PÄIVÄHOITOIKÄISTEN LASTEN LIIKUNNAN LISÄÄMISEN MAHDOLLISUUDET ETELÄ-POHJANMAALLA

Transkriptio

1 PÄIVÄHOITOIKÄISTEN LASTEN LIIKUNNAN LISÄÄMISEN MAHDOLLISUUDET ETELÄ-POHJANMAALLA Julia Sillanpää Tikka-hanke Kevät 2016

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO.1 2 TUTKIMUKSEN TAUSTA Sosioekologinen malli Liikunnan ulottuvuudet 4 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS..5 4 TUTKIMUKSEN TULOKSET Fyysinen aktiivisuus ja liikuntasuositusten toteutuminen Fyysinen ympäristö Asenteet ja motivointi Liikuntamyönteinen toimintakulttuuri Osaaminen ja koulutus Liikuntakampanjointi Hallinnolliset tekijät 23 5 JOHTOPÄÄTÖKSET 25 6 KEHITYSEHDOTUKSET JA TOIMINNAN SUUNTAAMINEN.29 LÄHTEET LIITTEET

3 1 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen toimintayksikkö Aksila on käynnistänyt lokakuussa 2015 maakunnallisen ohjelman, jonka tavoitteena on päivähoitoikäisten lasten terveyden edistäminen Etelä-Pohjanmaalla. Ohjelma haluaa korostaa lasten terveyden edistämisen kokonaisvaltaista luonnetta, sekä terveyden eri osaalueiden yhteyttä toisiinsa. Toiminta painottuu aluksi erityisesti päivähoitoikäisten lasten liikuntaan. Tässä yhteydessä hyödynnetään valtakunnallista Ilo kasvaa liikkuen ohjelmaa (Valo 2015), jonka avulla voidaan konkreettisesti tukea lasten fyysistä aktiivisuutta käytännön tasolla. Seinäjoen yliopistokeskuksen Tikka- hankkeen selvityksen avulla halutaan etsiä tietoa, jolla voidaan mahdollisesti tukea Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ohjelmaa päivähoitoikäisten lasten liikunnan lisäämiseksi. Taustaselvityksen tarkoituksena on pilottiluonteisen hankkeen kautta kartoittaa niitä mahdollisia haasteita, joita lasten liikuntaa lisäävän ohjelman toteuttaminen saattaa kohdata. Ohjelman strategisen suunnittelun kannalta on perusteltua selvittää, löytyykö mahdollisia haasteita hallinnollisista rakenteista vai löytyvätkö lasten fyysisen aktiivisuuden lisäämisen kynnyskysymykset keskeltä heidän arkisia toimintojaan. Aksilan ja Tikka hankkeen yhteistyö käynnistyi aloituspalaverissa , jossa sovittiin tutkimuksen tarkoituksesta ja rajaamisesta. Tutkimuksen tavoitteita esiteltiin moniammatilliselle asiantuntijaryhmälle , jossa yhdessä keskusteltiin aiheen moninaisuudesta sekä tutkimuksen tarpeellisuudesta. Tikka hankkeen tutkimustapojen mukaan tutkimus on pyritty rajaamaan pilottimaiseksi ja suuntaa antavaksi. Selvityksen avulla voidaan kuitenkin saada tärkeää tietoa siitä, mitä tulee toiminnan tasolla ottaa huomioon, kun ollaan käynnistämässä lasten liikunnan lisäämiseen tähtäävää laajempaa ohjelmaa. Strategisten linjausten suuntaamisen lisäksi pilotti voi parhaimmillaan myös tarjota tietoa sekä jatkotutkimuksen että käytännön toimintamallien kehittämisen tarpeesta. 2 TUTKIMUKSEN TAUSTA Päivittäinen liikkuminen on lapsen terveen kasvun ja hyvinvoinnin perusta (Stakes 2005:56). Liikunta vaikuttaa lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen sekä persoonallisuuden muotoutumiseen, jonka 1

4 vuoksi lapsella on lähtökohtaisesti biologinen tarve liikkua (Sääkslahti 2005; Autio & Kaski 2005). Liikunnalla on suuri merkitys myös ylipainon, 2-tyypin diabeteksen, sydän ja verisuonitautien, tukija liikuntaelinsairauksien sekä osteoporoosin ennaltaehkäisyssä, sillä liikunnallisen elämäntavan varhainen omaksuminen pienentää sairastumiseen johtavien riskitekijöiden syntymisen mahdollisuutta. Liikunnallisen elämäntavan muotoutuessa jo varhaislapsuudessa, on tärkeää huomioida alle kouluikäisten lasten liikuntasuositusten toteutuminen. Suositusten mukaan alle kouluikäisen lapsen tulisi liikkua hengästyen kaksi tuntia päivässä, sillä hengästyminen mahdollistaa lapsen hengitys- ja verenkiertoelimistön kehittymisen. (Sääkslahti 2005; Sosiaali- ja terveysministeriö 2005:17.) Liikunnan määrä lasten päivittäisessä toiminnassa on viime vuosina huolestuttavasti vähentynyt tietoteknisten laitteiden lisäännyttyä. Tutkimusten mukaan liikkuen leikkivä lapsi on omaksunut luonnolliseksi toiminnakseen myös inaktiivisen toiminnan, mikä tarkoittaa istumista ja paikallaan oloa, yleensä ruudun äärellä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005:17.) Tämä yhteiskunnallinen muutos on korostanut lasten liikuntatutkimusten merkitystä. Esimerkiksi Soini ym. (2012) ovat mitanneet kolmevuotiaiden lasten fyysistä aktiivisuutta päiväkodeissa objektiivisen kiihtyvyysmittarin avulla, eikä yksikään tutkimukseen osallistuneista lapsista täyttänyt alle kouluikäisille suunnatun suomalaisen varhaiskasvatuksen liikunnan suosituksen tavoitetta liikkua reippaasti (vähintään keskiraskaasti) kaksi tuntia päivässä. Tästä syystä on erittäin tärkeää tutkia niitä syitä, jotka mahdollisesti johtavat alle kouluikäisten lasten liikkumattomuuteen tai liikunnan liian kevyeen intensiteettiin. Huomionarvoista on kuitenkin myös se, miten vanhempien subjektiiviseen kokemukseen perustuvan kyselytutkimuksen tulosten perusteella 88% kolmevuotiaista lapsista liikkui tai ulkoili päivittäin kaksi tuntia (Mäki ym. 2010). Tutkimuksen tulos on vahvasti ristiriidassa objektiivisten mittausten kanssa. Tämä on merkittävässä roolissa tutkimustulosten reliabiliteettia arvioitaessa tämänkin tutkimuksen osalta, sillä erityisiä haasteita sisältyy lapsen fyysisen aktiivisuuden subjektiiviseen havainnointiin, jotka jatkossa pyritään ratkaisemaan lisäämällä objektiivisia lasten fyysisen aktiivisuuden mittauksia (Tammelin 2009). Tämänhetkisetkin varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset perustuvat pääsääntöisesti kyselytutkimusten avulla kerättyyn tutkimustietoon (Mehtälä ym. 2014), jonka vuoksi on tärkeää tarkastella niitä konkreettisia haasteita, joita liikunnan edistämiseen liittyy. Liikuntalaki (390/2015) velvoittaa edistämään lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä liikunnan avulla sekä vähentämään eriarvoisuutta yhteiskunnassa. 2

5 2.1 Sosioekologinen malli Lapsen fyysinen aktiivisuus kuvataan sosioekologisen mallin avulla useiden osa-alueiden varaan rakentuvaksi, josta voidaan erottaa sekä ulkoisia että sisäisiä tekijöitä. Fyysinen aktiivisuus sisältää yksilöön (sukupuoli, temperamentti, asenne ja uskomukset), käyttäytymiseen (inaktiivinen aika, aktiivinen aika), sosiaaliseen ympäristöön (perhe, päiväkotihenkilöstö ja kaverit), sekä fyysiseen ympäristöön (tilat, välineet) liittyvät tekijät. (Mehtälä ym ) Geneettisiä tekijöitä vahvemmin lapsen liikunnallisuuteen vaikuttaa lapsen sekä fyysinen että sosiaalinen ympäristö (Sääkslahti 2005). Lapsen ja ympäristön välinen aktiivinen vuorovaikutussuhde rakentuu tarkemmin ottaen sosiaaliskognitiivisen oppimisteorian kautta, jossa toimintamallit muodostuvat tarkkaavaisuuden, muistin, toiminnan tuottamisen ja motivaation avulla (Bandura 1986 & 2002). Näin ollen erityisesti vanhempien ja päivähoitohenkilöstön esimerkin merkitys tulee huomioida tutkittaessa alle kouluikäisten lasten liikunnan lisäämistä ja sen haasteita. Sosioekologisen mallin mukaan perhe onkin ensisijainen ja merkityksellisin vaikuttaja lasten liikunnallisuuteen nähden (Mehtälä ym. 2014). Vanhempien merkitystä lasten liikuntakasvatuksessa korostetaan myös varhaiskasvatuksessa, jossa painotetaan vanhempien kannustamista lastensa liikuttajina (Varhaiskasvatuksen liikunnan perusteet 2005). Aiemmat tutkimukset muun muassa osoittavat, että jo pelkästään vanhemmille suunnatun liikuntaintervention positiivisia vaikutuksia voidaan nähdä heidän lapsissaan (Sääkslahti 2005). Alle kouluikäisen lapsen liikunta koostuu pääasiassa omaehtoisesta liikkumisesta, joka on tehokkainta ulkona (Sääkslahti 2005). Kuitenkin myös säännöllisesti toteutetut liikuntatuokiot tai interventiot voivat lisätä pienten lasten liikunnan määrää ja intensiteettiä, mikäli ne sisältävät erityisesti hyppelyä, juoksua ja kiipeilyä. Ohjatun toiminnan ei kuitenkaan saa viedä pois vapaan leikin mahdollisuutta, sillä siinä korostuvat lapselle tärkeät: leikin ilo, luovuus ja sosiaaliset suhteet (Ward ym. 2010). Erityinen huomio on annettu päivähoitohenkilökunnan koulutukselle, jonka on havaittu luovan edellytyksen liikunnan sisällyttämiseen päivähoitopäivään sekä liikuntatuokioiden ohjaamiseen. Varhaiskasvatushenkilöstön tiedon, taidon ja ymmärryksen kehittäminen on tutkitusti 3

6 tehokkain strategia päiväkotilasten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. (Mehtälä 2014; Ward ym ) Fyysisen ympäristön osalta on huomioitu päivähoidon liikuntavälineet, joiden tulisi olla monipuolisia ja muunneltavia, sekä saatavilla myös vapaaseen leikkiin. Liikuntatilojen ja pihojen tulisi olla turvallisia ja liikuntaan innostavia (Varhaiskasvatuksen liikunnan perusteet 2005). Ulos rakennettujen ympäristöjen merkitystä kiipeily- ja temppuratoineen on painotettu lasten liikunnan lisääjinä, mutta ympäristön rakentamiseen tarvitaan myös ympäristönsuunnittelun asiantuntijoiden ja päättäjien yhteistyötä. (Hamer & Fisher 2012; Ward ym ) 2.2 Liikunnan ulottuvuudet Lasten liikunnan lisäämisen haasteet ulottuvat monelle eri osa-alueelle jo pelkästään ilmiön sosioekologisen luonteen vuoksi (esim. fyysinen ympäristö ja sosiaaliset suhteet). Lisäksi liikunta nähdään rakenteellisesti monitasoisena ilmiönä, jossa monialaiset toimijat huolehtivat oman alueensa tavoitteidensa toteutumisesta lasten liikunnan edistämiseksi (kuva 1). Kuva 1. Liikunnan monialaiset ulottuvuudet (kuva: Valo) Tässä tutkimuksessa pyritään tarkastelemaan liikunnan lisäämisen haasteita vanhempien, varhaiskasvatuksen, johtamisen, osaamisen sekä kunnan tasolla. Kuntatason huomioiminen on tärkeää liikuntaa edistävän ohjelman käynnistämisen kannalta, sillä kunta luo puitteet toiminnalle 4

7 ja tarjoaa edellytykset liikkumisen lisäämiselle (Karvinen ym. 2015). Kuntajohdolta kerätyn tiedon mukaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen teemojen parissa tarvitaan koulutusta, resursseja, hallintorajat ylittävää yhteistyötä, verkostoja, työkaluja sekä hyvien käytäntöjen arviointia (Lehtinen ym. 2011). Tästä syystä tässäkin tutkimuksessa halutaan kartoittaa hallinnollisia tekijöitä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lähijohdon sekä välillisesti myös yhteistyöverkostojen osalta. Ilo kasvaa liikkuen ohjelma suuntautuu rakenteellisesti varhaiskasvatukseen, mutta tarkastelemalla myös perhepäivähoidossa ja kotona olevien lasten liikkumisen haasteita, voidaan saada syvempää ymmärrystä liikunnan lisäämisen haasteiden luonteesta ja yleispätevyydestä. Hankkimalla tietoa lasten liikunnan lisäämisen haasteista eri tasoilla, voidaan samalla löytää mahdollisuuksia päivähoitoikäisten lasten liikuntaa edistävän ohjelman jalkauttamiseen Etelä-Pohjanmaan alueella. 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimus toteutettiin maakunnallisesti Etelä-Pohjanmaan alueella. Alueen kunnista on valikoitunut tähän tutkimukseen Alavus ja Seinäjoki. Tutkimusaineisto hankittiin varhaiskasvattajilta päiväkodeista (N=28), perhepäivähoitajilta (N=16) sekä vanhemmilta (N=21). Lisäksi haastateltiin varhaiskasvatuksen esimiehiä (N=7) hallinnollisen perspektiivin saamiseksi. Aineisto kerättiin yhteensä neljästä eri päiväkodista, sekä satunnaisotoksena kuntien perhepäivähoitajilta sekä vanhemmilta. Kotona lapsiansa hoitavia vanhempia tavoitettiin tutkimukseen mukaan molempien kuntien seurakunnan perhekerhoista. Laadullinen aineisto kerättiin päiväkotien kasvatushenkilöstöltä, perhepäivähoitajilta ja vanhemmilta puolistrukturoidun kyselylomakkeen avulla, johon oli sijoitettu myös lyhyt 5-portainen likert-asteikko (1= ei ollenkaan, 2=melko harvoin, 3=kohtalaisesti, 4=melko usein, 5=erittäin usein). Kyselylomakkeissa kysyttiin sosiodemografisista muuttujista ainoastaan lasten lukumäärä, asuinsijainti (taajama vai haja-asutusalue), sekä työskentely-/asuinkunta. Johtotason varhaiskasvattajia haastateltiin teemoittain sekä puhelimessa että paikanpäällä. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Sekä kyselylomake että haastattelukysymykset laadittiin aiemman lasten liikuntaan liittyvän teoriakirjallisuuden, varhaiskasvatuksen liikunnan suositusten (2005) sekä Ilo kasvaa liikkuen ohjelman pohjalta. Kysymykset jaettiin seuraaviin teemoihin: 5

8 - Fyysinen aktiivisuus ja liikuntasuositusten toteutuminen - Fyysinen ympäristö - Asenteet ja motivointi - Liikuntamyönteinen toimintakulttuuri - Osaaminen ja koulutus - Liikuntakampanjointi - Hallinnolliset tekijät (esimiehet) Teemoista fyysinen ympäristö pitää sisällään liikuntatilat, -välineet ja muut puitteet. Asenteiden ja motivoinnin sekä liikuntamyönteisen toimintakulttuurin ero on häilyvä, mutta termien avulla pyritään erottamaan toisistaan käyttäytymisen tasolla tapahtuva toiminta sekä ajatus- ja tunnetasolla tapahtuva, käyttäytymiseen asenteiden kautta vaikuttava toiminta. On tarpeellista huomioida, että vaikka asenteet olisivat liikuntamyönteisiä, se ei välttämättä näy lasten fyysisessä aktiivisuudessa käytännön tasolla. Samalla tavalla aktiiviset tapahtumat toiminnan tasolla eivät suoraan kerro yksilöiden asenteista itse toimintaa kohtaan. Nämä käsite-erot nousevat tutkimuksessa esiin erityisesti tarkasteltaessa kasvatusalan ammattilaisia sekä päiväkotien toimintakulttuureja. Taulukko 1. Lasten fyysinen aktiivisuus kotona Kysymys Ei ollenkaan (n) Melko harvoin (n) Kohtalaisesti (n) Melko usein (n) Erittäin usein (n) N Lapseni liikkuvat reippaasti 2h päivässä Lapseni osallistuu ohjattuun liikuntaan Lapseni saa leikkiä vapaasti piha-alueella Lapseni saa leikkiä vapaasti metsässä Lapseni saa ulkona käyttää telineitä ja välineitä Säännöt rajoittavat lapseni fyysistä aktiivisuutta Osaan antaa lapselleni liikunnallisia virikkeitä Kodissamme vallitsee liikuntamyönteinen ilmapiiri Lapseni viettää enemmän aikaa istuen kuin liikkuen Harrastan itse liikuntaa

9 Taulukko 2. Lasten fyysinen aktiivisuus päivähoidossa (perhepäivähoitajat) Kysymys Ei ollenkaan (n) Melko harvoin (n) Kohtalaisesti (n) Melko usein (n) Erittäin usein (n) N Lapset hoitoyksikössäni liikkuvat reippaasti 2h päivässä Yksikössäni järjestetään ohjattua liikuntaa Lapset saavat leikkiä vapaasti piha-alueella Lapset saavat leikkiä vapaasti metsässä Lapset saavat ulkona käyttää telineitä ja välineitä Säännöt rajoittavat lasten fyysistä aktiivisuutta Koen oman osaamiseni riittäväksi (lasten liikunta) Koen tarvetta lisätä lasten fyysistä aktiivisuutta yksikössäni Toiminta yksikössämme on liikuntamyönteistä Harrastan itse liikuntaa Taulukko 3. Lasten fyysinen aktiivisuus päivähoidossa (varhaiskasvattajat) Kysymys Ei ollenkaan (n) Melko harvoin (n) Kohtalaisesti (n) Melko usein (n) Erittäin usein (n) N Lapset hoitoyksikössäni liikkuvat reippaasti 2h päivässä Yksikössäni järjestetään ohjattua liikuntaa Lapset saavat leikkiä vapaasti piha-alueella Lapset saavat leikkiä vapaasti metsässä Lapset saavat ulkona käyttää telineitä ja välineitä Säännöt rajoittavat lasten fyysistä aktiivisuutta Koen oman osaamiseni riittäväksi (lasten liikunta) Koen tarvetta lisätä lasten fyysistä aktiivisuutta yksikössäni Toiminta yksikössämme on liikuntamyönteistä Harrastan itse liikuntaa Sekä kysely- että haastatteluaineistojen analyysit noudattavat laadullista sisällönanalyysiä. Likertasteikkoa ja frekvenssejä käytetään ilmentämään vastaajien suhtautumista kysyttyyn ilmiöön nähden. Tutkimuksen pilottiluontoisuuden vuoksi pyritään aineiston analyysi pitämään maltillisena. Tästä syystä ei esimerkiksi toteuteta kahden kunnan välistä vertailua, eikä laajempia määrällisiä analyyseja. Aineisto antaa kuitenkin mahdollisuuksia aiheen laajempaankin tarkasteluun esimerkiksi käytännön toimintamallien osalta, mikäli sille nähdään myöhemmin tarvetta. 7

10 4 TUTKIMUKSEN TULOKSET 4.1 Fyysinen aktiivisuus ja liikuntasuositusten toteutuminen Vanhemmat uskovat kotona hoidossa olevien lastensa liikkuvan reippaasti (hengästyen) vähintään kaksi tuntia päivässä melko usein (52,6%) ja erittäin usein (31,6%). Vastaajien arvioidessa subjektiivisesti lastensa liikkumista määrällisesti päivän aikana, vaihtelevat vastaukset melko suuresti, vaihteluvälin ollessa 6 tuntia. Ohjatun liikunnan mahdollisuuksia käyttävät vastanneet vanhemmat melko usein (40%), melko harvoin (30%), kohtalaisesti (19%), sekä erittäin usein (4,8%) tai ei ollenkaan (4,8%). Vanhemmat kokevat pääsääntöisesti lasten liikkumisen ja heitä siihen aktivoimisen olevan helppoa ja luonnollista, sillä vanhemmat ajattelevat liikunnan olevan lapsen luonnollinen tapa toimia. Vastaajista 16,7% kokee kuitenkin lastensa fyysisen aktivoinnin hankalana. Lapset istuvat kotona enemmän kuin liikkuvat melko harvoin (71,4%), kohtalaisesti (14,3%), erittäin usein (9,5%) ja ei koskaan (4,8%). 70 Liikuntasuositusten toteutuminen Ei ollenkaan Melko harvoin Kohtalaisesti Melko usein Erittäin usein Koti Perhepäivähoito Päiväkoti Tutkimukseen osallistuneiden perhepäivähoitajien mukaan lapset liikkuvat hoitopäivän aikana reippaasti (hengästyen) vähintään kaksi tuntia päivässä erittäin usein (62,5%) ja melko usein (37,5%). Liikkumisen määrää hoitopäivän aikana arvioitaessa, vaihteluväli on vastauksissa 1,5 tuntia. 8

11 Perhepäivähoitajista vastaa järjestävänsä hoitolapsilleen ohjattua liikuntaa melko usein (60%), kohtalaisesti (26,7%), melko harvoin (6,7%) tai erittäin usein (6,7%). Hoitajat kokevat tarvetta lisätä hoitolastensa fyysistä aktiivisuutta melko harvoin (43,8%), kohtalaisesti (31,3%), melko usein (12,5%) ja erittäin usein (6,3%). Päiväkodeissa työskentelevien varhaiskasvattajien vastausten perusteella lapset liikkuvat päiväkodissa hoitopäivän aikana reippaasti kaksi tuntia melko usein (42,9%), kohtalaisesti (39,3%), ei ollenkaan (7,1%) tai erittäin usein (7,1%) ja melko harvoin (3,6%). Päiväkodin varhaiskasvattajat arvioivat hoitopäivän liikunnan määrän neljän (4) tunnin vaihteluvälillä. Kyselytutkimuksen mukaan päiväkodeissa järjestetään lapsille ohjattua liikuntaa kohtuullisesti (53,6%), melko usein (35,7%), erittäin usein (7,1%) ja ei ollenkaan (3,6%). Varhaiskasvattajat kokevat tarvetta lisätä hoidossa olevien lasten liikuntaa kohtalaisesti (42,9%), melko usein (32,1%), erittäin usein (14,3%), melko harvoin (7,1%) ja ei ollenkaan (3,6%). Varhaiskasvatuksen esimiehille teettämien teemahaastatteluiden tulosten perusteella on hyvin hankala arvioida lasten liikunnan laatua ja määrää. Osa lapsista liikkuu omaehtoisesti aktiivisemmin ja osaa täytyy enemmän ohjata liikkeelle. Liikunnan rasittavuutta ei osata arvioida riittävän hyvin eikä selkeästi tiedetä, mitä hengästyminen käytännössä tarkoittaa. Pääsääntöisesti sen ajatellaan kuitenkin toteutuvan 50-70% suosituksista. Osa vastaajista arvioi liikunnan päiväkotipäivän aikana olevan rasittavaa ainoastaan minuuttia. Arviointia hankaloittaa myös se, että toisina päivinä lapset liikkuvat enemmän (esim. 1,5h), kun taas toisina päivinä ei liikuta juuri ollenkaan. Näin ollen hengästyminen ei ole päivittäin säännöllistä. Huomionarvoista on, että päiväkodissa liikunnan on havaittu olevan hengästyttävää varmimmin silloin, kun liikunta on ollut ohjattua. Ohjattua liikuntaa on kuitenkin pääosin järjestetty sisätiloissa, mutta sitä mahdollisuuksien mukaan voisi järjestää enemmän myös ulkona. 9

12 70 Ohjattu liikunta Ei ollenkaan Melko harvoin Kohtalaisesti Melko usein Erittäin usein Koti Perhepäivähoito Päiväkoti 4.2 Fyysinen ympäristö Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokevat, että heillä on hyvät tai melko hyvät tilat ja muut puitteet lapsen liikunnan harrastamiselle. Osa vastaajista kokee sisätilan olevan liikkumiselle rajallinen, mutta korvaa sen kuitenkin ulkona tapahtuvan liikunnan avulla. Vastaajien lapset saavat vapaasti leikkiä piha-alueella erittäin usein (71,4%), melko usein (19%), kohtalaisesti (4,8%) ja melko harvoin (4,8%). Kotona hoidossa olevat lapset leikkivät metsässä vapaasti kohtalaisesti (40%), melko harvoin (20%), melko usein (20%) tai erittäin usein (20%). Telineitä ja välineitä on saatavilla lapsille vaihtelevasti; erittäin usein (38,9%), melko usein (33,3%), kohtalaisesti (16,7%) ja melko harvoin (11,1%). Vanhemmat myös tiedostavat ympäristön vaikutukset lasten liikkumiseen, sillä vastauksissa pohditaan esimerkiksi kiipeilypuiden lisäämisen mahdollisuuksia omaan pihaan, sekä kaupungin mahdollisuuksia lisätä pienten lasten (1-3 vuotiaiden) leikkitelineitä puistoihin. Lisäksi vastauksista nousee yksityiskohtana esiin pyöräteiden hiekoittaminen, mikä estää vastaajan mukaan vanhempia vetämästä lapsiaan pulkalla tai kelkalla. Suurimpana haasteena lasten liikunnan lisäämisessä vanhemmat näkevät ajanpuutteen; arjen kotityöt vievät paljon vapaa-aikaa, ja liikunnan on sanottu jäävän pois päivän toiminnoista ensimmäisenä. Arjen työt menevät liikunnan edelle. 10

13 Perhepäivähoidossa olevat lapset saavat leikkiä vapaasti piha-alueella pääosin erittäin usein (87,5%). Vapaasti metsässä perhepäivähoitolapset saavat leikkiä kohtalaisesti (31,3%), melko usein (25%) tai erittäin usein (25%) ja melko harvoin (18,8%). Perhepäivähoitajien liikuntatilat ja -välineet koetaan pääosin melko hyviksi, sillä hoitajat liikuttavat lapsia mielellään ulkona, jossa tila riittää. Siellä telineitä ja välineitä lapset saavat käyttää erittäin usein (66,7%), melko usein (26,7%) ja kohtalaisesti (6,7%). Sisätilat koetaan kuitenkin riittämättöminä, sillä oman kodin olohuone ei vastaajien mukaan riitä liikuntatilaksi. Hoitajat kokevat sisäliikuntatilan puutteen suurimpana haasteena. Osa hoitajista on onnistunut ratkaisemaan sisätilaongelman joko lainaamalla muita tiloja tai vuokraamalla maksulliset sisäliikuntatilat käyttöönsä keskimäärin kerran viikossa. Hoitajien mukaan lasten eri-ikäisyys on toiseksi suurin haaste lasten liikunnan lisäämiselle. Lisäksi liikunnan lisäämisen haasteena pidetään varhaiskasvatuksen laaja-alaisuutta, jonka toteuttamisen vuoksi ei aina jää aikaa kahden tunnin reippaalle liikunnalle päivässä. Vastauksissa todetaan myös hoitajan omien fyysisten rajoitteiden vaikuttavan lasten liikuttamiseen. Liikunnan lisäämisen haasteina nähdään myös lasten säänmukaisten varusteiden puute, eri aikaan hoitoon saapuvat lapset, yksin työskentely, pitkät matkat sekä ajanpuute. Kehitysehdotuksista yleisimpänä esiin nousee yhteistyön tiivistäminen läheisen päiväkodin kanssa. 60 Vapaa leikki metsässä Ei koskaan Melko harvoin Kohtalaisesti Melko usein Erittäin usein Koti Perhepäivähoito Päiväkoti 11

14 Päiväkodissa oleva lapsi saa tutkimuksen mukaan leikkiä vapaasti piha-alueella pääosin erittäin usein (82,1%). Metsässä päiväkodin lapset taas leikkivät vapaasti pääosin melko harvoin (50%). Päiväkotien liikuntatilojen ja välineiden tilanteeseen ollaan vastausten mukaan tyytyväisiä ja niitä pidetään pääosin riittävinä, osittain jopa todella hyvinä. Ainoastaan pienten lasten ulkotelineitä toivottaisiin lisää. Riittävän isojen sisäliikuntatilojen saatavuus koetaan vaihtelevaksi, mikä on vastaajien mukaan yksi suurimmista haasteista lasten liikuntaa lisättäessä. Vastaajat kuitenkin tiedostavat muidenkin ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisen: Lähellä on metsä, jota voisi käyttää enemmän. Tutkimukseen osallistuneiden varhaiskasvattajien mukaan sisäliikuntatilojen asettamien haasteiden lisäksi toinen suuri liikunnan lisäämistä hankaloittava tekijä on ajanpuute. Kasvattajat kokevat, että henkilökunnalla ei ole riittävästi aikaa perehtyä ja suunnitella uusia, päivään sisältyviä liikuntahetkiä. He toivoisivat ajan riittävän sellaiseen suunnitteluun, jossa liikunnallinen toiminta voisi lähteä lapsen omista mielenkiinnon kohteista ja taidoista käsin. Vastauksissa harmitellaan sitä, että esimerkiksi esikoululaisille on niin paljon tavoitteita, ettei haluttua liikuntaa yksinkertaisesti ehditä toteuttaa. Myös henkilöstöresurssit (mahdollisuus jakautua pienryhmiin) ja lasten ruokailurytmitys nähdään selkeinä haasteina arjen liikunnan lisäämisessä. Erityisesti pienten lasten kanssa toimivat kokevat, ettei lasten kanssa tule lähdettyä esimerkiksi sisäliikuntatilaan liikkumaan siirtymisiin liittyvien haasteiden vuoksi. Vastauksissa tulee myös esiin, että sääolosuhteet voidaan kokea lasten liikuntaa rajoittavina tekijöinä. Kuitenkin kysyttäessä vastaajilta keinoja lasten liikunnan lisäämiseksi, eivät fyysiset tilat ja ympäristö saa montaakaan kehitysajatusta. Päiväkodin ulkopuolisen elämän kannalta taas nähdään liikuntapaikkojen monipuolisuus tärkeänä, sekä huomion kiinnittämisen vanhempien taholta juuri ilmaisiin liikuntamahdollisuuksiin, kuten ulkojäähän. Varhaiskasvatuksen esimiehet tiedostavat fyysisten ympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet tärkeinä liikuntaan kannustavina ja liikuntaan motivoivina tekijöinä. Lapsille tulisi tarjota monipuolisia liikkumismahdollisuuksia, että ne innostaisivat lapsia hengästymään. Myös henkilökunnan työtä lasten liikuttajina helpottavat monipuoliset sisä- ja ulkoliikuntavälineet, - telineet ja tilat. Välineiden olemassaolo ei kuitenkaan riitä, vaan ne täytyisi olla lapsille saatavilla ja riittävän usein esillä. Useasti kasvattajat pitävät esillä hienomotorisiin taitoihin liittyviä välineitä 12

15 kuten palapelejä, mutta liikuntavälineitä säilytetään lukollisissa kaapeissa. Välineiden monipuolisuus tulisi huomioida lasten motoristen taitojen kehittämisen kautta hankkimalla välineitä liittyen esimerkiksi heittämiseen ja hyppäämiseen liittyen. Lisäksi välineiden huoltaminen tulee ottaa huomioon, sillä rikkinäiset tai esimerkiksi tyhjät jalkapallot eivät motivoi lapsia liikkumaan. Erityisesti ulkoliikuntavälineiden käyttöä rajoittavat myös säännöt ja toimintakulttuuri. Uusia tiloja ja välineitä suunniteltaessa haluttaisiin rakentaa päiväkodit ja koulut yhteen, lisätä liikuntaan mahdollistavia sisätiloja (kuten käytäviä) ja välineitä, sekä lisätä metsän hyödyntämistä päiväkotiliikunnassa. Kuitenkaan puitteet eivät esimiesten mukaan ole välttämättömyys lasten liikuttamiseen: Lasten liikunnan lisääminen ei ole välineistä kiinni. Tekniset, liikuntaan tarkoitetut tilat ja välineet eivät ole autuaaksi tekeviä, sillä isot jumppasalitkin voivat huutaa tyhjyyttään. Se on johtamisesta ja asenteesta kiinni, esim. mitä mahdollisuuksia metsäkin tarjoaa Kaikkien esimiesten mukaan pyritään päivähoidossa hyödyntämään monipuolisesti ulko- ja sisätilojen lisäksi lähiympäristön tarjoamia mahdollisuuksia. Perhepäivähoidossa liikkuminen on kiinni hoitajan omasta aktiivisuudesta sekä etäisyyksistä. Jokainen esimies kokee erityisesti metsän hyödyntämisen lasten liikkumisympäristönä tärkeimpänä, sillä sen on havaittu motivoivan lapsia liikkumiseen luonnostaan. Luonnollinen ympäristö metsä olisi hyvä, joka motivoisi luonnolliseen ja monipuoliseen liikkumiseen. Välineistä ei tarvitse keksiä liikuntaa, vaan lapsen mielikuvituksesta käsin. Kun maasto on epätasaista, siellä tulee kokonaisvaltaista ja hengästyttävää liikuntaa. Ettei vaan pompoteta palloa, vaan liikkuminen metsässä olisi leikin kautta kokonaisvaltaista. Välineitä ja ympäristöäkin tärkeämpi fyysiseen ympäristöön liittyvä tekijä esimiesten mukaan on ajankäyttöön liittyvät haasteet. Varhaiskasvattajilla ei riitä arjessa aikaa riittävästi puhua liikunnasta eikä aikaa suunnitella liikunnallisia toimintatapoja tai niiden muutoksia. 4.3 Asenteet ja motivointi Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokevat, että heidän kodissaan vallitsee liikuntamyönteinen ilmapiiri erittäin usein (66,7%) ja melko usein (28,6%). Vanhemmat tiedostavat esimerkin merkityksen tärkeänä tekijänä lasten liikunnan lisäämisessä, mutta todistavat silti 13

16 vanhempien arkiliikunnan olevan yleensä ottaen hyvin vähäistä. Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kuitenkin vastaavat harrastavansa liikuntaa erittäin usein (57%), kohtalaisesti (25%) ja melko usein (15%). Vanhempien oma liikunnallisuus nousee erityisen merkitykselliseksi lapsille sen antaman esimerkin vuoksi, mutta se nähdään myös haasteena lasten liikunnan lisäämisessä: Moni vanhempi haluaa omaa aikaa liikunnalle esimerkiksi kuntosalilla ilman lapsia, joten perheen yhteinen liikunta jää vähemmälle. Asenteet nähdään lasten liikunnan lisäämisen toiseksi yleisimpänä esteenä ajanpuutteeseen liittyvien haasteiden jälkeen. Toisaalta myös ajankäytön priorisointi voi johtua asenteista, tässä tapauksessa liikuntaa kohtaan. Vanhempien mukaan laiskuus, uskallus ja pelko ovat suurimpia asenteellisia esteitä lasten liikunnan lisäämisessä. Vanhemmat pelkäävät liikuntaa, että lapset satuttavat siinä itseään. Ei uskalleta lähteä rohkeasti liikkumaan. Ratkaisuehdotuksina fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi vanhemmat pitävät ensisijaisesti oman aktiivisuutensa ja aloitteellisuutensa lisäämistä; Enemmistö lisäisi ulkoilua yhdessä lasten kanssa, menisi useammin lasten kanssa metsään, pitäisi itse lapsilleen ulkopeli- ja liikuntaleikkituokioita sekä kokeilisi enemmän erilaisia liikuntamuotoja lastensa kanssa. Vanhempien antaman esimerkin lisäksi myös muut sosiaaliset suhteet nousevat merkityksellisiksi lasten liikuntaa lisättäessä; Ikätovereiden liikkuminen sekä muu mahdollinen apu lasten liikuttamisessa koetaan ensiarvoisen tärkeiksi asioiksi. Jos saisi enemmän lastenhoitoapua, tai että isovanhemmat veisivät lapsia säännöllisesti vaikkapa uimahalliin Lapset ovat parhaita liikkumiseen innostajia toisilleen. Perhepäivähoitajien mukaan heidän kasvatustoimintansa on liikuntamyönteistä erittäin usein (75%) tai melko usein (25%). Liikuntaa perhepäivähoitajat harrastavat itse erittäin usein (37,5%), melko usein (31,3%), kohtalaisesti (25%) sekä melko harvoin (6,3%). Liikuntamyönteisyys näkyy osassa vastauksista; yksi vastaaja on esimerkiksi järjestänyt pakkasella liikuntaradan hoitolapsille kotinsa sisätiloihin, kun taas toinen kertoo jumppien sekä kuperkeikkojen onnistuvan pienissä tiloissa hyvin. Kuitenkin osa vastaajista kokee, että asenteissa olisi myös kehitettävää: 14

17 Joskus tuntuu, että esteenä (lasten liikunnalle) ovat toiset perhepäivähoitajat. Mikään muu ei ole esteenä. Kaikki vastaajat eivät pidä liikunnan lisäämistä lapsille tärkeänä tai tarpeellisena asiana. Vastaajat myös tiedostavat lasten liikuttamisen olevan hoitajien omasta motivaatiosta kiinni. Osa vastaajista kokee esimerkiksi liikunnallisen toiminnan järjestämisen vievän liikaa omaa aikaa. Hoitajat toivovat, että myös vanhempien asenteisiin tulisi vaikuttaa niin, että he tulisivat aktiivisemmiksi ja kiinnostuisivat itse liikunnasta. Tätä kautta he myös innostaisivat omia lapsiaan liikkumaan. Vastuuta halutaan siirtää muutenkin vanhempien suuntaan, esimerkiksi lasten älylaitteiden käytöstä. Yksi vastaajista kuitenkin ajattelee lasten liikkumisen kotioloissa olevan perheiden oma asia, johon ei halua olla vaikuttamassa. Osa vastaajista taas näkee juuri asenteen heijastumisen lasten suuntaan yhtenä tärkeimpänä asiana, jonka vuoksi lasten rohkaisu ja kannustaminen liikkumiseen nähdään yhtenä tärkeimpänä lasten liikkumista edistävänä tekijänä. Tätä liikunnan iloa yksi vastaajista haluaisi lisätä myös urheiluseurojen harrastustoimintaan kilpailemisen sijaan. Tutkimuksen tulosten mukaan päiväkodeissa tapahtuva toiminta on liikuntamyönteistä melko usein (42,9%) tai erittäin usein (42,9%) ja kohtalaisesti (14,3%). Liikuntaa päiväkotien kasvattajat harrastavat itse melko usein (39,3%), erittäin usein (28,6%), kohtalaisesti (25%) ja melko harvoin (7,1%). Asenteiden merkitys lasten liikunnan lisäämisessä päiväkodissa nousi yhtenä haasteena esiin, sillä parannettavaa nähdään joko henkilökunnan asenteissa tai vähemmän liikkuvien lasten innostuksen kasvattamisessa. Vastauksista käy ilmi, että taitoa ja osaamista liikuttaa lapsia on, mutta juurikin motivaatiota liikuttamiseen tarvittaisiin lisää. Myös asenteiden suorat vaikutukset päiväkotien toimintakulttuureihin sekä lasten liikunnan määrään tiedostetaan. Kaikki työntekijät eivät näe liikunnan tärkeää merkitystä, jonka vuoksi on myös paljon kieltoja. Asenteisiin vaikuttamalla kasvattajat lisäisivät lasten liikuntaa päiväkodeissa, esimerkiksi kannustamalla lapsia pihapeleihin ja lisäämällä työntekijöiden motivaatiota ja innostusta. Toisilta kasvattajilta toivotaan lisäksi enemmän kykyä sietää häsläystä sisätiloissa ja sallivampaa asennetta fyysisiä leikkejä kohtaan. Päivähoidon ulkopuolella asenteiden ryhtiliikettä toivotaan vanhemmilta, joilla on tärkeä rooli lastensa liikunnallisuuden tukemisessa. Perheiltä toivotaan tukea, kannustusta ja esimerkkiä niin, että liikkumisesta tulisi elämäntapa. Vanhemmista on paljon kiinni se, miten lapset liikkuvat vapaa-aikana. Liikuntaan kannustaminen, sekä vaihtoehtojen tarjoaminen on tärkeää. 15

18 Varhaiskasvatuksen esimiehet pitävät omia ja alaistensa asenteita liikuntaa kohtaan pääosin myönteisinä, mutta myös vaihtelevina. Sekä päiväkodin että perhepäivähoidon henkilöstön motivointi koetaan tarpeellisena, sillä vaikka osa näkeekin liikunnan kiinteänä osana päivähoidon arkea, osa ajattelee yhden liikuntatuokion viikossa riittävän lapsille. Liikunnan lisäämisen esteet koetaankin olevan lähtökohtaisesti aikuisten omissa asenteissa. Vastuun jakamista päivähoidon liikuntasuunnittelussa pidetään tärkeänä, sillä yhden ihmisen oikeanlainen asenne ei riitä viemään koko henkilöstöä eteenpäin. Henkilöstön asenteilla nähdään olevan suuri merkitys sekä yksittäisten liikuntatapahtumien järjestämisessä että kokonaisen liikunnallisen toimintakulttuurin rakentamisessa. Asenteiden merkitys on tärkeä juuri siinä, miten liikunnan ilo tarttuu aikuisista lapsiin. Esimiehet ovat huomanneet miten liikunnallisen toiminnan saa epäonnistumaan, jos aikuinen ei ole siitä itse aidosti innostunut ja haluaisi itse toteuttaa jotakin vähemmän aktiivista tekemistä. Kasvattajien omaa liikunnallista aktiivisuutta ei kuitenkaan nähdä ainoana ratkaisuna: Vaikka kasvattaja ei itse olisikaan aktiivinen liikkuja, hän voi silti olla hyvä kasvattaja. Hyvä kasvattaja ei halua omien ongelmiensa olla esteenä lasten liikkumiselle. Motivaation ja asenteen ryhtiliikkeeseen uskotaan koulutuksen ja tiedon lisäämisellä, tartuttamalla innostusta muihin niin sanottujen tsemppareiden avulla, yhteistyöhön kannustamisella koulujen kanssa sekä liikunnan tärkeyden viestimisellä monelta eri taholta samanaikaisesti. Erityisen merkitykselliseksi koetaan pedagogiikan näkyvillä pitämistä esimiehen taholta sekä kasvattajien ohjaaminen kehittämään itseään. Liikuntaan suhtautumisen ajatellaan lähtevän siitä asenteesta, että kasvattaja on jatkuvassa oppimisen tilassa, ja hänen tulee kokeilemisen kautta kehittää omaa työskentelyään. Kannattaa miettiä asioita kehittymisen kautta, eikä niin että miten ennen on tehty, vaan muutetaan toimintatapoja uuden tiedon kautta. Silloin henkilöstö innostuu ja on vastaanottavainen, kun tekeminen on rentoa ja kokeilumielistä. Henkilökunnan halutaan myös rohkaistuvan ja keräävän uskallusta mennä yksinkin lähimetsään lasten kanssa, vaikka joskus sisällä oleminen koetaankin helpommaksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Turvallisuuden menettämisen pelko on yksi suurimmista haasteista päivähoidossa, joka omalta osaltaan vaikuttaa vahvasti kasvattajien arkeen ja liikuntamyönteiseen toimintakulttuuriin. Asenteita huomattavasti suurempi merkitys lasten liikunnan lisäämiseen 16

19 nähdään varhaiskasvattajien keskuudessa toimintakulttuurin merkityksellä, joka ulottuu laajemmalle, kuin vain yksittäisten työntekijöiden asenteisiin. 4.4 Liikuntamyönteinen toimintakulttuuri Vanhempien vastauksista tulee poikkeuksetta esiin se, miten oman tai lasten liikunnan harrastamiselle ei jää tarpeeksi aikaa. Liikunnan tärkeys pääosin tiedostetaan, mutta arjen toimintakulttuuri korostaa yhä enemmän vanhempien mielestä liikkumattomuutta, ja aikuisten arkiliikunta koetaankin olevan yleisellä tasolla hyvin vähäistä. Vanhemmat toteavat yleisellä tasolla pelien ja älylaitteiden sekä autoilukulttuurin kilpailevan vahvasti ajasta liikunnan kanssa: Pelien, tietokoneiden ja kännykän käyttö on vienyt aikaa liikkumiselta. Vanhemmat käyttävät paljon autoa kävelyn ja pyöräilyn sijaan. Liikuntamyönteistä toimintakulttuuria voidaan tarkastella myös lasten liikkumista koskevien sääntöjen ja rajoitusten kautta. Vanhemmat kokevat sääntöjen rajoittavan lasten liikkumista melko harvoin (76,2%), ei koskaan (14,3%), melko usein (4,8%) tai erittäin usein (4,8%). Vanhempien mukaan sääntöjen löyhentäminen ja enemmän sallivampi toimintakulttuuri voisi lisätä lasten liikkumista, jos lapsi saisi esimerkiksi jumpata sisällä. Toisaalta sääntöjen merkitystä liikunnan lisäämisessä korostetaan myös muun toiminnan rajoittajana: Sellainen sääntö voisi olla, että ruutuaikaa saa olla vasta sitten, kun on ensin ulkoillut tietyn määrän. Perhepäivähoitajia lähes poikkeuksetta eniten huolestuttava asia on perheiden toimintakulttuuri, jossa lasten ei tarvitse itse liikkua paikasta toiseen (esim. kävellen), vaan vanhemmat joko kantavat tai vievät rattailla kaikkialle. Lisäksi haluttaisiin vahvistaa perheiden yhteistä ulkoilutoimintaa, lisätä perheiden omaa arkiliikuntaa ja vähentää ruutuaikaa. Perhepäivähoitajat näkevät liikunnan harrastamisen polarisoitumisen, sillä toiset lapset eivät juuri liiku kotona ollenkaan ja toiset taas harrastavat liian paljon: Huolestuttaa joidenkin perheiden vähäinen ulkoilu. Toisilla taas harrastuksia on jo 4-vuotiaana liikaa. Osalla jää hoidon varaan liikunta kokonaan. 17

20 Vanhemmat kuljettavat lapsiaan autolla joka paikkaan, sen sijaan, että voisivat kulkea pyörällä tai kävellen. Useimmiten hoidossa tapahtuva ulkoilu voi olla lapsille ainut ulkoiluhetki. Perhepäivähoitajat kokevat sääntöjen rajoittavan hoitolastensa fyysistä aktiivisuutta melko harvoin (56,3%) tai kohtalaisesti (43,8%). Vastauksista käy kuitenkin ilmi, että säännöt voisivat sallia useammin esimerkiksi juoksemisen ja kiipeilemisen. Päiväkodissa sääntöjen koetaan rajoittavan lasten fyysistä aktiivisuutta kohtalaisesti (42,9%), melko harvoin (39,3%) ja melko usein (17,9%). Turhien liikuntaa rajoittavia kieltojen ja sääntöjen koetaan kuitenkin olevan suuri toimintakulttuurissa vaikuttava haaste: Liian suuri määrä sääntöjä ja määräyksiä, vaikka onkin sovittu, että annetaan lasten liikkua. Turvallisuuden nimissä sääntöjä on ehkä liikaa ulkoilussa. Turhista rajoituksista halutaan päästä eroon, vaikkakin lasten turvallisuuden huomioon ottamista pidetäänkin tärkeänä. Sisällä halutaan liikkua enemmän: Pitkä käytävä houkuttelisi liikkumaan. Päiväkodin toimintakulttuuriin liittyviä kehitystehtäviä liittyy lisäksi sekä lähimetsän hyödyntämiseen liikunnan mahdollistajana että erilaisiin arjen liikunnallisiin toimintatapoihin. Vastauksissa tulee esiin toimintatapojen kehittäminen jonottamis- ja siirtymistilanteissa, sisätilan aktiivisemmassa käytössä, ohjaajan aktiivisemmassa osallistumisessa lasten ulkoliikuntaan ja leikkeihin, hyötyliikunnan toteuttamisessa, liikuntavälineiden päivittäisessä käytössä, liikuntamahdollisuuksien luomisessa pitkin hoitopäivää, ulkoiluajan pidentämisessä, liikkuvan aamupiirin sekä mahdollisen ulkoleikittäjän nimeämisessä. Erityisen paljon kannustetaan yhteistyöhön koulujen (erityisesti Liikkuvien Koulujen) kanssa, josta on saatu erinomaisia kokemuksia; kuudesluokkalaisia koululaisia on koulutettu ohjaamaan eskarilaisille liikuntaa kerran viikossa, jolloin lapset liikuttavat lapsia. Liikunnallista esimerkkiä toivotaan myös lasten vapaa-ajalle, sillä vanhempien positiivisten asenteiden liikuntaa kohtaan uskotaan heijastuvan sekä liikunnallisen elämäntavan että toimintakulttuurin rakentumiseen. Kasvattajat toivovat, että liikuntaharrastusten lisäksi vanhemmat itse liikkuisivat yhdessä lastensa kanssa. Käytännön toteutuksessa annetaan vinkkeinä välimatkojen kulkeminen kävellen tai pyörällä ja kaikenlainen liikunnallinen yhdessäolo, esimerkiksi pulkkamäessä tai luonnossa. Lisäksi vastaajat pitävät vanhempien kannustusta tärkeänä kokeilla 18

21 uusia lajeja ja välineitä, sekä rakentaa omaehtoista ja leikkimielistä liikuntakulttuuria, jota voidaan toteuttaa lähiliikuntapaikoilla ilman kustannuksia. Turvallisuushakuisuus koetaan varhaiskasvatuksen esimiestenkin taholta yhtenä suurimpana lasten liikunnan lisäämisen esteenä, sillä henkilökunta ei halua ottaa riskejä. Mahdollista on kuitenkin joustaa liian kireistä turvallisuusohjeista, jolloin pieniinkin tiloihin saataisiin tekemistä. Esimerkiksi juoksemisen ajatellaan olevan lapsen luonnollinen tapa liikkua, joten tämän rajoittamista on jo tietoisesti pyritty miettimään sekä kiinnittää huomiota aikuisten rajoituksiin. Turvallisuusasioissa ajatellaan pääsevän eteenpäin koulutuksilla sekä yhteistyöllä muiden toimijoiden kanssa. Turvallisuudesta on keskusteltu, että onko siitä tullut vain sellainen peikko? Vai tapahtuuko tapaturmia todella? Erilaisia mahdollisuuksia on siis toimia, mutta toimintatapoja koetaan osittain hieman vieraiksi. Esimerkiksi perhepäivähoidossa haasteeksi koettu lasten eri-ikäisyys voisi esimiehen mukaan ratketa osittain sillä, että toiminnassa hyödynnettäisiin enemmän kiertävää hoitajaa, joka mahdollistaisi esimerkiksi hiihtämisen isompien lasten kanssa. Muutoin päivähoidon toiminnassa halutaan korostaa enemmän ulkoliikuntaa, ohjatun liikunnan lisäämistä sekä välimatkasiirtymien harjoittelua kävellen, jota toki jo perhepäivähoidossa paljolti tehdään. Lasten on nimittäin myös esimiestasolla huomattu yhä useammin karttavan siirtymisiä kävellen. Päivähoidon ulkopuoliselta toimintakulttuurilta toivotaan enemmän perheliikuntasidonnaisuutta, sillä myös esimiestasolla nähdään omaehtoisen liikuntakulttuurin jääminen kilpa- ja seuratoiminnan varjoon. Lisäksi perheitä halutaan kannustaa liikkumaan yhdessä lapsen kanssa. Kasvattajat joutuvat usein todistamaan, miten perheet eivät halua liikuntavälineitä viikonlopuiksi kotiinsa. Päiväkodin esimiehet puoltaisivat liikuntasuunnitelman tekemistä päivittäin mahdollisena ja jopa tarpeellisena, nykyisen viikottaisen liikuntasuunnitelman sijaan. Tälle muutokselle he eivät näe minkäänlaista käytännön estettä. Liikuntasuunnittelussa voisi kannustaa myös hengästymisen tietoiseen suunnitteluun, jota voidaan tietoisesti sisällyttää esimerkiksi kävelyretkiin juoksuosuuksien merkeissä. Päiväkodeissa vierastetaan liikunnan liittämistä ainoastaan liikuntapäiväkotien toimintatavaksi, sillä liikunnan ajatellaan olevan kaikille päiväkodeille luonnollinen toiminnan linja ja mahdollista muodostaa yhä tiiviimmin osaksi jokapäiväistä toimintaa. Pöytäsidonnaista toimintakulttuuria rikkomalla on mahdollista luoda uudenlaista liikuntakulttuuria, jossa liikuntaa voitaisiin opettaa 19

22 muiden varhaiskasvatussuunnitelmaan sisältyvien aineiden kautta, esimerkiksi matematiikkaa ja äidinkieltä liikunnan avulla. 4.5 Osaaminen ja koulutus Vanhemmat kokevat osaavansa antaa lapsilleen liikunnallisia virikkeitä melko usein (42,9%), kohtalaisesti (28,6%), erittäin usein (23,8%) ja melko harvoin (4,8%). Vanhempien vastauksista ei tule esiin se, että he haluaisivat tai tarvitsisivat koulutusta tai vinkkejä lastensa liikuttamiseen. Perhepäivähoitajien oma osaaminen koskien lasten liikunnan ohjaamista ja kehittämistä koetaan riittäväksi melko usein (50%), erittäin usein (25%), kohtalaisesti (18,8%) tai melko harvoin (6,3%). Vastaajista 18,2% ei ole saanut ollenkaan lisäkoulutusta alle kouluikäisten lasten liikunnasta. Osa vastaajista on itse hankkinut melko laajastikin liikunta-alan koulutusta, kun taas suurin osa luottaa työnantajan tarjoamiin koulutuksiin, joihin ollaan tyytyväisiä. Perhepäivähoitajien arvioidessa omaa koulutustarvettaan, he kokevat tarvitsevansa tietoutta eri-ikäisten lasten liikuttamisesta, pienten lasten liikunnasta (liikuntaleikit), ideoita liikuntavälineistä, sekä liikunnan järjestämisestä pienissä tiloissa. Osa vastaajista ei kuitenkaan kaipaa lisäkoulutusta. Koulutustarpeen lisäksi hoitajat pitävät erityisen tärkeänä vanhempien informointia lasten liikunnan merkityksestä, sekä perheiden tukemista liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa. Vastauksissa toivotaan neuvolan ja päivähoidon tiiviimpää yhteistyötä. 20

23 60 Liikuntaosaaminen riittävää Ei ollenkaan Melko harvoin Kohtalaisesti Melko usein Erittäin usein Vanhemmat Perhepäivähoito Päiväkoti Päiväkotien varhaiskasvattajat kokevat oman osaamisensa riittäväksi koskien lasten liikuntaa ja sen ohjaamista melko usein (46,4%), kohtalaisesti (39,3%), erittäin usein (10,7%) ja melko harvoin (3,6%). Suurin osa vastaajista ei ole saanut alle kouluikäisten lasten liikuntaan liittyvää lisäkoulutusta. Ne vastaajat jotka ovat lisäkoulutusta hankkineet, ovat tehneet sen omaehtoisesti. Lisäkoulutusta kuitenkin kaivataan pienten lasten (alle 3 vuotiaiden) liikuntaan, pienten sisätilojen liikuntaan, eri lajien osaamisen syventämiseen sekä eri-ikäisten lasten liikuntaan. Erityisesti koulutuksia toivotaan kuntatason järjestäjiltä, jolloin koulutus olisi suunnattu koko ammattikunnalle. Kasvattajat haluavat varmuutta siihen, paljonko voi lapsi liikkua, sekä miten se voidaan toteuttaa rasittavasti (hengästyen). Koulutusta kaivataan myös siihen, miten saadaan liikunta luontevaksi osaksi päiväkodin arkea. Koulutuksen tarve heijastuu osittain myös lasten liikunnan lisäämisen haasteisiin, sillä pienet lapset ja lasten eri-ikäisyys koettiin aiemmin lasten liikunnan lisäämisen haasteina. Lisäksi kasvattajat toivovat, että myös vanhempia informoitaisiin yhä enemmän liikunnallisista vapaa-ajan aktiviteeteista. Lisäksi pidetään tärkeänä, että vanhemmat saisivat tietoa liikunnan merkityksestä lapsen kehitykselle. Varhaiskasvatuksen esimiehet haluaisivat yhtenäistää sekä perhepäivähoitajien että päiväkotien varhaiskasvattajien koulutuksia, sillä osallistumalla samaan koulutukseen ja informaation tullessa suoraan kaikille, olisi helpompi myös sitoutua uuden oppimiseen ja uuden toimintatavan opettelemiseen. Liikuntakoulutusten halutaan siis olevan velvoittavampia. Erityisistä 21

24 koulutusaiheista nousee tärkeimmiksi pienten tilojen liikunta, asennekasvatus, liikehavainnointi sekä liikunnanohjauksen taidot, joka vastaajien mukaan omalta osaltaan on poistamassa myös turvallisuuteen liittyviä pelkoja. Koulutusta tarvitaan ennen kaikkea uusien työtapojen oppimiseen, joilla pyritään osaamisalueiden oppimiseen liikunnan kautta. Koulutukset eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös aikaa toteutukselle: Koulutuksia voi aina olla, mutta mitkä niistä todella tulevat käytäntöön? Kun osa lähtee koulutukseen, muut tekevät töitä vajaalla sen ajan eivätkä ole innokkaita ottamaan vastaan koulutuksesta uutta ja laittamaan sitä käytäntöön. 4.6 Liikuntakampanjointi Tärkeimpinä lasten liikuntaa lisäävinä, kodin ulkopuolisina tukitoimina vanhemmat näkevät ohjattujen liikuntakerhojen järjestämisen ja niiden edulliset hinnat. Erityisesti vastauksista esille nousee pienille (alle 4- vuotiaille) lapsille suunnattujen liikuntakerhojen tarve. Vanhemmat liikkuisivat yhdessä perheensä kanssa mieluiten liikunnallisissa tapahtumissa/ -tuokioissa uiden, luistellen ja luonnossa retkeillen. Myös perhepäivähoitajat näkevät tarpeen perheiden yhteisten liikuntatapahtumien järjestämiselle. Perhepäivähoitajien mukaan liikuntatapahtumat ovat erinomaisia tilanteita sosiaalisen vuorovaikutuksen ja liikunnallisen esimerkin saamisen kannalta. Suurin osa vastaajista kertoo järjestävänsä hoitolapsilleen (yleensä tiimeissä) pieniä liikunnallisia tuokioita ja liikuntapäiviä, mutta osa hoitajista ei ole toteuttanut ollenkaan tapahtumaluontoisia liikunta-aktiviteetteja. Osa vastaajista käyttää säännöllisesti Varpaat Vauhtiin ja Pihaseikkailu materiaaleja (Valo). Poikkeuksetta jokainen vastaaja pitää liikuntapäiviä ja tapahtumia mielekkäinä ja virkistävinä sekä lapsille että aikuisille: Lapset jatkavat ohjattujen leikkien leikkimistä itsenäisesti. Liikuntatuokioista puhutaan pitkään. Hyvä mieli muistaa, niin lapsilla kuin aikuisilla. Päiväkodeissa on myös pääsääntöisesti käytössä Varpaat Vauhtiin ja Pihaseikkailu materiaalit (Valo). Lisäksi päiväkodit järjestävät omia, liikunnallisia tapahtumia lapsille ja heidän perheilleen. Tapahtumat ovat pääasiassa ulkotapahtumia, mutta sisätiloissa on järjestetty myös temppuratoja. 22

25 Tapahtumia on luontevasti osattu liittää erilaisiin juhlapäiviin sekä vuodenaikoihin. Toisaalta vastauksista käy myös ilmi, että liikuntatapahtumia toivotaan olevan enemmänkin. Tapahtumien uskotaan innostavan ja motivoivan kaikkia osapuolia liikkumiseen, myös vanhempia ja isovanhempia. Henkilökunta kokee saavansa kampanjoista ja tapahtumista uusia ideoita liikuntatuokioiden pitämiseen sekä välineiden käyttöön. Erilaiset kampanjat herättävät kasvatushenkilökuntaa pohtimaan ja monipuolistamaan toimintaansa. Lapset lähtevät innostuneesti mukaan liikunnalliseen tekemiseen, ja sitä kautta innostavat myös vanhempiaan liikkumaan. Lapset saavat uusia elämyksiä ja hauskoja hetkiä, sekä oppivat uusia taitoja, kuten ryhmätaitoja ja mittaamista. Liikuntakampanjat ja tapahtumat vaikuttavat vahvasti positiivisesti lapsiin ja aikuisiin hetkellisesti, mutta osa kasvattajista ei osaa arvioida niiden pitkäaikaista vaikutusta. Ulkopuolisilta tahoilta toivotaan liikuntatapahtumia ja harrastuksia, jotka olisivat perheille kohtuuhintaisia, vähemmän kilpailupainotteisia ja enemmän leikkimielisempiä. Liikuntatapahtumien toivotaan yleisellä tasolla olevan vuodenaikoihin ja teemoihin sopivia koko perheen retkiä. Samoilla linjoilla jatkavat varhaiskasvatuksen esimiehet, jotka uskovat perheiden kynnyksen madaltuvan osallistua liikunnallisiin tapahtumiin muutenkin, kun niitä ensin järjestetään päivähoidon puolesta. Pienempien liikuntatapahtumien onnistumisen kannalta pidetään tärkeänä lasten toiveiden kuulemista, ja että niissä korostettaisiin lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta esimerkiksi helppojen ja hauskojen liikuntarastien muodossa. Lisäksi esimiehet korostaisivat soveltamisen mahdollisuutta (eri-ikäisyys, sääolosuhteet) sekä yhteisöllisyyden kokemista, jota voidaan ilmentää esimerkiksi siten, että isommat lapset huolehtivat pienemmistä. Tätä lasten omaa liikunnallista esimerkkiä voidaan vahvistaa juuri aiemminkin mainitulla yhteistyöllä Liikkuvien Koulujen kanssa. Liikunnallisia tapahtumia on järjestetty pääsääntöisesti juhlissa, mutta niiden toivottaisiin olevan suurempi osa myös arkea. Tapahtumien järjestäminen vaatii kuitenkin henkilöstöltä aina suunnitteluajan käyttämistä sekä oikeanlaista asennetta. 4.7 Hallinnolliset tekijät Perhepäivähoitajien vastauksista käy ilmi, että he mielellään osallistuisivat kaupungin järjestämiin liikuntatapahtumiin useammin, esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi toivotaan enemmän mahdollisuuksia sisäliikuntatilojen hankkimiseen; Ensisijaisesti koulujen ja perhepäivähoitajien 23