KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2017) 42 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimintavalmiuteen saattamisesta FI FI

2 1. EUROOPPALAISEN RAJA- JA MERIVARTIOSTON AVULLA LUJITETAAN ULKORAJOJEN TURVAAMISTA Euroopan unioni toteuttaa tuloksellisesti kokonaisvaltaista eurooppalaista muuttoliikepolitiikkaa, jonka keskeisiin osatekijöihin kuuluu Euroopan unionin ulkorajojen turvaaminen muun muassa eurooppalaisen raja- ja merivartioston avulla. Näin pyritään vastaamaan välittömiin, sekä keskipitkän että pitkän aikavälin tarpeisiin, jotka määriteltiin Euroopan muuttoliikeagendassa 1. Eurooppalainen raja- ja merivartiosto toimii yhdennetyn rajaturvallisuuden konseptin ja periaatteiden mukaisesti. Siinä ovat mukana jaetun vastuun hengessä vankka Euroopan rajavalvontavirasto ja jäsenvaltioiden rajavalvontaviranomaiset, myös rannikkovartiostot siltä osin kuin ne hoitavat rajavalvontatehtäviä. Tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta olennaisen tärkeää on jäsenvaltioiden ensisijainen rooli ja toimivalta ulkorajojen valvonnan vahvistamisessa niiden omien, yli :sta raja- ja merivartijasta koostuvien resurssien 2 perusteella. Eurooppalaisen raja- ja merivartioston toiminnan käynnistyminen ja välineiden käyttöönotto tammikuun alussa, vain kolmen kuukauden kuluttua uuden asetuksen voimaantulosta 3, on merkki siitä, että EU:n ulkorajojen valvonta ja turvallisuus ovat lujittumassa. Tässä kertomuksessa tarkastellaan määritetyillä painopistealoilla kolmen kuukauden aikana saavutettua edistystä ja selvitetään, mitä on tehtävä seuraavaksi sen varmistamiseksi, että eurooppalainen raja- ja merivartiosto on täysin toimintavalmis ja varustettu. Sen myötä Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat valmiit reagoimaan nopeasti ja tehokkaasti maahanmuuttoon liittyviin haasteisiin EU:n ulkorajoilla. Tämä kertomus on ensimmäinen osa säännöllisten kertomusten sarjaa, jonka avulla voidaan edistää oikeiden välineiden ja ratkaisujen saatavuutta ulkorajojen turvaamiseksi huomattavasti nykyistä paremmin. Ulkorajojen turvaaminen on ehdoton edellytys sisärajattoman Schengen-alueen normaalille toiminnalle. Yhteinen investoiminen ja osallistuminen sen varmistamiseen, että eurooppalainen raja- ja merivartiosto saadaan mahdollisimman pian täyteen toimintavalmiuteen, on käytännön osoitus jäsenvaltioiden sitoutumisesta vastuun jakamiseen ja solidaarisuuden osoittamiseen yhteisen edun mukaisesti. 2. OPERATIIVISEN LISÄTUEN JATKAMINEN ETULINJAN JÄSENVALTIOILLE Eurooppalaisen raja- ja merivartioston toiminta pohjautuu Frontexin valmiuksiin ja resursseihin, ja se jatkaa rajaturvallisuuden ylläpitämiseen pyydetyn käytännön tuen antamista etulinjassa oleville jäsenvaltioille 4. Se toteuttaa tehtäväänsä järjestämällä säännöllisesti COM(2015) 240 final. Tämä arvio perustuu tietoihin, jotka koottiin rajavartijoita koskevan eurooppalaisen järjestelmän luomisesta vuonna 2014 laadittua toteutettavuustutkimusta varten. Jatkossa virasto kerää ja täydentää tämäntyyppisiä tarkkoja tietoja lähikuukausien kuluessa tehtävien haavoittuvuusarviointien yhteydessä. Eurooppalainen raja- ja merivartiosto perustettiin ennätysajassa. Euroopan komissio teki lainsäädäntöehdotuksen 15. joulukuuta Asiasta päästiin poliittiseen yhteisymmärrykseen 22. kesäkuuta 2016, ja Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät asetuksen eurooppalaisesta raja- ja merivartiostosta 14. syyskuuta 2016, vain yhdeksän kuukautta sen jälkeen kun sitä koskeva ehdotus oli esitetty. Asetus eurooppalaisesta raja- ja merivartiostosta tuli voimaan 6. lokakuuta 2016, ja nopean toiminnan reservien toiminta käynnistyi 7. joulukuuta 2016 ja palauttamiseen osallistuvien reservien toiminta 7. tammikuuta Euroopan raja- ja merivartiovirasto on tehostamassa yhteistyötä myös Euroopan kalastuksenvalvontaviraston ja Euroopan meriturvallisuusviraston kanssa rannikkovartiostotoimintojen alalla. 2

3 yhteisiä operaatioita EU:n ulkorajojen eri osissa (esim. yhteiset operaatiot Triton keskisellä Välimerellä ja Poseidon Kreikassa sekä joustavat toimet ja yhteyspisteet Länsi-Balkanin reitin osalta) sekä tukemalla palauttamista jäsenvaltioissa. Virasto antaa etulinjassa olevissa jäsenvaltioissa Euroopan raja- ja merivartioryhmien aiempien reservien ja kalustoreservien pohjalta 5 tähän mennessä mittavinta koskaan tarjoamaansa operatiivista tukea. Vastuussa olevan kansallisen rajavartioston joukkoja vahvistamassa on tällä hetkellä yli Euroopan raja- ja merivartioryhmien jäsentä lähetettyinä viraston säännöllisiin yhteisiin operaatioihin etulinjassa olevien jäsenvaltioiden ulkorajoille. Tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi Kreikkaan lähetetty henkilöstö liittyy Kreikan noin raja- ja merivartijan joukkoon 6. Näitä ryhmiä avustaa 24 venettä ja alusta, 6 lentokonetta ja helikopteria, yli 80 partioautoa sekä 13 lämpökameralla varustettua ajoneuvoa. Tätä voimavarojen yhdistettyä lähettämistä varten on koottu yhteen enemmän EU:n jäsenvaltioiden resursseja kuin koskaan ennen siviilioperaatioita varten (niitä käytetään vastuussa olevan jäsenvaltion lähettämien kansallisten rajavartijoiden lisäksi): 760 virkamiestä on lähetetty Kreikkaan. Heidän joukossaan on Kreikan ja Turkin väliselle maarajalle ja Egeanmeren saarille lähetettyjä asiantuntijoita, jotka avustavat rajavalvonnassa sekä hotspot-lähestymistavan ja EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpanossa (vuonna 2016 virasto avusti Kreikkaa 908 muuttajan takaisinottamisessa Turkkiin); 600 virkamiestä on lähetetty Italiaan ja keskisellä Välimerellä toteutettaviin operaatioihin, mihin kuuluvat lähetetyn kaluston miehistön jäsenet ja asiantuntijat, jotka auttavat hotspot-lähestymistavan täytäntöönpanossa; 130 virkamiestä on lähetetty Bulgariaan avustamaan maarajojen valvonnassa ja myös ehkäisemään luvatonta edelleen liikkumista; noin 70 virkamiestä on tällä hetkellä lähetettyinä muihin jäsenvaltioihin avustamassa rajaturvallisuuden ylläpitämisessä Länsi-Balkanin alueella. Lisäksi parhaillaan valmistellaan Kreikan kanssa Euroopan raja- ja merivartioryhmien lähettämistä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Albanian vastaiselle maarajalle. Tarkoitus on tehostaa rajavartiointia ja estää luvatonta edelleen liikkumista sekä lujittaa edelleen EU:n toimia Länsi-Balkanin reitin haasteisiin vastaamiseksi. Operaation on määrä käynnistyä helmikuun alussa. Näistä voimavarojen lähettämisistä huolimatta meneillään olevissa operaatioissa ilmenee jatkuvasti sekä henkilöstöresurssien että kaluston vajausta. Nämä vajaukset on täytettävä, jotta ulkorajojen turvaaminen voisi parantua merkittävällä tavalla. 5 6 Toisin kuin nopean toiminnan reservit, aiemmat reservit olivat toimintavalmiita jo viraston edellisen, yhteisten operaatioiden toteuttamista koskeneen toimeksiannon yhteydessä. Jäsenvaltiot toimittavat rahoitusosuudet reserveille, ja resurssien lähettämisestä sovitaan etukäteen viraston ja jäsenvaltioiden välillä. Viimeisimmät rahoitusosuudet määritettiin joulukuussa 2016 kattamaan viraston suunnitellut operatiiviset tarpeet vuonna Luku perustuu rajavartijoita koskevasta eurooppalaisesta järjestelmästä vuonna 2014 laadittuun toteutettavuustutkimukseen. 3

4 Seuraavat vaiheet: Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että sovitut resurssit ovat aina eurooppalaisen raja- ja merivartioston saatavilla käynnissä olevia operaatioita ja pakollisia reservejä varten; annettava tällä hetkellä määritetyn vajauksen perusteella käyttöön seuraavat resurssit: Vajaus Kreikassa (yhteinen operaatio Poseidon) helmikuuta 2017 mennessä: 4 virkamiestä, 1 helikopteri, 2 kuljetusajoneuvoa helmikuuta 30. maaliskuuta 2017: 10 virkamiestä, 1 helikopteri, 1 rannikkovartioalus (vain maaliskuu), 4 partioajoneuvoa, 2 kuljetusajoneuvoa Vajaus Kreikassa (joustavia toimia koskeva yhteinen operaatio Pohjois-Kreikan maarajalla) - helmikuu 2017: 54 virkamiestä, 26 partioajoneuvoa, 3 koirapartiota, 1 lämpökameralla varustettu ajoneuvo, 2 kuljetusajoneuvoa - maaliskuu 2017: 54 virkamiestä, 26 partioajoneuvoa, 3 koirapartiota, 1 lämpökameralla varustettu ajoneuvo, 2 kuljetusajoneuvoa Vajaus Bulgariassa (joustavia toimia koskevat yhteiset operaatiot ja yhteyspisteet) - 1. helmikuuta 1. maaliskuuta 2017: 87 virkamiestä, 34 partioajoneuvoa, 16 koirapartiota, 4 lämpökameralla varustettua ajoneuvoa maaliskuuta 2017: 69 virkamiestä, 33 partioajoneuvoa, 16 koirapartiota, 1 lämpökameralla varustettu ajoneuvo Vajaus Italiassa (Triton-yhteisoperaatio) - tammikuu 2017: 37 virkamiestä, 1 kiinteäsiipinen ilma-alus - helmikuu 2017: 27 virkamiestä, 1 helikopteri, 1 rannikkovartioalus - maaliskuu 2017: 26 virkamiestä, 1 merivartioalus, 2 rannikkovartioalusta Euroopan raja- ja merivartioviraston olisi pakollisten reservien sujuvan ja tehokkaan toiminnan varmistamiseksi ilmoitettava jäsenvaltioille kuukausittain tiedot tarvittavista resursseista ulkorajojen tilanteen jatkuvan seurannan perusteella. 3. TÄRKEIMMILLÄ PAINOPISTEALOILLA SAAVUTETTU EDISTYS Jäsenvaltiot määrittivät ja vahvistivat oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa huhtikuussa 2016 viisi tärkeintä painopistealaa, jotka olivat olennaisia viraston saamiseksi nopeasti toimintavalmiiksi: 1. pakollisen resurssien yhdistämisen käynnistäminen viraston nopean toiminnan valmiuksien parantamiseksi; 2. ennakoivien haavoittuvuusarviointien suorittaminen yhteisen metodologian pohjalta; 3. palauttamistoimiin kohdennetun tuen tehostaminen; 4

5 4. valitusmekanismin perustaminen ja 5. paremman operatiivisen yhteistyön valmisteleminen ensisijaisten kolmansien maiden kanssa laatimalla asemaa koskeva mallisopimus, joka koskee viraston operatiivisia toimia kolmansissa maissa Euroopan raja- ja merivartioviraston nopean toiminnan valmiuksien lujittaminen, muun muassa pakollinen resurssien yhdistäminen Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevan asetuksen tärkeimpiin saavutuksiin EU:n nopean reagoinnin mahdollistamisen alalla kuuluu se, että asetuksessa lujitetaan huomattavasti viraston nopean toiminnan valmiuksia suorittaa nopeita rajainterventioita7 jo meneillään olevien yhteisten operaatioiden ohella. Tätä varten luotiin pakollinen henkilö- ja teknisten resurssien yhdistäminen ja muodostettiin kaksi nopean toiminnan reserviä: Nopean toiminnan reservin on tarkoitus olla rajavartijan ja muun asiaankuuluvan henkilöstön muodostama pysyvä joukko, joka on asetettu viraston välittömään käyttöön, jotta se voi toteuttaa nopeita rajainterventioita. Reserviin kuuluvia rajavartijoita lähetetään kustakin jäsenvaltiosta viiden työpäivän kuluessa siitä, kun pääjohtaja ja vastaanottava jäsenvaltio ovat sopineet toimintasuunnitelmasta. Reservi on organisoitu 14 erilaisen henkilöstöprofiilin ympärille. Siihen olisi kuuluttava muun muassa 467 rajavalvojaa, 458 rekisteröinnin ja sormien skannauksen asiantuntijaa, 97 korkean tason asiakirjaasiantuntijaa ja 137 kansalaisuuden selvittämisen asiantuntijaa. Nopean toiminnan kalustoreservi koostuu määritetystä kalustosta, joka lähetetään 10 työpäivän kuluessa siitä, kun pääjohtaja ja vastaanottava jäsenvaltio ovat sopineet toimintasuunnitelmasta. Sillä katetaan nopean rajaintervention alkuvaiheen tarpeet. Molemmat nopean toiminnan reservit ovat olleet perustettuina 7. joulukuuta 2016 alkaen, kuten eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevassa asetuksessa edellytetään. Nopean toiminnan reservin osalta jäsenvaltiot ovat vahvistaneet yli rajavartijan ja muun virkamiehen käytettävissä olon, mutta nopean toiminnan kalustoreservissä on vielä huomattavaa vajausta useimpien käytettävissä oleviksi pyydettyjen kalustotyyppien osalta. Erityisesti merivartioaluksia ja helikoptereita on käytettävissä vähemmän kuin hallintoneuvosto on päättänyt (hallintoneuvosto on viraston strategisista päätöksistä vastaava elin, jossa jokainen jäsenvaltio on edustettuna komission rinnalla). Vaikka osa tarpeista on mahdollista kattaa viraston omilla voimavaroilla, jäsenvaltioiden on sitouduttava pikaisesti täyttämään vajaus ja huolehdittava kaikentyyppisen kaluston edellytetystä saatavuudesta. Seuraavat vaiheet: Jäsenvaltioiden olisi sitouduttava pikaisesti täyttämään helmikuun loppuun mennessä nopean toiminnan kalustoreservissä oleva vajaus, jotta varmistetaan sen täysi kapasiteetti koko vuoden ajaksi. 7 Toisin kuin vuositasolla etukäteen suunniteltavat yhteiset operaatiot, nopeiden rajainterventioiden mekanismi on suunniteltu reagoimaan ulkorajoilla ilmeneviin odottamattomiin haasteisiin. Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevan asetuksen 20 artiklan 5 kohdan mukaan viraston pääjohtajan olisi päätettävä tällaisia haasteita kohdanneen jäsenvaltion pyynnön jälkeen kahden työpäivän kuluessa nopean rajaintervention käynnistämistä. Kolmen työpäivän kuluessa tällaisesta päätöksestä hänen olisi sovittava vastaanottavan jäsenvaltion kanssa toimintasuunnitelmasta resurssien lähettämistä varten. Jotta tällaisten nopeiden rajainterventioiden toteuttamisen alkuvaiheen rahoitustarpeet voidaan kattaa, Euroopan raja- ja merivartioviraston on lisäksi tehtävä toimintatalousarviossaan vuosittain 4 prosentin rahoitusvaraus. 5

6 3.2. Ennakoivien haavoittuvuusarviointien suorittaminen yhteisen metodologian pohjalta Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevassa asetuksessa virastolle luodaan uusi tehokas mekanismi jäsenvaltioiden valmiuksissa olevien haavoittuvuuksien arvioimiseksi. Se täydentää Schengenin arviointimekanismia Schengen-alueen toiminnan ennalta ehkäisevän laadunvalvonnan lujittamiseksi. Haavoittuvuusarvioinneilla mahdollistetaan se, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat paremmin valmistautuneita kohtaamaan nykyiset ja tulevat haasteet ulkorajoilla. Vuosittaisen arviointiprosessin avulla varmistetaan erityisesti kollektiivinen valmius reagoida muuttoliikekriisiin, kun siinä kartoitetaan ja korjataan etukäteen jäsenvaltioiden heikkoja kohtia niiden kaluston, henkilöstön, tietotekniikkajärjestelmien, valmiussuunnitelmien laadinnan ja rajaturvallisuuden ylläpitämistä varten tarvittavan infrastruktuurin suhteen ja myös niiden valmiuksia käsitellä mahdollista suurten ihmismäärien saapumista alueelleen, jotta havaitut puutteet eivät vaikuttaisi Schengen-alueen toimintaan. Vuoden 2016 lopussa hyväksytyssä yhteisessä haavoittuvuusarviointien metodologiassa luodaan yksi ainoa yleinen arviointiprosessi. Perusarviointien avulla virasto arvioi vuosittain kaikkien jäsenvaltioiden kykyä selviytyä senhetkisistä haasteista ulkorajoilla tarkastelemalla olemassa olevaa kapasiteettia (kalusto, infrastruktuuri, henkilöstö, järjestelmät, valmiussuunnittelu) yhdessä asiaan liittyviin uhkatekijöiden kanssa suhteessa tiettyihin objektiivisiin kriteereihin. Perusarviointien pohjalta virasto toteuttaa lisäksi vuosittain simulaatioharjoituksia, joilla arvioidaan metodologian mukaisesti valittujen jäsenvaltioiden valmiuksia vastata tuleviin haasteisiin. Virasto perustaa myös kehittymässä olevia uhkia koskevan mekanismin, joka mahdollistaa ulkorajoilla vallitsevan tilanteen jatkuvan seurannan ja jonka perusteella voidaan käynnistää erityinen haavoittuvuusarviointi. Tarvittaessa viraston suorittamat arvioinnit johtavat siihen, että viraston toimitusjohtaja antaa asianomaista jäsenvaltiota kuultuaan eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevan asetuksen 13 artiklassa määritellyn menettelyn mukaisesti suosituksen tarvittavista toimenpiteistä, jotka jäsenvaltion olisi toteutettava havaittujen haavoittuvuuksien poistamiseksi määräaikaan mennessä. Hallintoneuvosto hyväksyi vuodeksi 2017 laaditun suunnitelman 23. ja 24. marraskuuta 2016 pidetyssä kokouksessaan. Vaikka virastolla on haastava työ tietojen keräämisessä ja analysoinnissa mahdollisten haavoittuvuuksien kartoittamiseksi, on tärkeää, että arviointimenettelyn toteuttamisessa vuonna 2017 pidetään yllä korkeaa tavoitetasoa sovitun yhteisen metodologian mukaisesti. Viraston on tarkoitus suorittaa ajankohtaisia haasteita koskevia perusarviointeja ja tarvittaessa myös simulaatioharjoituksia, joissa arvioidaan kaikkien asiaan liittyvien jäsenvaltioiden valmiuksia vastata tuleviin haasteisiin. Jäsenvaltioiden täysimääräinen sitoutuminen ja osallistuminen on elintärkeää erityisesti tietojen keräämisen osalta. Viraston tukemiseksi tämän tärkeän tehtävän toteuttamisessa ja sujuvan tiedonvaihdon ja yhteistyön varmistamiseksi jäsenvaltioiden kanssa on perustettu haavoittuvuusarviointiverkosto. Se koostuu jäsenvaltioiden, Euroopan raja- ja merivartioviraston ja komission asiantuntijoista. Verkoston ensimmäinen kokous järjestettiin Varsovassa joulukuuta Perusarviontien käynnistämiseksi virasto aloitti 18. tammikuuta 2017 tietojen keräämisen jäsenvaltioiden kaikista tämänhetkisistä valmiuksista, jotka ovat välttämättömiä 6

7 rajaturvallisuuden ylläpitämisen kannalta. Jäsenvaltioiden on toimitettava noin yksittäistä tietoa, jotka viraston on analysoitava. Nämä tiedot muodostavat perustan ja keskeisen vertailukohdan haavoittuvuusarviointien toteuttamiselle vuonna 2017 ja siitä eteenpäin. Virasto tukee jäsenvaltioita tietojen keräämisessä ja ajallaan toimittamisessa lähettämällä väliaikaisesti useita henkilöstön jäseniä valittuihin jäsenvaltioihin avustamaan tässä haastavassa tehtävässä. Haavoittuvuusarviointiprosessin varhaisessa vaiheessa saatuja tuloksia on hyödynnettävä ensi tilassa sellaisten haavoittuvuuksien korjaamiseen, joiden on havaittu edellyttävän kiireellisimpiä toimenpiteitä. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevina kuukausina on voitava ryhtyä toimiin niiden haavoittuvuuksien suhteen, jotka liittyvät tällä hetkellä keskeisimpiin muuttoliikkeen aiheuttamiin haasteisiin. Seuraavat vaiheet: Euroopan raja- ja merivartioviraston olisi huolehdittava siitä, että prioriteettina on kartoittaa haavoittuvuusarviointiprosessin ensimmäisten tulosten ja muiden tietojen perusteella kaikkein kiireellisimpiä toimia edellyttävät haavoittuvuudet; suoritettava tämänhetkisiä haasteita koskevat perusarvioinnit kaikkien jäsenvaltioiden osalta huhtikuuhun 2017 mennessä; toteutettava huhti lokakuussa 2017 tulevia haasteita koskevia simulaatioharjoituksia kaikkien sellaisten jäsenvaltioiden osalta, joiden kohdalla metodologia tätä edellyttää; perustettava kehittymässä olevien uhkien arviointia koskeva mekanismi ja käynnistettävä sen soveltaminen huhtikuusta 2017 lähtien. Jäsenvaltioiden olisi luotava kansalliselle tasolle haavoittuvuusarvioinnin valmiudet ja perustettava järjestelmä tietojen keräämiseksi kaikilta asiaan liittyviltä viranomaisilta tammikuun 2017 loppuun mennessä; toimitettava virastolle kaikki tarvittavat olemassa olevia valmiuksia koskevat tiedot viraston pyynnön mukaisesti 17. helmikuuta 2017 mennessä; tarvittaessa edistettävä aktiivisesti kaikissa jäsenvaltioissa huhti lokakuussa 2017 toteutettavia simulaatioharjoituksia ja tehtävä niiden suorittamisessa tiivistä yhteistyötä viraston kanssa, jotta voidaan arvioida jäsenvaltioiden valmiuksia vastata tuleviin haasteisiin Palauttamiseen kohdennettava tuki Eurooppalaisesta raja- ja merivartiostosta annetussa asetuksessa määritettiin yhdeksi viraston ensisijaiseksi toiminta-alaksi laittomien muuttajien palauttaminen, minkä ansiosta virasto pystyy lisäämään huomattavasti jäsenvaltioille kohdentamaansa tukea. Jäsenvaltiothan ovat ensisijaisessa vastuussa laittomien muuttajien palauttamisesta. Tämä on osa komission tavoitteellisia toimia sellaisen lainsäädäntö- ja toimintakehyksen luomiseksi, jonka avulla voidaan tehostaa EU:n palautusjärjestelmää ja parantaa takaisinottoon liittyvää yhteistyötä kolmansien maiden kanssa. Asetuksella viraston toimeksiantoa laajennetaan huomattavasti, niin että se voi tarjota apua kaikilla palauttamiseen liittyvillä osa-alueilla, jotka kattavat sekä vapaaehtoisen paluun että pakkotoimin tapahtuvan palauttamisen. Apua annetaan järjestämällä palautusoperaatioita ja tarjoamalla tukea konsuliyhteistyöhön kolmansien maiden kanssa laittomien muuttajien 7

8 henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kolme uutta reserviä, pakkotoimin tapahtuvan palauttamisen valvojien, pakkotoimin tapahtuvan palauttamisen saattajien ja palautusasiantuntijoiden reservi, on ollut käytettävissä operaatioita varten 7. tammikuuta 2017 alkaen. Niitä voidaan nyt käyttää muodostettaessa eurooppalaisia palautusinterventioryhmiä. Nämä ryhmät voivat antaa jäsenvaltioiden pyynnöstä operatiivista tukea jäsenvaltioiden palautusvalmiuksien lisäämiseen. Näihin reserveihin on antanut panoksensa 22 jäsenvaltiota 8, joista on annettu käyttöön 395 asiantuntijaa 690 tarvittavasta asiantuntijasta. Jäsenvaltioiden on täytettävä tämä vajaus ja varmistettava, että kaikki henkilöstöprofiilit ovat reserveissä asianmukaisesti edustettuina. Virasto on lisännyt palauttamiseen liittyviä toimiaan nopeasti vuonna 2016 se järjesti ennätykselliset 232 operaatiota, joissa palautettiin laitonta muuttajaa. Tämä on neljä kertaa enemmän kuin vuona 2015, jolloin palautettiin muuttajaa 66 operaatiossa. Asetuksen voimaantulon ja 12. päivän tammikuuta välisenä aikana virasto järjesti 78 palautusoperaatiota (enemmän kuin koko vuonna 2015), ja niissä palautettiin yhteensä laitonta muuttajaa. Viraston olisi laajennettava apuaan edelleen antamalla tukea kaupallisilla lennoilla toteutettaviin palautuksiin ja kehittämällä palautusoperaatioita varten tarkoitettuja EU:n sisäisiä solmukohtia. Tämän lisäksi virasto on lisännyt jäsenvaltioille niin kutsuttuihin palauttamista valmisteleviin toimintoihin kohdentamaansa apua. Tässä yhteydessä se järjesti Malista, Gambiasta ja Nigeriasta useisiin jäsenvaltioihin suuntautuneita tunnistamiskäyntejä, joiden tarkoituksena oli laittomien muuttajien henkilöllisyyden vahvistaminen. Virasto myös avustaa Kreikkaa edistämällä konsuliyhteistyötä palauttamisen varmistamiseksi ja tekee riskianalyysejä ennen palautusoperaatioita. Viraston käyttöön osoitettujen resurssien huomattava lisääminen on mahdollistanut sen palauttamista koskevan toiminnan laajentamisen. Sen palautustoimiin osoitettiin 66,5 miljoonaa euroa sekä vuonna 2016 että vuonna 2017, kun vuonna 2015 määrä oli vielä 9,5 miljoonaa euroa. Palauttamiseen liittyvien toimintojen parissa työskentelee vuonna 2017 yhteensä 52 henkilöä, mutta määrän odotetaan vuoteen 2020 mennessä nousevan 117:ään. Yksi keskeisistä komission ilmoittamista toimenpiteistä oli yhdennetyn palauttamisen hallintajärjestelmän perustaminen. Sen tarkoituksena on auttaa operatiivisten synergioiden luomisessa palauttamista ja takaisinottoa koskevaan toimintaan jäsenvaltioiden, eurooppalaisen raja- ja merivartioston, komission ja EU:n varoista rahoitettujen ohjelmien ERIN (eurooppalaisten uudelleenkotouttamisvälineiden verkosto), EURINT (kolmansiin maihin palauttamista koskeva Euroopan yhdennetty lähestymistapa) ja EURLO (Euroopan palauttamisasioiden yhteyshenkilöiden verkosto) välille. Yhdennetyn palauttamisen hallintajärjestelmän tavoitteena on helpottaa operatiivisen tuen antamista jäsenvaltioille (esimerkiksi tunnistamiskäyntien järjestämiseen) ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa. Ensimmäisenä vaiheena komissio on kehittänyt suojatun alustan, yhdennetyn palauttamisen hallintasovelluksen (Integrated Return Management Application, IRMA), jolla pyritään helpottamaan palautusoperaatioiden suunnittelua ja auttamaan jäsenvaltioita ja virastoa operatiivisen tiedon keruussa ja jakamisessa. Euroopan palauttamisasioiden yhteyshenkilöiden verkoston kautta puolestaan yhdeksän Euroopan palauttamisasioiden yhteyshenkilöä on ollut lähetettynä takaisinoton kannalta merkityksellisiin maihin, kuten Afganistaniin ja Etiopiaan. He ovat antaneet siellä kaikille jäsenvaltioille takaisinottokysymyksiä koskevaa tukea, ja yhteyshenkilöiden uutta lähettämistä suunnitellaan 8 Tilanne 12. tammikuuta

9 parhaillaan. Tämän lisäksi virasto on yhteisymmärryksessä EU:n ohjelmien ja komission kanssa aloittanut tällä hetkellä ohjelmien kautta hoidettavien operatiivisten tukitoimintojen vähittäisen siirtämisen virastolle. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi jäsenvaltioiden tukeminen tunnistamiskäyntien järjestämisessä tai parhaiden käytäntöjen vaihto tähän tarkoitettujen kolmansia maita koskevien työryhmien yhteydessä. Viraston pyrkimykset lisätä tukeaan palautusoperaatioihin edistävät laajempaa keskustelua ja työtä palauttamisen ja takaisinoton kehittämiseksi Euroopan unionissa, ja tällainen keskustelu ja työ puolestaan lujittaa näitä pyrkimyksiä. Komissio aikoo lähiviikkoina saattaa palauttamista koskevan EU:n toimintaohjelman ajan tasalle uusien tarpeiden pohjalta, jotta varmistetaan tehokas ja nopea reagointi. Komissio aikoo erityisesti kartoittaa voimassa olevien EU:n sääntöjen pohjalta sitä, kuinka palauttamispäätösten täytäntöönpanoa voidaan parantaa hyödyntämällä sääntöihin sisältyvää joustoa, ja antaa asiaa koskevaa selkeää ohjeistusta. Seuraavat vaiheet: Euroopan raja- ja merivartioviraston olisi varmistettava, että palauttamiseen liittyvät reservit ovat täysin varustettuja ja toimintavalmiita; hyödynnettävä uutta toimeksiantoaan täysimääräisesti kehittämällä uusia tapoja tukea palauttamista, erityisesti kaupallisten lentojen avulla. Jäsenvaltioiden olisi täytettävä pikaisesti palauttamiseen osallistuvissa reserveissä oleva vajaus; kerättävä tarkkoja reaaliaikaisia tietoja palauttamisista; toimitettava virastolle kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen sen toimeksiannon toteuttamiseksi. Komissio aikoo esittää lähiviikkoina palauttamista koskevan tarkistetun toimintaohjelman Euroopan raja- ja merivartioviraston valitusmekanismin perustaminen Viraston pääjohtaja perusti 6. lokakuuta 2016 perusoikeusvaltuutettua kuultuaan valitusmekanismin, jolla seurataan ja varmistetaan, että Euroopan raja- ja merivartioviraston suorittamien toimien yhteydessä noudatetaan perusoikeuksia. Viraston verkkosivuille on asetettu saataville valituslomake kuudella kielellä (englanti, ranska, arabia, paštu, urdu, tigrinja), mutta valitus voidaan tehdä millä tahansa EU:n virallisella kielellä. Tammikuun 2017 puoliväliin mennessä virastolle oli tehty vasta yksi valitus. Lisäksi virasto aikoo perustaa jäsenvaltioihin niiden viranomaisten muodostaman verkoston, joilla on valtuudet käsitellä viraston perusoikeusvaltuutetun välittämiä, jäsenvaltioiden henkilöstöä koskevia valituksia. Tähän verkostoon kuuluvat myös perusoikeuksien alalla toimivaltaiset kansalliset elimet. Perusoikeusvaltuutetun ja näiden yhteyspisteiden välinen ensimmäinen kokous järjestettiin Brysselissä joulukuussa Valitusmekanismin täytäntöönpanon tukemiseksi ja perusoikeuksien sisällyttämiseksi yleisesti viraston kaikkeen toimintaan EU:n rahoitusta virastolle korotettiin eurolla vuodessa. Lisäksi perusoikeusvaltuutettu saa vuonna 2017 lisää henkilöstöä tukemaan tehtäviensä hoitamista. 9

10 Seuraavat vaiheet: Euroopan raja- ja merivartioviraston olisi asetettava etusijalle perusoikeusvaltuutetun toiminnan tukemiseksi tarvittavan henkilöstön palvelukseenottomenettely ja käynnistettävä se maaliskuun 2017 loppuun mennessä Paremman operatiivisen yhteistyön valmisteleminen ensisijaisten kolmansien maiden kanssa laatimalla asemaa koskeva mallisopimus Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevassa asetuksessa vahvistettiin viraston roolia myös kolmansien maiden kanssa tehtävän yhteistyön osalta. Virasto on jo aiemmin luonut rajaturvallisuutta ja palauttamista koskevia kahdenvälisiä työjärjestelyjä 18 ensisijaisen kolmannen maan kanssa. Näihin kuuluvat kaikki Länsi-Balkanin maat ja Turkki. Virastolla on myös huhtikuusta 2016 lähtien ollut yhteyshenkilö lähetettynä Turkkiin. Virasto tarkistaa parhaillaan kaikkia voimassa olevia työjärjestelyjä suhteessa uuteen toimeksiantoon. Sille on myönnetty lisämäärärahoja ja uusia toimia, jotta se pystyy lähivuosina lähettämään jopa 10 uutta yhteyshenkilöä ensisijaisiin maihin, aluksi Nigeriin ja Serbiaan (viimeksi mainitun on tarkoitus kattaa koko Länsi-Balkanin alue). Aiemmin virastolla ei ollut oikeutta lähettää ryhmiään kolmansien maiden alueelle. Tämä rajoitus osoittautui erityisen ongelmalliseksi vuoden 2015 aikana, kun oli reagoitava Länsi- Balkanin reitin muuttovirtoihin. Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevassa asetuksessa säädetään nyt ensi kertaa, että virasto voi toteuttaa toimia ja sillä on täytäntöönpanovaltaa naapureina olevien kolmansien maiden alueella edellyttäen, että asiasta on tehty ennakolta sopimus Euroopan unionin ja asianomaisen kolmannen maan välillä. Komissio hyväksyi 22. marraskuuta 2016 asemaa koskevan mallisopimuksen, joka toimii tällaisten sopimusten mallina. Komissio on valinnut aluksi kaksi ensisijaista kolmatta maata, Serbian ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian, ja käy parhaillaan alustavia keskusteluja tällaisten sopimusten aikaansaamiseksi. Komissio antoi 25. tammikuuta 2017 neuvostolle suositukset, jotta tämä antaisi luvan neuvottelujen aloittamiseen Serbian ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kanssa. Seuraavat vaiheet: Neuvoston olisi annettava pikaisesti lupa aloittaa neuvottelut Serbian ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kanssa asemaa koskevista sopimuksista. Euroopan raja- ja merivartioviraston olisi saatettava päätökseen Nigeriin ja Serbiaan lähetettävien yhteyshenkilöiden palvelukseenotto ja lähettäminen, Nigerin osalta huhtikuuhun 2017 ja Serbian osalta kesäkuuhun 2017 mennessä Toimipaikkaa koskeva sopimus Virasto on toiminut yli yhdentoista vuoden ajan ilman vastaanottavan jäsenvaltion kanssa tehtyä toimipaikkaa koskevaa sopimusta. Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevan asetuksen 57 artiklan mukaan tällainen sopimus olisi tehtävä viimeistään 7. huhtikuuta

11 Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevan asetuksen voimaantulon jälkeen virasto ja Puola ovat aloittaneet uudelleen keskustelut tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tekniset neuvottelut saatiin päätökseen 23. tammikuuta Seuraava vaihe: Puolan ja Euroopan raja- ja merivartioviraston olisi tehtävä toimipaikkaa koskeva sopimus asianomaisten menettelyjen mukaisesti 7. huhtikuuta 2017 mennessä Määrärahojen ja henkilöstön lisääminen EU:n rahoitus virastolle kasvaa vähitellen 250 miljoonasta eurosta vuonna 2016 aina 320 miljoonaan euroon vuonna 2020, ja henkilöstön määrä kasvaa 400 henkilöstä vuonna 2016 aina henkilöön vuonna Alun perin vuodeksi 2017 oli kaavailtu lähes 240:tä erityyppistä uutta lisätoimea (väliaikaiset toimihenkilöt, sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat) ensimmäisenä vaiheena kohti viraston lopullista työntekijän henkilöstöä vuoteen 2020 mennessä. Jotta kuitenkin virastoon saataisiin tarvittava henkilöstö mahdollisimman pikaisesti, budjettivallan käyttäjä sopi 1. joulukuuta 2016 viraston vuoden 2016 henkilöstötaulukon muuttamisesta siten, että virasto voi palkata vuodeksi 2017 suunnitelluista 130 väliaikaisesta toimihenkilöstä 50 toimihenkilöä jo vuonna Sittemmin virasto on käynnistänyt ennakoivasti näihin 50:een etupainotteisesti täytettävään toimeen liittyvät rekrytointimenettelyt. Jotta virastolle osoitetut resurssit pystyttäisiin hyödyntämään pikaisesti, tarvitaan kuitenkin lisää toimenpiteitä. Seuraavat vaiheet: Euroopan raja- ja merivartioviraston olisi käynnistettävä kaikkien vuodeksi 2017 sovittuun henkilöstötaulukkoon otettujen toimien palvelukseenottomenettelyt maaliskuun 2017 loppuun mennessä, erityisesti ensisijaisten alojen henkilöstötarpeisiin vastaamiseksi; huolehdittava lisävarojen tehokkaasta käytöstä budjettivallan käyttäjän hyväksymien painopisteiden mukaisesti. 4. PÄÄTELMÄT Eurooppalaista raja- ja merivartiostoa koskevan asetuksen mukaisten toimien ja välineiden käynnistämisvaiheen kolme ensimmäistä kuukautta ovat osoittaneet, että kaikki sidosryhmät pyrkivät ulkorajojen turvaamisen valmiuksien vahvistamiseen. Ensimmäinen edistysaskel on ollut erityisesti uusien pakollisten reservien perustaminen. Lisäksi käyntiin on nyt saatu jäsenvaltioiden haavoittuvuuksien havaitsemiseen ja korjaamiseen tähtäävää ennalta ehkäisevää mekanismia koskeva prosessi. Se on olennainen osa tätä uutta lähestymistapaa, jolla pyritään parantamaan rajojen turvaamista huomattavasti. Tämän toiminnan varhaisessa vaiheessa saatuja tuloksia on hyödynnettävä ensi tilassa sellaisten haavoittuvuuksien korjaamiseen, joiden on havaittu edellyttävän kiireellisimpiä toimenpiteitä. Tämä tarkoittaa sitä, että lähikuukausina on voitava ryhtyä toimiin niiden haavoittuvuuksien suhteen, jotka liittyvät tällä hetkellä keskeisimpiin muuttoliikkeen aiheuttamiin haasteisiin. 11

12 Laittomien muuttajien tuloksellinen palauttaminen myös keinona ehkäistä ja vähentää laittoman muuttoliikkeen jatkumista on toinen painopistealue, jolla viraston on lisättävä tukeaan huomattavasti samalla kun jäsenvaltiot tehostavat omia toimiaan. Sen olisi kehitettävä tähän mennessä saatujen hyvien tulosten pohjalta uusia välineitä, joilla voidaan lisätä palauttamiseen suunnattavaa tukea. Komissio puolestaan aikoo lähiviikkojen aikana esittää palauttamista koskevan tarkistetun toimintaohjelman. Komissio antaa seuraavan kertomuksen ulkorajojen vahvistamisessa saavutetusta edistyksestä 1. maaliskuuta

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION TOINEN KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION TOINEN KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2017 COM(2017) 201 final KOMISSION KERTOMUS KOMISSION TOINEN KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimintavalmiuteen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION KOLMAS KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA-NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION KOLMAS KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA-NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2017 COM(2017) 219 final KOMISSION KERTOMUS KOMISSION KOLMAS KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA-NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimintavalmiuteen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION NELJÄS KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION NELJÄS KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 13.6.2017 COM(2017) 325 final KOMISSION KERTOMUS KOMISSION NELJÄS KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE eurooppalaisen raja- ja merivartioston

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 C(2018) 8465 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.12.2018, ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen perustamisesta osana sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION VIIDES KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS KOMISSION VIIDES KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.9.2017 COM(2017) 467 final KOMISSION KERTOMUS KOMISSION VIIDES KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimintavalmiuteen

Lisätiedot

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa

EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa Rajaturvallisuusseminaari 6.4.2016 Eversti Vesa Blomqvist Rajavartiolaitos vesa.blomqvist@raja.fi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Eurocontrolin pysyvän komission päätöksiin keskitetyistä palveluista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Eurocontrolin pysyvän komission päätöksiin keskitetyistä palveluista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.4.2016 COM(2016) 226 final 2016/0118 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Eurocontrolin pysyvän komission päätöksiin keskitetyistä

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

8795/18 team/sas/mh 1 DG D

8795/18 team/sas/mh 1 DG D Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0049 (NLE) 8795/18 SCH-EVAL 104 MIGR 57 COMIX 246 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

6020/17 team/sj/hmu 1 DG D 1 A

6020/17 team/sj/hmu 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 6020/17 SCH-EVAL 52 FRONT 48 COMIX 95 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) 15108/15 SCH-EVAL 58 SIRIS 95 COMIX 671 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 3. joulukuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2016 COM(2016) 147 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisellä puitesopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus. muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti

Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus. muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti Valletta, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti 1. Pidämme myönteisinä puheenjohtajavaltio Maltan

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.5.2019 C(2019) 3228 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 6.5.2019, verkon hallinnoijan nimittämisestä yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ilmaliikenteen hallinnan

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 120 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.4.2019 A8-0076/ 001-511 TARKISTUKSET 001-511 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Roberta Metsola Eurooppalainen raja- ja merivartiosto A8-0076/2019 (COM(2018)0631

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

seuranta muodostavat tärkeän osan paluiden pitkäjänteisestä toimeenpanosta.

seuranta muodostavat tärkeän osan paluiden pitkäjänteisestä toimeenpanosta. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201500308 MMO Mikkola Tero(SM) 15.10.2015 Asia OSA; Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle; palauttamista koskeva EU:n toimintaohjelma Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B

5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0027 (COD) 5581/16 ADD 1 EHDOTUS NEUVOSTON PERUSTELUIKSI Asia: TELECOM 7 DATAPROTECT 6 CYBER 4 MI 37 CSC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 11. joulukuuta 2003 PE 337.050/32-35 TARKISTUKSET 32-35 Mietintöluonnos (PE 337.050) John Bowis ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 16.9.2016 L 251/1 I (Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2016/1624, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016, Eurooppalaisesta raja- ja

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON YHTEINEN TOIMINTA Euroopan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 274 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisellä vakautus-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

A8-0200/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

A8-0200/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.6.2016 A8-0200/ 001-173 TARKISTUKSET 001-173 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Artis Pabriks Euroopan raja- ja rannikkovartiosto A8-0200/2016 (COM(2015)0671

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0029 (NLE) 8790/18 SCH-EVAL 100 FRONT 128 COMIX 242 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätelmiksi palauttamispolitiikan tulevaisuudesta

Ehdotus neuvoston päätelmiksi palauttamispolitiikan tulevaisuudesta Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) PUBLIC 12420/15 LIMITE MIGR 46 COMIX 441 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä

Lisätiedot

1. Komissio toimitti 1. huhtikuuta 2014 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon EU:n palauttamispolitiikasta (8415/14).

1. Komissio toimitti 1. huhtikuuta 2014 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon EU:n palauttamispolitiikasta (8415/14). EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2014 (OR. en) 9936/14 MIGR 82 COMIX 269 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed.

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

Eurooppalainen raja- ja merivartiosto

Eurooppalainen raja- ja merivartiosto Eurooppalainen raja- ja merivartiosto Hallintovaliokunta 20.11.2018 Yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty Rajavartio-osasto/Sisäministeriö 19.11.2018 1 Ehdotuksesta 12.9.2018 Komission ehdotus Muuttoliikkeen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0200/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0200/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0200/2016 3.6.2016 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan raja- ja rannikkovartiostosta sekä asetuksen (EY)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2017 COM(2017) 205 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Kolmas tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2016 COM(2016) 28 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 204 (.2) (OR. en) 5774/4 EJUSTICE 8 JUSTCIV 30 COPEN 296 JAI 90 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/58 58 1 artikla 2 kohta ii alakohta 27 artikla 1 kohta e alakohta ii) Korvataan 1 kohdan e alakohta seuraavasti: e) tarvittaessa toimenpiteet, jotka muiden jäsenvaltioiden on määrä toteuttaa,

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

8835/16 team/sas/si 1 DG D 1 A

8835/16 team/sas/si 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0140 (NLE) 8835/16 SCH-EVAL 78 FRONT 204 COMIX 358 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10. COM() 700 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Ensimmäinen tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot