Haluan jättää muistutuksen Päijät -Hämeen maakuntakaavan 2014 kaavaehdotuksesta. Muistutukseni koskee lähinnä Sysmän Isoranta -Naumin kokonaisuutta.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haluan jättää muistutuksen Päijät -Hämeen maakuntakaavan 2014 kaavaehdotuksesta. Muistutukseni koskee lähinnä Sysmän Isoranta -Naumin kokonaisuutta."

Transkriptio

1 Päijät-Hämeen maakuntahallitus -hame.fi Päijät-Hämeen maakuntakaava, kaavaehdotus Muistutus , Haluan jättää muistutuksen Päijät -Hämeen maakuntakaavan 2014 kaavaehdotuksesta. Muistutukseni koskee lähinnä Sysmän Isoranta -Naumin kokonaisuutta. R 16 -aluevaraus Sysmän Naumin ja Isorannan alueille on Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksessa osoitettu maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävän loma- ja matkailualueen aluevaraus (R 16). Alueen sijainti, luonne ja olosuhteet sekä kaavan mahdollistamien toimintojen vaikutukset eivät millään tavalla perustele seudullisesti merkittävän loma - ja matkailualueen sijoittamista kyseiselle alueelle, ja aluevaraus tulisikin poistaa maakuntakaavasta. Muun muassa seuraavat näkökulmat perustelevat merkinnän poistamista: Kaavan tausta-aineistoon sisältyvän kaupunki maaseutu luokituksen perusteella Naumin Isorannan Karilanmaan alue sijoittuu harvaan asutun maaseudun vyöhykkeelle. Seudullisesti merkittävän loma- ja matkailualueen sijoittaminen alueelle vaarantaisi alueen luonto-, maisema- ja kulttuuriympäristöarvojen säilymisen ja niitä osaltaan ylläpitävien maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset. Alueen sijainti harvaan asutulla maaseudulla, Päijänteen itäpuolen tärkeimpien keskusten Vääksyn ja Sysmän puolivälissä (eli mahdollisimman kaukana molemmista) on alue- ja yhdyskuntarakenteen, palveluiden saavutettavuuden ja uusien toimintojen aiheuttamien liikenne- ja muiden vaikutusten kannalta mahdollisimman huono. Maankäyttö - ja rakennuslain mukaiset maakuntakaavan sisältövaatimukset (MRL 28 ) edellyttävät, että maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muun muassa maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen tarkoituksenmukaisella tavalla, alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen sekä maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen. Isorannan alueelle maakuntakaavaehdotuksessa osoitettu maankäyttö on kaikkien näiden sisältövaatimusten vastaista. Samaa R-aluevarausmerkintää on käytetty mm. Mukkulan ja Vierumäen (Suomen Urheiluopisto) kohdalla. Tämän tyyppisten loma- ja matkailukohteiden mittakaava ja merkitys onkin vähintään seudullinen. On vaikea ymmärtää, millä perusteella seudullisesti merkittävää matkailutoimintaa haluttaisiin tai voitaisiin osoittaa Isorannan alueelle. Alue on pienimuotoisessa k äytössä nykyisellään, mihin se soveltuukin. Seudullisesti merkittävää siitä ei tee se, että sen omistaa Lahden kaupunki, vaikka ollaankin Sysmän kunnan alueella. Isorannan R16 aluevarauksen kohdekuvauksessa todetaan: Loma- ja matkailupalveluille varattu alue, joka on leiri- ja vapaa-aikakäytössä. Alueella on hyvä sijainti Päijänteen rannalla. Alueella on tällä hetkellä jonkin verran leiri- ja vapaa-ajan toimintaa, mutta toiminnan volyymit ovat hyvin pieniä. Suurin 1

2 osa alueesta, kuten edelläkin on todettu, on harvaan asuttua maaseutua. Sijainti arvokkaan luonnonympäristön ja kansallispuiston yhteydessä (luonto- ja maisema-arvoiltaan arvokas Päijänne) ei voi perustella seudullisesti merkittävien loma- ja matkailutoimintojen osoittamista alueelle, vaan päinvastoin sijainnin ja siihen liittyvien arvojen pitäisi olla syy olla osoittamatta alueelle tämän tyyppistä toimintaa. Alueen olosuhteita ja arvoja ei ole otettu suunnittelussa huomioon eikä maakuntakaavaratkaisun vaikutuksia ole arvioitu asianmukaisesti maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla (MRL 9 ). Kaavaehdotuksesta ei mistään käy selville, mihin selvityksiin varaus perustuu tai onko ko. selvityksiä lainkaan tehty. Näin ollen maakuntakaava ei täytä MRL:ssä asetettuja vaatimuksia. LV aluevaraus Isorannan alueelle osoitettu seudullisesti merkittävän matkustajasataman tai suuren veneilysataman LValuevaraus on perusteeton, ylimitoitettu ja vaikutuksiltaan merkittävästi haitallinen. Merkintä tulee poistaa MRL 28 :n maakuntakaavan sisältövaatimusten vastaisena mm. seuraavista syistä: Alue sijaitsee harvaan asutulla maaseudulla, eikä alueella ole lainkaan palveluita. Alue on mahdollisimman kaukana palveluista, joita matkustajasatama tai suuri veneilysatama edellyttää. Isorannan alue on maakuntakaavan taustaselvitysten mukaan osa maaseutumaista hiljaista aluetta, ja vesialue Isorannan alueella osa luonnonrauha-aluetta. Merkittävästi lisääntyvä maantie- ja vesiliikenne johdannaisvaikutuksineen on ristiriidassa alueen luonteen ja arvojen kanssa. Mihin selvityksiin varaus perustuu? Alueen olosuhteita ja arvoja ei ole otettu suunnittelussa huomioon eikä maakuntakaavaratkaisun vaikutuksia ole arvioitu asianmukaisesti maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla (MRL 9 ). Näin ollen maakuntakaava ei täytä sille MRL:ssä asetettuja vaatimuksia. Alueen paikallinen merkitys venevalkamana, tai leiritoimintaa tai pienimuotoista retkeilyä palvelevan venelaiturin sijoittaminen alueelle ei edellytä maakuntakaavamerkintää. mv 11 matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealue - kehittämistavoitemerkintä Vastaavasti kuin edellä on esitetty, ei ole millään tavalla perusteltua osoittaa Isorannan-Naumin kokonaisuutta maakunnallisesti tai seudullisesti merkittäväksi matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueeksi (mv 11). Naumin alue soveltuu hyvin virkistyskäyttöön, mikä on ollutkin sen pääasiallinen käyttötarkoitus jo vuosikymmenien ajan. Sen sijaan matkailun kehittäminen seudullisesti merkittäväksi ei ole alueen luonteen ja herkkyyden vuoksi perusteltua. mv-alueen vaikutuksia ei myöskään ole arvioitu asianmukaisesti, vaikka kyse on ainutlaatuisesta luonto- ja maisema-alueesta. Naumin Vähäniemen alueella on luonnontilaisia hiekkarantoja, jotka ovat luonnonsuojelulain tarkoittamia suojeltavia luontotyyppejä (LSL 29 ). Erityisen edustava on ns. Isohiekan alue niemen kärkiosassa. Vähäniemen alue on pohjavesialuetta ja se liittyy suoraan Päijänteen laajoihin Natura-alueisiin ja kansallispuistoon. Alueen luontoarvot ovat poikkeuksellisen merkittäviä, sillä alueella esiintyy mm. geologisesti merkittäviä alueita ja kohteita (luonnontilainen hiekkaranta, harjumuodostuma), harvinaisia harjualueiden kasveja (mm. harjulieko, kangasvuokko ja keltalieko) sekä rauhoitettuja, uhanalaisia ja silmälläpidettäviä eläinlajeja. Merkityksellistä on myös alueen asema laajemmassa ekologisessa kokonaisuudessa ja verkostossa. Alueen sijainti, ominaispiirteet ja arvot eivät millään tavalla perustele alueen kehittämistä seudullisesti 2

3 merkittäväksi matkailu- ja virkistysalueeksi. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset maakuntakaavan sisältövaatimukset (MRL 28 ) edellyttävät, että maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muun muassa maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen tarkoituksenmukaisella tavalla, alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen sekä maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen. Isorannan - Naumin alueelle maakuntakaavaehdotuksessa osoitettu maankäyttö on kaikkien näiden sisältövaatimusten vastaista. Maakuntakaavaehdotuksen Vähäniemen Isorannan aluetta koskeva mv-merkintä on perusteettomana poistettava maakuntakaavasta. Lähikeskuskylä (Karilanmaa) Karilanmaan lähikeskuskylämerkintä on perusteeton ja antaa väärän kuvan alueen luonteesta. Kylämerkintä on siten perusteettomana poistettava tai ainakin se on muutettava alempiasteiseksi (maaseutukylä tai haja-asutuskylä). Karilanmaalla ei ole varsinaista kylämäistä rakennetta, eikä siellä enää vuosikymmeniin ole ollut minkäänlaisia palveluja. Karilanmaa ei ole lainkaan verrattavissa esimerkiksi Kalkkisten kylään, joka on osoitettu maakuntakaavaehdotuksessa samalla merkinnällä. Kalkkisissa on monipuolisia palveluita, sen rakentamisen määrä ja tiiviys muodostaa kylämäisen kokonaisuuden ja se myös sijaitsee liikenteellisessä solmukohdassa (tieverkko, vesireitit) (ks. karttaotteet tämän muistutuksen lopussa). Asialla on siinä mielessä erityistä merkitystä, että esimerkiksi Isoranta-Naumin alueelle osoitetun matkailun ja virkistyksen kohdealueen (mv11) kuvauksen perusteella voi saada käsityksen, että mvalueen osoittamiselle olisi jonkinlaiset perusteet vieressä olevasta lähikeskuskylästä johtuen. Maakuntakaavan taustaselvitys, jossa Karilanmaa on osoitettu lähikeskuskyläksi, on ainakin Karilanmaan osalta virheellinen, mikä on tuotu esiin muistutuksissa jo aiemmin maakuntakaavaprosessin aikana, mutta palautetta ei ole otettu huomioon kaavaehdotuksen laatimisen yhteydessä. Muuta Yleisesti todettakoon, että kysymyksiä herättää Isorannan Naumin alueen rajausten sisällön lisäksi niiden laajuus, luonne ja yksityiskohtaisuus. Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Isorannan Naumin alueelle osoitettujen aluevarausten ilmeisen perustelemattomuuden, rajausten maakuntakaavan tehtävään suhteutettuna liian yksityiskohtaisen määrittelyn sekä alueen maanomistusolosuhteiden (suurin maanomistaja Lahden kaupunki) perusteella vaikuttaa siltä, että kaava on maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimusten (MRL 28 ) sijaan laadittu alueen suurmaanomistajan toiveiden mukaisesti ja ottamatta huomioon MRL 9 :n vaatimuksia liittyen selvityksiin ja vaikutusten arviointiin. Kaavaehdotuksen laatimisen yhteydessä ei ole riittävällä tavalla selvitetty alueen olosuhteita tai alueelle osoitettujen varausten ympäristövaikutuksia (MRL 9, MRA 1, MRA 10 ). Isorannan - Naumin alueella voi toki nykyiseen tapaan olla paikallisen tason toimintaa, jota voidaan myös pienimuotoisesti kehittää alueen olosuhteet huomioon ottaen, mutta tällöin toimintojen osoittaminen maakuntakaavassa ei ole perusteltua. Maakuntakaavan tehtävänä on ratkaista valtakunnalliset, maakunnalliset ja seudulliset alueiden käytön kysymykset. MRL 25 :n mukaan aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä 3

4 tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta taikka useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteen sovittamiseksi * on tarpeen. (*Kuten edellä todettiin, kyse ei ole useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteen sovittamisesta, vaikka ollaankin Sysmän kunnan alueella ja vaikka Lahden kaupunki omistaakin maata Isorannan Naumin alueella.) Karttoja Seuraavassa on koottuna maakuntakaava-aineistosta joitakin karttaotteita, jotka tukevat edellä esitettyä. Maakuntakaavan luonnosvaihe: Ote maakuntakaavan taustaselvityksestä Päijät-Hämeen hiljaisten alueiden selvitys (Ramboll 2012). (( tehtavat/maakuntakaava/uusi_maakuntakaava/ _paijat-hameen_hiljaiset_ alueet_raportti.pdf). Isorannan Naumin alue sijoittuu maaseutumaiselle hiljaiselle alueelle, ja alueen vesialueet ovat luonnonrauha-aluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset maakuntakaavan sisältövaatimukset (MRL 28 ) edellyttävät, että maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muun muassa maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen tarkoituksenmukaisella tavalla, alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen sekä maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. 4

5 Isorannan Naumin alueelle maakuntakaavaehdotuksessa osoitettu maankäyttö on maakuntakaavan sisältövaatimusten (MRL 28 ) vastaista. Kaavaehdotuksen laatimisen yhteydessä ei ole riittävällä tavalla selvitetty alueen olosuhteita tai alueelle osoitettujen varausten tai merkintöjen ympäristövaikutuksia (MRL 9, MRA 1, MRA 10 ). Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotusaineistosta: Kaupunki maaseutu luokitus. Naumin Isorannan Karilanmaan alue sijoittuu harvaan asutun maaseudun vyöhykkeelle, mikä osaltaan perustelee sitä, että alueelle ei tule sijoittaa seudullisesti merkittävää matkailutoimintaa tai loma-asutusta. Tällä turvataan alueen luonto-, maisema- ja kulttuuriympäristöarvojen säilyminen ja niitä osaltaan ylläpitävien maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset maakuntakaavan sisältövaatimukset (MRL 28 ) edellyttävät, että maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muun muassa maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen tarkoituksenmukaisella tavalla, alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen sekä maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. 5

6 Isorannan Naumin alueelle maakuntakaavaehdotuksessa osoitettu maankäyttö on maakuntakaavan sisältövaatimusten (MRL 28 ) vastaista. Kaavaehdotuksen laatimisen yhteydessä ei ole riittävällä tavalla selvitetty alueen olosuhteita tai alueelle osoitettujen varausten tai merkintöjen ympäristövaikutuksia (MRL 9, MRA 1, MRA 10 ). Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotusaineistosta: Vähäniemen alue sisältyy ja Isorannan alue rajautuu valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointiin liittyvään rajausehdotukseen. Tätäkin taustaa vasten alueen kehittäminen seudullisesti merkittävänä matkailutoimintojen, loma-asumisen ja satamatoimintojen alueena ei ole missään tapauksessa perusteltua. 6

7 Karilanmaan lähikeskuskylämerkintä on perusteeton ja antaa väärän kuvan alueen luonteesta: Karttaotteet (lähde Maanmittauslaitoksen maastotietokanta 6/2015) Karilanmaasta ja vertailun vuoksi Kalkkisista samassa mittakaavassa. Rakentamisen määrän ja tiheyden lisäksi huomattava ero alueiden välillä tulee juuri palveluista, joita Kalkkisissa on monipuolisesti, mutta Karilanmaalla ei lainkaan. Myös kaavan tausta-aineistoon sisältyvä kaupunki maaseutu luokitus tukee tätä johtopäätöstä. Karilanmaan lähikeskuskylä -merkintä on perusteettomana poistettava tai ainakin se on muutettava alempiasteiseksi (maaseutukylä tai haja -asutuskylä). Näin ollen myöskin merkittävä matkailu - tai vapaa -ajan toimintojen kehittäminen Karilanmaan kylään tukeutuen on vailla perusteita. Maankäyttö - ja rakennuslain 9 :n mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksi in. Helsingissä

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen

Lisätiedot

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitusjärjestelmä Kaavat maaseudun maankäytön ohjaajana Itäsuomalainen kylä suunnittelualustana Janne Nulpponen Maakuntasuunnittelija Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytönsuunnittelujärjestelmä

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Maisemat maakuntakaavoituksessa

Maisemat maakuntakaavoituksessa Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten

Lisätiedot

Maakunnallisesti merkittävät bioenergia- ja puuterminaalit

Maakunnallisesti merkittävät bioenergia- ja puuterminaalit Valmisteluvaihe Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Yleisötilaisuus, Karvia, 8.2.2017 Maakunnallisesti merkittävät bioenergia- ja puuterminaalit Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Manu Hollmén, Teemu Tervo

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS TIIVISTELMÄ Maakuntavaltuusto 1.12.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS Sisällys LAINVOIMAISET MAAKUNTAKAAVAT... 1 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI... 2 MAAKUNTAKAAVAN

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sodankylä Kakslauttasen asemakaavan muutos kortteli 101 Sodankylän Kakslauttasen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.8.2017 Sodankylän

Lisätiedot

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Inarin kunta Seitap Oy 2016 Seitap

Lisätiedot

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 Kaavoitus ja metsien käsittely MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 MRL tuli voimaan 1.1.2000 Arvioitu vuosina 2001 ja 2002 sekä 2005 HO: Ympäristöministeriö toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden kokonaisarvioinnin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS. 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT 8216 ja Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS. 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT 8216 ja Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT 8216 ja 8223 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen

Lisätiedot

Kiviaineshuolto kaavoituksessa

Kiviaineshuolto kaavoituksessa Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.11.2008 Jouni Laitinen, Jutta Rönnqvist, Suvi-Elina Maunu ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...2

Lisätiedot

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys. Valituksessa esitetyt vaatimukset hallinto-oikeudessa:

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys. Valituksessa esitetyt vaatimukset hallinto-oikeudessa: Kunnanhallitus 245 20.10.2014 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys 442/10.02.02/2014 Kunnanhallitus 245 Kunnanvaltuusto hyväksyi 28.8.2012 Kymijoki-Mankalan vesistöalueen

Lisätiedot

Seitap Oy 2014 Simo, Merenrannikon yleiskaavan muutos. Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

Seitap Oy 2014 Simo, Merenrannikon yleiskaavan muutos. Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava kaavoittaja

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Liisa Bergius

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Liisa Bergius Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Liisa Bergius 11.11.2015 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle

Lisätiedot

Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS

Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS 17.02.2014 Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8067 TONTTI 1 JA PUISTOALUE. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8067 TONTTI 1 JA PUISTOALUE. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8067 TONTTI 1 JA PUISTOALUE Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2

Lisätiedot

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

H I M A N G A N K I R K O N S E U D U N A S E M A K A A V A N M U U T O S P L A N K K U L A H D E L L A

H I M A N G A N K I R K O N S E U D U N A S E M A K A A V A N M U U T O S P L A N K K U L A H D E L L A K A L A J O E N K A U P U N K I H I M A N G A N K I R K O N S E U D U N A S E M A K A A V A N M U U T O S P L A N K K U L A H D E L L A O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L

Lisätiedot

kysymyksistä ennen varsinaisen kaavaehdotuskartan laadintaa.

kysymyksistä ennen varsinaisen kaavaehdotuskartan laadintaa. C~ HÄMEENKOSKEN KUNTA Kunnanhallitus 1.10.2012 168 LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAN 2014 LUONNOSAINEISTOISTA Maakuntahallitus päätti 12.6.2012 asettaa maakuntakaavan luonnosaineiston julkisesti nähtäville

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI

UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI Vastaanottaja Uudenkaarlepyyn kaupunki Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäää 30.3.2015 UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI JEPUAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiivämäärä 08.12.2008, 30.03.2015 Laatija

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Salla Savina- ja Kieskisjoen ranta-asemakaavan muutos Kaavan muuttaminen Savinajoen asemakaavaksi

Salla Savina- ja Kieskisjoen ranta-asemakaavan muutos Kaavan muuttaminen Savinajoen asemakaavaksi Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Savina- ja Kieskisjoen ranta-asemakaavan muutos Kaavan muuttaminen Savinajoen asemakaavaksi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.03.2010

Lisätiedot

KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA

KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA Keuruun kaupunki 18.4.2017 Kaavoituspalvelut 1 KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA A S E M A K A A V A N M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA 2000 -VERKOSTON ALUEISIIN 2007 1. Taustaa Natura 2000 verkosto on Euroopan Unionin kattava luonnonsuojelulle tärkeiden

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava. Kaavaluonnoksen selostus (MRA 30 )

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava. Kaavaluonnoksen selostus (MRA 30 ) Seitap Oy Kaavaselostus 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava Kaavaluonnoksen selostus (MRA 30 ) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Kaavaselostus 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:

Lisätiedot

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto EU Meripolitiikka, merialuesuunnittelu, meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 670070562BBJ 21.12.2007 Jämsänkosken kaupunki Kaukialan kylä Koveroniemen tilan RN:o 3:2 ranta-asemakaava 1 Esipuhe Ranta-asemakaavan laatiminen Koveroniemen tilalle

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HULHAVANAHON, ISO-SYÖTTEEN JA LUOKKAVAARAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.10.2010 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL 65 ja MRA 19 : Hyväksytty

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 122-AK1506 SÄKYLÄN KUNTA KARJANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.1.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Seitap Oy Rovaniemi Jokilammen ranta-asemakaava. ROVANIEMEN KAUPUNKI Jokilammen ranta-asemakaava Tila

Seitap Oy Rovaniemi Jokilammen ranta-asemakaava. ROVANIEMEN KAUPUNKI Jokilammen ranta-asemakaava Tila Seitap Oy Rovaniemi 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Jokilammen ranta-asemakaava Tila 698-401-35-6 SEITAP OY 2011-2016 Seitap Oy Rovaniemi 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 3 2 TIIVISTELMÄ 5 3 LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

YLITORNIO KUNTA SEITAP OY

YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 31 rakennuspaikat 6, 7 ja 8 KAAVASELOSTUS YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 3 2. LÄHTÖKOHDAT... 4 2.1 Suunnittelutilanne

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot