riimitetty elämä muistiinpanoja elämän varrelta toinen korjattu laitos vilho kaipainen 2012

Transkriptio

1 riimitetty elämä muistiinpanoja elämän varrelta toinen korjattu laitos vilho kaipainen 2012 Hartaustekstejä, veteraanitoimintaa, yhdistystoimintaa, puheita, matkamuistoja, perinteisiä työmenetelmiä, kronikoita,

2 Tähän kirjaan tekijä on tallettanut suureksi osaksi runomuotoon kokemuksiaan elämänsä varrelta noin 60 vuoden ajalta 1950-luvun puolivälistä lähtien. Muistelmia on hengellisen elämän alueelta, perinteen vaalimisesta, vanhoista työmenetelmistä, suvun henkilöistä, osallistumisesta poliittiseen toimintaan, veteraanitoiminnasta. On kronikkamuotoista tekstiä ja muistelmia tapahtumista, riimiteltyjä matkakertomuksia, sekä henkistä kansanperinnettä. Vilho Kaipainen Asko Korpela 2

3 Sisällys Rukoukset Iltarukous Aamurukous Herran siunaus Isä meidän rukous Peltomiehen rukous Iltasella Iltarukous Rukous Iltarukous Perinteet Kaskiviljelys Elonkorjuu Riihen täyttäminen Työvälineet Puiminen Karjan hoito ja ruokinta AIV-rehun tekeminen Maalaisnaisen työnäkymä Vanhoja palkka-asioita ja työtuloksia Nuoruus Ukki Matti Taavetti Paavo Lassi Poikien yöjalkaan pyrkiminen

4 Veteraanit Veteraanin mietteitä Vapaussotamme veteraaneille ja naisille Puuropuhe veteraanien pikkujoulussa Seuraavan pikkujoulun puuropuhe Vennamo eduskuntaistunnossa Mualaesmies. (Veteraani) vuotissyntymäpäiväkronikka Veteraanien Joulu Veteraanien Joulu 1970-luvulla Rintamamiesveteraanien Tanskan retki Tämäkö kunniavelan maksua? Me veteraanit Veteraanipäivä Itsenäisyyspäivä Siniristiristilippumme Veteraanin mietteitä Veteraanien retki Lappiin ja Norjaan Veteraanien Aholansaaren loma Kronikat Turjan linnan retki Huhmarin loma Veteraanien ja Sotainvalidien risteily Turpeen puskijan mietteitä Vaalipropagandakronikka Riusan luovutusronikka Puhetilaisuus Puutarhakerholaisten retki Laskiaiskronikka kansakouluajalta Kansalaesopistokronikka Reittiön paikallisosaston ehdokasasettelukokous

5 Tilhilän kronikka Muistelmat Marttapiirin perustamisviisu Ressihyrrä viisu Vieraeluviisu Ainon luona Näkymättömän syntymäpäivä Kertun valmennuksesta Suomi juoksee viestikapulan lähettäminen Runo koulunkäynnistä Ruokailun perusohjeet Moottoripyöräretki Lappiin ja Norjaan Keväällä 1982 saadun stipendin käyttö Pienoisnovelli sanasta RAUHA: Puutarhakerhon kirkkoretki Iisalmeen Kansanedustajien valinnasta Keskustan Reittiön paikallisosaston opintokerho Keskustan Reittiön paikallisosasto (vuosikertomus ja tilit vuodelta Puheenjohtaja nuijan luovutus Presidentin vaali Perinnepuutyöpiirin stipendianomus Evästyksiä kansanedustajan eduskuntatyöhön Jugoslavian retken menomatka Reittiön askartelukerho Reittiön perinnepuutyöpiiri Perinnepuutyöpiiri Saanakronikka Kesäinen kokousilta (Keskustapuolueen Reittiön paikallisosaston kokousviisu Asuinrakennuksen alkuvaihe Puhe talvisodan päättymisen 42-vuotismuistojuhlasta

6 Puuropuhe Raskasta aikaa vuotisseuroissa luettu muistelma Veteraanien retki Ruotsiin ja Tanskaan Kirjailijapiirin ensimmäinen syystoimikausi Viisu kellosta Mietteitä Kansalaisopiston ajalta Viikon viisu Perimätietoa Tallikorvesta Reittiön Keskustan paikallisosaston opintokerho Katri-Helena Eskelisen 50-vuotissyntymäpäivä Antti Ronkaisen syntymäpäivä Evästyksiä Katri-Helenalle eduskuntatyöhön Perinnepuutyöpiirin alkukausi Kirjailijaopintopiirin joulu Katinkullan retki Kalevalainen retki Lapsoset Oravan pesä Taru oravan pojasta Paavo-poika Paavo-pojan metsäretki Jäniksen uho ja pako Hiirien kestit Hippasille tai piilosille aloitus Nuottaloru Piirileikkiloru Hippasille tai piilosille aloitus Heikin humma Kerinpuu Tunnelmat

7 Vangin muistoja Tervehdyspuhe Syntymäpäiväonnittelut Tähti ja meripoika Saimaanrannan laulu Nuoruusmuistoja Presitentin syntymäpäivä Evästä Jormalle Tuntemattoman kohtoominen Kalevalainen tupaantulotervehdys Rintamasotilaan Joulu Viisu Jormalle Sanonnat Päivän kierto Säästä sanottua Ajatonta kansanviisautta Arvoitukset Kysymykset Muutamia korko-, eli haukkumanimiä Vitsit Kylpy Salmonella Gorba Puinti Kärpänen Vettä keuhkoissa Pyörä ja mummo Viisari Rippi-isä

8 Sillan vihkiminen Paholainen Niskanen Raaputus Seksivalistus Olut Pikkumiehet Avioliitto Maku Muna Kotikunta Voi Laukkuryssä Flanelli Valehteleminen Petos Piispa Kalavale Saarna Rakastelu Lämmiverivarsa Terveellisyys Tievettä hevoselle Kyytimaksu Nimen arvaus Kyntö Pakkanen Ilman pumppaus Nuha Onki Rakennus Jätkä

9 Vankila Puuro Puu Mummo Yöjalka Kirvesvarsi Kalapilvi Lääkäri Pappi ja linja-autokuski Syntymäpäivä Moskova Stalin Tietokone Maatalousajoa Sika Liftaus Joulupukki Joulukirkko Tuntemattoman kohtaaminen Laulut Tellervo Oi muistatko vielä sen Tilda Liisa pien Eldankajärven jää Jääkärin laulu Iso Iita Mä vartiossa seison Heimosisko Kadjuska Sotilaan muistelma On päättynyt päivä Aiti

10 Äänisen aallot Synnyinmaan laulu Suomen salossa Kodin kynttilät Naisten ooppera Meripojan preivi Hilima tulj ja mänj Elämä juoksuhaudoissa Kesällä keinussa Paula Aila tango Pieni polku Heili Petsamosta Nainen hallitsee Merimiesvalssi Miljoona ruusua (Миллион роз) Vertailuralli Veteraanin iltahuuto Kultaiset vuodet Laulu Syvärille Rallilaulu Kulukijan laalu Pissi Juosu viisu Viisu työnteosta Sota-ajan muunnos väliaikaisesta Yölintu Laulu Huttusesta ja Kettusesta Lähtöserenaadi Muunnos Metsäkukista Puntiksella Rantakoivun alla Äidin sydän

11 Matalan torpan ballaadi Paimenpoika Kaipuu Rantakoivu Oi katsele lintua Kotini Laulaen kulkekaamme Taaton tallirenki Ajomies Kevätjuhlan loppu laulu Laulunpätkä NiIsiästä Härmän häät Lokki Kalliolle kukkulalle Piirileikki laulu Takaisinpaluu Härmän Kankaanpäästä Bärmin porukan laulu Alhainen ja nöyrä Kotoa lähtö Ville Ruusu Romanssi Kun ilta ehtii Asfalttikukka Kielon jäähyväiset Metsäkukkia Kaukainen ystäväni Harjulan riihessä Syyspihlajan alla Ralli Kuoleman laulu Viisu Vuorelan kuntoutuskeskuksesta

12 Savolainen ruokaresetti Nipasen vitsikilpailu Sota-ajan laulu ryssistä Työt Savon pelloilla Lampisen akka Lampiskan pontikkaa Kiuruvesj (Simojoki) I.K.L.n laulu Simolan perinneviisu Riimitys Lempi Ojalan muistolle Marssilaulu Haminan patteriston marssi Santerin loma Sota-ajan laulu On päättynyt päivä Petroskoin kokous Viisu Terijoen hallituksesta Kansalaisopiston viisu Metsän Joulupuu Höyrylaiva Titanicin laulu Kipeän parantamisloitsu Vanha aapisen loru Jo Karjalan kunnailla Elämää juoksuhaudoissa Onnentoivotus Enkeli Laulu Syvärille

13 Ronikka kirjan teosta! Ee se tuo immeenen aena voe tietee, mittee päevän mittaan suap kokkee ja sietee. Käätiin lenkillä ja tultiin pihalle paekkaan tuttuun ja niinpä ohi kulukiissa tartuttiin juttuun. Jaakko ja Asko siinä aarinkoo paestatellen tarinoip, ja sanovat, että tähän kokkookseen liittyvä voep. Siinä rupateltiin kaekenlaesta, niitä ja näetä, ee kuitenkaa syöpäläesistä lutteesta eekä täestä. Asko sano, että sinulla on kumma tuo tietokone tuo polla, voeskoon siellä enemmännii niitä sanontoja olla. Vastasin, onhan niitä paperilla jonnii verran, johon Asko sano, saesinko minä niitä vilikasta ies kerran Asko sae mapin ja vähä aekoo selloo ja kahtoo, sano Korpelan poeka tämän luvettavakseen tahtoo. Kohta tulj Asko papernipun kanssa opettammaan minulle konekirjutuksen kymmensormi taetoo, vaekka minulla ee oo siitä minkäälaesta laetoo. Noppeetahan se oes kymmensormi järjästelmällä niitä virheetä tekstistä oekoo, vuan minulla yks sormi pelloo ja toeset huiloo. Kun Asko sen totes niin aattelj kaet, no on siinäe kirjutusapu mulla, suan iteksen tässäe hommassa toemeen tulla. On Asko tehnä tämän kirjan teossa tosj paljon työtä, on männy varmaan monta päevee ja jatkoks on pitännä ottoo varmasti yötä. Vuan nyt on kaekki kertomukset, latikat, lorut ja laalut kansiin välliin suatuna, muutehan nämmäe oes aejan myötä piironginlaatikossa märänny ja muatunna. Tässä en voe muuta, kun kiittee Askoo ja muistoks antoo pala kaverrettuva puuta, Kun sinä Asko näpelöet tietokonetta ja tahot pittee taakoo, niin kato puupalan keskeltä aekaraatoo. Manttaalinkulma Vilho Kaipainen 13

14 Rukoukset Iltarukous Pieni olen lapsukainen, jalka heikko horjuu. Mutta Isä Taivahainen, vaarat tieltä torjuu. Oi niin hellä Hän on paimen, tukee, turvaa mua. El Hän hennon ihmistaimen, sallis kompastua. Suojelevi siunaavasti, elon aamuhetken. Isä armas iltaan asti, ohjaa elon retken. Aamen. Aamurukous Rakas Isä taivahan, kiitos rauhaisasta yöstä. Kiitos leikistä ja työstä, uuden päivän alkavan. Neuvo mua oppimaan, anna käytös kuuliainen. Mieli nöyrä, auttavainen, kaikki hahjas aikanaan. Ota sydän pienoinen, tänään täydemmin kuin ennen. Aamu hetken tullen, mennen, siunaa nimeen Jeesuksen. Aamen. Herran siunaus Herra siunatkoon meitä, ja Herra varjelkoon meitä. Herra valistakoon meille kasvonsa, ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme, ja antakoon meille rauhan Isän ja pojan ja Pyhänhengen nimeen. Aamen. Isä meidän rukous Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi, myös maanpäällä, niinkuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä, meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaakseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia, iankaikkisesti. Aamen. 14

15 Peltomiehen rukous Herra Luoja Taivasten, Isä armas ihmisten. Tukemme ja turvamme, edessäs nyt nöyrrymme. Sult on päivän kirkkaus, kukkastenkin kauneus, Sulta ihmisjärki myös, kaikki Herra, on sun työs. Suo siis, että voisiimme, hyvin käyttää kuntomme, Työllemme suo siunaus, touoillemme tointumus. Iltasella Jo vuotehelle vaivun, ja tyynyyn painan pään. Sun turviis Isä Taivaan, mä lapsi hento jään. En säiky tummaa yötä, en pelkää peikkoja. On luonan enkelisi, ne suojaa heikkoja. Myös luona vanhempaini, ne on ja siskojen. Ja hyväin ystäväini, ja kaikkein ihmisten. Se ain'on mielessäni, kun illoin uinahdan, Jo kuulen vierelläni, mä siipein suhinan. Aamen. Iltarukous Ilta on tullut ja nukutaan, surut lievitä vanhemmilta. Ovat usein he murheissaan, lepo rauhaisa kaikille anna. Kotieläimet läävässä makaa, nuo lempeät kiltit niin. Katso Jumala tähtein takaa, myös niidenkin vuoteisiin. Meitä kaikkia suojaa Herra. Aamen. Rukous Sylihisi Jeesus rakas, nukkua mun taasen suo. Enkelisi kaitsijaksi, käske vuoteheni luo. Ota hellään huomahasi, vanhempani rakkahat, Koti kallis, siskot, veikot, jotka kanssain kasvavat Suo mun päivän puuhissani, sinun kansas kulkea. Sua muistain iltasella, silmät kiinni sulkea. Aamen. Iltarukous Ilta on tullut Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Lapseksi tee mua taivahan, 15

16 maista jo matkaa kulkeissan. Täällä jo taivas rintaan luo, nukkua helmaas nyt mun suo. Aamen. 16

17 Perinteet ( ). Mieleni minun tekeevi, aivoni ajatteleepi, tässä värssyvä väsätä, viisuvuorta vieretellä. Siit on mieleni iloinen, myönteinen elämän tunto, kun on kulttuuri huomattu, arvohon perinne pantu. Täällä on ennenkin eletty, saatossa vuos satojen, tuvat on turvaksi rakettu, kupeelle jylhijen vuorten. kalavetten kainalohon, metsänviljan vierimaille, lehtomaitten laitamille, ahomaitten ahteheseen. Täällä sai kansamme kasua, kersosta kohota mieheks, pienoisesta pallerosta, urohoks uljaaks tulla. Pienoisesta tyttösestä, neitokainen sorja suortui, Varttuen vuosien myötä, näin jo naiseksi kasusi, kukkeaksi kukkaseksi, mielitietyksi miehen, urohon ikiomaksi. Miehellä on taaton taijat, immellä emon evähät, rakensivat, raivasivat, kasketen maatansa kohensi, Viljaviksi peltomaiksi, turvaksi tulevan polven, vaan tuli vainooja rajalta, vihollinen vihapäinen. Uhkasi Suomemme sukua, heimomme hengen menoksi, näin joutui miehet miekkatielle, poikaset sotapolulle. Kun loppui vainot rauhan myötä, vihan pitokin verinen, tuli urohot tuville, kotoisille tanhuville. Luokse kersojen kerisi, kaunokaistaan kaulomahan, jälleen alkoi uusi aika, aika uusi ja ehompi. Kynnettihin peltomaita, raivattiin rasiahoja, maksettihin vainon velat. asuttiin karjalan kansa. Heimolaisemme hoivattiin, koto kaikille saatiin, vaan ei riittänyt ruppeemat, ajasta puutetta oli. No tehkäämme sampo uusi, sampo uusi ja ehompi, tehas kaikki tekeväinen, halli helpotus hielle. <004> _ Tehas talojen tekohon, rautahevot heilumahan, pellon uuven perkaajaksi, vanhan viljellyn vaoksi. Kaiken näin sampo tekevi, kaupasta kaiken saapi, 17

18 ee tarvis neuvoja emosen, taaton taitoja, liijoin. Vanha kaikki maan rakohon, pois silmien siintämistä, korvien kuultavista, käsien käynnin tieltä. Näin kului päivät pääksytysten, vuojet vuosien perähän, taipui jo taatolta ryhti, harmeni haiset emosen. Muistui muinoiset mielehen, kaikki konstit kersosena, lauloi lapsille tieoksi mukuloille miettiäiksi. Taitojen takaisin tuonnin, virikkeijen vaalinnaksi, kohta on taijot takananne, tuonenvirran tuolla puolen. Toisilla tupapihoilla, tanterilla taivahaisen, nyt on viimeinkin viritty, perinteitä penkomahan, palvomaan pappasen töitä, neuvoja emon eläissä, tästä kiitoksen korean, kumarruksen kaunehimman. Lausun kulttuuri kunnalle, muistamusta meitä kohtaan, hyvästä huolen piosta, rahan saannista ratoksi, yrityksen yltimeksi. Vaalinnaksi vakaisen taeon, perinteen pelastamaksi, nuorisolle nousevalle, kansalle kasuavalle. Tilhilä > <340>< > Kaskiviljelys Alun perin kaskimaata valittaessa katsottiin mieluummin päivän puoleiselta rinteeltä sellainen vähän kitukasvuinen sekametsä, jossa oli mahdollisimman paljon pientä näreikköä ja katajikkoa. Puut kaadettiin aina samansuuntaisesti, mieluummin koillis lounais suuntaan, siis poikki ilmaan, kuten sanonta kuului. Koska tuulet keväällä ovat yleensä etelä tai pohjois tuulia. Kasken kaato tapahtui, kun lepikko piimi ja katajikko savusi. Tämä aika oli kai valittu sen takia, että estettiin lepän ja koivun kantojen versominen. Seuraavana keväänä maan sulettua lumesta, ja maan pinnan kuivuttua vähän, karsittiin kaski. Siis isoimmat runkopuut karsittiin ja otettiin vähemmäksi puita pois kaskesta. 18

19 Karsimisen yhteydessä kaski myös koohoteltiin, siis nosteltiin kaikki talven painamat oksat ja risut maasta ylös. Lopuksi vielä siivottiin kaskialueen ympäristö tarkasti puhtaaksi kaikista helposti syttyvistä aineista, kuten oksista, risuista, kulosta, ym. Näihin valmisteluihin kuului myös ns. alkurovion ja viertokankien teko. Alku rovio tehtiin siten, että otettiin karsittuja runko puita kaskesta, käännettiin puut viertosuuntaan. Näiden päälle laitettiin sytykkeet, siis kuivia näreen oksia, pikku näreitä ja katajia, ja näiden päälle varsinaiset roviopuut, siis kaskessa olevia isompia puita. Nämä. ns. kynnys- eli päänaluspuut laitettiin alkuun sen takia, etteivät mahdolliset sateet paina alkua enää maahan. Tämä alkurovio tehtiin usein kasken molempiin päihin, varsinkin, jos oli isompialainen kaski. Tämä siksi, että työ käy kun tullaan viertämään, tuuli mistä tuuli. Myös viertokanget täytyi olla valmiina, ja nämä tehtiin jos mahdollista, hiukan väärä, eli lenko tyvisestä närepuusta. Kangen pituus oli naisilla 6 kyynärää ja miehillä 7 kyynärää (kyynärä on 24 tuumaa, eli vähän vajaa 61 senttiä). Kangen tyviläpimitta noin 7 8 cm. Kangen tyvipää veistettiin siten, että ns. yläpuoli jätettiin suoraksi ja alapuoli ja kupeet veistettiin yläosan kärjessä yhteen teräväksi. Näin teroitettu viertokanki meni hyvin palavan rovion alle eikä tökkinyt työntäessä maahan. Puut palaessaan roviossa polttivat myös maan kamaran. Kun maan pinta oli palanut, viskattiin roviota työntämällä viertokanki pitkin maan pintaa palavien puiden, siis rovion alle ja äkki heitolla siirrettiin rovio eteenpäin. Näin jatkettiin työtä, kunnes koko kaski oli vierretty. Työ oli tosi kuumaa ja raskasta. Viertoasut olivat: Vanha viltti hattu usein, piikkopaita ja housut. (piikko = pellava tai liina vaatteet), jalassa villa sukat ja tuohi lötöt, tuohesta tehdyt virsuja muistuttavat jalkineet. Sillä erotuksella, että jalan reijän ympärille jätettiin tehdessä tuohien mutkat lenkille, joihin voi pujoittaa punontaisen, siis pellavista käsin punottu nuora. Tällä nuoralla löttö sidottiin jalkaan nilkan yläpuolelle, ettei putoa kiireessä nois, ja astu paljaalla jalalla polttavalle palolle. <342> Joskus, vaikkakin harvoin, saatiin kaski polttaa. ns. itse-tulissaan, siis kaskessa oli niinpaljon näreen ja katajan kasvustoa, että se paloi ilman viertänistä. Tällöin sytytettiin kaski ympäriinsä joka puolelta 19

20 mahdollisimman samanaikaisesti. Täten syntyvä kuumuus aiheuttaa vedon keskelle, joten metsäpalon vaara eliminoitui pois. Tämä työ vaati paljon juotavaa sintupiimää ja kaljaa, sekä erittäin suolaista lahnaa tai jotakin muuta suola kalaa, tietenkin myös piti olla mukana leipää ja voita, vaihtoehtona voi olla kalakukkokin. Sellaisessa työssä nesteen hukka ja sokerin ja suolan hukka oli erittäin suuri. Viertämisen jälkeen kerättiin jäljelle jääneet kekäleet kokoon niihin paikkoihin, joista maakamara oli jäänyt palamatta, ja ne poltettiin sitten. Näitä kasoja sanottiin rijo läjiksi. Tämä työ oli enimmäkseen lasten hommaa, olihan se hauskaa niitä kalikoita kerätä ja polttaa, vaikkakin työ oli sekin kuumaa ja nokista. Kasken polton ajankohta oli myös tarkoin määriteltävä. Maaperän tuli olla tarpeeksi kuiva, viertäminen tuli suorittaa ennen kuin puihin tuli lehti. Tämä siksi että lehti metsä estää ratkaisevasti tuulen voimaa, ja niin vaikeuttaa kasken polttoa. Myös kasvunsa aloittanut nurmi ei pala niin kuin kulo. Palon jäähdyttyä kylvettiin nokiselle maalle ohran tai nauriin siemeniä, usein kylvettiin molempiakin, tietysti eri paikkoihin palolle. Toisinaan kylvettiin ruistakin ohran kanssa yhteen. Tätä sanottiin juureisrukiiksi, joka joutui leikattavaksi seuraava kesänä. Siemenen kylvössä, paitsi nauriin, miksi ei myös pellavan ja liinan eli hampun, käytettiin yleisesti seuraavaa tapaa: Kylvettiin siementä pari kolme sitkainta (sitkain leveys noin 4 m), nauris kylvettiin joko hiekan seassa tai töpeksimällä, otettiin nauriin siemeniä suuhun josta sitten tosiaan vähän kerrallaan töpeksittiin palolle. Pellava ja liina kylvettiin vasta kynnön jälkeen, kylvö suoritettiin alasti, että maahinen (maanemo) näkee kylväjän tarvitsevan vaatteita. <343> Liina kylvettiin sanoin kuin pellavakin, mutta sääntö oli, että on kylvettävä niin sakeaa, että lude pystyy kulkemaan siemeneltä siemenelle, tarvitsematta astua maahan. Siementen peittäminen suoritettiin kyntäen paloaatralla, tämä oli ojilleen aisoilleen ja kurelleen aisojen yhdysosa ja käsien sijat sama kuin peltoaatra. Perälauta oli kuitenkin alaosaltaan kaksihaarainen, joiden päissä oli kiskot, siis lyhemmät raudat kuli peltoaatrassa. Eikä paloaatra tarvinnut luotinta kääntö levyä. Kynnön jälkeen palolla turpeet pienennettiin kuokkimalla. Se oli vähemmän mieleinen komennus (ainakin lapsena). 20

21 Tämän jälkeen palo vielä karhittiin risukarhilla. Risukarhi oli ennen aikaan aivan yleinen muokkaus väline myös peltoviljelyksessä. Risukarhi valmistettiin seuraavasti: Otettiin ahon laidasta tukeva oksaisia ja tuuheita kuusen latvaosia. Halkaistiin ne keskeltä kahtia, näin saatiin. ns. karhin lautoja, pituudeltaan laudat olivat kolme kyynäräisiä, ja yksi laudoista jätettiin noin kyynäriä pitemmäksi, jotta siitä pystyi karhia tarvittaessa nostamaan tai kannattamaan. Karhilautoja lukumäärä oli joko 7 tai 9, siis aina pariton luku. Tämän jälkeen väännettiin noin 2-3 metrisiä koivuvitsaksia tarpeen mukaan, kuitenkin niin, että joka laudan väliin ja reunoille tuli yksi vitsaspanta kahteen poikittaisriviin. Näillä pannoilla yhdistettiin karhinlaudat yhteen, käyttämällä noin 2- metrisistä juurakkoon päästetyistä näreistä tehtyjä karhin leveyteen sopivia kiiloja. Palon saatettua kasvukuntoon, täytyi tehdä vielä aita halmeen ympärille, ettei eläimet pääse syömään ja turmelemaan kasvustoa. Tämä ympärys aita oli ns. rante aita. <344> Aita ladottiin kaskesta aiemmin otetuista ja palamatta jääneistä rantteista eli roviopuista. Tyypilleen se muistutti oikeaa piste aitaa, mutta seiväs välien pituudet, varakkaiden ja vitsaksien paikat eivät olleet niin tarkasti määritelty. Pihaan johtavan polun kohdalle tehtiin veräjä, nyt saatiin jäädä odottamaan ja toivomaan mahdollisimman runsasta satoa. <345>< > Ennen ei ollut siemeneloissa lajike valikoimaa, kuten nykyisin. Oli vain maatiaislajikkeita: ruista, ohraa ja kauraa. Jonkin verran ennen toista maailmansotaa tuli käyttöön myös ns. maatiaisvehnä. Samoihin aikoihin muutamissa talouksissa kokeiltiin ns. suvirukiin kasvatusta ja menestymismahdollisuutta. Nämä viimemainitut hävisivät sotaaikana, joko työvoiman vähyyden ja heikkouden, tai lajikkeiden viljely hankaluuksien ja peltojen ravinne köyhtymisen seurauksena. Elonkorjuu Maatiaisohrasta sanottiin, että se joutuu suotuisissa olosuhteissa jopa 6 viikkoon hinkalosta hinkaloon. Siis kasvaa kylvön jälkeen korren, valmistuu jyvät ja joutuu leikattavaksi (kypsyy) tai kuten nyt sanotaan, tuleentuu. Tosi nopea kierto. Viljan kypsyttyä, se leikattiin sirpillä lyhteiksi, jotka sitten koottiin kuhilaille. Sirppi oli maasepän takoma 21

22 Lähes 5-nurron alakaaren ja pysty osan muotoista taosta, kaari osa oli viikatteen tavoin taottu ja sitten lyöty terään hampaat. Pysty osa eli ruoto oli taottu ohuemmaksi ja päähän päin teräväksi. Tähän tehtiin käden sija siten, että otettiin noin tuuma, puolitoista vahva männyn rungon osa, pituudeltaan noin 15 senttiä, eli reilu kämmenen leveys, jätettiin toiseen päähän yksi tukeva oksa. Kuumennettiin terän ruoto, jonka jälkeen hitaasti naputellen laitettiin käden sijaksi aiottu puu paikoilleen siten, että oksa tuli kaari osan tueksi. Tämän lisäksi vahvistettiin sirppiä kiertäjällä noin tuumaisella tuohi nauhalla, alottaen tuki oksan ja terän välistä, kiertäen terän ja oksan pari kertaa yhteen ja jatkaen sitten kädensijan peittoa aina käden sijan päähän, johon kierrettiin vielä joitakin kerroksia ikään kuin tueksi helpottamaan sirpin pitämistä kädessä. <346> Lyhteeseen laitettiin kasvuston pituudesta ja leikkaajan käden koota ja taidosta riippuen 1-3 koprausta - tarkoittaa niin ison kasan kuin leikkaaja osasi koota leikattuja olkia kerralla käteensä. Lyhteet sidottiin yhteen siten, otettiin olkia käteen noin reilu miehen peukalon vahvuinen nippu, tähkät tai kaurassa röyhelöt otettiin vasempaan käteen, rukiissa oikeaan. pyöräytettiin olki nippu pannaksi lyhteen tyven ympärille noin cm päähän lyhteen tyvestä ylöspäin, siten että panta olkien tyvipuolella kierrettiin tähkä nipun ympäri ja sen jälkeen tyviosalla työntö taittaen pannan alle. Tämän jälkeen lyhteet laitettiin kuhilaille, nuorimmat ja äkkinäisemmät laittoivat lyhteet olkaakseen, lyhteet ladottiin suvitouvoissa 3 lyhdettä pohjaksi, 3 poikittain ja sitten 3 taas poikittain, rukiissa 4 pohjalle, seuraavaksi 3 sitten 2 ja viimeiseksi 1 lyhde. Suviviljasta tehtiin kuhilas yhdeksästä lyhteestä. rukiista kymmenestä lyhteestä. Kuhilaiden teko oli ennen aikaan itseoikeutetusti vanhan isännän tehtävä, jos hän oli vielä niin työkykyinen että pystyi. Muuten se oli jonkun jo oppineen aikuisen tehtävä. Suvivilja kuhilas koottiin siten, kaksi lyhdettä latvat vastakkain ja tyvet noin lyhteen mitan toisistaan erillään, sen jälkeen taas kaksi lyhdettä edellisten kanssa 90 asteen kulmaan, vielä kaksi paria näiden välien kohdalle, sitten hattu lyhde joka taitettiin vähän siteen suupuolelta ja leviteltiin hatuksi kuhilaan päähän. Sateisilla säillä laitettiin leikatut lyhteet ns. letille tai kakkosille. Letitys tehtiin niin että ladottiin lyhteet ristiin tyvet maata vasten ja latvat tähkä osien alta vähän ristiin. Kakkosille laitettiin taas samaan tapaan kuin kuhilaallekin, 22

23 mutta toiseen kakkoseen 4 lyhdettä ja toiseen 5. Nämä siksi, että vähäinenkin tuuli poisti lyhteistä nopeammin irtovettä, ja saatiin nopeammin lyhteet kuhilaalle. Ainahan syyskesän alkaessa oli vilja aamulla tuoretta, sen vuoksi mentiinkin elopellolle aikaisin, koska tuoreena vilja oli pehmeämpää leikata. Ruislyhteen koko oli myös tarkoin määrätty, sen oli oltava sidottuna siteen kohdalta 8 tuumaa. Lyhteet sidottiin niin tiukoiksi, että sai ottaa lyhteen latva tähkistä ja pyörittää ympäri, että lyhde hajoaisi. Tänä oli myös isäntien vaatimus urakka palkalla leikkaajille. Rukiin leikkaajat laittoivat usein lyhteet sitomisen jälkeen olkaaksiin, tällöin leikkaaja näki leikkuutuloksensa ja urakan leikattuaan oli paremmin aikaa ja hauskaakin tehdä kuhilaat valmiiksi. Ruiskuhilaaseen laitettiin 10 lyhdettä, ensimmäinen laitettiin pystyyn jalkalyhteeksi taivuttaen latvoja hiukan mutkalle, tämän ympärille laitettiin lyhteet kuhilaaksi kuten suviviljassakin. Viljan leikkuu tehtiin melkein aina urakkatyönä, niin oman kuin palkallisen leikkaajan suhteen. Olihan kotiväenkin mielekkäämpää leikata urakalla määrätty lyhde- tai kuhilasmäärä, jonka jälkeen pääsi summa voitoilleen siis loppu päivän sai olla vapaana. Aikuiset miehet ja monet naisetkin leikkasivat päivässä 300 lyhdettä ruista ja satakin kuhilasta suviviljaa. Rukiin leikkuu palkka oli kappa = 5 litraa sadalta lyhteeltä, suviviljasta oli kappa 30 kuhilaalta talon ruoassa. Vanha sanonta oli, kun on kuhilas pellolla niin on tuli tuvassa, siis sitten sytytettiin tuli öljy lamppuun valaisemaan tupaa. Ennenaikaan säästettiin kaikessa, kuten öljyssäkin. Joskus palohalme oli ns. tiettömän taipaleen takana, tämä tahtoo sanoa, että palo oli sellaisen taipaleen takana, ettei sinne päässyt hevospelillä sulan maan aikaan mitenkään. Tällöin täytyi vilja lyhteet varastoida aumaan. <348> Auman alusta tehtiin laittamalla aidasta otetuista rantteista melko tiivis ristikko siten, että keskus saatiin laitoja ylesmmäksi. Tämän ristikon päälle ruvettiin latomaan lyhteitä ympyrään niin, että keskelle jäi noin korttelin läpimitaltaan oleva aukko, tämä siksi ettei vilja tunkkaannu eikä idä tai muuten vaurioidu. Näin rakennettiin auma noin miehen korkuiseksi laitamilta, keskus tietysti jäi ylemmäksi. Auma tai aumat, jos oli isompi palo tuli useampi auma katettiin vahvalla havuoksa kerroksella, alkaen auman laidoilta keskukseen, painoksi laitettiin pitkiä rantteita. 23

24 Riihen täyttäminen Kauniiden syysilmojen vallitessa, jos palo oli lähellä ja paremman taipaleen takana alettiin viikon tuultumisen jälkeen ajaa lyhteitä riiheen. Ensin täytyi Iämmittää riihi lämpimäksi, jonka jälkeen se ripsuttiin havu ja koivu oksista tehdyllä pitkävartisella vastalla lakaistiin riihen laipio, seinät, parret ja pelsimet, tämän jälkeen lakaistiin kaikki roskat uuniin. Parret olivat riihen poikittaissuunnassa, lähes seinästä seinään ulottuvia noin 10 cm keskiläpimitaltaan olevia riukuja. Nämä lepäsivät riihen pituussuunnassa seinä varsilla olevien ns. pelsimien varassa, näitä pelsimiä oli kolmessa kerrassa, ylä-, ala- ja ahdinpelsimet. Parsia oli yksi yläpelsimillä, kahta alapelsimen partta kohden. Ahdinpelsimillä kuljetettiin ns. ahdin lautaa, jolta käsin lyhteet ahdettiin siis laitettiin alapelsimillä olevien parsien päälle, aina kaksi lyhderiviä rinnakkain. Tähän väliin laitettiin sitten yläparsi. Suviviljoissa saatettiin laittaa useampikin lyhde rivi alaparsien päälle. Kun näin oli saatu riihi ahdettua siirrettiin ahdinlauta takaseinälle ja lakaistiin kaikki roskat lattialta ja laitettiin ahdinlaudan päälle riihen nurkkaan. Sitten alkoi riihen lämmitys. Lämmitykseen käytettiin melkein aina huonosti halkeilleita ja halkeamattornia uuni puiksi tarkoitettuja ym. vastaavia pölkkyjä. Riihen lämmitys oli tarkkaa hommaa ja tosiaan ammattimiehen työtä, olihan kiukaat ns. sisään lämpiäviä. Savu tuli kiukaan takaosan päälle muuratuista hormeista ns. sieraimista riihen sisään. Lämmityksen aikana uunin vetoa säädeltiin ovien aukiololla, siis kuinka paljon ovia kulloinkin pidettiin raollaan. Ensimmäisen uunillisen lämmittyä, lakaistiin riihen lattia, sillä kuumuus ja savu ajoivat elolliset oliot alas ahdoksesta ja ne tippuivat lattialle. Lämmitystä jatkettiin, kunnes ahoksen lämpömäärä oli seuraava. Riihen lämmittäjä painoi kämmenpään kolme kertaa riihen oven yläpuolen sisäseinään. Jos seinä poltti kolmannella kerralla se oli sen merkki, että vilja kuivuu puitavaksi aamuun mennessä. Yli kuumuus saatiin tasaantumaan pitämällä ovia auki vähän aikaa. Riihen puintiin noustiin aamulla niin aikaisin, että riiheys oli puitu aamiaiselle mennessä, riiheen lähdettiin jo kello 3 maissa. Aamiainen oli kello 8. Työt riihellä aloitettiin seuraavasti: Riihen isäntä kävi levittämässä aiemmin puidun olkikuvon lähistölle nurmikolle 24

25 kos tumaan. Ahoksesta alettiin pudottaa lyhteitä työntämällä alaparsia tyhjään tilaan, jolloin lyhteet putosivat alas. Sitten lyhteet ladottiin lattialle, samalla avattiin siteet. Rukiit ladottiin lyhteiden latvat vähän limittäin vastakkain. Latauksen latominen aloitettiin aina riihen takaseinän jommasta kumasta nurkasta. Isompiin riihiin sopi poikittain 2. latausta, sekä oven suuhun pitkittäin lyhyt lataus. Nyt alkoi puinti riusalla varstalla. Työvälineet Riusoja oli kahta mallia, oli ns. remmiriusa ja ns. tappiriusa. Aikuisten riusan varsi oli 2. kyynärää ja vaaksa, eli noin cm. Kielen pituus oli kyynärä ja vaaksa eli vähän yli puoli varren mittaa. Remmiriusan varsi tehtiin juurikan kanssa kaatetusta näreestä, varsiosa veistettiin juurikkaan nähden poikittaissuuntaisesti litteäksi. Kieliosa tehtiin aina koivusta kantikkaaksi (8 kanttia). Varren juurikka muotoiltiin siten, että tyviosa jätettiin vahvemmaksi noin sentin matkalta, keskiosa ohennettiin 3-4 cm matkalta senttiä ohuemmaksi ja päähän taas vahvempi osa. Juuriosan pituus noin 10 cm. Kielen päästä veistettiin vinoon lastut 4 kantilta ja kahdelle kantille kiinnitettiin juurikan uraan sopiva rahkeen pätkä tai jotakin muuta lujaa remmiä sen verran pitkäksi, että paremmin pystyi kirimään nahka nauhalla juurikan ja kielen välistä, tämä esti kielen irtoamisen pois puidessa. Tappi riusa tehtiin taas siten, että valittiin tanakka oksainen koivu pölkky, josta veistettiin kieli, jonka toiseen päähän jätettiin se valittu tukeva oksa, kuten remmiriusassa juurakko. Varren päähän jätettiin veistäessä levennys, johon kaivettiin niin iso reikä, että kielessä oleva oksa mahtuu siihen, Kun kieli oli paikoillaan, kierrettiin tuohi tai nahka panta oksan pääosan ympärille, estämään kielen irtoamista kuten edelläkin. Puiminen Riiheyksen puinti aloitettiin aina peräseinä nurkasta parittain, jos oli 2 henkilöä tai enemmän puijia. Parit puivat aina yhteen vuoro tahtia 25

26 lyöden riusan kielillä samaan tai lähes samaan paikkaan lyöden. Ensin puitiin latva osat, sitten tyvet. Kuta tottuneempi pari oli, sitä nopeampaa oli työn tulos. Tottunut aari pystyi vaihtamaan riusan olalta toiselle, ilman tahdin sotkeutumistakin. Kun päällyspuoli latauksesta oli puitu, käännettiin latauksen alapuoli päälle päin, otettiin jalkoja vasten noin metrin matkalta oljet ja pienellä potku liikkeellä saatiin ahos kääntymään toisin päin. Nyt toisen puolen puinti. Nyt alkoi olkien kopistelu, olkia otettiin pikku erissä käteen ja puisteltiin ravisteltiin kädellä hetki, jonka jälkeen kopistellut oljet nostettiin syliin toisen käden varaan. <351> Näin kopistetut oljet koottiin seinustoille kuvoiksi. yhteen kupoon koottiin noin 10 lyhteen oljet, siten että laitettiin suunnilleen saman verran tyviä molempiin suuntiin tai molemmin päin. Kupojen sitominen suoritettiin olki siteellä, kuten jo aiemmin mainitsin. Side tehtiin ottamalla kostuneita olkia noin ranteen vahvuisia nippuja kaksi, nämä laitettiin vastakkain, tähkät ristiin, tähkien ja ohuempien osien vahvikkeeksi otettiin vielä kolmas nippu, joka vähän suoltaen laitettiin siteen ohuimmalle kohdalle, nyt painettiin jalalla sidettä keskeltä, samalla kiertäen sidettä myötä päivään, ensin toinen, sitten toinen pää, toisen jalan pidellessä valmista päätä, toisen ollessa keskellä. Tällaisella siteellä sidottiin olkikuvot. Sitominen tapahtui seuraavasti. Sitoen toinen pää käännettiin kaksin kerroin ja työnnettiin seinustalla olevan olki kasan alle, käännettiin olkia siteen varaan, kunnes siteen toinen pää tuli näkyviin, otettiin siteen päät toinen toiseen käteen, vedettiin kupo tiukalle ja kiepautettiin siteen päät yhteen ja taittaen painaistiin päät siteen alle. Olkien puinnin ja ulos viennin jälkeen, puitiin vielä ns. tyveyspehkut, jotka ensin riihen isäntä oli haravalla kouhotellut ruumen kasan päälle. Nämäkin koottiin vielä kuvoiksi, että oli helpompi liikutella. Tämä oli ennen urakkana saada ennen aamiaista. Sanottiin, kun viimeiset lyhteet pudotettiin orsilta, että aamusen rinta näkkyy. Jos ei ollut viskuukonetta työ tehtiin käsin, kasattiin ruumenet ovensuuhun kiukaan vasta päätä, ja siitä todella käsin viskattiin ruumenia vastakkaiselle seinälle. Tietenkin jyvät painavimpina lensivät kauimmaksi seinä varteen, kevyemmät jyvät rajaiset jäivät lähemmäksi viskaajaa ja ruumenet aivan lähinmäksi. Näin saatiin tosi puhtaat jyvät säkkiin. Tämä riihen puinti oli tehtävä näin aikaisin, koska 26

27 seuraava ahos oli saatava puinti kuntoon jo seuraavaksi aamuksi. Riihimiehet menivät päiväksi viljan leikkuuseen pellolle. Puhtaat jyväsäkit kuljetettiin aittaan, joko hinkaloon tai jätettiin säkkiin. Näistä jyvistä käytettiin aina osa joko puromyllyssä tai varmaan useammin jauhettiin vilja jauhoiksi käsikivillä. Sen aikaisissa myllyissä ei ollut ns. puhdistus laitteita, joten jyvät täytyi puohtaa siis vielä puhdistaa mm. pölystä ja mahdollisista muista pikku roskista, puohi seula, oli puun juurista niin tiheäksi ristiin kudottu soikea tai pyöreäpohjainen, ohuesta laudasta noin 10 cm korkuisilla reunalla varustettu astia. Tähän otettiin viljaa jonka jäikeen alettiin liikuttaa viljaa. Liikkeen ansiosta osa pölystä ja pienimmistä roskista lensi jo pois samalla siihen lisättiin myös oma puhallus avuksi. Näin saatiin vilja puhtaaksi jauhatuskuntoon. Joskus entisen viljan loputtua, tai nopeasti uutisen saanti oli aiheena riihen ravaukseen pudotettiin latauksen rintuuksesta lyhteitä, joiden latvoja hakattiin pelsimeen, siten saatiin jyvät uutispuuroon tai leipään. Tietenkin lyhteet laitettiin ahokseen takaisin. Käsikivien eli Kinnaskoskelaisten myllyn rakenne oli seuraava: Alakivi oli noin cm halkaisijaltaan oleva karheapintainen, hiukan keskeltä alas päin notkolla oleva pyöreä ympäryksin on muuten litteä kivi Yläkivi oli saman kokoinen, samoin kupera mutta ylös päin. Yläkiven keskellä oli noin 6-8 sentin läpimittainen reikä, ja kiven laidalla oli toinen, ei kylläkään kiven läpi ulottuva syvennys. Alakiven vastakkaisilla reunoilla oli noin 2 senttiä syvä ja tuuman leveä, keskelle päin madaltuva kolmisen tuumaa (tuuma = 2, 6 cm) pitkä pystyreunainen uurna, tämä ns. kiilakolo. Reunalla oleva kolo yläkivessä oli seivästä varten, jolla pyöritettiin yläkiveä viljaa jauhettaessa. keskireijästä laitettiin viljaa kivien väliin. Joissakin yläkivissä oli lisäksi hakattu ns. rihlaukset siis pienet toiselta puolen vinoreunaiset, vähän päältä päin katsoen vastapäivään kiertyvät urat kiven ulkolaitaan asti. Alakivessä olevissa oli koivu kiilat, joilla säädettiin kivien läheisyys, ja siten jauhojen karheus. Yläkiveä pyörittäessä silmästä menneet jyvät läksivät ilmavirran ja keskipakoisvoiman ansiosta kulkeutumaan kivien ulkoreunaan päin, päätyen lopuksi jauhoina kivien ympärys lavalle, josta ne lakaistiin siivellä kanan tai kanalinnun kuivatulla siivellä, kopsaan tuohesta kudottuun tiiviiseen jauhoja varten tehtyyn astiaan. Jauhinkivet olivat aina jossakin ulkorakennuksen nurkassa hirsistä salvetun kehikon päälle rakennetun tukevan lavan päällä, lava oli 27

28 tietysti sen verran kivien ympärystä laajempi, että jauhot pysyivät hyvin siinä. Yläkiven pyöritystanko oli yläosastaan tukevasti kiinni, että pystyi kiveä voimakkaasti pyörittämään. Tälläistä oli entisaikainen kaskiviljelys täällä Savossa. Tilhilä Karjan hoito ja ruokinta Karjan hoidon perustahan on rehujen hankinta karjalle sisäruokinta kaudeksi. Entisaikaan, kun karjan talviruokinnan pääasiallinen osa oli heinä, oljet, vesi ja joskus myös lehdekset, eli kerput. Kun heinää ei viljelty pelloissa, kerättiin heinät kaskiahoilta, metsä ja suo niityiltä, järvien ranta kuivioilta ja matalista järvien ranta vesistä js lahtien poukamista. Korjuu tapahtui siten, että ensin heinät niitettiin viikatteella ja vesakoista samoin kuin järvestäkin siirrettiin heinät aukeammille ja kuivemmille paikoille kuivumaan. Samalla levitettiin heinät kuivumis paikallaan mahdollisimman tasaiseksi karhoksi. Poutapäivät olivat ensiarvoisen tärkeitä heinien kuivumisen kannalta. Kuivumista, edistettiin siten, että välillä heinä luokokarhoja kouhoteltiin. Siis heinät käännettiin siten, että alapuolen heinät tulivat päällepäin. Tavallisimmin heinät eivät kuivuneet ensimmäisenä päivänä täysin kuivaksi, joten ne laitettiin ruvoille. Heinäruvot lämpisivät vähän yön aikana, vähäisenkin heinän kosteuden vaikutuksesta. Aamulla taas ruvot hajoteltiin karho muotostelmiin, siis kuivumaan auringon paisteessa ja tuulessa. Jälleen yksi tai kaksi kouhottelua, riippuen heinien kuivumis nopeudesta. Tämän jälkeen heinät taas ruvoille, jotka sitten kannettiin sapilailla joko latoon tai pielekseen, harvemmin suovaan. <130> Pihanurmista tehtiin tupakuivuita. Pihanurmi niitettiin ja tuotiin tupaan kuivumaan. Olihan entisaikaisissa tuvissa ns. kuivausorret, joiden päällä oli aina kuivumassa aisapuita, rekien kaustopuita, heinähäkin reunapuita, sapilaspuita ja painettuja reen jalaksia, unohtamatta 28

29 kuitenkaan astian lautoja, joten siellä oli orsia, jotka tiivistettiin niin että heinät pysyivät niiden päällä. Nämä olivat herutusheiniä. Usein laitettiin näistä tupakuivuista tai joistakin muista ns. kovan maan heinistä haudetta, laitettiin kuivia heiniä isokokoiseen korvoon ja kaadettiin kuumaa vettä heinien päälle. Heinät saivat hautua korvossa yön yli, tai aamusta iltaan, jolloin ne annettiin parhaiten lypsäville lehmille. Nämä oli myös ns. herutusaineita. Ruokintaa monipuolistettiin viljan ruumenista ja viljan olista silputuilla silpulla. Silput ja ruumenet laitettiin laudoista tehtyyn aperuuheen Ne kostutettiin kuumalla vedellä, ja jos oli, niin sekoitettiin joukkoon kaura tai ns. sekajauhoja. Tällaisia olivat entis aikaan karjan rehut. Sen voi arvata, ettei ollut ylituotanto ongelmia maitotalous tuotteista. <131> AIV-rehun tekeminen Ensimmäinen AIV n tekokurssi oli naapurissa joko vuonna 1931 tai Jo ennen kurssija oli silloisesta Kuopion Maanviljelys piirin toimistosta lähetetty tarkat ohjeet AIV rehun valmistukseen ja säilöntään rakennettavasta ns. kuopasta. Tämä kuoppa oli lieriön muotoinen noin 5 m halkaisia ja noin 1, 5 m syvä maakuoppa, jossa oli noin 8-10 cm läpimitaltaan olevista riu uista laitettu seinustat tiiviiksi seinäksi. Tämä siksi ettei hiekka eikä multa pääse vierimään kuoppaan. Varsinaista kurssia tuli pitämään Kuopion Maanviljelys Seurasta Klaus Kurki. (Agronomi). Työ- ja suojausvarusteista ja -menetelmistä. Silloin ei vielä ollut kumisaappaita eikä kumikäsineitä minkäänlaisia, joten monttumiehelle laitettiin huopatossut, jotka kyllästettiin muistaakseni joko tervalla tai liinöljyllä, (mäntyöljy vernissa), ja sitten jalan peitoksi vielä villasukkia ja huopasyylinkiä. Käsineet olivat myös samalla tavalla, joko villasta vanutetut tai sarasta valmistetut ja samalla tavalla kyllästetyt kuin huovikkaatkin. Koska rikki ja suolahappo seos, jolla säilöntä tapahtui, oli kaiken muun syövyttävää, paitsi lasi, puu ja villa kestivät syöpymättä. Kastelukannut olivat, jos sattui olemaankaan peltiä, joten se ei olisi kestänyt, vaan tehtiin, joko hyvin pienellä poralla, tai 29

30 mieluummin 3-4-tuumaisella naulalla polttamalla reikiä ohueen lautaan ja se naulattiin pienillä puutapeilla pieneen, usein saunakapan suuhun ja näin saatiin kastelukannu seoksen levitykseen. Seos tehtiin siten, että vettä laitettiin määrätty määrä isoon vesikorvoon (puukorvo). Tähän sekotettiin happoseos, en muista enää varmaksi seos suhdetta, joten en mene sitä arvioimaankaan. Odelma rehun ja happoseos saatiin suhteelliseksi siten, että mitattiin rehut vaalia ja happoseos kastelukapalla, jonka tilavuus mitattiin litroissa ennen käyttöä. <016> Rehuvaaka tehtiin siten, että tasaiselle maalle kuopan lähelle laitettiin kaksi litteätä kiveä noin metrin päähän toisistaan, ja niiden päälle rautakanki. Kangen päälle laitettiin tukevat tikapuut, joiden toiseen päähän tehtiin laudoista lava, rehun punnitusta varten ja toiseen päähän kasattiin määrätty määrä 1 hehtolitran ruisjyvä säkkejä, näin vaaka kuin muutkin tykötarpeet kuopalla oli valmiit. Varsinainen säilörehun valmistus tapahtui seuraavasti. Odelmikko niitettiin viikatteella ja varminta oli kosteuden pysymiseksi rehussa ja niiton helpottamiseksi niittää yöllä. (Niittokoneita ei silloin ollut vielä meidän kylällä, kone ostettiin kyseiseen naapuriin parin vuoden kuluttua). Niiton jälkeen rehut haravoitiin karhoon käsiharavilla, josta ne luotiin hevosen rekeen, johon oli tehty sitä varten levikelaidat. Kuopan luona rehut luotiin vaakalle ja sen jälkeen vasta kuoppaan. Jokaisen vaaka annoksen jälkeen levitettiin happoseos annos tasaisesti koko kuopan alueelle, jonka jälkeen hautamies polki, tai toisin sanoen tiivisti rehu kerrosta. Kun tarvittava määrä rehua oli saatu kuoppaan, levitettiin rehun oäälle vahva kerros olkia ja pehkuja, joiden päälle noin 30 cm multaa, Näin AIV rehu jäi odottamaan sisäruokinta kautta. Näin sai alkunsa minun kotikylällä AIVn valmistus ja käyttö. Tilhilä J. K. Kuten arvata saattaa, täytyi olla ja myös oli kylällä talkoo mieltä ja henkeä. 30

31 Maalaisnaisen työnäkymä ( luvuilla). Mualaesnaenen on semmonen akka, ee nuamassa pysy hajuveet. eekä kynsissä lakka. Hiän uamusta iltaan tekköö työtä, ja vaavan kansa suap ottoo jatkoo yöstä. Työpäevijä on viikossa seehtemän, eekä viis, joten ansijo sisaren tästäe passoo katehtija, siis. Eekä neljkymmen tuntinen työ viikko riitä, kun kertoo kahella, niin on seuvulla no se siitä. Kon navetalla tekköö töetä, haesoo paekat ja räeskyy lantaa, tämä on mualaes eukon valtakunta ja aetoo elämän makuva antaa. Kun töetä mualaes akka tekköö ja askelija tikkoo, niin aejan kansa tulloo nikama ja nivel rikkoo. Suap töitä tehä, eekä taho lommoo suaha, kun ee pätevee lomittajjoo löövy mistää tuahan. Tämä onnii toesta, kun jossae konttorissa olo, täätyy tuntee ja tietee elukannii tarpeet, saeraas ja myös lemmen hehkuva olo. Ee mualaes eukko sua lommoo, vaekka pakkaas etupuolella oes, täätyy aatella, jos ee pysy sisässä, niin tulukoon poes. Työ naeset kun kuletta Arkaatijan mäele johtavija teetä, niin siellä asijoeta piättäessä muistakee meetä. Nimim. Törmälän Karjakörri. L.K. V.K. Tilhilä <132> Vanhoja palkka-asioita ja työtuloksia Rukiin leikkuussa oli palkka 1 kappa (= 5 litraa) sadalta lyhteeltä ruista, rukiin jyviä. Normaali päivän leikkuu määrä oli 300 lyhdettä kuhilaalle, parhaat leikkaajat pääsivät jopa lyhteeseen, edellyttäen, että ruis oli runsaskasvuista ja ns. selvää. Ruis kuhilaassa on kymmenen lyhdettä. Suvi viljan, siis ohran, kauran ja vehnän leikkuu urakka oli 50 kuhilasta päivässä. Palkka oli 1 kappa 10 kuhilasta kohti. Parhaat leikkaajat leikkasivat jopa 100 kuhilasta 31

32 päivässä. Suvivilja kuhilaassa on yhdeksän lyhdettä ja suvivilja lyhteet ovat jonkin verran pienempiä, kuin ruis lyhteet. Riippuen kulloinkin viljan kasvuston pituudesta. Palkka leikkuussa ruis lyhteen läpimitta sidottuna, siteen kohdalta piti olla 6 tuumaa = 15 cm. Suviviljan lyhteen koko vaihteli 4-5 tuumaan. Heinän korjuun aikaan oli päiväpalkka miehille mk päivä, syksyllä ja talvella talon töissä oli palkka 5-15 mk päivä. Lisäksi palkkaan kuului täysi talon ylöspito, siis 3 ateriaa ja kolmet kahvit päivässä, sekä yösija. Syksyllä ja talvella, kun ei vielä ollut tasku kellojakaan monella, ulkotöihin lähdettiin aamulla heti, kun vain pimeä antoi periksi. Illalla ulkotyöt lopetettiin heti, kun ensimmäinen tähti nähtiin taivaalla. Puhde töitä tehtiin tuvassa kello 8 asti, jolloin syötiin illallinen. Silloin ei ollut pelkoa lihomisesta, koska ruumiillinen työ oli jatkuvasti kovaa ja raskasta, eihän entis aikaan ollut mitään koneita ihmis ja hevos työn helpottamiseksi. Tilhilä

33 Nuoruus Ukki Matti Ukkini Matti ei juuri puhunut nuoruudestaan, eikä sen aikaisista nuorison riennoista. Kuitenkin hän sen verran kertoili, että jäi muutamia asioita mieleen. Ukin kotikylällä oli ollut eräässä talossa pieni 'piikojen aitta, sellainen, ukin arvion mukaan noin 4x4 metriä. Tämä oli piikojen nukkuma paikka kesäisin. Talon isäntä oli vahtinut, ettei piikojen luona olisi saanut käydä kylän pojat yöjalassa'. Tästä kostoksi kylän pojat pistivät tuumansa tukkoon, hommasivat tarpeeksi pitkät ja tukevat kantopuut, ja siirtäneet aitan piikoineen asuin rakennuksen ulko oven eteen, niin lähelle eteisen ovea, että ei saanut kumpaakaan ovea auki, koska molemmat ovet, niin aitan kuin eteisenkin ovet olivat kumpikin ulospäin avautuvia. Isäntä oli arvannut, ketkä ilkityön oli tehnyt ja lasin kautta ulos päästyään oli käskenyt renkinsä hakemaan poikia avuksi aitan siirtoon ja laittamaan entiselle paikalleen, ja pojat tekivät pyynnöstä työtä. Sen jälkeen ei isäntä ollut enää vahtinut piikojen luona käyneitä 'yöjalkalaisia'. Toinen tarina. Kylän nuoret olivat yhdessä kesäisenä yönä ja kulkiessaan pitkin kylän raittia, nähneet niityllä heinä rukoja, lähemmin tutkittuaan nuoret olivat todenneet, että heinät ovat kuivia ja niinpä olivat yhteistuumin kantaneet kaikki heinät latoon. Koska olivat tienneet, että ne oli jääneet illalla sen takia kokoamatta, kun yö oli tullut talon väelle eteen, siis ns. levon aika. Aamulla aikaisin oli alkanut sataa rankasti vettä. Isäntä harmittelemaan, että nyt ne kuivat heinät kastuivat, mutta talon rengit olivat sanoneet, että eivät kastu. Isäntä katsomaan ja kas kummaa, heinät olivat ladossa. Silloin isäntä oli laittanut sanan, että Kylän nuoret meille talkoo juhliin. Oli ollut ruokaa ja juomaa ja tanssia, oli pidetty juhlia ihan reippaasti, kun ei pystynyt ulkotöihin. <014> Kerran, kun ukki, ollessaan renkinä Pinnunmäen talossa, siinä talossa oli silloin ns. Kestikievari. Ukki oli joutunut monen muun kerran tapaan, 33

34 kuskaamaan herroja, ja silloin oli ollut kyytitys aina Kaaraslahden Turulaan saakka, jossa oli myös Kestukievari. Kotiin tulo matkallaan, noustessaan Sänkimäen rinnettä ylös, olivat hevosrosvot olleet vastassa ja kääntäneet hevosen rekineen poikki tien. Toinen oli tarttunut hevosta suitsista kiinni ja yrittänyt pysäyttää, mutta kun ori oli ns. miehimys, siis vieraille vihainen, oli ori tarttunut miestä käsivarresta ja nakannut kauas hankeen. Toinen oli hypännyt rekeen ja yrittänyt ottaa ukilta ohjaksija pois. Ukki oli sipaissut rukkaset käsistään ja tarttunut rosvoa molemmin käsin sen korvista kiinni. Puristanut kätensä nyrkkiin ja repäissyt niin, että oli jäänyt nahka ja lihas suikaleita kynsien alle, samalla potkaissut ukkoa hankeen menemään. Ori oli hypännyt rosvojen reen yli, joka oli pahasti rusahtanut, kun ukin reki oli iskenyt siihen rosvojen rekeen, mutta hevonen jäi varastamatta, tai oikeammin ryöstämättä. Lopuksi vielä selvennys kyseisestä veljes sarjasta: Veijien lisäksi oli perheessä kolme tyttöä: Loviisa, Johanna ja Eeva. <015> Viime vuosisadan alussa, kun Suomi kuului vielä Venäjän yhteyteen Suuriruhtinas kuntana. Venäjän armeijaan otettiin Suomalaisia miehiä palvelukseen ns. lla arvan nosto systeemillä. Huonoin onni oli kai, jos arpa nousi niin, että joutui silloin kolmeksi vuodeksi Venäjän armeijaan. Toinen oli, että joutui käymään kolmena kesänä kolme viikkoa Manovereillä joko Viipurissa tai Haminassa. Kolmas oli, että sai kokonaan vapautuksen sotaväestä. Taavetti Veljeksistä vanhin Taavetti, oli saanut arvan nostossa kolmen vuoden palveluksen. Jonka Hän oli suorittanut mieleeni jääneen tiedon mukaan, joko Viipurissa tai Lappeenrannassa. Käyden vain kesäisin isommilla Manovereillä jossakin Pietarin lähellä. Kovasta kuntokoulutuksesta ja kurista johtuen, Hänellä oli pieneksi mieheksi lähes uskomattomat voimavarat ja erikois harrastuksena paini. 34

35 Naapuri kylällä oli ollut myös veljes sarja, Tikkaset. Nämä veljekset olivat olleet jopa kuuluja riidan ja tappelun hierojia, luottaen voittavansa, isokokoisuuteensa luottaen. Kerran nämä veljes sarjat olivat olleet samassa tanssi paikassa. Illan mittaan Tikkaset olivat haastaneet tappeluun ukkini veijeksiä. Silloin Paavo, ukin veli oli ehdottanut ottelun ratkaisua rehellisellä painilla, johon Tikkaset olivat suostuneet. Paavo oli sanonut, että valitkaa te joukostanne paras, jolloin isoin Tikkanen oli tullut eteen ja käsiään hieroen sanonut: Kuka uskaltaa tulla kätteni iloksi. Johon taas Paavo oli sanonut, että menköön vaikka tuo pienin. Miehet olivat ottaneet toisistaan otteen, mutta Taavetti nopeampana oli nakannu sen ison miehen kenttään. Tämä oli sanonut, että en kerinnyt ottaa kunnon otetta. Tähän oli Taavetti sanonut, että otetaan uusiksi, ja ota nyt tosi hyvä ote. <007> Miesten taas ollessa kiinni toisissaan, oli vielä Taavetti kysynyt, että ootko nyt saanut kyllin hyvän otteen, ja saatuaan myöntävän vastauksen, oli samassa Taavetti nakannut sen ison Tikkasen niin lujaa tantereeseen, että oli vähän aikaa koko mies maassa, heiton voimasta. Noustuaan ylös maasta, oli tullut ja tarjonnut kättä sovinnoksi ja sanonut, saatte kulkea ihan vapaasti, koska teidän veljes sarjan pieninkin on noin vahva. Ukki kyllä sanoi, että tuskin toiset veljekset olisivat pärjänneetkään sille Tikkaselle. Toinen tarina on Taavetin omista häistä. Hääpidoissa oli otettu jo jonkin verran myös miestä väkevämpää. Joten iloisena ja notkeana poikana oli sulho riehaantunut vähän liikaa tanssahtelemaan ja kai vähän muutenkin käyttäytynyt sopimattomasti toisten häävieraitten mielestä. Joten Hänet oli porukalla viety ulos. Kuitenkin notkeana ja voimakkaana miehenä hän oli ulkona riistäytynyt irti, juossut viejien edellä tupaan, hypännyt pöydälle ja hihkaissut: Tulkaa vielä viemään minut ulos omista häistäni. Eivät olleet enää vieneet eivätkä edes olleet yrittäneetkään. Paavo Toinen veljeksistä, Paavo oli ollut Myllymäen talossa renkinä, ja ukki oli ollut samaan aikaan paimen poikana ja käskyläisenä, siis nuorena 35