PUHEENTUTKIMUKSEN RESURSSIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUHEENTUTKIMUKSEN RESURSSIT"

Transkriptio

1 PUHEENTUTKIMUKSEN RESURSSIT SUOMESSA

2

3 PUHEENTUTKIMUKSEN RESURSSIT SUOMESSA toimittaneet Juhani Toivanen ja Manne Miettinen CSC Tieteellinen laskenta Oy

4 c CSC Tieteellinen laskenta Oy 2001 ISBN X

5 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa 5 Esipuhe Idea tämän esiselvityksen tekemiseen on lähtöisin opetusministeriön omistaman tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n kielitieteen palvelun johtoryhmästä. Esiselvitys on toteutettu opetusministeriöltä saadun markan määrärahan turvin. Esiselvitykselle asetettiin kaksi tavoitetta: ensimmäinen tavoite oli kartoittaa kattavasti suomenkielistä puhetta tutkivien tieteenalojen nykytila ja tulevaisuudennäkymät Suomessa, toinen tavoite oli esittää kartoituksen pohjalta joukko toimenpiteitä, joilla puheentutkimuksen edellytyksiä voitaisiin parantaa maassamme. Esiselvityshanke alkoi marraskuussa Syksyn pohjatyö kulminoitui Helsingin yliopistossa 13. joulukuuta 2000 järjestettyyn seminaariin Puheentutkimuksen resurssit Suomessa. Kyselylomakkeet lähetettiin helmikuussa :ään puheentutkimusta harjoittavaan tutkimuslaitokseen ja yritykseen. Toukokuussa 2001 pyydettiin lisäksi kuutta puheentutkimuksen eri alojen asiantuntijaa kirjoittamaan asiantuntija-arvio alansa nykytilasta, tulevaisuudennäkymistä ja kehittämistarpeista. Hankkeen ohjausryhmän muodostivat professori Matti Karjalainen (Teknillinen korkeakoulu), professori Kimmo Koskenniemi (Helsingin yliopisto), tutkimusjohtaja Kari Laurila (Nokia Research Center), erikoistutkija Marja- Leena Sorjonen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus), kehittämispäällikkö Juha Sylberg (Näkövammaisten kirjasto), tutkija Martti Vainio (Helsingin yliopisto) ja arkistonjohtaja Lauri Vihonen (Yleisradio). Haluamme toimittajina kiittää ohjausryhmää kannustavasta ohjauksesta. Lisäksi asiantuntijaarvioiden kirjoittajat Lauri Carlson, Matti Karjalainen, Matti Laine, Unto K. Laine, Mikko Sams, Kari Suomi ja Martti Vainio, kyselyyn vastanneet puheentutkijat sekä eri tavoin oman panoksensa raportin syntyyn antaneet Toomas Altosaar, Roope Havu, Jyrki Hokkanen ja Eija Koskenlinna ansaitsevat niin ikään lämpimät kiitoksemme. Kaikki raportin mahdolliset virheet ja epätarkkuudet ovat toimittajien vastuulla. Espoossa ja Oulussa Juhani Toivanen ja Manne Miettinen

6 6 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa Tiivistelmä Puhetta tutkitaan eri puolella Suomea pienissä muutaman hengen tutkimusryhmissä. Yhteiskunnan muutos ja teknologisoituminen ovat luoneet puheentutkimukselle uusia tehtäviä, joihin vanhat rakenteet eivät pysty vastaamaan. Puheentutkimusyksiköiden maantieteellinen ja tieteenalakohtainen eristyneisyys sekä yksiköiden pieni koko haittaavat merkittävästi puheentutkimuksen edistymistä Suomessa. Tutkimuksen rahoittajat voisivat parantaa puheentutkimuksen edellytyksiä Suomessa tukemalla: vähintään yhden yli 20 tutkijan kokoisen yksikön syntymistä, jonka tutkimuksella on selvä painopistealue tutkimushankkeita, joissa luodaan siltoja eri puheentutkimuksen alueiden, erityisesti humanistisen puheentutkimuksen ja puheteknologian tutkijoiden välille puheentutkimuksen eri alueiden verkostoitumista tutkimusaineistojen kokoamista ja käyttöä koskevien yhteisten standardien ja pelisääntöjen laatimista olemassaolevien tutkimusaineistojen käytön koordinointia pitkän aikavälin monitieteistä perustutkimusta puhutun kielen olemuksen selvittämiseksi perus- ja jatkokoulutuksen uudelleen organisointia monitieteiseen suuntaan

7 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa 7 English summary Speech and spoken language is studied by a number of small research groups scattered around Finland. The fast pace of globalisation and information technology have created new demands for speech research, that are not supported by the existing organisational structures. Especially the small size and geographical dispersion of the research units create serious barriers for the advancement of speech research in Finland. The research funding and policy should be directed so that: at least one larger and focused research unit with over 20 researchers will be created new multidisciplinary research programs are launched to bring together the different traditions of humanistic and technological speech research. common standards and recommendations are created for the compilation and use of speech databases use of existing resources is better coordinated there will be long-term multidisciplinary basic research to understand the essence of spoken language education is reorganized in a more multidisciplinary way

8 8 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa Sisältö Esipuhe 5 Tiivistelmä 6 English summary 7 1 Johdanto Puheentutkimuksen merkitys Suomelle Raportin tarkoitus ja rakenne Monimuotoinen puhe Fysikaalinen puhe Sosiaalinen puhe Asiantuntija-arvioiden tiivistelmä Tutkimuksen nykytila Tulevaisuudennäkymät Puhetietokannat Vastausten analyysi Yhteenveto Puheen tuottamisen ja havaitsemisen perustutkimus Puheteknologian tutkimus Puhekielen ja kielellisen variaation tutkimus Dialogin ja kielellisen vuorovaikutuksen tutkimus Kaupallinen puheteknologian tutkimus Toimenpide-ehdotukset 24

9 Sisältö 9 Liitteet 25 A Asiantuntija-arviot 26 B Vastaukset 40 B.1 Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio (TKK) 40 B.2 Digitaali- ja tietokonetekniikan laitos (TTKK) B.3 Digitaalisen median instituutti (TTKK) B.4 Elisan tutkimuskeskus B.5 Fonetiikan laitos (HY) B.6 Fonetiikka (TUY) B.7 Institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimusyksikkö.. 53 B.8 Kognitiivisen tieteen ja teknologian tutkimusryhmä (TKK) 54 B.9 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus B.10 Lingsoft Oy B.11 MediaTeam (OY) B.12 Neuroverkkojen tutkimusyksikkö (TKK) B.13 Nokian tutkimuskeskus B.14 Näkövammaisten keskusliitto B.15 Puheopin laitos (TAY) B.16 Suomen kielen laitos (HY) B.17 Suomen kielen laitos (JYU) B.18 Suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos (TUY) B.19 Suomen kielen ja kulttuuritieteiden laitos (JOY) B.20 Suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitos (TAY) B.21 Suomen kielen jaos (OY) B.22 TAUCHI-tutkimusryhmä (TAY) B.23 Timehouse Oy B.24 Vieraiden kielten laitos (JOY)

10 10 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa 1 Johdanto 1.1 Puheentutkimuksen merkitys Suomelle Globalisaatio yhdessä tieto- ja viestintäteknologian kanssa muodostavat ennen näkemättömän suuren uhan suomen ja muiden kotimaisten kielten asemalle. Automaattiseen puheentunnistukseen ja puhesynteesiin (eli puheteknologiaan) perustuvat sovellukset ja palvelut yleistynevät lähivuosina osaksi ihmisten arkipäivää. Pienten kielten asema on vaarassa heikentyä ellei niiden avulla voi käyttää myös uusia puheteknologiaan perustuvia sovelluksia ja palveluita. Kansainväliset suuryritykset eivät juurikaan huolehdi pienten kielten sovelluksista, sillä niiden keskinäisessä kilpailussa ja markkinoiden turvaamisessa avainasemassa ovat suuret ja vauraat kielialueet, joiden puhujamäärät lasketaan kymmenissä miljoonissa. Microsoftin kaltaiset jättiläisyritykset ovat porrastaneet eri kielille annettavan tuen tärkeysjärjestykseen markkinoiden koon mukaan. Suomen kieli ei tällä listalla yllä kovinkaan korkealle sijalle. Tuki pienille kielille voi kokonaan jäädä toteutumatta tai aikataulutetaan huomattavasti englannin kieltä myöhemmäksi. Kansainväliset suuryritykset eivät välttämättä aseta samoja vaatimuksia pienten kielten tuen laadulle kuin valtakielille. Monet suomalaiset ovat jo nyt sopeutuneet käyttämään tietokoneohjelmien englanninkielisiä versiota. Saako suomalainen puheteknologian sovelluksen käyttäjä lähitulevaisuudessa asiansa paremmin hoidetuksi puhumalla huonoa englantia kuin äidinkieltään? Tällainen kehitys uhkaisi kotimaisten kielten asemaa ja johtaisi vanhempien ja vähemmän koulutettujen ihmisten syrjäytymiseen. Kotimaisten kielten puheteknologian saatavuuden takaaminen on siis tärkeä kansallinen tehtävä. Tavoitetta ei kuitenkaan saavuteta yksinkertaisesti eikä lyhytjänteisesti. Tehtävän vaativuus johtuu ennen kaikkea siitä, että puhe on erittäin monimutkainen ja vaikea tutkimuskohde. Seuraavat tosiasiat saattavat yllättää maallikon: Puhe on ääntä, mutta äänen fysikaalisista ominaisuuksista ei edes perinpohjaisilla laskennallisilla menetelmillä ole nykyään mahdollista tarkasti päätellä, mitä äänteitä signaalissa missäkin kohdassa on. Ihminen voi kokea erilaiset fysikaaliset äänet samaksi äänteeksi ja

11 1. Johdanto 11 toisaalta sama fysikaalinen ääni voidaan kokea eri äänteiksi, jos se sijoitetaan keinotekoisesti osaksi erilaisia sanoja. Eri puhujien tuottamat puheäänet ovat keskenään erilaisia kuten myös samankin puhujan eri kerroilla tai eri sanojen osina tuottamat äänteet. Puhuttu kieli eroaa rakenteeltaan merkittävästi normitetusta kirjakielestä, erityisesti lauserakenteen osalta. Kotimaisten kielten puheteknologian saatavuus on turvattava parantamalla puheentutkimuksen edellytyksiä sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä. Lyhyellä tähtäyksellä on tuettava vähintään yhden suuremman puheteknologiaan keskittyvän tutkimusyksikön syntymistä. Lisäksi tutkimusyksiköiden verkostoitumista on tuettava yhteisillä tutkimushankkeilla ja koordinoimalla tutkimusaineistojen käyttöä. Pitemmällä tähtäyksellä tarvitaan paljon laajempaa ja pitkäjänteisempää perustutkimusta puhutun kielen olemuksen selvittämiseksi ja kuvaamiseksi, jossa otetaan huomioon havainnot puhutun kielen fysikaalisista, neuraalisista, kognitiivisista ja sosiaalisista piirteistä. Pitemmällä aikavälillä myös puheentutkimukseen liittyvä opetus ja tutkijakoulutus on organisoitava uudelleen. Maamme ei voi heittäytyä passiiviseksi muualla tehtävän tutkimuksen seuraajaksi, vaan uusia innovaatioita pitäisi voida ripeästi soveltaa omiin kieliin, silloinkin kun menetelmät ovat muualla keksittyjä. Maallamme on toki myös edellytyksiä viedä tutkimusta joillakin sektoreilla eteenpäin kansainvälisestikin merkittävällä tavalla. Tämä kansallisen kulttuurin ja omintakeisuuden turvaamiseksi käynnistettävä toiminta loisi pohjaa myös kotimaiselle puheteknologiaan panostavalle teollisuudelle, joka saattaisi hyvinkin nousta maallemme merkittäväksi vientialaksi. 1.2 Raportin tarkoitus ja rakenne Tällä raportilla on kaksi tavoitetta: Kartoittaa puheentutkimuksen nykytila ja kehittämistarpeet Suomessa erityisesti tutkimusaineistojen osalta. Ehdottaa tutkimusrahoittajille toimenpiteitä, joilla puheentutkimuksen edellytyksiä voitaisiin parantaa Suomessa. Raportti pyrkii kokoamaan yhteen tietoa josta olisi hyötyä sekä tutkijayhteisölle itselleen että tiedepolitiikan ja tutkimusrahoituksen päättäjille. Raportin näkökulma on painottunut niille puheentutkimuksen aloille, joissa tietokannoilla ja laskennallisilla menetelmillä on keskeinen asema. Painotus johtuu esiselvityksen alullepanijan, CSC Tieteellinen laskenta Oy:n, toimenkuvasta tukea ja edistää laskennallista tiedettä Suomessa.

12 12 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa Raportti rakentuu siten, että luvun 2 tarkoitus on perehdyttää lukija pääpiirteissään puhutun kielen ominaispiirteisiin sekä fysikaalisesta että sosiaalisesta näkökulmasta. Luvussa 3 ja 4 esitetään toimittajien tiivistämässä muodossa asiantuntija-arvioiden ja kyselyjen tulokset. Viimeisessä luvussa 5 esitetään raportin toimittajien ja ohjausryhmän laatimat toimenpide-ehdotukset. Liitteisiin A ja B on koottu asiantuntija-arviot ja vastaukset kokonaisuudessaan.

13 2. Monimuotoinen puhe 13 2 Monimuotoinen puhe 2.1 Fysikaalinen puhe Puhe ei koostu toisiaan seuraavista helposti erotettavista yksiköistä kuten äänteistä ja sanoista, vaan monista toisiinsa hierarkisessa suhteessa olevista tekijöistä. Puhe tuotetaan erilaisin ääntöelinten elein, jotka ovat ajallisesti sekä toisiaan seuraavia että samanaikaisia. Puhe on jatkuvaa fysiologisen toiminnan aiheuttamaa virtaa, jonka yksiköt muodostuvat vasta aivoissa monimutkaisten kognitiivisten prosessien seurauksena. Kognitiivisten prosessien näkymättömyys ja näennäinen helppous aiheuttaa sen, että puhetta pidetään jollakin tapaa itsestään selvänä ja helposti ohitettavana ilmiönä. Seuraavan sivun kuva havainnollistaa miten vaikeasti kielelliset yksiköt ovat havaittavissa äänisignaalista. Puheentutkijoita lukuunottamatta monikaan ei tule problematisoineeksi sitä, että ihminen voi välittää tietoa sisäisistä tarpeistaan ja ulkoisesta olemuksestaan organisoimalla liikkeeseen ilman molekyylejä keuhkojen ja suun avulla. Puhe on monien tapahtumien koostama hierarkinen rakenne, joka tuotetaan suurella määrällä erilaisia ajassa toisiaan seuraavilla ja toisaalta samanaikaisilla eleillä. Tämä rakenne on aina jonkinlaisessa suhteessa kielelliseen rakenteeseen ja sisältöön, mutta puhe ja sen sisältämä kielellinen viesti eivät kuitenkaan ole yksi ja sama; puhe sisältää yleensä paljon lingvistisen koodin ulkopuolelle jäävää informaatiota mm. puhujan asenteista, tunnetiloista ja vaikkapa iästä, sukupuolesta tai terveyden tilasta. Puhetapahtumassa voidaan yksinkertaistetusti erottaa viisi erilaista vaihetta: puhujan tarkoitus tai intentio, neuraalinen ja fysiologinen toiminta puheen tuottamisessa, ääniaalto, neuraalinen ja fysiologinen toiminta puhetuotoksen vastaanottamisessa sekä sanoman ymmärtäminen. Toisaalta voidaan puhua sanoman kielentämisestä ja sanoman tulkinnasta. Huomionarvoista on, että vain artikulaatio ja sen aikaansaama ääniaalto eli puheen artikulatoriset ja akustiset aspektit ovat puheketjun helposti havainnoitavia osia. Aivojen toiminta puheen tuottamisessa ja ymmärtämisessä on ollut metodologisesti vaikeampi tutkimuskohde kuin puheketjun artikulatorinen ja akustinen vaihe. Joka tapauksessa on selvää, että akustisen signaalin tulkitseminen on hyvin monimutkainen kognitiivinen prosessi, jossa on sekä kielellisiä että kulttuurisidonnaisia ulottuvuuksia. Puheen havaitsemiseen liittyy ns. invarianssiongelma: puhe on akustisesti

14 14 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa Kuva 2.1: Spektrogrammi, aaltomuoto ja transkriptio lauseesta»tarkka kirurgi varoo näköään». Sanat, äänteet ja äänteiden kestot eivät erotu signaalista selkeinä yksiköinä, esim. tarkka-sanan pitkä [k] on saman pituinen kirurgisanan ensimmäisen [k]:n kanssa ja toisaalta ensimmäinen [a] sanassa tarkka on toista yli kaksi kertaa pidempi.

15 P Y A 2. Monimuotoinen puhe 15 täynnä vaihtelua ja kielelliset yksiköt ovat usein foneettisesti hyvinkin puutteellisesti tuotettuja. Silti kuulijat yleensä tunnistavat erilaiset variantit samaksi yksiköksi. Ilmeisesti kuulija pystyy normalisoimaan puhujan äänen, eli poistamaan äänen havaitsemisprosessista vain puhujasta aiheutuvat ominaisuudet. Toisaalta konteksti on aina mukana puheen havaitsemisessa: ihminen voi aistia tietyn äänteen, vaikka sitä ei objektiivisesti voida havaita puhesignaalista. Kontekstin ja normalisaation vaikutus puheen havaitsemisessa on hyvin monimutkainen kokonaisuus, ja on ilmeistä, että koneet eivät vielä pitkään aikaan kykene havaitsemaan ja tunnistamaan puhetta ihmisen tavoin. 2.2 Sosiaalinen puhe Puhutun kielen omin esiintymäympäristö on kahden tai useamman henkilön välinen keskustelu. Puhetta ei voi viime kädessä tulkita ymmärtämättä sen luonnetta toimintana ja erityisesti yhteistoimintana niitä kulttuurisia ja sosiaalisia ehtoja (mukaan lukien institutionaaliset ehdot), jotka ohjaavat tulkintaa vähintään yhtä suuressa määrin kuin aikasidonnaisuus ja prosodiakin. Tästä syystä puheen tutkiminen ei voi pysähtyä vain äänisignaalin tai perättäisten sanojen yhteismerkityksen tutkimiseen. Puheen avulla kieliyhteisön jäsenet tekevät ymmärrettäväksi tarkoitusperiään toisilleen ja tulkitsevat toisiaan hoitavat erilaisia arjen tehtäviä ja toimintoja. Puhe elää puheenvuoroista koostuvina kielellisinä tekoina ja niistä koostuvina laajempina toimintakokonaisuuksina. Puheen olennainen osa on prosodia, ilman sitä puhetta ei ole. Kasvokkaisviestintään kuuluu erottamattomasti myös puheen ja erilaisen ei-kielellisen merkityksenannon yhteispeli: puheen suhde katseeseen, eleisiin, ilmeisiin, nauruun ja hymyyn. Seuraavassa on kaksi katkelmaa Kelassa tapahtuvan asumistukea koskevan asioinnin alusta: Katkelma 1. "$#%&('() %*%,+,)-.0/2134& ":9<;0= 88>4? %0)')? %? A >4? %,)'()? - B0*% 'CD% E0)FG1,/? 1) 8 1)K9LF/4&MJ )) *,%? 1)9ON N1KQH@,*% FI'R? RSR FT9 U #%&('() %*%,+,)- Q V// W(/ XS 8[Z 9\,= ;$#%&('() %*%,+,)- ]%,3^ 8Z %*,)F,F03_1C **0C`E31'3 *,*,C 8[Z 9H;= \ 1,/%J 1 %,*,)FF03K6 Katkelma 2. "$#%&('() %*%,+,)-.0/aF,%% FIE03%K6 7 >4? %,)'()? - b,3 1)D*,)? '3113'(/_10R d2)4&5%0/%(5)w 8[Z 9 Y = 1@'0%K9 P 8 ":9 Z = U #%&('() %*%,+,)- 1@3? 1)6ON Y >4? %,)'()? - N.%,%I3,1? )%?I? 3,JJ/? 3Fe)4&5%0/Fe311,C 8[Z 9 U =GJ%'(C? 3 ; 1@TQ<*,33? %,11,3G/*,3,J )S,)F:6 \f#%&('() %*%,+,)- Q V/,/ W(/g6<S h #%&('() %*%,+,)- i(r*:-<*,ce0c FjJ 3 %**0CG/F:6 " Z 8[Z 9\,=

16 16 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa ""f# %&(') %,*%,+)- k% F 'C? *,) % 8[Z 9<;0=_J% F 'C? *,) %? 1) " 7 1@ ''(336mN J Puhe tulkitaan suhteessa sekä kielelliseen että ei-kielelliseen esiintymäkontekstiinsa. Puheenvuoro (ja sen sisältämät kielelliset ainekset) tuotetaan aina tietyssä kontekstissa, ja se ymmärretään puhekumppanin edellisen puheenvuoron ja yhteisen laajemman meneillään olevan toimintakokonaisuuden luomaa taustaa vasten. Niinpä katkelman 1 virkailija ilmaisee rivin 5 vuorollaan»joo-o?» ymmärtäneensä asiakkaan asian ennen kuin tämä on päässyt käynnin syyn kertomisensa loppuun, kun taas katkelmassa 2 rivin 4 hiljaisuus ja virkailijan rivillä 5 esittämä toisto ilmaisevat asiakkaan käynnin syyn olevan virkailijalle vielä epäselvä. Vuorovaikutuksen rakentumisen ja etenemisen peruspilareita ovat vuorottelu eli puheenvuorojen siirtyminen puhujalta toiselle, puheen jäsentyminen puheenvuoroa laajemmiksi kokonaisuuksiksi (sekvensseiksi) ja keinot, joilla puhuja ja vastaanottaja käsittelevät puheen tuottamisessa, vastaanottamisessa ja ymmärtämisessä esiintyviä ongelmia. Vuorottelua analysoitaessa kiinnitetään huomio tapoihin, joilla puheenvuorot vaihtuvat puhujalta toiselle: milloin ja miten vaikkapa palvelupuhelimeen soittava asiakas on osoittanut soittonsa syyn päättyneeksi; vastaako lääkärin vastaanotolla oleva potilas lääkärin kysymykseen heti vai esimerkiksi vasta mahdollista ongelmaa ilmaisevan hiljaisuuden jälkeen. Monien puhutun kielen rakennepiirteiden voi nähdä muotoutuneen nimenomaan ihmisten välistä sosiaalista vuorovaikutusta palvelemaan. Niinpä esimerkiksi erilaisina vastauksina toimivilla puheenvuoroilla on usein omanlaisensa, ei-lausemainen rakenne. Toisaalta puheen ajassa etenevä, tietylle vastaanottajalle muotoiltu luonne näkyy esimerkiksi erilaisina syntaktisen rakenteen korjaus-, täydennys-, toisto- ja limittymisilmiöinä, joilla voidaan hakea vastaanottajalta tietynlaista reaktiota tai estää kumppania ottamasta puheenvuoroa jossakin tietyssä kohdin. Erilaiset lauseytimen ulkopuolelle jäävät partikkelit puolestaan ovat keskeisiä puheenvuoron toimintaluonteen ilmaisemisessa. Erirakenteisten kielten käyttämien vuorovaikutuskeinojen erojen ja yhtäläisyyksien selvittäminen on parhaillaan yksi puhutun kielen tutkimuksen keskeisalueita.

17 3. Asiantuntija-arvioiden tiivistelmä 17 3 Asiantuntija-arvioiden tiivistelmä Varsinaisen kyselyn ohella pyydettiin kuudelta puheentutkimuksen eri alan asiantuntijalta lyhyitä asiantuntija-arvioita tutkimusalansa nykytilasta, tulevaisuudennäkymistä ja kehittämistarpeista. Arvioita pyydettiin neurotieteellisen puheentutkimuksen (Mikko Sams ja Matti Laine), dialogin ja vuorovaikutuksen tutkimuksen (Lauri Carlson), fonetiikan tutkimuksen (Kari Suomi), puheentunnistuksen tutkimuksen (Unto K. Laine), puhesynteesin tutkimuksen (Martti Vainio) ja puhetietokantojen kehitystyön (Matti Karjalainen) alalta. Asiantuntija-arviot kokonaisuudessaan löytyvät tämän raportin liitteestä A. Alla on toimittajien tekemä yhteenveto arvioista. 3.1 Tutkimuksen nykytila Perustutkimuksen tuoma tietämys puheen luonteesta ja inhimillisestä kommunikaatiosta on monilta osin riittämätöntä. Ääntöelimistön eri osien toimintaperiaatteet ja osuus puheen tuottamisessa tunnetaan pääpiirteissään, mutta monet yksityiskohdat ja osien toiminta kokonaisuutena tunnetaan vielä puutteellisesti. Yksi suurimmista mysteereistä on miten ihmisaivot pystyvät tunnistamaan puhetta niin nopeasti ja vaivattomasti. Moderneilla aivojenkuvantamismenetelmillä on saatu tärkeitä alustavia tuloksia siitä miten ihmisaivot käsittelevät kieltä. Aivotutkimuksen resurssit ja metodivalikoima ovat Suomessa erinomaisella tasolla, mutta metodiikan lisäksi tarvitaan välttämättä lisää teoreettista työtä aiempaa osuvimpien tutkimuskysymysten ja -asetelmien muotoilemiseksi. Puheteknologian tutkimus on tällä hetkellä keskittynyt lyhyen aikavälin tavoitetutkimukseen ja tunnettujen menetelmien soveltamiseen. Pienen sanaston puhujasta riippumattomat puheentunnistimet ovat jo kaupallisella asteella. Pisimmällä ollaan englannin kielen puheentunnistuksessa. Suuren sanaston puhujasta riippumaton tunnistus on kuitenkin edelleen kaukainen tavoite. Puhesynteesi on myös kehittynyt hyödyllisten sovellusten asteelle. Luonnollisen kuuloista synteettistä puhetta tuottava unit-selection -synteesimenetelmä ei kuitenkaan ole kovin joustava. Viime aikoina puheteknologian tutkijat ovat alkaneet yhä enenevässä määrin

18 18 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa kiinnostua luonnollisesta keskustelusta, eleiden ja prosodian sekä visuaalisen informaation merkityksestä puheessa. Tätä kautta puheteknologian tutkimus on lähentymässä humanistis-yhteiskuntatieteellisen puheentutkimusta, jonka piirissä on tutkittu empiirisesti luonnollista keskustelua 1970-luvulta lähtien. Luonnollisen keskustelun tutkimusaineistojen keruu on erittäin työlästä ja vaikeaa, joten laajoja tai kvantitatiivisia tuloksia ei ole vielä esitetty. 3.2 Tulevaisuudennäkymät Puheteknologian alalla tullaan lähivuosina näkemään todennäköisesti asteittaista laadun paranemista, mutta merkittäviä harppauksia ei ole näköpiirissä. Lähitulevaisuuden uudet perustutkimukselliset tulokset liittynevät puheen prosessoinnin psykologisten mallien tarkentumiseen sekä vanhojen psykologisten ja lingvististen perusolettamusten ja teorioiden uudelleenarviointiin. Merkittäviä innovaatioita ei voi syntyä ilman mittavaa panostusta monitieteiseen perustutkimukseen, jossa yhdistetään kielitieteen, foneetiikan, psykologian, neurologian, matemaattisen mallintamisen ja aivokuvannuksen osaalueiden asiantuntemus. 3.3 Puhetietokannat Puhetietokannoista on tullut yhä olennaisempi apuväline niin puheen perustutkimukselle kuin puheteknologian kehitystyöllekin. Tutkimusrahoituksen järjestäminen puhetietokantojen kehitystyöhön on kuitenkin vaikeaa, koska rahoittajat ovat haluttomia maksamaan tutkimuksen apuvälineistä ja infrastruktuurista. Puhetietokantojen kehitystyö on usein hidasta, työlästä ja tarkkuutta vaativaa. Tulevaisuudessa olisi toivottavaa päästä eroon nykyisten puhetietokantojen käyttöä haittaavasta yhteensopimattomien tallenne- ja esitysformaattien kirjosta ja siirtyä yhtenäiseen, mielellään kansainväliseen standardiin. Tietokantojen käsittelyä varten tarvitaan myös helppokäyttöisempiä puhetietokantajärjestelmiä, joilla voisi käsitellä myös audiovisuaalista materiaalia. Korkealuokkaista suomenkielistä materiaalia on puhetietokannoissa toistaiseksi liian vähän. Suomenkielisen puhetietokannan kehittäminen on tärkeää sekä kulttuurisista että teknisistä syistä, vaikka suomi on tieteen ja teknologian maailmassa marginaalinen tekijä.

19 4. Vastausten analyysi 19 4 Vastausten analyysi Esiselvitystä varten laadittiin kyselylomake, joka lähetettiin 44:ään puhetta tutkivaan tutkimusyksikköön ja yritykseen. Vastauksia palautettiin yhteensä 24, joista 19 edusti erilaisia yliopistollisia tutkimusyksikköjä ja 4 yrityksiä. Lisäksi kyselyyn vastasi Näkövammaisten keskusliitto, jonka mittava äänikirjasto on merkittävä potentiaalinen puheentutkimuksen tutkimusaineisto. Kyselyn kohderyhmä oli pieni ja saadut vastaukset noudattavat kysymyslomaketta vapaamuotoisesti, joten vastaukset esitetään alla toimittajien tiivistämänä. Täydelliset vastaukset löytyvät liitteestä B. 4.1 Yhteenveto Puhetta tutkitaan Suomessa pienissä muutaman hengen tutkimusryhmissä eri puolilla maata. Yliopistojen tulosohjaus ja ulkopuolisen rahoituksen kasvu näkyy erityisen selvästi perustutkimuksen virkojen lakkauttamisena ja puheteknologian tavoitetutkimuksen lisääntymisenä. Puheteknologian tutkimus perustuu lähes täysin ulkopuoliseen rahoitukseen. Yksiköt ovat verkottuneet melko heikosti keskenään. Aivan viime vuosina puheteknologian tutkijat ovat alkaneet verkottua Tekesin USIX-teknologiaohjelman ja kieliteknologian opetusverkoston 1 myötä. Kieliteknologian opetusverkosto tarjoaa myös monipuolista opetusta puheteknologian alalla. Humanistis-yhteiskuntatieteellinen puheentutkimus on verkostoitunut keskustelunanalyysin ja sosiolingvistiikan ympärille. Puheteknologian tutkimus ja humanistis-yhteiskuntatieteellinen puheentutkimus eivät ole toistaiseksi verkottuneet keskenään. Kyselyyn vastanneiden tutkimusyksiköiden käytössä olevat tutkimusaineistot ovat hyvin erilaisia ja niiden yhteiskäyttö ei useinkaan ole mahdollista. Tutkimusaineistojen yhteiskäyttöä rajoittavat yhtäältä tutkimustavoitteiden erilaisuus, toisaalta aineistojen käyttöön liittyvät tekniset ja juridiset ongelmat. Teknisiä ja juridisia ongelmia pitäisi kiireellisesti ryhtyä ratkaisemaan yhteisten standardien ja suositusten avulla. Pitemmällä aikavälillä on odotettavissa että eri tutkimustraditiot lähenevät toisiaan, erityisesti luonnollisen keskustelun tutkimuksessa, jolloin tutkimustavoitteiden erilaisuudesta johtuvat ongelmat tulevat vähenemään. 1 E11n:-mo,opppq9*% F0r9<E3 *? % F'%K9ts %o '0%3 *%01,3',F/*0/ r,%,)o,53&('u/? 10/

20 20 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa Kyselyn vastaukset on luokiteltu alla tutkimusalueittain viiteen ryhmään: puheen tuottamisen ja havaitsemisen perustutkimukseen, puheteknologian tutkimukseen, kielellisen vuorovaikutuksen ja puhekielen tutkimukseen, dialogin ja vuorovaikutuksen tutkimukseen sekä kaupallisen puheteknologian tutkimukseen. On selvää, että luokittelu ei ole ainoa mahdollinen ja että kaikki tutkimusyksiköt ja tutkimusaiheet eivät sovi yksiselitteisesti minkään yhden kategorian alle. Luokituksen ainoa tarkoitus onkin helpottaa lukijaa hahmottamaan paremmin suomalaisen puheentutkimuksen kenttä kokonaisuudessaan. 4.2 Puheen tuottamisen ja havaitsemisen perustutkimus Puheen tuottamisen ja havaitsemisen perustutkimuksella tarkoitetaan tutkimusta, jonka tavoitteena on löytää ja selittää uusia tosiasioita puheen biologisesta, neuraalisesta, akustisesta ja auditiivisesta perustasta. Tutkimus on luontaisesti monitieteistä ja läheisessä suhteessa soveltavaan kliiniseen ja puheteknologiseen tutkimukseen. Kyselyyn vastanneista perustutkimusta edustavat Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksella tehtävä vokaalitutkimus, prosodian tutkimus sekä lapsen äänteellisen kehityksen tutkimus (ks. 48), Turun yliopiston fonetiikan oppianeen tekemä vokaalijärjestelmien vertaileva tutkimus ja foneettisten prosessien biologisen perustan tutkimus (ks. 51), Teknillisen korkeakoulun kognitiivisen tieteen ja teknologian tutkimusryhmässä tehtävä visuaalisen puheen havaitsemisen neurokognitiivisten mekanismien tutkimus (ks. 54), Jyväskylän yliopiston suomen kielen laitoksen harjoittama suomen kielen omaksumisen ja dysleksian tutkimus (ks. 71), Tampereen yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitoksella harjoitettava lapsen kielen omaksumisen tutkimus (ks. 76), Joensuun yliopiston vieraiden kielten laitoksella harjoitettava puheen prosodisten ilmiöiden mallintamisen tutkimus (ks. 84) sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa harjoitettava suomen murteiden prosodiikan tutkimus (ks. 56). Monet lähtökohdiltaan soveltavat tieteenalat ja tutkimushankkeet lähestyvät perustutkimuksen kysymyksenasetteluja. Toisaalta soveltava tutkimus tuottaa usein perustutkimusta edistäviä havaintoja ja menetelmiä. Tämän tyyppiseen tutkimukseen voidaan vastaajista lukea Tampereen yliopiston puheopin laitoksella tehtävä puheteknisten normien ja äänenlaadun tutkimus (ks. 64), Teknillisen korkeakoulun akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratoriossa harjoitettava ihmisen puheentuottomekanismien laskennallinen mallinnus sekä puheteknologiaan liittyvien kognitiivisten tekijöiden tutkimus (ks. 40) sekä Oulun yliopiston MediaTeam -tutkimusryhmässä harjoitettava puheenaiheiden puhujan tunnetilojen identifioinnin tutkimus (ks. 59). Perustutkimuksen tutkimusongelmat asettavat tutkimusaineistolle usein vaatimuksia, joihin olemassa olevat aineistot eivät voi vastata. Perustutkimuksen tutkimusaineistot on usein koottava kunkin tutkimuskysymyksen edellyttämällä tavalla. Tästä syystä olisi tärkeää, että perustutkimuksen rahoituksessa otettaisiin huomioon myös uusien tutkimusaineistojen kokoaminen.

21 4. Vastausten analyysi 21 Tässä raportissa mainituista tutkimusaineistoista yleiskäyttöisimmät puheen perustutkimukseen soveltuvat aineistot lienevät suomenkielinen puhetietokanta (ks. 49) ja mittava puheopin laitoksen äänitearkisto (ks. 67). Uudentyyppinen merkittävä aineisto on Teknillisen korkeakoulun kognitiivisen tieteen ja teknologian tutkimusryhmän keräämä audiovisuaalinen puhetietokanta (ks. 55). 4.3 Puheteknologian tutkimus Puheteknologian tutkimuksella tarkoitetaan puhetta käsittelevän tekniikan tieteellistä tutkimusta sekä siihen liittyvien matemaattisten ja tietoteknisten menetelmien kehittämistä. Perinteisesti puheteknologiaa on tutkittu teknillisissä korkeakouluissa osana signaalinkäsittelyn, neurolaskennan tai tietotekniikan tutkimusta, mutta nykyään yhä useammin myös fonetiikan ja kieliteknologian piirissä. Tekesin vuonna 1999 käynnistämällä USIX-teknologiaohjelmalla ja vuonna 2001 käynnistyneellä kieliteknologian opetuksen verkostolla on huomattava vaikutus alan verkostoitumiseen ja monitieteistymiseen. Toistaiseksi kuitenkin dialogin ja puheen variaation tutkimus on jäänyt verkostojen ulkopuolelle. Keskeiset puheteknologian tutkimuskohteet ovat puheenkoodaus, puheentunnistus, puhujan tunnistus, puhesynteesi, tiedonhaku puhedatasta, dialogijärjestelmät ja puhetietokantojen kehitystyö. Puheteknologian tutkimusta edustavat vastanneista: Teknillisen korkeakoulun akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratoriossa harjoitettava puhesynteesiin, puheentunnistuksen ja puhetietokantatekniikan tutkimus. QuickSig-puhetietokantajärjestelmää ja suomenkielen puhetietokantaa laboratorio on kehittänyt yhteistyössä Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen kanssa. Viimeksi mainitun kehittämiseen osallistuu nykyään myös Joensuun yliopiston vieraiden kielten laitos. USIX-ohjelmaan kuuluva suomenkielisen puheteknologian yhteishanke (ks. 84) osahankkeineen (puhesynteesi, puhujan tunnistus ja suomenkielen puhetietokannan laajentaminen). Hanketta koordinoi Joensuun yliopiston vieraiden kielten laitos ja siihen osallistuvat myös Helsingin yliopiston fonetiikan laitos ja Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos. Tampereen teknillisen korkeakoulun digitaali- ja tietokonetekniikan laitoksen tutkimushankkeet, joissa tutkitaan monikielistä puheentunnistusta, matalan bittinopeuden puheenkoodausta sekä ääniportaalin kehittämistä (ks. 43). Tampereen teknillisen korkeakoulun Digitaalisen median instituutin tutkimusprojektit, joissa kehitetään monikielistä puheentunnistusta telepalveluita varten sekä puheentunnistusta tiedonhaun tarpeisiin (ks. 45).

22 22 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa Teknillisen korkeakoulun neuroverkkojen tutkimusyksikössä harjoitettava puheentunnistusalgoritmien ja dialogijärjestelmien tutkimus ja kehitystyö (ks. 61). Tampereen yliopiston TAUCHI-tutkimusryhmässä tehtävä adaptiivisten puhekäyttöliittymien kehitys ja multimodaalisen ihmisen ja koneen välisen vuorovaikutuksen tutkimus (ks. 80). Raportissa mainitut puheteknologian tutkimusaineistot on koottu alla olevaan taulukkoon. Monet puheteknologian tutkijat tarvitsisivat laajempia ja tarkemmin annotoituja aineistoja, joihin sisältyisi myös luonnollista keskustelua. Aineiston nimi Lisätietoa sivulla Suomenkielinen puhetietokanta 49 Lingsoft Finnish Speech Database 59 SpeechDatII 46 Audiovisuaalinen puhetietokanta 55 Suomen vokaalit 50 Puhuva suomen kielen sanakirja 50 Karjalainen-puhekorpus 85 MediaTeamin puheaineisto 60 Neuroverkkojen tutkimusyksikön puhetietokanta 61 TAUCHI:n puheenvuoroaineistot Puhekielen ja kielellisen variaation tutkimus Puhekielen ja kielellisen variaation tutkimus tarkoittaa puheen alueellisen ja sosiaalisen vaihtelun kuvaamista ja selittämistä. Tutkimus on luonteeltaan perustutkimusta ja sitä harjoitetaan lähinnä humanistisen kielentutkimuksen osana sosiolingvistiikan ja murteentutkimuksen menetelmin. Alan merkittävä keskus Suomessa on Tampereen yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitos (ks. 76), joka vastaa sosiolingvistiikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä valtakunnallisesti. Laitoksessa tutkitaan myös suomen kielen fonetiikkaa ja pragmatiikkaa. Muita puhekielen ja kielellisen variaation tutkimuslaitoksia ovat vastaajista Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (ks. 56), Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos (ks. 73), Joensuun yliopiston suomen kielen ja kulttuuritieteiden laitos (ks. 75) ja Oulun yliopiston suomen kielen jaos (ks. 78). Puhekielen ja kielellisen variaation tutkijoilla on useita laajoja nauhoitearkistoja, joilla on sekä tutkimuksellista että kulttuurihistoriallista merkitystä. Monien nauhoitearkistojen historia ulottuu yli 40 vuoden päähän ja vanhimmat nauhoitteet olisi tärkeä pelastaa tuhoutumiselta. Toistaiseksi vain hyvin pieni osa nauhoitteista on digitaalisessa muodossa. Huolellisesti toteutettu aineistojen digitointi laajentaisi merkittävästi niiden käyttömahdollisuuksia, vaikka äänitteiden laatu ei useimmissa tapauksissa riitä akustisen analyysin tarpeisiin. Digitoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa olisi suurta hyötyä yhteisistä standardeista ja teknisimmin suuntautuneiden puheentutkijoiden tietotaidosta.

23 4. Vastausten analyysi 23 Alla olevaan taulukkoon on koottu raportissa mainitut puhekielen ja kielellisen variaation tutkimuksen tutkimusaineistot. Aineiston nimi Lisätietoa sivulla Tampereen puhekieli 77 Tampereen muuttujatutkimus 77 Sanasto ja maailmankuva-aineisto 77 Virtain aineisto 77 Meän kielen aineisto 77 Pekka Lehtimäen aineisto 78 Klaus Laalon aineisto 78 Esa Lehtisen aineisto 78 Suomen kielen nauhoitearkisto 57 Suomen kielen äänitearkisto 73 Lauseopin arkisto 74 Oulun nauhoitearkisto Dialogin ja kielellisen vuorovaikutuksen tutkimus Dialogin ja kielellisen vuorovaikutuksen tutkimus pyrkii selvittämään luonnollisen arkikeskustelun lainalaisuuksia, vuorovaikutuksen kielioppia. Eniten dialogia ja kielellistä vuorovaikutusta tutkitaan humanististen ja yhteiskuntatieteiden piirissä keskustelunanalyyttisellä menetelmällä. Toisaalta myös teknisten tieteiden piirissä on herännyt yhä enenevässä määrin kiinnostus luonnolliseen dialogiin puhekäyttöliittymiä ja dialogijärjestelmiä kehitettäessä. Toistaiseksi näiden tieteenalojen välille ei kuitenkaan ole syntynyt yhteistyötä. Humanistis-yhteiskuntatieteellisellä puolella tutkimus on keskittynyt erityisesti institutionaalisten vuorovaikutustilanteiden tutkimukseen. Tutkimusalan ympärille on syntynyt Tampereen yliopiston, Helsingin yliopiston ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen yhteishanke, Institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimusyksikkö (ks. 53). Teknisellä puolella vuorovaikutusta tutkitaan osana dialogijärjestelmiä, joilla pyritään parantamaan ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta. Dialogijärjestelmiin liittyvää tutkimusta harjoitetaan mm. Tampereen yliopiston TAUCHI-ryhmässä (ks. 80), Tampereen teknillisen korkeakoulun Digitaalisen median instituutissa (ks. 45) sekä Teknillisen korkeakoulun neuroverkojen tutkimusyksikössä osana USIX-ohjelmaan kuuluvaa INTERACT-hanketta (ks. 61). Institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimusyksikkö on koonnut tutkimusprojektien yhteydessä merkittäviä audio- ja videoaineistoja litterointeineen, jotka koostuvat aidoista vuorovaikutustilanteista. Aineistoa on useita kymmeniä tunteja, mutta aineistot eivät ole arkaluonteisuuden vuoksi muiden käytettävissä. Humanistis-yhteiskuntatieteelliset variaationtutkijat ovat pääosin tyytyväisiä nykyisiin aineistoihinsa, joskin eräillä osa-alueilla kuten prosodian analysoinnissa pidettiin toivottavana läheisempää yhteistyötä foneetikkojen kanssa. Raportissa mainitut dialogin ja kielellisen vuorovaikutuksen tutkimuksen tutkimusaineistot on koottu alla olevaan taulukkoon.

24 24 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa Aineiston nimi Lisätietoa sivulla Hoitoideologiat-aineisto 53 Mini-interventio-aineisto 53 Psykoanalyysi-aineisto 53 Keskusteluntutkimuksen arkisto (HY) 70 Asiointitilanteet Kelassa (Kotus) 56 TAUCHI-ryhmän dialogiaineisto Kaupallinen puheteknologian tutkimus Kaupallinen puheteknologian tutkimus kehittää loppukäyttäjille tarkoitettuja puheteknologiaan perustuvia tuotteita ja palveluita. Puheteknologian sovelluksilla on erittäin merkittävä kaupallinen potentiaali, sillä esimerkiksi matkapuhelimien maailmanlaajuinen käyttäjäkunta on suuri. Vastaajista kaupallista puheteknologiaa edustaa Lingsoft Oy (ks. 58), Timehouse Oy (ks. 83), Nokian tutkimuskeskus (ks. 62) ja Elisan tutkimuskeskus (ks. 47).

25 5. Toimenpide-ehdotukset 25 5 Toimenpide-ehdotukset Puhetta tutkitaan eri puolella Suomea pienissä muutaman hengen tutkimusryhmissä. Yhteiskunnan muutos ja teknologisoituminen ovat luoneet puheentutkimukselle uusia tehtäviä, joihin vanhat rakenteet eivät pysty vastaamaan. Puheentutkimusyksiköiden maantieteellinen ja tieteenalakohtainen eristyneisyys sekä yksiköiden pieni koko haittaavat merkittävästi puheentutkimuksen edistymistä Suomessa. Tutkimuksen rahoittajat voisivat parantaa puheentutkimuksen edellytyksiä Suomessa tukemalla: vähintään yhden yli 20 tutkijan kokoisen yksikön syntymistä, jonka tutkimuksella on selvä painopistealue tutkimushankkeita, joissa luodaan siltoja eri puheentutkimuksen alueiden, erityisesti humanistisen puheentutkimuksen ja puheteknologian tutkijoiden välille puheentutkimuksen eri alueiden verkostoitumista tutkimusaineistojen kokoamista ja käyttöä koskevien yhteisten standardien ja pelisääntöjen laatimista olemassaolevien tutkimusaineistojen käytön koordinointia pitkän aikavälin monitieteistä perustutkimusta puhutun kielen olemuksen selvittämiseksi perus- ja jatkokoulutuksen uudelleen organisointia monitieteiseen suuntaan

26 Liitteet

27 A. Asiantuntija-arviot 27 A Asiantuntija-arviot Neurotieteellinen puheentutkimus Mikko Sams (TKK) ja Matti Laine (ÅA) Mitä aivojen toiminnasta puheen tuottamisessa ja havaitsemisessa tiedetään tällä hetkellä? Puheen havaitseminen perustuu sekä kuulon että näön välityksellä saadun puhesignaalin prosessointiin. Suurin osa puheen tutkimuksesta on tähän asti keskittynyt akustiseen puheeseen ja vasta viime aikoina visuaalisen puheen tärkeä merkitys on oivallettu. Tämän seurauksena mm. akustisen ja visuaalisen puheen integraatiomekanismien tutkimus on lisääntynyt. Puheen havaitsemisessa on keskeinen rooli myös siihen liittyville eleillä, joiden roolia ja prosessointia tunnetaan vielä hyvin vähän. Moderneilla aivojen kuvantamismenetelmillä on voitu osoittaa, että puhetta prosessoitaessa aktivoituu laaja hermoverkosto, joka vaihtelee tilanne- ja yksilökohtaisten tekijöiden mukaan. Puheen prosessointiin liittyy siis massiivisia, osin ajallis-paikallisesti eriytyneitä ja osin samanaikaisia aivoaktivaatioita. Aivovauriotutkimukset ovat osoittaneet, että tietyt vasemman aivopuoliskon alueet ovat aikuisilla kielenkäyttäjillä kriittisiä puheen ja kielen prosessoinnin kannalta. Tämä koskee sekä puhuttua että viitottua kieltä, eli»kielen ydin» on jotain muuta kuin siihen käytetyt aistikanavat. Vasemman aivopuoliskon alueiden sisällä on myös toiminnallista erikoistumista Eräät potilastapaukset viittaavat siihen, että kielen rakenteellisilla kategorioilla on yhteyttä aivojen järjestäytymiseen (esim. merkitysjärjestelmä, syntaksi, sanojen äänteelliset ja kirjoitetut hahmot). Puheen ja kielen vahvasti vuorovaikutuksellista luonnetta kuvaavat tulokset, joiden mukaan lukutaidon omaksuminen muuntaa aivojen tapaa käsitellä äännetason kielellistä (fonologista) tietoa. Mitä uusia tuloksia on odotettavissa seuraavan viiden vuoden aikana? Tietokoneilla tapahtuvan mallintamisen kehittymisen myötä tulevat puheen prosessoinnin psykologiset mallit aiempaa yksityiskohtaisemmiksi ja dynaamisemmiksi. Eräät simulaatioihin pohjautuvat teoreettiset tulokset ovat jo kyseenalaistamassa sekä kognitiivisen neuropsykologian perusolettamuksia että ns. nativistista (sisäsyntyistä) näkökulmaa puheen ja kielen olemukseen. Teoriakehityksen myötä voidaan puheen kehittymisen ja sen häiriöiden aivotaustan suhteen asettaa tutkimuksessa aiempaa tarkempia kysymyksiä ja etsiä niihin vastausta mm. kuvantamistekniikoilla. Kuvantamistutkimukset

28 28 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa ovat vielä pioneerivaiheessa eikä ko. metodien ja niiden yhdistelmien potentiaalista ole vielä selvyyttä. Näillä metodeilla luodaan lähinnä»yleiskarttaa» aivostollisista tapahtumista puheen prosessoinnin yhteydessä. Tarkempaan analyysiin pyrittäessä tarvittaisiin myös yksi- ja monisolurekisteröintejä, mutta näitä voidaan luonnollisestikin tehdä ihmisillä vain erittäin rajoitetussa määrin, eräiden neurologisten potilaiden kirurgisten hoitotoimien yhteydessä. Eräs puheen prosessointimekanismien tutkimuksen kannalta tärkeä uusi tutkimustulos on ollut»peilineuronien» löytäminen eläinten ja ihmisten aivojen eri osista. Nämä neuronit aktivoituvat liikkeitä suoritettaessa ja hyvin samalla tavoin silloin kun organismi havaitsee toisen organismin suorittavan samaa liikettä. Tällaiset peilineuronit voivat osoittautua tärkeiksi puheen havaitsemisessa, ja luovat myös linkin puheen havaitsemisen ja tuottamisen välille. On esimerkiksi voitu näyttää, että oman puheen aikana puhujan kuuloaivokuoren toiminta muokkautuu generoidun puheen mukaisesti. Puheeseen liittyvät sensoris-motoriset interaktiot tulevatkin olemaan tärkeä tutkimuskohde. Mitkä ovat suurimmat aukot tiedossa aivojen toiminnasta puheen tuottamisessa ja havaitsemissa? Suurimpiin haasteisiin kuuluvat seuraavat kysymykset: 1. Mihin perustuu se, että puhe ja kieli on tuntemassamme muodossa ainoastaan ihmisen ominaisuus? Onko ihmisaivoissa sisäsyntyinen kielikyky vai perustuuko se ihmisaivojen ylivoimaiseen laskennalliseen tehoon? Millaisia geneettisiä linkkejä liittyy puhekykyyn ja sen kehityksen häiriöihin? Mihin neuraalisiin järjestelmiin eläinten kommunikointikyvyt perustuvat? 2. Puheen ymmärtäminen ja tuottaminen tapahtuu normaalisti erittäin nopeasti ja vaivattomasti vaikka tehtävä on osoittautunut erittäin hankalaksi koneelliselle puheentunnistukselle puhesignaalin suuren vaihtelun takia. Puheentunnistus vaatii hyvin vaihtelevan signaalin vertaamista kielellisiin muistiedustumiin. Miten vertaistaminen tapahtuu ja miten nämä muistiedustumat ovat järjestäytyneet aivoissa? Tarvitaanko jonkinlaista normalisointia? 3. Puheen ja kielen oppimiseen liittyy selvästikin tietty»herkkyyskausi», jonka jälkeen kielen tai kielten täydellinen omaksuminen muuttuu hankalaksi. Mihin aivostollisiin kehitysprosesseihin tämä herkkyyskausi liittyy? Miksi se koskettaa enemmän tiettyjä kielen osa-alueita? Laajasti määritellen on suurin osa ihmiskunnasta kaksikielisiä. Mitkä aivostolliset tapahtumat liittyvät useamman kuin yhden kielen oppimiseen ja hallintaan? 4. Mikä on puheen näkemisen osuus kielen ymmärtämisessä ja mihin mekanismeihin se perustuu? Onko»puheen näkemisellä» merkitystä puheen oppimisessa ja selittävätkö häiriöt nähdyn ja kuullun puheen integraatiomekansimeissa joitakin kielellisiä häiriöitä?

29 A. Asiantuntija-arviot 29 Mitä kannattaisi tutkia tai selvittää seuraavan viiden vuoden aikana? Entä pitkällä aikavälillä? Puheen ja kielen tutkimuksessa tulee tukea monitieteisiä lähestymistapoja joissa yhdistyy kielitieteen, fonetiikan, psykologian, matemaattisen mallintamisen, neurologian ja aivokuvannuksen eri osa-alueiden asiantuntemus. Lisäksi on huomioitava suomen kielen erityispiirteet: nämä vaativat kansallista tutkimusta ja toisaalta suomen kieltä voisi aiempaa enemmän hyödyttää kontrastiivisissa tutkimuksissa etsittäessä universaaleja ja kielispesifejä puheen ja kielen prosessoinnin piirteitä. Mitä tutkimusresursseihin liittyviä esteitä tai rajoituksia puheen tuottamiseen ja havaitsemiseen keskittyvällä aivotutkimuksella on? Monitieteisten, humanistisista teknisiin tieteisiin ulottuvien tutkimusryhmien muodostuminen on keskeinen haaste. Monitieteisen kielen ja tutkimustradition syntyminen vaatii paljon aikaa. Aivotutkimuksen resurssit ja metodivalikoima on Suomessa erinomainen (EEG, MEG, PET, fmri, TMS). Erinomaisen metodiikan lisäksi tarvitaan välttämättä teoreettista työtä aiempaa osuvampien tutkimuskysymysten ja -asetelmien muotoilemiseksi. Kognitiiviseen neuropsykologiaan ja yksityiskohtaiseen potilastutkimukseen pohjautuva traditio, joka on kansainvälisesti tärkeässä asemassa puheen ja kielen mekanismien tutkimuksessa, on Suomessa puolestaan heikommin kehittynyt. Tällä hetkellä puhetta tutkitaan maassamme hyvin pienissä tutkimusryhmissä, jotka sijaitsevat kaukana toisistaan. Ala kehittyisi huomattavasti nopeammin, jos maassamme olisi yksi laaja monitieteinen puheen tutkimusta tekevä instituutio tai kyllin tiivis laboratorioiden yhteistyöverkosto. Eräänä rajoituksena puheen prosessien tutkimukselle on ollut keskittyminen kielen vastaanoton ja erityisesti kirjoitetun kielen tutkimiseen. Tämä on ollut ymmärrettävää puhtaasti käytännön syistä, mutta nykyään on puheen prosessien tutkiminen helpottunut tietokoneavusteisten menetelmien myötä (esim. ärsykkeiden laadinta, puhesignaalin eri piirteiden analyysi). Puheprosessien aivotutkimuskin kaipaisi kuitenkin laajaa ja edustavaa modernin puhutun suomen kielen aineistoa, josta mm. erilaisia koeasetelmien kaipaamia äänne-, sana- ja lausetason yleisyystietoja sekä puhesignaalin variaation erilaisia mittoja olisi laskettavissa. Pystytäänkö puhetta tutkivassa neurotieteessä hyödyntämään muiden puhetta tutkivien tieteenalojen havaintoja tai tutkimusmenetelmiä? Kuten edellä todettiin, monitieteinen yhteistyö on koko tutkimusalueen kehittymisen elinehto. Aivotutkimusmenetelmiin liittyy kuitenkin metodista riippuen myös erilaisia rajoitteita, jotka on otettava huomioon (avaruudellinen ja ajallinen erottelukyky, motorisen suorituksen kuten puhe-elinten liikkeiden aiheuttamat häiriöt, laitteistomelu, säteilyrasitus, ilmiöiden lyhytikäisyys joka pakottaa käyttämään ärsykkeitä joita luonnollisessa kielessä ei yksinään esiinny). Onko alueita, joissa lähempi tieteidenvälinen yhteistyö olisi mahdollista? Tieteiden välistä yhteistyötä voisi tiivistää kaikilla em. alueilla. Puheen havaitsemiseen ja tuottamiseen keskittyvän riittävän suuren tutkimusyhteisön

30 30 Puheentutkimuksen resurssit Suomessa perustaminen olisi tässä suhteessa tärkeää. Fonetiikan tutkimus Kari Suomi (OY) Mitä tiedetään ääntöelimistön toiminnasta puheen tuottamisessa tällä hetkellä? Liikkuvan eli perifeerisen ääntöelimistön eri osien toimintaperiaatteet ja niiden osuudet puheen tuottamisessa ovat pääpiirteissään tiedossa, samalla kun monet yksityiskohdat ovat edelleen selvittämättä. On olemassa monenlaista kvantitatiivista tietoa ääntöelimistön useiden osien toiminnasta puheen tuottamisen eri vaiheissa (mm. hermotoiminnasta, ääntöelimistön eri osien liikkeistä, ilman virtauksista jne.), mutta vähän tietoa siitä miten osatoiminnot koordinoidaan toistensa kanssa, eli siitä miten ääntöelimistö toimii kokonaisuutena. Laajasti ymmärrettynä ääntöelimistö kattaa myös keskushermoston puhekeskuksen eli ns. sentraalisen ääntöelimistön, keskuksen joka oletettavasti vastaa puheen tuottamisen kokonaiskoordinaatiosta, ja toistaiseksi tämän keskuksen toiminnasta tiedetään hyvin vähän. Miten puhuja muuttaa aikomansa kielellisen sanoman puhe-elimistön toiminnaksi, ja mitä äänteellisiä yksiköitä tämän toiminnan suunnittelussa käytetään? Mitä uusia tuloksia on odotettavissa seuraavan viiden vuoden aikana? Entä pidemmällä aikavälillä? Mitään varsinaista läpimurtoa puheen tuottamisen tutkimuksessa ei liene odotettavissa viidessä vuodessa. Perifeerisen ääntöelimistön toiminnan tutkimusmenetelmät kehittynevät edelleen, ja toivottavasti jatkuvasti monipuolistuvat aivojen toiminnan tutkimusmenetelmät tuovat pitkällä aikavälillä uutta tietoa puheen sentraalisesta ohjauksesta. Tässä tarvitaan ilmeisesti myös entistä parempia lingvistisiä teorioita puheen foneettis-fonologisesta rakenteesta. Tutkimusta on myös mahdollisuuksien mukaan pyrittävä suuntaamaan spontaanin puheen tuottamiseen. Mitkä ovat suurimmat aukot tieteellisessä tiedossa puheen tuottamisesta ja havaitsemisesta? Sekä puheen tuottamisessa että havaitsemisessa suurimmat aukot koskevat puheen sentraalisia, aivoissa tapahtuvia vaiheita. Mitä aivoissa tapahtuu puhuttaessa ja puhetta vastaanotettaessa? Etenkin puheen havaitsemisen mallintaminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi tehtäväksi; kuulijassahan ei tapahdu mitään mitä voisi ulkoapäin havainnoida. Vaikka tiedetään paljonkin useiden puheen akustisten muuttujien ja havainnon välisistä suhteista (esimerkiksi vokaalien spektrirakenteen ja vokaalien havaitun foneettisen laadun välisistä suhteista), mitään yhtenäistä teoriaa puheen havaitsemisesta ei ole ilmaantunut, ja samat empiiriset havainnot voidaan sovittaa hyvinkin erilaisiin teoreettisiin viitekehyksiin. Mitä kannattaisi tutkia tai selvittää seuraavan viiden vuoden aikana? Entä pitkällä aikavälillä?

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Sari Ylinen, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto & Mikko Kurimo, signaalinkäsittelyn

Lisätiedot

Aineistot ja kenttä tänään

Aineistot ja kenttä tänään Aineistot ja kenttä tänään Liisa Raevaara, Kotimaisten kielten keskus Marja-Leena Sorjonen, Helsingin yliopisto Aineistojen kentällä ja äänten jäljillä Pertti Virtarannan syntymästä 100 vuotta Muistoseminaari

Lisätiedot

KESKUSTELUNANALYYSI. Anssi Peräkylä Kvalitatiiviset menetelmät 04.11.2009

KESKUSTELUNANALYYSI. Anssi Peräkylä Kvalitatiiviset menetelmät 04.11.2009 KESKUSTELUNANALYYSI Anssi Peräkylä Kvalitatiiviset menetelmät 04.11.2009 Esitelmän rakenne KESKUSTELUNANALYYTTINEN TAPA LUKEA VUOROVAIKUTUSTA ESIMERKKI: KUNINGAS ROLLO KESKUSTELUNANALYYSIN PERUSOLETTAMUKSET

Lisätiedot

8003051 Puheenkäsittelyn menetelmät

8003051 Puheenkäsittelyn menetelmät 8003051 Puheenkäsittelyn menetelmät Luento 7.10.2004 Puhesynteesi Sisältö 1. Sovelluskohteita 2. Puheen ja puhesyntetisaattorin laatu 3. Puhesynteesin toteuttaminen TTS-syntetisaattorin komponentit Kolme

Lisätiedot

Mitä suomen intonaatiosta tiedetään

Mitä suomen intonaatiosta tiedetään Mitä suomen intonaatiosta tiedetään ja mitä ehkä tulisi tietää? Tommi Nieminen Itä-Suomen yliopisto AFinLAn syyssymposium Helsinki 13. 14. 11. 2015 Johdanto Jäsennys 1 Johdanto 2 Mitä intonaatiosta tiedetään?

Lisätiedot

Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki?

Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki? Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki? Tommi Nieminen 40. Kielitieteen päivät, Tampere 2. 4.5.2013 Empiria (kielitieteessä)? lähtökohtaisesti hankala sana niin käsitteellisesti kuin käytöltään

Lisätiedot

FONETIIKKA SUULLISEN KIELITAIDON ARVIOINNISSA

FONETIIKKA SUULLISEN KIELITAIDON ARVIOINNISSA FONETIIKKA SUULLISEN KIELITAIDON ARVIOINNISSA Heini Kallio, tohtorikoulutettava Käyttäytymistieteiden laitos, fonetiikka Helsingin yliopisto heini.h.kallio@helsinki.fi Fonetiikan haasteet kielenopetuksessa

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Määritelmiä Laadullinen tutkimus voidaan määritellä eri tavoin eri lähtökohdista Voidaan esimerkiksi korostaa sen juuria antropologiasta

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta?

Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta? Tieteidenvälisyys Sotkua, järjestystä vai viisautta? Katri Huutoniemi Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos 20.10.2014 1 Esityksen sisältö Tieteen viisaus on ideaali, jota ei voida saavuttaa ilman

Lisätiedot

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela.

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela. Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia Timo Honkela timo.honkela@helsinki.fi Helsingin yliopisto 29.3.2017 Merkityksen teoriasta Minkälaisista

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen FORS-seminaari Turvallisuus ja riskianalyysi Teknillinen korkeakoulu 13.11.2008 MATINEn tehtävä Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta (MATINE)

Lisätiedot

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä 15.3.2018 Kaisa Lohvansuu, FT JYU. Since 1863. 1 -Kieli ja aivot -Aivotutkimus: Mitä tutkitaan ja miksi? -Mitä hyötyä aivotutkimuksesta on? JYU. Since 1863. 2 Aivotutkimuksen

Lisätiedot

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (RAKE) Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos, Liisa Marttila, Oili-Helena Ylijoki ja Erkki Kaukonen Tieteen-, teknologian-

Lisätiedot

Edistyksen päivät, Helsinki. Voiko tutkija muuttaa maailmaa? Humanistista meta-analyysiä merkitysneuvottelevien koneiden avulla.

Edistyksen päivät, Helsinki. Voiko tutkija muuttaa maailmaa? Humanistista meta-analyysiä merkitysneuvottelevien koneiden avulla. Edistyksen päivät, Helsinki Voiko tutkija muuttaa maailmaa? Humanistista meta-analyysiä merkitysneuvottelevien koneiden avulla Timo Honkela timo.honkela@helsinki.fi 5.10.2017 Taustaa: Rauhankone-konsepti

Lisätiedot

Inarin matkailueurot ja -työpaikat

Inarin matkailueurot ja -työpaikat Nordia Tiedonantoja Numero 1/2008 Inarin matkailueurot ja -työpaikat Pekka Kauppila & (toim.) Nordia Tiedonantoja Pohjois-Suomen maantieteellisen seuran ja Oulun yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja

Lisätiedot

Puhutun ja kirjoitetun rajalla

Puhutun ja kirjoitetun rajalla Puhutun ja kirjoitetun rajalla Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Laura Karttunen Tampereen yliopisto AFinLAn syyssymposiumi Helsingissä 14. 15.11.2008 Lähtökohtia 1: Anekdotaaliset Daniel Hirst Nordic

Lisätiedot

Str at Mar k : Str at e g i n e n

Str at Mar k : Str at e g i n e n Henrikki Tikkanen Antti Vassinen Str at Mar k : Str at e g i n e n m a r k k i n o i n t i o s a a m i n e n TALENTUM HELSINKI 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

Puheentunnistus. Joel Pyykkö 1. 1 DL-AT Consulting

Puheentunnistus. Joel Pyykkö 1. 1 DL-AT Consulting Puheentunnistus Joel Pyykkö 1 1 DL-AT Consulting 2018 Sisällysluettelo Puheentunnistus Yleisesti Chattibotin Luonti Esimerkkinä - Amazon Lex Puheentunnistus Yleisesti Puheentunnistus Yleisesti Puheentunnistus

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

KIELITIETEEN ELEKTRONINEN SANAST0: Hankkeen esittelyä. Sirpa Leppänen Jyväskylän yliopisto Kielten laitos/ englanti

KIELITIETEEN ELEKTRONINEN SANAST0: Hankkeen esittelyä. Sirpa Leppänen Jyväskylän yliopisto Kielten laitos/ englanti KIELITIETEEN ELEKTRONINEN SANAST0: Hankkeen esittelyä Sirpa Leppänen Jyväskylän yliopisto Kielten laitos/ englanti sleppane@cc.jyu.fi Sanastohankkeen taustavoimat Kielten laitos Soveltavan kielentutkimuksen

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (RAKE) Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia Tutkijatapaaminen 4.12.2008 Opetusministeriö TaSTI:n RAKE-ryhmä:

Lisätiedot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Totuudesta väitellään Perinteinen käsitys Tutkimuksella tavoitellaan a. On kuitenkin erilaisia käsityksiä. Klassinen tiedon määritelmä esitetään Platonin

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Kieli ja viestinnän kokonaisuus

Kieli ja viestinnän kokonaisuus Kieli ja viestinnän kokonaisuus viesti verbaalinen nonverbaalinen kielioppi sanasto parakieli ekstralingv. keinot proksemii kka kinemiikk a 1 Pakieli l. paralingvistiset keinot sävelkulku äänenpaino vokalisaatiot

Lisätiedot

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Tavoitteet Kohderyhmät Käyttö Suomen kielen Osaamispyörän tavoitteena on tehdä näkyväksi maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden suomen kielen osaamista. Osaamispyörä

Lisätiedot

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Juuli - julkaisutietoportaali Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalista Juuliksi Kansallisen julkaisuportaalin kehitystyö alkoi syksyllä 2012 Rahoitus

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja

Lisätiedot

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta Heikki Hyyti 60451P Harjoitustyö 2 visuaalinen prosessointi Treismanin FIT Kuva 1. Kuvassa on Treismanin kokeen ensimmäinen osio, jossa piti etsiä vihreätä T kirjainta.

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

Kieliaineistojen käyttöoikeuksien hallinnan tietojärjestelmä

Kieliaineistojen käyttöoikeuksien hallinnan tietojärjestelmä Kieliaineistojen käyttöoikeuksien hallinnan tietojärjestelmä Omistaja Tyyppi Tiedoston nimi Turvaluokitus Kohderyhmä Turvaluokituskäytäntö --- SE/Pekka Järveläinen Projektisuunnitelma projektisuunnitelma_kielihallinto.doc

Lisätiedot

Tietokoneohjelmien käyttö laadullisen aineiston analyysin apuna

Tietokoneohjelmien käyttö laadullisen aineiston analyysin apuna Tietokoneohjelmien käyttö laadullisen aineiston analyysin apuna Laadullinen, verbaalinen, tulkinnallinen aineisto kootaan esimerkiksi haastattelemalla, videoimalla, ääneenpuhumalla nauhalle, yms. keinoin.

Lisätiedot

Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät

Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät Tommi Nieminen tommi.nieminen@uef.fi Itä-Suomen yliopisto KäTu XIII Kääntämisen ja tulkkauksen yhteisöt... Helsinki Sisäkkäiset etenevät ympyrät Kuvio jota kukaan

Lisätiedot

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö, Helsinki Esitelmä tiedepolitiikka -työryhmässä Hankkeen tutkimusjohtaja:

Lisätiedot

Miten tietokone näkee suomen murteet?

Miten tietokone näkee suomen murteet? Miten tietokone näkee suomen murteet? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2.11.2009

Lisätiedot

Kieliteknologian opetuksen verkostosopimus

Kieliteknologian opetuksen verkostosopimus Kieliteknologian opetuksen verkostosopimus 1. Sopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen kautta perustettavan kieliteknologian opetuksen verkoston (KIT-verkoston) tarkoituksena on edistää valtakunnallista ja

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Välineestä valtauttavaksi mediaattoriksi Seppo Tella University of Helsinki. Seppo Tella, 1

Välineestä valtauttavaksi mediaattoriksi Seppo Tella University of Helsinki. Seppo Tella, 1 Välineestä valtauttavaksi mediaattoriksi Seppo Tella University of Helsinki Seppo Tella, 1 Vieras kieli työvälineenä n Vieraiden kielten asemaa voidaan kuvata monilla eri metaforilla. n Työväline-metafora

Lisätiedot

Puhumaan oppii vain puhumalla.

Puhumaan oppii vain puhumalla. Puhumaan oppii vain puhumalla. Maisa Martin Jyväskylän yliopisto suomenkielisanootervetuloa.fi Toisto-menetelmän periaatteet ja selkopuhe oppijoiden tukena Luetaan yhdessä -verkoston syysseminaari Paasitorni

Lisätiedot

Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet

Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet Leena Holopainen Professori Joensuun yliopisto Mitä ovat lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (= lukivaikeudet, dysleksia)? Dysleksia on yksi

Lisätiedot

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12 TIEDONINTRESSI Hanna Vilkka JÜRGEN HABERMASIN TEORIA TIEDONINTRESSEISTÄ Kokemukset organisoituvat yhteiskunnalliseksi tiedoksi pysyvien ja luonnollisten maailmaa kohdistuvien tiedon intressien avulla.

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Yhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin?

Yhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin? Yhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin? Avoin verkkoalusta ihmisen ja koneen ymmärtämien tietomääritysten tekemiseen Riitta Alkula 20.3.2019 Esityksen sisältö

Lisätiedot

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet BIOS 1 ja OPS 2016 Biologian opetussuunnitelma 2016 Biologian opetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun kehittymistä. Opetus lisää ymmärrystä biologian merkityksestä osana

Lisätiedot

Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä

Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä Kaisa Raitio Yhteiskuntapolitiikan laitos Joensuun yliopisto Monitieteisen ympäristötutkimuksen metodit 12.-13.10.2006 SYKE Esityksen

Lisätiedot

Kielellisen datan käsittely ja analyysi tutkimuksessa

Kielellisen datan käsittely ja analyysi tutkimuksessa Kielellisen datan käsittely ja analyysi tutkimuksessa Kimmo Koskenniemi 4.4.2007 Yleisen kielitieteen laitos Humanistinen tiedekunta Kielidataa on monenlaista Tekstiä erilaisista lähteistä kirjoista, lehdistä,

Lisätiedot

LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ

LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ Aineiston ja teorian suhde INDUKTIIVINEN ANALYYSI Tulokset/teoria muodostetaan aineiston perusteella Tutkimuskysymykset muotoutuvat analyysin edetessä ABDUKTIIVINEN ANALYYSI

Lisätiedot

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

IPBEStyöohjelmaluonnos. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo

IPBEStyöohjelmaluonnos. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo IPBEStyöohjelmaluonnos Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo 18.11.2013 Työohjelman yleinen päämäärä Ensimmäinen IPBES työohjelma Valmisteltu Bureaun ja MEPin (Multidisciplinary

Lisätiedot

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tilastoinnin perusperiaatteet: Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa

Lisätiedot

Rekisterit tutkimusaineistona: tieteenfilosofis-metodologiset lähtökohdat

Rekisterit tutkimusaineistona: tieteenfilosofis-metodologiset lähtökohdat Reijo Sund Rekisterit tutkimusaineistona: tieteenfilosofis-metodologiset lähtökohdat Rekisterit tutkimuksen apuvälineenä kurssi, Biomedicum, Helsinki 25.05.2009 Kevät 2009 Rekisterit tutkimusaineistona

Lisätiedot

SP 11: METODOLOGIAN TYÖPAJA Kevät Yliopistonlehtori, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti

SP 11: METODOLOGIAN TYÖPAJA Kevät Yliopistonlehtori, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti SP 11: METODOLOGIAN TYÖPAJA Kevät 2010 Yliopistonlehtori, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti Työpajan tavoitteet 1. Johdattaa sosiaalipsykologian metodologisiin peruskysymyksiin, niiden pohtimiseen ja niistä

Lisätiedot

Kansalliskirjaston ATThankkeet

Kansalliskirjaston ATThankkeet Kansalliskirjaston ATThankkeet Esa-Pekka Keskitalo Asiantuntijaseminaari 28.4.2015 Avoin tiede tarkoittaa avoimien toimintamallien käyttämistä tieteellisessä tutkimuksessa. Keskeinen tavoite on tutkimustulosten,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen 26.1.2014 Joulukuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen hyödyntämistä ja tietohallintoa koskeva kysely Tomi Dahlberg Karri Vainio Sisältö 1. Kysely, sen toteutus,

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

Mielenterveystutkimuksen rahoitus Euroopassa on suhteessa paljon pienempää kuin kyseisten

Mielenterveystutkimuksen rahoitus Euroopassa on suhteessa paljon pienempää kuin kyseisten Miksi mielenterveystutkimusta? Mielenterveyden häiriöt muodostavat suuren taakan niistä kärsiville henkilöille, heidän perheilleen ja yhteiskunnalle. Joka toinen suomalainen kokee elämänsä aikana mielenterveyden

Lisätiedot

Yleisen kielitieteen opetus

Yleisen kielitieteen opetus Yleisen kielitieteen opetus 2011-2012 Kursseille ilmoittautuminen Kursseille ilmoittaudutaan WebOodin kautta. Perusopinnot Yleisen kielitieteen peruskurssi (CYK110 402968) Ryhmä 1 P1, ma 12-14, ke 14-16,

Lisätiedot

Tiedonlouhinta rakenteisista dokumenteista (seminaarityö)

Tiedonlouhinta rakenteisista dokumenteista (seminaarityö) Tiedonlouhinta rakenteisista dokumenteista (seminaarityö) Miika Nurminen (minurmin@jyu.fi) Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos Kalvot ja seminaarityö verkossa: http://users.jyu.fi/~minurmin/gradusem/

Lisätiedot

Sisällönanalyysi. Sisältö

Sisällönanalyysi. Sisältö Sisällönanalyysi Kirsi Silius 14.4.2005 Sisältö Sisällönanalyysin kohde Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Teoriaohjaava ja teorialähtöinen sisällönanalyysi Sisällönanalyysi kirjallisuuskatsauksessa 1

Lisätiedot

emenetelmäopinnot Sessio Metodifestivaalit 2015 Tampere

emenetelmäopinnot Sessio Metodifestivaalit 2015 Tampere emenetelmäopinnot Sessio Metodifestivaalit 2015 Tampere emenetelmäopinnot Opetuksia tieteenteorian nettikurssin tekemisestä Petteri Niemi Ihmistieteiden metodikeskus Jyväskylän yliopisto ToSIC 2015 1.

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Suomen kielen variaatio 1 Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Puhuttu ja kirjoitettu kieli Puhuttu kieli on ensisijaista. Lapsi oppii (omaksuu) puhutun kielen luonnollisesti siinä ympäristössä,

Lisätiedot

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen

Lisätiedot

PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO

PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO 7.4.2013 PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO HARRY SILFVERBERG: Matematiikka kouluaineena yläkoulun oppilaiden tekemien oppiainevertailujen paljastamia matematiikkakäsityksiä Juho Oikarinen 7.4.2013 PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

Jorma Joutsenlahti / 2008

Jorma Joutsenlahti / 2008 Jorma Joutsenlahti opettajankoulutuslaitos, Hämeenlinna Latinan communicare tehdä yleiseksi, jakaa Käsitteiden merkitysten rakentaminen ei ole luokassa kunkin oppilaan yksityinen oma prosessi, vaan luokan

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston

Lisätiedot

Tutkimustiedosta päätöksentekoon

Tutkimustiedosta päätöksentekoon Tutkimustiedosta päätöksentekoon Nina Tynkkynen Tutkijatohtori Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto nina.tynkkynen@uta.fi Näkökulma tutkimustietoon/tieteelliseen tietoon: Tieto tuotetaan sosio-materiaalisissa

Lisätiedot

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi 1. Milloin lapsenne otti ensiaskeleensa? 2. Minkä ikäisenä lapsenne sanoi ensisanansa? Esimerkkejä ensisanoista (käännöksineen):

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutki 2 12.3.2014 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus tieteellisen raportin

Lisätiedot

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011

AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011 AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon Kirsi Vainio 24.3.2011 1 Kommunikointi Tarkoittaa niitä keinoja joilla ihminen on yhteydessä toisiin Merkittävä tekijä ihmisen persoonallisuuden muodostumisessa

Lisätiedot

Klaara-työpaja. Miten selkokieltä puhutaan? Sari Karjalainen

Klaara-työpaja. Miten selkokieltä puhutaan? Sari Karjalainen Klaara-työpaja Miten selkokieltä puhutaan? 5. 4. 2019 Sari Karjalainen Pilkahduksia puheen ja kielen häiriöiden tutkimuksen kentiltä Logopediassa liikutaan monilla selkokieleen liittyvillä alueilla, mutta

Lisätiedot

Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita

Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita 15.1.2010 Toni Suutari www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköisten aineistojen

Lisätiedot

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito

Lisätiedot

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys? Menetelmä tutkia, opettaa tai opiskella laajan tieteenalakirjon näkökulmasta Voidaan toteuttaa

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS

MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS HELSINGIN YLIOPISTON TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2013 2016 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Mitä on tutkimus ja tutkijan työ? Luonnonvarakeskus

Mitä on tutkimus ja tutkijan työ? Luonnonvarakeskus Mitä on tutkimus ja tutkijan työ? Tutkiminen on jokapäiväinen asia Tutkit usein itse - esimerkiksi: Verkko ei toimi. Et kuitenkaan ajattele, että netti on noiduttu vaan että vika on tekninen. Vaihtoehtoisia

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Antti Pelkonen & Mika Nieminen VTT Sidosryhmien kuulemistilaisuus korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön

Lisätiedot

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana People-centric problem solving Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana Gemic on strategiseen tutkimukseen, ihmislähtöisiin innovaatioihin ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut konsulttitoimisto.

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia Tulevaisuuden osaaminen Ennakointikyselyn alustavia tuloksia 19.3.2010 Teemat Tulevaisuuden taidot ja osaaminen Tulevaisuuden osaamisen vahvistaminen koulutusjärjestelmässä Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS. Anna Raija Nummenmaa 15.11.2010 Näkymätön näkyväksi

VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS. Anna Raija Nummenmaa 15.11.2010 Näkymätön näkyväksi VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS Anna Raija Nummenmaa 15.11.2010 Näkymätön näkyväksi VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatustyöllä on pitkät perinteet Varhaiskasvatus käsitteenä on melko

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus

Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus Liito-ohjelman vuosiseminaari 8.9.2009 Työelämä muuttuu muuttuuko johtaminen? tutkimusprofessori Kiti Müller Aivot ja työ tutkimuskeskus Aivot ja työ tutkimuskeskus

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä.

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä... (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja

Lisätiedot