HALLITUS KELLOKOSKEN SAIRAALASTA LUOPUMINEN 88/00/01/03/01/2014 HALL 121

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUS KELLOKOSKEN SAIRAALASTA LUOPUMINEN 88/00/01/03/01/2014 HALL 121"

Transkriptio

1 HALLITUS KELLOKOSKEN SAIRAALASTA LUOPUMINEN 88/00/01/03/01/2014 HALL 121 Suomessa on käynnissä psykiatrian palveluiden avohoitoistuminen, jonka myötä psykiatriset sairaansijat ovat vähentyneet, ja vanhoja "mielisairaalakampuksia" (mm. Halikko, Huutoniemi, Paihola, Moisio, Muurola - HUS:ssa Tammiharju ja Paloniemi) on asteittain tyhjennetty. Potilaiden on katsottu hyötyvän siitä, että psykiatrisia osastoja on rakennettu somaattisten sairaaloiden yhteyteen. Vuoden 2015 alusta voimaan tullut uusi päivystysasetus velvoittaa, että päivystävissä psykiatrisissa yksiköissä on "potilaan terveydentilan arviointia varten käytettävissä riittävän laajasti somaattisten erikoisalojen asiantuntemusta". HUS Psykiatrian (aikuiset ja nuoret) sairaansijoiksi muunnettu sairaalakäyttö on vähentynyt vuosina :llä sairaansijalla (v. 2008: 709 ss, 2009: 675 ss, 2010: 692 ss, 2011: 612 ss, 2012: 574 ss, 2013: 512 ss, 2014: 478 ss, : 452 ss). Vain n. 1/10 HUS:n psykiatrisista potilaista on kuluvan vuoden aikana tarvinnut eripituisia osastohoitoja, valtaosa lyhyitä. HUS Psykiatrian tiekarttasuunnitelma hyväksyttiin HUS:n hallituksessa HUS Psykiatrian (Helsingin kaupungin psykiatria mukaan laskettuna) erikoissairaanhoidon laskennallinen tavoite asetettiin 650 sairaalapaikkaan (0.4 promillea väestöstä) mennessä. Suunnitelmassa HUS Psykiatrian painopiste on avohoito, jota tukevat alueelliset, somaattisen sairaalahoidon ja yhteispäivystyksien yhteyteen sijoittuvat osastoyksiköt. Valtaosa HUS-alueen sairaansijoista sijoittuu Hyksiin, joka vastaa pääkaupunkiseudun osastohoidosta ja muun HUS-alueen erikoistuneemmasta hoidosta. HUS hallituksen päättämän edellä kuvatun linjauksen mukaisesti HUS:n toimitusjohtaja asetti työryhmän selvittämään Kellokosken, Ohkolan sekä muiden HUS-alueen psykiatristen sairaaloiden tulevaa käyttöä. Työryhmän raportti käsiteltiin HUS Psykiatrian lautakunnassa ja HUS:n johtoryhmässä Raportti esiteltiin HUS:n hallitukselle info-asiana; hallitus päätti merkitä tiedoksi Kellokoski-työryhmän loppuraportin ja annetun selostuksen. Kellokoskella on v osastolla 196 sairaansijaa, joista 36 on Hyvinkään sairaanhoitoalueen sairaansijoja, ja loput 160 HYKS Psykiatrian koko HUSille tarjoamia yhteisiä sairaansijoja. Yksi neuropsykiatrinen osasto 21 siirtyy marraskuussa 2015 Psykiatriakeskukseen, jolloin potilasosastotoiminta Kellokoskella rajoittuu kolmeen rakennukseen. Kellokosken psykiatrian käytössä oleva huoneala on m2 (Kellokosken kaikkien rakennusten bruttoala on n bm2) ja siellä työskentelee tällä hetkellä 462 työntekijää, joista 67 on HUS liikelaitosten työntekijöitä. Kuluvana vuonna Hyvinkään sairaanhoitoalue on käyttänyt 25% (36 ss) Kellokosken Hyks-osastojen sairaansijoista, Hyks kunnat 66% (97 ss) muu HUS 9% (13 ss). Raportin mukaan 10 vuoden aikavälillä Kellokosken potilaat on

2 hoidettavissa pääkaupunkiseudun osastoilla. Kellokosken sairaala vaatisi raportin mukaan laajat peruskorjaukset, ja niitä on vaikeaa ja kallista toteuttaa muun muassa valmisteilla olevan kaavamuutoksen suojelumääräysten kiristymisestä johtuen. Raportin mukaan valtaosa henkilöstöstä asuu Kellokosken lähialueella. Kellokosken sairaalaympäristö on nykyisin toimiva arvokas kokonaisuus ja yhteisö, joka on rakentunut pitkän historian saatossa. Tuusulan ja Mäntsälän kunnat ovat lähettäneet HUS:lle kirjelmät, joissa ne ilmoittavat vastustavansa toimintojen siirtoa pois Kellokoskelta, oheismateriaali 1. Kellokosken sairaalan potilastoimikunnan aloitteesta on kerätty adressi, jossa vastustetaan toimintojen siirtoa pääkaupunkiseudulle HUS:n hallituksen infossa sovitun mukaisesti Raportin tietoja on täydennetty ja tarkennettu: 1. Kellokoskesta luopumisen kulut pitävät sisällään Kivelän ja osin Psykiatriakeskuksen peruskorjaamisen (40-55 M ) sekä Hyvinkään uudisrakennuksen investoinnin (6 M ), joiden yhteissumma on M. Kellokosken kampuksella jatkaminen voitaisiin raportin mukaan toteuttaa kolmella eri tavalla (skenaariot 1 a,b,ja c), joista halvimmassa (78 M ) Hyvinkään kaksi osastoa siirtyisivät Hyvinkään sairaalan yhteyteen ja HYKS jäisi Kellokoskelle (liite 3). Kalleimmassa vaihtoehdossa (92 M ) Kellokoskella korjattaisiin vain psykoosi-oikeuspsykiatrian linjan tilat (6 osastoa ja toiminnallinen kuntoutus = 69 M ), minkä lisäksi tarvittaisiin Hyvinkään osastojen 6 M :n ja Helsinkiin sijoittuvien vanhus- ja nuorisopsykiatrian osastojen 17 M :n peruskorjaukset. Näiden vaihtoehtojen väliin asettuu vaihtoehto, jossa potilashoito sekä HySHAn että Hyksin osalta jatkuisi ennallaan, jolloin sairaalan laaja peruskorjaus maksaisi 87 M. 2. Pääkaupunkiseudun suuret kaupungit ovat Kellokosken osastojen suurimmat käyttäjät, ja niiden terveysjohtajien kantaa on tiedusteltu: Helsingin, Espoon ja Vantaan virkamiesjohdon mukaan Kellokosken toimintojen siirto on näiden kuntien etu, koska se mahdollistaa potilaiden hoitoketjujen rakentamisen lähemmäs kotia. Siirto myös mahdollistaa tarpeellisen välivaiheen HUS:n hallituksen päätöksen edellyttämän pääkaupunkiseudun sairaalakokonaisuuden suunnittelemiseksi tulevaisuudessa. Tämä kokonaisuus pitää sisällään karkeasti nykyiset Jorvin ja Peijaksen yhteensä n. 100 ss, Helsingin n. 210 ss sekä Kellokosken ja Psykiatriakeskuksen yhteensä n sairaansijaa HUS hallitus myös toivoi konkreettista vaihtoehtoa Kellokosken toiminnoille Helsingissä, ja sellaisen muodostaa Psykiatriakeskuksessa kiinni oleva Kivelän sairaala, josta tarvittava määrä tilaa on vapautumassa vuosien välillä Helsingin siirtäessä toimintojaan muualle. Psykiatriakeskus-Kivelästä on rakennettavissa yksi n paikkaa sisältävä HYKS yhteisosastojen psykiatrinen kampus, johon kaikki Kellokosken toiminnot on siirrettävissä. Kivelän rakenne mahdollistaa nykyvaatimusten mukaiset tilat (1 henkilön potilashuoneet, joissa omat WC:t) riittävän suurella osastokoolla (ad 18 paikkaa / osasto). Kivelän ja osin Psykiatriakeskuksen peruskorjaaminen maksaisi kokonaisuudessaan milj euroa. Mikäli Helsingin toimintojen siirto Kivelästä jostain syystä viivästyy, voidaan varasuunnitelmana pitää

3 osan toimintojen sijoitusta Laakso-Auroran psykiatriselle kampukselle. Raportin ja annettujen lisäselvitysten pohjalta toimitusjohtaja ehdottaa HUS Psykiatrian lautakunnan kannanoton mukaisesti Kellokosken sairaalakampuksesta luopumista siinä vaiheessa, kun Kivelän sairaalasta on vapautunut riittävästi tilaa, ja se on peruskorjattu tarkoituksenmukaisesti (kuitenkin aikaisintaan 2019, jolloin Hyvinkään osastot voivat siirtyä Hyvinkään sairaalan uudisrakennukseen). Edellisessä kokouksessa asia päätettiin jättää pöydälle. Samalla hallitus päätti vierailla Kellokosken sairaalassa klo Kokousmateriaaliin liitettiin - jäsen Ilkka Taipaleen laatima asiakirja "Kellokosken sairaala 2025" - jäsen Leena Laineen laatima esitys - HUS:n henkilöstöedustajien kannanotto - muistio "Osasto 30:n kuvaus." Toimialajohtaja Matti Holi ja projektijohtaja, ylihoitaja Raija Kontio ovat kutsuttu kokoukseen vastaamaan mahdollisiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin. Päätösesitys Hallitus päättää, että Kellokosken sairaalakampuksesta luovutaan siinä vaiheessa, kun Kivelän sairaalasta on vapautunut riittävästi tilaa, ja se on peruskorjattu tarkoituksenmukaisesti (kuitenkin aikaisintaan 2019, jolloin Hyvinkään osastot voivat siirtyä Hyvinkään sairaalan uudisrakennukseen). Asian käsittely Hallitus kuuli asiantuntijoina toimialajohtaja Matti Holia ja projektinjohtaja, ylihoitaja Raija Kontiota. Asiantuntijakuulemisten jälkeen hallitus päätti pitää hallituksen sisäisen neuvottelutauon klo alkaen. Asian käsittelyä jatkettiin klo alkaen. Merkittiin, että jäsen Taipale ehdotti, että hallitus päättäisi palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että Kellokosken sairaalaa koskeva ratkaisu tehdään viimeistään vuoteen 2021 mennessä, kun asiaa koskevat laajemmat selvittelyt on tehty yhteistyössä HUS:n jäsenkuntien kanssa; jäsen Laine ehdotti, että hallitus päättäisi palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perusteluin: ptk-liite 1 121; jäsen Tahvanainen kannatti jäsen Taipaleen palautusesitystä ja varapuheenjohtaja Slunga-Poutsalo kannatti jäsen Laineen palautusesitystä. Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn aikana oli tehty kaksi kannatettua esitystä asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Täten asiassa on suoritettava ensin äänestys kahden palautusesityksen välillä, ja sen jälkeen on äänestettävä palautusesityksessä äänestyksessä voittaneen esityksen ja asian käsittelyn jatkamisen välillä. Puheenjohtajan esityksestä hyväksyttiin seuraava äänestysjärjestys: ken kannattaa jäsen Taipaleen palautusesitystä, äänestää "jaa", ken kannattaa jäsen Laineen palautusesitystä, äänestää "ei". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Taipaleen palautusesitystä kannatti 10 jäsentä ja jäsen Laineen

4 palautusesitystä 6 jäsentä, yhden jäsenen äänestäessä tyhjää. Äänestyspöytäkirja on ptk-liitteenä Tämän jälkeen äänestettiin asian käsittelyn jatkamisen ja jäsen Taipaleen palautusesityksen välillä. Puheenjohtajan esityksestä hyväksyttiin seuraava äänestysjärjestys: ne, jotka ovat käsittelyn jatkamisen kannalla äänestävät "jaa" ja ne jotka ovat asian palautuksen kannalla äänestävät "ei". Suoritetun nimenhuutoäänestyksen jälkeen hallitus päätti äänin 10-7 jatkaa asian käsittelyä: Äänestyspöytäkirja on ptk-liitteenä Puheenjohtajan julistettua keskustelun asiassa uudelleen avatuksi esittelijä muutti päätösesityksensä kuulumaan: Hallitus päättää, että käynnistetään suunnittelu- ja valmistelutyö, jotta Kellokosken sairaalakampuksesta luovutaan ainakin pääosin siinä vaiheessa kun on vapautunut tarkoituksenmukaista tilaa. Jäsen Taipale ehdotti jäsen Ohisalon kannattamana, että lisäksi hallitus päättäisi käynnistää uuden psykiatrisen sairaalan suunnittelun. Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn yhteydessä oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asiassa oli suoritettava äänestys. Puheenjohtajan esityksestä hyväksyttiin seuraava äänestysjärjestys: ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät "jaa" ja ne jotka kannattavat jäsen Taipaleen esitystä äänestävät "ei". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän esitystä kannatti 12 jäsentä, 4 jäsentä kannatti jäsen Taipaleen esitystä ja yksi jäsen äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi hallituksen hyväksyneen esittelijän muutetun päätösesityksen. Äänestyspöytäkirja on ptk-liitteenä Päätös Hallitus päätti, että käynnistetään suunnittelu- ja valmistelutyö, jotta Kellokosken sairaalakampuksesta luovutaan ainakin pääosin siinä vaiheessa kun on vapautunut tarkoituksenmukaista tilaa. Päätökseen ilmoittivat eriävän mielipiteensä Ilkka Taipale, Säde Tahvanainen, Harry Yltävä, Riikka Slunga-Poutsalo, Antti Valpas ja Leena Laine. Ilkka Taipaleen, Säde Tahvanaisen ja Harry Yltävän perusteltu eriävä mielipide kuuluu seuraavasti: "Me allekirjoittaneet HUSin hallituksen jäsenet emme hyväksy Kellokosken sairaalasta luopumista hallituksen päättämällä tavalla. Viittaamme Ilkka Taipaleen päätösehdotuksen liitteiksi jättämiin perusteluihin eriävän mielipiteen perusteluina. Ilkka Taipaleen laatimat asiakirjat "Kellokosken sairaala 2025" ja "Viimeinen tango Kellokoskella?" otettiin pöytäkirjan liitteiksi Leena Laineen, Riikka Slunga-Poutsalon ja Antti Valpaksen perustellun eriävän mielipiteen mukaan hallituksen olisi tullut palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi Leena Laineen palautusesityksestä ilmenevin perustein. Lisäksi hallitus hyväksyi Leena Luhtasen tekemän ponsiehdotuksen siitä, että HUS esittää valtakunnallisen kokonaisselvityksen tekemistä oikeuspsykiatrian järjestämisestä. Esityskirjelmä valmistellaan seuraavaan kokoukseen. Ote Hyvinkään sairaanhoitoalueen lautakunta, psykiatrisen sairaanhoidon

5 lautakunta ja toimialajohtaja Matti Holi. Lisätietoja Aki Lindén, p. (09) , Matti Holi, p

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 8/ (16) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 8/ (16) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (16) HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA AIKA 07.10.2015 klo 10:00-11:45 PAIKKA Hallintokeskus, hallituksen kokoushuone, 4. krs KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 75 KOKOUKSEN

Lisätiedot

HUS PSYKIATRIAN HALLITUKSEN INFO 7/9/2015: Toimialajohtaja Matti Holi HYKS PSYKIATRIA

HUS PSYKIATRIAN HALLITUKSEN INFO 7/9/2015: Toimialajohtaja Matti Holi HYKS PSYKIATRIA HUS PSYKIATRIAN HALLITUKSEN INFO 7/9/2015: Toimialajohtaja Matti Holi HYKS PSYKIATRIA KELLOKOSKIASIAN MITTASUHTEET: -Osastohoidossa piipahti n 11% potilastamme (1-7/2015), muut 17 000 HYKS Psykiatrian

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) SAIRAANHOITOPIIRI 1 21.04.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) SAIRAANHOITOPIIRI 1 21.04.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) 1 21.04.2015 14 AIKA 21.04.2015 klo 16:00-17:20 PAIKKA Hyks Psykiatriakeskus, Punatiili talo Ahlfors-sali KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

HUS PSYKIATRIAN KELLOKOSKI-TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI, SEKÄ EHDOTUS JATKOSTA

HUS PSYKIATRIAN KELLOKOSKI-TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI, SEKÄ EHDOTUS JATKOSTA Hallitus 7.9.2015, OHEISMATERIAALI 2 HUS PSYKIATRIAN KELLOKOSKI-TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI, SEKÄ EHDOTUS JATKOSTA Toimialajohtaja Matti Holi HUS, HYKS PSYKIATRIA TAUSTA HUS PSYKIATRIAN SUUNNITELMA JA TIEKARTTA

Lisätiedot

Hallitus 12.10.2015, LIITE 1

Hallitus 12.10.2015, LIITE 1 Hallitus 12.10.2015, LIITE 1 1 (6) Kellokosken sairaalan tulevat peruskorjaustarpeet HUS hallituksen päätöksen mukaisesti toimitusjohtaja Aki Lindén asetti 17.2.2015 22 Kellokoski - työryhmän selvittämään

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (13) 1 29.10.2015 12 AIKA 29.10.2015 klo 17:00-18:50 PAIKKA HYKS Psykiatriakeskus, Tammisali 1. krs. Välskärinkatu 12, 00260 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko

Lisätiedot

Ajankohtaista HUS psykiatriassa

Ajankohtaista HUS psykiatriassa Ajankohtaista HUS psykiatriassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät, 30.10.2014 Matti Holi Toimialajohtaja, HYKS Psykiatria Rakenneuudistus: Viimeisten vuosien muutosprosessi, joka on kulminoitumassa

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (15) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (15) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (15) 1 10.02.2015 AIKA 10.02.2015 klo 17:00-18:51 PAIKKA HYKS Psykiatriakeskus, Tammisali 1.krs, Välskärinkatu 12, 00260 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko

Lisätiedot

KELLOKOSKEN SAIRAALAN TULEVAISUUTTA SUUNNITTELEVAT TYÖRYHMÄT - NYKYTILANNE MATTI HOLI, TOIMIALAJOHTAJA, HYKS PSYKIATRIA

KELLOKOSKEN SAIRAALAN TULEVAISUUTTA SUUNNITTELEVAT TYÖRYHMÄT - NYKYTILANNE MATTI HOLI, TOIMIALAJOHTAJA, HYKS PSYKIATRIA KELLOKOSKEN SAIRAALAN TULEVAISUUTTA SUUNNITTELEVAT TYÖRYHMÄT - NYKYTILANNE MATTI HOLI, TOIMIALAJOHTAJA, HYKS PSYKIATRIA KOHTA 4- TYÖRYHMIEN SUUNNITELMAT / TYÖSKENTELYTILANNE: Väliraportti tekeillä, alustava

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen 648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 15/ (61) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 15/ (61) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 15/2015 1 (61) HALLITUS AIKA 02.11.2015 klo 08:30-12:00 Hallituksen sisäinen neuvottelutauko klo 10:20-11:20 PAIKKA Hallituksen kokoushuone, Stenbäckink. 9, 4. krs. KÄSITELLYT

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 16.06.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 16.06.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) 1 16.06.2015 11 AIKA 16.06.2015 klo 17:00-19:10 PAIKKA Hyks psykiatriakeskus 1. krs., Tammisali, Välskärinkatu 12, 00260 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen 28.02.2017 Sivu 1 / 1 896/2017 05.17.01 21 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri Kailassuo, puh. 050 514 5076 Sanna Svahn, puh.

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 NEUROPSYKIATRIAN OSASTO 21 MUUTTO PSYKIATRIAKESKUKSEEN MARRASKUUSSA 2016 Neuropsykiatrisia potilasryhmiä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (14) SAIRAANHOITOPIIRI 1 03.12.2015. Kellokosken sairaala, Kartano 2. kerros, Harmaa Sali

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (14) SAIRAANHOITOPIIRI 1 03.12.2015. Kellokosken sairaala, Kartano 2. kerros, Harmaa Sali HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (14) 1 03.12.2015 14 AIKA 03.12.2015 klo 17:00-19:45 PAIKKA Kellokosken sairaala, Kartano 2. kerros, Harmaa Sali KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I HYKS Nuorisopsykiatria Helsinkiläisiä nuoria on vuoden 2014 aikana tutkittu ja hoidettu HYKS Nuorisopsykiatrian Avohoidon, Osastohoidon ja Erityispalvelujen klinikassa. Organisaatio on sama, mutta yksikkömuutosten

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (13) 1 25.02.2016 AIKA 25.02.2016 klo 17:00-18:20 PAIKKA HYKS Psykiatriakeskus 1. krs. Tammisali KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124).

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Kunnanhallitus 73 10.03.2014 Valtuusto 18 19.03.2014 Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen 3385/01.016/2014 KHALL 73 Kunnanjohtajalle jätettiin 3.3.2014 nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3856/05.10.01/2014 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen Valmistelijat / lisätiedot: Hanna Lehtinen, puh. 050 321 6289 Marja-Leena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 344 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2016 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

HUS PSYKIATRIAN TIEKARTTATYÖSKENTELYYN LIITTYVÄN KELLOKOSKI-TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI

HUS PSYKIATRIAN TIEKARTTATYÖSKENTELYYN LIITTYVÄN KELLOKOSKI-TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI 28. TOUKOKUUTA 2015 HUS PSYKIATRIAN TIEKARTTATYÖSKENTELYYN LIITTYVÄN KELLOKOSKI-TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI PROJEKTIJOHTAJA RAIJA KONTIO HUS, HYKS PSYKIATRIA Työryhmän jäsenet Raija Kontio, projektijohtaja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

JORVIN ALUEEN PSYKIATRINEN KUNTOUTUSPALVELUKETJU RATIONOIVA TOIMINNALLI- NEN MUUTOSESITYS. LUONNOS 11.8.2010

JORVIN ALUEEN PSYKIATRINEN KUNTOUTUSPALVELUKETJU RATIONOIVA TOIMINNALLI- NEN MUUTOSESITYS. LUONNOS 11.8.2010 1 JORVIN ALUEEN PSYKIATRINEN KUNTOUTUSPALVELUKETJU RATIONOIVA TOIMINNALLI- NEN MUUTOSESITYS. LUONNOS 11.8.2010 Taustaa: Psykiatrinen laitos- ja avohoito. Suomessa on eurooppalaisittain edelleen runsaasti

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 7. helmikuuta 2013 kello 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

tilanne. Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info

tilanne. Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info 14.3.2017 tilanne Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info 20.3.2017 Mielenterveyspalvelujen järjestelyt/ PPSHP eteläinen alue Avo-osasto Oulaskankaan sairaalaan Nuorten tukitalo (Ylivieska)

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 56 11.05.2017 Kaupunginhallitus 183 22.05.2017 Vetovoimalautakunta 63 22.11.2017 Vetovoimalautakunta 75 20.12.2017 Kaupunginhallitus 9 08.01.2018 Kaupunginvaltuusto 7 17.01.2018

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 3/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 3/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Sairaansijavähennys Psykiatrisessa sairaalahoidossa HEL 2015-000045 T 06 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Terveys- ja päihdepalvelujen vs. osastopäällikkö päätti,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

SUURET RAKENNUSHANKKEET

SUURET RAKENNUSHANKKEET SUURET RAKENNUSHANKKEET Tilannekatsaus Raija Malmström Hankejohtaja 26.3.2015 Henkilöstötoimikunta 1 RAKENNUSHANKKEIDEN TAVOITTEET Korvataan/peruskorjataan olemassa olevia, huonokuntoisia rakennuksia Mahdollistetaan:

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

HALLITUS 59 01.06.2015 JORVIN SAIRAALAN PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 291/00/01/03/01/2015 HALL 59

HALLITUS 59 01.06.2015 JORVIN SAIRAALAN PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 291/00/01/03/01/2015 HALL 59 HALLITUS 59 01.06.2015 JORVIN SAIRAALAN PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 291/00/01/03/01/2015 HALL 59 HUS:n pitkän aikavälin suunnittelua linjaa tavoite HUS:n kilpailukyvyn ja toiminnan tuottavuuden

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

HUS parhaillaan peruskorjattavat tilat rakennuksittain Rakennus Tila pääosin Huoneala m2

HUS parhaillaan peruskorjattavat tilat rakennuksittain Rakennus Tila pääosin Huoneala m2 HALLITUS 36 03.03.2014 SELVITYS HUS:N TILAMÄÄRÄN KEHITYKSESTÄ HALL 36 Nykyaikaisen erikoissairaanhoidon toteuttaminen tiloissa, jotka on rakennettu 50-100 vuotta sitten on tehotonta. Myös potilaiden inhimilliset

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F

HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F Investointiesitykset 2011-2013 ja investointiohjelma vuosille 2010-2012 (huomioitu investointiohjelmaan 2010-2012 hyväksytyttyjen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 Kaupunginhallitus 99 16.3.2015 57 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Päivystys- ja keskittämisasetuksen aiheuttamat muutokset

Päivystys- ja keskittämisasetuksen aiheuttamat muutokset Päivystys- ja keskittämisasetuksen aiheuttamat muutokset Jorma Penttinen, JYL 9.5.2018 1 1. Hoidon keskittämisasetus 2. Päivystysasetus 3. SOTE 18 maakuntaa? Golden hour 1. Vaikea vamma (kolarit) 2. Vaikea

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE Hallitus 12 13.02.2018 HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 12 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 229 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (osittain pöydälle 7.12.2016) Valtuusto päättää vuoden 2017 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh 20.04.2016 Sivu 1 / 1 1862/2016 05.17.00 54 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen vaikutukset palveluverkkoon Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 Riikka Nikulainen, puh. 050 325

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 195 12.06.2017 Kaupunginhallitus 344 06.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 375/02.02.00/2017 KH 12.06.2017 195 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on

Lisätiedot