YLI-IHMINEN/RIITTÄMINEN SEMMOISUUDESSAAN MARTIN HEIDEGGERIN KANSSA KESKUSTELUNA HELENA

Transkriptio

1 YLI-IHMINEN/RIITTÄMINEN SEMMOISUUDESSAAN MARTIN HEIDEGGERIN KANSSA KESKUSTELUNA HELENA

2 Äidille täälläolona, Isälle, Nietzschelle ja Heideggerille läikähtävänä lempeästä, kiittäen olemisestaan keskusteluna meidän kaikkien kanssa. Julkaisija: Helena Salvi ISBN Painopaikka: Multiprint Oulu 2014

3 KAIKENPUOLTO 3

4 4

5 Vaikeus kätkeytyy taaksepäin otettavaan askeleeseen. Kyse kun ei ole asenteista ei mistään ylimielisyyden sen paremmin kuin nöy- ryydenkään kaltaisista; suhtautumistavoista. Ei olemisista yli tahi ali suhteessa muihin tai muuhun. Kyseen ollessa ja vaikeuden piillessä löytymisessä rohkeaan kysymiseen, epäto- dennäköisiltä vaikuttavien, ennenkuulumattomien siten, kysymysten kysymiseen itsestäänselvyydellisyyksien kyseenalaistamisen merkityksessä. 5

6 Kun ei sitä mitä Nietzsche ajoi takaa ja varsinaisesti tarkoitti yli-ihmisen käsitteellä, eikä riittämistämme semmoisuudessamme tavoiteta tahdon piiristä. Ylittäminen ihmisestä käsin pikemminkin on kuin pieni herkkä väistävä ele eikä sitäkään --- pois itsensä edestä ja siunauksena itsensä olemassaolo kaikki ja kaiken sisäänsä sulkien silloin. Ei ajattomuutena ei ikuisuutena ikuisen totuuden merkityksessä sanoutuen enää tuo outo kumma valaistumisissa tapahtunut kokemuksellinen autuus. Kun totuus ei ollut lakia, kun ei oikeellisuus käsitteenä enää sille lainkaan riittänyt. Ja kun se sittenkin vain armoksi nimettiin ja jätettiin niin ehdolliseksi ja valinnalliseksi kaikenpuolto ja sitten kiellettiinkin nihilistisenä yli-ihmisyytenä ajattelemisensa ja/tai selittämiseksi joka vesittää kaiken tuomiten --- moralisteina. Kun yli-ihminen jo kuitenkin on tullut lähelle ja kun sen käsitteenä toi esiin ajattelija, silloin kun ajattelu ajatteluna vielä viimeisillänsä oli filosofiaa eli metafysiikkaa. Kun Nietzsche nimenomaan oli sen piirissä kritiikin myrskytuulena tähtäimessään nimenomaan moraali. Se jokin joka esti ihmisen vapaudesta joka ylitti moraalin ja moraalittomuuden dualismin pakahduttavan ahtauden. Jos/kun varsinaisesti ajatella koetti. Ja jos/kun siihen oli pakotus. Itsessään todellisuudessa. Niinkuin Nietzschellä aikansa lapseudessa oli. 6

7 Kyse ja vaikeus ei siis ollenkaan hyvässä ja pahassa lymyä eikä siis myöskään näiden lymyämisessä ihmisessä ja ihmisyydessä. Ei siis myöskään tämänpuoleiseen nähden tuollapuolellaan vaan Heideggerin sanoin täysin toisaalla ja se on, että taaksepäin otettavassa askeleessa. Se on, että pitäytymisessä --- unohdukseen nähden. Ja kellepä semmoinen olisi tullut ja tulisi mieleenkään. Eikä se olekaan tullut kun vain siten kuin olemisen historiallisuus on ajattelun historiallisuutta ilmi pakottanut oleminen ja aika ottanut valtaansa ajattelijat --- muotouttamaan, vakiinnuttamaan ja paljastamaan kulloisenakin historiallisena sanana kulloistakin vallintaansa oleskelemisensa tapaa olevaa tänne ILMItuodessaan (sitä luomattaan, aiheuttamattaan, aikaansaamattaan siten). Olevaa paljastaessaan näin kulloisenakin neuvokkuutenaan/vaiheenaan niinkuin se tänään modernina tekniikkana, olevaa vain varannoiksi määrääväksi puitteeksi kokoontuneena on viedä meidät --- perikatoon. 7

8 Olemisen historiallisuuteen ei tavoituta vallitsevasta ja epävarsinaisesta historiakäsityksestä, ajan lineaarisesta kulusta, olevien/asioiden tapahtumisen kronologisesta järjestyksestä, nyt-hetkien seuraannosta, vaan, hih, oikeasta silmänräpäyksestä ja oikeasta sinnikkyydestä olemisen tapahtumaluonteisuudesta, ulottuvuudellisuudesta ajan ajallistumisena, joka hahmottuu meille vielä vain utopiana, olemisen unohduksellisuuden tähden. Mahdollisuuden mahdottomuudessa menettäenkin. Kun ei toki käykään silmänräpäyksellisyyteen käyminen kiinni, niinkuin valaistumisen kokemuksistamme kaikki tiedämmekin, ettei sitä voi tahtoen pidättää. Se kun on jotain, joka ei lähde meistä, joskaan ei lähde mikään muukaan olemassaolossamme, vaan me olemassaolonamme olemme vastausta johonkin. Olemme puhuteltuja ajattelemaan, ja ajattelemme aina jo, aistimaamme hahmottaessammekin --- olemisen aukioina olemisen puhuttelemina. Mutta, unohduksellisuutensa tähden ei se tänään johdu mieleemmekään --- unohduksellisuutenamme eli olemisen unohtavana ajattelunamme, peesissään. 8

9 Ja kuitenkin se silmänräpäyksellisyys ajan ajallistuminen viipymisenä, kun oleva pidättelee hetkeä, joka laajuudessaan lepää. Kätkee meiltä paitsi olemisen varsinaisen olemuksen suopeutena kaiken tänne ilmituomisessaan. Myös kuoleman kätkönään/lippaanaan olevien pois liukuessa --- salaisuudellisuuden noin. ( Olevana suhteena olemiseen olevien välissä --- oleskelemmehan täälläoloinakin.) Kun Heidegger puhuu kuoleman juoksemisesta ja käymisestä jo edeltä, on se sama asia, kuin se taaksepäin otettava askel, johon kätkeytyy, olemisen ajattelun --- vaikeus. Ajattelu silleen jättämisenä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin, ylittääkin filosofian/metafysiikan kuinmyös ihmisen, merkityksessä että emme enää itseämme ajattelun lähtökohtana pidä. Tässä näkyenkin ettemme tahdo vaan silleen jätämme olemme ikäänkuin --- kääntyneet. 9

10 Tahtovan ajattelun kääntymisellä ajatteluksi silleen jättämisenä olematta muuta tekemistä aktiivisuuden ja passiivisuuden kanssa, kuin juuri niiden, tahtovan ajattelun olemuksena, ylitetyksi tuleminen. Ajattelun, tietämisenä ja tekemisenäkin, näet lähtiessäkin olevasta/asiasta itsestään, tämän avatessa olemisen tässä ja me olemmekin, ymmärrättekö, läheisyydessä itsessään --- tyyssijoinaan. Olemmekin, huomasitteko, täällä olemisenamme Heideggerin muotouttaman käsitteen täälläolo (Dasein) merkityksessä tänne --- heitteisyydessä. Olemisen ajattelu --- ajattelu silleen jättämisenä on aina olemisen ajattelua silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin näin lähtevänä --- perustuenkin perustattomaan perustaan, ei-mihinkään heittäytymisenä. Olemussuhteeseen olevan kanssa päästen. Itsemme ja toistemmekin kanssa --- olevina. Olevana suhteena olemiseen me toteudummekin olevien edellyttäminä olemisen palvelijoina olemisen lainaa oleville välittäen jaloina --- semmoisuudessamme riittävinä --- sanoissa ja kielessä olemisen talona; kotinamme. 10

11 Olemista odottaen olemisen tulemista kieleen olemisenamme. Olemista muistaen olemista kuunnellen, olemista kysyen askeleen taaksepäin otammekin. Vallitsevan ajattelumme representoimisena --- esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisena eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme ( läsnäolevan läsnäoloistamisena ) --- helppouden vaikeuttamisena. Elikä kysyväisenä kysymisenä --- hyppäävänä metafysiikan kysymättömäksi jääneessä peruskysymyksessä Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään? --- IHMETTELEMÄÄN. Olevien väliin. Loogislaskennallisesta ajattelustamme olemme sysättynä täysin toisaalle --- sille täysin arvaamattomalla tavalla sille täysin arvaamattomalle taholle --- niin ettei se ollut voinut mieliimmekään nousta. Ja kuitenkin se on kaikkein läheisintä ja yksinkertaisinta. Läheisyys itsensä. Omaa itseämmekin läheisempänä. Niin, että olemiskykyinä sen aina jo olemmekin esiymmärtäneet. Tässä viitekehyksenä hahmottuenkinko olemisen vallitseminen unohduksellise- na ja olemisen säilyminen itsessään ja se ettei niiden välillä ja välissä ole mitään 11

12 määrällistä tahi laadullista muutosta kehityksen syy seurauksellisessa merkityksessä, niinkuin ei ajattelussammekaan --- peesissään. Ettei oleminen olemisena voi olla MONINtavoin, vaan on tapahtumisena aina kokonainen, sillä kunnei ole rinnallaan mitään kaltaistaisuutta toisena sen oleskelematta noin kausaalisuutena. Niinkuin ei ajattelukaan ajatteluna peesissään kausaalisuutena asetu, teoreettisesti tutkittavaksemme ja käytäntöön sovellettavaksemme niinmuodoin. Ettei ne toisinsanoen ole inhimillisen tahdon aluetta, niinsanotun vapaan tahdon minimiinsä supistuessakin. Ja kokonaan ylitetyksi tullessakin, hih, yli-ihmisessämme joka semmoisuudessansa riittää jalona vieläpä. KAIKENPUOLLON ytimestä tullessakin tuo. Ajattelun asiana ja tulevaisuuden niinmuodoin tuo --- KAIKENPUOLTO. Jos/kun kohtaamme todellisuutemme. Jos/kun ajattelumme on planetaarisen tekniikan ja modernin ihmisen kohtaamista. Olemisen unohduksellisuuden --- HUOMAAMISES- TA. Ja siksi onkin mieltä yrittää aina vain alkuperäisemmin toistaa ajattelumme suurta alkua, esisokraatikoilla. Jota Heidegger sanoo ajattelulta edellytettävän saattaaksemme sen jälleen tiellensä. Asetettuamme sen --- SILLEEN JÄTTÄMISENÄ --- representoimisen ja logiikan ohituskaistan jälkeen välittömästi ja leimallisessa hahmossa ajateltavan asian äärelle --- TAHDOSTA LUOPUMISENA --- jälleen. Näin olevan olemista IHMETELLÄKSEMME. Kuten IHMETTELIVÄT esisokraatikot. Olemisen vallitessa fysiksenä, olevat paljastaen omin jaloin seisovina, itse itseksensä 12

13 kiertyvinä, kerääntyvinä, kehkeytyvinä. Ja olevan kokonaisuutta kysyen tästä länsimaisen ajattelumme ajatteluna ALOITTAEN näin. Suurena eli olemiseltaan suurena. Valossaan. Mutta joka, ajattelumme perinne, jo Platonilla ja Aristoteleella varjoontuu logiikaksi. Kapeutuu ja kuivuu, ulottuvuudellisuudestaan, unohduksenputkena, se on, että olevan mitätöimisenä, niin, ettei se modernin tekniikkamme olevia vain varannoiksi määräävän puitteen aikakaudella enää missään eikä milloinkaan omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana --- HOHDA. Oleminen siis vallitsee toisin olevat paljastaessaan vain varantoina. VIERAANTUMISE- NAMME. (Olevan itseksensä kerääntymistä autettuamme TEKHNENÄ on se asiasta perillä olemisen merkityksessä MODERNIN TEKNIIKAN puitteessa tämän varsinaisen tietämisen olevien vain varannoiksi määräämiselle tyystin menettänyt.) Ja niinmuodoin on minunkin puolestani koetettava sitä SUURTA ALKUA toistaa Heideggerin tavoittamaa historiallista sanaa koettaen ottaa haltuuni, se on, että koettaen sitä sanoa omin sanoin. Johon minusta ei kylläkään ole ja se jo nähdäkseni on KOHDALLINEN, jolloin yrittäisinkin sitä ylittää ja takaisin metafysiikkaan päätyisinkin. Ja siinähän se niksi uuteen/toiseen ajatteluun tavoittumisessa piileekin, että sen vaikeus kätkeytyy taaksepäin otettavaan askeleeseen. Tulla mieleemmekään; olemisen historiallisuus olemisen vallitseminen kulloisenakin vaiheenaan/neuvokkuutenaan ja olemisen unohduksellisuus ja nyt atomiajassamme --- kun filosofian paikan todellakin näyttää ottavan kybernetiikka, mikä Heideggerin sen sanoessa 1960-luvun lopulla vielä kuulosti silkalta uskomattomuudelta --- käänteensä säilymiseensä itsessään. (Heidegger sanoi, ettei ollut tohtinut puhua omista asioistaan vuosikymmenten ajattelijantyössään kuin vain pari kertaa, minkä käsitän tar- 13

14 koittavan hänen VALMISTANEEN ajattelua ajatteluna olemisen --- KYSYMISELLE.) Tämä käänne salaperäisenä, tähän käänteeseen kätkeytyen se, että ajatteluttavaisinta ajatteluttavaisessa ajassamme on se, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. Heidegger sanoo olemisen kääntyvän kätketysti kääntyvästä olemuksestaan unohduksellisuudesta säilymiseensä itsessään. Että olemisella on kätketysti kääntyvästä olemuksestaan varallemme tämä yllätys. Enkä voi tietää olenko saanut välitettyä sitä mitenkä nämä sanat, yhteydestään irrotettuina ehkä joistakin täysinkin mielettömät, välittömästi naksahtivat päässäni. Avasivat, semmoisinaan, portin, jota olin, turhaan, kolkuttanut, hih, yli kuusikymmentä vuotta, varhaisnuoruudesta alkaen aina vain kolkutuksestani tietoisempana. Siinä näet välähtää, että mahdollinen VASTAUS KYSYMYKSEEN --- jota ei vielä ole osannut muotouttaa, joka ei niinmuodoin ole siis voinut kohdallistettuna mieleenkään juolahtaa --- saadaankin muutoksena ajattelussa itsessään. Ulottuvuudellisuus leimahti representointini kaikissa uskonnoissa, ideologioissa ja instituutioissa kohtaamaan umpikujaan, joista oli ollut PAKKO kääntyä AJATTELUN historian puoleen. Että miten tuo, noissa aikani lapseuden kaikissa uskonnoissa ideologioissa instituutioissa sekä arjen ja tieteiden ajattelussa myöskin, vallinnut ajattelu oikein oli muotoutunut. 14

15 Paniikinkohta ON valaistumisena. Ahdistuksessa/-seen kokoontuminen on käännekohta. Rajasituaatiosta ajattelijan paikkana --- pakotettuna. Ajattelun historian filosofian historiana eli metafysiikkana tuodessa ajattelijoiden ketjun, jossa jokainen kohdassaan kokonaisvaltaisesti paneutuu ajattelun asiaan. Mitä on oleva? Mitä on energia, aine, tietoisuus, Jumala? Mitä on totuus --- puitteissaan? Mitä on hyvä - paha, oikea - väärä? Niin, että kaikessa tässä, ajateltavassa, on ristiriita sisäisenä lakina, dualismina, dialektiikkana. Niin, että ajattelun tottatosiaan on käynyt kuin linnunmunan; lilleri lalleri laudalta putosi, ei sitä kukaan korjata voi. Ja arvaa mikä se on? Arvoituksellisuus onkin ainoa liikkumatila joka filosofiassa/metafysiikassa jäi jäljelle, tihentyvältä tieteeltä ja tihentyvältä mystiikalta. Ja tähän tulee Nietzsche kritiikin myrskytuulena, suoranaista ahtaanpaikankammoa aikaansaadessa ajattelun dualistisena moralismina. Ja ajattelun jo liki kokonaan paettuakin eksakteihin tieteisiin. Ajattelun ajatteluna asiaksi olikin jäänyt ja tullut liki pelkkä moralistinen humanismi --- loputtomine ongelmanasetteluineen ja itse itseänsä ruokkivine oireistoineen --- jossa ei ollut tilaa tanssiville jaloille. Johon kohtaan --- globalisoituvassa markkinataloudessa kahden maailmansodan Saksassa --- tulee Heideggerin ajattelu historialliseen sanaan tavoittuen. Ja ihan sa- 15

16 moin omaan kohtaani --- edeltä tulevien jumaltensa lentävän (Hölderlinin sanoin) Nietzschenkin kohtana, Nietzschen josta jo olin mitä ystävällisimmän ystävän löytänyt, niinkuin niin moni muukin --- sanat semmoiset kuin olemisen oleskeleminen vaarana puitteen aikakaudella ja vaaran tähtikuviona jossa määräämisen malttamattomuus ja pelastavan maltti ohittavat toisensa kuin kahden tähden rata tähtitaivaalla. Ja kuitenkin tämä niiden ohittuminen on kätkeytynyt puoli niiden läheisyyttä. Eikä tämä olekaan arvoituksellisuutta, vaan onkin äkkiä sinä taaksepäin otettavana askeleena --- sinä jonakin johon intuitiivisesti on tietänyt ajattelun vaikeuden kätkeytyvän --- sanojen aukeamisena, niin, että syvään huokaisten nostan katseeni, lukemastani, hiljaisessa huoneessa ja kaikki olevat pöytä ruukku tuoli alkavatkin vasta rajoistaan. Olemisensa. Ne HOHTAVAT omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina. Olenkin olemussuhteessa kanssaan. Ne olioina olioivat ne osoittavat olemiseen ne ajatella koettavaa näin --- lempeästi opastavat. Ajattelun asia on ajattelun tiellä muuttunut. KYSYMYS: Mitä on oleva? On muuttunut KYSYMYKSEKSI: Miten on olemisen laita? Subjektiivisen horisontin voida murtua. Ajattelun josta on tullut pelkästään subjektin varmistamista. Vaaran tähtikuvio kun on tähtikuvio olemisen olemuksessa, joka on ulottuvuus, jossa oleminen vaarana oleskelee. ULOTTUVUUDETTOMUUS kun juuri on ollut ja on se mihin olemme pakahtua ja minkä on ahdistus ja paniikinuhka, mutta myös paniikin- 16

17 KOHTA valaistumisena --- avautumisena ULOTTUVUUDELLISUUDEN. Vaara vaaraantuu pelastuksena. Kunhan emme puolestamme sulje sitä totuuden tähtikuvioota, johon me KYSYMME. Representoivan ajattelumme kun vielä, niin arjessa, tieteessä kuin filosofiassa pitäessä jatkuvasti huolen siitä, että ei tavoitettaisi ajattelun asiaa, olemisen totuutta. Mutta unohduksellisuudessaan liki sietämätön todellisuutemme on sittenkin puolellamme unohduksensakin unohduksena ja senkin pois putoamisena jo säilymiseensä itsessään käänteen suunnassa tänään. Ja mitä enemmän lähestymme vaaraa, sitä kirkkaammiksi selkenevät pelastuksen tiet, sitä kysyvämmiksi me tulemme. Kysyminen näet on ajattelun hurskautta. Metafysiikan ylittämisen ja kiintymyksellisen kiistan SANAT käsiteltäväkseen kyntäen siementää tämä tähänastinen kirjoitus, jonka äsken luettuani kiitollisena koen, ainakin itseni kantavan vaikean paikan yli. Ja teitäkin, kun ette yksittäisiin sanoihin takerru, vaan annatte mennä, luottaen, että se mitä se näyttää, jää sen sanottavissa olevaan laajuuteen --- viipymään. Vaalien, mutta joutuisasti ainakin aina välillä, lukien tätä, sen tähden, että tämä ainakin koettaa olla hyppäävänä. Ja koettaa sysätä meitä hyppäämään. Sillä ei ole mitään siltaa representoivasta ajattelusta ajatteluun silleen jättämisenä ja avoimuutena salaisuudelle. Ja mitenpä muuten metafysiikkakaan tuon- ja tämänpuoleisuudellisuuksineen ylittyisikään kuin --- hypyllä. Ja tahi olemisen olevuudellistamisineen, niinkin, että oleminen ei- 17

18 minään olevaisena --- vaan ainoana mikä varsinaisesti ON eli kaiken olevan olemisena kaiken läsnäolemisen paikattomana paikkana --- tyhjyyden kauhistuttavana anonymiteettinä (Levinasin sanoin) nimetään. Pelkkään tyhjään tyhjenevänä tyhjänä olemisen ulottuvuudellisuuteen avautuminen, olemisen ja olevan ERON uudelleen avaamisena uutena/toisena ajatteluna --- metafysiikkaan palautetaankin. Kuten käy Levinasin tulkinnassa Heideggerin ajattelusta kuinmyös Deleuzen, Derridan ja kaikkien muidenkin, jotka pyrkiessään vilpittömästi siinä piilevää historiallista sanaa ylittämään OHITTAVATKIN sen, juuri tuon taaksepäin otettavaan askeleeseen kätkeytyvän vaikeuden tähden. Ja mitenkä muuten ristiriidasta (dualismeineen ja dialektiikkoineen metafysiikan ajattelumenetelminä, se on, että representoimisen ja logiikan rakenteina nuo) kiintymykselliseen kiistaan ( valtataistelun sijaan varsinaisesti olemiseen keskusteluna jälleen ) päästäisiinkään kuin --- HYPPÄÄMÄLLÄ. Heidegger toi käsitteelliseen ajatteluun sen, mikä zenbuddhismissa oli tavoitettu mietiskelytekniikoin, meditatiivisesti istuen sekä niinsanottujen koanien avulla. 18

19 Koanit kysymyksinä, jotka ovat loogisesti ajatellen idiotismeja ja niiden tarkoituksena onkin saada kokelas tuskaantuneena käsitteellisestä ajattelusta luopumaan ja näin valaistumaan --- hups. Niin, että Heideggerin voisi sanoa vuosisatojen takaa päivittäneenkin zenin. Mutta Heidegger itse sanoi, idän voimavarat tunnistaen, että länsimaisen ajattelun tulisi jatkaa oman perinteensä pohjalta. Jossa planetaarinen moderni tekniikka, PUITTEENA, oli muotoutunut ja jossa niinmuodoin on juuret AJATTELUNA auttaa olemista voittamaan puite vallitsevana johdatuksenaan. Silloin autamme olemista pysymään totuudessaan. Kun on sen aika --- vedostaan. Ja puhuttelustaan --- vastauksenaan. Mahdollistuen, olemisesta käsin, eikä meistä ajattelu silleen jättämisenä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin, kun zen mietiskelytekniikoineen vielä, olemuksellisesti, jääkin tahtovan ajattelun piiriin. Huomasitteko, että evoluutiollisenakin kehkeymän vaan ei kehityksen merkityksessä: TIETOUTUMISENAMME --- tuossa olemisen unohduksellisuuden HUOMAA- MISESTA ajattelumme varsinaiseen elementtiinsä tulona. Ulottuvuudellisuuteen, se on, että olemisavaruuteen olemusulottuvuutenamme tavoittumisena --- tietoisesti. Olevien huono hoito olemisen unohduksellisuutena ei tule loppumaan valtataisteluilla --- valistuksillakaan. Ei moraalisilla asenteilla eikä arvoilla, kun koko todellisuutemme rakenteena on aina jo väkivalta silloin. Sota ja eläintuotanto ovat ole- 19

20 mukseltaan samaa kuin ajattelumme logiikkana ja representoimisena. Esilläolevan VAIN uudelleen esiinasettamisena eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme, me joudumme subjektin varmistamisen loukkuun. Olevien ohituskaistalle --- unohduksenputkena, kauheuksien tapahtua varsinaisesti niitä huomaamattammekaan --- olemisesta katveessa. Ja PUOLUSTUSkannalla, vieraantumisessamme/osatto- MUUDESSAMME olemisessa/ajassa joka vallitsee PUUTTEENALAISENA. Tunteet ja tahto kun eivät voi meitä ulottuvuudellisuuteen tavoittumiseen umpikujastamme auttaa. Unohduksellisuuden julmuus kunnei juonnu inhimillisestä KELVOTTOMUU- DESTAMME. Heidegger sanoo, että varsinainen odottaminen odottamaansa jo kuuluu ja, että varsinainen etsiminen etsimänsä aina jo tietääkin. Vallitsevan ajattelumme kyseenalaistamisen ja uuteen/toiseen ajatteluun tavoittumisen kannalta kullanarvoisina. Että kyse ei enää voi olla auktoriteeteista, ei mielipiteistä, eikä ideologioista. Ei uusista, eikä vanhoista lämmitellyistä, maailmankuvista. Humanismistakaan ihmiskeskisenä, ihmislähtöisenä näyttämöllepanona, joka ei tavoita meitä itseämme, vaan ohittaa meidät täälläoloina olevien edellyttäminä olemisen palvelijoina noin jaloina --- riittävinä semmoisuudessamme. Ei se sen kummallisempaa ole, sen paremmin se, että mitä Nietzsche todella tarkoitti yli-ihmisen käsitteellään kuin sekään, että voimme luottaa, harhapoluille jouduttuamme, jäävämme aina loppujenlo- 20

21 puksi kiinni itsemme edessä, se on, että olemiskykyinä esiymmärryksessämme. Että pysymme tiellä, sillä varsinaisina etsijöinä etsimämme aina jo tiedämme, ja varsinaisesti odottavina odottamaamme aina jo kuulumme. Ja se paljastaa meille olemisen unohduksellisuuden, kun sitkeästi jaksamme tuumia, se on, että kysyväisesti --- kun meillä kerran jo on maailmansotien tulesta, sietämättömästä tuhokierteestään, ajattelusta rajasituaatioon heitettynä näin, äärimmäisesti herkistyneenä historiallinen sana, omaa atomi aikaamme vastaavana, kuni hienonhienona hieroglyfinä piirrettynä, jonka turvin jo osata --- kuunnella olemisen puhuttelua. Ja, ystäväni, osata erottaa siinä jo unohduksellisuudesta säilymiseensä itsessään käänteen suunta. Niin ettemme me tokikaan yrittäisi pitää muistissa, etteivät ne unohtuisi, maailmansotia ja holokaustia vain sentimentalisoimalla niitä ja moralisoimalla eli olemalla suhteensa vain, omahyväisinä aina silloin, oikealla puolella. Sillä olemisen totuus kutsuu meitä oleellisesti enempään, kyseenalaistamaan sen kulttuurin, joka mahdollistaa edelleenkin, todellisuutenamme tänään, eläintuotannon ja aseteollisuuden jotka omalakisenaan globaalina markkinataloutena edellyttää taloudellisia voittoja vieraantumisesta tehden syrjäytymisen syöksykierrettä tyhjyyden kauhistuttavana anonymiteettinä mielissä --- nihilisminä. Lännen keskittynyt pääoma suuryritykset ASEISTAA kaikki kauheat sodat, joita poikkeuksetta käydään niinsanotun taloudellisen hyvinvoinnin --- alueensa ulkopuolella tä- 21

22 nään. Kutsuu meidät AJATTELEMISEEN varsinaisena tekemisenä, ensisijaisena ja alkuperäisenä, jossa ratkeaa suhteemme olemiseen, elementtiimme elämisen ja menehtymisen ylittäen täällä olemisena ja kuolemana kätkönään/lippaanaan niinmuodoin. Olemista ajattelevana olentona varsinaiselta olemuksellisuudeltaan näin ylittäen animal rationalen ja syntiinlangenneen luodun vallitsevat --- ja mielemme olevien ohituskaistalle kiireeseen, niin, että sen, UNOHDUKSEN, ylipäätään kestäisimme ajan konkreettiseen, kokemuksessamme, lyhenemiseen ( Uuden Testamentin sanoin) siten, kahlitsevat --- olemuskäsitteet. Olemisen unohduksellisuus muodostaa ajattelullemme semmoisen takertumisen liukuman ( joka ei pääse olemista seuraamaan vetäytymiseensä kun oleminen vetäytyen lähentää olevaa ja me unohduksen olemuksellisuutena ja olemuksellisuudesta väärinymmärrämme tämän epäämisen ), esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisena eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme läsnäolevan läsnäoloistamisena, kun olemme täällä, nyt-hetkien seuraantona näin. Yrittämisenämme pi- 22

23 tää kiinni tässä ja nyt hetkestä, mutta ajan jätättäessäkin meitä olemisen itsensä unohduksellisena, näin, vallitessakin unohduksentunnelina; ei enää ihan nyt ja ei vielä ihan nyt. Kiireenä ohitsemme liukuen kuitenkin takerruttaen oleviin/asioihin unohtuen uppoamaan (voimattamme milloinkaan olla äärellään/luonaan sillä se edellyttäisi ajattelua läheisyyteen menemisenä, jona Heidegger Herakleitosta tulkiten varsinaista ajattelua nimeääkin) ja parissaan puuhaan. Ajattelumme asian milloinkaan kohdallistumatta aukeaman ja läsnäolon, kokemuksellisena ajatteluna toteutumatta täälläolomme --- yli-ihmisenä /riittämisenä semmoisuudessaan --- ja kuolemamme toteutumatta omimpanamme olevien poisliukuessa kuolema näyttämönä jolla oleminen on alastomimmillaan ja täyteläisimmillään, tuhoutumattomuuden läheisyydestä näin. Tulevasta menneen kautta nykyisessä pyörähtäen historian varsinaisena olemuksena, olemisen historiallisuutena, jota saamme tuta ahdistuksesta valaistuessamme, rajasituaatiosta rohkeasti ajatella koettaessamme Schwarzwaldin lumouksina kaameuden syöverin edessä ei-mihinkään heittäytyessämme, sen pelkkään tyhjään tyhjenemättäkään --- läheisyytenä itsenään äkkiä välähtäen ; oikeana silmänräpäyksenä oikeasta sinnikkyydestä ajattelun lentäessä edeltä tulevien jumaltensa olemisen itsensä unohduksellisuuden säilymiseensä käänteen viiveestä. Kielen puhuessa meitä, (minuakin), pikemminkin kuin me, (minäkin), kieltä 23

24 näin --- tänään (tässäkin). Kuin myös Isäni kuollessa tuo pyörähdys --- LEMPEÄSSÄ --- joka ei lähtenyt meistä --- täältä lähtiessään ja jonka jälkeen, tänne jäädessäni, hämmennyin mielestäni etsien kiihkeästi, että mitä, MITÄ, olinkaan Heideggerin kirjoituksista kaameuden syöverin edessä olemisesta ja heittäytymisestä ei-mihinkään rohkeudesta siten, lukenut. Ja se sama toistui, noin, konkreettisesti matkalla Schwarzwaldissa, ajattelun vuorilla. Äitini puolestaan esirukoillessa --- ollessa keskusteluna noin --- täällä kaikkien ja kaiken puolesta ylittäneenä teologian. Metafysiikan tuonpuoleisuudellisuutena tämänpuoleiseen nähden voi olla myös matematiikka ja analyyttinen filosofia ( teoreettinen filosofia niinsanottuun man- 24

25 nermaiseen filosofiaan nähden joka Heideggerin tulkinnassaan puolestaan on metafysiikkaan PALANNUT). Ja kun meillä on Marx ja marxilaisuus sosiaalisella puolella vieneenä loppuunsaakka vallankumouksen mahdollisuudet. Osoittauduttua niiden kaikessa oikeellisuudessaan syövänkin hedelmänsä ja osoittaessa näin, ettei pelkkä oikeellisuus riitäkään. (Että olisikin kysyttävä olemisen totuutta.) Eikä demokratiakaan pysty vieraantumista ratkaisemaan, vaan jää ja näivettyy globaalin markkinatalouden, hih, legitimiteettinä eli oikeuttamisena maailmanlaajuisen taloudellisen riiston ja eriarvoisuuden. Joka kasvaa absurdina tuloerojen kasvuna kaikilla tasoilla. Niin, että tänään 85 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia (puolet maailman väestöstä) köyhintä. Ja kun Freud ja freudilaisuus yksilöllisellä puolella vei loppuunsaakka psykologian, oleellisessa, käydessään piilotajunnan kimppuun, vetäessään alitajunnan päivänvaloon analysoimalla tätä. Sen kaiken ollessakin, loppujenlopuksi, väkivaltana. Ihmisolemuksen syyllistämisenä, patologisoimisena vietti - pohjaisesti --- kirjaimellisesti tuhovietteineen kuolemanvietteineen --- tuhoisaksi ja tuhoavaksi. Ja osoittautunut on, ettei mikään pehmeämpi psykologian versio voi luottamusta tavoittaa eikä ulottua KAIKENPUOLTOON. Keisarilla kunnei ollutkaan vaatteita. Niin kaiken tuon, nii in varsinaisen AJATTELUN OSAAMATTOMUUTEM- ME, johdosta olemmekin Leningradin piirityksen holokaustin terrorisminvastaisensodan ja eläinten tehotuotannon --- Sri Lankan kuoleman kenttien ARMOILLA. Kunnei mikään taho ota sitä ajateltavakseen. ( Kysyen olemisen totuutta.) Kun jää vain uskon fundamentalismi, nationalismi, viihde huippu-urheiluineen ja kiire olevaan unohtuen uppoamisena ja parissaan puuhaan --- ihmisille yrittää jotenkin puolustautua, selvitä fyysisen väkivallan keskellä tahi sitten elää elämäänsä 25

26 (kuolemaa silloin peläten menehtymisenä ) kuin viimeistä päivää, siellä missä se vielä on mahdollista. Varsinainen historiallisuus ei ole tapahtuneen kronologisessa järjestyksessä kulku, vaan olemisen vallitseminen olevien paljastumisen kulloisenakin tapana. Niinkuin se tänään vallitsee modernina tekniikkana olevan vain varannoiksi määrääväksi puitteeksi kokoontuneena, vaiheenaan/neuvokkuutenaan tämä, jonka on Leningradin piiritys holokausti eläinten tehotuotanto terrorisminvastainensota halpatuotanto halpatyövoima fossiilisten päästöjen aikaansaama ilmastonmuutos ekokatastrofin uhka huipputeknologisoitumisen muassa --- Sri Lankan kuoleman kentät Jonka ARMOILLA EMME OLE jos/kun katsomme todellisuuttamme semmoisuudessansa suoraan, ja niinmuodoin itsepäisyydestä luopumaan saamisen valossa suostumme ja pakotumme --- OLEMISEN TOTUUTEEN syvästi helpottuneina, kysymisensä atomiaikaamme vastaavana historiallisena sanana ajateltavaksemme ottaen. Ja niin me kohtaamme tietoisesti, kokemuksellisesti ajateltavaksemme otamme --- kysyessämme olemisen totuutta --- TIENOON... SEUDUN... TAVATTUNA silloin OLEMINEN JA AIKA AJAKSI JA OLEMISEKSI kääntyen ajattelun asia ajattelun tiellä AUKEAMAKSI JA LÄSNÄOLOKSI muuttuen näin. Se on, että ajattelussamme tapahtumisensa paikkana oleminen --- vaaran vaaraantumisena pelastuksena --- ottaa turvaan, suojaan, piiloon, puolustuksen merkityksessä pa- 26

27 lauttaa olemukselliseen, säilyttää siihen. Olemisen olemuksen totuus asettuu var- sinaisesti olevaan. Oleminen voittaa puitteen vallitsevana johdatuksenaan. Me puolestamme autamme olemista pysymään totuudessaan. Palauttaa olemukselliseen, palauttaa varsinaiseen olemuksellisuuteensa siten, sitä yli-ihminen tarkoittaa. Palauttaa alkuperäiseen ei alkukantaisen merkityksessä, ei mihinkään minkä antropologia tavoittaisi ihmisen kehityksestä tai evoluutioteoria, vaan vain kysymys olemisen mielestä olemisen totuutta kysyen voi sen tehdä olemishistoriallisesti vastaan tullessaan meitä. Alkuperä on LEMPEÄ sen SEKÄ vain tietää --- olemiskykynä esiymmärtää aina jo --- ETTÄ sen saa tietää etsijänä ajattelun koetuksissaan, vieläpä, että, ihmisenä elämisenkin lähtökohta on tyynessä. Meidät vain Heideggerin sanoin siirretään työn omaan värähtelyyn ajattelun prosessissa/-na. Tähänkin, herään keskellä yötä, tietämiseen asiasta perillä olemiseen, TEKHNE sanan alkuperäisessä merkityksessä vanhassa kreikan kielessä ja avautumisessaan esisokraatikoille. Heidegger sanoi, ajattelutyöstään ylhäällä vuorilla, ettei hän, pohjimmiltaan lainkaan hallitse sen sa- 27

28 lattua lakia. Ja niinpä (tätä kappaletta edeltävän kappaleen kirjoitettuani näet jo puhtaaksikirjoittaessani tätä kirjasta, liittäen väliinsä, ja kun sen jälkeen, heti peräänsä, näen dokumentin Metaformoosi ja sen jälkeen herään yöllä tietämään) en voi olla vetämättä yhteen Heideggerin sanoja vaikenemisesta --- voi myös olla niin, että ajattelun tie johtaa nykyään vaikenemiseen, jotta ajattelua voidaan varjella siltä, että se käytetään loppuun vuodessa --- tuon metaformoosin, hih, salaperäisen muodonmuutoksen kanssa, toukasta perhoseksi vaikkapa. Ja tuossa dokumentissa sanottiinkin, että ehkäpä ihminen onkin ikäänkuin perhonen joka pelkää lentämistä. Ja jatkettiin, että varmaankin juuri tämä ahdistus onkin ihmisenä olemista. Mutta ahdistuksessahan kun siihen keskitytään varsinaisena ahdistuksena olemisen totuutta kysyen ollaankin jo rohkeasti hypyssä. Metaformoosi tapahtumassa jo ja voinemmekin silloin muotouttaa varsinaisuudessaan ja alkuperän lempeänä läikähtäessäkin tässä, olemisena meillä, että VAIKENEMINEN/METAFORMOOSI. Vaikkapa seuraavan --- tai sitten ei --- kirjasen nimenä. Ja vielä lisäys tarkennuksena tähän kirjaseen jo puhtaaksikirjoittaessani sitä: Laitan kaksi lainausta Heideggeriltä. Ensimmäisen testamenttinaankin pidetystä haastattelustaan Spiegel lehdessä, jonka on suomentanut Tere Vaden. Ja toisen Heideggerin kirjoituksesta Kirje humanismista, jonka on suomentanut Markku Lehtinen. Jotenkin rakentaakseni aasinsillan (aasi eläinten ei kylläkään tarvitse mokomia ra- 28

29 kentaa) representoimisen pinteessä olosta vallitsevana ajattelunamme ja silleen jättämiseen valmistautumisen tahtomalla ei-tahtomista tahtomisesta luopumisen merkityksessä --- välille. Siten osoittaakseni sen noin hahmottuvana, helpotuksesta syvään huokaisten --- ROMAHTAVANA. Osataksemme sanoissa (niitä VAIN SANOI- NA hylkäämättä) ja kielessä olemista odottaen tulemistaan siihen kuunnella kysyväisesti eli HYPÄTÄ. Valmistella sitä, rakentaa HYPPYRIÄ sille, opetella sitä. Olemmehan aina jo olemisen avoimessa --- senhän juuri kaikkein ajatuksissa pitävimpänä unohduksen ajasta ahdistuksena löysimme tietoisesti opittavaksemme silloin --- tavatussa seudulla tienoolla aina jo lähellä olemisen naapureina näin. Ja samalla tienoolta pidättyen/pitäytyen etäällä --- ajatellaksemme sitä --- sille tiellä : Valmiuteen valmistautumisen pitäisi olla ensimmäinen apu. Ihmisen kautta maailma ei voi olla mitä se on ja miten se on, mutta ei myöskään ilman ihmistä. Käsitykseni mukaan tämä on yhteydessä siihen, että se mitä kutsun sanalla Sein, oleminen --- käyttääkseni tätä perinteikästä, monimerkityksellistä ja nykyään jo kulunutta sanaa --- tarvitsee ihmistä. Oleminen ei ole olemista, jollei ihmistä käytetä sen paljastumiseen, vakiinnuttamiseen ja muotoutumiseen. Tekniikan olemus on mielestäni siinä mitä kutsun kehikoksi (oma huomautukseni; puite ). Tämä sana ymmärretään ensikuulemalla helposti väärin. Oikein ajatellessamme huomaamme, että se viittaa takaisin metafysiikan sisimmän olemuksen historiaan, joka yhä tänäänkin määrää olemassaoloamme. Kehikon (puitteen) hallitsevuus merkitsee seuraavaa: Ihminen on asetettu, häntä vaatii ja vetää mahti, joka paljastuu tekniikan olemuksessa. Jo siinä, että ihminen kokee olemisessaan olevansa kehikon (puitteen) asettama --- kehikon (puitteen), jota hän itse ei ole ja jota hän itse ei hallitse --- hänelle avau- 29

30 tuu mahdollisuus oivaltaa, että oleminen käyttää ja tarvitsee ihmistä. Siihen, mikä määrittää modernin tekniikan ominta luontoa, kätkeytyy jo mahdollisuus käytetyksitulemisen kokemukseen ja kokemukseen siitä, että on valmiina näille uusille mahdollisuuksille. Ajattelu pystyy auttamaan tähän oivallukseen, muttei enempään. Filosofia on lopussa. JA Kaikki on sen varassa, että olemisen totuus tulee kieleen ja että ajattelu tavoittaa tämän kielen. Ehkä kieleltä edellytetään silloin paljon vähemmän harkitsematonta ilmaisua ja enemmän oikeaa vaikenemista. Kuka meistä nykyisistä kuitenkaan voisi kuvitella, että hänen yrityksensä ajatella olisivat kuin kotonaan vaikenemisen polulla. Parhaimmillaan ajattelumme voisi ehkä osoittaa kohti olemisen totuutta ja osoittaa sitä sellaisena, jota pitää ajatella. Ajattelun hyppäämisen, kysymyksestä mitä on oleva kysymykseen miten on olemisen laita, merkkinä on jo suoranainen fysiikan ja fyysisyyden toitotus. Ihan hirmuinen tunkeutuminen olevien aineeseen ja ihmisen olevana suhteena olemiseen psykofyysiseen minäisyyteen. Sanan olevakin ollessa jo kyllä peittynyt sitä kysyttäessä, pelkkänä kummajaisena. Olemisen puolestaan pelkkänä on - sanakopulana osoittaessa kaikkea tuota. Olemisen unohduksensakin unohduksena ja senkin pois putoamisena jo pyörähtämäisillänsä säilymiseensä itsessään. Tässä suunnassa ajateltavaksi antaen olemisen kysymyksen. 30

31 En ole valinnut ajatteluani ja ajateltavaani vaan ollut, etsijänä, jonkin semmoisen imussa, jonka jotenkin olen tietänyt jo, mutta aikani lapseudessa kuitenkin aina jo representoivana ideologioissaan, uskonnoissaan, instituutioissaan, jotka jo ovatkin tulleet tiensä loppuun. --- Hyppäämisen kohtana olemisen kysymykseen. Johon --- tie tien ja harhapolku harhapolun perään, ne kuljettuani LOPPUUN SAAKKA --- johdatun. Olemisen unohduksellisuuden pakahduttavana pakottaessa kysymään sitä, että missä/mikä on SYVÄSTI JA VAKAVASTI PIELESSÄ. Yhteiskunnassa? Ihmisessä? Ideologiassa? Uskonnossa? Instituutiossa? Rakkaudettomuudessa? Asenteessa jossakin/jotenkin kuiskiessa kuitenkin KAIKENPUOLLON, joka yö sydännä herätessä, vavahduttavasti ihan nuorenakin, oli siinä jo, maailmanrauha, jos vain kaikilla sattuisi yhtaikaa, tämä SAMA, ykseyden vaan ei samanlaisen merkityksessä. Ohjautuen, siis loppujenlopuksi, ajattelun ajatteluna luokse. Että mitä se oikein merkitsee, että länsimaisen ajattelumme SUURESSA ALUSSA, SUURENA ALKUNA, esisokraatikot kysyivät OLEVAN KOKONAISUUTTA. Kaameuden syöverin edessä --- näin --- ykseyttä. Kysymys oli KOKONAISUUDESTA. Että se oli siellä jo ennen antropologioiden ja evoluutioteorioiden tutkimusta, ulottuvuu- 31

32 dellisuus, ja on edelleen siellä, mutta tavoittamattomissa --- niille. Niinkuin se oli silloinkin kun palvottiin aurinkoa, kun se joka aamu ja ilta kohosi ja laski suurena kokonaisena pallona ja ihmisten oli sitä vasten, siihen luottaen, PERUSturvallista olla. Ja niinkuin sitten ovat uskonnot ja ideologiat olleet, kokonaistajina, mutta tuon AJAT- TELUN SUUREN ALUN --- varsinaisen vapauden aamunkoina, varsinaisena ja alkuperäisenä tiedostamisena --- jälkeen ajattelu logiikkana ja representointina alkoikin olemisen suuren ja alkuperäisen valon, itsensä unohduksellisuutenaan, kertakaikkista maillensa menoa painumista seurata. Semmoisin seurauksin, että tuo kokonaisuus --- ykseys saman vaan ei samanlaisen merkityksessä, olemiskykynä aina jo esiymmärretty OLEMISEN TOTUUDEKSI ja olemisen varsinaiseksi olemuksellisuudeksi SUOPEUTENA --- alkoikin saada aina vain kauhistuttavampia muotoja, logiikan olemisen ulottuvuudellisuuden tyystin rusentavassa kourassa (tieteen ja tekniikan ja tiedon siten riemuvoittoina, kyllä kyllä, valistuksen ja demokratian teollisen vallankumouksen peesissä, vaan kuinkas sitten kävikään ) ja representoinnin mahdollistaessa ettei JULMUUKSIAAN VARSINAISESTI HUOMATA. --- Ja tässä kohtaa onkin itseämme muistutettava siitä (niinsanotun historiankin vääristävästä näkövinkkelistämme, kunnemme sitä olemishistoriallisesti osaa katsoa olemisen totuudesta ; ikuistammekin ) että SYYLLISYYDEN SYYTTÄMISEN SYYLLISTÄMISEN ja TUOMITSEMISEN ja RANKAISEMISEN näkövinkkeli lukitsee meidät unohduksen vankikoppiin heittäen avaimenkin pois. Mahdollisuuteen katsoa todellisuuttamme semmoisuudessansa suoraan, jossa jo UNOHDUKSEN HUOMAAMISEN varsinainen vapautuminen --- varsinaisena TIETOISEKSI tulonamme OLEMISESTA noin varsinaisena VAPAUTENAMME --- koittaakin. --- Inkvisitio, totalitarismit, niin että Stalinin ja 32

33 Hitlerin nimiin saatettiin kiteyttää semmoinen olemisen unohduksellisuus olevan huonona hoitona, joka minäisyyksinä ja kollektivisoituneina meinä riehui ISMEI- NÄ, joiden oli vankileirien saaristot ja holokaustin keskitysleirit. Eikä pidä unohtaa tässä kohtaa Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeja eikä liittoutuneiden kostopommituksia Saksassa ja sotaoikeudenkäyntien kuolemantuomioita. Julmaa nöyryytystä voitettujen. Yhtäkaikki, sillä seurauksella, että kaikesta KOKONAISESTA ja sen etsimisestä on tullut TABU. Niin, että jokainen yritys vetää yhteen sitä, mitä meillä todellisuutenamme on, leimataan suuruuden hulluudeksi ja nihilistiseksi yli-ihmisyydeksi. Niin, että vain eksakti tiede ja tekniikka ovat ainoaa hyväksyttyä ovat legitiimiä ja siellä onkin kaikki etsintä. Ja kun sitä vasten ajatellaan analyyttistä filosofiaa filosofiankin valtavirtauksena, ainakin Suomessa ja aina vain pilkkoontuvampia, eri osa-alueisiinsa, humanistisia tieteitä yleensäkin. Loputtomine ongelmanasetteluineen, oireenmuodostuskoneistoineen, asiantuntijuuksineen --- ERIYTY- MISTÄ YKSEYDESTÄ, PILKKOUTUMISTA KOKONAISUUDEN. Ja kun sitten ikäänkuin jäädään odottamaan läpimurtoja eksakteissa tieteissä ja teknologiassa ja todellakin jäädään, kunnei kerran osata, ei tule mieleenkään yrittää koota, että mitä meillä nyt AJATELTAVAKSI ON. Saatikka, että AJATTELUN ITSENSÄ alalla, pikemminkin kokonaistajassa, kunnei semmoista kerran ole enää olemassakaan. Kun kerran on vain kysymys mitä oleva on miljaardisena kirjona jäljittämässä sen, olevan ja ajattelunkin siis, metafyysistä epäolemusta. Sen ihmiskeskistä olemusta objektina --- subjektin varmistamisena kaikki ajattelemisensa. Rakenteenaan, oli se sitten hyvää tai pahaa, oikeaa tai väärää, se ei enää perimmäisesti ja varsinaisesti pysty auttamaan meitä. Syrjäytyminen ykseydestä länsimaissa on hätkähdyttävänä henkisenä väki- 33

34 valtana ja hätänä tänään ja eksaktien tieteiden ja teknologian voitot menee, globaalin markkinatalouden koneistolle tänään vielä, jonka on ja jonka etä- ja täsmäaseilla toteutuvat aina vain raaemmat (etäältä turvasta toteutettavat) kansanmurhat. Kysymys miten on olemisen laita onkin tullut lähelle ja kysyy ykseyttä saman vaan ei samanlaisen merkityksessä, KOKONAISUUTTA joka onkin KAIKENPUOLTO. Ja jota ei onnistuta, ei sisältään eikä ulkopuoleltaan, muotouttamaan suuruuden hulluutena eikä nihilistisenä yli-ihmisenä. Ei vaikka Nietzschen kaikenkritiikkiä ja Heideggerin kaikenajattelua ihan vihaa sihisten onkin semmoisesta syytetty, sillä, hih huutavan ääniä erämaassa ovatkin, ilman ideologisia päämääriä ja ilman tarvetta sanoa viimeistä sanaa tahi ikuista totuutta. Vapaina siten varsinaista historiallisuutta oivaltavina kunnei meidän enää tarvitse OMISTAA --- ajatuksiakin. Valtataistelun välineinä, hih! Arvojen peräämisellä ei enää päästä mihinkään, niinkuin on ennen päästy. Nyt nämä unohduksen peitteet on seitinohuiksi hiutuneet. Ja voimansa menettäneet. Emmekä me voi sille yhtään mitään, että ne on pelkäksi sanahelinäksi käyneet. Painottomiksi ja katteettomiksi kuin ainakin politiikassa, joka edustaakin enää vain globaalin markkinatalouden --- kovan ytimen ympärillä pehmentäväksi --- peitoksi kietoutuvaa demokratiaa. Eikä todellisuuden sanominen semmoisuudessaan tarkoitakaan voittoa dualistiselle vastapuolelleen. Ei arvottomuutta ja moraalittomuutta 34

35 totalitäärisenä nihilisminä. Vaan, niinkuin Heidegger sanoo, että jotakin enemmän, JOTAKIN IHAN MUUTA. Täysin toisaalla, jossa ei edes VOI käydä valtataistelua, koska se on sen tiedostamista, sen HUOMAAMISTA, että RAJALLA JOKIN EI LAK- KAA, VAAN RAJASSA JOKIN ALOITTAA OLESKELUNSA, KUTEN KREIKKALAISET TIESI- VÄT. Hölderlin, Nietzsche, Heidegger ja Pentti Saarikoski seurasivatkin vanhassa kreikankielessä --- jälkijään. Ahdistus olemisen itsensä unohduksellisena vallitsemista vasten, rajasituaationa, kalseasta aavistaa kuulasta. Tekniikan olemus ei ole tekniikka sinänsä, ei tekniset vempeleet mitenkään --- ei tietenkään --- vaan oleminen itse. Ja me voimme ajatella sen, tekniikan, mahdollisesti jonakin päivänä tyyntyvän kaikkialla, niinkuin me voimme ajatella kuoleman omimpana MAHDOLLISUUTENAMME --- ahdistuksen rajasituaatiosta. Ei tokikaan itsetuhoisuutena tahi pakona ja tekniikan tuhoamisena, kaikkea muuta, JOTAKIN IHAN MUUTA. Olemisen hellivänä suorastaan ajatteluumme tulvahtaessa, kaikenpuoltona. Eikä se ole tunnetta, eikä se ole järkeä, ei vietillisyyden eikä aistillisuuden aistisuutena näiksi päätymistä. Vaan ne ylittäen --- jaloa. Joka ei lähtenyt meistä, ei ollut näin meidän moraalisuuttamme. Vaan olikin, hih, jo itseään ethos ; ta, alkuperäistä etiikkaa, joka asuinsijaa tarkoittaakin, näin, asuinsijaamme olemisessa --- läheisyytenä itsenään. Ja kuolemaa kätkönään/lippaanaan. Ulottuvuudellisuutena tämä. Täälläolomme näin 35

36 alkuperän/salaisuudellisuuden tyyssijana. Alkuperäinen ei ole häipynyt minnekään, eikä se myöskään alkukantaisuutta primitiivisyytenä tarkoita. Se on vain peittynyt. Niinkuin alkuperäkin kätkeytyneisyydessään salaisuudellisuuden ulottuvuudellisuutena on meiltä peittynyt. Ja ajattelussamme tämä peittyminen on ratkaistu arvoilla. Jotka pitkälle puutteenalaisessa ajassamme riittivätkin, oleellista osattomuuttamme, runollisesta asumisesta, peittämään, Hölderlinin runollisen korkeina sanoina joiden kanssa Heidegger kävi keskustelua --- ollen keskusteluna kanssaan --- ajattelijana syventäen näitä. Alkuperäinen näin syvänä ja korkeana, mitä Nietzschekin yli-ihmisellään tavoitteli, kuinmyös semmoisuudessamme riittämisellämme tavoitellaan tässä. Ja näin meitä viedäänkin ajattelumme suuren alun aina vain alkuperäisempään toistamiseen olemisen kysymyksen esiin nousta peittyneisyydestään. Arvokeskustelujen, arvojen turhauttavan mihinkään johtamattoman moraalisen peräämisen sijaan unohduksen peitteinä --- viedenkin aukeamaan ja läsnäoloon ; ajattelun asiana. Ajattelun uutena/toisena alkuna --- olevan kokonaisuuden kysymisestä, esisokraatikoilla, suuressa alussaan --- olemisen mielen kysymisen välttämättömyyteen viedenkin. Evoluutiollisenakin, kehkeymän vaan ei kehityksen merkityksessä, tietoutumisenamme tämä --- metaformoosinamme, ehkäpä, kun vielä varsinaisen vaikenemisenkin olemme kokemuksellisesti olemista kysyvänä avautumisena olemusulot- 36

37 tuvuuteemme käsittäneet. Heideggerin ajattelun asettuessa olemishistoriallisuuteen tavoittuneena historiallisena sanana, Jussi Backmanin suomentamassa, kirjoituksessaan Johdatus metafysiikkaan. Jonka hän päättää Hölderlinin säkeeseen: Hän näet vihaa, / tuo miettivä jumala, / kasvua, joka ei tule ajallaan. Kun päivä päivältä tihentyvästi tänään on sen aika. Paikka oikeana sinnikkyytenä kytätä oikeaa silmänräpäystä. Jo ajatellusta tarkkaillen vielä ajattelematonta, joka kätkeytyy jo ajateltuun vartioiden näin olemisen palvelijoina välittäen sanoissa lainaansa oleville. Olevien edellyttäminä näin. Eksaktien tieteitten ja teknologian kiihtyvästi kehittyessä tänään oleminen ajatteluamme avukseen HUUTAEN. Voittaakseen puitteen vallitsevana johdatuksenaan eli pysyäkseen totuudessa. Ettei eksaktien tieteitten ja teknologian huikeat VOITOT enää menisi olevien huonon hoidon palvelukseen, joka etäsotina ja eläinten tehotuotantona on jo nihilismin ja absurdiuden täydeksi tulona. Tieteellisteknisenä täystuhona. Kolmen lainauksen kollaasi Reijo Kupiaisen suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Olio : Omalla alueellaan, siis kohteidensa alueella pakottava tieteen tieto on tuhonnut oliot olioina jo kauan ennen kuin ydinpommi räjähti. Sen räjähdys vain järeällä tavalla vahvistaa kaikkia järeitä tapahtumia, jotka jo pitkään ovat tuhonneet oliota: se vahvistaa sitä, että olio oliona pysyy mitättömänä. Olion oliomaisuus pysyy kätkettynä, unohdettuna. Olion olemus ei tule koskaan näkyviin, eli puheeseen. Tätä tarkoittaa puhe 37

38 olion tuhoamisesta oliona. Tuhoaminen on niin kaameaa, koska se tuo mukanaan kaksinaisen verhon: ensinnäkin käsityksen, että tiede ennen kaikkea muuta kokemusta saa selville todellisen omassa todellisuudessaan, ja toiseksi vaikutelman, että oliot ikään kuin voisivat yhtä kaikki olla olioita todellista koskevasta tieteellisestä tutkimuksesta huolimatta, mikä edellyttäisi, että oliot ylipäätään olisivat jo olleet olevia (WESENDE) olioita. Mutta jos oliot olisivat jo näyttäytyneet OLIOINA oliomaisuudessaan, olisi olion oliomaisuus paljastunut. TÄMÄ olisi vaatinut ajattelua. Todellisuudessa olio oliona jää kuitenkin kielletyksi, mitättömäksi ja tässä merkityksessä tuhotuksi. Tämä tapahtui ja tapahtuu niin olennaisesti, että olioita ei enää sallita, mutta myöskin niin, että oliot eivät ole kyenneet ylipäätään vielä koskaan näyttäytymään ajattelemiselle olioina. / Mihin perustuu olion näyttäytymättömyys oliona? Onko ihminen ainoastaan lyönyt laimin representoida oliota oliona? Ihminen voi lyödä laimin vain sitä, mikä hänelle on valmiina osoitettu tehtäväksi. Ihminen voi representoida, yhdentekevää millä tavoin, vain sellaista, mikä ensin itsestään valaisee itsensä ja on näyttäytynyt hänelle mukanaan tuomassaan valossa. / Mutta mitä nyt on olio oliona, kun sen olemus ei vielä koskaan ole kyennyt näyttäytymään? / Eikö olio vieläkään ole tullut tarpeeksi läheisyyteen, niin ettei ihminen ole vieläkään oppinut arvostamaan riittävästi oliota oliona? Mitä on läheisyys? Tätä jo kysyimme. Saadaksemme tietää sen, kysyimme ruukkua läheisyydessä. Ruukku ei ole olio roomalaisittain ajatellun RES in mielessä eikä keskiaikaisesti representoidun ens in mielessä eikä lainkaan uudella ajalla representoidun esineen mielessä. Ruukku on olio sikäli kun se olioi. Vasta olion olioimisesta tapahtuu ja määräytyy myös ruukulle ominainen läsnäolevan läsnäoleminen. / Nykyään kaikki läsnäoleva on yhtä lähellä ja yhtä 38

39 kaukana. Välimatkattomuus hallitsee. Mikään etäisyyksien supistaminen ja poistaminen ei tuo kuitenkaan läheisyyttä. Mitä on läheisyys? Löytääksemme läheisyyden olemuksen ajattelimme ruukkua läheisyydessä. Etsimme läheisyyden olemusta ja löysimme ruukun olemuksen oliona. Mutta tässä löydössä huomaamme samalla läheisyyden olemuksen. Olio olioi. Olioiden se viivyttää maata ja taivasta, jumalia ja kuolevaisia; viivyttäen olio tuo kaikki Neljä niiden kaukaisuuksissa lähelle toisiaan. Tämä lähelletuominen on lähentämistä (NÄHERN). Lähentäminen on läheisyyden olemus. Läheisyys lähentää kaukaista, ja juuri kaukaisena. Läheisyys varjelee kaukaisia. Kaukaisia varjellen oleilee läheisyys lähentämisessään. Sillä tavoin lähentäen läheisyys itse kätkeytyy ja pysyy tavallaan lähimpänä. / Olio ei ole läheisyydessä ikään kuin läheisyys olisi säilö. Läheisyys vallitsee lähentämisessä olion olioimisena. Läheisyyden jääminen pois kaikessa etäisyyksien poistamisessa on saattanut herruuteen välimatkattomuuden. Läheisyyden jäädessä pois jää olio esittämässämme mielessä oliona hävitetyksi. Mutta milloin ja miten oliot ovat olioita? Näin kysymme välimatkattomuuden herruuden keskellä. / Milloin ja miten oliot ilmenevät olioina? Eivät ihmisen keinoilla. Eivät myöskään ilman kuolevaisten valppautta. Ensimmäinen askel sellaiseen valppauteen on askel takaisin vain representoivasta eli selittävästä ajattelusta muistelevaan ajattelemiseen. (ANDENKENDE DENKEN). / Askel ajattelusta takaisin toiseen ei varmasti ole pelkkää asenteen muutosta. Sellaista se ei voi olla jo senkään vuoksi, koska kaikki asenteet muutoksen tavat mukaanlukien jäävät vangituksi representoivan ajattelun piiriin. Askel takaisin erottautuu pelkästä asenteen muutoksesta. Askel takaisin saavuttaa olinpaikkansa vastaamisessa, joka maailman olemuksen puhutellessa maailman olemuksessa, vastaa itsessään tähän pu- 39

40 hutteluun. Pelkkä asenteen muutos ei saa millään tavalla aikaan olion ilmenemistä oliona. Sellaista ei voida myöskään millään tavalla vain muuttaa olioksi, joka esiintyy nyt välimatkattomuudessa esineenä. Olio ei myös koskaan ilmene oliona sillä tavoin, että me vain väistämme esineitä ja muistamme entisiä vanhoja esineitä, jotka ehkä kerran olivat tulossa olioiksi ja jopa olemaan olioina läsnä. / Se mikä tulee olioksi tapahtuu maailman heijastusleikin kehkeytymästä. Vasta kun maailma, ilmeisesti äkkiä, maailmana maailmoi, loistaa kehrä, josta maan ja taivaan, jumalien ja kuolevaisten kehkemä riistäytyy yhteentaitoksensa kehkeytymään. --- Se soi hellästi ahdistuksesta valoa, kuin David Oistrahin viulu Sostakovitsin viulu konsertossa. Tuo huikea lainauskollaasi kirjaimellisesti OTTI paikkansa. Ja se kertoo jotakin ajattelunprosessista, kun se koettaa kuulemaansa sanoittaa sanoissa representoimattomasti asettuen olla kohdallisena. Niinkuin kohdallisena kohdallistui tuohon tuo lainauskollaasi, kun mielessäni aloin haparoida, että mistä Heideggerin kirjoituksesta ja mistä kohtaa sitä, voisin tarkistaa yhden, yhdessä merkityksessään käyttämänsä sanan, käsitteen. Ja se lähti ahdistuksesta, nii in, ottaen sen voimavarakseen unohdusta vasten. Vaikeuttamisen pakkona helppoudestaan (representoimisena) --- toimienkin aina. Askeleena takaisin uuteen/toiseen ajatteluun --- hypätenkin. Valtavasta vedosta. 40

41 (Einsteinin avaruus täynnä painaumia ja kaaria ylittää painovoiman Newtonilla. Maailman parhaan mittamiehen Eddingtonin todistamanakin, avaa fysiikan ja matematiikan uusiin sfääreihin. Mutta, mielestäni, Einsteinin unelman, ulottuvuudellisuudesta, tavoittaakin ajattelussa ajatteluna Heidegger, samanaikaisesti, kysymystä olemisen totuudesta muotouttaessaan.) Ja kun sitten ahdistuksen valtaamana olin tehnyt työtä käskettyä --- äärimmilleen herkistynyt kuulemiselle mikä tuossa jo on täysin kuuliaisuudesta erottunut. Vaalien lukenut löytämääni Heideggerin kirjoitusta ja joutunut siitä lainauskollaasin tähän kirjoitukseen muotouttamaan. Ja sitä ylöskirjaten askeltaessani sana sanalta avautuvana, saan (kiitos siitä) vihjeen kuunnella radiosta filosofisteologista keskustelua. Jonka kuunneltuani hämmennyn niin, että motoriikkanikin häiriintyessä, konkretiassa liikkuessani huoneessani, maapallo kirjaimellisesti tönäistyy vahingossa nurinpäin lattialle. Ja kipsikukkakeppienkeli sen päältä, pohjoisnavalta, putoaa niinmuodoin katkaisten toisen siipensä. No efektit on jo paikoillensa nostettu ja enkelin siipi odottaa liimaamistaan. Ja hämmennys ahdistuksessa kiteytynyt, yön unissakin, niin että saan sanottua mitä siinä oikein tapahtuikaan. Hih, kuin ainakin uuden 41

42 sukupolven tietokoneet ja kännykät elikä ajattelun historiaa esineellistäen, ajattelijoitaan vain loogislaskennallisesti järjestellen nuorille akateemisille Heidegger oli pelkkä vitsi ja hyväntahtoisesti hymähdellen asetuttiin Nietzschen --- YLÄPUOLELLE. Nuo nuoret ajattelijat tuntuvat, yhä uudestaan, ALENTUVAISILTA puhuessaan suurista ajattelijoista --- olemiseltaan suurista sen unohduksellisenakin vallitessa kokoolennollisesti ponnistellessaan. Ahdistuksesta. Historiallisen sanansa kanssa painiessaan. Etsien sen rajoja, hipoen jo pelkän olevan olevuuden kysymisen olemisen kysymiseksi avautumista. Ulottuvuuksiinsa. Silloinkin kun tuloksensa jäävät loogislaskennallisuuden piiriin tunnistamme; mielensä lentäneen --- EDELLE. Ja sehän juuri heistä olemiseltaan suuria tekeekin. Niin, että sitä parahtaa kuin Galileo Galilei --- havainnoillaan todennettuaan Kopernikuksen olleen oikeassa maan ja muiden planeettojen aurinkoa kiertävänkin ja näin maakeskisestä maailmankaikkeudesta tehden selvää ja kun hänet sitten vaiennettiin --- että SE PYÖRII SITTENKIN. Nimittäin siinä kohtaa kun koko-olennollisesti Heideggerin paneuduttua vuosikymmeniä ajattelumme perinteeseen ja ajattelun ajatteluna asetettuaan aina vain alkuperäisemmin ajattelumme suurta alkua (esisokraatikoilla) toistamaan ja kokemuksellisena ajattelun tiellä ajattelun asiana saankin tuta; kuinka se, todellakin, OLEMISEN KY- SYMYKSEN näin NOSTAA --- PYÖRÄHTÄEN. Mietiskelevää ajattelua ei osata kysyäkään --- vielä. Tieteillä, on on, oma pako- 42

43 tuksensa, niin eksakteilla tieteillä kuin humanistisilla tieteilläkin filosofioineen ja teologioineen yhä vielä kootessaan noin representoivan ajattelun ja tiedon valtavirtaa, tsunamia suorastaan. Joka on alentuvaista nimenomaan ahdistusta kohtaan varsinaisen ajattelun voimavarana. Ja kun Nietzschestä sanotaan hänen sotkeutuneen omaan mahdottomuuteensa, jossa kuitenkin SE JOKIN, niinkuin Heideggerinkin ajattelussa, on jäänyt LUMOAMAAN. Ja joka annetaan anteeksi Nietzschelle, muttei enää Heideggerille. Niin mitä siinä tapahtuu. Ainakin se, että Nietzsche pakahtuu, sen mahdottomuuden edessä, että MITEN MITEN SAADA SANOTTUA --- SE JOKIN. Nietzsche voidaan aina ottaa vain, loppujenlopuksi, SEONNEENA. Eikä lainkaan tarkata, että miten, milloin ja missä kohtaa hän romahti. Jumalan kuoleman kohdattuaan todellisuudessamme eli todellisuutemme kohdattuaan semmoisuudessaan. Nietzsche lankesi itkien hevosen, joka veti liian raskasta kuormaa ja jota ajomies hakkasi --- kaulaan. Eikä sitten enää tokeentunut. Ennennäkemättömän kiihkeän kirjoitusrupeaman jälkeen, äärimmäisesti herkistyneenä, rajasituaatiossa --- VÄITÄN --- jäädessä vain LEMPEÄN, olemisen suomisena/suopeutena aina jo, ennen Jumalaa ja jumaliakin. JA toisaalta unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen jo säilymiseensä käänteen suunnassa näin jo täydeksi tulleena, nihilisminä, arvojen ja maailmankuvien uskontojen ja ideologioiden vielä sen kaiken peittäessä ja ajattelun representoimisena päällään --- kiitäessä. 43

44 Palataan, Heideggerin ajattelun menetelmän tapaan, tieteen pakottavuuteen. Kun Heidegger ajattelee, että ruukun ruukkumaisuus on kaadoksen lahjassa ; ruukun olenta. Ruukun olemus on yhteentaitetun neliyhteyden puhtaasti juomaa laskeva yhteenkerääminen hetkeen. Ruukku on oliona. Ruukku on ruukku oliona. Mutta miten olio on? Olio olioi (DAS DING DINGT). Olioiminen kerää yhteen. Se kerää, neliyhteyden tapahtuessa, neliyhteyden johonkin kulloinkin hetkelliseen: tähän, tuohon olioon. / Näin koetulle ja ajatellulle ruukun olemukselle annamme nimen olio. Nyt ajattelemme tätä nimeä olion ajatellusta olemuksesta, olioimisesta neliyhteyden yhteenkeräävän --- tapahtuvana viivyttämisenä. Olio Kuitenkin heti kun ryhdymme tieteellisesti tutkimaan todellista ruukkua todellisuutensa suhteen, näyttäytyy asianlaita toisin. Kun kaadamme viiniä ruukkuun, niin ainoastaan ilma, joka jo täyttää ruukun, poistuu ja korvautuu nesteellä. Ruukun täyttäminen tarkoittaa tieteelliseltä kannalta täytteen vaihtumista toiseen. / Nämä fysiikan tiedot ovat oikeita. Niiden avulla tiede representoi jotakin todellista, minkä mukaan se objektiivisesti suuntautuu. Mutta --- onko tämä todellinen ruukku? Ei. Tiede löytää aina vain sen, minkä TIETEEN representaation tapa on etukäteen sallinut tieteelle mahdollisena kohteena. / Sanotaan, että tieteen tieto on pakottavaa. Aivan. Mistä sitten sen pakottavuus muodostuu? Meidän tapauksessamme pakosta luopua viinillä täytetystä ruukusta ja asettaa sen tilalle ontelo, jossa neste leviää. Tiede tekee ruukku-oliosta jonkin mitättömän, sikäli kuin se ei hyväksy olioita mitaksi sille, mikä on todellista. Olio Ruukku-olion olioidessa tyhjänäkin toki silloin kun olemme sitä ajatella osanneet, onnistuneet subjektiivisen horisonttimme murtaen sitä omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana ajattelemaan. Saaden tuta hohtoaan, kun se alkaen 44

45 vasta rajoistaan --- olemista osoittaen noin --- meitä ajattelun tielle lempeästi opastaa. Eli Heidegger ei saa anteeksi sitä, että hän nosti esiin, kysymyksen olemisesta. Kaikkien suurien ajattelijoiden ja ennenmuuta omassa aikansa lapseudessa ajattelijana Nietzschen ja runoilijan runoilijana Hölderlinin --- tehtyä tietä. Ikään kuin Heideggerin TÄYTYY olla jotenkin suuruudenhullu, ainakin jotenkin teleteologi tai luihu maalaismies (kuten ajattelustaan kirjan Heidegger kirjoittanut George Steiner sanoi). Täytyy siksi, kun hän osoittaa, että tahtova ajattelu on tullut tiensä päähän. Että se ei riitä AJATTELULLE. Siksi, että olemisen mielen kysyminen vie mietiskelevään ajatteluun pelkän loogislaskennallisen ajattelun riittämättä sen ylittäenkin. Ylittäen siis sen mikä kuitenkin hallitsee sekä eksakteissa että humanistisissa tieteissä --- representoimisena. Ja johon, lumoavana ajattelijana, Derridakin loppujenlopuksi palaa olemisen käsitteen --- taaksepäin otettavaa askelta ajattelun vaikeutena edellyttävän --- korvaten kielen käsitteellä. Ja kieli kielipelinähän Wittgensteinista juontuen onkin hallinnut postmodernia ja jälkipostmodernia ajattelua, niin siis sitten sekä analyyttisessä filosofiassa että mannermaisessa filosofiassa loppujenlopuksi. 45

46 Mutta kieli karahtaa kivelle siten, se on, että metafysiikkaan. Ja uusin, itseeni nähden, nuori teologia (Ellei sillä sitten tarkoitettu Platonin nimeämää sanaa teologia saatikka juurtaan Homeroksen tarujen muusassa Tea(?) jolloin jumaluus ei suinkaan ole alkuperusteena logiikan tavoin, vaan osana olevan kokonaisuutta jota ihmetellen kysytään olemisen avointa ulottuvuudellisuutta vasten.) ottaakin nimiinsä koko potin, tuossa radiosta kuulemassani ohjelmassa. Kaikki palasi teologiaan, hih, niinkuin kristinuskon teologit olisivat olleet olemassa täällä jo ja ajatelleet Platonin ja Aristoteleenkin ajatukset ja esisokraatikkojen joita ei edes mainita ja jotka kuitenkin Platonille ja Aristoteleelle olivat olleet olemisen jättiläisiä. Enkä peräänkuuluta tässä nöyryyttä, vaan ystävällisyyttä joka tieteiltä --- logiikalta logioineen --- humanistisiltakin, tyystin puuttuu. Semmoista joka ei asetu yläpuolelle eikä alapuolelle, niinkuin representoiminen rakenteellisesti --- esilläolevan vain uudelleen esiinasettaessaan eteensä tuohon objektiksi subjektiolleen --- tekee selittämisenä. Jonka on vieraantumisen konkretisoituma --- niin vaan merkillisesti itsestäänselvyydellisyydeksi ja kyseenalaistamattomaksi siten tulleena --- syrjäytymisen ilmiö. Ilman olemisen kysymystä kieli jää pelkäksi kommunikaatiovälineeksi ja olevi- 46

47 en merkkijärjestelmäksi. Jossei sitä kokemuksellisesti ajatella olemisen talona ja siten kotinamme. Niin, että voi tulla mieleemmekään, tietoisuuteemme se, että aina jo kuuntelemme kielessä olemisen tulemista siihen. Ajattelunamme. Olemisen unohduksellisena vallitessa representointi ajattelunamme eli että olemme, puolestamme, olemisen unohtaneet. Niin, että kieli muodostaakin sen unohduksentunnelin, sen umpion ja unohduksenputken, jossa kaikki kauheudet, olioiden tuhoamisena ja tuhona, ylipäätään VOI tapahtua. Ja sen takia metafysiikan olemuksen unohduksellisuuden ohituskaistana huomaaminen on niin tärkeää --- tihentyvästi --- tänään. Niin, että kuulemassani radio-ohjelmassa mainittu trendikin paluusta Aristoteleeseen voisi olla hedelmällinen eli, ystäväni, etsien tästä suuresta ajattelijasta ja tieteiden isästä, suuresti arvostamiaan, esisokraattisia juuria. Yli-ihminen /riittäminen semmoisuudessamme, asettuu vasten raastavaa dualismia, jossa ihmiset asettuvat vanhakantaisen jaottelun hyviin ja pahoihin, jyviin ja akanoihin sijaan nyt normaaleina ja henkipattoina, kiusattuina ja kiusaajina, ajattelussa, jonka rakenteena on väkivalta, tahtona, joka on tabu. Ja jonka vallankäyttönä ihmiskunnan esiymmärrys olemiskykynä --- kaikkien uskontojen ja ideologioiden lähtökohtana ja kansanrunouksien myyttinä --- se on, että KAIKENPUOLTO on TYRMÄTTYNÄ. Ajattelun prosessi ahdistuksesta ajattelun vuorille tavoittuu ystävällisyyden sanoissa yksinkertaisena asettautumisena sytyttämään kaltaisensa. 47

48 Lainauskollaasi Markku Lehtisen suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Kirje humanismista : Ihminen ei ole olevan herra. Ihminen on olemisen paimen. Tässä vähemmässä ihminen ei menetä mitään vaan voittaa, sillä hän saavuttaa olemisen totuuden. Hän voittaa omakseen paimenen olemuksellisen köyhyyden. Paimenen arvokkuus on siinä, että oleminen itse on kutsunut hänet varjelemaan totuuttaan. Tämä kutsu tulee heittona, josta paikalla-olemisen (oma huomautukseni; täällä-olemisen ) heitteisyys polveutuu. Ihminen on olemishistoriallisessa olemuksessaan se oleva, jonka oleminen on ek-sistenssiä, olemisen läheisyydessä asumista. Ihminen on olemisen naapuri. Ajattelu joutuu tässä ajattelemaan jotain yksinkertaista, joka juuri siksi on vaikeaa filosofiana välittyvälle esittävälle ajattelulle. Vaikeus ei kuitenkaan liity mihinkään syvään merkitykseen, jolle pitäisi antautua, tai mutkikkaisiin käsitteisiin, joita pitäisi muodostaa, vaan vaikeus kätkeytyy taaksepäin otettavaan askeleeseen, joka johtaa ajattelun kokevaan kysymiseen, ja joka saa ajattelun luopumaan tavanomaisista filosofisista käsityksistä. Ajattelun asiaa ei myöskään saavuteta, jos pelkästään toistellaan puhetta olemisen totuudesta ja olemisen historiasta. Kaikki on sen varassa, että olemisen totuus tulee kieleen ja että ajattelu tavoittaa tämän kielen. Parhaimmillaan ajattelumme voisi ehkä osoittaa kohti olemisen totuutta ja osoittaa sitä sellaisena, jota pitää ajatella. Siten olemisen totuus pelastettaisiin pelkältä olettamiselta ja luulemiselta, ja se jätettäisiin kirjoituksen harvinaiseksi käyneelle käsityölle. Asiat, joilla on merkitystä, saapuvat --- vaikka niitä ei olekaan määrätty ikuisiksi ajoiksi --- oikeaan aikaan myös silloin, kun ne tulevat myöhään. 48

49 Jatkan vielä kappaleella, lainauskollaasia, samasta kirjoituksesta samasta kohtaa, jossa Heidegger toisen maailmansodan jälkeen (1946) vastaa kysymykseen Kuinka palauttaa merkitys sanalle humanismi? Tämän umpikujaksi osoittuneen ylittämisellä. Jokainen voi arvioida, onko olemisen totuuden alue umpikuja vai vapaa tila, jossa vapaus säilyttää olemuksensa, sen jälkeen kun hän on yrittänyt kulkea osoitettua tietä tai mikä olisi vielä parempaa, yrittänyt raivata paremman, kysymykselle enemmän oikeutta tekevän tien. SEIND UND ZEITIN (oma huomautukseni; OLEMI- SEN JA AJAN) toiseksi viimeisellä sivulla (s. 437) todetaan: RIITAA olemisen tulkinnasta (ei siis olevan eikä myöskään ihmisen olemisen) ei voi sovitella, KOSKA SE EI VIELÄ OLE EDES SYTTYNYT. Viime kädessä riitaa ei voidakaan etsimällä etsiä, vaan riidan syttyminen vaatii valmisteluja. Tämä on ainoa suunta, jota kohden käsillä oleva tutkimus on matkalla. Nämä lauseet pätevät yhä, kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Pysykäämme myös vastaisuudessa kulkijoina, jotka matkaavat olemisen läheisyyteen. Tähän dualistisen ristiriidan sijaan kiintymykselliseen kiistaan pääsemäisillämme olemista --- puolestaan liki seitsemän vuosikymmentä edeltäviä Heideggerin sanoja myöhemmin --- osoittanee se, että kohdassani ei-akateemisena maallikkona siten tahi ruohonjuuritasolla olen johdattunut, pakottunut, olemisen kysymyksen luo. Kokemuksellisen kysymisen olemisen ulottuvuudellisuuteen avautuvalle ovelle --- unohduksellisuutensa umpikujasta. 49

50 Saada sanottua jotakin, niin että sen takana, sitä sanotuksi pakottamassa on uhkaa, olemassaolo pelkkänä pelko pelkää pelkäämistään moduksessa oleskeluna, jopa. Ja kuitenkin yhtäkaikki tuodaksensa sanottavansa ja sanottavassaan kaiken olevan olemiseen otetuksi turvaan, suojaan, piiloon puolustetuksi vieläpä. Ja se on ajattelussa KAIKENPUOLTOON tavoittumista. Ja on tavalla, ettei sitä sattumanvaraisesti olisi voinut AJATELLA joku --- kuka tahansa --- joskus --- koska tahansa --- niin, että me aamulla lukisimme sanomalehdestä sen jonkin uuden ismin tahi maailmankuvan nimenä. Eikä edes utopiana tahi New Agena, uutena uskontonakaan. Koska nuo kaikki mainitut dualismiin perustuu, ristiriitaan, dialektiikkaan, kausaalisuuteen syyn ja seurauksen lakina. Jota on vastassa, metafysiikkana, VAIN olevainen tuonpuoleisuudellisuus tämänpuoleisuudellisuuteen nähden ja luonnonlakeihin ( fysiikanlakeihin ) nähden kaaosteoria. Olemuksellisesti kokemuksellisen ajattelun ja tiedon olemisen kysymisenä ohittaen. KAIKENPUOLTO on jotakin jonka kaikki aina jo esiymmärtävät olemiskykyinä ja joka on valaistumisissa kokemuksellisena ajatteluna ahdistuksen kourasta tahi ulkona luonnossa --- linnunradan alla --- kaikille välähtänyt joskus jo. Ja joka on myös kaikkien uskontojen ja ideologioiden lähtökohdissa utopioiksi vielä jääden ollut. Ja kansanrunouksien myyteissä edeltä koottuna. Ja nyt se on tullut IKÄÄNKUIN evoluutiollisenkin tietoutumisemme kohdaksi. Sanottavaksi representoimisesta --- esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisesta eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme --- irrotta- 50

51 vana. Eli hyppäävänä. Eli kokemuksellisesti kysyvänä näin, ei enää esittävissä filosofisissa käsitteissä, vaan kohdallistuvissa olemisen totuutta osoittamaan pääsevissä käsitteissä. Jotka tavoittaa olemisen TAPAHTUMA luonteisuutta; se on, että uutta/toista ajattelua, se on, että silleen jättämistä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin. Jonka paine on kova --- olemisen puhuttelun rajasituaatioon tänään --- unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen jo säilymiseensä itsessään käänteen suunnassa vetona käsitteissä kääntyillen ja vääntyillen sanoittamaan tätä pyörähtäväisyyttään ja olemistaan pyörähtämäisillänsä. Niin tiinesti ja konkreettisesti tämä, että ajatella koettavaa --- joka ei enää aikamme lapseudessa VOI metafysiikkaan tyytyä seiniensä ja kattonsa tultua jo aivan liian lähelle kaikilla osa-alueillaan --- tyhjyyden kauhistuttava anonymiteetti piirittää. Pelko pelkää pelkäämistään modus, jonka vain olemisen käsitteen turvin VOI ahdistukseksi kiteyttää. Siinä pitäytyäksensä ajattelun koetuksensa VOIDA Schwarzwaldin lumouksena --- avautua. Olemisen ulottuvuudellisuuteensa ajan ajallistumisena meidän olla keskusteluna. Olevien olioina olioida hiljaisessa huoneessa, katseen nostaessaan --- sanomisen ponnistuksestaan. Ei-minkään väärinymmärrys KÄÄNTÄÄ; kaiken läsnäolevan läsnäolemisena perustatonta perustaa näyttää, osoittaa SUOMISENA näin olemisen mieltä. Että emme vain pakenisi, se on, että ajattelumme representoimisena on olemuk- 51

52 sellisesti vain oleviin/asioihin unohtuen uppoamista ja parissaan puuhiin. Että ajattelu ajatteluna tavoittaisi olemishistoriallisen kohtansa, Heideggerin tavoittaman atomiaikaamme vastaavan historiallisen sanan ajattelemisena. Jotta me voisimme olla modernin ihmisen ja planetaarisen tekniikan kohtaamisena, se on, että auttaa olemista voittamaan puitteen vallitsevana johdatuksenaan eli pysymään totuudessaan. Vaaran vaaraantua pelastuksena. Kun me olemukseltamme olemme olemisen tyyssijoja, kun kaikki aistimammekin on aina jo ajateltua aukeamassaan. Niin, että koko olemassaolollani kaikella koetuksellani täällä olla, olen kuin ainakin konkretisoitunutta allekirjoitusta tähän: Ja sittenkin --- ehkä tähänastinen ihmiskunta on vuosisatoja toiminut liikaa ja ajatellut liian vähän. Yhtä hermeneuttista kehää fenomenologisesti nähdä tämä ja näyttää tätä: jos me ENNEN läheisimmältä vaikuttavaa ja ainoaa kiireelliseltä näyttävää kysymystä Mitä meidän pitäisi tehdä? mietiskelemme tätä: MITEN MEIDÄN ON AJATELTAVA? Nimittäin ajatteleminen on varsinaista toimintaa, kun toiminnaksi kutsutaan auttavan käden ojentamista olemisen olemukselle. Tämä sanoo: valmistaa (rakentaa) olemisen olemukselle olevan keskellä jokin paikka, jossa se ottaa itsensä ja olemuksensa puheeksi. Vasta puhe antaa kaikelle harkinnanhalulle tien ja polun. Ilman puhetta kaikesta tekemisestä puuttuu ulottuvuus, jossa harkinta voisi kysellä ja vaikuttaa. Tällöin puhe ei koskaan ole vasta ajattelemisen, tuntemisen ja tahtomisen ilmaus. Puhe on alkuperäinen ulottuvuus, jossa ihmisolemus yleensä edes kykenee vastaamaan olemista ja sen vaatimusta ja vastaamisessa kuulumaan olemiseen. Tämä erikoisesti täytetty ALKU- PERÄINEN VASTAUS ON AJATTELEMINEN. Vasta ajatellen opimme asumaan alueella, jossa tapahtuu voitto olemisen johdatuksesta, voitto puitteesta. Heidegger: Kään- 52

53 ne, suomennos Vesa Jaaksi. Mitä tiinemmäksi, täydemmäksi, käy olemisen unohduksensakin unohdus ja senkin pois putoaminen jo säilymiseensä itsessään käänteen suunnassa --- mitä kokonaisvaltaisemmin olemme tässä viiveessä --- olevan paljastumisena, ilmi tulemisena tänne, vain varantoina --- määräytymisenään noin modernissa tekniikassa puitteeksi kokoontuneena --- olevan toisenlaisen paljastumisen ajattelun koetuksiin välkähdellessä rajasituaatioon äärimmäisestä vaarasta päivä päivältä herkemmin. Niin sitä enemmän toitotetaan rakkauden vaatimusta, Jumalankin rakkauden suhteen, nii in uskonvaraisen tahtovan rakastamisemme vaateena. Ja vallitseva Jumalan poissaolo todellisuudestamme laittaa sen kokonaan ihmisen ihmisen (ihmisten) rakastamisen kontolle. Niin, että siitä on tullut tabu, jotain johon kukaan ei uskalla kajota; että me olemme totaalisesti toistemme läheisyyden armoilla. Ytimiämme myöden niin, että on syntynyt käsite syrjäytyminen. Ja, ystäväni tähän tulee yliihminen /riittäminen semmoisuudessamme, tulee lähtökohtana KAIKENPUOLTO. Ja kysymys todellakin on ajattelustamme, jolle on tullut mahdolliseksi --- olemisen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen jo säilymiseensä itsessään käänteen suunnassa --- olemista läheisyytenä itsenään ajatella tänään. 53

54 Ihmisestä tultua subjektin varmistamisena, itseasiassa, omaksi kuvakseen luomansa subjektio Jumalan, tahtovana alkuperusteena, kaltainen, jolla on VALTA --- kammottavana. Valta valita, valta priorisoida, kaikkiaalisesti, kunnei olemisen olemusta (unohduksellisena vallitsemisensa tähden) vielä osata nähdä (kokemuksellisesti kysyen) SUOPEUTENA olemisen mieltä. Ja Jumalaa olevana --- tässä. Olemusulottuvuutemme mittana --- näin. Eli yli-ihminen semmoisena mikä pistetään Nietzschen nimiin väärintulkiten häntä ja sitten ikäänkuin kaapin hyllylle siirretään ja laitetaan ovi perässään kiinni, lymyääkin --- eläinten tehotuotantoineen terrorisminvastaisinesotineen halpatyövoimineen --- arkenamme --- RAKENTEENAAN --- tänään. Holokausti tahi eläinten tehotuotanto ei voisi olla ollut ja edelleen olisi todellisuuttamme, ilman olemisen itsensä unohduksellisuutta, kun oleva paljastuu ilmi tulee tänne mukanaan tuomassaan valossa vain varantoina, välimatkattomuudessa näin, niin ettemme voi olemisen paikkaa --- kaiken läsnäolemisen paikattomana paikkana --- olevien välissä käsittää. Ja niin tämä, läheisyys itsensä vääristyen, harhakäsityksenä, joutuu inhimillisen tahdon piiriin, niinkuin vallassamme olisi sitä suoda --- antaa tahi ottaa pois. Ja joka, ajatteluna, mahdollistaa tieteellistekni- 54

55 sesti valmistaa, tehdä, holokaustin ja eläinten tehotuotannon olosuhteet. Etäisyyden läheisyytenä ja läheisyyden etäisyytenä, olevien välissä näin, oleminen vetäytyen lähentää olevaa ja me seuraamme olemista vetäytymiseensä. Läheisyyden itsensä naapureina, aina jo olemista ajattelevina olentoina tällä olevan avaamalla seudulla tienoolla tavatulla. Ja samalla siltä pitäytyen --- ajatellaksensa sitä. Tuhoaminen tulee ajatelluksi epävarsinaisesti ja sitä myöden tehdyksi aina vain turhautumasta, joka on osattomuutta varsinaisesta läheisyydestä joka ei ole ihmisen suotavissa, vihana ja kostonakin se vain purkaa olemuksellista --- ONTTOUTTAAN. Loogislaskennallinen representoiva ajattelu ei voi milloinkaan, rakkautenakaan, tavoittaa TÄYTEYTTÄ, varsinaista läheisyyttä, joka on subjektiivisen horisontin murtamisen päässä meistä ei-mihinkään --- HYPPÄÄMISEN. Meillä on nyt ajattelu representointina, pääosin tapahtuen kolmella taholla. Ensinnäkin lippulaivana tieteen ja taiteen perimä tieteellisteknisenä kehityksenä. Toiseksi niinsanottu yhteiskunnallinen asia taloutena. Ja kolmanneksi niinsanottu yksilöllinen asia ihmisen fysiikkana. Niistä ja niin ilmeten; huoli. Huolestuneiden vas- 55

56 tuuntuntoisten ihmisten, Äitini sanoin, ulottumattomiin kierineenä ongelmapallo- na, kuunneltuaan poliitikkoja. (Oleminen on ulottuvuudellisuutta, oleminen on tapahtumallisuudellisuutta, oleminen on välimatkallisuudellisuutta, oleminen on TILANA --- siten. Aika-avaruudellisuuden kaikkine suhteellisuuksineen olevuudellista olevaisuudellisuutta enempänä ; IHAN JONAKIN MUUNA täysin toisin ja täysin toisaalla --- siten. Aika-avaruuden suhteellisuuksineen KÄSITE olemisen vallitsemisen unohduksellisuuteen OSOITTAAKIN ajan ajallistumattomuuteen ulottuvuuksissaan --- ajattelussamme. Kielenään matematiikka, joka ei enää ajan ja olemisen / aukeaman ja läsnäolon --- niiden ajateltavaksemme tultua --- ajattelemiseen riitäkään. Salaisuutenaan matematiikka salaisuudellisuuden kadottaen kokonaan.) Eikä varmasti huolta tarvitsekaan kantaa siitä, että VOIKO ihmisten ajattelu MUUTTUA, kun se julkisena puheenamme näyttää olevan pelkkää tieteellisteknistä kehitystä, taloutta, ihmisen fysiikkaa ja viihdettä. Vaan oleellista onkin, että onko meille ajateltavaksi jotain muuta, olemuksellisesti toisenlaista, olemisen totuutta 56

57 tavoittavaa. Ja jos, niin saammeko sen ajatelluksi. Isäni kuollessa menehtymistä oleellisesti enempänä --- ihan jonain muuna. Oltuamme siinä jota en osannut kuin lempeäksi nimetä, ja joka ei lähtenyt meistä --- olemisessa elämää suurempana. Ja Schwarzwaldissa Heideggerin ajattelun vuorella se sama avautumisen kohta ja ahdistukseni. Että miten täälläolona tavoittaa tuo valo jonka kätkönä/lippaana oli Isäni lähtö kuoleman näyttänyt. Ja Heideggerin kirjoitukset, jotka olivat representoinnin umpikujasta, sana sanalta konkreettisesti, ajattelun opastaneet --- aina uudestaan vaalien niitä luettaessa --- aukeamaan ja läsnäoloon. Hämmentyneenä kysyessäni päädyin näinä kirjasina, tämä on kymmenentenä, yrittämään muotouttaa; HYPPYRIÄ. Ja kuinka noissa leikkauskohdissa äkkiä muistin Heideggerin jossain kirjoittaneen esisokraatikoista ja rohkeudesta kaameuden syöverin edessä --- pakotuksena ot- taa selvää. 57

58 Ajattelu representoimisena, esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisena eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme, metafysiikkana, edellyttää aina jo JOKO-TAITA ja välillään tasapainoilua, eikä siitä niinmuodoin ole siltaa varsinaiseen ajatteluun, joka olevat/asiat itsensä tavoittaa omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina, vaan vain hyppy. Ja siksi kaikki ponnistukset saada hyvä voittamaan paha, tasa-arvoisuus eriarvoisuuden sijaan vallitsemaan ovat purkaneet latautuneet paineensa jossain muualla. Ja muuttaneet muotoaan säilyttäen jännitekenttänsä. Niin, että kauhisteltavaksi ja pelon aiheeksi nostetaan ja näytteille provosoiden asetetaan aina jossakin muodossa PIMEÄ perimmäisimpänä syyllisenä ja SYNTIPUKKINA näin. Kuolema pelkkänä menehtymisenä elämän. Ihmisen täälläolona tavoittamatta olemassaoloansa lahjana kuin kuolemasta omimpana mahdollisuutenaan. Kuolemasta olemisen lippaana/kätkönä, se on, että olemisen varsinaisen olemuksen SUOPEUTENA --- tiedostamisesta, tavoittumisenaan vasta varsinaisesti KUOLEVAISUUTEENSA silloin. Ja kaiken tuhon dokumentaarisesta ja fiktiivisestä --- historiastakin näin voiden vääristäen tehdä pahuuden ja pimeyden säiliön edistykseemme nähden --- näytteille tuomisesta yhtäkaikki, loppujenlopuksi, jätetäänkin käteen se, että emme ole vielä menehtyneet ja, että etuoikeutettuina menehtyviin ja menehtyneisiin nähden, meillä on vielä elämää elettävänämme. Niin mitä se semmoinen on, ja mihin se riittää, muuhun kuin tarpeeseen saada lisää ja lisää todisteita ja aina uudelleen ja uudelleen ohi vilahtava tunnelma, jossa ei milloinkaan voikaan tässä ja nyt OLLA, että me olemme, hih, elossa. Muistutukses- 58

59 ta, että osaisimme elämästämme nauttia --- elämys riippuvaisina. Representoivan ajattelumme olemus kun on semmoinen, ettemme läsnäolossa milloinkaan ole eli vieraantumisemme. Joka vastaa olemisen itsensä unohduksellisuuteen olevien paljastumiseen vain varantoina, ja joka on näin kätkien peittänyt aukeamansa meiltä. Aukeamansa, jossa jo kuitenkin aina olemme, mutta tieteellisteknisessä kehityksessä nyt vain enää tärkeilemisenä, televisioitumisena, tietokoneistumisena, kiireenä, voimme ylipäätään sen kestää. Kunnemme vielä osaa kuolla, se on, että tiedostaa kuolemaa näyttämönä jolla oleminen on alastomimmillaan ja täyteläisimmillään eli jonain ihan muuna kuin on menehtyminen ja PIMEÄ. Jonain joka tuhoutumattomuuden läheisyydestä olevien pois liukuessa --- läikähtää. Nietzschen yli-ihminen hyppää riittämiseemme semmoisuudessamme ja kyynelissään, heittäytyessään hakatun hevosen kaulaan, kuultaa --- kaikenpuolto. Eikä siellä ollut aivoissa kananmunan kokoista kasvainta. Ja jos vaikka olisikin ei sen aikansa/aikamme AHDISTUS ole ollut, niinkuin nykyään haluttaisiin löytää jokin fyysinen selitysmalli kaikelle mikä ylittää normaalin ja ikäänkuin tietämättämme pakotamme sitä tänään --- globalisoituneessa markkinataloudessamme --- tuhoamiseen ääri-ilmiönä. Kunnemme vielä osaa ollenkaan käsittää tahi emme enää muista kaikkien olemiseltaan suurien ajattelijoiden eksakteissa tieteissäkin, esimerkiksi Newtonin tai Einsteinin, joutuneen ahdistusta sietämään rajasituaatiosta ihme- 59

60 telläkseen olevan kokonaisuutta. Avatessaan suuria linjoja tahi vetäessään saman vaan ei samanlaisen merkityksessä --- yhteen. Nyt näitä ei enää esiintymään pääsekään filosofisiin käsityksiin ja käsitteisiin kiinni jäädessään. Olevan kokonaisuuden kysymisen tieteellisteknisenä ja humanistisena selittämisenä tultuaan tiensä päähän enää ajattelulle ajatteluna --- riittämättäkään. Olemisen mielen kysyminen tulikin Heideggeriä vastaan ajattelun tiellä länsimaiseen perinteeseemme intensiivisesti ja herkästi perehdyttyään --- varsinaisen olemuksellisuutemme olemista ajattelevina olentoina, kokemuksellisesti kysyen sitä ( olemisen mieltä ), noin ekstaattisesti eksistoivina tavoittaenkin --- tullenkin vastaan tämä, äskeisessä olevien väliin taaksepäin ottamamme askel, kun eihän se sen kummallisempaa ole, että ajatteluttavaisinta ajatteluttavaisessa ajassamme on se, että emme vielä osaa varsinaisesti ajatella. Niin, että mahdolliset vastaukset kysymyksiin saadaan muutoksena itsessään ajattelussa. Kysymyksen mitä on oleva sijaan kysyttäessä nyt miten on olemisen laita --- HYPÄTEN. Kysyväisesti kysyttäessä metafysiikan kysymättömäksi jääneessä peruskysymyksessä, joksi Heidegger nimeää tämän Leibnizin aikoinaan näin muotouttaman kysymyksen: Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään? Metafysiikan ylittäenkin ja näinollen yli-ihmisenä /semmoisuudessamme riitämmekin, olevien edellyttäminä olemisen palvelijoina lainaansa niille sanoissa välittäen --- jaloina. TOTEUDUMMEKIN näätsen ilman moralistisia kovisteluja --- otettuina turvaan, suojaan, piiloon puolustetuiksi. Niinkuin varsinainen etsiminen etsimänsä aina jo tietävänä onkin ollut suunnassa KAIKENPUOLTOON sitä ollen täysin turvallista tukea olemmehan me olemisen --- varsinaiselta olemukseltaan SUOPEUDEN --- tyyssijoja. Olevien olemista --- IHMETTELEVIÄ. 60

61 Käänne ja kieli, miten saada sanottua ne. KÄÄNNE olemisessa itsessään unohduksellisuudesta säilymiseensä ja KIELEN merkitys ja kohta tässä. Olemisen talona ja meidän kotinamme näin TAPAHTUAKSEEN olemisena ajattelussamme paikkanaan. Nyt siis käänteen TAPAHTUMANA tiukasti itse itsestään olevien huonoon hoitoon se on, että unohduksellisuuteensa modernin tekniikan määräävänä puitteena olevat paljastaessaan vain varantoina VÄLÄHTÄEN --- KATSEENAAN. Ja olevana suhteena olemiseen varsinaisena toteutumisenamme, se on, että yli-ihmisenä /riittämisenämme semmoisuudessamme, hypätessämme --- näin luopuen itsepäisyydestämme --- peräänsä. Miten saada ajateltua tämä ja kohdassani hyppyrinä, rakentaen, näytettyä. Valmistautumisenamme ja valmiutenamme tuohon käänteeseen KATSEENA olemisessa olevien huonoon hoitoon, ei siis meihin, eikä niinmuodoin olevien huonona hoitamisenamme; mikä olisikin hih moralismia ja olemisen teleteologisoimista, se on, että olevaistamista, tahtovaksi subjektioksi jopa, silloin. 61

62 Esisokraatikot ajattelivat, vanhassa kreikan kielessä, joka kohdallisesti seurasi olemisen vallitsemista fysiksenä olevien paljastuessa itse itseksensä kerääntyvinä, omin jaloin seisovina näin. Meidän puolestamme ajatellessa, nii in, filosofisissa, ajattelumme perinteestä, pelkästään esittävissä käsitteissä, jotka seuraa olemisen vallitsemista modernina tekniikkana joka puitteeksi kokoontuneena MÄÄRÄÄ paljastaa näin olevat vain varantoina. Olemisen itsensä unohduksellisuuden näyttäytyessä todellisuutenamme tänään edeltävässä. Päivä päivältä tihentyvänä näin. Olemisen unohduksensakin unohduksena ja senkin pois putoamisena jossa jo säilymiseensä itsessään suunnassa piilevä käänne näyttäytyy ajattelullemme taaksepäin otettavan askeleen vaikeutena, koska se on kaikkein läheisintä ja yksinkertaisinta, ja näin filosofisissa eli esittävissä (selittävissä) käsitteissämme representoidessamme --- esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisena eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme --- tavoittamattomissamme. Ja kuitenkin olemme sen vedossa sen puhuttelemina puutteenalaiseen aikaamme pyörähtävyytenänsä, sinä kun asettuu unohdus sellaisenaan. Ja kun näin asettuneena, riistettynä kadotuksesta se ei enää ole unohdus. 62

63 Kun vaara vaarana jo pelastaa. Kun se on vaaraantunut unohdus auennut jo silloin ajattelullemme paljastanut oleminen totuuttansa oleminen mieltänsä suomisena. Niin, että näin saamisen valossa luopuen olemisen unohduksellisuuden varsinaisesti vasta --- huomaammekin. Me olemme, käänteen viiveessä näin tänään, ehkäpä jo olemisen olevaan paluun edelleen luomassa varjossa tässä. Meitä väistävän vetäminä olemisen näin olevia vetäytyen lähentäessä unohduksellisena /peittyneenä itse itsessänsä --- olevat paljastaen vain varantoina, mukanaan tuomansa valo mitätöityneenä kokonaan omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olemisensa HOHTO --- meistä tultua silloin merkkinään (olemisen) tarkoituksettomia. Kunnei taiteissakaan enää (olemisen) totuus tule tekeille teokseen saattaen vaatimattomat olevaiset olioina olioimaan se on, että outoutuen tutusta ja totutusta ne salaperäisesti loistaen silloin hiljaisissa huoneissanne lempeästä toisivat terveisiä. --- Esisokraatikot ja vanhat kreikkalaiset suurine taiteineen, puolestaan ovat olevien mukanaan tuomassa valossa ei-minkään eli kaameuden syöverin edessä, eivätkä niinmuodoin meidän tuntemallamme tavalla PELKÄÄ. He näet PÄÄSEVÄT seuraamaan olemista vetäytymiseensä. He eivät ole VIERAANTUNEITA, heille ei tyhjä tyhjene pelkkään tyhjään, ei tyhjyyden kauhistuttavana anonymiteettinä repeä. Heillä on mahdollisuus mahdottomuudessa --- hyppäämisenä / heittäytymisenä niinmuodoin 63

64 ROHKEUS. Vasta rajoistaan alkavien olevien näätsen pidättäessä hetkeä joka laajuudessaan lepää olennallaan kutsuenkin näin heitä väliinsä --- heittäytymään. He eivät ole tarkoituksettomia merkkejä vielä, heitä ei logistiset linjat huipputeknisenä todellisuutenamme pidä poissa, eristä, olevien/asioiden ääreltä/luota. Heillä, heille ei ole SYRJÄYTYMISTÄ. Mistä (syrjäytymisestä, se on, että ajattelemisesta representointina) muuten ehkäpä hyvinkin myös altzheimerintauti lymyää ylivoimaisena hämmennyksenä meillä, kiireen pakopaikan menetettyämme eläkkeellä ja jäätyämme jälkeen tietoteknisten vempeleiden käytössä. Jokatapauksessa meillä kunnei ole millä/mistä olemista osoittaa, sitä kunnei voi ottaa tahtoen kiinni, meillä kunnei ole silloin mahdollisuutta varsinaisesti levätä, siinä, mikä pitää kaiken liikkeen sisällään. Ei- mikään perustattomana perustana silkkaa uhkaa. Meillä kun, ystäväni, juuri siksi onkin AJATTELUN TIELLÄ AJATTELUN ASIA --- olemisen ja ajattelun erotuksena ajateltuamme kysymykseksi mitä on oleva juontuen ja siinä representointina umpikujaantuen JA kysymyksenä miten on olemisen laita olemisen ja ajan erotuksena ajateltaessakin jo --- olemisen ja ajan ajaksi ja olemiseksi kääntymisen kautta Heideggerin historialliseen sanaan tavoittamana aukeamaksi ja läsnäoloksi MUUTTUEN (VASTAAN) TULLUT ( avaten uudelleen olemisen ja olevan ERON ). Ajan ajallistumisen näätsen saamme näkyviin, näin tässä kokemuksellisesti kysyen selittävistä eli esittävistä filosofisista käsityksistä/käsitteistä, se on, että representoimisesta, niissä, irti päästen. Itse sana kun ei representoi mitään eikä milloinkaan, vaan se osoittaa sanottavissaan olevaan laajuuteen. 64

65 Olemisen historia näyttäytyen meille. Ja mitenkä se tähän jäisikään. Määräämisen malttamattomuuteen, kun se ja pelastavan maltti ohittavat toisensa kuin kahden tähden rata tähtitaivaalla. Kun kuitenkin tämä niiden ohittuminen on kätkeytynyt puoli niiden läheisyyttä. Niinkuin paniikinkohdassa valaistumisena olemme saaneet tuta ja ajattelun koetuksissa Schwarzwaldin lumouksina. Kuoleman edeltä käynteinä/juoksuina tuhoutumattomuuden läheisyydestä. Yli-ihmisenä /riittämisenä semmoisuudessamme, näkyvissämme --- KAIKENPUOLTO. Vihoviimeisenä dualismiin viittaavana käsitteenä ja siinä ylittyessäänkin ; hyppyrinämme --- hypätessämme. Ystäväni, olemisen omina näin ja olevalle KUITENKIN vieraaksi jäävinä. Niinkuin ruukku oliona on vaatimaton ei yli-ihminenkään itseriittoisuutta tarkoita. Miten kipeä olikaan Nietzschen Zarathustran ystävän kaipuu. Ja niinkuin ruukku ei vielä koskaan ole tullut olioksi, emme mekään vielä ole varsinaisesti ystäviksi tulleet. Ja niinkuin ruukku ei ole läheisyydessä ikään kuin läheisyys olisi säilö vaan läheisyys vallitsee lähentämisessä olion olioimisena olemme mekin --- tässä olemisen olemuksellisessa ystävällisyydessä, jossa ajattelu kuolevaisina maan ja taivaan, jumalien ja kuolevaisten neliämisessä/kehrässä on osanamme --- itsestämme ulos tulleina. Heidegger sanoikin yhdessä viimeisimmistä kirjoituksis- 65

66 taan ajattelun asian ajattelun tiellä muuttuneen --- olemisesta ja ajasta, eikä siis vain kirjasta Oleminen ja aika --- aukeamaksi ja läsnäoloksi. Ajateltava asia siis tavoittaa sitä, että --- unelmien tehtävä on tulla todeksi ja kaipuun täyttyä läsnäoloksi. Tavoittaa vieraantumisen olemuksen, huomaamalla olemisen unohduksellisuuden ja silloin ottaen sen pois ihmisen kontolta ja niinmuodoin läsnäolon --- moraalisena vaatimuksena. Tunteilevan tahi järkeilevän tahdon asiana olematta läsnäolon mitenkään. Sen ollessakin olemuksellisesti aukeaman asia. Ja niin Nietzschen kuin edeltäjiensäkin ja sitten Heideggerin vaikeana --- koko olemassaolollisena ponnistuksena ahdistuksesta --- tehtävänä on ollut AJATELLA tämä. Eikä se todellakaan käynyt niin, että joku lähti, muiden urasuuntausten lomassa, yhtenä huippunaan, Nietzscheksi Ibizalle. Kyseessä kun on heitto --- hyppynä/heittäytymisenä ei-mihinkään joka ei lähde meistä vaan jolle olemme vastausta siten --- on meillä kiusaus olemisen unohduksellisuudesta säilymiseensä käänteen viiveestä tänään paitsi ajattelun ajatteluna asiaa, myös tieteellistä ajattelua, hih, matemaattista käsityötään tienä läpimurtoihinsa hypätäksensä, yhtäkaikki, vähätellä. ULOS itsestä tulossa kun on kyse subjektiivisen horisontin ajattelun representointina --- murtamisesta. Käydenkin, että juuri silloin, kun ajattelu olevien ohituskaistana --- esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisena eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme --- on vauhdittunut kiitoonsa, ja silloin on helpoimmillansa, se onkin vaikeutettava. Ja se on jotakin joka ei oikein voi mieleenkään johtua/tulla/nousta --- vieläkään. Ajattelun asia aukeamana ja läsnäolona pitää --- vaikeutena --- sisällään taaksepäin otettavan askeleen joka vastaa olemisen KÄÄNTEESEEN unohduksellisuudesta säilymiseensä. Joka siis sekä VALMISTAUTUU tähän KÄÄNTEESEEN että 66

67 MUOTOUTTAA,VAKIINNUTTAA ja PALJASTAA tätä KÄÄNNETTÄ. Ajattelumme suuren alun esisokraatikoilla --- olevan kokonaisuutta kysyessään --- aina vain alkuperäisemmin toistaessamme olemisen mieltä kysymmekin tänään olemisen paluuta olevaan tietävänä asiasta perillä olemisen merkityksessä siinä, mikä ei lähde meistä. Ja tähän tulee Nietzschen yli-ihminen ja Heideggerin ajattelun OLEMINEN KESKUSTELUNA Hölderlinin runouden kanssa --- ystävällisyyteen rakenteellisen SYRJÄYTYMISEN ylittymisenä. Mitä meillä on ajateltavaksi --- kaikki olevakin, me muassaan, mukanaan tuomassaan valossa --- ajattelun asia aukeamana ja läsnäolona tässä tänään. Ajattelu hyppyrin rakentamisena ja hyppäämisenä jonka vaikeus on taaksepäin otettavassa askeleessa olemisen tulemista kieleen havahtuaksemme kuuntelemaan tietoisesti yli-ihmiseen/riittämiseemme semmoisuudessamme avaimena silloin --- ei siis ole arvoitus, paradoksi, umpikuja, eikä floppi. Vaan on yritystä; vallitsevissa esittävissä, siten filosofisissa/metafyysisissä käsityksissämme/käsitteissämme --- jotka pystyvät tai pikemminkin joissa pystymme vain selittämään olemisen 67

68 unohtavina OHITTAVINA näin --- vääntyilemistä ja kääntyilemistä olemisen muistavaan ajatteluun päin. Niin, että niissä voisi kysyväisesti kysyä eli että niissä olisi PI- TOA hypätä. Sanan voida osoittaa sen sanottavissa olevaan laajuuteen. Kielen prosessina työstämistä. Edellytysten luomista sille, että olemisen totuus tulee kieleen ja että ajattelu tavoittaa tämän kielen. Miika Luodon suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Hölderlin ja runouden olemus : Ansiokkaana kyllä, mutta runollisesti / ihminen asuu maan päällä. Se miten ihminen toimii ja mitä hän harjoittaa, on omin ponnisteluin hankittua ja ansaittua. Mutta, Hölderlin sanoo ankarasti tätä vastaan, se kaikki ei kosketa hänen maan päällä asumisensa olemusta, se kaikki ei ulotu inhimillisen DASEINin (oma huomautukseni; TÄÄLLÄOLOn) perustaan. DASEIN on perustaltaan runollista. Runous ymmärretään siis nimeämisenä, joka säätää jumalien ja olioiden olemuksen. Runollinen asuminen merkitsee pysymistä jumalien läsnäolossa ja hämmästyneisyyttä olioiden olemuksellisesta läheisyydestä. DASEIN on perustaltaan runollista, mikä samalla tarkoittaa, että DASEIN ei ole säädettynä (perustettuna) ansio, vaan lahja. 68

69 On aika lakata yliarvostamasta filosofiaa ja siten vaatimasta siltä liikoja. Nykyisessä maailmanlaajuisessa hätätilassa tarvitaan: vähemmän filosofiaa mutta enemmän ajattelun tarkkaavaisuutta, vähemmän kirjallisuutta mutta enemmän huolta kirjaimesta. Heidegger: Kirje humanismista, suomennos Markku Lehtinen. Tuleva ajattelu ei ole enää filosofiaa, sillä se ajattelee alkuperäisemmin kuin metafysiikka, joka tarkoittaa samaa kuin filosofia. Tuleva ajattelu ei myöskään voi enää Hegelin vaatimalla tavalla luopua nimityksestä viisauden rakastaminen ja sen sijaan olla absoluuttiseksi tiedoksi tulkittua viisautta. Ajattelu on laskeutumassa köyhyyteen, joka seuraa siitä, että se on olemuksensa mukaisesti aina ennakoivaa. Ajattelu kokoaa kielen yksinkertaiseen sanomiseen. Kieli on olemisen kieltä samalla tavalla kuin pilvet ovat taivaan pilviä. Ajattelu asettaa sanomisessaan huomaamattomia uurteita kieleen. Ne ovat vielä huomaamattomampia kuin ne vaot, joita maamies hitaasti astellen uurtaa pellon poikki. Heidegger: Kirje humanismista, suomennos Markku Lehtinen. 69

70 VIULU JOHDATTAA TAUKOON 70

71 SUNNUNTAIAAMUNA Kuka/mikä pitää/-isi olemisesta huolta. Ajattelu --- kuulemastaan. Ja siksi Heideggerin ajattelu on niin vakuuttavaa. Mutta samalla aina vain vaikeampaa ottaa ajateltavaksi. Huolen painon kasvaessa maailmasta mahdottomana löytää vastausta; taakkana. Pitää olemisesta huolta onkin kuin viulun jousen taukoon johdattava herkkä liike --- hiljaisuuteen joka puhuu eniten. Opastaen tielle. Mutta se saa ajattelijat ajassamme tuskastumaan, eikä toisin voisi ollakaan, olemmehan kaikki jo postmodernismin ja jälkipostmodernismin pilkkoutuman lapsina. Äidin kanssa keskustellessamme palaamme usein siihen eri muodoissa kuulemaamme, että, jos ei ole nähnyt maailmaa vuonna 1913 tai sitä ennen eli ennen maailmansotia, ei ole nähnyt maailmaa ollenkaan. Vuosien tienoilla olettaisin, jokatapauksessa Heideggerin vielä ollessa koululainen, jokin tuossa suntion pojassa saa papin antamaan hänelle Brentanon väitöskirjan: Olevaisen moninaisesta merkityksestä Aristoteleella. Ja mielessäni näen hänen sitten laskevan sen kookkaan tammen alla karkealle penkille : Aika ajoin penkille laskettiin yksi ja toinenkin suurten ajattelijain kirjoitus, jota avuton nuoruus yritti tulkita. Jos arvoitukset kietoutuivat toisiinsa eikä ratkaisua löytynyt, peltotie toi avun. (Heideggerin kirjoitus Peltotie, suomennos Hanna Nurmi) 71

72 Ja nostan katseeni, vuorten keskellä, muassaan --- että mikä jäi vaivaamaan mieltänsä sinä jonakin sinä oleellisimpana olevaisen moninaisesta merkityksestä Aristoteleella ja selkeni, vaikkei sanoutunut vielä olemisen mielen kysymisenä --- peltotien lempeälle puhuttelulle jättäytyessään. Peltotie : Yksinkertainen vaalii suuren ja pysyvän arvoitusta. Se poikkeaa ihmisten luo äkkiä ja yllättäen ja tarvitsee kuitenkin pitkän kypsymisajan. Siunauksensa se kätkee aina samana pysyvän huomaamattomuuteen. Kaikkien peltotien ympärillä kasvaneiden olioiden kirjo lahjoittaa runsain mitoin maailmaa. Ja kun sitten, vielä teologian opiskelijana ollessaan, työpöydällään sitkeästi pysyy Husserlin kirjoitus Loogiset tutkimukset. Taikavoimansa pitäessä otteessaan. Olevan itsensä omassa valossaan näkemisenä. Osuessaan juuri tuohon Aristoteleen ajattelusta tavoitettuun kohtaan VÄHÄN ENNEN olevaa ja logiikkaa niinmuodoin. Ja joista olemisen kysymisenarvoiseksi nousemisen läikähdyksen kohdista, nuori Heidegger sitten pitää kiinni filosofiseen tiedekuntaan siirryttyään. Ajattelun ajatteluna onnistuen tuomaan läpimurtoonsa, logiikan jälkeen --- uuteen alkuunsa. Kun puolestaan Hussler, jonka Heidegger saa opettajakseen, sanoutuukin irti läpimurtoteoksestaan Loogiset tutkimukset ja pitää Aristotelesta ja koko siihen astista ajattelun perinnettä voitettuna kantana --- johon ei siis enää opinnoissakaan pidä perehtyä --- ajattelussa ajatteluna avautumaisillaan olleen oven näin vielä sulkienkin. Tihentyvän metafysiikan paineen subjektion varmistamisena järkyttäessä todellisuutta kahtena maailmansotana, ajattelu --- subjektiivisena horisonttina --- murtuu ajateltavan kovuuteen. Kirjaimellisesti konkretisoituneena ahdistuksena umpi- 72

73 kujasta ajattelun koetus Schwarzwaldin lumouksena historialliseen sanaan, oikeana silmänräpäyksenä oikeana sinnikkyytenä, tavoittuen --- Heideggerin ajattelussa. Olemisen kysymys ja kysyminen ainoana avaimena modernin ihmisen ja planetaarisen tekniikan kohtaamiseen. Globaalin markkinatalouden, kätkemänä meiltä tänään tekniikan olemus --- kaiken teknisen teknisen sinänsä, vempeleineen, peittämänä --- olemisena itsenään, vielä. Niin ettemme voi varsinaisena ajatteluna kokemuksellisesti kysyvänä ja näin varsinaisena tietämisenä asiasta perillä olemisen merkityksessä auttaa olemista pysymään totuudessaan auttaa olemista voittamaan puite vallitsevana johdatuksenaan --- vielä. Ja näin siis ajattelumme tehtävän piirtyessäkin; valmistautua sille (olemiselle) --- modernille tekniikalle olevan paljastumisena --- paikkana tyyntyä kaikkialla. 73

74 TAUOSTA KONSERTTO PUHKEAA KUKKAAN 74

75 Martin Heideggerin kanssa keskusteluna Helena Niemi 2014

76