ALAPITKÄ KEKKOLANKANGAS RAKENNUSTAPAOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALAPITKÄ KEKKOLANKANGAS RAKENNUSTAPAOHJEET 8.6.2011"

Transkriptio

1 L A P I N L A H T I ALAPITKÄ KEKKOLANKANGAS RAKENNUSTAPAOHJEET Rakennustapaohjeiden tarkoitus: Tontin haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä tulee tontin haltijan ja pääsuunnittelijan yhdessä ottaa yhteyttä rakennusvalvontaan. Rakennustarkastajan kanssa käytävässä neuvottelussa selvitetään tonttia koskevat asemakaavamääräykset, nämä ohjeet sekä mahdolliset muut huomioon otettavat seikat. Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Ohje on Lapinlahden kunnan tontinluovutuksessa rakentajaa ja tontin haltijaa sitova. Rakennustapaohjeiden tarkoituksena on ohjata Kekkolankankaan alueen rakentamista siten, että alueesta muodostuu sopusuhtainen ja viihtyisä asuinalue / 136

2 2

3 Kekkolankankaalla on tavoitteena maaseutumainen ilme. Metsäisellä alueella toivotaan käytettäväksi reiluja materiaaleja sekä maanläheisiä ja tummiakin värisävyjä. JULKISIVUMATERIAALIT JA VÄRIT Materiaalit: peittomaalattu lautaverhous, hirsi, puhtaaksimuurattu tiili tai rappaus. Talousrakennuksen materiaali saa poiketa päärakennuksen materiaalista. Julkisivujen väri on vapaasti valittavissa kun käytetään maalivalmistajien ulkoseinäsävyiksi tarkoittamia värisävyjä. Talousrakennusten väri on joko päärakennuksen väri tai punamullan punainen. Värisävyt tulee hyväksyttää rakennusluvan yhteydessä. Viereisten asuinrakennusten väritys saa mielellään poiketa toisistaan, jotta katunäkymiin saataisiin tarpeellista vaihtelevuutta. KATOT Harjakatot, katemateriaali vapaa. Asuinrakennuksen kattokaltevuus: I -kerroksiset rakennukset 1:2 1:2,5 rinnetalot 1:2 1:4 Puolitoistakerroksiset (I u3/4 -korttelialueen talot 1:1,5 1:2 TALOUSRAKENNUKSET JA AUTOTALLIT Omakotitalon yhteyteen tulee aina rakentaa vähintään yksi irtaimiston varastotila. Se voi olla asuinrakennuksen yhteydessä tai erillisessä rakennuksessa. Mikäli asuinrakennuksessa on tulisijoja, tulee polttopuiden varastointitila osoittaa. Varastotilojen tarve on viime vuosina lisääntynyt vapaa-ajan harrastusten myötä. Erillisen talousrakennuksen rakentaminen onkin monessa suhteessa suositeltavaa. Jos talousrakennusta ei heti rakenneta, tulee tontin suunnittelussa varautua sen myöhempään tekemiseen. Talousrakennuksen tulee olla pinta-alaltaan pienempi kuin asuinrakennus. Kattomuotoja ja -kaltevuuksia koskevat ohjeet eivät koske talousrakennuksia. Talousrakennusten katto on usein suositeltavaakin tehdä loivemmaksi kuin päärakennusten katot, jotta niistä ei tule liian hallitsevia. Talousrakennusten kattomuotojen ja -kaltevuuksien tulee olla sopusoinnussa päärakennuksen kattoratkaisujen kanssa. Nykyisistä rakentamismääräyksistä johtuen asuinrakennusten lattia on yleensä cm kadun pinnan yläpuolella. Tästä on seurauksena, että autotallia tai autokatosta ei ole mahdollista rakentaa asuintilojen lattiakorkeuteen jos talli tai katos on lähellä katua. Autotallin lattia on tehtävä tällöin asuintilojen lattiatasoa alemmaksi. Jos autotallin tai katoksen lattiataso halutaan asuintilojen kanssa samaan tasoon, on autosuoja vietävä kauemmas kadusta. JÄTEHUOLTO Jäteastiat tulee sijoittaa tontin puolelle pensasaidalla tai lauta-aidalla rajattuun aitaukseen tai katokseen. Jäteastioiden sijoittamisesta on neuvoteltava rajanaapurin kanssa. Jokaiselle tontille on syytä suunnitella ja rakentaa asialliset tilat vähintään puutarhajätteiden kompostointia varten. Talousjätteenkin kompostointi tontilla on suositeltavaa. Tällöin tulee olla tähän tarkoitukseen tehty lämpöeristetty kompostori. Hyvin hoidettu kompostori on helpompi pitää hajuttomana kuin biojätteen keräysastia. Sijoitettaessa kompostori lähelle naapurin rajaa on neuvoteltava naapurin kanssa ja huomioitava rakennusjärjestyksen määräykset. Puutarhajätettä ei saa sijoittaa eikä väliaikaisestikaan varastoida tontin ulkopuolisilla viheralueilla. Tontin toiminnot eivät saa muutoinkaan levitä tontin rajojen ulkopuolelle. Talousrakennusten tulee olla selvästi asuinrakennusta pienempiä ja matalampia. 3

4 RAKENNUSTEN SOVITTAMINEN MAASTOON Kekkolankankaan alue sijaitsee harjun rinteellä ja kaikilla tonteilla on enemmän tai vähemmän korkeuseroja, jotka edellyttävät huolellista suunnittelua rakennusten maastoon sijoittamisessa. Pinnanmuodot on syytä selvittää jo ennen tontin valitsemista, koska ne vaikuttavat oleellisesti myös siihen millainen talotyyppi soveltuu kyseiselle tontille. Tässä ohjeessa esitetään jäljempänä yleispiirteisiä ohjeita, joiden tarkoitus on olla apuna tontin ja sille sopivan talotyypin valinnassa. Kun tontti on valittu, se on tarpeen mitata maastossa lopullista suunnittelua varten. Näissä ohjeissa oleva kartta ei välttämättä kuvaa riittävällä tarkkuudella jokaisen tontin pinnanmuotoja. Mikäli tonttia ollaan valitsemassa ennen kuin kadut on rakennettu, Kadun korkeusasemat saadaan katusuunnitelmasta. Useilla tonteilla joudutaan maanpinnan korkeustasoa muokkaamaan rakentamisen yhteydessä leikkauksin ja täytöin. Mikäli korkeusasemien muutokset ulottuvat naapurin rajojen tuntumaan, on korkeustasoista sovittava naapurin kanssa. Pintavesien valuminen naapurin puolelle tulee estää rajoille muotoiltavilla painanteilla, joilla pintavedet ohjataan kadun varren painanteisiin tai tontin perällä olevalle viheralueelle. RAKENNUSTEN ETÄISYYS KADUSTA Asemakaavan mukaan rakennusten tulee olla vähintään 5 metrin etäisyydellä katualueen rajasta. TONTTILIITTYMÄT Kullekin tontille saa tehdä vain yhden ajoneuvoliittymän, jonka reunan tulee olla aina kuitenkin vähintään 1 metrin etäisyydellä naapuritontin rajan linjasta. Liittymän enimmäisleveys on 6 metriä. KASVILLISUUS TONTEILLA Tontilla olevaa sopivan ikäistä puustoa tulee säilyttää niillä tontin osilla, joilla ei tarvitse tehdä leikkauksia tai täyttöjä. Kasvillisuuden säilyttäminen aiheuttaa jonkin verran työtä rakennusvaiheessa, mutta vaivannäkö palkitsee talon valmistuttua. Kasvillisuutta säilyttäen tontti on nopeasti valmis ja helppohoitoinen. Kekkolankankaan tontit ovat suuria, joten koko tonttia ei pidä nurmettaa, vaan suojattavilla tontin osilla kannattaa yleensä säilyttää puiden ja taimiston lisäksi myös metsän pohjakasvillisuus. Tällä tavoin nurmipinnat pysyvät kohtuullisen kokoisina ja nurmet jaksetaan leikata käsikäyttöisillä koneilla. Istutuksissa tulee suosia kotoisia puulajeja: mäntyä, koivua, kuusta, tuomea, pihlajaa, yms. TONTTIEN AITAUS Tonttien aitaaminen on vapaaehtoista. Mikäli aitoja rakennetaan, olisi suositeltavaa kuitenkin sopia saman korttelin kesken yhtenäisestä aitaustavasta ainakin katua vasten olevalla sivulla (pensasaita/lauta-aita, aidan perustyyppi). Tonttien välisten yhteisten rajojen aitaamisesta ja kustannusten jaosta on sovittava kirjallisesti naapurien kesken. Aitoina voidaan käyttää joko pensasaitoja tai lautaaitoja. Lauta-aitojen korkeus saa olla enintään 1,1 m. Lauta-aidat on maalattava. Yhteisesti sopien pensasaita voidaan istuttaa keskelle tontin rajaa. Muutoin pensaiden ja puiden tulee sijaita vähintään 80cm:n etäisyydellä tonttirajasta. JOHTOLIITTYMÄT Jokaiselle tontille on rakennettu valmiiksi vesijohto- ja jätevesiliittymät. Liittymien sijainti kannattaa selvittää heti suunnitteluun ryhdyttäessä ja ottaa huomioon teknisten tilojen sijoittelussa. 4

5 HIEKKATIE, KORTTELI 9114 Poikkileikkaus paalulla 50 (rakennuspaikka 2) Poikkileikkaus paalulla 140 (rakennuspaikka 4) Korttelissa 9114 on sallittu ns. puolitoistakerroksisten talojen rakentaminen merkinnällä Iu3/4. Kaavamerkintä tarkoittaa sitä, että ullakkokerroksesta enintään kolme neljännestä voi olla kerrosalaksi luettavaa huonekorkuista tilaa. Alue soveltuu hyvin myös yksikerroksiseen rakentamiseen, joten myös täysin yksikerroksisetkin talot ovat sallittuja korttelissa. Tontit viettävät loivasti pohjoiseen. Maanpinta tonttien perällä on n. metrin kadunpintaa alempana, joten tonttien peräosia on tarpeen korottaa. Asuinrakennuksen vieressä korotustarve on metrin luokkaa. Piha-alueet kallistetaan rakennuksista poispäin, joten täyttötarve ei ole kauttaaltaan näin suuri. Tonttien välisille rajoille muotoillaan naapurusten kanssa sopien loivat painanteet, joiden kautta pihan pintavedet ohjataan pohjoispuolen viheralueelle. 5

6 HIEKKATIE, KORTTELI 9115 Poikkileikkaus paalulla 240 (rakennuspaikka 2) Poikkileikkaus paalulla 140 (rakennuspaikka 4) Korttelissa 9115 on sallittu ns. puolitoistakerroksisten talojen rakentaminen merkinnällä Iu3/4. Kaavamerkintä tarkoittaa sitä, että ullakkokerroksesta enintään kolme neljännestä voi olla kerrosalaksi luettavaa huonekorkuista tilaa. Alue soveltuu hyvin myös yksikerroksiseen rakentamiseen, joten myös täysin yksikerroksisetkin talot ovat sallittuja korttelissa. Tontit viettävät loivasti pohjoiseen. Maanpinta tonttien perällä on n. metrin kadunpintaa alempana, joten tonttien peräosia on tarpeen korottaa. Asuinrakennuksen vieressä korotustarve on metrin luokkaa. Piha-alueet kallistetaan rakennuksista poispäin, joten täyttötarve ei ole kauttaaltaan näin suuri. Tonttien välisille rajoille muotoillaan naapurusten kanssa sopien loivat painanteet, joiden kautta pihan pintavedet ohjataan pohjoispuolen viheralueelle. 6

7 HIEKKATIE, KORTTELI 9116, RAKENNUSPAIKAT 1-4 Poikkileikkaus paalulla 140 (rakennuspaikka 3) Poikkileikkaus paalulla 180 (rakennuspaikka 4) Kortteli 9116 on asemakaavassa osoitettu rinnetaloille. Korkeuseroa kadun ja tontin takaosien välille syntyy helposti kerroksen verran, joten tontit soveltuvat luontevasti rinnetaloille, joissa etu- ja takapihan välillä on täyden kerroksen korkeusero. Rakennuspaikoilla 2 ja 3 kerroksen korkeusero syntyy helposti. Etuosaa hieman leikataan ja takapihaa täytetään leikkausmassoilla. Rakennuspaikoilla 1 ja 4 piha-aluetta joudutaan täyttämään osittain muualta tuotavilla täyttömailla. Rakennuspaikoilla 2 ja 3 on luontevinta sijoittaa autojen säilytystilat rakennuksen alakertaan. Rakennuspaikoilla 1 ja 4 on mahdollista rakentaa erillinen rinteeseen osittain upotettu autotalli/katos. 7

8 HIEKKATIE, KORTTELI 9116, RAKENNUSPAIKKA 5 Kortteli 9116 on asemakaavassa osoitettu rinnetalolle. Rakennuspaikalla 5 on kuitenkin siksi vähän korkeuseroa, että rakennuspaikka soveltuu paremminkin yksikerroksiselle rakennukselle. Rakennuksen pohjoispuoli on sovitettava maastoon korkeahkolla sokkelilla ja/tai terassoinneilla. Rakennuspaikka soveltuu myös hyvin kellarilliselle talolle. Kellaritiloihin voidaan sijoittaa muita kuin asuintiloja. Autotalli/katos on luontevinta sijoittaa rinteeseen osittain upotettuna pihan pohjoissivustalle. Rinnetalon saa luonnollisesti rakentaa, mutta silloin pihan puolella tarvitaan suurehkoa täyttöä. Poikkileikkaus kääntöpaikan kohdalta, paalulla 240 Poikkileikkaus kääntöpaikan kohdalta, paalulla 240, kellarillinen rakennus 8 Poikkileikkaus paalulla 300, autokatos/talli

9 KEKKOLANKANKAANTIE, KORTTELI 9117 Poikkileikkaus paalulla 110, rakennuspaikka 2 Kortteli 9117 on osoitettu ns. puolitoistakerroksisille taloille merkinnällä Iu3/4. Kaavamerkintä tarkoittaa sitä, että ullakkokerroksesta enintään kolme neljännestä voi olla kerrosalaksi luettavaa huonekorkuista tilaa. Alueen tonteilla on metrienkin korkeuseroja. Rakennusten sijoittamista maastoon helpottaa kun asuintiloja sijoitetaan osittain toiseen kerrokseen. Ullakkokerrosta ei ole pakko rakentaa heti. Alueen yhtenäisyyden vuoksi edellytetään kuitenkin, että korttelin taloissa varaudutaan ullakon myöhempään käyttöön ottamiseen. Tämä tarkoittaa, että rakennuksiin tehdään asunnoksi sisustamisen mahdollistava ullakkotila, vaikka ensi vaiheessa tyydyttäisiin pienempiin maantasokerroksen tarjoamiin tiloihin. Koska tontit viettävät kadulle päin, on luontevinta rakentaa sisäänkäynnit pihan puolelta. Kadun puolelta saapuminen edellyttäisi korkeita portaita. Rinteen suunnasta johtuen autotallit/katokset on syytä upottaa takaosistaan maastoon ainakin rakennuspaikoilla 1,3 ja 4. Muutoin talleihin tulisi liian jyrkkiä ajoluiskia. Rinnemaastoon sovittamista helpottaa suuresti kun käytetään normaalia korkeampia sokkeleita. Minimikorkuisten tasamaasokkeleiden käyttäminen johtaa hankaliin pengerryksiin rakennuksen alimmalla nurkalla. Useimmilla tonteilla autotalli/katos on syytä upottaa takaosastaan maastoon, poikkileikkaus paalulla 170, rakennuspaikka 4 9

10 KEKKOLANKANKAANTIE, KORTTELI 9118, RAKENNUSPAIKAT 1 JA 2 Korttelissa 9118 asemakaava sallii rinnetalojen rakentamisen. Rakennuspaikat 1 ja 2 soveltuvat normaaleille rinnetaloille, joissa alakerta on kadun tasossa ja yläkerta pihan tasolla. Autotalli/katos on mahdollista rakentaa joko erillisenä rinteeseen osittain upotettuna rakennuksena tai asuinrakennuksen kellarikerrokseen. Poikkileikkaus paalulla 300, rakennuspaikka 1 Poikkileikkaus paalulla 320, rakennuspaikka 2 10

11 KEKKOLANKANKAANTIE, KORTTELI 9118, RAKENNUSPAIKAT 3 JA 4 Korttelissa 9118 asemakaava sallii rinnetalojen rakentamisen. Korttelin rakennuspaikoilla 3 ja 4 on niin loivaa rinnettä, että tontit soveltuvat vain yksikerroksiseen rakentamiseen. Autotalli/katos on luontevinta rakentaa erillisenä rinteeseen osittain upotettuna rakennuksena rajaamaan pihapiiriä pohjoisreunalta. Poikkileikkaus paalulla 360, rakennuspaikka 3 Poikkileikkaus paalulla 400, rakennuspaikka 4 11

12 KEKKOLANKANKAANTIE, KORTTELI 9119, RAKENNUSPAIKAT 3 JA 4 Korttelissa 9119 asemakaava sallii rinnetalojen rakentamisen. Korttelin rakennuspaikat 3 ja 4 soveltuvat kuitenkin parhaiten yksikerroksisille taloille. Loivasti nousevalla rakennuspaikalla 3 asuinrakennus on luontevinta sijoittaa tontin yläosaan, jossa korkeuserot ovat lievimpiä. Nousevasta rinteestä johtuen autotalli/-katos kannattaa tehdä eri rakennukseen ja omaan korkeusasemaansa. Rakennuspaikalla 4 asuinrakennus kannattaa sijoittaa pohjoisosaan tontin korkeimmalle tasanteelle. Autotalli/katos on mahdollista rakentaa joko erilliseen rakennukseen tai asuinrakennuksen jatkeeksi. Poikkileikkaus paalulla 70, rakennuspaikka 3 Poikkileikkaus paalulla 110, rakennuspaikka 4 12 Poikkileikkaus paalulla 140, rakennuspaikka 4

13 KEKKOLANKANKAANTIE, KORTTELI 9119, RAKENNUSPAIKAT 5 JA 6 Korttelissa 9119 asemakaava sallii rinnetalojen rakentamisen. Korttelin tonteilla 5 ja 6 rinne laskeutuu kuitenkin sen verran loivasti, että tontit soveltuvat parhaiten vain osittain porrastetuille talotyypeille. Rakennuspaikalla 5 joudutaan rakennuksen ja kadun välistä aluetta täyttämään. Rakennuspaikalla 6 kaivumassoja joudutaan vastaavasti kuljettamaan pois. Autotallit/katokset on ulospäin viettävillä tonteilla luontevinta sijoittaa kadun varteen. Tallit/katokset on mahdollista rakentaa joko erillisinä tai asuinrakennuksen jatkeeksi. Poikkileikkaus paalulla 170, rakennuspaikka 5 Poikkileikkaus paalulla 200 rakennuspaikka 6 13

14 KEKKOLANKANKAANTIE, KORTTELI 9119, RAKENNUSPAIKKA 7 Korttelissa 9119 asemakaava sallii rinnetalojen rakentamisen. Korttelin rakennuspaikalla 7 rinne on siksi jyrkkä, että rakennuspaikka soveltuu normaalille rinnetalolle, jossa yläkerta on kadun tasossa ja alakerta pihan tasolla. Autotalli/katos on luontevinta sijoittaa kadun varteen. Talli/katos on mahdollista rakentaa joko erillisenä tai asuinrakennuksen jatkeeksi. Rakennuksen yhteyteen sijoitetun tallin/katoksen lattiataso kannattaa kuitenkin rakentaa asuintilojen lattiaa matalammalle, jotta autotalliin noususta ei tulisi liian jyrkkä. Poikkileikkaus paalulla 240, rakennuspaikka 7 Poikkileikkaus paalulla 250, rakennuspaikka 7 14

15 KEKKOLANKANKAANTIE, KORTTELI 9120 Kortteli 9120 on osoitettu asemakaavassa yksikerroksisille taloille. Tontit viettävät kadulta poispäin, joten rakennusten ympäristöä on jonkun verran nostettava täyttömailla. Tontin viettävyydestä johtuen autotalli/katos on helpointa rakentaa kadun varteen. Autotalli/katos on mahdollista rakentaa joko erillisenä tai asuinrakennuksen jatkeeksi. Poikkileikkaus paalulla 300, rakennuspaikka 1 Poikkileikkaus paalulla 400, rakennuspaikka 3 15

16 ASEMAKAAVA 16

17 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue. Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialue. 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Osa-alueen raja. Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Ohjeellinen rakennuspaikan raja. Korttelin numero. Ohjeellisen rakennuspaikan numero. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Murtoluku roomalaisen numeron edessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa kellarikerroksessa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi. Tehokkuusluku, eli kerrosalan suhde rakennuspaikan pinta-alaan. Rakennusala. Ohjeellinen rakennusala. Ohjeellinen leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa. Katu. Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. Ohjeellinen muuntajan vaara-alue. Pohjavesialueen raja / pv / Alapitkä, 2-luokka. Vedenhankinnalle tärkeä pohjavesialue. Alueella rakentamista ja muita toimenpiteitä saattavat rajoittaa vesilain 1 luvun 18 (pohjaveden muuttamiskielto) ja ympäristönsuojelulain 8 (pohjaveden pilaamiskielto). 17

ALAPITKÄ KEKKOLANKANGAS RAKENNUSTAPAOHJEET

ALAPITKÄ KEKKOLANKANGAS RAKENNUSTAPAOHJEET L A P I N L A H T I ALAPITKÄ KEKKOLANKANGAS RAKENNUSTAPAOHJEET 8.6.2011 Rakennustapaohjeiden tarkoitus: Tontin haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä tulee

Lisätiedot

NIEMENRANTA III / RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT

NIEMENRANTA III / RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT O U L U N S A L O NIEMENRANTA III / RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 513-526 Oulunsalon kunnan kaavoittaja hyväksynyt 9.9.2009 1 Tontin haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti) UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto : : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

JUNKKARI, Maarainpolku

JUNKKARI, Maarainpolku JUNKKARI, Maarainpolku Rakentamistapaohjeet Korttelit 1253 (tontit 1-9) ja 1254 (tontit 1, 5-7) väritys (värikartta) sama kuin Junkkarin aiemmissa rakentamistapaohjeissa tonteilla 1253-1 (Maarainpolku

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä. Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN:

RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: ROVANIEMEN KAUPUNKI YLIKYLÄ-VENNIVAARA 04.05.20 11 RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: 10154, 10155, 10156, 10157, 10218, 10153, 10220, 10151, 10222,10219, 10152, 10221, 10150, 10147, 10148, 10224, 10140,

Lisätiedot

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta

Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0.

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0. enttämestarintie Häkkilinnuntie 28:136 54:2 26:274 26:273 28:142 28:151 VL 224 urh_p YYU_p p_p tk_p I e=0.40 38 tä pp le 231 229 223 222 ET Teema: Ajantasakaava_1000 Mittakaava: 1:1500 50 m Joensuun kaupunki

Lisätiedot

ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN

ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN SITOVAT RAKENTAMISTAPAOHJEET 24.1.2019 KIRKONSEUTU TALVINIITYN ASUINALUE ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN Vastuu rakennuksen soveltuvuudesta rakennuspaikalle, rakentamista

Lisätiedot

LAAJENNUSALUE

LAAJENNUSALUE SITOVAT ILMARINEN RAKENTAMISTAPAOHJEET HALMELAN KENTÄN 23.11.2017 LAAJENNUSALUE ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN Vastuu rakennuksen soveltuvuudesta rakennuspaikalle,

Lisätiedot

679:4:11. Iu1/2. e= :4:6 679:4:7. Salon kaupunki ja MML, m

679:4:11. Iu1/2. e= :4:6 679:4:7. Salon kaupunki ja MML, m ar Santanummentie 0 8 33 77 6 50 0 9 83-79- -535- -30978-9 66 679:: 9 m Iu/ e=00-8653- -507-5 656-3707- 65 7 6 MUSTAKORVENTIE 6 5 8 7 3 679::6 3 679::7 5 8 Salon kaupunki ja MML, 06 -79-65 33 3 II 679::97

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0. : : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as

Lisätiedot

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET ÄÄNEKOSKI MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET Alue A Julkisivut tiili, rappaus tai lauta Alue B Julkisivut lauta Alue C Julkisivut höylähirsi tai lauta HYVÄKSYTTY ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGINHALLITUKSESSA 5.2.2007 Äänekosken

Lisätiedot

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille

Lisätiedot

Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9

Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9 Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

Lammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1

Lammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1 Lammi Vapaat tontit Lammi 251-2 Lammi 252-2 Lammi 252-1 Lammi 252-3 Lammi 259-7 Lammi 259-6 Lammi 265-1 Lammi 259-6 ja 259-7 Palkkisillantie 17 ja 19 Ote asemakaavasta Lammi 265-1 Päivärinne 2 Ote asemakaavasta

Lisätiedot

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806

Lisätiedot

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8. NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE

RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 11/2007 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Hyv. Ymp./rak.valv.ltk 9.10.2007 151 RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE (TUULIKALLIO KORTTELIT 59 61) TAVOITTEET

Lisätiedot

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat

Lisätiedot

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 .

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 . 4::7 4::60 4::66 4::67 4::68 4:: 4::69 4::7 4::76 :: 4:6:44 Luuko Peltoniemenraitti0 k 4 LUUKONTE AO AR e=00 e=00 YK PELTONEMENRATT / 009 AR e=00 0% 9 k 6 VP e=00 vk VP 7 74 7 7 7 7 69 0 4 89 48 8 8 76

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13

12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13 0 0 0 0 0 0 0 9 0 7 :7 90 0 7 9 0 : 8 7 0 9 0 0 9 8 8 0 0: 7 0: 8 0 0 :7 0 0:9 9 : 8 09 09 0 09 09 08 07 0 0 0 0 0 9 0 0 0 : 07 9 99 0 8 8 00 0 KAAVAAN A-9 LIITTYVÄT ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Merkintä

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua

Lisätiedot

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

Lisätiedot

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT 1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA

RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot