita, olohuoneen lattialla tehtäviä voimaharjoituksia. Tee päätös ja aloita harjoitukset jo tänään! Ystävällisin terveisin Ilmainen LEHTI Eqologyn asiakkaille Frank Bjordal Toimitusjohtaja Nr. 04/ vuosikerta Päätoimittaja Astrid Schaug Toimitus Vegar Hellgren Mari Eriksson ingrid C. Pedersen Marit Ulseth astrid Schaug ULKOASU Dinamo Magazine Käännös ruotsi Mari Eriksson Käännös suomi Heli Bergset Paino Follotrykk AS Painos Pb 23, Kirkeveien 59 b, N-1322 Høvik Puh: Faksi: (+47) post@eqology.com eqology.com Painettu luontoystävälliselle paperille 2 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

3 TUOTEUUTISIA TekstI HOGNE VIK KUVA lisa westgaard JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY Uutuus EQ EVERYDAY antaa kehollesi sen, mitä tarvitset pysyäksesi terveenä. Päivittäisellä annoksella, kaksi Lifeforce-kapselia ja kaksi Vitastrong-tablettia, kehosi saa apua pysyäkseen terveenä. EQ EQVERYDAYn kautta Eqology tarjoaa sinulle kaksi tuotetta, jotka yhdessä käytettyinä täydentävät toisiaan ja varmistavat kehon saavan vitamiineja, mineraaleja, omega-3-rasvahappoja, K2-vitamiinia ja antioksidantteja, jotka ovat tarpeellisia sairauksien ehkäisyssä. Lifeforce Tuotenro: 1040 Tilaushinta: 39,30 Vitastrong Tuotenro: 1041 Tilaushinta: 26,20 LIFEFORCE Eqology lanseeraa nyt tuotteen nimeltä LIFEFORCE. Tuote sisältää omega-3- rasvahappoja EPA ja DHA, K2-vitamiinia, B6-vitamiinia, D3-vitamiinia ja oliiviöljyuute hytolivea. Päivittäinen kahden kapselin annos Lifeforcea antaa keholle suuren osan sen tarvitsemista tärkeistä aineista, jotka varmistavat sen, että verisuonet, sydän, aivot ja luusto pysyvät terveinä. Kahden Lifeforce-kapselin omega-3 sisältö tekee sen, että Lifeforce voi normaalin, terveellisen ruokavalion lisänä auttaa sydäntä ja verisuonia ylläpitämään fysiologisia toimintojaan (EPA-vaikutus) ja aivoja jatkamaan toimintaansa ja kehittymään (DHA-vaikutus). Lifeforcen omega-3-rasvahapot ovat peräisin luonnollisista kalaöljyistä. Omega-3-rasvahappomme on uutettu kalaöljystä GMP-sertifioidussa kalaöljytehtaassa, jossa omega-3:n osuutta valmiissa tuotteessa on rikastettu, kalaöljyraaka-aineen mahdolliset raskasmetallit ja epäpuhtaudet on poistettu ja sekä osa valmiin tuotteen tyydyttyneestä rasvasta on poistettu. K2-vitamiinisisältö (100 µg) kahdessa Lifeforce-kapselissa vastaa päiväannosta, jonka on osoitettu auttavan luukudosta ja luun vahvuutta säilymään kunnossa sekä auttavan hidastamaan verisuonten kalkkeumien kehittymistä. Lifeforcen K2-vitamiini on uutettu luonnollisesti tuotetusta K2-vitamiinista käymisprosessin avulla, jossa tarkkaan määritelty bakteerikanta huolehtii vitamiinin tuottamisesta. Norjalainen ruokavalio sisältää yleensä hyvin vähän K2-vitamiinia. Sen perusteella, mitä nykyään tiedämme K2-vitamiinin positiivisista fysiologisista vaikutuksista, Lifeforcen säännöllinen päivittäinen käyttö antaa tärkeä lisän ja auttaa ylläpitämään sydämen ja verisuoniston hyvää kuntoa Keho tarvitsee Lifeforcea ja Vitastrongia joka päivä. sekä ehkäisemään osteoporoosin kehittymistä. Natto -ruuasta, joka kuuluu edelleen monien japanilaisten päivittäiseen ruokavalioon, voi saada noin 2 g K2-vitamiinia päivässä paljon enemmän kuin mitä Lifeforce sisältää. K2-vitamiinin suurella päivittäisellä saannilla ei ole osoitettu olevan epäsuotuisia vaikutuksia. Se osa K2-vitamiinista, jota keho ei voi käyttää ylimäärä käytetään energian tuottamiseen. Hytolive on sataprosenttisen luonnollinen antioksidantti, joka on saatu oliiveista käyttämällä vain vettä uuttamisen apuna. Hytolive sisältää tiivistettyä hydroksityrosolia, joka on se fenolimolekyyli, jonka oletetaan olevan syy oliivin ja neitsytoliiviöljyn olennainen osa Välimeren ruokavaliota dokumentoiduille terveyttä edistäville ominaisuuksille. Kehomme on jatkuvassa muutosprosessissa. Joka päivä soluja kuolee ja uusia soluja syntyy. Kun solut vahingoittuvat tai kuolevat, kehon immuunipuolustuksen pitää siivota jäljet ja kehon soluntuotantomekanismien käynnistyä. Näissä prosesseissa syntyy paljon vapaita radikaaleja, elektroneja, jotka voivat vahingoittaa soluja ja joissakin tapauksissa johtaa viallisten solujen syntyyn, jotka myöhemmin voivat kehittyä syöpäsoluiksi ja syöpäkasvaimiksi. Hytolive sitoutuu vapaisiin radikaaleihin ja inaktivoi niitä. Tällä tavalla Hytolive auttaa suojaamaan veren rasvoja ja kehon soluja oksidatiiviselta stressiltä. Lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että Hytolive auttaa vähentämään kehosta huonoa kolesterolia (LDL) ja auttaa siten myös hidastamaan verisuonten kalkkeumien kehitystä. B6-vitamiini auttaa laskemaan homokysteiinitasoa, joka on sydän- ja verisuonitautien mahdollinen riskitekijä. D3-vitamiini auttaa luuta muodostavia soluja (osteoblastit) rakentamaan luuta. D3-vitamiinia syntyy kehossa, kun iho altistuu auringonvalolle. Kuten tunnettua, Pohjoismaissa on keskivertovuoden aikana yleensä liian vähän aurinkoisia päiviä. Siksi on jo sukupolvien ajan ollut selvää, että me olemme talviainaka riippuvaisia D3-vitamiinin saannista kalanmaksan, kalaöljyn tai ravintolisän muodossa. Lifeforcen avulla kaksi kapselia päivässä keho saa tärkeän D3-vitamiinilisän. Kahden Lifeforce-kapselin sisältö Kalaöljy: 800 mg ( josta EPA 336 mg ja DHA 224 mg) K2-vitamiini: 100 µg Hytolive: 50 mg B6-vitamiini: 1,4 mg D3-vitamiini: 5 µg VITASTRONG Keho tarvitsee lisäannoksen joitakin olennaisia aineita, joita se ei itse tuota riittävästi. Kyseessä ovat tietyt vitamiinit ja mineraalit. Eqology toivoo ja työskentelee sen puolesta, että sinä saat tietoa ja mahdollisuuden nauttia riittävän määrän niitä aineita, joita kehosi tarvitsee pysyäkseen terveenä ja hyvin toimivana sekä ehkäistäkseen liian varhaisen kehon toimintojen ja elämän energian vähenemisen. Vitastrongin kehitettyämme voimme nyt tarjota tuotteen, joka sisältää suositellut määrät kehon päivittäin tarvitsemia vitamiineja ja mineraaleja. Ottamalla kaksi Vitastrong-tablettia päivittäin saat suositellun vuorokausiannoksen vitamiineja ja mineraaleja. A-vitamiini on aktioksidantti, joka suojelee solukalvoja, erityisesti limakalvoja, ja auttaa ihoa ja hiuksia pysymään hyväkuntoisina. A-vitamiinilla on erityinen tehtävä pimeänäön suojaamisessa ja se parantaa myös kalsiumin imeytymistä ravinnosta. D3-vitamiinia syntyy yleensä ihon pigmenteissä, kun ne altistetaan auringonvalolle. Vaaleaihoisten iho tuottaa enemmän D3-vitamiinia kuin tummaihoisten. Ajanjaksoina, jolloin iho saa vain vähän aurinkoa, kehon D3-vitamiinitaso voi laskea liian alas. D3-vitamiini on tärkeää kalsiumin imeytymiselle suolistossa ja luukudoksen normaalille mineralisaatiolle. D3-vitamiini on tärkeää myös normaalisti toimivalle immuunipuolustukselle. E-vitamiinia, jota kutsutaan myös tokoferoliksi, on erityisesti ihossa. E-vitamiini on antioksidantti, joka auttaa ylläpitämään normaalia immuunipuolustusta ja normaalia lihasten toimintaa sydänlihas mukaanlukien. B-vitamiinia on useita muotoja, joista jokaisella on oma tehtävänsä. Yhteistä B-ryhmän vitamiineilla 1, 2, 3, 5 ja 6 on se, että niillä kaikilla on tärkeä tehtävä fysiologisen hermoston, kehon energiatason, hyvän ruuansulatuksen ja ihon hyvän kunnon ylläpitämisessä. B12-vitamiini on punaisten verisolujen tärkeä rakennusaine. Näiden vitamiinien lisäksi Vitastrong sisältää kehon tarvitsemia mineraaleja ja hivenaineita. Lisäksi Vitastrong antaa sinulle jotain ekstraa: ainutlaatuiset aineet «Green Silica» ja luonnollinen magnesium. Green Silica on uutettu viljahirssistä (Panicum miliaceum). Tätä ruohokasvia viljeltiin tuhansia vuosia Euroopassa ja Aasiassa ja käytettiin ruokaviljana. Viimeisten vuoden aikana sen viljelyä on alettu uudelleen Saksassa. Green Silica on uutettu hirssintähkistä, ja sen on osoitettu auttavan ylläpitämään sidekudoksen elastisuutta, joka on tärkeää nuoren näköisen ihon sekä joustavien ja toimintakykyisten verisuonten sekä ruston ja luukudoksen toiminnan ja vahvuuden säilymiselle. Kehon päivittäinen Green Silican saanti Vitastrongista tekee siitä ainutlaatuisen, terveyttä ylläpitävän vitamiinituotteen. Lisäksi saat Vitastrongista magnesiumkarbonaattia ja magnesiumasetyylitauraattia. Nämä mineraalit ovat ratkaisevan tärkeitä sille, että keho ylläpitää hyvän lihastoiminnan sekä normaalit aineenvaihduntatoiminnot, jotka ovat olennaisia normaalille luunlujuudelle ja hermoston toiminnalle. Olemme ottaneet mukaan Vitastrongiin ainutlaatuisen, 4 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

4 TUOTEUUTISIA RESEPTI TekstI Astrid Schaug KUVA THINKSTOCK EQ Everyday Tuotenro: 9075 Tilaushinta: 52,50 EQ Everyday Plus Tuotenro: 9277 Tilaushinta: 92,00 RESEPTI Red hot chili -pata luonnollisen magnesiumsuolan, jonka on osoitettu imeytyvät suolistossa lähes sataprosenttisesti, ja joka siten edistää edellä kuvattuja, tärkeitä fysiologisia prosesseja. EQ EVERYDAY Käyttämällä päivittäin EQ EVERYDAYpaketin tuotteita, Lifeforcea ja Vitastrongia, tarjoat kehollesi riittävän määrän tärkeitä aineita, joita se tarvitsee joka päivä. Aineita, joita keho valmistaa liian vähän ja joita siksi pitää saada ravinnosta tai ravintolisistä. Terveillä elintavoilla ruokaa, lepoa ja liikuntaa oikeassa suhteessa sekä käyttämällä EQ Everydayta sinä, joka haluat pitää huolta terveydestäsi, voit tehdä parhaasi pitääksesi kehosi terveenä ja saadaksesi iloa ja energiaa arkipäivään. EQ EVERYDAY PLUS EQ EVERYDAY PLUS tuotepakkauksessa saat Lifeforcen ja Vitastrongin lisäksi Multichi Energyn. Multichi Energyn on todetty antavan päivittäistä lisäenergiaa ja se on ollut Eqology ykköstuote ja kymmenen vuoden ajan. Keho tarvitsee Lifeforcea ja Vitastrongia joka päivä. Multichi Energyyn on koottu 17 yrttiä. Monet Eqologyn asiakkaat ovat kertoneet tämän ainutlaatuisen yrttiyhdistelmän antavan heille lisäenergiaa arkeen enemmän kuin mitä selittyy normaalin ruuan ja muiden ravintolisien nauttimisella. Sinulle, jolla on tarve saada lisäenergiaa, EQ Everyday Plus antaa kehosi päivittäin tarvitsemat rakennusaineet sekä mahdollisuuden kokea kohonnut energiataso, josta voit nauttia aktiivisessa arjessa. Nucleomega Nucleomega on ollut monta vuotta yksi suosituimmista tuotteistamme. Tämä puhdas luonnontuote sisältää turskanmaitijauhetta ja antaa parhaan osan kalasta puhtaana ravintolisänä. Tuote on saatavilla jatkossakin uusien tuotteiden rinnalla niitä täydentämässä. Lue lisää osoitteesta eqology.com. Nucleomega Tuotenro: 1018 Tilaushinta: 31,10 Tästä ravitsevasta kasvispadasta ei puutu makua. Se sopii hyvin myös isomman joukon ruokkimiseen edullisesti. Itse sain pataa 50-vuotispäivillä. Kaikki vieraat olivat ihastuneita ruokaan ja ottivat lisää, myös nuoriso. Voi myös kannattaa tehdä suuri padallinen, tuplasti allaolevan ohjeen kokoinen, jolloin sinulla on ruokaa tarjolla nopeasti niinä päivinä, kun et jaksa tai ehdi laittaa mitään. Ota perhe avuksi pilkkomaan vihanneksia. Tarjoa pata riisin ja vihreän salaatin kanssa. Voit käyttää kaikenlaisia vihanneksia ja tehdä hiukan erilaista pataa joka kerta. Mutta älä käytä liikaa makealta maistuvia juureksia. Valkosipulia pitää olla paljon. Tomaatti on pakollista ja chili tekee hyvää. Tarvitset (6-8 hengelle): 250 g punaisia papuja (tilavuus lisääntyy keitettäessä) 1 munakoiso 1 dl oliiviöljyä paistamiseen 1 kokonainen valkosipuli puristettuna tai hienonnettuna 1 rkl rosmariinia, mieluiten tuoretta 1 prk säilöttyjä tomaatteja 250 g luomuporkkanoita g sieniä 250 g purjoa tai sipulia ½ tl chilipippuria tai enemmän (riippuen, kuinka tulisesta pidät) 250 g punaista paprikaa 1 rkl merisuolaa Tee näin: 1. Liota papuja vedessä yön yli. Huuhtele ne ja keitä niitä suolattomassa vedessä, suuressa kattilassa noin tunnin ajan. 2. Pilko tällä välin vihennekset. 3. Paista munakoisonpaloja, kunnes öljy valuu niistä ulos paiston lopussa. 4. Lisää rosmariini ja valkosipuli. Anna valkosipulin kuullottua muttei ruskistua! 5. Lisää säilötyt tomaatit niin, että paistuminen loppuu. Kaada kaikki papujen kanssa samaan kattilaan. 6. Lisää porkkanat, sienet, chilipippuri ja purjo tai sipuli. 7. Anna kiehua vähintään puoli tuntia, jotta maut tulevat esille. Lisää paprikanpalat keittoajan lopussa. 8. Lisää vettä, mikäli pata vaikuttaa liian kuivalta. 9. Mausta suolalla ja mahdollisesti vielä lisächilillä. Lähde: gronnhverdag.no 6 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

5 RAVITSEMUS KUVA thinkstock Allergia ympäri vuoden! Tällä kertaa käsitellään allergian syitä. Useimmiten perimmäisenä syynä on candida-infektio, ja yritän syventyä aiheeseen käymättä läpi koko candida-problematiikkaa. LUONTAISTERAPEUTTI Stein Flaatrud pyörittää Helhetshelse-klinikkaa Oslossa yhdessä kollegansa Eva B.E. Anderssonin kanssa. Hän on opettanut vitamiinija mineraaliterapiaa Axelsons terapia- ja luonnonlääketiedekoulussa, joka on alansa johtava oppilaitos Skandinaviassa. Hän on pitänyt kursseja ravitsemuksesta, mineraalianalyyseistä ja mikrobiologiasta ja kehittänyt ravintolisiä johtaville kansainvälisille luontaistuotevalmistajille. Minulla on tapana sanoa allergiapotilailleni, että jokaisen pöly-, siitepöly-, punkki- ja eläinallergian takana on ruoka-aineallergia tai intoleranssi. Ja miksi asia on niin? Selitys on samanaikaisesti sekä yksinkertainen että vaikea. Kun candidasieni on kiinnittynyt kunnolla suolen limakalvolle ja sitä on ruokittu ponnekkaasti nopeilla hiilihydraateilla (sokeri, valkoiset jauhot, maitosokeri jne.), sieni kasvaa sen läpi ja tekee reiän suolen seinämään. Kaikkien näiden pikkuruisten reikien läpi vuotaa sulamattomia proteiineja ruuasta, jota olet syönyt. Suolen seinämän toisella puolella on kehon imunestejärjestelmän suurin ja tärkein osa. Sitä kutsutaan Peyerin plakiksi. Lisäksi täällä sijaitsee porttilaskimojärjestelmä. Se kuljettaa ravinnon sulatetut ja hajotetut osat maksaan lisäkäsittelyä varten. Sulamattomat proteiinit sitävastoin eivät ole hajonneet riittävän paljon osiksi. Hajottamista hoitavat entsyymit ja suolistossasi niitä on yli 1100 erilaista. Immuunipuolustus tulkitsee huonosti pilkotut proteiinit vihollisiksi. Silloin se alkaa tuottaa immunoglobuliineja, joita kutsutaan nimillä IgA ja IgG. Ensimmäistä, IgA:ta, havaitaan suuria määriä tyypillisesti allergiareaktioiden yhteydessä. Toista, IgG:tä, havaitaan meidän luontaisterapeuttien (päin vastoin kuin lääkärit ajattelevat) mielestä ruoka-aineintoleranssien yhteydessä. Mikä sitten on ruoka-aineallergian ja intoleranssin ero? No, tyypillisesti allergia lisää huomattavasti histamiinien erittymistä. Reaktio on se, jonka kaikki allergikot tuntevat liiankin hyvin: Ärtyneet limakalvot (me pärskimme, yskimme ja aivastelemme). Punaiset, vuotavat ja kutiavat silmät. Maha- ja suolireaktiot (täälläkin on limakalvoja!). «Kuumeen» tunne (ilman todellista lämmönnousua). «Sumua» päässä (tunnet itsesi zombiksi keskittymiskyvytön, väsynyt ja ärtynyt). Ne, joilla lisäksi on ihottumaa, jo olemassa olevat vaivat saattavat pahentua. Esim. ihottuma, nokkosihottuma ja psoriasis. Astma on sairaus, jossa histamiinien erittyminen on vähäisempää, ja siksi sitä hoidetaan eri tavalla. Eikö astmaatikoilla sitten ole ruoka-aineallergioita tai intoleransseja? Kaikilla astmapotilailla ( ja heitä on paljon), jotka olemme testanneet klinikallamme, näyttää olevan enemmän intoleranssia kuin allergioita ja sen takia todennäköisesti enemmän IgG:tä. Eräät muut vaivat, kuten tietynlaiset reumatismit, kuuluvat samaan kategoriaan. Mutta ensisijaisesti haluan antaa neuvoja tavanomaisempiin siitepöly-, pöly-, punkki- ja eläinallergioihin. Onko allergiapotilaiden biokemiassa sitten joitakin tyypillisiä piirteitä? Kyllä, on erittäin tavallista, että heidän kudoksissaan on liikaa happoa. Emäksisempää ruokaa, kuten vihanneksia ja hedelmiä, pitää lisätä (happamat sitruunat ihme kyllä tekevät kehon emäksisemmäksi!). Eläinperäiset tuotteet (liha, kala ja siipikarja), viljatuotteet sekä erityisesti sokeri lisäävät happamuutta huomattavasti. Äläkä unohda kahvia hapanta kuin etikka! Ne aineet, jotka hajoavat nopeimmin, kun sinulla on hapan bio kemia, ovat erityisesti kalsium ja magnesium. On Siitepöly. Siitepöly ja pöly, jotka ovat kemiallisten aineiden saastuttamia, ovat entistä pahempia allergeeneja. mielenkiintoista, että vapaat kalsiumionit vaikuttavat kuin antihistamiinit! Kalsiumin imeytymiseen tarvitaan magnesiumia. Suosittelen yleensä kalsiumia ja magnesiumia suhteessa 1:1. Lisäksi muutama suurempi annos B6-vitamiinia on myös tarpeellinen, koska se auttaa tasapainottamaan magnesiumin ja kalsiumin suhdetta. Voit lyhyellä aikavälillä, esim. 6-8 viikkoa, kokeilla ottaa mg sekä magnesiumia että kalsiumia. Voit kokeilla myös suuria kalsiumannoksia, 200 mg tunnissa 3-4 tunnin ajan, ja huomaat, että allergiakohtaus vaimenee huomattavasti! On myös olemassa useita yrttejä, jotka voivat vähentää hengitysteiden ärsytystä. Hengitystieoireiden yhteydessä voi olla eduksi ottaa suuria C-vitamiiniannoksia. Kun oireet ovat pahimmillaan, voit kokeilla ottaa mg joka toinen tunti kunnes oireet helpottavat. Pienennä sitten annosta, mutta ota vähintään 3-4 annosta joka päivä. Lapset ottavat tietenkin pienempiä annoksia kuin aikuiset. Ja jos saat ripulin (koskee sekä lapsia että aikuisia) annos on liian suuri! Huom! Suuri määrä omega-3-rasvahappoja on myös pätevä hoitokeino. Koska limakalvojen allergiareaktioita voidaan hyvin kutsua infektioksi, omega-3:n tulehdusta ehkäisevä vaikutus auttaa. Allergia ärsyttää ja rasittaa lisämunuaisia. Ne tuottavat monia hormoneja, erityisesti adrenaliinia ja kortisolia. Tavoitteena on siis rauhoittaa niiden ylituotantoa. Magnesium ja kalsium auttavat tässä, mutta usein tarvitaan tehokkaampia keinoja. On olemassa erikoistuotteita, jotka ruokkivat lisämunuaisia niillä erityisillä ravintoaineilla, joita rasittuneet lisämunuaiset tarvitsevat. Onko muita luonnonlääketieteen hoitoja, joita voi suositella allergikoille? Varmasti paljonkin, mutta itse olen havainnut parhaat tulokset, kun edellisiin yhdistetään akupunktio. Tämän päivän saastuneessa maailmassa siitepöly ja pöly, jotka ovat lukemattomien kemiallisten aineiden saastuttamia, ovat entistä pahempia allergeeneja. Kuivalaho, punkit ja huono sisäilma samoin. Mutta minun käsitykseni mukaan ruoka-aineallergia tai intoleranssi on ratkaiseva sille, ovatko kehon limakalvot sotatilassa. Useimmat allergikot hyötyvät huomattavasti pysyessään erossa sokerista, vehnäjauhoista (kokemuksemme mukaan spelttiä ja ruista siedetään paljon paremmin) ja maitotuotteista (useimmat sietävät juustoa ja piimää). Mutta muista, että useimmat maitotuotteet lisäävät limaneritystä. Tämä on erityisen olennaista astmaatikoille. Monilla allergikoilla on ristireaktioita ja esimerkiksi pähkinäallergia (hasselpähkinä on pahin cashew ja macadamia paremmin siedettyjä). Koisokasvit (peruna, paprika, tomaatti, kesäkurpitsa, munakoiso), luumarjat (kirsikka, luumu, persikka, nektariini), ravut ja muut äyriäiset, suklaa ja kaakao ovat muita elintarvikkeita, jotka usein tulevat esille testeissämme. Tieto tekee viisaammaksi! Yhteenveto allergikolle: Hoida sieni-infektiot ja korjaa suolen seinämä (tähän useimmat tarvitsevat apua kokeneelta hoitajalta). Pysy kaukana ruuasta, jota et siedä! Säätele mineraalitasapainoasi, ja huomioi erityisesti kalsium ja magnesium sekä B6- ja C-vitamiini. Muista omega-3! Huolehdi siitä, että talosi sisäilmassa on mahdollisimman vähän pölyä (on olemassa hyviä ilmanpuhdistajia!). Punkit eivät ole ystäviämme! tai tee niin kuin monet lääkärit suosittelevat: hoida oireita, ei syitä ja hanki lääketokkura antimistamiineilla ja kortisonilla! Valinta on sinun! Copyright luontaisterapeutti Stein Flaatrud 8 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

6 TUTKIMUS Omega-3-rasvahapot välttämättömiä rakennusaineita kaikille kehon soluille Kalaa päivälliseksi, päivittäinen kalaöljylusikallinen talviaikaan ja sunnuntaiulkoilu perheen kanssa olivat tärkeitä lapsuudessa Norjassa ja 1960-luvuilla. Sodanjälkeinen sukupolvi loi perustan aktiiviselle elämälle ja hyvälle terveydelle hyvien perhesuhteiden, ruuan, turskanmaksaöljyn ja fyysisen aktiivisuuden kautta. EQOLOGYN TUOTEPÄÄLLIKKÖ LT Hogne Vik on lääkärinä ja professorina julkaissut yli 80 kansainvälistä tieteellistä artikkelia. Hän on tehnyt väitöstutkimuksensa koivuallergiasta ja on tutkinut allergisia reaktioita Haukelandin yliopistollisessa sairaalassa. Hän on toiminut sekä johtajana että vastannut tuotekehittelystä kansainvälisissä ravintolisiä ja lääkkeitä tuottavissa yrityksissä. Hän on vastannut tunnettujen omega-3-tuotteiden dokumentaatiosta ja ollut mukana kehittämässä K2-vitamiinia ravintolisänä. Hän on myös Norjan luontaistuotealan liiton, Bransjerådet for Naturmidler (BRN), hallituksen puheenjohtaja ja on ollut elintarviketutkimuslaitos Matforsk AS:n toimitusjohtaja. Nykyään vuonna 2013 me tiedämme, paljonko kalaa, vitamiineja ja joitakin tärkeitä aineita käymällä valmistetuista ruuista tarvitaan hyvän terveyden säilyttämiseen. Näemme ja ymmärrämme, että meidän vanhempamme monessa mielessä elivät terveellisesti ja tekivät hyviä valintoja usein enemmän tiedostamatta kuin tietoisesti. Kaikki kehon solut tarvitsevat toimiakseen omega-3-rasvahappoja 2/3 kehosta on vettä, proteiineja, rasvaa ja hiilihydraatteja. Kaikissa kehon soluissa on solukalvo, joka on rakentunut sekä tyydyttyneistä että tyydyttymättömistä rasvahapoista. Tyydyttymättömät rasvahapot joissa on tietynlaisia kaksoissidoksia molekyylien hiiliatomien välillä edustavat ns. terveellistä rasvaa. Omega-3-rasvahapot EPA ja DHA ovat tyydyttymättömiä rasvahappoja. Jos omega-3-rasvahappojen osuus solukalvoissa on suurempi kuin 6 %, solut toimivat niin kuin niiden pitää, olivatpa kyseessä sitten aivosolut, lihassolut tai maksan ja munuaisten solut. Jos omega-3-rasvahappojen prosenttiosuus laskee alle neljän, sairastumisen riski erityisesti sydämen ja verisuonten kasvaa. Mitä seuraa kehon liian matalasta omega-3-pitoisuudesta? Omega-3-rasvahapot ovat tärkeä osa «terveellisen kalanrasvan» sisältöä. Aikaisemmin söimme paljon kalaa päivälliseksi. Kahdella säännöllisellä kalapäivällä viikossa rasvaista kalaa, kuten lohta, makrellia tai tonnikalaa keskivertoihminen sai riittävästi omega-3-rasvahappoja. Viimeisten 50 vuoden kuluessa norjalainen arkielämä on muuttunut. Nykyään yleensä sekä äiti että isä työskentelevät kodin ulkopuolella, lapsilla on harrastuksia vapaa-ajalla, eikä aikaa vievälle päivällisen valmistamiselle usein jää aikaa arkena. Lisäksi näemme, että liharuokien osuus ja pizzansyönti kasvaa ja keskivertoperhe syö vähemmän kalaruokaa kuin aiemmin. Trendi on sama, mutta omega-3-rasvahappojen saanti vaihtelee maasta toiseen. Norjassa väestön omega-3-prosentti on noin viisi. Norja on edelleen maailman kärjessä yhdessä Japanin kanssa kalansyönnin suhteen. Kuitenkin näemme, että kalapäivällisten osuus Norjassa on laskussa, mikä tarkoittaa myös, että todennäköisesti omega-3-prosentti laskee ja sen myötä sydänja verenkiertosairauksien riski kasvaa. Omega-3:a on olemassa myös lääkkeenä. On osoitettu, että ihmiset, jotka ovat kokeneet ja sydäninfarktin, lisäävät mahdollisuuksiaan elää pidempään infarktin jälkeen, mikäli he tavallisen ruokavalion lisäksi ottavat yhden gramman omega-3-rasvahappoja päivittäin infarktin jälkeen. (GISSI-tutkimus.) Ovatko omega-3-rasvahapot hyväksi muullekin kuin sydämelle ja VERISUONILLE? Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä rakennusaineita kaikissa kehon soluissa. Omega- 3- rasvahapot löysivät ja kuvailivat tanskalaiset lääkärit Jørn Dyerberg ja Hans Olaf Bang vuonna Tutkiessaan Grönlannin asukkaita, eskimoja, he ihmettelivät, miten tämä väestöryhmä jonka ravinto koostui Omega-3-rasvahapot ovat tärkeä osa terveellistä kalanrasvaa. enimmäkseen rasvaisesta hylkeenlihasta ei saanut lähes ollenkaan sydäninfarkteja tai verisuonten kalkkeumia. Nämä tanskalaiset pioneerit osoittivat, että eskimoilla oli runsaasti omega-3-rasvahappoja soluissaan, ja tekivät johtopäätöksen, että tämä oli syy vähäisille verisuonten kalkkeumille ja sydäninfarkteille. Tämä oli omega-3-aikakauden alku eikä se ole päättynyt. Vuoden 1970 jälkeen on kirjoitettu yli tieteellistä artikkelia omega-3-rasvahappojen erilaisista biologisista vaikutuksista. Lääketieteellinen yhteisö on nykyään yleisesti yhtä mieltä, että omega-3-rasvahapoilla on tulehdusta lievittäviä vaikutuksia, ne auttavat vähentämään verisuonten kalkkeumien syntyä sekä että niillä on suotuisa vaikutus aivojen ja hermoston normaalin toiminnan ylläpitoon. Kliinisen dokumentaation (ihmisillä tehdyt tutkimukset) laatu vaihtelee eri vaikutusalueilla. Lääkärinä ja tutkijana haluan henkilökohtaisesti korostaa, että nykyään olemassa oleva dokumentaatio omega-3-rasvahapoista osoittaa selvästi, että niiden päivittäinen saanti on olennaisen tärkeää verisuonten säilymiselle terveinä ja sydämen toimintakykyisenä. Lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että omega-3-rasvahapoilla on tärkeä tehtävä kehon tulehdusreaktioiden vaimentamisessa. Lopuksi monet kliiniset tutkimukset toteavat, että omega-3-rasvahapoilla on tärkeä tehtävä aivotoimintojen ylläpidossa sekä että ne auttavat lasten aivoja kehittymään hyvin. Paljonko omega-3-rasvahappoja me tarvitsemme? Jos haluamme pysyä terveinä ja aktiivisina sekä keholtamme että mieleltämme meidän pitää varmistaa päivittäinen omega-3-annoksemme. Tarvittava määrä omega-3-rasvahappoja on mahdollista saada kahdesta rasvaista kalaa sisältävästä pääruoka-annoksesta viikossa. Jotkut tutkijat korostavat, että 1 g omega-3-rasvahappoja päivässä riittää ylläpitämään terveitä verisuonia ja terveen sydämen, mutta aivot tarvitsevat suuremman päiväannoksen optimaalisen toiminnan ylläpitämiseksi. Ajanjaksoina, jolloin arjen haasteet estävät meitä syömästä riittävästi kalaa, omega-3-ravintolisä on hyvä vaihtoehto varmistamaan kehon ja solujen päivittäinen tärkeiden rakennusaineiden saanti. Toivon jatkossakin menestystä onnellisen ja terveellisen elämän elämiseen mikä on varmistettu mm. riittävällä ja säännöllisellä omega-3-rakennusaineiden saannilla. 10 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

7 LIIKUNTA Teksti JA KUVAT MARI ERIKSSON 1. KYYKKY Harjoittaa: Etureidet, takareidet ja pakarat Tee näin: Aloita tavallisesta seisonnasta. Pidä yläkeho suorana ja maha ja selkä vakaana. Pidä jalat hiukan lantiota leveämmällä, jalkaterät hieman ulospäin osoittaen. Istu alas kuin aikoisit istua tuolille, kunnes polvet ovat 90 asteen kulmassa (kuten kuvassa). Polvien ei pidä taipua sisäänpän, sillä siitä voi seurata ylikuormitus. Älä päästä selkää notkolle, ja työnnä rintakehää eteenpäin liikkeen aikana. Kiinnitä huomiota: Työnnä rintaa eteenpäin ja pidä selkä suorana. Morgan Moenin treenifilosofia: Anna harjoittelun olla luonnollinen osa arkipäivääsi! 8 YKSINKERTAISTA VOIMAHARJOITUSTA Personal trainer Morga Moen Oslosta, SATS kuntokeskuksesta, näyttää meille muutaman yksinkertaisen ja tehokkaan voimaharjoituksen, jotka voi tehdä milloin tahansa ja missä tahansa. Tarvitset vain harjoitusmaton. 2. ASKELKYYKKY Harjoittaa: Etureidet, takareidet ja pakarat Tee näin: Aloita tavallisesta seisovasta asennosta. Pidä selkä suorana ja työnnä rintaa eteen. Pidä jalat erillään lantion leveydellä ja ota askel eteen toisella jalalla, toinen pysyy paikoillaan. Taaimmaisen jalan polvi koskettaa melkein maata. Ponnista ylös etummaisella jalalla ja astu uusi askel niin, että liikut eteenpäin. Ota kymmenen askelta, lepää 30 sekuntia. Kiinnitä huomiota: Pidä keskikehon ryhtilihakset stabiileina. 4. PUNNERRUKSET KAPEA JA LEVEÄ 3. LANTION NOSTO Harjoittaa: Etureidet, takareidet ja pakarat Tee näin: Makaa selälläsi jalkapohjat maassa ja polvet 90 asteen kulmassa. Nosta lantiota ja vuorotellen kumpaakin jalkaa. Pidä selkä suorana. Pidä lantio vakaana ja tarkkaile, ettei se käänny sivulle. Kiinnitä huomiota: Pidä selkä suorana ja lantio vakaana. Harjoittaa: Kolmipäinen olkalihas, rinta, hartian etuosa ja vatsa A: Tee näin: Aseta kädet ja varpaat lattialle. Käsien tulee olla olkapäiden leveydellä. laskeudu käsien varassa hitaasti alas, kunnes nenä osuu maahan, ja työnnä itsesi ylös. Muista pitää selkä suorana koko ajan. B: Tee näin: Pidä kyynerpäät lähellä kehoa ja kädet rinnan tasolla. Laskeudu hitaasti alas, kunnes nenä osuu maajan, ja työnnä itsesi ylös. Muista pitää selkä suorana koko ajan. Kiinnitä huomiota: Pidä selkä suorana ja laske yläkehoa, ei päätä. A B Tapasimme personal trainer Morgan Moenin saadaksemme hyviä vinkkejä yksinkertaisista voimaharjoituksista, joita voit tehdä kotona. Aloita tekemällä harjoitukset vähintään kahdesti viikossa, ja yhdistä niihin kestävyysharjoittelu pari kertaa viikossa, jotta saat parhaan tuloksen. Esittelemme kahdeksan yksinkertaista voimaharjoitusta, jotka kohdistuvat tärkeimpiin lihasryhmiin. Morgan näyttää myös supersetin, joissa useita liikkeitä tehdään peräkkäin ilman taukoa. 12 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

8 LIIKUNTA PIKKUJUTTUJA TekstI Astrid Schaug 5. SELÄNNOSTO SUORIN KÄSIVARSIN Tee näin: Makaa mahallasi käsivarret ja jalat suorina. Nosta kädet ja jalat niin ylös kuin mahdollista. Pidä selkä suorana ja katse kohti lattiaa. Kiinnitä huomiota: Pidä katse lattiassa ja tarkkaile, ettet keinuta selkää yläasennossa, vaan että selkä on suorassa ja pää on selän jatkeena. Supersetti = Useita liikkeitä ilman taukoa 6. LANKKU JALANNOSTOIN Harjoittaa: Sisäiset ryhtilihakset (vatsa ja selkä) Tee näin: Nojaa kyynerpäihin ja nosta keho ylös. Pidä selkä suorana. Kun olet löytänyt vakaan asennon, nosta yhtä jalkaa ja sitten toista. Tee 10 toistoa kummallakin jalalla. Kiinnitä huomiota: Pidä vatsa tiukkana ja selkä suorana. 7. KYYNERPÄÄ POLVEEN SUPERSETTI Harjoittaa: Vatsalihakset A: Tee näin: Asetu selällesi, nosta yläkehoa ja jalkoja niin, että kyynerpäät ja polvet koskettavat. Tee kymmenen toistoa. Tässä on tärkeää, että nostat yläkehoa etkä ainoastaan jalkoja. Vaihda sitten liikettä ilman taukoa. B. Tee näin: Asetu selällesi, nosta yläkehoa ja jalkoja niin, että vastakkaiset kyynerpää ja polvi koskettavat. Tee kymmenen toistoa. Kiinnitä huomiota: Vatsalihakset ovat ne, joiden pitää tehdä työt. Toistot: 10 x 3 (n. 30 s tauko kun sekä A että B on tehty) Lähes viidennes tupakoi päivittäin Työikäisten suomalaisten tupakointi on vähentynyt pitkällä aikavälillä. Vuonna vuotiaista miehistä tupakoi päivittäin 22 % ja naisista 15 %. Tupakkaveron korotus on lisännyt savukkeiden tuontia ulkomailta omaan käyttöön. Koulun tarjoama hedelmä edistää hyvää ravitsemusta Ilmaisen hedelmän koulussa saavat lapset syövät vähemmän makeisia ja chipsejä kuin muut. Tämän osoittaa lähes 3000 oppilasta ja 27 peruskoulua käsittänyt tutkimus Norjassa, jossa kouluruokailu perustuu maksullisuuteen ja omiin eväisiin. - Olemme todella yllättyneitä tuloksesta, jonka mukaan epäterveellinen napostelu on vähentynyt kolmanneksen vuosina , sanoo professori Elling Bere Agderin yliopistosta. - Toisilla lapsiryhmillä muutos on jopa 50%. Se on paljon. - Ravitsemuksellisesta näkökulmasta tämä on hyvä asia. Tiedämme, että ruokailutottumukset syntyvät aikaisin ja että ruoka ja terveys ovat tiiviissä yhteydessä. Tiedämme myös ruuan, elintapasairauksien ja eliniän yhteydestä, sanoo hän. 8. RISTINOSTO A WHO suosittelee suolan vähentämistä Poronlihaa verrataan kalaan Harjoittaa: Selkä, istumalihakset, hartiat Tee näin: Asetu konttausasentoon. Pidä selkä suorana ja vedä maha sisään. Nosta oikea jalka ja vasen käsi samaan tasoon selän ja pään kanssa. Palaa alkuasentoon. Nosta sitten vasen jalka ja oikea käsi samaan tasoon selän ja pään kanssa. Kiinnitä huomiota: Ojenna kättä ja jalkaa kunnolla ulospäin ja ajattele, että niska on selän jatke. B KUVA Thinkstock Maailman terveysjärjestö (WHO) neuvoo käyttämään ruuassa vähemmän suolaa kuin mitä aiemmin on suositeltu. Korkea natriumtaso nostaa verenpainetta. Se lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, joka on tärkein kuolin- ja vammautumisen syy maailmanlaajuisesti. Toivottavasti uudet suositukset auttavat maailmanlaajuisessa taistelussa ruokavaliosta johtuvia sairauksia vastaan, eikä vähiten sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Uusien ohjeiden mukaan aikuisen päivittäisen saannin ei pidä ylittää kahta grammaa natriumia tai viittä grammaa suolaa. 30 minuuttia PÄIVÄSSÄ Istumme paikallamme yli 60 % valveillaoloajasta, sanoo tutkija Bjørge Herman Hansen. Hänen väitöstutkimuksensa on osa suurempaa tutkimusta, joka on selvittänyt vuotiaiden norjalaisten aktiivisuustasoa. Vain 20 % saavuttaa suositellun, vähintään puoli tuntia kestävän kohtalaisen fyysisen aktiivisuuden päivittäin. Verrattuna täydelliseen fyysiseen passiivisuuteen tutkimus on osoittanut, että 30 minuuttia päivässä puolittaa elintapasairauksien riskin. Jos kuulet, että sinulle pian tarjoiltavassa päivällisessä on omega-3- ja omega-6- rasvahappoja, B12-vitamiinia ja vähän rasvaa, odotat ehkä saavasi kalaa, mutta se ei ole varmaa. Uusi Tromssan yliopiston tutkimus osoittaa, että poronliha on yksi terveellisimmistä lihoista, jota voit laittaa lautaselle. Se sisältää kaksi kertaa niin paljon joitakin ravinteita kuin muut lihat. Samalla sen rasvapitoisuutta voidaan verrata kanaan. Lähde: forskning.no 14 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

9 TERVEYS KUVA thinkstock Lääkkeet ja ravintolisät Lääkkeet voivat olla hyödyllisiä meille, jos ne ovat tarpeellisia ja jos potilas on saanut riittävästi tietoa, mutta tämä ei valitettavasti aina ole tilanne. LÄÄKÄRI Carsten Vagn-Hansen on Tanskasta ja on harjoittanut lääkärin ammattia 18 vuotta, sekä toiminut myös opettajana ja kurssinjohtajana lääkärien täydennyskoulutuksessa. Hän oli Kansainvälisen yleislääketieteen seuran puheenjohtaja vuosina Lisäksi hän on saanut useita palkintoja, mm. The International Nature Medicine Honorary Price. Hän on julkaissut useita kirjoja terveydestä ja toiminut radiolääkärinä Tanskan radiossa sekä tv-tohtorina DR TV:ssä. Nyt hän kirjoittaa Eqology Magazineen sen lisäksi, että on terveyskonsultti, esitelmöijä ja terveyden kauppamatkustaja. Lue lisää hänen kotisivultaan Potilaalle pitää kertoa lääkkeen eduista ja haitoista sekä miten ja kuinka kauan sitä käytetään. Lisäksi on tärkeää, että potilas on tietoinen mahdollisista sivuvaikutuksista ja mitä niiden ilmaantuessa pitää tehdä. Usein sairaalaan joutumisen syynä ovat sivuvaikutukset. Haluan painottaa, että lääkkeiden sivuvaikutukset ovat nykyään neljänneksi tai viidenneksi yleisin kuolinsyy. Näin siitä huolimatta, että lääkettä on otettu oikeita annoksia ja muutenkin oikealla tavalla. Usein syynä on ravintoaineiden menetys. Sivuvaikutusten syyt Monet sivuvaikutukset johtuvat siitä, että lääkeaine vaikuttaa meihin eri tavalla. Hoitovirhe ja väärä annostus lisäävät riskiä. Mitä useampia lääkkeitä otetaan samanaikaisesti, sitä enemmän sivuvaikutuksia ja vahinkoja tapahtuu. Tämä johtuu mm. yhteisvaikutuksesta, jossa eri lääkäaineet vaikuttavat toisiinsa. Ne voivat sekä vaimentaa että vahvistaa toisiaan. Vuonna :stä eniten myydystä lääkkeestä 16:lla oli yhteisvaikutuksen riski toisten lääkkeiden tai ruoka-aineiden kanssa. Tämä aiheuttaa ongelmia miljoonille ihmisille. Monet vanhukset saavat useita lääkkeitä samanaikaisesti. He ovat vaaravyöhykkeellä myös sen takia, että heidän elimistönsä ei hajota ja poista tällaisia aineita yhtä nopeasti kuin nuorempien mm. maksan ja munuaisten heikentyneen toiminnan vuoksi. Monet sivuvaikutukset johtuvat tärkeiden ravinteiden menetyksestä, huonosta imeytymisestä ja tärkeiden entsyymien, antioksidanttien ja vitamiinien vähentyneestä tuotannosta. Monet vanhukset myös syövät liian vähän ja liian huonoa ruokaa, joten he eivät saa riittävää ravintoainetäydennystä ruuasta. Lisäksi näyttää siltä, että jopa % kaikista sairaalaan joutuneista on ali- tai väärin ravittuja. Norjalaisen tutkimuksen mukaan viidennes sairaalaan joutuneista vanhuksista kuolee joko suoranaisesti tai epäsuorasti lääkkeisiin, joita he saavat. (BMJ November 3;323(7320): 1025). Ravintoaineiden puute Monet lääkeaineet aiheuttavat tärkeiden ravinteiden menetystä. Ne haittaavat ruuansulatusta ja ravintoaineiden käyttöä kehossa. Ne vähentävät myös maksan ja munuaisten normaalia puhdistustoimintaa. Myös immuunijärjestelmä vahingoittuu ja sen myötä koko terveys. Sisäisen taloutemme luonnollinen tasapaino häiriintyy, ja samoin käy meidän biologisen tasapainomme homeostaasin. Tämä epätasapaino vahingoittaa itseä korjaavia voimia, ja kehon on vaikeampi käsitellä sairauksia. Monelle tämä on valitettavasti kuoleman alku. Valitettavasti useimmat lääkärit tietävät liian vähän ravintoaineista. Opetus yliopistossa on tältä osin liian niukkaa. Juuri lääkärit määräävät lääkkeitä, ja heidän pitäisi siksi tietää, miten ne voivat aiheuttaa ravinteiden puutetta ja mitä se merkitsee heidän potilailleen. Valitettavasti ei ole kovin paljon lääkäreitä, jotka perehtyvät ns. ortomolekylääriseen lääketieteeseen oikeiden molekyylien lääketieteeseen. Tämä lääketieteen muoto perustuu tietämykseen molekyylitason perustarpeista, kehon tärkeimmistä fysiologisista ja biokemiallisista toiminnoista. Hoidossa tärkeintä on olla vahingoittamatta kehoa. Tämä tapahtuu varmistamalla, että Ravintolisä. Kohtuullinen ravintolisien käyttö on tarpeellista useimmille meistä. potilas saa yksilöllisesti oikean määrän kaikkia tarpeellisia ravintoaineita. Lisäksi käytetään puhdistamista kehon ekologisen miljöön palauttamiseksi. Monet lääkeaineet aiheuttavat tärkeiden ravinteiden menetystä. Happoa estävät ja neutralisoivat aineet Närästykseen ja liikahappoisuuteen tarkoitetut lääkkeet voivat mm. johtaa kalsiumin menetykseen. Kalsium katoaa silloin virtsan mukana alumiiniin sitoutuvan fosfaatin puutteen takia. Tämä voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa luukatoa, lihaskramppeja, korkeaa verenpainetta, hermostuneisuutta ja unettomuutta. Fosfaatin puute itsessään voi aiheuttaa ahdistusta ja hermostuneisuutta. Natriumbikarbonaatin pitkäaikainen käyttö voi johtaa kaliumin ja foolihapon puutteeseen. Happoa neutralisoivien lääkkeide aiheuttama mahahapon puute voi aiheuttaa kuparin, raudan, sinkin, kalsiumin, magnesiumin ja kaliumin puutetta, koska näiden kaikkien kunnollinen imeytyminen edellyttää hapon vaikutusta. Myös B12-vitamiinin puute voi ilmetä näiden lääkkeiden takia. Se voi aiheuttaa väsymystä, anemiaa, masennusta, hermoston vaurioita, luukatoa ja dementiaa. Psyykelääkkeet Bentsodiatsepiinit, joita on käytetty ja väärinkäytetty paljon ahdistukseen ja nukkumisvaikeuksiin, aiheuttavat unihormoni melatoniinin sekä antioksidanttien puutetta. Lisäksi nämä lääkkeet paradoksaalisesti lisäävät ahdistuksen ja masennuksen riskiä. Ne on myös yhdistetty syöpäriskiin. «Vanhat» masennuslääkkeet, niin kutsutut trisykliset antidepressantit, aiheuttavat B2-vitamiinin puutetta. B2 on erittäin tärkeä iholle, silmille ja limakalvoille. Nämä lääkkeet aiheuttavat myös tärkeän Q10-entsyymin puutetta ja lisäävät siten sydämen ja verenkierron energiavajeen ja syövän riskiä. Psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa Q10:n, melatoniinin ja B12-vitamiinin puutetta. Epilepsia- ja diabeteslääkkeet 16 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

10 TERVEYS AIVOJUMPPA TekstI Astrid Schaug KUVA thinkstock Quiz Etsi oikeat vastaukset tästä lehdestä. Vastaukset ja voittaja julkaistaan kaksi numeroa myöhemmin. 1. Kuinka suuri osa suomalaisista tupakoi? 2. Mistä ainesosa Hytolive on uutettu? 3. Paljonko vähintään suositellaan päivittäisen fyysisen aktiviteetin ajaksi? Tietoa lääkkeistä. Tutustu lääkkeen etuihin ja haittoihin sekä miten ja kuinka pitkään sitä pitää ottaa. 4. Enintään montako grammaa suolaa päivässä WHO suosittelee? 5. Kuka sanoi: Ruoka olkoon lääkkeesi ja lääke ruokasi? 6. Kumpi happamoittaa kehoa, liha vai sitruunat? 7. Onko poronlihassa omega-3-rasvahappoja? Nämä lääkkeet voivat aiheuttaa foolihapon (B9-vitamiini) ja biotiinin (B7-vitamiini) sekä muiden tärkeiden vitamiinien ja mineraalien puutetta. Diabeteslääke voi aiheuttaa Q10:n puutetta. Biguanidit (eräs diabeteslääketyyppi), kuten esim. metformiini, voivat aiheuttaa B12-vitamiinin, Q10:n ja foolihapon puutetta. Kihtilääkkeet Asetyylisalisyylihappo (kipulääke), kuten esim. Aspirin, voi aiheuttaa C-vitamiinin, kalsiumin, foolihapon, raudan, kaliumin, sinkin, natriumin ja B5-vitamiinin puutetta. Muut kihtilääkkeet aiheuttavat tyypillisesti puutetta foolihaposta, joka on olennaisen tärkeää solujen kasvulle ja veren ja maidon tuotannolle. Lisäksi foolihappo voi ehkäistä syöpää ja masennusta. Kortikosteroidit (lisämunuaiskuoren tuottama hormoni) aiheuttavat kalsiumin, kaliumin, sinkin, magnesiumin, D-, C-, A- ja B12-vitamiinin sekä foolihapon, seleenin ja kromin puutetta. Näiden steroidien käyttö voi mm. johtaa luukatoon. Antibiootit Tähän ryhmään kuuluvat lääkkeet tuhoavat normaalin suolistobakteeriflooran, joka tuottaa B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7- ja B12-vitamiinia, inositolia (vitamiinin kaltainen aine) ja K-vitamiinia. Suoliston hyvät bakteerit tuottavat myös etsyymejä, jotka vaikuttavat ruuansulatukseen. Entsyymien puute johtaa huonompaan ravinteiden imeytymiseen. Penisilliini voi aiheuttaa kaliumin puutetta. Tetrasykliini, jota käytetään mm. epäpuhtaan ihon hoitoon, voi aiheuttaa kalsiumin, raudan, magnesiumin ja sinkin puutetta. Sydän- ja verenpainelääkkeet Verenpainetta laskevat lääkkeet ACE-estäjät (angiotensiinikonvertaasin estäjät) voivat aiheuttaa sinkin puutetta. Beetasalpaajat aiheuttavat Q10:n ja melatoniinin puutetta, kun taas kalsiuminestäjät aiheuttavat kaliumin puutetta. Sydänlääke Digoxin aiheuttaa kalsiumin, magnesiumin, fosforin ja B1-vitamiinin puutetta. Kolesterolilääkkeet voivat aiheuttaa Q10:n puutteen ja lisäävät siten lihasheikkouden, lihaskipujen, sydämen vajaatoiminnan ja syövän riskiä, ja niillä on monia muitakin sivuvaikutuksia. Nesteenpoistolääkkeet Furosemidi on nopeasti vaikuttava nesteenpoistolääke (diureetti), jonka kauppanimiä ovat mm. Furesis, Lasix ja Vesix. Nämä aiheuttavat kalsiumin, magnesiumin, kaliumin, B1-, B6- ja C-vitamiinin sekä natriumin ja sinkin puutetta. Kaliumia säästävät lääkkeet (esim. Spirix) aiheuttavat kalsiumin, foolihapon ja sinkin puutetta, kun taas tiatsidit (esim. Cozaar) aiheuttavat Q10:n, magnesiumin, kaliumin, natriumin ja sinkin puutetta. Naishormonit E-pillerit voivat aiheuttaa foolihapon, B1-, B2-, B3-, B6-, B12- ja C-vitamiinin sekä magnesiumin, seleenin ja sinkin puutetta. Hormonihoito vaihdevuosien jälkeen aiheuttaa B6-vitamiinin ja magnesiumin puutetta. Keuhkolääkkeet Keuhkoputkia laajentava suihke (esim. Bricanyl ja Ventoline) voi aiheuttaa kaliumin puutetta. Teofylliini voi aiheuttaa B6-vitamiinin sekä magnesiumin, serotoniinin ja melatoniinin puutetta. Tietoa olemassa On harmi, että lukemattomat tutkimukset, jotka viimeisten 40 vuoden aikana ovat osoittaneet monien lääkeaineiden aiheuttavan ravintoaineiden menetystä, eivät kunnolla pääse päivänvaloon. Tämän on ehkä lääketeollisuuden etu mutta ei ollenkaan lääkärien tai potilaiden. On olemassa paljon tietoa, ja vaatimuksen sen julkitulosta pitää tulla niiltä, joita hoidetaan yhdellä tai useammalla lääkkeellä. Samalla pitää kertoa ruuansulatuksen ja suoliston toiminnan suuresta merkityksestä ravinteiden imeytymiselle. Sekä lääkärin että potilaan pitää muistaa, mitä lääketieteen isä, Hippokrates, sanoi: Ruoka olkoon lääkkeesi ja lääke ruokasi. Ravintolisät ovat aiheellisia Vitamiinit ja muut ravintolisät aiheuttavat erittäin vähän sivuvaikutuksia. Eri vitamiinien virallisesti suositeltu päiväannos on erittäin matala, ja vasta huomattava liika-annostus lisää sivuvaikutusten riskiä. Päin vastoin, tiettyjen vitamiinien riittämätön saanti lisää riskiä saada kroonisia sairauksia, jotka ovat suhteellisen tavallisia erityisesti vanhuksilla. Viime vuosina on esim. käynyt selväksi, että D3-vitamiinin puute lisää useiden sairauksien ja lyhyemmän elin iän riskiä. K2-vitamiinin ja magnesiumin puute lisää sen riskiä, että kalsium päätyy verisuoniin luuston sijasta. Useimmat ihmiset eivät onnistu saamaan riittävästi vitamiineja pelkästä ravinnosta. Joudut etsimään pitkään niitä, jotka syövät riittävän terveellistä ja monipuolista ruokaa. Esim. enintään 20 % syö 100 g vihanneksia ja hedelmiä kuudesti päivässä. Sitäpaitsi ruuan laatu on huonontunut. Me myös altistumme uskomattoman monille kemiallisille aineille, joita saamme sekä ruuasta, vedestä, ilmasta että kosmetiikasta. Jotkut ovat kemiallisten aineiden kanssa tekemisissä työpaikallaan. Tämä lisää ravintolisien tarvetta. Monia sairauksia, erityisesti kroonisia, voidaan ehkäistä vitamiinien ja mineraalien avulla. Jos kaiken lisäksi ottaa kemiallisia lääkeaineita, täytyy pitää erityisen hyvin huolta siitä, ettei ala kärsiä tärkeiden ravinteiden puutteesta. Ravintolisien harkittu käyttö voi toisin sanoen olla tarpeellista useimmille meistä. Lähteet: The Nutritional Cost of Drugs. Ross Pelton and James B. LaValle. Second Edition Drug-Induced Nutrient Depletion Handbook 2. edition Ross Pelton, James B. LaValle, Ernest B. Hawkins, Daniel L. Krinsky. 8. Onko omega-3:lla tulehdusta lievittävä vaikutus? 9. Onko EQ Energy Barissa sekä vitamiineja että mineraaleja? 10. Mikä on nimentään Eqologyn tuotepaketti, joka koostuu kahdesta uudesta tuotteesta? Osallistu EQ Life Packin, yhden eniten myydyn tuotteemme arvontaan! Paketin arvo on 74,90. Lähetä vastauksesi, nimesi ja osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen quiz@eqology.no 10. toukokuuta mennessä. Vastaukset numeron 02/2013 kysymyksiin: 1. Hogne Vik 2. Japanissa 3. Kyllä 4. Ei 5. Ravintolisäalalla g 7. Gammelost 8. Nostavat K2 Voittaja: Karen Heggelund, Oslo, Norja 18 Huhtikuu 2013 Huhtikuu

11 Toukokuun tarjoukset NÄIN SAAT KUUKAUSITARJOUKSET: Tarjous 1: Jos ostat vähintään yhden normaalihintaisen tuotteen, voit tilata tarjous 1:n. Tarjous 2: Jos ostat normaalihintaisia tuotteita vähintään 65 :lla, voit tilata myös tarjous 2:n. Voit tilata vain yhden kumpaakin tarjoustuotetta tilausta kohden. NYT nyt 50% 30% Tarjous 1 Energy Bar Rapea, karamellin makuinen ateriankorvike Erinomainen ennen ja jälkeen liikunnan Sisältää vitamiineja ja mineraaleja Tuotenro: 8001 Normaali hinta: 18,60 Nyt vain: 13,05 Tarjous 2 Bioburn Antaa energiaa Suositellaan liikunnan aikana ja jälkeen Auttaa kehoa puhdistumaan kuona-aineista Tuotenro: 8002 Normaali hinta yhteensä: 34,90 Nyt vain: 17,45 Tilaa osoitteessa eqology.com tai soita Huhtikuu 2013

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ It s in our nature EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY sisältää tuotteet Lifeforce ja Vitastrong. Tuotteet on kehitetty täydentämään toisiaan ja varmistamaan kehosi K2-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen,

Lisätiedot

EQOLOGYSSA ASIAKAS: LIIKEKUMPPANI: voit olla joko asiakas tai liikekumppani

EQOLOGYSSA ASIAKAS: LIIKEKUMPPANI: voit olla joko asiakas tai liikekumppani EQOLOGYSSA voit olla joko asiakas tai liikekumppani ASIAKAS: Ainutlaatuisia tuotteita Ilmainen asiakaslehti Hyviä tarjouksia LIIKEKUMPPANI: Olet oma pomosi Tiimityöskentelyä Henkilökohtaista kehittymistä

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

FIRST LOOK. 1 It s in our nature

FIRST LOOK. 1 It s in our nature FIRST LOOK 1 It s in our nature EQOLOGYSSA VOIT OLLA JOKO ASIAKAS TAI LIIKEKUMPPANI ASIAKAS: Ainutlaatuisia tuotteita Ilmainen asiakaslehti Hyviä tarjouksia LIIKEKUMPPANI: Olet oma pomosi Tiimityöskentelyä

Lisätiedot

1 It s in our nature

1 It s in our nature 1 It s in our nature SISÄLTÖ EQ EVERYDAY PLUS 06 LIFEFORCE 08 VITASTRONG 12 Multichi Energy 15 K2-tutkimukset 18 K2-vitamiini ehkäisee luukadon ja sydänsairauksien kehittymistä 20 Omega-3-rasvahapot tärkeitä

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA TAUSTA Vitamin Well on perustettu vuonna 2006 Ruotsissa. Tarkoituksena oli kehittää skandinaaviseen makuun sopiva vitamiinijuoma, joka samalla olisi hyvä ja moderni

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

VESILIUKOISET VITAMIINIT

VESILIUKOISET VITAMIINIT SUOJARAVINTOAINEET ENERGIAN LISÄKSI TARVITSEMME RAVINTOAINEITA ELINTOIMINTOJEMME YLLÄPITÄMISEEN JA SÄÄTELYTEHTÄVIIN SUOJARAVINTOAINEET VITAMIINIT KIVENNÄISAINEET eli mineraalit VESILIUKOISET VITAMIINIT

Lisätiedot

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Vitamiinit A-vitamiini Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Välttämätön näköaistimuksen syntyyn hämärässä, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä ihmisen lisääntymiseen.

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla?

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Johdanto omega-3-rasvahappoihin Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Rasvat ja öljyt koostuvat rasvahapoista Erityyppisiä rasvahappoja: 1. Tyydyttyneet rasvahapot, yleisimmät: palmitiini- (C16:0)

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5 K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,

Lisätiedot

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia Kymmenvaiheinen ohjelma sepelvaltimoiden terveyden ylläpitoon luontaishoidoilla

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

Kunto-ohjelma amputoiduille

Kunto-ohjelma amputoiduille Kunto-ohjelma amputoiduille Yleistä harjoituksista Tässä kirjasessa esitellään harjoitukset, joista kuntoutuksesi alkaa proteesin sovituksen jälkeen. Harjoitukset voi tehdä proteesin kanssa tai ilman

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Holistic Food For Dogs

Holistic Food For Dogs Holistic Food ForFor Dogs Dogs Holistic Food Holistic Food For Dogs 100% GUARANTEED TASTE & NUTRITION E arthborn Holistic on pitkälle kehitetty luonnonmukainen ravinto koirille. Earthborn Holistic -ruuan

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin

Lisätiedot

Fitness Lisäravinteet Anti-aging. Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi!

Fitness Lisäravinteet Anti-aging. Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi! Fitness Lisäravinteet Anti-aging Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi! Uskomme, että yksi syy siihen on huomattava muutos välttämättömien

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

treeniohjelma: Lämmittely

treeniohjelma: Lämmittely treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä

Lisätiedot

Yritys. Eqology on norjalainen yritys, joka kehittää luonnonmukaisia ravintolisiä ja ihonhoitotuotteita. Yritys on perustettu 1998.

Yritys. Eqology on norjalainen yritys, joka kehittää luonnonmukaisia ravintolisiä ja ihonhoitotuotteita. Yritys on perustettu 1998. Ala Verkostomarkkinointi eli suoramyynti on tehokkain tapa saada näkyvyyttä ja jakaa tuotteita suoraan kuluttajille. Osallistumalla siihen voit luoda oman yrityksen ilman suuria investointeja ja työskennellä

Lisätiedot

Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä. 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1

Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä. 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1 Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1 1) KOTI Kannustus ja tuki Positiivinen palaute Liikuntamyönteisyys

Lisätiedot

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA KEHOA Tehokas yhdistelmä ravintoaineita tehostavat suoliston toimintaa ja tukevat suolistossa jo olevia hyödyllisiä

Lisätiedot

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle? Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot

Liike Sarjat Toistot 1 Liike Sarjat Toistot A1 Kyykky tuettuna 3 12 15 A2 Lantionnosto 3 12 15 B1 Punnerrus kädet korokkeella 3 12 15 B2 Kulmasoutu yhdellä kädellä 3 12 15 C Kuppi-keskivartalopito 3 30 45 sekuntia Näin treeni

Lisätiedot

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille www.e-imd.org Mikä on ureakierron häiriö/orgaanishappovirtsaisuus? Kehomme hajottaa syömämme ruoan tuhansien kemiallisten reaktioiden avulla ja

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

Ravitsemus. HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20

Ravitsemus. HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20 Ravitsemus HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20 Jokainen meistä tarvitsee ruoasta energiaa. Jokaisen energiantarve on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja liikunnan määrä.

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps.

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen. 150+30 kaps. 74,90 (ovh. 97,70) 585,15 e/kg TÄHTITARJOUS! VALMARIN Aineenvaihdunta tasapainoon. Valmarin-kivennäisliuos

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

[Ryhmän nimi / Logo ]

[Ryhmän nimi / Logo ] Vitamiinikeskus Oy on tukemassa koulujen sekä erilaisten urheiluseurojen toimintaa varainhankinnan merkeissä! Vitamiinikeskus Oy on kuopiolainen vitamiinivalmisteiden ja ravintolisien myyntiin -ja markkinointiin

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

Ala. Verkostomarkkinointi on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Alan liikevaihto maailmanlaajuisesti on yli 130 miljardia dollaria.

Ala. Verkostomarkkinointi on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Alan liikevaihto maailmanlaajuisesti on yli 130 miljardia dollaria. Ala Verkostomarkkinointi on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Alan liikevaihto maailmanlaajuisesti on yli 130 miljardia dollaria. Ajoitus ei ole koskaan ollut parempi onnistumiselle. Yritys Eqology

Lisätiedot

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi /

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi / RUOKAVALIO PERITONEAALI-DIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa peritoneaali - dialyysihoidon aikana ja siihen osaan Sinä voit vaikuttaa eniten. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä

Lisätiedot

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus!

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! Yritin nostaa tyttäreni D-vitamiinitasoja 3 vuotta tuloksetta, kunnes löysin DLux3000

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s Liike Sarjat Toistot Palautusaika A1 Luisteluhyppy 2 3 10/ jalka 15 s A2 Leveä kyykky 2 3 10 15 15 s A3 Yhden jalan maastaveto 2 3 8 10 15 s A4 Lantionnosto selkä sohvalla 2 3 8 10 120 s B1 Kulmasoutu

Lisätiedot

HARJOITUSO HJELMA KOKO KEHOLLE

HARJOITUSO HJELMA KOKO KEHOLLE HARJOITUSO HJELMA KOKO KEHOLLE HARJOITUSOHJELMA KOKO KEHOLLE Tämä harjoitusohjelma sisältää 5 vaihtelevaa ja helppoa harjoitusta koko keholle. Harjoitukset vahvistavat lihaksiasi, kehittävät tasapainoasi

Lisätiedot

NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN!

NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN! NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN! SELVÄSTIKIN Olet ihminen, joka ymmärtää sen, että Sinä olet itsellesi se tärkein ihminen. Haluat saada kehosi kuntoon, jotta voit nauttia elämästäsi täysillä ja jaksat

Lisätiedot

Juusto ravitsemuksessa

Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Rakennusaineita luustolle Hammasystävällistä Sopii erityisruokavalioihin Juustojen koostumus vaihtelee Tuorejuusto valmistustavan mukaan Kypsytetty juusto

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa

Lisätiedot

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisravinto-opas Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisruokailijan ruokapyramidi on saman näköinen kuin tavallinen ruokapyramidi. Ainoastaan eläinkunnan proteiinilähteet on korvattu kasvikunnan proteiinilähteillä

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

Premium-luokan koiranruokasarja D

Premium-luokan koiranruokasarja D Premium-luokan koiranruokasarja D TM Lihaisaa laatua koirallesi. Laaturuokaa koirallesi Jahti&Vahti! Haluamme koirasi elämänlaadun pysyvän korkeana ja kauan. Siksi ruokien huippulaatu on meille aidosti

Lisätiedot

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa Allergiavaroitus! aivastelua silmät vuotaa Nenä tukossa tip tip Allergia on hyvin yleinen mutta silti vakava sairaus. Monet aliarvioivat sairautensa ja luulevat kärsivänsä usein vilustumisesta. Nuha, nenän

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka) Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja

Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja TM Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja Suomen suosituin premium-koiranruoka. Koiran elämänlaatu, terveys ja pitkä ikä ovat vaalimisen arvoisia asioita. Siksi ravinnon korkea laatu

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus 1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi

Lisätiedot

VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET

VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 1 VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 2 VIIKKO 1 - Johdanto Tällä ensimmäisellä viikolla käymme läpi ravitsemuksen perusteet. Käymme läpi kolme perusravintoainetta. Niitä kutsutaan usein nimellä makroravinteet.

Lisätiedot

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke Pellavansiemenen terveysvaikutukset Kooste Lähteenä käytetty artikkelia TarpilaA, WennbergT. TarpilaS: Flaxseedas a functionalfood. Current Topics in Neutraceutical Research 2005 (3);3:167-188 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli

Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli 8.11.2014 Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo:

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013 Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys

Lisätiedot

Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml

Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml Soijapohjainen juoma saa pirteän makunsa hedelmämehuista Maidoton Laktoositon Täysin kasviperäinen Päivän kasvistanoliannos (2 g) yhdestä pullosta Suositellaan nautittavaksi

Lisätiedot

MINERAALIEN JA VITAMIINIEN YHTEISVAIKUTTEISUUS

MINERAALIEN JA VITAMIINIEN YHTEISVAIKUTTEISUUS MINERAALIEN JA VITAMIINIEN YHTEISVAIKUTTEISUUS Tämän artikkelin tarkoitus on selvittää mineraalien ja vitamiinien roolia koiran aineenvaihdunnassa. Asia ei ole yksinkertainen. Toivottavasti tämä artikkeli

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot