HEIKKO SUORIUTUMINEN IRTISANOMISPERUSTEENA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HEIKKO SUORIUTUMINEN IRTISANOMISPERUSTEENA"

Transkriptio

1 KAIKKONEN & SUNNARI ASIANAJOTOIMISTO ATTORNEYS AT LAW HEIKKO SUORIUTUMINEN IRTISANOMISPERUSTEENA Eduhouse-koulutus Asianajaja Emilia Kaikkonen

2 SISÄLTÖ 1. Mitä alisuoriutumisella tarkoitetaan? 2. Alisuoriutuminen työsuhteen päättämisen perusteena 3. Oikeuskäytäntöä 4. Menettelyohjeita

3 1. Mitä alisuoriutumisella tarkoitetaan?

4 Alisuoriutuminen - mitä tarkoitetaan? - Työntekijällä on velvollisuus suorittaa työsopimuksen mukaisia tai siihen läheisesti verrattavia töitä ja näissä rajoissa työntekijän on noudatettava työnantajan määräyksiä. - Työsuhteeseen liittyy työnantajan oikeus edellyttää työntekijältä riittävää aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. - Työnteko on kuitenkin jatkuvaa inhimillistä suorittamista, jolta ei voida edellyttää virheettömyyttä kaikissa olosuhteissa

5 Alisuoriutuminen - mitä tarkoitetaan? - Alisuoriutumista voidaan kuvata aikaansaamattomuutena Työntekijä ei saa aikaan riittävää tulosta tai työskentele riittävän tehokkaasti Työntekijä ei suoriudu työsopimuksessa sovituista työtehtävistä tai työnantajan työnjohtovallan nojalla antamista työmääräyksistä Aikaansaamaton työntekijä ei varsinaisesti laiminlyö työtehtäviään tai toimi ohjeiden vastaisesti, mutta ei saa aikaan riittävää tulosta

6 Alisuoriutuminen eri aloilla ja eri tasoilla organisaatiossa - Helpoiten havaittavissa johto- ja myyntityössä Tulostavoitteet, muutostavoitteet yms. - Erityistehtävissä suurempi vastuu tavoitteiden saavuttamisessa kuin ns. suoritustason työtehtävissä Esim. työntekijä palkattu yhtiöön kohentamaan yhtiön taloudellista tilannetta, jolloin työsuhde riippuvainen selkeästi työn tuloksellisesta hoitamisesta Vapaus tuo vastuuta

7 Alisuoriutuminen eri aloilla ja eri tasoilla organisaatiossa - Organisaatiossa ylemmällä tasolla suurempi vastuu tavoitteiden saavuttamisessa kuin alemmalla tasolla Esim. myymäläpäällikkö vs. myyjä - Työn luonne: kuuluuko työntekijän työtehtävään mahdollisuus epäonnistua työsuoritus ei valmistu Esim. palkanlaskija vs. luova- ja suunnittelutyö

8 2. Alisuoriutuminen työsuhteen päättämisen perusteena

9 Alisuoriutuminen koeaikapurun perusteena - Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Työsopimusta ei saa kuitenkaan purkaa syrjivillä tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. (TSL 1:4.4) - Koeaikapurun perusteeksi yleensä hyväksytään jokin työn suorittamiseen liittyvä puutteellisuus Työtekijän työtulos objektiivisesti arvioiden puutteellista Alisuoriutuminen työtehtävistä voi olla koeaikapurun peruste Huom! Työehtosopimusten menettelysäännöt

10 Alisuoriutuminen koeaikapurun perusteena ESIMERKKI: AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS Auto- ja konemyyjän työsuhdeturva 1. Uuden kokemattoman myyjän tullessa alalle varataan hänelle kuuden (6) kuukauden harjoitteluaika, jonka kuluessa häntä yrityksen toimesta perehdytetään ammattiin. Tänä aikana ei ryhdytä jäljempänä mainittuun menettelyyn. Näissäkin tapauksissa noudatetaan työehtosopimuksen 3 :n 2. momentin mukaista menettelyä (koeaika)

11 Alisuoriutuminen työntekijän henkilöön liittyvä irtisanomisperuste - Työntekijän alisuoriutumisella ei ole itsenäistä oikeudellista merkitystä Kyse on työntekijän henkilöön liittyvästä irtisanomisperusteesta (TSL 7:2): Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tulosten tai tavoitteiden saavuttamatta jääminen on voitava lukea työntekijän syyksi vikana tai laiminlyöntinä

12 Alisuoriutuminen purkuperusteena - Työnantaja saa purkaa työsopimuksen päättyväksi heti vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena syynä voidaan pitää työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa. (TSL 8:1) - Alisuoriutuminen yksistään ei yleensä riitä työsuhteen purkuperusteeksi ellei siihen liity epärehellisyyttä tms. muuta vakavaa työnantajan luottamusta heikentävää työntekijän toimintaa

13 Alisuoriutuminen irtisanomisperusteen arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja - Vian tai laiminlyönnin aste ja kesto Olennaisuus tapauskohtaista harkintaa Poikkeamisen suuruus suhteessa muiden työntekijöiden työsuorituksiin Työnantajalle aiheutettu vahinko Ajallinen kesto Pitkäaikaisten työntekijöiden osalta lyhytaikaiset tuloksen heikkenemiset eivät yleensä riitä irtisanomiseen

14 Alisuoriutuminen irtisanomisperusteen arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja - Työnantajan tietoisuus työntekijän työkyvystä ja suhtautuminen siihen Ammattitaidon selvittäminen työhön otettaessa Sairauden vaikutus työkykyyn - Tavoitteen kohtuullisuus ja työntekijän sitoutuminen siihen Työn mitoittaminen oikein suhteessa työaikaan Liian vaativia tehtäviä tehtävät liian lyhyessä määräajassa

15 Alisuoriutuminen irtisanomisperusteen arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja - Työntekijän kehittyminen suhteessa työsopimuksen edellytyksiin Perehdytys työsuhteen alussa ja koulutus työsuhteen aikana Riittävä aika tehtävään pätevöitymiseen ja esim. asiakaskunnan luontiin Työntekijän asema Työntekijän tosiasiallinen asema ja toimintamahdollisuudet organisaatiossa Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa esim. tuotevalikoimaan, hintatasoon, markkinointiin tai muun henkilökunnan laatuun ja määrän

16 Alisuoriutuminen irtisanomisperusteen arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja - Työntekijän henkilö työntekijän ikä ja kokemus - Mitkä työyhteisöstä johtuvat seikat työsuoritukseen ovat voineet vaikuttaa? Miksi työntekijä ei koe onnistumista ja saavutuksia tärkeiksi? Esimiestyöskentelyn merkitys, kannustus, työssä viihtyminen - Annetut varoitukset ja niistä seurannut käyttäytymisen muutos

17 Alisuoriutuminen - irtisanomisperusteen arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja - Pelkkä taloudellinen tulos ei riitä irtisanomisperusteeksi Tunnusluvut eivät useinkaan anna luotettavaa kuvaa henkilön mahdollisuuksista saavuttaa vaaditut tavoitteet Mistä tuloksen heikentyminen tosiasiassa johtuu? yleinen taloustilanne, myyntisesongit sairaslomat, vuosilomat, muut vastaavat työn keskeytykset työnantajan toimet talouden parantamiseksi: päätökset markkinoinnista, henkilökunnan laadusta ja määrästä

18 Alisuoriutuminen mihin työsuoritusta verrataan? - Verrataan muiden työntekijöiden vastaaviin suorituksiin ja työpaikan työtahtiin yleensä - Mitä voidaan keskimäärin odottaa ottaen huomioon työntekijän kokemus, työssäoloaika ja aikaisemmat työsuoritukset - Verrataan työntekijän työsuoritusta irtisanomishetkeä edeltävien resurssien mahdollistamaan työskentelyyn Ei merkitystä, jos joku pystyy tekemään myöhemmin saman työn nopeammin

19 Alisuoriutuminen irtisanominen tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla KKO:1995:141 Henkilöstöhallinnon alalla toimineen konsulttiyhtiön liikevaihto muodostui pääasiallisesti sen palveluksessa olevien konsulttien tekemästä konsulttipalvelusten myyntityöstä ja sen tuloksena hankittujen toimeksiantojen hoitamisesta. Konsultti A:n työnteosta oli kertynyt yhtiölle enemmän tuloja kuin hänestä oli aiheutunut työvoimakustannuksia. Yhtiön toiminta konsulttiyrityksenä oli kuitenkin perustunut siihen, että konsulttien työhön perustuvalla laskutuksella kyettiin kattamaan kaikki yhtiön toiminnasta aiheutuvat kulut. A:n työskentelyyn perustuva laskutus oli ollut yhtiön muiden konsulttien toiminnan tuottamaa laskutusta vähäisempää. Yhtiöllä oli toimintansa tappiollisuuden johdosta kustannusten säästämiseksi ja tuloksensa parantamiseksi työsopimuslain 37 a :n 1 momentissa edellytetyt taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanoa A:n työsopimus

20 Voiko työsopimuksessa sopia työsuhteen päättymisestä, jos tulosta ei synny? - Sopimus, jolla vähennetään työntekijälle työsopimuslain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei työsopimuslaista johdu muuta. (TSL 13:6.1) - Työsopimuksessa ei voida sopimusehdoin kiertää työntekijän työsopimuslain tai työehtosopimuksen mukaista irtisanomissuojaa

21 Miksi irtisanomiskynnys ylittyy harvoin alisuoriutumisen perusteella? - Vastuun tuloksesta kantaa lähtökohtaisesti työnantaja, ei työntekijä - Aikaansaamattomuus johtuu usein työntekijästä riippumattomista syistä - Ei puututtu riittävästi työntekijän suorituksiin, ei varoitusta

22 3. Oikeuskäytäntöä

23 Oikeustapauksia varoituskynnys ei täyttynyt THO S 07/2492 Varoitus aikaansaamattomuudesta oli perusteeton, kun työtehomittaus, jonka perusteella se oli annettu, oli tehty juuri ennen työntekijän työuupumuksen perustella aloittamaa sairauslomaa

24 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt TT 1994:12, Kunnan talonmies Työntekijältä on työtehtäviensä hoidossa edellytetty omatoimisuutta, koska erityistä työnjohtoa ei kunnassa ollut järjestetty. Työntekijä ei kaikilta osin ole työssään osoittanut sellaista oma-aloitteisuutta ja ripeyttä, mitä työnantaja työsopimusta solmittaessa on edellyttänyt. Talonmiehen tehtävät eivät olleet tulleet hoidetuiksi samalla tavoin kuin hänen edeltäjänsä aikana. Työntekijä ei ollut aina kohtuullisessa ajassa korjannut havaittuja ja hänelle ilmoitettuja, korjausta vaatineita työkohteita ja myös ulkoalueiden kunnossapidossa oli puutteita. Puutteita työntekijän työnsuorituksessa ei voida pitää erityisen vakavina. Työntekijää ei ole niiden johdosta selvästi huomautettu tai varoitettu siinä tarkoituksessa, että ne toistuessaan voisivat tästä syystä johtaa työsuhteen päättymiseen

25 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys täyttyy TT , Ostoreskontran pitäjä Ammattiosastopalautteiden maksaminen ammattiosastoille on ollut A:n toimenkuvaa vastaava, työmäärältään suppea tehtävä, joka hänen olisi tullut suorittaa. A:n siitä kieltäydyttyä työnantaja on antanut hänelle kirjallisen varoituksen. A on tehtävästä kieltäytyessään laiminlyönyt työvelvoitteensa. Vuoden 1999 jälkipuoliskolla raharyhmään, jossa A on työskennellyt, on hankittu uusi atk-ohjelma. Työnantaja on järjestänyt kaikille työntekijöille atk-koulutusta uusien tehtävien oppimiseksi. A on osallistunut atk-koulutukseen ja saanut myös erityistä lisäopetusta. Tästä huolimatta hänen työskentelystä on ollut hidasta ja ryhmän yhteistyöhön sopeutumatonta. A:lle on annettu työtehon puutteista irtisanomisuhkainen varoitus, jota ei ole osoitettu aiheettomaksi. Varoitus ei ole johtanut A työskentelyn tehostamiseen

26 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys täyttyy TT , jatkuu A:n aikaansaannoksensa on huomautuksista ja varoituksista huolimatta olennaisesti alittanut tason, jota työntekijältä kohtuudella voidaan edellyttää. Työnantajan aloitteesta on pyritty selvittämään A:n työkyvyn puutteiden mahdollisia terveydellisiä syitä sekä löytämään hänelle paremmin soveltuvia tehtäviä. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että työnantaja olisi syrjinyt A:ta tai muutoin kohdellut häntä siten, että työvelvoitteen laiminlyönnille olisi hyväksyttävää perustetta

27 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys täyttyy KKO 1991:26, Työkoneen kuljettaja Metsätyökoneen kuljettaja oli käyttänyt työnantajansa koneeseen työtehtävien hoitoa varten asentamaa radiopuhelinta yksityispuheluihinsa noin neljän ja puolen kuukauden aikana yhteensä lähes 13 tunnin ajan. Puhelujen aikana konetta ei ollut voinut käyttää. Menettelyllään kuljettaja oli aiheuttanut työnantajalleen vahinkoa aiheettomina puhelukustannuksina sekä työkonetulojen menettämisenä koneen seisomisen takia. Sen johdosta työnantajalla oli erityisen painava syy kuljettajan työsopimuksen irtisanomiseen

28 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt TT , Järjestölakimies A oli sairaus- ja vuosilomien takia ehtinyt olla työssä vuonna 2007 yhteensä noin seitsemän viikkoa. Työnantaja oli myöntänyt, että A:n työsuoritukset ovat muun muassa sairauksien takia olleet alentuneet. A:lle annetut selvitystehtävät ovat kuitenkin olleet laajahkoja, eikä niiden valmistumatta jäämistä voida vallinneissa olosuhteissa pitää osoituksena työsopimuslaissa tarkoitetusta vakavasta työtehtävien laiminlyönnistä

29 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt KKO: 1991:168, Toimitusjohtaja Sopimuksen mukaan toimitusjohtajan tehtävä oli ollut hoitaa tehdasta, sen tuotteiden valmistusta sekä tehtaan kiinteää ja irtainta omaisuutta ja varastoja. Edelleen sopimuksessa oli määritelty yksityiskohtaisesti toimitusjohtajan työaika ja hänelle oli sovittu maksettavaksi kuukausipalkka. Sopimuksessa oli myös useissa kohdin mainittu valtion työsopimussuhteessa olleita henkilöitä koskevien säännösten noudattamisesta sopimussuhteessa. Asianosaiset olivat sopineet työsopimussuhteesta

30 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt KKO: 1991:168, jatkuu Oikeus päättää tehtaan asioista ja määrätä niiden hoitamisesta oli kuulunut lain ja valtioneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan johtokunnalle ja sillä oli siten ollut oikeus johtaa ja valvoa toimitusjohtajan työtä, toimitusjohtaja oli ollut työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa Valtion margariinitehtaaseen. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että tehtaan tuloksen heikkeneminen tai sen markkinaosuuden supistuminen olisi, huomioon ottaen työsopimuksessa toimitusjohtajalle määritellyt tehtävät, johtunut toimitusjohtajan menettelystä tai muustakaan sellaisesta syystä, johon toimitusjohtaja työssään olisi voinut vaikuttaa, tai että tehtaalla olisi ollut muutakaan työsopimuslain 37 :n edellyttämää erityisen painavaa syytä toimitusjohtajan työsopimuksen irtisanomiseen

31 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys täyttyy HHO S 04/839, myyjä Työntekijän myyntikate oli ollut 5000 euroa vuodessa, kun katetavoite oli euroa. Myyntikatetavoite oli ollut vähäinen ja vastannut aloittelevalle myyjälle asetettua tavoitetta Työntekijä oli jäänyt huomattavasti hänelle asetetusta myyntitavoitteesta eikä työnantajan olosuhteet ole vaikuttaneet tavoitteen saavuttamiseen. Työntekijä oli pitänyt loman vaston esimiehen kanssa sovittua

32 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt TT 1987:98: Elintarvikekaupan esimies Työntekijän osastolta oli lähtenyt pois avainhenkilöitä, jotka olivat hoitaneet vihannes- ja hedelmäryhmää. Työntekijän mahdollisuuksia hoitaa näitä ryhmiä oli heikentänyt se, että hän oli joutunut hoitamaan liharyhmää, jolla ei ollut ollut muita liha-alan ammattihenkilöitä. Työntekijän esimiehet eivät olleet antaneet apua henkilöstökysymyksissä. Kilpailutilanne oli myös oleellisesti muuttunut sen vuoksi, että paikkakunnalle oli avattu uusia elintarvikemyymälöitä ja työnantajayhtiön suurin kilpailija oli laajentanut toimitilojaan

33 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt TT 1987:98, jatkuu Työntekijän kanssa on käyty tavoite- ja arviointikeskustelu, jossa työnantajan puolelta on esitetty, että työntekijän työsuhteen jatkuminen oli riippuvainen osaston tuloksen paranemisesta. Työntekijä ei ollut tavoite- ja arviointikeskustelulomakkeen allekirjoittaessaan tarkoittanut antaa sitovaa suostumusta toiseen tehtävään siirtämiselleen tai irtisanomiselleen. Keskusteluissa työnantaja on kuitenkin kehottanut työntekijää tehostamaan osastonsa toimintaa ja tuonut esiin irtisanomismahdollisuuden, elleivät osaston tulokset paranisi. Asiassa ei ollut näytetty, että työntekijän hoitaman osaston tulosten ilmoitettu heikentyminen olisi johtunut sellaisesta työntekijän virheellisestä menettelystä tai laiminlyönnistä, jota olisi pidettävä erityisen painavana syynä hänen työsuhteensa irtisanomiseen

34 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys täyttyy KKO: 1993:99, Vakuutuskonsultti Työntekijä on ollut yksi yhtiön kolmesta vakuutuskonsultista. Yhtiön saamat tuotot ovat olleet asiakkailta erilaisista toimeksiannoista tulevia palkkioita. Työntekijä ei ollut päässyt yhtiön johdon hänelle asettamiin tulostavoitteisiin konsulttipalvelujen myynnissä. Verrattuna yhtiön muiden vakuutuskonsulttien saavuttamaan tulokseen työntekijän tulos oli jäänyt huomattavasti niiden alapuolelle. Työntekijän kanssa oli useasti keskusteltu myyntiponnistusten lisäämistarpeesta. Tulos ei ole työsuhteen kestäessä suoritetusta seurannasta ja työntekijän kanssa käydyistä keskusteluista huolimatta parantunut. Yhtiöllä oli ollut työsopimuslain 37 :ssä tarkoitettu työntekijästä johtunut erityisen painava syy työsuhteen irtisanomiseen

35 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt TT: , Myymälänhoitaja Myymälänhoitajan mahdollisuudet vaikuttaa myymälän tuloskehitykseen olivat ulkopuolisten tekijöiden rajoittamat. Myymälän tuloskehitys oli muuttunut irtisanomista edeltäneiden viimeisten kuukausien aikana myönteiseen suuntaan. Yhtiön johdon olisi tullut huonon talouskehityksen havaittuaan ryhtyä sellaisiin tervehdyttämistoimenpiteisiin, kuten henkilökunnan supistamiseen, johon myymälähoitajalla ei ollut yksinään valtuuksia. Irtisanomiseen ei ollut perustetta myymälän huonon tuloksen takia

36 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt KKO:2014:98, myyjä Työnantaja voi antaa määräyksiä siitä, miten työtä on tehtävä ja mihin työtehtäviin työntekijän on erityisesti keskityttävä. Työnantaja voi myös asettaa työntekijälle työn tuloksellisuutta koskevia tavoitteita ja mitata työtekijän suoriutumista työssään erilaisilla määrällisillä tai taloudellista tulosta kuvaavilla mittareilla. Työnantajan johtamis- ja valvontaoikeudesta ei kuitenkaan seuraa, että työnantaja voisi liittää asettamiinsa tulostavoitteisiin tai valitsemiinsa mittareihin uhkan työsuhteen irtisanomisesta

37 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt KKO:2014:98, jatkuu Laskennalliset tulostavoitteet saattavat osoittaa vakavia puutteita työntekijän työnsuorituksessa silloin, kun työpanos pääasiallisesti kohdentuu määrällisesti laskettavaan tulokseen. Sen sijaan työnjohdon ja henkilöstöhallinnon tarpeita varten suunnitellut taloudelliset ja laskennalliset mittarit eivät ole omiaan osoittamaan, onko työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä tapahtunut. Yksi laskennallinen mittari ei tässä suhteessa anna luotettavaa ja riittävän kattavaa käsitystä työntekijän suorituksesta kokonaisuudessaan. Kun tulostavoitteiden saavuttamatta jääminen jollakin mittarilla ei vielä osoita työntekovelvoitteiden ja työnantajan ohjeiden rikkomista, se ei myöskään ole työsopimuslain 7 luvun 2 :ssä tarkoitettu työntekijän henkilöstä johtuva irtisanomisperuste

38 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt KKO:2014:98, jatkuu A on tuonut esille seikkoja, jotka ovat hänen mukaansa vaikuttaneet myyntikateprosenttiin ja aiheuttaneet sen, etteivät myyjäkohtaisia myyntikatteita kuvaavat tilastot olleet vertailukelpoisia. Tällaisia seikkoja ovat olleet myyjien työtehtävien erilainen jakautuminen, erilaiset työvuorot ja asiakkaiden sattumanvarainen jakautuminen myyjien kesken. Myyjien henkilökohtaisiin myyntikateprosentteihin ja siten myös niitä kuvaavaan tulosmittarin antamaan arvoon on lisäksi voitu vaikuttaa jättämällä vähäkatteisia tarjoustuotteita koskevat myynnit kirjaamatta myyjän henkilökohtaiseen tulokseen. Esitetyn todistelun mukaan näin on myös menetelty

39 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt KKO:2014:98, jatkuu A on saavuttanut euromääräiset myyntitavoitteensa sekä suoriutunut asiakaspalvelutyöstä hyvin ja siis selviytynyt niistä tehtävistään, jotka voidaan katsoa keskeisimmiksi kodinkoneiden myyjän työssä. Varoitukset saatuaan A on parantanut myös myyntikateprosenttiaan, vaikka hänen tuloksensa on edelleen jäänyt useita prosenttiyksikköjä heikommaksi kuin muilla myyjillä. A:n velvollisuutena on työnantajan ohjeidenkin mukaan ollut myydä asiakkaille myös niitä tuotteita, joiden kate on ollut alhainen tai jopa negatiivinen. A:lla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa myytävien tuotteiden katteisiin. Pelkästään se seikka, ettei A myyntikatetta mittaavien lukujen valossa ollut onnistunut myymään asiakkaille riittävästi tuotteita, joiden myyntikate olisi ollut X Oy:n haluamalla tasolla, ei osoita hänen rikkoneen vakavalla tavalla olennaisia työsopimusvelvoitteitaan

40 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt TT: 1986:63, Osastonhoitaja Irtisanomiseen ei ollut perustetta osaston huonon tuloksen takia. Työntekijällä ei ollut mahdollisuutta päättää osaston henkilöstön määrästä. Työntekijä ei ollut menetellyt hinnoittelussa yhtiössä noudatettavan tavan vastaisesti (väitetty annettavan liikaa alennuksia)

41 TT Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt A:n myyntituloksen alkaessa vuonna 1977 laskea hänen esimiehensä on keskustellut hänen kanssaan myyntiponnistelujen tehostamisesta. Pari kuukautta ennen työsuhteen päättymistä esimies on yksityiskohtaisesti puuttunut A:n työskentelytapoihin antaen kehotuksia postittaa A:lla olleen asiakaskortiston perusteella esitteitä ja ottamalla puhelimitse yhteyttä kortistossa esiintyviin asiakkaisiin. A:n myyntitulos ei kuitenkaan ole parantunut, mutta toisaalta näyttöä puuttui siitä, ettei A olisi noudattanut annettuja ohjeita. Jutussa on muutoinkin jäänyt selvittämättä, mistä A:n myyntituloksen heikentyminen on johtunut, ja siten myöskin se, että tämä olisi johtunut A:n syystä tapahtuneesta työvelvoitteen laiminlyönnistä

42 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt HHO S 05/1061 Yhtiö ei kyseisenä vuonna saavuttanut tavoitteitaan. Se ei kuitenkaan kertonut mitään toimiston johtajan työskentelystä. Kilpailu alalla oli kiristynyt. HHO S 06/522 Laskelmat budjetista jäämisestä ei ollut riittävä näyttö. Myyntityön tulos riippuu monista osatekijöistä. Tuloksen saavuttamista ei voida tarkastella pelkästään työntekijän työpanoksen perusteella

43 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt THO S 06/839 Tilastot verrattuna muihin myyjiin ei ollut riittävä näyttö. Asiakkaat valikoituivat sattumanvaraisesti myyntitiskillä myyjien kesken. Oikeustapauksia irtisanomiskynnys ei täyttynyt THO S 08/1819 Työntekijälle oli asetettu erittäin korkea myyntitaso. Suuri osa muistakaan myyjistä ei kyenneet säännöllisesti sitä saavuttamaan

44 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys täyttyi TT: A on piiriedustajana myynyt vakuutuksia yksityistalouksiin. A:n kalenterivuoden 1985 myyntitavoitteesta on esitetyn selvityksen mukaan sovittu vuoden 1984 loppupuolella yhtiössä noudatetun tavan mukaan A:n ja yhtiön edustajan kesken. A:n kokonaistavoite vuodelle 1985 on ollut Satakunnan piiriryhmän 11 piiriedustajan kokonaistavoitteista toiseksi alhaisin markkaa. Tammi-toukokuun 1985 tulostilaston mukaan A:n tulos tästä tavoitteesta on ollut 62,2 prosenttia. Yhdellä piiriedustajalla on sanottuna aikana ollut A:ta heikompi tulosprosentti, 39 prosenttia, tavoitteen oltua markkaa. Kun puhuttiin liiketaloudellisin edellytyksin toimivasta yrityksestä ja suhteellisesta vertailusta, oli perusteltua tehdä vertailua myös edustajan myynnin maksutulon ja rahapalkan välillä. Tässä vertailussa A oli selvästi muita heikompi

45 Oikeustapauksia irtisanomiskynnys täyttyi TT: , jatkuu A ei ole esittänyt sellaista selvitystä, että A:n huonoista myyntituloksista annetut varoitukset olisivat johtaneet hänen omalta taholtaan toimenpiteisiin tulosten parantamiseksi. A:n koulutusmahdollisuuksista esitetty selvitys osoittaa, ettei työnantaja erityisen painokkaasti ole pyrkinyt A:n ammattitaidon kehittämiseen. Tosin A:lla samoin kuin muilla yhtiön piiriedustajilla olisi ollut tilaisuus hakeutua vakuutusmiesten jatkokoulutukseen. A:lta pitkään alalla palvelleena olisi myös voitu edellyttää jatkokoulutuksen tarpeellisuuden tiedostamista tilanteessa, jossa hänen työtuloksensa jatkuvasti olivat matalahkot. Luotettavasti selvittämättä on jäänyt se todistelussa esitetty kanta, että A:n myyntitulosten taso olisi johtunut hänen piirinsä asukkaiden ikärakenteesta tai muusta tähän verrattavasta, A:sta itsestään riippumattomasta syystä

46 4. Menettelyohjeita

47 Alisuoriutuminen menettely harkittaessa työsuhteen päättämistä - Työsopimuslain / työehtosopimuksen työsuhdeturva Huomauttaminen ja työntekijän ohjaaminen Yksilöidyt ohjeet toimintatapojen muuttamiseksi, kirjalliset tavoitteet - Työntekijän varoittaminen Yrityksen varoituskäytäntö Irtisanomisuhkainen, yksilöity - Irtisanomisen kokonaisharkinta Onko työntekijä muuttanut toimintaansa varoituksen jälkeen? Kauanko varoituksesta on kulunut aikaa? Varoituksen jälkeen työntekijälle on annettava tosiasiallinen tilaisuus korjata menettelyään

48 Alisuoriutuminen esimerkki työehtosopimuksen työsuhdeturvasta AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS Auto- ja konemyyjän työsuhdeturva 2. Auto ja konemyyjien työsuhdeturva perustuu työsopimuslakiin eikä jäljempänä olevilla menettelytapaohjeilla ole tarkoitus heikentää lain antamaa työsuhdeturvaa. Menettelytapaohjeilla myyjälle taataan oikeus ja mahdollisuus saavuttaa 3-4 kuukauden aikana hyväksyttävä taso myyntituloksessaan. Liitot toteavat, että työntekijästä johtuva tavoitteiden saavuttamatta jättäminen muodostaa työsopimuslain tarkoittaman erityisen painavan syyn ja liitot ovat sopineet erityisestä seuraavasta vaikeutetusta irtisanomismenettelystä tällaisissa tapauksissa. Jos myyjän myyntitulos poikkeaa olennaisesti muiden samassa asemassa olevien tuloksesta, saattaa se olla peruste työsuhteen irtisanomiselle, ellei myyjä jäljempänä seuraavan menettelyn mukaisesti saavuta hyväksyttävää tasoa. Edellä mainitussa tilanteessa noudatetaan seuraavaa menettelyä:

49 Alisuoriutuminen esimerkki työehtosopimuksen työsuhdeturvasta 5 Auto- ja konemyyjän työsuhdeturva, jatkuu 2.1 Jos myyjä ei saavuta hänelle asetettuja tavoitteita ja /tai hyväksyttävää työtulosta ja hänen myyntituloksensa poikkeaa olennaisesti muiden samassa asemassa olevien myyjien tuloksesta, työnantaja ja myyjä yhdessä selvittävät tilanteeseen johtaneita syitä. Työnantaja esittää ne luvut, joiden perusteella jälkeen jäänti osoitetaan. Tarkasteluajanjaksona käytetään vähintään kolmea (3) kalenterikuukautta. Jälkeen jäännin toteamisen ajankohta dokumentoidaan muistiolla neuvottelusta, joka on käyty työnantajan ja työntekijän kesken. Muistion laatimisen jälkeen varataan myyjälle kolme (3) kalenterikuukautta aikaa saavuttaa myynnissään hyväksyttävä tulostaso. Tähän aikaan ei lueta sairaus, vuosiloma ym. vastaavia poissaoloaikoja. Hyväksyttävällä tulostasolla tarkoitetaan kyseiselle ajanjaksolle jo etukäteen sovitun myyntitavoitteen tai työnantajan ja työntekijän kesken sovitun jonkun muun myyntitavoitteen saavuttamista

50 Alisuoriutuminen esimerkki työehtosopimuksen työsuhdeturvasta 5 Auto- ja konemyyjän työsuhdeturva, jatkuu Yritys avustaa myyjää kaikin käytettävissä olevin myynninedistämiskeinoin tavoitteeseen pääsemiseksi ja työtuloksen parantamiseksi. Työnantaja seuraa myyjän työskentelyä raporttien avulla, joita laaditaan vähintään kerran viikossa. Jos myyntitulos kolmen (3) seurantakuukauden aikana kehittyy nousevalla trendillä siten, että se saavuttaisi hyväksyttävän tason neljän (4) kuukauden kuluessa, jatketaan määräaikaa yhdellä kuukaudella. Jos tuloksissa ei ole seurantajakson aikana päästy hyväksyttävälle tasolle ja tavoitteen saavuttamattomuus johtuu myyjästä, työsuhde voidaan irtisanoa työsopimuslain 7 luvun 1 ja 2 :ien perusteella

51 Alisuoriutuminen esimerkki työehtosopimuksen työsuhdeturvasta 5 Auto- ja konemyyjän työsuhdeturva, jatkuu 2.2. Jos myyjän myyntityö on myyjästä johtuvasta syystä tappiollista siten, ettei myynnin tuotto kata myyjästä itsestään aiheutuvia palkka- ja palkan sivukustannuksia, joista työnantaja antaa myyjälle laskelman, on työnantajalla oikeus irtisanoa työsuhde työsopimuslain 7 luvun 1 ja 7 luvun 2 :n perusteella. Tarkastelujaksona käytetään kolmen (3) kalenterikuukauden ajanjaksoa

52 TT Alisuoriutuminen esimerkki työehtosopimuksen työsuhdeturvasta Auto- ja konemyyjiä koskevan työehtosopimuksen työsuhdeturvaa koskevissa määräyksissä on sovittu muun muassa siitä, että jos myyjän myyntityö on myyjästä johtuvasta syystä tappiollista siten, ettei myynnin tuotto kata myyjästä itsestään aiheutuvia palkka- ja palkan sivukustannuksia, on työnantajalla oikeus irtisanoa työsuhde työsopimuslain 7 luvun säännösten perusteella. A:ta on esimiestensä taholta useaan otteeseen kehotettu lisäämään aktiivisia yhteydenottoja asiakkaisiin. A ei kuitenkaan ole ollut halukas ottamaan yhteyttä asiakkaisiin puhelimitse, eikä hän myöskään ole tehnyt työnantajan edellyttämällä tavalla kirjallisia tarjouksia asiakkaille, mikä olisi mahdollistanut myyntityön jatkamisen asiakkaan kanssa

53 TT Alisuoriutuminen esimerkki työehtosopimuksen työsuhdeturvasta A:n kanssa on loppuvuodesta 2008 alkaen keskusteltu A:n myyntituloksen heikkoudesta, tarpeesta parantaa sitä sekä työsopimuksen päättymisen uhasta. A:n on täytynyt olla tietoinen siitä, että hänen myyntityönsä on erityisen tarkkailun alaisena. Kun A ei kehotuksista huolimatta ole lisännyt myyntituloksen parantamiseksi tarpeellisten aktiviteettiensa määrää ja hänen myyntityönsä on ollut tappiollista, hänen kohdallaan täyttyy työehtosopimuksen 5 :n 2.2. kohdan mukainen irtisanomisen edellytys

54 Alisuoriutuminen esimerkki työehtosopimuksen työsuhdeturvasta TT , jatkuu Kun työehtosopimuksen työsuhdeturvaa koskevat määräykset on tarkoitettu vain menettelytapamääräyksiksi ja irtisanomisperusteen olemassaolo työehtosopimuksen soveltamisalalla on sovittu ratkaistavaksi työsopimuslain mukaan, ei edellä esitetyllä kannanotolla ole vielä otettu kantaa siihen, onko työnantajalla ollut myös työsopimuslain mukainen peruste päättää automyyjän työsopimus, vaan tämän ratkaiseminen jää tarvittaessa käräjäoikeudelle. Työnantaja ei ollut automyyjän irtisanomisen yhteydessä rikkonut tietensä työehtosopimusta eikä työnantajaliitto ollut laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan

55 Alisuoriutuminen esimerkki riittävästä seuranta-ajasta varoituksen jälkeen TT 2014:104 Työsuojelupäällikkö A on hoitanut työtehtäviään tehden vain välttämättömimmän. Hän ei ole kehittänyt työsuojelutoimintaa ja esimerkiksi yhtiön intranettiä aktiivisesti tavalla, jota työnantaja on odottanut A:n asemassa olevalta henkilöltä. Toimihenkilö oli osoittanut oma-aloitteisuuden puutetta ja aikaansaamattomuutta hänen vastuullaan olleiden työsuojeluasioiden hoidossa. Toisaalta hänellä oli ollut varoituksen antamisen jälkeen tilaisuus korjata menettelyään vain viiden viikon ajan ennen irtisanomista. Olosuhteita kokonaisuutena harkittuaan työtuomioistuin katsoi, ettei työnantajalla ollut työehtosopimuksessa edellytettyä asiallista ja painavaa syytä toimihenkilön työsopimuksen päättämiseen

56 Työnantajan tarkistuslista harkittaessa työntekijän irtisanomista alisuoriutumisen perusteella? Rekrytointi onko ammattitaito varmistettu riittävällä tavalla? Työsopimus mitä työsopimuksessa on sovittu työtehtävistä? Perehdytys ja koulutus onko työntekijä perehdytetty työhön asianmukaisesti sekä saanut tarpeellista koulutusta ja ohjausta? Muiden alisuoriutumiseen vaikuttavien tekijöiden poissulkeminen vaikuttaako jokin työntekijästä ulkopuolinen tekijä työsuoritukseen?

57 Työnantajan tarkistuslista harkittaessa työntekijän irtisanomista alisuoriutumisen perusteella? Tavoitekeskustelut ja työmääräykset onko työntekijälle annettu selkeät ohjeet tavoitteista ja toimintatavoista? Varoitus onko työntekijää varoitettu yksilöidysti ja irtisanomisuhkaisesti? Muun työn tarjoaminen onko työntekijä irtisanomisen vaihtoehtona sijoitettavissa muihin työtehtäviin? Irtisanominen

58 KIITOS! Asianajaja Emilia Kaikkonen Kaikkonen & Sunnari Asianajotoimisto Oy Tel ,

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Uutiskirje 1/2014. Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla.

Uutiskirje 1/2014. Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla. Uutiskirje 1/2014 Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla. Työsuhde voidaan päättää irtisanomalla tai purkamalla, jolloin irtisanomisaikaa ei

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA Johtoryhmä 19.9.2018 Yhteistyötoimikunta 19.9.2018 Yhtymähallitus 30.10.2018 LIITE 6 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA 19.9.2018 Lapin koulutuskeskus REDU - Santasport

Lisätiedot

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen tiedotustilaisuus 8.11.2018 työministeri Jari Lindström Irtisanomisesta yleensä Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen 1) työntekijästä johtuvasta syystä

Lisätiedot

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti

Lisätiedot

HENRY Forum 4.11.2008

HENRY Forum 4.11.2008 HENRY Forum 4.11.2008 1. Rekrytointi / työntekijästä kerättävät tiedot -Mitä työnhakijalta saa kysyä? - Tarpeellisuusvaatimus: vain tiedot, jotka ovat välittömästi työsuhteen kannalta tarpeellisia - Tietolähteet

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino:Lönnberg 2017 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...3

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko KKO 2007:69 Työntekijän takaisin ottaminen Työnantaja ja työntekijä olivat tehneet

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia

Ajankohtaisia oikeustapauksia Ajankohtaisia oikeustapauksia HED-neuvottelupäivät 10. - 11.3.2014 Työsuhdelakimies Tiina Savikko Insinööriliitto IL ry TT 2013-150 Perhevapaalta palaaminen A oli työskennellyt myyntiassistenttina ennen

Lisätiedot

ALISUORIUTUMINEN TYÖSOPIMUKSEN PÄÄTTÄMISPERUSTEENA

ALISUORIUTUMINEN TYÖSOPIMUKSEN PÄÄTTÄMISPERUSTEENA ALISUORIUTUMINEN TYÖSOPIMUKSEN PÄÄTTÄMISPERUSTEENA Seppo Koskinen 1 TYÖSOPIMUKSEN PÄÄTTÄMISPERIAATTEET Sopimussidonnaisuuden periaate Työsuhteiden pysyvyyden periaate Työntekijöiden suojelun periaate 2

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2018-31.1.2020 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2018 31.1.2020 SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Esimies... 3 3 Työsopimus... 3 4 Työehdot...

Lisätiedot

Työsuhteen päättäminen

Työsuhteen päättäminen Työsuhteen päättäminen Määräaikainen työsopimus Tietyksi määräajaksi sovittu työsopimus päättyy sovitun määräajan tai työn päättyessä ilman erillistä irtisanomista ja irtisanomisaikaa. Toistaiseksi voimassa

Lisätiedot

Työsopimus ja koeaika. Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola

Työsopimus ja koeaika. Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola Työsopimus ja koeaika Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola 23.5.2017 1 2 Työsopimus Työnantaja Työntekijä (henkilökohtaisuus) Sopivat Työn tekemisestä Työnjohto ja työn valvonta työnantajalla Työn vastikkeellisuus

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä. Tiedotustilaisuus

Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä. Tiedotustilaisuus Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä Tiedotustilaisuus 2.10.2018 Keskeiset tavoitteet ja vaikutusmekanismi Irtisanomiskynnyksen korkeudella on vaikutusta työllistämiskynnykseen. Virherekrytoinnin

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 48 Oikaisuvaatimus varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä HEL 2016-001005 T 01 01 04 01 Päätös päätti hylätä esitystekstistä ilmenevin perustein ********** oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2007 28.9.2007 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Virasto kihlakunnan poliisilaitos Päätös, johon

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä

Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä 3.5.2017 Markus Sädevirta Specialist Counsel, OTT Työnhakijasta kerättävät tiedot Tarpeellisuusvaatimus: Työnantaja

Lisätiedot

Työsuhteen päättyminen

Työsuhteen päättyminen Työsuhteen päättyminen Työsuhde ja muut tavat tehdä työtä Ihmistyö Epäitsenäinen Virka -vakinaiset -määräaik. Työsuhde -vakinaiset Ansiotyö Yrittäjät Itsenäinen -määräaik. -sekatyyppiset Toimeksianto Ei-ansiotyö

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä

Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(5) LIITE 4 SUOMEN MATKUSTAJALAIVAYHDISTYKSEN JA SUOMEN MERIMIES-UNIONI SMU RY:N, SUOMEN LAIVANPÄÄLLYSTÖ- LIITON JA SUOMEN KONEPÄÄLLYSTÖLIITON VÄLINEN

Lisätiedot

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa. Liite 1 Hkj 18.4.2013 LOVIISAN KAUPUNKI 18.4.2013 OHJE SAVUTTOMASTA LOVIISASTA Ohjeen tarkoitus Loviisan kaupunki haluaa edistää henkilöstönsä tupakoimattomuutta. Savuttomuus koskee kaikkien tupakkatuotteiden

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 49/2006 25.8.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Ministeriö on 14.11.2005 antanut yli-insinööri A:lle

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

Työntekomuodot ja työelämän sääntely

Työntekomuodot ja työelämän sääntely Työntekomuodot ja työelämän sääntely STTK Luottamusmies 2015 seminaari 7.5.2015 Asianajaja Jarkko Pehkonen Asianajotoimisto Kasanen & Vuorinen Oy Työlainsäädännön kehitysvaiheet Työsuojelu Työaikasuojelu

Lisätiedot

Muistilista Edunvalvontaosasto

Muistilista Edunvalvontaosasto Muistilista - Irtisanominen tuta-perusteella - Osa-aikaistaminen - Lomauttaminen - Yhteistoimintaneuvottelut - Muutosturva irtisanomistilanteessa 2019 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 341 Määräajaksi otetun tuntiopettajan virkasuhteen purkaminen koeaikana HEL 2016-011161 T 01 01 04 02 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Vuokratyöntekijöiden aseman parantaminen

Vuokratyöntekijöiden aseman parantaminen Vuokratyöntekijöiden aseman parantaminen Muutoksia eri useisiin eri lakeihin Tavoitteena vuokratyöntekijän aseman lähentäminen ns. normaalityöntekijään nähden esim. koeaikaehdon käyttöä rajoitetaan tilanteissa,

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO-

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 29/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 55/2011 9.9.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, projektipäällikkö Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE: VEROHALLINNON PÄIVITYS OHJEESEEN PALKKA JA TYÖKOR- VAUS VEROTUKSESSA Verohallinto on päivittänyt ohjetta, jossa käsitellään palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa. Päivitetyssä

Lisätiedot

Työsopimus ja työsuhteen päättäminen. Lakimies Mika Välimaa Lappeenranta,

Työsopimus ja työsuhteen päättäminen. Lakimies Mika Välimaa Lappeenranta, Työsopimus ja työsuhteen päättäminen Lakimies Mika Välimaa Lappeenranta, 23.11.2017 Ennen työsopimusta Työntekijän hakeminen/haastattelu Kuka tekee työsopimuksen/on sopimuksen osapuoli Tarkistettava HA-päätöksen

Lisätiedot

UUTTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ. Markus Äimälä

UUTTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ. Markus Äimälä UUTTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Markus Äimälä KKO 2010:43 Konsernissa, jonka harjoittama liiketoiminta oli jaettu usean yhtiön kesken, oli toiminnan tappiollisuuden vuoksi suoritettu liiketoiminnan

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.4.2012-30.4.2014 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino: Libris Oy,

Lisätiedot

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä 1 (5) IRTISANOMISSUOJASOPIMUS 2002 (TT-STTK) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 Aika: ke 10.8.2016 klo 17.00 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 151 KOKOUKSEN AVAUS 152 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 153 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 90/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2007 1.6.2007 Asia Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Maistraatin päätös 5.10.2006, jolla X:lle on annettu kirjallinen

Lisätiedot

Menettelytavat työn ja työyhteisön ongelmatilanteissa. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Menettelytavat työn ja työyhteisön ongelmatilanteissa. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Menettelytavat työn ja työyhteisön ongelmatilanteissa Sari Anetjärvi lakimiesasessori Hyvän työyhteisön edellytykset Lähtökohtana hyville työsuorituksille, hyvälle palvelulle ja henkilöstön hyvinvoinnille

Lisätiedot

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA. Lainopillinen asiamies Markus Äimälä

AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA. Lainopillinen asiamies Markus Äimälä AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA Lainopillinen asiamies KKO 2008:50 Työntekijä oli ollut työnantajalle pätevää syytä ilmoittamatta poissa työstä viisi perättäistä työpäivää sekä niitä seuranneet

Lisätiedot

Yhdistys työnantajana

Yhdistys työnantajana Yhdistys työnantajana lainsää äädäntö,, mm.: työsopimuslaki työaikalaki vuosilomalaki Normipohja työehtosopimukset työsopimukset yhdistyksillä ei erityisasemaa Työsopimuslaki keskeinen laki lain sääs äännökset

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

Ja kuinkas sitten kävikään Tuoreita oikeustapauksia työelämästä

Ja kuinkas sitten kävikään Tuoreita oikeustapauksia työelämästä Ja kuinkas sitten kävikään Tuoreita oikeustapauksia työelämästä 19.11.2014 Marraspäivä Janne Kiiskinen Sisältö Irtisanomiset individuaaliperusteella Päihtymys Epärehellisyys Väkivalta Työvaatetus Irtisanomiset

Lisätiedot

Työntekijän lojaliteetti- ja uskollisuusvelvoite

Työntekijän lojaliteetti- ja uskollisuusvelvoite ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA S 14/689 Hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko: Irtisanomisperusteen arvioinnin lähtökohdat Työsopimuslain 7 luvun 1 :n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi

Lisätiedot

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua

Lisätiedot

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto Kesätoimittajan ABC Tampereen yliopisto 8.4.2011 sari.uusi-rauva@journalistiliitto.fi 1 Työsuhde Työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia sovelletaan työsuhteessa oleviin Työsuhde määräytyy suoraan lain nojalla.

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala Luottamusmiessopimus PT-STTK 1 Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Palvelutyönantajain jäsenyrityksissä Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäseninä olevien toimihenkilöjärjestöjen jäseniin, ellei 10

Lisätiedot

2 Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin TT-STTK irtisanomissuojasopimus ja todettiin, että se tulee voimaan 1.6.2002.

2 Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin TT-STTK irtisanomissuojasopimus ja todettiin, että se tulee voimaan 1.6.2002. TEOLLISUUDEN JA TYÖNANTAJAIN KESKUSLIITTO TIMIHENKILÖKESKUSJÄRJESTÖ STTK ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika Paikka Läsnä 1 Sovittiin, että pöytäkirja tarkastetaan tässä kokouksessa ja että kaikki osanottajat

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Linnala Setlementti ry (Linnala)

Linnala Setlementti ry (Linnala) 1 SOPIMUS HENKILÖSTÖPALVELUN MYYNNISTÄ 1. Sopijapuolet Savonlinnan kaupunki (kaupunki) yhteys/vastuuhenkilö Linnala Setlementti ry (Linnala) 2. Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa määritellään sopijapuolten

Lisätiedot

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610 1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

3. ASIAA KÄSITELLEEN LUOTTAMUSMIEHEN/ TYÖSUOJELUVALTUUTETUN TIEDOT

3. ASIAA KÄSITELLEEN LUOTTAMUSMIEHEN/ TYÖSUOJELUVALTUUTETUN TIEDOT OIKEUSAPUHAKEMUS Lähetetään osoitteella: TEOLLISUUSLIITTO RY Oikeudellinen yksikkö PL 107 00531 HELSINKI Täytä hakemus huolellisesti. Puutteellisesti täytetty hakemus viivästyttää asian käsittelyä. 1.

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUTSURAHAN MAKSAMISESTA (Luonnos)

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUTSURAHAN MAKSAMISESTA (Luonnos) Kymsote Liite nro 3 Hallitus 11.1.2019 PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUTSURAHAN MAKSAMISESTA (Luonnos) I Sopimuksen soveltaminen Tällä sopimuksella täydennetään Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

S U O M E N LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN

S U O M E N LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN SUOMEN LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Suomen Lähikaupan myymäläpäälliköiden työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Suomen Lähikaupan myymäläpäälliköiden työehtosopimus 1.5.2014

Lisätiedot

Altian tulospalkkio 2014

Altian tulospalkkio 2014 Altian tulospalkkio 2014 palkkio on osa Altian palkitsemiskokonaisuutta. palkkio-ohjelmista päätetään vuosittain. palkkio maksetaan joko kerran vuodessa tai useammin tuotantopalkkiona tai myyntipalkkiona.

Lisätiedot

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2018 31.1.2020 SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Työsopimus... 3 3 Työehdot... 3 4 Irtisanomisaika... 3 5 Palkat...4 Vaativuustasot...4 Lisät...5

Lisätiedot

Huomautuksen ja varoituksen antaminen

Huomautuksen ja varoituksen antaminen Kokkolan kaupunki 5.10.2011 Henkilöstökeskus Huomautuksen ja varoituksen antaminen Työntekijää tai viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt velvollisuuksiaan tai rikkonut niitä, ei pääsääntöisesti saa irtisanoa

Lisätiedot

Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa

Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Kouvolan kaupunki OHJE KHHJ 28.5.2013 52 1 (5) Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Yleistä Esimiehen tehtäviin ja velvollisuuksiin kuuluu huolehtia siitä, että viranhaltija/työntekijä saa kaiken

Lisätiedot

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää

Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää Suomen Yrittäjät ry Lausunto 16.08.2018 Asia: TEM/1399/03.01.01/2018 Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää Yleiset huomiot Yleisluontoiset huomiot Hallitus

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen Vappu Okkeri Lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Taustaa vaihtelevan työaikaehdon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen

Lisätiedot

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 28.2.2018 Direktiiviehdotuksen taustaa Direktiiviehdotuksen taustalla vuonna 1991 annettu todentamisdirektiivi, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Työpaikka ja alkoholi

Työpaikka ja alkoholi Työpaikka ja alkoholi Esimiesten rooli ja vastuu päihdehaittojen ehkäisyssä Päivi Savilampi Henkilöstöjohtaja, Lappeenrannan kaupunki 23.4.2013 L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I 3.6.2013 1 Väläyksiä

Lisätiedot

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 1 Pöytäkirja Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten

Lisätiedot

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Loman aikana alkavaan sairastumiseen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu Muutos tulee voimaan 1.10.2013 Ei siis koske sitä ennen annettavia

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

SAK vaatii työsopimusten naamioinnin lopettamista

SAK vaatii työsopimusten naamioinnin lopettamista JULKAISUSARJA 3 /2019 Työtä ilman turvaa SAK vaatii työsopimusten naamioinnin lopettamista Yhä useamman työntekijän työsopimus naamioidaan muuksi sopimusmuodoksi, kuten toimeksiannoksi ilman työsuhdetta.

Lisätiedot

Läsnätyön juridiikka

Läsnätyön juridiikka Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2. 31.1. 2018 2020 Kaupan liitto Eteläranta 10 PL 340, 00131 Helsinki Puhelin (09) 172 850 www.kauppa.fi Nimet ja suorat puhelinnumerot löytyvät verkkosivuiltamme

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................

Lisätiedot

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään

Lisätiedot

Työsuhteen kipupisteet

Työsuhteen kipupisteet A P P L E X A T T O R N E Y S P U R E B U S I N E S S L A W Työsuhteen kipupisteet Työsopimuslainsäädäntö Työsopimuksia koskeva lainsäädäntö on suurelta osin pakottavaa, eli siitä ei voida sopimuksella

Lisätiedot

Pieni yhdistys työnantajana

Pieni yhdistys työnantajana Pieni yhdistys työnantajana 11.2.2015 Tuomas Mänttäri toimitusjohtaja Sosiaalialan Työnantajat ry Tekijänoikeussyistä materiaali on käytettävissä vain tätä koulutusta varten Tuomas Mänttäri Työnantajan

Lisätiedot

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin Maanvuokra Maanvuokra Rakennetun viljelmän voi vuokrata (asuin- ja talousrakennukset) enintään 25 vuodeksi. Jos vuokrasopimuksessa ei ole mainittu aikaa, sopimus katsotaan tehdyksi 2 vuodeksi. Sopimus

Lisätiedot

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 1 PÖYTÄKIRJA Aika: 10.2.2017 Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry haluavat omalta osaltaan tukea

Lisätiedot

Yliopiston näkökulma sivutoimiseen yrittäjyyteen. Henkilöstöasiantuntija Tanja Mikkonen

Yliopiston näkökulma sivutoimiseen yrittäjyyteen. Henkilöstöasiantuntija Tanja Mikkonen Yliopiston näkökulma sivutoimiseen yrittäjyyteen Henkilöstöasiantuntija Tanja Mikkonen 3.12.2012 Kilpaileva toiminta - työsopimus Kaikissa yliopiston työsopimuksissa on sovittu: Työsopimuslain 3 luvun

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 31/2001 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 9/2002 20.3.2002 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Espoon kihlakunnanviraston ulosotto-osaston

Lisätiedot

Linnala Setlementti ry (Linnala)

Linnala Setlementti ry (Linnala) 1 LUONNOS 6.8.2015 SOPIMUS HENKILÖSTÖPALVELUN MYYNNISTÄ 1. Sopijapuolet Savonlinnan kaupunki (kaupunki) yhteys/vastuuhenkilö Linnala Setlementti ry (Linnala) 2. Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa

Lisätiedot