MATINKYLÄN KESKUKSEN PÄIVÄKOTI hankenumero: YLEISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATINKYLÄN KESKUKSEN PÄIVÄKOTI hankenumero: YLEISTÄ"

Transkriptio

1 TEKNINEN LIITE 1 MATINKYLÄN KESKUKSEN PÄIVÄKOTI hankenumero: YLEISTÄ Geotekniikkayksikkö on selvittänyt maaperäkartta-aineistojen ja pohjatutkimusrekisteritietojen perusteella suunnitteilla olevan Matinkylän keskuksen päiväkodin tontin rakennettavuutta rakennettavuusselvitystä varten. Tämä selvitys koskee Matinkylän asukaspuiston itäpuolella olevaa tonttia eli korttelin YOS-tonttia. Matinkylän asukaspuistoon on suunnitteilla myös saman hankkeen yhteydessä uusi asukaspuistorakennus, selvyyden vuoksi näiden kahden hankkeen pohjarakennusselvitykset on jaettu omiin asiakokonaisuuksiin. Espoon kaupungin teknisen keskuksen katu- ja viherpalveluilla on myös suunnitteilla asukaspuiston puiston rakennussuunnittelu erillisenä hankkeena. Tätä selvitystä koskevan tontin läpi kulkevien kunnallisteknisten HSY:n putkien siirrosta on tehty erilliset suunnitelmat myös teknisen keskuksen katu- ja viherpalveluiden sekä HSY:n toimesta. 2. POHJASUHTEET 2.1 Maaperäkuvaus YOS-tontti on puustoista viheraluetta, jonka koillisosassa on aidoilla rajattu sora- /hiekkapintainen leikkipuisto. Tontin lounaisosassa on sorahiekkapintainen kenttä. Maanpinta on kantakartan tietojen mukaan kumpuilevaa, maanpinnan taso vaihtelee tasovälillä +1,8-3,3. Maanpinta viettää pääasiassa etelään/kaakkoon. Ortokuva 2013 (kuvattu ) lähde: Espoon kaupunki xcity/webmap- kartat

2 TEKNINEN LIITE 1 Tontti sijoittuu korkeusasemansa perusteella osittain tulva-alueelle. Elykeskuksen mukaan alin suositeltava rakentamiskorkeus, jonka alle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia rakenteita on Espoon rannikkoalueella +2,80 ilman aaltoiluvaraa (N2000-järjestelmä). Tontilla on runsaasti kairauksia. Kairauksia on tehty eri vuosikymmeninä, ensimmäiset vuonna 1969 ja viimeisimmät alkuvuodesta Tontin luonnollinen pohjamaa on silttiä/savea tontin pohjois- ja länsiosassa paksuudeltaan 0,5 3 metriä. Tontin itä- ja eteläosissa savikerros paksunee ja on paksuudeltaan noin 3 4,5 metriä. Tontilta tehtyjen siipikairauksien mukaan saven redusoimaton suljettu leikkauslujuus on ollut pienimmillään noin kn/m2 ja vesipitoisuus aineksen kuivapainosta määriteltynä savelle ja lihavalle savelle on ollut enimmillään noin %. Näiden kerrosten alla on pääosin löyhät kerrokset silttiä tai hiekkaa. Osassa painokairauksia on havaittu kivinen ja lohkareinen pohjamoreenikerros, jonka paksuus vaihtelee 0,2 2 metriin. Painokairaukset ovat päättyneet pääasiallisesti kiveen tai lohkareeseen noin 3 11 metrin syvyydessä maanpinnasta. Tontin lounaiskulmassa vuonna 2015 tehdyssä kairauksessa on havaittu tiiviydeltään vaihtelevia täyttökerroksia noin 3 metrin paksuudelta, täyttökerrosten alla on ohut löyhä hiekka kerros, jonka alla on keskitiivistä tai tiivistä hiekkaa noin 5 m syvyyteen maanpinnasta. Täyttökerroksia on havaittu myös vuonna uudemmissa 2000-luvulla tontin rakennetuilta alueilta tehdyissä painokairauksissa noin 0,2 2 metrin paksuudelta. Täyttökerrosten laadusta ei ole tätä selvitystä laadittaessa tarkkaa tietoa. Kallionpinta on varmistettu tontilta vain kolmessa porakonekairauksessa tontin etelä-, keski- ja pohjoisosasta, kairaukset ovat sijoittuneet tontin keskivaiheille. Porakonekairausten mukaan kallionpinta on ollut noin 4,2 7,2 metrin syvyydessä maanpinnasta. 2.2 Maaperän puhtaus Espoon kaupungin ympäristökeskuksen selvityksien mukaan tontilla ei aikaisemman toimintahistorian perusteella ole syytä epäillä maaperän pilaantumista. 2.3 Pohjavesi Tontin koillisosan leikkikentällä olevasta pohjavedenpinnanhavaintoputkesta on pohjavedenpintaa havainnoitu vuoden 2015 tammikuusta lähtien kolme kertaa. Pohjavedenpinnan on havaittu vaihtelevan tasojen +0,5 +0,65 välillä, eli noin 2,3 2,5 metrin syvyydellä maanpinnasta. (pv- putken kohdalla maanpinta on noin tasolla +3,0). 3. NAAPURIRAKENNUKSET Tontin läpi kulkee nykyisin HSY:n merkinnöillä 400/V/1962 paineviemäri ja 200/V/1963 vesijohto, jotka lähtevät tontin itäpuolella olevasta pumppaamosta kulkien tontin maan alla läpi kohti lounasta. Vesihuollon johtosiirrot ja saneeraus asemapiirustuksessa (piir. nro 6919/301) nykyiset tontin läpi kulkevat putket on tarkoitus hylätä pois käytöstä. Tonttia ympäröivillä katu-

3 TEKNINEN LIITE 1 alueilla on myös kunnallisteknisiä putkia. Tontilla on myös kaapeleita. Tontin pohjoisosan aidalla ympäröidyllä leikkikentällä on leikkivälineitä ja pieniä katosrakennelmia. 4. PERUSTAMINEN Yleistä: YOS-tontti kuuluu rakennettavuusluokkiin 4 ja 2, eli vaikeasti rakennettavaan syvään pehmeikköön ja normaalisti rakennettavaan. Rakennettavuusluokituksen mukaisen perustamistapa-arvion mukaan rakennettavuusluokan 4 alueella rakennukset tulee perustaa paaluilla ja alapohjat tehdään kantavina. Katuja, piha-alueita ja putkijohtoja joudutaan tulevista täytöistä ja sijoituksesta riippuen pohjanvahvistamaan, kuivatuksen järjestäminen voi olla hankalaa sillä tontin nykyinen maanpinta on kumpuilevaa. Kellareiden rakentamista ei suositella. Rakennettavuusluokituksen mukaisen perustamistapaarvion mukaan rakennettavuusluokan 2 alueella rakennukset voidaan perustaa maan- tai kallionvaraisesti kunhan mahdolliset humus- ja savimaat on poistettu. Putket ja piha-alueet perustetaan rakennettavuusluokan 2 alueella maanvaraisesti ja louhintaan tulee varautua. Tällä tontilla myös rakennettavuusluokan 2 alueella rakennuksen sijoituksesta riippuen tulee varautua lyhyihin paaluihin. Tontilla olevat käytöstä poistetut putket tulee poistaa tulevan rakennuksen alta. Tontilla olevat täyttökerrokset voivat haitata paalutustöitä. Perustusten ja lattiakoron suunnittelussa on huomioitava, että alue on meriveden tulva-aluetta ja maanpintaa joudutaan osittain nostamaan tontilla. Alustava painuma-arvio Tontin itä- ja eteläosassa olevan >3 m paksun savialueen pohjamaa painuu alustavasti arvioiden vesipitoisuusmenetelmällä laskettuna 20 kpa kuormalla (vastaa noin 1 m korkuista maapengertä) alustavasti arvioiden yli 100 mm, joten savikkoalue suositellaan pohjanvahvistettavaksi syvästabiloinnilla. Pohjanvahvistuksista tulee laatia erillinen pohjanvahvistussuunnitelma. Myös tulevien rakennuksien vierusta tulee syvästabiloida ja tulevista rakennuksista lähtevät kulkuväylät ja putkijohdot tulee varustaa siirtymälaatoin. Maanpinnan nostamisen vaikutukset pohjamaan vakavuuteen maanpinnan kaltevuuden vuoksi ja pohjamaan painumiseen tulee huomioida suunnittelussa. Perustukset salaojitetaan ja varustetaan routasuojauksella VTT:n talonrakennuksen routasuojausohjeet 2007 mukaisesti. Asukaspuiston puistosuunnitelmat mukaisen sijainnin perustamisen arvio: Matinkylän asukaspuiston puistosuunnitelman asemapiirroksessa, piir.nro 6937/002, esitetyllä sijainnilla rakennus tulee eteläiseltä osalta perustettavaksi paaluille, jotka lyödään kallioon asti ja alimmat lattiat rakennetaan kantavina. Rakennuksen pohjoisosan perustuksena alustavan arvion mukaan käytetään maanvaraista perustamista kunhan mahdolliset humus- ja savimaat on poistettu. Erilaiset perustamistavat edellyttävät siirtymärakenteita ja niiden välinen osa tulee varustaa liikuntasaumoin.

4 TEKNINEN LIITE 1

5 TEKNINEN LIITE 1

6 TEKNINEN LIITE 1 MATINKYLÄN KESKUKSEN ASUKASPUISTORAKENNUS hankenumero: YLEISTÄ 2. POHJASUHTEET Geotekniikkayksikkö on selvittänyt maaperäkartta-aineistojen ja pohjatutkimusrekisteritietojen perusteella Matinkylän keskuksen asukaspuiston rakennettavuutta rakennettavuusselvitystä varten. Tämä selvitys koskee Matinkylän asukaspuiston tontti. Matinkylän asukaspuistoon on suunnitteilla uusi asukaspuistorakennus. Tämän hankkeen yhteydessä Matinkylän asukaspuiston itäpuoliselle K23010 YOS-tontille on suunnitteilla päiväkotirakennus, mutta selvyyden vuoksi näiden kahden hankkeen pohjarakennusselvitykset on jaettu omiin asiakokonaisuuksiin. Espoon kaupungin teknisen keskuksen katu- ja viherpalveluilla on myös suunnitteilla asukaspuiston puiston rakennussuunnittelu erillisenä hankkeena. 2.1 Maaperäkuvaus Asukaspuisto on suurimmalta osalta jo rakennettua aluetta. Alueella on nykyisin osittain sora-/hiekkapintaisia leikkialueita, nurmialueita, asukaspuistorakennus ja aivan luoteiskulmassa tonttia nousee metsäinen rinnealue. Maanpinta on kantakartan tietojen mukaan tasaista, laskee loivasti kaakkoon ja etelään maanpinnan taso vaihtelee tasovälillä +4,4 +4,9. Luoteiskulmanrinne nousee länteen noin tasolle +10. Ortokuva 2013 (kuvattu ) lähde: Espoon kaupunki xcity/webmap- kartat

7 TEKNINEN LIITE 1 Asukaspuiston pohjoisosasta on runsaasti kairauksia. Kairauksia on tehty eri vuosikymmeninä, ensimmäiset vuonna 1967 ja viimeisimmät alkuvuodesta Tontin luonnollinen pohjamaa on savea tontin keski- ja kapeassa kolmiomaisessa eteläosassa paksuudeltaan 3 6 metriä. Tontin itä- ja länsiosissa savikerros ohenee ja savea/silttiä esiintyy kairaajan tulkinnan mukaan enää yksittäisissä kairauspisteissä noin 0,5 2 metrin paksuudelta. Tontin länsiosan rinteessä pohjamaa koostuu kairaajan tulkinnan mukaan täytemaasta, sorasta ja moreenista. Rinteestä tehdyt painokairaukset ovat päättyneet noin 0,7 1,8 metrin syvyydessä maanpinnasta tiiviiseen maakerrokseen tai kiveen/lohkareeseen. Tontilta tehtyjen siipikairauksien mukaan saven redusoimaton suljettu leikkauslujuus on ollut pienimmillään noin kn/m 2 ja vesipitoisuus aineksen kuivapainosta määriteltynä savelle ja lihavalle savelle on ollut enimmillään noin %. Saven ja silttikerroksen alla on pääosin tiiviydeltään vaihtelevat kerrokset silttiä tai hiekkaa. Osassa painokairauksia on havaittu kivinen ja lohkareinen pohjamoreenikerros, jonka paksuus ja tiiveys vaihtelee löyhästä tiiviiseen ja 0,2 3 metriin. Painokairaukset ovat päättyneet pääasiallisesti kiveen tai lohkareeseen noin 1 10 metrin syvyydessä maanpinnasta. Täyttökerroksia on havaittu uudemmissa 2000-luvulla tontin rakennetuilta alueilta tehdyissä painokairauksissa noin 0,2 2,5 metrin paksuudelta. Täyttökerrosten laadusta ei ole tätä selvitystä laadittaessa tarkkaa tietoa. Kallionpinta on varmistettu tontilta vain tontin länsiosan rinnealueelta ja tontin itäosasta porakonekairauksin. Porakonekairausten mukaan kallionpinta on ollut länsiosan rinnealueella noin 3,6 metrin syvyydellä maanpinnasta ja tontin itäosassa noin 2,4 5,6 metrin syvyydessä maanpinnasta. 2.2 Maaperän puhtaus Espoon kaupungin ympäristökeskuksen selvityksien mukaan tontilla ei aikaisemman toimintahistorian perusteella ole syytä epäillä maaperän pilaantumista. 2.3 Pohjavesi Asukaspuiston keskiosassa olevasta pohjavedenpinnanhavaintoputkesta on pohjavedenpintaa havainnoitu vuoden 2015 helmikuusta lähtien kolme kertaa. Pohjavedenpinnan on havaittu vaihtelevan tasojen +2,3 +2,4 välillä, eli noin 1,8 1,9 metrin syvyydellä maanpinnasta. (pv- putken kohdalla maanpinta on noin tasolla +4,2). 3. NAAPURIRAKENNUKSET Asukaspuistossa kulkee kaapeleita. Asukaspuiston keskiosan läpi kulkee etelä-pohjoissuuntaisesti maan alla HSY:n hulevesiputki (300/B/1969) ja tontin pohjoisosassa epävarma vesijohto. Nykyisen asukaspuistorakennuksen perustamistavasta ei tätä selvitystä laadittaessa ole tarkkaa tietoa. Alkuperäisen rakennuslupahakemuksen mukaisen arkkitehdin laatiman leikkauksen mukaan rakennus on perustettu tuulettu-

8 TEKNINEN LIITE 1 valla alapohjalla ns. harkkoperusteisesti. (rak.lupatunnus A-P-2, piir.nro P2 päivätty , Arkkitehtitoimisto Matti Hakuri). Espoon kaupungin teknisen keskuksen katu- ja viherpalveluilla on myös suunnitteilla asukaspuiston puiston rakennussuunnittelu erillisenä hankkeena. 4. PERUSTAMINEN Yleistä: Asukaspuisto kuuluu rakennettavuusluokkiin 4 ja 2, eli vaikeasti rakennettavaan syvään pehmeikköön ja normaalisti rakennettavaan. Rakennettavuusluokituksen mukaisen perustamistapa-arvion mukaan rakennettavuusluokan 4 alueella rakennukset tulee perustaa paaluilla ja alapohjat tehdään kantavina. Katuja, piha-alueita ja putkijohtoja joudutaan tulevista täytöistä ja sijoituksesta riippuen pohjanvahvistamaan, kuivatuksen järjestäminen voi olla hankalaa sillä tontin nykyinen maanpinta on tasaista. Kellareiden rakentamista ei suositella. Rakennettavuusluokituksen mukaisen perustamistapa-arvion mukaan rakennettavuusluokan 2 alueella rakennukset voidaan perustaa maantai kallionvaraisesti kunhan mahdolliset humus- ja savimaat on poistettu. Putket ja piha-alueet perustetaan rakennettavuusluokan 2 alueella maanvaraisesti ja louhintaan tulee varautua. Tällä tontilla myös rakennettavuusluokan 2 alueella rakennuksen sijoituksesta riippuen tulee varautua lyhyihin paaluihin tai syviin massanvaihtoihin. Tontilla olevien putkien sijainti tulee ottaa huomioon paalujen sijoituksessa. Tontilla olevat täyttökerrokset voivat haitata paalutustöitä. HSY:n putket ei saa jäädä uudisrakennuksen alle vaan ne on siinä tapauksessa siirrettävä uuteen paikkaan ja otettava yhteyttä HSY:hyn. Perustukset salaojitetaan ja varustetaan routasuojauksella VTT:n talonrakennuksen routasuojausohjeet 2007 mukaisesti. Asukaspuiston puistosuunnitelmat mukaisen sijainnin perustamisen arvio: Matinkylän asukaspuiston puistosuunnitelman asemapiirroksessa, piir.nro 6937/002, esitetyllä sijainnilla rakennus tulee suurimmalta osin perustettavaksi paaluille ja alimmat lattiat rakennetaan kantavina. Aivan rakennuksen itä- ja koillisosissa perustuksena alustavan arvion mukaan käytetään kaivonrengasperustusta, jos paalupituudet ovat alle kolme metriä.

9 TEKNINEN LIITE 1

10 TEKNINEN LIITE 1

11 TEKNINEN LIITE 2

12 TEKNINEN LIITE 2

13 TEKNINEN LIITE 3 TAVOITEHINTA Sivu 1/1 Kalle Koskenmies Espoon kaupunki Hanke: MATINRAITIN PÄIVÄKOTI Vaihe: Hankesuunnittelu 6 / 2016 Paikkakunta: Espoo Haahtela-ind.: 88,0 / Hintataso: 89,5 / Laajuus: m2, brm2, rm3 Hankekoko: brm2 Jakaja: brm2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, UUDIS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /brm2 % B1 Rakennuttajan kustannukset ,0 B2 Rakennustekniset työt ,8 B3 LVI-työt ,3 B4 Sähkötyöt ,2 B5 Erillishankinnat ,7 B1...B5 Rakennuskustannukset yhteensä ,0 Muut kustannukset Tontti Toimintavarustus ,7 Toiminnan ylläpito Rahoitus Hankevaraukset ,3 Muut kustannukset ,0 PERUSTAMISKUSTANNUKSET ,0 Arvonlisävero 24% (ei sis. tontin hankintaa ja hankerahoitusta) PERUSTAMISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ Kustannustieto 2016 Haahtela-kehitys Oy

14 TEKNINEN LIITE 3 TAVOITEHINTA Sivu 1/1 Kalle Koskenmies Espoon kaupunki Hanke: MATINRAITIN ASUKASPUISTORAKENNUS Vaihe: Hankesuunnittelu 6 / 2016 Paikkakunta: Espoo Haahtela-ind.: 88,0 / Hintataso: 89,5 / Laajuus: 354 m2, 410 brm2, rm3 Hankekoko: 410 brm2 Jakaja: 410 brm2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, UUDIS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /brm2 % B1 Rakennuttajan kustannukset ,5 B2 Rakennustekniset työt ,6 B3 LVI-työt ,6 B4 Sähkötyöt ,7 B5 Erillishankinnat ,8 B1...B5 Rakennuskustannukset yhteensä ,1 Muut kustannukset Tontti Toimintavarustus ,2 Toiminnan ylläpito Rahoitus Hankevaraukset ,7 Muut kustannukset ,9 PERUSTAMISKUSTANNUKSET ,0 Arvonlisävero 24% (ei sis. tontin hankintaa ja hankerahoitusta) PERUSTAMISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ Kustannustieto 2016 Haahtela-kehitys Oy

15 TEKNINEN LIITE 4 Hanke 3745 Matinraitin päiväkoti uudisrakennus Hanke 3148 Matinraitin asukaspuistorakennus korvaava uudisrakennus Hankesuunnitelma Sisällysluettelo 1. Elinkaaritaloudellisuus ja energiatehokkuus Rakennesuunnittelu LVIA-tekniikka Sähkötekniikka Elinkaaritaloudellisuus ja energiatehokkuus Rakennuksen ja pihan elinkaaritaloudellinen tarkasteluaika on 50+ vuotta (25+25 vuotta) ja primäärisesti kantavien rakenteiden (perustukset ja kantava runko) osalta 100 vuotta. Tavoitteena on elinkaariedullinen ja energiatehokas rakennus, mihin pyritään seuraavin keinoin: 1.1. Arkkitehtoniset ratkaisut Rakennus suunnitellaan kompaktiksi ja vaipan ala optimoidaan, ikkunat suunnataan ja suunnitellaan lämpötalouden ja luonnonvalon hyödyntämisen kannalta oikein. Auringon aiheuttama ylilämpeneminen ehkäistään ensisijaisesti ulkopuolisella aurinkosuojauksella Muuntojoustavuus Runkojärjestelmä (pysty- ja vaakarakenteet) valitaan siten, että se sallii joustavan käytön ja myöhempiä tilamuutoksia (jännevälit, kerroskorkeus ja hyötykuormamitoitus). Talotekniikan nousukuilut minimoidaan ja keskitetään. Runkoputkistot mitoitetaan väljiksi, jotta muuntojousto on mahdollista. Tiloista suunnitellaan mahdollisen yleispätevät sekä tarpeeseen mukautuvat Hyvä lämmöneristys ja tiiveys Rakennuksen lämmönläpäisykertoimina käytetään RakMK D määräysten tasoa. Rakennus suunnitellaan tiiviiksi, erityisesti lävistykset ja saumat. Tavoitteeksi asetetaan ilmavuotoluvun arvo q50 = 1 m3/h m2 (rakennuksen vaipan neliön läpi virtaa ilmavirta yksi kuutio tunnissa paine-eron sisä- ja ulkoilman välillä ollessa 50 Pa). Tiiveyden toteutuminen varmistetaan rakennusvaiheessa mittaamalla Ilmanvaihdon energiatehokkuus Ilmanvaihdon energiatalous huomioidaan jakamalla rakennuksen tilat käyttövyöhykkeisiin, varustamalla se tarpeenmukaisella ilmanvaihdolla sekä lämmön talteenotolla Ylläpidettävyys ja huollettavuus

16 TEKNINEN LIITE 4 Kiinteistö, rakennus ja pihat, suunnitellaan helposti huollettavaksi ja ylläpidettäväksi. Materiaalit valitaan siten, että uusimistarve on normaalia kunnossapitoa Rakennuksen energiatehokkuustavoitteeksi asetetaan E 107 kwh/brm²/a. 2. Rakennesuunnittelu 2.1. Rakennustekniset tavoitteet Rakenteet suunnitellaan siten, että lopputuloksena on koko elinkaarensa kestävät turvalliset, terveelliset, kokonaistaloudelliset rakennukset ja rakenteet. Rakennuksen on vähintään kestettävä alueen ja rakennuspaikan olosuhteet ja kuormitukset rakentamishetkestä rakennuksen suunnitellun käyttöiän loppuun Maanrakennus, tontin käsittely ja pohjarakenteet Perustukset salaojitetaan ja routasuojataan. Rakennukset ja putkijohdot perustetaan Kaupunkimittaus- ja geotekniikkapalvelut/ Geotekniikka:n perustamistapalausunnon mukaan. Perustamisen suunnittelu edellyttää täydentäviä maaperätutkimuksia ja pohjarakennussuunnittelua. Rakennuksen sijoittelusta riippuen alustava perustamistapa-arvio rakennuksille on perustaminen tukipaalujen varaan ja alimmat lattiat kantavat tai rakennus perustetaan kallion- tai maanvaraisesti, kts. rakennettavuusselvitys. Tontilla olevan rinnealueen pohja- ja orsivesien hallintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennuksen sijoittelussa. Rakennukset suositellaan sijoitettavaksi tontin keski- ja itäosiin. Kustannuslaskennassa lasketaan kaksi vaihtoehtoa alapohjalle: maanvarainen ja tuuletettu alapohja. Perustussuunnitelmissa on huolehdittava ryömintätilan riittävästä tuuletuksesta soveltaen liitettä C2 RakMk täydennettynä Espoon kaupungin talonrakennustoiminnan ohjeilla ja määräyksillä. Tuuletetun alapohjan pohjamaa ja alustäyttö kallistetaan keskeltä ulospäin. Suunnittelussa varaudutaan radonin hallintaan Runko, vaippa ja täydentävät rakenteet Päiväkoti on kaksikerroksinen. Kaksikerroksinen ratkaisu edellyttää rakennuksen varustamista hissillä. Rakennusten energiatehokkuudessa noudatetaan tulevia RakMK D3 määräykset ja ohjeet Muita yleisiä tavoitteita ovat mm: Hankkeessa noudatetaan soveltaen voimassa olevia lakeja ja viranomaismääräyksiä ja mm. seuraavia Espoon kaupungin suunnitteluohjeita: Rakennetekniset suunnitteluohjeet, Teräsrakenteiden suunnittelu, huoltokirjan laadintaohje. Asiakirjoille asetettavat vaatimukset, Ohje rakenteellisen turvallisuuden varmistamiseksi, C2. Kosteusmääräykset ja ohjeet täydennettynä Espoon kaupungin talonrakennustoiminnan ohjeilla ja määräyksillä. Rakennesuunnittelun vaativuusluokka on A. Hanke voi sisältää vaativuusluokan AA rakenteita ( RakMk A2). Paloluokka on P1 - P2 suunnitteluratkaisusta riippuen. Lämpö ja kosteustekninen suunnitteluluokka on RF2. Akustinen luokitus on pääosin luokkaa C. Väliseinissä ääneneristysmääräysten mukaan Rakennuksen runkoratkaisussa huomioidaan rakennuksen muuntojoustavuus. Kosteiden ja märkien tilojen seinät tehdään kivirakenteisina. Rakennus varustetaan ulokkeellisilla räystäillä 3. LVIA-tekniikka 3.1. Yleistä

17 TEKNINEN LIITE 4 Asennus-, huolto- ja teknisten tilojen suunnittelussa on huomioitava niiden käyttömahdollisuudet ja kustannusvaikutukset koko elinkaaren ajalle laskettuna. LVIA -laitteiden hoito, kunnossapito ja uusiminen on välttämättömyys, joka suunnittelussa on huomioitava. Ilmanvaihtokonehuoneiden pinta-alatarve on noin 7 % bruttoalasta laskettuna. Tilasuunnittelussa tulee huomioida kiinteistövalvomon tilantarve noin 7 m². Tähän tilaan tulee valvomolaitteisto- ja toimistokalustus, jossa huomioidaan säilytystilat rakennuksen piirustuksille yms. materiaalille. LVIA -laitteiden suunnittelussa pyritään vettä säästäviin ja sähkötehokkaisiin ratkaisuihin, jotta Espoon kaupungin sopimat energiansäästövelvoitteet voitaisiin toteuttaa. Energian ja veden kulutusmittaukset suunnitellaan tilakeskuksen ohjeen mukaan. Suunnitteluratkaisujen tulee taata käyttäjälle puhdas ja terveellinen sisäilmasto kaikissa käyttötilanteissa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää rakenteiden kosteuden hallintaa, puhtaiden materiaalien käyttöä, puhdasta rakentamista yleensä ja etenkin ilmanvaihtolaitoksen osalta sekä riittävää, erilaisiin käyttötilanteisiin mukautuvaa ilmanvaihtoa Lämmitys Päiväkoti liitetään kaukolämpöön. Lämmitettävät tilat varustetaan pääasiallisesti vesikiertoisella, matalalämpöisellä lattialämmityksellä. Lämmitysverkoston mitoituslämpötilaksi valitaan C. Lämpökeskushuoneen pinta-ala on n. 12 m². Sähkölämmityksen käyttöä tulee kaikin tavoin välttää. Suunnitteluratkaisujen tulisi olla sellaisia, ettei esim. kattovesien poistojärjestelmässä tarvita sähkösaattolämmityksiä. Kylmiöiden kompressori- ja lauhdutusyksiköiden lauhdelämpöä hyödynnetään Vesijohdot ja viemärit Rakennus liitetään kunnallisiin vesi- ja viemäriverkkoihin. Myös ulkopuoliset katto- ja sadevedet johdetaan hallitusti sadevesiverkkoon. Viemärivesien pumppausta on mahdollisuuksien mukaan vältettävä. Vesijohtojen kytkennät tehdään pääasiallisesti muovijohdoista suojaputkiin asennettuina. Noudatetaan RakMk:n osan C2 ohjeistoa, johon Espoon kaupunki on tehnyt omia lisävaatimuksia Ilmanvaihto Rakennuksen ilmanvaihto varustetaan suodatuksella, tulo- ja poistoilmapuhaltimilla, tehokkaalla lämmöntalteenotolla ja lämmityksellä. Myös ns. likaisten tilojen ilmanvaihtoon tulee suunnitella lämmöntalteenotto. Varjostukset ja auringonsuojaukset on suunniteltava siten, että kesäajan huonelämpötilan astetuntivaatimus täyttyy ensisijaisesti rakenteellisten ja passiivisten keinojen avulla. Alustatilan koneellisesta ilmanvaihdosta ja tarvittaessa radonpoistosta on myös huolehdittava. Ilmanvaihdon energiatalous huomioidaan jakamalla laitos käyttövyöhykkeisiin, tehokkaalla lämmöntalteenotolla sekä ilmanvaihdon tarpeenmukaisuudella. Energiatehokkuus tulee ottaa suunnittelun keskeiseksi tavoitteeksi. Koko rakennuksen ilmanvaihtokoneiden keskimääräinen sähkötehokkuuden (SFP) on vakioilmavirtaisille koneille alle 1,8 kw/m³/s ja muuttuvailmavirtaisille koneille mitoitustilanteessa alle 2,0 kw/m³/s. Lämmöntalteenotossa pyritään käyttämään pyörivää kiekkoa aina kun mahdollista. Lähtökohtaisesti kaikki rakennuksen ilmavirrat ovat lämmöntalteenoton piirissä. Poikkeukset tutkitaan tapauskohtaisesti. Lämmöntalteenoton vuosihyötysuhteen tavoite on yli 70 %. Rakennukseen suunnitellaan alueellinen tarpeenmukainen ilmanvaihto. Ilmavirtasäätöisyys voidaan toteuttaa portaallisena tai portaattomana, riippuen kokonaistaloudellisuudesta.

18 TEKNINEN LIITE 4 Ilmavirtasäädön periaatteena on lähtökohtaisesti sekä CO2 - että lämpötilaohjaus, mahdollisesti myös läsnäolotietoon perustuva ohjaus (erityisesti jos käytetään läsnäolo-ohjauksia valaistuksessa). LVIA -laitteiden suunnittelussa pyritään myös vettä säästäviin ja sähkötehokkaisiin ratkaisuihin, jotta Espoon kaupungin sopimat energiansäästövelvoitteet voidaan toteuttaa. Laitevalinnoissa huomioidaan energiatehokkuus tavoitteena vähintään A-luokka Rakennusautomaatio Rakennusautomaatiojärjestelmä toteutetaan nykyaikaisella DDC-tekniikalla. Tila- ja vyöhykekohtaisen ilmanvaihdon ohjauksessa voidaan hyödyntää väyläpohjaisia ratkaisuja. Valvomossa tulee olla selainpohjainen käyttöliittymä Mittarointi Rakennuksen energiankulutuksen seurantaa ja energiatasetta sekä olosuhteiden hallintaa varten rakennetaan mittarointijärjestelmä. Kohteen kokonaisenergiankäyttöä (sähkö- ja lämpö) seurataan tuntitasolla. Merkittäviä järjestelmiä sekä erilliskuluttajia seurataan lisäksi erikseen. Niitä ovat vähintään valaistussähkö, ilmanvaihtokoneet (myös lämmönkulutuksen seuranta), jäähdytyskoneet, kylmiöt ja keittiölaitteet. Lämpimän käyttöveden kulutus ja kierron lämmönkulutus mitataan erikseen. Lisäksi on pystyttävä seuraamaan mahdollisesti tontilla tuotetun uusiutuvan energian määrää. Vedenkulutus on alamitattava merkittävien erilliskuluttajien osalta, vähintään keittiön ja päiväkodin kulutukset mitataan erikseen. Mittaukset varustetaan ohjelmoitavalla vuodontunnistusjärjestelmällä. Kaikkia tämän kohdan asioita on pystyttävä seuraamaan ja tallentamaan valvomon keskustietokoneelta sekä etäyhteydellä. 4. Sähkötekniikka 4.1. Yleistä Sähköasennusten varustelutason pyrkimyksenä on olla ajanmukainen, laadukas ja tasavertainen kaupungin muiden rakenteilla olevien vastaavien rakennusten kanssa Sähkötilat ja sähkönjako Rakennuksen talojohdot (sähkö- ja tietoliikenneliittymät) asennetaan maakaapeleina. Sähköpääkeskus on kosketussuojaista kennorakennetta, ja se asennetaan pääkeskushuoneeseen (3,6 x 2,6 x 2,8 m). Jakokeskukset asennetaan sähkökomeroihin ja varustetaan sulakeautomaateilla, ryhmitysalueet n. 300 m². Tiloihin, joihin tulee useita ohjauspainikkeita, keskitetään ohjaukset ohjauskeskuksiin. Talojakamohuoneeseen (2 x 3 m) sijoitetaan talojakamo ja mahdollinen kerrosjakamo. Telehuoneeseen (2 x 3 m) asennetaan antennivahvistin, paloilmoitin/varoitin-keskus, hälytyksensiirtojärjestelmä, murtohälytyskeskus, kulunvalvonta- ja työajanseurantajärjestelmän keskuslaitteet, sekä kameravalvontajärjestelmän keskuslaitteet. Mikäli tietoliikennekaapelointeja varten tarvitaan useampia kerrosjakamoita, ne asennetaan komeroihin. Sähkötilat ovat ylipaineisia, talojakamo ja telehuone varustetaan lisäksi jäähdytyksellä. Energian ja kulutuksen päämittaukset tehdään jakeluyhtiöiden ohjeiden mukaan. Kiinteistön omat lisämittaukset tehdään suunnitteluohjeen mukaan (Granlund Manager). Maadoitukset ja potentiaalintasaukset toteutetaan SFS 6000 ja sähköyhtiön erityisohjeen mukaan.

19 TEKNINEN LIITE 4 Pääjohtoteinä sijaintipaikan mukaan käytetään joko levy- tai tikashyllyä. Vahva- ja heikkovirtakaapeleille on erilliset hyllyt. Palonkestäville asennuksille asennetaan omat johtotiet. Toimistotiloihin asennetaan johtokanavat pistorasia-asennuksia varten. Johtokanavissa on erilliset johtotilat vahva- ja heikkovirtakaapeleille. Valaisinripustuskiskoja asennetaan teknisiin tiloihin. Putkitukset ja kaapeloinnit tehdään halogeenittomilla, vähän savua muodostavilla ja nippuna paloa levittämättömillä tuotteilla Valaistus ja pistorasiat Valaistuksen laatu on EN mukaan. Valonlähteinä käytetään energiatehokkaita, hyvän värintoiston lamppuja. Lamput ja liitäntälaitteet tulee olla pitkäikäisiä. Asuinhuoneiden ja kotialueiden valaisimet ovat kodinomaisia ja valaistus on ohjattavissa huoneittain useassa osassa. Valaistusvoimakkuudet tulee olla ohjattavissa lx. Läsnäolo- ja vakiovalo-ohjauksia käytetään soveltuvin osin. Ulkovalaistus toteutetaan ledeillä käyttäen laadukasta valaisinelektroniikkaa. Tuotteiden tulee olla CE hyväksyttyjä ja ilkivallankestäviä. LED-modulien käyttöikä h, jonka lopussa modulit tuottavat min.70% alkutilanteen valotehosta. Valaistus toteutetaan häikäisemättömänä sisällä ja ulkona. Ryhmähuoneissa on häikäisynestossa huomioitava monikosketusnäyttöjen käyttö. Valaistus toteutetaan niin, että lasten kuljetusliikenne sujuu turvallisesti, ja henkilökunta näkee koko piha-alueen. Ulkovalaistusta täydennetään rakennuksien sisäänkäyntien valaistuksella. Ulkovalaistus tehdään riittäväksi, pylväiden korkeus 4 m. Ulkovarastot ja jätekatos varustetaan sisä- ja ulkovalaisimilla sekä pistorasioilla. Pistorasioita asennetaan siten, että jatkojohtojen tarvetta ei ole. Lämpökojeiden pistorasiat varustetaan ajastinohjauksin. Autonlämmityspistorasioita ja sähköautojen latauspisteitä asennetaan suunnitteluvaiheessa sovittava määrä. Poistumistievalaistus toteutetaan viranomaisten vaatimusten mukaisena Viestintä- ja Tietoliikennejärjestelmät Rakennus liitetään valokuitukaapelilla Espoon tietoliikenneverkkoon. Rakennukseen asennetaan kaupungin matkapuhelinoperaattorin kuuluvuuden edellyttämät kaapeloinnit ja laitteet. Rakennukseen asennetaan yleiskaapelointi tietoliikenneyhteyksiä ja langattoman verkon tuliasemia varten. Rakennuksen sisäiset runkokaapelit toteutetaan yksimuotokuitukaapeleilla. Kerroskaapelointi toteutetaan CAT 6A tuotteilla, siirtotieluokka EA. Puhelinverkko toteutetaan osana yleiskaapelointijärjestelmää. Rakennus varustetaan yhteisantennilaittein ULA-kuuntelua ja televisiovastaanottoa varten ohjelmakanavanipuilla A, B, C, D ja E Suuret ryhmähuoneet (ryhmähuone 1) ja monitoimitilat (kuten leikkihuone), joihin on tilavaatimuskorteissa merkitty interaktiivinen taulu tai suuri näyttö/tv, varustetaan AV-kaapeloinnilla. Rakennukseen asennetaan keskuskuulutusjärjestelmä. Järjestelmä on symmetrinen ja yleensä yksiohjelmainen ja sitä käytetään kuulutuksiin. Kiinteistöissä, joissa on sekä koulu että päiväkoti (samalla tontilla), koulun hätäkuulutukset on mahdollista välittää myös päiväkotiin ja päinvastoin. Tällöin järjestelmä rakennetaan osaksi koulun järjestelmää, kuitenkin sisältäen myös päiväkodin sisäiset toiminnot. Huonokuuloisten induktiosilmukat asennetaan ryhmähuoneisiin ja monitoimitilaan Turvallisuusjärjestelmät Kulunvalvonnalla tai ajastimilla, ja paloilmoittimella ohjattavia lukituksia varten asennetaan sähkölukot turvallisuuden edellyttämiin ulko- ja sisäoviin.

20 TEKNINEN LIITE 4 Kaikkien ovien hätälukitusta varten asennetaan hätälukituspainikkeita käyttäjäedustajan ja kiinteistöpalvelun osoittamaan paikkaan. Työnajanseurantapäätettä varten asennetaan kaapelointi. Rakennuksen toimisto-, käytävä-, ja aulatiloihin ja keittiöön asennetaan liikkeen ilmaisimet murtoilmaisimet. Järjestelmän valvontatilan ohjaus integroidaan kulunvalvontajärjestelmään. Kiinteistöön asennetaan tallentava kameravalvontajärjestelmä. Kameroilla valvotaan ulkona rakennuksen sivustoja, ja sisällä asiakaspalvelun auloja ja käytäviä. Kameroiden sijoittelussa huomioidaan lakien asettamat rajoitukset. Rakennus suunnitellaan kaapelointi henkilöturvallisuusjärjestelmä, joka on käyttäjän hankinta. Rakennus varustetaan analogisella osoitteellisella palovaroitinjärjestelmällä. Hälytyksensiirtoon käytetään Espoon kaupungin hälytyksensiirtojärjestelmää. Hissiltä on hälytyksensiirto ja puheyhteys hissivalvomoon rakennusautomaatiojärjestelmän kautta. Hissin GSM-viestilaitteelle asennetaan lisäantenni Merkinantojärjestelmät Käyttäjän osoittamille ulko-oville asennetaan ilkivallan kestäviä ovipuhelimia. Ulko-oville ja keittiön ovelle asennetaan ilkivallan kestäviä ja valaistuja painikkeita sisätilan summereineen. Johtajan huoneen ovelle asennetaan sisäänpyyntökoje. Keittiöön asennetaan paristokäyttöinen aikakello. LE-WC:n hälytysjärjestelmä toteutetaan määräysten mukaan.

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45031 T3 31.5.2016 ALUSTAVA KURTTILA MAAKAUPPIAANKUJA KORTTELI 45031 T3 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44073 T2 16.8.2017 ALUSTAVA KAUKLAHTI KAUPPAKUMPPANINTIE KORTTELI 44073 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45085 T12 16.8.2017 ALUSTAVA ÅMINNE PULPETTIPOLKU KORTTELI 45085 T12 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K74026 T1 21.8.2017 ALUSTAVA NUPURI NUPURINKARTANONTIE KORTTELI 74026 T1 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44061 T2 31.5.2016 ALUSTAVA KAUKLAHTI BASSENRAITTI KORTTELI 44061 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2)

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K20006 T6 25.5.2016 ALUSTAVA KUURINNIITTY KIRJOMÄKI KORTTELI 20006 T6 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Sivu 1/2 12273 D-osa Masalan koulu Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 396 m2, 451 brm2, 1 739 rm3 446 brm2 Jakaja: 396 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10 VIHDIN KUNTA Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3632/10 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta

Lisätiedot

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09 VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email

Lisätiedot

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu!

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu! TAKU Kaupunginhallitus 5.9.216 liite nro 8 (1/6) TAVOITEHINTA 19.7.216 Sivu 1/2 Petri Seppänen Wise Group Finland Oy Hanke: 19.7.216 VE2 Suolahden yhtenäsiperuskoulu Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.:

Lisätiedot

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA Kustannusarvion yhteenveto RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA Niitunniskantie 18 A 1 20320 Turku Y-tunnus 0854491-8 www.nl-rakennuslaskenta.fi info@nl-rakennuslaskenta.fi Tilaaja: Tehtävä: Pöytyän kunta,

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09 VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus

Lisätiedot

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Sivu 1/2 TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Paikkakunta: Kajaani Laajuus: 3 598 m2, 3 904 brm2, 20 025 rm3 Hankekoko: 3 904 brm2 Osa Käyttäjä Huonro Tila/Toiminta m²/tila kpl m² kor.% /m² A 1.kerros A Manuaalikoneistus

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5)

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5) Active - kustannushallinta Tocoman Finland Oy Helsingin aluetoimisto Mäkelänkatu 52 A FIN-00510 HELSINKI Puh. +358 (0)20 7420 200 Fax. +358 (0)20 7420 249 www.tocoman.fi Active KUSTANNUSSELVITYS Laajennustyöt

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13 SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808

Lisätiedot

Pirkkahalli, pysäköintialue

Pirkkahalli, pysäköintialue Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere

Lisätiedot

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs 13.10.2011 Sivu 1/2 Heikki Peltonen HP Crea Oy Hanke: 201147 1 Hirvaskankaan koulu ja päiväkoti Vaihe: Tilaohjelma 10/2011 Paikkakunta: Jyväskylään rajoittuvat ymp.kunnat Haahtela-ind.: 72,0 / 1.2011 Hintataso:

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Sivu 1/1 n hyvinvointikampus Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 437 m2, 486 brm2, 1 775 rm3 490 brm2 Jakaja: 384 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde on asemakaava-alue Tampereen keskustan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 KERAVAN KAUPUNKI Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Salaojituskerroksen rakeisuusalueet Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4437/14/1

Lisätiedot

Uudenkaupungin uimahalli

Uudenkaupungin uimahalli Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 30.11.2015 2 (3) Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 1 Yleistä Laskennan lähtötietoina on käytetty arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n arkkitehtiluonnoksia

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen G P TYÖ N:O 17224 SKOL jäsen VIRKKULAN SENIORIKYLÄ 755 / 406 / 14 / 21 PALONUMMI SIUNTIO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 3.10.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pohjatutkimusasemapiirros 1:500-002

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS 27.04.2012 Työnro 120007 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Cargotec Valmetinkatu Tampere A-Insinöörit Suunnittelu Oy TAMPERE Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 778 ESPOO Harakantie 18

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus Perustamistapaohjeistus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23323 Perustamistapaohjeistus

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS Insinööritoimisto Geotesti Oy TYÖNRO 060292 RAKENNETTAVUUSSELVITYS AHLMANIN ALUE TAMPERE MPERE Insinööritoimisto Geotesti Oy DI Katri Saarelainen RAKENNETTAVUUSSELVITYS 05.12.2006 1(4) TYÖNRO 060292 Ahlmanin

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 1.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE RAKENNETTAVUUSSELVITYS ROHOLAN ALUE PÄLKÄNE Tarkastus 1/10/2015 Päivämäärä

Lisätiedot

Kantavan alapohjan osuus 100 % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Tavarahissit kpl Kerrosluku krs

Kantavan alapohjan osuus 100 % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Tavarahissit kpl Kerrosluku krs 31.8.2015 Sivu 1/2 Jari Kiema KIEMA Management Oy Hanke: 1118 Isonniityn päiväkoti Isonniityntie 04600 Mäntsälä Vaihe: L1-luonnokset Paikkakunta: Järvenpää Haahtela-ind.: 84,0 / 1.2015 Hintataso: 86,5

Lisätiedot

TAVOITEHINTA 17.5.2018 Sivu 1/2 Projektipäällikkö Riku Korhonen A-Kruunu Oy Hanke: A-Kruunu Helsingin Maisemamaalauksenkatu Maisemamaalauksenkatu 1 Vaihe: rakennuslupa Paikkakunta: Helsinki Haahtela-ind.:

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 21.9.2010 Viite 82130365 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA,

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2)

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2) EK-Tiimi Oy LASKENTAMUISTIO Kuurnankatu 26 A, 80130 JOENSUU Jarkko Karvonen 18.03.2011 1(2) SAVONLINNASALIN MUUTOSTYÖT TAVOITEHINTALASKELMAT Lähtötiedot Tavoitehintalaskelma perustuu seuraaviin käytettävissä

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 9757 KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 31.3.2003 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09)

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 14871 Sipoonlahden koulun laajentaminen Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 7.12.2016 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477

Lisätiedot

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS Vastaanottaja Senaatti-kiinteistöt Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 26.2.2010 Viite 82127893 SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 51 PAKKALA TONTIT K 51226/2-7.

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 51 PAKKALA TONTIT K 51226/2-7. Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka TONTIT K 6/-7..7 Maaperä Korttelialueella on tehty yleispiirteinen pohjatutkimus. Ympäröivillä katualueilla sijaitsee

Lisätiedot

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe MÄNTSÄLÄN KUNTA VESILIIKUNTAKESKUS 30.11.2018 Investointikustannusarvio R01765.P000 Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe Vesiliikuntakeskus GRANLUND OY MALMINKAARI 21 00701 HELSINKI PUHELIN

Lisätiedot

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 00 Ristipellontie 7, 0090 HESINKI AUEEINEN POHJATUTKIMUS Purolaakso 060 KERAVA . YEISTÄ Toimeksiannon saaneena on Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (geo

Lisätiedot

Repokallion kaava-alue

Repokallion kaava-alue S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Repokallion kaava-alue Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19997 Rakennettavuusselvitys Saljola Suvi Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12 VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100

Lisätiedot

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 15.6.2011 Viite 82132293 ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6.

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6. Vastaanottaja Hausjärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.6.2016 Viite 1510025613 HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3

PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3 PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3 TONTINLUOVUTUSKILPAILU RAKENNETTAVUUSSELVITYS Viite 82119395 Versio 2 Pvm Hyväksynyt M. Fors / Porvoon kaupunki Tarkistanut

Lisätiedot

MYLLYPURO. havainnekuva. Kaavan mukaisesta rakentamisesta: Rakennuksen kerrosluku: Ehdottomasti käytettävä kerrosluku on 2.

MYLLYPURO. havainnekuva. Kaavan mukaisesta rakentamisesta: Rakennuksen kerrosluku: Ehdottomasti käytettävä kerrosluku on 2. 97 MYLLYPURO havainnekuva Kaavan mukaisesta rakentamisesta: Rakennuksen kerrosluku: Ehdottomasti käytettävä kerrosluku on 2. Asuinrakennuksiin saa sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamatonta työtilaa

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015 Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1 Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA Laatinut: Veli Matti Hokkanen LASKENTAMUISTIO 21.02.2015 Kinnulan

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 7330 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 4.11.2013 PARIKKALA 4.11.2013 7330 mh/pkm/po 2 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 1 YLEISTÄ Parikkalan kunnan toimeksiannosta

Lisätiedot

Henrikin Koulu Nousiainen

Henrikin Koulu Nousiainen Tavoitehinta-arvion yhteenveto Henrikin Koulu Nousiainen NL-Rakennuslaskenta Oy Niitunniskantie 18 A 1 B 20320 Turku ly 0854491-8 www.nl-rakennuslaskenta.fi info@nl-rakennuslaskenta.fi Tilaaja: Tehtävä:

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 KUSTANNUSSELVITYS SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 23.10.2014 Sivu 1/2 Ari Saari FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: 14568 2VE2U Siilaisen

Lisätiedot

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu 1(4) HANKE TILAAJA Laukaan Ekokoulu Laukaan kunta Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu TAVOITEHINTA ARVIO 2(4) 1. HANKETIEDOT Hanke: Osoite: Hankemuoto:

Lisätiedot

Tontin pohjaolosuhteet ja alustavat rakennettavuusselvitykset. Geotekniikkayksikkö Matti Kaurila

Tontin pohjaolosuhteet ja alustavat rakennettavuusselvitykset. Geotekniikkayksikkö Matti Kaurila Tontin pohjaolosuhteet ja alustavat rakennettavuusselvitykset Geotekniikkayksikkö Matti Kaurila Pohjaolosuhteet ja alustavat rakennettavuusselvitykset o Jokaisesta tontista on laadittu alustava rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

VT 2, 8. krs SOTET muutos monitilatoimistoksi

VT 2, 8. krs SOTET muutos monitilatoimistoksi VT 2, 8. krs SOTET muutos monitilatoimistoksi 1 (9) hankenumero 0011 Hankesuunnitelma 14.12.2015 2 (9) Sisällysluettelo 1. Yhteenveto hankkeesta... 3 2. Hankesuunnitelman laadinta... 3 3. Hankkeesta aiemmin

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

3752 Vermon päiväkoti Uudisrakennus

3752 Vermon päiväkoti Uudisrakennus 3752 Vermon päiväkoti Uudisrakennus 1 (15) Hankesuunnitelma 19.4.2016 ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO.FI 2 (15) Sisällysluettelo 1. Yhteenveto hankkeesta...

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1. LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014 Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.0b Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus / saneeraus 43900

Lisätiedot

KESKUSKEITTIÖN SANEERAUS HANKE 823204 HANKESUUNNITELMA

KESKUSKEITTIÖN SANEERAUS HANKE 823204 HANKESUUNNITELMA KESKUSKEITTIÖN SANEERAUS HANKE 823204 HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA 1 YHTEENVETO HANKKEESTA 1 1.1 HANKKEEN PERUSTIEDOT 1 2 ORGANISAATIO 2 2.1 HANKKEEN PROJEKTIRYHMÄ 2 3 HANKKEEN LÄHTÖTIEDOT 3 3.1 HANKKEESTA

Lisätiedot

YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ

YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ YLIVIESKA SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ Siltasuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Lea Yläsaari Tarkastanut: 10.4.2017 Pekka Mantere Geosuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Arto Keski-Opas Tarkastanut:

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 23.05.2016 HELSINGIN YLIOPISTOKIINTEISTÖT OY SIBELIUS-AKATEMIA, HANKESUUNNITELMA RAKENNUSOSAKUSTANNUSARVIO DI Ari Joro, mobile 050 3806673, ari.joro@rapal.fi Rapal Oy, Panorama Tower,

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Uudisrakennus, 1. ja 2. vaihe LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.8.2016 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE ID 1 629 446 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES,

Lisätiedot

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna RAKENNETTAVUUSSELVITYS LUONNOS 8.9.2011 1. YLEISTÄ Päivämäärä 08.09.2011 Proj. nro 82138231 Selvityksen kohde on Katisen kaupunginosassa,

Lisätiedot

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut

Lisätiedot

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 27.1.2016 Viite 1510022785 RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA Päivämäärä

Lisätiedot

Paapuurin päiväkoti Hankesuunnitelma 8.10.2013

Paapuurin päiväkoti Hankesuunnitelma 8.10.2013 Paapuurin päiväkoti Hankesuunnitelma 8.10.2013 1 (17) Ilmakuva Kummelinvuorensuun alueesta 2 (17) Sisällysluettelo 1. Yhteenveto hankkeesta... 3 2. Hankesuunnitelman laadinta... 4 3. Hankkeesta aiemmin

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI Työ nro 10675-3 04.11.2014 RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS PORNAINEN, AIDUNAUEEN ASEMAKAAVAN SWECO Ympäristö Oy Inststo Arcus Oy aatinut Tarkastanut Hyväksynyt N Vehmas / Arcus K Andersson-Berlin / Arcus J Heikkilä / Arcus 17-01-03 17-01-03 17-01-03 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Kalajoen kaupunki MAAPERÄTUTKIMUS Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 31.07.2018 MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Yleistä Kalajoen kaupungin (Hannu Vähäkuopus) toimeksiannosta on KS Geokonsult

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI 18.06.2014 Sisällysluettelo: 1. Projektin kuvaus 2. Alueen kuvaus 3. Maaperän kuvaus 4. Perustaminen 5. Kuivatus 6. Routasuojaus Liitteet

Lisätiedot

Staran ja liikuntaviraston Vuosaaren tukikohdan esirakentaminen ja alueella sijaitsevien rakennusten purkaminen

Staran ja liikuntaviraston Vuosaaren tukikohdan esirakentaminen ja alueella sijaitsevien rakennusten purkaminen Staran ja liikuntaviraston Vuosaaren tukikohdan ja alueella sijaitsevien rakennusten purkaminen Itäreimarintie 5 ja Pallokuja 5, Esirakentaminen Hankenumero 2080109 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Staran

Lisätiedot

NIKKILÄN SYDÄMEN PÄIVÄKOTI Sähkö-hankeselostus

NIKKILÄN SYDÄMEN PÄIVÄKOTI Sähkö-hankeselostus Nikkilän sydämen päiväkoti Hankesuunnitelman liite 10 NIKKILÄN SYDÄMEN PÄIVÄKOTI Sähkö-hankeselostus Iso Kylätie 12, 04130 Sipoo 2 1 RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 3 2 TEKNISET JÄRJESTELMÄT... 4 2.1 Sähköliittymä

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 18.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 1 Rakennushankkeen kuvaus:... 1 Suunnittelijat, asiantuntijat:... 1 2.

Lisätiedot

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VALTUUSTOSEMINAARI 17.8.2017 Suunnittelutalo PPG Oy Työryhmä Hankesuunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet: Rehtori Heikki Kangasluoma Rantatien koulu

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 447-2, JA 448-2

PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 447-2, JA 448-2 PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 447-2, 448-1 JA 448-2 TONTINLUOVUTUSKILPAILU RAKENNETTAVUUSSELVITYS Viite 82119395 Versio 1 Pvm 16.10.2008 Hyväksynyt Tarkistanut J. Forsman Kirjoittanut

Lisätiedot

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 KUSTANNUSSELVITYS Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 Dokumentin tiedot Laatija Carita Hytönen Puh. 020 7393 932 GSM 040 514 0543 Sähköposti carita.hytonen@fmcgroup.fi Selvityksen lähtötiedot Arvion laskenta

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN TALO OYJ

LEMMINKÄINEN TALO OYJ LEMMINKÄINEN TALO OYJ UKONNIITTY JOENSUU ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA TULEVIEN RAKENNUSTEN JA RAKENTEIDEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO 8.3.2016 Viite 1510024177 Versio 1 Hyväksynyt Ari Könönen Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat:

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat: Liite 1 Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Tilojen määrä hym2 (á) hym2 yhteensä Huom! Luokkatilat: Aineluokat: Musiikki 2 77,00 154 Tekstiilityö 2 92,50 185 Kuvataide 2 100,00 200 Fysiikka/kemia

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Hollolan kunta Kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen Virastotie 3 15870 Hollola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.6.2012 Viite 82143252-01 HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE,

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 577 Paimio Täyttämispvm 16.12.2016 Kaavan nimi Kauppatien asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU Pöytyän kunta RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU Hankesuunnitelma Kunnanhallitus 23.5.2017 xx Kunnanvaltuusto 30.5.2017 xx Sisällysluettelo 1 OPPILAITOS JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ... 3 2 RAKENNUSPAIKKA... 3 3 HANKKEEN

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010 3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1

Lisätiedot

Kohde käsittää vireillä olevan asemakaavan 8255 Hervantajärven kaupunginosassa Tampereen kaupungin kaakkoisosassa, Ruskonkehän eteläpuolella.

Kohde käsittää vireillä olevan asemakaavan 8255 Hervantajärven kaupunginosassa Tampereen kaupungin kaakkoisosassa, Ruskonkehän eteläpuolella. Hiidenmäen rakennettavuusselvitys asemakaavoitusta varten 19.10.2011 Kohde Kohde käsittää vireillä olevan asemakaavan 8255 Hervantajärven kaupunginosassa Tampereen kaupungin kaakkoisosassa, Ruskonkehän

Lisätiedot

Kalliorannantien tontin rakennettavuusselvitys

Kalliorannantien tontin rakennettavuusselvitys KYYJÄRVEN KUNTA Kalliorannantien tontin rakennettavuusselvitys Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2016 P29953 Rakennettavuusselvitys 1 (3) Silvennoinen Jarmo 20.6.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN TEKNINEN KESKUS Ritaportin liikenteen ja ympäristön yleissuunnittelu ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN 6.6.2008 Oulun kaupunki Tekninen keskus Ritaportin liikenteen ja ympäristön

Lisätiedot