Vapaakaupan logiikka ja TTIP. Heikki Patomäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapaakaupan logiikka ja TTIP. Heikki Patomäki"

Transkriptio

1 Vapaakaupan lgiikka ja TTIP Heikki Patmäki

2 Suhteellisen edun periaate David Ricard ( ) Kaksi maata, kaksi tutetta absluuttista etua ei tarvita, suhteellinen etu riittää. hyöty tulee vapaan kaupan myötä syntyvästä työnjasta ja erikistumisesta. Malli n staattinen (ajatn); ja lähtökhtana n maailma, jssa kauppaa ei käydä. Heckscher-Ohlin malli (1933): matemaattinen yleisen tasapainn uusklassinen malli, mutta perusidea n samantyyppinen kuin Ricardlla Ricardlla vain yksi tutannntekijä, mutta tutanttekniikissa erja H-O malli: sama teknlgia, mutta tutannntekijöiden saatavuus ja suhteelliset hinnat eravat

3 Terian ngelmia Tellisuuden aljen sisäinen kauppa: samja tutteita viedään maasta tiseen. aggregaati-tassta riippuen, 30-70% maailmankaupasta, ja kk ajan kasvava suus Kun lähtökhtana n yhteenkietutunut maailmantalus ja histriallisesti kehittynyt työnjak, kaupan vapauttamisen vaikutukset vat aivan jtain muuta kuin mitä teriassa letetaan. Dynaamiset vaikutukset lennaisia: (lisä)erikistumisella n myös kustannuksia. Orastavan tellisuuden kehittäminen edellyttää sujaa tellisuus- ja investintiplitiikka.

4 Uusi kauppateria Paul Krugman Krugmanin mukaan brändäämisen ja suurtutannn edut selittävät miksi suurin sa maailmankaupasta käydään samanlaisten maiden välillä ja paljlti vieläpä samjen tellisuudenaljen sisällä tämä li merkittävä pikkeama klassisesta mutta täysin epärealistisesta kauppateriasta, jssa erikistuminen ja suhteellinen etu selittää kauppaa. Krugmanilta (1991) meni kuitenkin vusikymmen keksiä, että näin llen mnet talusprsessit vat itseään vahvistavia, ja että tellinen menestys vi rukkia menestystä kunkin maan erikistuminen n spesifiä ja plkuriippuvaista

5 Vapaakaupan alueen laajeneminen Vapaa kauppa edellyttää: hyödykkeet markkinat yksityinen mistaminen. Kaupan myötä yksityisen mistamisen piiri laajenee (de fact yksityistäminen ja hyödykkeistäminen): kulttuuri geenit, bidiversiteetti palvelut (mukaan lukien terveys, kulutus) maatalus investinnit Seurauksena rajituksia ja ehtja valtin ja kaiken julkisen rlille yhteiskunnassa.

6 Tisen maailmansdan jälkeinen kehitys Brettn Wds -järjestelmä GATT (tariffien yleisspimus) ITO = Internatinal Trade Organizatin. GATT-kierrkset: kaupan vapauttamisen lgiikka vei yhä laajempiin kysymyksiin. Uruguay-kierrs ( ) laajensi vapaan kaupan alaa j merkittävästi, tulksena WTO

7 Maailman kauppajärjestö WTO 1995 GATT säilyi ytimessä, mutta tullit yms. yhä vähemmän merkittävä sa vapauttamista. GATS (palvelut) TRIPS (tellis- ja tekijänikeudet) Dha-kierrs (2001) yrityksiä tuda investintisujaa mukaan kierrs n llut melkein ttaalinen epännistuminen; vain pieniä askelia Balissa 2013

8 MAI = mnenkeskinen investintispimus OECD-neuvttelu Kansalaisyhteiskunta vusi spimuksen julkisuuteen Erityisen khun sai aikaan suunnitelmat investintisujasta. Ranska vetäytyi neuvtteluista 1998 neuvttelut kariutuivat. Agenda siirtyi WTO:hn bilateraalisiin spimukseen n vuteen 2014 asti

9 TTIP = EU/USA vapaakauppa USA-EU vapaakauppaneuvttelut lginen jatke pitkälle kehitykselle uusliberaali aikakausi: 1973 / 1979 / 1981 EU:n näkökulmasta: Lissabnin spimus ja EUkmpetenssin laajeneminen investinteihin TTIP kattaa markkiniden, yksityisen mistuksen ja kilpailun levittämisen kaikille kentille. Investinnit ja niiden suja vain yksi keskeinen sa; esim. maatalus, geenimuunnellut tutteet, kulttuuri jne.

10 Asialistalla yhtiövaltaa, geenirukaa ja kulttuurin amerikkalaistamista Neuvttelut alitettiin heinäkuussa 2013 j aiemmin li alitettu vastaavat neuvttelut Kanadan, Intian ja Singapren kanssa EU:n jäsenmaat vat tähän mennessä slmineet reilusti yli tuhat investintispimusta klmansien sapulten kanssa Oletuksena ja neuvttelujen ikeutuksena n, että investintispimukset lisäävät taludellista kasvua ja vat siten hyödyllisiä Ricard / Heckscher-Ohlin / empiiriset väitteet esim. investintien lisääntymisestä HS heinäkuussa: EU:n Yhdysvaltjen päättäjät kerääntyvät tänään neuvttelemaan vapaakauppaspimuksesta, jka tteutuessaan paisuttaisi alueiden taluksia CEPRtutkimuslaitksen laskelman mukaan yhteensä yli 75 miljardilla eurlla vusittain.

11 Mitä san tutkimus? Elinkeinelämän tutkimuslaitksen ETLA:n mielestä tu puli prsenttia tulisi lisää myös Sumen kknaistutannlle; suurin hyöty kituisi ETLA:n mielestä pienille ja keskisuurille yrityksille. Kuitenkin EU-kmissin selvitys tarkemmin luettuna: kaikkein ptimistisemmassakin skenaariissa lähiajan vaikutukset lisivat vain lukkaa 0,05% lisää BKT-kasvuun per vusi (tämäkin sin illuusi). Mikään malli ei pysty ennustamaan tulevaisuutta vuteen 2027 tai jälkikäteen erttamaan mahdllisesta kasvusta yhden pienen tekijän rlia. Investintispimuksilla ei mitään vaikutusta investintien määrään (esim. Lauhe Plsen, 2010) ja js n, niin täysin vääristä syistä

12 Capldn uusi tutkimus Myös Jernim Capald 2014 perustuu mniin epärealistisiin letuksiin, mutta n kuitenkin uskttavampi kuin kmissin tilaamat mallit, sillä se humii mm. 1. resurssien vajaakäytön 2. tiettaitjen ja pääman erikistumisen 3. ja alueelliset ert EU:n sisällä. EU:n nettvienti vähenisi. BKT vähenisi 0,2-0,5%. Työntekijöiden tult putaisivat tuhansia eurja vudessa; pääma hyötyisi työn kustannuksella. Vertult vähenisivät. Rahituksen epävapaus ja epätasapaint lisääntyisivät.

13 Investintispimusten funkti Suurin sa vimassalevista investintispimuksista n slmittu sen jälkeen, kun MAI-neuvttelut kariutuivat. Spimuksissa sujellaan ensisijaisesti j tehtyjä investinteja, ennen kaikkea mnikansallisia yhtiöitä demkraattiselta plitiikalta. Oletuksena n: se mikä n hyväksi yhdelle yhtiölle, n hyväksi kk yhteiskunnalle. Oikeudenkäyntejä valtiita vastaan j yli 500. Tärkein svittelu- ja ikeudenkäyntipaikka n Maailmanpankki-ryhmään kuuluva The Internatinal Centre fr Settlement f Investment Disputes (ICSID), mutta lisäksi n perustettu erilaisia ad hc tumiistuimia ja käytetty jukka muita lemassalevia elimiä esimerkiksi UNCITRALia, jka n YK:n kansainvälisen kauppalain kmissi

14 Laillisuusperiaate ja ikeudenmukaisuus Oikeusvaltiperiaate ( rule f law ): laki säätelee valtin ja pliittisen yhteisön timia, suhteita, valtaikeuksia ja rangaistuksia; ja myös kmpetensseja, jtka kskevat lain muuttamista. Myös ikeushenkilöillä vi lla ikeuksia valtita vastaan & ikeus haastaa valti ikeuteen. Ongelma 1: laillisuusperiaate ei tteudu samat ihmiset timivat lainsäädännön knsultteina, välimiehinä ja lakimiehinä; päätökset lisäksi usein mielivaltaisia Ongelma 2: investintispimukset vat asymmetrisiä: ikeuksia yhtiöille, velvllisuuksia valtiille demkratia kaventuu (tarvittaisiin myös glbaalia demkratiaa!) susii myös ulkmaisia suuryhtiöitä ktimaisten kustannuksella Lisäksi: lisi myös perusteita prblematisida yhtiöiden ikeushenkilöllisyyttä.

15 Yksityismistuksen ja vapaan kaupan alan laajeneminen Demkraattinen plitiikka tulee sin alisteiseksi yksityisille mistusikeuksille, tässä tapauksessa yhdysvaltalaisten suuryhtiöiden ikeuksille. Plitiikka-muutkset tteutuvat myös käsitepliittisesti, laajentuneen vapaakauppakäsitteen kautta. Yksittäisen hallituksen tteuttama sääntely, tutanttuet sekä mikä tahansa vääristävä ver- tai tellisuusplitiikka vidaan tulkita vapaakaupan esteeksi. Vapaan kaupan lgiikka n tässä mielessä yksinkertainen: yhä laajempaan ja epämääräisempään vapaakauppa-käsitteeseen sisältyy ajatus, että valtiiden ei tulisi puuttua mihinkään, mikä saattaa liittyä maailmankauppaan, ja että sääntely ja valtiiden timivallat tulisi kaikissa tällaisissa asiissa yhdenmukaistaa.

16 Geenimuunnellut tutteet Yhdysvallissa geenimuunnellut tutteet vat yleisiä, kun taas Eurpassa n nudatettu järkevän varvaista periaatetta, jnka mukaan tutteen harmittmuus pitää ensin sittaa. Neuvttelujen asialistalla n muun muassa rajitukset, jita EU n asettanut geenimuunnelluille elintarvikkeille. Vapaakauppa-neuvtteluissa geenimuuntelun sääntely kuten niin mni muukin asia tulkitaan kaupan esteeksi. USA:n neuvttelijat: tällä kertaa EU tulee hyväksymään terveys- ja turvallisuusstandardien yhdenmukaistamisen eli geenimuunnellun ruuan tumisen.

17 Kulttuuri Ranska n vaatinut kulttuurillista pikkeusta audivisuaalisten tutteiden salta. Ranskan kauppaministeri Nicle Bricq n arvstellut kmissita liian npeasta etenemisestä ja varittanut vet-ikeuden käyttämisestä. Helsingin Sanmat tti kantaa asiaan kesäkuussa 2013 tteamalla, että Ranska n asettunut pikkitelin, mutta vakuuttaa, että Ranskan kipuilu n krkeintaan hidaste. Vapautta n siis se, että tarjlla kauppjen hyllyllä ja tv-kanavilla n vain muutaman usein anglamerikkalaisen mediajätin tutteita.

18 Jhtpäätös Vasemmistn hjelmissa: TTIP:stä ja CETA:sta n luvuttava ja vastaavat muut spimukset arviitava uudelleen. Tarvitaan kyllä yhtiöiden ja investintien glbaaleja hallintajärjestelmiä, mutta parempia; periaatteita: Laillisuusperiaate Symmetrisyys Pluralismi Demkratia Ssiaalisesti ja eklgisesti kestävä kehitys

Ajankohtaista europarlamentista. Bioenergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Korhola, MEP

Ajankohtaista europarlamentista. Bioenergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Korhola, MEP Ajankhtaista eurparlamentista Bienergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Krhla, MEP Sisältöä Bienergian kestävyyskriteereistä EU:n energia- ja ilmastplitiikka 2030 mututumassa EU:n päästökaupan ajankhtaiset

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Energiantutannn timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ENERGIANTUOTANNON TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Energiatehkkuustimenpiteet

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Metsäteollisuus ry toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Metsäteollisuus ry toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Energiavaltainen tellisuus Metsätellisuus ry timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ENERGIAVALTAINEN TEOLLISUUS METSÄTEOLLISUUS RY TOIMENPIDEOHJELMA

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja muutstyöt... 3 3 Valvnta... 4 4 Vastaantt...

Lisätiedot

7920/16 mn/sj/vb 1 DG F 2C

7920/16 mn/sj/vb 1 DG F 2C Eurpan uninin neuvst Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Timielinten välinen asia: 2012/0011 (COD) 7920/16 ILMOITUS Asia: Äänestystuls VOTE 18 INF 61 PUBLIC 20 CODEC 450 Eurpan parlamentin ja neuvstn

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus DM 450969 02-2009 Cpyright Tekes Tekes teknlgian ja innvaatiiden kehittämiskeskus Innvaatitiminnan edistämisen edelläkävijä Tekes verkstja innvaatiille Palvelut Asiakkaat Resurssit rahitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7.

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. kesäkuuta 2006 (01.08) (OR. fr) 10225/06 ADD 1 PV/CONS 32 ECON 205 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Eurpan uninin neuvstn 2734. istunt (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT)

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Energiavaltainen tellisuus Elinkeinelämän Keskusliitt timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ENERGIAVALTAINEN TEOLLISUUS ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO

Lisätiedot

Kaupungistuminen väestönkasvu yleiskaava

Kaupungistuminen väestönkasvu yleiskaava Helsingin yleiskaava Teemaseminaari 14.1.2013 Sepp Laaks Kaupungistuminen väestönkasvu yleiskaava Miksi Helsingin seutu kasvaa? Kuinka paljn väestöä n tulssa? Vidaank väestökehitystä ennustaa? Pitäisikö

Lisätiedot

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi 21.11.2015

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi 21.11.2015 Rukajätteen vähentäminen Tiina Tivnen Ekkkkikurssi 21.11.2015 Ravinnepankki rukahävikin ravinteet hyötykäyttöön hanke Tteutusaika: 2015-2016 Tavitteet: rukahävikin vähentäminen ja hyödyntäminen ravinteiden

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Palvelualan yleinen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys PALVELUALAN YLEINEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Elintarviketellisuuden timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ELINTARVIKETEOLLISUUDEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 17.10.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävalikunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunt sähköisen median viestintäpliittisesta hjelmasta Viestinnän Keskusliitt kiittää mahdllisuudesta antaa lausunt

Lisätiedot

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista Tee taulukk aviliitn, avliitn ja rekisteröidyn parisuhteen erista Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Lisäksi tee tehtävät 2 ja 4 s. 42 Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Avliittn ei kuulu juridisia

Lisätiedot

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Juha Tarkka Tieteiden yö 13.01.2005 Suhteellisen edun periaate ulkomaankaupassa Yksinkertainen väite: vapaan kilpailun oloissa kunkin

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 VESIHUOLLON RAKENNUTTAMISEN ERITYISPIIRTEET Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja

Lisätiedot

Hallituksen rahoitusperiaatteet

Hallituksen rahoitusperiaatteet Hallituksen rahitusperiaatteet 29.1.2018 Nämä rahitusperiaatteet täydentävät strategian valintakriteerejä. Valintakriteereissä käsitellään hankkeiden minaisuuksia ja rahitusperiaatteissa niitä summia ja

Lisätiedot

GeoCalc 4 Julkaisutiedot

GeoCalc 4 Julkaisutiedot GeCalc 4 Julkaisutiedt Civilpint Oy 04/2019 2(5) 1 GEOCALC 4 JULKAISUTIEDOT 1.1 GEOCALC 4.1 (180419, R3461) Ohjelmistn lisensinti n päivitetty 64 bit versin. Lisenssipalvelimesta pitää lla asennettuna

Lisätiedot

Palvelun kuvaus. Palvelun yhteenveto. Copilot Optimize -palvelun puitteet. Copilot Optimize CAA-1000. Puitteet

Palvelun kuvaus. Palvelun yhteenveto. Copilot Optimize -palvelun puitteet. Copilot Optimize CAA-1000. Puitteet Palvelun kuvaus Cpilt Optimize CAA-1000 Palvelun yhteenvet Tämä palvelukuvaus ("palvelukuvaus") slmitaan sinun, asiakkaan ("sinä" tai "asiakas"), ja sen Dellin timipisteen kanssa, jka tämän palvelun maksukuitissa

Lisätiedot

Miksi suomalaisten syntyvyys on alhaista?

Miksi suomalaisten syntyvyys on alhaista? Miksi sumalaisten syntyvyys n alhaista? Ehkäisyvälineet Naisten kulutusajan pidentyminen Krkea aviitumisikä krkea synnyttämisikä, mikä heikentää hedelmällisyyttä eivätkä naiset enää ehdi tehdä mnta lasta

Lisätiedot

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa Avin tiet ja avin hallint kunnissa Turku 19.11.2013 Elisa Kettunen, erityisasiantuntija Tietyhteiskuntayksikkö elisa.kettunen(at)kuntaliitt.fi Avin hallint & tiet Kuntaliitssa Kansainvälinen Avimen hallinnn

Lisätiedot

Tähän lisäykseen sisältyvät neuvoston pöytäkirjan osat eivät kuulu salassapitovelvollisuuden piiriin, joten yleisöllä on oikeus tutustua niihin.

Tähän lisäykseen sisältyvät neuvoston pöytäkirjan osat eivät kuulu salassapitovelvollisuuden piiriin, joten yleisöllä on oikeus tutustua niihin. Cnseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. helmikuuta 2000 (24.02) (OR. fr) 5593/00 ADD 1 PUBLIC LIMITE PV/CONS 2 AGRI 9 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Neuvstn 2240. istunt (maatalus), Bryssel,

Lisätiedot

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa Basware Knsernitilinpäätös Frum Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa 16.5.2013 Samuli Perälä, KHT Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa Arvpaperimarkkinalain muuts Mitä tieta tilinpäätöksessä n annettava

Lisätiedot

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa. FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset

Lisätiedot

YLEISTAVOITTEET 21.12.2010

YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 Kaupunkiseutua (kk rakennemallin aluetta) kskevat yleistavitteet Aluerakenteella vastataan glbalisaatin mukanaan tumiin haasteisiin ja tetaan humin maakunnan asema Itämeren alueella

Lisätiedot

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5 KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nr 5/2010 KOKO-RUSSIA MUKANA TAPAHTUMISSA KOKO-RUSSIA li mukana Sumi-päivillä Rstv na Dnussa, Etelä-Venäjällä, 17. 19.5. KOKO-RUSSIA verkst kartittaa Venäjän ptentiaalisia yhteistyöalueita.

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014 BDO Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bd.fi BDO Oy, a limited liability cmpany

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

Teollisuuden yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Teollisuuden yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Tellisuuden yleinen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys TEOLLISUUDEN YLEINEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Euroopan muotoiluinnovaatioaloite - Asiantuntijaryhmän 21 suositusta Euroopan komissiolle

Euroopan muotoiluinnovaatioaloite - Asiantuntijaryhmän 21 suositusta Euroopan komissiolle Raprtin tiivistelmä Julkaisuvapaa 17.9.2012 Eurpan mutiluinnvaatialite - Asiantuntijaryhmän 21 susitusta Eurpan kmissille Design fr Grwth and Prsperity -raprtin tiivistelmä Kmissin varapuheenjhtaja, yritys-

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti Phjis-Phjanmaan sairaanhitpiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän lppuraprtti 7.1.2010 Sisällysluettel 2(7) 1. Työryhmän timeksiant... 3 2. Yhteistyömahdllisuudet... 4 2.1. Tila-asiat

Lisätiedot

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste Lahden seudun jukkliikenteen rekisteriselste 22.9.2015 Lahden seudun jukkliikenneviranmainen Rekisteriselste, laatimispäivä 30.7.2014 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lahden

Lisätiedot

Saksanseisojakerho ry:n vastaukset Kennelliiton kyselyyn uusittavista vakiosopimuslomakkeista

Saksanseisojakerho ry:n vastaukset Kennelliiton kyselyyn uusittavista vakiosopimuslomakkeista Saksanseisjakerh ry:n vastaukset Kennelliitn kyselyyn uusittavista vakispimuslmakkeista 1. Astutusspimus - Ehdtamme seuraavaa lisäystä spimukseen: Urksen mistaja vakuuttaa kertneensa tiedssa levat kiran

Lisätiedot

Neuvoston säädösten lopullista hyväksymistä koskevat pöytäkirjan osat, joihin yleisöllä on oikeus tutustua, ovat tämän pöytäkirjan lisäyksessä 1.

Neuvoston säädösten lopullista hyväksymistä koskevat pöytäkirjan osat, joihin yleisöllä on oikeus tutustua, ovat tämän pöytäkirjan lisäyksessä 1. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. julukuuta 2001 (20.12) (OR. fr) 14235/01 LIMITE PV/CONS 68 AGRI 235 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvstn 2387. istunt (maatalus) Bryssel, 20. marraskuuta 2001 1 Neuvstn

Lisätiedot

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri Rekisteriselste, laatimispäivä 8.6.2015 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan kaupunki, Tekninen timi, kadut ja ympäristö Villimiehenkatu 1

Lisätiedot

Kattoturvatuotteet - Kattopollarit, talotikkaat, lumiesteet ja katon vaakaturvakiskot 2.7.2014

Kattoturvatuotteet - Kattopollarit, talotikkaat, lumiesteet ja katon vaakaturvakiskot 2.7.2014 Kattturvatutteet - Kattpllarit, taltikkaat, lumiesteet ja katn vaakaturvakiskt 2.7.2014 Sisällysluettel 1. Sveltamisala... 2 2. Tutekuvaus... 2 3. Tutteen vaatimukset... 2 4. Suritustasn pysyvyyden arviinti

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Eurpan uninin neuvst Bryssel, 14. marraskuuta 2017 14278/1/17 REV 1 OJ CRP2 38 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Eurpa-rakennus, Bryssel 15. ja 16. marraskuuta 2017 (kl 15.00,

Lisätiedot

5577/17 1 DPG LIMITE FI

5577/17 1 DPG LIMITE FI Eurpan uninin neuvst Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) 5577/17 LIMITE CO EUR-PREP 3 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvstn pääsihteeristö Vastaanttaja: Pysyvien edustajien kmitea / Neuvst Asia: Eurppa-neuvst

Lisätiedot

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista. EKOTUKIKITOIMINNAN PERUSKOULUTUS OSA II MAANANTAI 13.2.2012 Kulutustilaisuudessa tehtiin klme ryhmätyötä. Seuraavassa n knti ryhmätöiden tulksista. Alussa phdittiin mitä tulee mieleen kestävästä kuluttamisesta.

Lisätiedot

Välitystalous tasapuoliset kilpailuolosuhteet

Välitystalous tasapuoliset kilpailuolosuhteet KUVA (krkeus vi vaihdella) KUVA (krkeus vi vaihdella) KUVA (krkeus vi vaihdella) Välitystalus tasapuliset kilpailulsuhteet 30.6.2016 Tim Lappi KUVA (krkeus vi vaihdella) Työtä ja hyvinvintia kk Sumeen

Lisätiedot

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio POHJOISEN KULTTUURI-INSTITUUTTI Jhtryhmä 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2013 kl 10.00 12.33 Paikka Kemi-Trninlaaksn kulutuskuntayhtymä Lappia Mediataln neuvtteluhune, Urheilukatu 6, Trni Osallistujat VARSINAINEN

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 14. Neuvoston istunto (ulkoasiat) 15. heinäkuuta 2019: valmistelu 11046/1/19 REV 1 1 GIP.1

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 14. Neuvoston istunto (ulkoasiat) 15. heinäkuuta 2019: valmistelu 11046/1/19 REV 1 1 GIP.1 Eurpan uninin neuvst Bryssel, 9. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11046/1/19 REV 1 OJ CRP2 26 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 10. heinäkuuta 2019 (kl

Lisätiedot

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.3.2016 Eduskunnan sivistysvalikunnalle Re: lausuntpyyntö E 13/2016 vp Valtineuvstn selvitys: Kmissin julkinen kuuleminen, EU:n tellis- ja tekijänikeuksien täytäntöönpana kskeva lainsäädäntökehys EU:N

Lisätiedot

Taulukkolaskenta ja analytiikka (A30A01000) Excel-harjoitus 9 1/8 Avoin yliopisto Huhtikuu 2016

Taulukkolaskenta ja analytiikka (A30A01000) Excel-harjoitus 9 1/8 Avoin yliopisto Huhtikuu 2016 Taulukklaskenta ja analytiikka (A30A01000) Excel-harjitus 9 1/8 Avin ylipist Huhtikuu 2016 Oppimistavitteet: - Krk- ja kannattavuuslaskelmia Excelillä, NPV- ja IRR-funktit - Datan siistiminen pistamalla

Lisätiedot

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen neuvoston alustavat, julkista kuulemista varten tuotetut teema-aloitteet (2014)

Strategisen tutkimuksen neuvoston alustavat, julkista kuulemista varten tuotetut teema-aloitteet (2014) 1 (5) Strategisen tutkimuksen neuvstn alustavat, julkista kuulemista varten tutetut teema-alitteet (2014) Jhdant Maailmassa tapahtuu rajuja mullistuksia, jtka vaikuttavat Sumeen, sumalaisiin ja Sumessa

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Timitilakiinteistöjen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys TOIMITILAKIINTEISTÖJEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia 300-400 kirjaa/1000 asukasta.

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia 300-400 kirjaa/1000 asukasta. Liite 1: Rvaniemen kaupunginkirjastn kkelmahjeet Kkelmahjeet Kirjast n lemassa asiakkaita varten ja sen aineistn tulee heijastaa heidän tarpeitaan ja tiveitaan. Kirjastlla n myös vanhat sivistykselliset

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Eurpan uninin neuvst Bryssel, 19. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/1/19 REV 1 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Eurpa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (kl

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Eurpan uninin neuvst Bryssel, 24. huhtikuuta 2018 (OR. en) 8239/1/18 REV 1 OJ CRP2 15 COMIX 203 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 25. huhtikuuta

Lisätiedot

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja 1 (5) Vastaanttava yritys Vastaanttajan nimi Vastaanttajan katusite Pstilker Pstitimipaikka Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja Maanmittauslaits myöntää

Lisätiedot

Mitä kuuluu Kansalliselle omaishoidon kehittämisohjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintoviraston auditorio, Pasila Yrjö Mattila

Mitä kuuluu Kansalliselle omaishoidon kehittämisohjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintoviraston auditorio, Pasila Yrjö Mattila Mitä kuuluu Kansalliselle maishidn kehittämishjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintvirastn auditri, Pasila Yrjö Mattila Omaishidn tukemisen haasteita ja tavitteita Omaishidn tuen myöntämisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2017, sosiaali- ja terveystoimi (Kh/Kv)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2017, sosiaali- ja terveystoimi (Kh/Kv) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 74 Vuden 2015 talusarvi ja talussuunnitelma vusille 2015-2017, ssiaali- ja terveystimi (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedt: Aulis Majuri, puh. 09 816 23000 Maija

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011. SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,

Lisätiedot

Päivittyvä päivittäisyhteys: Palvelun sisältö on helmi, mutta suureen julkiseen tukeen ja joustamaton liikennöintisopimus estäneet helmen

Päivittyvä päivittäisyhteys: Palvelun sisältö on helmi, mutta suureen julkiseen tukeen ja joustamaton liikennöintisopimus estäneet helmen Päivittyvä päivittäisyhteys: Palvelun sisältö n helmi, mutta suureen julkiseen tukeen ja justamatn liikennöintispimus estäneet helmen kirkastumista. Päivitetään enemmän yrittäjävetiseksi ja enemmän Phjis-Karjalan

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

Miten tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusta suunniteltaessa huomioidaan tulevaisuuden prosessit?

Miten tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusta suunniteltaessa huomioidaan tulevaisuuden prosessit? Miten tulevaisuuden ssiaali- ja terveyskeskusta suunniteltaessa humiidaan tulevaisuuden prsessit? Case Järvenpään uusi ssiaalija terveyskeskus (JUST) Rashmi Werning, Delfi Oy Miksi tiljen suunnittelun

Lisätiedot

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus.

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus. Sisäkrvaistutteen saaneiden lasten kuntutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus. ---------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

9209/1/19 REV 1 1 GIP.1

9209/1/19 REV 1 1 GIP.1 Eurpan uninin neuvst Bryssel, 14. tukkuuta 2019 (OR. en) 9209/1/19 REV 1 OJ CRP2 18 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Eurpa-rakennus, Bryssel 15. tukkuuta 2019 (kl 10.00) 1. Esityslistan

Lisätiedot

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja 1 (5) Vastaanttava yritys Vastaanttajan nimi Vastaanttajan katusite Pstilker Pstitimipaikka Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja Maanmittauslaits myöntää

Lisätiedot

14775/00 ADD 1 pmm/pmm/tk 1 CAB

14775/00 ADD 1 pmm/pmm/tk 1 CAB EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. helmikuuta 2001 (12.02) (OR. fr) 14775/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 89 TRANS 239 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvstn 2324. istunt (LIIKENNE),Bryssel, 20. 21.

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 23. ja 25. tammikuuta 2019 (klo 9.00, klo 10.

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 23. ja 25. tammikuuta 2019 (klo 9.00, klo 10. Eurpan uninin neuvst Bryssel, 21. tammikuuta 2019 (OR. en) 5539/19 OJ CRP2 3 COMIX 29 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Eurpa-rakennus, Bryssel 23. ja 25. tammikuuta 2019 (kl 9.00,

Lisätiedot

Geometrinen piirtäminen

Geometrinen piirtäminen Gemetrinen piirtäminen Nimet: Piirtäkää gemetrisesti nelikulmi, jnka kaikki sivut vat yhtä pitkät. Valmistautukaa selittämään muille, miksi piirtämistapa timii. Opettajalle Ehdtus tunnin rakenteesta: Alustusvaihe

Lisätiedot

3. Institute for Advanced Management Systems Research (Carlsson)

3. Institute for Advanced Management Systems Research (Carlsson) Neuvttelukunta Neuvttelukunnan kuudestista kkus Aika: Tiistai, 21. syyskuuta 2004, kl 15:00 Paikka: Turun ylipistn IT-laits, DataCity B, 5. krs Järjestäjä: Asialista 1. Kkuksen avaus (Haht) 2. Edellisen

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 1(4) LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnima InnKas -prjekti (S 12115) tarjaa prjektissa mukana

Lisätiedot

GOLFMATKA PRAHA KEVÄT 2015/SS

GOLFMATKA PRAHA KEVÄT 2015/SS Glf Resrt Knpiste GOLFMATKA PRAHA KEVÄT 2015/SS KOSKI ARI Henkilömäärä: Nimi: 5 + PRO KOSKI ARI Sähköpsti: ari.kski@utlk.cm FINNAIRIN SUORAT LENNOT Lähtöpäivä Lähtöaika Saapuminen Lennn numer Reitti 26.4.2015

Lisätiedot

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.

Lisätiedot

HYVÄ USL-JÄSEN! 25.7.2008 Jäsentiedote nro 7

HYVÄ USL-JÄSEN! 25.7.2008 Jäsentiedote nro 7 HYVÄ USL-JÄSEN! 25.7.2008 Jäsentiedte nr 7 OSA A YLEISTÄ KUORMA-AUTOLIIKENTEESTÄ - Timenpiteet, jihin kuljetusyrityksillä n ikeus kustannusmuutksissa - Kustannusindeksi - Pikkeuksia aj- ja lepaikamääräyksiin

Lisätiedot

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA Palveludirektiivin tarkituksena n tuda kuluttajille enemmän valinnanvaraa, enemmän vastinetta rahille ja paremmat mahdllisuudet käyttää palveluja eri pulilta

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Kuntien energiatehkkuusspimus Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys Kunta-alan energiatehkkuusspimus 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Energiatehkkuustimenpiteet

Lisätiedot

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Eurpan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valikunta 18.10.2016 TYÖASIAKIRJA aiheesta Khti uutta kaupan alan kehystä Eurpan uninin ja Turkin välillä ja tulliliitn nykyaikaistamista Kansainvälisen

Lisätiedot

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HANKKEEN AVULLA EDISTETÄÄN KAUPUNGIN ELINKEINOELÄMÄÄ JA YMPÄRISTÖTAVOITTEITA YRITYSTEN TOIMINTA = YRITYSTEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Kehittämisen sa-alueet:

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen painos. Euroopan parlamentin päätöslauselma 14. helmikuuta 2019 intersukupuolisten oikeuksista (2018/2878(RSP))

HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen painos. Euroopan parlamentin päätöslauselma 14. helmikuuta 2019 intersukupuolisten oikeuksista (2018/2878(RSP)) Eurpan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen pains P8_TA-PROV(2019)0128 Intersukupulisten ikeudet Eurpan parlamentin päätöslauselma 14. helmikuuta 2019 intersukupulisten ikeuksista (2018/2878(RSP))

Lisätiedot

TeliaSoneran eettiset toimintaperiaatteet

TeliaSoneran eettiset toimintaperiaatteet 2015-03-16 1 (6) TeliaSneran eettiset timintaperiaatteet TeliaSnera n hyväksynyt yhteiset periaatteet knsernimme timinnan perustaksi. Odtamme TeliaSneran kaikkien työntekijöiden nudattavan päivittäisessä

Lisätiedot

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista 3.9.2014 Elinkeinelämän keskusliitt Sisällys 1 Mikä n Team Finland?... 1 2 Mitä Team Finlandissa n saatu aikaan? Miten muuts näkyy yrityksille?...

Lisätiedot

Tuusulan kunta ei sitoudu sopimusajalla kiinteisiin vähimmäishankintamääriin, vaan tuotteita hankitaan hallin tarpeita vastaavasti.

Tuusulan kunta ei sitoudu sopimusajalla kiinteisiin vähimmäishankintamääriin, vaan tuotteita hankitaan hallin tarpeita vastaavasti. (1)6 TARJOUSPYYNTÖ UIMAHALLIN KEMIKAALEISTA Tuusulan kunnan liikuntapalvelut pyytää tarjustanne tämän tarjuspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Tuusulan uimahallissa käytettävistä vedenpuhdistuskemikaaleista

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

KoiraNet-jalostustietojärjestelmän asetukset ja käyttöohjeet SPK:lle

KoiraNet-jalostustietojärjestelmän asetukset ja käyttöohjeet SPK:lle 1 KiraNet-jalstustietjärjestelmän asetukset ja käyttöhjeet SPK:lle Selaimen asetusten muuttaminen rtukhtaiseksi Sumen Kennelliitn Kiranet-jalstustietjärjestelmään pääsee SKL:n internet sitteesta www.kennelliitt.fi/fi/

Lisätiedot

Palkkataso ja kokonaiskysyntä työttömyyden selittäjinä Suomessa 1963-1996

Palkkataso ja kokonaiskysyntä työttömyyden selittäjinä Suomessa 1963-1996 Kansantaludellinen aikakauskirja - 93. vsk. - 1/1997 Palkkatas ja kknaiskysyntä työttömyyden selittäjinä Sumessa 1963-1996 MKA LNDEN VTT, vs. prfessri Helsingin ylipist, kansantalustieteen laits 1 Jhdant

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta

Talousarvion valvontavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talusarvin valvntavalikunta 20.6.2013 TYÖASIAKIRJA erityiskertmuksesta nr 21/2012 (vastuuvapaus 2012) Energiatehkkuuteen khdennettujen kheesipliittisten investintien kustannustehkkuus

Lisätiedot

TUNTIMITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012

TUNTIMITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012 TUNTIITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Shkötutkimusplin tutkimusseaari 18.10.2012 Jatik Oy Jar Lehtnen, timitusjhtaja KT, DI (isttutant) 16 vuden kkemus energiayhtiön kehitystehtvist Shköenergialiitn asiamies

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Missä ikävaiheissa kuuluu? => varhaiskasvatus, esiopetus sekä perusopetus, toisen asteen koulutus. aikuisten osalta? ei seurata

Missä ikävaiheissa kuuluu? => varhaiskasvatus, esiopetus sekä perusopetus, toisen asteen koulutus. aikuisten osalta? ei seurata UNICEFIN LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA TOIMINTAMALLI LAPPEENRANNAN SUUNNITELMA Rakennuspalikka ja tarkistuslista tämän hetken tilanne kehittämistimi kehittämisestä vastaava tah 1. Lapsen ikeudet tunnetaan Näkyykö

Lisätiedot

MAANANTAI 23. MARRASKUUTA 2015 (klo 10.00)

MAANANTAI 23. MARRASKUUTA 2015 (klo 10.00) Eurpan uninin neuvst Bryssel, 19. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14009/15 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 65 EDUC 295 JEUN 106 CULT 80 AUDIO 30 SPORT 60 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3428. istunt (kulutus, nuris,

Lisätiedot

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista. 11 Tilitysmenettely Kelalta tai työpaikkakassalta tilitettävä kustannus syntyy sillin, kun lääkkeet luvutetaan asiakkaalle sairausvakuutuslain mukaisella krvauksella vähennettyyn hintaan. Kun lääkkeet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,

Lisätiedot

Muistio 1 (5) Tarja Holi. Terveydenhuollon kanteluasioiden käsittelystä Valvirassa. Yleistä

Muistio 1 (5) Tarja Holi. Terveydenhuollon kanteluasioiden käsittelystä Valvirassa. Yleistä Muisti 1 (5) Tarja Hli Terveydenhulln kanteluasiiden käsittelystä Valvirassa Yleistä Sumessa terveydenhulln ammattihenkilöiden ja timintayksikköjen valvnta kuuluu kuudelle itsenäiselle aluehallintvirastlle

Lisätiedot

Resurssitehokkuus strateginen kysymys Euroopalle

Resurssitehokkuus strateginen kysymys Euroopalle Resurssitehkkuus strateginen kysymys Eurpalle Eurpan talus pyörii tunnin varassa: Eurppa n riippuvaisempi tuntiraaka-aineista kuin mikään muu talusalue. 40 prsenttia kaikista käyttämistämme raaka-aineista

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot