12 kansainvälistä kongressia, osallistujaa. 692 tapahtumaa, kulttuuritapahtumaa ja konserttia, 30 ilmaistapahtumaa,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "12 kansainvälistä kongressia, 3 600 osallistujaa. 692 tapahtumaa, 286 260. 175 kulttuuritapahtumaa ja konserttia, 30 ilmaistapahtumaa, 12 140"

Transkriptio

1

2 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Kokousasiakkaiden valinta Suomen kongressitalojen kärkeen jo kuusi kertaa TNS Gallupin tutkimus kongressitalojen asiakastyytyväisyydestä Joutsenmerkki Keväällä 2014 Tampere-talolle myönnettiin Joutsenmerkki ensimmäisenä kokous- ja kongressikeskuksena Pohjoismaissa. Merkki kertoo kuluttajalle tuotteen ja palveluiden olevan ympäristön kannalta parhaiden joukossa. Vuoden konserttisali 2012 Musiikki & Media, Industry Awards AIPC Innovation Finalist 2013 Tampere-talo ylsi International Association of Convention Centresin kansainvälisen innovaatiokilpailun finaaliin MUKANA (Event Online) -hankkeella. Rôtisseurs-kilpi Syksyllä 2014 Tampere-talolle myönnettiin Rôtisseurs-kilpi, joka on tunnustus talon ravintolan laadusta sekä ruoka- ja palvelutuotteen korkeasta tasosta. Esteettömyyspalkinto Tampereen kaupungin vammaisneuvosto valitsi Tampere-talon vuoden 2014 esteettömyyspalkinnon saajaksi. Talo saa kiitosta erilaisten yleisöjen huomioimisesta, asiakaslähtöisestä toimintatavasta ja hyvästä palvelusta. 692 tapahtumaa, kävijää Liikevaihto ja muut tuotot 13,5 M 310 kokousta, osallistujaa 12 kansainvälistä kongressia, osallistujaa 175 kulttuuritapahtumaa ja konserttia, kävijää 30 ilmaistapahtumaa, kävijää Yli 6,7 miljoonaa kävijää 25 toimintavuoden aikana 2

3 SISÄLTÖ VUOSIKELLO TAMPERE-TALO OSAKEYHTIÖN STRATEGIA...6 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS...7 Talous...8 Tulevaisuuden näkymiä...9 TOIMINTA: KAIKILLE AVOIN TAPAHTUMIEN TALO...10 Kongressit ja kokoukset...10 Konsertit ja kulttuuritapahtumat...12 Markkinointi & viestintä...14 TALON MUUT TOIMIJAT...20 Tampere Filharmonia...20 Tampere Convention Bureau...21 HALLINTO JA HALLITUS...22 HENKILÖKUNTA...23 TOIMINTA NUMEROINA...24 LIIKEVAIHTO...25 HALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ...25 TILINPÄÄTÖS Matalan kynnyksen tapahtumat & MUKANA...15 Palveleva talo...16 Vihreä jalanjälkemme...18 Lähde: Tampereen Yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergoksen helmikuussa 2015 toteuttama Tampere-talon kulttuuritapahtumien asiakkaat -kävijätutkimus 3

4 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Arts Unlimited 2014 Valoa pimeyteen Koko perheen ilmaisessa tiedetapahtumassa tarkasteltiin jokapäiväisen elämän ilmiöitä tieteen tutkimuskohteina. Figaron häät Tampereen Oopperan lavalla nähtiin vauhdikkaita juonenkäänteitä, viekkaita valepukuja ja koomisia väärinkäsityksiä. Tampereen lääkäripäivät Jo 35. kertaa järjestetty koulutustapahtuma toi taloon yli lääkäriä kolmeksi päiväksi. Tero Saarinen Company & The Boston Camerata Yhteisöllisyyttä tutkiva Borrowed Light -teos toi tanssijoiden rinnalle maailman johtaviin vanhan musiikin kokoonpanoihin kuuluvan amerikkalaisyhtyeen. British Councilin järjestämässä huippu seminaarissa puhuttiin yleisöjen osallistamisen trendeistä ja tulevaisuuden näkymistä. London Symphony Orchestra Vuonna 1904 perustetun orkesterin unohtuman vierailu oli osa talon kansainvälisten konserttivierailujen sarjaa, kapellimestarina Daniel Harding. Euromit Yli 700 mitokondrio- ja molekyylilääketieteen tutkijaa kokoontui alan kansainväliseen kongressiin juhannus viikolla. Crossroads in Cultural Studies Noin 600 kulttuurintutkijaa 43 maasta kokoontui talossa jo neljättä kertaa. Tampere Beatles Happening Kansainvälinen The Beatles -yhtyeen musiikin ympärille koottu tapahtuma järjestettiin jo viidettä kertaa. Youssou N Dour Tampere-talon ja Tampereen Hengen ja Tiedon messut Monipuoliset messut esittelivät poikki leikkauksen rajatiedon kentästä. Kulttuurikamarin ensimmäisessä yhteistuotannossa lavalle nousi senegalilaislaulaja yhtyeensä Le Super Etoile De Dakarin kanssa. 4

5 BLAM! Tampereen Teatterikesän ohjelmistoon kuuluvassa esityksessä tanskalainen Neander-ryhmän avasi aivan uuden näkökulman toimistotyöhön. Viisas elämä Ensi kertaa järjestettävä tapahtuma keskittyi kehon ja mielen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja elämänfilosofiaan. Bisnes & kulttuuri Uudistunut seminaari toi yhteen kulttuurialan ja liike-elämän vaikuttajat otsikolla Huominen tehdään tänään. Israelin filharmoninen orkesteri Huippumaestro Zubin Mehta johti orkesteria harvinaisessa yhteis konsertissa, joka oli osa talon kansainvälisten konserttivierailujen sarjaa. Kiri Te Kanawa 70-vuotispäiväänsä alkuvuodesta juhlinut sopraano esiintyi yhdessä brittipianisti Gary Matthewmanin kanssa. Lapsen oikeuksien tapahtuma Iltapäivä tarjoili aikuisille ajankohtaista tietoa rokotuksista ja lapsille nalleneuvolan ja -sairaalan sekä musiikkileikkikoulua. Tracon Talon kahdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi vallanneen roolipeli- ja animetapahtuman teemana oli tällä kertaa Ritarit kunnian tai kuoleman teillä. Kimmo Pohjonen 50 vuotta SPECIAL Harmonikkataiteilija kokosi ympärilleen poikkitaiteellisen joukon syntymäpäiväkonserttiin, joka myös televisioitiin ja esitettiin Ylellä joulu- päivänä. Pohjoismaiden neuvosto Noin 200 pohjoismaista parlamen- taarikkoa osallistui kokoukseen, jossa käsiteltiin poliittisia yhteistyö- asioita. Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaiset Tampereen Lasten Parlamentin vastaanotolla juhlittiin tanssin, taidetyöpajojen ja musiikin merkeissä. Koko perheen joululaulut Jo perinteeksi muodostunut yhteislaulutilaisuus lähetettiin ensimmäistä kertaa myös MUKANA-konserttina internetissä. Vuosi vaihtuu Vuosi 2015 otettiin vastaan juhlakonsertissa, jossa suorana lähe- tyksenä television välityksellä oli mukana katsojaa. 5

6 TO I M I N TA K E R TO M U S TAMPERE-TALO OSAKEYHTIÖN STRATEGIA Tarjoamme runsaasti positiivisia elämyksiä, kokemuksia ja kohtaamisia Palvelemme monipuolista asiakaskuntaa vastuullisesti Lisäämme Tampereen kaupungin vetovoimaisuutta ja vaurautta Teemme hyvää asiakkaillemme 6

7 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TAMPERE-TALON KOKOUS- JA KULTTUURIVIERAAT TUOVAT TAMPEREELLE 35 MILJOONAA EUROA VUODESSA Tämän kirjoittamisen aikaan 25 vuotta sitten Tampere-talossa soitettiin ensimmäiset konsertit Juice Leskisen ja Katri Helenan kanssa. Näiden vuosien aikana olemme toteuttaneet lähes tapahtumaa, ja ne ovat tuottaneet iloa, voimaantumista sekä uusia ajatuksia yli 6,7 miljoonalle kävijälle. Tampereen kaupungille toiminta on tuonut paitsi matkailijoita ja vaurautta, myös tunnettuutta ja huomiota niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergoksen tuoreen tutkimuksen mukaan talon kulttuuri- ja kokouskävijöiden kokonaistulovaikutus Tampereen alueelle on 35 milj. euroa vuodessa. Ohjelma- ja kokoustoiminnan osalta vuosi 2014 oli jälleen kasvun vuosi. Liikevaihtoa kasvatimme 11 prosentilla. Tapahtumia oli kaikkien aikojen ennätysmäärä, yhteensä 693. Myös kävijämäärissä mitaten vuosi oli keskimääräistä parempi, yhteensä kävijää Vuosi 2014 oli tulevaisuuden rakentamisen vuosi: vahvistimme omistajan kanssa toiminnallisen uudistushankkeen, jonka myötä taloon tulee uusia toimijoita ja tiloja - ja samalla vanhoja tiloja remontoidaan uudenlaiseen käyttöön. Hankkeen tuloksena Tampere-talossa avautuu myös kansallinen aarre: Tove Janssonin alkuperäisteoksesta sekä 42 Muumi-kuvaelmasta muodostuva Tampereen taidemuseon Muumilaakso. Tampere-talo on monen toimijan koti. Sadat tapahtuma- ja konserttijärjestäjät työskentelevät täällä kanssamme vuosittain. Lämmin kiitos myös talossa vakituisesti asuville muille toimijoille: Tampere Filharmonialle ja sen upealle ylikapellimestarille Santtu-Matias Rouvalille sekä Tampere Convention Bureaulle. Uusi yhteistyömme Tampereen taidemuseon kanssa on ollut meille innostavaa ja työskentelemme tiiviisti yhdessä Suomen arvokkaimpien kulttuurisisältöjen rakentamisessa. Tampere-talolla on jo kuudetta kertaa peräkkäin Suomen tyytyväisimmät kokous- ja kongressiasiakkaat (TNS Gallup, Kongressitalotutkimus), jonka lisäksi olemme saaneet kiitoksen Suomen parhaana konserttitalona (Musiikki & Media, Industry Awards). Vuonna 2014 onnistuimme saavuttamaan edelläkävijyyden myös kahdessa muussa meille tärkeässä asiassa: talolle myönnettiin Rôtisseurkilvet Suomen ensimmäisenä konsertti- ja kongressikeskuksena, lisäksi saimme Joutsenmerkin Pohjoismaiden ensimmäisenä kokous- ja kongressi talona. Vuoden lopussa meitä ilahdutti suunnattomasti saamamme tunnustus Pirkanmaan parhaana esteettömyyspalveluiden tuottajana. Kiitos tästä kaikesta kuuluu asiakkaillemme, joiden kohtaaminen, palvelu ja ilahduttaminen ovat kaiken olemassaolomme perusta ja jotka aktiivisella palautteellaan innoittavat meitä yltämään parhaaseemme. Tampere-talo kantaa alueellaan myös merkittävää kulttuurista vastuuta. Tehtävänämme on toiminta-avustuksemme turvin tarjota paitsi ohjelmistoa, jota kaupalliset toimijat eivät pysty tarjoamaan, myös ns. matalan kynnyksen kulttuuriohjelmaa, jonka avulla ei tehdä tulosta tai kasvateta liikevaihtoa. Kaupunkilaiset pitävät näitä hyvin tärkeänä, ja teemme parhaamme, jotta saamme toteutettua näitä myös tulevaisuudessa julkisen tuen jatkuvasta pienenemisestä huolimatta: valmistuneessa tilinpäätöksessä julkisen tuen ja liikevaihdon suhde oli 14 prosenttia, kun se toiminnan alkuvuosina oli 98 prosenttia. Vuosi huipentui Suomen virallisten uudenvuoden juhlintojen saapuessa Ylen suorana lähetyksenä Tampe reelta miljooniin suomalaisiin kotitalouksiin. Koimme kaikki suurta kunniaa ja iloa siitä, että Tampere ja Pohjoismaiden edelleenkin suurin akustinen Iso sali valittiin tämän merkkitapahtuman päänäyttämöksi. Komeiden puitteiden sydämen muodostavat täällä työskentelevät ihmiset. Henkilökuntamme aito palveluasenne näkyy kerta toisensa jälkeen hyväntuulisuutena, sujuvuutena ja laatutietoisuutena mitä moninaisimmissa asiakastilanteissa. Tamperetalon palveluksessa on lähes sata alansa huippua. Koen olevani etuoikeutettu saadessani päivittäin oppia juuri tältä, työhönsä intohimoisesti suhtautuvalta ammattilaisjoukolta. Tampereella, helmikuussa 2015 Paulina Ahokas 7

8 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TALOUS VUODEN 2014 liikevaihto oli 7,692 milj. euroa. Liikevaihto ja muut tuotot olivat yhteensä 13,465 milj. euroa. Ravintolatoiminta pyöri omana tuotantona ensimmäistä kertaa koko vuoden ja saavutti sille asetetutut tuotto tavoitteet: ravintolan liikevaihto oli noin 35 prosenttia kokonaisliikevaihdosta. Vuoden 2014 toiminta-avustus oli 1,274 milj. euroa. Vuosina toiminta-avustus oli 1,430 milj. euroa vuodessa ja vuosina ,300 milj. euroa. Lisäksi kaupunki antoi Tampere-talolle oopperan tekemiseen avustusta euroa ja vuokra-avustusta 3,903 milj. euroa. Tampereen kaupungin perimä vuokra tontista ja rakennuksista oli vuokraavustuksen suuruinen. Yhtiön pankkitili on liitetty Tampereen kaupungin konserni pankkitiliin. Tuotot 2014 Kulut % 1% 15% 2% 21% 29% 57% 29% 33% 9% Liikevaihto Toiminta-avustus Tontin ja rakennuksen vuokra-avustus Yhteistoimintatuotot ja muut avustukset Muut tuotot Henkilöstökulut Muut kulut Tontin ja rakennuksen vuokra Tapahtumakulut Käyttöomaisuushankinnat Tuloshistoria TULOSHISTORIA Ilman korkotuottoja. Ilman korkotuottoja Toiminta-avustus Liikevaihto ja muut tuotot

9 TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ TAMPERE-TALO Osakeyhtiön hallituksen tammikuussa 2013 vahvistaman strategian mukaisesti talo vahvistaa kilpailukykyään uudistumalla merkittävästi. Vuonna 2014 vahvistetun kiinteistön toiminnallisen uudistushankkeen myötä talossa rakennetaan ja saneerataan kokous-, aula- ja ravintolatiloja sekä uudistetaan palvelu-, ravintola- ja myymälätoimintaa. Remontin yhteydessä kansainvälisestikin merkittävä museokokonaisuus, Tampereen taidemuseon Muumilaakso, siirtyy pysyväksi kokoelmaksi Tampere-taloon. Uudistushankkeen myötä tavoitellaan suurempaa kävijämäärää ja parannetaan palveluita tehdäksemme myös olemassa olevat asiakkaamme entistäkin tyytyväisemmiksi. Vuonna 2017 juhlistetaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä näkyvästi uudistuneissa tiloissa. Vuosien 2016 ja 2017 varauskalenterit näyttävät lupaavilta merkittävien kansainvälisten kongressien sekä kansainvälisesti kiinnostavien kulttuuritapahtumien vahvistumisen myötä. Lisäksi viedään eteenpäin hotellinrakennushanketta tontinluovutuskilpailun tuloksena valittujen yhteistyökumppaneiden Marriot Hotels Internationalin ja SRV:n kanssa. Kaupungin avustukset VUODEN 2015 toiminta-avustus on 1,265 milj. euroa, joten se alenee edellisestä vuodesta euroa. Kaupungin veloittama vuokra kiinteistöstä ja vuokra-avustus nousevat 0,84 prosenttia ja ovat 3,935 milj. euroa. Lisäksi kaupunki antaa toiminta-avustusta oopperatoiminnan tuottamiseen euroa. Liikevaihdon ja muiden tuottojen arvioidaan vuonna 2015 olevan noin 14 milj. euroa. Kokoukset ja kongressit VUODEN 2015 alun varaustilanne ja vilkas kysyntä ennustavat alkaneesta vuodesta tapahtumien täyteistä kokous- ja kongressivuotta. Hyvän perustan toiminnalle luovat vuosittain toistuvat, mutta jatkuvasti kasvavat ja kehittyvät vakitapahtumat kuten Tampereen lääkäripäivät, Tracon, Häämessut, Nuorkauppakamarin sijoitusmessut ja Sädeturvapäivät. Tapahtumakirjoa täydentävät lukuisat uudet ja myös aivan uudenlaiset tapahtumat kuten Hengen ja tiedon sekä Viisas elämä -messut, eri alojen kansainväliset kongressit, esteettömän taiteen ja kulttuurin suurtapahtuma ACCAC ja kansainvälisten nuorten osaajien Twinkle-verkostoitumistapahtuma. Kokoustarjoilujen merkitys osana kokouspäivää on kasvanut vuosi vuodelta. Vuoden 2015 aikana lanseerattava Nu Nordic Kitchen uusi pohjoismainen keittiö tarjoaa kokousja kongressivieraillemme raikkaita, puhtaita makuelämyksiä. Haastetta kokousmyynnille tuovat alati kasvava kilpailu sekä edelleen koko maata piinaava taloustaantuma. Uutta virtaa puolestaan tuo hyvin aikataulussa etenevä toiminnallinen uudistushanke, jonka myötä saamme uusia hienoja kokous- ja ravintolatiloja. Myös lähialueen lisääntynyt hotellikapasiteetti tukee talon toimintaa: viiden minuutin kävelymatkan päässä Tampere-talosta löytyy yli hotellihuonetta, ja 10 minuutin matkan päästä saman verran lisää. Kulttuuri VUONNA 2015 Tampere-talon kulttuuriohjelmassa korostuvat yllätyksellisyys ja monipuolisuus sekä laatu ja varmuus. Kulttuuriliiketoiminnan haasteet jatkuvat tulevana vuonna, eikä Tampere-talokaan säästy haasteilta. Kulttuuriohjelman rungon muodostavat Verdin Nabucco-ooppera sekä Lumikki ja 7 kääpiötä -baletti. Mausteina näille suurtuotannoille ovat mm. Tero Saarinen Companyn Morphed-tanssiesitys, Parsifal-trikkausesitys ja 25-vuotisjuhlavuoden nuorisoprojektit. Vuoden ohjelmistossa on normaalien konserttien lisäksi mm. revyytä, sirkusta, musiikkiteatteria, stand upia, tanssia ja lastenkulttuuria. Ohjelma pidetään tasokkaana ja mielenkiintoisena riippumatta siitä, esitetäänkö sitä suurelle vai pienelle yleisölle. Yksittäisten tuotantojen budjetointi tehdään niin, etteivät ne rasita talon muuta taloutta liikaa. Vuoden aikana ohjelmaa tarjotaan mahdollisimman laajalti moneen makuun. Talo ei lähde suoranaisesti kilpailemaan muiden talousalueen yrittäjien kanssa, vaan ohjelmatarjonta on omaleimaista ja korostuu alueilla, joilla muut eivät toimi. 9

10 TOIMINTAKERTOMUS 2014 KAIKILLE AVOIN TAPAHTUMIEN TALO KOKOUKSET JA KONGRESSIT Kansainväliset kongressit KANSAINVÄLISTEN KONGRESSIEN sesonki alkoi kesäkuussa ja jatkui pitkälle syksyyn. Juhannusviikolla talossa kokoontuivat Euroopan mitokondriotutkijat Euromit-kongressissa (800 osallistujaa). Sen yhteydessä järjestettiin myös ainutlaatuinen potilaskonferenssi sekä suurelle yleisölle suunnattu luento mitokondriosairauksista. Tampereen yliopiston isännöimät EdMedia- ja Crossroads in Cultural Studies -kongressit toivat Tampereelle kumpikin lähes 500 osallistujaa. Syyskuussa talossa kokoontuivat TTY:n järjestämä Ambience-konferenssi sekä Eduskunnan isännöimä Pohjoismaiden neuvosto. Kansainvälisen kongressivuoden päättivät kaksi TTY:n järjestämää tietotekniikan alan konferenssia sekä kaupunkien kestävää kehitystä käsittelevä konferenssi. Kansainväliset kongressit tuovat Tampereelle runsaasti matkailutuloja ja tunnettuutta sekä tarjoavat paikallisille tutkijoille, tieteentekijöille ja yrityksille ainutlaatuisen foorumin verkostoitua, vaihtaa tietoa ja solmia yhteistyösuhteita. Tampere-talon kongressiosasto tekee tiivistä yhteistyötä Tampere Convention Bureaun kanssa, jonka päätehtävä on houkutella kongresseja Tampereelle. Kongressimarkkinoinnin kulmakiviä ovat kansainväliset järjestö- ja tiedekongressit. Tampere-talo on luonut hyvät yhteistyösuhteet paikallisten yliopistojen kanssa. Vuoden 2014 aikana on saatu uusia, merkittäviä kongressipäätöksiä tuleville vuosille: esimerkkeinä tapaturmien ehkäisyä käsittelevä World Safety -kongressi 2016, Filatelian maailmannäyttely 2017 sekä kasvatustieteen alan kongressi Earli Kotimaiset kokoukset, näyttelyt, messut ja juhlat 286 kotimaista kokousta, osallistujaa 12 näyttely- tai messutapahtumaa, kävijää 16 yli tuhannen hengen tapahtumaa KONGRESSITOIMINNAN rungon muodostavat toistuvasti järjestettävät suuret paikalliset ja valtakunnalliset tapahtumat, joiden määrä kasvaa vuosi vuodelta. Myös uusia kokoustapahtumia on taloon saatu kiitettävästi. Juuri isojen ja järjestelyiltään vaativien tapahtumien pitopaikkana Tampere-talo on parhaimmillaan: iso talo monimuotoisine tiloineen, teknisine mahdollisuuksineen ja ammattitaitoisine henkilökuntineen on vakiinnuttanut asemansa Suomen parhaana kongressikeskuksena. Suurimmat kevätkauden kokoustapahtumat olivat Valoa pimeyteen -tiedetapahtuma (1 200), Tampereen lääkäripäivät (3 000) ja Kuurojen kulttuuripäivät (1 000). Syyskauden aloitti koko talon ja myös viereisen Sorsapuiston täyttänyt nuorten roolipeli- ja animetapahtuma Tracon (5 000). Tietotekniikan uutuudet puolestaan valtasivat talon Also Expossa lokakuussa. EUROMIT Professor Howard Jacobs University of Tampere Euromit 2014, the International Meeting on Mitochondrial Pathology, with over 800 participants was the 10th edition of a major biomedical congress. With the excellent co-operation, flexibility and can-do attitude of Tampere Hall we were able to launch a series of new initiatives that added greatly to the success of the event, setting a benchmark for future editions of the congress. Our congress participants had a great experience and took home many positive feelings about Finland. 10

11 Tiesitkö? l Kokousmyynnin osuus talon liikevaihdosta (7,7, M ) vuonna 2014 oli yli 3 M. l Tampere-talon kokous- ja kongressitoiminta toi Tampereen talousalueelle 14,9 M matkailutuloa. Eniten kongressivieraat käyttivät rahaa majoitus- ja ravintolapalveluihin sekä ostoksiin. Tapahtumia järjestettiin lähes kaikilta elämänalueilta terveydenhuollosta tietotekniikkaan ja harrastuksista bisnestapahtumiin. Useiden kokousten yhteydessä järjestettiin oheisnäyttelyitä ja iltajuhlia. Kokousasiakkaat pääsivät nauttimaan myös talon laajasta konserttitarjonnasta. Tampere-talon Sorsapuistosali tarjoaa erinomaiset puitteet kävijän messutapahtumiin. Näyttelytilat olivat ahkerassa käytössä mm. Tampereen Häämessuilla (4 000), Tamarms-aseharrastajien tapahtumassa (1 150), Tampereen nuorkauppakamarin Sijoitusmessuilla (1 500), Matelijanäyttelyssä (3 000), Hengen ja tiedon messuilla (1 300), Tampereen kaupungin harrastustorilla (1 300), Hämähäkkinäyttelyssä (1 000) ja Viisas elämä -tapahtumassa (3 000). Sorsapuistosali toimi myös useiden arvokkaiden juhlien näyttämönä: mm. Suomen Jääkiekkoliitto juhli 80-vuotistaivaltaan tammikuussa ja Tammer-Tukku vietti 60-vuotisjuhliaan syyskuussa. Loppuvuonna talossa oli lisäksi lukuisia henkilöstöpäiviä ja yritysjuhlia. Suurten tapahtumien lisäksi talossa järjestettiin 170 pienempää kokousta ( henkeä) suositulla kokouspakettituotteella. Näihin osallistui yli asiakasta. Kokouspakettien osuus on kasvanut vuosi vuodelta tasokkaan tarjoilun, kilpailukykyisen hinnan ja järjestelyjen helppouden ansiosta. Helena Torboli hyvinvointi- ja kulttuuriyksikön päällikkö, Kuurojen Liitto ry Matti Manner messupäällikkö, Sijoitusmessut 2015 Tampereen Nuorkauppakamari ry Peter Mäenpää Tammer-Tukku KUUROJEN VALTAKUNNALLISET KULTTUURIPÄIVÄT Tampere-talo oli yksi kaikkien aikojen innostavimmista viittomakielisten kulttuuripäivien tapahtumapaikoista kautta vuosien. Hyvät tilat ja loistava visualisointi saivat viittomakielisyyden virtaamaan. Onnistumisen taustalla oli myös se, että talon henkilöstö kohtasi mielenkiinnolla viittomakielisen kulttuurin. SIJOITUSMESSUT Sijoitusmessut on luottanut jo vuosia Tampere-talon osaaviin ammattilaisiin, joiden kanssa on löydetty ratkaisut erilaisiin haasteisiin joustavasti ja innovatiivisesti. Vuosien varrella näytteilleasettajien kirjo on kasvanut tasaisesti ja samaan aikaan messuvieraiden määrä lähes tuplaantunut. Tampere-talon tilaratkaisut ovat mahdollistaneet Sijoitusmessujen kasvun ja samalla messut on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen merkittävimmistä sijoitustapahtumista. Sijoitusmessut 2014 rikkoi aiemmat ennätykset sekä näytteilleasettajien että messuvieraiden määrässä ja vuonna 2015 kasvutarinaa on tarkoitus jatkaa. TAMMER-TUKKU Järjestelyt 60v-juhliimme kanssa sujuivat erittäin ammattimaisesti ja yhteydenpito oli vaivatonta. Itse juhlatapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti ja sekä henkilökuntamme että kutsuvieraat antoivat erittäin positiivista palautetta tapahtumasta. Kutsuvieraita tuli todella laajalti eri puolilta Suomea sekä ulkomailta ja Tampere-talon keskeinen sijainti ja tunnettuus helpottivat vieraiden saapumista juhlatapahtumaamme. 11

12 TOIMINTAKERTOMUS 2014 KONSERTIT JA KULTTUURITAPAHTUMAT 85 omaa tai yhteistuotantoa, kävijää 90 vuokratuotantoa, kävijää 10 MUKANA (Event Online) -tapahtumaa TALON OMAN ohjelmatuotannon pääpaino on esityksissä, joita muut tamperelaiset toimijat eivät tee. Suurin osa oman tuotannon varsinkin kevyen musiikin konserteista toteutettiin yhteistuotantoina, joissa taloudellista riskiä jaettiin taiteilijoiden ja talon kesken. Vuoden merkittävimpiä yhteistuotantoja olivat muun muassa Iskelmägaala, Yö, Erja Lyytinen, Tampere Pops, Lost in Music -konsertit sekä Konserttitanssiaiset Sorsapuistosalissa. KANSALLISEN huomion herättäneitä tapahtumia oli Tampereen Oopperan kevään produktio Figaron häät, jonka näki katsojaa kuudessa näytöksessä. Toinen Pirkanmaan ulkopuolellakin huomioitu tapahtuma oli syksyn Kimmo Pohjosen 50-vuotisjuhlakonsertti: loppuunmyyty konsertti taltioitiin YLE:n toimesta ja näytettiin televisiossa joulun alla. Alkusyksystä talo sai suurta huomiota Elvis Costello -konsertilla. Maaliskuussa järjestetty, maailman pohjoisin The Beatlesin musiikin ympärille rakennettu tapahtuma Tampere Beatles Happening houkutteli taloon noin ihmistä. Myös Tero Saarinen Companyn Borrowed Light -teos huomioitiin laajasti. Maailmanmusiikki Valtakunnallisen huomion tapahtumat TAMPERE-TALON ohjelmistossa on vuosittain muutamia maailmanmusiikin edustajia. Vuonna 2014 näitä olivat mm. Angélique Kidjo, Mariza, Youssou N Dour, Kiri Te Kanawa ja Ninni Poijärvi. Ulkomaiset esiintyjät TAMPERE-TALON kulttuuritarjonnan merkittävä osa on alusta lähtien muodostunut ulkomaisista taiteilijoista. Vuonna 2014 näitä olivat mm. Schönbrunnin linnan- ANGÉLIQUE KIDJO LONTOON SINFONIAORKESTERI Mario de Sa Concerts & Recordings Manager London Symphony Orchestra The LSO were thrilled to appear for the first time in Tampere at your wonderful new hall. We had a tremendous welcome and, without exception, all the staff were extremely friendly and helpful. We only wish we could have brought your lovely hall back to London with us! 12

13 Oman tuotannon konsertit 2014 l Lapsiperheet 4 % l Hittimusiikin ystävät 11 % l Raskaan rockin ystävät 11 % l Iskelmäfanit 21 % l Klassisen musiin ystävät 26 % l Marginaalimusiikin (mm. jazz, kansanmusiikki, kamarimusiikki) ystävät 28 % TAMPERE BEATLES HAPPENING MÖRKÖ- OOPPERA orkesterin wieniläiskonsertti, Davina and the Vagabonds, Tampere Beatles Happeningin artistit, Mariza, Lontoon sinfoniaorkesteri (LSO), Al Di Meola, The Hollies, Royal Southern Brotherhood, Israelin filharmoninen orkesteri (IPO), Elvis Costello ja Hugh Masekela. Esittävä taide MUSIIKILLISEN murroksen myötä esittävä taide ja poikkitaiteelliset näyttämöteokset ovat nousseet suurempaan rooliin myös Tampere-talon ohjelmistossa. Vuonna 2014 tällaisia tapahtumia olivat mm. Mieskuoro Huutajien 25-vuotisjuhlakonsertti, Martti Suosalon, Iiro Rantalan ja Lotta Kuusiston Neljä pientä annosta, Tero Saarinen Companyn Borrowed Light, Apocalyptica ja Avanti, 7 Fingers Traces -sirkusesitys, BLAM! yhdessä Teatterikesän kanssa, Kimmo Pohjonen 50 vuotta SPECIAL, An Evening of Burlesque ja Vuosi vaihtuu suuri uudenvuoden konsertti yhdessä Tampere Filharmonian ja YLEn kanssa. Lastenkulttuuri LASTENKULTTUURILLA on vahva asema Tampere-talon ohjelmistossa. Pyrimme järjestämään sitä itse sekä luomaan mahdollisuudet muille järjestäjille. Vuonna 2014 järjestimme mm. Mörköoopperan yhteistyössä Pirkanmaan musiikkiopiston kanssa. Konsertin näki kaikkiaan noin katsojaa. Syksyllä järjestimme lasten itsenäisyyspäivän tanssiaiset. Vuokratuotannot VUOKRATUOTANNOISTA merkittävimpiä olivat Cheek, Vanhuus Rokkaa, Jari Sillanpää, Sami Hedberg show, Tampere Guitar Festival, Kehitysvammaisten tukiliiton Juha Tapio -konsertti, Brit Floyd, Matti ja Teppo sekä The King s Singers. Pienessä salissa ja Studiossa oli toimintavuoden aikana parikymmentä tanssikoulujen kevät- ja joulunäytöstä, joissa tanssijoina sekä lapsia, nuoria että aikuisia. ELVIS COSTELLO NELJÄ PIENTÄ ANNOSTA HAVUJA PERKELE! FIGARON HÄÄT 13

14 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Tiesitkö? l 16 Tampere-talon konsertti- ja kokoustapahtumaa sai laajaa valtakunnallista mediahuomiota vuonna l Sosiaalisen median kanavien seuraajamäärä kasvoi 58 %. MARKKINOINTI & VIESTINTÄ TAMPERE-TALON markkinointi hoiti kokous- ja ravintolapalveluiden markkinointia ja 57 oman tuotannon kulttuuritapahtuman markkinoinnin. Markkinointi vastasi talon merkittävimmistä lanseerauksista kuten Rotisseurkilpien luovutuksesta ja Lasten Tampere-talo -palvelukokonaisuudesta. Kokousmarkkinoinnin tärkeimmät panostukset ovat markkinointi- ja myyntityö alan merkittävillä messuilla kuten Kongressimessut, Idea Garden ja IMEX. Talossa järjestettävät asiakastilaisuudet erilaisille kokouksia järjestäville kohderyhmille palvelevat myös myynnin tavoitteiden saavuttamisessa. Tampere-talo tuotti uuden yleisesitteen messuille ja asiakastapaamisiin. Asiakkaan kuunteleminen on tärkein lähtökohta niin markkinoinnissa kuin palveluiden kehittämisessä. Palaute oli kiittävää: tyytyväisyys kokouspalveluihin sai tulokseksi 3,79 (asteikolla 1 4) ja tyytyväisyys konsertti palveluihin 3,83. Asiakkaat arvostavat henkilökohtaista palvelua 57 % TAMPERE-TALOSSA järjestettiin vuonna 2014 yhteensä 228 tapahtumaa, joiden lipunmyynti oli Lipputoimiston vastuulla. Lipputoimisto täydensi palveluaan monella tavalla: konsertti lipun lisäksi asiakkaat voivat nyt ostaa tai varata väliaikatarjoilut Lipputoimistossa. Myös puhelinpalvelua parannettiin puhelinvastaajapalvelulla, joka mahdollistaa asiakkaille takaisin soiton. Tampereen teattereiden kanssa yhteistyössä pyöritettävä Aplodilippumyymälä sai asiakkailta kiitosta keskeisestä sijainnista ja täyden palvelun kulttuurimyymäläpalvelusta. yhteensä myydystä lipusta ostettiin Tampere-talon Lipputoimistosta tai Tampereen Keskustorin Aplodi-myymälästä. Sosiaalista mediaa ja muumeja SOSIAALISEN MEDIAN tavoittavuus kasvoi voimakkaasti: Facebook-seuraajien määrä kasvoi :sta lähes :een, Twitter-seuraajien määrä kasvoi suhteessa eniten 2 000:sta yli 6 000:een. LinkedInissä Tampere-talon viestit tavoittavat parhaimmillaan useita tuhansia kokous- ja kulttuuripalveluiden asiakkaita ja yhteistyötahoja. Talo kasvatti läsnaoloaan sosiaalisessa mediassa avaamalla Instagram-tilin. Markkinoinnin tiimi suuntasi katseet kohti tulevaa ja otti askeleita 25-vuotisjuhlavuoden ja talon uudistushankkeen markkinointiviestinnässä. Erityisesti Tampereen Taidemuseon Muumilaakson kanssa aloitettiin tiivis yhteistyö markkinoinnin ja viestinnän suunnittelussa vuoden 2017 avajaisia silmällä pitäen. Yhteistyökumppanuus PITKÄIKÄISET ja tiiviit suhteet yhteistyökumppaneihin ovat Tampere-talon ylpeys. LähiTapiola laajensi kumppanuuttaan paikallisesta valtakunnalliseksi. Tampere-talon yhteistyökumppaneita vuonna 2014 olivat Aamulehti, Autotalo Laakkonen, Eeva, Holiday Inn, LähiTapiola ja OP Tampere. OP Tampere 14

15 MATALAN KYNNYKSEN TAPAHTUMAT & MUKANA Matalan kynnyksen ilmais tapahtumia vuonna 2014 l Kurkistus kulisseihin: opastettu kierros oopperan kulisseissa l Kauhukerroin: opastettu kierros talon uumeniin l Arts unlimited -seminaari yleisön osallistamisesta l Koko perheen joululaulut l Tampereen Oopperan puvustamon kirpputori l Pirkanmaan musiikkiopiston järjestämät kahvilakonsertit Café Soolossa (13 kpl) l Talvipuutarhan taidenäyttelyt (8 kpl) MUKANA (Event Online) Talvipuutarhan taidenäyttely, Minni Huusari MUKANA (Event Online) mahdollistaa Tampere-talon elämykset myös sellaisille yleisöille, joiden ei ole fyysisesti mahdollista saapua taloon. Konsertti tai kokous tallennetaan ja lähetetään eli striimataan verkossa reaaliajassa. Tapahtumaan kuuluu Tää oli aivan ihana, ei näin hienossa konsertissa oo olennaisesti myös vuorovaikutus etäyleisön kanssa. koskaan aiemmin oltukaan. Kaikista iäkkäimmät asukkaat olivat seuravana päivänä kaikista virkeimpiä. MUKANAtapahtumista sanottua Niin ihana konsertti, ettei sanotuksi saa! 15

16 TOIMINTAKERTOMUS 2014 PALVELEVA TALO Ravintolasta sanottua Henkilökunta oli ammattimaista ja mukavaa, teki seminaarista aivan mahtavan! Tarjoilut olivat maukkaita, riittäviä ja hyvin suunniteltuja. Pelkkää positiivista sanottavaa. Tampere-talo on Suomen ensimmäinen kokous- ja konserttikeskus, jolle on myönnetty Rotisseurskilvet osoituksena korkealuokkaisesta ruoasta ja palvelusta. Hyvää luomuviiniä sekä loistavat puitteet Maukasta ja monipuolista ruokaa. Taisi liha ja sienet olla lähiruokaa. Ruoka oli herkullista ja antoi makujen lisäksi syötävää myös silmille. Mukana hiukan yllättäviäkin raakaaineyhdistelmiä, se on hienoa. Ravintolassa hillitty ja miellyttävä tunnelma, henkilökunnalla ei kiirettä. Kiitos! Vuonna 2014 talossa myytiin kuppia kahvia, käytettiin litraa kahvimaitoa ja syötiin kahvileipää. Kokouspaketeissa liikuttiin Tampere filharmonian kansainvälisten soittajien matkassa. Suositut Viinisoitastingit jatkuivat mielenkiintoisilla teemoilla. Vuonna 2014 talossa maisteltiin lasia viiniä. Parasta palvelua kaikille TAMPERE-TALON aulapalveluista vastaavat sinitakkiset palvelevat ilolla ja ammattitaidolla. Asiakas voi luottaa heidän osaamiseensa, apuunsa ja kykyynsä toimia tehokkaasti ja rohkeasti tilanteesta riippumatta. Tampere-talon aulaisännät ja -emännät palvelevat vuosittain satojatuhansia kävijöitä. Jotta kaikki pääsisivät nauttimaan talon tarjonnasta, on esteettömyyteen panostettu: henkilökunnalle järjestettiin esteettömyyskoulutus, jossa mm. Kuuloliitto ry:n, Esteetön taide ja kulttuuri ry:n sekä Tampereen kaupungin vammaisneuvoston varapuheenjohtaja ohjeistivat, kuinka hienovaraisesti avustetaan asiakkaita, joilla on jokin aisti- tai liikuntarajoite. Henkilökunta pääsi myös kokemaan, miltä Toivo Enqvist vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmän puheenjohtaja Esteettömyydessä oikea asenne ratkaisee. Vieraan on ilo saapua Tampere-taloon nauttimaan tapahtumista. Henkilökunta haluaa kehittyä moninaisten yleisöjen kohtaamisessa. Talo ei ole pelkästään Pohjoismaiden suurin kongressikeskus, vaan se voisi hyvin tavoitella myös Pohjoismaiden esteettömimmän kongressikeskuksen titteliä. 16

17 Tiesitkö? Ilmaa puhdistavat katteet, joita on vuosina uusittu talon kattopinnoille m 2, vastaavat ilmaa puhdistavalta kompensaatiovaikutukseltaan lähes kilometrin ajoa Euro5-päästöluokituksen saaneella bensiinikäyttöisellä autolla. tuntuu nauttia kahvista ja pullasta ilman näköaistin tuomaa apua pimeässä kahvilassa. Palvelusosaston henkilökunta vastaa myös asiakkaiden turvallisuudesta talossa. Syksyllä 2014 henkilökunnalle järjestettiin kriisitilanneharjoitus yhteistyössä viranomaisten kanssa. Sen tarkoituksena oli kehittää henkilökunnan toimintavalmiutta yllättävissä tilanteissa. Palveluosaston ilme uudistui, kun aulaisännille ja -emännille hankittiin uudet siniset takit ja naulakonhoitajille siniset kaulahuivit valkoisen paidan ja mustan liivin lisäksi. Koska naulakonhoitajat ovat aktiivisesti mukana myös ravintolatyössä, on heidän vaatetuksensa nyt linjassa ravintolan kanssa. Ympäristöystävällistä kaukokylmää ja kattopinnoitteita TALON TILOJA uudistetaan vuosittain vastaamaan kysyntään sekä välttämään kulutuk- talon sisäinen Vuonna 2014 sen ja ikääntymisen aiheuttamaa vanhentumista. Menneen huolto- ja vikaraportointijärjestelmä vuoden merkittävimmät panostukset olivat talon siirtäminen lähetti 156 huolto kutsua. kaukojäähdytyksen piiriin sekä päälämmönjaon täydellinen modernisointi. Tulevaisuudessa talo jäähtyy ympäristöystävällisellä kaukokylmällä, ja kaukolämpölaitteiston uusimisen kautta saatiin lisää energia tehokkuutta ja toimintavarmuutta tuleville vuosille. Jo aiemmin uusituilla ja tulevaisuudessa kunnostettavilla kattolohkoilla hyödynnetään uudenlaisia katemateriaaleja niiden ilmaa puhdistavien vaikutusmahdollisuuksien takia. Noxite-katteet on pinnoitettu ilmaa puhdistavalla sirotteella, joka neutraloi ilmasta liikenteen ja teollisuuden tuottamia haitallisia typenoksidipäästöjä yhdessä auringon, tuulen ja sadeveden kanssa. Toiminnallinen uudistushanke käyntiin VUONNA 2014 käynnistetyn toiminnallisen uudistushankkeen keskeiset tilat ovat uuden rakennusosan ja 3. kerroksen monitoimitilat sekä Tampereen Taidemuseolle valmistuva ainutlaatuinen ja upea Muumilaakso. Pääaula kokee myös merkittävän muutoksen uudenlaisena kohtaamiskeskuksena ravintolamaailman, oheistuotemyymälän sekä näihin liittyvien sisältöpalveluiden myötä. Talon tontille kaavailtu hotellihanke ja muu lisärakentaminen tarvitsevat asianmukaisen asemakaavan, jonka valmistelu tehtiin vuoden aikana. Uusi kaava saa lainvoiman keväällä 2015, jonka jälkeen hotellihankkeen osapuolet Marriot International, SRV-rakennus Oy ja ALA Arkkitehdit Oy jatkavat eteenpäin yhdessä Tampereen kaupungin edustajien sekä Tampere-talon kanssa. Tampere-talo oli mukana myös Tullin alueen toimijoiden Tulli+-yhteistyössä, jossa alueen käyttöä kehitetään, elävoitetään ja tuetaan valmisteilla olevan kaavan ratkaisuissa. Tampere-talon tavoitteena on yhdessä Tullin alueen toimijoiden kanssa elävöittää aluetta, tuoda Tampere-talo kiinteäksi osaksi keskustaa sekä saada katettu yhteys uuteen matkakeskuksen alueeseen. 17

18 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Tiesitkö? l Vuonna 2014 talossa syntyi kiloa jätettä sekä kiloa keittiön tuottamaa sakokaivolietettä. l Tampere-talossa vieraillut henkilö tuotti jätettä keskimäärin 0,3 kiloa ja talossa pidetty tilaisuus 126 kiloa. l Jätteistä 99,8% ohjattiin hyötykäyttöön ja kierrätykseen, loput 0,2% poltettiin lämmöksi ja sähköksi. VIHREÄ JALANJÄLKEMME Palkittu ympäristöohjelma TAMPERE-TALO aloitti yhtenä ensimmäisistä kongressitaloista maailmassa rakentamaan ympäristöohjelmaa vuonna Ohjelman puitteissa aloitettiin toimet mm. energian säästämiseksi, jätteiden synnyn ehkäisemiseksi ja kierrättämiseksi sekä henkilökunnan kouluttamiseksi. Toukokuussa 2014 Tampere-talolle myönnettiin Joutsenmerkki ensimmäisenä kongressikeskuksena Pohjoismaissa. Talo oli pilotoimassa pohjoismaista kehitystyötä, jossa hotelleille, ravintoloille ja kongressikeskuksille laadittiin yhtenäinen Joutsenmerkki-kriteeristö. Joutsenmerkki kertoo kuluttajalle tuotteen ja palveluiden olevan ympäristön kannalta parhaiden joukossa. l Green Globe and European Federation of Conference Towns: Green Globe Award (1997) l Hämeen ympäristökeskus: Hämeen ympäristöpalkinto (1995) l EIBTM: The Most Environmentally Conscious Congress Centre (1994) Hyötykeräyksessä talolla on pitkät perinteet yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Kaikki mahdollinen lajittelun jälkeinen jäte poltetaan yhteiskeräyksen jälkeen lämmöksi ja sähköksi. Talossa erotellaan kaatopaikka- ja energiajäte, keräyspaperi ja valkoinen toimistopaperi, ruskea pahvi, biojäte, pienmetalli, keräyslasi ja kierrätyspullot, SER-romu, ongelmajätteet, tavarankuljetuslavat sekä kalusteet. Energiatehokkuus ja uusiutuvat energialähteet TAMPERE-TALO on mukana Tampereen kaupungin sekä Kauppa- ja teollisuusministeriön energiatehokkuussopimuksessa. Sopimuksella pyritään energiatehokkuuden parantamiseen, ja siihen sisältyy myös uusiutuvan energian edistämiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Uusiutuvan energian käyttö on talossa laajamittaista. Kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen lisäksi Tampere-talo käyttää ympäristövastuullisesti ja paikallisesti Tampereen omasta koskesta tuotettua vesivoimaa. Sähkön kulutuksessa saavutettiin 3,9 prosentin säästö edeltävään vuoteen verrattuna. Lisäksi uudistettiin talon päälämmönjako sekä ilmastointikoneita ja vaihdettiin patteriverkon 18

19 huonetermostaatit. Näillä toimenpiteillä lämmitysenergiakulutus pieneni 5 prosenttia. Remonttiajankohdan energiankulutukseen vaikuttavat haasteet näkyivät vedenkulutuksessa, joka nousi 14,8 prosenttia edeltävästä vuodesta. Kasvua selittää lämmönjaon yhteydessä tehty huuhtelu- ja täyttökäyttö. CO 2 4,3 kg/kävijä Lämmitysenergian kulutus MWh HIILIJALANJÄLKEÄ mitataan kiinteistö- ja ravintolaliiketoiminnassa erikseen, ja talon kokonaishiilijalanjälki ilmoitetaan kävijäpainotettuna kokonaisarvona. Sekä kiinteistö- että ravintolaliiketoiminnan päästöt pienenivät vuoden aikana vaikuttaen kävijämäärien kanssa kokonaispäästöjen laskuun. Tampere-talo on ensimmäinen kongressikeskus, joka on ottanut laskennan perusteena olevan Green Building Council Finland -normituksen käyttöön. Tavoitteena on arvioida entistä tarkemmin toiminnan kasvihuonepäästöt, joiden kokonaisvaikutukset ilmoitetaan hiilijalanjäljen kautta Lämmitysenergian kulutus on lähes puolittunut alkuvuosista, vaikka talon lämmitettävät kokonaiskuutiot ovat vuosien aikana lisääntyneet. 19

20 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TALON MUUT TOIMIJAT TAMPERE FILHARMONIA SOI TÄYSILLE SALEILLE lähes 100 tapahtumaa ennätykselliset kuulijaa TAMPERE FILHARMONIAN vuoteen mahtui paljon unohtumattomia konsertteja. Ylikapellimestari Santtu- Matias Rouvali keräsi salin täyteen useana konserttiiltana ja sai loppuvuodesta Tampereen kaupungin kultaisen ansiomitalin tunnustukseksi työstään orkesterin kanssa. Ylikapellimestarin lisäksi orkesteria johti vuoden aikana joukko vierailevia kapellimestareita, legendaarisista vanhemman polven tekijöistä, kuten Eliahu Inbalista ja Osmo Vänskästä, aina nuorempiin lupauksiin. Hannu Linnun johtama George Enescun sinfonioiden kokonaislevytysprojekti saatiin myös päätökseen. Perinteisten sinfoniakonserttien lisäksi Tampere-talon Isossa salissa kuultiin elokuvamusiikkia, Final Fantasy -videopelien musiikkia, musikaalisävelmien värittämä vappukonsertti ja yhdessä Pirkanmaan tanssiopiston kanssa toteutettu Joulusatu. Syyskuussa vietettiin juhlallisia konserttitanssiaisia Sorsapuistosalissa. Tamperetalon lisäksi orkesteri esiintyi Aleksanterin kirkossa, Nokian Kerholassa ja Hämeenlinnassa. Vuoden oopperatuotanto oli Mozartin Figaron häät. Kun mukaan otetaan koululaiskonsertit, vierailut ja erilaiset esittelytilaisuuden, järjesti Tampere Filharmonia kuluneen vuoden aikana lähes sata erilaista tapahtumaa. Vuosi päättyi Yleisradion suorana televisioimaan, Tampere-talosta ja Koskenrannasta lähetettyyn Vuosi vaihtuu -konserttiin. Lähetys huipentui juuri vuoden vaihtuessa, kun Tampere Filharmonia soitti Rouvalin johdolla Sibeliuksen Finlandian. Näin Tampere Filharmonia avasi Sibelius 150 -juhlavuoden ensimmäisenä orkesterina Suomessa. 20

21 TAMPERE CONVENTION BUREAU MARKKINOI BLOGGAAMALLA TAMPERE CONVENTION BUREAU (TCB) markkinoi Tamperetta kansainvälisenä kongressikaupunkina. TCB:n henkilökunta antaa maksutonta asiantuntija-apua kansainvälisten konferenssihankkeiden haku- ja käynnistysvaiheessa. TCB tarjoaa myös monenlaista materiaalia kongressien markkinoinnin tueksi. Yhdistys on perustettu vuonna 1995 ja sen toimisto sijaitsee Tamperetalossa. TCB avasi syksyllä uuden markkinointikanavan, blogin, jota tuotetaan suomeksi ( ja englanniksi ( Suomenkielisen blogin tavoitteena on motivoida ja neuvoa suomalaisia järjestämään kansainvälisiä tapahtumia. Sen tavoitteena on myös vahvistaa Tampereen tunnettuutta luotettavana ja asiantuntevana kongressikaupunkina. Englanninkielisen blogin tavoitteena on parantaa Tampereen tunnettuutta kansainvälisesti ja herättää kongressijärjestäjien kiinnostus ja luottamus koko Suomea ja erityisesti Tamperetta kohtaan. Myös muut sosiaalisen median kanavat ovat aktiivisessa käytössä. KokousNet.fi esittelee Tampereen seudun laajimman tarjonnan monenlaisia tiloja ja valmiita ohjelmia yritysten ja yksityisten kokouksiin ja juhliin. Kätevät hakutoiminnot ja valmis tarjouspyyntölomake ovat käyttäjä ystävällisen portaalin valtteja. Kuukausittainen kävijämäärä nousi viime vuonna 4000:een, jossa on 40 prosenttia kasvua edellis vuoteen. Tiesitkö? Vuonna 2014 Tampereella järjestettiin 76 kansain välistä konferenssia, joihin osallistui henkeä. Valtaosa oli tieteellisiä järjestökonferensseja. 21

22 TOIMINTAKERTOMUS 2014 HALLINTO JA HALLITUS HALLITUS Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana seitsemän kertaa. Hallituksen kokoonpano oli seuraava (läsnäolo kokouksissa): TOIMITUSJOHTAJA Osakeyhtiön toimitusjohtajana toimi FM, EMBA Paulina Ahokas. erityisopettaja Riitta Ollila, puheenjohtaja (7) musiikkineuvos Matti Heinivaho, varapuheenjohtaja (6) toiminnanjohtaja Aila Dündar-Järvinen (7) erikoislääkäri Maija Kajan (7) oopperalaulaja Jaakko Ryhänen (7) kääntäjä Jouni Sirén (7) kunnallisneuvos Irja Tulonen (7) TILINTARKASTAJA Tilintarkastajana toimi BDO Oy, KHT-yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana Pasi Leppänen, KHT, JHTT. Organisaatio 2015 Omistajaohjaus Hallitus Myyntiorganisaatio Toimitusjohtaja Tuotanto-organisaatio OHJELMA KOKOUS & KONGRESSI MARKKINOINTI & MYYNTI TUOTANTOTOIMISTO RAVINTOLA TEKNIIKKA PALVELU TALOUS KULTTUURI MARKKINOINTI LIPUNMYYNTI KEITTIÖ SALI SOOLO & KANTTIINI KIINTEISTÖ VALO AV NÄYTTÄMÖ AULA IT & KEHITYS KIINTEISTÖ 22

23 HENKILÖKUNTA JOHTO Johtoryhmä kokoontui toimitusjohtajan kutsusta toimintavuoden aikana 11 kertaa. Johtoryhmään kuuluivat vuoden 2014 lopussa seuraavat henkilöt: toimitusjohtaja Paulina Ahokas, kongressipäällikkö Erika Eischer, ohjelmapäällikkö Marko Stenström, myynti- ja markkinointipäällikkö Marjut Heinonen, talouspäällikkö Marja Virta, tuotantopäällikkö Maria Sahlstedt, kiinteistöpäällikkö Marko Koivisto ja kehityspäällikkö Pia Mutanen Henkilökunnan jakautuminen osastoittain Johto Hallinto Kongressiosasto Ohjelmaosasto Markkinointi Lipputoimisto Palveluosasto IT ja kehitys Tekniikka Kiinteistö Ravintola HENKILÖKUNNAN KEHITTÄMINEN JA TYÖTERVEYSHUOLTO Yhteensä Tilikauden palkat ja palkkiot , Henkilökunnan koulutuksessa panostettiin uusien ITjärjestelmien perehdyttämiseen ja kokonaisvaltaiseen käyttöönottokoulutukseen. Vuonna 2014 käynnistettiin myös useita esimieskoulutuksia. Yhdeksän esimiestä aloitti johtamisen erikoisammattitutkintoon tähtäävät opinnot Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa, kaksi lähti mukaan Tampereen Business Campuksen mentorointiohjelmaan ja seitsemän kouluttautui AVAINTEStyösuhdepäivillä. Lisäksi henkilökunnan ammattitaitoa kehitettiin oman alan kursseilla ja messumatkoilla. Syksyn aikana talossa käynnistyi mittava palvelun ja tuotannon kehityshanke, johon saatiin Tekes-avusteinen rahoitus. Sen myötä toteutettiin organisaatiomuutos, käynnistettiin tuotannon ja palvelun prosessien kehitys sekä henkilöstön osaamis- ja kehittymismahdollisuuksien kartoitus. Henkilöstöhallinnon prosesseista otettiin uutena käyttöön systemaattiset kehityskeskustelukäytännöt. Vuonna 2014 henkilökunnan sairauslomapäiviä oli 529. Sairauspoissaolot vähenivät lähes 12 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Keväällä toteutettiin työhyvinvointikysely ja sen tuloksien perusteella suunniteltu työskentelypäivä. Elokuussa henkilökunnalla oli mahdollisuus viettää työhyvinvointipäivää Mäntässä taiteen, luonnon, liikunnan ja hyvän ruoan parissa. Henkilökunnan työhyvinvointiin ja jaksamiseen panostettiin osallistumalla pilottina opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan Liike elämään -hankkeeseen. Henkilöstötilinpäätös, liite 1 23

24 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTA NUMEROINA Tilaisuudet ja kävijämäärät tampere-talossa Tilaisuuksia Osallistujia Tilaisuuksia Osallistujia Tilaisuuksia Osallistujia Kotimaiset kokoukset Kansainväliset kongressit Näyttelyt ja messut Oman tuotannon tapahtumat Vuokratuotannon tapahtumat Tampere Filharmonian konsertit Juhlat ja yritystilaisuudet Ei-kaupalliset tilaisuudet Opastukset Ravintola Yhteensä Kävijämäärä yhteensä YHTIÖN OSAKKEET Yhtiön osakepääoma on euroa, joka jakautuu osakkeeseen. Kaikilla osakkailla on samanlainen oikeus osinkoon. 24

25 LIIKEVAIHTO Liikevaihto tuloryhmittäin % % % Vuokratuotto, pysyväisvuokralaiset % % % Tilavuokrat, lyhytaikaiset vuokralaiset % % % Laitevuokrat % % % Henkilöveloitukset % % % Oman ohjelmatoiminnan lipunmyynti % % % Ravintolapalvelut % % 0 0 % Muu liikevaihto % % % Liikevaihto yhteensä % % % Liikevaihto toimialoittain % % Kokoukset ja näyttelyt % % % Oma ohjelmatuotanto % % % Vuokrakonsertit % % % Tampere Filharmonia % % % Ravintolapalvelut % % 0 0 % Muut % % % Liikevaihto toimialoittain % % % Tunnusluvut Liikevaihto , , ,72 Liikevoitto/tappio , , ,22 Liikevoitto % liikevaihdosta -1 % 0 % -1 % Oman pääoman tuotto-% -5 % -1 % -5 % Omavaraisuusaste (%) 55 % 53 % 65 % HALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ Tilinpäätös osoittaa tilikaudelta tappiota euroa. Hallitus esittää, että tulos kirjataan voitto- ja tappiotilille ja ettei osinkoa jaeta. 25

26 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TILINPÄÄTÖS 2014 Tuloslaskelma Ero % LIIKEVAIHTO , , ,62 11,39% Valmistus omaan käyttöön 0, , ,60 0,00% Liiketoiminnan muut tuotot , , ,41 1,02% Tapahtumakulut , , ,89 19,27% Henkilöstökulut , , ,52 8,06% Poistot , , ,85 18,67% Liiketoiminnan muut kulut , , ,63 1,05% LIIKEVOITTO/TAPPIO , , ,46 289,70% Rahoitustuotot ja -kulut 1 817, ,86 736,46 68,14% VOITTO/TAPPIO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ , , ,00 303,53% VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , , ,00 303,53% TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , , ,00 303,53% 26

27 Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet , ,76 Muut pitkävaikutteiset menot , , , ,76 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto , ,43 Muut aineelliset hyödykkeet , , , ,90 SIJOITUKSET Muut osakkeet ja osuudet 84,09 84,09 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,75 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkkeet , ,58 Lyhytaikaiset Myyntisaamiset , ,30 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,48 Muut saamiset , ,34 Siirtosaamiset , , , ,58 RAHAT JA PANKKISAAMISET , ,55 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , , , ,88 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Ylikurssirahasto , ,51 Ed.tilikausien tappio/voitto , ,32 Tilikauden tappio/voitto , ,00 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,19 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Saadut ennakot , ,11 Ostovelat , ,91 Muut velat , ,98 Siirtovelat , , , ,69 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , , , ,88 27

28 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET Tampereella 10. päivänä huhtikuuta 2015 Riitta Ollila (hallituksen puheenjohtaja), Aila Dundar-Järvinen (hallituksen jäsen), Maija Kajan (hallituksen jäsen), Jouni Siren (hallituksen jäsen), Paulina Ahokas (toimitusjohtaja), Matti Heinivaho (hallituksen jäsen), Jaakko Ryhänen (hallituksen jäsen), Irja Tulonen (hallituksen jäsen) TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Tampereella 21. päivänä huhtikuuta 2015 BDO Oy, KHT-yhteisö Pasi Leppänen, KHT, JHTT 5 minuuttia kävellen rautatieasemalle, jossa oma, suora tunneliyhteys Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki: 30 prosenttia suomalaisista voisi kuvitella muuttavansa Tampereelle. (Taloustutkimuksen Kaupungit: Muuttohalukkuus tutkimus) 11 minuuttia Tampere-Pirkkalan lentokentälle Tampere-talo 1,5 tuntia pääkaupunkiin ja Helsinki-Vantaan lentokentälle ¾ Suomen kansasta korkeintaan 2 tunnin ajomatkan päässä 28

TAMPERE-TALO TALOUSTIEDOT 2017 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2017

TAMPERE-TALO TALOUSTIEDOT 2017 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2017 TAMPERE-TALO TALOUSTIEDOT 2017 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2017 TIETOJA HENKILÖKUNNASTA Henkilökunnan jakautuminen osastoittain Aulamyynti 8 9 9 Hallinto 5 4 4 IT, kehittäminen, HR 4 4 4 Johto

Lisätiedot

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TIETOJA HENKILÖKUNNASTA Henkilökunnan jakautuminen osastoittain Aulamyynti 6 8 9 Hallinto 7 5 4 IT, kehittäminen,

Lisätiedot

Vastuullisuus Tampere-talon kilpailuetuna

Vastuullisuus Tampere-talon kilpailuetuna Vastuullisuus Tampere-talon kilpailuetuna 25.3.2013 Paulina Ahokas 1 Tampere-talon markkina-asema Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus Liikevaihdoltaan (13,7 M kokonaisliikevaihto) Ohjelmatuotannoltaan

Lisätiedot

Tervetuloa meille! 25 vuotta elämyksiä. 2013 Tampere-talo Osakeyhtiö www.tampere-talo.fi

Tervetuloa meille! 25 vuotta elämyksiä. 2013 Tampere-talo Osakeyhtiö www.tampere-talo.fi Tervetuloa meille! 25 vuotta elämyksiä 1 Maailman ainoa Muumimuseo Suomen vetovoimaisimmassa kulttuurin ja kongressien Talossa Avajaiset toukokuussa 2017 Suomen itsenäisyyden juhlavuoden suurin kulttuurirakentamisen

Lisätiedot

Kaikenlaisiin kohtaamisiin

Kaikenlaisiin kohtaamisiin Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Liike Elämään hanke Tampere-talossa Pia Mutanen 5.3.2014 2 Tampere-talosta lyhyesti Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Vastuullisuus Tampere-talon kilpailuetuna

Vastuullisuus Tampere-talon kilpailuetuna Vastuullisuus Tampere-talon kilpailuetuna 25.3.2013 Paulina Ahokas 1 Tampere-talon markkina-asema Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus Liikevaihdoltaan (13,7 M kokonaisliikevaihto) Ohjelmatuotannoltaan

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 1.11.1997 31.10.1998 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 1998 1997 150 100 50 0 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihto mmk 2 227 1 687 Liikevaihdon muutos % +31.9 +28.0 Käyttökate

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 2 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampere Exhibition and Sports Centre (TESC) o keskeinen sijainti,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy POWEST VUOSIKATSAUS 2010 VUOSIKATSAUS 2010 PoWEST 2 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Lisäksi Powest tarjoaa Pohjolan Voima -konsernin

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Henkilökunta vuoden lopussa 378 Henkilökunnan muutos % 10,2 Henkilökunta keskimäärin 364

Henkilökunta vuoden lopussa 378 Henkilökunnan muutos % 10,2 Henkilökunta keskimäärin 364 TOIMINTA LYHYESTI 1999-2000 Liikevaihto mmk 2682 Liikevoitto mmk 86 % / Liikevaihto % 3,2 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja mmk 124 % / Liikevaihto % 4,6 Tilikauden voitto mmk 86 % / Liikevaihto

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF KONSERNI ( 0410 KUM TOT. ) Konserniraportti, 13.8.2009 KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi KONSERNI TULOS - HUHTIKUU 2010 Oy Yritys 1 Ab Oy Yritys 2 Ab

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot