Paperiliiton Kuusankosken. Rauhallista joulua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paperiliiton Kuusankosken. Rauhallista joulua"

Transkriptio

1 4/2013 Joulukuu Paperiliiton Kuusankosken osastojen tiedotuslehti 30. vuosikerta 147. numero Rauhallista joulua

2 pääkirjoitus Kaupunginjohtajan joulutervehdys Samalla kun koko Suomen kuntakenttä ja Kouvolan kaupunki käyvät läpi rakenteitaan, alueen yrityksistä kantautuu myönteisiä viestejä. Yrittäjät haluavat tuoda oman panoksensa kaupungin kehittämiseen ja markkinointiin. Kouvolasta löytyy tänä päivänä useita kehittyviä teollisuus- ja palveluyrityksiä, joista monet hakevat kasvunsa Venäjän kehittyviltä markkinoilta. Maaseutukaupungin satonäkymät ovat erinomaiset. Matkailijamäärät ovat kasvussa. Kouvolan seudun kauppa on kasvattanut myyntiään ja osuuttaan venäläisten matkailijoiden tuomista ostosvirroista. Keskustan suunnittelu etenee hyvää vauhtia. Se luo osaltaan edellytyksiä uusille investoinneille talouden elpyessä. Yritystenkin haasteena on etenkin nuoren, työmarkkinoille valmistuvan väestön pois muutto työn perässä muualle. Tämä on osaltaan kasvattanut väestötappiota ja vinouttanut ikärakennetta. Kaupungin elinkeino- ja koulutuspolitiikkaa tulee edelleen terävöittää, jotta yritysten työvoima- ja kehitystarpeet tulevat paremmin huomioiduksi. Yhteistyön kehittämiseen eri toimijoiden välillä kiinnitetään tulevan vuoden aikana entistä enemmän huomioita. Ammatillinen koulutus on arvokas asia Kouvolalle. Uunituoreessa kaupunkistrategiassa kaupungin elinvoiman vahvistaminen on nostettu ykkösasiaksi. Näkökulma on laajempi kuin vanhassa elinkeinopolitiikassa. Se sisältää yritystoiminnan kehittämisen lisäksi mm. kulttuurin ja tapahtumatuotannon kehittämisen sekä alueen osaamispääoman vahvistamisen tavoitteet. Luovien alojen liiketoiminnan kehittäminen on yksi strategian sisältämistä, jo käytännön tasolle edenneistä strategiaa toteuttavista hankkeista. Strategiaa toteuttava elinkeino-ohjelma on luonnosvaiheessa. Se sisältää mm. valittuihin painopistealueisiin liittyvän osaamisen kehittämisen yhteistyössä korkeakoulujen ja oppilaitosten kanssa. UPM:n käynnistämään uudistettuun paperiteollisuuden ammattikoulutusohjelmaan oli hakijoita Tämä osoittaa, että nuorilla on edelleenkin uskoa paperiteollisuuden tulevaisuuteen. Uusia osaajia tarvitaan suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Hanke toteutetaan yhdessä Saimaan Ammattiopiston kanssa Kymin ja Kaukaan tehtailla. Tässä kireässä suhdannetilanteessa toivomme, että vaadittavat toimenpiteet talouden vakauttamiseksi ovat riittävät ja luovat uskoa tulevaisuuteen. Tähän meidän kaikkien on syytä uskoa. Toivotan kaikille Kolmoispaperi-lehden lukijoille Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki 2

3 K Y M I N P A P E R I T E H T A A N P Ä Ä L U O T T A M U S M I E S Työllisyys- ja kasvusopimus Teksti Pasi Untolahti Paperiteollisuuskin sai neuvoteltua tupon pohjalta uuden työehtosopimuksen. Uuden TES:n numero on 47 ja se astuu voimaan 1.5. ensi keväänä. Draaman ja komiikan voimalla mentiin tämä kierros alusta loppuun asti. Hyvässä näytelmässähän on alku, keskikohta ja loppu. Kyseistä tapahtumien kulkua kutsutaan myös juoneksi. Juoni on kirjallisen teoksen, näytelmän tai elokuvan tapahtumien kulku. TES-neuvottelut hipoivat tällä kertaa täydellisyydessään teatterialan ammattilaistenkin käyttämää edellä mainittua formaattia. Aluksi oli vaikeuksia saada työnantaja saman pöydän ympärille. Viikkojen odottelun jälkeen alkoivat tunnustelut, eivät suinkaan vakavamieliset neuvottelut. Oli hukattu kallista aikaa ja deadline lähestyi. Niin kun hyvässä teatterissakin, näytelmän keskikohdassa rakennetaan juonen kulkua eteenpäin kohti loppua. Vihdoin ja viimein tunnustelut vaihtuivat neuvotteluihin. Neuvotteluihin valmistautuminen sekä eteenpäin kuljettaminen oli työnantajan puolelta kömpelöä, jopa amatöörimäistä. Paperiliiton neuvottelijat puheenjohtajan esimerkillä tekivät hartiavoimin töitä sopimuksen syntymisen puolesta. Ja niin kun kaikki itseään kunnioittavat teatterikäsikirjoittajat, niin myös työnantaja teki loppukohtauksesta äärettömän yllätyksellisen, niin kuin ammattilaisilla on tapana tehdä. Oli kutsuttu valtakunnan mediaa paikalle. Kerrottiin paperin huonosta kannattavuudesta, paperimiesten liian lyhyestä työajasta sekä joustamattomuudesta ja hitaudesta toimintatapojen muutosten suhteen. Kyseinen vuodatus kesti noin puoli tuntia. Kaikkien yllätykseksi työnantaja ilmoitti sitten tekevänsä isänmaallisen teon ja olevansa tupossa mukana. Hyvä näin. Voihan se myös olla niinkin, että kyseinen teatterivertaus on aivan tuulesta temmattu ja Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n tuponeuvottelut vain ajautuivat niihin uomiin, joissa ne sitten kulkeutuivat hyvin hämmentävään loppuun asti ikään kuin itsestään. Nimet ovat joka tapauksessa paperilla, ja niillä mennään eteenpäin. Tosin ei työnantaja ole unohtanut työajan pidennyksiä eikä joustoja, vaikka meillä on uunituore sopimus pöydällä sovituin muutoksin. Keväällä on mielenkiintoista nähdä, kuinka meidän ammattiryhmittelysopimuksemme toimii tilanteessa, jossa ei ole lainkaan paikallista rahaerää, vaan ainoastaan yleiskorotus. Yleiskorotus tarkoittaa sitä, että se jakaantuu kaikille samansuuruisena. Ammatillista kehitystä sekä käytettävyyden paranemista tapahtuu kaiken aikaa. Sen huomioimiseksi työnantajan tarvitsee mennä kirstulleen, jotta voimme työskennellä sopimusten mukaisesti. Sopimukset ovat yhdessä tehtyjä ja hyväksyttyjä, joten kenelläkään ei käyne mielessä, etteikö työnantaja kunnioitaisi näitä yhdessä paikallisesti tehtyjä sopimuksia. 3

4 S E L L U T E H T A A N P Ä Ä L U O T T A M U S M I E S Joustavuutta Teksti Jorma Timonen Olimme joulukuun alussa luottamusmiesporukalla Helsingissä kuulostelemassa, mitä joululahjoja konserni suuressa viisaudessaan on meille suunnitellut. Konsernin hr:n edustaja Heikki Räty esitteli meille joustavia työaikamalleja, jotka he haluaisivat saada sovittua mahdollisimman pian konsernin ammattiosastojen ja Paperiliiton kanssa. Hän myös ilmoitti painopaperipuolen olevan se kohde, jossa näitä erilaisia joustamiskäytäntöjä tällä hetkellä olisi tarpeellista työnantajan näkemyksen mukaan käyttää. Syynä kuultiin moneen kertaan jo aiemmin toistetut fraasit, kuinka näillä toimenpiteillä vähennettäisiin lomautustarvetta ja kapasiteetin sulkemisuhkia sekä ylläpidettäisiin työllisyyttä. Sellutehtaalaisena edustajana kokouksessa jouduin kyseenalaistamaan työnantajan esittämän neuvottelumallin, jossa nimettäisi muu- taman hengen neuvotteluryhmä, joka sitten neuvottelisi ja mahdollisesti päättäisi kyseiset asiat. Kysyin paikallisesta sopimisesta kyseisissä asioissa, johon konsernin edustaja ilmoitti käsityksenään olevan kyse paikallisesta, koko konsernin suomalaisia paperiteollisuuden tehtaita koskevasta sopimisesta. Paikallisuus on ilmeisesti jatkossa työnantajan näkövinkkelistä sitä, mikä milloinkin olisi heille sopivampaa. Itselleni on täysin mahdoton ajatus lähteä tekemään joku pitkäaikainen sopimus, joka antaisi työnantajalle mahdollisuuden erikseen paikallisesti sopimalla lähteä tekemään halutessaan erilaisia mutaatioita nykyisistä työaikakäytännöistä vuorotyösektorilla. Selkeä marssijärjestys tällaisissa neuvotteluissa on, että työnantaja esittää neuvottelutarpeensa paikalliselle ammattiosastolle, minkä jälkeen asiat menevät eteenpäin normaalia, sovittua neuvottelukäytäntöä pitkin. 4

5 Iloista Joulua Joulu on suuri juhla ja se on ennen kaikkea iloinen juhla: enkeli ilmoitti joulun sanoman seuraavin sanoin: Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Joulu puhuu ilosta, joka kuuluu kaikille, ilosta, jonka ulkopuolelle ei jätetä ketään. Tällainen kaikkia tasapuolisesti koskeva ilo on aika harvinaista meidän maailmassamme. Joulu kertoo siis suuresta ilosta, mutta miten joulun vietto onnistuu, jos ei jaksa iloita? Kun näitä pohdimme, on syytä muistaa ensimmäistä joulua. Ensimmäisen joulun tapahtumiin liittyvät hyvin keskeisesti paimenet. Juuri paimenet saivat ensimmäisenä kuulla ilosanoman Jeesuksen syntymästä. Paimenet olivat tavallisia arkisen työn rasittamia miehiä. Paimenet olivat lisäksi yötyössä, ja tuo työ oli väsyttävää ja uuvuttavaa. Joulu on siis alusta lähtien kuulunut niille, jotka ovat nääntyneitä ja uupuneita. Joulu on tarkoitettu niille, joiden voimat ovat loppuneet kesken - niille, jotka kokevat, että enää en jaksa yksin. Väsyneet ja ilonsa hukanneet paimenet saivat uutta voimaa ja rohkeutta ensimmäisenä jouluna. Ulkonaisesti katsoen mikään ei ollut muuttunut paimenten elämässä. Heidän elämänsä ja työnsä oli yhtä uuvuttavaa ja yksitoikkoista kuin aikaisemminkin. Palkka oli yhtä surkea kuin ennen, paleli ja oli nälkä aivan kuten ennenkin. Mutta silti kaikki oli muuttunut. Katkeruuden ja tyhjyyden tunteen sijaan oli tullut valtavaa iloa. He olivat iloisia siitä syystä, että he olivat ymmärtäneet, että heidän ei enää koskaan tarvitse olla yksinäisiä, koska heille oli syntynyt Jeesus. Heillä oli tästä lähtien ystävä joka hetki vierellä, heillä oli Jeesus. Joulu ei tietenkään aina poista meidän elämämme varjoja, ei ainakaan sillä tavalla, kuin me toivoisimme. Täällä on sairautta, ihmissuhteisiin tulee välirikkoja, on yksinäisyyttä ja joudumme luopumaan monista asioista. Mutta joulun sanoma ohjaa iloon ja luottamukseen silloinkin, kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Sillä Jeesus syntyi maailmaan sitä varten, että hän olisi vierelläsi erityisesti silloin, kun muut tuet elämässä pettävät. Joulun sanoma on tarkoitettu joka päivälle. Se on tarkoitettu voiman antajaksi erityisesti harmaan arjen keskelle. Iloista joulua ja Jumalan siunausta toivottaa Kimmo Ylikangas 5

6 O S A S T O 1 9 P U H E E N J O H T A J A Joulu on jo ovella Teksti Tommi Bragge Osallistuin marraskuussa UPM:n Eurooppa-foorumin kokoukseen. Tässä muutamia poimintoja tilaisuudesta. Yksi merkittävä asia oli yt-neuvotteluiden aalto, joka tällä hetkellä kulkee Saksan, Ranskan, UK:n, Espanjan, Suomen ja Itävallan yllä. Puheet siitä, että Suomesta irtisanottiin väkeä, koska se oli helpompaa, ovat turhia. Kyllä UPM:ssä tällä saralla tasapuolisuus ainakin toteutuu. Henkilöstön määrä on sopeutettu haastavaan markkinatilanteeseen, kuten johto asian ilmaisee. Tästä aasinsiltana seuraavaan asiaan, joka on EES-kysely. Henkilöstön edustajat joka puolella olivat huolissaan siitä, että kysymyksiin vastaamalla ei saada todellista mielipidettä ja pahaa oloa julki tuotua. Toimitusjohtaja vastasi, että EES on ensisijaisesti lähijohtamisen työkalu. Muuta merkittävää oli Docellen tehtaan kohtalo, se koska päätös tulee. Ranskalaiset olivat erittäin tuohtuneita siitä, ettei heille tiedotettu asiasta riittävästi. Jussi Pesoselta myös tiedusteltiin vastikään tehdystä työllisyys- ja vakaussopimuksesta ja vastaus saatiin. Toimitusjohtaja on huolissaan koko Suomen teollisuuden kilpailukyvystä ja siitä, että käsillä olevia tuottavuusongelmia lakaistaan maton alle ja kolmen vuoden kuluttua ihmetellään, kun kilpailukyky on nykyistä heikompi. Hän oli huolissaan siitä, että syntynyttä sopimusta pidetään niin kaikkivoipana, että se ratkaisee jokaisen ongelman. Toki Pesonen toivoi, ettei maailma olisi niin synkkä paikka kuin mitä hän maalailee, mutta ei laske yrityksen toimintakykyä toiveiden varaan. Uranpirtin toiminta tulee jatkumaan entisenlaisena ja avustavia talonmiehiä tullaan kyselemään jo alkuvuodesta. Mielestäni malli oli toimiva. Pikku viilaamista tarvitsee tehdä, mutta suuret linjat noudattavat viime kesän mallia. Talonmiehen mökki on edelleen vuokrattavissa ennen kesäkautta ja kesäkaudellakin muutamia viikkoja. Toimikunta on saanut päätökseensä kaksivuotiskautensa, ja haluan esittää nöyrimmän kiitokseni kaikille toimikuntalaisille asioihin perehtymisestä ja vastuullisten päätösten tekemisestä. Syyskokous valitsi toimikunnan sijaan hallituksen, ja uudella hallituksella alkaa hallitustyöskentely heti tammikuun alussa. Hallituksen jäsenet työskentelevät monella tehtaan eri työosastolla, ja uskoisin tiedon kulkevan edellisten vuosien tapaan mutkattomasti molempiin suuntiin. 6

7 O S A S T O 8 5 P U H E E N J O H T A J A Vuos men ja uutta pukkaa Teksti Ismo Salminen Uusi Paperiliiton Kuusanniemi Voikkaan os. 85:n hallitus (entiseltä nimeltään toimikunta) on vuosille valittu. Hallitushan ei nyt paljon muuttunut, mutta varoituksen sana jäsenistölle: muutamat hallituksen jäsenet ovat lopettamassa toimintaansa, ja heidän tilalleen on löydettävä uusia tekijöitä. Toivottavasti tulevissa kevät- ja syyskokouksissa nähdään uusia naamoja, jotta toimintaa voidaan jatkaa asiallisesti kuten tähänkin asti. Osaston nettisivut uudistuvat ja pyrimme saamaan uusille sivuille kuvat toimikunnan varsinaisista sekä varajäsenistä. Turvallisuusstandardit ja niiden auditointi, hyvä vai paha? Minun mielestäni standardit ovat hyvä asia. Vaikka niiden standardien laatijat eivät olekaan huomioineet kaikkia käytännön asioita, niin meillä on varsinkin asenteet turvallisuuteen ja työn turvalliseen tekemiseen parantuneet. Vaikka työntekijät ja johtoporras ovatkin sitoutuneet standardien noudattamiseen, niin väliportaassa näkyi valitettavasti ainakin kuitulinjalla sitä tehdään niin kuin ennenkin -asennetta. Samoin mielestäni eri tehtaiden välinen auditointi on hyvästä. Kukapa voisi paremmin huomioida puutteitamme, kuin toisen tehtaan auditointiporukka, joka katkerana omasta auditointipalautteestaan löytää meiltä ainakin ne virheet ja puutteet, joita heidän tehtaallaan ei ole. Eipä silti, Pietarsaaren auditointiporukka antoi Kymille ihan hyvän arvioinnin. Puutteita löytyi mm. turvalukituksista, säiliömerkinnöistä ja tikaskäytännöstä. Ulkopuolisilta firmoilta löytyi turvavälineissä puutteita ja varsinkin turvallisuushavainnot olivat puutteellisia. Turvallisuuskierroksista ja -keskusteluista en viitti edes puhua, koska uskon tehtaan johdon puuttuvan asiaan. Kehuja saatiin auditoitsijoilta mm. juuri asenteestamme turvallisuuteen sekä uusien standardien tutustumiseen. Mutta ainakin yksi huono epäkohta standarteista löytyy - turvallisuusrikkomukset. Niin meiltä, kuten ilmeisesti muiltakin tehtailta, tulee konsernin mielestä liian vähän turvallisuusrikkomuksista merkintöjä (eli varoituksia). Nyt sitten työn turvattomasta tai huolimattomasta tekemisestä kuuluu antaa kirjallinen huomautus (eli varoitus). Sen oikeudenmukaisuudesta ja tarkoituksesta voidaan olla montaa mieltä. Mutta oikeudenmukaista on, että se koskisi kaikkia niin ikää, sukupuolta kuin arvoa katsomatta. P.S. Hyvää Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta kaikille ikään, sukupuoleen ja arvoon katsomatta. 7

8 KYMIN TYÖNTEKIJÖIDEN VARATYÖSUOJELUVALTUUTETTU Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin Teksti Mikko Kosonen Aikoinaan, ennen kuin tulin valituksi työsuojeluvaravaltuutetuksi, lupasin, että osaltani TSV:n näkyvyys paranee tai vähintään säilyy ennallaan. Valtuutettuna toimiessani tulisin käymään työpisteissä mahdollisimman paljon. Arvioidessani jälkeenpäin väittämän toteutumista olisi kentällä voinut varmasti olla enemmänkin, mutta omasta näkökulmastani katsoen aika paljon ehdin nähdä eri työpisteitä ja työntekijöitä näiden vuosien aikana. Kaikissa tiedossani olevissa työpisteissä tuli käytyä ainakin kerran, joissain tietysti useammin kuin toisissa. Vaalipuheissani väitin myös, että työsuojelu on edunvalvontaa, mutta sitä ei pidä sekoittaa työsuhdepolitiikkaan. Tätä mieltä olen edelleen. Kyllä kai sen on myöntänyt jo kapitalistinenkin tiedemies, että terve, työkykyinen työntekijä on se tehokkain. Työntekijälle on ilman muuta etu, jos työnantaja on kiinnostunut terveytemme säilymisestä, olkoot perimmäiset motiivit mitkä hyvänsä. Molemmat voittavat ja samalla toteutuu Karjalaisen Paulin lanseeraama terveenä eläkkeellä -ideologia mahdollisimman monen kohdalla... kunhan eläkkeen aika koittaa. Itse en ole eläkkeelle vielä lähdössä, mutta työsuojelussa siirryn henkilökohtaisempaan toimintamalliin ja luovun paikastani Kymin työntekijöiden varavaltuutettuna. Onnea ja menestystä valituksi tulleille! ei käytetty laseja ollenkaan. Nyt, vuoden 2013 lopulla, ilman kovaa hattua aniharva lähtee edes vahingossa valvomoista tai taukotiloista sorvin ääreen ja kaikilla on saatavilla työn vaatimusten mukaiset, henkilökohtaiset suojaimet. Samalla lukuisten tarinoiden pääosan esittäjä, niin kutsuttu työn sankari, on muuttumassa tuntemattomaksi sotilaaksi. Työn tekeminen turvallisesti on ihan oikeasti tavoitteena. Toteutuessaan tavoite on ammattihenkilön tunnusmerkki, ja työ on turvallista ja tehokasta kaikilla mittareilla. Työsuojelutyö onkin pohjimmiltaan asenteisiin vaikuttamista. Siinä mielessä jokainen, myös työn sankari, osallistuu työsuojelutyöhön, vaikka ei varsinaista roolia työsuojeluorganisaatiossa olisikaan. Kiitokset Käytän tilaisuuden hyväkseni ja kiitän kaikkia osapuolia yhteistyöstä toimiessani Kymin työntekijöiden ensimmäisenä varavaltuutettuna. Muutos on kuitenkin ainoa pysyvä asia maailmassa, niinpä itse jatkan muiden haasteiden parissa ja jätän haasteet työsuojelun näköalapaikalla muille. Kiitokset luottamuksesta saadessani edustaa teitä, arvon kollegat. Asenteet muuttuvat Nopeasti ovat vuodet vierähtäneet työsuojeluvaravaltuutettuna ja yllättävän paljon on tekeminen muuttunut tuossa ajassa. Aloittaessani työt Kymillä 1996 edes kuulosuojaimia eivät kaikki käyttäneet. Silloin se ei edes tuntunut oudolta. Henkilökohtaisia silmäsuojaimia ei ollut kuin joillain. Verstaan koneita käytettäessä joko laitettiin likaiset ja kuluneet yhteiset suojalasit ja tehtiin sokkona, tai sitten 8

9 Huoltoseisokin kautta talveen Teksti Hannu Mentula Talvi tekee vielä tuloaan, ja vuosihuoltoseisokkikin on jo saatu päätökseen ja tehdas käyntiin. Seisokki oli tänä vuonna poikkeukselliseen aikaan, mutta ilmat olivat otolliset erityisesti sellutehtaan kannalta katsottuna. Marraskuussa kun saattaa olla joinain vuosina koviakin pakkasia, jotka aiheuttavat putkistojen jäätymisiä ja laiterikkoja sekä teettävät ylimääräistä työtä. Työturvallisuuden kannalta seisokki meni hyvin, eikä omalle väelle sattunut sairauslomaan johtaneita työtapaturmia. Tehdasalueen tupakointikielto sen sijaan taisi aiheuttaa hieman huvittaviakin tilanteita. Suomeen tehtiin työllisyys- ja kasvusopimus, jonka kattavuus on noin 90 % sopimusaloista. Paperiliittokin neuvotteli sen pohjalta oman työehtosopimuksensa, joka on aiheuttanut tehtaalla välillä vilkastakin keskustelua. Eniten on puhetta ollut lyhyestä vuorokierrosta. Uudessa sopimuksessa on kohta, jossa työnantajalla on mahdollisuus määrätä vuoden mittainen lyhyen vuorokierron kokeilu. Toivottavasti Kymillä työnantaja huomioi tuoreen äänestystuloksen lyhyestä kierrosta, jossa tulos oli erittäin selvä pitkän vuorokierron puolesta. Kysymyksiä on herättänyt lomallelähtörahan maksuajankohta, joka on kaikilla toukokuun toinen palkanmaksupäivä. Tes-seisokkikäynnin ilmoitusajan muuttaminen yhdestä kuukaudesta kahteen viikkoon rajoittaa entisestään vuorotyöntekijän kodin ulkopuolista juhlapyhän viettoa. Työhyvinvointi on ollut viime aikoina työnantajan toimesta vahvasti esillä. Samaan aikaan kuitenkin vaaditaan valtakunnallisella tasolla keskeytymätöntä kolmivuoroa tekeville työntekijöille merkittävää työajan pidennystä. Tämmöiset vaatimukset heikentävät koko työnhyvinvointipuheiden uskottavuutta. 9

10 4/2013 Kymin Nikkarit järjesti joulujuhlan J Te k s t i Paavo Pe s o n e n uhlat alkoivat glögitarjoilulla, kun Kymin Nikkarit järjesti Kymin 100-vuotissäätiön tuella joulujuhlan säätiön toimintapiirin eläkeläisille. Juhla oli laatuaan ensimmäinen, ja tapahtuman taustalla Ku v a t J o ha n n e s W i e h n oli Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön ja järjestävän yhdistyksen Kymin Nikkareiden halu eläkeläisille kohdistettuun joulujuhlaan. Juhlaa oli kokoontunut viettämään noin 300 juhlijaa. Sirkuskoululaiset kiisivät yksipyöräisillään vinhaa vauhtia. 10

11 Avauspuheenvuoron esitti Kymin Nikkareiden puheenjohtaja Juhani Haapala. Hän toi esille yhteiskunnan muutokset, jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti työpaikkojen määrään sekä Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön toimintapiirin. Tässä muutoksessa säätiö on ollut korvaamaton tuki niin ihmisten kuin järjestöjenkin kannalta. - Yhteisesti näimme, että eläkeläisille kohdistettu joulujuhla on tarpeen ja se toimii sosiaalisena tapahtumana tuoden varmasti virkistävää vaihtelua eläkeläisten arkeen, sanoi Haapala puheessaan. Esille nousi Nikkareiden ja säätiön hyvä yhteistyö. Kymin Nikkarit perustettiin vuonna Aktiivisen jäsenistönsä ansiosta ja Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön tuella on järjestö viiden toimintavuotensa aikana kasvanut yli 280 jäsenen yhdistykseksi. Se pystyy tarjoamaan jäsenilleen sekä myös laajemmalle piirille toimintaa niin kädentaitojen kuin kulttuurinkin saralla. Kymin Nikkareiden toiminta-ajatuksena on tarjota monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia kaikille jäsenilleen. - Nikkarit korostaa kädentaitojen merkitystä. Monipuolisella virkistystoiminnalla pyrimme parantamaan jäsenistön hyvinvointia ja virkeyttä. Kymin Nikkareissa ollaan hyvin kiitollisia siitä, että on pystytty tekemään hyvää yhteistyötä Kymin 100-vuotissäätiön kanssa. Toiminnan pääpaino on toiminta-alueen jäsenistössä, mutta myös yleishyödyllinen näkökulma tulee hyvin esille. Yhteistyöllä saavutamme hyvää kaikille mukana oleville, totesi puheenjohtaja Juhani Haapala. Juhlavierasjoukossa oli jo 15 vuotta vapaalla ollut Voikkaan tehtaan pääluottamusmies Olavi Moilanen. Hän muisteli, kuinka ennen oli paljon tapahtumia, jotka keräsivät väkeä yhteen. Työntekijät, tehdas ja Kuusankosken kaupunki järjestivät yhdessä jopa tanssiaisia. Moilanen pitää eläkeläisten joulujuhlan nykyistä järjestelyä hyvänä oivalluksena. - Tietokoneajan myötä monet asiat voi hoitaa kotoa käsin ja telkkarin ääreen on helppo jämähtää. Enää ei tapaa edes pankkireissulla, kun sekin tehdään tietokoneella, sanoo Olavi Moilanen, joka kaipaa uusia tilaisuuksia tavata vanhoja tuttujaan. Olavi Moilanen toivoo, etteivät eläkeläiset jäisi koteihinsa, vaan tapaisivat toisiaan. Juhlan musiikillisesta puolesta vastasi hiihtäjänäkin mainetta niittänyt Mona-Liisa Malvalehto ja Lauluyhtye OTTO, jonka nimi tulee Italian kielestä. Se tarkoittaa kahdeksaa, joka on lauluyhtyeen jäsenten lukumäärä. Tykkimäen Sirkuskoulu esitti taidokasta akrobatiaa ja temppuja yksipyöräisillä ajaen. UPM Kymin terveiset juhlaan toi henkilöstöjohtaja Kai Latvala ja Kuusankosken seurakunnan tervehdyksen esitti Aino Markkula. Tilaisuuden juonsi Tiina Laine. Ohjelman jälkeen tarjottiin joulukahvit. 11

12 ANRIN PAKINA Hei tonttuhenkilöt hyppikää Teksti Anri Mäkinen Alkaa olla taas se aika käsillä, jolloin suurelta osin ihmiset alkavat elää perinteiden mukaan. Postiliikenne kiihtyy, kun kumminkaimanveljenpojat laittavat postissa toivotuksia toisilleen. No, hyvä ja kaunis tapa ilmaista, että elossa ollaan. Vuodenvaihdetta kohden ollaan menossa. On hyvä hiljentyä ja muistella läheisiä, tuttuja ja vieraitakin. Miettiä tehtyjä ja tekemättömiä ja ehkäpä suunnitella vauhtia ja vaarallisia tilanteita uudelle vuodelle. Melkoisen jännä syksy oli TES:n osalta: menevätkö liitot keskitettyyn? Onneksi Paperiliitto meni. Ja onneksi työantajaosapuoli veti huononnukset tällä erää pois. Näin ollen ei keväällä tarvitse kääriä hihoja rähinään, vaan nyt saamme tehdä rauhassa töitä (ehkä). Nyt kuitenkin sellun puolella taidetaan edelleen tahkota satasella. Paperin puolella mennään tasaseen. Ajoa kumminkin on, tilaus kerrallaan. Paperin pukuhuoneremppa taitaa olla pulkassa. Tässä kohtaa tekisi mieli sanoa, kuten yksi tämän ajankohdan henkilöistä n vuotta sitten, kun hän hoputti ajokkiaan, että Hallelujaa! Naisetkin saivat armopalansa remontista melkoisen väännön jälkeen. Nyt sitten täytyy vaan elää tämän khöm ratkaisun kanssa. Saimme uudet suihkut ja järeämmän wc:n pukuhuoneeseen, vaan jännä nähdä, kuinka viemärit vetää. Voi kunpa vielä olisimme saaneet sen parin kaappirivin verran lisää tilaa. No hyvä, että miehet ovat tyytyväisiä. Vai mitä? aikana Kymi-Kaukas -yhteistyö ei ihan tainnut mennä Strömmsöön malliin. Ei kuulemma valvonta ollut sujunut ihan neuvovassa ja rakentavassa hengessä. Oppisopimuksistakaan ei ole minun korviini juttuja kantautunut. Nähtäväksi jää, montako naista on oppisopimukselle hakenut ja montako on valittu. Arvaiskohan. Eläköön tehtaalainen katoava luonnonvara! Kuntatason päättäjien touhut ihmetyttää. Riidellään ja panetellaan toisia se minkä keretään. Yhteen hiileen ei taida kukaan enää juurikaan puhaltaa, mikäli napakoihin on uskominen. Suhmuroidaan ja lobbaillaan se minkä ehditään. Rahaa tuntuu riittävän, mutta kun oleelliseen ja tärkeään pitäisi satsata, niin rahapussi on tyhjä. Miten tässä sitten päättäjiin luottaisi? Ei auta! Itsehän olen yhden heistä päättäjäksi valinnut. muutosta taas kerran toivoen. Kalenteri kuluu, vuosi vaihtuu Vanha vuosi tuuleen haihtuu. Toivottavasti vuosi 2014 on positiivisia asioita täynnä meille jokaiselle! Mietin tässä koville (niil edellytyksil joita mul on), mitä juttuja on tänne labran laidalle kantautunut. Enpä liiemmin ole sattunut paikalle huhujen ytimeen. Se kuitenkin on korviini kantautunut, että integraatin korjausseisokin 12

13 Irtisanottu Teksti Juhani Haapala Irtisanottu, saada potkut, lopputili Tälle ikävälle asialle tuntuu löytyvän monta nimeä. Kyseinen ilmiö on viime aikoina ollut jälleen esillä, toki hieman toisenlaisessa valossa kuin tavallisesti. Kun duunarit saneerataan ja saavat lopputilin, on se yleensä puolen vuoden irtisanomisaika työvelvoitteella. Kun yritysjohtaja saa potkut, tulee erorahana vähintään vuoden palkka ilman työvelvoitetta. Eikä tuo eroraha järin pieni ole, mikä julkisuudessa on esille tullut. Yleensä se vastaa tavallisen duunarin noin 10 vuoden palkkaa. Altian toimitusjohtaja sai puoli miljoonaa huonosti hoidetusta työstä. Jäi pikkasen sellainen maku tämän tapauksen uutisoinnista, että taisi olla johtajalta tarkoituksenhakuista toimintaa. Tehdään pari vuotta hyvää tulosta, saadaan hyvät edut ja sopimukset. Tämän jälkeen voi asiat hoitaa huonosti ja jäädä odottamaan kipurahoja. Suomen valtion viinapolitiikka lienee kuitenkin suurin syypää. Raittiutta pitäisi edistää, mutta viinaa pitäisi saada kaupaksi aika vaikea yhtälö. Uuden toimitusjohtajan strategia voisi olla: Viedään Altia Tallinnaan ja myydään sieltä halpaa viinaa suomalaisille ja paljon. Eläkeyhtiöiden johtajien toiminta on ollut myös suurennuslasin alla. KEVA:n johtaja sai potkut. Häneltä jäi epähuomiossa ilmoittamatta asunnon verotus ja ylimääräiset lapsilisät. Taisi siinä olla vähän muutakin epäselvää. Palkinnoksi tuli reilut euroa kipurahoja. Rahoja, jotka on saatu kuntien työntekijöiden eläkkeistä. Varma maksaa johtajalleen palkkaa reilut euroa kuussa ja bonukset päälle. Johtajien palkat ovat nousseet huimaa tahtia, kun duunarit saavat tyytyä 20 euron korotukseen, joka hupenee kohoaviin eläkemaksuihin. ollen johdon palkitsemisen pitäisi olla maltillisempaa. Niin Altia kuin eläkeyhtiötkin nauttivat hieman eri asemaa tässä yhteiskunnassa kuin pörssiyhtiöt. UPM irtisanoi ylempiä toimihenkilöitä organisaatiouudistuksen yhteydessä. Irtisanotuissa on myös meille kymiläisille tuttuja nimiä. Heillä tuskin erorahat ja edut näyttelevät kovin suurta roolia irtisanomistilanteessa, mutta työn menettäminen on kuitenkin aina vakava asia. Eivät duunaritkaan irtisanomisilta tänä syksynä Kymillä välttyneet. ISS vähensi siivouksesta väkeä. Tästä ammatista kun putoaa päivärahalle ja jos ikääkin on karttunut, on tilanne vaikea. Tutkimuksen mukaan Suomessa on työttömyyden kesto pitkittynyt ja ikääntyviä on irtisanottu hanakammin. Myös ikääntyvien työllistyminen on ollut entistä vaikeampaa. Hallituksen toiveissa on ollut työurien pidentäminen, mutta näyttää siltä, että toisin on käynyt. Mikäli Suomessa todella halutaan pidentää työuria ja pitää osaava väki töissä, niin olisi oppia otettava Ruotsista. Siellä nimittäin työsopimuslaki kieltää ikääntyvien ammattihenkilöiden irtisanomiset. Irtisanomisissa on siis eroja. Johtajille se merkitsee usein mittavaa erorahaa, kun duunarilla voi olla edessä pitkä työttömyys ja vaikea työllistyminen. SAK:n ja ammattiliittojen tulee ottaa tavoitteekseen tuo johtajien viitoittama vuoden palkan mukainen irtisanomissuoja. Kokoomuskin on herännyt kysymään: Onko oikein, että eläkeyhtiöiden johtajille maksetaan näin korkeita palkkoja? Tässä kohtaa olen kokoomuksen kanssa samaa mieltä siitä, että palkat ovat kohtuuttomia. Eläkeyhtiöiden tulot muodostuvat pääsääntöisesti pakollisista eläkemaksuista ja näin 13

14 Nöösipoika Teksti Kari Haaraoja vuotta ja 17 päivää Voikkaalla kesti 30 lomittajan pesti. Lokakuun puolivälissä aloittelin Kymillä kuorimon päivämiehenä. Aivan uutta ja outoa homma ei ole, sillä työskentelin Voikkaan kuorimolla useamman vuoden 90-luvun alussa. Täällä puut tosin ovat hivenen pidempiä. Uutta sen sijaan ovat työkaverit. Kahden vuoden yksin työskentelyn jälkeen kelpaa työkaveriksi vaikka vähän huonompikin (vitsi!!). Vastaanotto täällä Kymillä on ollut positiivinen. Kiitos siitä. Kiitos myös vielä kerran kaikille entisille työkavereille kestämisestä! Uutta on myös se, kuinka huolissaan UPM on turvallisuudestani. Tupakkiahan ei ole saanut polttaa työaikana kohta vuoteen. Mutta turvavälineet kanarialinnun keltaisine työasuineen ja kolhulippiksineen ovat uusi kokemus. Seisokkipäivinä seikkailimme kypärät ja suojalasit päässä kuin astronautit konsanaan. No toivottavasti vähennämme varustelulla tapaturmille altistumista sekä kalliita sairauspoissaolopäiviä. Olemmehan jo maltillisella palkkaratkaisulla lähes varmasti pelastaneet Suomen ja Kreikan talouden ja varmistaneet, että Nalle saa lisää hunajaa. Entisenä ay-aktiivina aina vähän jännittää, mitä pääkaupungin pojat on vihreään kirjaan rustanneet ja minkä pituisen vuorokalenterin laatineet. Noinkohan kuuden pullon vapaat ovat historiaa? Toivon parempaa vuotta 2014 ja odotan sitä mielenkiinnolla. P.S. Ihmetellä sopii, miten taparikollinen voi olla ehdolla vuoden henkilöksi. 14

15 Sairauskassatoimintaa jo 130 vuotta Teksti Paavo Pesonen Tällä rahastolla aiotaan auttaa ja hoitaa molemman sukuisia kivulloisia ja ijäkkäitä tehtaan työntekijöitä kuului Kymin tehtaan sairas- ja apurahaston ensimmäisten sääntöjen ensimmäinen pykälä. Pääperiaate on säilynyt vuotista taivaltaan juhlineen Kuusankosken tehtaiden sairauskassan toiminnassa tähän päivään. - Yhteisvastuullisuus on yksi kassan toiminnan kantava ajatus. Kaikkien kassan jäsenten maksamalla jäsenmaksulla autetaan sairaita niin, ettei kukaan heistä joudu taloudelliseen ahdinkoon kohtuuttomien sairaanhoito- tai lääkekulujen takia, sanoo kassan hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2003 toiminut Pasi Untolahti. Työpaikkojen raju väheneminen on Untolahden mukaan aiheuttanut toiminnalle haasteita, mutta Sairauskassan yhdeksänhenkinen hallitus ja osaava henkilökunta ovat saaneet talouden pysymään kunnossa. Kassan yhteistoiminta Kymin työterveyskeskuksen ja Kymin eläkesäätiön kanssa on hallituksen puheenjohtajan mielestä paitsi mutkatonta, myös välttämätöntä. - Kolmikannassa toimien olemme saaneet mm. sairauspoissaoloaikoja lyhyemmiksi. Tämä on kaikkien etu. Potilaan ei tarvitse kärsiä vaivoistaan pitkään ja toipuminen on nopeaa, kun vaivojen kerrannaisvaikutuksia ei ole ehtinyt kasaantua. Työnantaja hyötyy saadessaan terveen henkilön nopeasti takaisin töihin, sanoo Untolahti. Reijo Virran kirjoittama, yli 300-sivuinen historiateos Kuusankosken tehtaiden sairauskassa 130 vuotta työväen tukena julkaistiin juhlan yhteydessä. Teoksen kirjoittaminen oli iso urakka, sillä tietoa kassan toiminnasta oli aikaisemmin tallennettu vähän. Virta kokosikin aineistoa teokseen kahden vuoden ajan, ja ammattimiehen ote näkyy teoksen kirjoitusasussa. Kassan hallituksen puheenjohtaja Pasi Untolahti, Reijo Virta ja kassanjohtaja Susanna Reinikka selailevat tyytyväisinä juhlan yhteydessä julkaistua, kassan toiminnasta kertovaa historiateosta. 15

16 Eduskunnasta terveisiä Teksti ja kuva Anri Mäkynen Integraatin seisokki mahdollisti laboran porukan pikkujoulusävytteisen reissun Helsinkiin. Lähes kaikki olivat päässeet lähtemään mukaan. Perjantaina lähti Puolakan bussi maisemahissin oven edestä vartti ennen kahdeksaa ruorissa mukava kuski ja suuntana Eduskunta- ja Kulttuuritalo. Pakollisen Kuninkaantien ABC:n pysähtymisen jälkeen etappina oli ensin Eduskuntatalo. Eduskunnassa kävimme katsomassa, kuinka Kuusaan oma poika Jari Lindström pärjää perussuomalaisena kansanedustajana. Talon ovella meitä oli vastassa Jarin avustaja Leena Riekkola. Kun olimme päässeet tarkkojen turvatarkastusten jälkeen (karkitkin otettiin säilöön) taloon sisäpuolelle, Jari odotteli meitä aulassa. Ensin menimme Perussuomalaisten ryhmähuoneeseen, jossa Lindström kahvittelun lomassa kertoili meille melko laajasti toimenkuvastaan ja miten hän hommansa klaaraa. Jari Lindströmin kertomista asioista saimme pienoisen käsityksen, kuinka Eduskunnassa toimitaan. Kansanedustaja Lindström kuuluu kahteen valiokuntaan: työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan ja ympäristövaliokuntaan. Ympäristövaliokunnan huoneessa viivähdimme hetken, ja melkoiset pumaskat materiaalia oli pinossa jokaisen valiokuntaan kuuluvan edustajan paikalla. Täysistuntoa odotellessa istuskelimme Eduskuntatalon kahviossa. Moni tv:stä tuttu kasvo vilahti ohi. Istuntosalin lehteriltä bongailtiin lisää tv:stä tuttuja. Kuunneltiin esityslistalla olleet asiat ja niiden käsittely. Ja loppuhuipennuksena Timo Soini peukutti meille Jarin pyynnöstä. Ei kuulemma ehtinyt meitä moikkaamaan. Liekö ollut kiire viikonlopun viettoon, tai voihan se olla, että oli työkiireitä. Eduskunnassa oli hyvinkin mielenkiintoista puoluekannasta tai -kannattamattomuudestaan riippumatta. Ja hyvin se Lindström siellä taitaa pärjätä. Ennen ruokailua ravintola Manalassa oli aikaa piipahtaa katselemassa Kauppakeskus Kampin hyörinöitä. Kulttuuritalolla meitä olisi pitänyt reissun lopuksi viihdyttää maailmantähti, Poliisiopisto-elokuvista tuttu äänen mies Michael Winnslow. Jostain syystä hän oli jäänyt Lontooseen lentokentälle jumiin. Mistä sitä tietää, vaikka syynä olisi ollut, ettei hän päässyt läpi kentän turvatarkastuksista äänensä takia. No, hätiin oli saatu suomalainen standappari Mika Eirtovaara. Ihan veti hyvän ja hauskan esityksen. Shown jälkeen bussi starttasi kohti kotipuolta ja uusia seikkailuja... Ei huono reissu lainkaan! Jari Lindström toivotti vieraat tervetulleiksi, esitteli Eduskuntataloa ja kertoi työstään kansanedustajana. 16

17 Jukka Vartiainen elää hetkessä Teksti ja kuva Paavo Pesonen Siitä on yli neljä vuotta, kun jäin pois työelämästä. Nyt olen jo virallisesti eläkeläinen, sanoo Kolmoispaperi-lehden teossa kolmella eri vuosikymmenellä mukana ollut Jukka Vartiainen. Lehden päätoimittajana Vartiainen toimi vuosina Jääminen työyhteisön ulkopuolelle oli Vartiaisen mielestä iso elämänmuutos, jota ei ollut helppo hyväksyä. Kun muutoksen kanssa pääsi sinuiksi, alkoivat asiat luistaa. Vartiainen ei enää uteliaasti seuraa, mitä tehtaalla tapahtuu. Kuullessaan jonkin entistä työpaikkaansa koskevan uutisen hän kuitenkin sanoo usein miettivänsä, mikä on työpaikkojen kohtalo tulevaisuudessa. Työuran jälkeinen aika on ollut Vartiaisen pariskunnalle haastavaa ja elämän arvoista osa on mennyt kokonaan uusiksi. Vakavan sairauden kohdannut pariskunta on Jukan mukaan ymmärtänyt myötäelämisen merkityksen tilanteessa, jossa eletään lääkärikäynnistä seuraavaan. - Kannattaisi harkita riittävän ajoissa, mihin aikansa käyttää. Käydessäni vielä töissä olin myös monessa muussa mukana. En ymmärtänyt väsyttäneeni itseni uupumuksen partaalle, muistelee Jukka Vartiainen. Yhteisten asioiden hoitaminen ei Vartiaisen mielestä saisi kasaantua samoille ihmisille. Terve itsekkyys ja kieltäytymisen taito suojelee hänen sanojensa mukaan ihmistä loppuun palamiselta. Vartiainen arvostaa ammattiyhdistystoiminnassa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa mukana olevia ihmisiä, mutta sanoo liian monen unohtavan perheensä ja itsensä. Onni pienistä asioista Vartiaisen pariskunta elää paraikaa toiveikasta elämää ja arkeen löytyy ilon aiheita. Päiviin sisältyy normaalit kotiaskareet, käynnit tuttavien ja jälkikasvun luona sekä reissut erilaisiin tapahtumiin. - Elämme tätä päivää. Koetamme löytää enemmän positiivisia asioita kuin purnattavaa. Kun huomista ei kukaan voi ennustaa, ei sitä kannata etukäteen liikaa murehtia, sanoo Jukka Vartiainen ja tervehtii Kolmoispaperi-lehden välityksellä entisiä työtovereitaan sekä toivottaa heille jaksamista niin työelämässä kuin sen ulkopuolella. Sirpa ja Jukka Vartiainen iloitsevat arjen pikku asioista. - Muistakaa pitää huolta itsestänne, muistuttaa Jukka Vartiainen. 17

18 Harvinainen tapaus Kymillä: mies lähtee armeijaan Teksti ja kuva Paavo Pesonen Paperitehtaan sähkö- ja automaatioosastolla tapahtuu kummia. Mies on lähdössä armeijaan. Vastaavaa ei Kymillä ole lähivuosina käynyt. Miki Ahola on kuitenkin elävä esimerkki siitä, että Kymille on saatava pikaisesti nuorta väkeä korvaamaan vanhempia, kohta jo eläköityviä työntekijöitä. Ahola on valmistunut sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon kautta sähköasentajaksi Kouvolan ammattioppilaitoksesta. Opiskeluun kuului helmikuusta toukokuuhun kestänyt harjoittelujakso, jonka nuori mies pääsi tekemään Kymillä. Koulun päätyttyä sai Ahola marraskuun loppuun kestäneen määräaikaisen työsopimuksen. Hän on tapahtuneesta mielissään. - Hyvä tuuri kävi. Työkaverit olivat tosi mukavia. He ottivat minut mukaan porukkaan ja sain heiltä neuvoja. Pääsin tekemään itsenäisesti ammattitöitä. Sen myötä karttui osaaminen, sanoo Miki Ahola. Ahola ei ole vielä varma, kuinka pitkään palvelusaika Utin jääkärirykmentissä tulee kestämään. - Voi olla, että valitsen lyhyemmän tien, mieli tekee takaisin töihin. Erikoiskoulutus tietää pidempää palvelusta. Kunhan ensin päästään armeijan leipiin, niin katsotaan sitten, miettii Ahola. Hän aikoo varusmiesajan jälkeen hakea Kymille lomitustehtäviin ja seuraavan oppisopimuskoulutuksen alkaessa ovat nuorukaisen hakupaperit varmasti mukana. Muunlainen jatkokoulutus ei ainakaan toistaiseksi ole mielessä. Miki Aholan mielestä Kymi on hyvä työpaikka. Vaikka edellistä armeijaan lähtijää tuskin edes muistetaan, eivät vanhempien työtovereiden kujeet ole unohtuneet. Aseotteita on harjoiteltu puupyssyn kanssa ja suojakypärä on vaihtunut malliin SA M/55. Arvomerkkejä on myös kuulusteltu, mutta vastaukset eivät vielä tule sujuvasti. - Opettelen ne kyllä, voihan alku Utissa olla siten helpompaa, naureskelee vuoden alussa armeijan harmaisiin pukeutuva Miki Ahola. Miki Ahola lähtee armeijaan reippain mielin. Asepalveluksen suorittaminen on hänen mielestään jokaisen suomalaisen miehen velvollisuus. 18

19 4/2013 Peurungan kurssilla opetellaan voimaan hyvin Te k s t i j a k u v a Paavo Pe s o n e n V aikka Peurungan kuntoutuskeskuksessa pidettävän neliosaisen kuntoremonttikurssin nimi on Panosta työhyvinvointiisi, sopii olettaa, että kurssin oppeja seuraamalla parantuu hyvinvointi myös vapaa-ajalla. Hyvin tai huonosti voiminen on sillä tavoin kokonaisvaltainen asia, että se on kussakin henkilössä läsnä 24 tuntia vuorokaudessa. Toki tietyt olosuhteet vaikuttavat voinnin tilaan työvuoron aikana. Tomi Siiskosen fyysisessä kunnossa ei ole valittamista, mutta hän haluaisi hallita elämäänsä niin, että stressiä ei pääsisi syntymään. OP-mobiilista tykkäävät kaikki. Kohta se on vielä tykätympi, sillä saldo ja tapahtumat näkyvät turvallisesti ilman avainlukua ja kurssitkin reaaliaikaisina kirjautumisten välillä. Käy kokeilemassa: op.fi/mobiili 19

20 Peurungan kaksi ensimmäistä kolmen päivän jaksoa henkilöstölle on jo pidetty syksyn 2013 puolella ja kevään 2014 aikana pidetään vielä kaksi jaksoa UPM:n henkilöille suunnatulla kurssilla. Kurssille osallistuu seitsemän eri henkilöstöryhmään ja eri toimialalla työskentelevää UPM-läistä. Enemmänkin olisi kurssille mahtunut, mutta jostakin syystä innostus kursseihin on viime vuosina laantunut. Jo pelkkä irrottautuminen nykypäivän työelämän oravanpyörästä kurssin ajaksi piristää. Jos vielä malttaa noudattaa edes osaa kuntoremonttikurssien opeista, saa jokainen varmasti hyödyn verrattuna kurssia edeltäneeseen tilanteeseensa. Hyvinvointikurssilla paneudutaan kolmeen perusasiaan, joista ensimmäinen on liikunta. Kurssilaisista ei yritetä tehdä huippu-urheilijoita, vaan annetaan neuvoja terveysliikuntaan. Lihaskunto on tärkeämpää kuin lihasten koko. Ensimmäisellä jaksolla testattiin lihaskunto ja tehtiin polkupyörätesti alkutilanteen selvittämiseksi. Viimeisellä jaksolla testataan kurssilaiset uudelleen ja todetaan kehityksen suunta. Terveellinen ravinto on teemoista toinen. Tällä osa-alueella opetellaan terveellisen syömisen taitoa niin yksinkertaisilla ja kansanomaisilla esimerkeillä, että niistä on helppo vetää johtopäätökset omien ruokailutottumusten vaikutuksesta oloon. Samalla todetaan, että terveellinen ravinto ei ole mustavalkoinen asia. Yksi ravintolaji ei pelasta eikä tuhoa koko syömistä. Henkiset voimavarat vaikuttavat siihen, tunnemmeko voivamme hyvin vai huonosti. Psykologi Maarit Tirkkosen mukaan olisi hyvä opetella rajaamaan, kuinka paljon kannattaa stressata asioista työmaalla ja sen ulkopuolella. - Sellaisia asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa, ei kannata stressata, sanoo psykologi Tirkkonen ja kehottaa miettimään, mikä elämässä on tärkeintä. Asiasta syntyi vilkas keskustelu ja yhteistuumin kurssilaiset totesivat terveyden olevan ehdoton ykkösjuttu. Samalla aprikoitiin, hallitseeko työ nykyään liikaa elämää. Maarit Tirkkonen sanoo kaikilla olevan mahdollisuus parantaa tottumuksiaan. - Se vaatii päätöksenteon ja sitoutumisen. Myös repsahdukset kuuluvat tähän prosessiin, sanoo Tirkkonen Maratoonari haluaa selättää stressin Innokasta liikkujaa, maratonin aikaan 3.12 juossutta Kaukaan paperikone ykkösen koneenhoitajaa Tomi Siiskosta ei voi moittia kunnon ylläpitämisen laiminlyönnistä. Siiskonen onkin lähtenyt kuntoremonttiin toisesta syystä. - Stressin sietäminen ja sen käsittely työpaikalla ja kotona tuntuu joskus niin monimutkaiselta yhtälöltä, että kotona jääkaapin oveen on täytynyt tehdä lukujärjestys asioiden koordinoimiseksi. - Olisikohan itselläni paikallaan ajattelumallin muutos? Kuntoilua en aio ainakaan toistaiseksi vähentää, mutta jonkinlainen jaksotus eri asioiden tekemisessä voisi olla paikallaan, sanoo Tomi Siiskonen, jolle liikunnasta on tullut myönteinen riippuvuus. Siiskonen toivoisi useampien huomaavan kuntoremonttien tarpeellisuuden. - Näen näillä kursseilla olevan ennalta ehkäisevää vaikutusta. Erityisesti alle 50-vuotiaiden kannattaisi miettiä, pitääkö odottaa niin kauan, kun vaivaa alkaa jo ilmetä, vai olisiko hyvissä ajoin toimittava niin, että ne tulisivat mahdollisimman myöhään. Työpaikalla Siiskosta harmittaa epävarmuus, joka on aikaansaanut yleistä tyytymättömyyttä. Hänen mukaansa työyhteisön sinänsä hyvä yhteishenki kohdistuu nyt väärään suuntaan. - Jos saisimme palautettua vanhan Kaukaan hengen, olisi se työnantajankin etu, sanoo Tomi Siiskonen. 20

21 Huoltoseisokki keräsi ennätysmäärän työntekijöitä muilta UPM:n Suomen tehtailta Teksti ja kuvat: Paavo Pesonen Kymillä marraskuun alussa pidetyssä huoltoseisokissa nähtiin ennätyksellinen määrä vierailevia asentajia muilta UPM:n Suomen sellu- ja paperitehtailta. Kaikista Suomen yksiköistä oli kerääntynyt Kymin seisokkiin yhteensä noin 100 alansa ammattilaista. Kymin ja Kaukaan tehtaitten välistä kunnossapitoyhteistyötä on ehditty harjoitella jo pidempään. Jokilaakson tehtailla Jämsänkoskella ja Kaipolassa tilanne on vieläkin pidemmällä, koska välimatka tehtaitten välillä on pienempi eikä yksiköiden välillä tapahtuva siirtyminen rajoitu vain suuriin seisokkeihin. Työvoiman liikkuvuus on tätä päivää myös paperiteollisuudessa. Kun muut metsäjätit ovat ulkoistaneet kunnossapitoaan, on UPM valinnut toisenlaisen tien. Kunnossapidon erikoisosaaminen on pidetty omissa käsissä ja säästöä on haettu työvoiman liikuttamisella kulloinkin tarvittavaan tehtaaseen. Kymin seisokkiin osallistuneet asentajat olivat liikkeellä vapaaehtoisesti. Yksikköjen välillä tehtävä yhteistyö on käynnistynyt hyvin ehkä juuri siksi, että ketään ei ole pakotettu reissuhommiin. Kun ensimmäisten keikalla olleiden pääsääntöisesti positiiviset kommentit on kuultu, on se innostanut muitakin lähtemään mukaan. Ymmärrettävää on kuitenkin se, että vallitsevan elämäntilanteen tai jonkin muun syyn takia läheskään kaikki eivät voi tai halua kotipaikkakunnaltaan useammaksi päiväksi poistua. - Kun kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, on asia täysin hyväksyttävää, sanoo itsekin eri UPM:n tehtailla töitä paiskinut Kymin kunnossapidon neuvotteleva luottamusmies Tommi Bragge. Pietarsaarelaiset toivat mukanaan työsuojeluvaltuutettunsa Pietarsaaren sellutehtaalta Kuusankoskelle oli lähtenyt 16 asentajaa. Miehet oli sijoitettu työskentelemään talteenottolaitokselle ja kuitulinjalle. Muutoinkin vierailevien asentajien työkohteet oli valittu vastaamaan mahdollisuuksien mukaan oman yksikön vastaavia tehtäviä. Pietarsaaren työsuojeluvaltuutettu Sauli Tiala vasemmalla tiedusteli asentaja Thomas Häggiltä ja Göran Riskalta keskusvalvomossa, kuinka työt Kymillä sujuvat. 21

22 4/2012 4/2013 Thomas Hägg ja Göran Riska olivat ensimmäistä kertaa keikalla ja tekivät 12 tunnin päi- Lounaan jälkeen päästiinkin sitten liikunnan iloihin, kukin valitsemiensa liikuntalajien pariin. vää. Miehet työskentelivät talteenottolaitoksessa ja luonnollisesti vertailivat olosuhteita Liikunnan riemujen jälkeen kokoonnuttiin kaikki auditorioon klo 19:00, jossa Sipoon Teatterin oman tehtaan ja Kymin välillä. kolme naisnäyttelijää tarjoilivat meille hersyvän - Kyllä eroja löytyy. Tehdasalue on laaja, joten AKKAPAKKA -esityksen, joka oli sattumia vanhenevan naisen tosielämästä. Esitys oli ajoittain liikkumiseen kuluu paljon aikaa. Nostotöissä tarvittavia kiinteitä nostokiskoja on vähemmän ihan hulvaton. Sitten illalliselle ja ravintolailtaa kuin meillä Pietarsaaressa, sanovat miehet, jotka on otettu heidän sanojensa mukaan hyvin viettämään. Mahtoi siinä roketti roll duo Tornadoksen jäsenet taustanauhoineen ihmetellä, vastaan Kymillä. kun paperiliittolainen naisenergia täytti tanssilattian! - Työnjohto on toiminut kuin pitääkin ja tehtävät saatuamme olemme saaneet tehdä työmme rauhassa, toeavat Hägg ja Riska. Sunnuntaina aamupalan jälkeen alkoi päivä Ainoilla ja Bertoilla. Teemana oli Hyvä vuorovaikutus auttaa jaksamaan. Ryhmissä pohdit- Pietarsaaren työsuojeluvaltuutettu Sauli Tiala sanoi olevansa opintomatkalla, vaikka tiin, miten saisimme poweria työelämän haasteisiin. Keskusteluissa kävi ilmi, että kaikilla on selvästikin miehellä oli annettavaa myös kymiläisille. Voimalaitokselta työsuojeluvaltuutetun samankaltaisia juttuja työelämän oravanpyö- virkaan astunut Tiala keskusteli innokkaasti talteenoton operaattoreiden kanssa ja seurasi omien joukkojensa työtehtäviä. - Olen kiertänyt melkein kaikki muut UPM:n rässä. Suomen Päällimmäiseksi tehtaat. Parhaita ajatukseksi käytäntöjä nousi on Paperiliitto paha opetella -lehdessäkin sähköpostin ollut tai asia: standardien ai, teilläkin avulla. on näin, Esimieheni niin meilläkin. ymmärtää tämän, ja on kannustanut minua tutustumaan muiden tehtaiden tapaan toimia. Kun paikan päällä näkee, miten työt Kun 100 paperiliittolaista naista kokoontui, tehdään, voi itse oppia ja neuvoa muita, sanoo niin kyllähän siellä sai vertaistukea. Sitten oli Tiala, jonka mielestä juuri yhteistyö ja opastaminen ovat oikeita keinoja edetä työsuojelun aika vierähtänyt niin, että oli vuorossa virkistyspäivien yhteenveto ja yhteinen päätös auditoriossa. Innokkaimmat ehtivät vielä liikunnan saralla. Tialan mielestään tehtaitten välisissä turvallisuusauditoinneissa voitaisi keskittyä pariin hetkiseksi. Kun lounas oli nautittu, lähdettiin uusin voimin kotia kohti mukavien ja tu- enemmän hyvien käytäntöjen jakamiseen, kuin virheiden etsimiseen toisesta yksiköstä. tuksi tulleiden Myllykosken Ladyjen kanssa. Näillä virkistyspäivillä oli mukava olla. Ensi vuodestakin Paperitehdasta jo puhuttiin, kiertäessään että vastaava Tiala tapahtuma totesi järjestetäisiin. paikkojen olevan Missä sielläkin ja millä teemoilla siistissä kunnossa. tällä kertaa, Seisokin se jää aikana nähtäväksi. käynnissä Varma olleita on, että arkituslinjoja tapahtumalle Pietarsaaren on tilausta, valtuutettu kun jo järjestetyt katseli silmät virkistyspäivät ymmyrkäisinä. myytiin loppuun eli n. 100 paikkaa täyttyi muutamassa - Enpä aikaisemmin päivässä. tiennyt UPM:llä tämän kaltaista toimintaa Suomessa olevankaan, sanoi Sauli Tiala ihmetellessään, kuinka nopeasti paperirulla muuttui siististi pakatuiksi arkeiksi valmiina asiakkaalle lähetettäväksi. Rauhallista Joulua paperin- ja selluntekijöille Kuusankosken seurakunta 21 22

23 Osaston 19 pikkujouluesitykset vetivät väkeä lähes entiseen malliin Aikuisille suunnattu Kuusankosken Teatterin esittämä kappale Vadelmavenepakolainen houkutteli paikalle satakunta osaston jäsentä. Henkilömäärä ei yltänyt aivan aikaisempien vuosien tasolle. Itsenäisyyspäivänä Kuusankosken Studio 123:ssa esitetyt lasten elokuvat sen sijaan vetivät saleihin lapsia vähintään viimeisimpien vuosien verran. Pienimpien turvana oli luonnollisesti myös lasten vanhempia, etteivät elokuvat alkaisi tuntua pelottavilta. Yksi reipas elokuvan katsoja oli kolmevuotias Sara Turkkila, joka oli lähtenyt katsomaan isänsä Jonin kanssa elokuvaa Lotta ja kuukiven salaisuus. Saran mielestä jännittävintä oli se, että elokuvasalissa oli välillä aivan pimeää. Sara odottaa jo kovasti joulua. - En ole vielä tehnyt joulupukille listaa lahjatoivomuksista, sanoo Sara, mutta aikoo sen vielä ennen joulua pukille lähettää. Sara ja Joni Turkkilan joulun odotukseen kuului käynti ammattiosaston järjestämässä elokuvanäytöksessä. Kymin työntekijöiden työsuojeluvaltuutetuiksi valitut kiittävät luottamuksesta Työsuojeluvaltuutettu I varatyösuojeluvaltuutettu II varatyösuojeluvaltuutettu Paavo Pesonen Veli-Matti Pynnönen Pekka Huotari 23

24 SÄHKÖINEN ASIOINTI TYÖTTÖMYYSKASSASSA Sähköisen asioinnin palveluun kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla. Kirjautuminen on mahdollista Aktian, Handelsbankenin, Nordean, Osuuspankin, Paikallisosuuspankkien, Sammon tai Säästöpankkien verkkopalvelutunnuksilla. Verkkopalvelutunnuksilla varmistetaan asioivan lähettäjän henkilöllisyys ja ns. vahva tunnistus tiedonvälityksessä, jotta sähköinen asiointi täyttää tietoturvavaatimukset. Tunnukset yksilöivät sähköisen allekirjoituksen. Hakemuksen lähettäminen Huom! Tämä ei koske ryhmälomautuksia toistaiseksi. Voit täyttää ja lähettää ansiopäivärahan ensihakemuksen ja jatkohakemuksen sähköisen asioinnin kautta. Päivärahahakemuksen tulee olla työttömyyskassassa kolmen kuukauden kuluessa siitä ajankohdasta, josta lukien päivärahaa haetaan. Työnhaku on pidettävä voimassa työ- ja elinkeinotoimiston määräämällä tavalla. Voit lähettää sähköisen asioinnin kautta - ensihakemuksen oltuasi lomautettuna tai työttömänä vähintään kaksi kalenteriviikkoa - jatkohakemuksen neljältä kalenteriviikolta (ma-su) tai kalenterikuukaudelta (kuun 1. päivästä kuun viimeiseen päivään) kokoaikaisena jatkuneen lomautuksen tai työttömyyden ajalta - jatkohakemuksen kuukaudelta tai neljältä kalenteriviikolta, jos olet työskennellyt hakemusjakson aikana osa-aikatyössä, lomautuksen aikana tai muuten tilapäisesti Hakemusjakson (neljä kalenteriviikkoa tai kuukausi) määräytyy palkanmaksujakson mukaan - jatkohakemuksen kuukautta tai neljää kalenteriviikkoa lyhyemmältä ajalta työttömyyden tai lomautuksen päättyessä. Ilmoita työttömyyden tai lomautuksen päättymisestä hakemuksessa. Ilmoita myös päättymisen syy Muista täyttää hakemus jokaisen hakujakson päivän osalta. Tarkasta hakemuksessa olevien tietojen oikeellisuus ennen lähettämistä. Palvelu ohjaa hakemuksen täyttämisessä. Jos jokin hakemuksen kohta on jäänyt täyttämättä tai se on täytetty puutteellisesti, antaa palvelu siitä ilmoituksen ja pyytää täydentämään puuttuvat kohdat. Hakemuksen kaikkiin kohtiin pitää vastata ennen kuin lähettäminen on mahdollista. Tällä varmistetaan, että sähköisesti lähetetyssä hakemuksessa on kaikki käsittelyssä tarvittavat tiedot. Hakemuksessa ilmoitetuista tiedoista vastaa aina hakija riippumatta hakemuksen toimittamistavasta. Hakemuksen liitetietojen lähettäminen Työttömyyskassalle voi lähettää sähköisesti hakemuksen käsittelyssä tarvittavat liitetiedot. Sähköisesti lähetettävä tiedosto voi olla kooltaan enintään kaksi megatavua (2Mt). Tiedostomuoto pitää olla joko.tif,.jpeg tai.pdf. Liitetiedostoja ei tarvitse lähettää samanaikaisesti hakemuksen kanssa. Liitetiedot voi lähettää sähköisesti, vaikka hakemus olisi toimitettu postitse. Liitteen voi kohdistaa aiemmin lähetettyyn käsittelemättömään hakemukseen. Jos hakemuksen ja liitetiedon lähettää sähköisesti ja haluaa kohdistaa liitetiedon hakemukseen, pitää hakemus lähettää ensin. Tämän jälkeen liitetietoja lähetettäessä palvelussa näkyy lähetetty hakemus, johon liitetiedon voi kohdistaa. Liitetietojen kohdistaminen hakemukseen ei ole välttämätöntä, koska kaikki työttömyyskassalle toimitetut liitetiedot huomioidaan hakemusta käsiteltäessä. 24

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

SÄHKÖISEN ASIOINNIN KÄYTTÖOHJE

SÄHKÖISEN ASIOINNIN KÄYTTÖOHJE SÄHKÖISEN ASIOINNIN KÄYTTÖOHJE 2 Sisällysluettelo Yleistä sähköisen asioinnin käyttämisestä Käyttöturvallisuus 3 Yleistä sähköisen asioinnin käyttämisestä 4 Ensihakemuksen täyttäminen sähköisessä asioinnissa

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 100-prosenttisesti suositeltu KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 1 www.kuntarekry.fi Kunta-alan työpaikkailmoitukset www.kuntarekry.fi Joka puolelta Suomea Organisaatiomuodosta riippumatta Eri asematasoilta

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18 VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET Jaakko Kiander 1.2.219 @KianderJaakko #iareena MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien talous puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia, joita tämä

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

YKI keskitaso, TYÖ JA KOULUTUS. Lämmittely. Puhutaan työstä ja kielestä

YKI keskitaso, TYÖ JA KOULUTUS. Lämmittely. Puhutaan työstä ja kielestä Lämmittely Puhutaan työstä ja kielestä Mikä on sinun ammatti? Missä olet työssä / koulussa? Mitä kieltä sinä puhut työssä? Mitä työtä sinä olet tehnyt? Mitä työtä sinä haluaisit tehdä? Mitä ammatteja sinun

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa Maahanmuuttajille suunnattu tukimateriaali työturvallisuuskorttikoulutukseen/ Luonnos/ KK Tavastia / Tiina Alhainen Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa s. 7 Yhteinen työpaikka tarkoittaa, että

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa.

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Pieni neuvottelutaitojen työkirja naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Neuvottelutaidot ovat (työ)elämän ydintaitoja Neuvottelutaidot muodostuvat erilaisten taitojen, tietojen, toimintatapojen ja

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot